tiistai 18. syyskuuta 2018

JOTAIN IHAN MUUTA LVI


On taas aika vaihteeksi tuulettaa ajatuskoneistoa globalistisesta punavihreästä vallitsevasta todellisuudesta ja kirjoittaa jotain ihan muuta. Otsikon mukaisesti hotellin respasta tehdään ensin kunniaa lämpö-, vesi- ja ilmastointialan ammattilaisille. Ilman selitteläätiön ja soveltavan spedestetiikan ammattilaisia pärjätään kyllä oikein hyvin mutta ilman teitä ei pärjättäisi ensinkään.



Sinänsä tämä jotain ihan muuta ei liity otsikkoaan enempää LVI-hommiin vaan jatkamme ilmailun parissa ja laittelemme näkyville puoliarvovallattoman yhden miehen raadin näkemyksen kakkosrähinän jälkeisen ajan tyylikkäimmistä ilmamasiinoista. Mukana on sekä sotilas- että siviilikalustoa. Sulassa sovussa. Miksei olisi? Tämähän on kumminkin rauhanblogi. Yritän pysyä suhteellisen hyvin aikajärjestyksessä 1940-luvusta nykypäivään todennäköisesti surkeasti epäonnistuen. Aloitamme koneella joka oli mukana jo kakkosrähinässä ja joka mainittiin jo aikaisemmassa asiaan liittyvässä postauksessa. Kakkosrähinän koneethan suunniteltiin lähinnä suursodan myllyyn kulutustavaraksi eikä niitten käyttöä silloin pahemmin sodan jälkeiselle ajalle mietitty. Se sota kun piti voittaa/hävitä ensin ja fundeerata jatkoa vasta sitten. Mutta tämä kone teki itselleen pitkän ja menestyksekkään uran sodan jälkeenkin:



Eli kyseessä on jälleen legendaarinen Douglas DC-3 joka Suomessakin palveli rauhan aikana Karhumäki Airwaysin, Finnairin ja puolustusvoimien palveluksessa. Kyseisessä kuvassa oleva kone on ainoa Suomessa oleva lentokuntoinen yksilö. Kiitos kuvasta kommentoija S.E.P:lle. Myös Neuvostoliitolla oli vähän samanlainen tosin varsin eri näköinen mutta yhtä lailla tyylikäs ilmojen työjuhta eli Antonov An-2:



Kyseessä on käsittääkseni suurin koskaan valmistettu kaksitasoinen ja yksimoottorinen kone jolle edesmenneessä Neuvostoliitossa oli käyttöä sillä sattuneesta syystä siellä päin maailmaa etäisyydet ovat suhteellisen pitkiä. Jos lukija haluaa nähdä kyseisen koneen livenä niin sellainen löytyy ainakin Utin ABC:ltä. Aikanaan sellainen oli myös Temmeksessä erään bensiksen pihalla mutta käsittääkseni se on sieltä hävinnyt. En ole muutamaan vuoteen käynyt paikassa joten en ole aivan varma asiasta.

Siirrytään sotilaspuolelle ja rumuuden kauneuteen jota löydämme naapurimaastamme Ruotsista. Eli esittelemme hävittäjäkoneen Saab 29 Tunnan:



Koneen lempinimi oli siis ”tynnyri” mutta oman näkemykseni mukaan kone muistuttaa enemmän veneen pohjalla suutaan aukovaa ahventa. Joka tapauksessa konetta voi pitää menestyksenä sillä ruotsalaiset valmistivat sitä kaikkiaan 661 kappaletta eivätkä ruotsalaiset ihan kaikissa asioissa typeryksiä ole. Eivät ainakaan siihen aikaan kun noita koneita valmistettiin. Myöhempi historia on sitten tietysti asia erikseen. Koneesta oli sekä hävittäjä-, rynnäkkö- että tiedusteluversio. Sen huippunopeus oli 1.060 km/h ja aseistuksena neljä 20 millin tykkiä ja kaksi Sidewinder-ohjusta sekä erilaisia ilmasta maahan-raketteja.

Siirrymme pommikoneisiin ja Neuvostoliittoon jonka kalustosta esittelemme kevyen pommikoneen (liekö ollut viimeisiä varsinaisia kevyitä pommikoneita) mallia Iljušin Il-28:



Kyseisen pommikoneen suurin nopeus oli 900 km/h ja pommikuorma nykyaikaan nähden varsin vaatimaton 2.500 kiloa. Lisäksi koneessa oli kaksi eteenpäin ampuvaa 23-millistä tykkiä ja kaksi samanlaista taka-ampumossa. Suomalaisilla näitä koneita oli käytössä neljä kappaletta vaikka Pariisin rauhansopimus kielsi meiltä sisäisillä pomminripustimilla varustetut pommikoneet. Näitä koneita käytettiinkin maalinhinauskoneina sekä meritiedustelussa. Asiasta lukemani mukaan nämä koneet partioivat jatkuvasti Suomenlahtea kun Tshekkoslovakian miehitys oli käynnissä ja epävarmuus tulevasta Suomessakin suuri. Neuvostolaivastohan oli silloin liikkeellä myös varsin lähellä Suomen aluevesiä huomattavan suurella alusmäärällä.

Mainittakoon että kyseinen konetyyppi esiintyi Arto Paasilinnan vuonna 1972 kirjoittamassa tulevaisuusfiktiossa ”Operaatio Finlandia” joka käsitteli Suomen ja Ruotsin välillä vuonna 1977 käytyä sotaa eli joka on siis nykyisin vaihtoehtohistoriaa. Kirjassa nämä neljä Iljušinia hyökkäsivät suomalaisten Drakenien saattamana Uumajaan ja saivat aikaan huomattavaa tuhoa. On pakko tunnustaa että kirjassa lievää suuremmin liioiteltiin näitten siihen aikaan jo pahasti vanhentuneitten koneitten taistelukykyä sillä hyökkäyksessä tuhottiin neljällä koneella Svenska Cellulosa Ab:n tehtaat, muuntaja Holmsundin puolella ja vielä riitti pommeja terroripommittamaan Uumajan keskustaakin.

Kirjassa meni myös tulevaisuuden veikkaaminen totaalisesti reisille. Kyseisessä fiktiossa Ruotsi oli muuttunut fasistiseksi valtioksi joka terrorisoi ulkomaalaisia. Tosiasiassahan Ruotsi muuttui fasistiseksi valtioksi joka terrorisoi ruotsalaisia. Siirrytäänpä sitten reippaaseen rynnäkkötunnelmaan ja esitellään seuraavaksi Douglas A-1 Skyraider:



Koneen tyylikkyys pohjautuu tietysti siihen että sen ulkonäkökin selkeästi kertoo että ”täältä pesee”. Vaikka kyseessä oli vanhanaikainen mäntämoottorikone niin sitä käytettiin paljon vielä Vietnamin sodassa. Koneessa oli aseistuksena neljä 20-millistä tykkiä sekä 3.600 kilon asekuorma joka koostui pommeista tai raketeista.

On aika siirtyä taas hävittäjiin ja esitellä suomalaisillekin (ainakin kekkoslovakialaisille) kovin tuttu MiG-21:



Kuvan kone on Suomeen 1970-luvun lopulla ostettu Mig-21 bis-versio joka oli kehittyneempi kuin aikaisemmin suomalaisten käytössä ollut F-versio. Voin henkilökohtaisesti todeta että noissa MiGeissä oli varsin miehekäs ääni johon verrattuna esmes nykyiset Hornettimme ovat varsin hiljaisia. Kyseisen bis-version maksiminopeus oli 2511 km/h ja sen aseistuksena yksi 23-millinen kaksiputkinen tykki sekä neljä joko infrapuna- tai tutkaohjusta tai vaihtoehtoisesti neljä rakettikasettia.

Länsipuolella samoja aikoja tuli tapetille hävittäjäpommittaja McDonnell Douglas F-4 Phantom:



Koneella oli nopeutta komeat 2780 km/h ja se kuljetti mukanaan kahdeksan ja puolen tuhannen kilon asekuorman joka koostui ohjuksista ja/tai pommeista. Kone tuli Yhdysvalloissa käyttöön vuonna 1961 mutta on vieläkin käytössä esim. Saksassa joka odottelee Eurofighter Typhoon-koneitten valmistumista. Siirrymme pommikoneisiin ja palaamme 1950-luvun vanhukseen joka käy ja kukkuu tänäkin päivänä eli vuorossa on Boeing B-52 Stratofortress:



Kyseinen vuonna 1955 käyttöön otettu ja vieläkin käytössä oleva pommikone on oikeastaan symboli koko kakkosrähinän jälkeisille pommikoneille. Koneen asekuorma on kaikkiaan 31.500 kiloa (mikä saa esmes kakkosrähinän Lentävän Linnoituksen tuntumaan lentävältä kioskilta) ja kuorma koostuu joko konventionaalisesta ranttalista tai sitten ydinaseista. Neuvostoliittolaisella vastapuolella on sitten puolestaan raskaan ja kovaäänisen metallin puolella tarjolla Tupolev Tu-95:



Heavy-metalista on kyseisen koneen kohdalla kyse siinäkin mielessä että se lienee maailman kovaäänisin lentokone. Alun perin strategiseksi pommikoneeksi suunniteltua konetta on käytetty lähinnä meritiedusteluun mutta se pystyy kuljettamaan sisällään kaikkiaan 15.000 kiloa kaikkea hyvin ilkeää. Neuvostoliitolla oli toki vielä kehittyneempiäkin pommikoneita mutta ei yhtään näin tylyn tyylikästä.

Jos pysytään oikein heavy metallissa niin seuraavaksi täytyy esitellä amerikkalainen North American XB-70 Valkyrie:



Tämä prototyyppivaiheeseen jäänyt pommikone oli sitten lopulta liian kallis jopa amerikkalaisille. Koneen tarkoitus oli lentää 25 kilometrin korkeudella nopeudella 3797 km/h jolloin silloiset neuvostoliittolaiset sekä hävittäjät että ilmatorjuntaohjukset eivät olisi mahtaneet sille mitään. Kone olisi kuljettanut sisällään 31.700 kiloa kaikenlaista ikävää räjähtävää ja ydinräjähtävää. Koneita kuitenkin tehtiin vain kaksi kappaletta.

Heavy metallin puolella pysytään nytkin, tosin matalammissa lentokorkeuksissa ja esitellään rynnäkkökone LTV A-7 Corsair II:



Tämän rynnäkkökoneen habitus kertoo myös että ”täältä pesee”. Koneen aseistuksena oli 20-millinen kuusiputkinen tykki sekä kaikkiaan 6.800 kiloa erilaista sovellettua neuvottelumateriaalia.

Siirrytään heavy metallista light metalliin ja esitellään James Bond-elokuvastakin tuttu gyrokopteri Wallis WA-116 Agile:



James Bondhan pisti kyseisellä gyrokopterilla haisemaan elokuvassa You Only Live Twice. Tässä parhaat palat helipööperitaistelusta. Suomalaisethan muuten kehittivät omankin gyrokopterin mallia Kokkola Ko-04:



Sitä hotellin respassa ei tiedetä että onko Supon salainen agentti Jaska Pöntynen käyttänyt gyrokopteria tehtävissään. Jollain gyrokopterilla lennettiin Speden leffassa ”Leikkikalugangsteri” mutta en tiedä onko kyseessä tämä vai joku muu. Pystyään vielä varsin kevyessä mutta kuitenkin jo kiinteäsiipisessä kalustossa ja esitellään uusseelantilainen Bennet PL-11 Airtruck:



Kone kuuluu sarjaan ”niin ruma, että on jo kaunis”. Konetta oli tarkoitus käyttää maatalouskoneena (siis sen oikeassa merkityksessä) mutta sitä tehtiin vain kaksi kappaletta.

Siirrytään sitten helipööpereihin jolloin esille täytyy ilman muuta nostaa suomalaisillekin varsin tuttu Mil Mi-8:



Kyseinen kopteri palveli Suomessa sekä sotilas- että pelastustehtävissä kunnes se korvattiin NH90-koptereilla joista henkilökohtaisten tuttavatietojeni mukaan ei olla Utissa kovinkaan innostuttu. Kyseiset kopterithan hankittiin kun Suomeen suunniteltiin sitä helikopteripataljoonaa joka olisi tarvinnut turvakseen taisteluhelikoptereita joita ei sitten tilattukaan ja koko homma jäi pahasti vaiheeseen. Omasta amatöörimäisestä mielestäni kyseiseen pataljoonaan olisi sopinut oikein hyvin Mil Mi-24:



Sen lisäksi että kyseinen pööperi on erittäin tyylikkään ”täältä pesee”-näköinen se kuljetti mukanaan pirunmoisen asekuorman sekä ryhmän verran jalkaväkisotilaita. Yleensäkin masiina oli/on edelleenkin ikävä uutinen kaikille, jotka olivat sen keulan etupuolella. Seuraavaksi voimme heittää kysymyksen että onko se lintu… onko se kala… onko se laiva… onko se lentokone… onko se Teräsmies… ei, vaan sehän on Ekranoplan:



Eli Neuvostoliiton kehittämä laivan ja lentokoneen sekoitus joka käytti hyväkseen ns. maaefektiä joka salli laivan/lentokoneen/whatever lentää muutaman metrin merenpinnan yläpuolella. Koneen aseistuksena oli neljä 23-millistä tykkiä sekä kuusi meritorjuntaohjusta ja sen suurin nopeus oli 550 km/h. Koneen/laivan/whatever kuljetuskapasiteetti oli sata tonnia joten esmes maihinnousuhyökkäyksissä kyseessä olisi ollut varsin soiva peli. Tätä ei kuitenkaan tehty kuin yksi prototyyppi.

Käydään välillä matkustajakonepuolella joita tässä postauksessa on varsin vähän johtuen ihan siitä että matkustajakoneet ovat olleet jo hyvin pitkään aivan saman näköisiä. Mutta nostetaan esille muutama eli ensiksi vielä mäntämoottoriajoilta amerikkalainen Lockheed Constellation:



Ja sitten esitellään Finnairinkin aikanaan käyttämä Douglas DC-8:



Kyseinen kone kuljetti suomalaisia etelän aurinkorannoille varsin mukavalla nopeudella 850 km/h mutta jos etsitään matkustajakonetta joka meni vielä kovempaa haipakkaa niin sehän oli tietysti Concorde:



Tämä ranskalais-englantilainen kone lenteli Atlantin yli nopeudella 2499 km/h eli oli nopeampi matkustajakone kuin mikään koskaan. Neuvostoliitolla oli samanlainen projekti nimeltä Tupolev Tu-144 mutta kun siitä tuli Pariisin ilmailunäyttelyssä vuonna 1973 Putolev eikä projekti muutenkaan kannattanut (Neuvostoliitossa kun ei ollut sattumoisin kovin paljoa matkustajia joilla oli varaa maksaa tonneja per lento) niin koneesta sitten luovuttiin. Koneita kuitenkin valmistettiin 16 kappaletta.

Jos puhutaan nopeudesta niin silloin kannattaa mennä tiedustelukoneitten puolelle ja tuoda esille strateginen tiedustelukone Lockheed SR-71 Blackbird:



Tämä konehan meni melkoista haipakkaa ja vei haipakan toiseen potenssiin eli se kävi vaklailemassa paikkoja nopeudella mach 3,35 eli 4.062 km/h 26 kilometrin lakikorkeudessa mikä teki siitä ylivoimaisen maalin Neuvostoliiton niin hävittäjille kuin ilmatorjuntaohjuksille. Siirrytään korkeuksista sitten matalammalle eli rynnäkkötehtäviin ja esitellään amerikkalainen rynnäkkökone Fairchild Republic A-10 Thunderbolt II:



Konehan on lihaksi – tai no, metalliksi – muuttunut Simpauttaja-kirjan Impan lausuma ”tulehan, niin saat turpaas”. Itse asiassa kone on lentävä seitsemänputkinen 30-millinen konetykki, tulinopeudeltaan 3.900 laukausta minuutissa. Sen lisäksi koneen siivissä oli tarjolla 7.200 kiloa kaikenlaista pikku- ja isoa ilkeää. Kone oli suunniteltu toimimaan mahdollisen kolmosrähinän alkaessa Neuvostoliiton panssarikiiloja vastaan ja koneen tykin sarja olisi repinyt parhaatkin panssarit kuin sillipurkin.

Siirrytään kevyempään rynnäkkökoneeseen ja esitellään argentiinalainen FMA IA 58 Pucará:



Konehan ei varsinaisesti ole rynnäkkökone siinä mielessä kuin se normaalisti ajatellaan vaan ns. COIN-kone eli counter-insurgency aircraft eli kone jota käytetään kaiken maailman sissijärjestöjä vastaan. Etelä-Amerikassahan ei olla oikein käyty niitä valtioitten välisiä sotia aikoihin mutta kaikenmaailman sissiyrittäjää on kyllä löytynyt. Koneen huippunopeus oli 500 km/h ja aseistuksena kaksi 20-millistä tykkiä, neljä 7,62-millistä konekivääriä sekä kaikkiaan 1.600 kilon asekuorma. Argentiinalaiset käyttivät kyseistä konetta Falklandin sodassa mutta huonolla menestyksellä. Suurimman osan koneista englantilaiset tuhosivat lentokentille.

Toinen tällainen kevyehkö potkureilla varustettu rynnäkkökone oli Rockwell OV-10 Bronco:



Vietnamin sodassakin käytetty kone oli ominaisuuksiltaan varsin paljon virkaveljeään Pucaraa vastaava mutta kantoi melkein tuplasti isomman kuorman. Pannaan sitten jälkipoltto päälle ja esitellään ruotsalainen Saab 37 Viggen:



Siihen aikaan kun Ruotsilla oli vielä huomattavan voimakkaat puolustusvoimat kyseinen kone oli pitkään sen tehokkain ilmanyrkki. Koneen maksiminopeus oli 2572 km/h ja sen aseistuksena oli 30-millinen tykki sekä kuusi infrapuna- tai tutkaohjusta ja rynnäköintitehtävissä neljä 135 mm rakettikasettia tai 1920 kiloa pommeja tai kaksi meritorjuntaohjusta. Ruotsalaiset valmistivat konetta kaikkiaan 329 kappaletta ja se olisi todennäköisesti ollut hankala vastus niin itä- kuin länsiblokin parhaalle kalustolle.

Aikanaan amerikkalaisten lähinnä omien liittolaistensa käyttöön valmistama Northrop F-5 Freedom Fighter palveli mm. Norjan ja myös puolueettoman Sveitsin ilmavoimissa:



Tämän siron ja kevyen hävittäjän huippunopeus oli 1700 km/h ja aseistuksena kaksi 20-millistä tykkiä ja 3200 kilon asekuorma (ohjuksia, rakettikasetteja ja pommeja). Kone on sinänsä vanhentunut mutta käytössä vielä useitten maitten ilmavoimissa.

Kokonaan käytöstä poistettu puolestaan on tämä neuvostoliittolainen korkealla lentävä Sukhoi Su 15-torjuntahävittäjä:



Koneen lakikorkeus oli 18 kilometriä, huippunopeus 2230 km/h ja aseistuksena kuusi ohjusta. Konetta pidettiin sen verran oleellisena osana Neuvostoliiton ilmapuolustusta että sitä ei viety edes liittolaismaihin. Mainittakoon että tämä kyseinen Su-15 ampui vuonna 1983 alas korealaisen matkustajakoneen aiheuttaen 296 ihmisen kuoleman.

Sama tyyppinimike Su-15 oli myös prototyyppiasteelle jääneellä neuvostohävittäjällä vuodelta 1949:



Käytöstä poistettujen listalta täytyy tietysti nostaa esille brittiläinen lentokenttää tarvitsematon Hawker Siddeley Harrier:



Tämän VTOL-koneen huippunopeus oli 1176 km/h ja aseistuksena kaksi 30-millistä tykkiä sekä 2268 kilon asekuorma erilaisia pommeja, raketteja ja/tai ohjuksia. Nämä koneet olevat erityisesti tapetilla vuonna 1982 käydyn Falklandin sodan aikana. Kyseiseen sotaan osallistui myös viidellä eri pommituslennolla pommikoneveteraani Avro Vulcan:



Pian Falklandin sodan jälkeen käytöstä poistettu Vulcan oli alun perin suunniteltu korkealla lentäväksi pitkänmatkan ydinpommittajaksi joka kuljettaa mukanaan yhden 1,1 megatonnin (melkein sata Hiroshimaa) ydinpommin. Konventionaalisessa ranttalissa se kuljetti 21 tuhatpaunaista pommia eli 9534 kiloa.

Siirrytään jälleen venäläisiin koneisiin joista ilman muuta on mainittava venäläinen Sukhoi Su-27:



Kyseinen ilmaherruushävittäjä ja sen eri tyypit ovat vieläkin Venäjän ilmavoimien ykkösnyrkki ja pysyvät sellaisina varmaan varsin pitkäänkin sillä venäläisen viidennen polven Su-57:n kehitys on tietojen mukaan joko lopetettu tai pitkälle viivästynyt. Koneen huippunopeus on 2500 km/h ja aseistuksena 30-millinen tykki sekä kymmenen erilaista ohjusta tai vaihtoehtoisesti pommeja ja rakettikasetteja.

Kovasti saman näköinen mutta enempi torjuntahävittäjänä käytetty MiG-29 oli tapetilla Kekkoslovakian aikaan. Tai no, siinä mentiin jo Koiviston aikaan kylläkin. Mikäli Suuri ja Mahtava ei olisi romahtanut niin se 1990-luvun kuuluisa hävittäjäkilpailu olisi jäänyt käymättä ja suomalaiset olisivat läiskineet kiltisti sinivalkoiset kokardit kyseiseen konetyyppiin:



Ajat ovat muuttuneet siinäkin mielessä että kun kekkoslovakialaiselle neuvostokoneen synonyymi oli MiG niin nykyisin venäläiskoneen synonyymi alkaa olla Sukhoi. Vissiinkin jossain vaiheessa MiG hävisi kilpailun Sukhoille ja kun CCCP:n pohjaton sotilaskassa ehtyi, ei Venäjällä ole varaa pitää yllä samanlaista lentokoneteollisuutta kuin aikanaan.

Kyseiseen 1990-luvun hävittäjäkilpailuun osallistui myös amerikkalainen General Dynamics F-16 Fighting Falcon:



Kyseessä on yksi maailman tämän hetken yleisimpiä hävittäjäkoneita. Sen nopeus on 2120 km/h ja se kantaa 7700 kilon asekuorman ohjuksia tai muuta ilkeää ja lisäksi siinä on 20-millinen kuusiputkinen Vulcan-tykki joka tyhjentää koneen 511 ammuksen pajatson viidessä sekunnissa. Noin henk koht olin silloin 1990-luvulla Stetson – Harrison-metodiin pohjautuen aivan varma että Suomen uudeksi konetyypiksi olisi valittu juuri tämä F-16. Veikkasin väärin. Tämän nykyisen  HX-hankkeen lopputulosta en lähde veikkailemaan koska tieto ei riitä.

Lisätään listalle vielä itämaista rautaa etelä-korealainen KAI T-50:



Kyseessähän on harjoitushävittäjä ja koska suomalaisten Hawkit menevät joskus 2020-luvulla vaihtoon niin tässä olisi pieni vinkki ilmavoimille. Koneen nopeus on 1640 km/h, sen aseistuksena on kolmeputkinen 20-millin tykki sekä ilmasta-ilmaan ja ilmasta-maahan ohjuksia. Lisäksi siinä – toisin kuin Hawkissa – on myös tutka. Kyllä tuolla ainakin rynnäkkökoneita voisi tosipaikan tullen jahdata koulutustehtävien lisäksi. Ostihan Suomi Etelä-Koreasta niitä K9-telakanuunoitakin.

Laitetaanpa sitten varsinaisen listan loppuun varsinaista heavy-metalia joskin tutkassa näkymätöntä sellaista eli amerikkalainen Northrop Grumman B-2 Spirit-pommikone:



Tämä bumerangin näköinen häivepommikone ei ole ihan persaukisten valtioitten ostoslistalla sillä sen kappalehinta on 737 miljoonaa dollaria. Koneessa on kaksihenkinen miehistö, sen huippunopeus on 1010 km/h ja se kuskaa mukanaan 23000 kiloa konventionaalista tai ydinranttalia.

Siinähän niitä oli varsinainen ruko. On hyvin vaikeaa löytää sitä kaikkein tyylikkäintä ehdotusta joten otetaan avuksi scifi ja esitellään äärityylikäs alus eli Babylon 5-sarjassa usein esiintynyt Omega-luokan avaruusristeilijä:



Tämä alus edustaa tällaisen raappahousuäijän tyylitajun huippua eli kyseessä on avaruudessa lentävä pakkilaatikko jonka ympärillä pyörii neljä pienempää pakkilaatikkoa. Aivan pieniä tosin nekään pakkilaatikot eivät ole, sillä koko möhkäleen pituus on 1,74 kilometriä, paino 44,6 miljoonaa tonnia, siinä on 850 hengen miehistö, se kuljettaa mukanaan 18.500 sotilasta ja 36 erillistä hävittäjää ja siinä on ihan pirunmoinen määrä erinäköistä hiukkas-, laser- ja ohjusaseistusta. Jos tätä juttua lukee tarpeellisilla tiedoilla ja osaamisella varustettu henkilö, hän voisi esittää arviolaskelman siitä että paljonko kyseisen möhkäleen kappalehinta mahtaisi olla mikäli sellaista pystyttäisiin yleensäkään valmistamaan.

Eikä ihan vielä malta lopettaa. Niin kuin lukija tietää, yksi mieliharrastuksistani on ottiatuotailu erilaisten vaihtoehtohistorioitten muodossa. Näin ollen palataan vielä kertaalleen kakkosrähinän aikaan ja esitellään piirustuspöydälle jäänyt suomalainen hävittäjä VL Puuska:



Eli siis VL Puuska, ei VL Pyörremyrsky joka pääsi sentään prototyyppiasteelle. Kyseessä olisi ollut pienikokoinen (puolitoista metriä Me 109:ää lyhyempi) pääosin puurakenteinen hävittäjä jonka huippunopeus olisi ollut mukavat 650 km/h mutta toisaalta siinä ei olisi ollut minkäänlaista panssarointia. Aseistuksena siinä olisi ollut vain yksi MG 151-tykki eikä tarina kerro olisiko se ollut kyseisen aseen 15- vaiko 20-millinen versio.

Jatkosodan lopputulokseen olisi tuskin yhtään mikään vaikuttanut yhtään mitään mutta voihan sitä ottiatuotailla ja ajatella että jos noita oltaisiin ehditty tehdä laivue tai pari, niin kuinka ne olisivat mahtaneet pärjätä taistelussa.

Ja tässä nämä Jotkut Ihan Muut tällä kertaa. Oikein mukavaa syksyn jatkoa kaikille.

sunnuntai 16. syyskuuta 2018

NURINPÄIN


Lukijahan ei ole viime aikoina voinut välttyä törmäämästä sekä valtamedian että ns. yliopistollisten asiantuntijoitten varoituksiin siitä että suurin uhka demokratialle on demokratian toteutuminen ts. se että ihmiset ympäri Euroopan äänestävät niin kuin haluavat, eivät niin kuin ns. yliopistolliset asiantuntijat haluaisivat heidän äänestävän.

Tuoreimpana esimerkkinä tästä varoituksesta on kahden ns. yliopistollisen asiantuntijan eli Martin Scheininin (toiminut aikaisemmin mm. SKP:n keskuskomiteassa) ja Juha Lavapuron avautumiset. Lavapuro aloittaa varoittelut:

”On pikemminkin sääntö kuin poikkeus, että populistiset liikkeet valtaan päästessään käynnistävät hiljaisen vallankaappauksen, jossa niin tuomioistuinlaitos kuin tiedotusvälineet ja muut kansalaisyhteiskunnan kriittiset instituutiot otetaan askel askeleelta mahdollisimman tarkkaan kontrolliin.”

Lavapuro jättää tietoisesti sanomatta että Suomessa eletään tilanteessa jossa niin tuomioistuinlaitos kuin tiedotusvälineet ja muut kansalaisyhteiskunnan kriittiset instituutiot jo ovat vallitsevien järjestelmäpuolueitten mahdollisimman tarkassa kontrollissa. Tälle ns. yliopistolliselle asiantuntijalle poliittinen kontrolli ei ole ongelma. Ongelma on se, että se saattaisi siirtyä hänen kannaltaan väärien poliittisten tahojen haltuun. 

Martin Scheinin komppaa:

”Enemmistön asemaan päässyt autoritaarista asemaa tavoitteleva puolue voi ottaa tuomioistuinlaitoksen haltuunsa.”

Ja minkähänlainen tilanne Suomessa tällä hetkellä mahtoikaan olla? Hyvänä esimerkkinä voi ottaa Ilja Janitskiniin kohdistuneen täysin politisoituneen oikeusmyllytyksen jossa vapauden riistäminen ei ole tuottanut mitään ongelmaa. Scheinin ei myöskään täysin hahmota mistä ns. populistisissa puolueissa on kyse:

Martin Scheinin puolestaan ei pidä vakavana huolta siitä, että populistiset puolueet jatkavat nousuaan. 

”Mielestäni tuollaisen ennusteen esittäminen itse asiassa tarjoaa tekohengitystä populistisille liikkeille, joiden elinehto on kannatuslukujen jatkuva nousu. Jos kannatus vakiintuu tai kääntyy laskuun, populismin tenho katoaa. Suomessa siniset tulevat ensi vuonna katoamaan puoluekartalta ja perussuomalaisten kannatus painuu 10 prosentin tienoille”.

Scheinin voi kuvitella että kansallismielisten puolueitten nousu johtuu jonkunlaisesta natsismin kaukokaipuusta. Tosiasiassa kyseiset puolueet ovat seurausta Scheininin kaltaisten asiantuntijoitten ja järjestelmäpuolueitten toteuttamasta utopistisesta väestöpoliittisesta kokeilusta. Ne eivät ole alkaneet tyhjästä eivätkä ne ole mitään ammattipoliitikkojen edunvalvontakoneistoja. Ne ovat seuraus järkyttävästä ja tieten tahtoen tehdystä virheestä jonka olemassaolo halutaan ns. asiantuntijoitten taholta kieltää. Totta kai halutaan, sillä harva noin typerän virheen tehnyt on valmis tunnustamaan virheensä ja menettämään kasvonsa. Kasvojen menettämisen pelosta tässäkin avautumisessa pohjimmiltaan on kyse sillä Scheinin toteaa:

Hyökkäykset perustuslain perusoikeusluetteloa ja sitä tulkitsevia valtiosääntöoikeuden professoreita vastaan ovat esimakua järeämmistä iskuista, joita voivat olla riippumattomien asiantuntijoiden korvaaminen viran puolesta argumentoivalla virkamiehellä tai perustuslain tutkimuslaitoksella.

Riippumattomien asiantuntijoiden? Niin kuin esmes Martin Scheinin? Avautumisen voinee tiivistää seuraavaan lauseeseen:

”Toimiva demokratia tarkoittaa sitä, että vasemmistolaiset asiantuntijat saavat määritellä sen mitä puhutaan, kirjoitetaan ja ajatellaan”.

Tätähän on kokeiltu mm. Harppi-Saksassa. Jostain syystä sielläkin kansalaiset luopuivat kyseisestä demokratian muodosta heti kun siihen tuli tilaisuus.



- Hei ollaanks me nurinpäin?

- Ei olla. Ylös ja alas ovat vain sosiaalisia konstruktioita. Näin on hyvä.

torstai 13. syyskuuta 2018

STATSMINISTER JA VÄÄRÄ D


Tukholma, joskus tuonnempana


Kuinka tässä näin pääsi käymään? Miten se yleensä oli mahdollista? Maailman täydellisimmässä yhteiskunnassa?

Tätä tuumaili muuan ruotsalainen sosialidemokraattinen veteraanipolitiikko. Veteraanipolitiikko, joka sattui olemaan myös Ruotsin pääministeri. Tai oikeastaan enää vain toimitusministeristön johtaja. Eikä sitäkään enää kuin vajaa puoli tuntia jolloin hän luovuttaisi vallan uudelle hallitukselle. Hän oli kyllä ennen juuri käytyjä vaaleja ollut valmistautunut jatkamaan pääministerinä ja oli uskonut sen tapahtuvan ilman suurempia ongelmia. Maassa jossa poliittiset ristiriidat oltiin saatu ratkaistua ja kansallismielisyyden uhka torjuttua.

Niin. Kuinka siinä kävi niin? Olihan suunnitelma kuitenkin hieno. Ainakin se tuntui siltä. Kaikki valtapuolueet vasemmalta oikealle olivat jo kauan sitten aloittaneet yhteisen D-kampanjan.

D för Demokrati.

Demokratian puolesta. Kansallismielisiä vastaan.

Ennen D-kampanjan aloittamista valtapuolueitten korkein johto oli kokoontunut ja pohtinut keskenään sitä kysymystä jota ne olivat vältelleet vuosikaudet. Itse asiassa vuosikymmenet. Kysymys, ja sitä seuraavat toimenpiteet jakaantui kahteen osaan:

Tulisiko valtapuolueitten:

1. Tunnustaa maahanmuuttopolitiikassa tehdyt järkyttävät virheet ja samalla kärsiä totaalinen vaalitappio, menettää asemansa ja ottaa riskit vielä pahemmista seurauksista?

vai

2. Jatkaa valehtelua, utopian pakkosyöttöä ja toisinajattelijoitten hiljentämistä kaikin mahdollisin käytettävissä olevin keinoin?

Ratkaisu oli loppujen lopuksi varsin helppo. Aseman ja varsinkin kasvojen menettämisen aiheuttaman häpeän pelko painoi vaakakupissa enemmän. Tärkeämpää oli saada omalle asemalle aina neljä vuotta lisää jatkoaikaa. Vaalikausi kerrallaan. Kansakunnan tulevaisuus oli siinä vaakakupissa yhdentekevää. Valtapuolueet olivat jo vuoden 2018 vaaleissa tajunneet lopullisesti että ruotsidemokraatit olivat tulleet jäädäkseen. Ne kasvattaisivat suosiotaan hitaasti mutta varmasti vieden samalla pohjan pois pitkäaikaiselta kahden blokin käytännöltä.

Niinpä valtapuolueet – vuosia ja taas vuosia jahkailtuaan –  olivat liittoutuneet yhdeksi vaaliliitoksi ja samalla lakeja muuttamalla takasivat mahdollisimman monelle uusruotsalaiselle äänioikeuden. Aivan sama kuinka kauan kyseinen henkilö oli maassa asustellut. Curley-efektiin perustuva suunnitelma toimi ja vaikka kansallismieliset olivat saaneet pari vaalikautta myöhemmin jo 35% äänistä ne olivat käytännössä edelleenkin poliittisen päätöksenteon ulkopuolella.

Sillä tavalla selvittiin taas seuraavat neljä vuotta.

D för Demokrati.

Samalla tavalla selvittiin vielä seuraavatkin neljä vuotta. Kansallismieliset saivat seuraavissa vaaleissa jo 42% äänistä. Lippuvaalit ts. vaalisalaisuuden puuttuminen saattoi silloin – vielä kertaalleen – estää pahimman. Valtakoneiston täydellinen tappio oli jo todella lähellä mutta täpärän torjuntavoiton takasi kaksi asiaa. Ensimmäisenä tietenkin kansallismielisten täydellinen demonisoiminen johon fanaattinen valtamedia ilolla – ja oman asemansa menettämisen pelossa – osallistui. Toinen oli puolestaan se, ettei niin sanottua haittamaahanmuuttoa estetty enää ollenkaan ja aina useampi uusruotsalainen saavutti äänestysiän. Tulijoitten kantaruotsalaisiin nähden moninkertainen lisääntyvyys vaikutti. Poliittisesti hyödyllisellä tavalla. Totta kai niin sanotut uusruotsalaiset äänestivät blokkia joka takasi heille jatkossakin vastikkeettoman ja pysyvän elatuksen.

D för Demokrati.

Mutta valtapuolueet tiesivät että kaikki oli vain tekohengitystä. Seuraavissa vaaleissa tuuliviiri saattaisi lopullisesti kääntyä. Kansallismieliset puolueet oli kiellettävä. Kun muu ei auttanut, täytyi siirtyä vuoden 1933 Saksaan ja polttaa Berliinin valtiopäivätalo. Tarvittava tekninen osaaminen saatiin Säpolta ja valtiopäivätalon virkaa sai toimittaa kuusi moskeijaa jossa tapahtui pommiräjähdys. Kuolonuhreja oli lopulta yli kolmesataa ja Säpon junailemat aihetodisteet saivat aikaan tekosyyn jolla kansallismieliset puolueet kiellettiin terroristisina järjestöinä ja niitten johdolle annettiin kovat tuomiot. Varsinaisesti lavastuksesta oli perillä vain valtapuolueitten kovin ydin.

Tiettyjen julkaisemattomien gallup-kyselyitten mukaan tavalliset ruotsalaiset eivät suinkaan nielleet tätä peiteoperaatiota mutta kävi ilmi että heidät oli samalla vallannut lamaannus ja välinpitämättömyys. Sillä eihän mitään vaihtoehtoa enää ollut. Niinpä sekä sosialidemokraattinen veteraanipoliitikko että valtapuolueet yleensäkin saattoivat mennä tuleviin vaaleihin luottavaisin mielin.

D för Demokrati.

Demokratia tuhoamalla demokratia oltiin saatu pelastettua. Tai ainakin valtapuolueitten näkemys demokratiasta.

Kun kansallismieliset oltiin raivattu pois tieltä vaalien saattoi odottaa sujuvan kuin rasvattu. Uutena puolueena mukaan oli tullut Riktiga Islamist Partiet RIP, mutta se ei huolettanut valtapuolueita. Olivathan ne oppineet uskomaan valheeseensa että islamilainen on samanlainen pohjoismainen lällydemokraatti kuin muutkin kun vain vähän pintaa raaputtaa. Kyseinen RIP sopeutuisi varmaankin hyvin hallitsevaan valtakoneistoon sen kuuliaisena jäsenenä. Ehkä 15 – 20 prosentin ääniosuudella. Vaalipäivän iltana kävi ilmi neljä asiaa. Ensinnäkin se, että äänestysprosentti oli ennätyksellisen alhainen. Toisekseen se, että se oli ennätyksellisen alhainen nimenomaan ruotsalaisilla alueilla. Kolmanneksi se, että ns. uusruotsalaiset olivat tarkoituksella jättäneet vastaamatta gallup-kyselyihin. Ja neljänneksi valtapuolueet huomasivat että he olivat tuijottaneet koko ajan oikeaa kirjainta mutta sen väärää merkitystä.

Ei D för Demokrati.

Vaan D för Demografi.

Olivathan kansallismieliset jatkuvasti huutaneet että katsokaa nyt Herran tähden noita väestötilastoja. Mehän jäämme pian vähemmistöksi omassa maassamme. Mutta heidät oltiin tuomittu tuomiopäivää ennustavina hulluina. Vaikka ehkä tiedettiinkin heidän olevan oikeassa.

Ehkä heitä olisi kannattanut kuunnella. Koska kantaruotsalaiset (sinänsä laittomaksi muutettu termi, vi är alla svensk) eivät totaalisen kyllästyneinä enää viitsineet äänestää ja uusruotsalaiset olivat onnistuneet organisoimaan uurnille omistaan surimman osan näytti vaalien tuloslukema tylyä kieltään:

Riktiga Islamist Partiet RIP       182

Andra                              167

Se siitä. Pulinat pois. Kansa oli puhunut. Joskaan ei ehkä ruotsin kielellä. Vaalit voittanut ja ehdottoman enemmistön saanut RIP oli luonnollisesti muodostanut hallitusohjelman alta aikayksikön ja ilmoitti että se julkaistaan heti sen jälkeen kun uusi hallitus astuisi virkaansa. Tehtävänsä luovuttava pääministeri katsoi listaa uusista ministereistä:

Pääministeri: Mohammed el-Rabbani
Ulkoministeri: Sabaah el-Jamil
Sisäministeri: Anas el-Salahuddin
Shariaministeri: Ismaeel el-Sayed
Valtiovarainministeri: Kabeer el-Elamin
Sosiaaliministeri: Qaasim el-Qasim
Omaisuudenjakoministeri: Abdul Fattaah el-Shaban
Uskonto- ja opetusministeri: Nawfal el-Reza
Uskonto- ja urheiluministeri: Abdulkader al-Haidar 
Uskonto- ja kulttuuriministeri: Muneeb el-Rassi
Puolustusministeri: Abu Bakr al-Baghdadi
Energia- ja infraministeri: Abdus Samad al-El-Sayed

No, ainakin näyttävät selviävän huomattavasti vähemmällä ministeriporukalla kuin me ruotsalaiset, tuumasi tehtävästään luopuva pääministeri ja häpesi samalla ajatustaan. Me kaikkihan olemme ruotsalaisia. Ainakin hän yritti vakuuttaa niin itselleen tietäen ajatuksensa onttouden. Ruotsalaisen yhteiskunnan pitkä leikki tulella oli nyt päättymässä ja tuli tarttuisi verhoihin. Eikä olisi enää palokuntaa jota soittaa paikalle.

Tehtävästään luopuva pääministeri katsoi kun uusi hallitus vannoi virkavalansa. Kaikkien sormet olivat koraanin päällä eikä yksikään vannonut virkavalaansa ruotsiksi. Ehkä, ja mitä todennäköisemmin virkavalakin oli päivitetty. Uusi pääministeri Mohammed el-Rabbani tuli sydämellisesti hymyillen entisen pääministerin luo, kätteli häntä ja totesi:

- On selvää, että uusi hallitus suorittaa maassa tiettyjä muutoksia jotka omasta mielestämme ovat kohtuullisia ja välttämättömiä mutta teidän kannaltanne ehkä radikaaleja mutta teidän ei ole mitään syytä olla huolissanne. Lähimmän parinkymmenen vuoden aikana tässä maassa lopullisesti etniseksi vähemmistöksi muuttuvien ruotsalaisten ei tarvitse millään muotoa pelätä henkensä ja turvallisuutensa vuoksi. Sillä mehän ehdottomasti tarvitsemme kantaruotsalaista osaamista ja varallisuutta jatkossakin.

- Minkälaisia muutoksia tarkoitatte?

- Noh… tiettyjä muutoksia niin poliisilaitoksen kuin armeijan henkilökuntaan ja ohjeistukseen. Samoin oikeusjärjestelmään, uskonnonvapauteen, koululaitokseen ja yliopistoihin sekä naisten asemaan. Ja tietysti tiettyjen kansanryhmien asuinpaikkaan liittyviin asioihin jossa on tehtävä tiettyjä… järjestelyjä.

- Mutta eihän teidän kannata tehdä liian radikaaleja muutoksia. Onhan neljän vuoden kuluttua jälleen vaalit.

Pääministeri Mohammed el-Rabbani hymyili – mikäli mahdollista – vieläkin sydämellisemmin ja vastasi:

- Totta kai on. Oikeauskoisille äänestäjille ja puolueille.

Tehtävänsä luovuttanut ja tavalliseksi dhimmiksi muuttunut pääministeri käveli hallintorakennuksesta ulos. Hän ajatteli itsekseen että – för Guds skull –  voi kun kaukaisuudesta alkaisi kuulua panssareitten jyrinä. Panssareitten joitten kyljissä olisi kolme kruunua. Panssareita jotka kuljettaisivat hampaisiin asti aseistettuja ruotsalaisia sotilaita jotka pelastaisivat maan siltä katastrofilta jonka hän ja hänen kaltaisensa olivat saaneet aikaiseksi. Häntä ei siinä vaiheessa enää haittaisi jos hänet hirtettäisiin maanpetturina.

Mutta hän tiesi ettei niitä panssareita koskaan tulisi. Maa, joka oli tehnyt alistumisesta itseisarvon saisi sitä mitä oli kauan etsinyt.

Ruotsin pitkään kestänyt leikki tulitikuilla oli päättynyt.



maanantai 10. syyskuuta 2018

UNIMAAILMA JA VALVEMAAILMA


Ruotsin vaalit sitten tulivat ja menivät. Periaatteessa voi sanoa, että ruotsidemokraatit saivat suuren voiton ja yhtä lailla periaatteessa voi myös sanoa että demarit kärsivät historiallisen selkäsaunan. Käytännössä kansallismieliset saivat pahasti pleksiinsä sillä ruotsalaiset järjestelmäpuolueet pitävät huolen että ruotsidemokraatit ovat vallankahvan ulkopuolella myös seuraavat neljä vuotta ja ruotsalainen yleisafrikkalainen linja jatkuu. Sinänsä Ruotsin kohdalla voi sanoa että kun mennään muutamat vaalit eteenpäin ei Ruotsin kohdalla kannata enää puhua demokratiasta vaan demografiasta. Silloin Ruotsi liittyy valtiotason AA-kerhoon eli vaihtoehtoina on ampuminen tai alistuminen. Ruotsin kohdalla valinta lienee ikävän helppo.

Mutta kirjoitukseni ei koske oikeastaan noita vaaleja sen enempää vaan pohdin valtaapitävien järjestelmäpuolueitten ja kansallismielisten puolueitten eroa niin Ruotsissa kuin Suomessakin. Ero on sama kuin unimaailmalla ja valvemaailmalla. Kyseessähän on siis ymmärrysharjoitus ja sen taustaksi muistutan eräästä (sinänsä ihan ok) scifisarjasta nimeltä Maa 2 jota tuli katseltua joskus parikymmentä vuotta sitten. Siinä sarjassahan maan ihmisiä siirtyi eräälle toiselle planeetalle. Planeetalla oli myös alkuperäisasukkaita eli ”terriaaneja”. Terriaanit erosivat maan ihmisistä siten, että niille unitila oli aito todellisuuden taso ja valvetila vain merkityksetöntä harhaa.

Niin Ruotsin kuin Suomen järjestelmäpuolueita voi nimittää maapallon terriaaneiksi. Ne elävät unitilassa. Unitilassa ei ole erillisiä rotuja ja kansoja. On vain ihmisiä. Vain yksilöitä. Ihmiset ovat kaikki samanlaisia ja ennen kaikkea he ovat kaikki samanlaisia pohjoismaalaisia lällydemareita jotka saavat ilman muuta aikaiseksi samanlaiset toimivat yhteiskunnat kuin mitä pohjoismaat ovat saaneet aikaiseksi. Kaikki ihmiset ovat myös yhtä lailla lainkuuliaisia, väkivallattomia ja pohjoismaisia ihmis- ja muitakin arvoja kunnioittavia.

Unimaailma kertoo näin, ja vain sillä on merkitystä. Kansallismieliset voimat elävät puolestaan valvemaailmassa joka on unimaailmassa elävälle vain merkityksetöntä harhaa. Tässä valvemaailmassa pohjoismaihin tullut haittamaahanmuuttaja (sana, jota unimaailma ei tunne) ei ole pohjoismainen lällydemari vaan lällydemarin elätti syntymästä kuolemaansa saakka. Tuo haittamaahanmuuttaja on muuttamassa / muuttanut Ruotsin väkivaltaiseksi ja turvattomaksi maaksi johon on syntynyt tosiasiallisesti itsenäisiä minivaltioita jotka ruotsalainen lällydemari edelleenkin elättää ja yrittää väittää ettei niin minivaltioita kuin väkivaltaa ja raiskauksia ole, koska unimaailma ei tunne sellaisia ja valvemaailmahan on vain merkityksetöntä harhaa.

On selvää, että kansallismieliset ovat unimaailmassa eläville vihollisia koska he vaativat unimaailmassa eläviä ensinnäkin tunnustamaan että valvemaailma on todellinen maailma ja vielä – sitäkin suurempi synti – vaativat unimaailmassa eläviä siirtymään valvemaailmaan. Jos ihminen on elänyt unimaailmassa kymmeniä vuosia on tietysti selvää että se on hänelle se todellinen maailma ja vaatimus unesta heräämisestä on suurin henkilökohtainen loukkaus mitä nukkujalle voi tehdä. Unimaailmassa elävälle uni on totta ja valvetila puolestaan painajainen josta hän haluaa herätä takaisin turvalliseen uneen.

Hotellin respassa tässä ymmärrysharjoituksessa todetaan, että Ruotsilla ja Suomella on eronsa. Ruotsissa pääosa järjestelmäpuolueitten edustajista elää pysyvästi unimaailmassa. Osa heistä on suorastaan syntynyt siihen. Suomessa – erityisesti kepussa ja kokoomuksessa – taas löytyy melkoinen osa härskejä opportunisteja jotka tietävät että uni on unelmaa ja valvemaailma on totta. Mutta he toimivat silti unimaailman ehtojen mukaan, koska se pönkittää heidän uraansa ja asemaansa. Mikäli EU hajoaa ja kansallismielisyys (valvemaailma) pääsee voitolle, hekin kääntävät takkinsa. Rehellisinä roistoina.

Ensi vuonna on Suomessakin vaalit. Unimaailma tulee voittamaan, mutta meidän valvemaailmassa elävien kannattaa jatkaa kamppailua. Erityisesti voimme käydä unimaailman virallista äänenkannattajaa eli valtamediaa vastaan. Jos joku vielä tilaa valtamedian lehtiä, niin se kannattaa lopettaa. Ja kannattaa puhua, kirjoittaa, väitellä, vittuilla ja levittää sanaa eteenpäin.

Ruotsalainen Prinsessa Ruusunen on jo zombie eikä se herää enää millään vaikka sitä kuinka suutelisi. Suomalainen prinsessa saattaa vielä herätä unestaan.



lauantai 8. syyskuuta 2018

RAUHANUHKAUS


Lukija on varmasti hyvin tietoinen siitä että netissä on levinnyt (mahdollisesti) islamistien tappouhkaus sekä ruotsidemokraattien johtajaa Jimmie Åkessonia että hänen nelivuotista poikaansa kohtaan. Kun ottaa huomioon islamilaisen diplomatiakyvyn ei hotellin respassa epäillä sitä etteikö uhkaus voisi olla aitokin. Totta kai ns. voiman tiedostavalla puolella voidaan väittää että tämäkin oli ruotsidemokraattien maskirovkaa aivan samoin kuin Ruotsissa poltetut autot. Loppulaskussahan on selvää että koko haittamaahanmuutto on äärioikeistolaiseksi tulkittujen juoni jolla pyritään saamaan aikaan koppalakki-, pussihousu- ja nahkasaapasvaltio.

Tulee muistaa, että tuo uhkaus oli vain yksi uhkaus ja Ruotsin vaaleja on varjostanut ruotsidemokraattien vaalitoiminnan aktiivinen häiritseminen jossa väkivaltaakaan ei olla kaihdettu ja kyseinen toiminta on tullut nimenomaan vasemmistolaiselta puolelta. Kyseinen niin väki- kuin ilkivaltahan on jatkunut jo vuosia. Itse miellän että sellainen on ikävän bolshevistista [sic] meininkiä. Omasta puolestani kannatan rauhanomaista – vaikka toki kärkevää – vaali- ja muutakin kamppailua joten ajattelin luonnostella tappouhkauksien sijasta asiaan liittyvän Rauhanuhkauksen ja luovutan sen saman tien kaikkien poliittisten osapuolten käyttöön ilman minkäänlaisia tekijänoikeusvaatimuksia. Oma rauhanuhkaukseni on tietysti suunnattu poliittiselle viholliselleni eli vihervasemmistolle mutta sama sabluunahan käy ihan mihin suuntaan vaan:

RAUHANUHKAUS

Olen tykönäni vahvasti sitä mieltä että edustamanne ideologia ja sen mukainen käytäntö on sekä vastenmielistä että vaarallista ja mikäli te saatte täydellisen vallan se saa aikaan kansallemme suurta sekä inhimillistä että taloudellista kärsimystä.

Siksi aion toimia teitä ja ideologiaanne vastaan kaikin mahdollisin laillisin ja rauhanomaisin keinoin.

Etsin vuotavasta paatistanne jokaisen reiän ja pyrin suurentamaan niitä kirjoittamalla, puhumalla, väittelemällä ja suoranaisesti vittuilemalla. Kyseisen toiminnan ainekset löytyvät sinänsä juuri siitä, mitä te itse jatkuvasti sanotte, kirjoitatte ja vaaditte tapahtuvaksi.

Näillä toimilla pyrin siihen, että vastenmielinen ja vaarallinen ideologianne päätyy aikanaan demokraattisen prosessin myötä siihen historian roskatunkioon josta sen ei olisi koskaan pitänyt noustakaan.

Mutta:

Painotan sitä, että teen sen pitäytyen rauhanomaisiin keinoihin. Teidän ja teidän läheistenne henkilökohtainen koskemattomuus on minulle yhtä tärkeä kuin omani ja läheisteni. Teidän omaisuutenne koskemattomuus samoin. Tontillenne ja asuntoonne ei ole kenenkään tuleminen ilman teidän nimenomaista lupaanne.

Samoin miellän, että teillä täytyy saada olla täysi rauha pitää vaalitilaisuuksianne. Uhkaan vakavasti rauhanuhkauksessani että en tule häiritsemään tilaisuuksianne väkivallalla, väkivallan uhalla, rummunpäristyksellä enkä muullakaan metelöinnillä enkä tule edes soittamaan poskeani sillä ymmärrän, että tilaisuuksianne ei olla suunnattu minulle. Samoin, jos edes jollain lailla poliittiseen viitekehykseeni kuuluvat henkilöt häiritsevät vaalitilaisuuksianne niin tuomitsen heidät ja muodikkaasti irtisanoudun heidän toiminnastaan. Rauhanuhkauksessani totean myös että poliittisen organisaationne niin kiinteä kuin irtain omaisuus kuuluu koskemattomuuden piiriin. Sitä ei saa hajottaa eikä töhriä.

Sitoudun uhkauksessani myös siihen, että mikä te kohdistatte minuun yhtä lailla tanakkaa vittuilua kuin minä teihin, en ota yhteyttä poliisiviranomaisiin vaikka minulle tulisi henkinen pipi. Sillä ymmärrän toki että sanottu sana – loukkaavakin sellainen – on vain sanottu sana eikä tehty teko. Perusteltu vittuilu on sallittava puolin ja toisin.

Rauhanuhkauksellisin terveisin,

Huitsinnevadassa 8.9.2018

Yrjöperskeles Juroperskeleenpoika Yrjö-Perskeles

Kas noin. Helppoa kuin heinänteko. Tai no, itse asiassa heinänteko on helppoa ehkä ensimmäisen aarin verran ja sitten se käy tosiaankin työstä mutta eipä takerruta yksityiskohtiin. Veikkaisin, että täällä voiman pimeällä puolella on helppo allekirjoittaa kyseinen rauhanuhkaus. Mutta kuinka lienee vihervasemmistolaisella puolella? Varsinkin tuo kohta vaalitilaisuuksien häiritseminen ja kiinteän sekä irtaimen omaisuuden koskemattomuus. Heitän pallon heille.

Hotellin respasta toivotetaan onnea ruotsalaisille kansallismielisille vaaleihin. Selvää tietysti on, että he eivät saa 51 prosenttia äänistä joten sama ruotsalainen yleisafrikkalainen linja tulee jatkumaan seuraavat neljä vuotta. Mutta ovatpahan alati kasvava piikki utopistien perslihoissa kumminkin.