torstai 24. huhtikuuta 2008

EI ILMAN ASIANTUNTIJAA

Niin kuin lukija on saattanut huomatakin, eräät Viivi Avellánin lausunnot ovat herättäneet suurta suuttumusta kansan syvissä riveissä. Kuinka suuret ne kansan syvät rivit tässä tapauksessa ovat, on tietysti asia erikseen, mutta eipäs nyt ruveta jaarittelemaan.
Tätä asiaahan on käsitelty siellä ja täällä, jotkut päivittelevät oikein urakalla ja valmistelevat jo julkista anteeksipyyntöä koko Berliinin eteläpuoleiselle maailmalle ja jotkut toiset (veikkaanpa että aika monet) nauravat partaansa näille päivittelijöille ja yleensäkin koko showlle. Vaan Hotelli Yrjöperskeleen respassa on oltu sitä mieltä, että juttu ei ole vielä valmis. Meillähän nykyisin mikään asia ei tule valmiiksi, ennen kuin on julkisuuteen saatu akateeminen ammattilainen selittämään, mitä todella tapahtui.
No, tänään juttu saatiin valmiiksi.
Tällä kertaa akateemisena ammattilaisena on Tampereen yliopiston tutkija Anna Rastas. Anna selvittää meille tyhmemmille, mitä Viivi todella sanoi. Alkuun Anna latelee tietysti ne normaalit päivittelyt Viivin teon hirveydesta. Ei siinä mitään, suvaitsevan täytyy aloittaa puheensa päivittelyllä, se on vähän sama juttu kuin röörien aukaiseminen kevyesti rykimällä ennen puheen pitämistä.
Annahan toteaa: ”Terveen kirjoissa olevan, aikuisen ihmisen täytyisi ymmärtää, että tuollainen on vahvasti loukkaavaa käytöstä, joka lisää entisestään rasismia.”
Tähän voisi tietysti sanoa, että 90% tuntemistani naisista on sanonut aivan Viivi-tyyppisiä kommentteja siitä, kenelle jalat aukeaa ja kenelle ei, ja monet vielä Viiviä huomattavasti eloisemmilla termeillä.
Tämä on tietysti vain puheen avaus. Seuraavaksi Anna ryhtyy kertomaan, mitä Viivi todella sanoi, eli nyt seuraa akateemisen ammattilaisen tulkkausta välillä viivinkieli – uussuomi.
Viivi sanoi: ”Muhun ei uppoo mokkakikkelit ja muut tämmöset etelän hetelmät.”
Eipäs sanonutkaan. Asiantuntija tulkkaa:
”Tutkijan mielestä Avellán syyllistyi myös seksismiin.

- Tällaisella ilmaisulla ruokitaan sitä stereotypiaa, jossa tummaihoisiin liitetään selkeästi ylikorostunut seksuaalisuus, Rastas lisää.”
Eli homma täysin tulkattuna: Viivinkielen lause ”Muhun ei uppoo mokkakikkelit ja muut tämmöset etelän hetelmät” on uussuomelle tulkattuna:
”Koska olen ilkeä ihminen, haluan ruokkia lausunnollani sitä stereotypiaa, että Berliinin eteläpuolella asuvat miespuoliset, pigmentiltään tummemmat henkilöt ovat yliseksuaalisia ja sen takia kovasti vaarallisia. Minä nuivin tätä ihmisryhmää kovasti, ja haluan, että myös mahdollisimman moni Berliinin pohjoispuolella asuva valkoinen naishenkilö nuivii tätä kansanryhmää ja aikaansaa sitä kautta sekä näkyvää, että ennen kaikkea yhteiskunnallisiin rakenteisiimme pesiytyvää hirmuista ja karvaista piilorasismia”.
Tyhmempi saattaa tietysti ajatella, että mistähän Anna tämän tummien ihmisten ylikorostuneen seksuaalisuuden tähän osasi kaivaa, koska eihän Viivi sitä oikeesti sanonut. Ettei vaan ittellään olis tämmönen stereotypia ollu päässä valmiina? Mutta turhapa sitä on ajatella. Asiahan selvisi tulkkauksessa ja ne on eri tyypit ne, joille ajattelusta maksetaan.
Jatketaanpa tulkkausta. Huomaamme tässä, että viivinkieli muistuttaa suomenkieltä siinä, että se sisältää kaksoismerkityksiä.
Viivi sanoi: ”Muhun ei uppoo mokkakikkelit ja muut tämmöset etelän hetelmät.”
Nyt huomaamme, että jo kertaalleen tulkatussa lauseessa on kaksoismerkitys. Ole hyvä Anna:
”Ehkä hän on aloittanut vaalikampanjansa tällä tavalla. Onhan eduskuntaan aikaisemminkin menty rasistisina erottuvilla mielipiteillä, mistä sitä tietää, vaikka Avellán havittelisi Tony Halmeelta jääneitä ääniä”.
Eli homma täysin tulkattuna: Viivinkielen lause ”Muhun ei uppoo mokkakikkelit ja muut tämmöset etelän hetelmät” on uussuomelle tulkattuna:
”Ovelana pirulaisena puhun mukamas ohimennen heitettynä miesmaustani, mutta tosiasiassa haluankin menestyväksi populistipoliitikoksi, että voin päästä jarruttamaan muitten kansanedustajien vastuullista eduskuntatyötä. Lisäksi, käyttäen Veikko Huovisen ”Veitikka”-kirjasta saamaani ovelaa oppia, aion saavuttaa ensin menestystä tyhmemmän väestönosan keskuudessa, mutta parin vuoden jälkeen alan tolkuttoman ryyppäämisen, pidän muutenkin älämölöä ja tällä tavoin saan ihmiset menettämään uskonsa eduskuntaan ja valmistelen näin äärioikeiston vallankaappausta.”
Edelleenkin, näin tyhmemmän väestönosan edustajana Ykä luuli, että Viivi puhui vain miesmaustaan. Onneksi meillä tyhmemmillä on apuna asiantuntijoita, jotka osaavat varoittaa vaarasta. Tässähän alkaa jo ihan pelkäämään Viiviä. Jos se tulee mua vastaan kadulla, niin vetääköhän se heti pataan, vai varoittaako sentään ensin? Uskaltaako tässä käydä kaljallakaan?
Ystävämme Anna jatkaa analyysiään:
”Monesti ihmiset eivät miellä itseään rasisteiksi, mutta saattavat tahtomattaankin arkipäivän puheessa käyttää rasistisia ilmauksia”.
Kiitollisena huomaan, että akateeminen ammattilainen pitää huolta myös omasta hyvinvoinnistani. Minähän saatan olla tietämättäni rasisti, ihan vuosikausia, enkä huomaa mitään. Aivan niin kuin syöpä saattaa muhia elimistössä vuosikausia, ennen kuin lääkäri sen huomaa, niin rasismikin saattaa mädättää tavallisen pulliaisen mieltä, salakavalaa, huomaamatta. Apuun tarvitaan asiantuntijaa, joka ohjaa oikealle tielle. Eihän sitä tavallinen hörhö omin neuvon osaa päätellä, mikä rasismia on.
Tällainen asiantuntija tulisi itse asiassa olla jokaisella kansalaisella ympärivuorokautisessa käytössä. Tällä hetkellä meillä vaan ei ole niin paljon sopivan akateemisen koulutuksen saanutta väkeä, että siihen olisi mahdollisuuksia (ja sehän on epäkohta, jonka korjaaminen tulee olla meidän kaikkien yhteinen tavoite). Mutta ainakin kaikkea mediaa valvomaan tulisi näitä asiantuntijoita palkata, täydellä tuomio- ja toimeenpanovallalla tietenkin. Silloin esim. tapaus Avellán olisi tullut uutisoitua varsin nopeasti. Esimerkiksi näin:
”Rasistisen palopuhepolttoainesyötön imu- ja pakosarjojen toimintaa tarkkaileva yliselitteläättöri Anna Rastas on estänyt Viivi Avellánin haastattelun pääsyn julkisuuteen. Avellán oli puhunut haastattelussaan asioita, joita ei lausuta ääneen asiasta, josta ei tarvitse yleensäkään keskustella, koska siitä ei ole mitään keskustelemista, koska se vaan on niin. Rangaistukseksi Avellán tuomitaan kahdeksi vuodeksi ehdottomaan vankeuteen sekä menettämään kansalaisoikeutensa. Tuomionsa jälkeen Avellán karkoitetaan jonnekin Berliinin eteläpuolelle. Tuomiosta ja asiasta yleensäkin kielletään keskustelemasta vastaavien tuomioitten uhalla. Koska Suomessa ei ole minkäänlaista erimielisyyttä asiasta, josta ei voi olla erimielisyyttä ja josta me kaikki olemme samaa mieltä, ei koko haastattelua ole itse asiassa tapahtunutkaan ja tämä viesti tuhoaa itsensä automaattisesti kymmenen sekunnin kuluttua.”
*
PS: Anna sanoo myös näin: ”Pikkulapset voivat selitellä tekemisiään sillä, että muutkin tekevät näin”. Itse asiassa olen Annan kanssa samaa mieltä. Joten eiköhän porukalla myös lopeteta nämä ”raiskaa ne suomalaisetkin”-selittelyt.
PS 2. Jotain muuta. Törmäsin kuvaan. Ei liity varsinaiseen juttuun, mutta jotain sympaattista siinä on. Ja tiettyä tulkkaustahan siinäkin on.

lauantai 19. huhtikuuta 2008

ROHKEA TAITEELLINEN TEKO

Taiteilija Rosa Liksom on tehnyt näyttelyn, jossa burkha-asuiset naiset liikkuvat suomalaisissa maisemissa. Liksom itse sanoo, että kyseessä ei ole poliittinen taide, eikä touhu herätä suurempia intohimoja. Samassa haastattelussa sitten Liksom kuitenkin sanoo, että islam on länsimaissa niin demonisoitu, että hän halusi kesyttää burkhan. Liksom sanoo myös, että hän haluaa avata keskustelun.

Niin että oliko kyseessä poliittinen taideteos vaiko ei? Yksi lysti. Kyseessä on ainakin tämä nykyajan ilmiö eli huomiotaide, jossa taideteoksesta kehkeytyvä älämölö on tärkeämpää kuin teos itse (vrt. eräs Lillqvist). Nythän sitten tietyt tahot närkästyvät teoksesta ja vetävät herneet nenäänsä. Ja sitten taiteilija närkästyy ja vetää herneet nenäänsä kun hänen teoksestaan on närkästytty ja vedetty herneet nenään. Ja kulturaattoriosasto saa jatkuvasti tuhansia pieniä ja kehuu sitä, että Liksom on tehnyt Rohkean Taiteellisen Teon. Luonnollisesti Helsingin Pravda jo pisti Liksomin näyttelyn kulttuurisivujensa ykkösuutiseksi. Kun tämähän ilman muuta tuulettaa suomalaista ajattelua. Ja avaa sitä keskustelua.

Liksom haluaa avata keskustelua siitä, ”jos naiskuvan ääripäät ovat burka tai puolialastomana esiintyminen, kenties kummallakin ääripäällä on samanlainen oikeus olla olemassa”. Vaan ainoa porukka, joka tästä keskustelua käy, on suomalainen kulttuurieliitti ja jotkut naistutkijat. Siinä sitten suomalaiset tiedostavat naiset lätisevät suu vaahdossa toisten suomalaisten tiedostavien naisten kanssa ja päätyvät yllättäen johtopäätökseen että kyseessä on taas patriarkaalisen länsimaisen kulttuurin naiseen kohdistama sorto. Taas on löydetty ja lekoilla paukuteltu rikki suomalaisen yhteiskunnan salattuja tabuja.

Vaan keskustelun sisällöllä ja johtopäätöksillä ei ole merkitystä. Ainoa merkitys koko projektissa on Rosa Liksomilla. Hän on tehnyt Rohkean Taiteellisen Teon. Hän on Avannut Keskustelua. Hän on Kesyttänyt Burkhan.

Ja mitä hän sitten oikeastaan on tehnyt? Kuvannut naisia säkit päällään ympäri suomalaisia maisemia. Ja saanut siihen kulumaan lähes puolitoista vuotta. Kyllä näitä säkkipäisiä naisia näkee Helsingissäkin. Mitä ihmeellisen uutta tuossa sitten oli?

Eli onko Liksom tehnyt Rohkean Taiteellisen Teon? Onko hän Kesyttänyt Burkhan?
No ei. Jos hän olisi halunnut tehdä rohkean taiteellisen teon ja avata oikeasti keskustelua, hän olisi voinut tehdä taideprojektinsa yhdessä esim. jonkun saudi-arabialaisen tai afganistanilaisen naistaiteilijan kanssa. Ajatuksella, että kulttuuri on vuorovaikutusta. Me kerromme teille meistä, te kerrotte meille teistä. Me opimme toisiltamme. Ensimmäisessä osiossa, joka oltaisiin kuvattu Suomessa olisi näitä säkkipäisiä naisia suomalaisissa maisemissa. Ja seuraava kuvateksti:

Jos kissa näkee lihapalan vartioimattomana, kissa syö lihan. Ei siitä voi syyttää kissaa, vaan häntä, joka lihapalan omistaa. Burkha suojaa naista.

Ja toinen osio kuvattaisiin sitten vaikka Afganistanissa, jossa kuvattaisiin perinteisissä maisemissa uimapukuihin puettuja afgaaninaisia. Seuraavalla kuvatekstillä:

Meillä ei ole tapana pitää naista lihanpalana eikä irtaimena omaisuutena. Näemme, ettei paljaan reiden näkeminen ole mikään oikeutus mennä porukalla kanki sojossa raiskaamaan. Ihmistavat ja toisen hengen kunnioitus suojaavat naista.

Tästä saattaisi syntyä keskusteluakin. Muuallakin kuin kulturaattoripiireissä. Vaan jotenkin luulen, että taideprojektin tekniselle toteuttamiselle saattaisi syntyä hienoisia teknisiä esteitä tuolla Afganistanin päässä.

Taiteenhan tulee herättää ihmisessä ajatuksia. Siinä mielessä Liksom kieltämättä onnistuu, että kun katselen noita säkkipääkuvia, niin mieleeni tulee ajatus. Eli haluanko tämän olevan pala suomalaista tulevaisuuden kulttuurimaisemaa? En halua niin, mutta ajatus oli kieltämättä päässä jo ennen Liksomin teosta.

Allekirjoittanut ajattelee, että noitten burkhien alla on siellä Afganistanissa ihan eläviä ja tuntevia ihmisiä. Liksomille burkhat ovat taideteokseen sopivia vieraannuttavia elementtejä jotka natsaavat vielä väriltään sopivasti Suomen lippuun. Länsimaista kulturointia länsimaisille kulturaattoreille.
Täällä Suomessa on niin helppoa tehdä Rohkeita Taiteellisia Tekoja ja sitten lätistä niistä turvallisesti, omassa tutussa kulttuurivaikuttajien porukassa. Siinä porukassa, jota varten nämä teokset on yleensä tehtykin.
Muut sitten nakkaavatkin asialle pitkät paskat. Niin tavalliset suomalaiset Eskot ja Ellit, samoin kuin eteläisempien seutujen partajehut. Mitenkähän lie, aiheuttaakohan tämä taideteos esim. imaamipiireissä keskustelua tyyliin ”tartteiskohan meidän pojat porukalla miettiä sitä burkhapakkoa vielä kertaalleen?”.

PS. Tossa Liksomin haastatteluissa muistettiin tietenkin mainita näistä meidän lestadiolaisistamme ja heidän huiveistaan. Lestadiolaista on suvaitsevaispiireissä puhuttu ennenkin ja mainittu heidän tummaa ja peittävää vaatetustaan, jotenkin puolustuksena tolle burkhameiningille. ”Kyllä suomalainenkin pistää naisensa säkkiin”. Ykä on ittekin alun perin sen verran pohjoisesta, että tuntee lestadiolaisia. Heidän tapansa ovat hiukka erilaiset kuin meillä, mutta ihan työssäkäyvää tolkun väkeä ne minun nähdäkseni olivat. Ei siitä sinänsä sen enempää.

Vaan palataanpas siihen vaatetukseen. Pidetäänpä oletusasetuksena sitä, että lestadiolaisnaiset pukeutuvat aina mustiin ja verhoavat päänsä aina mustalla huivilla. Vaan ei hutkita, vaan tutkitaan ensin. Katsotaanpa kuvia lestadiolaisten suviseuroilta. Mikä kuvista puuttuu? Missä Jallu luuraa? Mausteena kuvasarjassa on se, että joukossa on yksi kuva, joka ei ole lestadiolaisten suviseuroilta, vaan jostain muusta. Saattaa olla kyllä vaikeaa erottaa. Kun lestadiolaisethan ovat semmosta verhottua, tummanpuhuvaa väestöä:


Semmosta synkähköä ja tummanpuhuvaa meininkiähän se. En ole kyllä kuullut sitäkään, että lestadiolaisjengit mellakoivat maailmalla ja polttavat kaupunginosia. Tarttee varmaan tilata Hotelli Yrjöperskeleen respaan uusia lehtiä.

keskiviikko 9. huhtikuuta 2008

HUMANISMIN HINTA JA RESURSSIT

Hotelli Yrjöperskeleen respassa on törmätty uutiseen, jonka mukaan Helsingin kaupunki aikoo puuttua kaupungissa levinneeseen Romanian mustalaisten kerjäläisyyteen siten, että kerjäläisvanhempien kanssa kaduille ilmestyvät lapset otetaan vastaisuudessa huostaan. Nähtävästi ideana on se, että siten tarjotaan turvalliset olot romanialaisten mustalaisten lapsille ja ehkäpä jopa estetään kerjäämistä.

Tämä Helsingin kaupungin ”jämäkkä” päätös on hyvää jatkumoa sille, mihin aikaisemminkin olen hommissani törmännyt. Huolehtiva ja humanistinen virkamies, kunnallispoliitikko, kukkahattutäti tai demokraattinen lakimies toteaa tietyn ongelman ja haluaa sen johdosta, että tapahtuu (eli joku muu tekee) asian X. Humanistiltamme jää vain helposti (aina) huomaamatta, että asia X vaatii tapahtuakseen kaksi tekijää, eli tekijän Y (tarpeelliset resurssit, joilla asia X voidaan suorittaa) ja tekijän Z (tietotaito, eli ihmiset, jotka pystyvät tekemään asian X). Mikäli joko tekijä Y tai Z tai molemmat puuttuvat, muuttuu haluttu asia X ensinnäkin asiaksi Ä (kankkulan kaivo) ja mahdollisesti asiaksi Ö (avohärdelli).

Mietitäänpä tätä huostaanottopäätöstä ensiksi tekijän Y (tarpeelliset resurssit) kautta.
Helsingin kaupungilla, niin kuin muillakin kaupungeilla ja kunnilla on tietty määrä rahaa sijoitettu lastensuojeluun. Budjetoidun rahan lisäksi ei hevillä irtoa lisää hilloa. Ajatellaanpa nyt, että kesäkaudelle, mukaville keleille siis, saapuu meille kerjäämään sen verran Romanian mustalaisia (ja miksi ei tulisi, koska he huomaavat homman kannattavan, Suomi on humanistinen ja ymmärtävä maa), että huostaan joudutaan ottamaan tommonen 50 – 100 lasta ja nuorta. Huostaanotto tässä tapauksessa tietenkin tarkoittaa, että huostaan otetut sijoitetaan helsinkiläiseen lastensuojelulaitokseen.

Tämmösissä lastensuojelulaitoksissa hoitovuorokausimaksu per kärsä on keskimäärin tommonen 160 euroa. Suljetuilla osastoilla (joita on vähän), menee maksu yli kolmensadan euron per kärsä per vuorokausi. Unohdetaan suljetut, ja mennään tolla 160:llä eurolla. Mikäli huostaan otettujen lasten vanhemmat viettävät tuollaisen kolmen kuukauden turneen Helsingissä, eli kesä – elokuun, kun kelitkin ovat täällä vielä mukavat, maksavat nämä 50 – 100 huostaan otettua romanian mustalaismuksua helsinkiläisille veronmaksajille 720.000 – 1.440.000 euroa. Ja ne rahat ovat suomalaisilta poissa. Eikä näihin mitään lisäbudjettia tehdä. Eikä Romanian valtio varmasti kustanna latiakaan. Tämä lasku tietysti kattaa vain hoitovuorokausihinnat, se ei kata mm. tulkkipalveluja.
Ja tulkkipalvelujahan tarvitaan, eli siirrymme tekijään Z (tarvittava tietotaito). Mitäpä Helsingin laitoksissa osataan noitten Romanian mustalaisten kanssa tehdä? Yleensäkin suomalaisessa lastensuojelukentässä löytyy ymmärtääkseni varsin vähän romanian kielen, ja varsinkin romanian mustalaismurteitten taitajia. Niin mitä niille sijoitetuille sitten tehdään, jos niitten kanssa ei edes pystytä puhumaan? Palkataanko tulkki per asiakas? En ole aivan varma tulkkien palkoista, mutta kyllä ne ohjaajan palkat ylittävät.

Pelkona itselläni (nimim. kokemusta alan hommista ja julkishallinnosta yleensäkin) on se, että tässä vaiheessa joku valaistunut humanisti tai demokraattinen lakimies hoksaa, että nämä viattomat lapset ovat erotettu vanhemmistaan vain sen vuoksi, että vanhemmat ovat paenneet kohtaamaansa rasismia, sortoa ja köyhyyttä. Perheethän on yhdistettävä. Ja lopputulos on se, että kaupunki perustaa pika pikaa perheyksikköjä romanialaisille mustalaisperheille. Yksiköissä toimii päivisin pari ohjaajaa (siirretty muista lastensuojelulaitoksista) ja tulkki, kun vanhemmat ovat kadulla tienaamassa ja illalla lapset voivat sitten viettää laatuaikaa vanhempiensa kanssa.

Lisäksi ei huostaan otettuja romanian mustalaislapsia edes välttämättä voida pitää laitoksissa. Niin heillä, kuin suomalaislapsilla voi olla iltalomia. Ei heidän liikkumavapauttaan voi noin vain rajoittaa, jos he eivät itse laitoksessa ole toheloineet. Ja uuden lastensuojelulain mukaan laitoksen johtajakin voi rajoittaa liikkumavapautta vain viikoksi. Yhtäjaksoisesti rajoittaminen saa jatkua enintään 30 vuorokautta lapsen asioista vastaavan sosiaalityöntekijän toimesta. Tämäkin ruuhkauttaa virkakoneistoa ja jossain vaiheessa ei sosiaalityöntekijäkään enää uskalla jatkaa rajoituksia.

Lisäksi, kun kieltä, ja suomalaisia tapoja taitamattomia romanian mustalaisnuoria sijoitetaan helsinkiläisiin laitoksiin, aiheuttaa se tietenkin vakavia ristiriitoja ja sitä suoranaista avohärdelliä, jonka hoitamiseen työntekijöitten voimat eivät riitä. Ja silloin ne sijoitetut suomalaiset nuoret ovat laitoksissa lähinnä säilytyksessä. Kuinka helsinkiläiset lastensuojelutyöntekijät voivat yhtä-äkkiä muuttua romanialaisen mustalaiskulttuurin ammattilaisiksi? Ja miksi helsinkiläisten lastensuojelutyöntekijöitten pitäisi yhtä-äkkiä muuttua romanialaisen mustalaiskulttuurin ammattilaisiksi? Heillä on tarpeeksi töitä muutenkin.

Kun tämän homman kustannuksia aletaan laskea, voidaan todeta, että asia X on muuttunut asiaksi Ä. Ja se muuttuu sitä kautta myös asiaksi Ö eli avohärdelliksi, sillä lastensuojelun jonossa olisi ollut kyllä ne 50 – 100 suomalaistakin lasta ja nuorta, jotka olisivat tarvinneet sen laitospaikan. Ja niitä laitospaikkoja tarvitsevia nuoria on ihan oikeasti. Vaikka tiedän, että lastensuojelussa on tehty virheitä, ja allekirjoitan täysin mm. Pertti Ruhan ja Kullervo Kalervonpojan asiasta tekemät kirjoitukset ja olen itsekin asiasta samalla mielellä kirjoittanut, niin oikeasti huostaanoton tarpeessa olevia ja siitä hyötyviäkin nuoria on. Kannattaako heidän tulevaisuuttaan sököpelata joittenkin romanialaisten mustalaisten kustannuksella?

Yleensäkin olen sen verran vanhakantainen, että ajattelen Suomen olevan maa, Hangosta Utsjoelle, joka keskittyy nimenomaan suomalaisten (siis suomalaisten, ei uussuomalaisten) hyvinvointiin. Tämä jo senkin vuoksi, että maailmassa ei ole mitään muuta kolkkaa, joka keskittyisi suomalaisten hyvinvointiin. Miksi ihmeessä se viimeinenkin kolkka pitää hävittää? Sen vuoksiko, että jollekin demokraattiselle lakimiehelle tulisi hyvä mieli?