tiistai 29. joulukuuta 2009

UUDEN VUODEN PAUKAUKSIA

Onnellista uutta vuotta 2010 tämän blogin lukijoille ja kaikille muillekin. Uutta vuottahan vietetään perinteisesti ilotulitteitten parissa, ja niin tulee tekemään myös Hotelli Yrjöperskeles. On mukavaa olla hetken aikaa taas pikkupoika ja kaikennäköinen räjäyttäminen kuuluu poikien touhuihin, vaikka se kuinka turhaa ja tuhlausta olisikin.

Ilotulitusta on säädelty taas lainsäädännöllisin toimenpitein, eli alle 18-vuotiset kölvit eivät saa haltuunsa edes papatteja ja tähtisadetikkuja. Tämä on loukkaus suomalaista pikkupoikakulttuuria kohtaan. Aikanaan 1970-luvulla räjäyteltiin nyrkillätapettavan kokoisina tykinjyskyjä ja kiinanpommeja, jotka olivat ihan eri kaliiberia kuin 1990-luvulla myyntiin tulleet ruutipierut. Ja ihan yhtenä kappaleena selvittiin. Kehittipä räkänokka-Ykä Lötjösten veljesten kanssa jopa eräänlaisen omatekoisen kranaatinheittimen, ja kaikki sormet ja silmät ovatten tallella.

Pikkupoikien kuuluu olla välillä vähän pahanteossa. On selvää, että löytyy sellaisia toheloita, jotka saavat silmänsä puhkottua vaikka virkatessaan, mutta onko siitä ihan pakko rangaista koko ikäluokkaa? En minä usko, että nykyajan pojankossit ovat sen kummempia tässä asiassa kuin 1970-luvullakaan. Tai 1920-luvulla.

Luulenpa, että vuonna 2011 lait muuttuvat vieläkin tiukemmiksi, koska joku huolehtiva viranomainen saattaa hoksata, että tulitikuista ja tinapaperista saa osaava kaveri fiksattua jokamiesluokan ilotulitteen. Lisäksi eräitten liekokasvien kerääminen tullaan varmaankin kieltämään, sillä niitten siitepölystä saa ns. kärpäsruutia (tunnetaan jossain päin myös nimellä koiranruuti).

Varmaankin tämä absoluuttinen ilotulitekielto on sukua sille asialle minkä kuulin, eli jollain yläasteilla (liekö hyvinkin yleinen käytäntö) ei jätkät saa enää veistotunneilla käyttää vannesahaa ja oikohöylää. Opettaja näyttää miten sitä käytetään, mutta siihen se sitten jääkin. Opettaakohan ne enää hitsaustakaan? Mulle kyllä aikanaan kaasuhitsaus opetettiin. Jotenkin vaan tuntuu, että nuoresta ikäluokasta pitää ehdoin tahdoin tehdä aivan avuttomia. Liekö meillä liikaa koulutettuja terapeutteja, ja jos ihmiset pärjäilee ihan mukavasti ilman heitä, niin heiltähän loppuvat työt.

Ihmetyttää vaan se, että vaikka päättävä taho ottaa noi papattiasiat haudanvakavasti, niin se tosiasia, että 12 – 13-vuotiset pennut ryyppäävät kadulla myöhään yöllä ei tunnu herättävän juuri kiinnostusta. Jos jotkut tahot vaativat asian tiimoilta esim. pakollisia kotiinpaluaikoja lapsille (mitä muuta joku 13-vuotias on jos ei lapsi), niin ns. ihmisoikeuspiirit vetävät pellollisen herneitä nenään.

Ehkäpä valtaa käyttävät piirimme määräävät ryyppäävälle nuorisolle kypäräpakon. Ei tee niin kipeetä, kun pää kolahtaa sammuessa tantereeseen. Ryyppäämiseen ei tosin puututa. Kai se mielletään ihmisoikeuksiin kuuluvaksi alaikäisen itseilmaisumuodoksi.

Vaan saanhan esittää uuden vuoden toivomuksen minäkin. Määrätkääpäs eduskunnan viisaat semmoinen laki, että kun tämä Kööpenhaminan ilmastokokous sai aikaiseksi 200 – 400 euron ylimääräisen laskun per turpa per vuosi, käyttökohteena murrinperse ja Kankkulan kaivo, niin oman osuutensa saisi suorittaa ampumalla ilmaan tuon summan edestä ilotulitteita. Mitään hyötyähän siitä ei tietenkään ole, mutta ei sillä rahalla silloin ainakaan ostettaisi Kalashnikoveja jonkun pikkuhitlerin gangsteriporukoille. Se säästäisi myös hallinnollisia kustannuksia. Asiasta vastaava virkamies vain klikkaisi tiedostoonsa, että Ykä ampui vaaditun ilmastorahan suoraan ilmastoon ja Enter.

Yleensä ja erikseen, onnellista, menestyksen täyttämää ja suomalaisia arvoja säilyttävää & kunnioittavaa uutta vuotta 2010 toivottaa Yrjöperskeles sekä Hotelli Yrjöperskeleen henkilökunta.





Jätkänkynttilä. Kielletään vuonna 2013. Aiheuttaa pienhiukkaspäästöjä, sulattaa napajäät ja hukuttaa Lontoon, Amsterdamin ja New Yorkin. Lisäksi promillen miljoonasosa käyttäjistä voi polttaa tätä tyhmyyksissään sisätiloissa.

keskiviikko 23. joulukuuta 2009

RAUHALLISTA JOULUA 2009




Rauhallista joulua tämän blogin lukijoille ja kaikille muillekin. Suomen Huitsinnevada julistaa joulurauhan jo ennen Turkua.

tiistai 15. joulukuuta 2009

PELOTTAVAA JOTAKIN

On käynyt ilmi, että Suomessa on viime aikoina tehty valitettavan paljon Jotakin. Jotakin on jotakin, joka on tosi pahaa, ja näin ollen sitä ei saisi tehdä. Ritva Viljanenkin totesi, että Jotakin pitäisi saada rangaistavaksi. Viljanen ei kylläkään määrittele, että mitä pitää tehdä, että tulisi tehneeksi Jotakin. Jotakin ei voi olla kiinteää tai nestemäistä ainetta, eikä myöskään fyysisiä tekoja, koska Viljasen mukaan Jotakin on tehty sekä kadulla että internetissä, ja internethän on vain nollia ja ykkösiä.

Joka tapauksessa on selvää, että Jotakin ei saa tehdä. Oletettavaa on, että mahdollisessa lainsäädännässä Jotakin määritetään termillä Ottiatuota, joten Viljanen & kumpp. saavat valtuuden määritellä, mitä Jotakin on. Tulevaisuudessa varmaankin sitten leivättömän pöydän ääressä syytetään syytettyä, että hän on tehnyt esim:

- Jotakin (ehdollista vankeutta, sakkoja & korvauksia)

- Törkeää Jotakin (ehdotonta vankeutta, sakkoja & korvauksia)

- Törkeää ja laitaoikeasidonnaista Jotakin (todella paljon ehdotonta vankeutta ja muuta ryönää)

- Alentuneen tai kokonaan hävinneen syyntakeisuuden vallitessa tehtyä Jotakin (laitoshoitoa määrittelemättömäksi ajaksi)

Suomalaiset ihmiset arvostavat vapauttaan varsin korkealle, ja Viljanen & kumpp. tietävät tämän. Epäselvän, mutta uhkaavan Jotakinmäärittelyn tullessa lainsäädännöllisesti voimaan saattaa yhä useampi ihminen päätyä tekemään Ei-Mitään, ettei vaan tulisi vahingossakaan tehtyä Jotakin. Virallisestihan Viljanen & kumpp. pyrkivätkin tähän, mutta se aiheuttaa samalla uuden ongelman, eli tilastoissa voidaan huomata, että Jotakin ei enää pahemmin tehdäkään, ja sehän estää nillittämisen siitä, että suomalaiset tekevät kauheasti Jotakin. Tämä taas saattaa taloudesta päättävät tahot miettimään, että tarvitaankos Jotakinvastaisia organisaatioita ollenkaan, jos kerran täällä ei enää tehdä Jotakin. Onneksi termi Jotakin voidaan tarvittaessa aina määritellä uudelleen, joten siistit sisätyöpaikat ovat jatkossakin turvatut.

Viljanen on pannut merkille, että internetissä nimimerkin käyttö saattaa saada ihmisen tekemään Jotakin. Harmittava on myös, että monet ihmiset tekevät nimimerkin suojissa Jotakin käyttäen ulkomaalaisia, varsinkin amerikkalaisia palvelimia. Näin ollen heitä on vaikeaa saada oikeuteen. Jossain vaiheessa Viljanen tosin ottanee yhteyttä amerikkalaisiin viranomaisiin, ja vaati heidän apuaan suomalaisten nimimerkkibloggaajien käräyttämiseksi, koska he ovat selkeästi tehneet Jotakin. Amerikkalainen viranomainen tosin saattaa siinä tilanteessa tuumia, että toi ämmä on kyllä selkeästi nauttinut jotakin.

sunnuntai 13. joulukuuta 2009

SALAHAKATUT

Hotelli Yrjöperskeleen respassa törmättiin Helsingin Oikeaoppisen julkaisemaan uutiseen, jonka mukaan Suomen somaliyhteisö tai osa Suomen somaliyhteisön jäsenistä kokee enemmän uhkailua, väkivaltaa tai vakavaa häirintää kuin mikään muu vähemmistö Euroopassa. Tämmöseen johtopäätökseen on tultu EU:n perusoikeusviraston tuoreen kyselytutkimuksen perusteella. Väkivaltaa, väkivallalla uhkailua tahikka vakavaa häirintää on ollut kyselyn mukaan 74 tapausta jokaista sataa haastateltavaa kohti.

Paskapuhetta.

Tässä maassahan on sen sorttinen media, joka ei taatusti jätä somaleihin kohdistuvia väkivaltarikoksia julkaisematta. Ei tarvittu kuin mahdollisesti junan rappusilla nurin tönäisty somalityttö, niin painokoneet pysähtyi ja etusivu meni uusiksi. Mikäli somaleihin kohdistuvaa väkivaltaa olisi niin paljon kuin tuossa väitetään, jouduttaisiin painokoneisiin vaihtamaan laakerit kerran viikossa. Yllättäin ei tossa jutussa puhuta somalien nostamista rikosilmoituksista mitään. Miksiköhän?

Kyselytutkimuksen ongelmahan on siinä, että siinä kyselijä kyselee ja vastaaja vastaa, ja kyselijä olettaa ilman muuta, että vastaaja puhuu totta. Voinhan minäkin todeta vastaavanlaisessa kyselyssä että joo, sain turpaani kerran tiistaina, kaksi kertaa torstaina ja vielä kertaalleen lauantaina. Jos kyselijä tuumii, että eihän toi sun naamasi näytä mitenkään hakatulta, voisin todeta, että joo, sitä minäkin olen ihmetelly. Kirjaapa ne tulokset sinne kannettavaasi vaan.

Varsin mainiota on se, että jutussa on laitettu väkivalta ja uhkaava tilanne samaan piikkiin. Väkivalta on väkivaltaa. Uhkaavan tilanteen voi ihminen mieltää miten lystää. Jos suomalainen kattoi somalin mielestä pahasti, eikä tarjonnu tulta tupakkiin, niin kyseessähän saattoi olla uhkaava tilanne. Ja toisaalta voihan väkivallankin määritellä mielensä mukaan. Löysihän Johanna Korhonenkin väkivaltaa siitä, kun johtaja ei tervehtinyt.

Todetaanpa jutussa vielä, että että ”somaleita on Suomessa vähän koko väestöön suhteutettuna, mikä altistaa heidät rasististen rikosten uhreiksi.” Jausaa jausaa. Tässä alkaa suorastaan ihmetellä, kuinka Suomessa asuvissa, somaleita pienemmissä väestöryhmissä kuten saamelaisissa (8.700), juutalaisissa (1.300) tai tataareissa (900) on enää kukaan hengissä.

Eli somaleihin kohdistuvaa väkivaltaa on siis pilvin pimein, mutta missään sitä ei näy. Olisiko tässä uudissanan paikka? Kun niitähän on niitä salarakkaita. Niin oliskos nää kyselyssä väkivallasta valittaneet somalit sitten salahakattuja?

Vai voisiko syyllinen sittenkin löytyä? Ettei vaan syyllisiä olisi ne Helsingin Katajanokalla arvotaloissaan asuvat miehet, jotka Sofi Oksasenkin mukaan hakkaavat jatkuvasti naisiaan? Voi olla, että he ovat ottaneet työn alle somalivähemmistönkin. Ja lehdet eivät uskalla asiasta kirjoittaa. Katajanokan Jätkämafian pelko on liian suuri.

keskiviikko 9. joulukuuta 2009

ERÄÄN VITTUILUN ANATOMIASTA

Vittuilu. Siinäpä vasta jalo taito. Moni sitä harrastaa, mutta harva sen kunnolla taitaa. Pyrin itsekin aika ajoin käyttämään vittuilua blogikirjoituksissani tehokeinona, mutta tunnustan kyllä olevani tässä taiteenlajissa kevyttä piirisarjakamaa todellisiin ammattilaisiin verrattuna.

Vittuilua on mielestäni kahta päätyyppiä. Ensimmäinen laji on Kevyt Kenttävittuilu, joka ei itse asiassa ole vittuilua ollenkaan, vaan semmoista verbaalista pullantuoksua, jolla piristetään jo muutenkin mukavaa tunnelmaa. Esimerkkinä voidaan ajatella tilannetta, jossa Perskeles, Lötjönen, Kutvonen, Pöntinen ja Pätinen viettävät oluella ja makkaralla maustettua saunailtaa. Siinä voidaan heittää ankaraakin läppää puolin ja toisin, eikä siitä kukaan hermostu. Asia vaatii tietysti sopivan seuran, ja kyvyn nauraa itselleen.

Vittuilun toinen päätyyppi on Raskas Rynnäkkövittuilu. Sillä on selvä kohde, yksittäinen henkilö tai ryhmä ihmisiä, joille pyritään saamaan aikaiseksi Armoton Vitutus.

Raskaaseen Rynnäkkövittuiluun törmää aika ajoin, ja viimeksi törmäsin siihen Pakolainen-lehden numerossa, jonka bongasin aina valppaasta Mediaseurannasta (kiitos Roopelle). Raskaan Rynnäkkövittuilun otsikkona on ”Suomalainen kerrostalo somalialaisin silmin”, ja taitavana rynnäkkövittuilijana toimii neito nimeltä Maiju Korpela. Kehotan lukijaa lukemaan jutun ensin tuosta linkistä ennen kuin jatketaan.

.
.
.

No niin, mikäli juttu on luettu, niin jatketaan. Pyrin käsittelemään näin alkuun tuota Korpelan tuotosta ihan teknisenä suorituksena, puhtaasti Raskaan Rynnäkkövittuilun näkökulmasta. Osuuko erillisläppä kohdalleen? Saadaanko aikaan Armoton Vitutus? Mietitään mahdollisia esimerkkejä:

*

Työvoimatoimistossa juuri suomalaisesta teollisuusyrityksestä toiminnan ulkomaille siirtämisen takia kalossinkuvan persuuksiin saanut kokenut metallimies odottaa aikaa työvoimaneuvojalleen, joka tulee ohjaamaan hänet jollekin ”löydä portti sisältäsi niin kuin Pekka Streng – opi soittamaan ovikelloa molemmilla käsillä”-kurssille. Ennen sovittua aikaa hän pläräilee aikansa kuluksi työvoimatoimistosta löytyvää Pakolainen-lehteä ja törmää Korpelan tuotokseen.

Metallimies lukee, kuinka jutussa ihastellaan somalialaista yhteisöllisyyttä ja asiakseen mainitaan somalialaisen yksinhuoltajaäidin Syyriasta saakka tilaama kahdentoista hengen sohva. Metallimies muistelee, että nehän ovat pirun kalliita noi ihan tavallisesta IKEAsta ostetut kolmenkin hengen sohvat. Joo, käsitöinä tommonen pitää tehdä. Varmaan jossain Syyriassa sitten. Mitähän ne rahtikulutkin sieltä asti mahtaa olla? Mitähän toi homma kaikkiaan maksaa?

Pitkäaikaistyöttömän elämään totuttelevan miehen päässä alkaa taskulaskin raksuttaa. Otsanahka rypistyy. Ohimosuoni tykyttää. Lehti rytistyy kourissa palloksi ja lentää puhtaalla kolmen pisteen heitolla paperikoriin.

Tehtävä on onnistunut. Metallimiehelle on saatu aikaan Armoton Vitutus.

*

Helsinkiläisessä sosiaalitoimistossa asioiva, ihan kantaväestöön kuuluva yksinhuoltajaäiti alkaa myös lukemaan Korpelan juttua. Hänkin törmää jutussa ns. kollegansa eli somalialaisen yksinhuoltajaäidin kahdentoista hengen sohvaan. Huomaapa hän, että ”kollega” keittelee aina ruuat viidelle, vaikka syöjiä on kolme. Jos vaikka joku sattuis käymään. Suomalainen yksinhuoltajaäiti tuumii, että eipä taida hänellä olla sama sosiaalityöntekijä kuin minulla. Hampaat alkaa kirskua muutenkin.

Tehtävä on onnistunut. Yksinhuoltajaäidille on saatu aikaan Armoton Vitutus.

*

Helsingissä asuu paljon Esimerkkihenkilön tyyppisiä ihmisiä. Esimerkkihenkilö on muuttanut aikanaan pieneltä paikkakunnalta työn perässä Helsinkiin. Hän asuu kanakopin kokoisessa yksiössä, johon ei oikein kunnolla mahdu minkäänlaista sohvaa, ja maksaa siitä törkeää hintaa. Hän lukee kämpässään tietokoneen ruudulta Korpelan juttua ja oppii lukemastaan, kuinka hienoa ovat somalialaistyyppiset tiiviit perhe- ja sukulaissuhteet. Olis ehkä suomalaisillakin oppimista. Esimerkkihenkilö tuumii, että olishan sitä perhettä ja sukua mukava tavata tiiviimminkin, mutta kun vanhemmat asuvat Luhangalla, veli Vaasassa, sisko Oulussa ja Esimerkkihenkilö itse Helsingissä, ja kun tota työtäkin täytyy tehdä, niin eihän se ehkä yhtä helposti käy kuin eräillä.

Esimerkkihenkilö on saattanut aikaisemmin lukea lehdestä, että somalit voisivat opettaa suomalaisille sovittelua, koska se on heillä yleisessä käytössä. Nyt Esimerkkihenkilö lukee Korpelan jutusta kuinka suomalainen kaupunkisuunnittelu ja arkkitehtuuri ei palvele tarpeeksi hyvin tietyn vähemmistön yhteisöllistä elämää. Niin juu, Esimerkkihenkilö muistaa myös tekevänsä hommia konepajalla ja ymmärtää maksavansa sekä tietyn vähemmistön että erään Korpelan elämisen.

Esimerkkihenkilö pystyy hillitsemään ensimmäisen mielihalunsa, koska hän ymmärtää, että tietokoneen näyttö hajoaa, jos hän sitä lyö, ja hän joutuu ostamaan uuden näytön omilla rahoillaan. Joka tapauksessa Esimerkkihenkilön päässä pyörii pitkiä, rumia, karvaisia, rikinkatkuisia ja jo ammoin kuolleilla ja kielletyillä kielillä lausuttuja Julmia Sanoja.

Tehtävä on onnistunut. Esimerkkihenkilölle on saatu aikaan Armoton Vitutus.

*

Perskeleen Ykäkin luki Korpelan jutun ja hänellekin tuli Armoton Vitutus.

*

Näkisin, että teknisenä suorituksena Raskas Rynnäkkövittuilu on onnistunut.

Se on sitten eri asia, oliko Korpela tarkoittanut tämän vittuiluksi. Jos ei, niin ehkä hän on aidosti ylpeä tuotoksestaan, ja uskoo muittenkin olevan. Meillähän on tässä maahanmuuttohommassa näitä suojatyöllistettyjä ihmisiä, jotka vakaasti uskovat heidän ammatillisen hiekkalaatikkonsa olevan koko maailman keskipiste, ja muulla maailmalla on siihen lähinnä jatkuva ruokkimis- ja hyväksymisvelvollisuus.

Tietysti kyseessä voi olla tämmönen julkishallinnossa yleinen asia, että kun kerran virassa ollaan tai jotakin tutkitaan, niin se otetaan sitten yliviedyn haudanvakavasti. Jos vaikka valtio kehittää perseenpäristysviraston, ovat sen työntekijät, varsinkin johto- ja tutkijaportaassa sitä mieltä, että perseenpäristäminen on ihan oikeasti ensiarvoisen tärkeää. Muuten ei hengissä selvitä. Lopulta he sitten kehittävät perseenpäristimen joka ei mahdu perseeseen eikä pärise. Ja marmattavat sitten siitä, kun tuote ei ihmisiä innosta, ihmiset naureskelevat teoriassa ihan hyvin suunnitellulle perseenpäristimelle ja pitävät heitä muutenkin pelleinä ja koko touhua silkkana rahantuhlauksena.

Mitä tulee jutussa haastateltuihin somaleihin, en ensimmäisenä lähtisi osoittamaan heitä sormella. Kun he ovat olleet tarpeeksi tekemisissä tämäntyyppisten maijukorpeloitten kanssa, kai siinä heillekin tulee vauhtisokeus, ja he alkavat uskoa siihen, että suomalaiset ovat heidän tänne tulostaan ihan oikeasti innoissaan. Mutta kannattaisi vähän miettiä näitä juttuja. Jos somalialainen yksinhuoltajaäiti mainostaa Syyriasta asti tuotua kahdentoista hengen sohvaansa, se ihan oikeasti voi aiheuttaa kantaväestössä Armottoman Vitutuksen. Kuinka monella meistä on edes semmonen kämppä, johon moinen möhkäle mahtuisi?

Puhutaan, että rasismia tulisi vastustaa. Minä olen asiasta samaa mieltä. Mutta tuonkaltaiset kirjoitukset ovat juuri niitä, jotka rasismia lisäävät. Jos joku ei ymmärrä, että miksi, ei asia varmaan selviä hänelle edes Raskaalla Rynnäkkövittuilulla.


sunnuntai 6. joulukuuta 2009

ITSENÄISYYSPÄIVÄNÄ 2009

Ajatellaanpa, että joku ulkomaanelävä, sanokaamme vaikka John Watson from Dallas, Texas ottaisi asiakseen kiinnostua suomesta ja suomalaisista. Ensimmäisenähän hän ottaisi tietysti avuksi maantieteen teokset ja huomaisi, että kyseessä on hornanperseessä asuva pieni kansansirpale, jolla on vähän raaka-ainevaroja, talvella miljoona astetta pakkasta ja kieli, jota ei ymmärrä lakota-intiaanien poppamiehetkään. Järkevänä ja asiallisena miehenä Watson varmaan tuumisi, että tosta ny ei tullu kyllä sen valmiimpaa.

Seuraavaksi hän kaivaisi esille historianteokset ja huomaisi, että kansansirpale on tapellut viimeisessä suuressa rytinässä molempia pääosapuolia vastaan, ja silti pysynyt hengissä. Tämän jälkeen porukka on kehittänyt hornanperseessä sijaitsevasta maatilkustaan nykyaikaisen hyvinvointivaltion suht toimivine terveydenhuoltoineen ja sosiaaliturvineen. John Watson huomaisi lukiessaan että esim. Nokia ei olekaan japanilainen kännykkä.

Watson tuumisi varmaan, että tällaisella kansakunnalla on todella aihetta olla ylpeä itsestään. Hän kiinnostuisi maasta enemmän ja menisi Dallasin Työväenopistoon lukemaan suomen kieltä. Kielitaidon kohentuessa hän alkaisi lukea suomalaisia valtalehtiä kuten esim. Helsingin Sanomia. Piakkoin hän toteaisi, että wtf, porukanhan pitäisi olla ylpeä itsestään, mutta nämähän ovat sitä mieltä, että heidäthän pitäisi lastata porukalla aikakoneeseen ja kuskata vuoden 1810 Amerikan etelävaltioihin poimimaan puuvillaa.

Watson tuumisi itsekseen, että joku tässä yhtälössä mättää ja tilaisi lipun Amerikan Osuusilmailukombinaatista, hyppäisi Fort Worthissä Helsinkiin lentävään flygeen ja lähtisi Helsinki-Vantaalta on the road.

Tutustuttuaan suomalaisiin hän toteaisi, että tämähän on vallan järkevää ja asiallista väkeä, ja vielä terveellä tavalla ylpeitä itsestään, kulttuuristaan ja historiastaan. Kuitenkin hänen mieltään kaihertaisi paikallisen lehdistön itsehaukkumisorgiat. Lopulta hän tapaisi asiasta vastuussa olevaa mediahenkilöstöä, ja saisi valaistuksen: ”Oh my gosh, nää suomalaisethan on neroja. Meillä jenkeissä kylähullut näkevät nälkää, mutta Suomessahan tämä onkin eräänlaista sosiaalityötä. Annetaan kylähulluille harrastuksia, ja maksetaan siitä vielä palkkaakin, eivätkä he itse miellä olevansa hoidossa. So human.”

Näin kai järkevä ja asiallinen mies ajattelisi. Ei kai hänellä muuta vaihtoehtoa olisi.

Ei suomenpystykorva itseään hauku. Haukkumisen suorittavat pystykorvan perskarvoissa elävät kirput. Niille vaan on annettu megafoni.

Suomalaisuudesta kannattaa olla ylpeä. Ei me täällä maailmassa kumminkaan ihan huonosti olla pärjätty. Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille. Itsenäisyyspäivän ateriaksi suosittelen savipadassa useita tunteja haudutettua hirven paistia. Hauteena viskillä maustettu lihaliemi. Mainiot Lapin puikulaperunat samaan pataan hautumaan.





Palan painikkeeksi suosittelen raikasta Homma-olutta.

lauantai 28. marraskuuta 2009

VAKKA JA KANSI

Näitähän on näitä feministivaahtoajia, joitten yksi lempiaihe on saarnata suomalaismiesten jatkuvasta vaimonhakkaamisharrastuksesta, ja rutiininomaisesta tappamisestakin on muistettu nillittää. Sofi Oksanen otti asiakseen liittyä tähän kuoroon, eikä siinä mitään, kun kuoro kasvaa, niin laulu vaan komistuu. Asiasta kirjoittanut Helsingin Sanomat tosin otsikoi hieman pieleen, eli ”Sofi Oksanen pöllyttää suomalaismiehiä Tanskan televisiossa”. Tosiasiassahan hän ei ole pöllyttänyt ensimmäistäkään suomalaismiestä, joten oikea otsikko olisi varmaankin ollut ”Sofi Oksanen länkytti leukojaan Tanskan televisiossa”.

Sofi Oksasen avautumisesta ei sinänsä pidä ottaa sen kummempaa pulttia, sillä hänhän noudattaa johdonmukaista linjaa, jota hänen on pakko noudattaa ollakseen diplomijokin. Alun perin Oksanenhan oli vaan semmonen kummallisen oloinen huuhailija, joka harrasti kirjoittamista. Hän oli kuka. Sitten Pekka Tarkka kosketti häntä kultahöyhenellä, ja hänestä tuli jokin. Ollakseen diplomijokin hänen täytyi tietysti esittää julkisesti sopivaa suomalaisuuden mitätöintiä, ja sillä hänet sitten kastetaan kirkastettujen viisaitten joukkoon, ja siinä joukossa hänet otetaan vakavasti. Nämä viisaathan vaikuttavat lähinnä keskenään, eikä heidän tekemisillään ja puheillaan ole sen kummempaa vaikutusta tavallisiin ihmisiin, joten antaapa heidän olla vaan. Koko jutussa ei ole kyse perheväkivallasta, vaan kappaleen nimi on Sofi Oksasen Stairway To Heaven And Some More.

Vaan tämä perheväkivalta itsessään askarruttaa. On tietysti helppoa syyllistää suomalaiset miehet yleensä, mutta tässä syyllistämisessä näen itse lähinnä kirkastettujen ja viisaitten moraalipisteitten keräämistä. En minä itse pysty ratkaisemaan perheväkivallan ongelmia, enkä pysty hahmottamaan sen pohjimmaista syytä, mutta noin ammattinikin puolesta olen havainnut, että siinä on kyse ikävästä kysynnän ja tarjonnan kohtaamisesta. Vakka kantensa valitsee.

Tarjontaa pitävät tietysti yllä tietynlaiset miehet. Heistä voidaan kirjoittaa vaikka minkälaista analyysiä tunneköyhyydestä vallanhaluun, mutta yhteisnimike heille on kusipää. On olemassa kusipäitä. He syntyvät kusipäinä, elävät kusipäinä ja kuolevat kusipäinä. Matkan varrella olen huomannut, että ei heidän kusipäisyyttään voi syyttää heidän taustastansa. Heitä tulee väkivaltaisista perheistä. Heitä tulee väkivallattomista perheistä. Jotkut ovat vaan kusipäitä ja hakkaavat.

Valitettavasti tarjonnalle on myös olemassa kysyntää. On tietty naistyyppi, joka hankkiintuu aina elämään kusipään kanssa. Hän alkaa seurustella kusipään kanssa, ja saa turpaansa. Hän menee sen saman kusipään kanssa naimisiin, ja saa turpaansa. Hän väsää pari muksua sen kusipään kanssa, ja läski tummuu vaan. Ajan myötä lapset ovat laitoksessa, elämä muutenkin perseellään ja nainen lopultakin hankkiintuu eroon siitä kusipäästä. Ja ei mene kuin hetken hujaus, niin hän on kimpassa jonkun ihan samanlaisen kusipään kanssa, vaikka tietää, että turpaan tulee jatkossakin.

Ja seuraava sukupolvi jatkaa herkkään samaa linjaa. Ns. kunnon pojat eivät kiinnosta, kun ne ovat tylsiä. Mitä enemmän jätkän nahassa on huonosti hakattuja kuvia, sen kiinnostavampi tyyppi on.

Minä en syytä näitä naisia siitä, että heitä hakataan. Mutta ihmettelen sitä, että mikä kumman pakko on mennä kusipään kanssa kimppaan? Ja pysyä kimpassa.

Liekö kyse samasta ilmiöstä kuin tämmöset Steen Viktor Christensenit? Jätkähän rupes saamaan tolkuttomasti kirjeitä ja seurustelupyyntöjä suomalaisilta naisilta, kun istui tuomiota kahden suomalaisen poliisin murhaamisesta. Tyyppi vielä avioitui vuonna 2000 suomalaisen naisen kanssa.

Onko siinä kyse siitä naisen sinisilmäisestä ajattelusta, että minun rakkauteni parantaa, minun rakkauteni muuttaa hänet.

Ei ihmistä pysty muuttamaan. Sen sijaan kannattaa jo seurusteluaikana kattoa tarkkaan, minkälaisen paketin kanssa on yhteistä elämää suunnittelemassa. Jos saa turpaansa silloin, niin saa varmasti jatkossakin.

Nämä suomalaisista miehistä nillittävät akateemis-humanistis-feministis-taiteelliset-hilavitkutapiirit ovat ottaneet oikeudekseen määritellä kaikki suomalaiset miehet muijiensa hakkaajiksi ihan mutu-tuntumalla. Uskoisin siis, että minullakin on oikeus käyttää mutu-tuntumaa.

Mutu-tuntumani on, että nämä piirit ovat itse asiassa ihan tyytyväisiä asiantilasta. Turpaansahan nimittäin saavat heidän mittapuunsa mukaan rahvaaseen kuuluvat ihmiset, joista he eivät tosiasiassa nakkaa paskaakaan. Asiantila antaa heille mainion apuvälineen nostaa oma moraalisäteilyä, ja siinä sivussa rakennella mukavaa uraa.

Mutu-tuntumana voisin verrata heitä tiettyihin haaskaeläimiin.

tiistai 24. marraskuuta 2009

KULTURAATTORI OSA II

Mitähän, jos perustaisi semmosen tiedostavan teatteriryhmän?

Eikös semmosille jaeta apurahojakin kaikennäköisten kulttuurilautakuntien ynnämuitten kautta?

Voisin kysellä mukaan vaikka Kutvosen, Pöntisen ja Pätisen. Lötjöstä ei kannata kysellä, kun se tuppaa lyömään heti, kun se kuulee kulttuurista. Mahottoman rauhallinen mies se muuten on. Ja kulttuuritietoinenkin. On se kattonu kaikki Chuck Norrisin ihmissuhdedraamat.

Kun kerran teatteria tehdään, niin varmaankin pitäis olla ryhmällä ensiks semmonen komealta kalshkahtava ja osallistuvan tuntuinen nimi.

Ajattelin, että laittaisin meidän teatteriryhmän nimeksi ”Ich Slam – Pohjoinen Ankara”.

Sitten teokselle pitäisi varmaankin kehittää joku hyvä nimi.

Ajattelin, että meidän tiedostavan teatteriryhmän teos olis nimeltään ”Verkkoperformanssi Tsetsymmennät Naamaan Riekkuneen”.

Sit pitäis keksiä se itse näytelmä, ja väsätä jonkunlainen koreografia. Tietysti pitäis keksiä jotain, mikä tekis tästä teoksesta erityisen tiedostavan.

Ajattelisin, että meillä olis ensinnäkin esiintymisasusteina kumiteräsaappaat, pitkät kalsarit, verkkopaita ja Hankkijan lippalakki.

Pitkät kalsarit olis fiksattu silleen, että meillä roikkuis meisseli joka jätkällä kaiken kansan katsottavana. Yleisö vaadittais pukeutumaan samaan varustukseen. Tosin sällit sais pitää meisselit piilossa, ja naisille voitais antaa oikeus käyttää verkkopaidan alla rintaliivejä. Sen verran humanisteja me ollaan. Kulttuuripiirit tuntien voidaan sanoa, että ollaan humanisteja myös itseämme kohtaan, tässä asiassa.

Se koreografia menis sillai, että me ensiks ryömittäis siellä näyttämöllä ja oltais omituisissa asennoissa. Me ei sanottais mitään, vaan oltais ihan hiljaa. Katteltais ympärillemme semmosella vähän kummastuneella ilmeellä.

Siinä me sitten maattais maassa ja välillä noustais ylös ja sitten taas välillä tömähdettäis takasin persuuksillemme.

Sitten seuraavaksi me oltais sillai jalat harallaan ja nojattais eteenpäin. Siinä me oltais vaan peräkkäin nojallamme jonomuodostelmassa neljänkymmenenviiden asteen kulmassa yleisöön nähden.

Sit seuraavaks me hajaannuttais eri puolille lavaa, ja sitten minä huutaisin ”wwhöö-öö, wwhyiihööhii, hwwlähähööhii, ähääh äärgh äärgh aaaaaaaa!” ja sitten minä juoksisin ja törmäisin Kutvoseen, jonka kanssa me tönittäis toisiamme ylävartaloilla käsiä apuna käyttämättä ja käytäis sitten seuraavanlainen dialogi:

Kutvonen: ”Aaa! Ililininian wälälämöö!”

Perskeles: ”Hynrggölöl wää olilinynanina wäläläläwää!”

Kutvonen: ”Wöliliäanänänämöö iirghulnännännän!”

Perskeles: ”Öörghleitnämnämnäm öörghleitnämnämnäm öörghleitnämnämnäm!”

Ja sitten minä metelöisin ja puhusin niin kuin viittomakieltä tai jotain sinnepäin ja sit siihen tulis vasemmasta suunnasta Pöntinen, joka sanois: ”uliliwlihtat uukaöö taaaa!! ja polkis kovasti jalkaa ja sitten minä tönäisisin Pöntistä ylävartalolla käsiä apuna käyttämättä ja sanoisin ”wwööööö!” ja sitten mua rupeais sillai niinkun hysteerisesti naurattamaan.

Sit sen jälkeen me oltais parijonossa kyykyllään. Siinä me vaan nakotettais.

Sit siinä lopussa meikäläinen nojais polviinsa ja naureskelis.

Luulen, että varsinainen näytelmä menis tiedostaville piireille ihan kybällä läpi, sillä sehän on kopsattu tästä näytelmästä, ja siitähän on annettu kovin lämpimiä kommentteja kuten:

Viitisenkymmentä ihmistä riisui itsensä perjantaina ilkosilleen tanssikeskus Zodiakin Ihmisen asussa -teoksen erikoisesityksessä Helsingin Kaapelitehtaalla.

Ulko-ovesta astui reilun tunnin kestäneen esityksen jälkeen tyytyväisen näköistä väkeä - tavallisia suomalaisia miehiä ja naisia.

- Se oli tosi luonnollista. Kaikki olivat alasti, mutta ei alastomuus suinkaan noussut päällimmäiseksi asiaksi, huomautti keski-ikäinen mies IS:lle.

- Luonnollista ja ihanaa, eräs nainen kiteytti tuntemuksensa.

Liekö suomalaista häveliäisyyttä, mutta kukaan ei halunnut lausua mielipidettään nimellään tai kuvallaan.

- Salissa ei kyllä ollut minkäänlaista häveliäisyyttä, keski-ikäinen mies tähdensi.

- Ehkä olisin kaivannut enemmän interaktiivisuutta. Mutta näyttelijät heijastelivat loistavasti ihmisen tunneskaalaa aina raivoon asti. Se oli mielenkiintoista.


Niin että se puoli sinänsä hoituisi. Mutta se kulturoinnin tärkein puoli, eli asioitten selittäminen jälkeenpäin voisi teettää työtä.

Esmes toi performanssin nimi. Verkkoperformanssi? No, joka jätkä tietää, että Pöntinen on verkkoriippuvainen, sehän lyö muikkuverkkoa järveen aivokuolleenakin. Uskallettaiskos me sanoa, että nimellä oli osuutensa meidän verkkopaitavalintaan? Meinaan, kun paikallinen kauppa sponsoroi meitä kaljakorilla per mies, jos me pidettäisiin päällä valkoisia verkkopaitoja. Kun joka jätkällä on se keskikeho sen verran hyvässä kunnossa, että se saattaa kannustaa ihmisiä joulukinkkuostoksille.

Tosin tiedostava yleisö saattaa olla enempi innostunut soijarouheesta ja biodynaamisesta parsasta, mutta sehän on tilaajan ongelma.

Entäs toi ” Tsetsymmennät Naamaan Riekkuneen”? Voisinhan minä tietysti yrittää selittää sitä, että kyseessä on naisellisen puolensa kanssa taistelevan machomiehen salakieltä, jolla hän yrittää, kalsarimeisselin heiluttelun ohella kertoa vaikeudestaan elää miehisten odotusten keskellä, alfauroksena ilman omaa tahtoaan.

Vaikka tosiasiassahan toi nimi on tullut pikkupojan väärin kuulemisesta. Nyrkillä tapettavana mulla oli tapana kuunnella noita purkkabändejäkin, niin kuin The Sweetiä, ja kun en silloin vielä osannut englantia, niin niitten ”Ballroom Blitz”-kappaleen yks säkeistö kuulosti siltä, kuin laulaja olis sanonut ”tsetymmennät naamaan riekkuneen”.

Ei musta taitais olla tiedostavaksi teatterintekijäksi. Multa pettäis pokka. Ja se olis sitten pirun noloa. Jos meikäläinen sanois ihan suoraan, että me tehtiin niin älytön esitys kuin mitä keksittiin, ja katsottiin, kuinka monelle se menisi läpi.

Ehkä on parempi vaan mennä huomenna takaisin hommiin.

Varsinkin, kun rouvat Perskeles, Kutvonen, Pöntinen ja Pätinen todennäköisesti ilmoittaisivat jo produktiota valmistelevassa vaiheessa, että meidän herrat sitten eivät mene kulttuuripiipertäjille meisseliään heiluttelemaan.

*

Tämä kirjoitus on eräänlaista jatkoa kirjoitukselle Kulturaattori.

sunnuntai 22. marraskuuta 2009

ARVOPRESIDENTTI JA KIELIKYLPY

Jos kunnioitetusta arvopresidentistämme Tarja Halosesta halua puhua positiivista, niin täytyy kyllä todeta, että hän on linjassaan johdonmukainen ja jämptti. Tarkoitan tietysti tätä suomalaisuuden deletoimista, vai oliko se oikea sana epädramatisoiminen.

Hiljattain Halonen kehotti ammattiyhdistysliikettä satsaamaan toimintaan, jota varten ammattiyhdistysliikeitä ei ole perustettu, ja josta ei ammattiyhdistysliikkeen jäsenille ole mitään hyötyä. Nyt Halonen ilmoittaa, että on selvä tarve kokonaisvaltaiselle kielipoliittiselle ohjelmalle, joka käsittelee Suomen monikielistä tulevaisuutta kaikkien maassamme puhuttavien kielten kannalta.

Mitä tää sitten meinaa? Tähän tyhmään kansanosaan kuuluvana ei voi muuta päätellä, kuin sitä, että aina vaan suuremmalle määrälle vähemmistökieliä annetaan virallisen kielen asema. Jos Halonen tarkoittaa jotain muuta, hänen tulee täsmentää asia kansalaisille. Presidentin päässä ottiatuota voi hahmottua selvänä, mutta kuulijalle ottiatuota on edelleenkin vaan ottiatuota.

Halonen toteaa että ”lainsäädännössä turvattujen kielellisten oikeuksien ja arkipäivän toimien ja kansalaisten kokemusten välillä on edelleen suuri ero.” Jos Halonen tarkoittaa kansalaisilla Suomen kansalaisia, niin silloin on oletettava, että Suomen kansalainen osaa puhua suomea tai ruotsia. Niin kuin esimerkiksi minä. Ja kansalaisena totean, että arkipäivän kokemukseni eivät ole ollenkaan ristiriidassa lainsäädännössä turvattujen kielellisten oikeuksieni kanssa. Saan palvelua sujuvasti omalla kielelläni niin Helsingissä, Vaasassa, Jyväskylässä, Ilomantsissa kuin Utsjoellakin.

Ei ole eroa. Ei ole valittamista. Ja eikös tämä presidentille pitäisi riittää? Jos verrataan asiaa toisinpäin, niin kai presidenttimmekin ymmärtää, että olisi varsin outoa, jos muuttaisin Kongoon, osaamatta pätkääkään kongoa, lingalaa, lubaa tai swahilia, ja paikallinen poliittinen johtaja alkaisi mussuttaa minun oikeuksistani asioida suomeksi.

Tietysti jos Tarja näkee asian niin, että Suomen kansalaisuus on jatkossa ilmoituksella haltuun saatava etuoikeus ilman kielitaitovelvollisuutta ja jokaisen ”uussuomalaisen” (kuka helvetti tuonkin termin on alun perin keksinyt?) oma kieli muuttuu välittömästi virallisen kielen asemaan, niin Tarjahan voi tietysti sitä mieltä olla. Toivottavasti presidentin kanslian henkilökunnasta löytyy pätevää henkilökuntaa selittämään hänelle, että kaikki maksaa, ja kaikkeen ei ole varaa, ja vaatimuksen perusteeksi ei riitä, että ”mä haluun”. Vähän niin kuin meillä laitoksissa opetetaan teineille.

Halonen toteaa: ”Kielipoliittinen työ keskittyy usein - ja perustellusti - vähemmistöjen kieliin. Tämä työ on jatkossakin tärkeää ja sitä tulisi vahvistaa. Monet vähemmistökielet ovat jo nyt vaarassa kadota.” Mitä Halonen tällä tarkoittaa? Ovatko Suomeen suurin määrin rantautuneet uudet kielet kuten somalia tai arabia kuolemassa sukupuuttoon? Vai tarkoittaako Halonen sitä, että esim. monet suomensukuiset kielet, kuten vatja, vepsä, hanti ja mansi ovat oikeasti vaarassa, ja kielipoliittisin toimin näitä kieliä tuetaan lisäämällä Suomessa vaikkapa mandinkan, wolofin ja swahilin tulkkien määrää?

Halonen toteaa: ”Kansainvälistymisen, eurooppalaisen integraation, kansainvälisen viihdeteollisuuden ja nykypäivän välineellisen kommunikoinnin aikakaudella kansalliskieli saattaa tuntua monien mielessä vähäisemmältä. Englannin kieli on yhä useammin ihmisten yhteinen kieli, joka ulottuu Suomessakin yhä useammalle elämänalueelle.”

Ja paskan marjat. Ylihärmäläiset nuoret jätkät saattavat kuunnella korvat ruvella Metallicaa, mutta kyllä ne keskenään suomea puhuvat. Perskeles ja Lötjönen puhuvat keskenään suomea. Ja korppoolaisten kalastajien keskinäisestä puheesta ei englantilainen taatusti tolkkua saa. Suomessa toki osataan laajalti englantia, mutta ei se mikään peruste ole Suomen muuttamisesta 16-kieliseksi maaksi.

Olihan tää kirjoitus ehkä vähän ilkeän livakka, mutta kun arvopresidenttimme on tehnyt varsin selväksi, että meistä ”vanhasuomalaisista” hän ei nakkaa paskaakaan, niin pitäiskös meidän hänen tunteistaan kovin suuresti huolehtia.

tiistai 17. marraskuuta 2009

ERÄISTÄ KISÄLLITÖISTÄ

Olen aikaisemmin kirjoittanut uudesta, Suomessa voimakkaasti yleistyvästä ammattinimikkeestä eli mitätöijistä. Niin kuin valistunut lukija tietää, ei ammattimitätöijän vastuulliseen tehtävään päästä ihan pienillä näytöillä. Vaadittava kisällityö on vapaamuotoinen kirjoitus, jossa on osoitettava voimakasta inhoa ja tuomitsemista joko suomalaisuutta kohtaan kokonaan tai sitten voi keskittyä johonkin tiettyyn suomalaiseen ilmiöön. Jutussa on myös osoitettava, että kisällitasosta mestariksi pyrkivä mitätöijä on itse näitten halveksimiensa ilmiöitten yläpuolella.

Viime päivinä on tullut esille parikin huomionarvoista kandidaattia raskaan sarjan ammattimitätöijän tehtäviin. Molemmat ovat ottaneet kisällityönsä aiheeksi ns. Pensseli-sedäksi kutsutun laulajan ja erään hänen videonsa, jossa hänen laulamansa kieli muistuttaa hieman suomea ja joku on vääntänyt siihen tekstit. Video on saanut suosiota, ja oikeaoppinen mitätöijäkisälli tarttuu siihen kuin takiainen tukkaan.

Itse Pensseli-setäilmiöstä ei minulla ole kovin paljoa kommentoitavaa. Pensseli-setä vaikuttaa mukavalta ja leppoiselta tyypiltä. Se Niilin Hanhet-video oli hauska. Koko bändi koostuu kiistatta taitavista muusikoista, mutta tuskinpa sitä musiikkia ilman noita tekstityksiä olis kuunnellut, koska sieltäpäin maailmaa tuleva musiikki kuulostaa epävireiseltä. Eihän se tietysti sen epävireisempää ole kuin muukaan, mutta kun toi korvavärkki on tuttunut länsimaisiin sävelasteikkoihin. Kaikkea hyvää Pensseli-sedälle. Ja paljon rahakkaita keikkoja. Hän pärjää varmasti ilman mitätöijien ammattitaitoa.

Sen sijaan me suomalaiset emme pärjää. Keskityn nyt aiheesta pensselöityyn kahteen mitätöijän kisällityöhön.

Kisällityönsä ovat aiheen pohjalta tehneet sekä Anu-Elina Lehti että Taneli Heikka. Molempien kisällitöitä voidaan pitää varsin erinomaisina mitätöintitöinä.

Anu-Elina Lehden kohdalla voidaan pitää erityisen ansiokkaana sitä, että hän pystyy tekemään laaja-alaisen ajatus- ja asennekartoituksen 1950-luvun suomalaisista ihmisistä, vaikka ei ole silloin todennäköisesti vielä itse syntynytkään. Hän pystyy näin yhdistämään Gil Hilarion ja Ebdo Mihemedin yhteiselle rasistiselle, lähes 60 vuotta kestäneelle aikajanalle. Maantieteellisesti laaja suomalaisuuden halventaminen on tietenkin plussaa hyvässä mitätöinnissä, ja nyt puhutaan kolmiosta Suomi – Syyria – Filippiinit, ja kolmion sivut ovatkin jo melko mittavat. Aika, arvot ja etäisyys ovat Lehdellä hyvin hallussa, mutta aikaa ja rasismin ilmiöitä ajassa hahmottamaan olisin toivonut maininnan Delta Rhytm Boys-lauluyhtyeestä. Lehden kisällityö olisi antanut tähän selvän mahdollisuuden, sillä taitavista laulajista koostunut yhtye oli Suomessakin varsin suosittu, ja yhtye esiintyi 1970-luvulla Halvan lakritsimainoksessa. Suosio ja humoristinen mainos olisi voinut kirvoittaa lisää toimivaa mitätöintiä.

Delta Rhytm Boys-viitteen puuttuminen näkyy kyllä kauneusvirheenä tässä muuten mainiossa mitätöinnissä, joka selkeästi todistaa, että suomalaisen vieraalle osoittaman ystävällisen hymyn takana on sähkönsinistä vihaa ja aitojen syrjimismahdollisuuksien puutteen aiheuttamaa hampaita kirskuvaa alemmuudentunnetta.

Heikan suoritus ei ole huono sekään. Erityisen ansiokasta oli yhdistää Syyrian suuri historia ja suomalaiset turvekammit. Tästä tyhmempikin tajuaa, että suomalaisilla on you-tube, mutta ei kunniakasta kauppiaskansan historiaa. Syyrialaisilla taas on kunniakas kauppiaskansan historia, mutta ei you-tubea. Looginen johtopäätös: suomalaiset asuvat edelleenkin turvekammeissa.

Turvekammiin liittyy vielä Heikan kirjoitukseensa kätkemä taktinen virhe. Kammejahan ovat käyttäneet lähinnä saamelaiset. Heikka tietää asian varmasti, mutta osaavan mitätöijän taidolla hän on sijoittanut virheensä rasisteille miinaksi. Kun rasistit puuttuvat tähän yksityisseikkaan, hän voi aina sanoa, että rasistit eivät näe metsää puilta. Tästä ehdottomasti lisäpisteitä hänelle.

Vaikka näissä mitätöinneissä on kiistattomat ansionsa, en silti voi antaa näille arvosanaksi kuin tyydyttävä plus. Nämä kisällityöt noudattavat ansiokkaasti perinteistä mitätöintikaavaa, mutta täyden kympin voi saada vain, jos huomaa jotain uutta, ja kehittää ideaa eteenpäin.

Pensseli-setäilmiössä olisi ollut aineksia huomattavasti pidemmälle vietyyn mitätöintiin kahdessa aiheessa:

1. Rakenteellinen rasismi

2. Työvoimapoliittiset mahdollisuudet

Mitätöijäthän ovat puhuneet paljon ja hartaasti suomalaisen yhteiskunnan perusrakenteita mädättävästä rakenteellisesta rasismista. Ongelmana on ollut toistaiseksi se, että sitä on ollut perin vaikeaa löytää ja toteen näyttää. Siksi siitä käytetään myös termiä piilorasismi.

Todella raskaan sarjan mitätöijä olisi hoksannut, että tässähän itse Suomen kieli on rakenteellisesti rasistinen. Suomen kielen sanavarasto tarjoaa selvästikin mahdollisuuksia irvailla muille kielille. Raskaan sarjan mitätöijä olisi ehdottomasti vaatinut tarvittavia korjauksia kieleemme, jotta irvailumahdollisuus poistettaisiin, ja näin ollen rasistiselta vitsiltä vietäisiin terä pois. Suomalaisille, opintiensä aloittaville lapsille tarjottaisiin asian tiimoilta lukuopetukseen esim. seuraavanlaisia muutoksia:

hanhi = lättäjalkaflamingo

pettää = tuplakrossata

ei = (sanan voi poistaa yleisen negatiivissävytteisyytensä vuoksi. viranomaiskäytössä voidaan käyttää termiä ”lää”)

kuka = pronominietsitteinen

hasardi = turvapuutelähenteinen

pensseli = maaliläätiö

setä = unklaari

vissiin = kondiitta

meisseli = jatkovarsikolikko

oma = (sanan voi poistaa yksityisomistusmyönteisenä. viranomaiskäytössä voidaan tietyin rajoituksin käyttää).

perse = exiitto

vetää = kiskeislähentää

Niili = Faaraopuro

jne.


Kun tämäntyyppistä sanastoa opetetaan asian vaatimalla vakavuudella, menettää rasistinen vitsi teränsä tyystin. Youtubessa oleva Niilin Hanhet-kappale ei enää herätä naureskelua. Lapsemme eivät edes ymmärrä tekstin sisältöä, sillä heille oikea muoto kuuluu:

Lättäjalkaflamingomme tuplakrossaa
No (varattu viranomaiskäyttöön) tuplakrossaa

Lättäjalkaflamingomme tuplakrossaa
No (varattu viranomaiskäyttöön) tuplakrossaa

No pronominietsitteinen turvapuutelähenteinen
Maaliläätiö-unklaari

No kondiitta turvapuutelähenteinen
Jatkovarsikolikko-unklaari

(varattu viranomaiskäyttöön) exiittooni nyt hän kiskeislähentää
(varattu viranomaiskäyttöön) exiittooni FAARAOPURON LÄTTÄJALKAFLAMINGOT nyt hän kiskeislähentää

jne.


Siinäpä on rasistien turha tekstitellä hanhia ja perseitä, kun sanoja ei nuoremmalle sukupolvelle ole olemassakaan. Eipä vitsi enää naurata.

Tämänkaltaisen toiminnan myötä aukeaa myös huomattavia työllistymismahdollisuuksia. Uusäidinkielen opettajia tarvitaan lisää ja ennen kaikkea tutkimus-, kielenhuolto- ja propag…valistustyöhön tarvitaan lisää päteviä mitätöijiä.

Tämän nykyisen kohunhan aiheuttaa vain yhdellä kielellä laulettu yksi kappale. Mutta maailmassahan on tuhansia kieliä. Jo yksin Papualla on jotain kuussataa kieltä. Käännettynä mahdollisesti loukkaavat sanat on tutkittava ja muutettava soveliaaseen muotoon.

Lisäksi on tutkittava sitä, ovatko jotkut suomen kielen sanat itsessään loukkaavia muille kansoille. Esimerkiksi italian kielen sana cazzo on hyvinkin tuhma, joten Katri-Helenan aikanaan euroviisuissa laulama ”Katson sineen taivaan” saattaakin olla italialaisille silkkaa kiroilua. Loukkausvastuu on tässäkin tapauksessa meidän suomalaisten.

Aihe vaatii tutkimusta, valistusta ja asiantuntevaa mitätöintiä.

Loukkaako ”leipälapio” guyanalaista? Palaako ute-intiaanin päreet ”ongenkoukusta”? Kaivaako masai esille kirveen kuultuaan ”piirtoheittimen”? Saako ”tuppeen sahattu” jakutialaisen välittömään raivontilaan?

tiistai 10. marraskuuta 2009

TIKULLA SILMÄÄN

Eli vanhojen muistamista eli arkistojen kätköistä eli julkaisematonta materiaalia eli punaniskaista henkilöpalvontaa eli ihmisten kuvia kepin nokassa eli vaalikamppailua Huitsinnevadassa.

Edesmenneessä tulevaisuudenennustamislehdessä Pahkasiassa oli mainio Jurpo-sarjakuva. Eräässä osassa Jurpo toimi kansanperinteen tutkijana ja oppi siinä, että joka vanhoja muistaa, sitä tikulla silmään, jota tikulla silmään, sitä sonnalla suuhun ja sarjakuva jatkui vielä eteenpäinkin, mutta jätän juonen kertomatta, koska blogia saattaa lukea myös joku alle 18-vuotias.

Kaiken uhalla muistelen vanhoja. Viime keväänä kerättiin kannattajakortteja Jussi Halla-ahon EU-vaaliehdokkuuden puolesta. Itsekin sain jonkun verran kortteja kasaan. Tein myös jutun ”Vaalikamppailua Huitsinnevadassa”. Olisin tukenut jutulla Jussin ehdokkuutta omalla vaatimattomalla panoksellani.

Jussi ei asettunut ehdokkaaksi, joten jätin jutun julkaisematta, eikä minulla siitä sinänsä sen enempää. Jussihan totesi viisaasti, että antaapa pölyn laskeutua. No, nythän se on laskeutunut, ja ajattelin näin jälkikäteen julkaista jutun, lähinnä sillä idealla, että tulipahan tehtyä. Itsellä oli kuvia väsätessä ihan mukavaa, siitä, pitääkö katsoja niistä, en oo kylläkään varma, sillä kankeasti, kovin kankeasti toimi photoshop Yrjön, tuon perskeleen kourassa. Tai jos tarkkoja ollaan, se oli Corel Photo Paint, vaan välikö hällä.

Tarjolla siis käymätöntä vaalikamppailua Huitsinnevadasta.




















lauantai 7. marraskuuta 2009

ARVOPRESIDENTTI JA AY-LIIKE

Kunnioitettu Ensimmäinen Toverimme eli Arvopresidenttimme Tarja Halonen ilmoitti STTK:n julkaisussa, että ammattiyhdistysliikkeen on ryhdyttävä toimimaan rasismia vastaan. Koska itse kuulun siihen suureen ja hieman yksinkertaiseen väestönosaan, jolle asiat pitää selittää vähän hitaammin, minulla pyörii mielessäni kysymys, että kelle Halonen tämän vaatimuksen oikeastaan esittää? Onko vaatimus tarkoitettu vain ammattiliittojen johtoportaille vai koskeeko se ammattiliittojen kaikkia jäseniä eli tavallisia kansalaisia?

Olen matkan varrella ymmärtänyt, että Halonen tykkää komeista lauseista, joita tulee viljellä mahdollisimman julkisesti. Näin ollen saattaa hyvinkin olla, että hän on esittänyt vaatimuksensa vain liittojen johtoportaille, eikä asiasta silloin sinänsä seuraa mitään sen kummempaa. Kokeneet järjestöjyrät osaavat kyllä tarvittaessa ladella ulkomuistista pakolliset lauseet urquhartia, jotka sitten mediassa julkaistaan ja muistetaan samalla mainita, että kovasti tässä presidentin linjoilla ollaan, ja kaikki ovat tyytyväisiä.

Jos Halonen sen sijaan haluaa, että liitot aloittavat koko jäsenistöönsä kohdistuvan valistuskampanjan, on asia ongelmallinen. Perusongelma on siinä, että niin minä, joka tunnustaudun vähän tyhymäksi, kuin suurin osa liittojen jäsenistä ymmärtää sekä termin rasismi että termin ammattiliitto hieman eri tavalla kuin kunnioitettu presidenttimme.

Vanhanaikainen näkemys rasismistahan on se, että jotain tyyppiä kyykytetään pärstävärkin värin takia, ja semmonen toimintahan on hanurista. Mutta en jaksa uskoa, että kolmesti kirkastettu presidenttimme tarkoittaa tätä.

Uskoisin presidentin tarkoittavan rasismin uudistettua versiota, eli mikäli ihminen ei hyväksy ja aktiivisesti ylistä sitä asiantilaa, että meille kuskataan jotakin, mitä me ei pyydetty, ei haluttu, ei tarvittu, mistä meille ei ole mitään hyötyä ja mikä maksaa tolkuttomasti, on sellainen ihminen rasisti. Tämän määritelmän mukaan ammattiliittojen jäsenistöstä löytyy kiistatta tolkuttoman paljon rasisteja. Mikäli olen ymmärtänyt asian jotenkin pieleen, tulee presidenttimme täsmentää, että mitä hän oikein tarkoitti.

Halosellahan on itsellään menneisyys SAK:n työmarkkinajuristina, mutta ehkä hänellä on matkan varrella hieman hämärtynyt se asia, mitä varten ammattiliitot ovat olemassa – ainakin näin tavallisten rivijäsenten mielestä.

Ammattiliitothan ovat työntekijöitten edunvalvontajärjestöjä. Aikanaan työntekijät ovat perustaneet niitä ihan hyvästä syystä, eli palkka on ollut huono ja työajat pitkiä. Ammattiliitot ovat toiminnallaan parantaneet asiaa matkan varrella melko mukavasti. Ammattiliitosta on myös hyötyä, mikäli työntekijä irtisanotaan laittomasti. Varmaankin suurin syy nykyisin olla ammattiliiton jäsen, on se, että sitä kautta on oikeutettu ansiosidonnaiseen.

Tietysti liitotkin ovat nykyään muuttuneet eräänlaisiksi liikelaitoksiksi, ja varsinkin oman alani, eli sosiaalipuolen liitot ovat melko hampaattomia. Asiaan tietysti vaikuttaa, että alan ihmiset ovat hajallaan monessa eri liitossa.

Yhtä kaikki, ammattiliitot ovat eräänlaista yhteistä itsekkyyttä. Jokainen jäsen pyrkii saamaan itselleen kohtuulliset tulot, ja yhdessä se tietysti onnistuu parhaiten. Ammattiliiton ideana on vielä nykyisinkin, että liitosta on jäsenilleen hyötyä, eikä liittojen oikein kannata toiminnallaan pyrkiä aiheuttamaan jäsenilleen vahinkoa. Muutenhan jäsenet äänestävät jaloillaan, eli ottavat ns. ritolat. Jos esimerkiksi Ääninauhakuvittajien ja Maatalouskosmetologien yhdistynyt ammattijärjestö ÄKKÖLÄMÄKÖLÄ alkaa valistaa jäsenilleen, että liiton jäsenten tulee ajaa vasenta kaistaa maassa, jossa on oikeanpuoleinen liikenne, pistäisivät liiton jäsenet jäsenmaksunsa uuteen ja melko tarkkaan harkintaan.

Halonen vaatii ammattiliittoja toimimaan tavalla, josta ei ole liittojen jäsenille mitään hyötyä, vaan enemmänkin haittaa. Halosen tulisi muistaa, että ne asiat, jotka kuulostavat hyviltä tiedostavassa seurassa vaikkapa juustoa ja punaviiniä nauttiessa, eivät tavan ihmisiä juurikaan liikuta. Varsinkaan nykytilanteessa, jossa suomalaisia työntekijöitä (ja ammattiliittojen jäseniä) siirretään tuhottomin määrin Jalkasen Kivihiomolle. Vaikka globaali puunhalaminen toisten kustannuksella voikin olla sydäntä lähellä ja ensiarvoisen tärkeää Teutateksen Kuudesti Siunaamalle presidentillemme ja muulle vasemmistoaatelille, ei juuri Kiinaan siirretystä teollisuusyrityksestä potkut saaneet perheenisä ja äippä välttämättä jaa samaa intoa. Ja jatkuva asiasta nillittäminen ja syyllistäminen alkaa varmaan heidän korvissaan kuulostaa preussilaiselta vittuilulta ja sitähän se onkin. Johtavissa asemissa oleva tilannetajuinen ihminen ehkä osaisi toimia asiassa tilanteen mukaan eli pitää turpansa kiinni.

Omalla alallani, eli sosiaalialalla asia korostuu. En tiedä, hoksaako seitsemänteen polveen kunnioitettu presidenttimme, mutta minä ainakin hoksaan, että työni ei itse asiassa tuota mitään, vaan se hoidetaan puhtaasti verorahoilla, joita taas tienaavat toiset ihmiset. Työni kumminkin nähdään sellaisena, että siihen kannattaa sijoittaa veromarkkoja. Samaan sosiaalipuolen kakkuun kuuluvat niin alan työntekijöitten palkat, myönnetty toimeentulotuki kuin turvapaikanhakijoitten elättäminen.

Ja kakkuhan ei kasva. Se vain jaetaan eri tavalla. Mikäli oma ammattiliittoni alkaa vaatia minuakin ruinaamaan maahani aina vain lisää jotain, josta ei ole minulle hyötyä ja jotain, joka ottaa aina vain isomman osan siitä kakusta, josta minunkin palkkani maksetaan ja vielä kiittämään päälle, koska näillä on ”monta muutakin ominaisuutta kuin työn tekeminen”, voidaan kysyä, ajaako liitto minun etuani?

Voidaan myös kysyä, että miksi ihmeessä en siinä tilanteessa ottaisi liitosta hatkoja ja liittyisi Loimaan kassaan?

Ehkäpä arvopresidenttimme kannattaisi jättää ammattiliitot rauhaan. Suomalaisuuden epädramatisoimis- ja deletoimisprosessia hän voi ajaa muittenkin järjestöjen avulla. Onhan hänellä vielä muutama uudenvuoden puhekin jäljellä.

Vaan ehkäpä liitoissakin aletaan kyllästyä tähän iänaikaiseen piipertämiseen. Seuraava juttu antaa kyllä merkkejä siitä. Eihän se Haloseen suoraan liity, mutta kumminkin:

Rautakourat kypsyivät Urpilaisen SDP:hen väittää Ilta-Sanomat jutussaan. Lehden mukaan Metalliliiton demarit ovat käyneet avoimeen vastahyökkäykseen Jutta Urpilaisen johtaman SDP:n nykylinjaa vastaan. Liitto on käynnistänyt Työn punainen ohjelmajulistus -nimeä kantavan ohjelmatyön, jolla se aikoo haastaa ensi kesän puoluekokouksessa puolueen nykyjohdon ajaman punavihreän hössötyksen, kuten metalliliiton viestintäpäällikkö Matti Putkonen kuvaa SDP:n nykylinjaa.

Putkonen hämmästelee, miten ilmastonmuutoksesta on tullut fundamentalismia, joka torjuu kaikki vaihtoehtoiset käsitykset. Tämä huhhendaalihomma lähentelee jo stalinismia, jossa toisinajattelijat viedään saunan taakse ja ammutaan, kuvailee Putkonen Ilta-Sanomille SDP:n menoa.


Oltaisiinko siirtymässä teoreetikkososialistien ajasta rautakourien aikaan? Ja miksi ei siirryttäisi?

keskiviikko 28. lokakuuta 2009

KALJUPÄISIÄ UUTISHAVAINTOJA OSA VIII

1. Uudelleen määritelty sisäsiittoisuus

Erään uutisen johdosta Hotelli Yrjöperskeleen respassa on ryhdytty miettimään sisäsiittoisuutta. Respan käsitys sisäsiittoisuudesta on se tavallinen, elikkä ilmiötä saattaa esiintyä jossain Hornanperseen peräkylässä, missä hälyttävän suurella määrällä ihmisiä on sama sukunimi. Ilmiön seurauksena jälkikasvulla alkaa ennen pitkää esiintyä hörökorvaisuutta, tihrusilmäisyyttä ja korostunutta banjonsoittokykyä.

Banjo ei erityisemmin kuulu suomalaiseen kansanmusiikkiperinteeseen. Sen sijaan pelimannien viulut ovat huutaneet hiitulahaatulaa ja haitari on pistänyt hilipatataa jo iät ja ajat. Serkkujen keskeistä naimisiin menoakaan ei nähdä sopivana. Siksipä suomalainen sisäsiittoisuus on varmaankin määriteltävä uudelleen, niin kuin tämän uutisen otsikko osaltaan tekee:

Tutkimus: Suomi on sisäsiittoinen

Suomi ei houkuttele ulkomaisia tutkijoita, asiantuntijoita eikä ulkomaalaisia, uutisoi Alma Median Helsingin toimitus.

Tutkijat ja yritykset karttavat Suomea, eivätkä tuo maahamme kaivattua globaalia osaamista.

Tuore tutkimus tituleeraa Suomea sisäänpäinkääntyneeksi maailman peräkyläksi. Tutkimuksen mukaan Suomi on huomattavasti vähemmän kansainvälistynyt kuin mitä usein ajatellaan.

Asiasta uutisoi Alma Median Helsingin toimitus.

18 asiantuntijaa ympäri maailmaa arvioi Suomen kansainvälisyyttä tuoreessa selvityksessä.

Asiantuntijoiden mukaan sisäsiittoinen Suomi pelottaa ulkomaalaista työvoimaa. Tutkijat ja yritykset karttavat Suomea, eivätkä tuo maahamme kaivattua globaalia osaamista.

Ulkomaalaisen osaamisen määrä on vähentynyt Suomessa. Samalla suomalaisen työvoiman liikkuvuus ulkomaille on hyytynyt.

(JENNI GÄSTGIVAR)

IL


En ole tutustunut tutkimukseen, enkä itse asiassa jaksa uskoa, että tutkimuksessa edes mainitaan mitään sisäsiittoisuutta. Media lienee vaan taas kertaalleen pistänyt mutkat suoriksi. Tutkimushan saattaa sinänsä olla vallan oikeassa. Jos intialainen tietokoneguru voi valita Yhdysvaltojen tai Suomen välillä, hän valitsee todennäköisesti Yhdysvallat. Eikä syynä varmaankaan ole peräkylän banjopojat, eiköhän niitä riitä siellä Intiassakin. Todennäköisempi syy on se, että Yhdysvalloissa on alempi verotus ja alempi sosiaaliturva, joten Intian ammattimies pystyy lyömään osaamisensa lihoiksi ihan eri lailla.

Ehdotan paria mainoslausetta, jotta maahamme saataisiin niitä oikeita huippuosaajia eikä vain ”oikeita huippuosaajia”. Tietysti pienehkö trossaus yhteiskunnan rakenteissa tulisi ensiksi suorittaa:

1. Tule veikkonen meille Suomeen töihin. Meillä on kevyehkö verotus, eikä veromarkkojasi tuhlata tyhjänaikaiseen paskaan. Tule, tee töitä ja tienaa. Liity lisäksi vaikka paikalliseen metsästysseuraan. Tai tule meille saunaan. Vedetään perinteiset suomalaiset löylykaljamakkarapersarit. Näyttää pahalta, mutta tuntuu hyvältä.

2. Tule veikkonen meille Suomeen töihin. Meillä kun on toi maahanmuuttopolitiikka hoidettu sen verran fiksusti, että jokainen vastaantulija tietää oudonkin näköisen tyypin olevan joko töissä tai turisti. Meillä tolkun väkeä pidetään hyvänä.


Niin. Saahan sitä haaveilla. Vaan täytynee hyvänä kansalaisena uskoa viisaaseen mediaan. Paljonko banjot maksaa? Voiko banjon soiton oppia helposti?

2. Korttitalon sortuessa eli Suuri Velvollisuus

Eri maitten eri kansalaisille lyödään joskus eteen Suuria Velvollisuuksia. Velvollisuudet voivat johtua joko olosuhteitten pakosta, niin kuin ne velvollisuudet, joita suomalaiset joutuivat tekemään vuosina 1939 – 1945. Velvollisuuksia voidaan antaa täytettäväksi myös puhtaasti maan johdon toimesta, niin kuin esim. Neuvostoliitossa aikanaan Baikalin – Amurin radan rakentaminen.

Oma poliittinen johtomme antoi suomalaisille vajaa 20 vuotta sitten myös Suuren Velvollisuuden. Meidän tehtäväksemme tuli ottaa vastaan ja elättää ihmisiä, joita emme halunneet, emme tarvinneet ja joista meille ei ollut hyötyä. Enemmänkin haittaa, niin kuin viimeiset tiedot Helsingin koulujen ”white flightista” kertovat.

Jos ihminen on osa sitä hallitsevaa luokkaa, joka antaa kansalle tehtäväksi Suuren Velvollisuuden, on hänen tietenkin hyvin vaikeaa tunnustaa, että olin väärässä. Vaikka Suuri Velvollisuus onkin muualla Euroopassa mennyt niin reisille kuin olla voi. Siksi hänen on vaan moitittava kansaa siitä, että he eivät ymmärrä Suuren Velvollisuuden merkitystä ja suurta hyötyä.

Niitä, jotka arvostelevat Suurta Velvollisuutta, yritetään torpedoida kaikin keinoin. Jos ei muuten, niin käännetään Euroopan kartta nurinpäin ja moititaan länsimaisten arvojen puolestapuhujia venäläismielisiksi.

Tuorein Suuren Velvollisuuden puolustaja on Helsingin Sanomien toimituspäällikkö Antero Mukka, joka tuoreessa kirjoituksissaan vetoaa tunteisiin. Jutun voi lukea aina valppaasta Mediaseurannasta.

Antero Mukka kirjoittaa:

Luokkakuvat kertovat maailman muutoksesta. Lapsemme ovat meitä valmiimpia kohtaamaan sen. Ehkä he ansaitsevat tilaisuutensa ottaa itse selvää, olisiko Abdista, Myriamista ja Dimasta kavereiksi.

Kannattaakohan meidänkään haikailla aikaa, jolloin koulutoverit olivat mikoja, minnoja, jareja ja sareja?


Hotelli Yrjöperskeles kommentoi:

Ehkä Mika, Minna, Jari ja Sari ovat jo ottaneet asiasta selvää? Ehkä Mika, Minna, Jari ja Sari voivat itse kertoa, haluavatko he olla Abdin, Myriamin ja Diman rääkättävänä?

3. Kansalaisuuslaista

Tätä nyt on mainostettu suurinpiirtein joka toisessa blogissa, mutta mainostetaan täälläkin. Eli allekirjoittakaa ihmiset ihmeessä uutta kansalaisuuslakia koskeva adressi.

Eihän sillä adressilla lakia nurin saada, eikä sitä kansanäänestystäkään aikaiseksi. Mutta mahdollisimman paljon nimiä kannattaa kerätä. Jos ei muuten, niin ainakin etukäteen esitettäväksi anteeksipyynnöksi seuraaville sukupolville, jotka joutuvat säätämään taannehtivan poikkeuslain olemattomin perustein myönnettyjen kansalaisuuksien peruuttamiseksi.

Ensimmäinen, sotasyyllisyyttä koskeva poikkeuslaki jouduttiin tekemään olosuhteitten pakosta.

Seuraava joudutaan tekemään pelkästään typeryksien sotkun korjaamiseksi.

tiistai 20. lokakuuta 2009

LYHYESTI JÄNKKÄÄMISESTÄ

Lukija on varmaan jossain vaiheessa huomannut, että poliittisella eliitillämme on tietty taipumus jänkkäämiseen. Erityisesti tämä taipumus tulee esille silloin, jos teoria ja käytäntö eivät kohtaa. Poliittisen eliittimme mielestä syy on silloin käytännössä ja se jaksaa jänkätä asiasta vaikka tuomiopäivään.

Hyvä esimerkki tästä teorian ja käytännön ristiriidasta on tämä uskonnon arvoon kohonnut monikulttuurisuus. Pääosa väestöstä on kyllä huomannut, että eihän se homma toimi ihan niin kuin väitetään, mutta poliittinen eliittimme jaksaa vaan jänkätä, että kun meidän mielestä se on niinqu ihkua, niin kyllä se vaan toimii. Vika on käytännössä. Teoria on ihan ok.

Tuoreeltaan tästä on pari mainiota esimerkkiä.

Ensimmäinen esimerkki tulee koulumaailmasta. On uutisoitu, että vanhemmat ovat alkaneet ottaa lapsiansa pois kouluista, joissa on paljon maahanmuuttajia. Tämähän ei tavan tallaajalle ole mikään ihmettelyn aihe. Suurin osa vanhemmistahan on nykyisin sitä porukkaa, joka itsekin kävi aikanaan peruskoulua. He muistavat kyllä hyvin, että opetus tuppasi jo silloinkin menemään luokan häirikön ehdoilla.

He muistavat hyvin myös sen, että mikäli joku pikkuterroristi päätti rääkätä toisia oppilaita, se onnistui vallan mainiosti, sillä arvovallastaan syväpuhtaaksi pesty peruskoulun opettaja ei pystynyt siihen puuttumaan.

Jos oppilaat ovat nyt koulussa, jossa rääkkääjä voikin olla jalustalle nostettu toiseuden edustaja, on vanhemman helppo tehdä johtopäätös ja ottaa muksunsa pois tästä koulusta. Tällä kertaa häntä kannustaa tekemään niin yksi jänkkäävistä poliittisen eliittimme edustajista eli opetusministeri Henna Virkkunen, joka toteaa näin:

”Minun mielestäni on merkittävä voimavara monille kouluille, että koulussa on maahanmuuttajaoppilaita. Koska tulevaisuuden maailma on globaali, on tärkeää että ihmiset kasvavat myös monikulttuurisuuteen. Käsittääkseni useat rehtorit näkevät tämän voimavarana.”

Mitäänhän tuo lause ei tarkoita, muuta kuin ehkä sitä, että jos teoria ja käytäntö ei kohtaa, vika on käytännössä. Virkkunen ei ehkä tajua sitä itse, mutta lausumallaan hän juuri hiukkasen kiihdytti koulupakoa. Koska totta kai vanhemmat tosta hoksaavat, että ei tää asia ainakaan fiksummaksi tule muuttumaan.

Toinen tämänkertaisista jänkkääjistä on työministerimme Anni Sinnemäki:

Ulkomaisilta työntekijöiltä vaaditaan liian hyvää suomen kielen taitoa, sanoo työministeri Anni Sinnemäki (vihr.).

Sinnemäen mielestä suomalaisyritysten pitäisi hyväksyä, että ihmiset voivat työskennellä Suomessa, vaikka he eivät osaisi suomea eikä ruotsia. Hän myös tahtoisi helpottaa ulkomaalaisten työntekijöiden perheiden asettumista Suomeen.


Rautalankaa taas kerran (eli jänkkäämiseksi se menee mullakin, mutta emmää alottanu): ilman yhteistä kieltä ei työnteko tuppaa onnistumaan. Otetaan esimerkkinä vaikka oma työni lastensuojelulaitoksessa. Jos sinne palkataan henkilö, joka osaa vaikkapa venäjää, serbokroatiaa, retoromaniaa, thaita, somalia, vietnamia, amharaa, mongoliaa tai jupiteria, niin kyseessä voi olla tosi fiksu ja filmaattinen tyyppi.

Mutta jos hän ei osaa suomea, ei hänestä ole työpaikallani mitään hyötyä. Ja näinhän tämä menee työelämässä muutenkin.

Jos itse tarjoudun hommiin sanotaammeko vaikka lastenkotiin Mongolian Ulan-Batoriin, niin mulle todetaan kohteliaasti, että Herra Perskeleen työhistoria on kyllä varsin vaikuttava, mutta emme me voi palkata teitä, kun te ette osaa mongoliaa. Johon minä toteaisin, että näinhän tää on. Hittoakohan minä oikeestaan teidän aikaanne suotta tuhlasin? Olis kai teillä muutakin tekemistä ollu. Käyn kaljalla ja lähden takaisin Suomeen.

Minähän työskentelen itse julkishallinnossa, mutta työministerimme Sinnemäki suuntaa opetuksensa nimenomaan yksityisyrityksiin. Täytyy muistuttaa, että yksityiset yritykset eivät saa budjettirahoitusta, vaan tulos (eli elanto) tulee ihan omasta työstä. Jos yrityksen tulos menee miinukselle (niin kuin se äkkiä menee, jos yritys alkaa toimia sosiaaliperiaatteella), tulee pankrotti ja homma jää sitten siihen, vaikka oliskin sitä sisua.

Jotenkin järkyttyneenä alkaa epäillä, että meillä on työministerinä sellainen henkilö, joka ei ymmärrä, mitä yritystoiminta on. Vai onko jopa niin, että hän luulee elävänsä sosialismissa? Että yritykset ovat kaikki vain osa valtiota. Silloinhan tämän jänkkäämisen ymmärtäisi. Hänhän vain nuhtelee kurittomia tovereita.

Sekä Hennalta että Annilta ovat perustelut lopussa. Jäljelle jää vain jänkkääminen. Toinen puhuu lauseita, jotka eivät tarkoita mitään, ja toinen vaan yksinkertaisesti vaatii.

Henna haluaa, koska sipuli.

Anni haluaa, ja sillä sipuli.

perjantai 16. lokakuuta 2009

OPASTETTUA PERISYNNIN MANAAMISTA

Aina valppaan Mediaseuranta-blogin kautta törmäsin erääseen kirjoitukseen. Kirjoitus ei ole aivan tuore, se on vuodelta 2007, mutta jotenkin olen sen ohittanut ja törmäsin siihen vasta nyt. Liikaa hämäläisiä geenejä, pitkät piuhat ja kylmäjuotoksia välissä. Pahoittelen hitauttani, mutta kirjoitus itsessään herättää varsin paljon ajatuksia, joita voi varmaankin tuoda esille vielä lokakuussa 2009.

Kysehän on siis Promo-lehdessä julkaistu kirjoitus ”Anna Rastas: rasismia ei pidä ohittaa”. Jos lukija ei ole tutustunut kirjoitukseen, hänen kannattaa lukea se ensiksi tuosta linkistä.
.
.
.
(lue vaan ihan rauhassa)
.
.
.
(luepa vielä kertaalleen)
.
.
.
(joo, joo, turhaan tarkistit sen osoitteen, se ei oo Naurunappula, lue vielä kerran)
.
.
.

Ja sitten varsinaiseen asiaan:

Kirjoituksessa siis rasismintutkija Anna Rastas pistää maailman legoja paikalleen. Noin ensittäin voisin todeta, että en ole ihan samaa mieltä kuin Rastas, mutta sillä ei ole sinänsä merkitystä. Merkitystä on sillä, että tunnustan reilusti oman tyhmyyteni, sillä suuri osa kirjoituksesta menee minulla ihan rehellisesti sanoen yli hilseen. Veikkaanpa, että n. 95 % suomalaisista tuumii myös, että kirjoitus on silkkaa freejazzia.

Jonkunlaisen punaisen langan kirjoituksesta löysin ja se meni jotenkin niin, että Elovena-tyttö on jossain vaiheessa puraissut omppoa väärästä puusta ja sen seurauksena meihin on tarttunut rasismin perisynti. Me olemme niin täynnä rasismia, ettemme itsekään ymmärrä sen määrää. Me tarvitsemme ohjausta oikeauskoisilta ohjaajilta, kuten esimerkiksi Anna Rastaalta. Meidän täytyy kuluttaa huomattava määrä ajastamme asian miettimiseen ja ankaraan itsetutkiskeluun.

Eli jotenkin uskonnolliselta toi juttu vaikutti, mutta täytyy edelleenkin tunnustaa, että osa kirjoituksen nyansseista jäi ehkä aukeamatta. Minä kun olen vähän tyhymä, ja keskityn tämmösiin tavallisen karvaperseäijän tyhymiin asioihin. Vaan miksipä minä nillitän asiasta, jota en ymmärrä? No ehkä siksi, että tajuan jutusta Anna Rastaan itsensä jo löytäneen oman valaistumisensa. Eli hänen haluamansa toimenpiteet kohdistuvat tähän 95%:iin väestöstä. Siihen, johon itsekin kuulun.

Tämä pistää tietysti miettimään, että mitä Rastas kirjoituksellaan todella haluaa. Mistä on kysymys? Mihin hän pyrkii? Näkisin, että vaihtoehtoja on kaksi.

Ensimmäinen (ja se toivottavampi) vaihtoehto on se, että Anna tekee näitä juttuja vaan työkseen. Hänhän on rasismintutkija, ja hän tutkii rasismia, ja siitä maksetaan hänelle palkkaa. Ensimmäiseksi hänen on tietysti keksittävä tämä rasismi, sanoisinko rasismin prototyyppi, ja sitten lisättävä siihen uusia rasistisia ilmiöitä, mitä hän tutkimustyöllään löytää.

Homma muistuttaa oikeastaan auton valmistamista. Ensiksi tietysti keksitään auto. Alkuun autot ovat melko karkeita versioita, käytetään esimerkkinä vaikka vuosimallin 1957 Volgaa. Aika rupinen, mutta kyllä sillä ajelee. Tuotekehityksen ja kysynnän kasvun myötä keksitään parempia moottoreita, parempia öljyjä ja kaikennäköisiä lisävarusteita niin kuin ABS-jarruja, ohjaustehostimia ja ilmastointilaitteita. Kestävyys ja ajomukavuus paranee. Tietysti rasismintutkimuksessa en ole varma, mistä suunnasta kysyntä tulee, mutta työ työnä. Yksi vääntää peltiä, toinen tutkii rasismia.

Eli tässä tapauksessa Anna on viran puolesta säveltänyt akateemista tuubamusiikkia, jota toiset puhallinsoittajat kuuntelevat ja analysoivat sävelkulkuja. Työtuotoksia ei ole tarkoitettu tyhymälle 95%:lle ollenkaan, eikä niillä ole tarkoitusta muuttaa heidän elämäänsä millään muotoa. Kyseessä on art for an arts sake. Homma on sinänsä ihan ok, vaikka rahanhaaskuultahan se vähän tuntuu. Miksei sitten voisi samantien tutkia vaikka sitä, harjoittavatko hirvikärpäset voodoota?

No, joka tapauksessa, mikäli kyseessä on tämä ensimmäinen vaihtoehto, niin silloin Anna antaa minun ja muittenkin olla rauhassa ja elää tyylillään. Hyvä niin.

Se toinen, ja pelottavampi vaihtoehto on sitten se, että Anna on tosissaan. Hän haluaa pistää teesinsä toteen ja muuttaa meidät. Poliittisessa koneistossakin tuntuu olevan kovasti Annan symppaajia.

Luulisin, että olen enemmän käytännön ihminen kuin Anna. Anna osaa kyllä sanoa mitä. Minä taas mietin aina että miten?

Jos ajatellaan kokonaista täysrasistisoituneen kansan mielenlaadun muokkaamista, niin kyseessä on hikinen homma. Kuinka se pistetään toteen? Jos virkakoneiston taholta vaaditaan esim. kolme tuntia päivittäistä itsetutkiskelua (kaksi tuntia kotona ja yksi liikenteessä), niin suurin osa suomalaisista toteaa, että kuse itte pääläriisi. Puhtaasti vapaaehtoisella itsetutkiskelulla ei tämä ongelma ratkea. Tarvitaan opetusta ja ohjeistusta. Vaan miten?

Ehkäpä työväen- ja kansalaisopistot voisivat kehittää ”löydä sisäinen rasistisi ja tarjoa sille Zyklon-B:tä”-kursseja. Mutta nämäkin kurssit pohjautuvat vapaaehtoisuuteen, ja vallitseva lainsäädäntö ei valitettavasti vielä tunne pakkoharrastuksia.

Kurssitus täytyy varmaankin toteuttaa työelämässä. Julkishallinnossahan asia ei tuota suurtakaan ongelmaa, sillä siellä on jonninjoutokursseihin totuttu jo maailman sivu. Ei siis muuta kuin kurssille vaan. Luennoitsija luennoi suu vaahdossa meidän yleisestä pahuudestamme ja kurssilaisten kynät sauhuaa.

Tosin mikäli luennoitsija kattelis tarkemmin kurssilaisten muistiinpanoja, hän saattaisi huomata mm. seuraavaa:

- 2 litraa sinistä maitoa
- 1 litra punaista maitoa
- 2 desiä kuohukermaa
- 2 kiloa perunoita
- 2 pkt HK:n sinistä
- tuubi sinappia
- 6 kanamunaa
- lihaliemikuutioita
- 4 prk jukurttia
- mukuloille limpparia ja joitain namimellejä
- 3 askia punaista malporoa
- tarkista, onko talvirenkaitten nastat vielä kunnossa

Jos taas siirrytään julkishallinnosta yrityspuolelle, eli tuottavaan työhön, muuttuu asia vielä monimutkaisemmaksi. Tavalliset duunarit eivät kovin mielellään tule kuuntelemaan jonkun asiantuntijan luentoa siitä, kuinka he eivät ruoski itseään tarpeeksi. Ja duunarit osaavat tarvittaessa ilmaista mielipiteensä hyvinkin purevasti. Voi olla, että luennoitsijan kasvoilla on luennon jälkeen vienoa vahvempi puna, ja toipumiseen tarvitaan enemmän kuin 24 cl valkkaria. Pitkässä juoksussa luennoitsijoilla on alkoholisoitumisen vaara. Vastustusta tulee varmaan myös tuotannosta vastaavilta tahoilta, sillä sen aikaa, kun duunarit ovat luennolla, he ovat poissa töistä, ja se työ on varsinainen syy siihen, miksi duunarit ovat työmaalla.

Entä kuinka sitten antirasistisoidaan pihtiputaalainen 87-vuotias Hilma-mummo? Hilma on elänyt elämänsä pääosin Pihtiputaalla, eikä ole pahemmin sieltä liikkunut. Jonkun kerran hän on kyllä käynyt Jyväskylässä ja kerran Helsingissäkin, vuonna 1975, kun siellä oli paljon niitä valtionpäämiehiä. Hilma ei ole törmännyt elämässään tähän ns. toiseuteen. Hän ei miellä olevansa rasisti, itse asiassa hän ei edes ajattele koko asiaa. Eli hänhän juuri on sellainen nollapotilas, joka tulee käännyttää ennen manalle lähtöä. Uskoa täynnä olevan kansanvalistajan sydän ei kestä sellaista murhenäytelmää, että Hilma vaihtaa hiippakuntaa sielu täynnä rasismin mustaa räkää, ilman että on itse edes tietoinen asiasta.

Vaan kova hommapa on kolmikymppisellä maisterinheitukalla kääntää Hilman pää. Hilma ei oikein edes ymmärrä, että mitä tuo pimu yrittää selittää. Sen hän kyllä ymmärtää, että Hilma ajattelee jostain asiasta jotenkin väärin. Maisterin työtä ei helpota Hilman ilmoitus, että tämän ikäisellä mummolla lienee jo oikeus ajatella asioista ihan mitä lystää.

Ilman pakkokeinoja ei Hilman päätä käännetä. Ehkä lievimpänä kannustimena olisivat taloudelliset sanktiot. Hilman hoitomaksua voidaan tarvittaessa korottaa. Rankempana keinona voidaan käyttää eristystä ja lepositeitä, mutta ne tulee aina harkita tapaus kerrallaan. Aina on vielä olemassa vaara, että Hilma siirtyy ilmavoimiin ennen kääntymystään.

Jotenkin vaan näyttää siltä, että aikuisväestö on melko pitkälle menetetty. Valistuksen älylliset Kaartindivisioonat on siis suunnattava kouluihin. Pelkään vaan, että tämä aiheuttaa koulukiusaamisen kohoamaan potenssiin n jo nykyisestä ikävästä tasosta. Nuorille suomalaisvesoille aletaan opettaa anti-identiteettioppia. Kyseessä on uusi, antirasistiseen kasvatukseen räätälöity oppiaine, jolla pyritään poistamaan väärä käsitys siitä, että on olemassa Suomen kansa ja suomalainen identiteetti. Anti-identiteettiopilla korvataan vanhentuneet oppiaineet eli kansalaistaito, liikunta, puukäsityöt ja äidinkieli (välituntien kielikylvyt korvaavat vanhentuneen äidinkielen opetuksen).

Samaan aikaan samassa koulussa opetetaan toiseuden edustajille korostettua identiteettioppia, joka on tietysti kääntäen verrannollista suomalaislapsille opetettuun anti-identiteettioppiin. Koska toiseutta edustavat lapset eivät ole millään muotoa tyhmiä, he hoksaavat pian, että suomalaisiahan opetetaan ihan valtiollisella päätöksellä pyytämään heiltä anteeksi omaa olemassaoloaan. Seuraava ajatus heillä tietenkin on, että ovatko noi noin tyhymiä ihan luonnostaan, vai pitikö siihen käydä joku kurssi. Johtopäätöksenä heillä on sitten tietysti (lapset osaavat olla varsin julmia, kansaan, kielen ja sukupuoleen katsomatta) että pakkohan noita on vähän kurmoottaa. Ja itse asiassa he taitavat valitettavasti olla asiassa ihan oikeassa.

Tuo on tietysti se äärimmäisin tilanne. Sillä uskonpa, että ”kankeasti, kovin kankeasti upposi veljesten päihin antirasistinen ABC-kirja”.

Henkilökohtaisesti uskon, että Anna on tosissaan. Päättelen sen tästä lauseesta: ”Tutkija Rastas näkee antirasismin kautta myös valtaväestöön kuuluvalle suomalaiselle avautuvan sen, millainen maailma oikeasti on”.

Meinaan, noin täydellistä maailman ymmärtämistä on yleensä tavattu vain sekopäisten uskonnollisten lahkojen johtajissa.

Mutta voihan se olla niinkin, että olen ymmärtänyt koko asian jotenkin pieleen. Meinaan, niin minä kuin kaverinikin, mehän ollaan vähän tyhymiä. Vaan on meillä ainakin hauskaa. Dumbs have more fun.


lauantai 10. lokakuuta 2009

PUISEVAA JUTTUA BULVANIASTA

Tapahtumapaikka: Bulvanian pääkaupunki Bulvania City, Kansallisen Velmupuolueen Kvepun päämaja.

Läsnä:

Max Wlänähän, pääministeri
Moritz Pornonov, elinkeinoministeri
Jyrnhard Krääk, puoluesihteeri

Muuten vaan mukana:

Anton Kaakakää, kansanedustaja, amatööritanssija


Pääministeri Wlänähän: Niintuota njämnjämnjäm tämätämätämä tilanne on on siis kertakaikkiaan kestämätön. Meidäthän jyrätään siitä, mitä kaikki ovat tehneet iät ajat. On tää vaalirahoitus ennenkin pelannut ja toiminut hyvin. Eihän konettakaan räplätä, jos se toimii.

Puoluesihteeri Krääk: Myöntää täytyy, myöntää täytyy. Mutta ajatellaanpa kumminkin positiivisesti. Tämä jupakkahan tuli ihan sopivaan tilanteeseen. Meinaan, tää maahanmuuttokuplahan alkoi pikkuhiljaa puhkeamaan, ja meiltä alkoi selitykset loppua. Toisinajattelijoitten määrä on pirunmoisessa kasvussa. Tää vaalirahoitusjupakka on kumminkin semmoista kotimaista evästä, ja sen kanssa aina pärjätään.

Pääministeri Wlänähän: Niin no, se on kyllä totta. Antaa kansan kohkata tästä aikansa, ei ne jaksa kahteen juttuun keskittyä yhtä aikaa. Vaan sitä minä ihmettelen, että minkä takia me yleensäkin mentiin aikanaan tähän monikulttuurikelkkaan? Kuskattiin tänne läjäpäittäin gambinalaisia ja kosambikilaisia ja mitä kaikkia niitä onkaan. Ja koko aika pitää selittää kansalle, että tässä on järkeä. Enhän minä silloin puikoissa ollut. Kuka tän keksi ja minkä ihmeen takia?

Elinkeinoministeri Pornonov: No minä osaisin ehkä sanoa tähän jotakin. Se vaan jotenkin tapahtui. Ei sitä kukaan asiakseen keksinyt. Meillä kvepulaisillahan ei oo koskaan ollu tapana soutaa vastavirtaan ja se nyt vaan alkoi olla ajan henki. Siks toiseks, Rauhanvaltiohan meni samoja aikoja rähmälleen, eikä meillä ollut enää pönkkää, mihin nojata. On jotenkin turvallisempaa, kun tahto on jonkun toisen taskussa. Kaverit sanoo, että kyse on samasta ilmiöstä, kuin siinä, että jotkut tykkää tulla sidotuiksi seksin aikana. En osaa varmaksi kommentoida, mutta kaverit puhu niin.

Pääministeri Wlänähän
: No joo, selväähän se. Reikä on Titanicin pohjassa, mutta soittaahan orkesteri loppuun asti. Eli onhan tästä etuakin, noin kvepulaisittain. Mutta se ei muuta sitä tosiasiaa, että mikäli me ei keksitä jotakin, niin minä olen kohta tarjoilupellillä omena suussa. En minä aatellu poliittista uraani lopettaa pääsiäishanukkaana.

Puoluesihteeri Krääk: No itte asiassa me ollaan Moritzin kanssa jo kehitelty tähän strategia. Ja ajateltiin lyödä useampi kärpänen yhdellä iskulla. Meinaan, rakennusliike Tömpstedt & kumpp. on avittanut meitä jo aikaisemmin yhdessä sun toisessa jutussa ja sen johtaja on vannoutunut kvepulainen. Johtaja on jo luvannut, että hän vuotaa BYLE:n päivystävälle tohelolle tiedon, että liikkeestä on annettu kirjanpidon ohi sun omakotitaloon tumppuunvempattuja jalkalistoja. Päivystävä tohelohan julkaisee asiasta samantien sensaation.

Pääministeri Wlänähän: Mitenkäs se muka minua auttaa? Sittenhän ne repii multa varpaankynnetkin.

Elinkeinoministeri Pornonov: No eihän toki. Kun mehän tiedetään, että ei sulla niitä tumppuunvempattuja jalkalistoja ole. Menet ensin lehdistötilaisuuteen ja otat siellä vähän selkääsi ja vedät herneet nenukkiin. Sitten tilaat tarkastajat kotiisi, ja kun sieltä ei mitään löydy, niin pidät uuden lehdistötilaisuuden, jonka punaisena lankana on se, että se on Max, joka näyttää mistä kana pissii. Pistä punainen kravaatti päälle, se antaa tumman puvun kanssa kuvan agressiivisuudesta.

Puoluesihteeri Krääk: Ja sen jälkeen pyydät päädemokraattoria hajoittamaan eduskunnan. Kerrot, että olet suoraselkäinen bulvanialainen, joka haluaa antaa kansalle mahdollisuuden vaikuttaa tässä vaikeassa tilanteessa. Me otetaan vaalivoitto, ja sitten meillä on muitten pääpuolueitten kanssa neljä vuotta aikaa polata toisinajattelijoilta turpa kerta kaikkiaan kiinni. Kaikki jatkuu niin kuin ennenkin, ja kansa muistaa sinut moraalisesti suorakyrpäisenä pääministerinä ja demokratian sankarina.

Pääministeri Wlänähän: No voi juma örtsy, tuohan saattaa toimiakin. Mutta kyllähän media kumminkin verta vaatii. Jokuhan meidän täytyy susille syöttää.

Elinkeinomisteri Pornonov: No se Kaakakään nulikka saa nyt luvan ottaa one for the team. Piruakos meni persettään heiluttamaan sen Höpöttelätiönin pariskunnan kanssa siihen ohjelmaan, siihen Sössii Susien Lailla, vai mikä se oli.

Pääministeri Wlänähän: Suunnitelma on kyllä erinomainen, ja annan valtuudet laittaa se täytäntöön. Vaan sääliksi käy sitä Kaakakäätä. Mitenkähän Anton-pojan käy?

Puoluesihteeri Krääk: Ei senkään käy pahasti. Olen meinaan osana unisumutuspropagandaa sopinut BMTV 3:n kanssa, että Lauantaitanssit palaa tv-ruutuun. Ihmiset tykkää kattella sitä ja olla ajattelematta muuta. Laitetaan Kaakakää siihen juontajaksi. Sitten kun se on ollut neljä vuotta poliittisessa evakossa, niin otetaan se takaisin. Oppiipahan poika tavoille, ja kun se Kaakakään nulikka oppii kieroilemmaa järjen kanssa, niin hänest tulloo oikee pääperkele.

Pääministeri Wlänähän: Hjuu, eikös se Kilmisterin Lemmykin laulanut aikanaan, että “If you like to gamble, I tell you I'm your man, you win some, you lose some, all the same to me”

*

Lukijalle: kyseessä on fiktio, eikä se liity mihinkään. Kenenkään poliittista uskottavuutta ei vahingoitettu kirjoitusprosessin aikana. Hullujussi-orkesterin elävät ja edesmenneet jäsenet eivät ole vastuussa kirjoituksesta. Blogin molemmille lukijoille kiitoksena siitä, että jaksatte kahlata näitä puisevia kirjoituksia soittaa Huitsinnevadan Paikallisradio Hullujussin kappaleen Cucuzza.

torstai 1. lokakuuta 2009

SUKUPUOLETTOMUUTTA VIRANOMAISPÄÄTÖKSELLÄ

Hotelli Yrjöperskeleen respassa törmättiin uutiseen, jonka mukaan opetusministeri Henna Virkkunen on asettanut työryhmän, joka pyrkii vähentämään kouluissa sukupuolten välistä eroa opetuksen keinoin. Tämmöisiä työryhmiähän asetetaan aina aika ajoin, ja kai niitä täytyy asettaakin, koska tiettyjen feministipiirien mielestä naista sorretaan edelleenkin maassamme niin maan perusteellisesti. Jos työryhmiä ei aseteta, tulee heille herkästi henkinen pipi, ja sitähän me emme halua.

Kommentointi asiasta on esmes Helsingin Sanomissa ollut varsin kyistä, eikä se tietysti ihme olekaan. Voihan asiasta helposti saada semmoisen kuvan, että ennen pitkää kouluihin palkataan jonkunlaiset tasa-arvokuraattorit (luonnollisesti naispuoliset), jotka vahtivat poliittisen upseerin valtuuksilla sitä, että pojista koulutetaan kilttejä tyttöjä ja tytöistä vaan tyttöjä.

En olisi asiasta kovin huolissani. Työryhmiä ja mietintöjä riittää. Ne julkaisevat tutkimustensa tulokset ja sen jälkeen perustetaan lisää työryhmiä. Kyseessä on jonkinlainen ikiliikkuja. Ja vaikka lukija voisi kuvitella aikaisempien kirjoitusteni perusteella, että tunnen inhoa akateemista väkeä kohtaan, ei se ihan pidä paikkaansa. Kyseenalaistan vain akateemiset suojatyöpaikat.

Näin ollen uskon, että se työryhmä, joka asetetaan tutkimaan tätä asiaa, on kumminkin varustettu ihan toimivilla aivoilla. Kyllähän he hoksaavat, että pojat ja tytöt ovat hiukkasen erilaisia, eikä tämä asia tule viranomaispäätöksellä mihinkään muuttumaan. Lisäksi he ovat varsin tietoisia, että Suomessa on eräs kasvava vähemmistöryhmä, joka ei välttämättä ajattele tasa-arvosta ollenkaan samalla lailla kuin suomalainen yhteiskunta. Lisäksi vähemmistöryhmä on varsin herkkä vetämään herneet nenäänsä, ja vielä herkempi on heitä puolustava ammattiloukkaantujien ammattikunta. Työryhmä törmää myös siihen paradoksiin, että näissä ammattiloukkaantujissa on niitä samoja ihmisiä, jotka vaativat kouluihin sukupuolettomuutta. Tee siinä sitten mietintöä. Uraitsemurha häämöttää, eikä kovin kaukana häämötäkään. Kuinka toimia?

Eihän siinä mitään, työryhmä keittää vahvat kahvit, käärii hihat, sylkäisee kämmeniin ja pistää puuppageneraattorin turbovaihteelle. Toukokuun 2010 lopussa työryhmä luovuttaa tilaajalle työnsä, joka sisältää kuusisataa sivua retoromaniaa sekä power point-esityksen, jossa on paljon ympyröitä, neliöitä, kolmioita, kysymysmerkkejä, viivoja ja nuolia sekä käsi kädessä olevia hahmoja joista puuttuu normaalit (housut-hame / sininen-punainen) tunnisteet, joten hahmojen sukupuolta ei erota. Tämä oivallus miellyttää tilaajaa suuresti.

Lisäksi työryhmä on kehittänyt tarpeellisia uudissanoja, jotka antavat työlle tieteellistä katu-uskottavuutta. Näitä ovat mm. varhaiskaksoisroolilähtöinen, peruspositiivinen sukupuolinegaatio, yliheterospekulatiivinen, femikorostava skenaariovoimautus, ja masaldisoitu hilipantippa. Valitettavasti kolmivaihevaihtovirtakilowattituntimittari on jo keksitty, joten sitä työryhmä ei voi käyttää, vaikka se muuten varsin komea sana onkin.

Pähkinänkuoressa työryhmän tulos tiivistetään yhteen lauseeseen: ”opettajan on tunnettava vastuunsa, ettei hän aja lasta väkisin sellaiseen rooliin, joka on hänelle vieras.” Lause sisältää lievähkön piikin tilaavaa tahoa kohtaan. Tilaava taho ei huomaa piikkiä.

Johtopäätöksissä selviää työryhmän varsinainen idea. Se alkaa lauseella ”tätä tutkimusta tulee käyttää pohjamateriaalina…”.

Jatkossa perustetaan viisi työryhmää. Ensimmäinen pohtii sukupuoliroolien poistamista suomalaisissa kouluissa. Toinen pohtii sitä, kuinka ensimmäisen työryhmän työ vesitetään niin, että se ei koske erästä vähemmistöä. Kolmas työryhmä sisältää erikoisasiantuntijoita, joka koordinoi kahden ensimmäisen työryhmän työtä ja yrittää löytää perusteita koko helahoidolle. Neljäs työryhmä tutkii, voiko pyöreään reikään tunkea neliskulmaista palikkaa hajottamatta molempia. Viides työryhmä etsii syyllisiä, joitten niskaan voi kikkareet heittää, mikäli työryhmien 1 – 4 toiminta aiheuttaa henkisen pipin jossain suunnassa.

Eikä siinä mitään. Pitäähän ihmisillä töitä olla, ja työhenkilö on palkkansa ansainnut. Antoisaa alkanutta lokakuuta kaikille.

*

Lisäys samana iltana:

Tossa saunassa käydessäni tuumailin, että tähän juttuunhan sopisi eräs videopläjäys menneiltä ajoilta, jotka ovat vielä vahvasti keskuudessamme. Olkaapa hyvät, vuorossa Kristiina Halkola ja kappale Sinun Lapsesi vuodelta 1969.

Ittelle tosta tulee mieleen, että vaikka eräs raato kuolikin vuonna 1991, niin löyhkä lilluu maisemissa edelleenkin. Musiikillisista makuasioista on tietysti ihan turha kiistellä, mutta ittelle jää kappaleesta suuhun se tuttu maku, jonka tapaa viskinhöyryisen illan jälkeisenä aamuna. Huuhdellaanpas maku pois: laulu- ja soitinyhtye Rush esittää kappaleen Limelight.

tiistai 15. syyskuuta 2009

JULKISHALLINTOA JA VAPAAHENKILÖITÄ

Lomaillessani pohjoisessa törmäsin tämän nykyajan ihmevehkeen mokkulan avustuksella pienehköön uutiseen, jonka olisin toivonut nousevan huomattavasti suuremmaksi. Uutisessa eduskunnan puhemies Sauli Niinistö ennusteli, että julkishallinnon talous tulee jatkossa keittämään ankarasti yli näillä sanoilla: ”Hän myös maalaili, että Suomessa saatetaan parhaillaan jo istuttaa seuraavan talouskriisin siementä, kun syntynyttä kuplaa pidetään yllä julkisen talouden velkaantumisella. Eduskunnan puhemies varoitti, että yhteiskunnan julkiseen puoleen iskevät talouslaman vaikutukset ovat vasta edessä.”

Uutinenhan jäi varsin pieneksi, eikä siitä syntynyt myrskyä edes vesilasiin. Olen itsekin kirjoitellut julkishallinnosta aika ajoin, joten tämä kirjoitus on sinänsä vanhan toistoa, mutta toistaminen kannattaa, sillä ongelmahan ei ole minnekään hävinnyt. Mm. Hannu Visti on myös kirjoittanut usein julkishallinnosta ja siihen liittyvästä jonninjoutavasta turhasta.

Itsehän käytän ns. köyhän kansan karttuisaa järjenjuoksua, jonka mukaan julkishallinto on aikoinaan perustettu tarjoamaan kansalaisille välttämättömiä palveluja. Näitä ovat mm. terveyspalvelut, sosiaalipalvelut, palo- ja pelastustoimi ja vaikkapa kunnallinen vesilaitos ja kirjasto. Täysin järkeviä palveluja, joitten rahoittamisen verovaroilla voi ymmärtää. Saanhan itsekin palkkani sosiaalipiipertäjänä verovaroista, mutta työni nähdään suht tarpeellisena.

Nykyisessä julkishallinnossa tämä perusajatus on hämärtynyt. Säästöjä toki suoritetaan, mutta ne koskevat aina suorittavaa tasoa, eli sitä tasoa, jota varten julkishallinto on yleensä olemassa. Hiljattain uutisoitu vanhustenhuollon alennustila kertoo asiasta hyvin.

Säästöt eivät kosketa eräänlaista aatelisluokkaa, joka julkishallinnossa pesii ja voi hyvin. Säästöt eivät koske esim. omalla alallani sosiaalipuolella yleisiä hallintojohtajia, hallinto- ja kehittämisjohtajia, projektipäällikköjä, projektijohtajia, projektityöntekijöitä, projektitutkijoita, projektikoordinaattoreita, projektisuunnittelijoita, projektisihteereitä, arviointipäällikköjä, hallintopalvelupäällikköjä, henkilöstöpäällikköjä, kehittämispäällikköjä, sijaishuollon aluekehittäjiä, erityissuunnittelijoita, strategiapäällikköjä, tulosaluejohtajia, tulosaluesihteereitä, ryhmäpäälliköitä, henkilöstövisiosuunnittelijoita, palvelussuhdepäälliköitä, henkilöstöhallintapäälliköitä, johtavia neuvojia, johtavia tutkimussosiaalityöntekijöitä, erikoistutkijoita, suunnittelijoita, erityissuunnittelijoita, tutkijatohtoreita, käytäntötutkimuksen professoreita, erityisasiantuntijoita ja johtavia kehittämiskonsultteja.

Näitten työntekijöitten työ vaikuttaa parhaimmassa tapauksessa julkishallinnon suorittavaan tasoon (jota varten koko julkishallinto on perustettu) ei yhtään mitään ja huonoimmassa tapauksessa työtä huomattavasti haittaavasti.

Miksi julkisuudessa ei nosteta kissaa pöydälle ja keskustella siitä, tarvitaanko oikeasti tämmöinen määrä pikkutason, keskitason ja isommankin tason julkishallinnollisia pomoja? Eikö heidän palkallaan voisi palkata suorittavan tason työntekijöitä?

Kissa pysyy pöydän alla. Itse näen syynä sen, että nämä pomot ovat hankkineet itselleen maisterin paperit, eikä maisteria voi mitenkään pistää tekemään muita kuin pomonhommia.

Suomessa on vieläkin voimassa joku ihmeellinen arvostuskoodi yliopistollista koulutusta kohtaan. Meillä koulutetaan aivan liikaa maistereita, joista ei yhteiskunnalle ole mitään hyötyä, joten heidät on sijoitettava akateemisiksi suojatyöllistetyiksi julkishallintoon, vaikka heitä ei siellä tarvita. Heidän työllistämistään ja tarpeellisuuttaan ei saa kyseenalaistaa. He eivät myöskään tee virheitä, koska heillä on akateeminen loppututkinto. Julkishallinnossa kusi valuu lautaa pitkin alaspäin ja syyllinen virheeseen löydetään suorittavalta tasolta. Julkishallinnossa muutenkin, kun joku asia on ryssitty, on tarpeellista löytää syyllinen. Se, että virheestä opittaisiin, ei ole niin tärkeää.

Tämä julkishallinnossa majaileva pomoluokka on mielestäni nykyajan aatelia. Huvittavaa sinänsä, että aateliston olemassaolo on nykyisin vasemmiston mahdollistama. Aikanaanhan he taistelivat aatelistoa vastaan kovastikin. Aatelisnimikkeitähän ovat vanhastaan mm. paroni, kreivi, herttua ja ruhtinas. Paronin suomenkielinen vastine vapaaherra sopii mielestäni hyvin nykyiselle aatelille, tosin hieman nykyaikaistetussa muodossa, eli nykyaatelia voisi kuvata termillä vapaahenkilö.

Vapaahenkilön olemassaoloa ja tarpeellisuutta ei saa arvostella ja hän elää rahvaan rahoilla. Vapaahenkilö on myös vapaa työhönsä liittyvästä osaamisvastuusta. Hyvä esimerkki vapaahenkilöstä on viestintäoikeuden tutkintatohtori Päivi Tiilikka. Hän nillitti Jussi Halla-ahon liian lievästä tuomiosta julkisuudessa, vaikka ei ollut tutustunut koko Halla-ahon kirjoitukseen, josta tuomio tuli. Siitä huolimatta ei hänen pätevyyttään aseteta millään tavoin kyseenalaiseksi. Hän on nykyaikaista aatelia edustava vapaahenkilö, joka on arvostelun yläpuolella. Hänen asemansa on hänen työnsä. Hänen asemansa myös takaa hänen pätevyytensä.

Tämä onnistuu julkishallinnossa. Yksityisellä puolella tämä ei oikein pelitä, koska yksityisen puolen on tienattava ensinnäkin oma leipänsä ja vielä ylimääräistäkin, jotta se pystyisi elättämään virka-aatelin. Jos yksityisellä puolella hitsaaja hitsaa paskaa saumaa, se on paskaa saumaa, vaikka hän kuinka selittäisi.

Näkisin, että ainoa asia, mitä tämä virka-aateli saa aikaiseksi, on asioitten uudelleen nimeäminen. Mikäs siinä sinänsä, voihan päästötodistuksen muuttaa päättötodistukseksi, sairasloman sairauslomaksi, eläkkeelle jäämisen eläköitymiseksi, kulutusmaidon täysmaidoksi ja maaoravan tikutakuksi, mutta onko asiasta välitöntä hyötyä kenellekään ja oliko noita nimenmuutoksia varten ihan välttämätöntä palkata ihmisiä?

Julkishallinto osaa myös tehdä ns. kummitusrahaa. Ajatellaanpa vaikka Hörhölän kaupunkia, jonka alaisuudessa toimii lastensuojelulaitos. Laitos toimii kiinteistöissä, jotka omistaa kunnan kiinteistövirasto. Laitos maksaa tiloista vuokraa sanokaamme 200.000 euroa vuodessa kiinteistövirastolle. Kiinteistövirasto on virallisesti tienannut 200.000 euroa, vaikka se ei tosiasiassa ole tienannut yhtään mitään. Veronmaksajien rahoja on vain siirretty momentilta toiselle.

Minulla ei ole sinänsä mikään tarkoitus halveksia ihmisiä, jotka menevät yliopistoon lukemaan tiettyjä yhteiskunnallisia aineita. Sehän tarjoaa mahdollisuuden saada varsin turvatun työpaikan julkishallinnossa. Mutta onko asiassa sinänsä mitään järkeä? Kuinka paljon tarvitsemme julkishallinnon pikkupomoja, joista ei ole mitään hyötyä? Vai kannattaisiko koko maan koulutusrakennetta muokata hieman järkevämpään suuntaan. Jos kaikki kansalaiset ovat vain puhe- ja kirjoitustyöntekijöitä, kuka meidät silloin loppulaskussa elättää?