Sunday, September 30, 2012

LYHYESTI ERÄÄSTÄ NAHANLÄRPÄKKEESTÄ

Hotelli Yrjöperskeleen respan henkilökunta on pannut merkille, että keskustelu pikkuvauvojen ympärileikkaamisesta käy kuumana, ja asiasta on temponut herneitä nenään mm. Ruben Stiller. Näin täälläpäin ajatellaan, että pikkulasten ympärileikkauksessa on kyse siitä, että mukulasta leikellään osia pois mukulalta lupaa kysymättä, ja kun semmoista ei kerran saa tehdä aikuisellekaan, niin minkä ihmeen takia puolustuskyvyttömälle lapselle. Ainakaan jos kyseessä on joku myyttinen uskonnollinen peruste. Jos kyseessä on terveydellinen asia, niin siihen saattaa olla syytäkin, mutta nämähän ovat tapauskohtaisia asioita.

Täällä päin ei ole ollut oikeastaan edes suunniteltu puuttua tähän ympärileikkausasiaan, mutta tuon Ruben Stillerin avautumisen myötä tuli mieleen, että sanotaan nyt pari sanaa. Ei mitään varman viisauden sanoja sinänsä, vaan ihan tämmöstä tyhmän ihmettelyä. Kun ei ittellä varmuutta asiasta ole, niin voihan sitä edes kysellä, jos joku viisaampi vaikka vastaisi.

Kun Stiller toteaa (Iltalehden mukaan, näissä kaikissa jutuissa pitää olla tietysti Iltalehtivaraus) seuraavaa:

Stiller mainitsee USA:n lastenlääkärijärjestön (American Academy of Pediatrics) kannanoton, joka suhtautuu ympärileikkaukseen "varsin myönteisesti". Myös Maailman terveysjärjestö WHO suosittelee Afrikassa ympärileikkauksia hiv-tartuntojen ehkäisyyn, Stiller kirjoittaa.

En minä epäile, etteikö näin ole tuolla maailmalla sanottu. Mutta tyhmempikin saa esittää kysymyksiä. Nimenomaan tuosta hiv-tartunnoista suojautumisesta. Esmes tommosia tulee mieleen:

1. Eikös se toiseksi paras (seksistä pidättäytymisen ja raiskatuksi joutumattomuuden jälkeen) suojakeino hiv-tartuntaa vastaan ole tuo kondomi eli skordari eli spärdäri eli suojakumi eli vielä savoksi tolohonpiällinen?

2. Kun minä en ole vielä yhtään kulttuuria tavannut, jossa mukulat rupeavat tuota seksiä viikon vanhana harrastamaan, niin minkä takia ne pitää viikon vanhana tolla hiv-perusteella ympärileikata? Ymmärrän sen, että ympärileikkauskulttuuriin kuuluvalle pojalle kerrottaisiin noin 13-vuotiaana, jolloin tytöt eivät ole enää ollenkaan yäk (tässä kyseisessä universumissa skordareita ei vissiin ole) hiv-tartunnan vaaroista ja kehotettaisiin poikia vapaaehtoisesti luopumaan esinahastaan. Nätisti puudutettuna ja sillai.

3. Jos ympärileikkaus on hyväksi nimenomaan hiv-tartunnan estämiseksi, ja kun hiv-tartunta tuli ihmiskunnan riesaksi vasta tossa 1970-luvun loppupuolella, niin minkä ihmeen takia niitä nahanlärpäkkeitä piti nyhtää irti sylivauvoilta jo muutama tuhat vuotta tätä ennen?

Tyhmä kun olen, niin minulla ei ole vastauksia. Ihmetteleviä kysymyksiä vaan. Ainoa asia, mistä olen ihan saletisti varma on se, että jos tää toinen ympärileikkaava kulttuuri, joka haluaa tunkea Ruben Stillerin ympärileikkaavan kulttuurin edustajat lihamyllyyn ja maanparannusaineeksi ei olisikaan ympärileikkaava kulttuuri, niin Länsi-Euroopassa ympärileikkaaminen olisi kriminalisoitu jo aikaa sitten eikä ihan pienten rangaistusten uhalla olisikaan.

Thursday, September 27, 2012

KALJUPÄISIÄ UUTISHAVAINTOJA OSA XXXI

1. Yhteisöllisyyttä viranomaispäätöksellä

Törmäsin uutiseen, jossa ns. joukko viestinnän ja nuorisotyön ammattilaisia on tarjonnut omaa malliaan nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseksi. Tämä porukkahan toteaa tuoreeltaan, että nuorten syrjäytyminen on monimutkainen ongelma, johon ei ole helppoja ratkaisuja ja siinähän minä olen kiistatta samaa mieltä.

Enkä halua muutenkaan olla epäkannustava, nämä tyypit ovat varmaan tuumailleet keskenään paljon ja fiksuja, mutta asiaan liittyvässä Verkkouutisten jutussa pisti silmään eräs kohta, eli:

Nuori tarvitsee myös osallisuuden kokemuksia, muistuttaa ammattikasvattaja Anni Selin. Syrjäytyneet nuoret ovat usein pudonneet erilaisista ryhmistä ja porukoista, joista ensimmäinen on saattanut olla oma perhe.

Opettajien pitäisi Selinin mielestä pystyä rakentamaan luokassa yhteisöllisyyttä, jotta oppilaat saisivat kokemuksen ryhmään kuulumisesta.


Kuulostaa sinänsä ihan hyvältä, mutta tässä on kyseessä malliesimerkki siitä, että henkilö sanoo mitä, mutta unohtaa kysymyksen miten. Kun nykyisessä peruskoulussa opettajan arvovalta ja toimintamahdollisuudet ovat jossain nollan ja olemattoman välimaastossa. Opettajat joutuvat elämään ja olemaan sen mukaan, mihin aloittelevat pikku psykopaatit antavat luvan. Nämä samat pikku psykopaatit harjoittavat myös jatkuvasti raaistuvaa koulukiusaamista, johon opettajalla on mahdollisuus puuttua ainoastaan rupattelemalla.

Kuinka opettaja voi luoda tässä tilanteessa jonkunlaista yhteisöllisyyttä?

Tämä sama ammattikasvattaja (komea nimitys, olenhan alalla itsekin, mutten ilkeä moista käyttää) Anni Selin antaa vastauksen:

Itse näen, että yhteisöllisyyden rakentaminen on tekniikkaa ja ammattitaitoa.

Johon Ykä kysyy, että no mitä tuo sitten käytännössä tarkoittaa? Yksi peruskliseitä, jota tähän voisi tietysti tarjota on se, että käytetään vuorovaikutuksellisia keinoja, jota työnnetään vähän joka läpeen, jota ei ole koskaan varsinaisesti suomennettu että mitä se oikein tarkoittaa ja joka asiaan tottuneella saa aikaiseksi lähinnä paskaisen naurun. Mutta tuo Selinin lause jää pelkäksi sanahelinäksi. Se antaa vaikutelman, että hänellä on tarvittava tekniikka ja ammattitaito. Entä jos häneltä vähän kysellään täsmennyksiä?

Voihan olla, että verkkouutiset uutisoi asiasta hieman vajavaisesti, mutta jos tavalliselle opettajalle tullaan sanomaan, että koska tässä luokassa on perhepudokkeja, niin nyt sinä laitat pystyyn korvaavaa yhteisöllisyyttä käyttäen tekniikkaa ja ammattitaitoa, niin opettaja mitä todnäk toteaa, että teepä keskenäsi.

Oma asiansa on tietysti se, että onko kaikkiin asioihin aina löydettävä viranomaisratkaisu. On paljon virkamiehistöä, jotka uskovat koneistoon. Sitten on paljon minun kaltaisia, jotka vuosi vuodelta epäilevät sitä aina vaan enemmän. Virkamies on ihminen, ei ihmeittentekijä. Yhteiskunta on vuosien varrella tunkenut aina vaan enemmän kärsäänsä ihmisten asioihin. Samaan aikaan yhteiskunnalliset ongelmat lisääntyvät. En minä väitä, että nämä menisivät yksi yhteen, mutta eikös näitä ole, mitä nää nyt on, positiivisia korrelaatioita.

2. En minä, mutta iskä kylläkin

Erään hyvän kaverini kautta törmäsin kirja-arvosteluun. Kirjassa Saska Saarikoski kirjoittaa isästään Pentti Saarikoskesta. Kirjasta en pysty sanomaan mitään. Tiedä vaikka olisi kuinka hyvä. Mutta asiasta uutisoinut Etelä-Saimaa kaivoi kirjasta esimerkkilauseeksi sellaisen, joka pistää päähän välitöntä pirunkuria:

Facebook-päivityksille niin ominainen nokkeloiva narsismi on ilmaisumuoto kuin Penttiä varten tehty. On helppo kuvitella, miten Pentti olisi nauttinut naurattaessaan ja naruttaessaan tuhansia facebook-ystäviään ja tuottanut siinä sivussa lehtiotsikoita, jotka olisivat saaneet alalla myöhemmin yritelleet jussihalla-ahot punastumaan kateudesta.

Eli Saska Saarikoski pistää edesmenneen Pentti Saarikosken laittamaan jauhot suuhun hepuille, joista edesmennyt Pentti Saarikoski ei tiennyt mitään. Tietysti Saska Saarikoskella saattaa olla hiukka ns. viritteinen kuva ns. jussihalla-ahoista, sillä heillähän ei ole varsinaisesti tarvetta tehdä lehtiotsikoita, vaan lehtiotsikoitahan jussihalla-ahoista väsäävät saskasaarikosket.

Mutta heppuhan suorastaan tunnustaa, että en minä noitten kanssa pärjää, mutta iskä olis varmaan pärjänny. Älkää siis ottako noita tosissanne. Yleensäkin vanhempiensa kautta lällättäminen on melko noloa. Ainoita poikkeuksia, minkä hyväksyisin olisi tämä kuvan tikrunpentu…



…joka voi kiistatta lällättää, no, justabout kaikille että mun äiskä on vahvempi kuin sun iskä, mutta se hälle sallittakoon, sillä eihän mene kuin hetkinen, niin tikrunpennulla on itselläänkin täysin riittävästi substanssia omata mielipide asiasta jos toisestakin.

Mutta joo, kunniaa vainajille jne jne. Ei täällä ole mitään nähtävää. Hajaantukaa.

3. Persujen vaaliveturi lyö lisää klapui pessä

Hotellin respassa tykätään Katja Ståhlista päivä päivältä enemmän. Suttura on tehnyt niin pyyteetöntä vaalityötä perussuomalaisten hyväksi, että puoluetoimiston tulisi kyllä antaa hänelle jonkunlainen kunniamaininta. Hiljattainhan hän kirjoitti avoimen kirjeen Yhdysvaltain raamattuvyöhykkeen redneckeille, ja kuvitteli jostain syystä heidän osaavan puhua suomea. Lopputulos oli klassikko yhtä kaikki. Tällä kertaa hän heittää rikkimaksaa Teuvo Hakkaraisen päälle.

Alkuun Ståhlia jurppii se, että Hakkarainen pitää tätä tuoretta rikkidirektiiviä kettutyttöjen direktiivinä ja muistuttaa, että se säädettiin siksi, että ”maailmaa saataisiin pelastettua edes vähän”. Katja on onnellinen ihminen, sillä hän ymmärtää suuret linjat, eikä hänen tarvitse takertua rahvaanomaisiin yksityiskohtiin, kuten siihen, että jos suomalainen logistiikka näivetetään ja se parhaimmillaan siirtyy Venäjän satamiin (käyttämään sitä direktiivivapaata löpöä muuten), niin mikä osa maailmaa on pelastettu. No, ainakin sillä on taattu Katjalle hyvät fiilarit.

Sitten Katjaa jurppii se, että Teuvo ei perusta kehitysavusta. Niin Teuvo kuin minä kuin moni muukin voisi tietysti todeta, että kaadettujen multimiljardien jälkeen Afrikka on edelleenkin läävä, mutta mehän emme ymmärrä hyvistä fiilareista mitään, joten miksi yrittääkään.

Puututaan sen sijaan siihen, että Teuvo Hakkarainen on itse asiassa tehnyt tuota kehitysaputyötä ihan käytännössä eli toimittanut sahan Hondurasiin ja varmistanut myös sen, että heput siellä Hondurasissa osaavat sitä sahaa käyttää ja huoltaa. Eli Teuvo itsessään on tehnyt sitä kehitysaputyötä enemmän kuin kymmenen härkävaunullista katjaståhleja. Katja myös kehittää mielenkiintoisen ajatusrakennelman siitä, että jos Suomi ei maksa kehitysapua, niin Suomelta poistetaan maataloustuet. Se jää vähän epäselväksi että kuka poistaisi, mutta eiköhän hän tuota EU:ta tarkoita. Suosittelen Katjaa ottamaan mahd. nop. selvää, mitä tarkoittavat termit nettomaksaja ja nettosaaja.

Mutta uskoisinkin Teuvon syyllistyneen nimenomaan siihen syntiin, että hän on kyseenalaistanut Katja Ståhlin oikeuden nauttia toisten rahoilla kustannetusta oikeaoppisesta hyvästä omastatunnosta. Ja sehän rikos on jo Herrasta Perkeleestä.

Katjalla on avautumisessaan toisaalta yksi ihan fiksu lause, eli:

Yllätä meidät kaikki ja ota ensi kerralla selvää asioista ennen kuin tyrmäät kaiken.

Mikä on suurta viisautta moneen paikkaan ja monelle ihmiselle, mutta Katjalle suosittelisin kuitenkin, että hän jatkossakin antaisi palaa ja julkaisisi sen, mitä sydän sanoo. Jokaisella on omin ja toimivin tyylinsä, ja tämmöinen lukion ekaluokkalaisen kaunis angsti toimii Katjalla parhaiten. Ei muuta kuin lisää avautumisia ja nopeaan tahtiin, vaalit lähestyvät. Tällä vauhdilla Katja voi olla varma, että jos hän menee vaali-iltana persujen vaalivalvojaisiin, ei hänen tarvitse taatusti ostaa yhtään drinksua itse.

4. Mainos

Lisätty linkkilistaan blogi Tumma Sävel Hymnissämme.

Sunday, September 23, 2012

IDEAPUUROA LAUTASELLE

Niin Hotelli Yrjöperskeleen respassa kuin valistuneessa lukijakunnassani ollaan hyvin perillä siitä, että mediamme on ottanut pyhäksi tehtäväkseen valistaa katajaista kansaamme, että siihen ei tarttuisi kansallismielisyyden rikkiä röyhtäilevä piru. Valistustehtävässä on menossa nopeasti laskettuna jo valistuskirjoitus numero montakytkuustuhattakolmesataaviisi (kiitos taas Roopelle valppaasta mediaseurannasta), ja valistusvuorossa on Savon Sanomat, eli synkässä Savossa tuttavallisemmin Mullikka. Mullikka on huolissaan (enpä olis arvannukkaan) siitä, että Itä-Suomessa ei ole tarpeeksi maahanmuuttajia, eikä niitä, piru vie, edes taideta haluta tarpeeksi, ja tämä johtaa sitten itäsuomalaisten heimojen kertakaikkiseen kuihtumiseen.

Kirjoituksessa ihaillaan Ruotsia, sillä siellä muualta tulleita on jo joka kymmenes, kun taas Itä-Suomessa ei niitä ole edes kahta prosenttia. Kirjoittaja muistuttaa karttuisen käsityskyvyn omaavaa lukijaa siitä, että svedut heiluttelevat urheilukilpailuissa sinikeltaista lippua kaikilla ihonväreillä ja tämähän on tietysti se olennaisin asia, miksi itäsuomalaistenkin tulisi lämmetä maahanmuuttoon. Tiettyjä ikävämpiä juttuja sanotaanko vaikka Malmöstä ei kirjoittaja muista, mutta suuressa innossa muisti saattaa pätkiä ja tietyt epäolennaisuudet tuppaavat herkästi unohtumaan. Sattuuhan sitä. Mikä minä olen siitä mutisemaan. Saattaahan mullekin käydä niin, että jos menen kokopuku päällä pienessä ohranjyvässä vessaan, niin unohdan perusasiat, kaivan kravatin esille ja lasken housuihini.  

Mutta näissä alituisesti toistuvissa valistuskirjoituksissa on jatkuvasti se logiikka, että maahanmuuttaja, ja ennen kaikkea etnisesti oikeasta suunnasta tuleva maahanmuuttaja on itsessään voimavara, joka kuntaan tullessaan ropsauttaa yhteiseen kassaan huomattavan määrän riikintaalereita. Tämän logiikan mukaan etnisestä ryhmästä X tuleva maahanmuuttaja, joka toimii projektityöntekijänä ja pyrkii ratkomaan ongelmia, joita ei olisi olemassakaan, jos etninen ryhmä X ei olisi Suomeen koskaan tullutkaan tekee sekä tuottavaa että välttämätöntä työtä. Lisäksi tietysti etnisestä ryhmästä X tuleva henkilö automaattisesti saa aikaan sisäsiittoisissa itäsuomalaisissa jonkunlaisen henkisen heräämisen ja valistuksen tilan.

Niin, työtä. Työtä niin. Työvoimaa. Työntekijöitä. Työpaikkoja. Työstähän tässä on kyse. Itä-Suomen maakunnat eivät näivety maahanmuuttajapulan vuoksi, vaan siksi, että siellä ei ole työtä. Katsotaanpas tuoreimmat tilastot:

Pohjois-Savo:   - työttömiä työnhakijoita 12.709 - avoimia työpaikkoja 942

Etelä-Savo:   - työttömiä työnhakijoita 8.000 - avoimia työpaikkoja 400

Pohjois-Karjala:   - työttömiä työnhakijoita 11.679 - avoimia työpaikkoja 418  

Tietysti sopivalla tavalla tiedostavan maailmankatsomuksen omaavalle ihmiselle tämä cocktail korjataan sillä, että Itä-Suomeen väen väkisin hankitaan huomattava määrä verorahoilla eläviä maahanmuuttajia siksi, että Itä-Suomeen täytyy saada huomattava määrä verorahoilla eläviä maahanmuuttajia plus ehdottomasti tarvitaan viranomaispäätöksellä julistettua pakkosolidaarisuutta ja pakkomäärättyä lähimmäisenrakkautta sellaisia ihmisiä kohtaan, jotka eivät lähimmäisenrakkautta tavallista itäsuomalaista heppua kohtaan osoita.

Tavallinen tyyppi lähinnä tuumii, että ongelmana ei varmaankaan ole maahanmuuttajien puute, vaan työn puute. Tiedostavalle ihmiselle tämä ei ole minkäänlainen ongelma, sillä hänelle tärkeintä ei ole aine, vaan idea. Maahanmuuttajien vaatiminen myös Itä-Suomeen on heidän mielestään kaunis idea, siitä on kiva puhua ääneen ja niitä mukavia lauseita on kivaa makustella suussaan, vähän niin kuin hyvää konjakkihömpsyä. Idea itsessään on tärkeintä, ja mikäli todellisuus ei kohtaa ideaa, on vika tietenkin todellisuudessa.

Oman, tietysti rajoittuneen näkemykseni mukaan minulle tästäkin valistuskirjoituksesta tulee mieleen tilanne, jossa kouluruokailu hoidetaan uuden, edistyksellisen menettelytavan mukaan. Siinä oppilaat istuvat pulpeteissaan ja heillä on edessään lautanen, jossa ei ole puuroa. Puuron sijaan opettaja puhuu heille puuron ideasta käsitteellisellä tasolla ja oppilaitten tulee tajuta, että idea ja ihanne on itsessään ainetta tärkeämpi. Näin ollen oppilaat sitten alkavat siirtää tyhjää lusikkaa tyhjältä lautaselta tyhjään suuhun. Kenenkään maha ei täyty, mutta ideaa esitelleellä opettajalla on niin hyvä ja lämmin mieli. Ja jos joku pikkupilteistä sattuu toteamaan, että ei tällä ideapuurolla nälkä lähtenyt eikä edes siirtynyt, hän saa jälki-istuntoa ja joutuu rehtorin puhutteluun.  

Mullikan kirjoitushan on sinänsä melko tavallista perussettiä, mutta löytyihän siinä sinänsä yksi uusikin (joskaan ei ihan uniikki) näkemys, eli:

Itä-Suomen maakuntien väkilukutilastot todistavat vääjäämättömästi, ettei Savon ja Pohjois-Karjalan väestö kykene enää uusiutumaan ja lisääntymään ilman ulkopuolista apua.  

Lisääntymään? Tässähän tulee mieleen, että haluaako kirjoittaja jotain rodunjalostusta, mikä kumminkin on fasistisena demonisoitu jo aikaa sitten. Ehkä kyseessä oli puhdas hupsis, mene ja tiedä. Muistuttaisin kuitenkin kirjoittajaa, että kyllä itäsuomalaiset osaavat lisääntyä jatkossakin ihan omin neuvoin, lisääntyminen kun tapahtuu panemalla eikä puhumalla. Se, mikä itäsuomalaisia varmaan huolettaa, on se, että se jälkikasvu varmaankin pitäis ruokkiakin, ja siinä ei auta se, että paikkakunnalle asiasta tehden raijataan huoltosuhdetta heikentäviä maahanmuuttajia. Vaikka se ideana aikaansaisi tiedostavalle kirjoittajalle niin hyvän ja lämpimän mielen.

Tämähän olis siis suomalaisten valistusprojektin osa montakytkuustuhattakolmesataaviisi. Tällä kertaa valistusta harjoitti Savon Sanomat eli Mullikka. Huomenna Helsingin Sanomat, Kaleva, Keskisuomalainen tai Turun Sanomat. Idea näissä kaikissa valistuskirjoituksissa on se, että niin itä-, länsi-, pohjois- kuin eteläsuomalaisenkin kannattaa unohtaa aine ja keskittyä ideaan.

Rakasta, kärsi ja unhoita. 

PS: Kiitokset Jaska Brownille tietokoneavusta. Tää uusi Bloggerin käyttöliittymä on, no, sanonko mä mistä.

Sunday, September 16, 2012

TARVITTAISKOS RASISMIA?

Kirjoitanpa lyhyen kirjoituksen. Poikkean siinä perusperiaatteestani, eli astun hetkeksi Hanko – Nuorgam-akselin ulkopuolelle. Tonne, no, pääosin arabimaihin. Siellä kun on riekuttu nyt oikein urakalla eli pantu paikat paskaksi ja palamaan ynnä tapettu ihmisiä. Syynä on se, että joku tyyppi on tehnyt elokuvan, jossa vittuillaan Mohammedille ja islaminuskolle. Tämähän ei sinänsä ole uutta, sillä onhan siellä riekuttu, pantu paikkoja paskaksi ja palamaan & tapettu ihmisiä ennenkin vaikka sen vuoksi että Tanskassa aikanaan piirrettiin joitain kuvia.

Ajatellaan tässä välissä vaikka meikäläistä ja muita länsimaalaisia. Onhan meillekin tuolta islaminuskon suunnalta vittuiltu koko lailla ankarasti. Tai ei nyt edes vittuiltu, vaan uhkailtu. Vaikka noin:


Pitävätkö länsimaiset ihmiset tuommosia mielenosoituksia? Kantavatko ne tommosia kylttejä? Mennäänkö kerta toisensa jälkeen tuikkaamaan mäkkäri spontaanisti tuleen? No sitten tietysti jurppii joku imaamin lausunto, jonka mukaan burkhattoman naisen saa raiskata, koska sitä voi verrata lihanpalaan, jonka isäntä jätti vahtimatta, joten totta kai kissa saa sen syödä. No tietysti tähän voi joku tiedostavampi ihminen tuumata, että ei tuo merkitse koko tietyn ihmisryhmän mielipidettä (vaikka ehkä unohtaakin, että se tietty ihmisryhmä kyllä kuuntelee niitä imaameja), ja siihenhän minä ja kaltaiseni vastaamme että juu, saattaa pitää paikkansa, ja sen takiahan me emme ryntää porukalla kadulle, pistä paikkoja paskaksi ja palamaan & tapa riehuessamme ihmisiä. Me tyydymme vaikkapa kirjoittamaan blogikirjoituksia, joissa kuittaillaan noille kylttejä kantaville tyypeille & imaameille, jotka vertavat naisia lihapalaan ja samalla tunnustavat että heidän viiteryhmäänsä kuuluvia heppuja voi verrata eläimiin.

Kaikkialla ei mene näin. Nyt on taas julkaistu youtubessa elokuva, jossa vittuillaan islamille. Minä en ole nähnyt sitä elokuvaa. Veikkaan, että suurin osa noista mieltään osoittavista huligaaneista ei ole nähnyt sitä elokuvaa. Heille on vaan kerrottu, että profeettaa on loukattu, joten nyt on ilmiselvää, että täytyy mennä panemaan paikat paskaksi ja palamaan & tappamaan ihmisiä. Tai ehkä ei ole edes niin tärkeää se, että profeettaa on loukattu, vaan se, että nyt vaan kerta kaikkiaan on taas aika lähteä kadulle panemaan paikat paskaksi ja palamaan & tappamaan ihmisiä.

Ja tähän väliin sitten tietysti niin suomalaiset islaminoppineet kuin jotkut muutkin tyypit, joita minun jostain syystä tarvitsisi vakavasti kuunnella kertovat, että islam ei ole väkivaltainen uskonto.

Piru vie. Minä alan uskoa siihen. Ehkä se ei itsessään olekaan.

Ja sitä kautta mulle tulee mieleen, että jos uskonto ei olekaan syy riehumiseen, niin onko olemassa tiettyjä kansoja, jotka itsessään tarvitsevat aina jonkun tekosyyn riekkua kaduilla, panna paikat paskaksi ja palamaan & tappaa ihmisiä aina kun ne törmäävät johonkin, jota niitten nuppi ei pysty käsittelemään muuten kuin lähtemällä riekkumaan kadulle, panemaan paikat paskaksi ja palamaan & tappamaan ihmisiä? Ehkä tällaisilla kansoilla on vaan huutava sosiaalinen tilaus yhteiskunnalliselle perseilyjärjestelmälle nimeltä islam?

On tietysti sitä paljon demonisoitua rasismia, kun tuumin, että tarvitseeko tollaisten kansojen edustajia tänne Eurooppaan ollenkaan, jos noitten kansojen edustajat eivät saa noita räyhääjiä kuriin tai eivät edes osaa tunnustaa, että tuo on räyhäämistä. Mutta jos se on kerran rasismia, niin tarvittaisiinko kansalaiskeskusteluun sitten mukaan aimo annos pikimustaa rasismia?

Joku tiedostava ihminen tietysti voi tähän väliin todeta, että onhan meilläkin kaikenlaisia, vaikkapa lestadiolaisia. Palaan kysymykseen siinä vaiheessa, kun lestadiolaiset vaikkapa Ranualla saavat katsottavakseen youtube-videon, jossa pilkataan heidän periaatteitaan ja lähtevät sen jälkeen porukalla riehumaan, pistävät paikat paskaksi ja palamaan & tappavat ihmisiä.

Kaikkein järjettömintähän on se, että virallisessa mielessä pahinta ei ole, että yhdessä sun toisessakin maassa ihmiset säntäävät kadulle pistämään paikkoja paskaksi ja palamaan & tappavat ihmisiä. Pahinta on se, että minun kaltaiseni rauhallinen ihminen kirjoitti kirjoituksen, jossa totesi, että ne ovat paskaa porukkaa, jota ei kaivata näille kulmille. Tekopyhyys on tietysti päivän sana, mutta pitäisi kai sillekin voida pyytää perusteita.

Tietyt kansat pistävät kerta toisensa jälkeen paikat paskaksi. Ja meillä kiistellään paikasta. Pilkun paikasta siis.

Friday, September 14, 2012

HÖPÖTTI

Tämä kirjoitus koskee joukkueurheilulajia nimeltä Höpötti. Sain kirjoitukseen inspiraation suuresti arvostamaltani Jaska Brownilta, joka kirjoitti aasialaisesta joukkueurheilulajista nimeltä Kabaddi. Kabaddi on jonkunlaista hokemisen ja hippaleikin yhdistelmää, mutta sitä ei tule aliarvostaa, koska se otetaan tiettyä päin maailmaa vakavasti, ja sitä pelataan ihan tosissaan. Hoksasin vaan Jaskan kirjoitusta lukiessani, että samankaltaista urheilulajia harrastetaan viljalti mm. suomalaisessa ja varmaan monen muunkin maan julkishallinnossa. Lajia kutsutaan esim. nimillä ”projekti”, ”kehittämispäivä” ja ”palaveri”. Näkisin, että on aika tehdä tälle jalolle lajille yhteiset säännöt ja yleiseen käyttöön soveltuva nimi, joten tässä on ehdotukseni joukkueurheilulajille ”Höpötti”:

Höpötti: nouseva joukkueurheilulaji

Höpötti on joukkueurheilulaji, jossa normaaleista joukkueurheilulajeista poiketen on vain yksi joukkue. Höpöttiä pelataan kahdeksankulmaisella kentällä, jonka yhteen vinkkeliin on laitettu maali. Höpöttijoukkueessa on kaksikymmentä jäsentä, jotka kaikki ovat pukeutuneet velcrokankaiseen peliasuun. Peliväline on velcrokankaalla päällystetty rukkanen, jota kutsutaan nimellä ”vastuu”.

Höpöttiottelu alkaa niin, että kaikki joukkueen kaksikymmentä jäsentä asettautuvat tiiviiksi rykelmäksi keskelle pelikenttää. Tämän jälkeen ottelun päätuomari, jota Höpötissä kutsutaan nimellä ”projektipäällikkö” heittää pelivälineen keskelle rykelmää. Sillä pelaajalla, johon peliväline takertuu, on kolme sekuntia aikaa repiä peliväline irti itsestään ja heittää sen kiinni toisen pelaajan peliasuun. Mikäli hän ei tässä onnistu, hänestä tulee ”vastuullinen hyökkääjä”, ja hänellä on velvollisuus toimittaa peliväline maaliin.

Pelivälineen väistäminen on ensimmäinen olennainen osa Höpötistä. Toinen on tietenkin höpöttäminen. Vastuullista hyökkääjää lukuunottamatta jokaisen pelaajan täytyy höpöttää, ts. toistaa sanaa ”höpötti” vähintään kaksi kertaa sekunnissa. Jokaista pelaajaa kohti on kaksi audiotarkkailijaa, jotka varmistavat, että pelaaja höpöttää tarpeeksi ja lisäksi yksi videotarkkailija, joka varmistaa, ettei pelaaja bluffaa, eli harrasta vatsastahöpöttämistä.

Mikäli pelaaja ei onnistu höpöttämään tarpeeksi, peli keskeytetään, ja yksittäisen pelaajan sijasta koko joukkuetta rangaistaan. Tämä tapahtuu niin, että pelikentälle tulee avustava tuomari, joka Höpötissä tunnetaan nimellä ”projektikoordinaattori”. Hän heittää taas keskelle kenttää läjään ahtautuneitten pelaajien sekaan toisen rukkasen eli pelivälineen eli ”vastuun”. Avustavia tuomareita ja rukkasia tulee kentälle sitä mukaa lisää, kun pelaajat epäonnistuvat sääntöjen mukaisessa höpöttämisvelvollisuudessaan.

Palataanpa takaisin ”vastuullisen hyökkääjän” vaativaan tehtävään. Jos ”vastuullinen hyökkääjä” ei ole onnistunut toimittaa pelivälinettä jonkun toisen pelaajan kontolle, ei hän enää saa yrittää luopua pelivälineestä, vaan hänen tulee kaikin keinoin yrittää toimittaa velcrorukkanen maaliin. Joukkueen kaikki muut jäsenet yrittävät estää hänen suorituksensa, ja kun kyseessä on voimasuhde 19 – 1, he yleensä onnistuvat.

Mikäli ”vastuullinen hyökkääjä” kuitenkin onnistuu toimittamaan pelirukkasen maaliin, päätuomari keskeyttää pelin, ja tuomarineuvosto kokoontuu. Tuomarineuvosto toteaa, että maali oli alunperinkin väärässä paikassa, ja maali siirretään toiseen paikkaan. Samalla todetaan, että koska maali oli väärässä paikassa, ei maalia ole alunperinkään tehty, ja tämän tekemättä jätetyn maalin tekijää rangaistaan pelilisenssin menettämisellä ja sarjasta sulkemisella, syynä sooloilu, yhteistyökyvyttömyys ja ongelmat peliin liittyvissä asenteissa.

Tämän rangaistuksen saaneella pelaajalla on vielä mahdollisuus pelastaa nahkansa haastamalla joku joukkueensa jäsen höpöttämishaasteeseen. Höpöttämishaaste kestää minuutin, ja sen aikana haasteeseen osallistuvat kaksi pelaajaa toistavat mahdollisimman monta kertaa sanan ”höpötti”. Höpöttämishaasteen hävinnyt ts. vähemmän höpöttänyt pelaaja suljetaan sarjasta, hän menettää pelilisenssinsä, ja tämän lisäksi koko joukkueella on kaksi minuuttia aikaa kirjoittaa hänestä juoruja Höpöttiliigan facebooksivuille.

Höpöttiottelu päättyy siinä vaiheessa, kun pelikentällä on enemmän tuomareita ja pelirukkasia kuin varsinaisia pelaajia, ja suurin osa pelaajista on menettänyt tajuntansa jatkuvan höpöttämisen aiheuttamasta hapenpuutteesta. Tässä vaiheessa ottelun päätuomari keskeyttää ottelun, ja tuomarineuvosto kokoontuu. Tuomarineuvosto päättää, että peliä ei itse asiassa ole koskaan pelattukaan, vaan se suunniteltiin alun perinkin pelattavaksi joskus seuraavan vuoden maaliskuussa.

Lisäksi tuomarineuvosto päättää pitää projektipäivän jonka aiheena määritellään, oliko pelissä loppujen lopuksi maalia ollenkaan, vai oliko se kori, juoksu vaiko ehkä hippa. Projektipäivä pidetään ilman pelaajia, jotka tietysti haluavat muutenkin toipua ottelusta, ja se pidetään jossain sopivassa paikassa, jossa tarjoilu pelaa. Liiga tarjoaa, sillä liigan johtohenkilöt tietenkin ymmärtävät, että tärkeintä ei ole tulos, vaan peli itsessään.

Höpötissä on paljon pelaajia ja vielä enemmän tuomareita ja toimitsijoita. Vaikka se ei kovin paljon kiinnosta yleisöä, eikä sitä selosteta juurikaan televisiossa ja radiossa, niin uskon, että se on pikku hiljaa saamassa kansallispelin aseman. Höpötillä on edessään suuri, laaja, leveä ja menestyksekäs tulevaisuus, sillä lajilla on taustanaan julkisen sektorin voimakas ja jatkuva kasvava tuki, ja julkinen sektori tekee parhaansa, että myös yksityinen sektori perehtyisi alan hienouksiin. Kun lajiin on päässyt sisälle, siihen koukuttuu pahemman kerran.

Wednesday, September 12, 2012

IRRALLINEN SAAREKE

Puolustusvoimien komentaja Ari Puheloinen avautui tuoreeltaan ja totesi varsin selkeästi että nyt on jätkät pian perse kentässä jos ei touhu muutu. Hyvä että myös normaalisti kaiken kiltisti nielevän sotavaltion puolelta avaudutaan ja annetaan soraääniä jatkuvista leikkauksista.

Selväähän on, että Puheloisen puheen tiimoilta löytyy sitten syvän tiedostavaa vasta-avautumista, jota prototyyppinä edustaa vasemmistoliiton Annika Lapintie. Sehän ei ole uutinen, että Annika ruoskii sotavaltiota, sillä se on yksi annikoitten tehtävänkuvista, ja jos annikat eivät niin tekisi, niin eihän maailma olisi enää edistyksellisellä mallillaan.

Yksi noitten annikoitten yleinen harhakuva on se, että eihän ns. syvän rauhan aikaan aseita kannata ostaa. Ostetaan sitten, jos tilanne kiristyy. Kun on vaan niin, että ns. harmaassa vaiheessa ei niitä aseita enää välttämättä saa, ja lisäksi sanotaanko vaikka uuden pst-ohjusjärjestelmän käyttöönotto ei tapahdu niin, että poistetaan laukaisin tehdaspaketista, viskotaan suojastyroksit mäkeen, luetaan puolen sivun mittainen käyttömanuaali, loksautetaan puikko paikoilleen ja tömäytetään tankki taivaalle.

Sotilasasioissa minua lahjakkaammat voivat jatkaa rautalangan vääntämistä annikoille. Tai tässä tapauksessa tarvittaisiin ehkä ratakiskoa. Itse yli-ikäisenä reserviläisenä mietin yhtä Lapintien lausetta:

Armeija ei saa olla muusta yhteiskunnasta irrallinen saareke, vaan myös sen on osallistuttava yhteisiin talkoisiin, kun taloussuhdanteen vuoksi etsitään säästöjä.

Ja tämähän pistää miettimään. Ensinnäkin tuohan sisältää väitteen, että armeija ei ole osallistunut näihin säästötalkoisiin. Ja toiseksi, mietitään termiä ”muusta yhteiskunnasta irrallinen saareke”. Sotavaltiossahan palvelee joka vuosi suurin osa suomalaisesta miespuolisesta ikäluokasta. Ja he kaikki aloittavat alokkaana samalta viivalta, täysin riippumatta siitä, minkälainen heidän taustansa on.

Ja sotavaltiolla toimiva kantahenkilökunta on myös aloittanut alokkaana. Myös kenraali Ari Puheloinen on ryynännyt mopona niin kuin kuka tahansa Matti Virtanen. Tätä kautta hänellä on varsin hyvä kuva siitä varsinaisesta työstä mitä sotavaltiolla tehdään. Puolustusvoimien esimiehet eivät tule jostain sivusta, sopivan oppiarvon ja poliittisen mielipiteen omaamisen perusteella. Kun taas esmes poliisin ylijohtaja ei ole poliisi.

Puolustusvoimat ovat osa julkista sektoria, niin kuin siviilipuolikin. Mitenkäs siviilipuolella toimitaan?

Siviilipuolella johtotehtäviin valitaan sopivan oppiarvon ja sopivat mielipiteet omaavia henkilöitä, joilla ei tarvitse olla minkäänlaista kosketuspintaa siihen suorittavaan työhön, jota hänen edustamansa julkishallinnon osa-alue edustaa. Siviilipuoli myös palkkaa härskisti täysin tarpeetonta uusrälssiä eli esim. projektipäälliköitä, projektisuunnittelijoita, projektikoordinaattoreita, projektisihteereitä, projektitutkijoita, erityissuunnittelijoita, kehittämiskonsultteja ja johtavia neuvojia.

Näitten tyyppien työ on suorittavaan tasoon nähden hyvällä tuurilla plus miinus nolla ja huonolla tuurilla huomattavasti työtä hidastavaa ja vaikeuttavaa. Ja näitten tyyppien palkka tietysti on pois suorittavalta tasolta, jota varten julkinen sektori yleensäkin on perustettu. Leikkaukset toiminnasta kohdistuvat tietysti pääosin suorittavalle tasolle. Tätä asiantilaa ei siviilipuolella, ainakaan sen johtotasolla mitenkään kyseenalaisteta, vaan näin on, näin kuuluu olla ja näin tulee olemaan jatkossakin.

Minähän olen suorittavan tason työntekijä, joten minulla jää ehkä hahmottamatta ns. suuret linjat. Lisäksi en ehkä tajua kaikkia asiaan liittyviä yleisinhimillis-edistyksellis-höpedätiivisiä seikkoja. Tämän lisäksi olen tietysti hieman tyhmä. Ehkä siksi uskallankin esittää kysymyksen:

Kumpi noista julkisen sektorin osa-alueista oikeastaan on ”muusta yhteiskunnasta irrallinen saareke”?

Monday, September 10, 2012

TAPETILLA

Oma alani eli lastensuojelu on taas vaihteeksi lööpeissä, johtuen tietysti tästä järkyttävästä kahdeksanvuotiaan tytön kuolemasta. Yleisin kysymys on että miksi lastensuojelu ei reagoinut. Tässä nimenomaisessa tapauksessa on tietysti tehty selvä virhe, ja itsekin olen aikaisemmin arvostellut omaa alaani. Johtuen tietysti siitä, että lastensuojelu on osa julkishallintoa ja sitä kautta osa Järjestelmää ja Järjestelmänhän on likimain mahdotonta tunnustaa tehneensä virheen. Joten tältäkin suunnalta varmaan voisi odottaa rikkiä lastensuojelun niskaan.

Mutta mutta.

Ennen kuin lähtee hirttämään ketään lastensuojelun sosiaalityöntekijää, kannattaa muistaa että he jos ketkä ovat puun ja kuoren välissä. Ennen tätä tapausta on lastensuojelu ollut kyllä tapetilla ennenkin, mutta silloin kysymyksenä ei ole ollut, että miksi lastensuojelu ei reagoinut vaan se, että miksi se reagoi. Tuttuja ovat puheet lastensuojelun sosiaalityöntekijöitten mielivallasta ja sekin, että he pyörittävät aiheettomilla huostaanotoillaan yksityistä huostaanottoteollisuutta.

Mikä väitös tietysti itsessään on tuulesta temmattu. Huostaanotto ja varsinkin laitossijoitus on huomattavan kallista ja rahan puutteen vuoksi huostaanottoja jää tekemättä. Yksityisiin laitoksiin sijoittaminen ei ole yksityisen liiketoiminnan tukemista vaan sitä, että julkisissa laitoksissa ei paikat riitä. Ja julkistenkin laitosten toimintaa säätelee liiketaloudellinen vastuu, eli niitten tulee ns. tienata itse toimintansa, vaikkeivat ne tosiasiassa mitään tienaakaan, vaan toimivat puhtaasti verovaroilla.

Lastensuojelun sosiaalityöntekijän asiakasperheitten lukumäärä lähentelee Helsingissä pahimmillaan sataa per työntekijä. Sosiaalityöntekijä on virkamies, mutta virkamieskin on ihminen, ja kun yhdellä ihmisellä on tuollainen asiakasmäärä, on melko vaikeaa vaatia, että jokainen tapaus pystytään tönkimään täikammalla. Lisäksi asiakaskunta on vuosien varrella muuttunut, läheskään kaikki tapaukset eivät ole enää persaukisten päihdeperheitten lapsia, vaan aina vain tulee lisää ihan vakavaraisia perheitä, jotka eivät ole pystyneet/halunneet pitää lapsilleen rotia, mutta joilla on kyllä halu ja valmius käyttää lakimiesten palveluja.

Lastensuojelun virallinen näkemys ongelmaan tietysti on, että tarjolla ei ole tarpeeksi paljon muodollisen pätevyyden omaavia korkeakoulutettuja sosiaalityöntekijöitä. Oma näkemykseni on tuohon nähden varsin kerettiläinen. Muodollisen pätevyydenhän yleensä määrittelevät sellaiset tahot, joilla ei ole kosketuspintaa varsinaiseen suorittavaan työhön. Itse kaipaan niitä urani alussa tuttuja vanhoja sosiaalitanttoja, joilla ei ehkä ollut nykymitassa tarpeellista pätevyyttä, mutta heillä oli tilannetajua, elämänkokemusta, ihmistuntemusta ja kykyä tehdä vaikeita päätöksiä. Oman näkemykseni mukaan nimenomaan näitä uusia, päteviä sosiaalityöntekijöitä voi tarpeeksi röyhkeä asiakas viedä kuin litran mittaa.

Sama ilmiö vaikuttaa tietysti laitosten osastotyössä, mutta siitä olen kirjoittanut jo aikaisemmin kirjoituksessani Turhaa ylikoulutusta.

Ei ole vaikeaa ennustaa, että Helsingin lastensuojelussa painetaan tämän ikävän tapauksen takia paniikkinappulaa. Ensimmäinen osa paniikkinappulan painamisessa on tietenkin etsiä syylliset. Järjestelmä tarvitsee syyllisen. Tapahtuneesta oppiminen ei ole välttämättä niin tärkeää. Seuraava osa paniikkinappulan painamisesta on se, että huostaanotoissa kaiken varalta ylireagoidaan, ja silloin tehdään myös niitä aiheettomia huostaanottoja.

Ja koska julkinen muisti on lyhyt, niin puolen vuoden päästä niin media kuin sosiaalipornoa erityisesti rakastavat iltapäivälehdet kirjoittavat lööppejä lastensuojelun mielivallasta, turhista sijoituksista ja huostaanottoteollisuuden ylläpitämisestä. Ja aktiivisimpia kommentoijia siihen, miksi lastensuojelu reagoi ovat todennäköisesti ne henkilöt, jotka tällä hetkellä kommentoivat, miksi lastensuojelu ei reagoinut.

Se, että tässä tapauksessa parin työntekijän pää lyödään vadille ei muuta mitään. Tulee muistaa, että eivät he ole ketään murhanneet. Parempi olisi miettiä, että mikä yhteiskunnassa on mennyt näin pahasti pieleen, että näitä tapahtumia jatkuvasti tapahtuu.

Thursday, September 6, 2012

JOTAIN IHAN MUUTA VIII

eli jonninjoutoa ohijuoksutusta pohjoisen perukoilta

1. Olematon suomalaisuus & matkustaisitte tekin niin ymmärtäisitte

Respan henkilökunta on viettänyt taas hetkisen aikaa kaukana pohjoisessa. Respan henkilökunta on kiertänyt vuosien myötä aika laajalti tätä kotoista Suomeamme. Vaikka Suomi on maailman mitassa melko pieni maa, täällä löytyy silti huomattavan laaja olevaisuuden kirjo. Jos liikkuu vaikkapa Lapissa, Savossa, Pohjois-Karjalassa, Turun Saaristossa, Pohojam´maalla tai Svenska Österbottenista, löytyy joka paikassa omat mainiot erityispiirteensä.

Tarkoitan erityispiirteillä tiettyjä tapoja, murteita, eroa rakennustyyleissä (ruotsinkielisillä alueilla saunan lauteet ovat muuten kummallisen korkeat) ja yleensäkin tiettyjä eroavaisuuksia suhtautumisessa elämiseen ja olemiseen. Kun Hangosta Nuorgamiin yhdistetään nämä piirteet, syntyy potpurri jota voi kutsua suomalaisuudeksi. Ja minusta se potpurri on varsin riemastuttava kokonaisuus, johon en ole vuosien varrella kyllästynyt.

Tietyissä piireissähän on ollut jo kauan aikaa muodikasta julistaa, että mitään suomalaisuutta ei ole olemassakaan. Samaan aikaan ihaillaan täysin kyseenalaistamatta vaikkapa ruotsalaisuutta, argentiinalaisuutta, intialaisuutta ynnämuita plus tietysti jotain yleismaailmallista kosmopoliittisuutta, josta taas itsessään voi kysyä, että onko sellaista olemassa ja missä määrin.

Se, että suomalaisuuden olemassaolo kielletään, saattaa kertoa kieltäjästä itsestään jotakin. Ei riitä, että samaistutaan johonkin omasta mielestä tylsään kansansirpaleeseen ja tämän kansansirpaleen olemassaolon kieltämällä kuvitellaan muuttuvan itse joksikin toiseksi, joksikin enemmän, vaikka kieltäjä luonnollisesti ei kieltämisellään miksikään pariisilaiseksi muutu, vaan on edelleenkin osa tuota tylsää kansansirpaletta. Jonka kansansirpaleen työntekoa arvostava kansanluonne on tietysti aikaansaanut sen, että parhaimmillaan kieltäjä voi tienata leipänsä sillä, että kieltää elättäjänsä olemassaolon. Ja voi elää kuvitelmassa että virallistettu paskanpuhuminen voi laajassa mitassa muuttua leiväksi ja palavaksi polttoaineeksi.

Tällainen suomalaisuuden kieltäjätyyppi hyvin usein valistaa muun muassa minua, joka olen sekä äärioikeistolainen, rasisti, kansallismielinen, nurkkakuntainen ja (Herra nähköön) vielä kaiken lisäksi luopiovasemmistolainen, että matkustelisit sinäkin ressukka enemmän maailmalla, tutustuisit toisiin ihaniin kansoihin ja kulttuureihin (jotka siis tietysti ovat olemassa eikä niissä ole mitään muualta lainattua vaan kaikki on ihqun uniikkia) niin vieraantuisit sinäkin turvenuija noista hirvittävistä käsityksistä.

Tietysti tuon monelle lukijalle niin tutun lauseen voi myös ymmärtää muodossa olenpa käynyt kerran Goassa, joten olen nyt sertifikoitu kosmopoliitti jolla on pokkaa soittaa poskeaan ja opettaa tyhmempiä justabout kaikesta. Itse ajattelen asiaa niin, että jos suomalainen turisti menee maailmalle maksavana asiakkaana lompsa täynnä käypää valuuttaa, niin epäilemättä myös maksettu hymy ja asiakaspalvelu löytyy. Ehkä parhaiten tutustuisi muihin ihaniin kansoihin ja kulttuureihin jos tekis opintomatkan persaukisena eri maitten sosiaalitoimistoihin.

Vaan yleensä ja erikseen: matkustakaa hyvät ihmiset Suomessa. Täällä on huomattavan paljon näkemistä ja kotimaanmatkailussa käyttämänne rahat tukevat suomalaisia matkailuyrittäjiä ja kauppiaita. Erityisesti suosittelen kotimaan matkailua suomalaisuuden kieltäjille. Suomessa matkailemalla saattaa yllättäen löytyä se kansa, jota ei tiennyt olevan olemassakaan. Ei sitä varten tartte mennä Amazonille tai Papua – Uusi Guineaan.

Vielä toistan sen, minkä olen sanonut ennenkin: ainoa perusteltu syy maksaa tulevaa Yle-ryöstömaksua on Yleisradion saamenkieliset lähetykset. Eihän niistä mitään ymmärrä, mutta sitä mukavaa puheen poksahtelua kuunnellessa parantuu jopa raskas rynnäkkövitutus.

2. Unelmien Huitsinnevada

Niin kuin valistunut lukija tietää, Hotelli Yrjöperskeles henkilökuntineen sijaitsee Huitsinnevadan kunnassa Pinnanmaan maakunnassa. Senkin uhalla, että kehys muuttuu kuvaa suuremmaksi käyn hieman läpi perustietoja Huitsinnevadasta.

Huitsinnevada on alle kymmenentuhannen hengen kunta Pinnanmaalla. Naapurikuntia ovat Hömpstad, Lällävesi ja Ala-Tölöviö. Pääosin Huitsinnevadan yleismaisemaa voi kuvailla voimakasmäkiseksi laajatasankoiseksi ryteikkösuomaastoksi. Merkittävä osa Huitsinnevadan maastoa ovat Lälläveden ja Vökellysveden laajat vesistöt.

Huitsinnevadassa on varsin vireä elinkeinoelämä. Maatalous on elinvoimaista ja pääosin täällä viljellään kappularapsista ja aattakätkää. Elintarviketeollisuuden erikoisalaamme on pitkälle kehittynyt vlanimoteollisuutemme, jonka päätuote on maailmallakin suurta suosiota saavuttanut lällänlieru, jota vlanimoissa tehdään koti- ja vientimarkkinoille kolmessa vuorossa. Varmaan lukijakin on törmännyt tämän maukkaan tuotteen mainokseen niin radiossa kuin televisiossa:

Jo vuosisatoja ovat Huitsinnevadan vlanimomestarit osanneet valmistaa lälläisen lierun. Nyt myös sinulla on mahdollisuus nauttia tämän perinneherkun voimakkaan päällekäyvästä ja miellyttävän vetäytyvästä mausta. Osta sinäkin maittavaa lällänlierua lähikaupastasi.

Yksi paikkakuntamme suurimmista työllistäjistä on vuoriteollisuus. Sekä Lusun että Örnätjärven louhoksilla louhitaan tämpsteriittiä ja tiittitiittiä. Tämpsteriitti- ja tiittitiittirikastetta tarvitaan jatkuvasti niin Suomessa kuin maailmallakin erityisesti raskaassa teollisuudessa sillä niitten sulauupumispiste on niinkin korkea kuin varttia yli keskiviikon.

Menestyksekkäistä huitsinnevadalaisfirmoista mainittakoon vielä Oy Huitsinnevadan Sumuntiivistämö, jossa valmistetaan raskaissa maantiekuljetuksissa välttämätöntä putkiusvaa.

Huitsinnevadan väestörakenne on hyvin homogeeninen. Valtaosa asukkaista on ihan tavallisia suomenkielisiä han-suomalaisia. Kolmessa Hömpstadin rajalla sijaitsevassa kylässä (Tömpsten, Porrvik ja Jörn) asuu hieman ruotsia puhuvaa väestöä, mutta on huomattavaa, että edellisissä eduskuntavaaleissa RKP sai Huitsinnevadasta nolla (0) ääntä.

Muualta muuttaneita ei täällä ole kuin kaksi perhettä, eli ensimmäisenä Turkista tullut Mehmet perheineen. Mehmet pyörittää suosittua Pizzeria Mussolinia, jossa perinteisten pizza- ja kebabhörtöjen lisäksi saa myös tavallista kotiruokaa. Ohimennen on mainittava, että Huitsinnevadassa ei ole ensinkään hampurilaispaikkoja, vaan pikkunälän eksterminoi koko Pinnanmaan alueelle levinnyt Sakoton Liha-snagariketju, jonka spesiaaliannoksena on Lälläveteläinen eli kahden ranskanleivän puoliskon väliin lisätty paistettu tavi. Mainittakoon, että Huitsinnevadan Hikeä edustava Mehmetin poika Kemal on voittanut kolme kertaa peräkkäin hetekantyönnön piirinmestaruuden.

Toinen muualta muuttanut heppu on ukrainanjuutalainen Lev Löpötin perheineen. Lev on suosittu opettaja Huitsinnevadan Työväenopistossa. Hän opettaa siellä slaavilaisia kieliä, kaasubasson teoriaa ja käytäntöä sekä kuvataidekaraten tzvötzetä-, räoul synkhnata- ja nkpata´yin-menetelmiä.

Huitsinnevadan eläimistö on rikas ja monipuolinen. Yleisimpiä lajejamme ovat mm. önöötti, kaakana, taskukäki, räähkä ja niskojanakkeli. Huitsinnevadan kansalliseläin on kuitenkin ryttynen. Ryttynen on suurikokoinen mutta lempeäluonteinen ja ihmiselle vaaraton lentävä hyönteinen, joka esiintyy Huitsinnevadan vaakunassakin. Vanhan perinnetiedon mukaan kerrotaan, että jos ryttynen laskeutuu ihmisen kämmenselälle, se tietää hyvää onnea seuraavaksi vuodeksi. Myös monta vuosikymmentä niin huitsinnevadalaisia kuin koko Pinnanmaan maakuntaakin viihdyttäneet rynnäkköhumpan mestarit eli Tanssiorkesteri Ylermi Vilvatväinen & Hässitty Käsitys tekivät jo vuonna 1968 ryttysestä hyvin suositun ikivihreän kappaleen Ryttysen Siunaus (Ma Ilmoille Pieruni Päästin). Hieman myöhemmin myös Vesku Loiri otti kappaleen ohjelmistoonsa. Hän olisi halunnut laulaa kappaleen alkuperäisillä sanoilla, mutta levy-yhtiön painostuksesta sanoitusta muutettiin. Jotainhan siinä itkuista ja huiluista laulettiin, mutta alkuperäinen kappalehan meni näin:

RYTTYSEN SIUNAUS (MA ILMOILLE PIERUNI PÄÄSTIN)

Sain minä itsellein hilpeän suolen
mutten ma pierua siihen saanut
Tuumasin, ei ole onneni haltija
pierejän lahjoja minulle jaannut

Hyi hyiseli, lahjojaan jaannut
Mä mieleni murheella täytin

Näin minä ryttysen, ryttynen kuule
töräytä suoleeni pierevä henki
”Synkhnatan tsäppää,´nkpatan päppää”
töräytti ryttynen, sitten pois lensi

Töräytti ryttynen, sitten pois lensi
ja silloin pärähti perse!

Silloin ma ilmoille pieruni päästin
Hanuri lauloi ja tärinää toisti
Tuumasin: nyt minä pierrä tahdon
Tuhnuisen leijan ilmoille heitin

Hyi hyiseli, ilmoille heitin
Mä kaikille riemuni näytin


Tanssiorkesteri Ylermi Vilvatväinen & Hässitty Käsitys on Huitsinnevadassa kovasti suosittu, mutta noin muuten ei Huitsinnevada voi ylpeillä kulttuuri- ja varsinkaan korkeakulttuuritapahtumillaan. Itse asiassa Huitsinnevada ylpeilee niitten puutteella. Monissa muissa kunnissahan pidetään kaiken maailman kesätapahtumia,mutta jo vuosia on Huitsinnevadassa ollut ainoa kesätapahtuma ensimmäinen kesäkuuta julistettu Kesätapahtumattomuus.

Kesätapahtumattomuus kestää kesäkuun ensimmäisestä päivästä elokuun viimeiseen päivään. Sitten syksyllä, talvella ja keväällä on muutenkin hiljaisempaa. Huitsinnevadan kunnan järjestyssäännön mukaan jokainen, joka yrittää kesätapahtumattomuuden aikaan väsätä ihan minkälaista kulttuuritapahtumaa hyvänsä, se tyyppi uitetaan tervassa ja höyhenissä ja kannetaan parrunpätkän päällä kunnan rajojen ulkopuolelle.

Kesätapahtumattomuuden julistaa perinteisesti Huitsinnevadan suosittu kunnanjohtaja Jorma Kankinen. Julistamistilaisuudesta ei myöskään tehdä mitään kulkuetta, vaan julistamispaikka valitaan niin, että Kankinen heittää tikan kunnan kartalle, ja julistaminen tapahtuu siinä karttapisteessä, mihin tikka osuu. Julistamistilaisuden paikka on salattu, ja siinä on mukana vain tarkoin valitut median edustajat, jota tehtävää on jo vuosikausia hoitanut Huitsinnevadan Paikallisdemokraatin toimittaja Antero Lärvänen ja hänen uskolliset ja ammattitaitoiset äänimiehensä. Kesätapahtumattomuuden julistaminen sitten ilmoitetaan jälkikäteen niin lehdessä kuin radiossa ja paikallistelevisiossa.

Tässä täytyy mainita, että koska Huitsinnevadassa on useita hyvin vaikeakulkuisia soita, on kunnanjohtajamme Jorma Kankinen kehittynyt vuosien mittaan hyvin taitavaksi tikanheittäjäksi.

Mitä tulee äsken mainittuun Antero Lärväseen, voi sanoa, että niin Huitsinnevadassa kuin koko Pinnanmaan maakunnassa on valtalehtenä Huitsinnevadan Paikallisdemokraatti. Helsingin Sanomia ja muita huithaithöpeläätiöitä tilataan myös jonkun verran, mutta niitten levikki on niin pieni, että ne tulevat tilaajilleen tavallisen postin mukana päiväjakelussa.

Huitsinnevada on loistava paikka. Vielä paremmaksi sen tekee, että ihmisen ei tarvitse asua Huitsinnevadassa ollakseen Huitsinnevadassa. Minä asun Huitsinnevadassa. Myös suuresti arvostamani Jaska Brown asuu Huitsinnevadassa. Mutta hän asuu eri Huitsinnevadassa kuin minä. Huitsinnevada ei välttämättä ole paikka, vaan se on enempi mielentila. Jos viidennen polven amerikansuomalainen John Mottonen siirtyy Chigagosta Helsinkiin joko työn tai sen paljon mainostetun rakkauden perässä, hän saattaa kirjoitella sähköpostilla sukulaisilleen Töölöstä että on mahtavaa päästä meluisasta Chigagosta tänne rauhalliseen huitsinnevadaan.

3. Tuntematon Tolvanen

Mistä lie mieleen juolahtanut Reino Tolvanen. Minusta kyseessä on yksi Suomen historian mystisimmistä tyypeistä. Mies antoi Tuntemattomassa Sotilaassa kasvot Antti Rokalle, ja vaikka oikea Rokka olikin tietysti Viljam Pylkäs, niin Reino Tolvasen näköiseksi Rokka kuvitellaan.

Miehestähän ei tiedetä juuri mitään. Sodan aikana hän oli sekä merivoimissa konekivääriampujana partioveneessä että tähystäjäupseerina Bristol Blenheim-pommikoneessa. Sitten hän luki itsensä agronomiksi, näytteli yhden ikimuistoisen roolin ja oli avustajana toisessa elokuvassa ja heivasi sitten näyttelijän uran kokonaan.

Tämän jälkeen mies läksi perheineen Australiaan ja sieltä Etelä-Afrikkaan, jossa toimi agronomina. Hän kuoli Pretoriassa vuonna 1974 vain 54-vuotiaana.

Ja siinä onkin kaikki, mitä miehestä tiedetään.

Ihmettelen, että kukaan ei ole tehnyt, tai edes yrittänyt tehdä kirjaa Reino Tolvasesta. Näyttelijän urahan ei hänellä ollut pitkä, mutta yksittäisenä roolihahmona se on yksi kaikkien aikojen mieleenpainuvimmista. Tolvasen kasvot ovat syöpyneet ihmisten mieliin aitona ja oikeana Rokkana. Eihän siitä ole kai kuin pari vuotta, kun Hannele Lauri kertoi haluavansa itselleen miehen, joka on ”vaarallinen ja rokahtava”, ja nettiyhteisöhän vastasi heti, että ole hyvä Hannele, tässä on sinulle sellainen:


Ymmärtääkseni oli muuten varsin lähellä, että Rokan rooliin olisi valittu Uljas Kandolin:


Mikä ettei olisi toiminut. Heimo Lepistökin olisi voinut olla osassa hyvä:


Koskelan osaan taas käsittääkseni kyseltiin alunperin Matti Oravistoa, mutta mies oli kiinni toisaalla. Mikko Niskasen Sissit-elokuvassa hän oli varsin vakuuttava luutnantti Takalana:


Ehkäpä Reino Tolvanen halusi elää Reino Tolvasena, ja ymmärsi, että Suomessa se ei olisi koskaan onnistunut. Täällä hän olisi ollut aina Antti Rokka.

4. Kelejä odotellessa

Tää kirjoitus oli ns. vapaata tajunnanvirtaa. Jatkossa varmaankin palaillaan tuttuihin aiheisiin, sillä hotellin respaan on tullut Yhteiskunnallisen Sääntutkimuslaitoksen pitkäaikainen sääennuste. Sen mukaan on odotettavissa voimakasta poliittista matalapainetta ja useista suunnista yhtäaikaa tulevia aina vaan voimistuvia haisunäädän kusimyrskyjä.

Poliittisen matalapaineen kulminaatiopisteeksi ennustetaan lokakuun 28:tta päivää. Mikäli eräs voiman pimeällä puolella oleva ryhmä voittaa eräät silloin pidettävät vaalit, tulee poliittinen matalapaine entisestään syvenenään.

Hyvää alkanutta syksyä tämän blogin lukijoille.