tiistai 8. tammikuuta 2008

KULTURAATTORI

Mainio blogikirjoittaja Octavius kirjoitti hiljattain ammateista, joihin kannattaa tai ei kannata kouluttautua vuotta 2018 silmällä pitäen. Lista on hyvä, niin kuin kirjoituskin (niin kuin Octaviuksella yleensäkin), mutta yhden ammatin Octavius unohti.

Niin nykyisin, kuin varsinkin vuonna 2018 ihmisen kannattaa olla ammatiltaan Kulturaattori.
Mikä sitten on kulturaattori?

No, kulturaattorihan (tunnetaan myös nimellä kulttuurin asiantuntija) on eräänlainen tulkki. Hänen työnsä liittyy taiteeseen ja kulttuuriin. Hänen tehtävänsä on kääntää älyttömiä asioita kulturaattorin kielelle, ja kääntäessään hän muuttaa älyttömän asian suunnattoman älylliseksi. Asia on tietysti älyllinen vain kulturaattorin kielellä, jota maksimissaan tässä maassa osaa puhua vain muutama tuhat ihmistä. Kieli muistuttaa suomen kieltä melko lailla, mutta sitä ei tavallisen ihmisen sinänsä kannata opetella, sillä siitä ei ole hyötyä, ellei ihminen itse aio kulturaattoriksi. Kulturaattorit kun tekevät käännöksiään vain toisille kulturaattoreille. Siitä huolimatta kulturaattori mielletään Virallisessa Suomessa välttämättömäksi ammatiksi, vaikka kukaan ei ymmärrä, mitä hyötyä kulturaattoreista on.
Kulturaattorina kannattaa olla, sillä siinä ammatissa ei tarvitse tehdä varsinaista työtä, riittää kun puhuu pehmoisia Yleisradion kulttuuriohjelmissa tai kirjoittaa kulturaattorin kieltä valtamedian lehtiin. Epäilemättä elanto tulee jostain, sillä nälkiintynyttä kulturaattoria en ole koskaan nähnyt. Nähtävästi elanto tulee verorahoista.

Kuinka kulturaattori sitten työssään toimii?

No, ensiksi kulturaattorin on etsittävä joku taiteen nimellä tehty teos, josta 99% ja risat tavallisesta kansasta ei ymmärrä mitään ja selitettävä tämä taideteos kulturaattorin kielellä. Tärkeää on se, että tavallinen Tauno ei ymmärrä teoksesta mitään. Näin ollen esim Veikko Huovisen Havukka-ahon ajattelija, von Wrightin Taistelevat Metsot tai Edvin Laineen ohjaama Tuntematon Sotilas-elokuva eivät käy kulturoitavaksi missään nimessä. Kulturaattorin täytyy ammattitaidollaan etsiä sopiva teos kulturoitavaksi. Parhaiten sopiva teos sisältää ruumiinaukkoja tai eritteitä tai liittyy jollain tavalla seksiin.

Tässä on erinomainen esimerkki kulturoiduksi sopivasta teoksesta:



Yrjöperskeleen väärä, epäkulturoitu tulkinta teoksesta: No, tässähän on väsätty selkeästi parimetrinen pillu. Siinä on takana tommonen puolikkaan kupoliteltan kokoinen tila. Se saattais käydä sateensuojasta, mutta en oo varma, koska en tiedä, onko tää systeemi tehty vedenkestävästä materiaalista. Joka tapauksessa tota olis melko hankala kasata rinkkaan tilapäismajoitteeksi. Lieköhän tossa mitään järkeä muutenkaan?

Väärin kulturoitu. Tässä oikea kulturointi:

*

”Mobile Female Monument” on surrealistinen ja samalla hyvin inhimillinen taideteos, joka puhuu yhtä aikaa julkisesta ja henkilökohtaisesta tilasta. Kaukaa katsottuna pyörillä kulkeva gogolilainen jättiläisnenä paljastuu lähempää nähtynä naisen synnytyselimiksi. Pale kutsuu ohikulkijoita ryömimään teoksen sisään ja syntymään sieltä uudelleen.

Provokatiiviselta vaikuttava taideteos kääntyy puheenvuoroksi syntymän tapahtuman kauneudesta ja maailman näkemisestä uusin silmin. Palen teos on nimensä mukaisesti feminiininen monumentti, joka haastaa julkisen kuvanveiston maskuliinisen perinteen. Paikallaan pysyvän erektiivisen kivipaaden vastapooliksi asettuu pehmeä ja paikkaansa vaihtava teos. Aiheensa kautta se käy myös suoraan päin ympäristömme jättiläiskokoon kasvanutta mainoskuvastoa, jossa minimalistisia vaateriepuja myydään maksimaalisella naisen lihalla.

*
Joko hoksaatte? Näin kulturoidaan. Otetaanpas seuraavaksi harjoituskappale. Yrjöperskeleen kaveri (no, niitä vähiä mitä vielä on) otti ja lähetti sähköpostilla seuraavan taideproduktion. Katellaanpas se ensin ja sitten kulturoidaan, niin saadaan hommasta ihan selkeä kuva.

Yrjöperskeleen väärä, epäkulturoitu tulkinta teoksesta: Kaveri tunkee nokkahuilun anaaliinsa ja piereskelee kappaleen Kuusipuu. Pieruhuumori on aina hauskaa, eihän siinä mitään. Söiköhän se aikaisemmin paljon papuja, että kaasua riitti?

Väärin kulturoitu. Ykä yrittää uudestaan ja kulturoi oikeaoppisesti:

*

Audiovisuaalisessa performanssissaan ” O Tannebaum, O Wunderbaum: Eine Kleine Weihnactmusik fur Saublöder Arsch” taiteilija palaa perimmäisten kysymysten ääreen. Sähköisessä ja efektoidussa maailmassamme on taiteilija tekniikasta huolimatta riippuvainen omasta kehostaan ja mielestään, eikä hänen tulisi sitä koskaan unohtaa. Mieli ja keho tekevät taiteen, eivätkä apuvälineet, ja loppulaskussa ihminen on kehonsa kanssa aina yksin.

Taiteilija ottaa teoksessaan myös selkeästi kantaa seksuaalisen vapauden puolesta. Taiteilijan anukseen fallossymbolina tunkeutuva nokkahuilu viestii selvästi heteroseksuaalisille ”exit only”-miehille, että se, mitä ihmisen ruumiinaukkoon työntyy ja kenenkä toimesta, on ihmisen oma valinta, eikä siihen tule kenenkään puuttua.

Taiteilija yhdistää työssään kahta erilaista sävelasteikkoa loistavasti. ”O Tannebaum”-kappaleen länsimainen sävelasteikko yhdistyy sulavasti ihmisen oman kehon kaasutoimintojen tuottamaksi sävelkorkeuksiksi ja saa aikaan atonaalisen sävelkokonaisuuden, joka ei voi olla miellyttämättä kuuntelijan sävelkorvaa.

Taiteilija myös toimii työssään monikulttuurisuuden puolesta. Länsimainen kulttuuri tuottaa länsimaista musiikkia, muut kulttuurit toisiin sävelasteikoihin perustuvaa musiikkia, mutta me kaikki pieremme samalla tavalla. Taiteilija yhdistää nämä asiat performanssissaan ihastuttavalla tavalla.
Taiteilija ymmärtää myös visuaalisen vaikutelman tehon. Kaksi persposkea ja niitten välissä oleva nokkahuilu muistuttaa sikari suussa olevaa Alfred Hitchcockia ja saa kuulijan odottamaan teoksen finaalia väräjävällä tunteella.

Lopussa pystyyn ostettu keskisormi symboloi jälleen yhteyttä ihmisen ja instrumentin välillä: sormi on puikula, nokkahuilu on puikula. Taide yhdistää ihmisen itseensä ja ympäröivään maailmaan. Tämän teoksen katseltuaan ja kuunneltuaan kuulija ymmärtää, että mikään ei ole enää ”perseestä”. Edessämme on vain lukemattomia vaihtoehtoja kokea maailmaa, joka meitä ympäröi. Taiteilija riisuu itsensä fyysisesti ja henkisesti kuulijaa palvellakseen.

*

No niin, eihän se niin vaikeaa ollut. Jos siis lukija joutuu työttömäksi omista hommistaan, on kulturaattorin ammatti varteenotettava vaihtoehto. Niin nyt kuin tulevaisuudessa. Annanpa vielä harjoituskappaleen nille lukijoille, jotka kirjoitukseni seurauksena innostuivat kulturaattorin urasta. Kuvataiteellinen rävellys on Yrjöperskeleen tekemä, sen tekeminen kesti noin 10 minuuttia, eikä siinä ole mitään järkeä eikä sanomaa kenellekään. Eli aivan mainio harjoittelukappale kulturointiin. Kulturoikaapas tämä. Jos joku haluaa lähettää kulturointinsa kommentteihin, nin mikäs siinä. Oikein hyvän kulturoinnin keksijälle väsään kunniakirjan. Rahaa en lupaa, sitä menestyvä kulturoija voi lypsää valtiolta.

12 kommenttia:

Herja kirjoitti...

Ehdinkin jakaa tämän jo Vieraskirjassa mutta tämä sopii niin erinomaisesti tähän kirjoitukseen, että laitan sen tähänkin:

"Kulttuurien välinen vuoropuhelu voi edistyä vain siinä tapauksessa, että myös suomalaiset näkevät itsensä osana maailmaa ja sen kulttuurista moneutta."

En tiedä yhtään mihin tuo liittyy ja mitä sanoja (Olli Löytty) yrittää viestittää, mutta silti tuo on älyttömän hienosti sanottu. Selvä kulturaattori

Anonyymi kirjoitti...

Kulturaattorien lisäksi tarvitaan myös monikulturaattoreita. Heidän tehtävänsä ovat kokonaan toisenlaisia, mutta homman kustantava rahvas ei kyllä huomaa niissä mitään eroa.

Osa tulevaisuuden monikulturaattoreista on myös oikean värisiä, joten heidän ei tarvitse käyttää kulturaattoreille ominaista kieltä. Pääasia että heidän suustaan tulee puhetta jollain kielellä, tai sitten he pysyvät arvoituksellisesti aivan hiljaa.

Anonyymi kirjoitti...

Aivan, aivan!

Taiteilijalla on tässä "mustan aukon" performanssissa - niin, performanssiksi minä tämän tulkitsen - ollut mitä ilmeisin halu ja ilman muuta myös erinomainen kyky demonstratiivisella, ehkä jopa provosoivalla teoksellaan, kiihottaa kanssaihmiset huomaamaan se suunnaton velka, joka meille vuosituhansien saatossa on kertynyt muita kansoja ja omia naisiamme riistäessämme. Oi, ja miten mainiosti avoimeksi, suorastaan houkuttelevaksi, avattu suomalaisen naisen hunajainen pillu ilmentääkään sitä ahmivaa seksuaalisuutta, joka selvästi kumpuaa suomalaisen miehen inhottavan pervertistisestä halusta naisen kehon ja tietenkin myös kehitysmaan jalon miehen haltuunottamisesta ja homoseksuaalisuuden vieroksumisesta.

Toisaalta! Pillun ympärille kiedotut kauniin punaiset ruusunlehdet koin ensinäkemältä hyvin arvoituksellisiksi, jonkin tiedostamattoman ulkopuolelle jäävän salaisen viestin koodiksi ja ehkä tuhmiakin ajatuksia herättäviksi, suorastaan keimaileviksi ja kaiken lopulta päälaelleen kääntäviksi, mutta niin taiteen pitää tehdäkin. Taiteen on todellakin ravisteltava kokijaansa ja otettava kantaa yhteiskunnallisiin asioihin!

Lopulta, Yrjön teosta pitkään tarkkailtuani, minulle sitten kuitenkin selvisi senkin syvin ajatus ja yllätyksekseni myös sen sisäinen olemus: Teoksen kokonaisuushan selvästi osoittaa sen tosiasian, kuinka näennäisen kauniisiin ajatuksiin, mutta niiden sisällä piileskeleviin piruihin suomalaisen miehen perversiot pahimillaan saattavat tunkeutua. Tämän oivalluksen saatuaan katsojan huulille selvästi ponnahtavat esiin ne ääneen lausumattomat ja syvää inhoa huokuvat sanat: Hyi saatana! Niin juuri: Hyi Saatana! Tällainenko on suomalainen mies? Työntämässä räkäistä nokkaansa maailman kauneimpiin paikkoihin suomalaista naista halveksiessaan ja kehitysmaan jaloa miestä alistaessaan? Hyi helvetti!

Useimmista jopa ravistelevistakin taideteoksista, tanssi- ja muusta performanssitaiteesta nyt puhumattakaan, jää katsojalle hyvä ja toisinaan seesteinenkin mieli sitten lopuksi, mutta tämän teoksen kohdalla ei sellaisesta voi puhua. Ei todellakaan! Tämä teos soittaa Sotatorvea! Kutsuu suomalaiset siskot taisteluun sortajaansa vastaan! On todellakin aika käydä sankoin naisin kasvattamaan suomalaisesta miehestä jälleen mies. Se entisaikojen uljas uros, joka vielä joskus kauan sitten oli isäntä talossaan ja piti naaraat ojennuksessa.

Yrjö! Perskeles, sä oot taiteilija! Ehdotan, että viet performanssisi nykytaiteen museoon, Kiasmaan. Se on Helsinkisä. Niin, se Kiasma, meinaan.

Octavius kirjoitti...

Taiteilija tavoittaa vaihtelevalla menestyksellä myös moniosaamisen kulminoituminen ulkosuomalaisen akkulturaatioprosessissa ja rauhoittaa hiusten halkomiseksi osoittautunutta geneerisyyttä. Eräitä yksityiskohtia lukuun ottamatta vähemmistöjen sosiopoliittisen tilanteen tiedostaminen kuvaa hyvin toimintamenetelmiä parannettaessa tahojen yhteistyön kariutumisesta aiheutuvia hyökyaaltoja rahoitus- ja sijoitussektorilla. Tätä kuvaa teksti maitotonkka. Vittu puolestaan ohjaa ajatukseen, että keskeiset ideologiset periaatteet osoittavat, että kaksoisidentiteettiä tukevan kotouttamisprojektin arviointi toiseuden näkökulmasta noudattaa epäilemättä ideatasolla erilaisissa laitoksissa tapahtuvaa valmistusta. Matemaatikotkaan eivät kysele mitä numerot ovat, mutta monimuotoisuuden hahmottaminen monietnisenä voimavarana aiheuttaa huolestumista suunniteltaessa yleispätevien toimintaohjeiden tavanomaisia käyttökohteita. Tätä kuvaa etualalla oleva ruusu.

Vidun helppoa, kun sen osaa...:D.

Hieno kirjoitus Ykä.

Vasarahammer kirjoitti...

En lähde kulturoimaan, koska täällä on näköjään kulturoitu ihan ansiokkaasti.

Runoilija Petri Peltonen olisi oikeudessa tarvinnut kulturaattorin apua, jotta hänen teoksensa taiteelliset arvot olisi selitetty asiaankuuluvalla tavalla.

Anna kirjoitti...

Kulturaattori ei luonnollisestikaan kulturoi kyseenalaisia, eriarvoistavia kulttuuriteoksia tai ainakin hän kulturoi ne perin epäilyttävään valoon. Näin ollen kulturaattorista ei olisi ollut apua..

Janne kirjoitti...

"Lopeta jo!" huusi vaimo makuuhuoneen puolelta kun nauroin juttua ja nokkahuiluvideota.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Kiitokset kommentoijille ja kulturoijille. Octaviuksen kulturointi oli ns. ässä, eikä anonyymikään huonosti pärjännyt, tosin anonyymin kulturoinnista voi saada suomalaismiehiä puolustavan käsityksen ja sehän ei ammattitaitoiselle kulturaattorille käy.

Tossa oikeusasiassa kallistun kyllä Annan kannalle. Kulturaattoreilta lienee turha odottaa myötämielisyyttä kansallismielisille.

Anonyymi kirjoitti...

Vanha kirjoitushan tämä jo on, mutta sain inspiraation Yrjön teosta tutkiessani ja halusin postata sen hedelmät tännekin. Joskin tämä ei toki pystykään kilpailemaan jo aiemmin esitettyjen tulkintojen kanssa. Silti.

Ikivanha naiseuden ja feminiinisyyden symboli, ruusu, avautuu teoksessa katselijan eteen yhtä aikaa peittelemättömän ja häpeämättömän, tabujen liian pitkään raskauttaman aidon naisen sukuelimen kanssa. Symboliikan ja realismin yhteentörmäys puhuttelee ja pakottaa huomaamaan ihanteen ja todellisuuden ristiriidat: patriarkaalisen yhteiskunnan pyrkimys kätkeä naisen ruumiillisuus ei lopultakaan täysin täyty, ja keho ei taivu vertausten ja kauniiden kuvien ikeeseen, vaan pillu on kaikesta huolimatta aina pillu - ruma ja karvainen, raadollinen kuin elämä itse. Mutta samalla se on naisellisen voimaantumisen paikka ja uudistumisen ja uusintamisen portti ja tyyssija. Syntymän ja elämän antamisen pelottava mahti on typistettävä esteettiseen, mutta mitäänsanomattomaan herbaaliseen kuvastoon sen todellisen voiman nujertamiseksi ja hallitsemiseksi.

Taustalla häälyvät sanat, alitajunnasta kumpuavat salaperäiset viestit laajentavat ruumiillisuuden kätkemisen ja kaunistelun pyrkimyksen dekonstruktiota. Nenä, vittu. Nenä, hajuaisti ovat halveksittuja, enemmänkin huumorin piiriin kuuluvia, vaikka niillä on ratkaiseva rooli seksuaalisessa aktissa. Hajuaistin vähättelemisellä ihminen yrittää tekopyhästi sanoutua irti eläimellisyydestään, ja erityisesti häpeillen peitellä vitun hajun outoa vetoa, joka innoittaa mitä atavistisimpia ja voimakkaimpia intohimoja.

Globalisaatio kuvaa länsimaiden ylivoiman heikkenemistä ja patriarkaatin murenemista uusien vaikutteiden edessä, kulttuurien antautuessa keskenään dialogiin kuin kiihkeät rakastavaiset. Vakiintuneiden rakenteiden kyseenalaistamisen ja uudelleenmäärittelyn myötä feminiinisyys voi vihdoinkin kukoistaa: ruusun kuvakieli puhuu osittain myös tästä.

Maitotonkka toisaalta pyrkii muistuttamaan siitä, että nainen, ja naisen ruumiis sekä kaikki mitä se tuottaa, ovat yhä edelleen yhteiskunnan, miesten hallussa ja heidän omaisuuttaan. Rinnoista vapaana virtaava, ravitseva maito päätyykin yhteiskunnan luomaan vankilaan, konstruktioon; maitotonkkaan, jossa sitä pyritään hallitsemaan. Ehkä jopa pastöroimaan.

Nainen on aina velkaa. Hän on pakotettu velallinen, velkaa ruumiinsa ja itsemääräämisoikeutensa pelkän toisen x-kromosomin takia ja ympäristön vallanhimon vuoksi. Sana "velka" kuvastaa ylimenovaiheen riitasointuja: nainen on pääsemässä kahleistaan, mutta ruumis ja yhteiskunta pitävät häntä edelleen otteessaan. Silti maailman avartuminen avaa uusia näköaloja, ja nainenkin on vapaa tähyämään yli horisonttien. Velka on pian maksettu loppuun, rakkauden ja sukupuolisen vapauden voi löytää muualtakin kuin oman ahtaan kulttuuripiirin sisältä.

Synteesinä voidaan todeta, että teos on ansiokas tutkielma naisen ruumiillisuuden tabustatuksesta ja sen purkautumisesta yhteiskunnan muutosten runnoessa totuttuja käsityksiä palasiksi. Kielikuvien kyseenalaistaminen kielikuvia ja myöskin oikeita kuvia käyttäen on taiteilijalta omaperäinen oivallus, ja osoitus siitä, että postmodernin henkeä ei ole vielä tyystin nujerrettu.


Taisit tulla Yrjö luoneeksi oikean taideteoksen.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Ano. Olipahan sen verran mahtavasti kulturoitu, että myönnän sinulle Hotelli Yrjöperskeleen kunniamaininnan tammenlehvillä. Vaan kuinkas näin vanhaan juttuun eksyit?

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos ja kumarrus vain! "Eksyin" tänne osittain siksi, että aloitin tämän blogin seuraamisen melko hiljattain - suotakoon se minulle anteeksi - ja tottahan arkistoja pitää tutkia jotta asioista pääsee jyvälle. Mutta kyllä näitä juttuja lukee silkaksi ilokseen useampaankin kertaan vaikka vanhoja olisivatkin.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervetuloa kommentoimaan noita tuoreempiakin juttuja.