EPÄILYKSEN PIRU JA ERÄS PÄÄMINISTERI

Elettiin erään pohjoisen maan pääkaupungissa jota saattoi sanoa vaikkapa Helsingiksi. Oli elokuu 2017. Viihtyisässä virka-asunnossaan istuva pääministeri istui tietokoneellaan. Hänellä oli ollut työntäyteinen päivä joka jatkui työntäyteisellä tietokoneen äärellä jatkuvalla illalla ja sen myötä pääministeri nautti jo kolmatta tuoppia kylmää piimää. Hän oli miettinyt pitkään, minkälaisen twitter-viestin hän laittaisi hallintoalamaisille luettavaksi. Se vanha ja hyväksi havaittu ”ei saa antaa pelolle valtaa” oli jo niin puhkinaurettu että sitä ei voinut enää käyttää. Tosin pääministeri ei sitä itse hoksannut vaan hänen avustajansa oli huomauttanut hänelle asiasta hyvin vakavaan sävyyn ja olihan pääministerikin sen lopulta ymmärtänyt kun avustaja oli sen rautalangasta vääntänyt. Tai ratakiskon puolelle se vääntäminen oli mennyt ennen kuin se meni pääministerin jakeluun.

Täytyi siis keksiä jotain muuta. Jotain tuoreempaa. Jotain oivaltavampaa. Hän oli miettinyt aikansa ja päätynyt sitten mielestään erinomaiseen lopputulokseen. Hän naputteli twitteriinsä:

”Nyt on pidettävä yhtä. Vihaan ei vastata vihalla”.

Hän mietti asiaa hetken. Joo… toi on kyllä hyvä. Siinähän sanotaan selkeästi mutta hienosti kiertäen että kansalaisten pitäisi edelleenkin uskoa siihen että hallitus toimii nimenomaan heidän parhaakseen ja minkäänlaisia vastatoimenpiteitä eikä myöskään protestointia saa tehdä vaikka suomalaisia taas kerran lahdattiin haittamaahanmuuttajien toimesta. Ennen kaikkea siinä sanottiin, että mikään ei saa muuttua. Kaiken on mentävä niin kuin ennenkin. Eräs Pääministeri ymmärsi itsekin, että jos tuon sanoisi suoraan noilla sanoilla niin se aiheuttaisi sellaisen sekä röhönaurun että vittuuntumisen potpurrin että ei mitään rajaa. Mutta toi ”Nyt on pidettävä yhtä. Vihaan ei vastata vihalla”. Se oli hyvä. Se oli jotenkin kaunista. Eräs Pääministeri oli ylpeä itsestään.

Hän painoi enteriä ja viesti läksi hallintolampaitten luettavaksi. Pakkohan se oli laittaa. Se oli vähän kuin aikanaan katolisessa kirkossa maksettu aneraha. Kun viesti twitteriin kilahtaa, niin sielu monikulttuuriseen taivaaseen vilahtaa ja ennen kaikkea asiaa ei tarvinnut sen enempää ajatella. Olipahan edes näennäisesti tehty jotain ja sehän olikin tärkeintä. Se näennäinen tekeminen. Nyt hän voisi keskittyä tyytyväisenä hetken aikaa toisiin asioihin. Voisi käydä vaikkapa pienellä metsäreissulla rentoutumassa. Reppu vaan oli jo kovasti huonossa kunnossa. Jos katsoisi vaikka Varustelekan sivut. Siellä oli aina myynnissä hyvää, halpaa ja kestävää tavaraa. Hetkonen… napu napu ja napu… ja sitten enter…

…ja mitähän maan tulen palavaa helvettiä?

No nytkö se perkele taas siihen ilmestyi? Just kun ajatteli hetken huilata.

- Mitäs jäbä? Kattelitko kantolaitteita? Tommosia sotilasmallisia? Ne on kyllä käteviä pelejä ne. Ja sullahan on niistä kaikenmaailman kantolaitteista melko tuoretta henkilökohtaista kokemustakin. Ainakin noin kiertotien kautta.

Pääministeri ihmetteli:

- Jaa miten niin tuoretta kokemusta? En minä vaan…

Epäilyksen Piru nauraa kätkätteli:

- Jaa et vai? Sinähän toimit syksyllä 2015 melkein niin kuin itsenäisen maan pääministerin tulisi toimia. Pistit sotilaat länsirajalle.

- En ymmärrä. Ja miten tää liittyy kantolaitteisiin?

- No sillä lailla että kun sellainen oikea pääministeri pistäisi sotilaat torjumaan maahantunkeutujia vaikka asein, niin sinä puolestaan laitoit sotilaat rajalle kantamaan niitten kapsäkkejä. Ettei arabipojuilla kädet väsy. Voisiko tuon suurempaa alistumisen merkkiä enää oikeastaan antaakaan? Montakoskymmentä tuhatta niitä tulikaan?

Eräs Pääministeri vastasi närkästyneenä:

- Ei meillä ollut muuta mahdollisuutta. Ne kansainväliset sopimukset, joihin Suomi on sitoutunut velvoittivat meidät siihen.

Epäilyksen Piru päästi meteliltään Motörhead-tasoisen naurun, höhötti suu ammollaan ja lopuksi pamautti hampaansa yhteen. Hampaat menivät murskaksi ja lensivät ympäri Erään Pääministerin työhuonetta. Sen jälkeen hampaanpalaset muuttuivat sokeripaloiksi joilla oli siivet selässään ja alkoivat lennellä pöristen ympäri huonetta kuin valkoiset neliskanttiset kärpäset. Epäilyksen Piru oli samantien kasvattanut uudet hampaat ja ne kimallellen hän totesi:

- Ai Dublinin sopimustako jätkä meinaa? Mitäs sotaa siellä Ruotsissa silloin vuonna 2015 käytiin? Tai Tanskassa? Tai Saksassa? Tai niissä kaikissa maissa joitten läpi noi geelitukat tulivat hakemaan leveämpää hallintoalamaistesi kustantamaa leipää? Tai ehkä jopa sitä asuntoa, jonka sinä lupasit? Oletkos muuten laskenut montako kuollutta, hakattua, ryöstettyä ja raiskattua suomalaista sinun hallituksesi – jota muuten sattumoisin sinä johdat ja päävastuullinen olet – on saanut aikaiseksi?

- Tuo on merkityksettömiin yksityiskohtiin takertumista. Täytyy hahmottaa suuremmat linjat. Me olemme osa Euroopan Unionia ja toimimme sen periaatteitten mukaisesti.

Epäilyksen Piru muutti ilmettään, katsoi pää kallellaan Erästä Pääministeriä ja totesi äänellä jota saattoi sanoa lähes sympaattiseksi:

- Niin… niinhän teidän täytyy tehdä… mutta oletko ajatellut, että sinullakin olisi mahdollisuus nousta suurten suomalaisten valtiomiesten ketjuun? Rinnalle, ja osittain ylikin. Eikös se tuntuisi hienolta ajatukselta? Verraten siihen että sinun arvostuksesi on tällä hetkellä alempana kuin käärmeen maha. Joka on melko alhaalla se.

- Kuinka se voisi olla mahdollista? Tiedän kyllä, etten ole kovin suosittu. Ainakaan tuon Turun tapauksen jälkeen.

- No, eihän sinun tarvitsisi kuin lyödä hallituksessa nyrkkiä pöytään, ilmoittaa että jokainen ns. paperiton otetaan poliisin tai tarvittaessa puolustusvoimien toimesta kiinni, eristetään ja ja toimitetaan Suomesta huuthelvettiin. Sinun ei tarvitsisi edes alkaa miettiä, että milläs perusteella niitä turvapaikkoja ja ennen kaikkea kansalaisuuksia on täällä Suomessa oikein myönnetty. Se jäisi seuraavalle hallitukselle. Tuo olisi jo sellainen toimenpide, että ottaisit oppositiosta totaalisen niskalenkin ja varmistaisit pääministerin paikan seuraavallekin kaudelle. Sinua arvostettaisiin. Sinä olisit suuri valtiomies. Nimesi mainittaisiin samassa lauseessa vaikkapa Risto Rytin kanssa.

Eräs Pääministeri näytti hetken miettivän sitä tilannetta, mistä Epäilyksen Piru puhui. Hän näytti suorastaan kasvavan pituutta ja leveyttä. Ehkä hän ajatteli itseään suurena suomalaisena valtiomiehenä. Mutta sitten hän lysähti kuin puhjennut ilmapallo ja totesi:

- Ei niin voi tehdä?

- No miksi ei?

- Me olemme osa Euroopan Unionia ja toimimme sen linjan mukaisesti. Ja sen linjan mukaista on kehitysmaalainen, itsetarkoitukseksi ylennetty ja arvostelematon maahanmuutto.

- Älä nyt jätkä viitti puhua paskaa niin tutulle miehelle kuin itsellesi. Mitä se EU loppulaskussa tekisi? Lähettäisi pommikoneet Helsinkiin koska Suomi toimisi voimassaolevan sopimuksen mukaan? Vaan ettei asiaan olisi joku toinenkin syy…

Eräs Pääministeri katsoi Epäilyksen Pirun ilmettä jota saattoi sanoa vittumaiseksi potenssiin kuusi, mietti hetken ja vastasi sitten:

- On siihen se toinenkin syy. Se tosiasiallinen syy.

- Mikäs niin? Sano reilusti vaan.

- Ketjureaktio.

- Kerro lisää. Tunnustaminen tekee hyvää sielulle. Yläkerran firmakin sitä mainostaa. Eikä se ihan väärässä olekaan.

- No… jos me hallituksessa tunnustaisimme, että olemme tehneet virheen, niin sitä virhettähän alettaisiin tutkia, että se korjattaisiin. Ja sen virheen suuruus paljastuisi. Tai no, onhan se paljastunut jo aikaa sitten. Mutta silloin se sanottaisiin julkisesti. Ja asiaa tutkittaessa kävisi ilmi, että virhe täyttäisi rikoksen tunnusmerkit ja siihen olisi osallistunut niin poliittinen eliitti, korkea virkamieskunta sekä koko valtamedia. Jo vuosikausia. Vuosikymmeniä itse asiassa. Kaikki menisi uusiksi.

- No kaatuisiko Suomi siihen?

- Ei tietenkään. Mutta nuo kaikki yllämainitut saattaisivat kaatua. Minä niitten mukana. Ajattele nyt helvetti minua tavallisena kansalaisena jolla ei ole henkivartijaa mukanaan.

- Olisihan se vallan kauheeta niin. Tavallisella kansalaisella ei muuten ole henkivartijaa mukanaan yleensäkään. Ei ollut siellä Turussakaan. Ja aikanaan sitä ei tarvittu poliitikollakaan. Mutta unohditkos sinä jonkun pikku asian? Tai ei ihan pientäkään. Semmonen… lakijuttu… näinköhän sinä olisit edes tavallinen kansalainen… kun sitä lakia oikein mietittäisiin…

Eräs Pääministeri otti ryypyn piimää ja vastasi:

- Niin no… meillä kun laissa on vielä se kohta törkeästä maanpetoksesta… sitä kun piru vie ei olla saatu poistettua…

- Mahdatkos muistaa sen ulkoa?

- No joo, muistanhan minä: ”Törkeä maanpetos on maanpetoksen törkeä tekomuoto, josta tuomitaan vankeutta vähintään neljä vuotta ja enintään elinkautinen vankeusrangaistus. Maanpetoksen tekee törkeäksi se, että siinä aiheutetaan vaara valtakunnan tai sen osan joutumisesta vieraan vallan alaiseksi taikka muutoin aiheutetaan Suomelle erityisen suurta vahinkoa ja rikos on kokonaisuutena arvostellen törkeä.” . Ja onhan selvää, että niin minun, kuin aikaisempien hallitusten toiminta täyttää törkeän maanpetoksen tunnusmerkit. Maa on saatettu vieraan vallan alaisuuteen. Suomalaisia on kuollut sen toiminnan vuoksi. Ja sen vuoksi – perkele – minä aion jatkossakin twiitata, että ”Nyt on pidettävä yhtä. Vihaan ei vastata vihalla”.

- Eli jatkat täysin samalla linjalla kuin tähän mennessäkin? Vaadit suomalaisia hyväksymään sen, että ulkoa tuotu väkivalta on uusi normaalitila?

- Kyllä.

- Ja toteat, että ongelma itsessään ei ole ongelma, mutta ongelmasta ääneen puhuvat ihmiset ovat ongelma?

- Juuri niin.

- Ja se, että suomalaisia tapetaan, raiskataan, ryöstetään ja piestään on pienempi paha kuin se, että sinä ja kaltaisesi joutuisivat kantamaan vastuunsa siitä, mitä ovat saaneet aikaiseksi?

- Pitää paikkansa.

Epäilyksen Piru otti jälleen ilmeen jota saattoi sanoa filosofiseksi:

- Tiedätkös, pääministeri… minulla on ollut pitkä ura… olen tavannut paljon ihmisiä jotka ovat olleet henkisesti hyvin suuria… esimerkillisiä, etten sanoisi… mutta sinä… sinä olet hyvin, hyvin pieni ihminen…

Pääministeri vastasi vakaalla äänellä:

- En minä sitä kiistä. Tiedän sen itsekin. Mutta minulla on suuri valta. Ja vain sillä on merkitystä.

Epäilyksen Piru vaihtoi ilmeensä filosofisesta jälleen vittumaiseen:

- Ei sinulla ole valtaa. Sinä olet vain vallankäyttäjän maakunnallinen lähettipoika. Eikä se vallankäyttäjä puhu suomea. Sinä olet mitätön mies. Nolla. Mutta olit sinä sentään rehellinen tässä keskustelussamme. Siksi minä annan sinulle lahjan. Itse asiassa kaksikin.

- Minä olen kuullut sinun lahjoistasi. Niistä ei kukaan ole mielissään. Mitäs ne minun kohdallani ovat?

- No… toinen lahja ovat nuo sokeripalat. Saitte niistä itsellenne uudet lemmikit. Ja toinen on taiteellinen lahja.

- Mikäs se sitten on?

- Huomaat sen kyllä. Mutta minun tarttee lähteä. Mulla on tapaaminen erään arkkipiispasta rakkipiispaksi muuttuneen häiskän kanssa. Mutta minä palaan kyllä. Som´moro!

Epäilyksen Piru katosi keltaiseen rikinhajuiseen pilveen. Eräs Pääministeri katseli ympärilleen. Taiteellinen lahja… mikäs… sitten hän hoksasi katsoa seinällä olevia tauluja.

Jaahah… no enpä olis arvannut…

Samalla hänen vaimonsa ryntäsi keittiöstä työhuoneeseen.

- Mitä helvettiä tää meinaa? Ympäri kämppää lentää siivekkäitä sokeripaloja jotka hoilaa jotain vanhaa Pulmun mainosta!

Eräs Pääministeri vastasi väsyneellä äänellä:

- Älä välitä niistä… yritä tottua niihin vaan… ei ne lähde minnekään… koskaan…

YKSI MEISTÄ?

Turussa sitten tapahtui se, mikä yllätti hallituksen, ylimmän virkamieskunnan ja valtamedian. Tavalliselle kansalaiselle asia ei tullut minkäänlaisena yllätyksenä. Eli marokkolainen (en muuten tiennytkään että sekä Marokko että kaikki Marokon ja Suomen välillä olevat valtiot käyvät sotaa) hylsyn saanut turvapaikanhakija meni ja pisti tuulemaan. Tuloksena kaksi kuollutta ja kuusi haavoittunutta. Tekijän lisäksi verta on myös niin hallituksen kuin niitten pellejen käsissä jotka ovat uikuttaneet ”paperittomien” Suomeen jäämisen puolesta. Tuo ns. paperiton meni ja kiitti kauniisti.

Luonnollisesti nyt alkaa asian perusteellinen valkopyykki. Selittäjiä riittää, mutta otetaan esimerkiksi vaikkapa arkkipiispa Kari Mäkinen joka totesi että ”tekijä on yksi meistä”. Mäkinen voi toki hyväksyä lähimmäisekseen tyypin joka lähtee randomisti tappamaan vastaantulijoita, mutta Suomessa on hyvä sanonta ”älä tyrkytä tapojasi”. Tekijä ei ole yksi meistä. Ja Mäkiselle voisi muistuttaa, että jos ei ole mitään järkevää sanottavaa, niin viisautta voi osoittaa parhaiten pitämällä turpansa kiinni.

Myös mitäänsanomattomien twiittausten mestari Juha Sipilä joka jostain sattuman oikusta on Suomen pääministeri on tehnyt sitä, mitä hän tekee parhaiten eli ei mitään:

Kai vihaan saa sentään vastata järjellä? Esmes sillä, että jokainen hylsyn saanut jätkä köijätään välittömästi huuthelvettiin Suomesta ilman valitusmahdollisuutta. Mutta mikään ei muutu. Hallitukselle kehitysmaalainen maahanmuutto oli kyseenalaistamaton itseisarvo ennen Turun tapahtumia. Hallitukselle kehitysmaalainen maahanmuutto on kyseenalaistamaton itseisarvo Turun tapahtumien jälkeenkin.

Muistuttaisin hallitusta siitä, että jokainen haittamaahanmuuttajan tappama, pahoinpitelemä, raiskaama ja ryöstämä suomalainen on osa sitä hintaa, jonka juuri te maksatatte tavallisilla ihmisillä kasvojenne näennäisestä säilyttämisesta.

Teillä on verta käsissänne.

HUXLEYN JÄRJESTYS JA SUOMI

Tässä matkan varrella ja mailien kertyessä mittariin ihminen ehtii ajatella kaikenlaista ja vanhemmittaan ajattelulle löytyy jo hieman koettuja huomioita ja havaintoja joitten perusteella voi tehdä johtopäätöksiäkin. Mikä tietenkään ei tällaiselle tavalliselle ihmiselle ole kovin suotavaa. Yksi aina selkeämpi havainto on se, että nykyinen Suomemme – ja epäilemättä pääosin koko Euroopan Unioni – elää järjestyksessä mikä muistuttaa kovasti Aldous Huxleyn dystopiaa Uljas Uusi Maailma. Voidaan tietysti ihan perustellusti kysyä, että olisiko kyseinen järjestys ollut voimassa jo ennenkin, oman aikakautensa mausteilla. Täysin mahdollista. Ehkä jokainen vuosisata luo oman viisiportaisen ihmisjärjestelmänsä jonka luonteen määrittelee tietysti ihmispyramidin huipulla elävä alfaväestö. Joka tapauksessa se oman aikamme pyramidi menee melko tarkalleen seuraavalla tavalla. Pyramidin huipulla ovat tietysti:

Alfaihmiset

Alfaihmisiä löytyy sekä poliittisesta koneistosta, virkamieskunnasta nimenomaan niitten toimistopöytien takaa jotka eivät varsinaisesti liity infrastruktuurin ylläpitämiseen sekä luonnollisesti mediasta ja ns. kulttuurielämästä. Alfaihmisten kohdalla voi todeta, että naisten ja erilaisten seksuaalivähemmistöjen ja ns. uussukupuolten (35 and counting) osuus tässä ryhmittymässä on kasvanut ja kasvaa edelleen voimakkaasti. Alfaihmiselle merkittävintä on se, että hänet on sertifikoitu sekä ajattelemaan, muodostamaan mielipiteitä että ilmaisemaan niitä julkisesti.

Kyseinen oikeus on alfaihmisen tärkein ja oikeastaan ainoa ominaisuus. Tämän oikeuden alfaihmiselle on myöntänyt joku toinen alfaihminen ja paradoksaalista on, että alfaihmisen oikeus ilmaista mielipiteitään on oikeastaan koko lailla turha sillä alfaihminen on aina samaa mieltä muitten alfaihmisten kanssa. Koska varsinaisen yhteiskunnan kannalta alfaihminen on koko lailla tarpeeton, on alfaihmisen tärkein tehtävä pyrkiä ylläpitämään järjestelmää, jossa alfaihminen on johdossa, pysyy johdossa ja vain hänellä on sertifikoitu mielipide. Alfaihmisen ja betaihmisen välissä on nykyisessä järjestelmässä ihmisryhmä jota voitaisiin kutsua nimellä alfa½, mutta siihen ryhmään palaan myöhemmin. Esitellään ensiksi pyramidia ylhäältä alaspäin ja seuraavana on tietenkin:

Betaihmiset

Betaihmiset ovat ryhmä, jota ilman kehittynyttä ja hyvinvoivaa yhteiskuntaa ei olisi olemassa. Betaihmiset ovat niitä henkilöitä jotka ylläpitävät infrastruktuuria ja työllään ansaitsevat sen ylläpitoon tarvittavat rahat. Heitä työskentelee sekä yksityisellä sektorilla että julkisen sektorin suorittavissa tehtävissä. Alfaihmisten näkökulmasta betaihmiset ovat välttämättömiä työmuurahaisia joitten ei ole oikein soveliasta ajatella ja muodostaa mielipiteitä. Erityisesti julkisesti esitetyt mielipiteet eivät sovi betaihmiselle, ellei betaihminen sitten toista alfaihmisten jo useaan kertaan märehdittyjä valmiita mielipiteitä pilkuntarkasti.

Osa alfaihmisistä ymmärtää, että ilman betaihmisiä alfaihmiset kuolisivat nälkään ja siksi he haluavatkin valvoa tarkkaan sitä, etteivät betaihmiset muodosta sopimattomia mielipiteitä. Sillä se herättää aina pelon siitä, että jossain vaiheessa betaihminen ymmärtää pärjäävänsä oikein hyvin ilman alfaihmistä. Osa alfaihmisistä puolestaan luulee, että leipä tulee loputtomiin pelkällä puhua mälkyttämisellä eikä betaihmisiä varsinaisesti tarvita, mutta hekin haluavat valvoa betaihmisten ajattelua ihan vaan sen takia, että betaihmiset ovat heidän mielestään niin vitun tyhmiä. Eihän sokeaakaan lasketa auton rattiin.

Erityisen tuomittavaa alfaihmisten mielestä on perussuomalaiset-tyyppinen ilmiö, sillä se on selkeästi betaihmisten (niihin ei-toivottuihin) mielipiteisiin pohjautuva poliittinen liike, joka on verrattavissa kerettiläisyyteen kristillisissä piireissä. Varsinkin, kun liikkeessä on mukana myös epsilon-ihmisiä, joista myöhemmin lisää.

Gammaihmiset

Gammaihmiset ovat niitä betaihmisiä, jotka ovat pudonneet pois työelämästä ja elävät julkisten tulonsiirtojen varassa. Itse asiassa pääosa alfaihmisistäkin elää julkisten tulonsiirtojen varassa mutta ainoastaan gammaihmisten kohdalla tämä on ei-hyväksyttävä menoerä. Näin ollen alfaihmiset tuomitsevat sanotaanko 56-vuotiaan pitkäaikaistyöttömän ja syyllistävät hänet siitä, että hän ei ole työssä 67-vuotiaaksi. Pitkäaikaistyöttömyys on ilman muuta gammaihmisen omaa syytä, vaikka gammaihminen elääkin sen työelämän realiteeteissa jonka nimenomaan alfaihmiset ovat luoneet. Gammaihminen kuitenkin pärjää normaalissa elämäntoimissaan ilman avustavaa palkattua henkilökuntaa, joten hän ei putoa pyramidissa seuraavalle tasolle:

Deltaihmiset

Deltaihmiset ovat myös julkisten tulonsiirtojen varassa eläviä ihmisiä, mutta he ovat sen verran huonokuntoisia että tarvitsevat palkattua henkilökuntaa selvitäkseen jokapäiväisessä elämässään. Deltaihmisiin kuuluvat mm. suuri osa vanhuksista. Alfaihmisten kannalta deltaihmisten olemassaolo on ikävä menoerä, sillä siihen suunnatut varat ja palkattu henkilökunta ovat kaikki pois alfaihmisten ylläpitämästä yhteiskunnallisesta utopiasta. Kiusallista on myös, että deltaihmiset muistuttavat myös siitä ikävästä tosiseikasta että kyseinen utopia ei toimi. Siksi alfaihmiset eivät mielellään puhu deltaihmisistä vaan suuntaavat keskustelussa huomion alfa½-ryhmän kärsimään sortoon ja kurjuuteen.

Suomalaisen ihmispyramidin kohdalla onkin sitten jäljellä vain se pahnan pohjimmainen, eli:

Epsilonihmiset

Epsilonihmiset ovat joko beta-, gamma- tai deltaryhmään kuuluvia ihmisiä jotka ovat sortuneet synneistä suurimpaan sillä he ovat sekä ajatelleet, muodostaneet mielipiteitä että ennen kaikkea ilmaisseet ne julkisesti. Synnistä kuolemansynniksi tämän muuttaa se, että kyseiset mielipiteet ovat alfaihmisten muodostaman utopiaihanteen vastaisia. Epsilonihmiset ovat alfaihmisten kannalta ongelmallisia, sillä niin beta-, gamma- kuin deltaihmiset kuuntelevat heitä aina kasvavissa määrin. Lisäksi niin Suomen, kuin toimintaansa aloittavan Euroopan Liittovaltion lainsäädäntö on asian suhteen tavattoman puutteellinen sillä epsilonihmisiä ei voi esim. ampua tai siirtää heitä eristyksiin jonnekin Färsaarille.

Nykyistä epsilonihmistä voisi verrata Huxleyn kirjan villiin. Kiusallinen henkilö joka osoittaa, ettei ennalta suunniteltu kaava välttämättä pidäkään paikkansa ja jonka kuuluisi toimia kuten Huxleynkin villin. Eli mennä evakkoon syrjäiseen majakkaan, ruoskia itseään samalla kun alfat irvailevat ympärillä ja lopulta mennä hirteen.

Vielä on jäljellä yksi, Huxleyn jakoon nähden ulkopuolinen ja hänellekin ehkä yllätyksenä tullut ryhmä eli:

Alfa½-ihmiset

Ja tämä ryhmähän koostuu luonnollisesti etnisesti edistyksellisistä elintasosiirtolaisista. Tämä ryhmä on tarpeellinen nimenomaan (ja ainoastaan) alfaihmisille, sillä aina kasvava joukko alfaihmisistä saa (betaihmisten tienaaman) leipänsä siitä, että he puolustavat alfa½-ihmisten maassa olemassaolon ja jatkuvasti lisääntyvän määrän välttämättömyyttä. Alfaihmisten kannalta on olennaista, että alfa½-ihmiset eivät itse kohoa suurella joukolla alfaihmisiksi, sillä heidän tietty avuttomuutensa suomalaisessa yhteiskunnassa ja sopeutumattomuutensa siihen on yksi alfaihmisten ideologinen tukipönkkä oman asemansa ylläpitämisessä ja monelle myös henkilökohtaisen elannon varmin ja ainoa lähde. Jos alfa½-ihmiset kohoaisivat yksittäisiä jalustalle nostettuja yksilöitä lukuunottamatta alfaihmisen tasolle, menettäisi huomattavan moni alfaihminen julkisen virkansa, joutuisi työttömäksi ja sellainenhan ei kerta kaikkiaan käy päinsä. Ajatella nyt alfayksilöä gammayksilönä. Eihän sellaista sietäisi mursunnahkainen persekään.

Noin yleensä ottaen voinee todeta, että kautta maailmanhistorian ovat alfaihmiset olleet alempien ihmiskerrosten työn varassa eläviä loisia. Nykyinen alfaihminen ei eroa entisistä, on vain ehkä vielä röyhkeämpi. Hän ei kynnä, ei kylvä, ei huolla eikä korjaa vaan haistattelee kyntäjille, kylväjille, huoltajille ja korjaajille sekä ammatikseen että puhtaasta ilosta ja oman erinomaisuuden tunteesta. Myös nykyinen alfaihmisiin kuuluva poliittinen eliitti on pitänyt huolen siitä, että poliittisissa alfayksilöissä ei ole enää valtiomiehiä vaan nimenomaan alfaihmisten etuja sekä utopiaa henkeen ja vereen ylläpitäviä alfapoliitikkoja. Voi myös todeta, että jos suurin osa alfaryhmittymästä yllättäen vain katoaisi, se ei vaikuttaisi alempien ihmisryhmien elämään mitään. Ehkä beta-, gamma-, delta- ja epsilonyksilöt vain yhtä-äkkiä ihmettelisivät, että mikähän on kun jostain syystä vituttaa vähemmän kuin eilen.

XXXIII YMMÄRRYSHARJOITUS

Eli lahtaamisen resepti

Olen kirjoittanut tässä matkan varrella useita fiktiivisiä tarinoita, joissa varsin usein tulevaisuudenkuvana on se ikävä tilanne jolloin pannaan paikat paskaksi ja palamaan sekä aloitetaan molemminpuolinen joukkolahtaaminen. Itse en sellaista tilannetta toivo, mutta jos mietin (kieltämättä rajoittuneella ja alikoulutetulla) käsityskyvylläni Euroopan kehitystä viimeisen parinkymmenen vuoden aikana, tulen siihen johtopäätökseen että kyseisen skenaarion ainekset ovat olemassa ja vahvistuvat jatkuvasti.

Euroopan Unionia johtavat ja ovat johtaneet utopistit, joiden sekä valtakauden että tietynlaisen sokeuden vuoksi EU:n yksi suurimmista (ellei suurin) opinkappaleista on itseisarvoksi noussut ja millään muotoa kyseenalaistamaton kehitysmaalainen maahanmuutto jota voi yhtään liioittelematta kutsua haittamaahanmuutoksi. Varsinaisella pakolaisuudella sen kanssa ei ole juurikaan tekemistä, vaan kyseessä on pelkästään oma elintason nostaminen kantaväestön kustannuksella ja samalla oman elintason betonointi niin, että se kestää automaattisesti oman eliniän ja samalla periytyy haittamaahanmuuttajan jälkeläisille joita on säännöllisesti enemmän kuin kantaväestöllä.

Vaikka virallisesti täällä Suomessakin puhutaan haittamaahamuutosta jonkunlaisen velvollisuuden ja toivottavasti joskus tapahtuvan loistavan tulevaisuuden yhdistelmänä, niin tosiasia on luonnollisesti se että kyseinen haittamaahanmuutto muodostaa valtavan ja jatkuvasti kasvavan kustannuserän eurooppalaisille kansoille. Samoin sitä ei voida pitää minkäänlaisena investointina tulevaisuuteen, sillä haittamaahanmuuttajiin investoitu raha poikii ainoastaan lisää haittamaahanmuuttoa sekä haittamaahanmuutosta elävien ns. ammattilaisten jatkuvasti lisääntyviä työpaikkoja. Valtioitten käytettävissä oleva rahahan ei olennaisesti lisäänny ja Suomikin elää tällä hetkellä vekselivetoisessa taloudessa, joten suurtakaan sherlockia ei tarvita ymmärtämään, että kyseinen toiminta syö valtiontalouden pohjaa ympäri EU:ta.

Ajatellaan välillä yhtälön toista puolta eli kantaväestöä. Se on hyvin tietoinen siitä, että haittamaahanmuutto on, no, haittamaahanmuuttoa. Lisäksi kantaväestölle täällä Suomessa on realisoitunut se tilanne, että kantaväestön hyvinvointiin kohdistuvat leikkaukset ovat aina sovittavissa oleva poliittinen neuvottelukysymys mutta haittamaahanmuuttoon poltettu raha on korvamerkittyä ts. kyseenalaistamatonta rahaa. Kyseenalaistamaton on myös haittamaahanmuutto itsessään ja niin poliittinen- kuin virkakoneisto sekä valtamedia pitävät yllä YYA-ajankin ylittävää propagandamyllyä jolla yritetään väkisin muuttaa asiaan liittyvä velka sekä saatavaksi että välttämättömyydeksi jota ei saa arvostella.

Koska kantaväestö ymmärtää oikein hyvin asiaan liittyvän epäreiluuden, sillä nakerretaan yhteiskuntarauhan perusteita ja jossain toisessa maassa jossa ihmiset eivät ole kasvaneet / kasvatettu perusluonteeltaan samanlaisiksi hallintolampaiksi kuin suomalaiset, saisi jo tämä resepti aikaan huomattavan suuria levottomuuksia. Ihmisellä kun on tapana polttaa päreensä, jos se huomaa itseään kyykytettävän jonkun toisen toimesta ja varsinkin kun se kyykyttäjä on riippuvainen kyykytettävän tarjoamasta elannosta. Suomen kohdalla yhtenä erityisseikkana voi mainita täällä turvapaikan saaneet somalit, jotka käyvät lomailemassa… niin, Somaliassa.

Yhteiskuntarauhan ja sen jossain vaiheessa tapahtuvan romahtamisen kannalta on myös tärkeää muistuttaa haittamaahanmuuttajien huomattavasta seksuaali- ja väkivaltarikollisuudesta. Myös sen merkitys pyritään propagandakoneistossa mitätöimään ja kantasuomalainen huomaa olevansa tilanteessa, jossa hänen lausumansa sana tai kirjoittamansa teksti on valtion kannalta vaarallisempaa ja tuomittavampaa kuin haittamaahanmuuttajan tekemät murhat, tapot, ryöstöt, pahoinpitelyt ja raiskaukset.

Oma lukunsa on tietysti se, että haittamaahanmuuttajista pääosa on islamilaisia joilla ei ole minkäänlaista halua eikä tarvetta sopeutua länsimaiseen kulttuuriin. He tarvitsevat länsimaalaisia vain elättäjinä. Kyseinen seikka on realisoitunut viimeisten parinkymmenen vuoden aikana hyvin selvästi, mutta länsimaisen valtiokoneiston mukaan kyseinen asiantila ei varsinaisesti ole ongelma, vaan viharikokseksi tulkittava ongelma olikin siinä että kaltaiseni pottunokka sanoi asian ääneen. Länsimaat kun eivät käsittele islamia muuna kuin omien asiantuntijoittensa päissään luomana länsimaisena kevytislamina jota ei varsinaisesti ole olemassakaan, mutta jonka mukaan kantaväestöäkin vaaditaan elämään ja hyväksymään asiantila. Koska tämä vaadittu hyväksymisen tila pohjautuu puhtaaseen valheeseen, sekin osaltaan nakertaa yhteiskuntarauhan perusteita.

Jos mietitään islamilaisen väestön kasvua, niin sen ei tarvitse edes muuttua vähemmistöstä enemmistöksi (Libanon) alkaakseen laajamittaisen väkivallan. Keski-Afrikan tapahtumat osoittavat hyvin, että muslimit voivat pyrkiä aseellisesti valtaan vaikka olisivat vähemmistöasemassa. Euroopassa kynnys on tosiasiassa vielä matalampi, sillä Keski-Afrikassa kristittyjen aseelliset ryhmät eivät jääneet odottamaan sormi suussa vaan ampuivat takaisin. Sen sijaan eurooppalaiset yhteiskunnat ovat nostaneet tänne muuttaneet islamilaiset jalustalle ja kieltäneet heihin kohdistuvan arvostelun, saati sitten vastarinnan. Sen lisäksi että ne yhteiskunnat suostuvat takaamaan islamilaisille sukupolvesta toiseen jatkuvan varman elatuksen. Ei-islamilaisten kustantamana.

Tämä antaa luonnollisesti islamilaisille sen selkeän viestin, että länsimaiset yhteiskunnat ovat heikkoja, arkoja, alistuvia ja hyväuskoisia. Tätä signaalia lisää se mielenköyhyys, että kun haittamaahanmuuttajat lähtevät terroristeiksi Lähi-itään, heidät otetaan tänne vielä takaisin ja järjestetään erityistä ”tuki-, kuntoutus- ja kotoutustoimintaa”. Jälleen ei-islamilaisten kustantamana. Senkin jälkeen kun yhtälailla islamilaiset terroristit tekevät jatkuvasti iskuja Euroopassakin. Voisiko signaalia heikosta ja puolustuskyvyttömästä yhteiskunnasta enää sen selkeämmin antaa? Se on kuin se kuuluisa kissalle vahtimatta jätetty lihanpala.

Mikä sitten on se laukaiseva tekijä, jonka jälkeen ei ole enää paluuta?

Yksi niistä on tietysti jo mainittu islamilaisväestön lisääntyminen yli kriittisen pisteen. Jo nyt kyseisillä islamilaisilla on ympäri EU:ta satoja alueita jotka ovat käytännössä itsenäisiä. Ainoa ero varsinaiseen itsenäiseen valtioon on se, että elatus tulee kantaväestöltä (ja kantaväestö vielä hyväksyy kyseisen tilanteen). Lisääntynyt ihmismassa ja länsimaisten heikkous ovat se yhteinen tekijä joka houkuttelee jossain vaiheessa näitten alueitten laajentamiseen. Islamilaisten etuna on se, että he käyvät sotaa, jonka olemassaolon vastapuoli kieltää. Näin ollen se ei myöskään puolustaudu.

Toinen tekijä on luonnollisesti raha, ja ennen kaikkea sen loppuminen. Selvää on, että haittamaahanmuuttajaväestö on pidetty (olosuhteisiin nähden) rauhallisena ihan selvällä suojelurahalla. Sen tarve lisääntyy päivä päivältä. Jossain vaiheessa jaettava raha loppuu joka tapauksessa ja mikäli Eurooppaan tulee suuri talouslama, se vain kiihdyttää kehitystä. Luonnollisesti laarinsa pohjalta perunoita kaivavat hallinnot vähentävät ensiksi kantaväestöönsä liittyviä kustannuksia. Kun tilanne realisoituu siihen asti välinpitämättömien hallintoalamaisten lompakossa ja jääkaapissa, se voi jo itsessään olla väkivallan laukaiseva tekijä.

Entä sitten, kun laari on jo siinä määrin tyhjä, että haittamaahanmuuttajienkaan elatukseen ei ole enää varaa? Luuleeko hallinto, että sukupolvesta toiseen automaattiseen ja varmaan elatukseen tottunut monikymmenmiljoonainen ihmismassa tyytyy tarjottavaan kurjuuteen tai palaa kiltisti Afrikkaan ja Lähi-itään tuumaten että se oli hauskaa niin kauan kuin se kesti?

Neuvostoliitto kaatui aikanaan ylikuormitettuun sotilasteolliseen kompleksiinsa. Itseään liittovaltioksi betonoiva Euroopan Unioni tulee aikanaan kaatumaan maahanmuuttoteolliseen kompleksiinsa. Mutta Neuvostoliitto pääsi helpommalla. Sillä ylimääräisiä aseita ei tarvitse huoltaa jos siihen ei ole rahaa. Ne voi jättää lojumaan ja ruostumaan. Ylimääräiset ihmiset sen sijaan eivät lopeta syömistä tai asumista.

Ymmärrysharjoituksessa jää jäljelle yksi kysymys:

Miksi?

Miksi näin on annettu tapahtua?

Joskus 1990-luvun alussa, kun tätä utopiaa alettiin toteuttaa saattoi sen toteuttajia sanoa hyväuskoisiksi hölmöiksi jotka todella uskoivat epistolaansa ja luulivat, että haittamaahanmuuttajat ovat samanlaisia sopeutuvia ja kuuliaisia lällydemareita kuin kantaväestökin. Tänään, vuonna 2017 todellisuus on kaikkien näkyvissä. Miksi EU ja Suomi sen osana jatkaa linjallaan, jonka päässä odottaa kaaos ja väkivalta? EU:n päättäjätkin ovat ilman muuta selvillä, mihin tämä valittu kehitys johtaa. Eivät ne niin tyhmiä voi olla.

Onko niin, että virheen tunnustaminen ja kasvojen menettäminen muodostavat niin suuren kynnyksen, että valittua linjaa jatketaan ja lähinnä keskitytään hiljentämään ihmiset, jotka varoittavat tulevasta?

EU:hun sitoutuneet poliitikot elävät elämänsä kuplassaan ja gloriansa huipulla. Heidän jälkeensä saakin sitten tulla vedenpaisumus.

YKÄ, YLVA JA PÖPPIÄISTEN KÄÄNNÖSKONE

Elettiin vuoden 2017 elokuuta Huitsinnevadan Örnätjärvellä. Haja-asutusalueella oltiin, pieni kylähän oli varsin omakotitalovetoinen, kerrostaloja ei ollut ensinkään ja rivareitakin vaan pari kappaletta paikallisen HÖÖ-marketin lähettyvillä. Yhden tällaisen omakotitalon pihalle tuli talonsa sisältä kaksi ihmistä pyyhkeet ympärillään. Talon savupiipusta nousi savu, siellä selvästi saunottiin ja läheisessä koivussa katseleva punarinta katseli pihatuoleihin istuvia ihmisyksilöitä. Nehän olivat niitä Perskeleitä, urosyksilö Ykä ja naarasyksilö Ylva. Heillä oli käsissään metalliset lieriöt joissa oli joku omituinen Tsuhnan Kosto-teksti. Niitähän ne silloin tällöin siinä saunatauollaan nauttivat. Ihmisuros lisäksi poltteli sellaista valkoista savuavaa putkea jonka käyttötarkoitusta punarinta ei oikein ymmärtänyt. Mutta se ajatteli noista ihmisistä lämpimästi, sillä olivathan ne pelastaneet sen nälkäkuolemalta pari vuotta aikaisemmin.

Punarinta pyrähti omille reissuilleen. Olisihan ollut tietysti mukavaa käydä moikkaamassa noita ihmisyksilöitä vähän enemmänkin mutta velvollisuus kutsui. Pakko painaa pitkää päivää, sillä olihan sillä kumminkin muija ja mukulat. Taivaan huolettomat linnut, paskapuhetta, se tuumasi. Kyllä tässä joutuu niskahöyhenet limassa hommia painamaan. Se päästi mennessään pienen vitskutuksen ja ihmispariskunta heilautti sille kättään. Tuttuja naapureitahan tässä jo oltiin. Ihmispariskunnalla oli puolestaan aikomus tehdä tuttavuutta toisten naapureittensa kanssa. Apunaan nykyteknologia. Ykällä oli käsissään sellainen tupakka-askin kokoinen laite, jota hän tarkasteli ja räpläsi. Ylva totesi kärsimättömänä:

- No pistä se jo päälle.

- No onhan tää jo päällä mutta kun tässä on tää näyttö japanin kielellä. Ja mulla kun se on vähän ruosteessa. Minä muistan jostain isoäidin vanhasta laulukirjasta lauseen biiru to shootsuu ka koppuni gonderu mutta eihän mulla ole hajuakaan, mitä se tarkoittaa. Korkkareissakin oli enempi vaan saksaa. Donnerwetter. Zum Teufel. Worwäts. Schweinehund. Ja muuta sellaista diplomaattista. Ootas vähän… tosimieshän ei katto koskaan ohjekirjaa, kun se osaa muutenkin, mutta nyt taitaa olla pakko… joo, tossa… ootas vähän… räpl räpl räpl… no joo… nyt tää on suomen kielellä. Ja tosta pannaan pöppiäisten käännöskone kimalaisten kielelle… ootas vähän… tää pitää vielä kalibroida suomalaiselle kimalaiselle… räpl räpl räpl… no niin, ja sitten enter… tään kantavuus pitäis olla kolmekymmentä metriä…

Ykä laittoi pöppiäiskäännösmasiinan pihapöydälle ja sitten pariskunta alkoi odottaa. Ylva kysyi:

- Koskahan se alkaa toimia?

- Tää siis lähettää sitä kommunikointiferomoonia ja se kestää vähän aikaa ennen kuin se saavuttaa tuon kimalaispesän, hei ootas… tuolla on liikennettä… ne tulee tähän…

Pöydälle tuli kaikkiaan kuusi kimalaista jotka asettautuivat käännösmasiinan ympärille. Ne näyttivät hieman totuttelevan laitteen lähettämiin kommunikaatioferomoneihin. Taisi olla vissiin vähän vierasta murretta. Hetken kuluttua yksi kimalaisista siirtyi lähemmäksi masiinaa, pörisytteli hieman siipiään ja silloin laitteen kaiuttimista kuului ääni:

- Morjens, ihmisnaapuri. Me edustamme teidän autotallin nurkassa olevan kimalaispesän ulkopoliittista valtuuskuntaa ja toimimme pesän kuningattaren täysillä neuvotteluvaltuuksilla. Minä olen Sxcwästyqböbblyzxtcek, mutta koska kielenne on sen verran rajoittunut, niin ehkä kutsutte minua vain nimellä pöppiäinen.

- No hemmetti, onpas mukava saada ihan oikea keskusteluyhteys teihin, kun tässä naapureita ollaan. Minä olen Perskeleen Ykä ja tässä on vaimoni Ylva.

- Emme ole täysin perillä ihmisten pariutumissysteemeistä mutta ymmärtäisin, että te olette tämän – varsin vähälukuisen – ihmispesän hallitsijoita.

- Joo, kyllä näin voisi sanoa. Me ollaan tää ostettu, jos te tiedätte rahan käsitteen.

- Emme täysin ymmärrä. Mutta ymmärrämme, että tämä suurikokoinen, joskin vähäväkinen ihmispesä on jollain lailla teidän hallinnassanne. Me olemme tehneet oman pesämme tänne kysymättä teiltä lupaa. Onko teillä valittamista asioitten vallitsevaan tilaan?

- No eihän meillä toki mitään sellaista. Ihan mukavasti tämä yhteiselo on sujunut. Te puuhaatte omia hommianne meitä millään tavoin häiritsemättä ja kaiken lisäksi kun meillä on tuota monennäköistä kasvia tuossa pihalla niin tehän olette pölyttäneet niitä. Joten ei tässä sen kummempaa valittamista. Tai ei oikeastaan minkäänlaista. Te kun olette muutenkin niin paljon mukavampia naapureita kuin vaikkapa ampiaiset jotka ovat muutenkin jotenkin vittumaisen luontoisia ja sitten ne tykkäävät vielä tulla pörräämään naaman eteen.

Kimalainen pörisi hieman ja vastasi:

- Joo, niillä on kyllä sellainen luonto. Mutta voin sanoa, että varsinainen isompi ampiaispesä sijaitsee äxbylqsätmhlöhh päässä teidän ihmispesästänne.

- Äxbylqsätmhlöhh?

- Jaa… hetkonen… teillä oli ne omat mittayksikkönne… ootas hetki kun minä rupattelen tuon meidän matemaatikkopöppiäisen kanssa…

- Pörr börll wörrbörr örr…

- Qörrbörr örr… mlrörrrqörr ör ör örrr…

- No joo, nyt se selvisi, eli lähin ampiaispesä on teistä noin viidenkymmenentuhannen täysikasvuisen kimalaisen päässä.

- Ootas, kun mä vähän laskeskelen… joo eli useampi sata metriä on matkaa…

- Ja teillä on vielä tuo hämäyspesä, ampiaiset menevät siinä halpaan ja luulevat, että täällä on jo joku pimppariyhteiskunta. Ne eivät tule tänne. Mikä meille sopii ihan hyvin sillä meidän kimalaisten näkökulmasta ampiaiset ovat luonteeltaan lähinnä öykkäreitä. Ei mekään niistä pahemmin perusteta.

Ykä pisti palamaan Voimasavuke Bostonin ja kysyi:

- No mitenkäs, onko tämän naapurisovun kanssa jotain sellaisia asioita, joita me voitais parantaa? Että rauhanomainen rinnakkaiselo säilyisi, eikä väärinymmärryksiä tulisi.

- No itse asiassa tuo valkoinen pötkylä, minkä pistit juuri savuamaan on yksi niistä. Jos jatkossa sitä pössytellessäsi puhaltelisit meistä poispäin.

Ykä pyysi anteeksi ja kävi sammuttamassa savukkeen.

- Piru vie, en ole arvannut tuota. Olen jatkossa huolellisempi. Nää kun on näitä ihmisten paheita. Onkos muuta?

- No sitten olis tietysti se, että jos joku meistä eksyy teille sisälle, niin te menette ja mäiskäisette sen hengiltä. Me ei oikein pidetä siitä, joskaan ei sitä mielletä suorana sodanjulistuksena sillä me toki tunnustetaan teidän hallintaoikeutenne tähän paikkaan.

Silloin Ylva nousi ylös penkiltä ja sanoi:

- Vaan minullapa on ehdotus. Odottakaas hetki…

Ylva meni sisälle ja palasi pian käsissään Huitsinnevadan Paikallisdemokraatti. Kimalaiset selvästi säikähtivät ja Sxcwästyqböbblyzxtcek sanoi käännösmasiinaan:

- Mutta tuohan on se hirvittävä väline, jolla te liiskaatte meitä.

Ylva rauhoitteli kimalaista:

- Joo, mutta tämä on myös väline, jolla asia voidaan hoitaa täysin rauhanomaisesti. Jos pistätte sinne pesään sanan kiertämään että jos joku teistä eksyy meille sisälle ja me tullaan tämän kanssa paikalle niin ei muuta kuin lennähtää tähän päälle niin me kuskataan kimalainen sen kanssa ulos.

Sxcwästyqböbblyzxtcek pörisi tyytyväisenä:

- Mutta tämähän kuulostaa hyvältä. Mikä ihme tuo juttu muuten on?

- Sitä kutsutaan sanomalehdeksi. Sillä ihmiset välittävät tietoa toisilleen. Oliskos teillä muuten vielä joitain muita toiveita?

- No nyt kun sanoit, niin teillä on käsissänne tommosia lieriöitä ja niissä on sellaista nestettä. Me ollaan tutustuttu siihen niistä jämistä mitä ihmisillä on joskus jäänyt ulos. Se kihahtaa mukavasti nuppiin. Jos te viittisitte laittaa sitä vaikka… odotas… brttllöqwwstgörrbrrbrr…

- Örrlbröhöböllqwörrmöqlbyrrbyrr…

- Niin joo, semmosen teevatillisen verran. Vaikka kerran parissa viikossa. Mekin saatais bailut aikaiseksi.

Ykä raapi päätänsä, mietti ja vastasi sitten:

- Käyhän se sinänsä, mutta mitenkäs se teidän kanssa se homma on? Meneekö se teillä rähinäviinan puolelle? Teillä kun on kumminkin ilkeät piikit persuuksissanne.

- Eihän meillä. Ampiaisilla kyllä mutta me pidetään huoli, että ei ne pääse meidän apajillemme.

- Jaa, no mikäs siinä sitten. Mietin vaan sitä, että kuinkas me jatkossa pidetään yhteyttä keskenämme? Meinaan, eihän meillä ole aina tätä käännösmasiinaa tässä?

Sxcwästyqböbblyzxtcek mietti hetken ja vastasi sitten:

- Teillä ihmisillähän on semmoisia toisenlaisia pötkylöitä. Semmoisia, mitkä eivät savua, vaan jotka jättävät sellaisia jälkiä kaikkiin pintoihin.

- Jaa, sinä meinaat kyniä.

- Niitä ne varmaan ovat. Jos te teette sellaisella tuohon pihapöytään sellaisen pyöreän merkin ja jos meillä on asiaa teille, niin joku meistä lentää sen merkin keskelle kyttäämään kunnes te hoksaatte tuoda paikalle tuon käännösmasiinan.

- No hemmetti, näinhän me tehdään. Minäpä käyn hakemassa tussin saman tien ja piirrän ympyrän. Mitenkäs tota, jokos te haluaisitte teevatillisen sitä olutta? Sillä nimellä me sitä kutsutaan.

- Ei olis pahitteeksi. Raskas kimalaisen työ vaatii raskaat kimalaisen huvit. Niin kuin teillä ihmisilläkin. Ja kun me otetaan mukista niin me muistellaan teitä naapureitamme hyvällä.

- No ei kai tässä sitten muuta kuin…

Ykä kävi hakemassa sisältä teevadin jonka hän kaatoi täyteen Tsuhnan Kostoa. Kimalaiset lennähtivät sen ympärille ja käännöslaitteesta kuului:

- Jesh! Känni päälle!

Perskeleen pariskunta meni saunaan ja palasi sieltä hieman myöhemmin pihalle vilvoittelemaan. Kimalaiset näyttivät pitävän bailuja teevatin ympärillä. Sieltä kuului hyväntuulinen pörinä.

- On ne vaan mahtavia nää nykyajan käännösmasiinat. Kaikkee se japanilainen keksii.

- Joo, mutta vielä hienompi asia on tämä rauhallinen ja molempia arvostava naapurisopu.

Kirjoitukseen tuli inspiraatio aikaisemman kirjoituksen kommenttiketjun pohjalta. Kunniaa mainioille kimalaisille. Samoin kuin mainioille kommentoijille.

KIMALAISEN KUOLEMA

Kimalainen. Tuo pihojemme sympaattinen pöppiäinen. Sen touhuja on aina mukava katsella. Se eroaa huomattavasti lajisukulaisestaan ampiaisesta joka on jo ulkonäöltään lihaksi muuttunut ”tulehan, niin saat turpaasi”-varoituslause. Meillä Perskeleen huushollissa kimalaisia kutsutaan nimellä Väinö. Nimitys tulee tietysti Sliippareitten kappaleesta Väinö ja sen säkeestä:

Väinöllä rahat on lopussa aina

ja päälle painaa vielä asuntolaina

Siksi Väinö vielä duunia painaa

ja rahalla lyhentää asuntolainaa

Ja pitkää päiväähän se painaa tämä siivekäs Väinökin, joskaan en ole aivan varma, että tunteeko se Sleepy Sleepers-yhtyeen tuotantoa enkä myöskään sitä, onko sillä asuntolainaa. Meillä kotonamme sen ei tarvitse lyhentää asuntolainaa sillä kimalaisilla on autotallin oven vieressä, alimmaisen vuorilaudan alla pesä eikä me peritä kimalaisilta siitä vuokraa. Siinähän pörräilevät ja asustelevat. Ei ne ketään häiritse. Kuluneena kesänä on tullut aina Voimasavuke Bostonilla käydessä seurattua noitten viehättävien pöppiäisten työntäyteistä elämää. Itselleni tuo pesä on alkanut muistuttaa suurta lentotukialusta. Ainakin liikenteensä perusteella. Koneita lähtee ja saapuu ja liikenne sujuu sotilaallisella täsmällisyydellä.

Kimalaisen lentohan näin äkkiseltään vaikuttaa täysin päämäärättömältä sinnetännepöristelyltä mutta pesään saapuminen niillä sujuu kyllä erittäin tarkasti. Laskeutuminen 45 asteen kulmassa, maahantulo melko tarkkaan 2 cm ennen pesän suuaukkoa ja sen jälkeen jalat pistävät töpetitöpeti ja huippuluokan VTOL/STOL-ominaisuuksilla varustettu lentolaite katoaa tukialuksen salattuihin uumeniin ja samaan aikaan uusi kimalainen pistää suuaukosta töpetitöpeti ja nousee tarkassa 45 asteen kulmassa suorittamaan sille määrättyä tehtävää jonka se suorittaa tunnontarkasti.

Kun on katsellut kimalaisen elämää niin samalla on kesän aikana valitettavasti joutunut katselemaan sen kuolemaakin, joka näyttää menevän joka ainoalla sympaattisella Väinöllä aina samalla kaavalla. Kuolevat kimalaiset ovat aina niitä pesän isokokoisia. Liekö sitten niin että kimalainen kasvaa kokoa koko ikänsä, kunnes kuolla kupsahtaa? Tiedä hänestä. Joku hyönteistutkija osaisi ehkä selittää tarkemmin. Joka tapauksessa havaintojeni mukaan elämänsä loppusuoralla oleva kimalainen tulee ulos pesästä, yrittää nousta ilmaan kovalla pörinällä mutta ei pääse kuin maksimissaan pari senttiä korkealle. Sitten se pörisee maan pinnalla aivan kuin ihmetellen että minnekäs ihmeeseen se haba oikein siivistä hävisi.

Sen jälkeen kuolemaa tekevä Väinö alkaa vispaamaan takaruumistaan ja kuljeskelee eteenpäin muutaman sentin sinne ja muutaman tänne. Sitten liike alkaa pikkuhiljaa vähenemään ja lopulta akusta vaan loppuu virta. Siihen menee muutama tunti. Kimalaisten tukialuksesta lentävät hyväkuntoiset kimalaiset lentävät omille asioilleen eivätkä nakkaa paskaakaan kuolevaa tekevistä lajitovereistaan. Saattaa tietysti olla niin, että Kimalaisten Ammattiliiton toiminta on koko lailla vaiheessa eikä Kimalaisten Eläkekassakaan mahda toimia kovin suurella volyymillä joten työkykynsä menettäneistä ei pahemmin piitata. Kimalaisilla lienee niin että tulos tai ulos. En ole tosin varma, että ajetaanko heikoksi käyneet kimalaiset pesästä pois vai lähtevätkö ne sieltä itse ulos kun tuntevat aikansa tulleen.

Kun käsillä on yhdistelmä kimalaisten lentotukialus, Ykä, Voimasavuke Boston sekä tölkillinen kylmää Tsuhnan Kostoa, niin noita maanmainioita pöppiäisiä ja heidän elinkaartaan sekä sen päättymistä seuratessa mieli leijailee helposti myös yhteiskunnallisiin ajatuksiin. Kimalaiset ovat opettaneet minulle sen, mitä heidän pitäisi opettaa myös yhteiskuntataiteilijoille eli selitteläätiön ja sovelletun spedestetiikan sekä yhteiskunnallisen käsitehässimisen maistereille ja tohtoreille.

Kyseiset yli- ja näennäisoppineet eivät ole ymmärtäneet, että on täysin väärä lähtökohta ajatella sitä, että kuinka joku yhteiskunnallinen ideologia saataisiin ympättyä johonkin populaatioon. Oikea ajattelutapa olisi luonnollisesti se, kuinka löydetään oikea populaatio tietylle yhteiskunnalliselle ideologialle. Esimerkiksi kommunismista voi sanoa, että se on täysin toimiva yhteiskunnallinen ideologia niin teoriassa kuin käytännössä. Täytyy vain löytää sille sopiva populaatio. Niin kimalaiset, mehiläiset kuin muurahaiset elävät täydellisen kommunistisessa yhteiskunnassa. Niillä se toimii. Sillä niissä yhteiskunnissa kimalaiset, mehiläiset ja muurahaiset eivät ole yksilöitä. Ne ovat tahdottomia tehtävänsuorittajia joilla ei ole sen enempää toiveita kuin unelmiakaan eikä edes käsitystä minuudesta. Ne eivät kaipaa parempaa, sillä ne eivät tiedä sen olemassaolosta. Ne ovat vain osa suurempaa kokonaisuutta ja niitten yhteiskunnassa vain kokonaisuudella on merkitys. Ne ovat juuri sopivia otuksia kommunistiseen yhteiskuntaan.

Samoin voi sanoa, että anarkia on täysin toimiva yhteiskunnan muoto. Kun sille vaan löytyy sopiva populaatio. Voi nimittäin sanoa, että elävä luonto ja varsinkin sen fauna elää täydessä ja toimivassa anarkiassa. Vahva syö heikomman ja heikomman keinona on joko ottaa vahvaa nopeammat ritolat, piiloutua tai sitten lisääntyä niin suuressa mittakaavassa että joku jälkipolvesta jää väkisinkin henkiin. Mitään sääntöjä ei ole, eikä kukaan valvo ihmis… korjaan, eläinoikeuksia. Tämä anarkistinen järjestelmä on toiminut ihan mainiosti aivan yhtä kauan kuin myös noitten hyönteisten kommunistinen järjestelmä. Eli paljon kauemmin kuin ihmispopulaatio.

Sekä kommunismi että anarkismi ovat erittäin toimivia yhteiskuntajärjestelmiä. Kun niitten kanssa ei vaan tehdä mitään typerää. Niin kuin esimerkiksi yrittää saattaa niitä ihmispopulaation yhteiskuntajärjestelmiksi. Ihminen – piru vie – kun on yksilö. Hänellä on elämässään tahtoja ja toiveita. Hän haluaa saada jotain enemmän. Hänelle ei riitä olla osana jotain suurempaa kokonaisuutta. Siksi kommunismi ei sovi hänelle. Myöskään anarkia ei sovellu hänelle, sillä vaikka heikompi olisi nopeampi juoksemaan kuin vahvempi, niin vahvemman kädessä olevasta aseesta lähtevää luotia nopeampi hän ei ole. Voisi sanoa, että sellainen yhteiskunta olisi heikommalle aika epiä.

No joo, tässä vaiheessa sellainen henkilö joka luokittelee itsensä kuuluvan voiman valoisammalle puolelle eli suvaitsevais-tiedostavaan väestönosaan saattaa tuumia, että niinpä vain se Ykä – tuo onneton äijän räähkä – löysi viha-ajattelun juurta jopa kimalaisista. Myöntää täytyy, myöntää täytyy. Mutta sellaisiahan me viha-ajattelijat olemme. Ja minä kun olen kaiken lisäksi vielä käppäukko. Eikä minua edes hävetä.

Käppäukot toivottavat mukavaa ja rauhallista alkavaa viikonloppua.

Ja laitetaanpa tähän loppuun vielä käppäukkojen ruokavihje jostain 1970-luvulta jota nuorempi sukupolvi ei välttämättä muista. Eli tarjolla on kesäpihvi. Kesäpihvi oli Kekkoslovakiassa varsin yleinen varsinkin kesämökeillä tehty eväs. Sen valmistaminen oli varsin yksinkertaista. Aukaistiin sika-nautapurkki molemmista päistä. Työnnettiin lihatötsä ulos ja viillettiin se neljäksi kappaleeksi. Siveltiin pihvit ensiksi sinapilla. Sitten käytettiin pihvit kananmunassa ja korppujauhoissa ja paistettiin pannulla. Tuloksena oli maittavaa evästä jonka seuraksi keitettiin joko perunoita tai makaroonia.

Nykyisestä sika-naudastahan ei kesäpihvejä saa oikein aikaiseksi, sillä sehän muuttuu pannulla lähinnä rasvavelliksi. Mutta riistasäilykkeistä niistä vielä saa kuitenkin väsättyä. Kannattaa kokeilla, sillä vielä on kesää jäljellä niin kuin nuiva muusikko Tero Vaara aikanaan totesi. Lisäksi tietysti lihansyöntiä kannattaa mainostaa, sillä lähivuosinahan se vähenee radikaalisti. Näin tulee tapahtumaan, sillä sen on ilmoittanut demareitten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman. Hänellä on asiaan vahva peruste eli se, että hän on itse ruvennut kasvisruokailijaksi. Ja niin kuin lukija tietää, demari ei koskaan ole väärässä. Joten syödään kesäpihvejä vielä hetken ja aletaan sitten porukalla totuttelemaan biodynaamiseen parsaan.

Hotelli Yrjöperskeleen ravintolan kesäpihviä valmistumassa. Raaka-aineena Lälläveden Läski & Leivonnaisen kaakanasäilyke ja valmistajana luonnollisesti hotellin ravintolan päächef Pauno Blääd.

SEISAKE, YÖ JA USVA OSA II

jatkoa osasta I

Naakkamo, Radanvarsikaupunki, elokuun 7. vuonna 2050

Kuinka kauan siitä olikaan aikaa?

Siitä yöstä jolloin hän nuorena poikana oli Naakkamon seisakkeella katsonut piilostaan hämärässä etäisyyteen katoavaa junaa, joka vei hänen ystävänsä perheineen jonnekin tuntemattomaan päämäärään josta he eivät koskaan palanneet eikä heistä enää koskaan kuulunut mitään. Ihmisiä, jotka lakkasivat olemasta. Ihmisiä, jotka katosivat yöhön ja usvaan. Ihmisiä, joista ei saanut keskustella. Koska keskustelu sai aikaan kysymyksiä ja kysymykset puolestaan epäilyjä eikä Liittovaltiossa epäilty. Siellä hyväksyttiin ja ylistettiin vallitsevaa täydellisyyden tilaa.

Kuinka kauan? Miehen piti hetken aikaa miettiä. Niin… siitä oli kaksitoista vuotta. Silloin hän oli ollut neljätoistavuotias poika joka oli jollain tavalla ymmärtänyt että kaikki toivo oli menetetty. Ainakin sillä hetkellä. Ei hän oikein osannut muuta kuvitellakaan. Muuta totuutta ei ollut, vaikka hän jollain tavalla hahmottikin sen ainoan totuuden takana piilevän valheen. Utopistit olivat jo ennen hänen syntymäänsä ottaneet vallan, vakiinnuttaneet ja betonoineet sen sekä ilmoittaneet että nyt on pystytetty ihmiskunnan viimeisin ja edistynein yhteiskuntajärjestelmä jonka myötä historia on päättynyt. Mikään ei tule enää muuttumaan. Täydellisyyttä ei voi muuttaa. Koskaan. Milloinkaan. Siltä se silloin vaikutti. Liittovaltion valta oli absoluuttinen ja kyseenalaistamaton.

Mutta vain kaksitoista vuotta myöhemmin historian kello alkoi jälleen raksuttaa. Jälleen kerran aika muuttui, muttei vielä tiedetty minkälaiseksi. Niin oli muuttunut mieskin. Silloin, Naakkamon seisakkeen vierellä olevalla mäellä hän oli ollut vain eräs Kilpeläisen Jarre, peruskoulun kasiluokkalainen. Nuori poika jonka tulevaisuus oli pelkkää mustaa usvaa joka ajelehti kulissien keskellä ja joka ihmetteli, että mihin juna veikään hänen kaverinsa Atten ja Peran. Myöhemmin hänestä tuli sähköteknikko Jarre Kilpeläinen. Ja viimeisen vuoden aikana hänestä oli tullut Naakkamon suojelukaartin plutoonanpäällikkö Kilpeläinen, iältään 26 vuotta. Nuori, mutta luotettu ja aikaansaava mies. Suojelukaartilla oli ollut ja oli vieläkin paljon työtä tehtävänään. Valitettavasti myös väkivallan työtä. Kun monikansalliset, utopiaan perustuvat järjestelmät kaatuvat ne saattoivat tehdä sen jopa lähes rauhanomaisesti. Niin kuin aikanaan oli tapahtunut Neuvostoliitossa ja Varsovan Liiton alueella. Tai sitten ne saattoivat kaatua totaaliseen kaaoksen ja väkivaltaan. Niin puolestaan oli käynyt kuluvan vuoden aikana Euroopan Liittovaltiossa.

Kuinka se kaikki oikein alkoikaan?

Jarre muisteli. Silloin vuonna 2038 Liittovaltion valta oli absoluuttinen. Väärinajattelua ei ollut. Ainakaan sitä ei tunnustettu olevan olemassa. Väärinajattelijat vain yksinkertaisesti katosivat, ja heidän katoamisensakin kiellettiin. He olivat vain muuttaneet jonnekin. Liittovaltion ulkopuolelta ei puolestaan saanut minkäänlaista tietoa. Vääristä kysymyksistä ja hakusanoista varoitti ystävällishenkinen ohjelma liittovaltiokansalaisen näyttölaitteella. Kansalainen uskoi varoituksen, otti opikseen eikä kysellyt enempää. Varsinkin kun tiesi turvallisuuskoneiston tallentaneen ylös niin kysymyksen kuin sen esittäjän henkilöllisyyden. Perhepiirissä tietysti puhuttiin. Ihmisten kesken. Mutta ei sen laajemmin. Niin oli silloin. Niin oli aina ollut. Niin tulisi aina olemaan. Sillä Liittovaltiohan oli ikuinen. Niin kuin utopiaan pohjautuvat järjestelmät aina olivat. Kunnes ne kaatuisivat omaan mahdottomuuteensa. Yksi toisensa jälkeen.

Sitten tuli vuosi 2042. Jolloin ulkopuolinen maailma tunkeutui liittovaltiokansalaisten näyttölaitteisiin. Ja mikä pahinta, sitä kautta heidän ajatuksiinsa. Herättäen epäilyn siemenen, joka oli uinunut paksuun propagandapeitteeseen haudattuna. Kansalaiset oppivat, että rajojen ulkopuolella Norjassa, Baltiassa, Itä-Euroopassa, Yhdysvalloissa ja Kanadassa vaikutti Euroopan Kansojen Vapautusrintama. Se oli saanut loppuun monta vuotta valmistellun sissi-iskun jossa ei ammuttu laukaustakaan vaan otettiin hyvin pitkälle kehittyneellä viruksella hetkeksi haltuun Liittovaltion keskustietokoneet.

Kansalaisten näyttölaitteisiin ilmestyi pitkä video, kaikilla eurooppalaisilla kielillä. Videolla kerrottiin Liittovaltion pakkovallasta, yhteen ainoaan totuuteen valjastetusta koulujärjestelmästä, vankileireistä joihin väärinajattelijoita oltiin viety ja karkoitusalueista jonne olivat päätyneet heidän perheensä. Videossa kerrottiin Liittovaltion tarkoituksella aikaansaamasta väestönrakenteen radikaalista etnisestä muutoksesta joka ajaisi Liittovaltion jossain vaiheessa konkurssiin, kaaokseen ja lopulta sisällissotaan. Sekä luonnollisesti siitä, että Liittovaltio oli aivan samanlainen totalitaarinen järjestelmä kuin sen edeltäjätkin historian aikana. Muistuttipa video siitäkin kielletystä asiasta, että Liittovaltio oli väkisin tehty täysin keinotekoinen järjestelmä joka oli varastanut eurooppalaisilta kansoilta heidän oikeutensa omaan kotimaahansa ja historiaansa tarjoten väkisin tilalle jotain, jota ei ollut olemassakaan ja joka oli pelkkään utopiaan perustuvaa pakkosyöttöä, sillä poliittisen ravintoketjun huipulla elävä utopisti ei näe utopiansa seurauksia eikä suostu koskaan, milloinkaan tunnustamaan tehneensä virheen.

Video oli huolella tehty. Se ei jättänyt epäilyksen sijaa, vaikka Liittovaltio aloitti kaikkien aikojen vastapropagandakampanjan. Oikeastaan se kampanja vain vahvisti sen, mitä videolla oltiin nähty, sillä paniikissa Liittovaltio aloitti jälleen avoimet pidätykset, oikeudenkäynnit, tuomiot ja väärinajattelijoiden julkisen demonisoinnin. Vaikka sen mielestä väärinajattelua ei ollut olemassakaan niin nyt se itse toimillaan tunnusti sen olemassaolon. Vapautusrintaman aseettoman sissi-iskun suurin menestys ei ollut kuitenkaan esitetty video, vaan helpot ja yksinkertaiset ohjeet kuinka valmistaa laitteistot ja asentaa ohjelmat, joilla kiertää Liittovaltion turvallisuuskoneiston verkkovalvonta. Liittovaltiohan oli täynnä teknisesti hyvin kehittyneitä 3D-tulostimia joitten hinta oli jo aikaa sitten asettunut tasolle, jolla sellaisen saattoi hankkia lähes kuka tahansa. Sekä sana ja keino levittää sitä oli päässyt irti, eikä sitä voinut enää kokonaan vaientaa. Ihmiset alkoivat uskaltaa ottaa asioista selvää ja esittää kysymyksiä. Kysymyksiä, joitten vastaukset he olivat jossain mielensä perukoissa koko ajan tienneet. He ymmärsivät, että Liittovaltiossa oli pelko ollut niin itsestäänselvä asia, ettei sitä enää tahtonut huomatakaan. Se oli kuin ilma, jota hengitettiin.

Vaikka silloin ei vielä asiaa täysin ymmärrettykään, niin tuosta aseettomasta sissi-iskusta alkoi Liittovaltion tuho. Luonnollisesti iskusta säikähtäneenä se lisäsi jo ennenkin äärimmilleen turvotettua ja ennen kaikkea järkyttävän kallista turvallisuuskoneistoaan. Lisäksi se oli lopultakin hahmottanut että sen oli pakko lopettaa tähän asti glorifioimansa  rajaton kehitysmaalainen maahanmuutto. Sillä ei ollut siihen enää kertakaikkiaan varaa. Minkä tosiasian tajuamisen myötä se joutui lähettämään laivastonsa Välimerelle. Kolmesta suomalaisestakin korvetista kaksi partioi siellä jatkuvasti. Liittovaltion tiedotusvälineissä asiaa ei tietenkään kerrottu, mutta operaatio onnistui sillä ainoalla mahdollisella tavalla eli parinkymmenen laittomia siirtolaisia kuljettavan laivan upottamisella. Kaikkine matkustajineen. Vasta silloin virta tyrehtyi. Upotuksista ei tietenkään uutisoitu, vaan virallisesti Liittovaltio ilmoitti tehneensä niin Afrikan kuin Lähi-idän maiden kanssa molemminpuolisessa yhteisymmärryksessä sopimuksen, että Liittovaltio on nyt toteuttanut internationalistisen velvollisuutensa eikä sen tarvitse enää ottaa vastaan enempää kehitysmaalaista maahanmuuttoa.

Virta Pohjois-Afrikan rantavaltioihin kuitenkin jatkui sillä sotilasoperaationsa myötä Liittovaltio sitoutui elättämään paikallisissa pakolaisleireissä olevat ja niihin jatkuvasti lisää kerääntyvät ihmiset seuraavat kaksikymmentä vuotta. Tuli se sentään hieman halvemmaksi kuin autonomisilla etnisillä suojelualueilla olevan afrikkalais- ja lähi-itäläisperäisen väestön elättäminen standardeilla jotka vastasivat, ja itse asiassa jo varsin suurelta osin ylittivät tavallisen liittovaltiokansalaisen elintason. Tuon elätettävän väestön määrän arvioitiin olevan vähintään sata  miljoonaa. Varmuutta ei saatu, sillä väestönlaskentaa alueella ei pystytty tekemään koska viranomaisilla ei ollut alueille menemistä. Ne alueet olivat kaikessa muussa mielessä täysin itsenäisiä paitsi oman elatuksensa osalta. Lisäksi Liittovaltio vaiensi ja kielsi näiltä alueilta tulleitten yksittäisten henkilöitten ja joukkioitten kantaväestöön kohdistaman väkivallan olemassaolon vaikka sen määrä oli jatkuvasti lisääntynyt. Euroopan kansojen vapautusrintaman arvioitten mukaan Suomessakin oli kyseisen väkivallan seurauksena kuollut kantaväestöstä Liittovaltion perustamisen ja vuoden 2042 välillä noin 800 ihmistä ja tahti oli kiihtyvä. Suomen tappiot olivat silti vielä suhteessa pieniä.

Tavallisen kansalaisen kohdalla tilanne alkoi näkyä ennen kaikkea köyhtymisenä. Julkisen sektorin palkkoja alettiin laskea niin, että vuonna 2049 niitten reaaliarvo vuoteen 2042 verrattuna oli enää noin 30 prosenttia. Jo muutenkin ahtaalle ajetun yksityisen sektorin verotusta puolestaan kiristettiin niin paljon, että aina vain useampi – varsinkin pieni- ja keskisuuri – yritys lopetti toimintansa kannattamattomana, mikä taas vähensi verotuloja entisestään. Tähän Liittovaltio puolestaan vastasi tuomitsemalla pienten ja keskisuurten yritysten omistajia vankeustuomioihin syyllisenä Liittovaltioon kohdistuvaan taloudelliseen sabotaasiin. Autonomisille etnisille suojelualueille annettu avustus pysyi puolestaan jatkuvasti samana. Vaikka Liittovaltio ei asiaa tunnustanut, se maksoi suojelurahaa jollekin, jonka se oli toivottanut tervetulleeksi mutta joka oli sille haitallinen ja vaarallinen, jota se ei pystynyt enää hallitsemaan ja hallinto saattoi ainoastaan toivoa, ettei sen lukumäärä ylitä kriittistä pistettä ja se pysyisi edes pääosin omilla alueillaan.

Sen sijaan se pyrki entistäkin ankarammin hallitsemaan ja kontrolloimaan kantaväestöä, joka oli kehityksen nähdessään tehnyt johtopäätöksen ja alkanut aseistautua. Laittoman aseen hallussapidosta sai välittömästi pitkän vankeusrangaistuksen. Suomessa aseistauduttiin niin kuin muuallakin mutta täällä se oli astetta helpompaa sillä kun on kysyntää niin on tarjontaa ja venäläisillä alan yrittäjillä oli käytettävissään lähes loputtomat asevarastot joita ne täydensivät puolestaan vastaavien kiinalaisten yrittäjien avustuksella. Ehkä Venäjän hallinto osaltaan tuki tätä kauppaa sillä se halusi Suomen tapauksessa länsinaapurikseen minkä tahansa järjestelmän kun se vain oli kantaväestön käsissä eikä osa mahdollista eurooppalaista kalifaattia.

Vuoden 2049 aikana Suomessa oltiin alettu perustaa suojelukaarteja, Naakkamoon muiden muassa. Jarrekin liittyi siihen ja hänellä oli siitä saakka ollut hallussaan venäläinen rynnäkkökivääri. Itse asiassa se oli AK-47:n vietnamilainen kopio joka oli osallistunut silloiseen Vietnamin sotaan lähes sata vuotta aikaisemmin. Ja silti täysin toimiva. Turvallisuuskoneisto oli osoittautunut yllättävän tehottomaksi estämään suomalaisten aseistautumista. Ehkä se oli tehottoman lisäksi myös haluton, sillä tässä vaiheessa se epäilemättä  jo nuuhki ilmaa ja mietti mihin suuntaan oli jatkettava. Vai oliko sellaista suuntaa ollenkaan? Varmasti sen mielessä pyöri ajatus historian romahtaneista utopiavaltioista ja niitten turvallisuuskoneistojen jäsenistä. Välttämättä heille ei olisi sijaa uudessa mahdollisessa hallinnossa. Ajatus työttömyydestä, vankilasta tai jopa montun syrjälle päätymisestä saattoi pyöriä mielessä.

Suuret tapahtumaketjut alkavat usein yksittäisistä, toisistaan erillisistä tapahtumista. Vuoden 2050 alkupuolella, kun Liittovaltion kassan pohja alkoi paistaa se joutui lopultakin pienentämään autonomisille etnisille alueille annettuja avustuksia ensiksi puoleen ja sitten viidesosaan. Raha ei enää kerta kaikkiaan riittänyt. Viimeisenä keinona Liittovaltio turvautui setelirahoitukseen joka romahdutti euron arvon lopullisesti ja samalla tuhosi pääosan kantaväestön säästöistä. Touko-kesäkuun vaihteessa alkoivat etnojen mellakat ja ryöstely ympäri Liittovaltiota.

Etnot olivat pysyneet pääosin omilla alueillaan varman ja pysyvän avustuksen avulla mutta nyt niitten aseistetut joukkiot läksivät ryöstämään kauppoja ja harjoittamaan siinä sivussa silmitöntä kantaväestöön kohdistuvaa väkivaltaa. Paikalliset nationalistit olivat perustaneet aseistettuja suojeluryhmittymiä ja käydyissä tulitaisteluissa kuoli parin ensimmäisen vuorokauden aikana Länsi-Euroopan alueella toista tuhatta ihmistä. Taistelut alkoivat myös Liittovaltiosta aikanaan eronneessa Iso-Britanniassa jossa islamilaisväestö alkoi vaatia puolestaan omien, itsenäisten mutta kantaväestön elättämien alueitten perustamista. Ehkäpä jopa islamilaisen Ison-Britannian, joskaan islamilaisilla ei ollut mitään käsitystä siitä, kuinka se elätettäisiin. Eihän se estänyt heitä silti pyrkimään kalifaattinsa aikaansaamista.

Tässä vaiheessa Suomessa aseistetut suojelukaartit toimivat jo täysin avoimesti ja turvallisuuskoneisto oli kahden tulen välissä. Hallinnon määräyksestä se ei saanut toimia Suomessakaan mellakoinnin aloittaneita etnoja vastaan sillä virallisesti Liittovaltio vieläkin kielsi mellakoita edes tapahtuneen eikä sen vallassa ollut media ollut uutisoinut aiheesta ollenkaan. Toisaalta turvallisuuskoneisto ei uskaltanut lähteä avoimesti toimimaan suojelukaartejakaan vastaan vaikka siitä oli hallinnon selvä määräys. Turussa nähty tapaus vahvisti pattitilanteen sillä siellä europoliisi oli yrittänyt väkisin riisua aseista erään kaupunginosan suojelukaartia. Lopputuloksena oli kolme kuollutta kaartilaista ja kaksitoista europoliisia. Suojelukaarti oli tullut lukumäärältään ja aseistukseltaan liian vahvaksi ja ennen kaikkea se ei tunnustanut enää virkavallan auktoriteettia. Turvallisuuskoneisto tajusi myös, että sen resurssit ja henkilöstö olivat aivan liikaa kiinni valvonnassa ja liian vähän varsinaisissa aseistetuissa joukoissa. Liittovaltio oli tottunut lammasmaisiin hallintoalamaisiin ja siihen, että pelko itsessään riitti järjestyksen ylläpitämiseen.

Lopullinen räjähdys tapahtui Belgiassa. Brysselissä, Molenbeekin alueelta ryöstöretkelle lähteneet etnot yhdistivät ryöstämiseen silmittömän lahtauksen ja ehtivät ampua kuusikymmentä belgialaista siviiliä luottaen siihen, että Liittovaltion viranomaiset vain kirjaavat tapahtuman niin kuin aina ennenkin. Mutta siinä vaiheessa nationalistien joukot ehtivät paikalle. Nationalistit karkoittivat etnojoukot surmaten kiinnijääneet asemiehet armotta. Silloin Liittovaltio teki ikuiseksi suunnitellun mutta kahteenkymmeneenkahdeksaan vuoteen jääneen olemassaolonsa viimeisen virheen ja lähetti panssaroiduilla ajoneuvoilla varustetut ja etnisesti ei-belgialaiset turvallisuusjoukot hyökkäämään nimenomaan nationalistien kimppuun. Nopeasti kasatut ja kevyesti aseistetut nationalistit jäivät pahasti alakynteen ja heitä kaatui toista sataa.

Se laukaisi ketjureaktion jonka ensimmäinen räjähdys oli merkittävin. Leopoldsburgissa sijaitsevan mekanisoidun prikaatin nuoremmat upseerit ottivat joukko-osastonsa komennon, saivat mukaansa erikoisjoukkojen kevyen prikaatin ja mukaan kaivettiin vielä koipussista tusinan verran vanhoja Leopard-panssareita. Prikaatit hyökkäsivät Liittovaltion komissiobyroovirastoon joka oli korvannut Euroopan parlamentin jo vuonna 2023 ja joka hallitsi koko liittovaltiota suvereenisti. Hyökkäyksen aloitti kaksitoista Eurofighter Typhoon-hävittäjää jotka pudottivat virastoon kymmenien tonnien pommikuorman. Taistelussa kevyemmin aseistetut turvallisuusjoukot jäivät  nopeasti alakynteen. Neljästäkymmenestä komissaarista oli paikalla kolmekymmentäviisi. Heistä puolet kuoli pommituksen ja taistelun aikana. Henkiinjääneet otettiin kiinni ja hirtettiin välittömästi viraston parkkipaikan lyhtypylväisiin. Viisi muualla ollutta komissaaria yritti paeta Kanarialle ja siitä eteenpäin mutta heidän liikesuihkunsa ampui alas espanjalainen hävittäjä.

Koska Liittovaltion rakenne pohjautui totaaliseen vallan keskittämiseen neljällekymmenelle komissaarille ja käskyjen sokealle ja kyseenalaistamattomalle noudattamiselle koko rakenne hajosi komissaarien kuoltua kuin korttitalo. Hajoaminen ei pysähtynyt edes entiselle valtiotasolle, sillä hallintoalueitten viranomaiset olivat valittu tehtäväänsä vain ja ainoastaan siksi että he noudattivat ja toteuttivat käskyjä, eivät siksi että he pystyisivät improvisoimaan uudessa ja hankalassa tilanteessa. Eihän sitä uutta ja hankalaa tilannetta jossa piti improvisoida pitänyt Liittovaltiossa koskaan tullakaan. Siitähän oli komissiobyroopäätös. Lisäksi kyseiset virkahenkilöt olivat puolestaan hyvin nopeasti estyneet hoitamaan hallinnollisia tehtäviään muutenkin sillä ympäri hajoavan Liittovaltion sekä Liittovaltion hallinnasta irrottautuneet armeijan yksiköt että paikalliset aseelliset nationalistiset ryhmittymät tunkeutuivat hallintorakennuksiin ja yksinkertaisesti eliminoivat Liittovaltion edustajat samalla kuin hyökkäsivät etnoalueita vastaan. Aivan liian paljon vihaa oli patoutunut, että asiat oltaisiin voitu hoitaa enää sivistyneesti.

                                     

Hajoaminen eteni Liittovaltion sisällä aina kuntatasolle. Suomessakaan ei ollut enää varsinaista toimivaa keskushallintoa, vaan alueellinen valta oli kunnissa ja kaupungeissa joissa sekä suojelukaartit että Liittovaltion armeijasta eronneet ja  jälleen Suomen puolustusvoimiksi muuttuneet yksiköt pitivät yllä järjestystä ja infrastruktuuria yhdessä vielä toimintakykyisten ja federaatiopuolueeseen kuulumattomien siviilihallinnon edustajien kanssa. Tietojen mukaan Helsingissäkin oli ylin Liittovaltion virkamieskunta ammuttu viimeistä myöten, mutta Naakkamossa tyydyttiin siihen, että suojelukaarti otti väkivalloin Liittovaltion hallintorakennuksen haltuunsa, ampui kaikki FSC:n (Federation Security Committee) jäsenet, pidätti muut päällikkötason virkailijat ja käski sen jälkeen  muita suksimaan helvettiin. Sen jälkeen…

- Helvettiäkö nää Kilpeläinen siinä uneksit! Tilannekatsaus alkaa! Alahan tulla!

Niin Naakkamossa, Reunansyrjässä kuin Radanvarsikaupungissakaan ei ollut tällä hetkellä olemassa mitään virallisesti toimivaa hallintokoneistoa. Se piti rakentaa tyhjästä ja sitä oltiin rakentamassa. Suojelukaartin jäsenet olivat ottaneet virastot haltuunsa ja pitivät huolen siitä, että infrastruktuuri toimi edes jollain tavalla. Tilannekatsausta piti Naakkamon suojelukaartin johtaja Aaro Könönen. Naakkamolaisten mukana oli miehiä niin Reunansyrjän kuin Radanvarsikaupungin suojelukaarteista. Lisäksi mukana oli muutama puolustusvoimien edustaja. Kaikilla oli päällään maastoasut mutta vain puolustusvoimien miehillä yhtenäiset. Samalla, kun Liittovaltio kielsi metsästyksen, se kielsi myös maastoasut siviileiltä. Suojelukaartin miesten varusteet olivat pääosin mikstuura venäläistä, itäeurooppalaista tai kiinalaista suunnittelua. Yhdistävänä tekijänä oli sininen käsivarsinauha.

Könönen aloitti tilannekatsauksen:

- Jos lähdetään siitä, että mikä tilanne on hajonneen liittovaltion alueella niin saamieni tietojen mukaan siellä vallitsee täysi kaaos ja sisällissota, jossa vastakkain ovat pääosin islamilaiset etnojoukot ja nationalistit sekä nationalisteja tukevat puolustusvoimien yksiköt. Selvää on, että nyt tapahtuu Euroopan mittainen etninen puhdistus. Epäselvää vain vielä on, että kumpi osapuoli sen lopulta tekee. Menossa on siis molemminpuolinen joukkolahtaaminen ja silmitön teurastus. Etnot ovat tottuneet sukupolvesta toiseen kestävään elatukseen, koskemattomaan ja jalustalle nostettuun asemaan ja kun se on nyt loppu, ne pyrkivät saamaan saman kuin ennenkin yksinkertaisesti ampumalla ja ryöstämällä. Samalla ne pyrkivät levittämään alueitaan ja alistamaan kantaväestöä islamin uskoon tai vaihtoehtoisesti kuolemaan tajuamatta että ilman kantaväestöä ne kuolevat nälkään itsekin.

- Kantaväestö on taas joutunut sietämään itseensä kohdistuvaa nöyryytystä ja väkivaltaa liian kauan, etteikö se vastaisi samalla mitalla. Nyt sen aika sitten lopulta tuli. Tällä hetkellä näyttää siltä, että nationalistit ovat niskan päällä sillä puolustusvoimat ja niitten myötä käytössä oleva raskas kalusto sekä ilmavoimat ovat heidän tukenaan ja muutenkin länsimaiset ihmiset pystyvät organisoituneeseen toimintaan etnoja paremmin. Niin hyvässä kuin pahassa. Etnojen etutikki on ollut tähän mennessä siinä, että hallintolampaina elänyt kantaväestö on sietänyt kaiken eikä ole pannut hanttiin, koska hallintokoneisto on sen rangaistuksen uhalla kieltänyt. Etnot ovat pelkällä röyhkeydellään olleet niskan päällä. Nyt tilanne on muuttunut toiseksi. Mitä taas tulee varsinaiseen Liittovaltion hallintokoneistoon niin se on joko ammuttu, pidätetty tai lymyilee jossain. Se on kuin muurahaispesä jonka kuningatar on kuollut.

- Olemme saaneet tietoomme että sekä Ranska että Iso-Britannia ovat vaatineet arabivaltioita ottamaan vastaan taistelussa todennäköisesti tappiolle jäävän islamilaisen väestön. Elättämään niitä ei enää siellä ruveta, niin kuin ei muuten täälläkään ja kaikki ase kädessä olevat tai sellaisia avustavat ammutaan ilman muuta. Vastausta noista arabimaista ei ole kuulunut, mutta selväksi on tehty ja ääneen ilmoitettu että niin Ranskan kuin Iso-Britannian ydinaseet ovat nationalistien käsissä. Se voi olla jossain vaiheessa valttikortti. Sen enempää en osaa Euroopasta tällä hetkellä kertoa.

- Suomen kohdalla hallintojärjestelmä on yhtä lailla hajonnut ja etnot ovat aloittaneet samanlaiset hyökkäykset kuin muuallakin. Onneksi etnoja on kumminkin vähemmän kuin esimerkiksi Ruotsissa joten ne on saatu äärimmäistä voimaa käyttämällä nopeasti aisoihin Helsingin ja Turun autonomisia alueita lukuunottamatta. Niissä käydään vieläkin ankaria taisteluita etnojen joukkioiden  ja puolustusvoimien sekä suojelukaartin välillä. Omat ovat niskan päällä mutta siellä joudutaan etenemään talo talolta ja kortteli korttelilta joten tappiot ovat suuria. Muualla päin Suomea nuo alueet ovat joko antautuneet tai ne on piiritetty ja ne yksinkertaisesti näännytetään.

- Meidän välittömillä lähialueillamme Radanvarsikaupungin etninen autonominen alue on myös piiritetty. Alueella on noin 30.000 etnoa ja sitä piirittävät sekä suojelukaartin kaikkiaan kolmen tuhannen miehen vahvuiset yksiköt että puolustusvoimien mobilisoimat kaksi pataljoonaa sekä kaksi kranaatinheitinkomppaniaa. Autonomiselta alueelta on katkaistu niin sähkö, vesi kuin ruokakuljetukset ja etnoja ruokitaan ainoastaan jos ne siirtyvät vapaaehtoisesti Radanvarsikaupungin rautatieasemalle josta heidät kuljetetaan Tornioon ja sitä kautta Ruotsiin, josta he ovat aikanaan tulleetkin. Kaikkeen etnojen tekemään väkivaltaan tai edes alkeelliseenkin vastarintaan vastataan kuolettavalla voimalla. Nyt ei enää neuvotella. Mikäli etnot eivät suostu poistumaan, ne saavat kuolla nälkään.

Könösen raportti ei herättänyt tilannekatsaukseen osallistuvissa miehissä minkäänlaisia tunnereaktioita. Se raja oltiin jo aikaa sitten ylitetty. Täällähän oltiin pärjätty suorastaan vähällä sillä etnojakin oli kuollut vain vajaa sata. Joskus aikanaan sellaisesta lukemasta olisi koko maa pysähtynyt ja hiljentynyt. Nyt se oli vain tilastoluku eikä edes kovin suuri sellainen. Saattaisihan se vielä kasvaakin, jos ne päättäisivät pakkopaastota  itsensä hengiltä. Mutta sehän oli niitten oma päätös. Helsingissä ja Turussa puhuttiin jo tuhansista kuolleista ja ennustettiin niitä tulevan jopa kymmeniä tuhansia. Suomalaisia se oli tässä vaiheessa aivan yksi hailea. Etnoille oltiin annettu vaihtoehto. Ruotsi oli vielä pahemmin kaaoksessa kuin Suomi, mutta siellä tilanne oli vain yksinkertaisesti puhdas anarkia ilman selkeitä rintamalinjoja ja organisoituneita joukkoja. Mutta nyt Naakkamossakin oli mietittävä tärkeämpiä asioita. Niin kuin henkiin jäämistä ja tulevaa talvea. Ja siitä Könönen kertoi lisää:

- Onhan selvää, että ainakin seuraavan vuoden me joudumme pärjäämään pääosin sillä, mitä meillä täällä on. Laivoja ei Suomen satamiin tällä hetkellä juurikaan tule. Logistiikka on koko entisen Liittovaltion alueella sekaisin, tosin täällä Suomessa toimintaansa aloitteleva väliaikaishallinto on kansallistanut kaikki täällä olevat niin logistiikkaan, energiaan ja muuhunkin välttämättömään liittyvät yhtiöt ja laitokset turvatakseen edes niitten perustason toiminnan. Muutakaan keinoa ei ole ja eipä Euroopan alueella ole enää oikein toimivia suuryrityksiäkään joka peräisi omaisuuttaan takaisin. Ja Liittovaltion kanssahan ne kompuksessa olivat muutenkin. Me otamme lähinnä omamme takaisin.

- Joka tapauksessa on selvää, että elintarvikkeita ei tällä hetkellä tule tuontitavarana. Ei ole ketään jolta niitä ostaa, ei ole käypäistä rahaa jolla se maksetaan eikä ole ketään joka niitä meille kuljettaa. Sähkön kohdalla voimme todeta, että tilanne on täällä meillä suhteellisen hyvä, sillä Ylänaakan vesivoimala toimii edelleen ja sen toimintaa turvaamaan on siirretty plutoonan verran raskaasti aseistettuja suojelukaartilaisia. Kyseisen voimalan toiminta on elintärkeää ja suojelukaartilaisille on annettu selvä käsky että kaikki, jotka pyrkivät millään muotoa häiritsemään voimalan toimintaa ammutaan siihen paikkaan. Sitä myötä sähköä saadaan mutta tulevana talvena vanha kunnon halko nousee arvoon arvaamattomaan. Sillä se, saammeko me omien, olemassa olevien varastojemme lisäksi polttoöljyä mistään on vielä täysi arvoitus.

- Ja tästä päästään elintarvikkeisiin. Suojelukaartilaisille on annettu tehtäväksi sekä aseellisesti suojella että työllään avustaa paikallisia niin vilja- kuin karjatilallisiakin. Muualta tuskin ruokaa on tulossa. Täällä sitä ruokaa sentään viljellään ja kasvatetaan mutta suuret kaupungit tulevat olemaan totaalisessa kusessa. Suojelukaarti on ottanut hallintaansa niin kaupat kuin tukkuvarastot. Ihmisten täytyy saada ruokaa. Kaikki säilötty ruoka otetaan talteen ja tuoretta tavaraa ollaan paikallisten yrittäjien toimesta säilömässä että pärjättäisiin tulevan talven yli. Ja tämä ei koske etnoja. Heitä ruokitaan vain, jos he poistuvat maasta. Myös sairaalat ja kaikenlainen lääkintähenkilökunta ja -tarvikkeet ovat suojeluksessamme. Siihenkään ei ole tulevan vuoden aikana välttämättä luvassa täydennystä. Epäselvää on, että missä vaiheessa sitä tulee vai tuleeko ollenkaan, mutta niin suojelukaartin kuin puolustusvoimien edustajat ovat rakentamassa romahtanutta hallintokoneistoa ja infrastruktuuria uudestaan. Työ on vaikea, se kestää pitkään ja tulemme elämään vaikeita vuosia. Mutta jokainen teistä tietää tehtävänsä ja ymmärtää, että meidän on omalta osaltamme rakennettava uudestaan maa nimeltä Suomi. Kukaan muu ei pidä meistä huolta ellemme me itse tee sitä.

Jarre nosti kätensä ja kysyi Könöseltä:

- Tarvitaanko meiltä miehiä piirittämään Radanvarsikaupungin etnoaluetta?

- Ei tarvita. Ainakaan tällä hetkellä. Sekä Radanvarsikaupungin suojelukaarti että paikalle tulleet puolustusvoimien yksiköt ovat saaneet tilanteen hallintaansa ja etnojen hyökkäyshalut ovat hiipuneet kun ne ovat huomanneet että niille pannaan hanttiin ja vielä tosissaan pannaankin. Alue on piiritetty eikä sieltä olla yritetty enää minkäänlaisia hyökkäyksiä. Se kypsyy muutamassa päivässä. Helsingissä ja Turussa tilanne on tiukempi. Pääosa raskaasta aseellisesta voimasta on siellä. Muualla olevat etniset autonomiset alueet ovat ovat pikkuhiljaa antautumassa ja siirtymässä junakuljetuksin Ruotsiin. Se mahdollisuus on myös Radanvarsikaupungin etnoilla.

- Entä ruotsalaiset rajaviranomaiset? Mitä ne asiasta tuumivat?

- Ei heiltä kysytä. Sillä järjestäytynyttä aluetta nimeltä Ruotsi ei ole enää olemassa edes siinäkään mitassa kuin Suomea. Kaikki vähät ruotsalaiset järjestäytyneet aseelliset joukot ovat etelä-Ruotsissa taistelemassa islamilaisia vastaan. Tai lähes kaikki. Huhutaan, että Norrbotten haluaisi irroittautua Ruotsista ja liittyä osaksi Suomea. Siitä saamme ehkä tietoa myöhemmin. Te kaikki tiedätte tehtävänne. Teidän on aika suorittaa ne ja samalla yrittää parhaanne mukaan korjata se tuho, mitä utopistit saivat aikaiseksi. Matka on pitkä, mutta nyt se on sentään alussa. Ja nyt siihen on sentään annettu mahdollisuus. Se mahdollisuus on käytettävä. Mikäli meiltä pyydetään sotilaallista apua Helsinkiin tai Turkuun, niin me menemme. Jos sitä pyydetään Radanvarsikaupunkiin, niin me menemme. Se tilanne voi tulla vielä. Mutta sitä odottaessa jatkamme tavallisten naakkamolaisten elämisen turvaamista kaikin mahdollisin keinoin ja suoritamme puhdistuksen loppuun. Suurin osa poliiseista on jo pidätetty ja riisuttu aseista. Osa on vielä vapaalla jalalla. Samoin kaikki toimistopäällikkötason ja sitä ylemmät Liittovaltion viranomaiset on pidätettävä. Ja sitten on vielä tämä:

Könönen jakoi miehille yhteen niitattuja paperinippuja. Niissä oli sekä tekstiä että valokuvia. Ja alussa oli teksti:

Osallisuudesta törkeään maanpetokseen, osallisuudesta suomalaisiin kohdistuneisiin murhiin, tappoihin, raiskauksiin ja ryöstöihin, osallisuudesta suomalaisiin kohdistuneisiin laittomiin vapaudenriistoihin sekä osallisuudesta suomalaisiin kohdistuneisiin kidutuksiin ovat listalla olevat henkilöt tuomittu kenttäoikeudessa kärsimään kuolemanrangaistus.

Listalla oli tuttuja nimiä ja kuvia Liittovaltion Suomen maakunnan hallintokoneistosta joka aikanaan oli perustettu korvaamaan eduskunta, hallitus ja muu poliittinen koneisto. Puoluekoneistohan samoin kuin vaalit oli jo aikaa sitten lakkautettu tarpeettomina. Nimiä oli kaikkiaan 238 kappaletta. Osan päälle oltiin jo vedetty rasti. Case closed. Permanentally. Könönen totesi:

- Ja niin kuin tuosta listasta voitte sitten todeta, nämä tyypit ovat jo tuomittu. Eli jos henkilöllisyys pystytään varmistamaan, niin mikä tahansa suojelukaartin tai PV:n porukka saa ampua ne niille sijoilleen. Epävarmat tapaukset lähetetään Hämeenlinnaan, jossa keskushallintoa ollaan pistämässä pystyyn. Tuottaako tämä ongelmaa kenellekään?

Miesten ilmeet kertoivat vastauksen, jonka Jarre vahvisti:

- Ei tuota. Sitä saa, mitä tilaa. Ja nämä ovat tilanneet sen tupla-annoksena. Historia ei lopu koskaan. Se voidaan hetkeksi tukahduttaa, mutta se jatkuu aina vaan. Eikä se koskaan unohda. Ja se vaatii maksun. Nämä maksavat sen.

Yksi miehistä kysyi vielä Könöseltä:

- Vaan mitäs me tehdään niitten muitten hallinnon jäsenten kanssa? Siellähän oli virastot täynnä kaikenlaista federalisti-, suvaitsevaisuus-, mediakasvatus- ja LGBTQTiiTyy-virkahenkilöä?

Könönen vastasi:

- Ei niille tehdä mitään. Niille on palkanmaksu Liittovaltion luhistumisen myötä loppunut. Eikä se taatusti tule uuden hallinnon myötä alkamaan uudestaan. Ne löytyvät kyllä jatkossa suojelukaartin soppajonosta niin kuin muutkin. Ehkä niistä jatkossa joku saattaa jopa saada aikaiseksi jotain hyödyllistä. Tosin hyvin pieni osa. Käsitykseni mukaan niistä hyvin suuri osa on jonkunlaisessa shokkitilassa. No, kai se on luonnollista. Jos nollasubstanssilla ja tyhjän paskan hiertämisellä on saanut korkean aseman ja hyvän elannon ja kun ne nyt puolestaan huomaavat olevansa kädettömiä ja tarpeettomia nollia niin kai se pistää hiukkasen huippaamaan.

Jarre mietti vielä itsekseen, että olisiko kaiken voinut hoitaa toisin? Olisiko tappamiselta voinut välttyä? Mutta hän muisti keskustelun isänsä kanssa. Hänen isänsä oli sanonut hetkeä ennen kuin väkivalta oli alkanut:

- Niin… tiedätkös… ennen kuin Liittovaltio otti vallan, oli paljon ihmisiä jotka pyrkivät internetin kautta varoittamaan tulevasta. Heidän ääntään ei kuunneltu. Tärkein syy oli varmaan media. Valtamedia. Se oli valinnut puolensa ja se oli resursseiltaan ylivoimainen. Ei kyseessä ollut varmaan edes mistään salaliitosta vaan typeristä ja sinisilmäisistä sekä kovin, kovin nälkäisen egon omaavista ihmisistä jotka julistettiin nollasubstanssilla intelligentsian jäseniksi. Heidän täytyi vain julistaa vallitsevaa epistolaa. Tämä on nähty historiassa kerta toisensa jälkeen. Pian he maksavat hintaa typeryydestään. Sen aika tuli ja pitikin tulla. Ainoa asia mikä minua siinä harmittaa on se, että ne jotka tämän aloittivat joskus viime vuosituhannen puolella ovat jo kuolleet ja päässeet pakoon vastuutaan.

- Mutta se on selvää, että te pojat tulette vielä lentämään hirviön siivillä ja kauhistelette sitä mitä sillä lennolla joudutte tekemään. Mutta te ette sitä hirviötä synnyttäneet. Sen tekivät ihmiskasvoiset ja hyvän nimeen vannovat hirviöt ennen teitä. Muistakaa se aina.

Isän sanoma riitti Jarrelle. Tehdään, mitä täytyy tehdä. Antaa historian sitten määritellä sen oikeutus. Ja sen oikeutuksenhan määrittelee nimenomaan se, joka sen historian kirjoittaa. Se, joka voittaa.

Naakkamon seisake, syyskuun 11. päivä vuonna 2050

Naakkamon seisakkeelle ei ollut pysähtynyt junia vuosiin. Lukuunottamatta niitä federaation turvallisuusviranomaisten salattuja junia joissa vietiin ihmisiä Itä-Lapin eristysalueille. Nyt siitä suunnasta oli tulossa juna takaisin. Siinäkin oli veturina dieselveturi sillä itseään jälleenrakentava Suomi ei ollut saanut vielä rautateitten sähköistystä täysin varmaan kuntoon. Vaunutkin olivat niitä ikivanhoja sinivalkoisia kakkosluokan vaunuja. Niitä samanlaisia, joihin Jarren ystävät oltiin aikanaan viety ja joitten mukana he olivat lakanneet olemasta. Mutta nyt niissä vaunuissa ei ollut enää telkirautoja.

Nyt he olivat tulossa takaisin. Ihmiset yöstä ja usvasta. Lapin suojelukaartit olivat vallanneet gulagit ja vapauttaneet ihmiset. Eristysalueella oli ollut kaikkiaan neljä suurta vankileirikompleksia. Oli käynyt ilmi, että Liittovaltiolla oli ollut näille leireille salainen pysyväiskäsky että jos Liittovaltion toiminta on vaarantumassa, kaikki vangit oli ammuttava ilman erillistä käskyä ja hävitettävä todisteet leirien olemassaolosta. Yhdellä leirillä tätä käskyä oltiin noudatettu. Kolmella ei. Se pelasti niiden kolmen leirin henkilökunnan hengen. Tosin hekin tultaisiin tuomitsemaan pitkiin vankeustuomioihin. Neljännen leirin vartioitten ja johdon kohdalla ei oikeudenkäyntejä tarvittaisi. Siitä olivat näkemästään järkyttyneet suojelukaartilaiset pitäneet huolen.

Juna pysähtyi seisakkeelle. Vastassa oli paljon ihmisiä. Satoja. Niin moni muisti. Niin moni oli kaivannut kadonneita ihmisiä. Joita ei ollut edes saanut sanoa kadonneiksi. Siitä, mistä piti aikanaan vaieta saattoi nyt puhua. Ja puheessa mainittiin hyvin useasti sana kosto. Vaunun ovet aukenivat. Jarre katsoi, etsi ja tutkaili. Miltä hänen ystävänsä nyt mahtoivat näyttää? Niin pitkän ajan jälkeen. Tuolla. Tuon miehen Jarre tunnisti. Tuon täytyi olla Pera. Hän juoksi Peran luo ja kysyi:

- Vieläkö muistat?

- Muistan. Mukava nähdä taas. Kahdentoista vuoden jälkeen. Se oli kuule pitkä aika. Pitkä aika tyhjyydessä ja olemattomuudessa.

- Entäs muut? Atte? Ja perheenne?

Pera pudisti päätänsä. Se kertoi kaiken. Jarre nyökkäsi ja totesi:

- Olen ajatellut, että sinä muuttaisit näin aluksi minun ja vanhempieni luokse. Siihen asti kunnes saat elämäsi järjestymään. Vanhempani suostuisivat siihen mielellään. Jos aloitettaisiin sillä, että lähdetään meille, pannaan sauna lämpiämään ja otetaan vähän olutta. Voitaisiin puhua menneistä vuosista. Mitä kaikkea silloin oikein tapahtuikaan. Niin täällä kuin siellä, jonne sinut vietiin.

- Sopii minulle. Minä kun olen ihan tyhjän päällä. Enemmän kuin arvaatkaan.

Myöhemmin, Kilpeläisten saunassa.

Jarre tarjosi Peralle saunatauolla uuden oluen ja kysyi:

- Minkälaista se oikein oli?

Pera otti hörpyn, mietti hetken ja vastasi sitten:

- Tyhjyyttä. Tylsyyttä. Ei meitä siellä kidutettu. Ei teetetty pakkotyötä. Tuntui siltä, että Liittovaltion oli pakko saada meidät eristetyiksi mutta ne eivät sitten oikein osanneet hahmottaa, että mitä meidän kanssa tehdään. Niinpä me vaan olimme siellä. Meitä elätettiin. Mutta siihen se jäikin. Minä ja siellä gulagissa olevat ihmiset olemme Peter Paneja.

- Peter Paneja? En ymmärrä. Mitä tarkoitat?

- Meidän ei annettu kasvaa aikuisiksi. Me emme käyneet koulua. Sitä ei ollut. Sitä ei tarvittu. Sillä eihän meitäkään enää ollut olemassa. Meidät pidettiin poissa silmistä ja ennen kaikkea liittovaltiokansalaisten ajatuksista. Meitä vain ruokittiin. Me olimme. Emme eläneet. Emme opiskelleet. Emme tehneet työtä. Emmekä me voineet perustaa perheitä. Katsos, kun kaikki gulagiin tulleet naiset steriloitiin. Menetelmät olivat kehittyneet. Eihän siihen tarvittu kuin yksi väkisin annettu pistos. Kai ne ajattelivat, että väärinajattelijoita ei tarvittu lisää. Meiltä vietiin elämä. Se tavallinen elämä mikä muilla oli. Minä en saanut koskaan kasvaa aikuiseksi. Olin Peter Pan. Olen edelleenkin. Niin kuin kaikki muutkin meistä. Me emme saaneet tietää mistään mitään. Meille oli vain Liittovaltion television tarjoamaa propagandaa ja vallitsevaa olotilaa millään tavoin kyseenalaistamatonta viihdettä. Ja sitten meillä oli päivittäiset valistustunnit. Niihin oli pakko osallistua. Jos ei osallistunut, ei saanut kuponkeja.

- Kuponkeja?

- Niin. Kuponkeja. Niillä sai sitten kulutushyödykkeitä. Kahvia. Tupakkaa. Viinaa. Ja ennen kaikkea huumeita.

- Huumeita?

- Jep. Ne olivat tärkein asia gulagissa. Pilveä ja heroiinia. Ei tietenkään mitään kiihottavia aineita. Minäkin olin täydessä pöllyssä kaksi ensimmäistä vuotta. Mutta sitten älysin lopettaa. Sen sai aikaiseksi yksi seitsenkymppinen ukko joka alkoi toimia minun opettajanani. Vähän niin kuin koulussa. Tietysti salaa. Kaikki opetustoiminta oli kielletty. Eihän meistä pitänyt enää tulla mitään kansalaisia joten piruako meitä opettamaankaan. Mutta tuo mies vaivihkaa opetti minua ja muutamaa muuta pari vuotta. Kunnes gulagin henkilökunta huomasi sen mitä hän teki ja siirsi hänet vankileirin puolelle. Luulen, että hänet ammuttiin saman tien. Kaikki ihmiset, joilla oli organisointikykyä ammuttiin. He olivat vaarallisia. Joten heistä hankkiuduttiin eroon. Niin ammuttiin isänikin. Atten isä kuoli vankileirillä muuten.

- Entä Atte?

- Narkkasi itsensä hengiltä. Veti överit puolitoista vuotta sen jälkeen kun meidät siirrettiin gulagiin. Teki sen tahallaan. Hän ei jaksanut. Niin veti Atten perhekin. Äiti. Sisko. Hekään eivät kestäneet. Tylsyys ja tarkoituksettomuus kävi kidutuksesta. Ehkä se oli tarkoituskin. Joka tapauksessa se sai minut lopettamaan. Vaikkei uskoa tulevaisuudesta ollutkaan. Kuin ehkä pieni siemen, jossain piilossa ja kaukana. Siksi pidin kuntoani yllä ja odotin ihmettä. Lopulta se tuli. Sillä oli rynnäkkökivääri ja sininen käsivarsinauha.

- Entäs ne vankileirit?

- Osa sinne viedyistä siis ammuttiin saman tien. Ne älykkäimmiksi ja sitä myötä vaarallisimmaksi mielletyt. Muille tehtiin psykologisia kokeiluja. Pyrittiin löytämään syy siihen, miksi Liittovaltion ideologiaa ei hyväksytä. Ja löytää keinot, kuinka parantaa ihminen nationalistisesta ja rasistisesta sairaudestaan. Se oli sopivan tyyppisille psykologeille suoranainen ihmemaa. Kuulin siellä gulagissa, että varsinaiset psykiatrit eivät suostuneet siihen touhuun. Nehän olivatkin oikeita lääkäreitä. Niillä oli lääkärin etiikka. Mutta siellä olevat psykologit olivat suorastaan haltioituneita. Tarjolla oli kaikki mahdollinen lääkinnällinen varasto ja kaikki mahdolliset valtuudet. Mielialalääkkeitä. Psykoaktiivisia huumeita. Vuorokaudesta toiseen jatkuvia terapiaistuntoja joissa terapeutti vaihtui mutta potilas pysyi eikä hänen annettu nukkua. Siihen yhdistettiin huxley-tyyppinen jatkuvaan toistoon ja hokemaan perustuva propaganda pakkoterapiaistunnoista muutenkin puolitajuttomille potilaille. Uudelleenkasvatettavat saatettiin sekoittaa päästään niin paljon kuin haluttiin. Kun vain päästiin haluttuun lopputulokseen. Johon ei koskaan päästy.  

- Kuulostaa suorastaan epätodelliselta. Mutta en minä sinua epäile.

- Jos olet nähnyt joskus elokuvan Kellopeli Appelsiini niin se pantiin siellä toiseen potenssiin. Ja ne uskoivat vielä ihan oikeasti toimivansa jonkun määrittelemättömän hyvän puolesta. Lopputuloksena ei ollut uusia uskollisia eurostokansalaisia ja reseptejä sellaisen kehittämiseen vaan lähinnä itsemurhia ja pysyvästi psykoottisia ihmisiä. Mutta kokeiluja jatkettiin. Aina uudestaan ja uudestaan. Epäonnistumisenhan saattoi aina haudata ja ottaa esille uuden koekappaleen. Lähinnä onnistuttiin saamaan aikaiseksi ihmisraunioita. Jollaiseksi Atten isäkin sitten muuttui. Hän romahti ensin henkisesti, sitten fyysisesti ja kuoli lopulta keuhkokuumeeseen. Sisältä hän oli kuollut jo kauan aikaisemmin.

- Entäs tästä eteenpäin? Mitä haluat elämässäsi?

- No, ainakin minä haluan sen elämän. Joka minulta vietiin. Varmaankin opiskelisin itselleni jonkun ammatin. Löytäisin ehkä puolisonkin. Ja sitten minä haluan lukea. Lukea paljon. Käydä kirjastossa. Lukea kirjoja. Paljon kirjoja. Menneistä ajoista. Ajasta ennen Liittovaltiota. Haluan ottaa kiinni kahdentoista vuoden mustan aukon. Tai oikeastaan se musta aukko on kestänyt koko elämäni. Sallassa minä opin sen.

Jarren isä tuli saunan pukuhuoneeseen.

- Hei pojat. Kelpaako seura ja otetaanko viski?

- Jaa? Otetaan toki. Mutta minkäs vuoksi?

- Kattelin meinaan tuossa vähän uutisia. Olis huonoja. Ja hyviäkin.

Isä kaatoi tukevat viskit koko porukalle.

- Mitäs ne ovat ne huonot uutiset?

- Ruotsi on täysin menetetty. Siellä se jäljellä oleva hallinto on ilmoittanut, että Ruotsi on edelleenkin humanismin suurvalta, joten islamilaiset aseelliset ryhmät ovat hallituksen joukkoja eikä mitään rasistista aseellista toimintaa sallita. Svedut eivät näytä oikein pystyvän pistämään hanttiin joten Ruotsista on tulossa islamilainen valtio. Jolla ei tosin ole pienintäkään käsitystä siitä, kuinka se ruokkii niin kansalaisensa kuin uuskansalaisensa. Niin Tanska kuin Norja ovat lyöneet Ruotsin vastaisen rajan kiinni ja ilmoittaneet, että jokainen rajan ylittävä etno ammutaan varoittamatta. Toisaalta meidän kannalta positiivista on se, että islamilaiswhatever-Ruotsi toivottaa Suomesta karkoitetut etnot lämpimästi tervetulleeksi ja sen myötä niin Helsingissä kuin Turussa etnojen vastarinta on loppumassa ja ne ovat siirtymässä suosiolla Ruotsiin. Niin puolustusvoimat kuin suojelukaarti ovat aloittaneet sekä juna- että laivakuljetukset.

- Hyvä meille sinänsä, mutta siitähän me vasta pidemmässä juoksussa naapuri saatiin. Anarkistinen persaukinen Saudi-Arabia rajan takana. Entäs ne paremmat uutiset?

- Norrbotten ja Ruotsin Lappi on ilmoittanut eroavansa Ruotsista ja anonut liittymistä Suomeen. Paikalliset ovat tehneet siellä selkeän niin etnisen kuin poliittisen puhdistuksen.

- Nyt menee jo astetta paremmaksi. Tässä kun on ollut jo sitä etnistä pakkosekoittamista ihan tarpeeksi. Oliko muita uutisia?

- On. Iso-Britannia ja Ranska ovat ampuneet ydinohjuksia niin Pohjois-Afrikkaan kuin Saudi-Arabiaan asumattomille alueille. Ja ne ovat ilmoittaneet että mikäli nuo maat eivät ala ottamaan vastaan haittamaahanmuuttajaväestöä niin seuraavat paukut tulevat sitten öljykentille. Arabimaat ovat ilmoittaneet harkitsevansa uhkavaatimusta vakavasti. Ja Itä-Euroopan asevoimat ovat tulossa auttamaan länsieurooppalaisia. Suomeenkin on tulossa joukkoja Virosta. Latvian ja Liettuan joukot menevät sitten Saksaan, koska meillä alkaa tilanne rauhoittua. Mutta siellä on vielä täysi teurastus menossa.

Peran isä kaatoi kaikille uudet viskit.

- Tulevaisuudelle. Ehkä se on kuitenkin vielä edessä. Ei ehkä niin hyvänä kuin menneisyys joskus kauan sitten oli. Mutta siihen voi aina kuitenkin pyrkiä. Ainakin se hirviö, joka tässä välissä piti valtaa on lopultakin kaatunut.

Jarre ja Pera kohottivat lasit.

- Tulevaisuudelle.