Wednesday, August 29, 2012

PUNANISKA SAI AVOIMEN KIRJEEN

Hotelli Yrjöperskeleen respassa aukaistiin kylmät oluet. Meinaan, kun mehän ollaan melko syrjässä, eikä meille yleensä kukaan kirjoita. Mutta nyt meillekin on tullut kirje, ja vielä julkinen, avoin kirje. Me kun ollaan tällaisia punaniskoja, ja kirje on osoitettu punaniskoille. Ja kirje on tullut merkittävältä taholta, sillä sen on lähettänyt itse Katja Ståhl, ja Ståhl jos kuka on fiksu ja merkittävä ihminen. Sen tietää muummuassa siitä, että hänellä on valtakunnallisessa Iltalehdessä oma blogi, josta hän voi lähettää avoimia kirjeitä punaniskoille.

Pikkusen tietysti epäilyttää, että onkohan se avoin kirje osoitettu sittenkin jonnekin muualle, koska tuota punaniska-termiähän käytetään melko paljon tuolla Amerikoissa. Redneck, you know. Löytyy väittämän mukaan vaikkapa Teksasista, Alabamasta ja Appalakkien vuoristosta. Parempia banjonsoittajiakin ovat kuin me suomalaiset sikaniskat. Henkilökohtaisesti olisin toivonut, että Katja olisi käyttänyt mieluummin termejä juntti, turvenuija tai vaikkapa henkinen peltopelle, niin silloin olisin voinut olla ihan satasen varma, että kirje osui kohdalleen. Mutta koska Katjan kirje on kirjoitettu suomeksi, niin ehkäpä se on tarkoitettu nimenomaan meille.

Avataanpa kirje, ja katsotaan mitä se sisältää. Ainakin alku näyttää lupaavalta, sillä hän kirjoittaa hyvä punaniska, kirjoitan sinulle nyt ensimmäistä kertaa. Sehän on hienoa sinänsä, sillä yleensä meitä punaniskoja lähestytään Sleepy Sleepersiä muunnellen hyvä punaniska, kirjoitan sinulle nyt ensimmäistä kertaa, koska lukuista yrityksistä huolimatta et ole vastannut kirjeisiini. Ehkäpä tässä onkin luvassa jotain muutakin kuin kirjoittajan päässään luoma virtuaalikuva punaniskasta, joita hän ei varsinaisesti ole koskaan tavannut, mutta kuitenkin jostain syystä tietää, mitä tämä punaniska ajattelee.

Ja tämä lupaushan oli kaunista niin pitkään kuin se kesti, eli täsmälleen seuraavaan lauseeseen joka onkin kirjoitan sinulle siksi, että en tunne teidän porukkaa juurikaan, mutta näen koko ajan mitä teidän ajatusmaailmanne tekee maailmallemme. Oikeastaan tään kommentoinnin voisi lopettaa tähän, mutta katotaan nyt mikä Katjan mieltä meissä punaniskoissa painaa. Tai puniksissa niin kuin hän tuttavallisesti haluaa sanoa, ja tokihan hän myös niin saa tehdä.

No joo, ensimmäisenä tulee tyypillisesti nämä aseet. Ja se, kun minä kannatan niitä. Yhdessä kappaleessa Katja vie tarinaa halusta puolustaa itseään yöllisen murtovarkaan ampumiseen, sitä kautta pitkään vankilatuomioon ja niin oman kuin koko perheen elämän tuhoutumiseen ja nulikoitten joutumiseen koulukiusatuksi. Ihan lahjakasta.

Katja vaan unohti, että niin minä, kuin muutkaan punikset (ja aselupia omistavat vihreät, kyllä niitäkin on) emme saa aselupia kuin ampuma- tai metsästysharrastukseen. Ja kyllä, niin minulla kuin muillakin tuntemillani puniksilla on tarpeellinen vierasvara tuulikaapissa, eli pesäpallomaila. Sillä kun läväyttää isoille lihaksille, se rauhoittaa luvatonta tulijaa ihan tarpeeksi. No, ehdollistahan siitä sitten ensikertalaisena saa, mutta jos Katja ei halua kotiaan puolustaa, niin sehän on tietysti hänen oma valintansa.

Mutta tuliaseet ovat edelleenkin asekaapissa. Lataamattomina.

Ja seuravaksi tullaan kohtaan, että "et suvaitse homoseksuaaleja". Ja mielikuvitus alkaa lentää yhtä mainiosti (ei näitä ihan tyhjästä päästä keksitä, huomaa kyllä, että Katja on ollut Demi-lehden toimittaja) ja se homoseksuaalisuutta vastustava punis, joka meni ampumaan sen kuvitellun murtovarkaan saakin seuraavaksi parrua perseeseensä vankilassa, kun hänellä ei ollut homoa lakimiestä puolustajanaan. Itselläni on muuten ammatin puolesta jonkun verran kokemusta rikollisista ja muistutan, että kuvaa vankilasta ei välttämättä kannata ihan kokonaan muodostaa amerikkalaisen Oz eli Kylmä Rinki-sarjan perusteella, mutta Katjalla on tietysti oikeus tehdä omia ratkaisujaan plus omia kuvitelmiaan ja niitähän hän kieltämättä tekee.

Kun poistaa Katjan homo-osuudesta tuon päässä kehitellyn osuuden, jää jäljelle kaksi lausetta eli Hyvä punaniska, et suvaitse homoseksuaaleja. Mikäs niissä on niin jännittävää? Ja tässä löytyy sinänsä yhteinen sävel punikselta ja Katjalta. Minäkin ihmettelen, että mikä niissä on niin jännittävää, että homohypetystä täytyy harjoittaa joka ainoassa saumassa. Sitäkin hieman ihmettelen, että onko jonkun ihmisryhmän suvaitseminen joku laillinen pakko, jota täytyy harrastaa, koska joku toinen ihmisryhmä haluaa nostaa egoaan mainostamalla suurta suvaitsevaisuuttaan. Eikö se riitä, että jättää ihmiset rauhaan?

No, mitäs sitten. No sitten gettuillaan uskonnosta. Minähän olen jonkun sortin agnostikko. Hommafoorumilta löytyy paljon ateistejakin. Niin kuin vakaita kristittyjäkin. En ole pitänyt tapanani kuittailla heidän uskostaan tai sen puutteesta. He kun ovat monissa muissa asioissa samaa mieltä kanssani. Mutta sitä hiukka ihmettelen, että jos ei voida sanoa, että sinä olet homo, ja minä en pidä siitä, niin miksi Katja voi sanoa, että sinä uskot Jumalaan, ja minä en pidä siitä. Valikoitua suvaitsevaisuuttako? No, yhtä kaikki, taas on kyse mielikuvista ja valinnoista ja mikäli Katja (joka tietysti kovasti vastustaa yleistämistä omien, kuviteltujen ennakkoluulojen perusteella) päättää muodostaa mielipiteensä suuresta joukosta tavallisia suomalaisia ihmisiä sen perusteella että Yhdysvalloissa on se Raamattuvyöhyke, niin sekin on tietysti hänen asiansa.

Ja juu, tuleehan ne pakolaisetkin vielä käsiteltäväksi. Katja taktisesti unohtaa (ei voi tapahtua tietämättömyyttään, onhan hän fiksu ihminen), että turvapaikkaturismi koostuu kyllä pääosin ihan muusta kuin kiintiöpakolaisista. Mutta kai Katja kuuluu niihin ihmisiin, joitten mielestä vaihtoehtona on vain mitään kyseenlaistamaton rajaton piikki, tai sitten vihaa tirskuva punaniskaisuus. Ja siihenkin Katjalla on oikeus, vapaa maahan tämä. Mutta miksi se on juuri Katja, joka opettaa meille punaniskoille, että maailma ei ole mustavalkoinen. Ja ennen kaikkea miksi Iltalehti näkee tämänkin opetuksen niin tarpeellisena?

Olen todennut, että blogimaailmassa ei paperi lopu kesken. Mutta sanomalehtipaperi on kallista, joten hyvää hyvyyttäni annan Iltalehdelle Katjan opetuksen lyhyempänä versiona, ettei mene niin paljon paperia. Jää enemmän tilaa ilmoituksillekin:

AVOIN KIRJE PUNANISKALLE

Kirjoittanut Katja Ståhl

Kun kirjoituksestani poistaa omat kuvitelmani ja suoranaisen vittuilun, ei jäljelle jää kuin välimerkit. Mutta kai se nyt tuli selväksi, että juuri minä olen niitä yksilöitä, joilla on oikeus opettaa punaniskoja, juntteja, turvenuijia ja henkisiä peltopellejä.

Saturday, August 25, 2012

ANTERO LÄRVÄSEN UNI

- Hyvää päivää hyvät kuuntelijat. Täällä Antero Lärvänen Huitsinnevadan paikallisradion ja Huitsinnevadan Paikallisdemokraatin yhteislähetyksessä. Olemme täällä Helsingissä, Yleisradion tiloissa. Aiheenamme on uusi suomalais-kenialainen dokumenttiprojekti, joka käsittelee kansojemme historian verisiä aikoja ja silloin vaikuttaneita merkkihenkilöitä ja ihmisiä laajemminkin. Haastateltavanamme on projektin suomalaisen osan tuotantopäällikkö Hougo Hää. Tuotantopäällikkö Hää, voitteko kertoa tarkemmin tästä tulevasta dokumenttiprojektista?

- Terve, Antero. Kerron mielelläni. Tässä projektissa on suomalaisen ja kenialaisen osapuolen välillä tarkoitus tutustua, tutkia ja tehdä johtopäätöksiä omien kansallisten kokemusten pohjalta itselle täysin vieraan kansakunnan historian kokemuksiin ja syitä siihen, miksi niin kansalaiset kuin kansalliset merkkihenkilöt ovat joutuneet tekemään niitä ratkaisuja, mitä he joutuivatkaan tekemään.

- Kuulostaa mielenkiintoiselta. Kerrotko tarkemmin?

- Johan nyt toki. Eli yhdistetyn työryhmämme kenialainen osapuoli on tällä hetkellä tarkasti tutustumassa Suomen historiaan nimenomaan sisällissodan sekä talvi- ja jatkosodan ajalta. Kenialainen työryhmä tutkii sekä silloisia tapahtumia, ja lisäksi sotatoimien johtajana toimineen marsalkka Mannerheimin elämää ja niitä ratkaisuja, joita hänen tuli silloin tehdä. Mannerheimin lisäksi kenialainen osapuoli tutustuu ja dokumentoi myös muutaman muun suomalaisen johtavissa tehtävissä olleen henkilön elämää, ratkaisuja ja mahdollisia syitä, miksi näitä ratkaisuja tehtiin. Tämä siksi, että tällaisia tapahtumia ei voida mielestämme, eikä myöskään kenialaisen osapuolen mielestä henkilöidä yhteen ihmiseen.

- Oletettavasti suomalainen puoli tästä yhteistyöprojektista tutustuu Kenian historian väkivaltaisiin vaiheisiin?

- Kyllä. Suomalainen osapuoli tutustuu Kenian historiaan, mutta koska tässä kartoitetaan nimenomaan molempien kansojen historian väkivaltaisia vaiheita, on pääasiallisen tutustumisemme kohteena nimenomaan Mau Mau-kapina, ja henkilö, johon suomalainen osapuoli tutustuu erityisen tarkkaan on Jomo Kenyatta sekä tietysti muutama muu asiaan liittyvä johtohenkilö, syistä, jotka jo aikaisemmin kerroin. Molempien osapuolten tavoite on ymmärtää, miten väkivalta riistäytyy käsistä, eikä sitä pystytä enää hallitsemaan, ja mikä saa johtohenkilöt tekemään niitä ratkaisuja, joita heidän on pakko tehdä, ja onko heillä itse asiassa ollut mitään mahdollisuuksia toimia toisin.

- Kuinka tämä dokumentti sitten julkaistaan?

- Tämä julkaistaan kolmessa osassa, jotka kaikki kestävät puolitoista tuntia. Ensimmäisenä julkaistaan kenialaisten tekemä dokumentti Suomen historian dramaatisista vaiheista ja henkilöistä, jotka joutuivat silloin tekemään raskaita päätöksiä. Toisena osana julkaistaan vastaavasti suomalaisten tekemä dokumentti kenialaisten historiasta, ihmisistä, päätöksistä ja vastuusta.

- Entä kolmas dokumentti?

- Kolmas dokumentti on molempien osapuolien yhdessä tekemä lähetys, jossa pyrimme mahdollisimman tarkkaan vertaamaan projektin myötä saamiamme kokemuksia toisillemme melko vieraista kansoista ja heidän historiastaan, ja pyrimme tekemään johtopäätöksiä siitä, onko kansojemme kokemuksissa jotain yhteistä. Pyrimme myös tutkimaan sitä, onko niin tavallisella suomalaisella tai kenialaisella ihmisellä mahdollisuutta vaikuttaa asioihin silloin kun niin sanotut suuret yhteiskunnalliset tapahtuvat lähtevät vyörymään. Samoin tutkimme johtavassa asemassa olevia ihmisiä, ja pyrimme saamaan ratkaisun siihen kysymykseen, että tekevätkö johtavissa asemissa olevat ihmiset päätöksiään täysin itsenäisesti, vai ovatko hekin vain lastuja suuressa virrassa. Kumpikaan osapuoli ei lupaa ratkaisuja, koska absoluuttisia sellaisia ei ole varmaankaan olemassa. Mutta lupaamme keskustelua sekä ajatusten ja historiallisten kokemusten vaihtoa.

- Onko kyseessä puhdas dokumentti, vai onko mukana myös näyteltyjä jaksoja?

- Kyseessä on puhdas dokumentti, ja haastattelumateriaalin lisäksi on käytössä vain autenttisia filmipätkiä. Jo projektin alussa molemmat osapuolet näkivät, että minkäänlainen draamadokumentti ei palvele tarkoitustamme. Meillä ei ole tarkoitus keksityn draaman keinoin murskata vanhoja myyttejä ja ennenkaikkea meillä ei ole tarkoitus luoda uusia.

- Sekä lukijat että kuulijat varmasti odottavat mielenkiinnolla tätä tulevaa dokumenttiprojektia. Tuotantopäällikkö Hää, kiitän teitä haastattelusta. Täällä Antero Lärvänen, Helsinki. Hei, äänimiehet! Olipa kiva kerrankin haastatella täyspäistä tyyppiä. Nyt rojut kotteroon ja lähdetään sutena Lällävedelle!

- Ei lähdetä.

- Etteikö lähdetä?

- Ei lähdetä niin.

- Ja minkähän helevatun takia ei lähdetä? Ei kai me nyt tänne Helsinkiinkään jäädä?

- Kun sinä et ole Helsingissä.

- Hä? Mitteekö höpäjättä?

- Sinä olet omassa kämpässäsi ja sinä kuorsaat sängyssäsi. Antero, sinä näet unta. Ihan hetken päästä sun herätyskello soi, ja sinä heräät aamuun, jolloin sun pitää ensiksi mennä haastattelemaan tyyppiä, jonka mielestä on hirveää, kun homoja ja neekereitä ei arvosteta, ja jonka mielestä kumminkin on ihan ok vittuilla edesmenneelle sotilaalle tekemällä siitä homo ja neekeri. Ja seuraavaksi sinä menet haastattelemaan jotain pelleä, joka on jonotusnumerolla nro 1738 keksinyt idean, että niin poliittisessa kuin nettikeskustelussa löytyy varjoja 1930-luvulta. Sori, Antero, mutta näin tää nyt vaan on.

- Hei vittu jätkät, älkää ny viittikö!

- Herätyskello: MÖÖP! MÖÖP! MÖÖP! MÖÖP! MÖÖP! MÖÖP! MÖÖP!

- Zwiddu joo, liian hyvältähän se vaikuttikin. Täytynee ruveta kahvin keittoon…

*
*
*

Yrjöltä lukijalle: Joo, olihan tää jo kuolleen hevosen potkimista, mutta teki vaan mieli. Kiitokset idean pohjista blogiini kommentoineelle Heikki Polojärvelle ja eräälle mainiolle Anonyymille.

Saturday, August 18, 2012

AJATUKSESTA LIHAKSI

Niin, minähän tossa edellisessä kirjoituksessani kehitin stetsonissani selitteläätiön ja sovelletun spedestetiikan tohtorin Anselmi Uikun, jonka suuhun laittelin piruuttani oikeaoppisia ja tiedostavia selityksiä siitä, kuinka ehdottoman hienoa ja edistyksellistä on laittaa kenialainen heppu näyttelemään Marskia, ja kuinka torvia ihmisiä ovat, jos he eivät asian hienoutta ymmärrä. Anselmi totesi mm. seuraavaa:

Kohu on selvä osoitus siitä, että hyvin suuri osa suomalaisista pitää vielä historiaa kiveen hakattuna ovenpönkkänä, joka pitää pystyssä heikkoa kansallista itsetuntoa, joka muina pönkkinään pitää talvisotaa, Antti Rokkaa, Suomi-konepistoolia, Paavo Nurmea, Lasse Vireniä, saunaa, HK:n sinistä ja Koskenkorvaa eikä niitä muita pönkkiä sitten paljon olekaan. Kyseessä on paniikkireaktio, jolla pyritään estämään sovelletun ja interaktiivisen historian tosiaikaisen kirjoittamisen malli, joka on välttämätön yhdistyvässä Euroopassa ja globalisoituvassa maailmassa.

On ehdottoman tärkeää saada ihmiset ymmärtämään, että mennyt on mennyttä ja vain tulevaisuus on tärkeää ja vielä tapahtumattomalla tulevaisuudella on oikeus ottaa tukea historiasta juuri siten kuin se tarpeelliseksi näkee. Siksi on täysin loogista ja välttämätöntäkin laittaa kenialainen mies näyttelemään Mannerheimia.

Mannerheimin kenialaistaminen ei tätä sinänsä vielä paljoa muuta, mutta tervehdin sitä suurena alkuaskeleena historian muuttamiseksi interaktiiviseksi ja elastiseksi.


Tapananihan on kirjoittaa ns. edistyksellistä paatosta kieli poskessa ja heittää se pikkusen enemmän överiksi, kuin mitä lähes samaa settiä vaahtoava tiedostava henkilö suustaan pieksää.

Julkaisin kirjoituksen perjantaina vähän yli puolen yön, ja eihän siinä mennyt kuin noin yksitoista tuntia, kun Anselmi Uikku muuttui ajatuksesta lihaksi ja päätti ottaa itselleen nimen Juho Rissanen ja materialisoitumisensa kohteeksi Iltalehden. Liekö Rissanen lukenut Anselmi Uikkua? No, päätelkää itse:

Populaarikulttuuri on pitkällä aikavälillä tehokkaampi historiallisten tapahtumien mielikuvien luoja varsinkin suurelle yleisölle kuin perinteinen historiankirjoitus. Ihmisten mielissä Mannerheim ei enää ole Helsingin keskustassa pönöttävä pölyinen pronssipatsas vaan jotain aivan muuta, jotain kansainvälisempää ja värikkäämpää.

Kun yhdistämme Mannerheimista aiemmin esitetyn nukkeanimaation ja Telley Savalaksen erään aiemman filmiroolin, saadan ihmisten mieliin kuva Afrikassa asuvasta tummaihoisesta homoseksuaalista drag-queen Mannerheimista, joka saattoi olla tai saattoi olla olematta jonkinlainen sotasankari.


Se muistetaan, että rakkauselämä tuolla tummalla casanovalla oli vähintäänkin värikästä. Mutta ei suurten ikäluokkien kannata tästä masentua. Fakta on, että historialliset tosiseikat kuolevat teidän mukananne ja mielikuvat jäävät elämään. Mielikuvat, joita populaarikulttuurimme valtavassa ideamyllyssä jatkuvasti muokataan.

Sen lisäksi että vuoden 2100 suomalainen pieni peruskoululainen vastaa napakasti oppitunnilla asiasta kysyttäessä marsalkka Mannerheimin olleen tummaihoinen nainen, hän nimeää yhdeksi Suomen sodista talvisodan sijasta vihaisten lintujen ilkeitä porsaita vastaan käymän Angry Birds-sodan.


Minun puolestani Mannerheimia saa tutkia ihan mistä vinkkelistä hyvänsä. Mannerheim lapsena. Mannerheim nuorena. Mannerheimin sähläämiset kadettikoulussa. Mannerheim sodassa. Mannerheim ja ruoka. Mannerheim ja viina. Mannerheim rakastajana. Mannerheim krapulassa. Ei se muuta sitä, että hän on Suomen historian yksi suurimpia hahmoja.

Mutta nähtävästi Rissasen mielestä on ihan ok, että historia vääristellään ihan uuteen uskoon. Minulla ei ole mitään sitä vastaan, että Mannerheimin osuutta vaikka punaisten ampumiseen tutkitaan lisää. Kaikin mokomin. Siihen kun on perusteita. Silloin käytiin sisällissotaa, ja siinä on tapana, että ammutaan ihmisiä.

Mutta Mannerheim ei ollut tummaihoinen nainen. Eikä hän ollut myöskään tummaihoinen homoseksuaali drag-queen. Aivan samoin kuin Mahatma Gandhi ei ollut australialainen surffaaja, joka kuoli liian isossa aallossa vuonna 1974. Nelson Mandela ei ollut Chigagossa asuva valkoihoinen rumpali, joka soitti uransa alussa keskilännessä menestyneessä boogierock-bändissä ja sen jälkeen loi uran sessiorumpalina. John Lennon ei ollut lestadiolaisessa liikkeessä 1950-luvulla Etelä-Lapissa mainetta saavuttanut hurmoksellinen maallikkosaarnaaja. Tarja Halonen ei ollut saksalainen yksi ensimmäisinä aidsiin kuolleista pornotähdistä.

Mulla on kovasti sellainen kutina, että Juho-Anselmi Rissanen-Uikulle ei ole ensinkään yhdentekevää, mitä se vuoden 2100 suomalainen pieni peruskoululainen vastaa, kun kysytään Gandhista, Mandelasta, Lennonista ja Halosesta. Ainoastaan Mannerheimin pitää muuttua joksikin toiseksi. Mutta ymmärtäähän sen. Rissasen on tietysti muitten samanlaisten Anselmi Uikkujen mukana osoitettava olevansa originelli intellektuelli, johon ei ole tarttunut haalareitten haju ja hapatus. Ja nykyisin se on kovasti helppoa.

Hepun kolumni aukeaa komeasti otsikolla ”Marskin myytti murskaksi”. Mietin vaan sitä, että jos suomalainen elokuvaryhmä antaa kenialaiselle porukalle hiukkasen taustatietoa sällistä, josta ne kenialaiset eivät ole ikänä kuuna päivänä kuulleetkaan, ja sitten kenialaiset väkertävät saamiensa tietojen pohjalta käsikirjoituksen ja myös näyttelevät sen käsikirjoituksen, niin mikä myytti siinä on pantu murskaksi ja miten? Millä tavalla ne suuret ikäluokat ja me nuoremmatkin muutamme äärimmäisen radikaalisti käsitystämme Mannerheimista? Vai olisko Rissasen kolumin otsikko pitänyt sittenkin olla, että ”Voi kun mä niin toivoisin, että…”. Tai ehkä jopa ”Mediavallan pissi nousi päähäni niin ankarasti, että kuvittelen ihan oikeesti…”.

Sivuraide (vaikken minä taiteesta kyllä mitään ymmärräkään): Saksmannithan tekivät tämän elokuvan Der Untergang, jossa Adolf Hitleriä näyttelevä Bruno Ganz teki vahvan roolisuorituksen (jota youtubessa on uudelleentekstitetty eräitäkin kertoja). Jos tuotantoyhtiö oliskin tehnyt ratkaisun, että Hitleriä näyttelemään valittaisiinkin Morgan Freeman (mainio näyttelijä hänkin), ja Freeman olisi vetänyt yhtä vahvan roolisuorituksen, niin katsojalle olisi kyllä jäänyt silti kuva, että ei tässä kylläkään olla kolmannen valtakunnan raunioilla vuonna 1945. Tää on falskia.

Todennäköisesti (no, enhän minä heppua tunne) Freemankin olisi todennut, että kuulkaa heput, ei siellä Hitlerin bunkkerissa silloin meikäläisen orvaskedellä varustettua heppua taatusti ollut. Eihän tommosessa ole mitään järkeä. Kyselkää minua vaikka näyttelemään Ranskan rintamalla rykmenttiä komentavaa everstiä, niin harkitaan.

Veikkaanpa, että ne toimittajat, jotka nyt ylistävät tätä Ylen Mannerheim-elokuvaa olisivat todenneet uudelleenviritetystä Der Untergangista, että mielenkiintoinen yritys, mutta jää jotenkin sieluttomaksi ja teennäiseksi, sillä elokuvassa on väkipakolla laitettu yhteen kaksi historiallista elementtiä, joille ei historiassa ollut todellista kosketuspintaa.

Luonnollisesti joku toimittaja tai muu edistyksellinen taho voi tulla tähän rääkymään, että älä jätkä puhu paskaa, totta kai se olis ollut minusta ihan mahtava idea. Mutta valehteleeko toimittaja tai muu edistyksellinen taho, sitä emme saa enää koskaan tietää. Se kysymys olisi pitänyt esittää ennen kuin tiesimme ylen suuresta mustasta Mannerheim-elokuvasta. Elokuvasta ja ennen kaikkea siihen liittyvästä edistyksellisestä hurmoksesta, joka murskasi myytit ja kirjoitti historian uudestaan. Elokuvasta ja ennen kaikkea siihen liittyvästä edistyksellisestä hurmoksesta, jonka seurauksena on enää olemassa Aika Ennen ja Aika Jälkeen. Elokuvasta ja ennen kaikkea siihen liittyvästä edistyksellisestä hurmoksesta, joka sai itsensä älyköiksi ylentämät ihmiset pissimään innosta housuunsa. Vuoden päästä koko leffa on huono vitsi, ja Mannerheim on heidän inhoamansa arvostettu myytti edelleenkin.

Noin henkilökohtaisesti toivoisin sen vuoden 2100 suomalaisen peruskoululaisen tietävän, että vajaa vuosisata aikaisemmin Suomessa oli synkkä aika, jolloin pienellä joukolla ihmisiä oli oikeus määritellä ketkä ihmiset ja minkälaiset arvot ovat hyväksyttyjä, ja mitkä ihmiset ja arvot taas oli sallittua ja suotavaa vetää lokaan. Ja varsinkin toivoisin hänen tietävän sen, että sillekin ajalle tuli aikanaan loppu.

*

Jälkikirjoitus: Minä puolustan tässä voimakkaasti Mannerheimia ja hänen muistoaan. Samoin puolustan sitä, että tavallisten ihmisten ei tarvitse kysellä itsensä älyköiksi nostaneilta ihmisiltä, mitä asioita saa arvostaa, ja mitä ei. Mannerheimia puolustaessani muistutan, että olen punikkisukua. Sukulaisiani ammuttiin kapinassa. Jos valkoisten joukkoja olisi Mannerheimin sijasta johtanut Wilkman, Linder tai Löfström, olisi sukulaiseni ammuttu joka tapauksessa. Sukulaiseni kun menivät ja tekivät sen suurimman mahdollisen virheen, jonka sisällissodassa voi tehdä.

He hävisivät sen sodan.

Friday, August 17, 2012

ANTERO LÄRVÄNEN JA POLIITTINEN VESIKAUHU

- Hyvää päivää hyvät kuulijat. Täällä Antero Lärvänen Huitsinnevadan paikallisradion ja Huitsinnevadan Paikallisdemokraatin yhteislähetyksestä täältä Mansesterista. Yle on julkaisemassa elokuvaa marsalkka Mannerheimista, ja Mannerheimia näyttelee pigmentiltään alkuperäismalliin nähden uudelleen päivitetty kenialainen mies. Lähetyksemme käsittelee tämän elokuvan herättämiä kiivaita ennakkoreaktioita ja meillä on nyt asiantuntijana selitteläätiön ja sovelletun spedestetiikan tohtori Anselmi Uikku Tampereen yliopistosta, joka itse pyysi päästä esittämään lausunnon niin Huitsinnevadan kuin koko Pinnanmaan kuulijoille. Tohtori Uikku, mitä teillä on sanottavaa tästä Mannerheim-elokuvan aiheuttamasta kohusta?

- Kohu on selvä osoitus siitä, että hyvin suuri osa suomalaisista pitää vielä historiaa monoliittisena ovenpönkkänä, joka pitää pystyssä heikkoa kansallista itsetuntoa, joka muina pönkkinään pitää talvisotaa, Antti Rokkaa, Suomi-konepistoolia, Paavo Nurmea, Lasse Vireniä, saunaa, HK:n sinistä ja Koskenkorvaa eikä niitä muita pönkkiä sitten paljon olekaan. Kyseessä on paniikkireaktio, jolla pyritään estämään sovelletun ja interaktiivisen historian tosiaikaisen kirjoittamisen malli, joka on välttämätön yhdistyvässä Euroopassa ja globalisoituvassa maailmassa.

- Mielestäni elokuvantekijät ovat esittäneet rohkeutta, tai rohkeus ei ole oikeastaan oikea sana, vaan he ovat ymmärtäneet välttämättömyyden aikaansaaman tarpeen käsitellä historiaa nimenomaan tulevaisuuden vaatimuksia ajatellen, ja siksi on ehdottoman tärkeää saada ihmiset ymmärtämään, että mennyt on mennyttä ja vain tulevaisuus on tärkeää ja vielä tapahtumattomalla tulevaisuudella on oikeus ottaa tukea historiasta juuri siten kuin se tarpeelliseksi näkee. Siksi on täysin loogista ja välttämätöntäkin laittaa kenialainen mies näyttelemään Mannerheimia. Tulen muuten käsittelemään tätä aihetta tarkemmin lähitulevaisuudessa ilmestyvässä kirjassani ”Välttämätön selkävoitto kansallisesta historiasta ja sitä uhkaava vihahiljaisuus”.

- Mutta eihän Mannerheim ollut kenialainen, eikä Marski kai koskaan edes käynyt Keniassa, eikä kenialaisia joukkoja ole ollut mukana missään Suomen historian ottaanlyöntikilpailuissa. Miksi tämä on välttämätöntä? Eikö suuttumukseen ole edes jonkinlaista oikeutusta? Tai edes kysymykseen, että mitä tällä itse asiassa haetaan?

- Kysehän on globalisaatiosta. Tämä Suomeksi nimitetty niin sanottu kansa ja valtio on yhtymässä Euroopan liittovaltioon ja sitä kautta ehkä jopa osaksi Maailmanvaltiota. Tämä on niin historiallinen, taloudellinen kuin inhimillinen väistämätön tarve, ja koska se on väistämätön tarve, se on silloin väistämätön tosiasia, ja meidän kaikkien etu. Yhdentyminen saa aikaan synergiaa, eli silloin kokonaisuus on enemmän kuin osiensa summa ja emmehän me voi kieltäytyä näistä synergian hedelmistä, mitä meille tarjotaan.

- Mikäli ahdas kansallismielinen ajattelu saa aikaan käsityksiä, että omassa historiassamme, omassa kansassamme ja oman kansamme tavoissa ja kulttuurissa on jotain sellaista, joka on enemmän kuin tämä väistämättömän synergian aikaansaama huikea, turvallinen ja edistyksellinen tulevaisuus, niin silloin me olemme tässä synergiassa haittatekijä, hiekkaa laakerissa. Silloin voidaan muuallakin ajatella, että emme ole hankkeessa mukana tosissamme. Valitettavan moni ihminen ei tätä ymmärrä, joten heitä tulee valistaa. Mannerheimin kenialaistaminen ei tätä sinänsä vielä paljoa muuta, mutta tervehdin sitä suurena alkuaskeleena historian muuttamiseksi interaktiiviseksi ja elastiseksi ja siten myös tulevaisuuden, rauhan ja kehityksen turvaamiseksi. Ja minähän käsittelen aihetta tarkemmin lähitulevaisuudessa ilmestyvässä kirjassani.

- Tuo kyllä kuulostaa minusta hieman Orwellilta.

- Ei suinkaan. Orwellilainen yhteiskunta perustui pakottamiseen, sensuuriin, uhkaan ja väkivaltaan. Mietitäänpä, mitä meidän historiamme on. Väkivaltaa. Historian väkivaltaisia kausia ja väkivallan tekijöitten osuutta korostamalla ruokitaan kansallista uhoa, joka estää tämänkin kansansirpaleen puhdistumisen väkivallan ja itsekkyyden ajattelumaailmasta globalisaation tarjotessa balsamia haavoihin, jotka väen väkisin pidetään auki.

- Voin käyttää esimerkkinä ämpärillistä vettä. Suomi on se ämpäri. Siinä oleva vesi on ollut vaihtumatta iät ja ajat. Vesi on täysin ummehtunut. Ämpäri tarvitsee puhdasta ja raikasta vettä. Mutta siihen ei voida lisätä tuoreita vesiä, ellei ämpäriin anneta ensin tilaa. Ja tällä elokuvalla annetaan tilaa taas lusikallisen verran, ja siitä on hyvä jatkaa. Lopputuloksena on ämpäristä saatu ummehtunut vesi pois, se on täytetty raikkaalla vedellä, ja silloinhan ämpärillä itsellään ei ole enää merkitystä. Silloin vesi voidaan kaataa suurempaan saaviin, joka on täynnä jo entisestään raikasta vettä, ja raikkaan veden määrä vain lisääntyy. Kerron tästä vielä yksityiskohtaisemmin tulevassa kirjassani.

- Jaa, no eikös tuo ole vähän sama juttu kuin tuo nirvanaan pääseminen? Että luovut persoonastasi ja pääset osaksi jotain suurempaa?

- Toimittaja ymmärtää asianlaidan erinomaisesti. Voinen käyttää tuota vertausta tulevassa kirjassani. Ja muistutan vielä, että kansallismieliset voimat pyrkivät estämään tämän kehityksen ja ovat suunnanneet tämän elokuvan tekijöitä kohtaan väkivallan uhan. Sitä ei voi millään tavoin hyväksyä, ja siihen tulee reagoida mahdollisimman päättäväisesti.

- Jaa, jos toimittaja tarkoittaa tätä Hommaforumilta tullutta uhkailua, niin johan tuo Aamulehtikin, mikä yleensä ei varsinainen Hommaforumin äänenkannattaja ole mistään vinkkelistä katsottuna, ilmoitti, että eihän siellä ketään olla uhkailtu. Kunhan partaansa naureksivat.

- Ja nimenomaan tämä on vaarallista. Hommaforumista voi aistia äänettömän uhan. Vihahiljaisuuden. Me emme tiedä, mitä kulissien takana puhutaan. Se, että väkivallan tekoja kannattavia viestejä ei ole, voi olla tietoinen päätös siitä, että puheitten aika on ohi, eikä uhoamiselle ole enää tarvetta.

- Kyse on tunteista, joita elokuvantekijät joutuvat kokemaan. Vihahiljaisuutta voisin kuvata vaikka niin, että kuvitelkaa kulkevanne kadulla. Toisella puolella katua seisoo kolme hiljaista miestä, jotka katsovat teitä, mutta eivät puhu mitään. Kaikilla on käsi takin sisällä. Voi olla, että yksi miehistä raapii kutiavaa kainaloaan, yksi kaivaa povitaskusta kännykkäänsä ja yksi taas kaivaa povarista lompakkoaan. Mutta te, joka kuljette toisella puolella katua ette sitä voi tietää, ja pelon tunne seuraa teitä koko matkan kotiinne. Teidän elämänne perusturvallisuus on järkytetty vihahiljaisuudella. Käsittelen asiaa muuten enemmän tulevassa kirjassani ”Välttämätön selkävoitto kansallisesta historiasta ja sitä uhkaava vihahiljaisuus”.

- Eli onko nyt näin, että on ihan sama haukkuuko koira vaiko ei, mutta se pitää silti ampua, kun sillä saattaa olla vesikauhu?

- Poliittisessa mielessä kyllä. Kysehän on politiikasta. Ja niin politiikassa kuin mediassakin ovat vesikauhu ja sen oireet vain määrittelykysymyksiä. Mainitsinko muuten, että julkaisen lähitulevaisuudessa näitä aiheita käsittelevän kirjan ”Välttämätön selkävoitto kansallisesta historiasta ja sitä uhkaava vihahiljaisuus”.

- Nyt kun oikein muistelen, niin taisitte mainita. Selitteläätiön ja soveltavan spedestetiikan tohtori Anselmi Uikku, kiitän teitä haastattelusta. Täällä Antero Lärvänen, Mansesteri.

- Minun täytyy kiittää teitä vielä kerran, että annoitte minulle tämän mahdollisuuden. Tohtorin tittelistäni huolimatta ei urani ole oikein saanut sellaista boostia, kuin haluaisin. Kun se edellinenkin yritys meni vähän mistiin. Mutta nyt saan varmaan paljon medianäkyvyyttä ja -uskottavuutta.

- No tuota näkyvyyttä pystyn ainakin takaamaan. Mutta mikäs se aikaisempi yritys oli, joka reisille meni?

- No sehän oli se Pensseli-setäjuttu. Kun minä vaahtosin silloin, että minkä ihmeen takia me irvailemme vieraskielisillä sanoilla, jotka kuulostavat hassuilta suomenkielellä, vaikka meille on tämän ilmiön takia mahdollisuus tutustua loistavaan musiikkiin, jota Suomessa ei aikaisemmin ole niin paljon ollut tarjolla. Mutta ei se jostain syystä ottanut oikein tulta.

- Jaa. No jos unohtaa Pensseli-setään liittyvä sanairvailun, niin tykkäsitkös sinä siitä biisistä oikeesti? Noin musiikin kannalta?

- Niin no, eihän siinä tietysti siitä musiikista niin kyse ollut, kun ajattelin päästä päivystäväksi dosentiksi telkkariin ja sillai. Kun oma korva on tottunut näihin länsimaisiin sävelasteikoihin, niin kyllähän se kuulosti vähän siltä, kuin jätkät olis koko biisin ajan viritelleet soittimiaan siinä pahemmin onnistumatta. Ehkä mä olin vähän turhan innokas. Vaan silloin se tuntui hyvältä idealta.

- Mutta mitäs sinä oikeesti ajattelet tästä touhusta? Että marskia pannaan näyttelemään joku kenialainen hyvin päivettynyt heppu?

- Jos nyt rehellisiä ollaan, niin en minäkään oikein tajunnut, että mitä sillä haetaan ja mihin sillä pyritään. Mutta en minä sitä jäänyt ajattelemaan, kun tiesin, että herneitä vedetään nenään laajalti, ja minun pitää päästä valistamaan rajoittunutta rahvasta mahdollisimman nopeasti. Vauhti on valttia, ja niin kuin itsekin tiedät, tällä perunalaarilla on paljon oikeaoppisia ronkkijoita. Päivystävän dosentin paikkoja on vain so much. Pakkohan tässä on jotain yrittää.

- Mutta onkos sulla semmonen kirja sitten viimeistelyvaiheessa? Kun tosta avautumisestasi sai semmosen kuvan, että sinähän näet tulevaisuuteen.

- Kirja? Mulla mitään kirjaa ole. Mutta senhän nyt äkkiä väkertää. Eihän mun tarvitte kuin kattella lähivuosilta, kun joku on keksinyt joko uuden mainion historiantulkinnan tai muhevan monikulttuurisen idean ja sitten kattelen hommaforumia samoilta ajoilta ja huomaan, että ei siellä ketään uhattu tappaa. Sitten otan kirjaan tään uusimman tapahtuman ja tekemättömät tappouhkaukset ja totean, että mitäs mä sanoin, vihahiljaisuutta. Sitten ei muuta kuin puppulausegeneraattorilla parisataa sivua sidetekstiä, niin se on siinä. Helppo juttu. Kyllä se läpi menee.

- No joo, kyllähän tuo Tieto-Finlandialta rupee haiskahtamaan. Mikä sut muuten alun perin sai innostumaan tuosta selitteläätiöstä ja soveltavasta spedestetiikasta?

- Kai se päällimmäinen syy on se, että se oppiarvon myötä minä voin käyttäytyä ylimielisesti mahdollisimman monille mahdollisimman vähillä älyllisillä resursseilla. Niin muuten, tässä olis muutama valokuva minusta. Kävin ihan ammattivalokuvaajalla ottamassa. Kun ajattelin, että jos te tuon radio- ja lehtijutun lisäksi käytätte tuota ääninauhoitusta myös televisionne lähetyksissä, niin jotain noista kuvista vois käyttää siinä niin kuin taustakuvana.

- No ei me tarvita noita, kun meillähän on ollut kuvanauhoitus koko ajan päällä. Itse asiassa pääbössin Esko Ängin kanssa me tuumattiin, että tää menee pelkästään Huitsinnevadan paikallistelevisioon ja sitä kautta koko Pinnanmaan verkkoon.

- No mutta sehän on hienoa. Tuleeko tää pääuutislähetykseen vai ajankohtaisohjelmaan vaiko ehkä molempiin? Ja tuleeko uusintoja?

- Tää tulee elokuun epic fail-koosteeseen. Ja uusintoja tulee kyllä. No niin, äänimiehet. Rojut ransittiin, sanotaan Mansesterille som´moro ja käännetään kärryn keula kohta tuttuja Pinnanmaan mäkisiä tasankomaita.

- Lällävedellä on kyllä kaljaa ihan riittävästi, mutta HK-blöötä täytyy ostaa matkan varrella. Ja tarttee varmaan tarkistaa, ettei makkaroihin ole töräytetty kuoren sisään perinteisen evään sijasta Tapolaa. Kun nykyisinhän ei oo enää värillä väliä. Näissä perusasioissakaan.

Sunday, August 12, 2012

HUUMEISTA

Olen jo melko pitkään ajatellut kirjoittaa postauksen huumausaineista ja näkemyksestäni niihin. Kun nehän liittyvät melko olennaisena osana ammattiini. En ole vaan saanut aikaiseksi, koska varsinkin tuossa kannabiskysymyksessä on kaivettu niin syvät juoksuhaudat puolin ja toisin, enkä ole halunnut sitä soppaa enempää hämmentää. Kun kai mulla vihamiehiä tarpeeksi muutenkin on. Blogiini silloin tällöin kommentoiva nimimerkki Anonyymi ja sen synonyymi kyseli näkemystäni tästä asiasta, joten ehkä rohkaistun. Kirjoitukseni liittyy huumeisiin puhtaasti ammattilaisen näkökulmasta.

Niin kuin lukija varmaan arvaakin, on suhtautumiseni huumeisiin ankaran kielteinen. Urani aikana on huumeitten takia kuopattu toistakymmentä vähän päälle parikymppistä (joskus nuorempaakin) ihmistä, jotka ovat olleet hoidettavanani laitoksessa. Ne ihmiset ovat kuolleet ihmisraunioina, eikä kyse ole ainoastaan heidän kärsimyksestään, vaan myös siitä, mitä pahaa he ehtivät elämässään tehdä tavallisille ihmisille, ja uskokaa huviksenne, sitä pahaa riitti.

Yleensäkin narkkarin elämässä ei ole mitään hohtoa. Narkkarit eivät ole mitään jetsetissä heiluvia Lindsay Lohaneita, joilla on vähän valkeeta jauhoa nenänpielessä ja mahdottoman mukavat bailut päällä. Narkkarin elämä on persaukista, nälkäistä, reflaista, epävarmaa, tautista, haisevaa, eikä täit ja muut mukavat veikkosetkaan mitään vieraita ole. He ovat myös vaarallisia muillekin kuin itselleen. Narkkarit ovat omaan elämäänsä nähden sertifikoituja nollia, ja muuhun yhteiskuntaan nähden huutavan isoja miinusmerkkejä.

Se aihe, mistä huumekeskustelussa palaa päreet puolin ja toisin on tietysti kysymys kannabiksen vapauttamisesta. Henkilökohtaisesti vastustan kannabiksen vapauttamista. Perusteeni on puhtaasti ammattiini pohjautuva. Meille kun noihin laitoksiin sijoitetaan näitä häiriökäyttäytyviä nuoria. Suurin osa sijoituksista on ihan perusteltuja. Ja näillä nuorilla on tarve leikkiä gangstaa ja olla jotain itseään kovempaa. Yksi tapa leikkiä itseään kovempaa on poltella pilveä. Sehän on kielletty aine, ja siinä on mukavaa gloriaa. Tietysti kannabiksen jatkuva jokapäiväistyminen alkaa muuttaa sitä tavalliseksi kulutushyödykkeeksi, mutta kielletyn hedelmän maku siinä silti vielä on.

Jos pilvi vapautetaan, se muuttuu näille ongelmanuoriksi kutsutuille kiinnostavuusasteeltaan melko lailla keskikaljan tasolle. Pilven polttamisesta ei saa enää sitä kielletyn hedelmän kicksiä, minkä aikaisemmin sai. Joten ehkä kannattaa kokeilla jotain uutta. Vaikkapa amfetamiinia johdannaisineen tai esmes heroiinia. Jos haluaa leikkiä gangstaleikkiä, niin pilven kanssa se on huomattavasti turvallisempaa kuin kovempien aineitten, vaikken kannabista sinänsä millään muotoa vaarattomana pidä.

Ja mikäli pilvi Suomessa laillistetaan, niin ei kai kukaan kuvittele, että huumerikollisuus jää sormi suussa päivittelemään menetettyjä markkinaosuuksia. Markkinoille tulee välittömästi alehintaisia tai jopa ilmaisia kovia huumeita muutamaksi viikoksi, ja gangstaa leikkivät asiakkaani koukuttuvat sitten niihin mukavasti, eivätkä enää pilvestä pahemmin perusta, kun ei kroppa anna myöten. Tätä on muuten tapahtunut jo aikaisemminkin aika ajoin, kun on haluttu ns. laajentaa asiakaskuntaa.

Ja kysyntäähän riittää, sillä toisin kuin ns. tiedostavat ihmiset ajattelevat, niin ei ihmistä huumeita aja käyttämään yhteiskunnalliset sortorakenteet ja oma paska elämä, vaan ihan puhdas typerä kokeilunhalu ja into olla jotain itseään kovempaa. Plus typerä kaveriseura, joka on jo tässä taudissa astetta pitempänä.

Ammattini puolesta näen, että mikäli joku haluaa leikkiä itseään kovempaa, niin tehköön sen sitten pilven kanssa, eikä kovempien aineitten. Jos joku lukija tähän asti luettuaan haluaa kommentoida, että aivan kiistattomasti on osoitettu, että kannabis ei aiheuta / aivan kiistattomasti on osoitettu, että kannabis aiheuttaa, niin muistutan, että sitä maailman tappiin kestävää juupas-eipäsväittelyä voi harrastaa muualla.

Mielipiteeni perustuu puhtaasti ammattikokemukseen, eli se on varmasti tietynlainen marginaalimielipide. Joku viikonloppupössöttelijä voi tietysti todeta, että pärjää pilven kanssa ihan mukavasti ja käy viikot töissä, ja viina ei oikein hälle sovi. Saattaa olla niin. En epäile. Elämä on epiä. Jos joku tietää, missä täydellinen maailma sijaitsee, niin lähettäkää ihmeessä sähköpostilla mulle sen sijainti. Muutan hotellini sinne parasta mahdollista vauhtia huomattavasti nopeammin.

Toinen syy, miksi vastustan kannabiksen laillistamista on porttiteoria. Kyseessä ei ole se tyypillinen porttiteoria, jonka mukaan kannabiksen käyttö johtaa kovempien aineitten käyttöön, joskin olen työssäni oppinut, että ei se teoria ihan tuulesta temmattu ole. Vaan tarkoitan Valtion Ahneuteen Liittyvää Porttiteoriaa.

Mikäli valtio laillistaa kannabiksen ja alkaa myydä sitä vaikkapa apteekeissa tai miksi ei kaupoissakin, niin nopeana johtopäätöksenä on, että hitto vie, tästähän kertyy melko mukavasti verotuloja. Ja kun kannabiksen laillistaminen ei sitten sytyttänytkään katuja palamaan, niin eikös tätä voisi viedä vähän pitemmälle ja alkaa myydä kovempia aineita valtion valvonnassa. Saatais tämä varsinainen huumerikollisuus poistettua ja vielä lisää verotuloja.

Mahdollinen yhtälö. Jos kaikkea saa laillisesti, niin rikollisuudelle ei ole tilaa. Mutta eivät ne huumeet siitä yhtään vähemmän vaaralliseksi muutu. Lailliseen huumeeseen saa ihminen koukutettua itsensä ihan yhtä lailla kuin laittomaankin huumeeseen. Ja sanotaanko vaikka amfetamiinin käyttäjä on ympäristölleen täsmälleen yhtä vaarallinen, vaikka hän olisi ostanut amfetamiininsa Kontulan apteekista. Amfetamiinia käyttänyt ihminen on aggressiivinen, kiihottunut, väsymätön, eikä häntä saa pysäytettyä kuin ampumalla kuulan kalloon. Jos piripöllyissään riehunut ihminen tappaa jonkun muun ihmisen, ei tapettua ihmistä varmaankaan lohduta se tieto, että hänet tappanut tyyppi oli ihan laillisesti pöllyissä.

Joku lukija voi kuvitella, että no eihän valtio sentään noin pitkälle mene. Mutta oletteko varmoja? Poliittisissa päättäjissä on se ajatusmaailma, että jos asiasta on tehty The Poliittinen Päätös, niin totta kai se toimii. Ilman muuta ihmiset alkavat käyttää vaikkapa heroiinia vastuullisesti vapaa-ajallaan omaksi viihteekseen ja sen jälkeen menevät maanantaina töihin.

Kun asia ei vaan huumeitten kanssa niin toimi. Ja omana pelkonani on se, että mikäli kovatkin huumeet laillistetaan, niin sellainen ihminen, joka ei olisi kuuna päivänä edes kussut niihin päin, saattaa ajatella, että kokeillaanpa sitten, kun se laillista on. Ja lailliset aineet koukuttavat ihan yhtä lailla kuin laittomat.

Noin yleensä ja erikseen tämä kirjoitukseni on sinänsä koko lailla voimatonta jokellusta. Sillä alan ammattilaisena näen, että taistelu huumeita vastaan on jo aikaa sitten hävitty. Varmaankin jo kauan ennen omaa syntymääni. Niin pitkään, kun on kysyntää, on tarjontaa. Huumeita vastaan on yritetty taistella löysällä pohjois-eurooppalaisella valistavalla tavalla. Ei ole onnistunut. Huumeita vastaan on yritetty taistella esmes itä-aasialaisella kovalla tavalla rankkoine tuomioineen ja kuula kalloon-metodia käyttäen. Ei ole onnistunut sielläkään.

Ehkä ainoa keino päästä huumeitten vitsauksesta maailmassa pois on se, että jokainen ihminen testattaisiin päivittäin, ja mikäli käry käy, annetaan välitön nappituomio. Mutta kuinka moni sellaisessakaan maailmassa haluaa elää?

Mitä neuvoksi? Emmää vaan tiedä. Ei löydy asiasta kuningasajatusta. Kaikki eivät pysty muuttamaan rauhalliseen Huitsinnevadaan, niin kuin minä hotellilleni tein. Ainoa neuvo, jonka lukijalle voin antaa, on se, että mikäli tunnette uraansa aloittelevan tai siinä pidemmälle ehtineen narkin, niin älkää laskeko sitä kotiinne, vaikka se mitä selittäisi. Narkilla uskollisuus aineisiin menee huomattavasti yli uskollisuudesta ihmisiin. Läheisimpiinkin.


Thursday, August 9, 2012

TOTA NOIN MEDIANÄKYVYYTTÄ

Eli: joka itsensä Ylessä ylentää, se itseään ylemmäs ylennetään

Tapahtuma-aika: Justoböut näitäpäiviä

Tapahtumapaikka: Kaipa jossain

Tapahtuma: Eräs ns. vapaa kirjoittaja miettii, kuinka saisi medianäkyvyyttä. Ja keksii sen.

*

On tää yhtä persettä…

Kyllä älyköksi julistautuneelle henkilölle pitäis taata varma ja mukava toimeentulo ihan siksi kun se on älykkö. Nyt joutuu rustailemaan kaikenmaailman kirjoituksia, että sais vähän höystöä lautaselle. Ja eihän minusta miksikään Veikko Huoviseksi ole. Ei minun sepustuksia kukaan osta. Ja haalaripelletkin irvistelevät ja muistuttavat, kuka sen meikäläisen elämisen maksaa. Tyytyisivät elättäjän osaan ja jättäisivät ajattelun muille, moukat. Sapettaa niin.

Vaan eihän se auta. Täytyy naputella jotakin kyhäelmää aikaiseksi. Vaan eihän mulla oo oikein ideoita. Mitähän sitä keksis? Ei kai siinä, piru vie, auta muu kuin alkaa mitätöimään suomalaisuutta. Sen nyt ainakin Yle julkaisee, ja eiköhän se saa aikaan muitakin työtarjouksia. Vanha konsti, varma konsti. On kai se tosin niin, että se väitetty ”rajat kiinni ja takaisin turvekammiin”-ideologia on alun perin lähtöisin jonkun tiedostavan toimittajan kynästä, mutta jos kerran muut, niin miksen sitten minäkin. Eikä oman statuksen nosto toisia mollaamalla ole moukkamaista, jos sen tekee oikean asian nimissä.

Mitenkähän sen jutun otsikois? Laittaiskos jotain Impivaarasta? Ei, hitto, sitä on käytetty jo niin monta kertaa. Mut hei, jos laittaiskin että ”Supisuomalaisuus – satusetien sepite”. Joo, se on hyvä. Ja sit kirjoitan jutun ihmisistä, jotka pitää yllä semmosta topeliaanista suomalaisuuskuvaa. Tiedänhän minä, että eihän niitä semmosia ihmisiä juuri ole, mutta paskankos väliä sillä. Jos juttu julkaistaan Ylessä, niin silloin maa on satusetiä täynnä ja sillä hyvä.

Alkuun pitää tietysti mainita kiihkokansallisista ennakkoluuloista. Ja täytyy laittaa mukaan sana ”vaarallinen”, se antaa sillai iskevämmän vaikutelman. Ja sitten tietysti se lause, että supisuomalaista kansaa ei ole olemassakaan. Ja hitto vie, sittenpä täräytänkin jääkautta peliin. Eihän täällä mannerjään alla ole asunut kukaan. Asutus tuli vasta sen jälkeen. Eli maahanmuuttajia, häh häh hää. Toi onkin hyvä, liekö kukaan keksiny tuota ennen.

Ja sitten täräytän vähän geeneillä. Että itä- ja länsisuomalaiset eroavat toisistaan geneettisesti enemmän kuin saksalaiset englantilaisista. Onhan siinä tietysti se riski, että moukat alkaa mölistä siitä, että mitäs se puhe suomalaisten sisäsiittoisuudesta oli. Ja siitä, ettei geeneihin yleensäkään pidä vedota, ei ole mitään rotuja ja muuta semmosta, ittehän tuota joka tuutista mölisette. Mutta ei ne höhlät sitä varmaankaan huomaa. Eiköhän ne vaan ole monttu auki ja öögat teevatina, kun kuulevat, että itä- ja länsisuomalaiset ovat erilaisia. Ja tuumivat, että nythän putos pohja kaikelta. Mitäs tässä enää mutisemaan. Zwiddu, mä oon hyvä…

No sit vois kopioida Matti Klingeä. Mitenkäs se sanoi, niin joo ” "Kaikki muuttoliikkeet ovat tuoneet mukanaan perintötekijöitä ja kulttuurivaikutteita, ja koska saapujat ovat useimmiten edustaneet korkeampaa sivistyksen ja tekniikan tasoa, he ovat vaikuttaneet kulttuurin ja yhteiskunnan rakenteisiin voimakkaammin kuin heidän määrästään voisi päätellä.". Toi on hyvä, toi on tosi hyvä. Tietysti joku juntti voi sanoa, että tää sosiaalinen maahanmuutto ei välttämättä edusta korkeampaa sivistyksen ja tekniikan tasoa ja niitä perintötekijöitäkin on jaettu kantaväestöön lähinnä väkipakolla. Mutta ainakin vaikutus on voimakkaampi, kuin määrästä voi päätellä. Kyllä minä jätän tuon lainauksen kirjoitukseen, riskeistä huolimatta. Ja kuittailkoot, jos siltä tuntuu. En kai minä tätä juttua millekään haalariväelle kirjoita.

Niin, ja sitten pitää tietysti halveerata noita pakkoruotsin vastustajia. Se antaa musta fiksumman vaikutelman. Täytyy muistuttaa, että Ruotsi hakkaa monilla elämänalueilla Suomen 5 – 0. Ja joo, pitää muistuttaa, että naapurista on opittavaa. Toivottavasti joku moukka ei älyä möläyttää, että naapurista opitaan, miten tehdään ghettoja. Äh, ei ne varmaankaan älyä.

Sit pitäis varmaankin laittaa sitä perussettiä. Helsingin piirsi saksalainen. Niin joo, ja maamme-laulunkin sävelsi saksalainen. Ja hei, peruna. Se peruna. Sekin on tullut muualta. Suomalaiset syö niin paljon perunaa, että niiltä menee muusit väärään kurkkuun kun ne ton lukee. Ehkä ne ei edes tajua, että ei kai tolla perunalla ole kovin paljon ylvästelty.

Sit pitäis tehdä semmonen julistuslause, sellainen kirjoituksen kiteytys. Laitanpa vaikka että ”Topeliaanisen seesteinen kuva ahkerasta, vaatimattomasta, yhtenäisestä kansasta on suomalaisuusaatteen sepittämää itsepetosta, väärennetyn valheellinen kansallinen identiteetti. Suomalaisuusmyyttiä on toisteltu rahvaalle alakoulusta alkaen. Tarina on ollut yksinkertainen, jotta sitä voitu kertoa nuorille ja tietämättömille.”

Toi on hyvä. Se on jotenkin niin varman tuntuinen, että ei kukaan älyä kysyä, että täsmennäpä jätkä vähän. Siihen päälle voikin sitten rauhassa kajauttaa vieraan pelkoa, ylenkatsetta, ilman muuta rasismia, helppoheikkejä, sahureita, ylimielistä nationalistista pilkkaa ja vihapuhetta. Ja uskallanpa piru vie sotkea mukaan vielä Breivikin. Tästähän tuli varsin tukeva paketti. Voi jävlar, että on helppoa olla osa eliittiä.

No, jos nyt rehellisiä ollaan, niin onhan tuo kaikki mälvätty jo moneen kertaan. Vaan haitanneeko tuo, kun asenne on kohdallaan. Tulipahan taas todistettua se, että suomalaiset ovat maailman perslävessä asuvia säälittäviä moukkia. Niin poislukien tietysti minä ja muutama muu.

Nyt ei muuta kuin juttu sähköpostiin ja osoitteeksi Yle. Täytyy laittaa mukaan valokuva, semmonen missä pitelen älykkömäisesti silmälasin sangasta kiinni ja pidän yllä semmosta muikeeta ilmettä, josta saa mielikuvan, että kyllä tosta suusta se omaperäinenkin lause irtoaa, vaikkei kirjoituksessa semmosta välttämättä ollut. Kyllä ne sen sitten julkaisevat. Ja muut tiedostavat yksilöt saavat tuhansia pieniä. Taas on pantu asiat oortninkiin ja sotkettu kansallismieliset suohon. Täytyypä hieroa valmiiksi Orudista hartioihin. Niihin alkaa pian tulla kannustavaa läiskettä. Rispektii, mään, rispektii.

Tuesday, August 7, 2012

ROOLIPELAAJAN UNELMAA

Hotellin respassa on huomattu, että itsensä kansalaisaktivistiksi tituleerannut Dan Koivulaakso on saanut kovasti tilaa mediassa. Ja siihen mediatilaan on tietysti esitetty kovastikin vastakommentteja. On muummuassa kyselty hepun mielipiteistä persujen eristämisestä. Että tämmöstäkös demokratiaa se Koivulaakso haluaa? On myös muistutettu siitä, että heppu juoksee tarrojenliimaajien perässä, samaan aikaan kun hänen omat hengenheimolaisensa riehuvat eri puolilla Eurooppaa ihan oikeissa väkivallan teoissa.

Aiheellisia kysymyksiä, ei siinä mitään. Minä en varsinaisesti puutu niihin, vaan mietin sitä, miten täällä Suomessa on kokopäiväisestä roolipelaamisesta tullut niin helppoa ja vielä jostain syystä arvostettavaakin. Kadulla reclaim the streets ja some other excuse to get drunk in public-tilaisuuksissa leikkivät wanna be-partisaanit ovat tietysti jo niin tuttua settiä, ettei siitä jaksa oikein enää hermostuakaan. Ihmettelee vaan, että missä vaiheessa kadulla ördääminen on muuttunut yhteiskunnalliseksi vaikuttamiseksi ja missä vaiheessa tavallisen kansalaisen piti alkaa ottaa nuo pellet vakavasti.

Vaan Koivulaakson roolipelaaminen on sinänsä jo hatunnoston arvoista. Heppu selvästi elää unelmaansa ja vie touhua astetta pitemmälle. Kaverihan on kehittänyt ikioman tiedustelupalvelun, joka syynää, kartoittaa, tilastoi ja kirjoihin saattaa vihollista vainolaista. Tietysti turvallisella suomalaisella tavalla, sillä eihän Koivusalo sentään mikään höhlä ole. Sen vuoksi hän on valinnut vaklattavaksi viholliseksi (vaikkapa järjestäytyneen rikollisuuden sijasta) suomalaisen järjestäytyneen ja poliittista terroria suunnittelevan äärioikeiston. Tämä on siinä mielessä mainio vihollinen, että se on mielikuvitusvihollinen, joten sitä voi demonisoida ihan niin paljon kuin huvittaa, eikä se kuitenkaan tule esim. ampumaan pistoolilla ylimääräisiä venttejä päähän.

Tämän tyyppinen aktivismi, ts. omien kuvitelmien ylöskirjaaminen varmaankin sopii tietynlaiselle ihmisluonteelle. Voi olla hienoa tehdä koneelle tietokantoja mahdollisista äärioikeistolaisista aktivisteista ja vedellä fläppitaululla viivoja eri nimien välille mahdollisia yhteyksiä kuvaamaan. Ja kaipa noita yhteyksiä ja aineistoa on sitten kertynyt, kun on kerran kirjakin luvassa. Ja nimiäkin on luvattu paljastella. Tämänlaisen yksityisen tiedustelupalvelun ylläpitäminen roolipelaamisen nimissä on maassamme tietysti mahdollista, kun sen tekee oikeaoppisen aatteen nimissä. Ei viranomaisetkaan kysele häiritseviä kysymyksiä, niin kuin vaikkapa että minkäslaista henkilörekisteriä se herra koneellaan pitää, ja mitäs se laki siitä sattuikaan sanomaan.

Epäilemättä siinä tulee ajan myötä ihanan sissimäinen olo. Vähän niin kuin olis leirissä Sierra Maestralla ja pieksäisi suutaan Radio Rebeldeen pikkusen ennen Havannan valtausta. Ehkä mielessä jo pyörii tulevien sukupolvien päällä olevat punaiset t-paidat, joihin on painettu oma pärstä mustavalkoisella katsomassa pikkasen oikealle yläviistoon kohtalokas ilme päällä. Pitäis vaan vielä päättää, että oliskos se kuva baretilla vaiko ehkä ilman. Tiedostojaan ylös kirjaavan roolipelaajan mielessä häntä seuraavien joukkojen määrä kasvaa päivittäin kuin turbohiivalla doupattu pullataikina. Kun roolipeli perustuu kuvitelmiin ja sitä ruokitaan kuvitelmilla, niin kuvitelman rajanahan on vain taivas.

Ihminenhän saa nähdä näkyjään, luulla luulojaan ja pelata vaikka minkälaista roolipeliä hyvänsä. Ei se kiellettyä ole. Mutta näin huitsinnevadalaisesta näkökulmasta ihmetyttää se, että miksi luulosairaus saa niin paljon tilaa mediassa. Vaan annas olla, kun hetki funtsataan. Tätä samaa väkivaltaista ääri-, laita-, syrjä-, reuna- ja vinkkelioikeistoahan meidän mediamme on vuosikaudet etsinyt itsekin ja sen vaaraa ääneen huutanut. Mutta kun sitä ei vaan ole löytynyt. Ja suojelupoliisikin, kehno, on todennut, että mahdolliset äärioikeistolaiset liikkeet keskittyvät vain suun pieksäntään.

Niin kai median on silloin pakko kaivella laarin pohjia ja hakea vahvistusta omille kuvitelmilleen edes jostain. Kun suojelupoliisi ei auta, niin apuun kutsutaan DTP eli Danin Tiedustelupalvelu. Ja Danihan tietää. Ainakin Dan on sanonut niin. Ja jos ei välttämättä löydä, niin keksii. Kun Helsingin Sanomat teki jutun Koivulaaksosta, niin jutun punainen lanka tiivistyi mielestäni yhteen lauseeseen. Sitä en tiedä, oliko se Koivulaakson suusta vaiko toimittajan kynästä:

Kun puhuu äärioikeistosta, järjenjuoksun pitää olla valpas. Äärioikeisto, natsit, uusnatsit ja katuliikkeet vaativat jatkuvaa käsitteenmäärittelyä.

Ja tähän lauseeseenhan oikeastaan viimeiset vuodet kiteytyvät. Jos äärioikeistolaisuuden määritelmää täyttävää porukkaa ei löydy, niin ei hätää. Määritelläänpä termi uudestaan. Ja jos ei sekään riitä, niin lasketaan rimaa vielä. Jossain vaiheessa äärioikeistolaisia alkaa löytymään. Joita DTP voi sitten arkistoida ja julkaista. Ja HeSa uutisoida. Siinä vaiheessa vaan näissä DTP:n tiedostoissa on kyllä huomattava määrä ihmisiä, joilla ei ole alkeellisintakaan tekemistä minkään ääriliikkeen kanssa. Mutta tärkeintähän ei ole se, kuka äärioikeistolainen on, vaan se, kuka äärioikeistolaisuuden saa määritellä. Ja jostain syystä joku totaalisen nobody roolipelaaja on nyt sertifikoitu se määrittelemään. Kuka sen sertifikaatin hänelle antoi? Ja millä oikeudella?

Vielä muuten kuuma vinkki medialle, perustuen siihen, miten erään tietyn puolueen hajoamista on ennustettu mm. kahvinpuruista. Koivulaakso (vas.) pitää päävihollisenaan kokoomusta. Arhinmäki (vas.) istuu kokoomusvetoisessa hallituksessa ja pönkittää eurooppalaisten ökysikapersporvaripankkien tukemista. Eiks tästä nyt sais lööpin ”Vasemmistoliitto hajoamassa”? Ai ei saa vai? Ai ihan eri juttu niinqu? Jaa minä tyhmä? No, kai mä sitte oon…


Thursday, August 2, 2012

VIHAPUHEEN UUDET MÄÄRITELMÄT

Hotelli Yrjöperskeleen respassa tiedetään, ja valistunut lukijakin on siitä perillä, että kotoinen Suomemme on täynnä julmaa vihapuhetta, joskaan sitä ei tavallinen taavi aina huomaa. Niinpä vihapuheille on löydettävä jatkuvasti uusia määritelmiä, jotta me tyhmemmätkin ymmärrämme hävetä omaa olemassaoloamme ja sitä, että saatamme joskus ajatella, ja, Herra nähköön, vielä ääneen.

Vihapuheelle on sinänsä vaikeaa keksiä uusia määritelmiä, koska teknisesti ottaen vihapuhetta on jo kaikki sellainen puhe, missä ei hoilata monikulttuurista hoosiannaa, mutta uusia yrittäjiä kuitenkin löytyy, ja into on kova. Tuoreimpana uuden vihapuheen määrittelijänä kunnostautuu helsinkiläinen vihreä Ilia Kalioujnov-Salminen, joka on vetäissyt herneet nenäänsä HeSan Porkkalan luovuttamisesta kertovasta artikkelista. Vihreää oikeaoppista nyppii seuraava lause:

"Kun tal­vel­la 1956 kar­ta­nol­le pa­lat­tiin, jär­ky­tys oli suu­ri. Toi­sen ker­rok­sen yh­den sa­lin lat­tias­sa oli ri­vi rei­kiä. Si­tä oli käy­tet­ty klo­set­ti­na. Vuo­sien jä­tök­set oli­vat ala­ker­ras­sa. E­no­ni ryh­tyi he­ti en­sim­mäi­sek­si si­tä sii­voa­maaan", Margareta Se­gers­ven ker­too Helsingin Sanomille.

Venäläinen vihertoverimme toteaa tosin, että artikkeli on sinänsä harmiton ja tavallinen, mutta sepä, piru vie, sisältää hiljaista vihapuhetta. Ja kuinkas sitä löytyy? No tietysti siten, että heppu jatkaa äskeistä lausetta omin päin ihan stetsonista, eli ottaa taiteellisen vapauden:

"Kun tal­vel­la 1956 kar­ta­nol­le pa­lat­tiin, jär­ky­tys oli suu­ri. Toi­sen ker­rok­sen yh­den sa­lin lat­tias­sa oli ri­vi rei­kiä. Si­tä oli käy­tet­ty klo­set­ti­na. Vuo­sien jä­tök­set oli­vat ala­ker­ras­sa. E­no­ni ryh­tyi he­ti en­sim­mäi­sek­si si­tä sii­voa­maaan. Kai se on venäläisten kansallinen ja ehkä suorastaan geneettinen erityspiirre, että käydään kakalla missä nukutaankin". Menisikö tämäkin teksti läpi ilman, että kukaan reagoisi siihen haastamalla HS oikeuteen? Menisi. Mielestäni HS:n julkaisema Margareta Segersvenin muisto,vaikka se ilmeisesti perustuukin tositapahumiin, on kyseessä olevassa kontekstissa sisällöltään herjaava ja häpäisevä sekä ilmaisutavaltaan venäläisiä kansanryhmänä panetteleva ja solvaava.

Normaaliälyllä ja ei niin tiedostavalla maailmankatsomuksella varustettu kansalainen äkkiseltään tuumii, että nythän heppu keksi päästään omiaan, ruoskii omaa lausettaan ja sillä perusteella vaati tsuhnaa häpeämään. Mieleen tulee myös helposti se, että onkohan kaveri poltellut jazz-tupakkaa juttua naputellessaan?

Nykypolitiikkaa ajatellessa kannattaa kuitenkin terve järki heivata pois, ja tarkastella hepun tuotosta oikeaoppisen katsantokannan kautta, ja siihen nähden tyypin idea on vallankumouksellinen, ettei suorastaan nerokas. Eräät suomalaiset oikeusviranomaisetkin ovat varmasti lukeneet tämän sepustuksen ja läiskivät parhaillaan yläviitosia ja tuumivat, että onpa hieno idea, ei tätäkään oltais ilman ulkomaanapua keksitty.

Odotettavissa siis lienee oikeusasteisiin seuraavan tyyppistä ohjeistusta:

Mikäli joku henkilö julkaisee faktoihin pohjautuvan ja sinänsä neutraalin lauseen siten, että oikeaoppisen maailmankuvan omaava henkilö pystyy jatkamaan sitä omin päin esim. geneettisiin erityispiirteisiin vetoavaksi vihapuheeksi, tulee kirjoittajaa rangaista vihapuheen mahdollistavasta neutraalikirjoituksesta ankarammin kuin ketään koskaan ja vielä kovennettuna.

Oikeusviranomaiset elävät tietysti omassa virtuaalimaailmassaan, mutta tavalliselle kansalaiselle tulee herkkään mieleen, että hepulla lähti mopedi käsistä ihan totaalisesti, ja niinhän sillä lähtikin, mutta valtamediamme ei yksinkertaisesti voi todeta, että hepulta lähti mopedi käsistä. Hepullahan on nelinkertainen varmistus, joka tekee hänestä koskemattoman, vaikka suoltaisi minkälaista tuubaa hyvänsä. Hänhän on:

a) vihreä
b) ulkomaalainen
c) homo
d) hän aloitti kirjoituksensa arvostelemalla Jussi Halla-ahoa.

Näin ollen lienee todettavissa, että kyseessä on nouseva tähti, joka tekee mittavan uran vihreissä. Jussi Halla-ahon arvostelu on mennyt sinänsä jo naurettavuuksiin. Oikeastaan sillä ei enää rakenneta edes poliittista uskottavuutta, vaan on siirrytty vaiheeseen, jossa oikeaoppisen maailmankatsomuksen omaavan henkilön on julkisessa avautumisessaan kerta kaikkiaan pakko arvostella Halla-ahoa vähintään kerran. Mikäli hän ei niin tee, hän voi itse olla epäilyttävä. Uskonnollista demonijahtia 2010-luvun Suomessa.

Vaan hyvää alkanutta elokuuta niin tämän blogin lukijoille, kuin myös tietysti oikeaoppisellekin väestönosalle. Jatkakaahan lauseita, pojat ja tytöt.