Hotelli Yrjöperskeleen respassa muistetaan lämmöllä niitä 1970-luvun tv:n tietoiskuja, joissa kehotettiin suosimaan suomalaisia tuotteita. Niissähän esiintyi aina kaksi heppua, toinen vähän tumpelompi ja toinen taas nohevampi, ja se nohevampi opetti tumpeloa käyttämään kotimaisia tuotteita, koska loppulaskussa siitä hyötyvät kaikki. Kaikki suomalaiset siis.
Nykyisessä EU:ssa tilanne on päätynyt ylösalaisin, elikkä ne tumpelot ovat päätyneet johtoasemiin ja sieltä käsin neuvovat, tai siis käskevät muita. Tässä viimeisin, oikein kuvaava esimerkki:
Juuri kun EU päätti sallia käyrät kurkut, ja suomalaisen kuluttajan usko unionin järkeen alkoi palailla.
Nyt astuvat voimaan EU:n uudet markkinointisäädökset: Suomen valtio ei jatkossa saa tukea Kotimaisia kasviksia, sillä ruokaa ei saa markkinoida kotimaisuudella, jos sitä tuetaan valtion varoilla.
Myöskään järvimaisemaa ei mainoksissa ehkä voi käyttää taustakuvana, koska se voi viitata liikaa suomalaisuuteen.
EU:n määräysten taustalla on ajatus, että julkiset tukitoimet voivat vääristää vapailla markkinoilla toimivaa kilpailua. Kotimaisuuden korostaminen voisi vaikuttaa valtioiden väliseen kauppaan suosimalla jotain tiettyä yritystä tai tuotetta.
Finfood - Suomen Ruokatieto ja Kotimaiset Kasvikset joutuvat luopumaan markkinoinnissa nimestään ja logostaan. Myös Suomen Mehiläishoitajien liiton pitää piilottaa nimensä viestinnässään.
Viljelijöiden ja elintarvikeyritysten itsensä maksamat pakkausmerkinnät saavat sen sijaan jäädä käyttöön. Kuluttajille tuttu sirkkalehtimerkki ja Hyvää Suomesta -joutsenlippu pysyvät vihannespakkausten kyljessä.
IS – STT
Vähän toista vuotta sitten uumoilin, että isänmaallisuus – niin terminä kuin käytäntönä – pyritään pian kieltämään. Tämä uusin tempaus ei ehkä sitä vielä ole, mutta sinne päin ollaan hyvää vauhtia menossa.
Täällä Huitsinnevadassa ei nähdä mitenkään ongelmallisena sitä, että kilpailua hieman vääristellään suomalaisten hyväksi. Meillä kun ollaan hoksattu, että ei suomalaisten hyvinvoinnista välitä muut kuin suomalaiset. Esmes saksalaiset, kreikkalaiset ja portugalilaiset voivat olla ihan järkevää ja asiallista väkeä, mutta eivät ne nakkaa paskaakaan siitä, kuinka suomalaisten käy.
Todennäköistä on myös se, että saksalaiset, kreikkalaiset ja portugalilaiset eivät myös nakkaa paskaakaan tästä uudesta direktiivistä. Mutta suomalaisten poliitikkojen pitää olla mallioppilaita. Oli säädökset sitten kuinka älyttömiä hyvänsä.
Toivotaan kuitenkin, että EU jättää sorkkimatta tietyt asiat. Niin kuin esimerkiksi tämän harmistuneisuuden tason. Suomalaisen miehen perusvitutus (vituttaa niin, että veri kiertää väärinpäin ja varpaankynnet irtoo) on pyhä asia, ja siihen EU ei saa mennä direktiivejä tekemään. Muuten alkaa kapina.
Veikkauksena voi esittää, että jossain vaiheessa EU esittää kansallislipuista luopumista noin yleensäkin. Yks lysti. Hotelli Yrjöperskeleen lippusalkoon ei sitä tähtipiirakkaa laiteta kumminkaan.
Vaan olisko jo vastaiskun paikka? Äänestetään EU-vaaleissa sopivia kansallismielisiä ehdokkaita, jotka sitten aloittavat armottoman jyräämisen aiheesta aurauskepit. Jokaisen EU-maan jokaiselle tielle tulee loka-marraskuun vaihteessa asetella aurauskepit. Koskee myös Rhodosta ja Sisiliaa. Eihän niitä siellä tietysti tarvita, mutta eihän siitä tule helvattuakaan, jos ei liittovaltiossamme ole yhtenäiset käytännöt.
Vakava väkivaltatilanne Järvenpään keskustassa
4 tuntia sitten