Saturday, January 29, 2011

KALJUPÄISIÄ UUTISHAVAINTOJA OSA XVIII

1. Rikkautta, jolla on afroa

Kirjoittelin jo aikaisemminkin tästä Afro-hankkeesta, mutta riipaisen siitä vielä muutaman rivin (kiitokset Roopelle lisämateriaalista). Tämän Afro hankkeen tavoitteenahan siis on ”lieventää syrjinnästä aiheutuvia haittoja näkyviin vähemmistöihin kuuluvien kolmansien maiden kansalaisten kotoutumisessa testaamalla ja mallintamalla heihin kohdistuvaa positiivista erityiskohtelua” (varsin loistavaa virastolatinaa muuten).

Ensimmäisen hankekauden aikana oli idea palkata oikeista ilmansuunnista ihmisiä suomalaiseen julkishallintoon. En osaa sanoa, kuinka tässä tavoitteessa on onnistuttu, mutta nähtävästi sisäministeriössä sitä on pidetty onnistumisena, päätellen siitä, että kun Afro 1-hankkeelle myönnettiin rahaa 48.611€, niin sitä seuraavalle Afro 2-hankkeelle rahaa on varattu jo 129.630€. Näillä rahoilla sitten ”jatketaan aliedustuksen purkamista ja laajennetaan toimintaa edistämällä kohderyhmän hakeutumista ja pääsyä turvallisuusalan ammatteihin”.

Nähtävästi sisäasiainministeriön maahanmuutto-osastolla on lopultakin hoksattu se, että yritykset eivät palkkaa ihmisiä ns. humanistisin perustein vaikka siitä kuinka nillittäisi, joten kohteena on nyt julkishallinto, jolla tietysti on muutenkin hallussaan suojatyöllistäminen. Sinänsä se ei kai muuta mitään, jos jonnekin julkishallinnon toimistoon palkataan paperinpyörittäjäksi joku oikeasta ilmansuunnasta tuleva, tokihan hän osaa tyhjän toimittaa siinä kuin suomalainenkin erityisasiantuntija, mutta ajatus ihmisten värväämisestä turvallisuusalan ammatteihin tämän positiivisen erityiskohtelun perusteella saa kyllä niskakarvat kohoamaan.

Katsotaanpas hieman tämän Afro 2-hankkeen toiselle hankekaudelle suunniteltuja toimintoja:

- Hallinnon koulutusta maahanmuuttajille -koulutuksen järjestäminen, mallintaminen ja jatkotestaaminen
- Turvallisuusalan pääsykokeisiin ohjaavan koulutusksen toteuttaminen
- Selvityksen toteuttaminen näkyviin vähemmistöihin kuuluvien syrjinnästä ja syrjintäkokemuksista
- Viranomaisten opas maahanmuuttajien rekrytoimisesta laatiminen
- Maahanmuuttajajärjestöjen edustajien neuvottelutaito koulutuksen järjestäminen
- Asennevaikuttamistoimintojen toteuttaminen nuorille alue- ja paikallistasolla
- Keskustelutilaisuudet ministeriöiden, yritysten, työmarkkinajärjestöjen ja muiden toimijoiden kanssa
- Hankkeen arviointi


Erityisesti tossa pistää silmään toi kohta ”asennevaikuttamistoimintojen toteuttaminen nuorille”. Ja mitähän ne mahtavat olla nämä asennevaikuttamistoiminnot? Propagandahan on tietysti propagandaa, sanoi sen millä nimellä hyvänsä, mutta mielenkiintoista olis kyllä kuulla, kuinka nuorison asenteita muutetaan. Koulussahan tämä kai tapahtuu, ja mitenkä on jos nuoriso ei muuta asennettaan haluttuun suuntaan. Tuleeko jälki-istuntoa vai otetaanko yhteys lastensuojeluun?

No, joka tapauksessa hanke tullaan varmaankin toteamaan menestykseksi. Hankkeen taustatiedoissa nimittäin on seuraava evästys: hanke on suunniteltu kaksivuotiseksi ja jatkuu 31.6.2013 asti mikäli hanke saa jatkorahoitusta. Jos vilkaistaan noita yllä olevia suunniteltuja toimintoja, niissä on jo kaksi kohtaa millä lisärahoitus varmistetaan eli:

1. Selvityksen toteuttaminen näkyviin vähemmistöihin kuuluvien syrjinnästä ja syrjintäkokemuksista

Kun tätä selvitystä tehdään sopivalle kohderyhmälle evästyksellä että kertokaapa ihmeessä syrjintäkokemuksianne ja syrjinnän määrittelette te itse, niin kokemuksia varmasti tulee niin että printterissä ei yksi mustekasetti riitä.

2. Viranomaisten opas maahanmuuttajien rekrytoimisesta laatiminen

Ja tämä opashan ilmanmuuta laaditaan, tod. näk. päälaatijana on hankkeen projektikoordinaattori Said Aden. Tämä opas sitten levitetään julkishallintoon, jonka jälkeen opasta myös tullaan noudattamaan, koska kukaan ei halua tulla ennakkotapaukseksi julkishallinnollisesta syrjijästä. Näin ollen voidaan todeta projektin vaikuttaneen huomattavasti julkishallinnolliseen asenneilmapiiriin, ja rahoitusta pukkaa myös tuleville vuosille.

Sinänsä tämmöselle rajoittuneelle ihmiselle tulee tästä hankkeesta helposti mieleen sambialaisen huussin haju. Mutta minähän olen rajoittunut ja hieman yksinkertainenkin.

2. Ammoin Eva, edelleen Eva

Meidän kaikkien suuresti kunnioittama vähemmistövaltuutettumme Eva Biaudet on taas vaihteeksi avautunut julkisuudessa. Avautuminen on varsin piristävä, sillä hän hyökkää vaihteeksi vihapuhetta kohtaan, ja siitähän hän ei ole jauhanut ainakaan kahteen vuorokauteen. Tiedoksi saatettakoon, että ”vähemmistövaltuutettu haluaisi nykyistä selvästi järeämpiä konsteja vihapuheen vähentämiseksi” sekä vähemmistövaltuutettu Eva Biaudet katsoo, että tähän mennessä esitetyt muutosehdotukset eivät ole riittäviä, jotta nettirasismiin voitaisiin puuttua.

Luonnollisesti Biaudet ei tälläkään kertaa määrittele, että mitä se vihapuhe oikein on. Todennäköisesti vihapuhetta on mm. Eva Biaudetin toiminnan arvosteleminen. Toisaalta tämän hiukka hämärän linjan ymmärtää, tilannettahan voi verrata vaikkapa johonkin keskiaikaan, jolloin pappi varoitteli kansaa siellä täällä luuhaavista demoneista, ja jos maajussi totesi, että näinköhän siellä meidän liiterissä noita demoneita on, kun ei ole ensimmäinenkään sattunut silmään, niin kirkonkiroustahan se tiesi. Tämä menettelytapa antaa Evalle ja kumppaneille mahdollisuuden tuomita perustelematta ja sehän heille sopii, kun perusteluita ei oikein ole.

Erityisesti muutama kohta Biaudetin avautumisessa pistää pahasti silmään:

Vähemmistövaltuutettu katsoo, että syrjintää kannattaviin tai edistäviin lausumiin tulisi voida puuttua, vaikka kyseiset lausumat eivat täyttäisikään ehdotettujen kiihottamisrikossäännösten tunnusmerkistöjä ja vaikka niihin ei sisältyisikään vihan tai väkivallan puolustamista

Tämä avaisi kyllä ovet täydelle mielivallalle. Eli lailliset puheet ja kirjoitukset voitaisiin torpata, jos niiten sisältö ei miellytä esim. sopivia virkamiehiä.

Tällaisiin lausumiin tulisi voida puuttua joko rikosoikeudellisilla tai muilla tehokkailla keinoilla, koska yhdenvertaisuus ja syrjinnän kielto ovat keskeisiä yhteiskunnan perusarvoja
Ja mitähän helvettiä tarkoittavat ne muut tehokkaat keinot? Nähtävästi niitä tarvitaan, sillä jos teksti on laillista, niin eihän siihen voi rikosoikeudellisin keinoin puuttua. Varmasti yksi tehokas - ja Evaa kovasti miellyttävä - keino olisi ns. vihapuheesta kärähtäneen erottaminen työstään, jos hän sattumoisin työskentelisi julkishallinnossa. Henkilö voitaisiin todeta sopimattomaksi hoitamaan julkista virkaa. Tämä onnistuu kyllä, julkishallinnossa osataan vallan hyvin painostaa ihmiset pois työpaikaltaan, jos sikseen tulee.

Sehän ei sinänsä ole mikään uutinen, että vähemmistövaltuutettu Biaudet latoo tulta ja tulikiveä ihmisten päälle. Hänhän on jo totutusti ihminen, jolle ei todellakaan kannata antaa oikeutta allekirjoittaa kuolemantuomioita, enkä suosittelis hänelle ladatun aseenkaan antamista. Mutta se pistää ihmettelemään, että ainoa porukka joka tähän jotenkin reagoi ollaan me ns. vihakirjoittajat. Päivystävät dosentit ei tuumi televisiossa, että nyt virkamies tulkitsee tehtävänsä hiukka laajanlaisesti. Toimittajat eivät kirjoita, että nyt on mammalla lähtenyt mopo pikkasen lapasesta. Toiset virkamiehet eivät totea, että ei ole Evan tehtävä keksiä rangaistuksia laillisille teoille. Kansanedustajat eivät ole todenneet, että lait laatii eduskunta eikä yksittäinen virkamies.

Ovatko ne kaikki sitten samaa mieltä Biaudetin kanssa, vai onko pelko rasistiksi leimaantumisesta niin suuri? Joka tapauksessa Evalla on avoin valtakirja meuhkata ihan mitä lystää. Muuten, ollakseen vihan vastustaja enkelimme Eva tihkuu kyllä huomattavan paljon vihaa.

Kuka suojelisi tavallista kansalaista vihaa vastustavan virkamiehen vihalta?

3. Kuraa tankkiin

Ajattelin väsätä muutaman rivin tosta E10-kurasta, mutta Lakeudenmies kirjoitti siitä jo vallan hyvin, joten tuosta linkistä, olkaa hyvät.

Tuesday, January 18, 2011

SELITTELÄÄTIÖN JALOSTA TAIDOSTA

Olen ymmärtänyt, että nykyisin yliopistoissa yksi tärkeimpiä oppiaineita on selitteläätiö. Kyse on siis taidosta, jota käytetään tilanteessa jossa selitteläättöri kohtaa väitteen tai mielipiteen, josta ei pidä, muttei millään tavoin pysty perustelemaan sitä vääräksi. Silloin selitteläätiön taitoja käyttäen hän puhuu ummetlammet jostain muusta ja näin ollen mielestään perustelee väitteen vääräksi. Taidolle on varmaankin olemassa joku hienompikin nimitys, mutta Hotelli Yrjöperskeleen respan henkilökunnalle selitteläätiö kelpaa aivan hyvin.

Hommaforumilta bongaamastani Tiedekahvilan maahanmuuttokeskustelusta viime elokuussa kuvatussa videopätkässä törmäämme mielestäni ensiluokkaiseen selitteläätiöön (kattokaa ihmeessä toi video, se ei vie elämästänne kuin 6 min 46 sek, ja se sisältää varsin vetokelpoista viihdettä). Siinä kolme oppinutta naisihmistä kommentoi juontajan kertomaa netistä poimittua väitettä ”Kaikki ulkomaalaiset eivät ole pummeja, mutta heidän joukkoonsa mahtuu karmean paljon enemmän pummeja kuin mitä muutamat olemassaolevat täyden palvelun sosiaalivaltiot pystyvät elättämään. Ja kuitenkin, puhtaan loogisesti ajatellen, nämä pummit ovat juuri se kohderyhmä, jota Suomen kaltainen toimintaympäristö houkuttelee. Ketään muuta se ei houkuttele.” Väitteen on esittänyt Jussi Halla-aho, mutta sitä ei oppineille kerrottu kuin jälkeenpäin.

Tämmöinen sivistymätönhän tuumisi, että tähän voidaan vastata kolmella tavalla:

1. Väite on totta, koska blaa blaa blaa.

2. Väite on valhetta, koska jäädi jäädi jäädi.

3. En todellakaan osaa sanoa, koska olen elänyt viimeiset 27 vuotta piilokorsussa Savukoskella.

Ja siihen se olis kai jäänykkin, jos ei olis tota selitteläätiötä. Ensimmäinen oppinut tyrmää väitteen ihmettelemällä nettikeskustelua. Kun Newsweek oli valinnut Suomen maailman parhaaksi maaksi oli asiaa koskevassa nettikeskustelussa jotkut koiranleuat kirjoittaneet, että eihän tämmöistä pidä paljastaa, muutenhan tänne tulee kaikki. (Huomautettakoon, että jostain kumman syystä selitteläätiön taidon kasvaessa koiranleuan taidot vähenevät). Joka tapauksessa kun oppinut vielä lisäsi tähän että se oli jotenkin niinqu uskomatonta, niin siinäpä hänen antinsa sitten olikin. Nähtävästi väite tuli ainakin selitteläätiön kannalta tyrmättyä.

Toinen oppinut sitten puhuu väitteen kirjoittajasta ja toteaa kirjoituksen olevan jonkunlaista avoterapiaa, kun kirjoittaja itse tai hänen perheensä on jotenkin ikävässä tilanteessa. Jotenki niinqu kateellinen ja epätoivonen sävy ja sillee. Tällä tavoin väite varmaankin tuli tyrmätyksi.

Kolmas oppinut sottailee sitä, että kirjoittelevatkohan ihmiset tämmöstä siksi, kun ne tuntevat ittensä arvottomiksi. Lisäksi hän sottailee sitä, miksi lehtien nettiversioiden uutisissa on nykyisin mielipideosiot ja miksi ihmeessä niissä puhutaan niin paljon maahanmuuttokeskustelusta. Nähtävästi väite tuli siis hänenkin osaltaan tyrmättyä.

Puhtaan selitteläätiön kannalta ensimmäinen oppinut kyllä sitten lopussa hieman mokaa, koska ei pysy puhtaassa selitteläätiössä, vaan yrittää kaataa Halla-ahon väitteen pummeista toteamalla ”tietämättömälle pohjalle laitettu kommentti, koska meillehän ei nimenomaan pääse ketkään pummit". Ja muistihan hän tietysti vedota rakkauteen ja räntäsateeseenkin.

Kaksi muuta oppinutta ymmärsi olla tässä vaiheessa hiljaa. No, joka tapauksessa kyseessä oli mielestäni ensiluokkainen selitteläätiö, josta kunniamaininta. Nopeasti kuukkeloimalla selitteläätiötä harrastivat Doctor of Social Sciences, KTT ja Ph.D (social anthropology). Siis huippukoulutettuja huippuaivoja, joita maamme tarvitsee paljon, runsaasti ja enemmän.

Tietysti itse kerettiläisenä tuumin, että näinköhän se yleinen elämänlaatu huononisi, jos nämä selitteläättörit laitettaisiin vaikkapa oikeisiin töihin, mutta mullahan on tietysti vain tätä kapea-alaista ammattitaitoa. Ja toisaalta missähän oikeissa töissä nää selittelättöörit mahtais pärjätä?

TESTI




Saturday, January 15, 2011

RAKKAUTTA VIRANOMAISPÄÄTÖKSELLÄ

…eli kuinka Ykä kotoutetaan?

Edistyksellisten tahojen, joita niin minä kuin kaverinikin kutsumme tuttavallisesti viherpiipertäjiksi, juttujen lukeminen on nykyisin varsin puisevaa hommaa, koska niistä ei jaksa edes hermostua. Ne osaavat suoltaa pakollisen hospotipomiluinsa sen verran vakuuttavasti, että jutut unohtuvat heti lukemisen jälkeen. Aina silloin tällöin kumminkin törmää sellaiseen vihreän piiperrykseen, että se pysäyttää ajattelemaan. Tällainen tapaus on tuore Vihreän Langan juttu, jossa Hanna Eriksson haastattelee sisäministeriön maahanmuuttojohtajaa Kristina Stenmania. Haastattelu on yleensäkin ansiokasta übermokutusta, mutta yksi kysymys-vastauspari pysäytti purkan:

Miten suomalaiset saadaan kotoutumaan uuteen monikulttuuriseen yhteiskuntaan?
Kaikki yhteiskunnat muuttuvat. Suomi kansainvälistyy, mikä ottaa ja antaa paljon. Ihmiset kohtaavat eri kulttuureja koko ajan arjessaan: töissä, koulussa, päiväkodissa. Monin paikoin suomalaisten kotoutuminen on sujunut hyvin, mutta monikulttuurisuudesta pitää puhua vielä paljon nykyistä enemmän.


Meikäläinen tietysti höhlänä kuvittelis, että Stenman virkamiehenä (eli lapsenuskoni mukaan poliittisesti ja uskonnollisesti virkansa puolesta puolueettomana) olisi todennut termin ”suomalaisten kotouttaminen” olevan haastattelijan omaa keksintöä, eikä tällaisia kotouttamishankkeita ole vireillä. Vaan Stenman näyttää olevan hengessä hyvin mukana. Ehkäpä hän tuumi haastattelijan termin olevan varsin hyvän, tai ehkä se oli molemmille tuttu jo entuudestaan. Tiedä hänessä, vaikka tämmöisiä hankkeita olisi vireilläkin. Kyllä jutusta saa sellaisen kuvan, että meitä tavallisia han-suomalaisia kohtaan tulisi kohdistaa tai ehkä on jo kohdistettu jonkunlaisia viranomaistoimenpiteitä. Jotain meissä on vialla, ja asia tulee korjata.

Se minua mietityttää, että mitä tällä suomalaisten kotouttamisella oikein sitten tarkoitetaan. Voisin tietysti ajatella, että eihän noitten pulinoista kannata välittää, mutta sen olen oppinut jo aikaa sitten, että vihervasemmalta ei sellaista ehdotusta tulekaan, jota ei kohta yritettäisi lyödä lailla toteen.

Onko kyseessä samanlainen kotouttaminen mitä esim. Somaliasta tänne saapuneille yritetään? Halutaanko, että minä opettelen auttavan Suomen kielen, kouluttaudun ammattiin, menen työelämään ja työpanoksellani omalta osaltani rakennan suomalaista yhteiskuntaa?

Suomen kieleni on koko lailla ymmärrettävää, johtuen siitä että olen syntynyt suomalaisista vanhemmista suomalaiseen perheeseen. Ammatillisen koulutukseni hankin jo 1980-luvulla, ja kustansin sen jo aikaa sitten takaisin maksetulla opintolainalla sekä tekemällä töitä opiskelun ohessa. Tuossa työelämässäkin on tullut oltua keskeytymättä jo hyvän matkaa kolmattakymmentä vuotta. Eli tällä mittapuulla kotouttamiseni lienee onnistunut.

Mutta en usko, että tämä on se kotoutuminen mitä minulta vaaditaan. Minuahan kotoutetaan monikulttuuriseen yhteiskuntaan.

Tulisiko minun siis kääntää nykyinen tilanteeni päälaelleen? Ehkäpä heivaan tuon työnteon ja siirryn sosiaalivaltion elätettäväksi? Voisinpa vielä hankkia useamman vaimon, tyrkätä ne kaikki kerralla paksuksi ja hommata heille kaikille yksinhuoltajan aseman. Omine sosiaalivaltion maksamine asuntoineen tietysti. Sen jälkeen voisin keskittyä valittamaan, kun en saa palvelua itse keksimälläni phobosdeimoksen kielellä.

Vaan enpä usko että kotouttamisella tarkoitetaan tätäkään. Vaikka vihervasemmistolaisten käytännön ajattelukyky leijuukin jossain Oortin pilvessä, hekin ymmärtävät, että joittenkin täytyy tehdä varsinainen työ, jotta he voisivat itse saada elantonsa unelmiaan julistamalla. Luulen siis, että kyse on arvoista ja asenteista. Tommosista henkisemmän puolen jutuista.

Riittääkö siis, että yksinkertaisesti alistun? Pidän vain jatkossa tylysti asiasta turpani kiinni. Jätän ajattelun edistyksellisille tahoille. Ajattelen asiaa luonnonvoimana, jolle en mahda mitään. Tyydyn tilanteeseen, että pienen porukan unelmat muuttavat maani sellaiseksi, jota en koskaan halunnut. Ja alistun siihen, ettei mielipiteelläni ole merkitystä, enkä saa sitä julki tuoda. Tässä vaihtoehdossa minun varmaankin pitäisi lopettaa myös äänestäminen. Ettei ääneni menisi ei-kotouttaville tahoille. Kun en voi taata, ettei äänestäessäni niin kävisi. Kun vielä kumminkin syön mielummin matoja kuin äänestän vihreitä tai heidän apupuolueitaan vasemmalta oikealle.

Riittäisikö alistuminen? Täydeksi passiivihenkilöksi muuttuminen? Tuskinpa. Sillä silloinhan voidaan ajatella, että vaikka alistun, en hyväksy. Saatan kulkea käsi takin taskussa nyrkkiin puristettuna, ja mutista partaani pahoja sanoja.

Minun tulisi siis varmaankin hyväksyä. Tottua ajatukseen, että tämä tilanne on jollain tavalla hyväksi meille kaikille. Tässä vaiheessa kuvaan täytyy tulla mukaan myös usko. Minun tulisi uskoa, että jos sata kaveria on vuoron perään lyönyt samalla vasaralla peukaloonsa, ja joka ainoa ottanut siitä pahasti kipeää, niin kun minä vuorostani tartun vasaraan numerolla 101 ja kajautan peukalooni, se tuntuukin hyvältä, hiukseni alkavat kasvaa uudestaan ja ruuansulatuksenikin toimii jatkossa paremmin. Ja jos peukalo kumminkin hajoaa, niin voisinhan tuumia, että kyllä sitä elämässä yhdeksällä sormella pärjää.

Mutta eipä taida hyväksyminenkään riittää. Se kun on sanana turhan läheistä sukua sietämiselle, ja siinä on kuitenkin negatiivinen perusvire.

Mutta kuinka minä sitten voisin kotoutua tähän monikulttuuriin? Ja ennen kaikkea: kuinka voin osoittaa toisille kotoutumiseni?

Luulen, että ratkaisu on rakkaus. Minun tulee oppia rakastamaan monikulttuurista Suomea. Ja ennen kaikkea ihmisiä, jotka tekevät siitä monikulttuurisen.

Minä olen tyypillinen suomalainen. Minä panttaan rakkautta. Minä olen aina ajatellut, että rakkauteni kuuluu vain hyvin pienelle lähipiirilleni. Nyt minun tulee oppia rakastamaan laajemmin. Rakkauteni tulisi olla syvä, laaja ja rannaton. Minun tulee oppia varaamaan rakkautta ihmisille, joita en ole koskaan tavannut. Jos kohtaan monikulttuurisessa Suomessa vaikeuksia monikulttuurisuutta aikaansaavien ihmisten taholta ja saan muutenkin siipeeni, minun täytyy rakastaa entistä enemmän. Minun tulee uskoa, että rakkauteni parantaa. Niin kuin jotkut naiset, jotka ajattelevat rakkautensa parantavan elinkautista istuvan murhaajan.

Mutta riittääkö pelkkä rakkauskaan? Riittääkö, että rakastan monikulttuurisuutta, ja hoivaan rakkauttani kuin sylissä istuvaa pientä kissanpentua?

Ei riitä.

Koska silloin kukaan ei vielä tiedä rakkaudestani. Minun täytyy tunnustaa rakkauteni julkisesti. Jos en sitä tee, ei minua erota piilorasistista kukaan. Ja piilorasistihan on raatokärpästäkin alhaisempi olio. Minun täytyy tunnustaa rakkauteni tutuille, vieraille, blogissani, toisten blogeissa, ja ennen kaikkea Vihreän Langan kirjoitusten kommenttiosiossa. Silloin edistyksellisetkin ihmiset tietävät, että minä rakastan.

Ja rakkauden myötä minun tulee oppia vihaamaan, halveksimaan ja vainoamaan. Niitä ihmisiä, jotka eivät rakasta. Minun täytyy oppia, ettei ole oikeaoppista rakkautta ilman vihaa.

Minä en ole vielä tarpeeksi kotoutunut. Matkani on vasta alussa. Sillä päässäni pyörii kysymys:

Voiko ihmisen määrätä rakastamaan viranomaispäätöksellä?

Friday, January 14, 2011

SOVELLETTU JA PÄIVITETTY KANSALAISUUS

- Hyvää päivää, hyvät kuulijat. Täällä Huitsinnevadan paikallisradio ja toimittaja Antero Lärvänen. Olemme Helsingissä, Rakkauden Ministeriössä ja ohjelman aiheena on juuri hyväksytty uuden kansalaisuuslain turboversio. Haastateltavana on saneleva virkamies Lill-Kerstin Porrström-Hottentot. Rva Porrström-Hottentot, kuinka kommentoisitte sitä, että uusi laki tuli voimaan niin nopeasti, ja varsin rajumpana versiona kuin mitä etukäteen osattiin kuvitella?

- En kuvailisi tätä lakia termillä raju, vaan rakastava. Varsinaisen turboversion, niin kuin sanoit, valmistelu käytiin salassa, jotta syvävihaavat ainekset eivät olisi voineet häiritä lain valmistelua. Lain kiireellisyyden tarve ymmärrettiin eri poliittisissa ryhmittymissä oikein hyvin, sillä seuraavissa vaaleissa saattaa eduskuntaan tulla syvävihaavia aineksia. Niin poliitikot kuin vastuulliset virkamiehet näkivät tämän velvollisuutenamme tuleville uussuomalaisille sukupolville niin Suomessa kuin ympäri maailmaa.
- Rva Porrström-Hottentot, kuinka sitten kuvailisitte uutta turboahdettua kansalaisuuslakia?

- Lain pohja-ajatuksena on tietysti se, että pelkkään syntyperään ja asuinpaikkaan sidottu kansalaisuuslaki ja ajatus kiveenhakatusta kansallisuudesta yleensäkin on hirvittävän rajoittava ja eriarvoistava. Nythän ns. han-suomalainen lapsi saa syntyessään elämäänsä jo lähtökohtaisesti huomattavasti suuremmat oikeudet ja etuisuudet kuin esim. Marokossa syntyvä lapsi, vaikka juuri syntynyt han-suomalainen lapsi ei ole tehnyt yhteiskuntamme eteen vielä yhtään sen enempää kuin tämä marokkolainenkaan, eikä vanha kansalaisuuslaki ottanut huomioon tämän marokkolaislapsen mahdollista valtavaa tulevaisuuden potentiaalia meille kaikille. Yleensäkin kansalaisuuslain valmistelussa on ollut se lähtökohta, että kansalaisuus ja ajatus omasta kansallisuudesta ei ole niinkään juridinen tai johonkin valtioon ja rajoihin rajoittuva asia, vaan kyse on enemmänkin mielentilasta, valinnan vapaudesta ja oikeudesta ilmaista itseään. Siksi uudessa kansalaisuuslaissa käytetään uussuomalaisille ns. sovellettua kansalaisuutta. Sovellettua kansalaisuutta ei enää tarvitse hakea, vaan se vastaanotetaan ilmoitusmenettelyllä.

- Mitä tämä sovellettu kansalaisuus käytännössä tarkoittaa?

- Ehkä helpoin tapa kuvailla sitä on käyttää esimerkkiä. Otetaanpa tästä vaikka herra X, ikä 25, joka on saapunut Suomeen turvapaikanhakijana Somaliasta kaksi ja puoli vuotta sitten. Hänelle myönnettiin kansalaisuus kaksi tuntia sitten. Hän on valmistellut muokattua kansalaisuuttaan henkilökohtaisen erityisavustajan kanssa ja päätynyt mm. seuraaviin ratkaisuihin, jotka sekä hänen, että Rakkauden Ministeriön näkemyksen mukaan palvelevat hänen uutta kotimaataan kaikkein parhaimmin.

- Suomen kansalaisena hänellä on tietysti oikeus tulla palvelluksi omalla kielellään, mutta koska hän on valinnut kielikansalaisuudekseen Somalian, ei häntä voi velvoittaa opettelemaan suomen kieltä. Eihän Somaliassakaan Suomen kielellä pärjää, ja eihän sitä voi vaatiakaan. Tietysti kielikysymykset aikanaan tullaan yhteiskunnan tasolla ratkaisemaan koulutuksellisin keinoin, mutta kansalaisuutensa oikeuttamana hänellä on apunaan tulkki, joka on tavoitettavissa 24 / 7.

- Oikeudellisena henkilönä hän on valinnut pääosin Somalian kansalaisuuden. Hän on siviilioikeudellisissa asioissa oikeutettu käyttämään sharia-oikeutta. Samoin sharia-oikeutta käytetään, jos joku kohdistaa häneen rikoksen. Mikäli jonkun väärinymmärryksen takia hän itse joutuu tekemään rikoksen, hänet taas tuomitaan suomalaisen oikeusjärjestelmän mukaisesti. Pienenä poikkeuksena siviilioikeudellisiin asioihin, hän on avioliittolain osalta valinnut Suomen kansalaisuuden, joten hänen neljä vaimoaan voivat jatkaa yksinhuoltajina. Yleensäkin sosiaali- ja terveysasioissa hän on valinnut Suomen kansalaisuuden.


- Asevelvollisuusasioissa hän on kaksoiskansalainen, eli hänen vapaamuotoisen ilmoituksensa mukaan hän on ollut tarkemmin määrittelemättömässä asepalveluksessa Somaliassa. Suomen kansalaisena hän on tietysti oikeutettu siihen, että Suomen kansalaisen suorittama asepalvelus lasketaan hyväksi mm. työkokemuksessa ja ikälisissä, joten kansalaisuuden myötä hänelle luovutettiin sotilaspassi, jonka mukaan hän on ilmatorjunnan reservin luutnantti, jonka tehtävä liikekannallepanon tapahtuessa on Mogadishun ilmatilaa suojelevan ilmatorjuntakonekiväärijoukkueen johtaja.

- Niin, onhan se hyvä, että miehelle on varattu oikeus puolustaa ainakin jompaakumpaa kotimaataan. Mitenkäs herra X:n valinnat ja mahdollisuudet verotusasioissa?

- Verotusasioissa hän on valinnut itselleen Somalian kansalaisuuden, joten hän maksaa veronsa Somaliaan.

- Jaa, kun tuo Somalian hallinnollinen tilanne on ainakin maallikolle hieman epäselvä, niin kuinkas tässä tapauksessa tuo veroprosentti määritellään.

- Veroprosentti määritellään sen mukaan, mitä hän on viimeisen vuoden aikana maksanut veroja Somaliaan.

- Mutta kaverihan on ollut täällä viimeiset kaksi ja puoli vuotta.

- No silloinhan hän luonnollisesti ei ole maksanut veroja Somaliaan.

- No mutta eikös tämä ole hieman omituista?

- Haavaades halluai. Hassukssäädääs sesmellellem kukkuu.

- Anteeksi, nyt en oikein ymmärtänyt vastausta, voisitteko täsmentää?



- Ettekö aio täsmentää vastaustanne?



- Jaa, no ei sitten. Ehkäpä jatkamme eteenpäin. Täällä Antero Lärvänen, al-Helsinqi, ja haastattelun aiheena uusi turboahdettu kansalaisuuslaki. Saneleva virkamies Porrström-Hottentot, kuinka tämä uusi kansalaisuuslaki vaikuttaa han-suomalaisiin?

- Nyt en ymmärrä kysymystä?

- Niin no, esmes minä tykkäisin saada Suomen kansalaisuuteni lisäksi Yhdysvaltojen kansalaisuuden siltä osalta, että saisin vapaan aseenkanto-oikeuden ja oikeuden ampua tontilleni tunkeutuvan murtovarkaan. Samoin polttoaineverotuksellisissa kysymyksissä voisin ottaa, no, melkein minkä tahansa maan kansalaisuuden.

- Hi-hii, toimittaja varmaankin laskee leikkiä. Ja koko kysymyshän on absurdi. Jos teillä kerran jo on Suomen kansalaisuus, niin ettehän te voi hakea Suomen kansalaisuutta. Ja emmehän me voi olettaa, että te noukkisitte eri maitten oikeuskäytännöistä rusinat pullasta pelkän ilmoituksen ja oman halunne perusteella. Täytyy muistaa, että ei kansalaisuuteen kuulu pelkät oikeudet, siihen kuuluvat myös velvollisuudet.

- No vissiin sitten niin. Mitenkäs nämä uussuomalaiset, jotka saivat Suomen kansalaisuuden tämän vanhan kansalaisuuslain mukaan?

- Luonnollisesti heillä on oikeus muokattuun kansalaisuuteen. Jos näin ei toimittaisi, niin silloinhan kaksi uussuomalaista voisi joutua keskenään eriarvoiseen asemaan ja sehän olisi juridisesti kestämätöntä. He, niin kuin heidän lapsensakin voivat hakea päivitettyä kansalaisuutta, joka heille automaattisesti myönnetään. Kyllähän he ovat siihen oikeutettuja jo syntyperänsä puolesta. Näin taataan se, etteivät han-suomalaiset syrji heitä omaan syntyperäänsä vedoten. Syntyperään vedoten ei ketään voi asettaa eriarvoiseen asemaan. Niin kuin aikaisemmin sanoin, kansalaisuus ja kansallisuus on mielentila, valinnan vapaus ja oikeus ilmaista itseään haluamallaan uussuomalaisella tavalla. Eikä kansalaisuus tarkoita pelkkiä velvollisuuksia, vaan kyllä ihmisellä on myös oikeuksia.

- Myönnän sen, että minulla ei ole suoritettuna tohtorin tutkintoa selitteläätiöstä ja jyväakanoinnista niin kuin teillä, mutta kyllä minun mielestäni tässä joku mättää pahemman kerran.

- Teidän tulee muistaa, että kansainväliset sopimuksetkin tsipidiu inswullenlää jeputtaa jeputtaa hirsvas hlävädöö sekä raöul synkhnata ´nkpata ´nkpata yin.


- Tuota, nyt jäi minulla tuo vastauksen punainen lanka taas löytämättä. Voisitteko vähän täsmentää?



- Siis todellakin, kyllä kuulijoilla olisi oikeus saada hieman tarkempi vastaus.



- Ettekö aio täsmentää vastaustanne?



- Jaa, eiköhän se ollu sitten tässä. Lopetamme lähetyksen Rakkauden Ministeriöstä. Täällä Antero Lärvänen, Pjongjang. Tai jotain.

Saturday, January 8, 2011

KURSSITUSTA SUUREEN TARPEESEEN

Lukijallehan lienee varsin selvää se, että maassamme on huomattava määrä ihmisiä työttömänä. Lukija on varmaan perillä siitäkin, että julkishallintomme suurin ongelma ei ole suinkaan se, että pomotehtävin ei löydy tarpeeksi muodollisesti päteviä yhteiskuntatieteitten maistereita. Päinvastoin, niitä tuppaa olemaan liikaa, joten julkishallintoon joudutaan räätälöimään heille mm. henkilöstövisiosuunnittelijan, erityisasiantuntijan ja projektikoordinaattorin nimikkeellä kutsuttavia suojatyöpaikkoja.

Tähän pohjaten Suomen mielenterveysseuran uusi kurssi vaikuttaa jo ihan suoranaiselta vittuilulta:

Julkisen hallinnon tehtäviin valmentava koulutus maahanmuuttajille
Kurssi on tarkoitettu erityisesti Euroopan ulkopuolelta Suomeen muuttaneille henkilöille, joilla on julkishallinnon tehtäviin sopiva korkeakoulun loppututkinto, valmius sitoutua koulutukseen ja kiinnostusta toimia julkisen hallinnon tehtävissä sekä hyvä suomen kielen taito ja mielellään myös englannin tai ranskan taito.

Koulutuksen ja käytännön harjoittelun avulla vahvistetaan osallistujien edellytyksiä toimia julkisen hallinnon tehtävissä. Kurssin tavoitteena on edistää työllistymistä valtion ja kunnallishallinnon sekä kolmannen sektorin työtehtäviin.

Että tälleen. Ilmoituksen loppukaneetti on suorastaan loistava:

Kurssi on osa kotouttamisrahaston AFRO 2–Asenneilmapiiriin ja kolmansien maiden kansalaisten aliedustukseen vaikuttaminen positiivisen erityiskohtelun avulla -hanketta.

Jausaa jausaa. Että kyllähän sen Jumalakin tietää, missä sitä eniten tarvitaan. Kun julkishallinnon pomomiehistä ei tälläkään hetkellä todellakaan ole pulaa, niin kai tässä on pohjana vain se, että niitä oikean värisiä ulkomaalaisia on vaan kerta kaikkiaan pakko hankkia lisää ihan vain siksi, että tästä tulee tietyille ihmisille hyvä mieli. Nyt on porukalla pelastettu maailmaa ja voidaan kattoa vähemmän edistyksellistä väkeä mukavasti nenänpieltä pitkin alaviistoon.

Eihän hyvän mielen tavoittelussa sinänsä mitään vikaa ole, mutta siihen on myös sellaisia tapoja, joissa ei varsinaisesti tartte käydä toisen kukkarolla. Näitä ovat vaikkapa masturbointi, luonnossa liikkuminen ja parin hyvän konjakkitömpsyn nauttiminen samalla kun kuuntelee hyvää musiikkia.

Siinä mielessä tämä AFRO 2-hanke varmasti onnistuu, että se kyllä vaikuttaa yleiseen asenneilmapiiriin. Joskaan ei ehkä sillä tavalla kun toimistossa suunniteltiin.

Hotelli Yrjöperskeleen respassa ei sinänsä millään muotoa väheksytä koulutusta ja kurssitusta, ei suinkaan. Mutta ehkä sitä voisi vähän järkeistää ja kohdentaa oikeaan suuntaan. Voisi olla varteenotettava vaihtoehto, että pistettäisiin pystyyn julkishallinnon johtaville virkamiehille ja pitkäaikaisille ammattipoliitikoille suunnattu ”Työhön ja käytäntöön ei-teoreettisesta näkökulmasta perehdyttävä kurssi”

Kurssi jakaantuisi alkeis- ja jatkokursseihin. Alkeiskurssilla opetus olisi ns. hellästi sisäänajavaa, eli yhden varsinaisen oppitunnin jälkeen tehtäisiin tunnin verran tietokoneella julkishallinnollista suunnittelu- ja kehittämistyötä (kutsutaan myös nimellä pasianssin pelaaminen). Tämä siksi, ettei potilas, anteeksi kurssilainen traumatisoituisi kerralla liikaa.

Alkeiskurssin alussa opetellaan yksinkertaisempia tehtäviä, kuten banaanin kuoriminen, hehkulampun vaihto, tukisiteen laittaminen nyrjähtäneeseen nilkkaan ja nuotiotulen sytyttäminen valmiista puista ja kiehisistä.

Alkeiskurssin edetessä sitten tutustutaan (tietysti valvotuissa ja turvallisissa olosuhteissa) oman hallinnonalan suorittavan tason työntekijöihin. Ensimmäiseksi opetellaan se, monelle varsin yllättäväkin tosiasia että heitä todellakin on olemassa ja sen jälkeen aletaan opetella kommunikoimaan heidän kanssaan.

Alkeiskurssin päättötyönä vastataan kolmeen vapaavalintaiseen suorittavan tason työntekijän esittämään, työhön liittyvään kysymykseen. Vastaus on annettava kasvotusten, sähköpostia ei saa käyttää. Ensiksi kysymyksiin voi vastata virastolatinalla, mutta alkeiskurssin läpäistääkseen on kurssilaisen vastattava kysymyksiin ymmärrettävällä suomen kielellä.

Jatkokurssilla sitten paneudutaan vaikeampiin tehtäviin kuten halkomotin tekeminen, vanhainkodin saunan siivous sekä ruuveista ja muttereista koostuvan läjän selvittäminen siten, että oikean kokoiset ruuvit ja mutterit laitetaan niille tarkoitettuihin lokeroihin.

Jatkokurssin edetessä siirrytään kahdeksi viikoksi tekemään oman hallintoalan piiriin kuuluvaa suorittavaa työtä. Ensimmäinen viikko työtä tehdään valvovan ohjaajan läsnäollessa. Valvovalla ohjaajalla on mm. hyvät ensiaputaidot ja hän osaa tunnistaa, milloin ihminen on menossa psykoosiin. Toinen viikko tehdään sitten töitä ihan omin neuvoin. Tässäkin vaiheessa kurssilaisella on turvallisuussyistä hälytysranneke.

Jatkokurssin diplomityönä sitten sammutetaan palava sauna ilman ulkopuolista ohjeistusta.

Luulisin, että kurssiin uhratut verorahat saattaisivat pitkässä juoksussa olla kaikille hyödyksi. Uskon myös, että veronmaksajat suhtautuisivat tällaisiin kursseihin suopeammin kuin esmes asenneilmapiiriin ja kolmansien maiden kansalaisten aliedustukseen vaikuttaminen positiivisen erityiskohtelun avulla – hankkeeseen.

Kurssi vaatii tietysti opettajilta paljon voimaa, taitoa ja uskoa asiaansa. Mutta taidothan karttuvat pikkuhiljaa, ja ehkäpä samat opettajat voisivat sitten vetää muitakin vaativia kursseja, kuten vaikkapa kurssi nuorisolle: viikko ilman tietokonetta ja kännykkää tai kurssi vihreän piipertäjille: kuinka pystyt kuuntelemaan maahanmuuttokriittisen lauseen loppuun keskeyttämättä.

*

Lisäys 110111: Roope laittoi muutamia asiaan liittyviä linkkejä. Tosta, tosta ja tosta.

Vielä lisäys 250111 (kiitos taas Roopelle). Tuosta ja tuosta.

Wednesday, January 5, 2011

JA KURITTA KASVAVAT JATKOSSAKIN

Hommaforumin kautta törmäsin Kymen Sanomissa julkaistuun uutiseen jossa puhutaan koulujen nykytilasta. Opettajat eivät enää pärjää oppilaiden kanssa, luokissa vallitsee oppilaiden anarkia, moni opettaja ottaa töistään ritolat ja vielä useampi suunnittelee samaa.

Eihän tää koulujen tilanne sinänsä mikään salaisuus ole. Opettajia kyllä käy sääliksi. Peruskoulun myötä aikanaan 1970-luvulla opettajan arvovalta nollattiin, opettajista tehtiin jonkunlaisia nuoriso-ohjaajan ja rippikoulun isoisten sekoituksia joitten tuli ihan vaan kaverina ohjata oppilaita, joita niitäkin piti ruveta kohtelemaan aikuisina ihmisinä vaikka murrosikäinen nulikka oli nulikka silloin ja on nulikka nyt.

Hyvin moni ihminen tietysti tuumii, että kyllähän kouluihin on palautettava työrauha ja kurinpalautus täytyy laittaa päälle nyt eikä viidestoista päivä. Ja minähän olen ihan samaa mieltä. Mutta kun olen itsekin noita kurinpidollisia toimia harjoittanut ammatikseni jo vuodesta Koivisto, tulee mieleeni muutama kysymys:

Miten se kuri palautetaan? Ketkä sen tekevät? Ja ennen kaikkea millä valtuuksilla?

Ajatellaanpa koulujen kurinpalautuksen alkavan tällä tutulla julkishallinnollisella tavalla, että opetushallituksesta lähetetään kirjallinen ohjeistus, jossa todetaan, että oppilaitten tulee jatkossa käyttäytyä oppitunneilla asiallisesti, kunnioittaa opettajaa ja muutenkin sitoutua ahkeraan koulutyöhön. Julkishallinnossammehan on se autuas usko, että jos jostain asiasta on kerran päätös, niin asiahan ilman muuta toimii päätöksen mukaisesti.

No, peruskoulun kahdeksannen luokan 31-vuotias naispuolinen luokanvalvoja menee sitten kirjallisen ohjeistuksen kanssa luokkaan, kiinnittää sen nastalla luokan ilmoitustauluun ja toteaa luokalle että mitenkäs möllit nyt suu pannaan. Tässä vaiheessa lukijan kannattaisi olla kärpäsenä katossa, sillä jos lukija ei aikaisemmin ole kuullut äärimmäisen paskaista joukkonaurua, niin nyt asia kyllä korjaantuisi.

Tässä vaiheessa lukija voi todeta, että palkataan helvatussa sitten huomattava määrä miesopettajia. Eikä huono toteamus olekaan. Vaan asia ei tälläkään konstilla korjaannu ihan hetkessä. Ajatellaanpa erästä tulevaa opettajaa, olkoon hänen nimensä vaikka Pekka Pöntinen. Hän on kirjoittanut ylioppilaaksi viime keväänä, on tällä hetkellä suorittamassa asevelvollisuuttaan, josta hän vapautuu ensi kesänä, ja sen jälkeen hän menee lukemaan opettajaksi. Opettajaksi hän valmistuu sanotaanko vuonna 2017.

Vaikka Pekka on ihan järkevä ja asiallinen nuori mies, niin vuonna 2017 hän ei ole vielä mikään karismakasapanos, vaan hänellä on edessään ankarat noviisivuodet ja vasta pitemmän ajan kuluessa hän muuttuu sellaiseksi kokeneeksi opettajaksi, joka arvovallallaan saa aikaan työrauhan. Ja koska kouluihimme ei tosta vaan pystytä pieraisemaan tuhansia kappaleita parinkymmenen vuoden opettajanuran tehneitä konkareita, ei Pekka korjaa tilannetta heti kohtakaan.

Lisäksi saattaa olla niin, että Pekkaa ei ylipäänsä valita opettajakoulutukseen. Jos opettajankoulutukseen pyrittäisiin toden teolla saamaan lisää miehiä, niin sekä poliittisella-, virkamies- ja tutkijatasolla nousisi ilmoille välitön älämölö ja itkupotkuraivari, koska kyseessä olisi silkka sovinismi. Meillä kun on paljon vaikutusvaltaisia ihmisiä, joitten mielestä me voidaan mennä vaikka porukalla helvettiin, kunhan vaan mennään heidän tasa-arvonäkemyksensä mukaisesti. Joten Jaska Brownin sinänsä erinomainen ehdotus opettajakoulutuksen uudeksi pääsykokeeksi tuskin tulee toteutumaan.

Siks toiseks, vaikka Pekka kouliintuisi konkariopettajaksi, ei hänellä loppulaskussa ole nykysysteemin mukaan muita työvälineitä kuin puhe. Ja joka luokassa alkaa löytyä niitä kuningaskusipäitä, joille puhe ei kertakaikkiaan riitä. Ja jos Pekka saa kuningaskusipäästä tarpeekseen ja nostaa hänet hiphop-housujensa persuuksista naulakkoon roikkumaan pariksi tunniksi, on Pekka seuraavana päivänä entinen opettaja ja mahdollisesti hänellä on pahoinpitelysyyte niskassa. Ja kuningaskusipää jatkaa amatöörihumoristin uraansa samassa luokassa edelleen.

Tässä vaiheessa tietysti lukija saattaa tuumia, että helevetti sentään, hankitaan sinne kouluun sekä hauista että valtuuksia. Onhan meillä eduskunta lakeja säätämään ja kyllä tästä maasta vielä miehiä löytyy.

Löytyypä hyvinkin. Tosin ennen helvetti jäätyy ennen kuin nykyinen eduskunta lisää valtuuksia. Mutta leikitään ajatuksella että niitä valtuuksia lisättäis. Asia ei ole silti ihan yksinkertainen. Itsekin töissäni painimiseen turhankin hyvin tottuneena voin todeta, että on perin helppoa sanoa, että mene ja tee. Paljon vaikeampaa on mennä ja tehdä itse. Olisi periaatteessa vallan hyvä, jos kouluihin hankittaisiin esim. erityiskouluavustajan tittelillä paljon kavereita vaatimuksella koko & asenne, ja kaverit voisivat tarvittaessa tuupata riehuvan tollon tonttiin ja lyödä rautoihin sekä kuskata muutamaksi tunniksi karsserikoppiin.

En väitä yhtään, etteikö tommonen rupeaisi pitemmän päälle puremaan, ainakin osalle, mutta tulee muistaa, että karsseriin heitetyllä tollolla on useimmiten isoveli, ja isoveljellä kavereita, ja erityiskouluavustajankin naama on jäänyt muistiin. Isoveli kavereineen saattaa hyvin mielellään jatkaa siitä, mihin koulupäivänä jäätiin. Ja kun kouluavustajan palkka ei kovin kaksinen ole, saattaa erityiskouluavustajan päähän pälkähtää, että lieneekö tämä sen arvoista. Ja yleensäkin ne ihmiset, jotka ovat työssään joutuneet käyttämään voimaa, eivät ehdoin tahdoin halua yleistorpedoksi ruveta. Toi painiminen ammatin puolesta kun on pitemmän päälle melko tympeetä touhua, ja sitähän olisi peruskouluissamme tarjolla yllin kyllin. Joten luulen, että vapaaehtoisia näihin tehtäviin löytyisi yllättävän vähän.

Ja tuokin oli pelkkää spekulaatiota. Ei mitään valtuuksia lisätä. Miesopettajia ei palkata lisää. Opettajilla on aseenaan jatkossakin vain puhe. Lisäksi asiasta tehdään yliopistollisia tutkimuksia, jotka sisältävät 360 sivua freejazzia ja tiivistelmän, jossa todetaan että ”opettajan ja oppilaan aidon kohtaamisen turvaamiseksi on käytettävä vuorovaikutuksellisia keinoja”. Suomennus lukijalle: Vuorovaikutukselliset keinot = Termi, jota käytetään silloin, jos pitää sanoa jotakin, muttei keksi mitään. Se kuulostaa komealta, oppineelta, ja mikäli joku koiranleuka kysyy piruuttaan että mitäs ne oikeastaan tarkoittavat, voi siihen vastata, että mikäli sinulla ei ole edes perustermistö hallussa, niin minun on turha haaskata aikaa kanssasi.

Henkilökohtaisesti uskon, että lähitulevaisuudessa perustetaan huomattava määrä yksityiskouluja, joissa työrauha taataan, ja joihin asiakseen haetaan. Kun taas tavallinen peruskoulu muuttuu ennen pitkää kaaokseksi, jossa opetustavoitteet ns. ajanmukaistetaan, eli keskitytään siihen, että oppivatpahan edes lukemaan ja kirjoittamaan. Niin että kun edistykselliset ihmiset aikanaan jyräsivät vanhan oppikoulu / kansalaiskoulujärjestelmän tilalle peruskoulun, niin käytäntö ennen pitkää palauttaa sen takaisin. Anarkistisemmassa muodossa tosin. Kannattiko?

Niin muuten, ensi vaaleissa veikkaan että opettajia aikaisemminkin mielellään neuvonut Päivi Lipponen putoaa eduskunnasta. Ja pitäähän mammalle joku suojatyöpaikka löytää. Ja arvatkaapas huviksenne mistä se löytyy?

Sunday, January 2, 2011

UUSI VUOSI JA UUDET VALUUTAT

Vanha vuosi on taas kertaalleen lusittu. Alkaneena vuonna voi odottaa tapahtuvaksi kaksi suuren luokan asiaa. Toinen on tietysti eduskuntavaalit. Toinen on taas poliittisen eliittimme ylläpitämän, kuplan päälle rakennetun vekseli-illuusion romahtaminen. Ja sehän tulee tietämään julkishallintoon leikkauksia, joita ei tehdä tällä kertaa juustohöylällä vaan rälläkällä.

Asiahan liittyy meikäläiseenkin, koska huushollimme elanto tulee julkishallinnossa tehtävästä työstä. Vastoin yleistä käsitystä meikäläinen ei ole niin tyhmä, kuin miltä kieltämättä näyttää, joten ymmärränhän minäkin julkishallinnon työntekijänä, että pulaaki on turvonnut ämpäriänsä isommaksi, ja ei sitä jatkuvalla velkarahalla voi tuommoisenaan enää kauan yllä pitää.

Teenpä siis uudenvuodenlupauksen, ja sanon, että en ala mutisemaan, jos palkastani otetaan pois tommoset vaikkapa 15 pinnaa ja lomaakin vähennetään vaikka viikolla vuodessa. Totta kai se harmittaa, mutta ymmärrän, että parempi laarissa vähemmän perunoita kuin ei perunoita ollenkaan.

Mutta jos kerran itse suostun omalta kohdaltani näihin leikkauksiin (vaikka en ole niitä leikkausten syitä taatusti aiheuttanutkaan), niin minulla lienee oikeus pyytää poliittista eliittiämme miettimään tiettyjä asioita.

Kun näitä leikkauksia tullaan tekemään, joudutaan ajatelluista leikkausten kohteista luonnollisesti esittämään taajaan kaksi kysymystä:

1. Onko tämä aivan välttämättömän tarpeellista?

2. Onko meillä tähän varaa?

Tässä täytyy muistuttaa ensi alkuun asiasta, joka tavan tallaajalle on sinänsä hyvinkin selvä, mutta poliittiselle- ja virkamieseliitillemme jossain vaiheessa hiukka hämärtynyt.

Eli mitä julkishallinto on?

Vanhanaikainen, ja mielestäni se oikea vastaus on se, että julkishallinto on verorahoitteista toimintaa, jolla taataan kansalaisille tiettyjä palveluja, kuten esmes opetus-, terveys-, sosiaali- ja kirjastopalveluja.

Näitä palveluja suorittamaan tarvitaan tekijöitä. Näitä ovat esmes opettajat, lääkärit, ohjaajat, hoitajat, keittäjät, siivoojat, palomiehet ja laitosmiehet.

Näitten tekijöitten lisäksi julkishallinnossa on huomattava määrä hallintojohtajia, hallinto- ja kehittämisjohtajia, projektipäällikköjä, projektijohtajia, projektityöntekijöitä, projektitutkijoita, projektikoordinaattoreita, projektisuunnittelijoita, projektisihteereitä, arviointipäällikköjä, hallintopalvelupäällikköjä, henkilöstöpäällikköjä, kehittämispäällikköjä, aluekehittäjiä, erityissuunnittelijoita, strategiapäällikköjä, tulosaluejohtajia, tulosaluesihteereitä, ryhmäpäälliköitä, henkilöstövisiosuunnittelijoita, palvelussuhdepäälliköitä, henkilöstöhallintapäälliköitä, johtavia neuvojia, johtavia tutkimussosiaalityöntekijöitä, erikoistutkijoita, suunnittelijoita, erityissuunnittelijoita, tutkijatohtoreita, käytäntötutkimuksen professoreita, asiantuntijoita, erityisasiantuntijoita, neuvottelevia virkamiehiä ja johtavia kehittämiskonsultteja.

He eivät tarjoa kansalaisille palveluja. Nämä työpaikat on räätälöity palkkioviroiksi yhteiskunnallisista tiedekunnista maisterin paperin hankkineille ihmisille, jotka eivät varsinaisesti valmistu mihinkään ammattiin. Mutta he saavat valmistuessaan ammatin ja ammattitaidon sijasta arvon, ja maassamme on valitettavan pitkään ollut sellainen usko, että mitä enemmän maistereita, sen paremmin menee.

Näitten pikkupomojen ja erikoistyöntekijöitten vaikutus varsinaiseen työhön on parhaimmillaan nolla ja huonoimmillaan selkeästi työtä häiritsevä.

Pyytäisin nyt poliittista eliittiämme miettimään:

1. Onko tämä aivan välttämättömän tarpeellista?

2. Onko meillä tähän varaa?

Millään tavalla maistereita mollaamatta, tottahan heidän täytyy työtä repiä mistä sitä saa, mutta julkishallinnon idea kai edelleenkin oli varsinaisten palvelujen tarjoaminen ja niitä tarjoavat edelleenkin suorittavan tason työntekijät.

Yliopistoihin liittyy myös seuraava asia. Yliopistossa on viljalti nimenomaan näitä yhteiskuntatutkijoita, joitten tutkimuksen pääsisältö on joko:

a) Suomessa on piilorasimia ihan oikeesti

tai

b) Miehet ovat sikoja ihan oikeesti

ja joka tapauksessa

c) Suomalaiset ovat paskaa porukkaa ihan oikeesti

Kysymys poliittiselle eliitillemme, joka pistää pian säästörälläkän laulamaan:

1. Onko tämä aivan välttämättömän tarpeellista?

2. Onko meillä tähän varaa?

Oma säästöehdotukseni asiaan. Näissä tutkimuksissahan on kyseessä tiettyä poliittista ideologiaa pönkittävistä verorahoitteisista mielipidekirjoituksista. Säästörälläkän voi panna laulamaan näihin tutkimusvaroihin kaikessa rauhassa ja poliittista ideologiaa pönkittäviä mielipiteitä voi vapaasti esittää mm. Bloggerin tai Wordpressin kautta. Huomattavaa säästöä.

Pyytäisin poliittista eliittiä – hieman ennen kun se leikkaa palkkaani tai antaa minulle kerrassaan kenkää – miettimään myös suomalaista turvapaikkapolitiikkaa. Meille rahdataan asiakseen elätettäväksi ihmisiä joita ei ole tänne haluttu, joita ei ole tarvittu, joita ei edelleenkään tarvita, joista ei ole meille mitään hyötyä ja jolla ei ole halua elää tapojemme mukaisesti ja tämän touhun kustannukset kasvavat koko ajan. Ja nämä kustannukset ovat poissa muusta sosiaalityöstä, joka sattumoisin on osa julkishallintoa.

Samaan syssyyn voisi tietysti muistuttaa poliittista eliittiämme Suomen antamasta avokätisestä sotilaallisesta tuesta ympäri maailmaa. Tässä tapauksessa kysymys ei ole Afganistanissa olevista suomalaisista sotilaista (vaikka en oikein senkään touhun järkeä ymmärrä) vaan esim. afrikkalaisten pikkuhitlerien armeijoille annetusta taloudellisesta tuesta. Niin, sitähän siis nimitetään kehitysavuksi ja ilmastotueksi.

Jälleen kysymys:

1. Onko tämä aivan välttämättömän tarpeellista?

2. Onko meillä tähän varaa?


Säästöehdotuksena ehdottaisin seuraavaa: Kun sekä rahan lapioimisessa kotimaassamme asuville ulkomaalaisille että rahan lapioimisessa ulkomailla asuville ulkomaalaisille on kyse tietyn melko pienen, mutta valitettavan vaikutusvaltaisen kansanryhmän oikeamielisestä hyvän olon tunteesta, niin eikö tätä hyvänolon tunnetta voisi pönkittää hieman halvemmin keinoin?

Ehdotan perustettavaksi valtion ylläpitämän nettisivuston veeveevee piste oikeamieliset piste fi. Tällä sivustolla oikeamieliseksi haluavat ihmiset voivat pönkittää egoaan valokuvalla varustetuilla kirjoituksilla, joissa ollaan niin vimosen päälle oikeamielisiä ja haukutaan suomalaisuutta mahdollisimman paljon sekä yleensäkin tehdään kertakaikkinen pesäero hieltä haiseviin ja ahdasmielisiin han-suomalaisiin.

Nettisivuston palveluksessa olisi sitten arvovaltainen raati, joka palkitsisi vuodatukset rintamerkillä, jossa olisi lyhenne lauseesta ”oikeamielisyys on nousussa” (OMON), ja tätä rintamerkkiä käyttävät ihmiset sitten tiedettäisiin ihan oikeasti oikeamielisiksi ja me muut osattais antaa tämmöselle ihmiselle vaikka istumapaikka bussissa ja katella parempaa ihmistä muutenkin vähän alavinkkelistä.

Nettisivujen ja arvovaltaisen raadin ylläpito ei sinänsä hirveitä maksa, joten säästöt voitaisiin käyttää vaikka julkishallinnon palveluitten ylläpitämiseen ja eiköhän gepardihattuisten johtajien yksityisarmeijoille menevät rahat voitaisiin siirtää vaikka Suomen puolustusvoimien käyttöön.

Mikäli poliittinen eliitti sitten asiaa tarkkaan ja joka kantilta harkittuaan päättää, että ne asiat, joita minä, niin kuin hyvin moni muukin pitää järjettöminä ovat kuitenkin niitä asioita jotka ovat aivan välttämättömän tarpeellisia ja joihin meillä tulee jatkossakin olla varaa, niin ehdotan, että ei enää edes leikitä mitään kansalaisyhteiskuntaa vaan pannaan kerralla voimaan uusi sääty-yhteiskunta. Säätyjä olisi kolme:

Rahvassääty: Koostuu ihmisistä, jotka tekevät. Ja pitävät yhteiskunnan pystyssä. Plus ihmisistä, jotka eivät valitettavasti voi tehdä, vaikka haluaisivat, koska ovat työttömiä. Luonnollisesti tähän säätyyn kuuluu suurin osa eläkeläisistä. Tällä säädyllä ei ole äänioikeutta.

Pappissääty: Koostuu oikeamielisistä poliitikoista, virkamiehistä ja median edustajista sekä yleensäkin ihmisistä, jotka eivät tykkää tehdä, mutta tykkäävät puhua ja kirjoittaa tekemisestä.

Aatelissääty: Koostuu ulkomailta hankituista diplomiuussuomalaisista.

Jotta tämä oikeamielis-edistyksellinen apartheid saadaan oikein toimivaksi, ehdotan siirryttäväksi kahden valuutan järjestelmään. Pappissääty ja aatelissääty käyttävät edelleenkin euroja, mutta rahvassäädylle kehitetään oma valuutta. Tämän valuutan käytössä tulee olla tiettyjä rajoituksia, eli sillä saa ostaa vain peruselintarvikkeita ja yleisimpiä kulutushyödykkeitä. Lihan, voin ja makkaran ostoon tulee asettaa melko tiukat rajoitukset, koska ne ovat sekä epäterveellistä että epäeettistä ravintoa. Sen sijaan itujen, linssien, biodynaamisen parsan sekä soijarouheen ostamiseen ei aseteta rajoituksia.

Uudessa kaksivaluuttajärjestelmässä autoja, tietokoneita, internet-liittymiä, aseita ja ammuksia voi ostaa vain euroilla. Sen sijaan julkisen liikenteen kuukausilippuja voi rahvassäädylle tarkoitetulla valuutalla ostaa rajattomasti, ja tästähän on kiistatonta hyötyä mm. Utajärvellä, Kuhmossa, Vimpelissä, Ilomantsissa ja Hämeenkoskella.

Valtion taloudellisen tasapainon turvaamiseksi on rahvassäädyn valuutan käyttöä kontrolloitava tarkkaan. Rahvaan palkka maksetaan aina kuun ensimmäinen päivä, ja edeltävän kuun viimeisenä päivänä rahvaan tileille jäljelle jääneistä rahoista tilitetään 90 % takaisin valtiolle. Jäljelle jääneet kymmenen prosenttia voi rahvassäädyn edustaja sijoittaa valtion obligaatioihin. Mikäli rahvassäädyn edustajalla ilmenee aiheettomaksi katsottuja ostoksia, häntä rangaistaan seuraavan kuun palkassa. Tällä järjestelmällä taataan, että pappis- ja aatelisäädyn edustajat voivat tehdä, no, ihan mitä huvittaa.

Ehdotan tämän uuden rahvassäädylle tarkoitetun valuutan nimeksi Perseen Rupia. Se kuvastaa hyvin, mitä luvassa on, ja siinä on kiva eksoottinen twängi, ja eikös eksoottinen ole aina paljon hienompaa kuin suomalainen?







Joka tapauksessa Hotelli Yrjöperskeleen henkilökunta toivottaa hyvää ja menestyksen täyttämää uutta vuotta 2011.