Friday, January 27, 2017

SELLAINEN PERINTEINEN VIIKONLOPPU

Eli epäpoliittista suomalaista miesperinnettä

Elettiin Pinnanmaan maakunnan Äkkölämäkölän kunnassa, tarkemmin sanottuna luonnonkauniin ja vesilinnuistaan tunnetun Hääränlärpättämänjärven rannalla. Oli se vaihe syksyä jolloin päivisin kesä vielä muistutti olemassaolostaan ja tarjosi kauniita ja lämpimiä hetkiä mutta iltaisin ja öisin kalsaksi viilenevä, suorastaan teräksinen ilmanala antoi puolestaan ymmärtää, mitä tuleman piti. Niin kuin jokainen syksy aina ennenkin. Vuodenajat taistelivat keskenään, toinen voitti ja sitten taas muutamaa kuukautta myöhemmin hävisi toiselle. Taistelu ei koskaan loppunut. Varsinkin näillä Suomen leveysasteilla sen huomasi. Mutta siihenhän oltiin totuttu. Näin sen kuului ollakin.

Hääränlärpättämänjärvi oli myös tunnettu mökkijärvi ja erään sellaisen mökin pihalla kulki kaksi miestä täydet klapisylilliset mukanaan. Toinen miehistä vei klapeja saunalle ja toinen sen vieressä olevaan grillikotaan. Tuttuja miehiähän nuo, Pöntisen Pave ja Perskeleen Ykä. Miehet odottelivat mökille tällä hetkellä ajavia ja epäilemättä jo kovaa janoa kärsivää Lötjöstä, Kutvosta sekä Pätistä ja kasasivat siinä odotellessaan tarpeeksi puita koko viikonlopuksi. Olihan edessä sellainen kahden päivän puhtaasti miehinen mukava törpöttely- ja saunomissessio.

Ensimmäisenä mökille oli saapunut Pöntinen. Koska mökin omistaja, paikallinen maanviljelijä Son Lönsön oli hänen vanha tuttavansa oli avain jätetty sovittuun paikkaan vuorilaudan alle piiloon niin kuin monta kertaa ennenkin. Lönsön viljeli tiluksillaan väläkaalia ja aattakätkää sekä viime aikoina myös luomuna viljeltyä transfobista slurria. Lönsön oli todennut Pöntiselle että nämä kuudenkymmenen hehtaarin viljelyt laskettiin nykyisin lähinnä pienviljelykseksi joten muutakin piti yrittää saadakseen revittyä leivän täällä syrjäseuduilla.

Niinpä hän myös kaivoi, pussitti ja myi eteenpäin manttaaliltaan eräältä soraharjulta löytynyttä erittäin hyvälaatuista genitaalihiekkaa, jota oli myyty pääosin Helsinkiin ja Tampereelle sekä viime aikoina ilahduttavan paljon myös Yhdysvaltoihin. Paikalliset varastot olivat kuulemma jostain syystä loppuneet ja ulkomailta sitä ostettiin niin paljon kuin vain ehdittiin pussittaa. Mistä lie kysynnän kasvu johtunut? Lisäksi hänellä oli täällä Hääränlärpättämänjärvellä kolme mökkiä samoin kuin vieressä olevalla Hällävälänjärvellä. Niitä hän vuokrasi jatkuvasti. Perheellisen on pakko yrittää.

Lönsön oli todennut että tällaisille perinteisille suomalaisille miesten ryyppyporukoille hän vuokrasi mökkejä oikein mielellään. Vaikka kyseisten viikonloppujen aikana työstetään eri tyyppisiä alkoholijuomia noin hehtolitra, niin sunnuntaisin, porukan häivyttyä sai sen vaikutelman että mökki oli viikonloppuna ollut tyhjä. Kaikki oltiin siivottu ja laitettu paikalleen. Olipa yleensä vielä tehty seuraavia vuokralaisia varten valmiit puutkin ja lyöty sytyt saunan pesään. Ei muuta kuin seuraavan vuokralaisen tuikata tuli alle.

Erityisesti venäläisiä Lönsön piti hankalina asiakkaina. Mökit jäivät heidän jäljiltään usein hyvin epäsiistiksi, niillä oli tapana juoksuttaa saunan suihkusta vettä jatkuvasti niin että pumppu kyykkäsi vähän väliä ja sitten niillä oli vielä se ihmeellinen tapa että kovilla pakkasilla ne pistivät niin takat, kamiinat kuin patteritkin täysille ja pitivät sitten siitä huolimatta ikkunoita auki. Mitä ihmeen järkeä siinäkään touhussa oli? Toisaalta rahallahan ne maksoivat nekin ja Äkkölämäkölässäkin ihmisten pääelinkeino oli syöminen.

Pöntinen laittoi puut valmiiksi saunan pesään ja Ykä viritteli tahollaan puita grillikotaan, jossa oli mainio Kotakeittiön tulisija. Oli tiedossa, että muu porukka saapuisi noin varttitunnin sisällä joten Pöntinen laittoi saman tien saunan lämpiämään. Saunapuissa oli melko paljon närettä joten mukava rätinä ja paksahtelu alkoi kuulua pesästä. Saunan piisistä nousevia savuja piti tietysti lähteä ulos ihailemaan niin kuin aina ennenkin. Se vei jotenkin ajatukset niihin yksinkertaisempiin aikoihin kun kylän kokokin laskettiin savujen mukaan. Ykä puolestaan oli kantanut grillimajalle koivupuuta. Pihkainen näre ei taas oikein puolestaan käynyt siihen hommaan, kun se paukautteli niitä kipunoita jatkuvasti.

Auto toisensa jälkeen saapui mökin pihalle ja tuttu porukka oli kasassa. Tässä porukassa ei turhia halailtu. Mitä suotta. Reilu kädenpuristus riitti. Lötjönen, Kutvonen ja Pätinen kantoivat romppeensa sisään ja sen jälkeen oli vuorossa perinteinen tervetuliais- ja viikonlopunaloitusdrinkki, toisin sanoen tukeva mukillinen kolmen tähden Jallua. Miehet olivat joskus ihmetelleet perinnettä joka näytti olevan ryyppyporukoissa yleinen kautta Suomen. Kotona jaloviinaa ei tullut koskaan harrastettua, mutta näihin tilaisuuksiin sitä aina ilmestyi. Ehkä se vaan kuului kuvioon. Ehkä siinä oli myös jotain perinteisen suomalaista. Eihän muualla maailmassa olla vieläkään opittu, kuinka konjakkia leikataan.


Mukit kopsahtivat yhteen, kohosivat, kuului 5 x klunks sekä 5 x ähkäisy ja miesten mökkiviikonloppu oltiin julistettu alkaneeksi. Seuraavana suuntana olikin luonnollisesti sauna, jossa vietettäisiin muutama seuraava tunti. Lötjönen, Kutvonen ja Pätinen laittoivat mukanaan tuomansa oluet pakkaseen ja Pöntinen sekä Ykä puolestaan ottivat omansa sieltä pois ja kuskasivat saunalle. Pitihän sitä juomista olla sillä miehinen stressin karkoitus janottaa.

Löyly alkoi kotoisan suhinansa, oluttölkit kolahtivat yhteen ja miehet alkoivat palvata lihaansa ja puhua samalla löylyn kanssa kotoisuudessaan kilpailevaa mukavaa paskapuhetta jossa vaihdettiin alkuun lähinnä tuoreimmat kuulumiset. Lihan palvaaminen oli tosin varsin hillittyä, sillä tässä porukassa ymmärrettiin, että saunominen on nautinto, ei kilpailu. Miksi ihmeessä muuttaa nautinto kärsimykseksi? Välillä pidettiin taukoa saunan kuistilla, jossa höyryäviin keski-ikäisten miesten kroppiin liittyi Voimasavuke Bostonin sankka savu. Jonka jälkeen siirryttiin jälleen löylyyn. Sitähän varten tänne oltiin tultu.

Näitä tapaamisia saattoi kutsua tapahtumattomuuden riemujuhliksi, sillä minkäänlaista varsinaista ohjelmaa ei harrastettu eikä oltu kehitetty eikä mikään muuttunut edellisistä kerroista. Miksi pitäisi muuttuakaan? Vanhenevat miehet saunoivat, joivat olutta ja muistelivat sitä, kun nuorempina saunottiin ja juotiin olutta. Se, mikä saattaisi naisille olla ihmettelyn aihe oli se – joitain heitä ehkä hieman loukkaavakin fakta – että naisista ei näissä löylyissä puhuttu ollenkaan. Piruakos sitä naisista puhumaan, kun kerran miesten kanssa oltiin tultu ryyppäämään. Joskus aivan nuorena, kauan aikaa sitten saattoi asia olla hieman toisin, mutta nuoren miehen ajattelutavan saattoi määritellä lauseella ”on selvää, etten aina ajattele pillua, mutta silloin kun yleensä ajattelen, ajattelen pillua”. Näillä miehillä kyseinen asia oli rauhoittunut jo aikaa sitten. Koira heilutti häntää eikä häntä koiraa. Miesten vaimot tiesivät tämän, mutta jotkut vaimot olivat aina naama hieman nurpallaan kun äijä läksi kavereitten kanssa mökille. Mahtoiko tuo johtua naisellisesta kontrollinhalusta ja tiedosta siitä että mökillä mies oli totaalisesti sen kontrollin ulkopuolella.

Hyvään mökkiporukkaan kuuluu olennaiselta osaltaan se, että porukkaan ei kuulunut sellaisia heppuja, jotka toivat mukanaan vääränlaista viinaa. Lähinnä kahdenlaista:

1. Rähinäviina. Tätä ei kai tarvitse kellekään selittää sen tarkemmin.

2. Lässytys-, opetus- ja sen jatkuvan toiston viina. Tällä alkoholimuodolla oli ennen pitkää sellainen ominaisuus, että umpirauhallisenkin miehen kädessä oleva tavallinen oluttölkki muuttuu ennen pitkää rähinäviinaksi varsin selvin eikä välttämättä kovin miellyttävin seurauksin.

Tällaista väärää viinaa juovat heput tietysti karsiutuvat vakituisista ryyppyporukoista pois hyvin nopeasti sillä masokismi ei kuulu moisiin viikonloppuihin. Luonnollisesti toimivan viikonlopun kannalta on oleellista että miesten arvo- ja ajatusmaailmat ovat suhteellisen lähellä toisiaan. Jos mökillä on sanotaammeko kolme miestä, joilla on voimakkaan kansallismielinen ajattelumaailma ja kolme miestä jotka taas tunnustavat aktiivisesti punavihreää ideologiaa niin riidalta on hyvin vaikea välttyä ellei kaikilla ole niin totaaliset lehmän hermot ettei saunoessa ja törpötellessä keskustella muusta kuin urheilusta. Toisaalta jos mies tietää joutuvansa mökille mennessään harjoittamaan ennakkosensuuria niin piruako sinne mökille sitten yleensä lähtemään.

Välillä Ykä kävi sytyttämässä tulet grillikotaan ja saunatauko muuttui samalla myös muonitukseksi jossa paisteltiin makkaraa, joka kuuluu kyseisten tapahtumien ensimmäisen illan olennaiseksi ruuaksi. Samalla muisteltiin niitä monia hyviä makkaroita, joita ei enää ole tarjolla. Erityisesti mieleen tuli Atrian Wanhan Ajan Makkara, joka oli erinomainen tulimakkara mutta jota ei tahtonut enää löytää oikein mistään. Ykä muisteli myös lämmöllä ehkä kaikkein aikojen parasta grillimakkaraa eli Chef Wotkinsin Wotwurstia jota hän osti säännöllisesti silloin kuin vielä siellä Reuna-Suomessa Helsingissä asusteli. Sitäkään ei ollut enää myynnissä. Kyseisessä sessiossa miehille maistui erityisesti ruisryynäri. Yleensä ja erikseen todettiin, että niin lenkki kuin säilykeliha ei ole aikoihin ollut enää lähelläkään sitä, mitä se oli vielä joskus 1980-luvulla. Sen HK:n Sinisenkin ne menivät ja jotenkin pilasivat. Se Sukulako sen sai aikaiseksi?

Ja sitten jälleen saunaan, jossa mietittiin porukan nuivan ajattelumaailman keskenään sopivuutta ja samalla sitä, mahtoiko punavihreää ideologiaa tunnustavat porkkanaa purevat herraseurat pitää tällaisia samanlaisia mökkiviikonloppuja. Kai niillekin häppä maistui mutta kun sen tyyppinen ajattelu eli eniten siellä suurissa betonikaupungeissa niin keskittyivätkö ne lähinnä kapakassa istumiseen? Joka tapauksessa seurue pesi itsensä miten kuten, pukeutui ja siirtyi istumaan grillimajaan jossa jatkoi kansallismielistä, humaltuvien miesten selväksi vihapuheeksi tulkittavaa keskustelua tosin toivottaen samalla oikein mukavaa viikonloppua sille potentiaaliselle punavihreälle herraseuralle joka mahdollisesti vietti samanlaista viikonloppua jollain vastaavalla mökillä. Luonnollisesti tämän fiktiivisen punavihreän seureen terveydeksi otettiin jälleen tukevat moukut jallua, jota oltiin työstetty pitkin iltaa hyvistä syistä eli lähinnä niistä että otetaas jallua kun ei olla hetkeen otettu. Kyseessä oli myös taktinen suoriutuminen sillä paikalla olevista jaloviinoista kannatti juoda ensimmäisen illan aikana noin 75 prosenttia ajatellen jo kaukana tulevaisuudessa odottavaa sunnuntaiaamua.

Kyseisessä sessiossa olevat miehet olivat kaikki tahoillansa tottuneet eräelämään jota harrastaessaan heille kävi vaatimatonkin majoitus. Näissä sessioissa puolestaan hieman hifisteltiin koska tänne tultiin ryyppäämään eikä metsästämään tai vaeltamaan joten mökissä oli sekä pakastin, posliinivessa että astianpesukone ja kyseisessä mökissä myös suhteellisen iso televisio. Television kohdalla oli tärkeää, että sen kanavat katsottiin tapahtuman alussa läpi jotta tiedettäisiin mitä illan aikana ei tultaisi katsomaan. Keskinäinen pulina riitti oikein hyvin. Poikkeuksena saattoi olla sellainen kerta jolloin telkkarista oli tarjolla jotain huomattavan mielenkiintoista urheilutarjontaa niin kuin vaikka olympialaisia tai lätkän mm-kisoja. Olihan tietysti mukana tietokoneita ja älyhärpäkkeitä mutta niitä ei avattu, ellei sitten jollain hepulla ollut jotain mukavaa uutta näytettävää, niin kuin vaikka esimerkiksi aivan erinomaista suomalaista motokuskijazzia:


Koska kyseessä oli perjantai ja pääosin miehillä oli ennen törpöttelyn aloittamista takanaan työpäivä oli selvää että taktinen, strateginen, logistinen ja operatiivinen väsymys iski viimeistään puolilta öin ja mökissä alkoi kuulua viiden juopuneen miehen tukeva kuorsaus jota mökin katolla istuskeleva ja joutenoloaan lopetteleva varis saattoi ihmetellä. Ja tuumia, että eikös ne ihmiset itse sanoneet että äänellään se variskin laulaa, mutta ei tuo noitten äijien korina kyllä juurikaan musikaalisia ansioita sekään pahemmin ansaitse. Törkeää taiteellista syrjintää, vaikka muuten ihan mukavia heppujahan nuo olivat.

Siirrytään lauantaiaamuun, jossa miehet heräävät viimeistään puoleenpäivään mennessä, yleensä jo hieman aikaisemmin, sellaisessa näissä tapahtumissa niin tutussa ns. luovan krapulan tilassa. Siinähän nautitaan aamiainen eli yleensä kahvia ja lihapiirakkaa, jota on terästetty metukka- tai balkansiivuilla. Jonkunnäköistä mehua nautitaan yleensä myös tai sitten vissyn vesiä jos hepulle ne mielummin maistuu. Viimeistään kello kolmetoista koko porukka siirtyy Toisen Päivän Ensimmäiseen Saunaan. Saunan löylyissä luovan krapulan tila kehittyy, mutta ei saavuta sinänsä vielä filosofista huippuaan, vaan tässä vaiheessa loiventavia oluita hörsivät miehet keskittyvät lähinnä vitsinkerrontaan. Sinänsä kun miehet ovat tunteneet toisensa jo hyvin kauan, niin vitsinkerronta on jo perin tuttua eli sen voisi todeta etenevän kaavalla:

- Rasistinen vitsi A7

- Rasistinen nauru D3

- Homovitsi C11

- Asenteellinen homovihanauru N9

- Naista halventavaksi tulkittava seksivitsi B8

- Naista halventavaksi tulkittava seksistinen halveksuttava vihanauru D12

Aina silloin tällöin joku miehistä kertoo uudenkin vitsin mistä hän saa erikoiskiitoksen ja sen kunniaksi on otettava tietysti tukevat moukut jallua, jota on siis jäljellä noin 25% siitä määrästä mitä sitä tänne mökille perjantaina tuotiin. Jallun määrä on voimakkaasti vähentynyt mutta harvassa toisaalta ovat ne tuoreet vitsitkin.

Kyseisen saunan jälkeen on ohjelmassa ruokailu, josta tällä kertaa oli vastuussa Kutvonen. Kutvosen tarjoama menu oli yksinkertainen mutta erittäin toimiva sekä ennen kaikkea helppo valmistaa. Menu sisälsi lohkoperunoita sekä hirvisäilykettä johon ei oltu laitettu muuta maustetta kuin jauhettua merisuolaa ja lipstikkaa, mikä käy kaikkeen riistaruokaan aivan erinomaisesti. Lisäksi oli tarjolla ruisleipää ja jo aiemmin kuppiin sulamaan laitettua voita. Miehet kutsuivat tätä varsin tuttua ruokaa nimellä Perkeleen Kovien Miesten Ruoka ja äyskäröivät sitä ääntä kohti suurella antaumuksella.

Ruokaa sulateltiin grillikodassa noin tunnin verran ja sitten olikin aika siirtyä Toisen Päivän Toiseen Saunaan jossa luova krapula oli saavuttanut toisen päivän luovan nousuhutikan tilan joka mahdollisti huomattavan filosofisen keskustelun tason jonka kaikkinensa saattoi määritellä joko laittoman tai ainakin epäilyttävän viha-, pelko-, fakta- ja järkipuheen piiriin.

Luonnollisesti tuli käsiteltyä myös ajan kulun käsittämätöntä ja julmaa nopeutta. Aikanaan se, mikä oli edessä tuntui kestävän käsittämättömän pitkään mutta taaksepäin katsottuna se olikin vain mitätön hujahdus. Muistivatpa miehet mainita sen kestoaiheen, kuinka työn tekeminen muuttui päivä päivältä vaikeammaksi niitten työtä määrittelevien ihmisten toimesta jotka eivät olleet koskaan töitä tehneetkään. Toisaalta muistettiin, että hyvä kun niitä töitä kuitenkin oli sillä tämänikäiset häiskät olivat elämänsä viimeisessä työpaikassa jonka loputtua he olivat lähinnä yhteiskunnallista ongelmajätettä. Filosofisessa keskustelussa nousi myös aina esille se tietynlainen suru siitä, että se maa, jonka tämä porukka mielsi aikanaan niin tutuksi ja omakseen oli alkanut muuttua niin vieraaksi ja sellaisten ihmisten toimesta jotka kuitenkin edustivat hyvin pientä vähemmistöä. Tietysti kaikki keskustelu käytiin pitkillä sanamuodoilla puhuen kieltä jota voisi kutsua saunatajunnanvirraksi.

Mutta keskustelussa todettiin myös se, että oli meillä minkälainen hallinto ja kuinka sekopäinen virkamieskoneisto tahansa, niin tiettyä suomalaisten miesten kaveruutta se ei pystyisi koskaan estämään. Se oli tietynlainen pysyvä elämän tukipylväs maailmassa joka keksi joka päivä jotain uutta ja älytöntä. Vaikka ehkä se virkamieskoneisto jossain vaiheessa hoksaisi vaatia, että tällaisiin ryyppyreissuihin tulisi mukaan kunnallinen mielipidevalvoja joka pitäisi huolen siitä, että juovuksissa keskusteltaisiin vain oikeista asioista ja oikeissa sävyissä. Tämä porukka tuumi siitä vaihtoehdosta että saattaahan sekin joskus tapahtua, mutta tuossa mökin vieressähän on tuo Perseenrepimänrääpimänsuo, jossa on vielä tilaa. Todettaisiin vaan sitten jälkikäteen että se tyyppi vaan läksi jonnekin eikä me humalapäissämme oikein arvattu lähteä sitä etsimäänkään. Oltais vielä eksytty itsekin. Kun alkoi olla pimeäkin. Miten lie sitten kadonnut? Jos se lähti itte vihapuhumaan tuonne suolle ja eksyi sitten?

Selväähän on, että suurimmat filosofiset oivallukset tapahtuivat sitten päivän toisen saunan  jälkeen illalla joutenoloa lopetellessa, mutta koska mikään muu ei siinä vaiheessa enää ollutkaan selvää, niin ne tuppasivat sitten autaasti (ja ehkä onnekkaastikin) unohtumaan ja pikkuhiljaa kuorsauskvintetti alkoi jälleen esittää koko yön kestävää konserttoaan.

Sunnuntaiaamun taustamusiikkina olisi saattanut soittaa Volgan Lauttureita nonstoppina, mutta sehän ei estänyt aamiaisen jälkeistä kämpän täydellistä siivoamista. Tänne tultiin ja täältä lähdettiin jälkiä jättämättä. Koska väsymys oli tullut melko varhain näytti alkometri miehille että maantie kutsuu. Jälleen kerran lyötiin kouraa kouraan ja todettiin, että tää otetaan taas uusiksi. Mukavinta siinä lupauksessa oli se, että se tiedettiin todeksi. Ja joka kerta samalla, muuttumattomalla kaavalla. Jos se toimii, älä räplää.


Lukijalle: tämä kirjoituksen idea pohjautuu Kari Ojalan toistakymmentä vuotta sitten julkaistuun kolumniin, jossa hän totesi, että miesten ryyppyviikonlopuilla on uskomattoman suuri terapeuttinen merkitys. Olen kokemuksen syvällä rintaäänellä täysin samaa mieltä. Ojalan kirjoitus on alun perin julkaistu Vihreässä Langassa ja täytyy sanoa, että se taitaa olla se ainoa kirjoitus kyseisessä aviisissa jonka kanssa olen samaa mieltä.


Ja vielä loppuun lisäys. Tarkoituksena oli pitää kirjoitus vapaana päivänpolitiikasta, mutta tämä juttu vaan hyppäsi silmille. Toisaalta sitä saattaa verrata sellaiseen mökillä esitettyyn kiroilevaan motokuskijazziin. Vittuuntumista ja hammasten kiristystä siinäkin on. Kotimaiset demarimme ovat – Liisa Jaakonsaari esilukijana – nyt kovasti hämmästyneitä kun Donald Trump näköjään on pitämässä vaalilupauksensa. Hämmästyksen ymmärtää, sillä onhan se sellainen törkeys broileripolitiikkaan tottuneille jotain aivan käsittämätöntä. Asian tiimoilta Liisa on vielä tuuminut, että nyt on aika julkaista terävä twiittaus ja lopputuloshan on juuri niin oivaltava ja asiaan sataprosenttisesti liittyvä kuin vain Liisalta voidaan odottaa:


Tunnetulla tyylillään Liisa jälleen kerran putsasi pöydän, tyhjensi pajatson ja hiljensi soraäänet. 

Itse asiassa hoksasin, että kun Liisa aikanaan lähtee politiikasta niin minulla tulee häntä tolkuttoman ikävä. Tosin ehkä eri syystä kuin mitä Liisa itse saattaisi kuvitella.

Vaan hetkonen, nykykäsityksen mukaan meikäläinen taisi juuri syyllistyä poliitikkoon kohdistuneeseen vihapuheeseen. No, joka tapauksessa oikein hyvä alkavaa viikonloppua kaikille. Ehkä teistä joku lähtee vaikka mökillekin.

Wednesday, January 25, 2017

UUSI SUUNTA OSA III


- Osastolla hiljaisuus!

Sukevan valtiollisen erityisvankilan osasto 4:n valot sammuivat. Elettiin helmikuun kahdeksattatoista vuonna 2024. Yhden hengen sellissään pienen pöytänsä ääressä istuva vanki nro MP028 järsi hissukseen vankilan iltapalaa, johon kuului neljä palaa ruisleipää, saman verran sulatejuustoviipaleita, margariininappi sekä kupillinen teetä. Syötyään hän kääri sätkän ja pani palamaan. Aikanaan hän oli ollut tunnettu urheilumies joka ei olisi voinut kuvitellakaan tupakoivansa mutta pitkät ja hiljaiset päivät sellissä olivat saaneet kaipaamaan jotain ylimääräistä tekemistä. Tietynlaisen oman, yksityisen hetken muuten niin kovin ohjelmoidussa elämässä. Vähän niin kuin armeijassa aikanaan. Tosin inttiaikaan verrattuna hänen aamukampansa oli kovin, kovin pitkä.

Tupakkaa, samoin kuin makeisia ja kahvia hän sai ostettua vankilan kanttiinista johon hänen sukulaisensa olivat toimittaneet säännöllisesti krediittiä. Olisihan hänellä ollut varaa valmiisiinkin savukkeisiin, mutta sätkän kääriminen oli jotenkin rentouttavaa. Terapeuttista, ettei sanoisi. Kanttiinia hoitava vartija oli joskus sanonut MP028:lle, että hänen on turha valittaa oloistaan. Kannattaisi ehkä muistaa niitä, jotka mielipiteittensä vuoksi potkittiin aikanaan pois työstään, peruspäivärahalle ilman varakkaitten sukulaisten tukea. Heidän vankilanaan oli koko Suomi, eivätkä he päässeet sieltä pois sillä häpeätuomion pituus oli koko loppuelämä. Kunnes vuonna 2021 suoritettiin ihmisten rehabilitointi. Asia, jonka tarvetta ei joskus 1980-luvulla oltaisi voitu kuvitellakaan.

Olihan vartija kieltämättä oikeassa ja toisinajattelijoita oltiin kohdeltu perin tylysti Suomessa ennen suurta muutosta vuonna 2021. Niin sanotusta vihakirjoittamisesta aloitettu esitutkinta oli itsessään rangaistus, oikeudenkäynti oli häpeärangaistus, julkisuus oli tuplahäpeärangaistus ja lopullinen rangaistus oli sitten työpaikan ja sitä myötä ansion menettäminen. Sillä varsinaisella sakko- tai ehdollisella tuomiolla ei ollut sitten enää niin suurta merkitystä. Itse prosessi oli rangaistus ja järjestelmä käytti sitä ja sen uhkaa taitavasti ja sumeilematta. Se hallitus taas, joka astui valtaan vuonna 2019 ei ollut sitten kainostellut niitten vankeusrangaistuksienkaan kanssa. Ja jatkoi sitä jo aikaisemman hallituksen hyväksi havaittua linjaa, että poliisi laittoi syytettyjen takavarikoiduille tietokoneille lapsipornoa saaden aikaan vielä uuden syytteen ja tehden häpeärangaistuksesta kahta pahemman johtaen myös säännöllisesti lasten huostaanottoon ja sitä myötä koko perheeseen ulotettuun rangaistukseen. Kaikkia syytettyjä ei saatu tuomittua syytteitten ohkaisuuden vuoksi mutta koska prosessi itsessään oli tuomio, niin monelle toisinajattelijalle vankila oli todellakin koko Suomi ja vankeus oli työttömyys, persaukisuus, perheen ja ystävien menetys. Koska ystävätkään eivät enää uskaltaneet olla tekemisissä väärinajattelijan kanssa. Ajatellen puolestaan omaa perhettään ja tulevaisuuttaan.

Mutta juuri hänen vankilansa ja häntä ympäröivä maailmansa oli tämä Sukevan erityisvankila. Yhden hengen selli, jossa oli punkka, pöytä, tuoli ja muutama hylly jossa yhdellä oli pieni televisio, matkaradio ja kahvinkeitin sekä toisella lehtiä, kirjoja ja kirjeitä. Henkilökohtaisille tavaroille oli pieni kaappi ja sellissä oli myös pieni wc. Tietokonetta ja internetiä vangeille ei sallittu. Vanki nro MP028 tiesi hyvin, että vankilaa, jossa hän suoritti tuomiotaan kutsuttiin Sukevan Stammheimiksi. Hänen mielestään nimitys oli hieman loukkaava, sillä varsinaisessa Saksan Stammheimissa oltiin säilytetty terroristeja eikä maanpetosvanki 028 suinkaan mieltänyt itseään terroristiksi vaikka hänet maanpetoksesta oltiin tuomittukin.

Olihan hän kuitenkin ollut Suomen kermaa. Niin sanotun oikeistopuolueen politiikko, kansanedustaja ja ministeri. Hän oli tottunut valtaan ja siihen, että hän ei ollut kenellekään vastuussa. Sinänsä häntä harmitti, että hän oli pyrkinyt saamaan uralleen nostetta Suomen politiikasta vaikka hänen olisi kannattanut yrittää samaa Brysselin kautta ja pysyä siellä. Hän valitsi – jos urheiluvertausta saattoi käyttää – väärän liigan. Alun noste kääntyi epäonnistumiseksi ja päätymiseksi rivikansanedustajaksi. Toisin kuin sillä siilinjärveläisellä pyrkyrinperkeleellä, sillä saatanan savolaisella joka oli tehnyt oikeat valinnat ja joka oli nyt korkea-arvoinen Euroopan Liittotasavallan byrookomissaari. Mies kaiken vastuun ulkopuolella. Ja hän itse taas, saatana soikoon, oli vanki. Mies, joka joutui kantamaan vastuunsa kaksin kallein vaikkei pahemmin huvittanut. Sinänsä hän saattoi olla tyytyväinen, että vuodesta 2019 alkaen hän oli ollut kuitenkin opposition kansanedustaja. Punavihreä hallitus teki suurimmat rikokset ja kärsi kovimmat rangaistukset.

Hän ei koskaan unohtaisi sitä helmikuista yötä kolmea vuotta aikaisemmin. Kello oli jotain neljä aamuyöstä ja hänen puhelimensa soi. Siellä oli hänen kansanedustajakollegansa henkilökohtainen avustaja joka huusi puhelimeen läähättäen niin kuin olisi juuri juossut vähintään puolimaratonin:

- Nyt on piru, perkele ja saatana irti yhtä aikaa! Ne veivät hänet! Ja ne tulevat varmasti sinunkin perään! Kerää kamppeesi ja häivy maasta ja häivy just tällä saatanan sekunnilla!

- Hä… siis… ketkä veivät? Ja minne? Ja mitä helvettiä sinä oikein selität? Mitä siellä tapahtuu? Ja missä tapahtuu?

- Siis etkö sinä tiedä? Sotilaspoliisit veivät. Täällä on menossa jonkunlainen kansannousun ja sotilasvallankaappauksen yhdistelmä! Täällä on saatana kadut täynnä tankkeja ja pyssymiehiä. Sinä asut vähän kauempana keskustasta. Sinun kannattaa lähteä kotoasi huitulan helvettiin kun vielä ker…

Ja siihen puhelu olikin loppunut. Hän oli yrittänyt soittaa useampaan numeroon, mutta yhteydet olivat poikki. Jotain oli selvästi tapahtumassa. Hän aukaisi television, jossa ei ollut normaalia öisiä lähetyksiä vaan joka kanavalla ainoastaan ilmoitus:

KANSALAISILLE.

PUOLUSTUSVOIMAT, KANSALAISKAARTI JA VÄLIAIKAISHALLINTO OVAT SYRJÄYTTÄMÄSSÄ MAANPETOKSEEN JA KANSALAISTEN IHMISOIKEUKSIEN LOUKKAAMISEEN  SYYLLISTYNEEN PUNAVIHREÄN HALLITUKSEN JA SITÄ PALVELEVAN HALLINTOKONEISTON.

KADUILLA OLEVAT ASEISTETUT JOUKOT EIVÄT OLE TEILLE UHKANA, VAAN TURVANANNE JA NE PALAUTTAVAT SUOMEN ITSENÄISYYDEN SEKÄ KARKOITTAVAT ULKOPUOLELTA POLIITTISISTA SYISTÄ MAAHAN TUODUN ULKOISEN UHAN.

PYSYKÄÄ RAUHALLISINA. UUSI AIKA ON ALKAMASSA.

Tässä vaiheessa hän oli tajunnut, että nyt oli tosi kyseessä. Kun hän aukaisi uudestaan älypuhelimensa, tilanne varmistui. Ei yhteyttä. Ei niin minkäänlaista. Nyt ei ollut kyseessä mikään juosten kusemalla tehty turkkilaismallinen vallankaappausyritys vaan tosipaikka. Tosipaikka, jota hän ei uskonut koskaan tulevan, eikä rehellisesti sanottuna ollut uhrannut sille ajatustakaan. Hänen vaimonsa oli herännyt ja hän kehotti häntä pakkaamaan yhden matkalaukullisen tavaraa. Nopeasti. Sen jälkeen oli häivyttävä ja äkkiä. Hän näytti onnistuvan ja kun hän kurvasi autollaan pihastaan hän näki taustapeilistä että talon eteen ajoi puolustusvoimien pakettiauto, josta taloon marssi konetuliaseilla varustettuja sotilaita. Myöhästyivät, perkeleet, häh hää, eivätkä huomanneet… jäbä häippäs, niin että perävalot vaan näky…

Nytpä ei siis muuta kuin lati lattiaan ja kiireesti… niin… mihin? Turkuunko? Menisikö sieltä tällä hetkellä laivoja Ruotsiin? Olisiko ehkä lentoja? Vai oliko tuo porukka vallassa sielläkin? Ajaisiko sittenkin Vaasaan ja yrittäisi sieltä? Tai ehkä suoraan Tornioon ja sieltä Haaparantaan? Tai jos kiertäisi Tornionkin ja menisi rajan yli Muoniosta? Tai Karesuvannosta? Ehkä Kilpisjärveltä? Suunnitelma ei ehtinyt kiteytyä kovin valmiiksi sillä hän ei ollut ehtinyt poistua edes Espoosta kun hän ajoi tiesulkuun.

Tiesululla olevilla miehillä oli päällään maastoasut mutta ne eivät olleet armeijan mallia vaan  tavallisia metsästäjän vermeitä. Heillä oli hihoissaan siniset nauhat. Tärkeintä oli se, että heillä jokaisella oli käsissään ilkeän näköiset rynnäkkökiväärit, jotka hän tunnisti kiinalaisiksi Kalashnikov-kopioiksi. Jotka hän ymmärsi olevan epäilemättä kotoisin armeijan asevarikolta. Eli tämä ei ollut vain jotain siviilien kehitelmää vaan armeija oli todellakin siinä mukana. He näyttivät kämmentään pysähtymisen merkiksi. Hän oli toki nähnyt elokuvissa sen, kuinka sankari teki autollaan salamannopeat uukkarit ja otti vielä nopeammat ritolat mutta hän ymmärsi, että Hollywood oli Hollywood ja tiesulku Espoossa oli tiesulku Espoossa. Niinpä hän pysäytti auton ja avasi ikkunan. Aseistettu mies joka näytti samalla olevan jonkunlainen ryhmänjohtaja totesi välittömästi himmennetyn ikkunan auettua:

- Jaahah, täähän onkin tuttu mies. Olepas ystävällinen ja nouse autosta. Ja nouse niin, että pidät ne räpyläsi näkyvillä.

Hän nousi autosta peläten, mutta löysi samalla itsestään rippeet siitä vallanpitäjästä jota hän vielä hetkeä aikaisemmin oli ollut ja huusi:

- Kuinka te uskallatte? Ettekö te tiedä, kuka minä olen?

Aseistettu mies vastasi hyvin hiljaisella ja rauhallisella äänellä. Se rauhallisuus pelotti oikeastaan enemmän kuin miesten käsissä olleet aseet ja tylyt ilmeet:

- Kuules häiskä. Tokihan me sinut tiedämme. Siitähän tässä touhussa on kyse. Tällä hetkellä sinänsä ei ole merkitystä sillä, kuka sinä olet. Vaan merkitystä on meillä. Me olemme miehiä, jotka pidätämme sinut. Olemme miehiä, joilla on siihen valtuudet. Ja ennen kaikkea me olemme miehiä jotka ovat ankarasti vittuuntuneet viimeisiin vuosiin ja jotka luvan saatuaan saattaisivat oikein mielellään laskea sinusta sarjan läpitte. Tai syyn saatuamme. Ja se syy voi olla se, jos sinä rupeat millään lailla elvistelemään ja vastustamaan pidätystä. Niin että parempi olla koreasti.

Hän oli ymmärtänyt, että nyt ei ollut millään muotoa ylpeilyn paikka. Noitten miesten kasvoissa näkyi jotain sellaista, mitä hän ei ollut koskaan aikaisemmin nähnyt. Jotain sellaista, jonka olemassaolosta hän ei ollut edes tiennyt. Kuin korkeintaan joissain television uutiskatsauksissa muualta maailmasta. Ryhmänjohtaja nyökkäsi parille miehelleen, jotka tekivät hänelle ruumiintarkastuksen ja laittoivat sitten hänen kätensä nippusiteeseen. Ryhmänjohtaja otti taskustaan puhelimen. Hänellä näytti yhteys toimivan. Niillä perkeleillä näytti homma olevan pelottavan hyvin hallussa.

- Eero-Tapani kolme. Joo. Oletko kaukana? Mulla olis täällä yksi. Ai siellä? Eihän siitä mene tänne kuin viisi minuuttia. Montakos teillä tähän mennessä… jaa kaksi… no, täältä tulee kolmas. Loppu.

Hän ymmärsi että vastarinta oli turhaa. Mutta hän sai sentään kysyttyä:

- Entä vaimoni?

Ryhmänjohtaja vastasi:

- Rouva ei ole etsittävien listalla joten hän voi poistua. Olisi varmaan viisainta, että rouva ajaisi takaisin kotiinsa. Siellä on varmasti kaikkein rauhallisinta. Meillä ei ole enää mitään syytä käydä siellä. Eikä vaimoanne tulla häiritsemään millään tavalla.

Hän katsoi vaimoaan ja nyökkäsi. Vaimo nyökkäsi takaisin, mutta kysyi ryhmänjohtajalta:

- Mitä miehelleni tapahtuu?

- Hänet pidätetään ja viedään turvasäilöön Santahaminaan odottamaan oikeudenkäyntiä. Häntä kohdellaan hyvin mutta sen voin kyllä sanoa, että häntä kohtaan tullaan esittämään raskaita syytteitä. Teille ilmoitetaan sitten asiasta tarkemmin.

- Mutta keitä te oikein olette?

- Me olemme Espoon kansalaiskaartilaisia. Tavallisia miehiä, jotka ottavat maan takaisin itselleen yhdessä puolustusvoimien kanssa. Rouvan olisi ehkä aika lähteä.

Hänen vaimonsa siirtyi kuskin paikalle, käynnisti moottorin ja ajoi pois. Samalla paikalle tuli puolustusvoimien pakettiauto johon hänet siirrettiin. Ihan nätisti, lyömättä ja tönimättä mutta miesten ilmeistä hän näki että sitäkin herkkua olisi tarvittaessa tarjolla mikäli hän antaisi siihen aihetta. Autossa oli konepistooleilla aseistettuja sotilaspoliiseja ja kaksi muutakin pidätettyä. Toinen oli hänen tavoin kokoomuspuolueesta ja toinen taas oli vihreitten kansanedustaja ja opetusministeri. Hänen puoluekollegansa näytti tajuavan tilanteen oikein hyvin ja istui rauhallisena, mutta vihreällä, asemansa juuri menettäneellä naispuolisella vaikuttajalla näytti olevan vaikeampaa. Hän näytti olevan jonkunlaisessa psykoosissa eikä välttämättä edes tajunnut missä oli. Hänestä tuli mieleen pikkutyttö joka oli eksynyt suuressa kaupungissa eikä löytänyt vanhempiaan mistään ja hukannut siinä samassa käsityksensä siitä, että kuka ja missä hän itsekin oli.

Auto ei ollut umpipakettiauto eikä pidätettyjen kasvoja oltu peitetty joten hän saattoi katsoa ulos kun auto ajoi läpi Helsingin jossa Kalliosta otettiin kyytiin vielä eräs vasemmistoliiton kansanedustaja jonka käsittely oli kapinallisille sinänsä helppoa sillä hän oli ympärijuovuksissa ja sammui auton lattialle saman tien. Saattoi olla, että muistikin oli mennyt, joten kyseiselle naiselle oli seuraavana aamuna tarjolla elämänsä ikimuistettavin krapula. Mies katseli ikkunasta ulos ja huomasi, että myöhäisestä ajankohdasta huolimatta kaduille oli alkanut kerääntyä melko paljon ihmisiä. Ja ne perkeleet näyttivät taputtavan ja hurraavan vallan ottaneille sotilaille ja kansalaiskaartilaisille. Suomen lippuja heilui paljon ja pariin otteeseen hän näki, että ihmiset polttivat Euroopan Liittovaltion lippuja. Hänellä oli ollut mielessään se ajatus, tai ennemminkin toive että koko tämä painajainen oli vain tilapäinen häiriö mutta nyt hän alkoi epäillä. Varsinkin kun hän näki asemiesten joukossa poliiseja, jotka olivat repineet poliisitekstin rinnuksistaan ja laittaneet sinisen nauhan hihaansa niin että ne peittivät poliisimerkin. Ne perkeleet taitavat tosiaankin onnistua. Mutta kuinka hänen silloin käy? Hänen? Hänhän oli koskematon. Oli ollut koko ikänsä. Hänen kuului olla. Hän ansaitsi olla. Se kuului hänelle. Ja nyt tilanne näytti kääntyvän päälaelleen. Eihän tää nyt helvetti soikoon voi näin mennä…

Mutta niinhän se kuitenkin meni. Ilman että hän saattoi tehdä mitään. Ensimmäistä kertaa elämässään hän tunsi olevansa avuton lastu laineilla. Laineilla, jotka veivät häntä aina kiihtyvässä virrassa minne lystäsivät, häneltä lupaa ja mielipidettä kysymättä. Pakettiauto ajoi Santahaminaan, jossa hänet muitten kyytiin otettujen kanssa lyötiin tilapäiseen pidätysselliin viikoksi. Hänelle annettiin ruokaa ja juomaa mutta hyvin vähän mitään tietoja. Seuraavaksi tuli siirtyminen Sörnäisten vankilaan. Siellä hän saattoi seurata televisiotakin jonka uutistarjonnasta hän ymmärsi että kansannousu oli onnistunut eikä merkittävää vastarintaa ollut esiintynyt. Sellissä seinään tuijottaessaan hän mietti, että kuinka se saattoi olla mahdollista? Kuinka se onnistui loppujen lopuksi niin helposti? Ja kuinka tuo hyökkäys tuli täysin puskan takaa? Hän ei ollut ensinkään tyhmä mies ja aikansa pähkäiltyään hän ymmärsi, että heitä, poliittista uusrälssiä oltiin pahemman kerran petetty.

Ensimmäinen pettäjä oli olleet tiedusteluorganisaatiot. Hän muisti kansanedustajana istuneensa maan sisäistä turvallisuutta käsittelevässä kokouksessa edellisen vuoden syyskuussa. Kokouksessa oli ollut mukana sekä suojelupoliisin että puolustusvoimien tiedustelupalvelun edustaja. Suojelupoliisin edustaja oli sanonut:

- Suomessa on tiettyä kapinamieltä, se on selvää. Mutta se on organisoimatonta ja järjestäytymätöntä eikä sillä ole edellytyksiä saada aikaan minkäänlaista suurempaa kansannousua tai muutakaan liikehdintää. Korkeintaan se pystyy joihinkin yksittäisiin maahanmuuttajiin tai Antifan järjestyksenvalvontayksiköitä vastaan suuntautuviin spontaaneihin väkivallan toimiin. Varsinaista virkavaltaa ja poliittista koneistoa vastaan kohdistuvaa uhkaa ei voi sanoa olevan. Lähinnä kapinamieli on kuppiloissa esiintyvää juopuneitten mutinaa jonka seuraavan aamun krapula sitten haihduttaa.

Joko se perkeleen poliisi valehteli tai sitten se ei ollut ollenkaan tehtäviensä tasalla. Tai sitten kaappausta suunnitelleet olivat olleet fiksumpia. Poliitikkohan harvemmin osaa pitää turpaansa kiinni mutta ehkä he puolestaan osasivat. Puolustusvoimien tiedustelupalvelun mies oli myös rauhoitellut kansanedustajia:

- Puolustusvoimat ovat edelleenkin keskittäneet kaiken toimintansa ulkoisen uhan torjumiseksi. Suurin uhka tällä hetkellä on luonnollisesti Venäjä, tosin sen suunnasta ei ole odotettavissa tällä hetkellä eikä lähiaikoina minkäänlaista tosiasiallista hyökkäysuhkaa. Jo vuosia käyty infosota on tietysti asia erikseen, mutta sitähän tosiasiassa käy jokainen maa. Myös Suomi. Mitä tulee mahdollisiin sisäisiin uhkiin, niin PV ei niihin puutu, vaan jättää ne poliisille jolle ne luonnollisesti myös kuuluvat, mutta meidänkään näköpiirissämme ei ole minkäänlaista yhteiskuntajärjestystä olennaisesti uhkaavaa tekijää. Ja muistutan, että puolustusvoimien ylin johto on sataprosenttisesti hallituksen takana.

Eli jätkä valehteli niin että korvat heiluivat, sillä olihan sotavaltion tiedustelupuoli ollut yhtenä suurimmista kaappauksen organisoijista. Mutta heidän maskirovkansa oli mennyt hänellekin täydellisesti läpi. Ja tottahan mies tavallaan puhui. Ei puolustusvoimien ylin johto ollut mukana. Kas kun se ei edes tiennyt asiasta. Tai pirustako siitäkään saa varmuutta. Ehkä se tiesi, tai ainakin arvasi mutta ajatteli, että antaa nuorempien hoitaa homma. Sellaisten, jotka eivät olleet istuneet esikuntien toimistopöytien takana viimeiset kaksikymmentä vuotta. Miesten, jotka saivat jotain aikaiseksi.

Toinen pettäjistä olivat tietenkin he itse. Uusrälssin edustajat.  He olivat todellakin alkaneet ajatella itseään rälssinä, joitten valta on peritty ja sitä myötä ikuinen ja tuudittautuneet siihen käsitykseen, että suomalaiset olivat hallintolampaita jotka nielivät uusrälssinsä edestä kaiken aina ja loputtomiin. Olihan hän itsekin tajunnut, että kantaväestön muroihin oltiin vuosien varrella kustu ämpärikaupalla mm. hänen itsensä toimesta monikultturismin väkisin syöttämisen, positivisen diskriminaation, sananvapauden tukahduttamisen, itsenäisyydestä luopumisen ja suomalaisen rahan federalistiseen juoksuhiekkaan upottamisen muodossa ja vielä siten että näitä kantasuomalaisia vaadittiin pitämään kyseistä kehitystä hyvänä, välttämättömänä ja väistämättömänä. Paskapuhettahan se oli, kyllähän hän itsekin sen tiesi mutta oli samalla tottunut siihen vallitsevaan asiaintilaan että lammasmaiset suomalaiset hyväksyvät kaiken, koska siitä oli olemassa poliittinen ja virkakoneiston vahvistama päätös. Joka sitten yhden kerran ei enää pitänytkään. Ja se yksi kertahan riitti. Ja romahdutti uusrälssin kannalta kaiken.

Sen hylätyn päätöksen seurauksia hän sitten lusi Sörnäisissä odottaen epävarmaa tulevaisuutta jota osaltaan selvitti yliluutnantin arvoinen oikeusupseeri jota hänet oltiin komennettu tapaamaan. Hänen viestinsä oli tyly:

- Teitä tullaan syyttämään maanpetoksesta sekä muistakin raskaista rikoksista. Totean tässä vaiheessa että puolustusvoimien ja kansalaiskaartin joukot ovat vakiinnuttaneet valtansa tässä maassa joten teidänkin on parempi alkaa totutella tulevaan oikeudenkäyntiin. Mikään ei pelasta teitä siltä. Totean myös sen, minkä ehkä ymmärrätte, ellei poliittinen broilerikoulutus ole vienyt teiltä kaikkea realismin tajua, että asiahan on niin että jos joku taho kaappaa maassa vallan, se ei välttämättä käy oikeutta sen vanhan vallan periaatteitten mukaisesti. Kas kun se taho haluaa eroon sen vanhan vallan periaatteista. Ja se koskee myös teitä. Valmistautukaa raskaaseen tuomioon. Ja valmistautukaa myös siihen, että teillä ei ole puolustusasianajajaa. Tässä oikeudenkäynnissä niitä ei ole.

- Mutta tämähän on laitonta!

- Ei. Kun se on laillista. Valtaapitävät määrittelevät lain, sen tulkinnan ja sen käytännön. Me emme kysy teiltä lupaa. Niin kuin tekään ette toisilta kysyneet, kun olitte itse vallassa. Te syötte nyt sen saman leivän, minkä toisille aikaisemmin syötitte. Saattaa olla, että siinä on pettua seassa.

Oikeudellista pettuleipää oli tarjolla ja hänellä ei ollut muuta mahdollisuutta kuin jältätä se kokonaan naamaansa, vaikka jokainen pala oli entistä kitkerämmän makuinen ja raapi mennessään kurkkua. Mutta milläpä hän olisi voinut kieltää häntä kohtaan esitetyt syytteet?

Vehkeily maan itsenäisyyden luovuttamiseen vieraalle vallalle? Niin. Eihän hän ollut edes piilotellut vehkeilyään, vaan tehnyt sen täysin avoimesti. Hänhän oli federalisti ja pyrki osaltaan aikaansaamaan supervallan asemaan nousevan Euroopan Liittovaltion. Ei hän kiistänytkään sitä, että piti Suomea vain yhtenä sen merkityksettömänä maakuntana.

Vehkeily kansalaisten turvallisuuden vaarantamiseksi? Niin… ei hän sitäkään voinut kiistää. Tosin saattoihan hän sanoa, että monikulttuurisuus ja väestön etninen muutos on välttämätön ja väistämätön niin sanottujen eurooppalaisten arvojen mukainen kehitys, mutta olihan hän hyvin tiennyt sen, mitä se katutasolla aiheutti. Ja oli myös vaatinut asian lakaisemista maton alle ja vieläpä vaatinut, ettei asiasta saanut keskustella. Vihapuhe oli ollut niin kätevä termi aikanaan. Sillä saattoi perustella kaiken, perustelematta mitään. Ja jos hän oli rehellinen itselleen, niin ei häntä ollut tippaakaan kiinnostanut se, mitä haittamaahanmuuttajat olivat kansalaisille tehneet. Collateral damage of greater cause. Vaikka tosiasiassa se cause, eli monikultturismin ylistäminen ei ollut hänelle edes pääasia. Se oli vain osa epistolaa, jota hänenkin tuli julistaa. Toimiessaan itsensä ja oman asemansa hyväksi.

Vehkeily yhteiskuntarauhan ja yhteiskunnallisen luottamuksen romuttamiseksi? No jaa, eihän hän siihen varsinaisesti ollut pyrkinyt, muttei pystynyt myöskään kiistämään osuuttaan siihen. Eihän hän loppujen lopuksi ollut edes kiinnostunut siitä, luottivatko kansalaiset koneistoon. Riitti kun ne tottelivat sitä. Tässä vaiheessa kuulustelua hänellä juolahti mieleen, että hänestä olisi tainnut saada aika perkeleen hyvän puolueapparatsikin edesmenneessä Neuvostoliitossa.

Syytekohta toisensa jälkeen. Mitä niitä kiistämään. Hän tiesi, ettei siitä ollut edes hyötyä. Oli vaikeaa puolustautua sellaista syytöstä vastaan, jonka tiesi olevan totta. Varsinainen oikeudenkäynti, joka käytiin Sörnäisten vankilassa meni nopeasti. Siinä käytiin syytteitten mukana tavallaan läpi hänen poliittisen uransa historia. Jota hän itse piti menestyksekkäänä. Mutta tuomari ja lautamiehet olivat toista mieltä. Hän muisti vielä tuomion ulkoa:

- Osallisuudesta sekä törkeään maanpetokseen että valtiopetokseen. Osallisuudesta yhteiskunnallista valta-asemaa käyttäen kansalaisten turvallisuuden tietoiseen heikentämiseen ja sitä kautta avunannosta murhiin, tappoihin, ryöstöihin, raiskauksiin ja pahoinpitelyihin. Osallisuudesta yhteiskuntarauhan romuttamiseen. Osallisuudesta yhteiskunnallisen luottamuksen romuttamiseen. Osallisuudesta aktiiviseen sananvapauden tukahduttamiseen. Osallisuudesta koululaitoksen muuttamisessa poliittisen propagandan välineeksi. Osallisuudesta oikeuslaitoksen muuttamisessa poliittisen manipuloinnin sekä kansalaisten alistamisen ja hiljentämisen välineeksi. Osallisuudesta kantaväestön muuttamisessa toisen luokan kansalaisiksi. Sekä osallisuudesta ennenäkemättömän typerään ja vaaralliseen etnisen väestörakenteen muutoskokeiluun tuomitaan syytetty kärsimään kolmentoista vuoden ja yhdeksän kuukauden vankeusrangaistus.

- Rangaistus suoritetaan ehdottomana ja kokonaisuudessaan ilman mahdollisuutta ehdonalaiseen eikä siitä voi valittaa. Lisäksi tuomitulta kielletään osallistuminen niin poliittiseen-, järjestö- kuin yhdistystoimintaan koko loppuiäkseen. Tuomittu siirretään kärsimään rangaistustaan Sukevan valtiolliseen erityisvankilaan. Vartijat! Viekää tuomittu pois!

Ja niin alkoi hänen pitkä kakkunsa joka oli kestänyt jo kolme vuotta. Maanpetosvankilan rutiini oli puuduttava. Aamiaisen ja ruokailujen lisäksi päivässä oli tunnin mittainen ulkoilu. Muu aika oli vietettävä omassa sellissä jonne myös iltapala tuotiin. Siksi vanki MP028 odottikin huomista päivää, jolloin hänellä oli viikottainen tapaaminen oikeusministeriön tutkijan kanssa. Tutkija oli osa niin sanottua totuuskomissiota, joka pyrki selvittämään sitä, miten ja miksi Suomessa oltiin ajauduttu sellaiseen umpikujaan jota ei voinut enää aukaista muulla kuin aseellisella kansannousulla. Luonnollisesti selvitystyöllä pyrittin myös löytämään toimivimmat keinot, millä estää tilanteen uusiutuminen.

Kaikki maanpetosvangit, kaikkiaan 148 kappaletta kärsivät tuomiotaan täällä Sukevalla. Mutta totuuskomission haastatteluihin osallistui kaikkiaan yli tuhat entisen hallinnon johtavaa jäsentä. He olivat selvinneet ehdollisilla tuomioilla mutta sen edellytyksenä heidän oli jatkuvasti osallistuttava selvitystyöhön, joka kestäisi vuosia. Ehdottoman tuomion saaneille tämä osallistuminen oli sinänsä vapaaehtoista, mutta suurin osa vangeista osallistui siihen kuitenkin. Omasta halustaan. Ei se heidän tuomioonsa vaikuttanut mitenkään, mutta näissä tapaamisissa käsiteltiin nimenomaan heidän osuuttaan menneen hallinnon toimenpiteisiin. Ja koska suurin osa vangeista oli myös ammattipoliitikoille luontaisella tavalla narsisteja he halusivat puhua itsestään ja nauttivat siitä kun joku kuunteli ja oli kiinnostunut heistä. Jos ei muuten, niin virkansa puolesta edes.

Sekä näissä haastatteluissa että sellissä vietetyissä pitkissä yksinäisissä hetkissä hän oli alkanut hahmottaa myös itsensä aivan uudella tavalla. Hän oli aina pitänyt itseään yhteiseen suureen Eurooppaan uskovana federalistina. Euroopan supervalta-asema oli ollut hänen tärkein tavoitteensa, muu kumbaya ja puunhalaaminen tuli siinä sivussa. Sitä nyt vain oli täytynyt pitää yllä ja mainostaa, koska se oli ollut ajan henki ja ilman sitä ei politiikassa pärjännyt. Tuomionsa aikana hän oli ymmärtänyt olleensa kuitenkin lähinnä ahneutensa ajama opportunisti, joka oli federalisti lähinnä sen vuoksi ettei Suomi hänelle riittänyt. Miksi tyytyä maakuntasarjaan kun saattoi pyrkiä liigaankin? Suomi oli hänelle vain ponnistuslauta aina korkeampaan valta-asemaan. Hän oli kannattanut federalismia ja ennen kaikkea omaa, mahdollisimman korkeaa asemaansa siinä. Hän oli oppinut ymmärtämään miksi komissiota niin usein verrattiin NKP:n politbyrooseen. Olihan se Stalinkin ollut alun perin vain gruusialainen pappikokelas. Mutta mihinkäs asti hän pääsikään? Miksi hän ei olisi yrittänyt Suomesta käsin samaa kuin Stalin? Joskus aikanaan suomalaisille valtiomiehille riitti pelkkä Suomi, mutta hän ei ollut valtiomies vaan ammattipoliitikko ja hänelle se ei riittänyt. Hän halusi enemmän.

Niin. Hän oli opportunisti. Pelimies, jonka ventti meni silmän pitkäksi. Hän menetti potin ja sen myötä kaiken. ”If you like to gamble, I tell you I'm your man. You win some, lose some, it's all the same to me.” Niinhän se lauloi Lemmy aikanaan ja oli oikeassa. Ja tajutessaan toimintansa pohjimmaisen syyn hän samalla ymmärsi, miksi hän kesti tätä puuduttavaa lusimista suhteellisen hyvin. Paljon paremmin kuin vallassa olleen hallituksen aidosti punavihreään ideologiaan uskoneet  ministerit jotka olivat saaneet vielä huomattavasti kovemmat tuomiot kuin hän. He olivat oikeasti uskoneet utopiaansa ja sen romahduttua he lähes kaikki kärsivät suurista mielenterveydellisistä ongelmista ja elivät päivästä toiseen vankilan lääkärin kirjoittamilla mielialalääkkeillä. Pari oli jopa onnistunut hirttämään itsensä. Vanki nro MP028 tiesi, ettei hänelläkään juuri koskaan  ollut kosketuspintaa tavallisiin kansalaisiin mutta nämä ilmapallon lailla puhjenneet ihmisrauniot olivat paras todiste siitä, että se niin sanottu punavihreä kupla oli todellakin ollut olemassa. Ja se oli ollut todellakin ilmapallon kaltainen. Äärimmilleen venytetty, iso ja pyöreä, mutta sen sisällä ei ollut kuin ilmaa ja pienikin reikä luhisti sen kasaan jättäen jäljelle vain romahtaneen kuoren.

Vanki numero MP028 valmistautui menemään yöpuulle. Ennen sitä hän katsoi vielä kerran ulos kalteri-ikkunastaan. Siellä paloivat ne jätkänkynttilät. Vankilan ulkopuolinen Suomi vietti sitä Vapautuksen Päiväänsä. Hänelle nuo tulet olivat symboleita tappiosta ja kaiken menettämisestä. Mies kohautti olkapäitään, meni punkkaansa ja veti huovan niskaansa. You win some, you lose some…


Radanvarsikaupunki, historian tunti, helmikuussa 2028

Yläasteen yhdeksännen luokan oppilas Jaana Härkman kertasi historiantunnille lukemaansa:

…ja koska kapinalliset olivat saaneet muutamassa tunnissa maan tärkeimmät osat hallintaansa sekä lisäksi pidätettyä koko hallituksen, pääosan eduskuntaa ja korkeinta virkamieskoneistoa sekä myös otettua haltuunsa tärkeimmät viestintäyhteydet että myöskin armeijan asevarikot niin voidaan sanoa, että kansannousu onnistui täydellisesti. Koska puolustusvoimien ja kansalaiskaartin aseistettuja joukkoja oli jo toiminnan alussa noin 50.000 miestä ja kansalaiskaartiin liittyi heti tapahtumien alusta alkaen runsaasti lisää vapaaehtoisia ei minkäänlaista järjestäytynyttä vastarintaa esiintynyt. Poliisikin joko liittyi kapinallisiin tai sitten pysyi puolueettomana mutta tunnusti väliaikaishallinnon vallan. Muutama joukko-osasto ei osallistunut kapinaan mutta pysyi kasarmeissaan. Kuluvan vuorokauden aikana nekin tunnustivat väliaikaishallinnon vallan.

- Kaiken kaikkiaan kansannousussa kuoli vain viisikymmentäkaksi henkilöä joista kapinallisia vain  viisi. Lopuista puolet olivat niitä matuja jotka kuvittelivat, ettei suomalainen lammas koskaan, edes aseistautuneena pysty toimimaan päättäväisesti ja puolet taas olivat niitä piripäissään heiluvia Antifan järjestyskaartin jäseniä jotka eivät älynneet luopua aseistaan tarpeeksi nopeasti. Jos verrataan tilannetta Tanskan vuoden 2024 tapahtumiin ja Itävallan vuoden 2026 tapahtumiin joissa oltiin siinä tilanteessa että maahantunkeutujien sekä määrä että aseistautuminen oli ylittänyt kriittisen rajan voi sanoa, että Suomessa päästiin tosi vähällä. Olihan niin, että Tanskan kansannousussa kuoli yli 60.000 ihmistä ja Itävallan vastaavassa yli satatuhatta. Onneksi niissäkin maissa kantaväestö sai maan haltuunsa. Vaikka hinta olikin armottoman kova.

Historian opettaja Aatos Väätämö kiitti Jaanaa vastauksestaan ja jatkoi:

- Kiitos, Jaana. Pitää paikkansa. Se kriittinen vaihe kansannnousussa kesti vain muutaman tunnin. Mutta sen jälkiselvittelyt kestivät tietysti pitempään, varsinkin siinä, kun…  jaa… Ristolla olisi sen suhteen näemmä jotain asiaa.

- Joo, opettaja. Nimittäin minun isobroidini Raine oli niissä jälkiselvittelyissä mukana. Hänhän oli nimittäin keittiöspadena Porin Prikaatissa ja osallistui Tampereen valtaukseen. Hänen roolinsa siinä oli vähäinen mutta sen jälkeen hänen soppatykkinsä alkoi ruokkia VOK:n asukkeja ja kun viikon kuluttua maastapoistamiset rautateitse alkoivat, niin hänen talousryhmänsä sukkuloi junissa muonittamassa enempivähempi yhtäsoittoa melkein kolme kuukautta. Suurin osa junista meni Tornioon ja osa Kolariin. Perillä junat purettiin ja matut siirrettiin Ruotsiin.

Mitenkäs, kysyi Aatos Väätämö, se järjestys niissä junissa säilyi?

- Oikein hyvin. Niin kuin niissä VOKeissakin. Kun Rainen soppatykki saapui siihen vokkiin, mitä piti ruokkia, niin kansalaiskaartilaiset kertoivat että aivan siinä alussa yksi matu, joka oli onnistunut hankkimaan mutkan itselleen oli kaivanut sen esille ja ruvennut sitten huutamaan jotain  ahlanawallahilallatiqusallahawallaata. Typerys. Siinä samalla porukat sen ympärillä olivat hoksanneet lyödä maihin ja kansalaiskaartilaiset pistivät rättärättärää kun jätkä oli huitonut vielä pistoolinsa kanssa ilmaan. Eihän se tohelo edes ehtinyt tähdätä. Myöhemmin tyypistä oltiin laskettu kaikkiaan 42 reikää. Samalla tietysti muutkin turvapaikkahuilailijat olivat ymmärtäneet että nyt nuo vielä hetki sitten lammasmaiseksi kuvitellut suomalaiset ovat tosissaan eivätkä ne niin lammasmaisia taida ollakaan. Itse asiassa kun väliaikaishallitus ilmoitti että maastapoistaminen tapahtuu joka tapauksessa ja sitä odotellessa ei valtio anna enää heille rahapenniä vaan ainoastaan soppatykistä tapahtuvan ruokailun, niin mieliala muuttui hyvin nopeasti sellaiseksi että Ruotsiinhan heidän alun perin piti mennäkin mutta jotenkin tuo matka vaan meni yhtä rajaa liian pitkäksi.

Minkäslaista, kysyi Aatos Väätämö, evästä niille siirtoaan odotteleville ja sitten junassa pohjoiseen päin matkaaville turvapaikkahuilailijoille sitten annettiin?

- Opettaja, niille annettiin ihan sitä tavallista hyvää kenttäkeittiöllä tehtyä muonaa eli lihasoppaa, hernesoppaa, kalasoppaa, yrjölauria ja sen semmosta ja kuivamuonat tietysti sitten päälle. Ja juu, sitten jaettiin muonatupakat, koska niistä suurin osa oli tupakkimiehiä eikä nikkiksillä haluttu kiristää pinnaa sen enempää. Sen verran joustettiin, että sianlihaa ei käytetty mutta heille tehtiin kyllä selväksi että halalia tämä liha ei ole nähnytkään. Jos ei kelpaa, niin aamulla keitetään aina soppatykillinen kaurapuuroa ja annetaan leipää. Sitä saattaa sitten jemmata koko päivän varalle jos siltä tuntuu. Kyllä ne olivat pupeltaneet eväänsä naamariinsa sitten sen kummemmin mutisematta. Ne olivat muutenkin olleet jotenkin lamaantuneen oloisia kun ne olivat tajunneet että tämä heidän totaalisiksi lampaiksi luulemansa porukka oli onnistunut ottamaan kokonaisen valtion haltuunsa sellaisella nopeudella ja tehokkuudella mitä heidän kulttuurissaan ei ollut koskaan tapahtunut. Kai ne myös ajattelivat, että jos nuo suomalaiset alkavat suuntaamaan osaamisensa ja tehokkuutensa heidän lahtaamiseensa niin sekin on sitten niin sanotusti absoluuttista. Niinpä koko porukka oli kovasti turpa rullalla ja naama näkkärillä. Mutta se mun broidi oli Torniossa myös just silloin kun tapahtui se niin sanottu Haaparannan Välikohtaus.

- Kerrotko siitä?

- Niin sehän siis alkoi siitä kun suomalaiset dumppasivat sitä porukkaa Haaparannan puolelle noin tuhatviisisataa per päivä. Ja siinä ruotsalaisilla lähti homma lapasesta. Tai lähinnä ei pysynyt siinä. Koko touhu oli niitten voimavaroihin nähden täysin ylimitoitettua. Nehän olivat aikansa mietittyään saaneet sentään kuskattua sinne komppanian verran jalkaväkeä joka auttoi poliiseja siirtämään matuja juniin, joilla heidät kuskattiin sitten etelään. Sillä jalkaväellä oli toki aseet, mutta ne olivat lataamattomat. Kovia patruunoita niillä oli ollut kyllä repussa mutta niille oltiin annettu käsky että aseita ei saa edes ladata eikä varsinkaan käyttää. No, jossain vaiheessa sitten matut olivat hoksanneet asian ja röyhkeimmät yksinkertaisesti olivat riisuneet parikymmentä ruotsalaista sotilasta aseistaan ja patruunoistaan. Paikallinen sotilaskomentaja oli välittömästi soittanut Tukholmaan mutta siellä ihmiset väistelivät vastuutaan ja ennen kaikkea päätöksen tekemistä eli toisin sanoen olivat sormi perseessään. Olivat puhuneet sellaista että Tukholmasta on tulossa joitain dialogpolisen-porukkaa.

- Se ruotsalainen sotilaskomentaja puolestaan otti sormen pois omasta ahteristaan ja hoksasi, että kun ei omien kanssa saa mitään valmiiksi ja Haaparannassa on ammuskeleva bandiittiryhmä niin se soitti Suomen puolelle ja pyysi apua. No, tsuhnahan totesi että mikä ettei. Silloinhan Tornionjokilaaksossa oli jo täyteen neljän pataljoonan ja tukiyksiköitten kirjavahvuuteen kasvanut Jääkäriprikaati, kolme reservistä perustettua erillistä jalkaväkipataljoonaa sekä neljä rajavartioston komppaniaa sekä kansalaiskaartin yksiköitä. Ennen kaikkea siellä oli apuna kuusitoista vielä silloin käytössä ollutta T 55M-panssarivaunua. Eihän ne välttämättä enää rintamataisteluihin olleet käypäisiä vehkeitä mutta tähän hommaan kyllä. Suomalaiset vaan tylysti siirsivät Ruotsin puolelle kaksi pataljoonaa ja panssarivaunukomppanian.

- Broidi oli vaan huomannut että yhtä-äkkiä Suomen puolelta alkoi mennä rajan yli sotavaltion kuorma-autoja ja niitten kärjessä menivät ne panssarit. Ruotsalaiset olivat saaneet tilanteen edes jotenkuten rajoitettua kun ne olivat saaneet luvan panna patit piippuun, vaikkei siihenkään Tukholmasta varmistusta ollut tullut, olipahan paikallisen sotilaskomentajan henkilökohtainen päätös ja sitä myötä ruotsalaiset olivat saaneet eristettyä ne aseistetut bandiitit yhteen tavarataloon, josta ihmiset olivat onneksi päässeet karkuun ennen kuin ne olivat älynneet ottaa panttivankeja. Haaparantaan tulleet suomalaiset olivat kysyneet, että onko tossa tavaratalossa ketään muuta kuin ne aseistetut turvapaikkahuilailijat. Kun vastaus oli että nej, niin silloin ne suomalaiset panssarit olivat yksinkertaisesti ampuneet tykeillään sen tavaratalon tuhannen paskan päreiksi ja todenneet sitten ruotsalaisille että var så god.

- Svedut olivat todenneet että tack så mycket ja tosiasiassa Haaparanta oli suomalaisten miehittämänä seuraavat kaksi viikkoa. Siinä ajassa turvapaikkahuilailijat ehtivät oppia, että riekkuminen ei kannata ja samoin siinä ajassa ruotsalaiset päättäjät hoksasivat antaa määräyksen että ruotsalaisilla sotilaillakin on lupa ladata aseensa ja jopa käyttää niitä, tosin vain siinä tapauksessa jos heidän henkeään uhataan. Ruotsin hallitus ja mediahan pyrkivät pimittämään tämän tilapäisen suomalaismiehityksen mutta totta kai se levisi sosiaalisessa mediassa, samoin kuin kansainvälisessä uutistarjonnassa. Ruotsalaiset totesivat sosiaalisessa mediassa asiasta lähinnä niin että piruako te suomalaiset sinne Haaparantaan jäitte. Tulkaa ihmeessä Skåneen saakka. Teitä tarvittaisiin kun omat eivät pysty tai eivät ainakaan halua.

Historianopettaja Aatos Väätämö kiitti Ristoa, totesi että harvassa ovat ne kerrat kun naapurivaltion sotilaat pyytävät asiakseen miehitystä ja vielä hyvästä ja perustellusta syystä. Sitten hän vielä muistutti että kyseinen ruotsalainen sotilaskomentaja oli tilanteen rauhoituttua tullut Suomen puolelle perheineen, anonut ja saanut poliittisen turvapaikan ja asusteli nykyisin Rovaniemellä. Sitten Väätämö  jatkoi oppituntiaan:

- Ja niin kuin olette läksyistänne lukeneet, kansannousun jälkiselvittelyssä niin maanpetoksesta kuin muista raskaista rikoksista tuomittiin varsinaisiin ehdottomiin vankeustuomioihin, pituudeltaan viidestä kolmeenkymmeneen vuoteen kaikkiaan 148 henkilöä niin poliittisesta kuin virkakoneistosta. Ehdollisiin – myös varsin pitkiin – tuomioihin tuomittiin hieman toista tuhatta henkilöä. Samalla he menettivät virkansa ja myös heille langetettiin elinikäinen kielto osallistua poliittiseen-, järjestö- ja yhdistystoimintaan. Mutta virkakoneiston puhdistaminen ei jäänyt tähän. Kuinka se jatkui? Pentti:

- Opettaja. Ensimmäisenä Suomesta lopetettiin noin 40.000 turhaa virkaa niin hallintokoneistosta, yliopistoista kuin maahanmuuttoteollisesta kompleksista joka lopetettiin kokonaan turhana ja tarpeettomana. Lisäksi lopetettiin välittömästi rahoitus kaikista maahanmuuttoteolliseen kompleksiin kuuluvista niin sanotuista NGO-organisaatioista. Kaikki nämä ihmiset päätyivät työttömiksi mutta työttöminäkin ne olivat suomalaisille halvempia ja ennen kaikkea vähemmän haitallisia kuin virassa ollessaan. Näistä organisaatioista ehkä suurin oli SPR, jonka veripalvelutoiminta siirrettiin Suomen Verireserville, jonka peruskirjaan kuuluu se, että se saa toimia vain ja ainoastaan veripalveluna eikä minään muuna. Lisäksi väliaikaishallinto lopetti välittömästi Yle-veron sekä punavihreän hallituksen vuonna 2019 säätämän ns. edistyksellistä lehdistöä tukevan veron. Luonnollisesti väliaikaishallinto ilmoitti että Suomi eroaa Euroopan Liittovaltiosta, itsenäistyy uudelleen ja ottaa käyttöön oman valuutan. Euroopan Liittovaltiota, tai sitä mitä siitä on jäljellä voitaisiin tänään kuvailla diktatuuriksi joka elää anarkiassa ja väittää olevansa paratiisi.

- Lisäksi väliaikaishallinto ilmoitti, että kaikki vuoden 1990 jälkeen myönnetyt Suomen kansalaisuudet otetaan uudelleen käsittelyyn. Tämän toiminnan aloittamiseen annettiin kymmenen vuoden siirtymäaika aina vuoteen 2031 saakka, mutta väliaikaishallinto aloitti melko pian käytännön, että jos ulkomailta tullut suostuu luopumaan Suomen kansalaisuudesta ja poistumaan maasta, niin hänelle annetaan siitä korvaukseksi kymmenen tuhatta euroa sekä lentolippu mihin tahansa haluamaansa kohteeseen. Tämä koski myös vielä turvapaikkastatuksella Suomessa olevia ihmisiä, joille armonaikaa annettiin puolet vähemmän eli vuoteen 2026. Selväksi tehtiin, että mikäli maassa asuvat ulkomaalaiset ovat sosiaalihuollon elätettäviä tai sellaisissa töissä jotka ovat julkishallinnon toimesta heille räätälöityjä, niin maassa olemisen edellytykset eivät täyty ja silloin kansalaisuus tullaan aikanaan perumaan ja tarjolla on vain kalossinkuvaa. Samoin ilmoitettiin, että vuoden 2031 jälkeen ei sitä kymmenen tuhannen euron korvausta enää ole, vaan karkoitus tapahtuu niin sanotulla tuulen huuhtoman perseen metodilla. Karkoitettavien kaikki omaisuuskin takavarikoidaan korvaukseksi ansaitsemattomasta elatuksesta.

- Kun vuonna 2031 aletaan käymään läpi näitä kansalaisuuksia, niin tehtävä on sinänsä lyhyt, sillä tällä hetkellä tänne ovat jääneet ainoastaan ne ulkomaalaiset jotka elättävät itsensä täysin asiallisissa ammateissa ja elävät muutenkin niin sanotusti kuin tolkun ihmiset joten heidän kansalaisuutensa vahvistaminen tulee olemaan lähinnä ilmoitusasia. Kaikki muut ovat jo tarttuneet siihen kymppitonnin täkyyn ja häipyneet.

Aatos Väätämö kiitti Ristoa ja jatkoi:

- Mainitsit tuossa vuoden 2031. Miksi se on niin tärkeä? Vastaako Aino?

- Opettaja. Kun armeijan ja kansalaiskaartin väliaikaishallinto otti vallan vuonna 2021, se totesi että valta tullaan siirtämään takaisin siviileille, mutta ei sille valmiiksi mädäntyneelle puoluekoneistolle, joka oli itsessään syynä siihen, että siltä jouduttiin ottamaan valta pois. Tilalle on rakennettava uusi ja terveempi järjestelmä. Näin ollen väliaikaishallinto antoi kymmenen vuotta aikaa rakentaa uusi puoluekoneisto. Aivan välttämättömänä ehtona se piti sitä, että vaalikelpoisuus tuli antaa ainoastaan sellaiselle henkilölle, joka on ollut vähintään kahdeksan vuotta mukana työelämässä. Siis ihan oikeissa töissä. Demokratiaa on rakennettu uusiksi alhaalta päin ja maassammehan pidettiin kunnallisvaalit viime vuonna. Kyseiset kunnallisvaalit pidettiin pelkästään sitoutumattomien ehdokkaitten ja heidän keskinäisten valitsijayhdistysten voimin ja kokemukset uusista valtuustoista ovat olleet hyvin myönteiset.

Aatos Väätämö kiitti Ainoa vastauksestaan ja jatkoi:

- Väliaikaishallintohan on ilmoittanut, että sillä on tietyt ehdot sille, että se palaa kasarmeille – jossa se tietysti pääosin on ollutkin – joita se vaatii vuonna 2031 valittavalta eduskunnalta. Mitähän ne ovat? Jaakko?

- Opettaja. Väliaikaishallinto on vaatinut että se alkuperäinen Ståhlbergin perustuslaki pannaan takaisin voimaan sellaisenaan ja siihen tehdään tietyt lisäykset. Ensimmäisenä se, että kaikki ne toimenpiteet, joilla pyritään kyseenalaistamaan Suomen itsenäisyys ja suomalaisten turvallisuus ovat rikollisia ja rangaistavia. Suomalaiselle kuuluu oikeus elää itsenäisessä maassa, sillä mikään muu maa kuin Suomi ei keskity suomalaisten hyvinvointiin. Lisäksi väliaikaishallinto vaatii perustuslakiin sitä lisäystä, että kansalaisille on taattava vapaa aseenkanto-oikeus sillä perusteella että kansalle on annettava mahdollisuus syrjäyttää väkivalloin sellainen hallinto joka pyrkii toimimaan kansalaisiaan vastaan. Kaiken kaikkiaan väliaikaishallinto näkee, että Suomi tulee muuttaa perustuslailliseksi tasavallaksi, jossa tietyt, kansaa ja sen hyvinvointia ylläpitävät elementit on säilytettävä poliittisista tuulista ja muoti-ilmiöistä huolimatta. Lisäksi väliaikaishallinto on vaatinut sitä, että maassamme otetaan käyttöön myös laaja sveitsiläistyylinen suora demokratia. Niin puolustusvoimat kuin kansalaiskaarti ovat ilmoittaneet että ne voivat tehdä vallankaappauksen uudestaankin mikäli tarve niin vaatii.

Aatos Väätämö nosti peukkuaan Jaakon vastaukselle ja jatkoi:

- Ja kun kansalaiskaartista kerran puhutaan, niin sattumoisin tiedän, että osa teistä on liittymässä sen nuorisojaokseen kun täytätte kuusitoista. Samoin kuin osa tytöistä on liittymässä kansalaiskaartin alaisen Lotta-järjestön nuorisojaokseen. Koulutushan alkaa asekoulutuksella ja sattumoisin teidän kouluttajananne tulee toimimaan eräs kansalaiskaartin vääpeli Aatos Väätämö johon olette saattanut tutustua jo historiantunnilla. Tervetuloa Kansalaiskaartiin!


Hesburger, Helsinginkatu, 18. helmikuuta 2028

- Pekonihampurilainen ja isot ranskalaiset, olkaa hyvä. Sinappia ja ketsuppia saa tuolta sivummalta.

Hesburgerin kassa ei edes yrittänyt loihtia kasvoilleen teennäistä palveluhymyä vaan hänen olemuksensa heijasti yleistä kyllästymistä ja suurta katkeruutta. Kieltämättä katkeruuteen oli aiheensakin. Olihan hän ollut Hesen kassana jo pian viisi vuotta ja tiesi olevansa uransa huipulla. Mutta joskus aikaisemmin oli ollut toisin. Tämä keski-ikäinen katkera nainen oli aikanaan ollut tunnettu monikulttuurisuuden tutkija. Tuttu naama  televisiokommentaattorina ja tuttu nimi lehdissä joka nautti joka solullaan näkyvyydestään. Hän kuului silloisen vallitsevan järjestelmän tukipilareihin. Hänen mielipiteellään oli ollut merkitystä, sitä kysyttiin usein, monilta median tahoilta ja voi luoja että hän tykkäsi sitä esittääkin.

Tutkijan työ oli sopinut hänelle henkilökohtaisesti erittäin hyvin ja hän oli nauttinut siitä suuresti. Erityisesti uudet, kehittyneet yhteiskuntataiteelliset menetelmät tarjosivat poliittisesti oikeaoppiselle tutkijalle huikeita mahdollisuuksia. Ei enää sitä tylsää tutkimustyötä jonka lopputulos ei ollut työtä aloittaessa selvillä ja joka ei välttämättä edes palvellut tutkijan tarkoitusta. Eihän tässä helvetti soikoon mitään fysiikkaa tutkittu. Nyt valittiin ensiksi poliittiseen agendaan sopiva johtopäätös ja tehtiin sitten tutkimusmateriaali niin, että se varmasti palveli haluttua tavoitetta.

Niinpä hänkin oli kerta toisensa jälkeen löytänyt tutkimustyössään pitävät todisteet sille, että tietyt maahanmuuttajaryhmät kokivat jatkuvaa rasismia ja suoranaista väkivaltaa. Todisteitten saaminen oli helppoa, vaikka esmes poliisi ei samoihin johtopäätöksiin ollut päätynytkään eikä sitä myöskään kaduilla näkynyt. Täytyi vain mennä ja kysyä oikeilta ihmisiltä. Ja kysyä sillä tavalla, että oikea vastaus tuli aivan varmasti. Tosin eipä haastateltavia tarvinnut pahemmin houkutellakaan. Aika ajoin tutkijalla oli käynyt jossain mielensä peräsopukassa se häiritsevä ajatus, että kyllähän tässä syötetään tieteellisen uskottavuuden nimissä kehitettyä poliittista pajunköyttä. Mutta se oli toki sallittua, sillä se palveli oikeaa ja ainoaa hyväksyttävää monikultturismin ideologiaa. Jos yhteiskuntatieteitä ei kerran voinut käyttää ideologisen vaikuttamisen välineenä niin mitä merkitystä niillä sitten yleensäkään oli?

Joku koiranleuka yliopistolla oli sanonut hänelle, että sinähän voisit tehdä sellaisen tutkimuksen joka paljastaa likimain jokaisen suomalaisen vangin syyttömäksi ja väärin perustein vangituksi. Eihän sun tartte muuta kuin mennä ja kysyä. Missäänhän ei ole niin viattomia tyyppejä kuin vankilassa. Toki tutkija ymmärsi, että hänelle vittuiltiin ja pisti vittuilun mielensä perimmäiseen lokeroon. Jossain vaiheessa hän tulisi kostamaan ja mikäli mahdollista tuhoaisi vittuilijan uran. Tutkija tiesi olevansa narsisti mutta ei nähnyt siinä mitään väärää. Hän oli kuitenkin parempi ja fiksumpi kuin toiset, joten hänellä oli siihen oikeus.

Mutta kostamattahan häneltä kuulemansa loukkaus sitten jäi. Kun tuli se helvetin 18. helmikuuta vuonna 2021. Kun kaikki romahti. Hän oli odottanut itsekseen, että tullaanko hänetkin pidättämään. Ehkä hän salaa toivoikin sitä. Sillä hän saisi uhriutumispääomaa, jolla hän voisi luoda uraa ulkomailla. Mutta kukaan ei tullut. Koskaan. Hänestä ei oltu kiinnostuttu. Ei vaikka hän kirjoitti facebookiin tulenpalavia kirjoituksia. Varmasti väliaikaishallinto oli lukenut ne. Mutta ne eivät edes kommentoineet. Ainoa kerta, kun hän sai kommenttia kansalaiskaartilta oli se, kun joku luutnantti oli kommentoinut:

”Hei! Paatos tekstissäsi on aika hyvä, mutta näkisin, että et saa oikein tuotua uhriutumistasi tarpeeksi hyvin esille. Se voi johtua siitä, että uusrälssin edustajana et ole koskaan kunnolla tottunut puutteeseen ja ennen kaikkea epävarmuuteen. Mutta yritys sinulla on sinänsä hyvä, joten annan arvosanaksi seitsemän ja puoli.”

Ja vielä hymiö perässä. Saatana. Kai ne sitten sallivat sen sananvapauden mitä hän ei aikanaan olisi sallinut. Siinä vitutuksen tasossa menikin sitten kaksi pulloa punkkua ja sai aikaan aikamoisen krapulan. Jossa krapulassa hän sitten meni seuraavana päivänä yliopistolle ja luki viestin, että koko tiedekunnalle pidetään tiedotustilaisuus kello kymmenen. Tiedekunnan dekaani ilmoitti asian nopeasti ja koruttomasti:

- Väliaikaishallinto on ilmoittanut seuraavaa: tiedekunnan kaikki virat lopetetaan. Välittömästi. Aikanaan tiedekunta tullaan perustamaan uudestaan, mutta huomattavasti pienempänä. Sama linja on kaikkien yliopistojen kohdalla. Potkut koskevat myös minua. Ja henkilökohtaisesti totean, että kai tämä on sitä, mitä me vuosikausia olemme hakeneet. Uskomatta, että se saattaisi joskus tapahtua. Ylpeys käy lankeemuksen edellä. Minä siirryn eläkkeelle, mutta teille suosittelisin uudelleenkouluttautumista. Se yhteiskuntataiteen muoto, jota me olemme pitäneet yllä on jotain, mitä uusi hallinto ei tarvitse. Jos olen rehellinen, niin eihän sitä loppujen lopuksi ole tarvinneet ketkään muut kuin me itse. Omalta osaltani taidan olla jopa onnellinen, että huoraamiseni loppuu. Tajusin olevani huora jo kaksikymmentä vuotta sitten. Tajusin toimivani kaikkea sitä vastaan, mitä pidän älyllisenä ja mitä varten yliopistot ovat yleensäkin olemassa. Mutta minussa ei ollut miestä myöntämään sitä. Elin elämäni huorana vaikka tiesin sen olevan vahingollista tälle maalle ja kansalle. Itse asiassa minua saattoi sanoa parittajaksi, sillä pidin myös yllä teidän uraanne. Teidän, jotka olivat yhtä lailla huoria tosin moni teistä oli kehittänyt huoraamiselleen ideologiset perusteet. Mutta nyt se on loppu. Toivotan teille onnea elämäänne ja toivon myös teidän tajuavan, että ajat ovat muuttuneet. Teidän on viisainta yrittää muuttua sen mukana. Tämä tapahtunut kansannousu ei ole johtunut siitä, että fasistit ottivat vallan. Se johtui siitä, että tavalliset ihmiset kyllästyivät fasisteihin. Ja niitä fasisteja olimme me.

Itseään täynnä oleva tutkija ei koskaan ymmärtänyt, mitä dekaani tarkoitti. Hän vain ihmetteli miehen järkyttävää takinkäännöstä ja halveksi häntä. Mutta pitkään hän ei ehtinyt asiaa miettimään, sillä hänelle tuli muitakin ongelmia. Hän oli asunut pitkään Kalliossa, erään NGO-järjestön omistamassa viihtyisässä kaksiossa huomattavan kohtuullisella asesiskovuokralla. Kyseisen järjestön rahoitus oli loppunut ja asunto jouduttiin laittamaan myyntiin. Silloin hän tajusi, että tutkijatohtorin palkasta olisi ehkä kannattanut laittaa enemmän sukanvarteen eikä lennellä pari kertaa vuodessa Goaan harjoittamaan ekologista elämänmuotoa. Liiton rahoilla ei pahemmin kallista kaksiota maksettu. Pankista oli taas työttömänä aivan turha lähteä kyselemään lainaa. Ja millä ihmeellä sen maksaisikaan? Näin ollen hän joutui tyytymään ensiksi asumaan alivuokralaisena erään tuttavansa luona kunnes hän sai läyhäisen kaupungin yksiön.

Mellunmäestä. Voi jumalauta, Mellunmäestä.

Kalliossa oli ollut kuitenkin se akateeminen ja edistyksellinen tunnelma. Tunnelma, josta hän nautti. Tunnelma, joka ruokki hänen egoaan. Se, jossa ei ollut kuin samanmielisiä joitten kanssa oli mukavaa istua kapakassa ruokkien porukalla omaa erinomaisuuttaan. Se, jota punavihreäksi kuplaksi sanottiin. Hän ei ollut koskaan mieltänyt termiä haukkumanimeksi sillä hän ymmärsi itsekin, ettei halunnut katsoa sen kuplan ulkopuolelle. Kuplassa asustivat akateemiset ja poliittisesti oikeaoppiset älykkäät naiset ja joku mieskin joitten seurassa oli miellyttävää viettää samanhenkistä aikaa. Sitä tunnelmaa, joka hyvin nopeasti katosi kun kalossinkuvaa pyllyynsä saaneet edistykselliset ihmiset yrittivät pärjätä kukin tyylillään. Tarpeettomaksi muuttuneina. Kallio oli yhtä-äkkiä kaikille liian kallis, kun varmaa elatusta ei enää ollutkaan. Se paljon mainostettu solidaarisuuskin katosi, kun sen polttoaineena ei ollut enää toisten maksamaa elatusta. Hän oli katkera, niin katkera mutta tyytyi kohtaloonsa koska eihän häenllä muuta mahdollisuutta ollut ja eleli liiton rahoilla Mellunmäessä. Asuinalueella, johon hän ei tuntunut kuuluvansa. Asuinalueella, johon hän oli mielestään liian sivistynyt ja älykäs. Asuinalueella, jonka ihmiset näyttivät olevan inhottavan tyytyväisiä tapahtuneeseen kansannousuun ja sen aikaansaamaan muutokseen.

Nuo sivistymättömät ja kouluttamattomat paskat.

Lopullisesti hänellä meni sormi suuhun siinä vaiheessa kun liiton rahat loppuivat ja hän siirtyi peruspäivärahalle. Työvoimatoimiston virkailija tarjosi hänelle useita erilaisia mahdollisuuksia uudelleenkouluttautua varsinaiseen työelämään. Hän oli raivostunut. Hänhän oli jo herra nähköön tohtori. Ei kai hän lähde sentään alikouluttamaan itseään. Ja hänellä oli kuitenkin tietty tasovaatimus työympäristöstään. Ja ennen kaikkea työkollegoistaan.

Virkailija oli kuunnellut hänen vaahtoamistaan hetken aikaa kyllästyneenä, naputellut sitten hieman tietokonettaan, laittanut printterin päälle ja antanut tutkijalle pari aanelosta todeten:

- Se on sitten sillä lailla, että tuossa on teille lista niistä töistä joita voitte hakea, jos ei kouluttautuminen kelpaa. Kun se on kuulkaa niin, että teidän kaltaistenne yhteiskuntataiteilijoitten osaamiselle ei ole enää käyttöä. Tehkääpä tuolla listalla minkä lystäätte. Tai olkaa tekemättä. Teistähän se on kiinni.

Persaukisuus alkoi vaikuttaa ja alkaa murentaa akateemisen oppiarvon mutta ei mitään varsinaista työtaitoa omaavan ihmisen ylpeyden muuria tiili kerrallaan joten tutkija alkoi plärätä listaa jonka virkailija oli hänelle printannut. Siivoojaksi? No ei helvetti sentään. Aivan liian ruumiillista työtä. Joku raja sentään. Ei se ollut häntä varten. Puhelinmyyjäksi? No, ehkä. Hän päätti koettaa. Hänen pestinsä siinä tehtävässä oli kestänyt viikon. Hän oli itse tottunut olemaan ihminen joka vittuili toisille ja katsoi heitä nenänvartta pitkin. Ja puhelinmyyjänä hänelle vittuiltiin oikein urakalla. Hän oli päätynyt haistattelemaan niille ihmisille, joille hänen piti myydä jotain helvetin aikakauslehteä. Hän olisi epäilemättä saanut potkut ellei olisi ottanut lopareita itse.

Ja sitten napsahtikin karenssi. Ja tuli matka sosiaaliluukulle. Jossain vaiheessa hän alkoi ymmärtää sitä kansaa joka oli työttömänä kyllästynyt oloihinsa ja tukenut onnistunutta kapinaa. Ei hän tosin tuntenut sitä kohtaan mitään sympatiaa. Sen joutikin kärsiä. Se oli sen osa. Se oli hänelle vierasta ja merkityksetöntä. Mutta ei hänelle tällainen kuulunut. Hän oli uusrälssiä. Ja sen asian tajuaminen, että hän nimenomaan oli ollut uusrälssiä mutta ei koskaan tulisi enää olemaan herätti hänessä aina vain suuremman katkeruuden.

Mutta ihmisen pääelinkeino on syöminen. Siksi hänenkin piti nöyrtyä ja hakea töitä Hesburgerilta. Siellä hän oli ollut nyt muutaman vuoden tietäen, ettei enempää saisi koska ei enempään pystyisi. Pääosa muista työntekijöistä oli opiskelijoita jotka tienasivat vähän lisämarkkoja mutta olihan kyseisessä Hesessä töissä myös eräs yli viisikymppinen nainen joka oli ollut aikaisemmin Pakolaisapu ry:n juristi sekä eräs aktiivivasemmistoliittolainen mies, ikuinen opiskelija ja jonkunlainen omasta mielestään rap-taiteilija jonka ikuinen opiskelu oli rahoituksen puutteessa loppunut ja joka oli joutunut etsimään kykyjensä äärimmäisillä ylärajoilla olevaa työtä. Töissä olevat nuoret opiskelijat eivät jaksaneet kuunnella kyseisen henkilön narinaa ja todenneet vain että pidä sinä takkutukka turpasi kiinni. Kahdelle vanhemmalle työntekijälle hän jaksoi valittaa sitä, että miksei yhteiskunnallinen aktivismi voisi olla palkattua työtä niin kuin joskus ennenkin. Jokaisen kuuluisi saada tehdä sitä, mikä hänelle on omiaan. Saatanan natsit. Ennen oli niin paljon paremmin.

Iltavuoro päättyi, tutkija laski kassan ja vaihtoi työvaatteet omiinsa. Brahenkentän pysäkillä hän nousi ratikkaan ja jäi siitä pois Sörnäisten asemalla kävellen metroon. Kun metro itään päin kulkiessaan nousi maan pinnalle, hän näki tulia kaikkialla. Niitä jätkänkynttilöitä. Niitä saatanan perkeleen helvetin jätkänkynttilöitä. Rahvas juhli vapautumistaan. Mutta hänelle se oli merkki täydellisestä tappiosta. Ja ehkä jopa siitä, että hän joutui katsomaan peiliin ja huomaamaan, että sieltä ei katsonut vastaan paljon mitään. Vain oppiarvon itselleen hankkinut elätti, jonka osaamisen taso oli uudessa yhteiskunnassa realisoitunut. Osoittautuen olemattomaksi. Mutta sitä totuutta hän ei hyväksynyt, vaan kantoi itsessään jatkuvasti lisääntyvää katkeruutta. Totta kai syy oli aina jonkun toisen. Ei hänen. Joku ulkopuolinen olisi saattanut miettiä, että kyseinen tutkija suhtautui asioihin kuin islamilainen miettien ainoastaan sitä, että kuka minulle teki näin. Ei sitä, että mitä minä itse tein väärin. Siihen hän ei tulisi koskaan kykenemään.

Voi vittu tätä elämää…