perjantai 19. heinäkuuta 2019

JOTAIN IHAN MUUTA LXVII


Tässä lomakuukauden aikana voidaankin käydä läpi ne loput mainokset joita Kansa Taisteli-lehdestä löytyi vuosilta 1974 – 1986. Silloin selvästikin vaikutti se YYA-efekti joka vaikutti jo aikaisemmassa kirjoituksessa eli 1950 – 1960-lukuihin verrattuna mainosten määrä suorastaan romahti. Siksi laitankin tuonne loppuun hieman muuta. Mutta katsotaan ensin Kansa Taisteli-lehden mainostarjontaa.

Tuolloin oli kansalaisella mahdollisuus hakea korvauksia sisällissodan perusteella:



Sitä ei tarina kerro, koskiko korvaus sekä punaisia että valkoisia. Tuohon aikaan (niin kuin kyllä nykyisinkin) se ajatus että vain valkoiset olivat niitä roistoja alkoi levitä. Tulisi tietysti muistaa että jos aloittaa aseellisen kapinan valtiohallintoa vastaan niin se kannattaa voittaa. Sisällissodissa häviäjälle tuppaa käymään huonosti.

Lehden lukijalle tarjottiin myös sota-ajan musiikkia. Kuva tuosta hepusta on varmaankin yksi kuuluisimpia sota-ajan kuvia. Kuka hän mahtoi olla ja mitä hänelle sodassa tapahtui? Selvisikö hän?



Siihen aikaan Kansa Taisteli-lehden mainoksista suurin osa oli mainoksia sotakirjallisuudesta. Niin kuin Niilo Lauttamuksen tuotannosta:



Lauttamushan oli yksi kaikkien aikojen parhaita suomalaisia sotakirjailijoita. Tämä Valittujen Palojen kirja käydyistä sodista löytyy myös Perskeleitten kirjahyllystä:



Tietty mainos Kansa Taisteli-lehdessä oli suorastaan nostradamusmainen. Vaikka silloin ei voitu edes kuvitella nykyistä meininkiä:



Mainoksen  voisi esittää hallitukselle hieman korjattuna eli ”otatko suomalaisten lapsille velkaa perinnöksi?”. Ja hallitushan ottaa että saa ylläpidettyä utopiaansa. Oikeastaan myös seuraava kuva kertoo hyvin nykyisestä vihreästä linjasta vaikka se sodanjälkeisestä ajasta kertookin:



Seuraavakin kuva lehdestä löytyi ja ehkä siinäkin ennustettiin sitä suuntaa mihin Suomemme on siirtymässä:



Tuohon aikaan Suomessa vielä valmistettiin kotimaisia Winha-moottorikelkkoja:



Ja siihen aikaan ainakin mainoksen mukaan suomalainen mies saattoi saada helposti habaa Bullworkerilla:



Toinen sen ajan muotiväline oli Twister mutta saattaa olla että se perinteinen puntti & hyötyliikunta toimii kuitenkin paremmin. Kansa Taisteli-lehdessä esiintyi myös sarjakuva Rymy-Eetu. Kyseisessä sarjakuvassa Rymy-Eetu motivoi kanaoletettua tehokkaampaan munimiseen:



Vaikka Kansa Taisteli-lehdessä mainostajien määrä oli selkeästi vähentynyt niin Volvo vielä mainosti ja varsin maanpuolustushenkisissä tunnelmissa:



Tuossa 1970 – 1980-luvun vaihteessa tavallisten kekkoslovakialaisten kodeissa alkoivat yleistyä stereoradionauhurit:



C-kasetti on tietysti nuoremmalle lukijalle jotain kampakeramiseen aikaan liittyvää. Pankitkaan eivät enää suomettumisen aikana paljoa lehdessä mainostaneet mutta Postipankki sentään teki niin:



Nykypäivän viisikymppinen häiskä saattaa tuumata tuosta mainoksesta että ”niin, meillähän oli silloin vielä Postipankki”. Viisikymppinen häiskä joskus kolmekymmentä vuotta eteenpäin saattaa tuumia että ”niin, meillähän oli silloin vielä eläkkeet”.

Tässä oli oikeastaan ne Kansa Taisteli-lehden mainokset. Mutta otetaan vielä muutama mainos 1950-luvulta jotka ovat toimitettu Kalevi Keihäsen aikamatkojen toimesta. Ensimmäisenä naiselle hieman iskuvinkkejä:



Mainoksessahan todettiin että ”jokaisen pitäisi käyttää Yaxaa itsensä ja ympäristönsä vuoksi”. Hotellin respassa tuumitaan että lause toimii hieman päivitettynä nykyisinkin eli ”jokaisen cityvihreän kannattaisi pitää turpansa kiinni itsensä ja ennen kaikkea ympäristönsä vuoksi”.

Tässä välissä maistuukin varmaan oikein vanhan ajan pannukahvit ja siihen kannattaa laittaa höystöksi Vuokko-kermaa:



Jo 1950-luvulla suomalaisten hammaskalustoa piti puhtaana Pepsodent:



Ja nyt on varmaankin aika ottaa maittavaa SS-evästä:



Muistutetaan tuosta mainoksesta että teltta oli vielä 1970-luvullakin suomalaisten ehkä yleisin matkailumuoto. Ihan kivoja reissuja on meikäläinenkin viettänyt teltassa aikanaan pikkupoikana. Tämäkin mainos tarjoaa vanhentuneita sukupuolirooleja:



Ja tämä saippuamainoshan on jo suoranaista pornoa. Jätkäthän kyttäävät kuvaa ja tuumivat että voi kun tuo pyyhe putoaisi:



Ja laitetaanpa loppuun vielä naiskauneutta 1950-luvulta:



Ei tatuointeja eikä ennen kaikkea niitä Rapalan uistimia mitä ainakin tietyt naiset tykkää laittaa naamansa täyteen. Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin hotellin respa toivottaa lukijoilleen mukavaa alkavaa viikonloppua.

tiistai 16. heinäkuuta 2019

LAPSUUDEN SANKARILLE


Kirjoituksessa ei puhuta Juri Gagarinista josta Miljoonasade aikanaan lauloi. Ei tässä varsinaisesti puhuta allekirjoittaneen lapsuudestakaan vaan 1980-luvun alusta jolloin videovuokraamot levisivät Suomeen. Silloin ei meilläkään ollut vielä omaa videonauhuria mutta vuokraamosta saattoi saada lainaksi videoboxin. Siinä kun sovitteli piuhat telkkariin niin tarjolla oli hetkeksi oma elokuvateatteri joka kummasti miellytti sillä tv-kanavia ei tuolloin ollut kuin kaksi. Ei muuta kuin poppareita peliin ja nauttimaan. Yleensä kun tuollainen lainaussessio tehtiin niin vuokrattiin tommoset kolme – neljä leffaa. Ja aivan takuuvarmasti vähintään yksi leffoista oli James Bondia.



Oikea 007

Takuuvarmaa viihdettä, toimintaa ja hyvän näköisiä isoryntäisiä naisia. Luoteja lensi kuin pyssyn suusta, lätty lätisi armottomasti, paikat räjähteli komeasti eikä noita Bondeja oltu silloin vielä sillä lailla loppuunkulutettu jatkuvilla tv-uusinnoilla niin kuin nykyisin. Jos nyt rehellisiä ollaan niin ne viimeiset Bondit on allekirjoittaneella jääneet näkemättä. Suurin mielenkiinto Bondeihin oli siltä ajalta kun hahmoa näyttelivät Sean Connery ja Roger Moore.

Kommentoinpa silti tuoretta Bond-uutista ja totean niin kuin moni muukin eli tylsää mutta täysin ennustettavaa. Niin kuin bassosoolo ja hirmumyrsky. Eli uudessa Bondissa Bond on vielä sentään Bond mutta hän on enää pelkkä eläkeläinen ja  007:n paikan onkin sitten ottanut musta nainen. Herää vain kysymys siitä että kun elokuvilla pyritään tekemään voittoa niin onko tuotantoyhtiön markkinatutkimus todellakin osoittanut että tämä on juuri sitä mitä maksava yleisö haluaa?



Päivitetty  diverjotakin 007

Tuotantoyhtiöllä olisi tietysti ollut noin n mahdollisuutta tehdä erillinen toimintaelokuva jossa pääosassa on musta nainen. Mutta ei. Totta kai juuri omanlaiseksi ikoniksi noussut 007 piti ”päivittää”. Elokuvan uusi käsikirjoittaja totesi asiasta näin:

- Bond on yhä Bond, mutta hänen on täytynyt oppia pärjäämään #MeToo -ajan maailmassa.

No, ehkä Bondin sitten tarttee oppia. Mutta onneksi minun ei tarvitse. Tuplanollaseiskaa ei saanut nirhattua SMERSH, ei KGB, ei Goldfinger, ei Mr. Big, ei Blofeld eikä muut. Mutta kansainväliselle pakkoruunaamisjärjestö #MeToo:lle ei hänkään pärjännyt.

Hotellin respassa jäädään odottamaan että mikä ikoni seuraavaksi ruunataan. Ehkäpä Asterix? Asterixiahan voisi näytellä nykyinen potkupalloileva LBTQTiiTyy-ikoni Megan Rapinoe:



Ja Obelixin roolin voisi hoidella pois kuleksimasta Leslie Jones:



Ja olishan näitä uudelleen muokattavia enemmänkin tarjolla.

- Lucky Luke (Lucky Lucy)
- Tintti
- Dirty Harry (Dirty Hannah)
- Likainen Tusina
- Conan Barbaari (Carol Barbaari)
- Terminator
- Kummisetä (Kummitäti)
- Ilmestyskirja.Nyt (PMS-oireet viidakossa.Nyt)
- Sodan ja rauhan miehet (Sopan ja kauhan naiset)
- Rio Bravo
- Taistelu Britanniasta (Taistelu Klitoriasta)
- High Noon

Sen sijaan elokuvaa Shaft ei voi päivittää. Siinähän on pääosassa musta jätkä joka panee haisemaan. Päivitysmetodin myötä tilalle pitäisi ottaa valkoinen nainen mutta sehän olisi kulttuurillista apprpörpörjotakin ja sehän on Herrasta Perkeleestä.

Näitä päivityksiä odotellessa.

Pastori huokaisi, voi sitä järkee, diversiteetti on saatanan tärkee…

maanantai 15. heinäkuuta 2019

PUHALLUS JA VEIJO ESSON BAARI


Helsinki, syyskuussa, joskus tuonnempana…


Ilmeetön virkamies saapui kutsuttuna pääministerin työhuoneeseen ja totesi lyhyesti:

- Herra pääministeri, kaikki on valmista. Mikäli peruutuskäskyä ei anneta, operaatio alkaa ensi yönä kello 02.00.

Pääministeri vastasi yhtä lailla pokerinaamalla:

- Kiitos, Korhonen. Ei muuta.

Virkamies poistui ja pääministeri jäi ajatuksiinsa vaipuneena istumaan. Hän oli pitkän linjan ammattipoliitikko jolle politiikka oli ollut ainoa työ elämässä. Muu oli hänelle vierasta ja merkityksetöntä. Politiikka ei ollut enää aikoihin ollut yhteisten asioitten hoitamista vaan oman viiteryhmän varman ja hyvän elannon takaamista. Pääministeri  edusti sosialidemokraattista puoluetta joskaan silläkään ei ollut enää varsinaista merkitystä. Termi järjestelmäpuolue oli levinnyt yleiseen käyttöön ja pääministerillä itselläänkin se termi silloin tällöin lipsahti suusta. Merkitystä oli vain sillä, että järjestelmäpuolueella oli nykyisin ehdoton valta. Se oli varmistunut kun Euroopan Unionissa oltiin – komission määräyksestä ja parlamentin vahvistamana – lisätty nationalismi kiellettyjen aatteitten listalle natsismin, fasismin, rasismin ja sovinismin seuraksi.

Tätä myötä kansallismieliset puolueet oli lakkautettu. Sitä myötä tosin koko Itä-Eurooppa, Baltian maat, Italia ja Itävalta olivat eronneet Unionista. Unioni oli sietänyt eron mutta tehnyt kaikkensa saadakseen aikaan noissa maissa epävakautta ja poliittista levottomuutta. Sitä kuuluisaa hybridivaikuttamista mistä se oli niin mielellään syyttänyt Venäjää. Hybridivaikuttamista tuplamäärällä. Mutta muuhun se ei sitten pystynytkään. Unionin asevoimat kun eivät riittäneet mihinkään neuvostotyyppiseen Prahan syksyyn. Ne olivat lähinnä sisäinen poliisivoima.

Se, mikä oli tärkeintä oli valta. Ehdoton valta. Kaikki muu tuli sen kautta ja sen myötä. Erityisesti ehdoton valta oli tärkeää täällä Suomi-nimisessä maakunnassa josta tulisi pian eräänlainen EU:n koekaniini. Suomen kohdalla tuleva operaatio oli välttämättömyys ja sen  pääministeri tajusi oikein hyvin. Hän ei ollut aivan yhtälailla utopiassa leijuva uushippi kuin mitä melkoinen osa nykyistä hallitusta ja eduskuntaa oli. Hän tiesi oikein hyvin että valtion kassan laarin pohjat oli kaivettu.

Jatkuvasti lisääntyvän etnisen vähemmistön elättäminen, hirviömäisiin mittasuhteisiin paisuneen – tai no, paisutetun – julkisen sektorin suojatyöosaston ylläpito sekä ilmastouskonnon nimissä raunioitettu suomalainen elinkeinoelämä ja sen myötä jatkuvasti vähenevä nettoveronmaksajien määrä tulisivat lopulta saamaan aikaan konkurssin, rahojen loppumisen ja sitä myötä kaaoksen. Silloin virkakunnan palkkoja ei voitaisi enää maksaa. Muutenkin julkisella rahoituksella elävien ihmisten –  joitten määrää oltiin jatkuvasti kasvatettu – jääkaapit tyhjenisivät, sosiaalihuolto lakkaisi olemasta ja ennen kaikkea jo yli puolimiljoonainen taikaseinäänsä tottunut etnoväestö aloittaisi elatuksen loppuessa varmasti mellakoinnin ja ryöstelyn. Ehkä jopa aseellisen kapinan. Niin kuin sanonta kertoi, oli anarkia yhdeksän syömättömän aterian päässä.

Se anarkia oli tulossa aivan varmasti. Sitä ei estäisi enää mikään. Järjestelmän turpoaminen yli kantokykynsä, sen turvottaminen tyhjän päälle ja turvottamisen jatkuva lisääminen varmistivat sen. Oma kysymyksensä oli vain siinä, että voitaisiinko romahdusta vielä siirtää? Pääministerin kannalta oli tietysti tärkeintä että järjestelmää saataisiin tekohengitettyä niin kauan että hän voisi itse realisoida poliittisen uransa hyvällä liittovaltioviralla ja samalla siirtää koko sukunsa turvaan EU:n ytimeen, turvaan romahtavan maakunnan mellakoista ja anarkiasta. Kun kaikkea vain saisi lykättyä. Ehkä viisi vuotta. Ehkä kymmenen. Maksimissaan. Hänen kohdallaan se riittäisi. Joka tapauksessa pääministeri toivoi hartaasti että ”not on my watch”. Hänen virkansa perijöistä ei sitten olisi niin suurta lukua. Kaaos olisi heidän ongelmansa. Vaikka sen pohja oltiinkin rakennettu ennen heitä. Pääministerissä oli kaikki hyvän ammattipoliitikon ainekset ja empatia ei kuulunut niihin.

Romahdusta lykkäävä tai ainakin sitä yrittävä suunnitelma oli ollut itse asiassa käynnissä jo yli puoli vuotta. Se oli ollut käynnissä kaikkialla EU:ssa mutta Suomessa se vietäisiin – kokeilumielessä – muita alueita pidemmälle. Ensimmäinen tammikuuta oli tullut ilmoitus että käteisestä rahasta tullaan luopumaan EU:n alueella kokonaan. Tavoitteena oli virallisesti talousrikosten vastainen toiminta, terrorismin estäminen ja taistelu harmaata taloutta vastaan. Kaikkien EU-kansalaisten parhaaksi. Ja olihan sähköinen raha niin paljon kätevämpää. Hygieenisempääkin.

Kansalaisilla oli mahdollisuus käydä tallettamassa hallussaan olevat setelirahansa tililleen ensimmäiseen kesäkuuta saakka. Koska operaatio oli sinänsä varsin suuri, niin pankki otti tallettamisesta kohtuulliseksi nimetyn viidentoista prosentin palvelumaksun josta puolet – mistä asiasta ei uutisoitu – siirtyi suoraan valtiolle. Suomalaiset kävivät kiltisti viemässä paperirahansa pankkiin ja digitaaliseen muotoon. Eihän heillä muutakaan vaihtoehtoa ollut. Kello tikitti ja pian setelit olisivat lähinnä saunan pesän virikettä.

Hallitus oli jo aikaisemmin palkannut sekä suojelu- että keskusrikospoliisiin lisähenkilökuntaa tarkkailemaan mielialoja ja sosiaalinen mediahan oli sen tärkein mittari. Näistä tarkkailuista ja niitten johtopäätöksistä ei ilmoitettu valtamedialle ettei se olisi päässyt uutisoimaan liian raflaavia ja sitä myötä liikaa huomiota herättäviä otsikoita. Tiedot oli varattu varattu vain hallituksen ja virkakunnan terävimmälle kärjelle ja se sai setelirahasta luopumisen reaktioista tiedon: Aiheuttaa suuttumusta. Aiheuttaa nettikohinaa. Mutta ei aiheuta mitään muuta. Minkäänlaista varsinaista liikehdintää ei ole havaittavissa. Hallintolammas määkii muttei puske. Suojelupoliisin seurantajohtaja tiivisti asiaa koskevan raporttinsa:

- Internetin Veijo Esson baari on raivoissaan. Mutta vain Veijo Esson baarissa. Ei muualla. Voitte jatkaa suunnitelmanne mukaisesti.

Ja hallitushan jatkoi. Melkoinen määrä tavallisia kansalaisia oli jo asian hoksannutkin mutta suurelle osalle tuli kuitenkin suurena yllätyksenä että seteleistä luopumisen myötä arvonlisävero (nykyisin 30%) ilmestyi myös ihmisten väliseen yksityiseen kaupankäyntiin. Jos henkilö A osti henkilöltä B käytetyn auton hintaan 800 euroa ei maksua enää voinut suorittaa setelirahalla koska sitä ei enää ollut. Ainoa maksutapa oli tilisiirto. Johon verottaja iski väliin. Joten kauppa piti ensiksi rekisteröidä uudella ”Kansalaisen kaupparekisteri”-sivustolla. Rekisteröinnin jälkeen tilisiirron 800€ myyjälle+ 30% alv valtiolle saattoi suorittaa. Kaikki yli kahdensadan euron kaupat ja tilisiirrot tuli vahvistaa kaupparekisterissä. Arvonlisävero koski toki myös sitä pienempiä tilisiirtoja. Myös lahjoituksia.

Seurantaryhmät ilmoittivat hallitukselle jälleen:

- Minkäänlaista järjestäytynyttä toimintaa ei ole havaittavissa. Veijo Esson baari on toki jälleen raivoissaan. Mutta vain Veijo Esson baarissa.

Tämä rohkaisi hallitusta etenemään suunnitelmassaan jonka varsinainen härski vaihe oli vielä edessä. Eihän sillä ollut mitään vaihtoehtoa. Se oli synnyttänyt loputonta ja jatkuvasti kasvavaa rahavirtaa vaativan Molok-hirviön eikä sillä ollut aikomustakaan tunnustaa että kyseessä oli Suomen historian suurin virhe koskien sekä taloutta että ihmisten turvallisuutta. Ehkä se ymmärsi, että jos asia tunnustettaisiin niin kyseistä virhettä käsiteltäisiin valtakunnanoikeudessa eikä kovinkaan pehmoisin käsin. Koska samalla itsensä tuhoon tuominneella linjalla päätettiin jatkaa ei muitakaan vaihtoehtoja enää ollut. Lainahanat olivat ehtyneet eikä myöskään laarinsa pohjia kaivavalta EU:lta olisi odotettavissa minkäänlaista apua. Kreikan takuupaketin tapaiset ratkaisut olivat enää historiaa. Hyväksyntä operaatiolle EU:n taholta kyllä oli. Operaation tulokset kiinnostaisivat Brysseliä suuresti. Käytettiinhän laboratorioissakin koe-eläimiä. Suomalaiset kävisivät tällä kertaa labrarotista.

Pääministeriä ihmetytti että suurin osa niin hallituksesta kuin eduskunnasta ei edes kyennyt ajattelemaan sitä mahdollisuutta että itse toiminta ja sen perusteet olivat olleet vuosikymmeniä täysin järjettömiä. He vain uskoivat sokeasti että oikea, oikeudenmukainen ja humanistisin periaattein toimiva yhteiskunta toimii juuri näin ja nimenomaan vain näin. Pääministeri puolestaan ajatteli vain itseään ja pyrki tulevalla operaatiolla tekohengittämään järjestelmää ja sitä myötä lykkäämään väistämätöntä kaaosta hänen kohdaltaan ratkaisevilla vuosilla. EU:n palkkiovirkaa ja pakopaikkaa odotellessa.

Niinpä saman vuoden syyskuussa eduskunta kokoontui suljettuun istuntoon. Paikalla oli kansanedustajien ja aseistettujen vartijoitten lisäksi vain puolen tusinaa virkakunnan ylintä johtajaa sekä suomalaisten rahoituslaitosten pääjohtajat. Vain pieni osa eduskunnastakaan oli tiennyt mitä suunniteltiin ja mitä toteutettaisiin mutta operaation esittely, keskustelu ja äänestys meni silti ohi vain parissa tunnissa. Eduskunta hyväksyi operaation yksimielisesti. Ainoastaan siitä nimestä, millä operaatio esitettäisiin kansalaisille käytiin voimakasta keskustelua. Vihreät ehdottivat termiä ”hyvyys- ja solidaarisuusvero”saaden ehdotukselleen paljon kannatusta mutta lopulta hieman pragmaattisempi termi ”ylimääräinen hätätilavero” voitti. Suomalaisten pankkien lisäksi operaatioon osallistuivat kaikki rahoituslaitokset ympäri Euroopan Unionia siltä osin kuin niitten tileillä tai sijoitusvakuutuksissa oli suomalaisten rahoja.

Kello 02.00 yöllä luettiin televisiossa, radiossa sekä internetissä pääministerin nauhoitettu tiedote joka alkoi lauseella:

- On tullut lopultakin aika sille, että hyväosainen ja kohtuullisesti palkattu väestönosa ojentaa auttavan kätensä huonompiosaisia kohtaan. Sillä aikaa kun maailmassa kärsitään puutetta makaa suomalaisten tileillä ja sijoituksissa yli sata miljardia euroa jotka ovat siellä muhimassa ainoastaan itsekkäitä henkilökohtaisia tarkoitusperiä varten…

Seuraavana aamuna melkoinen osa heräävistä suomalaisista sai kuulla, että heidät oltiin yöllä ryöstetty eikä ryöstöstä voinut tehdä rikosilmoitusta sillä ryöstäjänä oli valtio. Ryöstö meni yksinkertaisuudessaan seuraavasti:

- Klo 02.00 yöllä kaikkien suomalaisten sekä pankki- että sijoitusvakuutustilit jäädytetään niin kauaksi aikaa kunnes valtio on päässyt tekemään niissä ylimääräisen hätätilaverotuksen.

- Ylimääräinen hätätilaverotus koskee kaikkia henkilöitä ja ruokakuntia joilla on näissä sijoitusmuodoissa yhteenlaskettuna rahaa yli 3.000 euroa.

Verotus toteutetaan seuraavasti:

- Tileiltä, joilla on 3.000 – 5.000 euroa verotetaan 30 – 50  prosenttia.

- Tileiltä, joilla on 5.000 – 10.000 euroa verotetaan 50 – 75  prosenttia.

- Tileiltä, joilla on 10.000 – 50.000 euroa verotetaan 75 – 90 prosenttia.

- Tileiltä, joilla on yli 50.000 euroa verotetaan 90 prosenttia.

Ylimääräisestä hätätilaverosta ei voi valittaa ja se on kertaluontoinen.

Operaatio Suuri Puhallus oltiin toteutettu. Tietysti pakon sanelemana ja yhteiseen etuun vedoten. Ryöstön kohteena oli tavallinen suomalainen keskiluokka sillä se todella suuri raha oli pitänyt sormeaan ajan valtimolla ja oli jo aikaa sitten siirtänyt rahansa ylimääräisen hätätilaverotuksen ulottumattomiin EU:n ulkopuolisiin veroparatiiseihin.



Helsinki, kuukautta myöhemmin, pääministerin työhuone


Työhuoneeseen oli kokoontunut pääministerin lisäksi valtiovarainministeri, sisäministeri ja suojelupoliisin erityistarkastaja joka kertoisi heille raportin ylimääräisen hätätilaverotuksen vaikutuksista kansalaisiin ja heidän reaktioistaan. Tärkein kysymys oli tietysti että oliko ilmennyt mitään merkkejä valtiovaltaa vastaan suunnitellusta väkivaltaisesta tai muusta mielenosoituksellisesta toiminnasta. Tähän mennessä mitään sellaista ei ollut esiintynyt mutta pääministeri muisti omanlaisensa – ehkä tähän mennessä realistisimman – varoituksen joka oli esiintynyt viime vaaleissa.

Vaalithan olivat olleet ensimmäiset puhtaat vallanvahvistusvaalit sillä niissä ei ollut enää mukana kiellettyjä kansallismielisiä puolueita joitten johtohenkilöille oli annettu useiden vuosien mittaiset vankeustuomiot rikollisen nationalismin kannattamisesta. Sosiaalinen media – se Veijo Esson baari – tietysti kiehui vaalien aikana niin kuin aina ennenkin mutta kiehuminen ei ollut muuttunut sen konkreettisemmaksi muutamaa rauhallista mielenosoitusta lukuunottamatta. Niihinkin oltiin saatu niin paljon kaikenlaisia antifasisteja ja muita helposti höynäytettäviä pitämään omia vastamielenosoituksiaan ja sopivalla uutisoinnilla sekä kuvakulmilla saatettiin todistaa että kansa oli vahvasti valtiohallinnon linjan takana. Siitähän ei uutisissa enää muistutettu että kansallismieliset olivat aikaisemmissa vaaleissa saaneet jo 38 prosenttia äänistä. Se ei tietenkään ollut silloinkaan riittänyt vaan järjestelmäpuolueet kikkailivat taas kerran hallituksen kasaan. Nyt kikkailua ei enää tarvittu kun vastakkaista vaihtoehtoa ei enää ollut.

Käydyissä vaaleissa äänestysprosentti oli jäänyt ennätysmäisen alhaiseksi. Asiaa mutkisti vielä se, että hylättyjä ääniä oli kaikkiaan kolmetoista prosenttia ja suurimmassa osassa niistä oli sosiaalisen median kautta elämään lähtenyt idea piirtää äänestyslippuun ns. dead smiley:



Tällaisia hylättyjä ääniä oli toistasataa tuhatta ja se sai poliittisen johdon miettimään että entäs, entäs jos tuollaiset lukumäärät muuttuisivat joksikin konkreettisemmaksi. Luonnollisesti vastuullinen valtamedia oli puhunut vain hylätyistä äänistä niitä tarkemmin analysoimatta ja niitten lukumäärää korostamatta. Suomihan oli yksimielisyyden maa. Ainakin virallisesti.

Nyt, kun hallitus oli tehnyt kansalaisiaan kohtaan Suuren Puhalluksen johon verrattuna vuoden 1946 setelienleikkaus oli pelkkä viaton pikavippi saattoi odottaa jotain konkreettisempaa. Jopa väkivaltaisempaa. Sitä niin supo kuin keskusrikospoliisi olivat selvittäneet kolmessa vuorossa ylitöistä pihtaamatta ja selvityksen tulokset kuultaisiin nyt. Erityistarkastaja ei avannut mukanaan tuomaansa tablettiaan vaan päästi vain virallisen äänenselvitysrykäyksen ja alkoi puhua:

- Jokainen teistä saa tietysti kopion koko tutkimusaineistosta mutta kerron lyhyen tiivistelmän. Ja sen ydin on se, että minkäänlaista kapinaa ei ole näköpiirissä. Ei aseellista eikä muunkaanlaista. Veijo Esson baari tietenkin raivoaa jälleen kerran ja epäilemättä enemmän kuin koskaan aikaisemmin mutta niin kuin joka kerta ennenkin se raivo jää sinne internetissä pyörivään baariin eikä minkäänlaista varsinaista järjestäytymistä ole tapahtunut. Minkäänlaista kapinointia ei ole luvassa.

- En tiedä, missä vaiheessa suomalaiset ovat ehdollistuneet alistumaan näin täydellisesti mutta joka tapauksessa se näyttää nyt tapahtuneen. Tai todennäköisesti se on tapahtunut jo paljon aikaisemmin. Se joku, mikä aikanaan synnytti niin lahtarin tai punikin kaikkine hirmutekoineen on joko kokonaan kuollut tai se pysyy horroksessa laiskuuden ja puhtaan pelon ansiosta. Ne, joilla on vielä työpaikka eivät uskalla riskeerata sitä ja ne, joitten elatus tulee julkisista tulonsiirroista tajuavat oikein hyvin mistä ylimääräisessä hätätilaverossa on kysymys. Vaikka valtamedia toki mainostaa sen solidaarisia ja ilmastollisia tarkoitusperiä. Ihmisillä on vieläkin liikaa menetettävää. Mutta joka tapauksessa selvityksemme perusteella hallitus voi jatkaa edelleen toimintaansa normaalisti. Vastarinta ilmenee siellä Veijo Esson baarissa eikä se realisoidu muuten kuin siten että aina useampi ryyppää itsensä hengiltä.

Pääministeri nousi ja kätteli supon miestä lämpimästi hymyillen todeten:

- Mitä suurimmat kiitokset teille, erityistarkastaja. Tuo oli erinomainen tieto ja se vakuuttaa meidät siitä että olemme tehneet oikean ratkaisun. Vaikean tietysti, hyvin vaikean, sehän on selvä. Mutta joka tapauksessa oikean, välttämättömän ja väistämättömän.

Supon mies totesi vielä hieman epävarmemmalla äänellä:

- Herra pääministeri. Se joku suomalaisissa ei siis välttämättä ole kokonaan kuollut vaan ainoastaan horroksessa. Ja tämäkin ratkaisu antoi vain lisäaikaa. Mitä tapahtuu muutaman vuoden päästä on jotain, jota en pysty ennustamaan. Kannattaisiko siihen alkaa paneutua? Oikein ajatuksella? Niitä suomalaisia ajatellen?

Pääministerin ammattipoliitikon hymy katosi hänen naamaltaan yhtä nopeasti kuin oli ilmestynytkin:

- Kuulkaas, erityistarkastaja. Me halusimme teiltä seurantaa ja sen seurannan analyysiä. Siinä vaiheessa jos haluamme teidän varsinaisesti ajattelevan niin ilmoitamme sen teille erikseen. No niin, tässä olikin kaikki. Voitte poistua.

Suojelupoliisin kokenut tutkija poistui ja poistuessaan mietti että kyllä ne perkeleet meinaavat tämänkin jälkeen jatkaa niin kuin niillä olisi joku seppo Ilmarisen takoma Sampo jauhamassa loputonta hyväänsä. Ja ne taisivat jopa ihan tosissaan uskoa siihen että niillä oli se. Noustessaan virka-autoonsa hän mietti vielä että koskahan hän saisi uskallusta ottaa yhteyden muutamaan luotettavaksi tietämäänsä sotavaltion majuri- ja everstiluutnanttitason mieheen. Ehkä hän ei uskaltaisi tehdä sitä koskaan. Ehkä sen ratkaisevan askeleen pitäisi tehdä se kuuluisa Joku Toinen. Ehkä hän oli samanlainen lammas kuin kaikki muutkin. Vaikka tiesi että lampaat päätyivät lopulta aina teuraaksi.

Pari tuntia myöhemmin pääministeri istui työhuoneessaan yksikseen ja joi kolmatta viskiään selaten samalla saamaansa tiedusteluaineistoa hajamielisesti. Hän tuumasi että tottahan se supon lerppahattu oli oikeassa. Eihän tällä Suurella Puhalluksella hankittu kuin lisäaikaa. Erityisesti hän hämmästeli että pääosa poliittisesta koneistosta tai ainakin pääosa sen merkittävimmästä, tavallisesta kansasta täysin irrallaan olevasta aineksesta oli tehdystä kansalaiskavalluksesta lähinnä haltioissaan. Suomi oli näyttänyt muille esimerkkiä solidaarisuudesta, kansainvälisyydestä, ilmastovastuusta ja yleensäkin muista hienoista ja pitkistä sanoista jotka paatuneet poliittisen opportunistin näkökulmasta olivat lähinnä tarpeellisia työkaluja mutta vain sellaisia ja vielä tylsiä kaiken lisäksi.

Pääministeri itse tajusi oikein hyvin että nyt ostettiin vain muutama vuosi lisäaikaa sille akulle joka piti koomassa olevan järjestelmäruumiin hengityskonetta toiminnassa. Muutaman vuoden kuluttua tällä menolla – ja mihinkäs meno muuttuisi sillä se tietäisi virheen tunnustamista – tuuli huuhtoisi taas valtion paljasta persettä. Ankarammin kuin koskaan ennen. Saattoi olla, että pääministeri ei olisi vielä siinä vaiheessa päässyt karkuun hyvään virkaan Brysseliin joten siihenkin tuli alkaa valmistautua heti.

Täytyypä panna työryhmä kasaan. Terävimmät ja ennen kaikkea häikäilemättömimmät ja säälimättömimmät aivot samaan porukkaan. Jos ne keksisivät vielä muutaman konstin lisää. Ja nehän kyllä keksisivät. Eihän tässä ollut enää aikoihin kyse maan ja kansan pelastamisesta vaan puhtaasta realisointitoimenpiteestä. Ruumis käytettäisiin hyväksi luita ja nahkoja myöten.


Muutama vuosi myöhemmin, Reunansyrjässä



Syksyn värjäämässä metsässä erään metsäaukion reunalla istui viisi miestä nuotiotulilla. Nuotion lähellä olevan mönkijän peräkärryssä makasi ammuttu ja suolistettu hirvisonni ja siinä vieressä seurueen harmaa pystykorva pisteli innolla poskeensa palkkiotaan hyvän haukkumistyön suorittamisesta. Ammattilaiselle kuului ammattilaisen palkka. Hirvi oli porukalle jo syksyn toinen. Lupia hirviin ei oltu enää aikoihin kyselty mutta eipä poliisiakaan kiinnostanut käydä näillä selkosilla lupia vahtimassa. Varsinkin kun poliisikin tiesi että hirviä ei  ammuttu huvikseen vaan oikeaan tarpeeseen.

Miehet polttelivat hiljaisina tupakoitaan juodun kahvin ja syötyjen eväspalojen jälkeen. Valmiita savukkeita ei enää kukaan ostanut. Osa väänsi kaupan sätkiä – nekin tavalliselle kansalaiselle kovasti kalliita –  ja osa puolestaan itsekasvatettua kessua. Yksi kessua vääntävistä miehistä totesi sätkän väännettyään ja sytytettyään:

- Hjuu… sitä se on, sano akka kun paskaa maisto… silloin viimeksihän Suomessa kasvateltiin kessua kun ryssä pyrki rosvoretkelle… nyt ei tarvittu ryssää… rosvot löytyivätkin kotoa… ja toimivat tehokkaammin… mokomat paskat…

Tätäkin porukkaa Suuri Puhallus oli koskettanut kipeästi. Miehet olivat 60 – 63-vuotiaita ja ennen puhallusta kaikki olivat suunnitelleet jäävänsä eläkkeelle vähän päälle kuusikymppisenä. Siksi jokainen oli jo kauan aikaa säästänyt jonkunlaista eläkevakuutusta, tai sijoitusvakuutuksiahan ne olivat jo pitkään olleet. Jokaisella oli ollut niissä vakuutuksissa kasassa vähintään 35.000 euroa. Sillä vähällä mitä Suuren Puhalluksen jälkeen jäljelle jäi ei aikaisemmalle eläkkeelle jäämisestä ollut enää puhettakaan.

He olivat kuitenkin selvinneet paremmin kuin moni muu. Tuurilla. Sillä juuri sille miehelle joka väänsi kessusätkää oli tullut etiäinen ja kun setelirahasta jouduttiin luopumaan hän haistoi palaneen käryä. Mies oli kutsunut kaverinsa saunailtaan ja kertonut epäilyistään. Epäilystä vahvisti se, että edellisenä vuonna EU:n päätöksellä sijoitusvakuutuksiin oli tullut vuoden irtisanomisaika eikä niitä voinut realisoida sitä ennen.

Miehet olivat tuumineet että eihän se ota jos ei annakaan ja kai sitä on toimittava nyt kun se on vielä mahdollista. Luottamus hallitukseen oli mennyt jo aikaa sitten ja siltä saattoi odottaa ihan mitä tahansa. Niinpä he aukaisivat tilit norjalaisessa Instabankissa, jättivät suomalaisille tileilleen vain roposet ja siirsivät varansa Norjaan. Sijoitusvakuutuksissakin pantiin se vuoden irtisanomisaika voimaan. Sijoitusvakuutuksien kohdalla miehet myöhästyivät mutta pankkitilien kohdalla ehtivät. Nippa nappa. Siirto tapahtui elokuussa ja Suuri Puhallus syyskuussa.

Miesten jäljelle jääneet rahat olivat turvassa norjalaisessa pankissa mutta niin heillä kuin hyvin monella muulla oli mennyt luottamus koko järjestelmään jossa yhdellä enterin painalluksella saatettiin ryöstää ihmisen elämäntyö. Suomessa tämä näkyi siinä että Suuren Puhalluksen jälkeen seteliraha palasi. Ei tietenkään euro jota ei seteleinä enää ollutkaan vaan dollari joita haalittiin kuka mistäkin ja josta tuli nopeasti maan kakkosvaluutta. Suomalaiset pankit eivät vaihtaneet dollareita muille kuin sellaisille joilla oli selvä tosite matkasta maahan jossa niitä tarvittiin. Norjalaisten pankkien Suomessa sijaitsevat konttorit puolestaan vaihtoivat mutta EU:n alueella ne joutuivat pulittamaan valtiolle 50 senttiä jokaisesta dollariin vaihdetusta eurosta. Tähänkin moni suostui sillä pimeän dollarin kurssi oli moninkertainen sen oikeaan arvoon nähden.

Tämän asian myötä miehet olivat tuumineet että se oli sitten kalareissun paikka. Miehet olivat aikaisemminkin käyneet useasti Tenolla lohta pyytämässä. Nyt pyyntireissuun yhdistettiin tutun lappalaismiehen järjestämä retki Tenon yli Norjan puolelle ja autoreissu Altaan jossa miehet vaihtoivat tilinsä Instabankissa yhden dollarin seteleiksi. Instabankissa ei kyselty että mihinkäs te tuota paperirahaa tarvitsette. Siellä tiedettiin hyvin Suomen tilanne ja se, että nuo miehet eivät vaihtaneet seteleitä rahanpesuun vaan elämiseen. Itse asiassa tuota dollarimäärää saattoi pitää eräänlaisena pakollisena eläketurvana sillä miehistä neljä oli joutunut vuorollaan jatkuvasti kiristyneen yritysverotuksen ja sen vuoksi aiheutuneitten konkurssien myötä työttömäksi eikä mitään liiton rahoja oltu tunnettu enää aikoihin. Miehistä enää yksi oli töissä julkisella sektorilla.

Muitten miesten tilille tuli enää peruspäiväraha ja siitäkin vei oman osansa hallituksen tuorein keksintö eli haja-asutusalueen omistusasuntoihin määrätty ilmastovuokra. Asian esitteli tiedotusvälineissä pääministeri aloittaen suorastaan runollisesti:

- Jo muinaiset intiaanit tiesivät että ei yhteistä maata voi omistaa. Maan omistaa luonto ja vaikka omakotitalon omistajalla onkin kauppakirja talostaan ja tontistaan niin hän on silti luonnon vuokralainen. Vuokralainen, jonka itsekkään asumismuodon vuoksi hänen talonsa ja tonttinsa ei toimi hiilinieluna. Siksi ahneen omakotitalon asujan on aika alkaa maksaa vuokraa luonnolle…

Miehet eivät muistaneet että luonto olisi koskaan käynyt karhuamassa heiltä vuokraa mutta valtio sen kyllä teki nostaen jokaisen asumiskustannuksia kolmanneksella. Se oli saanut miehet – niin kuin monet muutkin ihmiset – puhumaan keskenään että joko olis aika perkele kaivaa talikot esiin ja alkaa jonkinlainen kapina.

Vuosi takaperin sekin puhe oli loppunut.

Miehet olivat olleet silloinkin tulilla kaadetun hirven – sillä kertaa vasan – vieressä. Yksi miehistä oli teetä hörppiessään tuuminut:

- Vaan on se kumma että valtio ei tuon kaiken vittuilun myötä ole saanut päähänsä kerätä meiltä noita pyssyjä pois.

Yksi miehistä oli jäystänyt samalla voileipäänsä ja mutissut toisesta suupielestään:

- Ei sen tartte. Eikä se viitsi. Satun tietämään. Vanhemman siskoni tytär on töissä suojelupoliisissa. Harvoin hän täällä enää käy mutta hiljattain kävi ja minä satuin kysymään häneltä just tuon kysymyksen. Kas kun hän on mukana sellaisessa työryhmässä mikä kartoittaa sisäisiä uhkia.

- Hä? Tota et oo ennen sanonutkaan. No mitä se vastasi?

- No sitä että suomalaisia ei pidetä minkäänlaisena uhkana. Ei ole mitään järjestäytynyttä toimintaa. Ei edes järjestäytymistä. On vain meteliä internetissä. Siksi aseetkin saa olla. Niitten kerääminen saattaisi olla tietynlainen laukaiseva tekijä joka ei kylläkään johtaisi välttämättä mihinkään ampumiseen vaan siihen että ainakin puoli miljoonaa asetta saatettaisiin ilmoittaa varastetuksi eikä poliisilla ole mitään resursseja alkaa etsimään niitä.

Miehille tuli mieleen päällimmäiseksi suuttumus. Eihän me nyt saatana niin lampaita olla. Mutta sitten he alkoivat puhumaan asiasta ja tajusivat että kyllä, kyllä me ollaan. Ollaan aina oltu. Vaikka valtio on ryöstänyt meidät härskimmin kuin koskaan ennen niin me vain mutistaan keskenämme ja metelöidään siellä internetin Veijo Esson baarissa. Ei tule koskaan mitään kapinaa. Ei tule koskaan mitään kansannousua. Ajatus oli jotenkin lamauttava. Häpeällinen. Pojasta oli polvi huonontunut ja omena pudonnut kauas puusta. Mutta sitten sen suojelupoliisin eno jatkoi:

- Se siskontyttö sanoi muutakin. Se sanoi, ettei kapinaa tarvita. Eikä se oikeastaan enää mitään auttaisikaan. Se olisi pitänyt tehdä viimeistään kymmenen vuotta aikaisemmin. Kaikki romahtaa muutenkin ja sitä myötä ampuminen alkaa. Valtiolla ei maksimissaan kahden vuoden päästä ole enää mitään ryöstettävää. Sillä ei ole enää kuin tuulen huuhtoma perse. Silloin loppuu virkakoneiston palkanmaksu. Silloin loppuu sosiaaliapu. Silloin loppuu eläkkeet. Ja ennen kaikkea silloin loppuu myös sen puolen miljoonan etnisen elätin elättäminen. Mitä todennäköisimmin myös infrastruktuuri romahtaa. Totaalisesti. Koska se vaatii polttoaineekseen rahaa ja sitä ei enää ole. Ja se siskontyttö sanoi että parhaimmat paikat selvitä siinä tilanteessa ovat juuri Reunansyrjän kaltaiset pienet ja syrjäiset kylät. Kaupungit romahtavat mutta ihmisten elinmahdollisuudet säilyvät yhteiskunnallisella atomitasolla. Eikä siitä riitä kaikille.

- Niinpä siskontyttö sanoi että siinä tilanteessa teidän valtionne ei ole enää Euroopan Unioni. Se ei ole Suomi. Se ei ole edes Radanvarsimaakunta. Vaan teidän valtionne on Reunansyrjä. Mitä omavaraisemmaksi sen saatte niin sen parempi. Ja teidän on valmistauduttava puolustamaan sitä. Itsekkäästi. Kaupungeista on siinä tilanteessa tulossa hyvin paljon ihmisiä niin nälkää kuin pakkasta pakoon. Jos olette humanisteja niin kuin teiltä tähän asti on aina vaadittu niin tulijat ovat kuin heinäsirkkaparvi joka syö pellon nimeltä Reunansyrjä ja jatkaa sitten eteenpäin. Teidän täytyy kovettaa itsenne.

Miehet miettivät hieman ja ajattelivat että ehkä sen lopullisen romahduksen uhka oltiin täällä jo kauan aikaa sitten tajuttu vaikkei sitä oltu ääneen lausuttu. Heidänkin porukassa. Tuo mönkijän lavalla oleva hirvi purkitettaisiin kokonaan. Kaiken varalta. Jokaisessa talossa oltiin tehty halkoja varastoon enemmän kuin koskaan ennen. Kaiken varalta. Hyvin monen talon ulkorakennuksessa oli kuution kokoisia dieselsäiliöitä. Kaiken varalta. Ja aseisiin oltiin ostettu patruunoita enemmän kuin koskaan ennen. Jälleenlatauskin oli kunniassaan. Kaiken varalta. Pihat oltiin lyöty täyteen perunapenkkejä. Kaiken varalta.

Miehet ymmärsivät, että kun infrastruktuuri romahtaa, nämä kylät, yhteiskunnan atomit eivät voisi elättää ja suojella mitään muuta kuin itseään. Alkaisi väkivallan ja pakotetun itsekkyyden aika. Aika, jota he eivät olleet tilanneet eivätkä halunneet mutta sen saivat aikaan toiset.

Miehet päättivät myös että oli ehkä viisainta käydä uudella kalareissulla Tenolla. Kun vielä kerkeää. Realisoimassa loputkin rahat dollarin seteleiksi. Niitten arvo tulisi jatkossa moninkertaistumaan.



Kiitos Jaska Brownille inspiraatiosta.

perjantai 12. heinäkuuta 2019

KALJUPÄISIÄ UUTISHAVAINTOJA OSA CVIII


Eli tutkijan varoitus ja muutama monikulttuurinen hetki



Eli muuan tutkija nimeltään Oula Silvennoinen varoitteli – taas kertaalleen – että perussuomalaiset ovat fasistinen puolue. Totesipa myös että väestönmuutos on äärioikeistolaisten keksimää satua ja suhinaa ja vetipä hän mukaan juutalaissalaliitonkin.



Eikä siinä mitään. Saahan jokainen lämpimikseen puhua. Ja Suomessakin on afrikkalaisia ja lähi- sekä keski-itäläisiä täsmälleen saman verran kuin oli 30 vuotta sitten eikä sitten yhtään enempää. Mutta se, että MTV3 halusi jakaa tämän viisauden kaikille suomalaisille pistää hieman miettimään.

Palataan vielä myöhemmin kyseiseen uutiseen mutta siirrytään sitä ennen ensimmäiseen monikulttuuriseen hetkeen. Jollaisia Suomessa on ikävän paljon. Eli afrikkalais- ja lähi-itäläistaustaiset nuoret (lössi) hakkaavat porukalla yhden (1) kantasuomalaisen nuoren. Hyökkäys alkaa yllättäen ja ilman syytä. Suomalainen panee hyvin hanttiin mutta ylivoimalle ei voi mitään.



Video asiasta näkyy PT-mediassa joka uutisoi asiasta ensimmäisenä.

Sitten toinen monikulttuurinen hetki naapurimaastamme. Ruotsalaisen Grumsin kunnan iloksi on köijätty 8 – 12-vuotiaita ”uusia tulokkaita”. Ovatkos he kotiutuneet kuin suomalaiset sotalapset aikanaan? No ei aivan:

Pieni ruotsalaiskunta kauhun vallassa - väkivaltainen lapsijengi kylvää pelkoa, nuorimmat vain 8-vuotiaita



Uhkaileva lapsiryhmä aiheuttaa kauhua asukkaissa pienessä Grumsin kunnassa Värmlandissa, kertoo Aftonbladet. Ryhmä uhkailee raiskauksilla ja sylkee ihmisten päälle.

Lapset ovat vain 8–12-vuotiaita.

– En ole koskaan nähnyt mitään vastaavaa, poliisi Lennart Hynynen sanoo Aftonbladetille.

Grumsin asukkaat eivät uskalla päästää lapsiaan ulos yksin. Lapset ovat käyneet aikuisten ja lasten päälle sekä fyysisesti että verbaalisesti.

– Heidän sanotaan heitelleen kiviä tai lyöneen metallilevyillä tai tikuilla niin että lapsista on alkanut vuotaa verta. Pahinta oli, kun lasta kuristettiin niin että jäi jäljet. On myös seksuaalisia uhkauksia: ”Aion raiskata sinut”, he sanovat, kertoo paikallinen asukas Hem&Hyra -lehdelle.

Näitten monikulttuuristen hetkien jälkeen palaamme siihen muuan tutkijan viisauteen jonka MTV3 halusi saattaa kansalaisten omaksuttavaksi. Tutkiskelija nimittää perussuomalaisia fasisteiksi. Perussuomalaiset taas on tunnettu siitä, että se nimenomaan ei halua enempää tuollaisia valitettavan yleisiä monikulttuurisia hetkiä Suomeen. Jos tämä tekee perussuomalaiset fasisteiksi niin ei voi välttyä johtopäätökseltä että nykymuotoon päivitetyt fasismin vastustajat – elleivät he ole kuurosokeita tai täysiä idiootteja – niin he ovat kantaväestöön kohdistuvan tuontiväkivallan aktiivisia kannattajia. Joita valtamedia tukee.

Ja kun tuontiväkivallan tässä mainitsin niin sitähän saattaa olla tulossa lisääkin. Leireiltä haettuna. Mutta mitäs minä siitä. Laittelen mieluummin kuvan parista suomalaisesta naisesta. Kuvan julkaisija alun perin Yle.



Lopetanpa kaljupäiset uutishavainnot tältä erää tähän. Näihin kuviin, näihin monikulttuurisiin tunnelmiin.

torstai 11. heinäkuuta 2019

ERÄÄN CONSIGLIEREN ILTAPUHDE


Elettiin nykypäivää kauniin Puulaveden rannalla yhtä lailla kauniissa suomalaisessa heinäkuussa. Puulavesihan oli sitä mökki-Suomea ja melkoinen määrä kaupunkilaisia oli rahtautunut tällekin järvelle viettämään juhannukselta alkanutta ja kuukauden mittaista kesälomaansa. Yksi heistä oli eräs valtion virkakoneiston 58-vuotias korkea virkamies, tarkemmin nimeltään Korkea Virkamies joka vietti saunailtaansa itsekseen.

Hänen vaimonsa oli käymässä muutaman päivän reissulla Berliinissä heidän kahden tyttärensä ja heidän puolisoittensa kanssa. Korkeaa Virkamiestä eivät moiset matkat olleet enää aikoihin kiinnostaneet sillä hän nautti yksinäisyydestä, järven luonnonäänistä, saunan lämmöstä, saunatauon vilpoisuudesta ja viinanhöyryisistä ajatuksistaan jotka kieltämättä olivat viime aikoina  kääntyneet katkeruuden puolelle.

Joku ulkopuolinen saattaisi ihmetellä että miksi ihmeessä Korkea Virkamies oli katkera. Olihan hän hyvin palkattu, menestynyt, urallaan ylennyt ja arvostettu virkamies. Mies, joka ei sinänsä juuri näkynyt julkisuudessa mutta joka toimi poliittisesti nimettyjen virkajohtajien alapuolella olevalla portaalla joka tosiasiassa pyöritti ministeriöitten toimintaa. Hän oli myös alaistensa keskuudessa arvostettu varsin hyvänä ja reiluna johtajana joka oli myös tunnettu siitä hän ei hyväksynyt työpaikkakiusaamista mikä oli julkishallinnon yksi syöpä. Ja olihan hänen palkittu useilla korkeilla kunniamerkeilläkin.

Korkean Virkamiehen – joka oli siirtynyt virkakoneiston pariin varsin nuorena ja jolla oli takanaan vuosikymmenien ura – työn ohjenuorana oli ollut uransa alusta saakka se, että virkamies ei politikoi vaan toteuttaa poliittisen koneiston hänelle antamat käskyt viimeistä piirtoa myöten. Hänen uransa alkuaikoina se vaikutti viisaalta. Eihän hän silloin pyrkinyt varsinaisesti ajattelemaan vaan etenemään urallaan uskollisena ja tehokkaana määräyksien toteuttajana.

Ja olihan poliittinen koneistokin silloin sellainen että se pyrki ihan oikeasti – kommunisteista kokoomukseen – toimimaan valtion nimeltä Suomi ja suomalaisten parhaaksi. Nimenomaan suomalaisten. Tuolloinhan mitään suomalaisuuden uudelleenmäärittelyä ei oltu vielä keksitty. Kukin toimi tietysti tavallaan, tyylillään ja omien näkemystensä mukaisesti. Välillä pahemman kerran epäonnistuen mutta silti ajatellen sitä tavallista suomalaista kansalaista. Joka sattumoisin puhui vielä suomea. Virkakoneisto palveli silloin sellaista poliittista johtoa joka ei ollut täydellinen, mutta jota oli kuitenkin hyvä palvella. Ja jopa uskoa sen hyvään tahtoon.

Se tilannehan oli muuttunut jo aikaa sitten ja Korkea Virkamies ajatteli että kuinka kauan ihminen pystyykään valehtelemaan itselleen kunhan vain väittää toimineensa ohjeistuksen mukaisesti. Saaden tietysti kohtuullisen palkan ja pitkät lomat. Niin kuin hyvän virkamiehen kuuluukin. Puolisen vuotta sitten hän oli tutustunut erääseen tyyppiin joka sai hänet ajattelemaan toisin. Tai rehellisesti sanoen yleensä ajattelemaan. Hän oli alkanut mieltää sen tyypin hyvänä ystävänään.

Tuo hyvä ystävä oli saanut hänet ymmärtämään että jo kymmeniä vuosia tuo poliittinen koneisto oli ollut enää pelkkä poliittisten ammattibroilerien palkkaus- ja elatuskoneisto joka toimi vain ja ainoastaan sen vuoksi että kyseisen broilerihautomon edustajille ja heidän uskollisille käskyläisilleen taattiin varma elatus. Joko eduskunnassa tai sitten poliittisissa suojatyöviroissa. Ei ollut enää puolueita kommunisteista kokoomukseen. Vaikka niin edelleenkin väitettiin. Oli vain yksi – itseään ruokkiva – järjestelmäpuolue. Johon nykyiset perussuomalaiset eivät kuuluneet ja jota järjestelmäpuolue syvästi vihasi. Koska se haastoi status quon ja ennen kaikkea se saattoi broilerikoneiston kielletyn kysymyksen eteen:

Mitä te olette saaneet aikaiseksi? Mitä te olette tehneet?

Korkea Virkamies tiesi siihen kysymykseen vastauksen. Ja sen myötä hänen mieleensä oli tullut mielikuva itsestään Manaaja-elokuvan pastori Damien Karrasina hetkeä sen jälkeen kun joku oli ottanut hänet valtaansa. Ei ehkä piru. Ehkä joku vielä pahempi. Ja hän oli palvellut sitä jotakin kauan, kauan aikaa. Hänen oli vaikeaa katsoa nykyisin peiliin. Koska se peilikuva osasi kertoa vastauksen eikä vastaus ollut kaunis.



Mitä te olette saaneet aikaiseksi? Mitä te olette tehneet? Ja mitä sinä, Korkea Virkamies olet ollut siinä sivussa toteuttamassa kuin uskollinen Mafian consigliere?

Kyllä Korkea Virkamies tiesi. Ja viime aikoina oli itselleen sen myös tunnustanut. Vaikka se oli ollut vaikeaa.

He, ja hän olivat toteuttaneet Suomen itsenäisyyden lopettamisen ja muuttaneet maan maakunnaksi.

He, ja hän olivat saaneet aikaiseksi että Suomeen oli tuotu valtava määrä kehitysmaalaisia maahanmuuttajia joitten elatus teki suomalaisille miljardikustannukset per vuosi. Joitten maahantuontia ei saanut kyseenalaistaa. Se oli itseisarvo.

He, ja hän olivat saaneet aikaiseksi että noitten haittamaahanmuuttajien myötä suomalaisiin kohdistui jatkuva arkipäivän terrori murhien, tappojen, pahoinpitelyitten, ryöstöjen ja raiskauksien muodossa. Mutta siitä ei saanut puhua eikä varsinkaan arvostella.

He, ja hän olivat saaneet aikaiseksi että suomalainen virkakoneisto oli täytetty akateemisilla – järjestelmälle uskollisilla – suojatyöläisillä joitten vaikutus työhön oli parhaimmillaankin plus miinus nolla. Parhaimmillaan. Eikä sitäkään asiantilaa saanut kyseenalaistaa.

He, ja hän olivat saaneet aikaiseksi että samalla kun veronmaksajien rahaa lapioitiin haittakankkulan kaivoon oli suomalaista yhteiskuntaa ylläpitävä infrastruktuuri myyty ulkomaille ja ne suomalaiset joitten hyvinvointi oli ollut sen infrastruktuurin perustehtävä olivat muuttuneet vain bensiiniksi pörssiyhtiöitten koneeseen.

He, ja hän olivat saaneet aikaiseksi että suomalaisten veronmaksajien rahoja oltiin poltettu viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana hyödyttömään kehitysapuun noin kuusitoista miljardia euroa ja vastineeksi oltiin saatu vain utopistista hyvää mieltä. Anerahoja. Korkea Virkamies oli aina ollut voimakkaasti maanpuolustushenkinen ja kun hän ajatteli noita summia verrattuna armeijan hankintamäärärahoihin häntä kylmäsi ja hän tunsi syyllisyyttä. Sillä eihän hän ollut sanonut sanaakaan tuota mielettömyyttä vastaan. Ei koskaan. Hän oli vain noudattanut hänelle annettuja määräyksiä ja välittänyt niitä eteenpäin.

He, ja hän olivat saaneet aikaiseksi että ilmastohysterian myötä ne suomalaiset veromarkat jatkuvasti vähenisivät koska suomalainen teollisuus ja yhteiskunta yleensäkin ajettiin ilmastoutopian alttarille. Samaan aikaan kun monikulttuurisuusutopian myötä Suomeen hankittiin jatkuvasti lisää haittamaahanmuuttajia ja pienentyvää kakkua pakkojaettaisiin edelleenkin ja aina suuremmissa määrin.

Ennen kaikkea he, ja hän siinä mukana olivat saaneet aikaan tilanteen jossa kyseisten faktojen ääneen sanomista oltiin kriminalisoimassa. Totuus oli muuttumassa rikokseksi.

Hän tiesi että totuus oli muuttumassa rikokseksi nimenomaan siksi että tuota broilerihautomoa ei pakotettaisi vastaamaan siihen tärkeimpään kysymykseen

Mitä te olette saaneet aikaiseksi? Mitä te olette tehneet?

Ja Korkea Virkamies tiesi itsensä kannalta vielä hirveämmän faktan.

Eivät maailmasta vieraantuneet utopistit olisi saaneet itsekseen aikaan mitään muuta kuin maailmasta vieraantuneita ajatuksia. Ei heistä itsestään ollut utopiaansa toteuttamaan. Ne utopistit tarvitsivat koneiston. Käsikassaroita jotka panivat tuon utopian toteen. Virkamiehiä. Hän oli sellainen käsikassara. Hyvin palkattu. Hyvin arvostettu. Ja yhtä lailla syyllinen. Ehkä enemmänkin koska hän tajusi sen, mitä utopistit eivät tajunneet.

Uuden ystävänsä myötä Korkea Virkamies häpesi koko näennäisen menestyksekästä uraansa. Häpeää lisäsi se, että hän tunsi täältä Puulavedeltä mökkinsä myötä paljon ihmisiä. Tavallisia suomalaisia. Aivan toisenlaisia ihmisiä kuin mihin hän oli ministeriössä tottunut. Eivät nämä hänen naapurinsakaan oikein tietänyt että mitä Korkea Virkamies teki työkseen. Hän oli aina vain sanonut olevansa mitätön paperinpyörittäjä valtion virastossa.

Noista ihmisistä aisti jatkuvasti kasvavan vihan. Vihan, jota Korkea Virkamies oli itse ollut aikaansaamassa. Ja Korkea Virkamies tiesi, että koska faktojen ääneen sanominen oli kielletty, ei vihalle ollut purkautumistietä. Ennen kuin höyrypannu räjähtää. Korkea Virkamies ei ollut suinkaan tyhmä. Hän tunsi historian hyvin. Erityisesti hän oli viime aikoina ollut kiinnostunut vuodesta 1918. Mikä sai sen kaiken aikaiseksi? Mikä muutti kiltin ja leppoisan tsuhnan murhaavaksi hirviöksi? Puolin ja toisin. Ennen kaikkea hän tajusi että vaikka yhteiskunta muuttuisi sadassa vuodessa paljonkin niin ihminen itsessään ei ollut muutunut miksikään. Utopistit – joita hän oli uskollisesti palvellut – pyrkisivät aina saamaan aikaan sen täydellisen ihmisen. Ja he olivat joka kerta epäonnistuneet. Saaden aikaan kurjuuden ja romahduksen.

Ja joka kerta jokaista utopistista järjestelmää oli palvellut kuuliainen ja ajattelematon virkamieskunta. Virkamieskunta joka saattoi utopistien utopian toteen. Kaikessa raadollisuudessaan. Kaikkinen seurauksineen. Virkamieskunta jonka esimerkillinen esimerkki hän itse oli. Korkea Virkamies joi oluensa loppuun, kaatoi whiskyn lasiin ja nykäisi sen yhdellä huikalla. Oli aika mennä taas löylyyn ja…

…hetkinen… Korkea Virkamies haistoi tutun rikinhajun ja käänsi päätään. Siinähän hänen vierellään istui hänen uusi ystävänsä. Ystävä, joka oli saanut hänet ajattelemaan.



Mies totesi Epäilyksen Pirulle hymyillen että odotas vähän, kävi mökistään toisen whiskylasin sekä oluttölkin ja tarjosi. Epäilyksen Piru kiitti, otti whiskyhuikat, ähkäisi ja totesi:

- Sanoisin että sinä olet kyllä asiakkaistani yksi parhaimmista. Ennen kaikkea sinulla toimii järki ja looginen ajattelu mikä on noin pitkän virkauran tehneellä enemmän kuin harvinaista. Olet selvinnyt virastokoomasta ja säilyttänyt itsesi ihmisenä. Säilyen suhteellisen kelpo häiskänä. Tosin et ole virassasi toiminut sen mukaisesti. Minkä minä tietysti ymmärrän. Olet tehnyt sen niin sanotuista yleisistä syistä. Mutta mitäs jos menisit vielä astetta pidemmälle? Avautuisit tästä kaikesta. Julkisesti. Sinusta voisi tulla se sankari jota kovasti tarvittaisiin. Mies, joka puhkaisi paiseen.

Korkea Virkamies veteli sauhuja pikkusikaristaan pää painuksissa. Hänen silmäkulmissaan taisi olla jotain kosteaa:

- Ei minusta ole siihen. Sanon sen suoraan. En uskalla. Eläkkeelle on vielä liian pitkä aika. Mitä varmimmin minä saisin kenkää töistäni. Vaikkei suoranaisia potkuja tulisikaan niin silloin tulisi se kuuluisa organisaatiouudistus jossa minut todettaisiin yllättäen tarpeettomaksi tehtävien vaatimien uusien vaatimusten takia ja uutta tehtävää varten liian vähän ja ennen kaikkea väärin koulutetuksi. Se koulutushan määriteltäisiin uudelleen. Toki minulle tarjottaisiin mahdollisuus hakea sitä uutta virkaa mutta hakemuksellani pyyhittäisiin paikkaa jonne ei päivä paista.  Enkä minä uskalla ottaa vastaan sitä paskamyrskyä mitä valtamediassa minun päälle heitettäisiin. Jos eläisin yksin niin ehkä… ainahan minä voisin vaikka ampua itseni jos liian tiukalle menisi. Jos saisin tarpeekseni. Mutta minulla on vaimo… lapset… ja jo yksi lapsenlapsikin. En uskalla ottaa riskiä. Ehkä sitten eläkkeellä. Tiedän, että pidät minua tyhjähousuna. Enkä minä sitä kiistäkään.

Epäilyksen Piru viimeisteli viskinsä ja totesi kovin inhimillisellä äänellä:

- Enhän minä pidä. Oikeastaan. Kyllä minä sinua ymmärrän. Olet tekemisissä käsistä lähteneen hulluuden kanssa. Ne avautumiset olisi ehkä pitänyt sanoa kolmekymmentä vuotta takaperin. Ehkä kaiken pitää romahtaa ennen kuin kaiken voi korjata. Mutta sinä tajuat koneiston joka sai tämän aikaiseksi. Ja tajuat oman osasi siinä. Sinä olet kuitenkin osa ajatusten reserviä. Jota niin virkakoneistosta kuin varsinkaan broilerihautomosta ei enää pahemmin löydy ja jota vielä joskus tarvitaan. Niin sanotut hyväksi itsensä määritelleet ihmiset ovat saaneet aikaiseksi tilanteen jossa ajattelu on poissa muodista ja faktat vaarallista vihapuhetta. Kyllä… kyllä minä ymmärrän sinua… mutta älä unohda sitä mitä me olemme jutelleet.

- En unohda. Mutta etkö jäisi saunomaan? Olutta ja viskiä kyllä riittää. Eikä klapit taatusti kesken lopu. Ja sinun seurasi olisi – kirjaimellisesti – helvetin paljon mukavampaa kuin niitten poliittisten virastokalkkunoitten joita minun pitää työssäni katsella ja ennen kaikkea kuunnella. Niihin verrattuna papukaijankin kanssa kävisi sisällökkäämpää keskustelua. Se kuule käy luonnon päälle.

- No mikä ettei. Oikein mielelläni. Mulla on kyllä listalla muutama oman virkani puolesta kiusattava mutta ne joutaa odottaa huomiseenkin.

Urallaan pettynyt – joskin kovasti menestynyt – Korkea Virkamies ja hänen hyvä ystävänsä Epäilyksen Piru siirtyivät mukavaan mökkisaunaan josta alkoi hetken kuluttua kuulua löylyn sihinä, vastan läiske, oluttölkkien sihaus sekä suhteellisen hiljainen, vakavahenkinen keskustelu.

Hyvä saunaseura oli aina paikallaan. Vaikka se olisikin varsin helvetillistä. Korkea Virkamies tuumi siinä löylyä heittäessään että hän tajusi kyllä olennaiset kysymykset. Ehkä hän oli loppujen lopuksi aina tajunnut. Sulkenut vain ne mielestään. Se yksi jäi vielä avoimeksi:

Koska minä uskallan avata suuni? Vai uskallanko koskaan? Teenkö urani loppuun mafian consiglierenä? Ja menen hautaan tietäen että olin koko urani totalitarismin käsikassara? Käsikassara jota ei rangaistu vaan joka palkittiin. Sen totalitarismin palkitsemana joka sanoi toimineensa hyvän ja oikean asian nimissä. Niin kuin ne kaikki aikaisemmatkin totalitarismit.

Epäilyksen Piru – vaikka olikin hänen hyvä ystävänsä – ei pystyisi vastaamaan hänen puolestaan. Hänen täytyisi kyetä siihen itse. Ja hän ymmärsi ettei hänestä siihen ollut. Ei ainakaan vielä. Ei ehkä koskaan.

Mutta jäihän jäljelle sentään löylyt sekä ystävä, jonka kanssa saattoi hetken aikaa puhua vapaasti ja pelkäämättä.