EPISTOLAN TOISTON TOISTOA

On jokseenkin käsittämätöntä kuinka suurella monotonisella innolla Suomessa on jaksettu viimeisen parinkymmenen vuoden ajan toistaa samoja kliseitä ja yleensä sellaisella asenteella että toistajasta saa vaikutelman että hän on keksinyt nuo n kertaa lausutut kliseet ihan itse ja ensimmäistä kertaa. Epäselvää on, että toistetaanko kliseitä siksi että asema ja ns. ajan henki sitä vaativat vai onko kyseessä niin yksinkertainen yksilö että hän ihan oikeasti uskoo toisilta opettelemaansa kukkokiekuun.

Tuoreimpina epistolan toistajina voidaan mainita pari henkilöä. Ensimmäisenä STTK:n puheenjohtaja Antti Palola joka toteaa että Suomi tarvitsee maahanmuuttajia turvaamaan huoltosuhdetta ja hyvinvointipalveluita ja jatkaa vielä:

- Oli maahanmuutosta mitä mieltä hyvänsä, Suomi ei modernina kansainvälisenä hyvinvointivaltiona ja EU:n jäsenenä voi vetäytyä vastuustaan. Ratkaisumme ei myöskään voi olla impivaaralainen eristäytyminen ja rajojen sulkeminen. Ratkaisu on asiallinen politiikka.

Tämähän on yksi epistolan peruskiviä ja oletettavasti kyseinen Palola itsekin tietää ettei Suomesta löydy ihmisiä jotka vaatisivat Suomelle rajavalvontaa tyyliin Neuvostoliitto tai DDR. Se, että maahan ei lasketa haittamaahanmuuttajia on tervettä järkeä eikä ”impivaaralaista eristäytymistä” jota termiä muuten haittamaahanmuuton vastustajat eivät itse ole koskaan käyttäneet. Tulee muistaa myös että suomalainen rajavalvonta vielä 1980-luvulla esti haittamaahanmuuton eikä kukaan muista silloin eläneensä Suomen Demokraattisessa Kansantasavallassa. Suomesta pääsi pois ja Suomeen pääsi jos tänne oli asiallista asiaa ja matkustusasiakirjat kunnossa. Kaksikymppisenä eläkepapereitten hankkimista ei nähty asialliseksi asiaksi. Luulisi myös Palolankin ymmärtävän että ns. hyvinvointipalveluita ei ylläpidetä niitten ulkomailta haalittujen käyttäjien lisäämisellä.

Epistolan toiston toistoa jatkaa Sosiaali- ja terveysministeriön asiantuntija Jere Päivinen (Luoja meitä näiltä loputtomilta ”asiantuntijoilta” varjelkoon) joka toteaa:

Suomen huoltosuhde oli vuonna 2015 Pohjoismaiden heikoin ja sen ennustetaan heikkenevän aina vuoteen 2080 saakka. Vuonna 2015 taloudellinen huoltosuhde oli 143, eli jokaista sataa työssäkäyvää suomalaista kohden oli 143 ei-työllistä.

Jos kyseessä olisi asiantuntija eikä ”asiantuntija” hän ymmärtäisi että Suomen huoltosuhdetta ei paranneta sillä että maahan lasketaan pysyvälle veronmaksajien kustantamalle elatukselle parikymppisiä jätkiä. Oikea asiantuntija ymmärtäisi myös (pian kolmenkymmenen vuoden kokemuksella) että korkean verotuksen ja korkean sosiaaliturvan Suomi houkuttelee nimenomaan näitä elatusautomaatin piiriin pyrkijöitä. Oikea asiantuntija ymmärtäisi että ongelman ratkaisuksi ei voida haalia ongelman pahentajia jotka maksimissaan kilpailevat suomalaisten kanssa halpatyövoimapaikoista tai joista muutamista tehdään julkishallintoon mannekiineja hoitamaan tehtäviä joita ei olisi olemassakaan elleivät kyseiset kansanryhmät olisi tulleet Suomeen. Siis elätettäväksi. Ei työhön.

Siihen nähden palataan STTK:n Palolaan joka toteaa seuraavasta hallitusohjelmasta:

Yksi osa sitä on oltava aktiivisen, työperäisen maahanmuuton edistäminen erityisesti osaavalle ja koulutetulle työvoimalle. Työvoimatarpeiden ohella maahanmuuttopoliittisen ohjelman tulisi sisältää esimerkiksi koulutusta ja osaamista, perhepolitiikkaa ja kulttuuria koskevat toimintamallit sekä niiden rahoitus. Ääripäissä liikkuvan maahanmuuttokeskustelun sijasta tarvitsemme järkevää ja kokonaisvaltaista maahanmuuttopolitiikkaa.

Herää vahva epäilys että kyseinen kappale on kirjoitettu puppulausegeneraattorilla. Tähän voi kuitenkin todeta että nämä ” koulutusta ja osaamista, perhepolitiikkaa ja kulttuuria koskevat toimintamallit” ovat tähänkin asti kuuluneet sanahirviö ”kotouttamisen” piiriin joka tarkoittaa tietysti sitä, että ihminen on automaattisen elatuksen piirissä koko ikänsä vaikka hän ei viitsisi opetella sanaakaan suomea ja hänen kielensä ja kulttuurinsa ylläpitämistä tuetaan veronmaksajien rahoin vaikka veronmaksaja ei tästä pakkoylläpitämisestä mitään hyödykään.

STTK on suomalainen ammattiliitto jonka pitäisi ainakin periaatteessa toimia suomalaisten työntekijöitten edunvalvojana. Hotellin respasta esitetään STTK:lle kysymys:

Luulitteko ihan oikeasti että nuo tänne tulleet ”huippuosaajat” kartuttavat liittonne kassaa?

Voi esittää toisenkin kysymyksen:

Jos joku on mennyt kohta kolmekymmentä vuotta perseelleen niin oliskos viisasta todeta että reisille meni ja yrittää jotain muuta? Vaikka käskeä kansalaisia kantamaan säkillä valoa tupiinsa? Ei siinäkään varsinaisesti järkeä ole mutta se maksaa huomattavasti vähemmän eikä kyseinen säkkivalo tapa, pahoinpitele, ryöstä eikä raiskaa suomalaisia.

Hotellin respassa jäädään odottamaan sitä seuraavaa ensimmäistä kertaa keksittyä epistolaa joka on lausuttu ensimmäisen kerran joskus vuonna 1991. Jäämme myös odottamaan sitä kysymystä mikä on epistolan toistajien keskuudessa totaalisesti unohtunut:

Mihin me unohdimme suomalaiset?

MYYMÄLÄAUTO AJAN VIRRASSA

Elettiin lokakuun alkua, näinä aikoina ja näinä vuosina. Tarinamme paikka sijaitsee siinä pisteessä jossa Nyhtänköljän kunta vaihtuu Teppanan kunnaksi. Pohjoiseen etenevä tie oltiin asfaltoitu joskus 1980-luvun alussa ja kuntien rajalla oli levike. Tarkemmin sanottuna levike oli Nyhtänköljän puolella. Kuntien rajana toimi pieni puro jonka ylitti silta ja jota kartassa sanottiin hieman liioitellen joeksi. Levikkeelle ajoi Nyhtänköljän suunnasta punainen Nissanin pick-up, pysähtyen ja purkaen sisältään kaksi silmiinpistävää rumaa miestä. Siinähän olivat Perskeleen Ykä ja Lötjösen Eelis jotka kävelivät tienpieleen ja esittivät hetken aikaa ”not so manneken but pis anyway”-patsasta. Vai performanssiksiko tuota olisi pitänyt kutsua? Miehet eivät osanneet sanoa, koska eivät olleet kovin taiteellisesti suuntautuneita eikä kysymys heitä kiinnostanut. Kunhan käytiin kusella.

Onnistuneen lorisevan tyhjennysharjoituksen jälkeen oli tietysti aika panna palamaan voimasavuke Bostonit. Miehet olivat matkalla pohjoiseen kohti Turpaanpuottamanjärveä jossa heillä oli tarkoitus ulkoiluttaa pyssyjään muutama päivä. Matkan varrella oltiin pysähdytty Nyhtänköljässä kahvilla Ykän vanhempien luona. Lötjönen höksötteli vielä kessua käprytellessään muistellessaan isä-Perskeleen tarinoita vanhoilta ajoilta. Olihan Nyhtänköljä ollut aikanaan melkoisen punainen paikkakunta ja joskus 1990-luvulla oli eräässä Oy Firma Ab:n yksityisille myydyssä rivitalossa remontin yhteydessä huomattu että osa koolauksista oltiin jätetty ilman villoja ja tilalle oli laitettu Kansan Uutiset ja lappu ”herrojen perseet joutaa palella”. Kahville oli tullut myös Ykän liki yhdeksänkymppinen täti joka asui palvelukodissa ja josta oli oikein mukavaa nähdä Ykän lisäksi hänen kavereitaan sieltä Huitsinnevadasta.

Huitsinnevadasta kotoisin oleva ja siellä koko ikänsä asunut Lötjönen oli katsellut Nyhtänköljän rytekköistä, pöpelikköistä ja häpelikköistä maisemaa ja todennut että tästä synkästä maisemasta ei kyllä synny kuin antaumuksellisia itsensä hirttäjiä tai sitten Ykän kaltaisia viha-ajattelijoita ja Huitsinnevadan yhtä lailla ryteikköinen maisema sekä Pinnanmaan mäkiset tasankomaat antavat viha-ajatteluun sen viimeisen silauksen. Ykä totesi siihen että myöntää täytyy ja aika ajoin eniten vituttaa nimenomaan ihan kaikki mutta onneksi kumminkin pääosin vituttaa kieli poskessa ja se poskeen muljahtanut kielihän se suvaitsevais-tiedostavaa yksilöä puolestaan urakalla jurppii. Lötjönen totesi tähän että joo, huumori on totalitarismin pahin vihollinen ja yksilö joka ei suostu väpättämään alaleukaansa tiedostavasti väpätystä vaativassa tilanteessa on aina jotenkin epäilyttävä. Ellei sitten suorastaan natsi. Sitten hän ei sanonutkaan enää mitään vaan tuijotti eteensä. Ilme oli ihmettelevä, joskaan ei varsinaisesti kuvannut yllättyneisyyttä. Ykä tiedusteli pärstävärkin mallia:

- Mikäs miehen hiljensi ja teki zombienaamasta vielä entistäkin zombiemman? Jos se on yleensä mitenkään mahdollista.

- Vilkaises meidän kiesiä.

Ykä käänsi rintamasuuntansa ja kas, heidän vanha uskollinen Nissaninsa oli muuttunut vielä huomattavasti vanhemmaksi Moskvitsh Eliten avolavapakuksi. Myös tie oli muuttunut soratieksi. Miehet totesivat että näyttää taas olevan tarjolla Kalevi Keihäsen aikamatkailua. Ohitse ajoi vanha Bedford-kuormuri jonka vaihteet äänestä päätellen olivat niitä vanhoja synkronisoimattomia. Kuskin hiusmallista miehet kuitenkin ehtivät päätellä että nyt ollaan jossain 1970-luvulla. Ykä katseli ympärilleen ja vinkkasi Lötjöselle:

- Katos hei tota.

Levikkeelle oli ilmestynyt keltainen yhteispostilaatikko ja siihen oltiin naulattu kyltti:

NYHTÄNKÖLJÄN OSUUSKAUPAN

MYYMÄLÄAUTO
PYSÄHTYY TÄSSÄ
MA KLO 13.00

TO KLO 13.00

Tämänkertaisen aikamatkan ohjelma alkoi hahmottua toveruksille. Kello lähenteli yhtä ja paikalle alkoi ilmestyä muitakin autoja. Näkyi olevan Datsun Bluebird, kuplavolkkari sekä ehkä 1950-luvulta peräisin oleva Mosse. Pari polkupyöräilijää ja yksi Pappatunturikin näytti lähestyvän. Automerkeistä ja yleisvaikutelmasta saattoi päätellä että elettiin niitä aikoja kun kyläkaupat joukolla kuolivat ja tilalle ilmestyneet myymäläautot pitivät syrjäseudun hengissä.

Ykä ja Lötjönen katselivat paikalle tulleita ihmisiä, nyökkäsivät hyvät päivät ja ajattelivat hetken ajan olevansa mukana Rintamäkeläiset-sarjassa sillä kaikki myymäläautoa odottavat ihmiset tunsivat toisensa ja rupattelivat hyväntuulisesti leppoisella ja mukavan arkisella sävyllä. Lisäksi niin miesten kuin naisten asusteista pääosan muodosti siihen aikaan yleinen ruskea teryleeni. Naisilla erityisesti hameissa ja miehillä vähän yleisemminkin. Toverukset vilkaisivat toisiaan ja huomasivat olevansa itsekin aikamatkailuun sopivissa teryleenivermeissä ja vaikutelman kruunasi molempien päässä oleva oranssi Hankkijan lippalakki. Miehet hikoilivat sillä teryleeni ei ollut ehkä sitä kaikkein hengittävintä vaatemateriaalia ja syksyinen päivä oli varsin lämmin. Hikoilua lisäsi miesten päällä olevat nailoniset kauluspaidat. Ykä kohotti hieman Hankkijan lätsää, raapi päätään ja totesi sitten Lötjöselle:

- Valmistaudupas rauhan ajan aseveljeni sitten aikaparadoksiin.

- Täytynee valmistautua. Onhan noita jo ennenkin nähty. Mutta jos vielä hieman täsmennystä tämän kertaiseen Twilight Zoneen saisi?

- No se on meinaan sillä lailla että mikäli minä tään homman ja ajan sekä paikan oikein hahmotan niin tuossa tänne tulevassa myymäläautossa on myyjänä minun tätini. Yli neljäkymmentä vuotta sitä tätiä nuorempana minkä sinä muutama hetki sitten tapasit. Ja tunnen minä sen kuskinkin. Tai tunsin siis. Jytösen Mikko. Mukava mies kuin mikä. Kuoli pikkuisen ennen vuosituhannen vaihdetta.

Paikalle kokoontuneitten ihmisten ei tarvinnut odottaa enää kauan ja myymäläauto saapui paikalle ajallaan. Niin kuin siihen aikaan kuuluikin vaikka syrjäisimmästä syrjäisimmässä ehkä oltiinkin. Ykä totesi lähestyvää autoa katsellessaan:

- Joo… tuttu mersuhan tuo on… minä sitä olen kuule nyrkillätapettavana ollut tuossa kyydissä…

Myymäläauto saapui, pysähtyi ja myyjä aukaisi oven. Miehet laskivat muut asiakkaat ensiksi sisälle ja tarkistivat samalla lompakkonsa. Jep, sieltä löytyi näillä reissuilla totuttuun tapaan vanhaa hyvää riihikuivaa Kekkoslovakian markkavaluuttaa ja sentin paksuinen korttinippu oli lompuukista puolestaan kadonnut. Täysin tarpeettomana. Tähän aikaan pärjättiin ilman niitä aivan hyvin. Sitten miehet nousivat pyörillä kulkevaan myymälään. Auton radio soitti hissukseen Yleisradion rinnakkaisohjelmaa jossa Ami Aspelund lauloi ”sinussa on roimaa alkumiehen voimaa, kanna minut metsään, apinamies”. Nuo apinasta varsin pienellä maskeerauksella käyvät toverukset ottivat Hankkijan lippalakit pois päästään ja sanoivat hyvätpäivät. Kuskina oli parrakas, hymyilevä ja ehkä toverusten ikäinen mies. Myyjänä taas puolestaan oli Ykän täti. Tuo pirtsakka, puolessavälissä viittäkymmentä oleva nainen toivotti kaksi muukalaista tervetulleeksi:

- No päivää! Ette ole aikaisemmin täällä käyneetkään. Onko teillä mökki täällä jossain vai mikä vieraat tänne Nyhtänköljän syrjäisimpään kolkkaan tuo?

- Ei kun me ollaan läpikulkumatkalla mutta kun polteltiin tuossa tupakit niin huomattiin että kaupan auto on just tulossa. Mökille me kyllä mennään mutta vähän pohjoisemmaksi ja ajateltiin hoidella nuo ostokset tässä samalla pois. Kun ei tiedä onko se kauppa siellä perillä välttämättä enää auki. Meillä kun on vielä tuota ajomatkaa.

- No herrat ovat hyvät ja katselevat ihan kaikessa rauhassa. Eiköhän täältä mökkitarpeet löydy.

Toverukset astuivat peremmälle ja huomasivat tiskillä myynnissä olevan Maakuntalehden kertovan nyt olevan kahdeksas lokakuuta vuonna 1974 ja että Saksan Demokraattinen Tasavalta juhli parhaillaan perustamisensa 25-vuotisjuhlia. Tulipahan sekä aika että ajan henki kerralla kalibroitua kohdalleen. Miehet kävelivät myymäläauton perälle, kappale radiossa vaihtui Fredin Rakkaustarinaan ja  Lötjönen veresti muistojaan:

- Mistä alkaisin… kun mummon kirjopyykin vahingossa valkaisin… ei se tainnu kyllä mennä ihan niin. Vaan meillähän oli tarkoitus ostaa eväät reissulle Häkälästä mutta eiköhän menny nyt suunnitelmat kerralla uusiksi? Täällä kun on taatusti parempaa tarjolla.

- Joo, niin meni… ja onhan meillä se matkajääkaappi. Eväs kyllä säilyy vaikka matkaa on vielä. Katotaas… no helevetti… vanhaa kunnon sikanautasäilykettä… tota muutama purkki koriin ny ainakin.

- Joo, ja koska eletään Kekkoslovakiassa niin muutama HK Blöö kyytiin. Sehän oli aikanaan synonyymi lenkkimakkaralle.

- Tosta otetaan pari ruisleipää ja pari pakettia voita.

- Tölkkihernesoppaa myös ilman muuta mukaan. Tosin se on niitä harvoja mitkä on edes jotenkin säilyttänyt tasonsa ajan kuluessa. Veistellään vaikka kekkoslovakialaista sikanautaa sekaan. Siitä ei muuten pierun juuri paljon parane.

- Hä-hää, odotettavissa hirveitä ilmataisteluita. Tosta sitten leivänpäälle lauantai- ja gotlermakkaraa. Ja tossahan näkyy olevan sitä hyvää maksamakkaraa merkkiä ”Se hyvä maksamakkara jonka nimeä Ykä ei muista”. Sitten vielä pari tuubia Turun Sinappia. Ajalta ennen kuin se läksi seikkailemaan maailmalle.

- Juu, kahta en vaihda. Meinaan sukkia. Ja tölkissä olevaa lihapullakastiketta mukaan ilman muuta. Ja tosta sitten noita makaryllejä. Muistatkos noi?

- Joo… Taverna Miooo… munamakaroooniiii… mutta sumppia tarvitaan kanssa…

- Otetaan pari pakettia tota vanhaa Santos-kahvia…

Tiskiltä Ykän täti huomautti että kaikki tavara on kyllä ihan tuoretta. Ei täällä vanhentunutta kenellekään myydä.

- Anteeks… ajatuskatkos… tosta vielä muutama purkki kunnon kulutusmaitoa… ja hei, tuosta muutama pussi Rymdiä tietysti… ja sitten jokunen pullo Sitruunasoodaa tuolla peukalonhalkaisukorkilla…

Miehet tulivat ostostensa kanssa tiskille ja ostivat samalla kartongin voimasavuke Bostonia,  pussillisen merirosvorahoja sekä muutaman pullon Koffin keskiolutta sillä tyylikkään tyylittömällä 3-etiketillä. Merkkarit olivat niitä isoja ja alkuperäisiä ajalta ennen kuin niitten kokoa alettiin pienentää koska joku urpo onnistui tukehtumaan niihin. Lisäksi ostettiin vielä Maakuntalehti, Maaseudun Tulevaisuus ja Kansan Uutiset. Ykän täti totesi hymyillen että herrat lukee uutisia varmuuden vuoksi joka vinkkelistä ja sen jälkeen naputteli – tai paremminkin ruksautteli – hintoja mekaaniseen kassakoneeseen, väänsi sitten koneen kammesta joka oli kuin yksikätisessä rosvossa aikanaan ja ilmoitti hinnan. Miehet maksoivat suut hymyntirrissä tulevia kulinaristisia nautintoja ajatellen. Ykän täti katseli Ykää todeten hieman arasti aivan kuin peläten tunkeutuvansa vieraan miehen henkilökohtaiselle manttaalille jota ei täälläpäin eikä tässä ajassa kovin mielellään harrastettu:

- Anteeks mutta… minusta kun vaan jotenkin tuntuu että minä olen joskus tavannut teittin… en kyllä muista missä… mutta on jotenkin semmonen tunne…

Ykä näytti miettivän hetken, aivan kuin muistellen mahdollista tapaamista ja vastasi sitten:

- En minä kyllä saa oikein mieleeni… voihan se olla että me ollaan joskus jossain törmättykin… tiedä vaikka törmättäisiin uudestaankin… eihän sitä elämän kulkua etukäteen osaa ennustaa… mutta suuret kiitokset hyvistä ja kohtuuhintaisista ostoksista… te ette arvaakaan kuinka paljon me nautittiin tästä pienestä hetkestä…

Toverukset astuivat ulos myymäläautosta joka käynnistyi, kaasutti, ja katosi jonnekin kauan sitten kadonneen ajan usvaan. Myös muut paikalla olleet ihmiset muuttuivat läpinäkyviksi ja katosivat. Paikalla oli enää vain tyhjä levike ja vieressä sillan alla soliseva joeksi nimitetty puropahanen. Mossen avolavapakukin oli muuttunut jälleen Nissaniksi ja miesten teryleenivermeet maastopukuihin. Miehet lastasivat ostoksensa matkajääkaappiin, työnsivät töpselin tupakansytyttimeen ja sen jälkeen Ykä käynnisti auton ja löi ykköstä läpeen. Lötjönen kaiveli esille valkoisen paperipussin jossa oli merirosvorahoja. Niitä aitoja ja alkuperäisiä:

- Ulkomaanpellethän ne ei ymmärrä salmiakista mitään. Mutta me ymmärretään. Niin että pannaanpa suu kitkeräksi kekkoslovakialaiseen makuun.

Ykä kaivoi pussista merkkarin, natusteli sitä aikansa ja totesi sitten:

- Se vaan on toi aika varsin julma isäntä. Sellaista rautaa ei ole mitä se ei ruostuttaisi. Eikä ihmistä jonka selkää se ei taittaisi. Toi mun täti oli kova mamma aikanaan. Nyt hän on siellä palvelukodissa täysin autettavana ja talutettavana. Vaikka onkin vielä kovasti sydämellinen ja lämminhenkinen ihminen. Hän tykkää nähdä minua aina kun minä käyn Nyhtänköljässä. Se muistuttaa häntä menneistä vuosista. Niistä vuosista jolloin minä pikkupoikana tykkäsin käydä siellä Laidanperällä missä hän Tanen kanssa silloin asusteli. Tanekin on ollut tups´ahossa jo iät ajat. Lähimuisti tädillä on kyllä mennyt aika onnettomaksi. Vanhat ajat hän kyllä muistaa. Mutta onneksi hän on näköjään unohtanut kaksi vierasta rumaa miestä jotka kävivät ostoksilla hänen myymäläautossaan lokakuussa 1974.

Lötjönen tuumaili aikansa ja totesi sitten:

- Niin… se on meilläkin kuule vielä edessä… se ajan hampaan puraisu… syvä, kipeä ja peruuttamaton… nopeammin kuin uskotaankaan… sen lisäksi että aika on julma ja voittamaton niin se on nopea… se pitää kovemman kiirun kuin pieni ihminen joka ei oikein pysy sen kulussa mukana… mutta siitä tuli mieleen että palataankos tällä reissulla vielä hetkeksi vanhoihin aikoihin? Meillähän on ollut tapana pistäytyä tässä matkan varrella Päättömänjärven Essolla kahvilla. Mutta jos jätettäis se nyt väliin ja käytäis ennen sitä Essoa olevalla levikkeellä, keiteltäis Trangialla sumpit ja nautittais evästä vanhaan kekkoslovakialaiseen malliin?

- Hitto joo, niin kuin silloin joskus kaljupään vallassa ollessa. Kun reissulla yöt vietettiin teltassa leirintäalueella. Ei silloin ollu mitään ABC:tä missä ihmiset nykyisin syövät doubleshitburgereita ja chickenfuckingnuggetseja. Keiteltiin kahvit retkikeittimellä ja syötiin voipaperiin valmiiksi käärittyä ruisleipää voilla ja lauantaimakkaralla. Se veti kiinni. Tarvittavat tarpeetkin tuli ostettua myymäläautosta.

Nissan jatkoi matkaansa ja satunnaiset aikamatkailijat Perskeles ja Lötjönen kulkivat kohti uusia – ja onneksi mukavan vähätapahtumaisia – seikkailuja. Mitäs sitä tällä iällä enää niin riekkumaan. Vanhenevat ja rapistuvat ajan puraisemat äijät.

Kiitos inspiraatiosta blogikollega Kryptalle ja vakikommentoija joppos 123:lle.

JOTAIN IHAN MUUTA LIII

Ja tähän tietysti ensiksi otsikon vaatima kuva:

Eikä tämäkään kirjoitus liity millään muotoa Li Anderssoniin. Kirjoituksen otsikoksi sopisi ennemminkin:

Ykä ja kadonneet asiat

Tällä blogillahan on lukijoita jopa tällä vuosituhannella syntyneissä, tosin pitämäni gallupin mukaan blogin lukijoitten keski-ikä lähentelee viittäkymmentä vuotta. Näin ollen ajattelin tässä hiljaisessa heinäkuussa käydä hieman läpi asioita joita joskus oli, muttei enää ei, ei ainakaan läheskään samassa volyymissa kuin joskus. Vanhemmat lukijat ne muistavat, nuoremmat ovat ehkä niistä lukeneet. Aloitetaan täysin randomissa järjestyksessä:

Kansakoulu

Ykähän kuuluu siihen välikoppamalliin joka aloitti koulutaipaleensa kansakoulusta ja siirtyi sitten myöhemmin peruskouluun. Kansakoulu kesti neljä vuotta ja sen jälkeen siitä siirryttiin joko oppikouluun jonka päässä oli ylioppilaskirjoitus tai sitten kansalaiskouluun joka puolestaan valmisti oppilaita ammattikouluun ja työelämään. (Ja tähän väliin huomautus eli äläs Ykä höpise sen huonon muistisi kanssa. Neljän vuoden jälkeen saattoi hakea oppikouluun ja kansalaiskouluun menijät kävivät kansakoulua kuusi vuotta. Kiitos aiheellisesta korjauksesta Anolle ja Kryptalle).

Peruskoulua on pidetty Suomen suurimpana koulu-uudistuksena ja samalla onnistumisena. Ykän mielikuvat kansakoulusta peruskouluun siirtymisessä olivat lähinnä se, että ruuan laatu ravintoympyrän myötä virallisesti parani mutta maullisesti heikkeni ja varsinkin peruskoulun yläasteelle siirryttyä häiriköt alkoivat pitää valtaa luokassa. Varsinkin naisopettajien tunneilla.

Ehkä se oli sitä edistystä. Trendihän on jatkunut ja lisääntynyt tähän päivään saakka. Silloin aikanaan löysättiin kuria ja sitten tuli ns. nuoriso-ongelma. Johon vastattiin löysäämällä kuria lisää ja se ongelma paheni. Jolloin löysättiin kuria lisää jne ja nyt ollaan tilanteessa jossa hyvin monelle nuorelle kannabis on lakritsia ja huumeet alkavat vasta amfetamiinista ja niitten johdannaisista. Ja niitä käytetään. Järkyttävän paljon.

Sunnuntaiajelut

Vielä 1970-luvun alussa niin Perskeleillä kuin muissakin kekkoslovakialaisissa perheissä harrastettiin usein sunnuntaiajelua eli lähdettiin tilavilla perheautoilla (esim. Toyota Corolla, Datsun 100, Lada 1200, Fiat 600, Ford Anglia jne.) ajelemaan sunnuntaiajelua ilman sen kummempaa päämäärää vain pelkästä ajelemisen ilosta. Sitten vuonna 1973 tuli se Jom Kippur-sota josta pikku-Ykäkin ymmärsi jo jonkun verran ja sen seurauksena tulleen öljykriisin myötä bensan hinta hyppäsi ja sunnuntaiajelut loppuivat siihen. Silloisessa energiakriisissä valtio antoi seuraavanlaiset määräykset:

·         asuin- ja toimistohuoneiden ylin lämpötila 20 astetta

·         myymälöiden ja työhuoneiden ylin lämpötila 18 astetta

·         varastojen ja teollisuustilojen ylin lämpötila 16 astetta

·         autotallien lämmitys kielletty

·         lämmitetyn veden käyttö uima-altaissa kielletty yleisiä altaita lukuun ottamatta

·         lumen sulattaminen kaduilta ja pihamailta lämmitetyllä vedellä kielletty

·         autojen lämmitys sähköverkosta kielletty alle 10 asteen pakkasella

·         liikkeiden näyteikkunavalaistus sallittu vain liikkeiden aukioloaikoina

·         moottoriteitä ei saa valaista

Sunnuntaiajelut taitaa olla sellainen perinne joka ei todellakaan koskaan enää palaa. Ikävä sinänsä. Perskeleillä ajeltiin mielellään pienemmillä teillä joita silloin vielä ei oltu asfaltoitu ja olihan sitä auton taakseen jättämää pölypilveä päheää katsella. Ajetaanks iskä vielä pikkunen lenkki hei joohan?

Ryyppy

Jos autoista puhutaan niin yksi kadonnut asia on tietysti ryyppy. Nykynuoriso – niin kuin isänsä ja esi-isänsä –  toki tuntee ryypyn mutta hieman toisessa mielessä. Se autoiluun liittyvä ryyppy eli rikastin oli kikka jolla lisättiin moottoriin menevää bensamäärää suhteessa ilmamäärään joka puolestaan auttoi käynnistyksessä varsinkin kylmillä ilmoilla. Ryypyt taisivat hävitä tavallisista autoista viimeistään 1990-luvulla. Kovasti vähenevä tai autoiluun nähden lähes hävinnyt ilmiö on myös:

Kaksitahtimoottori

Nykyisinhän noita kaksitahtikoneita on lähinnä moottorisahoissa ja muissa pienkoneissa mutta autoissa niitä ei Wartburgien jälkeen ole pahemmin enää ole ollut. Warreja ei teillä enää näy ja pois yhteisöllisestä kokemuksesta on jäänyt sen astmaatikon hengitystä muistuttava rhäähättät-rättärättä-hräähäähää-rättättäät-käyntiääni. Warrejen lisäksi jokainen kekkoslovakialainen muistaa aikanaan bensiksillä olleet kaksitahtibensa-automaatit:

Ja kun näissä moottoriasioissa liikutaan niin mennäänpä seuraavaan kadonneeseen asiaan eli:

Mopo

Mopollahan tässä tapauksessa tarkoitetaan oikeaa mopoa niin kuin kuvan Pappatunturia eikä näitä nykyisiä moposkoottereita jotka tappoivat suomalaisen mopotuotannon. Mutta 1970-luvulla Suomi oli vielä täynnä vanhoja kunnon mopoja. Joilla ajettiin ja urakalla ajettiinkin. Suomi liikkui mopoilla. Joita myös mainostettiin:

Ja tähän väliin on pakko heittää Sleepy Sleepersin Kesämopo.

Nykyisin jos sattuu vahingossa näkemään vanhan Pappatunturin niin se herättää hyvin nostalgisia tunteita Sliippareitten aurinkoisesta mopokesästä. Hyväkuntoiset pappatunturit ovat muuten nykyisin rahanarvoista tavaraa. Kypäräpakko mopoihin tuli joskus vuonna 1981 ja Ykän muistissa on erään vanhan mopomiehen lause kypärää ostaessaan: ”saiskos yhden avoauton katon, kiitos”.

Pysytään ajoneuvoissa ja muistellaan kaiholla postiautoa:

Postiauto. Tuo mainio oranssinvärinen sekajuna joka kuljetti kyydissään niin ihmisiä kuin postia ja joka oli varsinkin syrjäseudulla hyvin tärkeä liikkumisen väline. Postiauton kyyti oli tietysti hieman hitaampaa kuin silloin haja-asutusalueillakin varsin taajaan kulkeneiden muitten bussilinjojen kyyti sillä kuski pysähtyi tavallisten pysäkkien lisäksi tienpielessä sijaitsevilla yhteispostilaatikoilla ja nakkeli sinne parinkymmenenkin talouden postin kerralla. En muuten muista kuulleeni että niistä postilaatikoista olisi koskaan varastettu kenenkään postia. Postiauto kuskasi myös pikku-Ykää aikanaan Nyhtänköljän Laidanperälle jossa asusteli täti ja hänen maanmainio miehensä Tane.

Tuota postiautoa katsellessa lukija saattoi huomata toisenkin lähes kadonneen asian (joskus harvoin niihinkin vielä törmää) eli mustapohjaiset rekisterikilvet:

Näissä kilvissä oli se – ainakin pikkupoikaa miellyttävä – piirre, että rekkarista saattoi silloin alkukirjaimen perusteella nähdä mistä läänistä auto oli ja vieraampia rekkareita oli aina mukava bongata. Tosin auton ostajalle se ei ollut välttämättä niin mukavaa sillä muistini mukaan jos osti auton vaikka Kuopion läänistä ja asui itse Oulun läänissä niin auto piti rekisteröidä sinne uudestaan mikä tietysti aiheutti oman vaivansa.

Kekkoslovakiassa ainakin kesäisin näkyi sitten varsin paljon ruotsalaisia kilpiä ja niitten autojen kuskit puhuivat liki sataprosenttisesti suomea kun he olivat perheineen tulossa kesälomalle Saabin liukuhihnalta Trollhättanista. Lisäksi näkyi paljon (länsi)-saksalaisia kilpiä. Saksmannit harrastivat silloin varsin paljon Suomenmatkailua mutta se boomihan loppui jo kauan sitten. Mikä lie sen innon lopettanut? Nyt tilalla on venäläisiä kilpiä. Tosin venäläiset taitavat ostaa suomalaisista kaupoista paljon enemmän kuin nuukana tunnetut saksalaiset silloin aikanaan.

Siirrytään yhdistettyyn ajoneuvo- ja päähinemuotiin. Kekkoslovakialainen hoksaa kyllä mistä on kyse ilman valokuvaakin:

Kyseessähän on tietysti vanha kunnon lättähattu, tunnettu myös nimellä kiskobussi ja sellaiselta sen kyyti kuulostikin sillä tilat olivat sen verran pienet että kiihdyttävän moottorin ääni kuului selkeästi matkustamoon ja muutenkaan matkanteko ei tuntunut varsinaisesti junalta vaan raiteilla liikkuvalta linja-autolta. Liekö sanonta ”toimii kuin junan vessa” tullut lättähatusta sillä sen vessassahan ei pöntön pohjalla ollut edes sitä isompien junien vaunuissa ollutta luukkua jota painettiin jalkavivulla vaan pelkkä reikä josta niin pienemmät kuin isommat terveiset menivät suoraan kiskoille. Sai sen vessan sentään kuitenkin huuhdeltua. Luonnollisesti niin lättähatun kuin muittenkin matkustajajunien kulkua turvasi junan kissa, jonka merkityksen tietää ainakin Kekkoslovakiassa asunut ja sen rautateillä matkustanut.

Laitamme tähän väliin musiikillisen tietoiskun.

Vuonna 1977 päätettiin että nyt oli aika ikiomalle suomalaiselle varhaisteinihysterialle. Niinpä perustettiin Bamboo-yhtye jonka ensisingleä jaettiin lättymuoville painetulla singlellä silloisen Help-lehden välissä. Möllipojat käyttivät tietysti orkesterista nimeä Pumpaa. Siihen aikaan asioille sai irvailla huomattavasti enemmän kuin nykyisin kun ei vaan irvaillut UKK:lle, YYA:lle tai kirkolle.

Tulemattahan se teinihysteria jäi. Koko idea oli vähän väkisin väännetty.  Ehkäpä aika ei ollut vielä muutenkaan kypsä ja eihän tuo kappale mihinkään musiikkihistorian merkkiteoksiin kyllä kuulu. Seitsemän vuotta myöhemmin aika oli sitten kypsä ja alkoi Dingo-hysteria. Ja silloin kaikki muut kuin hysteriaan osallistuneet olivat myös täysin kypsiä. Kertakaikkisen kypsiä. Musiikillinen tietoisku päättyy.

Musiikkiahan varten tarvitaan jonkunlainen äänentoistoväline ja sitä myötä pääsemme seuraavaan kadonneeseen asiaan eli c-kasettiin. Jos vuonna 1974 Nuorten Sävellahjasta purkkaa ja jytää äänittäneelle pikku-Ykälle oltaisiin sanottu että tiedäkkös Ykä, vuonna 2018 tuo kasetti on harvinaisempi kuin jalkarätti naisten korkokengässä niin kyllä Ykä olis ihmetellyt. Olihan tuo kasetti sentään ihan uusinta uutta. Siihen saattoi äänittää päällekin. Taitaa tuon väitteen esittäjä olla semmonen häiriintynyt, niin kuin Kekkoslovakiassa oltiin alettu nätisti sanoa. Hulluiksihan niitä ennen tavattiin nimittää.

Laitetaan tähän vielä sukupolvitesti. Millä lailla nämä kaksi asiaa liittyvät toisiinsa?

C-kasetin tavoin myös vinyylilevy alkaa olla historiaa, tosin se kuulemma elää nykyisin pienimuotoista renesanssia. Vinyylilevyn katoaminen on jokseenkin ikävää sillä sen kuuntelemiseen liittyi omanlaisensa hartaus ja keskittyminen. Eli ota levy pussista varovasti reunoista kiinni pitäen, aseta levy lautaselle, pyyhi pölyt miljoonaharjalla, siirrä sitten äänivarsi paikalleen ja ala nauttia. Siks toiseks – sanotaan mitä sanotaan – niin vanhoissa vinyylilevyissä jotka oli vielä äänitetty analogivehkeillä nyt vaan kertakaikkiaan on parempi soundi. Lisäksi vinyylilevyt olivat sen kokoisia että levyjen kannet (varsinkin tuplakansilla) olivat varsin tyylikkäitä taideteoksia. Nykyisinhän myös cd-levy taitaa olla siirtymässä historiaan ja lähes kaikki musiikki on nollaa ja ykköstä. Tylsää. Vinyylilevyaikana muuten ei ollut olemassa autotunea joten laulajan piti ihan oikeasti osata laulaa.

Ykän ensimmäinen levysoitin oli tommonen Garrard. Se sitten lyötiin DIN-piuhalla kiinni Philipsin monoradiomankkaan joka toimi kaiuttimena ja johan jytäsi. Soundit olivat loistavat kun ei paremmistakaan tiennyt.

Jos siirrytään audiopuolelta videopuolelle niin myös VHS-nauhuri on jo myös muinaista esihistoriaa. Silloin 1980-luvullahan se oli uusinta uutta ja sen avulla me sällit saatoimme tutustua kopionkopionkopiona esitettyihin korkeakulttuuriteoksiin niin kuin esmes Texas Chain Saw Massacre ja Evil Dead. Perskeleillä ei videonauhuria ollut ennen kuin 1980-luvun lopulla mutta saattoihan videovuokraamosta vuokrata movieboxin.

Allekirjoittanuthan ei ole kovin hyvä tulevaisuuden ennustaja mutta kerran osuin oikeaan. Elettiin joskus 1990-luvun alkuvuosia ja saunottiin & törpöteltiin tutulla jätkäporukalla yhden kaverin kotona. Hepulla oli jo ihan oikea internet eli siis sellainen höyrymodeemi joka pisti yhteyttä etsiessään brldstwllwllwiiwöö ja joka latasi varsinkin ulkomailta kuvaa senttimetrin verran viidessä sekunnissa.

Silloinhan elettiin videovuokraamojen kulta-aikaa ja minä siinä saunatauolla totesin että se on jätkät silleen että jos tuo internet saa kapasiteettinsa nousemaan niin se muuten syö joskus tulevaisuudessa nuo videovuokraamot kokonaan pois. Häiskät totesivat että älä sinä jätkä jauha paskaa. Ei semmosta koskaan tapahdu. No, nyt on Netflixit, pelit ja meisselit eikä videovuokraamoita enää paljonkaan ole.

Jos äänentoistolaitteista puhuu niin radiohan on sellainen ja sieltä tulee, no, totanoin radio-ohjelmaa. Ja yksi ohjelmiston muoto joka on koko lailla kadonnut on radiokuunnelmat. On niitä varmaan vielä nytkin mutta eivät ne nykyisessä radiokanavien tulvissa erotu eikä Ylen ohjelmistoa viitsi enää kuunnella sillä sen jälkeen joutuu desinfioimaan kaiuttimet ja se on pirun työlästä. Kekkoslovakian aikaan kun oli vain yleis- ja rinnakkaisohjelma niin kuunnelmiakin tuli kuunneltua enemmän ja siellä oli siihen aikaan varsin laadukasta tavaraa. Ainakin se tuntui sellaiselta.

Oli tietysti paljon yksittäisiä kuunnelmia ja sitten pitempään jatkuneita niin kuin vaikka Kantolan Perhe. Pikku-Ykän suosikkeja olivat tietysti Knalli ja Sateenvarjo joka sisälsi loistavan tutkaparin eli Kauko Helovirta ja Pekka Autiovuori.

Toinen mainio joskin lyhyempi oli Elmo-kuunnelmat jossa Kauko Helovirta oli myös mukana ja hänen aisaparinaan oli Jarno Hiilloskorpi.

Sekä radion, television ja muitten audiovisuaalilaitteitten hankkimiseen tarvitaan tietysti rahaa. Ja siitä päästään seuraavaan (valitettavasti) kadonneeseen asiaan eli Suomen markka.

Suomihan siirtyi omasta rahastaan federalistiseen liittovaltioutopiaan perustuvaan euroon, menetti siinä samalla mahdollisuuden kikkailla valuuttakurssillaan ja kaikki tehtiin kansalta kysymättä. Siinä tietysti alettiin samalla romuttaa Suomen itsenäisyyttä eikä EU:n puolesta äänestäneet varmaankaan äänestäneet kyseisen asian puolesta. 

Jos palataan audio- ja videovälineisiin niin nehän siirtävät tietoa ihmiseltä toiselle. Tiedonsiirtoväline on myös kirje, joka alkaa olla historiaa sekin.

Koska lukija on viimeksi saanut kirjeen? Siis nyt ei kirjeellä tarkoiteta mitään sähkölaskua vaan yksityishenkilön käsin kirjoittamaa ja lähettämää kirjettä. Onko tullut tällä vuosituhannella? Taisi käydä niin että sähköposti teloitti kirjeen ja nämä nykyiset älykännykät ampuivat vielä viimeisen armonlaukauksen. Suuri sääli sinänsä sillä kirjeen myötä alkaa kadota myös kaunokirjoitus. Eihän sitä opeteta enää koulussakaan. Kun elämme tätä sähköisen median aikaa niin moni siihenkin liittyvä ilmiö on jo kadonnut. Nuoremmat sukupolvet voisivat tehdä aiheesta oman blogikirjoituksensa mutta itse keskityn kysymään että kuinka moni lukijoista muistaa tämän:

Ja ehkä nyt on vuoro kulinaristisen tietoiskun joka ei keskity varsinaisesti historiaan vaan nykyaikaan. Annetaanpa puheenvuoro hetkeksi Hotelli Yrjöperskeleen chefille Pauno Bläädille:

Kiitos, Ykä. Siis meikäläisen pääidea Hotelli Yrjöperskeleen chefinä on se että se on hävytön nälkä joka ei meidän ruualla lähde, ruuanlaitto aloitetaan ottamalla nyrkillinen voita ja virallista ravintoympyrää käytetään keittiössä tikkatauluna. Olen tietysti valmis kokeilemaan uusiakin asioita mutta jotkut asiat ovat pyhiä. Siksi halusin kertoa järkytyksestäni. Onhan nimittäin niin että karjalanpiirakat ja munavoi ovat sellainen yhdistelmä että siitä ei eväs paljon parane. Mutta olen vasta viime aikoina saanut selville sellaisen seikan että löytyy ihmisiä jotka käyttävät munavoihin margariinia! Margariinia, Herra nähköön! Tuollaisesta pyhäinhäväistyksestä joutuu ilman muuta Tsuhnan Helvettiin ja jos moiseen syyllistyy ammattikokki niin sitten sitä helvettiä tulee vielä kovennettuna. Että sen minä vaan halusin sanoa. Perusarvot kunniaan, perkele! Voi ruuanlaittoon ja biodiesel johonkin muuhun.

Kiitos, Pauno. Kieltämättä jo ajatus tuntuu hirveeltä. Tuo olis vähän sama jos tekis joulukinkun sahanpurusta ja gelatiinista kellarissa kuuden viikon kylmäkypsytyksellä. Mutta jos pysytään kulinaristisissa asioissa niin hyvät säilykkeet on mainittu jo ennenkin mutta ikävä kyllä myös pannukahvi alkaa olla last millenium. No joo, myydäänhän sitä vielä kaupassa mutta harvoinpa tuota saa ja itsekin on ollut jo pitkään niin laiska että tyytyy laittaman sen perhanan kurluttimen päälle.

Pannukahvin keittohan oli vähän samanlaista kuin vinyylilevyn kuunteleminen. Siihen piti keskittyä. Kahvin kanssa erityisesti siksi ettei kahvi kiehu hellalle. Sitten kahvi piti vielä selvittää eli sitä kaadettiin kupillinen täyteen ja laitettiin takaisin pannuun. Lopulta pannu laitettiin pannunalustan päälle siksi aikaa että porot laskeutuivat ja pannun päälle laitettiin myssy.

Ja olihan se ihan muuta toista kuin tämä suodatinkura. Sitä saattoi laittaa termospulloonkin ja se säilyi sielläkin juotavana. Termospullona oli tietysti vanha uskollinen Airam, jota myydään vieläkin mutta en ole varma myydäänkö sitä aidolla korkkikorkilla.

Palataan jonnekin vuoteen 1974 ja kaivataan kovasti nyt jo kadonnutta asiaa eli möllipoikien vapaa härvääminen ja höhlääminen. Mehän kun lähdettiin kotoa ulos niin porukat sanoi että kahdeksalta kotio. Siitä pidettiin kiinni. Olihan meillä käsissä rannekellot ja me tunnettiin kellotaulu mikä sekin alkaa olla nuoremmissa sukupolvissa katoavaa kansanperinnettä. Mutta siihen se vahtaaminen sitten jäikin. Vanhemmat antoivat meidän puuhata mitä puuhattiin. Milloin pelattiin jalkapalloa, milloin kiikkupalloa, milloin kiivettiin puissa, milloin ryömittiin ojissa sotapelin tiimellyksessä, milloin oltiin paikoissa joissa meillä ei ollut lupaa olla ja milloin mitäkin. Ja aina pikkupojan naurunkätkätyksen säestämänä. Rupia ja mustelmia tietysti tuli mutta ei siitä kukaan ambulanssia soittanut eikä muutenkaan ihmetellyt. Sen ajan vapaan härväämisen symbolina voisi pitää tykinjyskyä:

Netistä sentään löytyi yksi kuva sen ajan tykäristä. Se oli kunnon jyty verrattuna myöhemmän ajan lussuihin jotka nekin on vissiin kielletty. Sen ajan kiinanpommista ei löytynyt kuvaa, ne oli semmosia tummanharmaita, pitkiä ja melko ohkaisia. Nykyisestä ylisuojelemisesta voisi sanoa että on harmi ettei 17-vuotiaat pääse enää vapaaehtoisena armeijaan. Jos pääsisi, niin oltaisiin tilanteessa jossa se 17-vuotias voisi palveluksessa ollessaan vaikkapa ampua panssarintorjuntaohjuksen tai räjäyttää 20 kilon hävityspanoksen. Mutta lomilla hän ei alle 18-vuotisena voisi ostaa tähtisadetikkuja.

Nykyisin vältetään viimeiseen asti ettei mukuloille tule rupia polviin tai hiekkaa suuhun. Ei sillä saada aikaiseksi muuta kuin avuttomia ja allergisia. Veikkaan että jossain vaiheessa tulee laki että vanhempien pitää pyyhkiä muksujensa perse aina kuusivuotiaaksi saakka kunnes eskarissa sitten yliopistokoulutettu anaalihygienian maisteri opettaa lapsukaiset pyyhkimään hanurinsa ohjeistuksen mukaisesti ja samalla lapset saavat elämänsä ensimmäisen lupakortin. Joita sitten heidän elämänsä aikana kertyy no, kirjaimellisesti paskaan asti sillä eihän ilman virallista sertifikaattia saa pian piereskelläkään.

Ehkä tähän väliin, asiaan hieman liittyen sopii Sleepy Sleepersin kappale Äiti.

Mainitaan tähän lopuksi vielä yksi kadonnut asia. Eli usko tulevaisuuteen. Unohdetaan haittamaahanmuutto ja sen semmonen mutta vielä 1970- ja 1980-luvulla elettiin aikaa jolloin sama työpaikka kesti parikymppisestä eläkkeelle ja ihmiset saattoivat oikeasti toteuttaa haaveen omakotitalosta, autosta ja kesämökistä. Silloin uskottiin tulevaisuuteen ja perustellusti. Vuonna 1975 Kekkonen runttasi pystyyn hätätilahallituksen kun Suomessa oli 60.000 työtöntä. Se sai aikaan mielikuvan että kansalaisista oikeasti välitetään.

Suuren Laman jälkeen useamman sadan tuhannen työttömän määrä ei aiheuta hätätilaa vaan se on muuttunut uudeksi normaaliksi. Vuonna 2000 syntyneille se, mikä oli pikku-Ykälle itsestäänselvää alkaa olla heille vain haaveunta. Tulevaisuudenuskoa ei oikein osaa symbolisoida kuvalla. Siitä on jokaisella oma kuvansa. Laitetaan siis kuva siitä, mitä saatiin tilalle:

Leipäjono Myllypurossa

Samaan aikaan kun suomalaiset jonottavat leipää on elintasosiirtolaisten elättämisen arvostelu määritelty vihapuheeksi.

Ajat muuttuvat, asioita tulee ja asioita katoaa. Mutta nuo kaksi viimeistä eli pikkupojan sähläämisvapauden ja uskon tulevaisuuteen minä haluaisin takaisin. Näinköhän niitä enää koskaan näkee?

Lopuksi toivotan herrat Trump ja Putin tervetulleeksi Suomeen. Neuvotelkaa kaikessa rauhassa ja toivottavasti joku kertoo teille että Suomen valtamedia ei ihan täysin vastaa suomalaista ajattelua. PT-Media puolestaan teki hyvän katsauksen ”suurmielenosoituksesta”.

KALJUPÄISIÄ UUTISHAVAINTOJA OSA XCV

1. Niljakkuuden uusista ulottuvuuksista

Siellä Thaimaassa sitten saivat pelastettua ne pojat sieltä luolasta. Hieno juttu ja äärimmäinen kunnioitus vaikeissa olosuhteissa toimineille pelastajille. Siihen tämän jutun kunniaosio sitten loppuukin sillä suvaitsevais-tiedostava väestönosa on onnistunut valjastamaan tämänkin pelastusoperaation oman väestöpoliittisen utopiansa palvelukseen. Niljakkuuden aloittaa Iltalehti joka toteaa näin:

Kriitikko saattaa huomauttaa, että samaan aikaan, kun suuria voimavaroja on käytetty riskejä ottaen luolapoikien pelastamiseen, parempia elinoloja etsiviä hukkuu monin verroin Välimereen - puhumattakaan pakolaisuuden, nälänhädän, malarian ja muiden vaivojen uhreista eri puolilla maailmaa.

Ja onnistuupa Iltalehti vetämään samassa kirjoituksessa mukaan natsitkin:

Omana aikanamme natsit tappoivat jopa teollisesti "ali-ihmisiä", kun taas kommunismin utopian toteuttamiseksi surmattiin miljoonia henkiä - myös aatetovereita ja omia läheisiä. "Muiden" ihmisarvon vähättelyn elpymisestä on Euroopassakin valitettavia merkkejä. Luolapoikien pelastamista kannattaa pohtia myös tältä kannalta.

Alleviivaukset omia. Ja sitten nälväämistä jatkaa twitterissään kyseisen alan tunnettu asiantuntija eli ammatti- ja tapavihreä Ville Niinistö:

Loistavaa! Jonkun klönttimekaniikkaan perustuvan aasinsillan avulla nuo Thaimaassa kuolemanhädässä olevat pojat ja Eurooppaan elatusautomaatin piiriin pyrkivät elintasosiirtolaiset onnistutaan sijoittamaan samalle viivalle ja jos ei suostu sijoittamaan niin sitten flirttaileekin jo kansanmurhan kanssa. Tähän ei kykene kuin vihervasemmistolainen suvaitsevais-tiedostava yksilöoletettu kultaista vasikkaansa ts. omaa egoaan palvoessaan.

2. Rikollisjärjestö SPR ja hyvä naapurisopu

Mitäs lukija – erityisesti jos hän asuttelation kerrostalossa – tuumaisi jos postiluukusta kopsahtaisi tällainen kirje?

Kirjehän on kirjoitettu varsin hankalalla äspärrän kielellä joten laitetaanpa tähän suomennos:

Som´moro!

Majoitamme naapuriisi laittomasti maassa oleskelevia ulkomaalaisia. Juu, just sitä samaa porukkaa jonka seasta on todistetusti löytynyt suomalaisia ryöstäneitä, raiskanneita, pahoinpidelleitä ja murhanneita häiskiä. Mutta otamme tietoisen riskin emmekä edes väitä että olisimme miettineet sinun tai perheesi turvallisuutta. Mielipiteesi ei kiinnosta meitä muutenkaan.

Mutta ota hei kumminkin löysin rantein. Ja jos et viittis kertoo asiasta kenellekään, joohan?

Kyisin terveisin,

SPR:n suklaaosasto

Kai se lienee niin että kaikkein fiksuimmat rikollisjärjestöt ovat sellaisia jotka toimivat valtion suojeluksessa ja rahoituksella. Onnittelut myös Turun kaupungille joka ryhtyy avoimen rikolliseksi ja kehittää toiminnan myötä uuden sisäänheittotuotteen. Turulla ja Helsingillä on kova kilpailu siitä kumpi istuu toisten perseillä kaikkein kuumimpaan nuotioon. Nuotioon, johon halot tilataan SPR:ltä ja arvaas kuka lystin maksaa?

3. Mainos eli häpeämättömän asenteellista kesäviihdettä

Niin no joo, itse asiassa nämä olivat jo kevätviihdettä mutta tuli törmättyä näihin vasta hiljattain. Eli Junes Lokka on suomentanut pari tanskalaisen koomikon Jonatan Spangin sketsiä joissa mies kohdistaa ruotsalaista systeemiä kohtaan oikein tanskalaista vittuilua. Suosittelen:

Löytynyt ruumishenkilö

Kuulustelu

Kiitokset Junes Lokalle käännöstyöstä. Et viitsisi kääntää lisää?

Kesän jatkoa, helteitä odotellessa.

*

Ja lisäys seuraavana päivänä:

Useampikin kommentoija on lähettänyt linkin joten julkaistaanpa tässäkin ote kesän horjuvasta muotitanssista Juncker-valssista.

Myös blogikollega Kumitonttu on käsitellyt asiaa.

PÄIVÄ VIHATTOMASSA YHTEISKUNNASSA

Euroopan Demokraattisen Tasavallan hallintoaluepääkaupunki Helsinki, eräänä vuonna eräässä elokuussa

36-vuotias Einiina Kirskel aukaisi silmänsä ja heräsi uuteen aamuun pirteänä ja hyväntuulisena. Hän ei tarvinnut herätyskelloa sillä häneen asennettu hermokontrolliprosessori jota kutsuttiin lyhyesti Siruksi herätti hänet juuri silloin kuin pitikin. Hän venytteli itseään, rapsutteli hieman vieressään kehräävää kissaansa Chetä ja nousi ylös kävellen suihkuun. Samaan aikaan kun hän nousi vuoteestaan alkoi hänen viihtyisä ja täysin automatisoitu Kallion Toisella Linjalla sijaitseva äly-yksiönsä valmistaa hänelle maittavaa vegaanista aamiaista. Ennen suihkuun menoa Einiina oli katsonut viestimeltään mitä Siru kertoi hänen terveydentilastaan huomaten tyytyväisenä kaiken olevan kunnossa ja että hänen alakerran postinsa oli valmistumassa juuri siihen mukavaan tahtiin että hän ehtisi käydä kiireettömällä täysistunnolla aamiaisen jälkeen ennen töihin lähtöä.

Einiinan peseydyttyä häntä odotti valmis aamiainen:

- kikherneavokado-omeletti

- kookosjogurttia

- kaurahiutalesmoothie

- leipää humuksella

- palestiinalaista rauhanappelsiinimehua

Nauttiessaan maittavaa aamupalaansa hyvällä ruokahalulla hän seuraili tuoreita uutisia viestimestään. Kyseessä oli sinänsä vain opittu tapa hänen nuoruusvuosiltaan sillä eihän Euroopan Demokraattisessa Tasavallassa ollut varsinaisesti mitään uutisia. Ainakaan negatiivisia sellaisia. Täydellisyys sai aikaan tietynlaisen mediatylsyyden. Muualta uutisia oli aika ajoin ja nyt Helsingin Totuus uutisoi EDT:n ulkopuolella Islannissa tapahtuvasta tulivuorenpurkauksesta. Sinänsä verkkolehden etusivu oli aina kopio EDT:n valtalehdestä Europäische Beobachterista suomen kielelle käännettynä. Säätiedotus lupasi aurinkoista keliä lähipäiville ja Einiina päätti jättää sateenvarjon kotiinsa.

Aamiaisen jälkeen Einiina pistäytyi wc:ssä täysistunnolla ja luki samalla viestimestään feminististä huumorisivustoa ”It doesn´t need to make you laugh if it´s right” nauttien suuresti sen älykkäästä ja oikealla lailla kantaaottavasta sisällöstä. Sitten hän valmistautui työpäivää varten ja totesi Chelle joka puski itseään hänen jalkaansa vasten:

- Äidin pitää mennä nyt töihin. Menes nukkumaan.

Che teki työtä käskettyä, hyppäsi äly-yksiön latauspöydälle, sulki silmänsä ja kellahti kumolleen. Che oli robotti. Robotti, johon oltiin ohjelmoitu kaikki leikatun kissan ominaisuudet. Valitettavasti oikeita niin kissoja kuin koiria ei Euroopan Demokraattisessa Tasavallassa voinut pitää enää lemmikkeinä sillä lihansyönti ja myös sen tuotanto oli ankarasti kielletty eikä noita eläimiä kerta kaikkiaan pystynyt opettamaan kasvissyöjiksi. Niitten elimistö ei sitä kestänyt ja ne kuolivat kasvisruualla nälkään. Oikeita kissoja ja koiria saattoi käydä katselemassa Päijät-Hämeen suojelualueella entisten Hartolan, Sysmän ja Padasjoen kuntien alueella. Siellä niitä ruokittiin in vitro-lihalla jota puolestaan ei käytetty ihmisruuaksi. Periaate kasvisruuasta oli kuitenkin periaate jota ei saanut loukata. Eläin ei kyennyt tekemään humaania valintaa mutta ihmisen sellaiseen saattoi velvoittaa.

Samalla suojelualueella oli myös entisten karjatalouseläinten reservaatti. Vihreän Ympäristönhallinnan Ministeriön kehityssuunnittelijat olivat alun perin ajatelleet että kyseiset eläimet lasketaan luontoon elämään niille luontaisessa elinympäristössä. Jostain syystä niin naudat, siat, lampaat kuin kanat eivät pärjänneet luonnossa itsekseen vaan pyrkivät takaisin ihmisten luokse joten niitä ruokittiin reservaatin työntekijöitten toimesta. Olivathan ne kumminkin

tärkeänä muistutuksena siitä hirveästä ajasta jolloin ihminen piti yllä eläinten kuolemanleirejä pelkän itsekkään ruokahalunsa vuoksi.

Einiina sulki yksiönsä ulko-oven ja käveli raitiovaunupysäkille johon kolmonen tulikin samantien. Ratikassa oli pääosin hymyileviä ja vilkkaasti keskenään keskustelevia ihmisiä. Ratikan perällä oli puolestaan pari ihmistä jotka istuivat tylsäilmeisinä kuulokkeet korvillaan ja katselivat vain jalkoihinsa. Huoltohenkilökuntaa selvästi. Niitä oli täällä kehä ykkösen sisällä jonkun verran. Varsinainen kuutioasunnoissaan asuva ja valtiopalkalla elävä lumpenproletariat sitten asui kehä kolmosen ulkopuolella. Niitä täällä ei juuri koskaan näkynyt koska ei niillä ollut tänne mitään asiaa. Tämä oli onnistujiksi valittujen ihmisten aluetta.

Raitiovaunu pysähtyi Helsingin Demokraattisen Yliopiston pysäkille, Einiina astui ulos ja käveli sisälle Demokraattisen Herstorianmäärittelyn osastolle jossa hän työskenteli herstorian uudelleenmäärittelijänä. Käytävässä häntä vastaan tuli osaston esimies Abdelkader al-Azizi ja Einiinan Siru antoi – edeltä määritellyn ohjelman mukaan – Einiinan elimistöön viestin jonka mukaan tämän tietyn arabialaisen ihmistyypin nähdessään hän tunsi luottamusta, arvostusta ja tiettyä sisarellista rakkautta joka sopivasti kannustettuna saattaisi muuttua myös fyysiseksi rakkaudeksi. Luonnollisesti yliopiston tiloihin astuessaan Einiina oli käärinyt khimār-liinan päänsä ympärille. Tämä siksi että hän halusi kunnioittaa toisten uskonnollisia tunteita ja tätä kunnioituksen tarvetta Siru omalta osaltaan vahvisti.

Tuo viesti ja käsky mitä Siru Enniinan aivoihin lähetti oli oikeastaan koko Sirun tärkein tehtävä. Terveydentilan tarkkailu oli vain sivutuote eikä siru tarkkaillutkaan terveydentilaa muilta kuin edistyksellisen nomenklaturan edustajilta. Euroopan Demokraattinen Tasavalta oli huomannut aikanaan että kaikesta yrittämisestä huolimatta niin sanottua viha-ajattelua ei saatu kitkettyä kantaväestöstä valistuksen keinoin pois. Ei edes rangaistusten voimalla. Ei kovienkaan sellaisten. Ei sitten millään. Väärinajattelua esiintyi jatkuvasti. Siksi neljätoista vuotta sitten kaikki kantaväestön edustajat oltiin sirutettu. Ensimmäisenä kokeilualueena oli vapaaehtoiseksi ilmoittautunut Suomen hallintoalue ja kokeilun onnistuttua marginaalisen pienillä ihmishenkien menetyksillä vuotta myöhemmin sirutus tapahtui koko valtakunnassa. Etnisesti edistyksellistä siirtolaisväestöä ei tietenkään sirutettu. Siihen ei ollut mitään tarvetta sillä eihän vähemmistö pystynyt sortoon eikä rasismiin.

Siru oli neuroteknisesti maailman huippuluokkaa. Se yhdisti jokaisen kansalaisen langattomaan neuroverkkoon ja tarkkaili ihmisen ajatusmalleja sekä tunnetiloja jotka oltiin opittu kartoittamaan sataprosenttisesti. Nämä ajatusmallit ja tunnetilat lähetettiin koko ajan Sirun kautta supertietokone Äitiin joka tarkkaili, rekisteröi ja tarvittaessa antoi Sirulle asian vaatimia toimintakäskyjä. Lähin Äiti oli Suomessa entisellä Hartwall-areenalla jonka se täyttikin varsin perusteellisesti. Olihan sillä käsiteltävänään uskomaton määrä dataa. Kiellettyjen väkivaltaisten urheilulajien niin kuin jääkiekon suoritustilat olivat nykyisin yhteiskunnallisesti edistyksellisessä käytössä. Nykyisin kyseisen tehtävältään muutetun hallin nimi oli Tarja Halosen tieto-, tunne- ja rekisterikeskus.

Mikäli kansalainen ajatteli viha-ajatukseksi tulkittavia ajatuksia esimerkiksi etnisesti edistyksellisistä siirtolaisista, feminismistä, sukupuolien moninaisuudesta tai yleensä Euroopan Demokraattisen Tasavallan yhteiskunnallisesta järjestelmästä niin silloin Siru tunnisti ne, lähetti viestin Äidille ja Äidin toimintakäskyn saatuaan aktivoi kansalaisessa äärimmäiset stressihormonit jotka aiheuttivat hänelle äärimmäisen pelon ja vastenmielisyyden tunteen jota lisäsi Sirun stimuloima voimakas hermosärky ja lihasten lamaantuminen joka sai kansalaisen laskemaan alleen niin pienemmät kuin isommat tarpeensa. Mikäli viha-ajattelu jatkui tarpeeksi pitkään tai tarpeeksi usein niin Siru sai aikaan kansalaiselle joko sydänkohtauksen tai aivoinfarktin.

Einiinaa ei Siru haitannut sillä hän ajatteli juuri niin kuin hänen haluttiinkin ajattelevan. Sirun hyväksymät ajatukset olivat Einiinalle hänen luontaisia omia ajatuksiaan jo ajalta ennen siruttamista eikä hän ymmärtänyt miksi kukaan haluaisi kyseenalaistaa niitä. Samalla lailla ajattelivat hänen työtoverinsa Helsingin Demokraattisessa Yliopistossa ja pääosin Kehä ykkösen sisäpuolella. Jostain syystä ne  infrastruktuuria ylläpitävät käytännön ammattiin koulutetut ihmiset olivat sopeutuneet vallitsevaan asiantilaan huonommin. Heidät tunnisti tyhjästä ja lasittuneesta katseesta ja siitä etteivät he koskaan katsoneet Einiinan kaltaisia tiedostavia yksilöitä silmiin vaan tuijottivat omiin jalkoihinsa. Yleensä heillä oli koko aika korvillaan kuulokkeet joista tuli jatkuvasti musiikkia niin että aivot keskittyivät vain siihen. Ettei heidän tarvitsisi ajatella.

Näytti siltä kuin he tosiaankin pyrkivät olemaan kokonaan ajattelematta. Ehkä he eivät olleet sisäistäneet edistyksellisiä eurooppalaisia arvoja ja pyrkivät puolittaisella horrostilallaan välttämään Sirun antamaa väistämätöntä ja tietenkin täysin perusteltua opettavaista rangaistusta vääristä ajatuksista. Einiina ei osannut sääliä heitä. Miksi ihmeessä he ajattelivat väärin ja  sitä myötä muuttuivat pikku hiljaa vain suorittaviksi ja ajattelemattomiksi ihmisroboteiksi? Täytyihän heidän ymmärtää että se oli heidän oma vikansa. Sillä olihan heillä sentään aidon ja oikean ajattelun vaihtoehto. Jonka Siru hyväksyisi ja palkitsisi positiivisilla fyysisillä ja tunnetiloilla.

Ja olihan heillä ollut muutenkin vaihtoehto. Luonnollisesti kaikki syntyneet lapset sirutettiin automaattisesti mutta aikuisilla oli mahdollisuus kieltäytyä sirutuksesta. Se tosin tietysti aiheutti sen ongelman että siru korvasi kaikki henkilöllisyystodistukset ja myös henkilötunnuksen joten kyseiset henkilöt jäivät täysin yhteiskunnan ulkopuolelle kykenemättä käyttämään pankki-, kauppa-, viestintä-, liikenne- ja yleensä muitakaan palveluita sekä myöskään käymään palkkatöissä tai toimimaan yrittäjinä. Demokraattinen Eurooppa oli kuitenkin antanut heille hyvää hyvyyttään mahdollisuuden elää omissa reservaateissaan ja Suomessa kyseinen reservaatti sijaitsi Ilomantsin ja Lieksan kuntien alueella. Siellä eli mitenkuten kituuttaen useita kymmeniä tuhansia siruttamattomia.

Jo opiskeluaikana oli Einiinaa opettanut professori Vesapekka Ruunanen todennut tilanteen koruttomasti ja painottanut sirutuksen tärkeyttä, välttämättömyyttä ja väistämättömyyttä:

- Ilman sirutusta me emme olisi koskaan päässeet siihen vihattomaan sekä rasismi- ja syrjintävapaaseen harmoniseen ja tasa-arvoiseen Eurooppaan jossa me nyt onneksemme saamme elää. Valtaosa rahvaasta ei ollut kehittynyt moraalissaan sille edistykselliselle tasolle joka meille ajattelun etujoukoille on luonnollista ja näytti siltä että se ei koskaan kehittyisikään. Ihmisiä koko Euroopassa vaivasi tarttuva ja vaarallinen tauti.

- Mikä se tauti oli?

- Kontrolloimaton ajattelu. Mutta Siru oli lääke sairauteen. Vapaa ja kontrolloimaton ajattelu on vaarallista ja se tulee sallia vain niille, joilla on siihen luontainen kyky. Jos ajattelua ei voida kontrolloida valistuksella niin se täytyy sitten tehdä muuten. Vaikka sitten ajattelu tukahduttamalla. Sirun avulla se on onnistunut ja me saamme elää historian täydellisintä aikakautta. Valitettavasti EDT:n ulkopuolinen maailma ei ole vielä valmis siirtymään tähän pysyvän rauhan ja harmonian aikakauteen.

Sirun aikaansaama kontrolli oli täydellistä ja lähes ongelmatonta. Mutta valitettavasti vain lähes. Silläkin oli omat rajoitteensa. Einiinan kaltaiset ihmiset eivät niitä huomanneet sillä Siru vain vahvisti heidän omaa ajatteluaan eikä sen tarvinnut muokata sitä millään tavoin. Lisäksi he asuivat turvallisilla ja suojatuilla alueilla. Oppiarvossa ja yhteiskunnallisessa asemassa alempien, suorittavissa töissä olevien kansalaisten ja pitkäaikaistyöttömien kohdalla tilanne oli toinen ja heidän kohdallaan ongelman aiheutti etnisesti edistyksellinen siirtolaisväestö. Suomessa oli yli puoli miljoonaa etnosiirtolaista. He asuivat omilla alueillaan ja heidän elintasostaan pidettiin hallinnon toimesta hyvä ja automaattinen huoli. Mutta eihän heitä voitu eristää. Se olisi epäinhimillistä. Joten liikkuivathan he myös sellaisilla suomalaisten alueilla jotka olivat vartioitujen suojamuurien ulkopuolella ja joita oli kuitenkin suurin osa Suomen alueesta. Koska etnoja ei oltu sirutettu se tiesi huomattavan määrän suomalaisiin kohdistuvia ryöstöjä, pahoinpitelyitä ja raiskauksia.

Jokainen sirutettu kantasuomalainen sai etnisen siirtolaisen nähdessään Sirulta pakkosignaalin luottamuksesta, arvostuksesta ja rakkaudesta. Pakotettuna se ei kuitenkaan saanut aikaiseksi haluttua aitoa rakkautta ja luottamusta vaan lähinnä lamaantumisen ja alistumisen jolloin suomalainen oli täysin kykenemätön puolustamaan itseään. Samaan aikaan suomalaiseen kohdistuva välitön etninen väkivalta ja Sirun antamat täysin vastakkaiset pakkosignaalit saivat yleensä aikaiseksi täydellisen oikosulun aivoissa aiheuttaen joko kuoleman tai tajuttomuuden. Tällaiset kuolemantapaukset uutisoitiin sairaskohtauksina. Myös tajuttomuus ja sen aikana tapahtuneen pahoinpitelyn tai raiskauksen vammat selitettiin uhrille sairaskohtauksena sillä Siru saattoi tyhjentää ihmisen muistin pahoinpitelyä edeltävältä vuorokaudelta.

Tämä oli välttämätöntä sillä eihän Euroopan Demokraattisessa Tasavallassa voinut olla etnisesti edistyksellistä väkivaltaa. Sitä ei ollut koskaan ollutkaan. Kyse oli vain yhteiskunnan täysin perustellusti lamauttamien nationalististen rasistien valheellisesta propagandasta jolla he olivat ennen Sirua ja Äitiä pyrkineet lietsomaan ihmisiä vihaan ja rasistiseen väkivaltaan.

Sirun myötä oli tullut myös se pieni, tosin kestettävissä oleva ongelma että suorittavan yhteiskuntaluokan työteho oli alkanut laskea, työn suorittamisesta oli tullut kaavamaista eikä minkäänlaisia uusia innovaatioita ollut tullut enää vuosiin. Vaikutti siltä että kun nuo ihmiset pyrkivät kaikin keinoin välttämään viha-ajattelua se vaikutti heikentävästi myös luovuuteen. Mutta mikäli se oli hinta jonka täydellisen yhteiskunnan aikaansaaminen vaati, se maksatettiin suorittavalla yhteiskuntaluokalla hymyssä suin ja ylpeänä.

Ainoa kerta kun Einiinalla oli ollut ongelma Sirun kanssa oli silloin kun hän oli kuullut ohimennen kahden professorin keskustelevan niin etteivät he olleet huomanneet Einiinaa:

- Niin… sekä poliisin että armeijan kohdalla Sirun signaaleja on pitänyt rajoittaa… rajoittaa huomattavasti… välttämätön varotoimi… välttämätön… etnojen väkivalta on tosiasia ja jos niitten määrä ylittää kriittisen rajan ne saattavat yrittää ottaa vallan kokonaan… eikä niitä ole sirutettu… niitä ei pidättele mikään… vähemmistö ei pysty sortoon… se on virallinen oppi… sitä ei voi eikä saa kyseenalaistaa… mutta entäs jos se vähemmistö muuttuukin enemmistöksi… se meinaan lisääntyy nopeasti… ei siinä tilanteessa Sirun lamauttama sotilas pysty tekemään mitään… takaportti on oltava olemassa… täytyy vaan toivoa että se tilanne ei tule meidän elinaikanamme…

Einiina oli poistunut paikalta ja ajatellut kuulemaansa keskustelua ihmeissään. Oliko etnisissä sittenkin joku ongelma? Jopa vaara. Eikö etnojen pääuskonto islam muka ollutkaan aivan samanlainen länsimainen rauhanuskonto kuin Einiina oli koko ikänsä uskonut ja joka oli eurooppalaisten arvojen yksi suurimmista kulmakivistä? Siru ei sallinut ajatusta vietävän yhtään pidemmälle vaan aloitti välittömän stressireaktion jonka Einiina sai vaivoin vaimennettua suorittamalla hänelle opetetut mogherinilaiset ajatusharjoitukset. Stressireaktion loputtua Einiina oli järkyttyneenä lähettänyt Sirun kautta Äidille pyynnön pyyhkiä hänen muistinsa viimeisen puolen tunnin ajalta. Pyyntö toteutui välittömästi ja Einiina muisti vain tehneensä työtään kunnes wc-hätä oli yllättänyt.

Episodista ei jäänyt minkäänlaista muistikuvaa ja Einiina oli jatkanut työtään tyytyväisenä. Niin kuin hän teki tänäänkin. Helsingin Demokraattinen Yliopisto oli periaatteessa yhteiskunnallisten alojen yliopisto mutta koska Euroopan Demokraattinen Tasavalta oli saavuttanut täydellisen yhteiskunnan tilan ja sitä myötä lopettanut historian muuttaen sen staattiseksi herstoriaksi ei siinä ollut oikeastaan enää tutkittavaa. Siksi yliopistoa työllisti Tiedon digitalisoimis- ja päivitysprosessi. Hallinto oli päättänyt että kaikki tähän mennessä painettu kirjallisuus siirrettäisiin pelkästään digitaaliseen muotoon ja vanhat paperiversiot hävitettäisiin. Ainoastaan muutama paperikopio jätettäisiin hallinnon käyttöön.

Einiinan tehtävänä oli käydä läpi vanhaa kirjallisuutta, seuloa niistä sellaiset jotka saattoi siirtää digimuotoon sellaisenaan, sellaiset joita piti hieman editoida jotta ne vastaisivat edistyksellisen yhteiskunnan vaatimuksia sekä sellaiset jotka päätettäisiin hävittää kokonaan. Kouluttautuessaan  tehtävään Einiina oli saanut poikkeusluvalla lukea George Orwellin kielletyn kirjan ”Vuonna 1984” ja siinä esitettyä historian muokkaamista hän piti aivan loistavana ajatuksena vaikka ymmärsikin että teos oli tarkoitettu jonkunlaiseksi dystopiaksi. Tällä hetkellä hänellä oli työn alla Aleksis Kiven Seitsemän Veljestä. Käytyään aineiston tarkasti ja harkiten läpi Einiina kirjoitti lyhyen raportin:

”Kyseinen kirja sisältää niin paljon patriarkaalisen yhteiskunnan näkemyksiä, maskuliinisuutta, metsästystä, lihansyöntiä, tappeluita sekä kouluopetuksen kyseenalaistamista ettei sitä pysty millään tavoin päivittämään nykyisen yhteiskunnan edistyksellisien vaatimuksien mukaiseksi. Suosittelen, että kyseinen aineisto hävitetään pysyvästi sen kaikissa tallennusmuodoissa”.

Lähetettyään aineiston eteenpäin Einiina pistäytyi syömässä läheisessä ravintola Valerie Solanasissa. Päivän annoksena näytti olevan hampputofua, härkäpapuhumusta, nokkosjogurttikastiketta ja mansikoita. Ruokajuomana hän nautti chileläistä Emiliana Late Harvest Sauvignon Blanc-valkoviiniä. Hän ruokaili mieluummin tässä ravintolassa sillä yliopiston omassa työmaaruokalassa ruokaili myös huoltohenkilökuntaa eikä hän välittänyt seurustella heidän kanssaan. Lisäksi oli jotenkin tympeän näköistä katsoa heidän syövän jatkuvasti ruokalan halvimpia annoksia. Lähinnä erilaisia vellejä ja puuroja tai sitten makaronia tai perunaa laihalla jauhokastikkeella. Miksei niille tehty ruokalaan omaa osastoa?

Yliopistolle palattuaan hänen viestimessään oli tieto siitä, että hänen suosituksensa oli hyväksytty ja sadattuhannet Seitsemän Veljeksen talteen kerätyt paperiversiot alkoivat tehdä viimeistä palvelustaan yhteiskunnalle palaen polttolaitoksessa ja tuottaen kaukolämpöä. Digitaaliset versiot oltiin pyyhitty samalla hetkellä kun päätös kirjan täysdeletoimisesta oltiin tehty. Einiina saattoi tuntea ylpeyttä työstään. Jälleen yksi historian epämääräinen ja maskuliininen musta tahra oltiin ylimaalattu kirkkailla ja raikkailla sateenkaaren väreillä.

Sirutus toimi lähes täydellisesti ja oli saanut aikaan viha-ajattelusta vapaan yhteiskunnan. Mutta sen yhteiskunnan tiedostavaan etujoukkoon, johon Einiina itsekin kuului se oli samalla jättänyt ikävän tyhjiön. Einiinakin muisti kuinka hän aikanaan – ennen sirutusta – oli palavasti rakastanut vihata ja halveksia kansallismielisiä rasisteja ja sitä ennen kaikkea sitä mielikuvaa jonka hän oli heistä itselleen mieleensä luonut. Kyseinen viha oli ruokkinut hänen egoaan, antanut hänelle miellyttävän ylemmyyden tunteen ja muodostunut hyvin tärkeäksi osaksi hänen perusluonnettaan. Sirutuksen myötä sen vihan ja ylemmyydentunnon syy oltiin otettu pois. Nyt tiedostava etujoukko ei voinut enää vihata kun ei ollut enää ketä vihata. Korkeintaan se saattoi sääliä rahvasta joka ei uskaltanut ajatella ollenkaan.

Mutta viisaasti Euroopan demokraattinen ja edistyksellinen järjestelmä oli jättänyt tiedostavalle etujoukolle takaportin. Sitä takaporttia Einiina päätti onnistuneen työtehtävän jälkeen käyttää. Hän naputteli viestimeensä:

Henkilö: Kirskel, Einiina

Arvo: Herstorianpäivityksen maisteri

Pyyntö: Pääsy terapiatilaan

Einiina painoi peukalollaan viestimen näyttöä jolloin hänen Sirunsa lähetti Äidille neuraalihenkilötunnuksen. Järjestelmä käsitteli pyyntöä hetken ja vastasi sitten:

Neuraalihenkilötunnus varmistettu: Kirskel, Einiina

Pääsy terapiatilaan myönnetty.

Siirtyminen terapiatilaan viiden sekunnin kuluttua

Einiina sulki silmänsä ja siirtyi virtuaalihuoneeseen jossa hänen kanssaan oli rasisti. Tuo rasisti oli juuri sellainen kuin hän oli aikanaan mieltänyt sen olevan. Hieman ylipainoinen kaljuuntuva kaksoisleukainen keski-ikäinen mies, päällään huomioliivit ja persvako vilkkuen. Rasisti alkoi ladella Einiinalle niitä kaikkein typerimpiä rasistisia ja nationalistisia kliseitä mitä Äiti oli saanut poimittua ennen sirutusta käydyistä nettikeskustelusta.

Einiina tunsi kuinka viha suorastaan räjähti hänessä. Hän pystyi perustelemaan jokaisen rasistin argumentin nurin säälittävän helposti eikä rasisti pystynyt tunnustamaan älyllistä alemmuuttaan vaan yritti sillä ainoalla keinolla mikä hänellä oli eli hyökkäsi Einiinan kimppuun. Virtuaalitilassa Einiinan käteen ilmestyi pesäpallomaila jolla  hän  hakkasi kimppuunsa hyökänneen rasistin veriseksi massaksi. Kun rasisti makasi hengettömänä maassa Einiina huusi:

- Opitpa levittämään vihaa, saatanan hirviöpaskiainen.

Terapiatila päättyi, Siru levitti Einiinan kehoon rauhoittavaa tunnetta ja hän saattoi jatkaa työpäiväänsä tehokkaana, edistyksellisenä ja onnellisena kansalaisena. Seuraava tarkkailu- ja arvostelukohde olisi musiikin puolelta, tarkemmin sanoen Pekka Pohjolan albumi Keesojen Lehto vuodelta 1977. Kohde vaatisi tietysti tarkan tutkimuksen mutta ennakkotiedot eivät luvanneet äänitteelle hyvää. Olihan kyseessä eräällä lailla sibeliaanista musiikkia joka saattoi saada jo itsessään aikaiseksi nationalistisia tunnetiloja. Aikaisemmin kesällä yliopisto oli saanut Sibeliuksen kohdalla päivitystyönsä loppuun ja kyseistä säveltäjää ei ollut enää olemassa niin painettuina nuotteina, lp-levyinä eikä digitaalisina tallenteina. Suurimpana syynä tietysti Sibeliuksen säveltämä militaristinen ja nationalistinen Jääkärimarssi.

Einiina palasi tuottavan ja väärää historiaa päivittävän työpäivän jälkeen tyytyväisenä kotiinsa jossa Che aktivoitui ja puski häntä jalkaa vasten. Huomenna olisi vielä työpäivä joten hän pysyisi illan kotona. Viikonloppuna voisi lähteä kuppilaan vähän katselemaan miehiä. Valitettavasti sirutetuissa miehissä puuttui se tietty särmä mitä niissä vielä joskus oli. Einiina vähän harmitteli puhdasta heterosuuntaustaan mutta minkäs hän itselleen mahtoi. Tietysti se teki hänestä nykyisessä yhteiskunnassa hieman vajavaisen. Nykyisin hänen tilastaan käytettiin termiä cis-vajavaisuus.  Mutta yhteiskuntahan oli suvaitsevainen ja salli myös sukupuolisen vajaatilan. Ei sitä tarvinnut hävetä.

Hän tilasi itselleen Foodorasta annoksen joka sisälsi pak choita sekä tofua valkosipulikannabiskastikkeessa. Ruokailtuaan hän katseli viestittimeltään mahdollisia talvilomansa matkakohteita. Nuorempana hän oli käynyt useasti Intiassa mutta valitettavasti maahan ei päässyt enää ilman erityisviisumia sillä Siru aiheutti lentokenttien metallinpaljastimissa hälytyksen eikä Intia ollut päivittänyt metallinpaljastimia tunnistamaan Sirua. Ehkä hän lähtisi Sisiliaan. Siellä hän ei ollut vielä käynytkään.

Rauhallisen illan jälkeen hän siirtyi vuoteeseensa ja Che käpertyi kehräämään hänen viereensä. Siru laittoi hänen käpyrauhasensa erittämään melatoniinia taaten hänelle nopean ja rauhallisen unen.

Vihattoman yhteiskunnan yöhön oli hyvä nukahtaa.

Vihattoman yhteiskunnan aamuun olisi hyvä herätä.