Friday, June 22, 2012

LUONNONVOIMIA JA PYRAMIDEJA

Meikäläisellä tulee aika ajoin mietittyä sitä niin sanottua oivalluksen hetkeä. Kun heppu hoksaa, että joku asia, mitä hän on pitkään tehnyt ja sen puolesta propageerannut onkin ollut alusta asti täyttä tuubaa. Hyvä esimerkki varmaankin on tämä maahanmuuttopolitiikkamme ja varsinkin tämä sosiaaliperäinen maahanmuutto.

Monelle hepulle, joka on pitänyt sosiaaliperäistä maahanmuuttoa hyvänä asiana on saattanut jossain vaiheessa tulla se oivalluksen hetki, jolloin hän tajuaa, että tämäntyyppistä maahanmuuttoa ei tarvita, se ainoastaan heikentää huoltosuhdetta ja lisää ja raaistaa rikollisuutta plus aikaansaa keinotekoisia suojatyöpaikkoja, joihin kulutetut rahat ovat suomalaisilta itseltään pois. Tällöin heppu tietysti toteaa julkisesti, että ei hittovie, minä olen ollut väärässä koko ajan. Voitteko millään antaa anteeksi? Ja ehkä me yritetään korjata tätä luomaani hirviötä. Kertokaapa te mielipiteitänne asiasta, kun minä en nyt tällä hetkellä hirveästi arvostelukykyyni luota. Kun se näyttää olleen viimeiset kaksikymmentä vuotta vähän sieltä tännepäin.

Näin tietysti tapahtuisi ideaalimaailmassa. Reaalimaailmassa on olemassa myös sosiaalidemokraattinen vaihtoehto, jota kuvaa tämä pääkirjoitus (kiitokset taas Roopelle mediaseurannasta). Kirjoituksen tekijähän on ns. jännän äärellä eli oivalluksen juurella ja hän itsekin toteaa, että eihän tää oikein pelittänyt ole. Mutta sosialidemokraattisen vaihtoehdon valinneena hän tietysti näkee hyvänä, että sitä, mikä ei toimi, tulee jatkaa vanhaan malliin, ja siihen tulee upottaa vielä enemmän rahaa.

Kirjoittaja heittää tiedoksemme tämän ikivanhan totuuden:

Maahanmuutto on nykymaailmaan kuuluva itsestäänselvyys ja Suomen kaltaiselle pienelle, ikääntyvän väestön maalle myös välttämätöntä.

Hän tietysti unohtaa, että sosiaaliperäinen maahanmuutto ei auta pienen ja ikääntyvän väestön ongelmia ensinkään, koska se vain entisestään heikentää huoltosuhdetta ja tuottaa uutuutena nuorempaakin väestöä, joka entisestään heikentää huoltosuhdetta. Toteamalla että maahanmuutto on nykymaailmaan kuuluva itsestäänselvyys kirjoittaja nostaa sosiaaliperäisenkin maahanmuuton jonkunlaiseksi luonnonvoimaksi, mille me emme voi kertakaikkiaan mitään. Tyhmempi väestönosa kun tuumii vieläkin, että sosiaaliperäinen maahanmuutto ei ole luonnonvoima, vaan asia, joka saadaan loppumaan sopivalla lainsäädännöllä.

Itse kun olen virkamies, niin seuraava kappale mietityttää minua erityisesti. Eli:

Järjestöt odottavat julkisen sektorin huolehtivan kotouttamiseen riittävät voimavarat. Omaa panosta ne sitoutuvat antamaan työpaikkojen hyvien käytäntöjen levittämiseen sekä myönteisten asenteiden edistämiseen.

Tuossahan oli kyse työmarkkinajärjestöistä. Tarkoittaako tämä sitä, että ne tunkevat kärsänsä varsinaiseen julkisen sektorin viranhoitoon? Idea siitä, että tänne on aina vain haalittava enemmän täysin tarpeetonta porukkaa Afrikasta ja Lähi-idästä ei ole lakiin valettu, vaan se on poliittinen mielipide. Ja viranomaisen ymmärtääkseni tulisi virantoimituksessaan olla poliittisesti sitoutumaton.

Maahanmuutto ei ole luonnonvoima. Sosiaaliperäinen maahanmuutto vielä vähemmän. Edistyksellisen, suvaitsevaisen ja oikeaoppisen ihmisen ego, ja henkisen pipin pelko taas on luonnonvoima. Kyllä demaritoimituksessakin tajutaan, että ei tää oikeaoppinen linja ole toiminut ennen, ei se toimi nyt, eikä se toimi jatkossakaan, mutta asian tunnustamisen häpeä olisi liian suuri, joten jatketaanpa samalla linjalla ja uskotellaan toisillemme, että tässä on jotain järkeä. Ja demarithan eivät tietenkään ole ainoita oikeaoppisia.

Itse näen tilanteen sellaisena, että Suomessa alettiin kaksikymmentä vuotta sitten rakentaa vähän helvatun suurta pyramidia. Pyramidi piti rakentaa siksi, koska muillakin oli sellainen ja oli ideana niinqu nastaa, että meilläkin olisi pyramidi.

Sen jälkeen on pyramidin rakennustyömaalle kuskattu rekka-autojonoissa yhä kiihtyvällä tahdilla hiekkaa, soraa, sepeliä, rompoolia, tiiliä, lecaharkkoja, harjaterästä ja kaikenlaisia parrunpätkiä. Pyramidi nousee aina vain korkeammaksi, tosin silloin tällöin se reunaltaan romahtaa, mutta siihen voi ratkaisuksi laittaa lisää hiekkaa, soraa, sepeliä, rompoolia, tiiliä, lecaharkkoja, harjaterästä ja kaikenlaisia parrunpätkiä

Välillä joku tyyppi toteaa, että eikös noille rakennustarpeille olis jotain tolkun käyttöäkin ja onkohan tässä touhussa nyt muutenkaan mitään järkeä, mutta heille luvataan syytteitä, koska he ovat pyramidivastaisia, ja epäilys hienon idean järkevyydestä aiheuttaa oikeaoppisen henkisen pipin, jota suurempaa murhenäytelmää tässä maassa ei olekaan.

Suomessa on tuhoisia luonnonvoimia, joitten aikaansaamiin vahinkoihin uppoaa rahaa. Näitä ovat mm. tulvat, pakkaset ja ukkosissa esiintyvät syöksyvirtaukset. Niitä tuhoisampi luonnonvoima on suvaitsevainen ego, mutta tämän luonnonvoiman aiheuttamia vahinkoja ei saa mieltää vahinkoina, vaan arvona itsessään. Tämän mahdollistaa se, että elämme maassa, jossa hölmöläiset vaativat täyspäisiä ihmisiä kantamaan säkillä valoa tupaan.

*

Niin muuten, lopuksi sivuhavaintoja. Eduskunta antoi suomalaisille äänin 104 – 71 juhannuslahjan. Lahja on vähän epätavallinen, sillä suomalaisille ei varsinaisesti anneta mitään, vaan he joutuvat maksamaan lahjan, jota he eivät saaneet. Lahjan hinta määritellään tarkemmin tulevaisuudessa.

Tästähän voisi joku hieman napistakin, mutta turha vaiva, sillä onhan esille tullut pari paljon pahempaakin skandaalia, eli Halla-aholle määrätyt sakot olivatkin kuulemma liian pieniä, ja persut, juuttaat, remontoivat puoluetoimistonsa käyttämällä asiasta tehden suomalaista työvoimaa, ja tämähän on aiheuttanut ns. asiantuntijatahoilla oikeaoppista nillitystä.

Halla-ahon kohdalla on tietysti sinänsä helppo ampua causti alas siteeraamalla Väinö Linnaa eli pitäis nimi tietää, kun on osattu kotoo hakee, mutta persujen kohdalla luulen, että termi suosi suomalaista tullaan jollain tavoin kriminalisoimaan. Ja eiköhän se termi isänmaallisuuskin siinä sivussa mene. Tarttee varmaan ostaa lisää säkkejä, joilla kantaa valoa tupaan.

No, joka tapauksessa hotellin respan henkilökunta toivottaa lukijoilleen hyvää ja rauhallista juhannusta. Pitäkää vesillä liivit päällä ja vetoketjut kiinni.

Sunday, June 17, 2012

VASEMMISTOLAISUUDEN PÄIVITYSTÄ III

Meikäläisellä on ollut aika ajoin tapana päivittää suhteeni poliittiseen alkukotiini elikkä tuonne vasemmalle. Tiedänhän nimittäin sekä SDP:n että Vasemmistoliiton suhtautuvan minuun suurella lämmöllä. Tai no, ehkä ei minuun, eikä varsinkaan mielipiteisiini, mutta ääneni heille kyllä kovasti kelpaisi. Tiedä, vaikka olisivat vähän murrillaan, kun rupesin luopioksi.

SKDL:n perillisen eli Vasemmistoliiton kohdalla tuota päivitystä on nykyisellään sinänsä turha tehdä, sillä kun vasureitten poliittiseen peiliin katsoo, niin sieltä töllöttää vastaan turvallisissa olosuhteissa wanna-be partisaanileikkejä harrastava ikiteini. Niin että Vasemmistoliitto voi jatkaa valitsemallaan tiellä ja päätyä valtiorahoitteiseksi elämysteatteriksi, jossa niinqu koetaan ja osallistutaan.

Vaan entäpä SDP? Sitä voisi tarkastella. Mitäs demareilla minulle olisi tarjottavana? Päivityksen voi tietysti hoitaa parhaiten tutustumalla demarimediaan, ja sieltä tarkemmin pääkirjoitukseen, jonka tarjoaa Juha Peltonen. Pääkirjoitus käsittelee, no, katos perhana, Jussi Halla-ahoa. Piristävää. Heppu kun ei vasurimedian tapetilla ole viime aikoina pahemmin ollutkaan.

Mulla on oma tapani tarkastella asioita. Poliittisen toimittajan näkökannan mukaan se on tietysti väärä, mutta se on kumminkin omani, ja sillä minä äänestyspäätökseni teen. Ja sen kannan mukaan ei pääkirjoituksen alussa demarit saa pisteitä lakkariinsa, sillä pääkirjoituksen otsikko on Halla-aho vedättää kaikkia. Oman näkemykseni mukaan Halla-aho on toiminut eduskuntatyössään suurinpiirtein niin, kuin äänestäjänsä ovat halunneetkin, joten tuota termiä ”kaikkia” ei oikein voi käyttää.

Sanotaan niin, että jos Halla-aho eduskuntaan valitsemisensa jälkeen olisi pitänyt lehdistötilaisuuden, jossa olis ilmoittanut julkisesti, että ei uskonut mihinkään, mitä vaalikampanjansa aikana puhui ja kirjoitti, vaan sen sijaan aikoo poliittisessa työssään suoltaa oikeaoppista horinmummoa ja pysyä tiiviisti yleisafrikkalais-arhinmäkeläisissä näkemyksissä, niin silloin oltaisiin voitu otsikoida, että Halla-aho vedätti kaikkia. Niin että parempi otsikko pääkirjoitukseen olisi varmaankin ollut vaikkapa Halla-aho ei kysynyt etikettineuvoa demaripäätoimittajalta ja sekös demaripäätoimittajaa getuttaa.

Eli näin äkkiseltään tässä vasemmistolaisuuden päivittämisessä näyttää siltä, että demarilla lähtee heti alussa mopo lapasesta, mutta annetaanpa hepulle vielä mahdollisuus. Onhan hän kumminkin nyt randomina valittu vaikuttamaan siihen, että palaako luopio Ykä takaisin turvalliseen demarisyliin, tai ainakin palaako hänen äänensä sinne. Risks are high, but so are the stakes.

No, heppuhan todistaa väkevästi, että Jussi Halla-aho osoitti syvää demokratian halveksuntaa, koska arvosteli korkeimman oikeuden hänelle antamaa tuomiota. Hjuu, anskumä hetken hahmotan. Niin, Halla-ahohan valittiin demokraattisissa vaaleissa kansanedustajaksi ihan kaiken protokollan mukaan ja ja ääniä tuli päälle viisitoista tuhatta. Eli hänellä on äänestäjiensä antama mandaatti. Korkeimman oikeuden tuomareita ei ole valittu missään vaaleissa. He ovat virkamiehiä. Yksi huomautus omasta tuomiosta ei välttämättä tarkoita demokratian halveksuntaa, eikä Halla-aho ole käsittääkseni muuttamassa Suomen poliittista järjestelmää minnekään.

Vaan päätoimittaja tietysti tässä vetoaa siihen vallan kolmijako-oppiin. Mikäli oikein olen käsittänyt, niin demareitten oma historia asiassa demarit kontra vallan kolmijako-oppi on sellainen, että vielä 10.6.2012 demareitten näkemyksenä kyseiseen asiaan oli joko:

a) älkää nyt jaksako aina mälvätä jostain v**un ”vallan kolmijako-opista”!

tai

b) mikä v**un ”vallan kolmijako-oppi”?

Jostain syystä se muuttui äärimmäisen tärkeäksi vasta 11.6.2012. Nyt näyttää siltä, että demareille ei tullut pisteitä tästäkään, sillä tässä kohdassa haistan oman hahmotuskykyni mukaan tekopyhyyttä, krokotiilinkyyneleitä ja paljon poliittisia raatokärpäsiä. Miinusbonusta tuo vielä se, että demaripäätoimittaja on kovasti närkästynyt siitä, että Halla-aho totesi päätöksen olevan vain muutaman ihmisen mielipide. Meinaan, jos meillä on todellakin olemassa sokea ja puolueeton oikeus, jolla on olemassa sellainen sabluuna, jolla poistetaan niin poliittisten kuin henkilökohtaisten mielipiteitten vaikutus, niin silloinhan tuomioitten ei pitäisi missään oikeusasteessa enää muuttua, kun nehän on jo kertaalleen oikein tuomittu.

Mutta jatketaan ja siirrytään maanpuolustukseen. Päätoimittaja tekee standardin uusille aasinsilloille ja tekee johtopäätöksiä. Kun Halla-aho arvosteli tuomioitaan, hän halveksii demokratiaa, ja demokratian halveksunta on epäisänmaallista ja maanpuolustusvastaista, ja lopputulemana tossa asian vanavedessä persut ovat ihan porukalla maanpuolustusvastaisia.

Tässä täytyy sivuhuomiona muistuttaa, että demarit ovat olleet aktiivisesti mukana romuttamassa Suomen maanpuolustusta sekä jalkaväkimiinakiellolla että yleisesti puolustusbudjetin suolistamisella. Persut taas vastustivat tätä kehitystä, mutta nyt maanpuolustukselle piutpaut antaneet demarit toteavat, että persut antoivat maanpuolustukselle piutpaut sen vuoksi, kun Halla-aho meni ikävästi kommentoimaan eräitten virkamiesten hänelle antamaa tuomiota. Taidanpa haistaa tekopyhyyttä, krokotiilinkyyneleitä ja paljon poliittisia raatokärpäsiä

Lisäksi minun täytyy todeta, että olen maanpuolustuksen perusperiaatteista pikkusen eri mieltä. Maanpuolustuksen ykköstehtävä ei ole puolustaa Suomessa vallitsevaa poliittista järjestelmää, vaan puolustaa Suomen kansaa ulkoista uhkaa vastaan, ts. varmistaa, että suomalaisilla on oma maapläntti, jonka sisällä he sitten voivat riidellä keskenään demokratian periaatteitten mukaisesti. On tietenkin ollut, ja on yhä armeijoita, joille poliittisen järjestelmän puolustaminen on huomattavasti suurempi prioriteetti. Näitähän ovat mm. Neuvostoliiton, Itä-Saksan, Natsi-Saksan, Kuuban ja Pohjois-Korean armeijat. Näitten armeijoitten toimenkuviin kuuluu tai paremminkin kuului myös tämän puolustamansa poliittisen järjestelmän levittäminen omien rajojen ulkopuolelle, mitä en pidä ollenkaan suositeltavana menettelytapana. Näissä maissa muuten oli / on myös virkamieskunta, jonka päätöksiä ei demokratiaa halveksuen kyseenalaistettu.

Ilkeämpi voisi tietysti tässä välissä hieman zwidduilla päätoimittajalle, että mahtaako päätoimittaja itse tuntea sympatiaa tämänsorttiseen toimintaan, mutta minä sitä en tee, sillä ei siihen ole tarvetta. Eiköhän kysymyksessä ole vain tilanne, että päätoimittaja on tuijottanut tyhjää näyttöruutua ja miettinyt, että Halla-aho on nyt haukuttava ja voi kehno kun kerrankin keksis jotain originaalia, mitä muut eivät ole vielä keksineet. Sitten hepun pään päällä on syttynyt lamppu, ja heppu on naputellut mielestään mainion jutun maanpuolustusvastaisista persuista eikä ole voinut kuvitellakaan, että joku haistaisi asiassa tekopyhyyttä, krokotiilinkyyneleitä ja paljon poliittisia raatokärpäsiä, tai sitten yksinkertaisesti toteaisi että kyllä teillä alkaa nuo ideat olla säälittävän vähissä.

Noin yleensä ottaen tässä pääkirjoituksessa suorastaan loistaa se (niin kuin monessa muussakin asiaan liittyneessä vasemmistolaisessa alaleuan väpätyksessä), että heppu ei ole lukenut sitä kirjoitusta, josta koko avohärdelli liikkeelle lähti, vaan muodostaa käsityksensä niin iltapäivä- kuin puoluelehtien analyyseistä mitä Halla-aho todella tarkoitti.

Politiikkahan on yhteisten asioitten hoitamista, enkä minä halua niitä asioita hoitamaan tyyppejä, jotka käytettyjen autojen kaupassa ostavat pommin priimana ajamatta koeajoa. Toisaalta, jos heppu on sen kirjoituksen lukenut, niin silloin kyseessä on selkeästi tyyppi jolla on suuria vaikeuksia luetun ymmärtämisessä. Ei hahmotushäiriö sinänsä mikään synti ole, mutta en minä välttämättä halua hahmotushäiriöistäkään ajamaan asioitani.

Täytyy näin lopuksi todeta, että kun kyseessä on vasemmistolaisuuteni päivittäminen, niin päätoimittaja Juha Peltonen on tehnyt vakuuttavaa työtä, ja hänelle varmaankin lähetetään lämpimimmät kiitokset Perussuomalaisten puoluetoimistosta. Oman ääneni lisäksi varmaan monen muunkin äänen kohdalta, sillä tämä oli loistava esimerkki siitä, kuinka hyökätään poliittista vastustajaa kohtaan jollain, mitä on itte törppöilty huomattavasti enemmän ja tehdään tekopyhyydestä itseisarvo. Eikä varmaankaan sitä edes itse tajuta.

No, nyt kun tuli tämä vasemmistolaisuuteni päivitettyä ja todettua edelleenkin entiseksi vasemmistolaisuudeksi, niin täytyypä jatkaa taaperrusta täällä Voiman Pimeällä Puolella. Siinä riitaisessa ja eripuraisessa demokratiassa. Onko riidaton demokratia muuten enää demokratiaa ollenkaan?

Thursday, June 14, 2012

KAUROJA KANALAN LATTIALLE

Nykyisinhän vaikuttaa siltä, että asioista ei syntyjä syviä saa ainakaan ääneen ajatella, mikäli ei satu olemaan oikeaoppinen poliitikko, oikeaoppinen yliopistohenkilö tai oikeaoppinen virkamies. Koska käytän ulkomaalaista palvelinta, säilytän kuitenkin itselleni oikeuden sottailla ääneen. Kovasti sottailua on niin täällä kuin muuallakin aiheuttanut tämä case Halla-aho.

Näin jälkeenpäin olen tullut siihen käsitykseen, että Halla-aho oli tuomittu jo esitutkintavaiheessa, koska Mika Illmanilla oli henkinen pipi. Ongelmana vaan olivat kaksi alempaa oikeusastetta, jossa kummassakin löytyi lukutaitoista väkeä, jotka itse asiassa olivat lukeneet Halla-ahon kirjoituksen, ja tuumineet, että jos tästä annetaan kiihotustuomio, niin mehän munataan ittemme pahemman kerran. Mutta kun tuomio piti kumminkin antaa, niin molemmat oikeusasteet tekivät hannusalamat ja sitä kautta siirsivät koko roskan korkeimpaan oikeuteen, koska tiesivät, että sieltä löytyy kyllä tyyppejä, joilla pokka pitää ja härskiys riittää.

Tuohan ei sinänsä ole uutinen ja samaan johtopäätökseen on varmasti kallistunut moni muukin. Varsinainen sottailun aihe on se, että poliittinen koneistomme onnistuu hysteerisyydessään yllättämään meikäläisen kerta kerran jälkeen.

Kun Halla-aho sai tuomionsa, niin sen jälkeisestä avohärdellistä mulle tulee lähinnä mielikuva tilanteesta, jossa isäntä heittää täyden kanalan lattialle ämpärillisen kauroja. Toinen mielikuva joka mieleen tulee, on se hetki ennen noidan polttamista roviolla, kun järkensä täysin menettänyt ihmisjoukko rääkyy että tappakaa se.

Poliittinen järkytyspissihän tuli niin monella taholla housuun juuri siksi, että Halla-aho aikoi jatkaa tehtävässään hallintovaliokunnan puheenjohtajana, ja hän, ryökäle, piti saamaansa tuomiota epäoikeudenmukaisena ja näin meni murskaamaan ns. vallan kolmijako-opin enempivähempi täydellisesti. Kansanedustaja kun ei noin saisi tehdä. Kuulemma. On vakiintunut poliittinen tapa, nääs. Eduskunnan arvovalta. Eduskunnan uskottavuus. Ainutkertaisen härskiä ja röyhkeetä.

Tosin eikös Johannes Koskinen harrastanut tätä oikeusministerinä ollessaan hurumykke? Vaan ei tullu kauroja kanalan lattialle. Ehkä se oli jotenkin eri juttu.

Tähän väliin tarttee heittää pari sitaattia Hommaforumilta. Nääkin on varmaan jotenkin eri juttuja. Minä en vissiin vaan hahmota.

Poliitikkojen ei tule sotkeutua yksittäisiin ratkaisuihin eikä etenkään keskeneräisiin oikeudenkäynteihin, mutta korkeimpien oikeusistuimien lainvoimaisten päätökset ovat yhteiskunnallisia ratkaisuja, jotka vaikuttavat laajasti.

Myös johtavassa asemassa olevilla poliitikoilla tulee olla oikeus käydä näihin päätöksiin liittyvää yhteiskunnallista keskustelua.

- Helsingin Sanomien pääkirjoitus 2.4.2010

Minun mielestäni kaikki lähtee keriytymään hänen asemastaan kansanedustajana. Kun ei ole olemassa mitään laillisia perusteita kyseenalaistaa hänen asemaansa kansanedustajana, on tietenkin epäluontevaa kyseenalaistaa tehtäviä, joita hänellä on eduskunnassa.

- Jan Vapaavuori (kok) Ilkka Kanervan tuomiosta Helsingin Sanomissa

On mielenkiintoista, että juuri tuo Jan Vapaavuori on ollut tapauksessa kokoomuksen pääinkvisiittorina, vaikka hänen oma oikeudellinen taustansa on vähintäänkin mielenkiintoinen. Moni saattaisi ajatella, että olipa kokoomukselta huonoa tilannetajua, mutta itse tuumin, että tuohan on täysin harkittua poliittista katujengilogiikkaa. Sillä näytetään heikommalle, että meillä on härskimmät rosvot, enemmän pokkaa, enemmän jengiä ja paremmat aseet. Niin että deal with it, you bastards. Tässä on varmaankin kyse siitä poliittisesta ammattitaidosta, jonka puutteesta perussuomalaisia on kovasti syytetty.

Poliittista ammattitaitoa ovat osoittaneet muutkin puolueet ja kilpailleet keskenään, kellä alaleuka väpättää kaikkein näyttävimmin. Ja nythän Jussi Halla-aho sitten otti one for the team ja ilmoitti eroavansa hallintovaliokunnan puheenjohtajan tehtävästä. Katson koko avohärdellin lopputulemaksi sen, että eduskunta pelasti noin 25 kiloa arvovaltaa ja uskottavuutta heittämällä kaivoon noin 350 kiloa arvovaltaa ja uskottavuutta. Henkilökohtainen lopputulema tästä on se, että minä alan pikkuhiljaa hahmottaa, mitä se poliittinen ammattitaito on, eikä se taida ollakaan sitä, mitä kuvittelin.

Tämäkään avohärdelli ei varsinaisesti ole ihmettelyn aihe, sillä ihmehän olisi, jos ei kana kauroja nokkisi, jos sille niitä annetaan. Se on kanan luonne. Ei se sille minkään voi.

Mutta oikeastaan se, mikä minua kaikkein eniten askarruttaa, ihan periaatteenkin tasolla, on tuo virkamiehen, ja hänen tekemänsä päätöksen arvosteleminen tai oikeastaan arvostelun kieltäminen. Kun virkamiehiä ne ovat nuo korkeimman oikeuden tuomaritkin. Olen itse ollut virkakoneiston osana jo vuodesta Koivisto, ja olen päätynyt johtopäätökseen, että jokainen ihminen, niin Pihtiputaan mummo kuin kansanedustajakin saa, ja hänen tuleekin arvostella virkakoneistoa ja sen tekemiä päätöksiä.

Sillä virkakoneistokin koostuu ihmisistä, ja virkamiehet ovat ihan samanlaisia pölkkypäitä kuin kaikki muutkin. Ei ole olemassa mitään erehtymätöntä virkamiehen aivolisäkettä, joka asennetaan pääkoppaan virka-ajan alkaessa.

Ja kyllä, virkamies voi tehdä ja tekee päätöksiä, jotka pohjautuvat puhtaasti henkiseen pipiin ja henkilökohtaiseen kaunaan. Tapaus Illman on siitä hyvä esimerkki. Jussi Halla-aho vittuili hänelle hyvin ja osuvasti, eikä mielikuvitukseton byrokraatti pystynyt siihen vastaamaan, joten hän löi takaisin ainoalla tavalla millä osasi eli järjestelmän voimalla. Saadakseen koston.

Ja kyllä, kun virkamies on tehnyt päätöksen, joka perustuu kaunaan ja kostoon, virkakoneisto seisoo hänen päätöksensä takana maailman tappiin saakka. Sillä muuten se tunnustaisi, että järjestelmä voi olla väärässä, ja järjestelmä ei ole koskaan väärässä.

Ja kyllä, vaikka virkamiehen tulisi olla virantoimituksessaan puolueeton, hänen poliittinen kantansa vaikuttaa hänen päätöksiinsä. Mitä ylemmällä taholla, sen enemmän.

Ja ennenkaikkea virkamiehistöä, ja sen päätöksiä saa ja tulee arvostella siksi, että sillä on oikeus tunkea kärsänsä tavallisen ihmisen elämään. Virkakoneisto ei tuota mitään, se saa elatuksensa kansalaisten verovaroista, ja sen tulisi muistaa olevansa renki eikä isäntä. Mutta sitä se ei halua muistaa. Mikäli virkakoneiston toimintaa ei voida kyseenalaistaa, se avaa tien virkamiesdiktatuurille, ja minä olen sen verran monta virkamiestä urani aikana kattellut, että ajatus siitä hyytää. Meinaan, kun pomotason virkamiehiä valitaan, ei tärkeimpänä valintakriteerinä ole hänen taitonsa tai henkilökohtaiset ominaisuutensa, vaan se, ettei hän kyseenalaista järjestelmää.

Niin, tuosta Illmanista vielä. Heppuhan kun korskeana elvisteli:

On hyvä että laintulkitsijat ovat saaneet ennakkopäätöksen. Korkein oikeus on vetänyt rajan joka osoittaa miten pitkälle sillä joka arvostelee vallanpitäjiä on oikeus provosoida ja liioitella.

Minähän olen lakiasioissa täysi maallikko, poislukien omaan alaani liittyvät lait, mutta nythän ei niistä ole kyse. Mutta kun tätä vallan kolmijako-oppia on nyt niin kovasti kommentoitu, tulee mieleeni se, että eikös ne vallanpitäjät ole niitä, jotka lakeja säätävät? Illmaninkin täytyy tulla toimeen niillä pelipalikoilla, joita lainsäätäjät hänelle jakavat. Ja Halla-ahon kirjoituksen kohteena oli nimenomaan Illman. Rinnastiko Illman itsensä lainsäätäjään? Jos joku perussuomalaiseksi tunnustautunut lakimies olisi jossain muussa yhteydessä heittänyt vastaavanlaista settiä, niin eiköhän siitäkin saataisi taas uusi ämpärillinen kauroja kanalan lattialle.

Tuesday, June 12, 2012

ANTERO LÄRVÄNEN JA ERÄS TUOMIO

- Hyvää päivää, hyvät kuulijat. Täällä Antero Lärvänen Huitsinnevadan Paikallisdemokraatin ja Huitsinnevadan paikallisradion yhteislähetyksessä. Lähetyksemme tulee Helsingistä, Oikeuden ja Totuuden Ministeriöstä ja käsittelemme tällä kertaa Jussi Halla-ahon saamaa tuomiota. Haastateltavana on sovelletun solidaarisuusoikeuden ylempi akka-pekka Mikko Ilmiantala. Herra Ilmiantala, kiitos, että suostuitte haastatteluun.

- Kiitos, Antero. Selvitän kuuntelijoille mielelläni sitä, kuinka solidaarista oikeutta sovelletaan.

- Alun perin ideanahan oli se, että haastateltavana on Mika Illman, mutta haastateltava vaihtui viisi minuuttia ennen lähetystä. Miksi näin?

- Mikan piti lähteä ostamaan tupakkia. Mutta minä olen tämän asian kohdalta ns. täysin päivitetyillä tiedoilla varustettu ja pystyn kyllä vastaamaan kaikkiin kysymyksiin.

- Mika Illmanhan totesi Hufvudstadsbladetissa, että ”on hyvä että laintulkitsijat ovat saaneet ennakkopäätöksen. Korkein oikeus on vetänyt rajan joka osoittaa miten pitkälle sillä joka arvostelee vallanpitäjiä on oikeus provosoida ja liioitella”. Kävikö tässä Illmanille jonkunlainen taktinen huti? Eikös tässä tuomiossa ollutkaan kyse somalien ja yleensäkin islamin uskoa tunnustavien loukatuista tunteista ja ainakin solidaarisissa tuoppipuheissa jatkuvasti väkivaltaisemmaksi muuttuvan rasismin pysäyttämisessä? Ja tässähän on arvosteltu oikeuslaitosta. Eikös vallanpitäjillä tarkoiteta eduskuntaa?

- No eihän tässä minkäänlaisesta hudista ole kyseessä, vaan tässähän on ihan selkeästi sanottu, että on olemassa solidaarisen maailmankatsomuksen omaavia virkamiehiä, jotka nyt näyttävät, mistä kana pissii ja jotka valtaa käsissään pitävät. Olishan niin Halla-ahon kuin hänen kannattajiensa pitänyt tajuta jo aikaisemmista oikeusasteista, missä todettiin ihan lakimiehinä, että ei näitä uskonasioita voi pahemmin järjellä perustella, ja jos ei aikaisempi päätöslauselma riitä, niin mehän väsätään seuraavasta vielä hullumpi. Ja kun me ollaan kumminkin tuomareita, niin viimeinen lällätys tulee kuitenkin meidän suunnasta. Vaikka Halla-aho onkin kynämiehiä, niin löytyy niitä meiltäkin. Niin että luulis jo tyhmemmänkin tajuavan, että me pystytään perustelemaan epäsolidaariselle tyypille langetettu tuomio vaikka siitä, että se lörötti aamukuset kesämökkinsä pihapihlajan juurelle. Ei siinä ehkä järkeä ole, mutta me tässä laillistettuja lakimiehiä ollaan, ette te, lällällää. Ja se ns. valtaapitävä eduskunta tai ainakin sen enemmistönä olevat solidaariset kansanedustajat nyökkii tässä pää kumarassa. Yhtä lailla senkin tilipussia Halla-aho uhkaa.

- Siis kyseessä eivät olleet esmes somalit alunperinkään?

- No ei tietenkään. Mitä me yksistä somaleista sinänsä? Kysehän on siitä, että me olemme solidaarisen maailmankatsomuksen omaavia virkamiehiä, ja hitonko hyötyä solidaarisesta maailmankatsomuksesta on, jos se ei näy ja varsinkin tunnu ja jos siitä ei tule itselle hyvä mieli. Voitaishan me tietysti painattaa solidaarisuusjulisteitakin, mutta somalit itsessään ovat liikkuvia ja käveleviä julisteita, joista vielä tiedetään, että ne tulee pirun kalliiksi heidän yleensä elättämisessä plus tämmösissä oikeusprosesseissa ja sillähän me osoitetaan, että ollaan oltu niin merkeleen solidaarisia. Julisteet olis turhan halpoja. Niin että kyllä siitä aika mainiot kicksit saa, joten hittoakos Halla-aho tulee meidän hyvää mieltä pilaamaan.

- Mutta toisaalta jos solidaarisuutta halutaan osoittaa, niin olisihan meillä Suomessakin paljon työttömiä, varsinkin kun vientiteollisuus on viime aikoina ottanut ankarasti osumaa.

- Nääh, se juna meni jo. Se on so last millenium. Ja muutenkin suomalainen työväestö näyttää keskittyvän liikaa pikkuporvarilliseen elämäntyyliin omakotitaloineen ja autoineen. Näyttää siltä, että heillä ei riitä energiaa miettimään kansainvälissolidaarisia kysymyksiä. Taitavat piru vie vielä äänestää perussuomalaisia. Kun päivän trendi, ja mikäli se meistä kiinni on ja piru vie sehän on, myös tulevaisuuden trendi on Suomen maaperällä tapahtuva suomalaisten maksama kansainvälinen solidaarisuus. En millään ymmärrä, miksi suomalainen työttömäksi jäänyt teollisuustyöntekijä nillittää pudonneesta elintasostaan. Kyllä hänen elintasonsa on kuitenkin korkeampi kuin keskivertosomalialaisen, ja hänen tulisi olla iloinen siitä, että annamme solidaarista apua kansainvälisille veljillemme. Minne ihmeessä se kansainvälisen solidaarisuuden liekki on kadonnut?

- Ohimennen kysäisen, että mikä on teidän asumis- auto- ja kesämökkitilanteenne?

- No mehän asutaan Espoossa sadankahdeksankymmenen neliön omakotitalossa. Autonahan mulla on uusi Mercedes-Benz GLK, vaimolla Volkswagen Phaeton ja tyttärelle olen ostamassa mopoautoa, kun se täyttää kohta viisitoista. Meillä on myös tosi mukava kesämökki Inkoossa. En tosin ymmärrä, miten tämä kysymys liittyy itse aiheeseen.

- Niin, eihän se tarpeeksi pitkälle solidarisoituneissa yhteiskunnissa itse asiassa liitykään. Pahoittelen aiheetonta kysymystäni. Mutta miksi tätä solidaarista maailmankatsomusta levitetään nimenomaan virkamiehistön kautta? Eikö politiikka olisi tehokkaampi keino?

- No ei. Ei ne ole meidän hommia nuo poliittiset hommat. Siinähän joutuisi kerran neljässä vuodessa kumartelemaan rahvasta, ja se on kyllä pikkusen turhan nöyryyttävää solidaariselle virkamieshipiälle. Tää on niin paljon varmempaa. Ja jos solidaarinen virkamies on päässyt ns. johtaville rullille, niin eihän häntä sieltä pois pudoteta. Kysy vaikka Viljasen Ritvalta. Ja toisaalta niin eduskunta kuin mediakin on jo sen verran solidaaristettu, että nehän tekevät meidän työn meidän puolestamme. Tietysti tulee joskus näitä persuviritelmiä, joissa kansa äänestää väärin, mutta siinäkään tapauksessa ei solidaarista kaveria jätetä, vaan fiksataan sille oma ylempi oksa. Kysy vaikka Kiljusen Kimmolta.

- Palaan tuossa siihen, että te kerroitte teillä olevan kynämiehiä. Eikö nämä kynämiehet olisi kannattanut laittaa kirjoittamaan ja vasta-argumentoimaan Jussi Halla-ahon väitteet ns. tuhannen scheissen päreiksi? Sen sijaan, että annetaan tuomioita perusteilla, josta koiranleuat vääntävät vitsiä seuraavat puolitoista vuotta. Sehän olisi ollut kuitenkin uskottavampaa.

- No siinähän se ongelma onkin, kun ei sen jätkän väitteitä oikein pysty perustelemaan nurin. Tuoreeltaanhan se heppu esmes ownasi sen yhen toimttajatypsyn niistä aseasioista pahemman kerran. Ei se sais niin tehdä, koska siitä voi joku saada kuvan, että ei-solidaarinen saattaa olla oikeassa. Valitettavasti me pystytään väsäämään vain päätöslauselmia, jolla sitä saadaan vähän sakotettua. Ja se on kyllä pirun väärin. Mehän olemme kuitenkin solidaarisia virkamiehiä, ja meille tulee herkästi henkinen pipi. Varsinkin, jos meidät pistetään asiaperustein nippuun. Kyllä meitä tulisi kunnioittaa. Nykyisin on levinnyt sellainen ajatuksen syöpä, että virkamiehen tulisi teoillaan saavuttaa arvostus ja kunnioitus. Perkele, kyllä siihen pitäisi pelkän virka-aseman riittää.

- Sovelletun solidaarisuusoikeuden ylempi akka-pekka Mikko Ilmiantala, kiitos haastattelusta. Täällä Antero Lärvänen, Helsinki. Hei, äänimiehet! Mitenkä musta tuntuu, että tässä täytyy kiireen vilkkaa palata rakkaan kotimaakuntamme Pinnanmaan mäkisille tasankomaille. Niin että ei muuta kuin audioelektroniikka komuuttiin ja kotteron keula kohti Lällävettä.

- Lällävesj… Lällävesj… vaan se pisti mietityttämään se mökkipihlaja. Voiko sen juurelle enää kusta löröttää ollenkaan, vai tuleeko tuomio? Siihenhän me ollaan sihtailtu iät ja ajat.

- Jaa-a, nyt heitti pahan pallon. Vaan jos tehtäis niin, että tuupataan sen pihlajan viereen kyltti, jossa lukee urinaalinen ekomikstuurakeräyspiste? Kun silloinhan ei olis enää kyseessä tyhjänkuseksiminen, vaan ekoteko.

.
.
.
.

muutama tunti myöhemmin, saunassa Lällävedellä
.
.
.
.

Kiuas: tsöss!

Oluttölkki: tst!


Antero: Hei jätkät. Mulle rojahti mieleeni semmonen teologinen kysymys.

- No mikäs erinomainen nyt on? Ethän sinä yleensä kovin teologisia pohdiskele. Tuliko ajatusinspiraatiota tuosta työkeikasta?

- No tavallaan joo. Kun tehän tiedätte, että minä en ole kovin uskonnollinen. Lähinnä semmonen aggressiivis-rauhanomainen agnostikko, eli minä en tiedä, mutta et muuten tiedä sinäkään, mutta usko ihan kaikessa rauhassa.

- Joo tiedetään joo, ja sinne päinhän täälläkin. Tosin kokolailla protestanttisen etiikan mukaanhan tässä eletään, niin kuin sinäkin. Mutta mikä oli ajatuksen pointti?

- No se, että jos minä olisin uskovainen, siis semmonen uskovainen, joka pohjaa uskonsa Raamattuun, niin minä saattaisin päätyä siihen johtopäätökseen, että Jumala voittaa Allahin painissa.

- Se, jota kukaan ei voita maanpäällisessä painissa on Aleksandr Karelin, mutta mistäs tuo uskontowrestilingnäkökulma tuli?

- No siitä, kun toi kristittyjen Jumala on kaikkivaltias ja niinpoispäin, ja se antaa ihmiselle valinnan vapauden. Jos ihminen toimii eläissään Jumalan tahtoa vastaan ja perseilee muutenkin, ei Jumala siihen puutu, vaan uskon mukaan palaa asiaan sitten, kun se heppu on tups´ ahossa eli Pietarin porteilla ja sen jälkeen toteaa, että minä se kumminkin olen se, joka sanoo, onko pelut pieniä vai eikö ole ja toimittaa perseilleen hepun hiilenlapiointiin evästyksellä että ittehän tätä pyysit. Mutta kun mietin näitä viime vuosia, niin tuo Allah näyttää tarvittevan huomattavasti enemmän uskoviensa ja niitä sympatiseeraavien apua jo täällä maan päällä. Aina solidaarisia ei-islamilaisia lakimiehiä myöten.

- Jaa. Osaa se heittää pahoja palloja tuo Lärvänenkin. Nyt tais saunafilosofia-aggregaatti hörähtää käyntiin. Pitäiskös soittaa Ykälle, että tois muutaman kopan gebardia lisää ja tulis ittekin turisemaan?

- No jumalauta. Aina näille lauteille yks Perskeleen perse mahtuu.

Friday, June 8, 2012

KALJUPÄISIÄ UUTISHAVAINTOJA OSA XXX

1. Anna anteeksi Anja

Tämän blogin lukijahan tietää varsin hyvin kaksi asiaa. Se ensimmäinen asia on se, että on olemassa semmoinen henkilö kuin Anja Snellman. Anja on kulttuurivaikuttaja, joten hänet tulee ottaa vakavasti. Anja on kirjoittanut kirjoja ja hänellä on jopa oma blogi Iltalehdessä. Sitten on olemassa heppu nimeltä Yrjöperskeles. Ykä on nobody, tosin ylpeä sellainen. Mutta nobodyna Ykää ei tartte ottaa vakavasti. Ykä on harrastanut metsästystä kymmeniä vuosia, mutta just nyt hän hoksasi tehneensä sen koko ajan väärin. Onneksi Anja opetti sen hänelle, joten Ykä voi ryhtyä katumusharjoituksiin ja korjata tapansa.

Koska Anja on kulttuurivaikuttaja, hän tietää asiat paremmin kuin Ykä. Näin ollen hän tuoreimmassa kirjoituksessaan kertoi, mitä metsästys on. Enhän minä olis arvannut. Äiti, sie et kertonu miulle tätä. Vaan kulttuurivaikuttaja Anjaa tulee uskoa. Eli oikeaan metsästykseen kuuluu Pohjola, Tapiola, Ilmarinen, muinaisten suomalaisten henget, viinahuikkaa ja tarinoita, veren haju, saaliin pako ja se, että ollaan mukana jossain pyhässä esi-isien peijaisketjussa.

Sit siihen kuuluu vielä nappi ottaan, ruki veer, snapsilasit, sikaarit, ikusuomalaisuus, pyhä urous, metsän sankaruus ja vielä Väinämöinenkin. Ja sitten on jotain kapteenin kiiltäviä kivääreitä ja kylän hienointa asekaappia, naapuruussuhteitten kauhun tasapainoa, simpauttajaa, kätkäläisiä ja havukkametsien jöröttäjiä. Ja sitten siihen kuuluu vielä turpakäräjiä, kädenvääntöä ja painikisoja, lännen nopeimpia ja sarjakuvasankareita.

Voi Jeesus, että minä tunnen itseni tyhmäksi.

Minähän olen harrastanut vääränlaista metsästystä koko ikäni.

Kun minähän kuljen metsällä joko yksin, tai hyvän metsästyskaverini Lötjösen kanssa. Me harrastatetaan semmoista hiipimismetsästystä, eli kytätään pomppuun nousevia teeriä ja miksei jäniksiäkin. Johtuu siitä, että mun koira kuoli pari vuotta sitten, eikä ole vielä tullut uutta hankittua. Koiran kanssa se on vähän toisenlaista. Koira haukkuu paremmin linnun puuhun. Sitten meillä on tietyt paikat, missä me käydään pillittämässä pyytä. Pyyn liha on muuten parasta, mitä maailmasta löytyy.

Ei meillä siellä Huitsinnevadassa ole edes kivääriä mukana, kun siellä on kumminkin melko paljon sitä maaseutuasutusta. Ei viitti ottaa riskiä, että luoti lentäis jonkun tontille. Kiväärin kanssa me liikutaan silloin tällöin valtion mailla, ja silloin on mukana usein myös Pöntinen ja Pätinen. Siellä kun on tilaa ampua kiväärilläkin ja on mukavaa kytätä aamuista latvateertä.

Hyvin useinhan siinä käy niin, että eihän me ammuta laukaustakaan, kun ei tule vastaan mitään, mitä ampua. Vaan eihän se mitään haittaa, koska silloin me pistetään tulet pystyyn. Helpointa tulet on tehdä, kun potkii päälle päin lahon näköisen tervaskannon nurin. Siellä on sisällä hyvää tervaspuuta, josta voi vuolla kiehiset ja niillä tuli syttyy helposti. Siinä sitten tulilla paistetaan makkarat ja juodaan termospullosta teetä. Kahvia ei kannata panna termospulloon, koska se mähnääntyy siinä pahanmakuiseksi. Lokakuun loppupuolella, jos ilmat ovat kylmenneet, voi termariin laittaa lihalientä. Se jotenkin käy siihen kylmään keliin hyvin.

Ja siinähän se reissu ihan mukavasti menee, mutta kyllähän siinä kulkiessa hiki tuppaa tulemaan. Eli ei meillä siinä kertakaikkiaan, vaikka touhu ihan mukavaa onkin, riitä aikaa ja kiinnostusta turpakäräjiin, kädenvääntöön ja painikisoihin. Eikä me oikein ymmärretä, miksi meidän pitäisi keskenämme painia, koska metsästämäänhän me lähdettiin. Simpauttajaa ja Kätkäläistä ei olla tavattu, mutta meillä on jonkunlainen käsitys, että ne ovat kirjailijan keksimiä mielikuvitushahmoja, tosin eihän me siitä ihan varmoja olla, kun me ei olla kulttuurivaikuttajia. Samaan lössiin kuuluu vissiin Pohjola, Tapiola ja Ilmarinen. Ei ne ainakaan vastaan ole koskaan tulleet. Tosin ne taitaa olla myös joitain yhtiöitä, pirustakos tämmönen tyhmä metsästäjä moisen ymmärtäisi.

Snapsilaseja me ei olla älytty ottaa mukaan, kun eihän meillä ole viinaakaan mukana. Meidän mielestä kun humalainen mies ja ase ei ole mikään hyvä yhdistelmä. Nappi ottaan ja ruki veer juttuja me ei olla edes hoksattu ajatellakaan koska me ei olla varmoja, että osaako teeret venäjää eikä teertä kannata kiväärillä tähdätä ottaan vaan siipipankkaan. Ei oo toisaalta tullut koskaan kysyttyä teerten venäjän kielen taitoa. Ehkä Anja on älynnyt kysyä. Mutta meiltä ne tuppaa karkuun lentää, vaikka me puhuttais ihan suomeakin. Voi olla, että sama ilmiö toimis, vaikka metsästäjä puhuis swahilia. Ei ne mitään tyhmiä ne teeret ole.

Niin että täytyy sanoa, että minua kaiken kaikkiaan nolottaa. Enhän minä ole metsästäjä ollenkaan. Tai olen siis kuvitellut vuosikymmeniä että sellainen olisin, mutta mikä minä olen kulttuurivaikuttajien määritelmiä kyseenalaistamaan.

Ja kaiken eniten minua ottaa päähän, että jotkut sivistymättömät metsästäjät saattavat jossain blogissaan mennä toteamaan, että Anja Snellman on kulttuurikermaperse, joka meni lässyttämään asiasta, josta hänellä ei ole paskankaan aavistusta.

Eihän niin saa sanoa. Sillä Anja Snellman on kumminkin kulttuurivaikuttaja.

2. Alkoivat ne kunnallisvaalitkin

Tämän kirjoituksen piti koskea alun perin vain tuota kulttuurivaikuttaja Anjaa. Vaan aamulla tuli vielä uusi uutinen. Eli tänään, 8.6. 2012 alkoi kunnallisvaalikamppailu. Muissa maissahan vaalikamppailun aloittavat puolueet, mutta meillä ollaan edistyksellisempiä ja vaalikamppailun aloittaa korkein oikeus.

Tuomiosta voidaan huomata, että siitähän tehtiin vallan mainio ennakkotapaus. Tuomion perusteissa kun todetaan että ainakin osa blogin lukijoita on myös voinut ymmärtää väitteen tosiasiassa tarkoitetun vakavasti otettavaksi ja tätähän voidaan jatkossa käyttää hyväksi suurin piirtein missä tahansa. Jos meikäläinen kirjoittaa, että olut jotenkin maistuu lasipullosta paremmalta, niin joku blogin lukija saattaa ymmärtää sen kehotukseksi hankkia tyhjiä pulloja polttopullojen kuoriksi.

Luulen, että en edes ehdi julkaista tätä juttua, ennen kuin ensimmäiset tiedostavat tahot vaativat Halla-ahon eroa. Minä en vaadi. Tsemiä Jussille täältä Huitsinnevadasta.

Wednesday, June 6, 2012

KALJUPÄISIÄ UUTISHAVAINTOJA OSA XXIX

1. Sotilaspolitiikkaa

Venäjän armeijan pääkentsu Nikolai Makarov lateli vähän madonlukuja tsuhnalle ja sepä pisti meikäläisenkin hetkeksi sottailemaan. Näin ensimmäiseksi myönnän tietysti, reilusti yli-ikäisenä reserviläisenä, jonka sijoituspaikka nykyisin olisi kai joku pommikoneen rahastaja tai kuivan maan lossivahti tai sitten ei yhtään mikään, en ole välttämättä ekspertti asiassa. Eli tuumimiseni painoarvo lienee samanlainen kuin tapauksessa, jossa heppu miettii, että oliskohan tuota Pyhätunturia helpompi siirtää viisi metriä länteen tunkilla vaiko ehkä rautakangella.

Vaan saahan sitä tyhmempikin tuumia. Se mitä monet muutkin tuumivat on tämä kysymys Suomi ja Nato, ja äärimmäisen varmoja mielipiteitä löytyy viljalti. Itseäni tässä Nato-asiassa askarruttaa lähinnä se, että mitä me siitä sitten tiukan paikan tullen hyödyttäisiin? Jos Natolla olisi suhteessa samanlainen syömähammas kuin vuonna 1989 (voipi tarkastella tuosta linkistä), ja asenteena put your money where your mouth is, niin saattaisin suhtautua asiaan positiivisesti, tosin ottiatuotavarauksella silloinkin.

Vaan kun nykyisellään Naton eurooppalaiset jäsenet tuppaavat pienentämään voimiaan. Ja amerikkalaiset alkavat pikkuhiljaa siirtämään arsenaaliaan ihan muille maille. Mitä minä en sinänsä ihmettele, koska täältä Euroopan suunnasta on tullut sen verran taajaan tiedostavaa vittuilua rapakon taakse, niin ei ihmekään jos jenkit tuumivat että pitäkää tunkkinne. Yhdysvalloista saa tietysti olla sitä mieltä mitä lystää, mutta tosiasia on, että jenkit kuitenkin pelastivat Euroopan hirmuvallalta kertaalleen kakkosrähinässä ja toisen kerran kylmän sodan aikana. Ykkösrähinän kohdalla en oikein osaa sanoa, että kuka pelasti minkä ja keneltä.

Olisi tietysti kaunis ajatus, että jos Nato-Suomi joutuu ottaanlyöntikilpailuun Venäjän kanssa, niin 500 Naton rynnäkkökonetta käy pommittamassa venäläistankit möhjöksi ja tsuhnien rinnalla tappelisi parikymmentä hampaisiin asti aseistautunutta Naton prikaatia.

Mutta olisiko totuus kumminkin se, että mikäli Venäjä päättää laajentua länteen ja varsinkin jos U.S. of A nakkaa asialle pitkät, niin eurooppalaiset joukot yrittävät pysäyttää vanjaa jossain Puolassa, Nato-Suomelle ei riitä apua, ja itse asiassa suomalaisille sanotaan, että jeesatkaa nyt tota Viroa muutamalla prikaatilla, kun sillä ei niitä juuri ole. Kullervo Kalervonpoika tuumaili tuoreeltaan, että Nato otti Baltian maat ehkä vain puskuri- ja viivytysvyöhykkeeksi, enkä minä sitä välttämättä epäile ollenkaan. Osataan se kylmä laskelmointi meinaan muuallakin kuin Venäjällä. Eikä Suomen osa ole välttämättä yhtään erilainen, joten pahimmillaan Nato-kortista voi jäädä käteen vain tuulen huuhtoma perse ja ärsytetty ja meitä valitettavan paljon vahvempi itänaapuri.

Tuo kaikki on epävarmaa sottailua. Ainoa, mihin suomalaiset voivat varmuudella vaikuttaa, on se, että meillä on omaa rautaa, millä panna tarvittaessa hanttiin ja omia miehiä, jotka sillä raudalla hanttiin pistävät. Venäläisiä ärsyttää Suomen Nato-jäsenyys, koska Suomi on silloin osa laajempaa koneistoa. Suomen puolustusvoimat yksinään tuskin ärsyttävät venäläisiä yhtä paljon. Venäläinen kun ei ole tyhmä, ja se tietää, että mikäli Suomi ja Venäjä käyvät sotaa, ja jos tsuhna vaikka vahingossa sattuisi voittamaankin, niin ei se pysty hävittämään venäläisiä sukupuuttoon. Venäläinen taas halutessaan pystyy hävittämään tsuhnan.

Tähän saattaa tietysti joku kommentoida, että voi jessus, jätkä, kun sinä olet tyhmä. Ei se mee tollai, vaan se menee tiätsä tällai. Ja siihen totean, että saatatpa hyvinkin olla oikeassa. Kun eihän minulla ole pääsyä niin Suomen kuin muittenkaan puolustusvoimien tiettyihin kassakaappeihin. Vaan toisaalta, tuskinpa sitä pääsyä on sullakaan.

Niin muuten, yksi suurimmista fanitukseni kohteista eli ulkoministeri E. Tuomioja meni tuoreeltaan kommentoimaan, että venäläiskentsu puheli vaan lämpimikseen ihan omiin nimiinsä, eikä tuo edusta Venäjän kantaa. Venäjän ja sitä edeltävän Neuvostoliiton armeija on ehkä tunnettu monista asioista, mutta sooloilu ei kyllä kuulu niihin. Joten saattaa olla, että ainoa, joka puheli lämpimikseen omiin nimiinsä oli E. Tuomioja, mikä tietysti hänelle sallittakoon. Tietysti olisi mukavampaa, jos hän harrastaisi sitä yksityishenkilönä eikä ulkoministerinä. Kun en minä ainakaan ulkoministerinä viittisi mennä kertomaan venäläisille, mitä mieltä venäläiset ovat.

2. Eräästä addiktiosta

Meikäläinen on silloin tällöin tuumaillut, että tuleekohan sitä oltua liikaa tolla tietokoneella. Kun mulla on tämä blogi, ja sitten tulee seurailtua muita blogeja ja Hommaforumia ja onhan sitä tietysti muutakin, mitä tulee töljättyä. Rakas vaimoni Ylva antoi kuitenkin minulle toivoa, sillä hän ostaa silloin tällöin Naisten Lehden. Semmosessa oli juttua facebook-riippuvuudesta. Minulla ei itselläni ole facebook-tiliä, enkä oikein ymmärrä, mitä sillä tekisin. Vaan se juttu oli kyllä varsin huima, joten otin ja skannasin sen tähän. Lukekaa itte:



Olen ymmärtänyt, että nykyisin ollaan huolissaan siitä, että nuoret miehet viettävät liikaa aikaa tietokoneella pelejä pelaamassa. Saattaa pitää hyvinkin paikkansa. Omien kokemusten perusteella toisaalta taas monet naiset töljäävät alinomaan tuota facebookia. Nykyisin vaikkapa töissä on hyvin yleinen näky, että naisihminen heti takin päältä riisuttuaan kaivaa kouraansa älypuhelimen ja alkaa tuijottaa sitä zombiemainen ilme päällä ja ainoa elonmerkki on puhelimen päällä liikkuva peukalo. Jatkuva pelaaminen ei ole viisasta, mutta en minä ole varma, että onko jatkuva naamakirjassa luuhaaminen yhtään sen fiksumpaa. Kukin tyylillään tietysti, piruakos se oikeastaan minulle kuuluu. Laitetaanpas vielä asiaan hyvin käyvä sarjakuva Naisten Lehdestä:



3. Tienaamisesta

Virallisessa maahanmuuttouutisoinnissa (tunnetaan myös nimellä propaganda) on yleensä pinnalla joku tietty aihe, jota hehkutetaan jonkun aikaa, ja sitten se häipyy vähän niin kuin reserviin, josta se kaivetaan vaikkapa vuoden päästä takaisin tapetille ja myydään ihka uutena tuotteena. Työvoimapula on yksi hyvä esimerkki.

Toinen hyvä esimerkki on tämä ”hei, tehän itse asiassa tienaattekin tästä”-uutisointi, joka on ollut jonkun aikaa takavasemmalla, mutta näyttää taas tulevan tapetille. Tätä lupailee Ylen tuore uutinen (kiitos taas Roopelle valppaasta mediaseurannasta) siitä, että Kouvolan kaupungilla ei mennytkään kaikki pakolaisiin saadut valtiontuet eli Kouvola siis tienasi pakolaisilla. Olis muuten sinänä jännä tietää, tarkoitetaanko tässä vain niitä kiintiöpakolaisia vaiko kaikkia turvapaikanhakijoita.

Minulla vanhanaikaisena miehenä on tosta tienaamisesta vähän perinteisempi käsitys. Ajatellaan että, no, vaikka Kouvolassa on yritys nimeltään Oy Arskan Työ Ja Tuotanto. Yritys valmistaa härveleitä, hilavitkuttimia, härspediräättöreitä sekä härpätinräpättimiä ja myy valmistamiaan tuotteita ulkomaille. Ulkomaalainen asiakas maksaa firmalle tuotteista rahaa, ja firma taas maksaa veroa valtiolle & kunnalle. Tämä on tienaamista.

Sen sijaan jos firman työntekijät maksavat veroa valtiolle ja se kierrättää heidän kertaalleen valtiolle maksamansa verorahan takaisin kuntaan tarkoituksessa, joka ei niitä firman työntekijöitä mitenkään hyödytä, niin onko kyseessä silloin tienaaminen, vaan kolikon siirtäminen taskusta toiseen taskuun, jossa sattuu vielä olemaan reikä.

Jotenkin asiasta tulee mieleen juttu niistä kahdesta ekonomista jotka toistensa yllyttämänä söivät vuoronperään annoksen koiranpaskaa ja maksoivat siitä toisilleen viisituhatta euroa. Lopputulemana oli se, ettei kumpikaan itse asiassa tienannut penniäkään ja molemmilla oli ikävä paskan maku suussa, mutta tulipahan tehtyä kymmenen tuhannen euron liikevaihto.

Tämän blogin keskivertolukijalle asia tietysti hahmottuu ilman rautalankamalliakin, mutta jos vahingossa tätä blogia lukee joku asiasta päättävä virkamies, niin väännetään vielä ratakiskosta. Eli: valtio vaatii, että kansalainen Taisto Tötterström antaa valtiolle seitsemänsataa euroa. Taisto toimii näin, tosin ei hyvää hyvyyttään, vaan siksi, että hänellä ei ole vaihtoehtoja. Tämän jälkeen valtio antaa sen saman seitsemänsataa euroa Taistolle takaisin, mutta vaatii, että Taisto polttaa niistä kuusisataa euroa takassaan. Tapahtuma dokumentoidaan, ja Taisto todellakin polttaa kuusisataa euroa takassaan, vaikka hänellä olisi ollut sille muutakin käyttöä. Tämän jälkeen valtio sanoo Taistolle, että Taiston tulisi olla tyytyväinen, sillä Taisto tienasi sata euroa.

Kysymys: tienasiko Taisto sata euroa?

Vastausvaihtoehdot:

a) kyllä tienasi

b) ei tienannut

c) Canada

d) haista sinä rasisti paska

Enhän minä sitä tietenkään kiellä, etten hahmota tätä nykyajan syväekonomiaa niin hyvin kuin joku toinen, mutta sen verran hahmotan kyllä, että niin pakolaiset kuin turvapaikanhakijat eivät ole tienestiä. Ne ovat kuluja. Joku voi tietysti todeta, että onhan asiassa kuitenkin tämä yleisinhimillinen näkökulma. Johon minä totean, että pitää paikkansa, onhan se. Eikö siis puhuttaisi yleisinhimillisistä asioista yleisinhimillisiä asioina ja tienaamisesta tienaamisena? Noitten kahden asian väliin kun harvemmin mahtuu yhtäläisyysmerkki.

4. Hommaforumilta: ihquja vasemmistoväitteitä

Anna Kontula:

Jonkin aikaa sitten tapasin miehen, joka kehui opiskelleensa romaniaa. Hän halusi olla varma, että kerjäläismummot ymmärtävät hänen loukkauksensa. Ihan tavallisen näköinen työssäkäyvä suomalaismies, joka nyt vain sattui nauttimaan köyhien vanhojen naisten solvaamisesta. Erityisesti sellaisten, jotka ovat jo valmiiksi polvillaan.

Tää on varmaankin se sama heppu, joka töni sitä somalityttöä siellä junan rappusilla ja yritti sitten ihan silkkaa kettumaisuuttaan kaapata sen meidän kaikkien tunteman kulttuurivaikuttajan pakettiauton kyytiin.

Tuesday, June 5, 2012

JOTAIN IHAN MUUTA VII

Eli jatkoa pikkusen pojan kesälle

Siitä mukavasta rautatie-episodista oli mennyt ehkä viikon verran. Meitä oli semmonen epälukuinen poikalössi Oy Firma Ab:n rivitalojen kiikuilla ja me pelattiin kiikkupalloa niin kuin monena iltana ennenkin. Eiköhän sitä nykyisetkin muksut osaa pelata. Kiikkupalloa pelattiin usein, ja toinen suosittu harrastus oli kiikusta pituushyppääminen. Mehän oltiin tehty melkoisen komea hiekkakasa pehmusteeksi, ja hyppyjen pituudet olivat (vauhti otettiin tietenkin kiikussa seisaallaan) koko lailla bobbeamonia. Muutama kuukausi myöhemmin tosin aikuiset, juuttaat, ottivat puiset kiikkulaudat pois ja laittoivat tilalle lutterot autonrenkaat. Ihan vaan semmosen pikkuseikan takia, että yksi meistä katkaisi jalkansa siinä pituushypätessä. Eihän siitä enää pystynyt hyppimään ja vaikeuttihan se sitä kiikkupalloakin.

No, yhtä kaikki, siinä vaiheessa ei kenenkään kintut olleet vielä kipsattuina ja kiikkupalloa pelailtiin. Sitten siihen ilmestyi kaksi ikivanhaa heppua. Tai no, iän myötä ikivanhan käsitys alkaa kummasti venymään, todennäköisesti ne olivat saman ikäisiä kuin minä nyt, mutta silloin nyrkillätapettavana kaikki, millä kasvoi parta sijoittui ajallisesti jonnekin kelan ja kuopan puoleenväliin.

Me oltiin tietysti siinä vähän varpaillamme, kun ajateltiin, että meidän epäiltiin tehneen joitain kolttosia. Ja kun jätkälössin koostumuksen ottaa huomioon, niin epäilyksille kiistatta saattoi olla perusteitakin. Mutta ne vaan totesivat, että nyt pannaan pojat jalkapallon korttelisarja pystyyn. Kertokaa kavereillenne ja tulkaa Senjasen kentälle huomenna siihenjasiihen aikaan. Joka heppu tuumasi pikkupojan innolla että joo, eikä siihen muuta tarvittu. Muutama samanlainen heppu oli kiertänyt muita jätkälössejä muissa kaupunginosissa ja eihän siinä mennyt kuin muutama päivä, kun täysi sarja oli pystyssä. Oy Firma Ab oli antanut vielä pelipaitojakin. Minäkin sitä sarjaa muutaman kesän touhusin, vaikken mikään Beckenbauer ollutkaan. Lähinnä Pele kahdella ällällä. Mutta mukavaa se oli yhtä kaikki.

Mietin, mahtaisiko tuollainen onnistua nykyisin? Ainakaan ihan noin ex tempore. Pitäisköhän siihen olla jotkut luvat? Pitäisikö sarjan vetäjien ehkä toimittaa rikosrekisteriote jonnekin? Pitäisikö heillä olla ehkä joku tutkinto ja kirjallinen lupa? Antaisivatko äiteet poikien mennä vahtimatta? En osaa sanoa. Vanhemmat Perskeleet totesivat vaan, kun korttelisarjan alusta kerroin, että no sehän on hyvä, pysyy nulikat pois töllöntöitä tekemästä.




Eihän se kesä tietenkään pelkkää pallonpelailua ollut, vaan siihen sisältyi kaikenlaista, mikä pikkusta poikaa kovasti miellytti. Elämä oli sillai mukavasti aamupäivässä, että maailma oli suuri, melkein kaikki uutta ja löytämisen riemu melkein jokapäiväistä. Tietysti uuden oppimisen hintana oltiin usein niin polvet kuin nokkakin ruvella, mutta ei sitä niin dramaattisena pidetty. Tilastotappioita. Ja olihan se laastari jo keksitty silloinkin. Tosin piharatamon lehti pelitti ihan yhtä hyvin, kun eihän sitä aina jonkun naarmun takia viittinyt kotia juosta. Kesäjanon sammutti Rymd ja yleisen turvallisuudentunteen toi Kekkonen.

Ja olihan tarjolla myös viihdettä. Ison Ykän maailmassa kärsitään viihdeähkystä. Sitä on liikaa ja liian helposti saatavilla. Siihen turtuu. Pikku-Ykän maailmassa viihteen löytämiseen piti nähdä vaivaa ja vähempäänkin tyytyi. Yksi suosituimmista viihteen muodoista oli tietysti musiikki. Rokki oli vienyt nuoren miehen mennessään jo silloin, Slade iski kybällä ja Noddy Holderin ääni räjäytti tajunnan. Sillä hepullahan oli laulustyrkkarit ihan vaan muodon vuoksi. Ei se niitä oikeesti tarvinnut.

Rokin renkutustahan otettiin talteen Philipsin radionauhurilla, johon musiikkia äänitettiin radiosta c-kasetille, joihin pikkupojillakin oli nippa nappa varaa. Siihen kun saattoi äänittää päälle aina uudestaan. Äänen laatu ei välttämättä ollut hifiä, mutta kun me ei tiedetty mitä hifi on, niin eipä asian kanssa ollut tarvetta hifistellä. Nuorten sävellahjan lisäksi ei paljon muuta rokkiohjelmaa ollut, ja sitä kuunneltiin korvat ruvella käsi rec ja play-näppäimillä (tai hantaakihan se play-näppäin oikeastaan oli) valmiina äänittämään purkkaa ja jytää.




Luonnollisesti möllit nauttivat myös korkeakulttuurista eli luimme, hankimme ja lainasimme toisillemme hyvää ja kehittävää kirjallisuutta, kuten Mustanaamio, Korkeajännitys, Tex Willer ja ennen kaikkea Shokki. Shokki-lehti jos mikä on elänyt aaltoelämää. Se oli kovasti muotia silloin ennen 1970-luvun puoliväliä, 1980-luvun alussa taas divaritkaan eivät vaihtaneet Shokkeja kuin toisiin Shokkeihin ja nyt ne taas maksavat hurumykke. Vieläkö heput muistaa Slemmyn?



Sinä kesänä, niin kuin muutamana muunakin vietin paljon aikaa tätini luona. Tätini, hänen miehensä Tane, ja pari minua vanhempaa serkkupoikaa asustivat saman kunnan reuna-alueella, sanotaan paikkaa vaikka Laidanperäksi.

Ja Laidanperällehän minut kuljetti tietenkin postiauto. Ne kun kulkivat silloin vielä säännöllisesti ja taajaan. Niitä perinteisiä, tyylikkään ruman oransseja pelejä ei ole teillä enää aikoihin näkynyt. Niissä oli jotenkin enemmän tunnelmaa kuin tavallisessa linja-autossa. Vaan johtuukohan tuo muistin patinasta, kun sen aikaiset asiat ovat kyllä mielessä hyvinkin, mutta näkyvät muistin kuvaruudulla vähän semmosena rakeisena värifilminä niin kuin nuo 1970-luvun pätkät tuppaavat nykyisin jo olemaan. No, yhtä kaikki, postiauto toi ja vei mölliä ja mölli kulki ihan yksin, vaikka ikää ei ollut kymmentäkään. Nykyisin semmonenkaan ei kai onnistu, kun matkaa oli kuitenkin joitain kymmeniä kilometrejä. Tai no, mene ja tiedä, kulkeehan ne muksut bussilla kouluunkin.




Siellä Laidanperällä oli kaikenlaista puuhattavaa. Paikan vieressä oli vanha louhos, joka oli ollut käytössä viimeksi joskus vuonna Ryti. Louhoksen varsinainen monttu oli jo aikaa sitten täyttynyt vedellä, ja siitä oli tullut lampi, joka oli tietysti syvä kuin mikä, joten siihen oli mukava hyppiä. Olihan sinne ilmestynyt jopa kalojakin, ruutanoita tietysti, ne kun elävät vaikka pelkässä mutalikossa.

Louhoksen ympärillä oli sitten laaja jätemaa-alue, jäteskiksi sitä kutsuttiin. Siellä oli mahtavaa ajaa rossia, jota meikäläinen lasketteli polkupyörällä ja serkkupojat moottoripyörillään. Minä olin niihin masiinoihin silloin vielä pikkusen liian pieni. Mutta jäteskiltä löytyi myös pikkusen pojan aarteita eli kaksi ikivanhaa autonromua. Toinen oli vanha mossenraato ja toinen sitäkin vanhempi paku. Oli niissä vielä penkit (miten kuten) tallella sekä ratti, vaihdekeppi ja polkimet. Pikkumölli tietysti säännöllisesti hyppäsi puikkoihin ja pisti mielikuvituksen laulamaan. Pikkusen pojan mielikuvitus on niin valtava energiavara, että jos sen voisi valjastaa sähköverkkoon, niin kymmenen pikkusällin mielikuvitus tuottaisi virtaa keskikokoiselle maakunnalle.

Sen pakunraadon kohdalla vaan muisti tekee temppujaan. Minä kun jotenkin olen ihan varma siitä, että sen pakun nimi oli Star ja se oli puolalainen. Mutta järjellä ajatellen ei se varmaankaan voinu olla niin. Vaan haitanneenkos tuo. Olenhan minä siitäkin ihan varma, että kuulin Kalle Fält Bandin kappaleen Voita Hellalla jo vuonna 1972, vaikka se julkaistiin vasta vuonna 1977. Kytkentävirhe, luulisin. Mutta se toinen raato oli joka tapauksessa varmasti Mosse.




Jokaisella pikkusella pojalla on tiettyjä yksittäisiä esineitä, jotka ruokkivat mielikuvitusenergiaa toiseen potenssiin. Yksi niistä oli minulle Tanen työpaikaltaan tuoma pölynaamari. Siis ei mikään paperinen lättänä, vaan ihan kunnon maski, joka pienelle pojalle näytti ihan hävittäjälentäjän happimaskilta. Ei muuta kuin maski naamalle ja heppuhan olikin välittömästi jossain Itä-Karjalan taivaalla tiiraamassa, että tulevatko ne pirut auringosta.

Vaikka korkkareita siihen aikaan ahkerasti tuli luettuakin, ei Battler Britton mahtunut tuohon fantasiaan. Koska olin jo aikaisemmin alkanut harrastaa pienoismallien kokoamista (hei jätkät, sanooko Revell ja Airfix mitään?), niin Suomen omienkin ilmavoimien olemassaolo oli tullut jo tietoon. Eikä koneenani olleet koskaan ne kuuluisat Messerschmittit tai Brewsterit, vaan Curtiss Hawk 75, se Wasp-moottorinen versio. Se kun oli ensimmäinen pienoismalli, mikä tuli koskaan hankittua. Se on mulla muuten tallella vieläkin, vaikka melkein kaikki muut ovatkin jo hävinneet.




Tädin kanssa synkkasi hyvin, serkkupoikien kanssa synkkasi hyvin, mutta paras kaverini siellä Laidanperällä oli Tane. Auttelin Tanea pihahommissa, kävin hänen kanssaan kalalla ja ennen kaikkea pommitin miestä tolkuttomalla määrällä uteliaan pikkupojan kysymyksillä, jotka liittyivät hyvin usein sotaan. Tane kun oli ollut jatkosodassa tulenjohtomiehenä.

Tanella oli aina naama hyväntahtoisella hymyntirrillä ja hän vastaili kysymyksiini tarjoillen nulikalle rautaisannoksen sota-aikaa. Tai itse asiassa hän tarjoili rautaisannoksen siitä, mitä parikymppiset heput puuhailivat, kun ei tarvinnut sotia, kertomatta itse asiassa sodasta yhtään mitään, mutta hän teki sen niin ovelasti, että meikänulikka ei sitä tajunnut kuin jälkeenpäin. Kuuntelinpa vain jännää juttua siitä, kuinka tulenjohtomiehillä oli hyvä kalapaikka, mutta sen luo mennessä piti ylittää yks suonlämpäre, ja siinä piti olla matalana, kun naapurin piiska ylsi ampumaan siihen suolle.

Eli varsin leppoisan kuvan pikkumölli siitä touhusta sai. Tanehan oli siis tulenjohtomiehenä 4. divisioonassa ja kertoi olleensa Poventsassa. Ja tottahan hän siinä puhuikin. Vähän vanhempana otin sitten ittekseni selvää neljännen divisioonan historiasta ja hoksasin, että se porukka oli kyllä siellä missä Tane kertoikin sen olleen, mutta Tane taisi taktisesti unohtaa kertoa sen, että se sama divisioona oli kesällä 1944 Tali-Ihantalassa ja tulenjohtomiehillä oli siellä taatusti muuta tekemistä kuin onkimista. Itselläni oli siinä vaiheessa jo sen verran järkeä, että saatoin ymmärtää, miksi hän teki taktisen unohduksensa ja älysin myös olla kyselemättä enempää.

Muistan vain hyvin Tanen hyväntahtoisen hymyntirrin ja loputtoman kärsivällisyyden, kun utelias räkänokka kyseli hölmöjä. Ehkäpä hän ajatteli nulikkaa katsellessaan, että paska reissuhan se oli, mutta ehkäpä tuo kannatti tehdä. Saa tuokin nöösipoika vapaasti kysellä tyhmiä.

Tane on ollut mullan alla jo viisitoista vuotta. Muistelen vieläkin usein tuota hienoa miestä, joka kävi läpi Kannaksen tulihelvetin, mutta säilytti silti iloisuutensa, optimistisuutensa, ihmisystävällisyytensä ja sen hymyntirrin, joka kulkee vieläkin mukana omassa sielussani. Ei siitä ole pitkääkään aikaa, kun isä-Perskeleen kanssa saunottiin, otettiin mukista, muisteltiin Tanea ja tuumittiin, että jos sellainen heppu maailmasta löytyi, joka hankkiutui Tanen kanssa ränäväleihin, niin hepun olis tarvinnut katsoa peiliin. Maailma tartteis enemmän Taneja ja vähemmän niitä, jotka ideologioillaan pistää Tanet paskareissuille.




Se oli viimeinen täydellinen pikkusen pojan kesä. Jo seuraavana syksynä ja talvena pikku-Ykä alkoi oppia, että välillä elämä potkiikin munille, eikä pyytele anteeksi, vaan nauraa ilkeän naurun päälle. Mainioita pikkusen pojan kesiä oli kyllä vielä luvassa, mutta taustalla kaihersi se tieto, että elämä ei taida ollakaan pelkkää pikkusen pojan kesää. Aikuisten maailma ja siihen väistämättä joskus tapahtuva siirtyminen pelotti. Tuntui siltä, että pikku-Ykä katoaa tai muuttuu joksikin itselleen vieraaksi ja pelottavaksi.

Pikkusen pojan kesät ovat jo aikaa sitten vaihtuneet keski-ikäisen miehen täysiksi vuosiksi. Ilokseni olen huomannut, että ei siinä ihan niin huonosti käynyt kuin pelkäsin. Palanen siitä pikku-Ykästä, joka istui siinä Mossen raadossa kesällä 1974 elää vieläkin sisälläni, ja sehän ei muutu, eikä vanhene koskaan, vaan on omalla tavallaan iätön. Aikuinen mies sen ympärillä on vain rakentanut sen ympärille tiettyjä suojamuureja, jotta kokonaisuus nimeltä Ykä voi elää aikuisten maailmassa. Ja aikuisten maailmakin on välttämätön, sillä ilman sitä eivät pikku-Ykät voisi elää. Mutta on ollut ilo säilyttää se liekki siitä kurittomasta, keppostelevasta ja aina uteliaasta pikku nulikasta, ja uskon, että suurin osa ihmisistä on sen pystynyt säilyttämään.

Mutta tiedän myös ihmisiä, jotka ovat muuranneet sen liekin umpeen, ja se on kuollut hapen puutteeseen. Tuntuu siltä, että heidän elämänsä on jatkuvaa loukkaantumista ja varsinkin toisten puolesta loukkaantumista jostain, jota joku sanoi, tai jos ei sanonut, niin ainakin ajatteli. Heidän elämänsä täyttää tarve tuomita, vaientaa, rajoittaa ja rangaista. Ehkä heidän pikkunulikan sielunsa onkin pöllitty ja vaihdettu toiseen, johonkin sellaiseen, jota pikku-Ykä aikanaan pelkäsi.

Itse aion säilyttää sen pienen palan nulikkaa itsessäni hautaan asti. Olen sen velkaa pikku-Ykälle. Ja pikkusen pojan kesille.

Hyvää alkanutta kesää tämän blogin lukijoille.

Friday, June 1, 2012

ANTERO LÄRVÄNEN JA PELOKAS NAAPURUSTO

- Hyvää päivää, hyvät kuuntelijat, täällä Antero Lärvänen Huitsinnevadan paikallisradion ja Huitsinnevadan Paikallisdemokraatin yhteislähetyksessä. Lähetyksemme tulee Huitsinnevadan naapurikunnasta Ala-Tölöviöstä, jossa on ilmennyt yhteiskunnallista kuohuntaa. Paikalliset naiset ovat nimittäin perustaneet yhdistyksen, nimeltään Ala-Tölöviön Naiset Lisääntyvää Väkivallan Uhkaa Vastaan. Haastattelen tässä muutamia aktiivisia yhdistyksen jäseniä. Kerrotteko, mistä on kysymys? Oletteko aselupien tiukentamisen puolella?

- No eihän helvetissä olla. Kyse on siitä., että Ala-Tölöviötä uhkaa lisääntyvä väkivalta, ja sitä me vastustamme kaikin keinoin.

- Millä tavalla väkivalta uhkaa Ala-Tölöviötä?

- No se Saurin perhana.

- Kuinkas Pekka Sauri teitä uhkaa?

- No kun se meinaa ostaa täältä kesämökin, ja me pannaan hanttiin, ettei se tänne tulisi.

- Täsmennättekö hieman?

- No johan nyt toki. Kun sillä Saurilla ei ole minkäänlaisia aseita eikä aselupia. Ja kun sehän on jo tilastoissakin, että ne, joilla on laillisia aseita, tekevät puolta vähemmän henkirikoksia kuin ne, joilla niitä ei ole. Niin ei kai me tänne haluta tyyppiä, joka on potentiaalisesti puolta varmempi murhaaja kuin meidän omat äijät. Joilla muuten on laillisia tussareita joka ainoalla.

- Niin, itse asiassa tehän olette kyllä tässä oikeassa.

- Joo, eikä se väkivallan uhka tähän lopu. Se Saurin pelle kun meinaa loppulaskussa hommata meidän äijiltämme pois niin aseet kuin luvat. Ja sehän tekis ukoistamme tilastollisesti tuplasti vaarallisempia. Äijät ovat kotona ihan käpynä ja järsivät oksanpätkää vihanpäissänsä, ettei tulis huudettua ilmoille rumia sanoja. Ne ovat yhteen ääneen todenneet, että ei tässä miksikään tilastolliseksi muijanhakkaajaksi ruveta, vaikka joku vihreän piipertäjä semmosia kaavailisikin. Ja eikä se Saurin vaarallisuus tähän lopu.

- Täsmennättekö tätä väitettä?

- No eihän Sauri ole käynyt armeijaa. Ja onkos näistä joukkomurhaajista yksikään käynyt armeijaa loppuun?

- Niin no totta sinänsä, mutta onhan nyt Saurin kohdalla kuitenkin niin, että kyseessä on kohta kuusikymppinen mies, niin vaikeaahan häntä on sinänsä profiloida miksikään potentiaaliseksi kouluampujaksi.

- Myöntää täytyy juu, mutta meidänkin äijät ovat tommosia 40 – 60-vuotiaita. Niillä on ollut luvallisia aseita vuosikymmeniä, eivätkä ne ole koskaan törppöilleet pyssyjensä kanssa eivätkä muutenkaan riehuneet. Eli ei niitäkään voi oikein profiloida miksikään alta kaksikymppiseksi lukioampujaksi. Mutta niin vaan ovat joka heppu joutuneet käymään latvabeetestissä ja henkilökohtaisessa kuulustelussa, jos ovat jotain uutta lupaa vailla. Ja täysjärkiseksi on todettu jokainen. Ja arvaapa, paljonko poliiseja kyrpii pistää kymmeniä vuosia tuntemiaan miehiä palikkatestiin ja kolmannen asteen kuulusteluun? Siks toiseks meilläpäin pelätään ihmisiä, joilla on pakkomielle. Tyypille on asiaa väännetty rautalangasta ja ratakiskosta, mutta heppu jauhaa jatkuvasti samaa. Jos se edes älyäis polttaa perstupakin ja miettiä, että onkohan tässä nyt kyseessä vaan oma kasvojen säilyttäminen vai ihanko niinkun asian asia. Ja me myös pelätään Saurin vaikutusta Ala-Tölöviön kunnalliseen elämään.

- Mutta hänhän on tietääkseni vain katsastamassa täällä mahdollista mökkiä eikä muuttamassa tänne kirjojaan.

- Mitäs Antero itte tykkäät Ala-Tölöviöstä?

- Niin, onhan tää ihan tolkuttoman hieno paikka asua kyllä, ja jos asuisin vaikka Helsingissä ja hankkisin täältä mökin, niin kyllähän mulle mieleen tulis… juu… ihan totta niin… mutta minkäslaista vaikutusta te pelkäätte?

- No sitä etelän vaikutusta. Jos se sen Saurin mukana piru vie tarttuu tännekin. Mietipä nyt vaikka sen asekomiteaa. Eikös teillä siinä Huitsinnevadan Paikallisdemokraatissa julkaistu aika käypä vertauskuva siitä, joku hotellinpitäjähän sen sanoi, mikä perskeles sen nimi nyt oli, en minä muista, mutta sehän meni niin, että Saurin asekomiteaa saattoi verrata Kainuun yksityisautoilun suuntaviivoja määrittelevään komiteaan, johon kuuluu viisi helsinkiläistä ajokortitonta ja yksi porvoolainen ajokortillinen. Mitä se tommonen meininki on?

- Ja heppuhan on psykologi, siis Herra nähköön psykologi, mutta on siitä huolimatta Helsingin rakennus- ja ympäristötoimesta vastaava apulaiskaupunginjohtaja. Eikä ole edes laillistettu psykologi, mutta en minä kyllä tiedä, että oliskos se siinä hommassa laillistettunakaan yhtään pätevämpi. Jos Helsingin käsitys asiantuntemuksesta ja osaamisesta on se, että uskonnonopettajan voi laittaa tekemään kellosepän hommia, niin sehän on tietysti ihan heidän asiansa, mutta ei me olla täällä semmoiseen totuttu. Jos se asettuu tänne, niin sehän kettu vielä huudattaa itsensä joksikin kunnalliseksi metsänhoitajaksi, vaikkei ymmärrä touhusta sen enempää kuin poro perämoottorista.


- Tuo on kyllä kieltämättä totta, enkä toivoisi tuollaisen ilmiön leviävän tänne Pinnanmaan maakuntaan ensinkään. Mutta ymmärrättehän, että teitä kyllä syytetään tämän haastattelun perusteella henkilöön kohdistetusta vittuilusta?

- Vaan siinähän syyttävät. Kun täähän on henkilöön kohdistettua vittuilua. Mutta kumpikos aloitti? Kai tässä muutama saa vittuilla yhdelle, kun se yksi on ensin vittuillut monelle sadalle tuhannelle. Ja saa meillekin kohdistaa henkilöön kohdistettua vittuilua, jos me työnnämme kärsämme lainkuuliaisten ihmisten asioihin sellaisessa asiassa, mikä ei meille kuulu.

- Eipä minulla tuohon ole oikeastaan lisättävää. Kiitos haastattelusta, Ala-Tölöviön väkivaltaa vastustavat naisaktivistit. Täällä Antero Lärvänen, Ala-Tölöviö. Jaa-a, äänimiehet, nyt kun rupean tuumimaan, niin oikeastaan tää Ala-Tölöviö alkaa vaikuttaa paikalta, johon kohdistuu ihan oikeasti väkivallan uhka, ja taivaskin näyttää synkemmälle. Eiköhän lähdetä porukalla turvaan Lälläveden rantaan? Mistä sitä tietää, vaikka muutkin oikeamieliseksi sertifikoidut kyttäilisivät täältä mökkiä.

- Joo, näitähän on näitä psykologeja ja Tupperware-kestejä ja mitä näitä on, yliopistoja. Mutta mökillä on laillisessa asekaapissa kaksi laillista haulikkoa ja yksi laillinen järeäkaliiberinen kakskakkonen pienoispistooli. Ja lupia on joka hepulla. Niin että onhan siellä tilastollisestikin turvallisempaa.