Saturday, July 28, 2007

MC ROMANO JA VIRALLINEN SUOMI

Aikaisemmassa kirjoituksessani ”Romanifoorumi veti savuporot nokkaan” käsittelin mustalaisväestön haluttomuutta katsoa peiliin ja olla osana suomalaista yhteiskuntaa. Kirjoituksessa käsittelin myös Rainer Frimania, joka A-Studiossa käsitteli samoja aiheita hyvinkin fiksusti ja sai palkkioksi suuren määrän tappouhkauksia omalta heimoltaan. Mies kulkee nykyisin turvamiesten saattamana.

Rainer Friman on rohkea mies, ja hän on uhkauksista huolimatta perustanut parinkymmenen mustalaistaiteilijan tukemana eräänlaisen mustalaisten ”toisinajattelijoiden” yhdistyksen. Asiasta raportoi (melko yllättäin) Helsingin Sanomat. Juttu tuossa linkissä:

http://www.hs.fi/kulttuuri/artikkeli/Omiaan+arvostelleet+romanitaiteilijat+perustavat+yhdistyksen/1135229015571
Toivon, että asiasta kehkeytyisi enemmänkin keskustelua ja siitä saataisiin jopa jotain aikaiseksi. Mitä liittyy tuohon juttuun ja siinä esiintyviin ongelmiin, on siinä kuitenkin pallo tällä hetkellä mustalaisväestön käsissä. Aika näyttää, onko heillä halua olla oikeasti suomalaisen yhteiskunnan täysvaltaisia ja täysvelvollisia jäseniä. Itse olen kyllä asian suhteen pessimisti, mutta eipä manata kaikkea valmiiksi.

Kirjoitukseni ei näinollen käsittele juurikaan tuota mustalaisten jäsentenvälistä kisailua. Tuumailen lähinnä sitä, miten valtiovaltamme, Virallinen Suomi, on tähän mennessä suhtautunut asiaan. Tähän mennessä Virallinen Suomi on ollut kokolailla tuppisuuna asian tiimoilta.

Mehän olemme kaikki, ainakin paperilla, tasavertaisia lain edessä. Rikollisiinkin suhtaudutaan, siis virallisesti, yhtä ankarasti kaikkiin. Ihmisen tulee elää ihmisiksi, ja kaikkia rikollisia tulee rangaista, ja estää rikollista jatkamasta rikollista toimintaansa. Näin sanoo laki. Jos rikolliset perustavat rikolliseen toimintaan perustuvan organisaation, toimii poliisi ankarasti sen eteen, että rikollisen organisaation toiminta lopetetaan, koska järjestäytynyt rikollisuus on uhka yhteiskunnalle ja sen jäsenille.

Mietitäänpä, mitkä ovat rikollisen järjestön tuntomerkit? Niin joo, ennen sitä tarkastelua täytyy huomauttaa se tärkeä asia, että rotujahan ei ole olemassa. Me olemme kaikki Homo Sapiens-porukkaa. Erot ja mahdolliset ongelmat ihmisryhmien välillä johtuvat siitä, että ei tunneta toisten tapoja ja kulttuuria eikä osata suhtautua niihin tarpeen vaatimalla kunnioituksella. Tämä on Totta, koska sen on sanonut Monikulttuuria Kannattava Asioista Perillä Oleva Taho.

Sitten niitä tuntomerkkejä. Ainakin Yrjöperskeles-tyyppisen putkiaivoymmärryksen mukaan:

1. Rikollisella järjestöllä on taipumus tehdä rikoksia. Esimerkiksi omaisuus-, huume- ja väkivaltarikoksia.

2. Rikollisella järjestöllä on tiukat sisäiset säännöt ja ankara vaitiolovelvollisuus järjestön asioista. Vaitiolovelvollisuuden rikkoja voi olla hengen- tahi terveyden vaarassa.

3. Rikollisesta järjestöstä ei noin vaan erota, eikä varsinkaan arvostella järjestöä julkisuudessa. Jos joku tekee näin, hän voi olla hengen- tahi terveyden vaarassa.

4. Rikolliset järjestöt selvittelevät välejään toisten rikollisten järjestöjen kanssa väkivaltaisesti, puukkoja, puntareita ja tuliaseita käyttäen.

5. Rikollisilla järjestöillä on usein ulkoisia tunnusmerkkejä, esim. vaatetusta, joilla he ilmoittavat ympäristölle kuuluvansa tähän järjestöön. Ulkoiset tunnusmerkit herättävät järjestöön kuulumattomissa ihmisissä pelkoa, koska he tietävät ongelmatilanteissa saavansa kimppuunsa koko järjestön. Järjestöön kuulumattomissa ihmisissä pelkoa herättää myös se, ettei järjestölle poliisi ole mikään pelote.

6. Rikolliset järjestöt ovat eristäytyneet yhteiskunnasta. Järjestön jäsenet eivät miellä yhteiskunnan sääntöjen ja velvollisuuksien koskevan heitä. Järjestön omat säännöt ovat heille tärkeämpiä. Tietyissä tapauksissa rikollisen järjestön jäsen voi tosin ottaa yhteiskunnalta tiettyjä etuja, esim ampumahaavan aiheuttama sairaalahoidon tarve on tällainen.

”MC Romano” täyttää kaikki rikollisen järjestön tuntomerkit. Siitä huolimatta Virallinen Suomi
tukee ”MC Romanon” toimintaa. Järjestön johtohenkilöstöä on kutsuttu jopa linnan juhliin. Tämä mielletään Suomessamme suureksi arvostuksen osoitukseksi. ”MC Romano” saa Viralliselta Suomelta taloudellista tukea. Virallinen Suomi painottaa voimakkaasti, että Aken, Maken, Peran ja mun tulee kunnioittaa ”MC Romanon” erilaista kulttuuria ja pyrkiä eroon jäykistä ennakkoasenteista.
No mitä Aken, Maken, Peran ja mun pitäisi tästä sitten tuumia?

No tietysti sitä, että tasapuolisuuden nimissä pitää lopettaa semmonen höpinä, että MC Hells Angels, MC Bandidos tai MC Cannonball olisivat millään lailla rikollisia järjestöjä. Järjestöt täyttävät kyllä ihan samat tunnusmerkit kuin ”MC Romanokin”, mutta koska Virallinen Suomi sallii saman toiminnan yhdelle, niin miksei sitten muillekin? Kysehän on vaan kulttuurieroista. Niitä täytyy oppia ymmärtämään, ja kunnioittamaankin.

Täysi kunnianpalautus ja lailliseksi julistaminen 1%-moottoripyöräjengeille ja heti. Oletan kunnioitetun presidenttimme, joka viisaasti pyrkii suomalaisten parhaaseen ja ennenkaikkea tasa-arvoon kutsuvan MC Hells Angelsin, MC Bandidoksen ja MC Cannonballin johtohenkilöt linnan kutsuihin kuudes päivä joulukuuta armon vuonna 2007.

Summa summarum: pallo palasikin takaisin valtaväestölle. On ihan turha kuvitella, että mustalaiset muuttaisivat tapojaan. Miksi muuttaisivat? Kun valtio suorastaan kannustaa toimimaan niin kuin aina ennenkin. Sitä ei yksi A-Studion ohjelma ja yksi Hesarin juttu vielä mihinkään muuta.

Wednesday, July 25, 2007

YKSI EURO ON YKSI EURO

Tuosta tasa-arvostahan käydään suloisessa Suomessamme eri tahoilla paljon hedelmällistä ja vähemmän hedelmällistä keskustelua. Keskustelun naisosapuolten kommenteista saa tosin usein sen käsityksen, että kyse ei ole tasa-arvoon, vaan naisten ylivaltaan pyrkimisestä. Tuo asia kuulunee johonkin toiseen kirjoitukseen, sillä Yrjöperskeleen ominaisuudessa keskityn erääseen laajasti viljeltyyn hokemaan, joka on alkanut tympiä jo ihan aikuisten oikeesti. Eli tähän ”miesten euro on naisten 80 senttiä”-hokemaan.

Jos hahmottaa maailmansa göbbelsiläisen ajattelutavan mukaan, voi tietenkin ajatella, että kun jotakin asiaa tarpeeksi hokee, niin ennen pitkää se muuttuu todeksi. Tai ainakin siihen alkaa itse uskoa. Minä en usko. Olen töissä naisvaltaisella alalla, ja jos minulle on maksettu se 20 pinnaa enemmän kuin naisille, niin pirun hyvin se on tähän asti piilotettu. Ettei suorastaan pöllitty. Meillä palkat maksetaan koulutuksen mukaan ja ikälisät päälle. Kaikki saavat yhtä paljon. Miehet eivät saa latiakaan enempää.

Itse asiassa voi sanoa, että ainakin lastensuojelulaitoksissa naiset saavat tehtyyn työmäärään nähden enemmän kuin miehet. Kaikenlainen painiminen ja väkivaltatilanteitten hoito kun on jätetty miehille. Normaalissa osaston kahvipöytäkeskustelussa tokihan kaikki työntekijät pystyvät, kykenevät ja osaavat ihan yhtä paljon. Siinä vaiheessa kun osastolle syntyy avohärdelli, poistuvat naiset takavasemmalle ja miehet hoitavat painimisen. Tilanteen rauhoituttua istutaan taas kahvipöydässä ja pystytään, kyetään, osataan jne. Ei miehille makseta painimisesta mitään ylimääräistä. Silti se on aina miesten hommaksi varattu. Selvä seksistinen muinaisjäänne tässä tasa-arvoisessa Suomessamme, hä?

No, 1 euro kontra 80 senttiä-hokema pohjautuu tietenkin siihen, että naisvaltaisilla aloilla eli hoitoaloilla ja julkisella puolella yleensä on heikommat palkat kuin esmes paperitehtaalla tai satamassa. Pitää paikkansa. Vaan mihin on kirjoitettu se laki, jossa kielletään naisia menemästä töihin esim ahtaajaksi? Ei sitä kukaan kiellä.

Naisvaltaisten alojen palkkakuopan takana ovat myös hampaattomat ammattiliitot. Valitettavasti esim hoito- tahikka sosiaalialojen liitot eivät osaa pitää puoliaan. Oma alani kärsii vielä siitä, että työntekijät ovat hajallaan useissa liitoissa ja osa vielä Loimaan kassassa (johon taidan itsekin liittyä, hampaattomia liittoja on tullut katseltua jo tarpeeksi). Eipä siinä suurta työtaistelua aikaiseksi saada. Vedotaan tietysti siihen että kyse on suojelutöistä, joissa ei varsinaisesti voi edes lakkoilla. Entäs sitten? Jos suomen sairaanhoitajat menevätkin lakkoon, niin viekö valtio ne kaikki keskitysleirille ja hankii tilalle osaavampaa henkilökuntaa Kongosta ja Gambiasta? Ei mitään saa, jos ei mitään yritä. Jos valtio tietää, että mutina jää mutinan asteelle, niin sen ei tarvitse tehdä mitään asian eteen.

Omalla alallani asiaa haittaa vielä se, että osa (nais)työntekijöistä on mukana vielä puhtaalla kutsumuspohjalla. Kaava on aina samanlainen: perheen mies on jossain hyväpalkkaisessa työssä ja tekee tolkuttoman tilin. Rouvan palkalla ei ole perheen elintasoon olennaista merkitystä, joten rouva voi mennä laitokseen harjoittamaan laupeudentyötä. Ja nyrpistelemään nokkaansa niille, jotka valittavat palkastaan.

Henkilökohtaisesti olisin toki mielissäni, jos palkkaani tulisi vaikka tommonen tonni kuussa lisää. Palkastani ruikuttaessani muistan kuitenkin sen, että hyvät palkat ovat niillä aloilla, joilla se valtion raha yleensäkin tehdään. Lastensuojelulaitos mielletään yleisesti tärkeäksi paikaksi, ja niin ajattelen itsekin, mutta emmehän me tuota yhtään mitään. Me käytämme niitä rahoja, joita esmes hitsari jossain konepajalla takoo. Ennen kuin kakku voidaan jakaa, se on leivottava, eikä se synny tyhjästä.
On helppo vaatia rahaa, jota joku toinen tekee. Kun se rahan määrä ei kummiskaan toivomalla lisäänny, tulisi miettiä, mistä säästetään. Ja siirretään säästetty raha vaikkapa hoitoalojen palkkaukseen. Muutama Yrjöperskeleen ehdotus:

1. Ulkomailta tänne rahdattujen ammatti- ja taparikollisten elättäminen sekä karkotetaanko / eikö karkoteta-kierrosten pyörittäminen maksaa tolkuttomasti. Muutenkin tänne Afrikasta raahattu huipputyövoima on tähän mennessä ollut vaan pohjaton veromarkkakaivo.

2. Joku Kiasman tapainen modernin taiteen hirvitys on täysin turha. Suomi tuskin taantuu kivikauteen, jos semmoset jyrättäis parkkipaikaksi, ja jätettäis jatkossa moiset kokonaan tekemättä.

3. Yleensäkin apurahataiteeseen menee tolkuttomasti ihan tyhjää rahaa. Pärjäisivätköhän Rauman, Mikkelin tahi Kajaanin kokoiset kaupungit ilman kaupunginteatteria? Työttömäksi jääneet näytteijät voitaisiin kouluttaa vaikkapa hoitoalalle. Samoin menisiköhän Joensuu tai Vaasa nurin ilman kaupunginorkesteria? Nämä ovat tietysti arvokysymyksiä. Näen itse asian niin, että umpisuoltaan poteva ei kuole kulttuurin puutteeseen, mutta lääkärin puutteeseen se kuolee kyllä.

4. Evankelis-luterilainen kirkkomme on päätynyt nyökyttelemään päätänsä islamilaisille. Silloin se ei ole enää mikään kansankirkko ja ei tarvitse verotusoikeutta. Kirkollisveron voi suoraan siirtää hoitoaloille.

Tuossa nyt muutama alkuun. Keksikää lisää. Vaan yleensä ja erikseen: palkkani sosiaalialalla on ihan sama kuin naistenkin. Mitä tulee yksityisen sektorin palkkaukseen, siellä ihmisen täytyy osata myydä itsensä. Ratkaisu ei löydy asenteista valittamisesta vaan peilistä.

Thursday, July 12, 2007

TURHAA YLIKOULUTUSTA

Kotomaassamme Suomessa koulutusvaatimukset kasvavat nykyisin alalle kuin alalle. Jossain asioissa, esim teknisellä alalla sen kyllä ymmärtää aivan hyvin. Vanhan pommi-corollan moottori on huomattavasti yksinkertaisempi huoltaa kuin näitten nykyajan autojen, joitten elektroniikka on vissiinkin lainattu jostain amerikkalaisesta hävittäjästä. On selvää, että automonttöörien tulee hankkia lisää koulutusta tätä varten. Ja onhan siitä hyötyä meille kaikille. Nykyautot ovat ihan näppäriä ajaa, eivätkä syö turhan paljoa bensiiniä.

On kuitenkin monia aloja, joilla en tätä jatkuvaa kouluttautumisvaatimusta oikein ymmärrä. Esimerkkinä vaikkapa tämä oma alani, eli sosiaaliala, tarkemmin sanottuna lastensuojelu. Työ lastensuojelulaitoksen osastolla (niin kuin aikaisemminkin olen kirjoittanut) on loppujen lopuksi aika yksinkertaista. Osastolle sijoitetaan nuori, joka on ryssinyt kuvionsa, tavalla tai toisella. Osastolla nuori pidetään kurissa, pistetään käymään koulua, opetetaan ihmistapoja ja katsotaan, ettei se ryssi kuvioitaan lisää.

Tässä se homma pääpiirteissään. Nuori saattaa seota päästään jossain vaiheessa, sitä sattuu, mutta silloin sitä ei hoideta osastolla. Sitä varten on psykiatrinen puoli. Siinä touhussa on omat ammattilaisensa. Lastensuojelulaitoksessa idea on lähinnä se, pystytkö sanomaan nuorelle ei, ja pitämään huolen, että sanottu ei myös pitää. Jos et pysty, tekee nuori ihan mitä lystää, ja silloin olet alalla turha tyyppi, ihan riippumatta siitä, onko sulla minkälaiset paperit hyvänsä.

Tämmöstä tää touhu on ollut iät ja ajat, ja semmosta se tulee olemaan. Nyt on vain niin, että alallamme (niin kuin monella muullakin alalla, jossa työ tehdään pääosin puhumalla) ollaan päädytty siihen johtopäätökseen, että ihminen on viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana muuttunut kerta kaikkiaan niin monimutkaiseksi, että ilman pitkäaikaista teoreettista koulutusta ei lastensuojeluhommia pysty hoitamaan.

Tuloksena on se, että (varsinkin julkishallinnon alueella) halutaan nykyisin lastensuojelun ohjaajiksi lähinnä näitä AMK-sosionomeja. Pituudeltaan ja laajuudeltaan likimain yliopistotutkintoa vastaava tutkinto kuulostaa tietysti tosi hienolta. Tuottaahan se huippuammattilaisia, jotka ”ymmärtävät hyvinvoinnin moniulotteisuuden ja siihen vaikuttavat yksilölliset, yhteisölliset ja yhteiskunnalliset tekijät”. Heillä on myös ”laaja-alaista osaamista kasvun ja kehityksen ohjaamiseen ja sosiaalisten ongelmien ehkäisemiseen, lievittämiseen ja ratkaisemiseen”.

Selväähän on, että heiltä löytyy ”reflektiivisyyttä, luovuutta ja tutkivaa otetta omaan työhön”. Heillä on hallussaan ”empowerment - voimaannuttava ja valtaistava työote”. Luonnollisesti he ovat koulutettu myös monikulttuurisuuteen ja siksi he osaavat ”kulttuurisensitiivisen tavan” tehdä työtä.
Nuori, yleensä naispuolinen sosionomiopiskelija lukee 3,5 – 4 vuotta päänsä täyteen kaikenlaista uskomattoman viisasta tietoa. Hän valmistuu ja hänet valitaan ohjaajan virkaan laitokseen X kunnassa Y (valintaprosessissa hänelle häviää moni ammattilainen, joilla on pitkä työkokemus, mutta vain vanha kouluasteen pätevyys). Hän siirtyy töihin laitokseen, jossa sinne sijoitettu 16-vuotias körmy toteaa hänelle vain väsähtäneesti, että haista sinä pelle pitkä paska. Ja sitten menee sormi suuhun. Ei se piru vie tottelekaan. Tätä ei koulussa opetettu. Täytyy kutsua se epäpätevänä töissä oleva työtön metsuri apuun. Ja sitten körmy taas totteleekin. Vaan on epävarmaa, uskalletaanko koulutettua huippuammattilaista pitää yksin työvuorossa.

Lukijan tulee ymmärtää, että näin Yrjöperskeleen ominaisuudessa minulla ei ole tarkoitus halveerata opiskelijoita. Heille vain luetetaan paljon turhaa. Karkeana jakona voi sanoa, että AMK-sosionomeja on kahta tyyppiä. Ensimmäinen, se järkevä tyyppi tajuaa, että hänen on vain kerta kaikkiaan pakko tenttiä se tuuba, mitä vaaditaan. Muuten ei tule papereita eikä töitä. Varsinainen työnteko opetellaan sitten työpaikalla. Ne ovat sitten ihan hyviä työntekijöitä, ei tutkintonsa ansiosta, vaan siitä huolimatta. Se toinen tyyppi valitettavasti ajattelee, että koska hän on lukenut tämän kaiken tuuban (jota hän ei tuubaksi osaa mieltää), hän on valmis ammattilainen. Työ onkin sitten melkoinen yllätys.

Miksi tällainen systeemi on sitten olemassa? Kai se johtuu siitä, että alaa johtavat akateemiset ihmiset, jotka eivät ole varsinaista osastotyötä tehneet päivääkään. Nämä ihmiset määrittelevät työn toteuttamisen luetun perusteella joko omassa päässään, tai muitten akateemisten kanssa keskustellessaan. He näkevät, että lastensuojelutyötä ei voi tehdä ilman sopivaa teoreettista viitekehystä, koska heille on yliopistossa sanottu että lastensuojelutyötä ei voi tehdä ilman sopivaa teoreettista viitekehystä.

Akateemisille tämä työ on jonkunlaista virtuaalimaailmaa. Siitä on mukava jutella, siitä on kiva kirjoitella ja lukea uusia julkaisuja. Siinä hiki ei haise, eikä nyrkki tee kipeetä. Ja nämä ihmisethän määrittelevät sen, mitä osaston työntekijältä vaaditaan. Koska he itse ymmärtävät vain teoreettisen tiedon, ei heillä tietenkään ole muuta vaihtoehtoa, kuin vaatia sitä työntekijöiltäkin. Jotka taas eivät sillä tiedolla tee mitään. Nykyisin alalle pyrkivien on vaan pakko lukea tuo jonninjouto, koska heillä ei ole vaihtoehtoa.

Tämä AMK-sosionomitutkintohan räätälöitiin aikanaan sen vuoksi, että siinä koulutettaisiin opiskelijoita sosiaalialan pomohommiin ja saataisiin tutkinnon saaneille lisää arvostusta ja ehkäpä jopa parempaa palkkaa. Ongelmana on vaan se, että ei niitä pomohommia ole tarjolla läheskään sitä määrää, mitä sosionomeja valmistuu. Ja nekin pomohommat ovat itse asiassa varattu ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneille. Heitäkin kun koulutetaan liikaa. Eli lähes yliopistotutkinnon saaneet sosionomit menevät sitten kiltisti ohjaajiksi laitoksiin. Tekemään samaa hommaa, mihin ennen riitti kouluasteinen tutkinto. Ja hommat ovat edelleenkin ihan samanlaisia. Hölmöläisten hommaa, sanon minä.

Yleensäkin lastensuojelualan johtohenkilökunnalta tulisi vaatia ainakin pari vuotta ihan tavallista osastotyötä, ennen kuin he voisivat edes hakea niitä johtajan hommia.

Tämmöistä yliteoretisointia tuputetaan kyllä myös kokeneille työntekijöille. Laitokset järjestävät työntekijöilleen koulutusta, joissa käydään läpi hienoja kasvatuksellisia teorioita ja opiskellaan vaikkapa väkivaltakoulutusta, jota vetävät ihmiset, jotka eivät ole olleet koskaan väkivaltatilanteissa. Onneksi suurin osa työntekijöistä osaa ottaa nämä koulutukset niin kuin B. Virtanen ottaa Lennart Nilkénin koulutukset, mutta osa työntekijöistä valitettavasti tallentaa kovalevylleen noin viisi kappaletta koulutuksesta muistamiaan psykologisia termejä, joita sitten viljelevät mielellään sulassa sekasotkussa jokaisessa mahdollisessa saumassa, aamiaisen laitosta eristykseen.

Tämä kirjoitus ei pahemmin käsitellyt monikulttuurisuutta. Tulee kuitenkin muistaa, että nämä suurimmat monikulttuurivaahtoajat ja monikulttuurisuutta poliittisella tasolla eteenpäin viejät ovat lähes järjestään akateemisesti koulutettuja ihmisiä. Samanlaisessa virtuaalimaailmassa hekin elävät. Siellä Mahmud ei raiskaa, Abdul ei ryöstä eikä Gunnar varasta. Siinä virtuaalikuplassa ja turvallisen samanmielisessä seurassa on helppo ajatella että kaikkeen on syynä Ake, Make, Pera ja Mä ja meidän rajoittunut ajatusmaailmamme.

PS: Ei, en todellakaan halua tehdä Pol Poteja ja ajaa akateemisia suohon. Yliopistollinen koulutus ja sen aikaansaama tutkimus on tärkeää monilla aloilla. Lääketiede, fysiikka, kemia, tekniikka, historia, kielitiede jne. Kyllä niitä tarvitaan. Kasvatustieteissä ja yleensä yhteiskunnallisissa tieteissä vaan on liikaa ylitarjontaa. Välillä tuntuu siltä, että noissa ylemmissä kerroksissa ajatellaan jotenkin takaperoisesti. Tyyliin: ensin täytyy olla yhteiskunnan kannalta elintärkeitä työntekijöitä kuten naistutkijoita, läänintaiteilijoita, vähemmistövaltuutettuja ja järjestösihteereitä. Vasta sitten voidaan työllistää toisarvoisia työntekijöitä kuten putkimiehiä, muurareita, maanviljelijöitä ja sähköasentajia.