DEMOKRATIA VAI KANSANDEMOKRATIA?

Hotellin respassa on kerta toisensa jälkeen törmätty suvaitsevais-tiedostavaiston julkituomaan uhkakuvaan siitä että kansallismieliset puolueet ja liikkeet ovat uhka demokratialle. Uhka tuodaan esille sen kummemmin perustelematta ja samalla varoitetaan äärioikeistolaisuudesta jonka myötä koko termi on uutisoinnissa muuttunut infoarvoltaan nollaksi sillä se kattaa jo aivan kaikki alkaen oikeistodemareista päätyen varsinaisiin natseihin joita – niin kuin tiedostavaistokin oikein hyvin tietää – on hyvin vähän.

Viimeisenä tätä asiaa käsitteli Elinkeinoelämän keskusliiton EU- ja kauppapolitiikan johtaja Taneli Lahti joka totesi:

EU:ssa tapahtuu nyt paljon. On brexit, Italian populistihallitus sekä muun muassa Unkari ja Puola, jotka haastavat EU:n oikeusvaltioperiaatteen ja perusoikeudet. Autoritaarisuus, identiteettipolitiikka ja nationalismi vahvistuvat.

Vaikka hotellin respassa ei omata sertifikoitua yliopistollista koulutusta niin ehkä täälläkin on oikeus miettiä tuon lauseen sisältöä. Se on nimittäin väärä. Kyseinen heppu tietää oikein hyvin että kansallismieliset puolueet eivät ole muuttamassa demokraattista järjestelmää mihinkään. Ne vain yksinkertaisesti toimivat demokraattisen järjestelmän sisällä ja sen puitteissa ja pyrkivät muuttamaan poliittisia voimasuhteita pyrkien samalla toimimaan omien kansalaistensa hyvinvoinnin ja turvallisuuden puolustajana. Mikä on tietysti demokraattisen järjestelmän perusidea.

Sen sijaan nykyistä ”määriteltyä demokratiaa” kannattavat henkilöt ovat sitä mieltä että valtaapitävä puoluekenttä on päätetty, se on betonoitu eikä sitä saa muuttaa. Samalla tietysti sen valtaa pitävän järjestelmän ideologia eli utopia sekä periaatteet millä tavoin valtio toimii on betonoitu eikä niitäkään saa muuttaa. Koska ne ovat jo kertaalleen päätetty. Niin kuin aikanaan muuten oli Neuvostoliitossa. Tällaiset vähemmän koulutetut henkilöt päätyvät herkästi ajattelemaan että demokratiaa vastustavat totalitaristit vastustavat demokraatteja demokratian nimissä varmistaakseen oman asemansa.

Eikös kyseistä määriteltyä ja muuttamatonta demokratiaa aikanaan nimitettu kansandemokratiaksi joka itse asiassa tarkoitti totalitarismia? Josta nimenomaan Itä-Euroopan (nykyisin epädemokraattiseksi tulkitut) valtiot joutuivat nauttimaan noin 50 vuotta ja josta ne pääsivät eroon osapuilleen vuonna 1991. Kyseisenä aikana nuo valtiot oppivat siihen mitä on kun joku toinen valtio määrittelee, mitä tulee ajatella. Epäilemättä ne eivät kokemuksensa perusteella pidä ulkopuolelta tulevasta pakkomäärittelystä.

Jos palataan vielä kyseisen Lahden esilletuomiin ”oikeusvaltioperiaatteisiin ja perusoikeuksiin” niin niistä herää kysymys kummastakin:

1. Tarkoittaako ”oikeusvaltio” sitä, ettei sen poliittisia voimasuhteita saa muuttaa demokratian keinoin eikä edes yrittää?

2. Tarkoittavatko ”perusoikeudet” sitä että kellä tahansa kehitysmaalaisella elintasosiirtolaisella (jotka muuten ovat pääosin islamilaisia ja joitten käsitys ”oikeusvaltiosta” on hieman toinen kuin tavallisella eurooppalaisella) on oikeus muuttaa pysyvän elatusautomaatin piiriin vaikkapa Suomeen? Suomalaisten kustannuksella? Ja kyseisessä ”oikeusvaltiossa” näitten kyseenalaistamattomista perusoikeuksista nauttivien henkilöitten kantaväestöön kohdistuvista väkivalta- ja seksuaalirikoksista ei saa puhua koska niistä puhuminen on rasismia?

Jos näin on, niin hotellin respassa ajatellaan että kannattaako moista oikeusvaltiota pitää pystyssä ensinkään? Onko sen murtuminen ongelma vai siunaus?

Kiitos kommentoija Qroquius Kadille linkistä ja vinkistä.

YMMÄRRYSHARJOITUS: VARASUUNNITELMA X

Tulipahan törmättyä parinkin kommentoijan lähettämään uutiseen jonka mukaan Saksassa on paljastunut kahdensadan eliittisotilaan rinki joka on suunnitellut tappavansa sekä saksalaisia poliittisia johtajia että Saksassa asuvia maahanmuuttajien johtajia. Selvää on että vasemmistoliberaali media on nimittänyt nämä miehet automaattisesti uusnatseiksi. Sellaiseksi tulkitaan ilman muuta jos vastustaa nykyistä vasemmistoliberaalia järjestelmää. Sinänsä on pikkuisen vaikeaa uskoa että saksalaisissa hyvin valikoiduissa erikoisjoukoissa on toiminut kahdensadan uusnatsin rinki. Kun niitten kyseisten KSK-joukkojen koko on vain noin 1.100 miestä.

Lieneekö kyse jostain muusta? Yksipuolinen uutisointi häivyttää uutisen ja tilanteen taustan sekä ennen kaikkea sen, että nuo miehet eivät ole syy johonkin, vaan he ovat seuraus jostakin, oli heidän poliittinen taustansa mikä tahansa. Minkä hoksaa  hyvin uutisoinnissa käytetyistä termeistä tilanteesta miesten toiminnan suunnitellusta aloittamispisteestä eli ”kun laki ja järjestys olisi romahtanut Saksassa” mikä muuttaa tilanteen perusasetelmaa varsin olennaisesti.

En lähde pohtimaan tuota kyseistä saksalaista ryhmittymää sen enempää koska tiedot eivät siihen riitä mutta sen kautta pääsen ymmärrysharjoitukseen joka koskee turvallisuusviranomaisia joihin nuo saksalaiset sotilaatkin kuuluvat. Keskityn suomalaisiin turvallisuusviranomaisiin mutta sama tuumailu koskee tietysti myös hyvin suurta osaa Eurooppaa.

Turvallisuuskoneistojen tehtäväksihän on perinteisen ajattelun mukaan mielletty, no tietysti, niin maan kuin sen kansalaisten turvallisuuden takaaminen. Yhtä lailla perinteisen ajattelun mukaan turvallisuuskoneistot eivät itse harjoita politiikkaa vaan ne toimivat poliittisen johdon antamien määräysten mukaisesti. Tätäkin on pitkään pidetty järkevänä ja sitä se on aikanaan ollutkin sillä hyvin pitkään elettiin sellaisessa tilanteessa jossa maan poliittinen johtokin pyrki toimimaan niin maan kuin sen kansalaisten hyväksi parhaansa mukaan. Joskus onnistuen, joskus epäonnistuen. Mutta aina ajatuksella bona fide.

Perusoletus totta kai on, että turvallisuuskoneistojen ammattilaiset eivät ole tyhmiä. Perusoletus on myös se, että he ottavat tehtävänsä vakavasti ja pyrkivät todellakin niin maan kuin sen kansalaisten turvallisuuden ylläpitämiseen mahdollisimman tehokkaasti. En osaa ajatella turvallisuusviranomaisten puolesta mutta väittäisin että heilläkin on käynyt mielessä heidän tehtäväänsä viimeisen kahden – kolmenkymmenen vuoden aikana liittyvä paradoksi.

Uskon heidän huomanneen että niin maan kuin kansalaisten turvallisuutta uhkaavista tekijöistä tällä hetkellä yksi suurimpia –  ellei jopa suurin – on maan oma hallintokoneisto. Uhka, ja sen tunnistaminen ei vaadi kovin suurta älykkyyttä:

- Maan hallintokoneisto on osana utopistista idealistista kokeilua pakkomuuttamassa maan etnistä väestörakennetta. Eikä siihen muutokseen ole mitään muuta perustetta kuin että näin täytyy tehdä.

- Kyseisen väestörakenteen muutoksen myötä tavallisiin kantasuomalaisiin kohdistuu jatkuvassa määrin lisääntyvää arkipäivän terroria joka ilmenee niin väkivalta- kuin seksuaalirikosten muodossa.

- Kyseisen väestörakenteen muutoksen myötä suomalaisiin kohdistuva terrorismin uhka on oleellisesti lisääntynyt ja sitä on jo tapahtunut. Mahdollisia terroristeja ei saa poistaa maasta tai eristää vaan heille taataan hylsytuomionsa valitus- ja uudelleenvalitusmahdollisuus kerta toisensa jälkeen ja he saavat kulkea täysin vapaana. Jopa alaikäisten koululaisten keskuudessa niin kuin se Turun terrori-iskun tekijä.

- Kyseinen väestörakenteen muutos aikaansaa tavallisiin suomalaisiin kohdistuvaa huomattavaa taloudellista rasitetta joka on korvamerkittyä, jota ei saa kyseenalaistaa, josta ei saa edes keskustella ja joka ilman muuta rapauttaa yhteiskunnallista luottamusta.

- Ennen kaikkea turvallisuusviranomainen huomaa että kyseiset epäkohdat eivät ole virallisen ajattelun mukaan ongelma, niistä ei edes saa puhua ongelmana vaan nimenomaan niistä epäkohdista puhuvat suomalaiset ovat ongelma. Ja hallintokoneisto vaatii, että turvallisuusviranomainen keskittyy työssään nimenomaan näistä ongelmista puhujiin. Ihmisiin jotka eivät ole turvallisuusriski, jotka eivät harjoita väkivalta- ja seksuaalirikollisuutta ja jotka – piru vie – toisin kuin nämä utopian mukaan tänne köijätyt pakkoetnot pitävät yllä infrastruktuuria joka elättää niin hallintokoneiston kuin nämä pakolla tänne hankitut elintasosiirtolaiset.

Tästä päästään kysymykseen:

Ajatteleeko suomalainen turvallisuusviranomainen että hänen täytyy työssään keskittyä nimenomaan maan ja kansalaisten turvallisuuden takaamiseen? Jos hän ajattelee näin, niin hänellä täytyy olla, on pakko olla – ainakin keskusteltuna – olemassa varasuunnitelma X jolloin hän suuntaa toimenpiteensä turvallisuusriskiksi muuttunutta hallintokoneistoa vastaan. Nimenomaan turvatakseen maan ja kansalaisten turvallisuuden.

Vai:

Toimiiko hän itäsaksalaisten oppien mukaan, ei keskity maan ja kansalaisten turvallisuuteen vaan keskittyy pelkästään hallintokoneiston aseman ylläpitämiseen? Unohtaen sen perustehtävän jonka vuoksi turvallisuuskoneisto yleensäkin on olemassa.

En osaa vastata kysymykseen. Mutta uskallan väittää että suomalainen turvallisuusviranomainen joutuu nykyisin käymään melkoista sylipainia omatuntonsa kanssa. Mikäli hän häviää sen sylipaininsa niin varmaankin hän ajattelee, että hänen uskollisuutensa ei kohdistu enää Suomeen maana ja suomalaisiin kansana vaan siihen ylikansalliseen organisaatioon jonka jäsenenä Suomi ja jonka palkollisena hän on.

Aikanaan mm. neuvostovirolaiset ja neuvostoarmenialaiset turvallisuusviranomaiset joutuivat ajattelemaan samoin. Silloin aikanaan kun oli olemassa ns. Vapaa Länsi niin kyseistä ajattelutapaa ei pidetty kovinkaan hyvänä. Itse asiassa sitä pidettiin uhkana ihmisten turvallisuudelle ja vapaudelle. Nykyisin kyseisen ajattelutavan kritisointi mielletään rikolliseksi.

Times they are changing.

ANTENNI

Entinen Heukensaaskin kunta, Radanvarsikaupunki, eräs elokuinen maanantai, tuonnempana…

Entisessä Heukensaaskin kunnassa sijaitsevalla korkealla Antennimäellä oli eräs valtakunnan televisio- ja radioverkon päälähetinasemista jonka masto kohosi kaikkiaan 324 metrin korkeuteen. Yleensä asemalla ei ollut miehitystä sillä pitkälti automatisoituna se ei sitä tarvinnut ja se lähetti Helsingistä ja Tampereelta tulevat valtakunnallisten tv- ja radiokanavien ohjelmat varmasti ja ongelmitta eteenpäin. Radanvarsikaupungissa itsessään ei ollut mitään varsinaista omaa ohjelmatuotantoa.

Nyt kuitenkin lähettimen juuressa oli suurinpiirtein tusinan verran maastopukuisia miehiä jotka toimivat tarkasti etukäteen suunnitellun ohjelman mukaisesti. Lähetinaseman tarkkailukamera oli hakkeroitu jo aikaisemmin ja se lähetti eteenpäin nauhoitettua tietoa tyhjästä pihasta. Ensimmäisenä lähetinaseman rakennuksen avasi – näköjään siihen sopivilla avaimilla tai sitten ammattilaisten käyttämällä vempeleellä – kaksi miestä jotka kantoivat sisään pian suoritettavassa operaatiossa tarvittavaa tekniikkaa.

Muut miehet olivat kerääntyneet paikalle ajaneen autorekan ympärille. Rekassa oli vanhoja autonromuja jotka työnneltiin aseman pääoven eteen puoliympyrän muotoiseksi kaareksi. Miehet nostivat peukkua autorekan kuljettajalle joka peukkuaan itsekin kohottaen kääntyi ympäri ja jatkoi matkaansa takaisin päin. Paikalle jääneet miehet aloittivat oman tehtävänsä jota operaatiossa tarvittaisiin myöhemmässä vaiheessa. Kaikilla oli radiopuhelimet ja nyt niistä kuului viesti:

- Piste yksi valmis.

Viesti tuli lähetinaseman sisällä työskenteleviltä miehiltä. He olivat saaneet varusteensa kytkettyä lähettimeen ja odottivat muita viestejä.

- Piste kolme valmis.

Tämä viesti taas tuli autonromujen luona puuhanneilta miehiltä. Muutaman minuutin kuluttua tuli seuraava viesti.

- Piste neljä valmis.

Tuo viesti tuli puolestaan Antennimäelle johtavalta tieltä siltä kohtaa kun tie ylitti paikalla virtaavan Janttosenjoen. Miehet odottivat vielä viestiä pisteestä kaksi. Piste kaksi oli muutaman kilometrin päähän parkkeerattu pakettiauto jossa kaksi miestä käytti tietokoneita. Miehet olivat saaneet aikaisemmin syötettyä kehittämänsä viruksen sekä Digitan verkkoon että suurimpien kanavien lähetysstudioihin. Kun he aktivoisivat viruksen, Heukensaaskin lähetinasema ottaisi koko valtakunnan televisioverkon haltuunsa. Mutta studioissa ei sitä tiedettäisi. Virus sai aikaan myös sen että studion omissa monitoreissa näkyisi vain se ohjelma mitä kanava luuli lähettävänsä. Miehet katsoivat toisiinsa ilmeellä jota saattoi hyvin perustellusti sanoa vahingoniloisiksi ja toinen heistä painoi Enteriä.

- Piste kaksi valmis. Frank, anna palaa.

Lähetinasemalla miehet olivat laittaneet antennin apugeneraattorin käyntiin. Nyt he käänsivät lähettimen täydelle teholle ja painoivat oman tietokoneensa Enteriä. Toinen miehistä hymyili susimaista hymyä ja totesi:

- Kohta vati kaatuu, saatana…

Heukensaaski otti valtakunnan televisioverkon valvontaansa ja aloitti lähetyksen tasan kello 18.00 jolloin Ylellä piti alkaa uutislähetys.

Yleisradion lähetysstudio, Pasila, Helsinki, klo 18.22

Ylen uutisten ohjelmapäällikkö Heikki Nilkman valvoi uutislähetyksen etenemistä. Työ oli kokeneelle ohjelmapäällikölle helppoa rutiinia, tiimi osasi työnsä eikä uutisaiheitten valintakaan tuottanut ongelmaa sillä se tuli suoraan Ylen parlamentaariselta tiedonvalvontaosastolta. Nilkmanin kännykkä soi ja ihmeekseen hän huomasi että soittaja oli sisäministeri. Mitähän ihmeen asiaa sillä itseään täynnä olevalla ämmällä oikein mahtoi olla? Uutislähetyksen pitäisi olla kyllä täysin protokollan mukaista.

- Rouva sisäministeri, ohjelmapäällikkö Nilkman.

- Ja mitä saatanan perkeleen helvettiä te sieltä oikein lähetätte!

- Rouva sisäministeri, täällä on aivan normaali uutislähetys menossa. Tällä hetkellä kerrotaan SPR:n kampanjasta jolla pyritään löytämään vapaaehtoisia kummiaikuisia kunniavelvoitesiirtolaisuuden tukemiseen. Esimerkkinä käytetään sitä että koko seurapiirilehti Julkkispötsin toimittajakunta osallistuu kyseiseen kummiaikuistoimintaan.

- Ja ei muuten tasan kerrotakaan! Siellä on menossa jonkun perkeleen Vapaaverkon lähetys. Joka ristuksen kanavalla. Ja siinä lähetyksessä esitetään helvetti soikoon suoraa syytekirjelmää niin hallintokoneistoa kuin valtamediaa kohtaan. Perusteltua sellaista. Joka hemmetin kohdasta esitetään luvut, nimet, naamat, leimat, tehdyt teot ja pumakat. Katkaiskaa tuo lähetys ja vähän helvetin sassiin tai alkaa päitä putoilemaan! Ja varmasti putoaa muutenkin! Saatanan tunarit! Pankaa toimeksi!

Sisäministeri katkaisi puhelun. Nilkman ei oikein ymmärtänyt oliko nainen tosissaan vai oliko hän syönyt jotain sopimattomia sieniä. Monitoreissa näkyi aivan normaali uutislähetys. Sitten hän huomasi erään toimittajan juoksevan älykännykkä kourassaan valvomoon. Hän antoi kännykkänsä Nilkmanille ja sanoi huohottaen:

- Meidän ykköskanavalla tulee tuo lähetys. Ja muillakin kanavilla. Joku lähettää meidän verkon ohitse. No, kato itte.

Valtakunnanverkon vallanneen tunkeutujan lähetys oli todellakin ottanut haltuunsa kaikki kanavat. Lähetys vaikutti hyvin suunnitellulta ja valmistellulta dokumenttiohjelmalta jossa käsiteltiin niin hallintokoneiston kuin valtamedian toimintaa viimeisen parinkymmenen vuoden ajalta eikä millään muotoa positiivisessa valossa. Lähetyksen alareunassa oli kyseisen Vapaaverkon nettiosoite. Yksi teknikoista oli jo selvittänyt että lähetys pyöri myös netissä ja kävijäluvut kasvoivat hurjaa vauhtia. Yleisö varmasti ymmärtäisi että kyseinen lähetys poistettaisiin pian kanavilta. Vahinko oli jo tapahtunut ja ihmiset siirtyivät nettiin. Vapaaverkon dokumenttia juonsi mies jossa oli häiritsevällä tavalla jotain tuttua mutta Nilkman ei pystynyt oikein hahmottamaan että mitä. Sitä ei ehtinyt tällä erää sen kauemmin miettiä. Tuon Vapaaverkon lähetys oli saatava katkaistua tai tässä oli pian joka jätkällä munat halstarissa. Nilkman kysyi teknikolta:

- Saadaanko me itse tuo lähetys katkaistua?

- Ei saada. Siihen tarvitaan Digitan jätkät. Verkkohan on Digitan.

- No hanki semmonen jätkä paikalle ja vähän helvetin äkkiä.

Pian paikalle saapunut Digitan mies sanoi että ongelma on tiedossa.

- Ensiksi pitää vaan selvittää että mistä lähettimestä tuo tunkeileva signaali tulee. Tietokoneverkon kautta se ei tule. Tuon viruksen tehtävä oli vain hämätä teitä ja mahdollistaa että joku päälähetinasemista ottaa lähetyksen hallintaansa.

- Kuinka saatte sen aseman selville?

- Sulkemalla koko Digitan lähetinverkon. Se lähetin joka jatkaa ohjelmaansa sen jälkeen on vastuussa hyökkäyksestä. Mutta emme voi sulkea koko valtakunnan tv-verkkoa ilman esimiehen lupaa ja sen sen saaminen kestää varmaankin puolisen tuntia.

- Puoli tuntia? Tuo Vapaaverkko on ollut silloin eetterissä jo tunnin. Ettekö te voi vaan kääntää hanikkaa?

- Meillä on selvät käskyt. Ja se esimies on jo kollegallani langan päässä. Mutta hänet on valittu, no, varsin poliittisin perustein eikä häneltä saa vastausta silloinkaan jos kysyy paljonko kello on. Oletettavasti hän soittaa pikapuoliin eräillekin ministereille ennen kuin uskaltaa päättää mitään.

Digitan miehen arvaus meni vain pari minuuttia pieleen. Ylen studioon oli saapuneet jo edustajat sekä KRP:stä että suojelupoliisista. Klo 18.57 saatiin lupa ja klo 18.58 koko Suomen televisioverkko pimentyi. Sitä hyökkäävää asemaa lukuunottamatta. Digitan mies katsoi omaa läppäriään, naputti sitä hetken ja sanoi sitten:

- Heukensaaski. Se lähettää edelleenkin.

KRP:n mies oli ollut samaan aikaan puhelimessa ja ilmoitti sitten:

- Heukensaaskin antenniin tuleva virta katkaistaan muutamassa minuutissa. Siinä pimenee kyllä samalla virrat noin tuhannelta ihmiseltä mutta se hinta on maksettava. Tuo helvetin merirosvoradio pitää hiljentää ja tuoda nuo rikolliset oikeuden eteen.

- Ei se virtojen katkaisu auta mitään. Siellä on varageneraattori. Se pystyy lähettämään vaikka yön yli.

- Paljonko kyseisen antennin lähetysalueella on katsojia?

- Noin kolme ja puolisataa tuhatta.

- Helvetti. Komennan sinne kaikki mahdolliset partiot. Ja Karhu-ryhmän välittömään valmiuteen.

Heukensaaskin Antennimäen päälähetinasemalle vievä maantie, klo 19.25

Niin sanotun Vapaaverkon lähetystä katkaisemaan oli käsketty paikalle niin Radanvarsikaupungin omat partiot kuin naapurikuntienkin partiot. Tehtävä meni ohi kaiken muun. Ensimmäisenä Antennimäkeä lähestyi partio jossa oli kaksi kokenutta vanhempaa konstaapelia. Repsikan paikalla istunut poliisi seurasi Vapaaverkon edelleenkin jatkuvaa tv-lähetystä kännykästään ja totesi kumppanilleen:

- Jos nyt rehellinen olen niin tekis mieli viivytellä. Nuo Vapaaverkon kaverit, meinaan, nehän ovat saatana vieköön oikeassa. Pitäis lopultakin saada joku järki tähän hulluuteen. Mekin mennään pian esiliinojen kanssa tarjoamaan etnisesti edistyksellistä pullakahvia. Ja saadaan kiitokseksi pullosta päähämme. Minkä jälkeen putsataan esiliinat ja pyydetään uusi annos.

Toinen vastasi, seuraten samalla tarkkaan tietä:

- Totta. Touhu on syvältä ja poikittain. Mutta leipää mekin syödään. Ja varsinkin meidän muijat ja mukulat. Tässä ei paljon passaa mieltä osoitella. Ei varsinkaan tällä komennuksella. Jos nyt osoitellaan mieltä niin se tietää kalossinkuvaa perseeseen.

Partioauto kaartoi mutkasta jonka jälkeen olisi edessä Janttosenjoen silta. Partioautoa kuljettava poliisi näki mitä sillalla oli, painoi jarrut pohjaan ja totesi:

- Jaa-a… taitaa sittenkin käydä niin että me viivytellään. Soitapas tilannejohtajalle.

Varttituntia myöhemmin tilannejohtajakin oli paikalla, samoin kuin useampi muu paikalle ehtinyt partio. He kaikki katselivat ihmeissään vanhaa linja-autonrämää joka oltiin asetettu sillan eteen poikittain. Varmuuden vuoksi tuosta romusta oli vielä irroitettu renkaat ja viety mukana. Sillan yli ei vienyt muuta tietä eikä poliisin ajoneuvoilla päässyt joen yli. Tilannejohtaja oli antanut määräyksen särkeä bussin ikkunoita sekä sivuovi että partiot pääsisivät jatkamaan matkaa jalan. Antennille olisi matkaa puolitoista kilometriä. Poliisit panivat toimeksi ja samalla tilannejohtajan kännykkä hälytti. Hän katsoi viestin ja siirtyi autoonsa jossa aukaisi viestin mukana tulleen liitteen isommalla näytöllä.

Liitteenä oli video. Kuvattu Antennimäellä. Puolen tusinaa miestä seisoi paikalle raahattujen autonromujen edessä. Kaikilla oli maastopuvut ja kommandopipot. Huolestuttavinta oli että heistä neljällä oli myös ilkeännäköiset käyrälippaalliset rynnäkkökiväärit ja kahdella yhtä lailla häijyt pumppuhaulikot. Viesti kuului:

”Tiedoksi poliisille: Olemme valmiita puolustamaan antennia viimeiseen saakka. Teitä on varoitettu”.

Tilannejohtajalta pääsi huokauksen ja voiperkeleen katkera yhdistelmä. Hän huusi bussin ikkunoita hajottaville konstaapeleille:

- Lisäys käskyyn! Joka miehelle konepistoolit, luotiliivit ja kaikki mahdolliset patruunat mukaan. Siellä on aseistautuneita miehiä. Raskaasti aseistautuneita. Tarkkailkaa varovasti ja raportoikaa mutta älkää edetkö liian lähelle. Tästä taitaa tulla Karhukoplan keikka.

Samalla Antennimäeltä kuului laukaus. Hetkeä myöhemmin toinen. Ne perkeleet selvästi varoittivat. Taitavat piru vie olla tosissaan.

Tilannejohtokeskus, Janttosenjoki, klo 20.15

Tilannetta johtava poliisipäällikkö siirtäisi pian johtovastuun helikopterilla paikalle saapuvalle Karhu-ryhmälle. Hän oli ratkaisusta mielissään. Tuolla lähetinasemalla saattaisi tulla ruumiita eivätkä hänen omat miehensä olleet koulutettuja tappelemaan konetuliaseilla varustetun ties kuinka monen fanaatikon kanssa. Siihen tarvittaisiin asiaan erikoistuneita ammattimiehiä. Ne poliisipäällikön omat miehet tarkkailivat tilannetta kiikareilla turvallisen matkan päästä. Tilanneraportissaan he kertoivat:

- Niin no joo… siellä lähetinrakennuksen edessä on siis barrikadi joka on tehty kuudesta autonromusta. Autojen alustat on tukittu jollakin joten niitten alle emme näe mutta on siellä heppuja paikalla joka tapauksessa. Aika ajoin sieltä nousee kommandopipoinen pää ja romujen takana on myös kaksi periskooppia. Ne näkevät sieltä maaston aika hyvin. Tässä on metsän reunasta nelisenkymmentä metriä tuolle barrikadille aivan avointa. Ei mitään suojaa. Hankalaa tuonne on mennä. Muutamia laukauksiakin on kuulunut. Ne ovat selvästi varoituslaukauksia sillä ei tänne meitä päin ole mitään ropissut.

- Montako miestä arvioitte siellä olevan?

- Ei pysty sanomaan. Sieltä nousee vain yksi pää kerrallaan aika ajoin. Parista eri kohdasta. Mutta voi siellä olla enemmänkin. Mahtuuhan tuonne autojen taakse ainakin ryhmän verran jätkiä. Tiedä vaikka enemmänkin.

- Jatkakaa tarkkailua.

- Kuitti.

Merivartiolaitoksen Poliisin Karhuryhmää kuljettava Super Puma-helikopteri laskeutui paikalle. Se oli ottanut riskin ja lentänyt lähetinaseman yli saapuessaan tilannejohtokeskukseen. Iskuryhmän johtaja kuunteli tilanneraportin ja totesi sitten:

- Mekään emme tiedä kuinka monta miestä siellä on. Barrikadin takaosa on peitetty pressulla ja se vaikuttaa olevan lämpökameralta suojattu sillä emme saaneet minkäänlaista lukemaa. Mikä taas tahtoo sanoa että meillä voi olla hyvinkin ammattitaitoinen porukka vastassa. Ja fanaattinen sellainen. Eiväthän ne tuolta meinaan pääse minnekään karkuun. Mikä tarkoittaa että ne ovat valmiita ihan mihin tahansa.

Samaan aikaan hinausrekka oli lopultakin saanut linja-autonrämän pois tieltä. SIG SG 552-rynnäkkökivääreillä varustettu iskuryhmä siirtyi kahteen pakettiautoon ja ylitti Janttosenjoen. Iskuryhmän johtaja ilmoitti poliisipäällikölle:

- Kertokaa miehillenne että tarkkailevat siihen saakka kunnes saavumme paikalle ja siirtyvät sitten sata metriä taemmaksi. Meillä on valtuutus äärimmäiseen voimankäyttöön. Itse asiassa suoranainen käsky. Jostain syystä sekä pää-, että sisäministeri halusivat vielä henkilökohtaisesti vahvistaa asian. Taitavat haluta saada tuon porukan hengiltä. No, me emme lähde murhaajiksi mutta voi olla, että nuo aloittavat ampumisen. Silloin kannattaa olla suojassa. Paikka voi olla miinoitettukin ja sitä varten meillä on mukana pari TEPO:n kaveria. Arvioitu hyökkäysaika on 20.45.

Sisäministeriö, Helsinki, klo 20.43

Tilannehuoneessa olivat pääministeri, sisäministeri, poliisiylijohtaja sekä Karhu-ryhmän operatiivinen johtaja ja pari atk-asiantuntijaa jotka hoitivat huoneen seinällä olevaa kahta laajaa näyttöä. Toisesta näkyi lähetinrakennuksen kohdealue ja toinen oli jaettu pienempiin osiin joihin tuli jatkuvasti signaalia iskuryhmän jäsenten pienistä olkapääkameroista. Pääministeri ajatteli itsekseen että ne Vapaaverkon roistot voisi kyllä aivan hyvin ampua. Olihan Vapaaverkon televisiokanavat vallannut isku pahin imagotappio valtiokoneistolle, no, oikeastaan milloinkaan. Tämä oli saatana katastrofi. Pääministeri tiesi että totuus tekee eniten kipeää ja nyt se oli tullut julki aivan liian laajalle. No, tietysti kai niitä pitäisi ottaa vangiksikin että voisi kuulustella. Onhan sillä verkostolla porukkaa muuallakin kuin tuolla lähettimen luona. Ne kaikki pitäisi saada kiinni. Hitto, nyt kyllä kaivattaisiin KGB:tä tai jotain…

Sisäministeri oli samaa mieltä ja ennen tilannehuoneeseen siirtymistä todennut pääministerille että on se perkele, kun meillä on kerran saavutettu edistyksellinen yhteiskunnallinen järjestelmä niin miksei meillä voi olla siihen tarvittava valvontakoneisto. Sillä tämäkin hemmetin fiasko oltaisiin voitu välttää. Fiaskosta oli tosiaan kysymys. Vapaaverkko oli ehtinyt lähettää koko valtakuntaan melkein tunnin. Ja Heukensaaskin asema lähetti vieläkin. Pahinta oli että kyseinen verkko jatkoi toimintaansa internetissä ja sen lukijamäärät olivat kasvaneet hälyttäviin lukemiin.

Karhu-ryhmän operatiivinen johtaja oli puhelimessa ja sanoi siihen lyhyesti:

- Toteuttakaa isku.

Sitten hän käänsi katseensa muihin ja osoitti näyttöjä:

- Aivan näillä hetkillä.

Autonromut peittyivät savuun ja räjähdyksiin. Pääministeri ihmetteli:

- Mitä helvettiä… ampuivatko ne sinne kranaattikeskityksen?

- Eivät. Se on kyynelkaasua ja flashbangeja. Taatusti riittävä määrä. Jätkät tuolla barrikaadin takana säilyvät kyllä hengissä mutta ovat jonkun aikaa äly totaalisesti ämpärissä. Tässä kestää hetken aikaa…

Merkillepantavaa oli se, ettei alueelta kuulunut ollenkaan laukauksia. Muutaman minuutin päästä näyttöön ilmestyi iskuryhmän johtaja. Hän oli riisunut kypäränsä, kaasunaamarinsa ja kommandopiponsa. Hänen ilmeensä näytti lähinnä huvittuneelta:

- Ei täällä ole ketään.

Pääministeri ja sisäministeri huusivat yhteen ääneen:

- Mutta eihän se voi olla mahdollista!

- On se. Täällä on kolme mallinukkea joilla on maastopuvut päällä. Niitten päiksi on vaan vaihdettu Aku Ankan, Mikki Hiiren ja Hessu Hopon päät. Ne heput jotka näyttivät kuikuilevan aika ajoin olivat kommandopipolla varustettuja mallinuken päitä joita nosteltiin jollain elektronisella vehkeellä, näyttää olevan tehty jostain lasten lelusta. Ja nuo periskoopit on laitettu jeesusteipillä kiinni paikalleen.

- Mutta… entä ne laukaukset… ei ase ammu itsestään…

- No, miten sen nyt ottaa. Täällä on näihin autonrämiin tönäröity kiinni kymmenkunta ikivanhaa haulikkoa. Kaksiliipaisimisia, tossa on jopa pari vanhaa hanallistakin mukana. Mistä lie vintiltä kaivettu. Haulikoitten liipasimiin on pantu jekkulangalla kiinni peltimuki ja niitten yläpuolella on isompi ämpäri joka tiputtaa kuppeihin vettä. Kun vettä on tarpeeksi, pyssy laukeaa itsestään. Osa on vielä laukeamatta, me tarkastettiin ne ja niissä kaikissa on ollut pelkkiä paukkupateja.

Yksi iskuryhmän miehistä tuli sanomaan jotakin johtajalle. Johtaja nyökkäsi ja jatkoi sitten:

- Noi TEPO:n kaverit ovat tutkineet paikan. Myös lähetysasema on tyhjä eikä täällä ole minkäänlaisia ansoitteita. Minä luulen, että kun ne heput ovat lyöneet lähetyksen päälle kello 18 ne ovat häipyneet itse metsiä pitkin pois paikalta ja ovat nyt ties missä.

- Onhan se lähetys nyt kuitenkin katkaistu?

- Kyllä, herra pääministeri.

Pääministeri kiitti, katkaisi yhteyden ja mietti että millähän kuivan maan meriselityksellä tästä katastrofista selviäisi.

Antennimäki, klo 21.10

Yksi iskuryhmän miehistä toi ulos pienen matkajääkaapin ja sanoi iskuryhmän johtajalle:

- Tää oli töpselissä kiinni kun me tultiin. Sisältö on kylmää. Me tarkastettiin. Ja tässä on kirje.

Iskuryhmän johtaja otti kirjekuoren käteensä ja aukaisi sen. Tässä vaiheessa oli enää turhaa epäillä mitään kirjepommia.

PAIKALLE ENSIMMÄISENÄ SAAPUVILLE SOTILAS- TAI POLIISIVIRANOMAISILLE

Pahoittelemme suuresti teille aiheuttamaamme vaivaa ja turhia sydämentykytyksiä. Tässä on korvaukseksi hieman viilentävää onnistuneen iskunne jälkeen. Uskomme, että se maistuu.

Kansallismielisin terveisin Vapaaverkko.

”Taas Suomen Karhu elämöi,

kun herrat kunnaitamme möi”

Matkajääkaappi oli täynnä olutpulloja. Näkyi olevan vielä Virosta tuotua Tsuhnan Kostoa jonka valmistus oli Suomessa pari vuotta aikaisemmin kielletty korostetun nationalistisena.

Johtaja mietti hetken ja tuumasi sitten:

- No jumalauta…

Karhu-ryhmän miehet aukoivat pulloja ja ottivat pitkät huikat. Kun iskua edeltänyt adrenaliinivyöry oli vaihtunut syvään helpotuksen tunteeseen saattoi sanoa että miehet ottivat yhdet elämänsä parhaista ryypyistä. Johtaja ähkäisi, kohotti pullon kohti lähetinaseman valvontakameraa ja sanoi naama leveällä hymyn tirrillä:

- On se jätkät niin että minä olen aina arvostanut hyvää kusetusta. Ja nuo sällit veivät niin meitä kuin koko juuttaan valtiota kuin pässiä narussa. Minä veikkaan että ne ovat tällä hetkellä jossain saunatauolla, hörsivät tätä samaa Tsuhnan Kostoa, katsovat tuota valvontakameran – jota me ei muistettu panna pois päältä – lähetystä ja nauravat paskaista naurua…

Sisäministeriö, Helsinki, seuraava päivä

Tilannehuoneeseen oli kokoontunut viisi henkilöä. Heistä kaksi oli innokkaita amatöörejä eli sisäministeri itse sekä Supon uusi johtaja, sisäministerin tavoin varsin nuori vasemmistolainen nainen joka oltiin valittu johtajaksi puhtaasti poliittisin ”uudistusperustein” ja joka oli koulutukseltaan sovelletun ja yhteiskunnallistetun lakitieteen maisteri. Kolmantena oli poliisin ylijohtaja joka muisti vielä ajan jolloin hän oli ollut poliisi mutta nykyisin hän ei ollut varma siitä, kuka ja varsinkin mikä hän oli.

Ja sitten mukana oli kaksi varsinaista ammattilaista. Supon vanhempi tutkija sekä Puolustusvoimien tiedustelulaitoksen majuri. Vaikka varsinkin poliisilaitosta oltiin muuttamassa uudeksi Valpoksi niin pelkkä poliittinen luotettavuus ei riittänyt. Tarvittiin edelleenkin kokeneita ammattilaisia. Sisäministeri aloitti tapaamisen:

- Tässä asiassa ei tietenkään jätetä kiveäkään kääntämättä. Niin minä kuin koko hallitus haluamme syylliset vastuuseen ja päitä vadille. Mutta ennen sitäkin päällimmäisin asia on se, että voimmeko me mitenkään sulkea tuon Vapaaverkon internetistä? Sen kävijämäärät ovat hälyttävän suuria. Siihen verrattuna se MV-lehti oli piirikuntatason piperrystä.

Supon tutkija vastasi:

- Emme voi. Ellemme sitten sulje koko internetiä. Vapaaverkko toimii useilta palvelimilta jotka sijaitsevat Yhdysvalloissa sekä useissa Baltian ja itä-Europan maissa. Siellä ajatellaan asioista hieman toisin kuin täällä Suomessa ja jos me vaadimme sitä sivustoa suljettavaksi niin meille todetaan diplomaattisesti että vetäiskääpäs vilhjalmssoni päähänne ja kaikotkaa mäkimaastoon. Se saatetaan tosin esittää ilman diplomaattisia kiemuroitakin.

Supon johtaja puolestaan kysyi:

- Joka tapauksessa on myös selvitettävä että olemmeko olleet hybridisodankäynnin kohde. Tarkoitan tällä tietysti Venäjää. Tuohan oli erittäin onnistunut kansakuntaa hajottava maskirovka-isku.

Nyt puolestaan vastasi tiedustelulaitoksen majuri:

- Se on äärimmäisen epätodennäköistä. Ensinnäkin siinä Vapaaverkossa keskitytään hallintomme tekemiin ratkaisuihin sekä maahanmuutto- että integraatiopolitiikassa mutta siinä ei sivuta Nato-asiaa juuri ollenkaan. Nimenomaan Nato olisi venäläisten kannalta se olennaisin kysymys. Ja muutenkin… tuon operaation suorittamistapa kaikkinensa oli kyllä jokseenkin suomalainen… etten sanoisi jopa savolainen.

Sisäministeri jatkoi:

- Mutta joka tapauksessa syylliset on saatava tilille. Niitä perkeleitä tulee rangaista ankarammin kuin ketään koskaan. Hitto kun lait eivät mahdollista tämän enempää.

Supon johtaja kommentoi tähän:

- No, sinänsä nykyaikainen sovellettu ja yhteiskunnallistettu laintulkinta mahdollistaa hyvinkin pitkät vankeustuomiot. Kun maanpetospykälään lisättiin törkeä yhteiskuntarauhan järkyttäminen.

- Niin. Kunhan ne paskat saadaan ensin kiinni.

Tässä vaiheessa poliisin ylijohtaja tunsi että kai hänenkin täytyy jotain kommentoida:

- Mutta voisiko hallitus todeta että sen Vapaaverkon syytteet otetaankin vakavasti? Ja niitä käsittelemään asetetaan tutkijalautakunta? Sellaiseenhan saa asian sitten haudattua.

Sisäministeri katsoi poliisiylijohtajaa näennäisen rauhallisella katseella mutta kyseinen poliisi oli oppinut jo tuntemaan ministerin ja tunsi olevansa pieni hämähäkkiuros jota naaras arvioi parittelun jälkeisenä ateriana. Hampaat kirskuen sisäministeri vastasi:

- Jos tässä jotain haudataan niin se on nuo vapaaverkkolaiset. Me emme tunnusta tehneemme virheitä sillä me emme ole tehneet virheitä! Me emme tee virheitä! Me olemme muuttaneet Suomen paremmaksi ja inhimillisemmäksi maaksi. Joka muuta väittää, saa varautua kärsimään.

Poliisiylijohtaja tuumasi itsekseen että ehkä hänen osuutensa keskustelussa tuli suoritettua. Supon tutkija pelasti hänet kiinnittämällä sisäministerin huomion itseensä sanomalla:

- Niin meillä Supossa kuin Puolustusvoimien tiedustelulaitoksella on yksi selvä yhteinen tutkintalinja. Tällaista operaatiota ei voida toteuttaa ilman huomattavaa asiantuntemusta ja suunnittelua. Ei siihen pysty mikään hetkellisen päähänpiston saanut metsästysporukka Heukensaaskista.

Majuri täydensi:

- Ja se suunta missä kyseistä osaamista on, on nimenomaan Digita. Ehdotan, että yhdistämme tutkijaryhmiemme voimavarat ja keskitymme tutkimaan Digitan henkilökuntaa.

Sisäministeri oli hetken aikaa hiljaa. Sitten hän totesi:

- No helvettiäkö te siinä vielä munitte? Painukaa tutkimaan.

- Kyllä, rouva sisäministeri.

Miehet nousivat ja poistuivat. Sisäministeri huusi vielä perään:

- Ja hei jätkät! Pankaa ne algoritmit töihin ja etsikää se Vapaaverkon uutistenlukija. Siinä on jotain häiritsevän tuttua mutta en saa millään kiinni että mitä…

Pässinkuohimanjärvi, Heukensaaski, pari viikkoa myöhemmin

Pässinkuohimanjärvellä sijaitsevassa metsästysmajassa vietti iltaa kaikkiaan kuusitoista miestä. Kaikki olivat olleet mukana Heukensaaskin lähetinaseman operaatiossa josta he käyttivät nimitystä ”operaatio kepponen”. Heistä kymmenen oli tavallisia heukensaaskilaisia siviilejä jotka kuuluivat epäviralliseen yhteenliittymään jota kutsuttiin suojelukaartiksi. Tällaisia kaarteja oli perustettu muuallekin mutta ne toimivat salassa eivätkä pitäneet vielä minkäänlaista meteliä itsestään. Aika ei ollut vielä kypsä.

Sitten mukana oli neljä sotilasta puolustusvoimien tiedustelulaitoksesta, tarkemmin sanottuna siitä entisestä Tikkakosken viestikoelaitoksesta. Nämä hys hys-miehet olivat antaneet sen tarvittavan teknisen osaamisen niin viruksen luomisen kuin lähetyksen kaappaamisen muodossa. Varsinaiset barrikadit ja niihin liittyvä hämäys oli puhtaasti heukensaaskilaisten luomaa ja toteuttamaa.

Tikkakosken miehet olivat myös kehittäneet sen sisäministerin peräänkuuluttaman uutistenlukijan. Niitä oli itse asiassa useampikin, kaikki noin suurinpiirtein samanmittaisia miehiä mutta heillä oli lähetystä nauhoitettaessa päällään kokovihreä ja myös naaman peittävä asu. Varsinainen lopputulos oli sitten tietokoneen viimeistelemä ja Vapaaverkon uutistenlukijana toimi yhdistelmä Tauno Palosta, Olavi Virrasta ja Tapio Rautavaarasta.

Ja sitten metsästysmajalla olivat vielä se puolustusvoimien tiedustelulaitoksen majuri ja vanhempi supon tutkija jotka olivat olleet sisäministerin ripitettävänä ja virallisesti tonkivat tällä hetkellä Digitaa. Sitähän heidän organisaationsa virallisesti tekivätkin tietäen etteivät koskaan löytäisi mitään. Sillä ”operaatio kepponen” oli alunperinkin näitten organisaatioitten suunnittelema. He olivat kokeneita turvallisuusalan ammattilaisia. Ammattilaisia, jotka ymmärsivät että suurin Suomeen ja suomalaisiin kohdistuva uhka tulee sen omasta hallinnosta. Varsinkin everstitasoa alempana olevissa upseereissa ja poliisin tietyissä kenttätyöntekijöissä oli vahvana mielipide että sotilasvallankaappauksen kynnys oltiin jo aikaa sitten ylitetty.

Kaappaus periaatteessa pystyttäisiin jo tekemäänkin. Mutta ei ollut varmaa kuinka valtamedian propagandamyllyn alla olevat kansalaiset siihen vielä tässä vaiheessa suhtautuisivat. Siksi tarvittiin Vapaaverkkoa. Operaatio oli täydellinen menestys ja saanut aikaan halutunlaisen ketsuppipulloilmiön. Supon tutkija vei miehille tyhjät viskilasit ja majuri puolestaan täytti ne. Hän otti oman lasin käteensä ja kohotti sen. Muutkin miehet nousivat seisomaan, leveästi hymyillen.

- Miehet. Kiitän teitä osallistumisestanne, rohkeudestanne ja kekseliäisyydestänne. Te olette esimerkki siitä että kun yhdistetään taito ja tahto, niin pienikin joukko voi saada aikaan suurta. Jotain, jota voi sanoa muutokseksi. Tai ainakin sen aluksi. Otetaanpa onnistuneelle kepposelle. Ja niille tuleville kepposille.

- Tuleville kepposille!

Viskit menivät huikalla perille ja ilmoille nousi tyytyväinen ähkäys.

Suomi otettaisiin takaisin suomalaisille. Kepponen kerrallaan.

TYYTYVÄISEN VIHREÄN ILTAPUHDE

Helsingissä, tarkemmin sanottuna Kallion Kaarlenkadulla sijaitsevassa viihtyisässä kaksiossa eräs 28-vuotias naisoletettu, nimeltään Vilmetta Tirpstén kuunteli ulkona kolistelevaa kolmosen ratikkaa ja oli kuulemastaan mielissään. Tuo ääni oli edistystä. Se oli tietysti myös menneisyyttä, olihan spora kulkenut Helsingissä iät ja ajat mutta se oli myös tavoiteltavaa tulevaisuutta. Sillä eihän ihminen tarvinnut liikkuakseen muuta kuin joukkoliikennettä. Eihän hänkään tarvinnut. Ei ollut koskaan tarvinnut. Hän ei ollut tarvinnut henkilöautoa milloinkaan eikä ymmärtänyt miksi niitä vielä yleensä oli olemassa.

                                                     

Hän oli muutenkin kovasti hyvällä tuulella ja siitä kertoi hänen työpöydällään tietokoneen vieressä oleva punaviinipakkaus – luonnollisesti vastuullisesti tuotettu Place in the sun Cabernet Sauvignon Shiraz Fair Trade – jonka hana oli lörissyt juovuttavaa säveltään illan aikana useammankin kerran. Miksei olisi, sillä olihan Vilmetta osallistunut tänään taas kerran hyökkäykseen suvaitsemattomuutta ja viha-ajattelua vastaan. Niin kuin oli osallistunut monta kertaa aikaisemminkin.

Kohteena oli eräs lääkäri, jonka Vilmettan aktiivinen pirkkalalainen vasemmistoliittolainen uskonsisar oli huomannut postaavan kansallismielistä materiaalia. Laura Huhtasaarta, Keijo Kaarisadetta ja ties mitä vihan saastuttamaa paskaa. Koska nationalismi ja natsismi oli, ja oli aina ollut sama asia oli Vilmettakin osallistunut aktiiviseen nettikampanjaan jolla pyrittiin saamaan sekä Antifa että Varisverkosto miehen kimppuun ja jolla luonnollisesti painostettiin miehen työnantajaa että mies irtisanottaisiin. Lääkärin työ on eettistä työtä eikä sellaisessa ole paikkaa suvaitsemattomuudelle. Lääkärinluvat pois nationalistiselta natsilta, saatana!

Vilmetta itse oli opiskelija. Opiskelija, joka mielsi opiskelun itsessään ammatiksi ja ihmetteli minkä vuoksi hänen pitäisi koskaan valmistua. Olihan niin mukavaa olla yliopistolla muiden älykkäiden, niin kovin älykkäiden naisten seurassa. Hän opiskeli Helsingin Yliopistossa syyllistävää, uhriutuvaa ja takakireää naisoletustutkimusta ja oli ylpeä saadessaan opiskella yhteis- ja ennen kaikkea ihmiskunnalle niinkin merkittävää oppiainetta. Lisäksi hän oli pitkäaikainen aktivisti vihreissä. Kun Vilmetta oli saanut aktivoitua viitisentoista ihmistä hyökkäämään tuota fasistilääkäriä vastaan hän saattoi hetken hengähtää, ottaa lisää viiniä ja nojata mukavan työtuolinsa selkänojaa vasten. Nautitut viinit saivat hänet ajattelemaan itseään, ideologiaansa ja sitä, miksi se oli niin tärkeä asia hänen elämässään.

Toki hän tunnisti itsessään selkeän pesäajattelun, sen mitä nationalistit irvailivat NPC-meeminä. Ei hän sitä oikein kiistänytkään. Miksi kiistäisi? Hän oli oppinut mitä piti ajatella ja tajusi oikein hyvin että hänen ajatuksensa eivät olleet hänen omiaan ja ilman muilta opittuja – ja julkituotuja –  ajatuksia hän olisi hyvin, hyvin vähän. Nolla. Hän tiesi, että ei hänestä ollut synnyttämään mitään omaa. Ensimmäistäkään ajatusta. Hän oli aina ollut kympin tyttö. Ulkoaopettelija. Ja se olikin hänen idelogiansa ja elämänsä ydin. Hän tiesi rajoituksensa mutta hän halusi olla enemmän kuin mitä oli. Hän halusi tuntea vaikuttaneensa. Tuntea olevansa osa jotain, joka oli todella vaikuttanut ja saanut asioita aikaiseksi. Hän halusi olla itseään enemmän.

Sen vuoksi niin rasisminvastaisuus, monikultturismi ja feminismi olivat hänelle eräänlaista – joskin hyvin tärkeää – ideologista sivuainetta joka oli mukana siksi, että sen vaan piti olla. Eräänlainen uskontunnustus. Se ei ollut sinänsä mitenkään originaalia sillä siihen keskittyi nykyisin jokainen järjestelmäpuolue. Eikä se sen vuoksi antanut hänelle tarpeeksi eikä ruokkinut hänen nälkäistä egoaan. Siksi hänen todellinen intohimonsa oli ilmastonmuutoksen vastustaminen osana vihreää puoluetta. Sillä sen kautta hän sai olla osana suurta ja pitkää onnistumisten ketjua. Voittoja, jotka vaikuttivat jokaisen suomalaisen elämään.

Hän oli saanut olla osana kannattamattoman tuulienergian nostamisessa energiatuotannon pyhäksi ikoniksi. Ei sen väliä vaikka sen tappiollinen tuotanto jouduttiinkin korvaamaan verovaroista ja tehottoman tuulivoiman varavoimana jouduttaisiin käyttämään saastuttavaa hiilivoimaa. Sillä jokainen noista nykyajan tuulimyllyistä oli osoitus siitä, että vihreät olivat vaikuttaneet varsinaista poliittista voimaansa enemmän. Ja sitä myötä pakottaneet ihmisiä hyväksymään ne myllyt joita he eivät tarvinneet ja joista ei ollut heille mitään hyötyä. Se oli voitto itsessään. Tuulimylly oli symboli ja symboli oli tärkeämpää kuin reaalimaailma.

Hän oli saanut olla osana alasajamassa suomalaista turvetuotantoa. Toki hän tiesi että Suomen soissa olisi Pohjanmeren öljyn verran energiaa, mutta pesäajattelunsa mukaisesti hänkin ajatteli että turvetuotanto on lähtökohtaisesti herrasta perkeleestä. Joku oikeaoppinen oli sanonut hänelle niin ja miksei hän sitä uskoisi? Miksi hän olisi sen kyseenalaistanut? Siksi häntä ei haitannut tuulituotantoa paikkaavat hiilivoimalatkaan. Eiväthän ne sentään olleet turvevoimaloita.

Hän oli saanut olla osana haja-asutusalueen elämän hankaloittamisessa. Mikä oli hänen mielestään enemmän kuin kohtuullista sillä olihan aivan järjetöntä että tuollaisia pieniä energiasyöppöjä omakotitaloiksi nimitettyjä asumisyksikköjä oli syrjäseudut täynnä. Jokaisessa talossa oli autokin ja useammassa kaksi. Pesäajattelunsa mukaisesti hän ajatteli että ainoa ekologinen asumismuoto on suurissa kaupungeissa ja suurissa asumisyksiköissä.

Hän oli saanut olla osana suomalaisen teollisuuden rapauttamisessa aina uusilla ilmastonmuutokseen liittyvillä veroilla ja säännöksillä. Se, että se teollisuus ei varsinaisesti kadonnut vaan siirtyi huomattavasti Suomea saastuttavampiin maihin ei häntä haitannut. Poissa silmistä, poissa sydämestä.

Hän oli saanut olla osana sitä että Suomi oli liittynyt kansainvälisiin ilmastosopimuksiin jotka loivat suomalaisille aina lisää uusia velvollisuuksia jotka eivät heille kuuluneet. Hän tiesi kyllä että voiman pimeällä puolella todettiin varsin perustellustikin että kyseiset sopimukset siirtävät suomalaisten veronmaksajien rahoja kehitysmaitten kankkulan kaivoon. Maitten, jotka saastuttavat yhtä paljon kuin ennen sopimuksiakin ja hillittömän väestönkasvun myötä tekevät sitä jatkossa entistä enemmän. Mutta Vilmetta ymmärsi sen, mitä voiman pimeällä puolella ei ymmärretty. Tärkeintä oli suomalaisten tekemä ja ennen kaikkea pakotettu uhraus. Se oli itsessään ekoteko. Johtiko se sitten mihinkään oli sinänsä aivan yhdentekevää. Teko itsessään oli tärkein. Teko, ja sen aikaansaama tunne.

Hän oli saanut olla osana Suomessa lopultakin puhjennutta muovihysteriaa vaikka hän hyvin tiesi että yksikään suomalainen muovipussi ei ajelehtinut Tyyneenmereen. Eikä edes Suomenlahteen.

Ennen kaikkea hän oli saanut olla osana vihreää voimannäyttöä ja vallankäyttöä. Vallankäyttöä joka oli paljon suurempi kuin mitä vihreitten todellinen poliittinen voima oli. Jostain syystä vihreille oli annettu kaikkien ympäristöasioitten määrittelyvalta mitä muut järjestelmäpuolueet orjallisesti tottelivat. Sen myötä koko kansa oltiin valjastettu ilmastotalkoisiin. Ei siksi, että se olisi sitä halunnut. Vaan siksi,  että se oli siihen pakotettu. Ja Vilmetta huomasi nauttivansa siitä tunteesta että sai olla mukana pakottamassa. Jotenkin asiaa ajatellessaan Vilmetta huomasi ymmärtävänsä Itä-Saksan idean ja piti siitä.

Tietyllä tavalla Vilmetta oli realisti ja hän ymmärsi että se edistyksellinen kehitys jossa hänkin oli saanut olla mukana – nimenomaan täällä Suomessa – ei vaikuttanut maailman tilaan yhtään mitään. Mutta ei sillä Vilmettalle ollut mitään merkitystä. Tärkeintä oli tunne. Tunne siitä, että hän oli ollut vaikuttamassa. Tunne siitä että oli saanut jotain aikaiseksi. Että hän oli hyvä, edistyksellinen ja esimerkillinen ihminen. Hän ymmärsi että niin hän kuin muutkaan suomalaiset vihreät eivät pystyisi vaikuttamaan yhtään mitään yhtään mihinkään missään muualla kuin Suomessa. Siksi he vaikuttivat täällä. Kun kerran pystyivät. Muualla heille naurettaisiin paskainen nauru. Mutta täällä heillä oli valta. Täällä heillä oli voima. Ja he käyttivät sitä. Vaikka heidän toimintansa haittasi tavallisten ihmisten elämää ja vei maasta työpaikkoja.

Ihmisten elämän haittaamisella ja työpaikkojen menettämisellä ei ollut Vilmettalle mitään merkitystä.

Sehän haittasi vain rahvasta. Mitä se häntä liikuttaisi? Tärkeämpää oli Vilmettalle tunne siitä, että hän oli rahvasta parempi ihminen. Ja ennen kaikkea se, kuinka se tunne ruokki hänen egoaan. Nosti hänen itsetuntoaan. Teki hänestä jonkun. Nosti nollasta suuriin korkeuksiin. Jos et voi olla muuta, niin voit olla ainakin vihreä. Ollessasi vihreä, olet osa jotain suurempaa, jotain vaikutusvaltaisempaa ja se tekee sinustakin itseäsi suuremman. Ja vihreä hän oli. Kaikella sielullaan. Koska hän ei osannut olla muuta. Kenellekään muulle ei hänestä olisi mitään hyötyä. Muulle kuin itselleen. Toisten rahoilla.

- Oletko sinä hametta käyttävä näätä muuten koskaan ajatellut että juuri sinä ja kaltaisesi tuolla egonne ruokkimisella nikerrätte tämän maan verokakun niin pieneksi että aikanaan se ei pysty ruokkimaan egonne lisäksi myöskään mahaanne? Eikä myöskään tuota niin sanottua tiedettänne joka ei ole tiedettä vaan nykyajan yliarvostettu versio mielipidekirjoituksesta.

Tämän sanoi Vilmettan työpöydällä istuva puolimetrinen, sarvipäinen, sorkkajalkainen ja rikkihöyryjä röyhtäilevä hahmo. Kas, sehän oli Epäilyksen Piru. Se toisti kysymyksensä uudempaan kertaan. Ja vielä kertaalleen. Mutta eihän Vilmetta sitä nähnyt. Eikä kuullut. Hän vain lörötti lisää viiniä lasiinsa ja seurasi tietokoneeltaan kuinka nationalistilääkärin erottamista vaativien joukko vain kasvoi ja huokaisi onnellisena. Epäilyksen Piru huokaisi puolestaan tympiintyneenä, lennähti kirjahyllyn päälle ja alkoi naputella Helvetilliseen Tablettiinsa:

Raportti kohde Vilmetta Tirpsténistä:

- Ei omaatuntoa

- Ei moraalista selkärankaa

- Ei yleistietoa

- Ei historian tuntemusta

- Ei yhteen- eikä vähennyslaskutaitoa

- Ei itsekritiikkiä ja jopa nauttii sen puutteesta

- Palvoo nykyajan Kultaista Vasikkaa eli omaa itseään

- Arkkityypin vihreä ts. nollalla jaettu nolla joka mieltää itsensä äärettömäksi

Kohde siirretään arkistoitavaksi tiedostoon ”inhimillinen hukkakaura”. Kohteen tilanne arvioidaan seuraavan kerran kun vihreät saavat aikaan sen kaaoksen jota ovat hakemassa.

Epäilyksen Piru poistui paikalta tuumien että tyhjän saa pyytämättäkin. Vilmetta sen sijaan joi vielä pari lasillista viiniä ja meni sen jälkeen nukkumaan. Hän nukkui rauhallisesti ja näki unta että oli uskonsisariensa kanssa erään talon rappusilla. Ovesta tuli ulos se nationalistilääkäri joka oltiin irtisanottu ja häneltä oltiin viety lääkärinoikeudet. Vilmetta siskojensa kanssa kilisti kelloja ja huusi:

- Shame! Shame! Shame!

Kauniitten unien jälkeen olisi mukavaa herätä virkistyneenä uuteen päivään. Hyvänä ihmisenä. Uniikkina. Yhtenä niin monista samalla tavalla uniikeista.

JOTAIN IHAN MUUTA LIX

Eli lisää toksista maskuliinisuutta ts. mosa m/Jaakko Valtanen

Keskitytäänpä taas vaihteeksi johonkin ihan muuhun eli otetaan inttivaihde päälle. Tarkoituksena ei ole varsinainen inttimuistokirjoitus vaan muistelen sen aikojen puitteita ja vermeitä. Meinaten, kun katselen näitä nuoria varusmiehiä niin huomaan että heillä on varusteet melko lailla toisenlaisia kun itselläni oli silloin kun suoritin asevelvollisuuden Jaakko Valtanen ollessa puolustusvoimien komentajana eli 1980-luvun puolivälissä. Yksi perusero oli tietysti jo se että kenraalilla oli silloin vain kolme kissaa kauluksessa eikä mitään prikaatikenraalin arvoa edes ollut.

Kenraali Jaakko Valtanen

Sekin ero tietysti oli että palvelusajat olivat joko 240 tai 330 vuorokautta ja saapumiseriä oli kolme per vuosi eli helmikuu, kesäkuu ja lokakuu.

Kun yritän käydä läpi niitä varusteita jota meillä varusveijareilla silloin oli käytössämme niin huomaan että tehtävä on vaikea, sillä valokuvia läheskään kaikista varusteista ei edes interwebin ihmeellisestä maailmasta löydy. Muistutan, että on todellakin ollut aika ennen internettiä. Täällä maapallolla sitä ehti kestää noin 4,5 miljardia vuotta. Ja muistutetaan myös se, että vaikka kirjoitus ehkä taas kertaalleen edustaa toksista maskuliinisuutta niin jos rehellisiä ollaan minua itseäni intissä vitutti joka ristuksen päivä. Todennäköisesti se, mikä yhdistää silloista ja nykyistä varusveijaria on termi kestovitutus. Mutta katsellaan – tai siis osittain ei katsella – niitä varusteita mitä 1980-luvulla palvellut varusmies PKarPstossa ja muuallakin Suomen Raskaassa piti päällään.

Ensimmäisenä voi todeta sen, mistä ei löytynyt valokuvia ei niin mistään eli alusvaatteet. Lyhyet kalsarit olivat semmoset pikkuruudulliset Uuno Turhapuro-kalsarit jotka näyttivät siltä että ne oli leikattu pitkistä kalsareista. Ja ne pitkät alusvaatteet olivat semmosia vaaleansinisiä eikä niistäkään kuvaa löydy. Kuva sen sijaan löytyy kaikille sen ajan janttereille tutusta verkkopaidasta joka muuten edelleenkin on erinomainen alusasuste:

Ja tämänkin kuvan etsiminen kesti pitkään. Nähtävästi intissä ei ole enää verkkopaitoja. Vai onko? Nuoremmat lukijat voivat kommentoida ja kertoa. Allekirjoittanut käyttää niitä vieläkin, niitähän saa Varustelekasta (kirjoitus sisältää tuotesijoittelua) tosin ne Varustelekankin verkkopaidat ovat tanskalaisia. Mutta siirrytään sitten legendaan jota nykyjantterille ei enää tarjota eli vuorossa on peltipaita:

Eli ehdottomasti koko maailman ja universumin sekä paras että käytännöllisin vaatekappale. Superlatiivit loppuvat tätä paitaa ylistäessä. Sen ajan alusvaatteita ei siis tähän kirjoitukseen löytynyt mutta löytyipä sentään yöasu jota kutsuttiin tuttavallisesti nimellä runkkupuku:

Kyseisen asusteen parivaljakko oli jaloissa olevat läpikkäät joita kutsuttiin nimellä kusiluistimet mutta niistä en valitettavasti löytänyt kuvaa. Kyseinen runkkupuku päällä käytiin tietysti niin aamu- kuin iltapesulla ja siihen varustukseen kuului myös armeijan tarjoama ns. kivisaippua jolla olisi hakannut nauloja seinään ja joka hinkkasi käsistä ihon. Kun päästiin ensimmäisille lomille niin joka jätkä toi kotoaan palasaiputta mukanaan.

Siihen aikaanhan varusmiesten varustukseen kuuluivat myös jalkarätit mutta niitä harvempi käytti koska tarjolla oli jo myös sukat sekä talvioloihin syylingit joista niistäkään ei löydy kuvaa. Mutta sen ajan villapaidasta löytyi sentään kuva:

Huomaa käytännölliset ranteitten päälle ulottuvat hihat. Lomapuvun kanssa käytettiin jo toisenlaista villapaitaa mutta tämä oli palveluspaitana.

Ensimmäinen väliruno:

Kun lähdet kerran väkeen

Niin ota naru käteen

Etsi sopivaa puuta

Älä ajattele muuta

Vedä itses hirteen

Päätä päiväs virteen

Meillähän oli käytössä myös m/62-maastopuku jota nykyisin kutsutaan kuuskekkoseksi mutta siihen aikaan ei tietenkään vielä. Kekkosen aika oli sen verran lähellä. Se oli vain maastopuku:

Kyseinen maastopuku toimi toisinpäin käännettynä myös lumipukuna mutta jos rehellisiä ollaan niin harvemminhan tuota pukua käytettiin vaan ne olivat varastossa. Allekirjoittanutkin osti Varustelekasta muutama vuosi sitten pilkkahintaan kyseisen maastopuvun. Se oli suoraan pakasta vedetty ja puvussa oli päiväys 1967. Jaakko Valtasen ajan jantterit sen sijaan olivat niin kasarmilla kuin metsässä pääosin harmaassa palveluspuvussa. Silloin mentiin ”harmaisiin” ihan kirjaimellisesti:

Huomatkaa nahkasaappaat. Voi että niitä lankattiinkin. Välillä tuntui että puolustusvoimien taistelukyky oli kiinni nimenomaan siitä että saappaat kiilsivät. Nykyisin intissä ei taida olla kuin maihareita ja kumisaappaita. Nuoremmat voivat korjata jos olen väärässä. Pohjoisen talvileireillä oli käytössä huopakumisaappaat jotka ovat erinomaiset talvijalkineet. Tuon palveluspukua esittelevän kaverin vieressä on punkka ja sen kanssa olennainen aisapari oli tietysti pinkka.

Silloin meidän aikaan sekä punkat että pinkat vielä räjähtelivät mutta nykyisin se tapa on lopetettu. Ei meille kyllä pinkan räjähtämisestä mitään traumoja tullut mutta ei me toisaalta oikein ymmärretty että mikä siinä kangaslärpäkkeessä maanpuolustuksen kannalta niin olennaisen tärkeetä oli. Pinkan teko saattoi olla hyvinkin haastavaa sillä väännettiinhän niitä noin kolmenkymmenen ikäluokan venyttämistä ja vanuttamista päiväpeitoista.

Jos palataan vaatevarustukseen niin talvella tietysti oli käytössä paksumpi sarkapuku:

Mikä itse asiassa on kylmällä kelillä pirun hyvä puku joka tosin söi palvelusajan alussa joka jätkältä kaulan verille kun ei oltu totuttu niin karkeaan kankaaseen. Muutamassa viikossa siihen sitten tottui. Kun kaulasta puhutaan niin varustukseen kuului myös kauluri jota sai käyttää mutta siten ettei sitä näkynyt joten siinä se kaulurin idea meni vähän vituralleen. No, PV on valtion laitos ja toimii omalla tavallaan. Katsoo lämpötilatkin kalenterista. Se vielä lämpimämpi talvitakki oli tietysti mantteli:

Erinomaisen hyvä ja lämmin talvitakki pakkaskeleillä. Talvipäähineenä oli tietenkin harmaa karvalakki eli tuttavallisemmalta nimeltään norsunvittu:

Kuvissa olevat varusmiehet ei ole millään tavoin tekemisissä Ykä-blogin kanssa joten heidän kasvonsa on vääristetty.

Toinen väliruno:

Kun aikani täällä kärsin

Ja vanikan känttyä järsin

Niin kerran mä lähden, tottavie

Sitä varten on valtion rautatie

Jos päähineistä puhutaan niin sotilaan varustukseen kuuluu tietenkin myös kypärä ja mosa m/Jaakko Valtanen ei ollut mistään komposiittikypäristä koskaan kuullutkaan, vaan meillä oli käytössä aito teräksinen verikauha:

Kypärä liittyy taistelemiseen joka tietysti on noitten sotahommien perusidea ja kypärän lisäksi käytössämme oli myös taisteluvyö m-60:

En ole oikein varma että minkälaisia taisteluvöitä – tai taisteluliiveiksi niitä kai nykyisin kutsutaan – nykyjanttereilla on. Siirrytäänpä sitten mosa m/Jaakko Valtasen kantolaitteeseen eli reppuun joka tunnettiin nimellä sipulisäkki:

Kyseisen repun ominaispiirre oli se että se onnistui hiertämään tyhjänäkin. Kun oltiin varustautumassa kolmen viikon Rovajärven leirille niin tarvittavaa varustemäärää ei olisi osannut kyseiseen reppuun laittaa saksalainen insinöörikään mutta niin vain se suomalaiselta tyhmältä tykkimieheltä onnistui. Mukana kyseisessä varustuksessa oli sitten tietenkin vielä leipälaukku ja kaasunaamari- eli nasselaukku.

Maastossahan janttereita muonitettiin noppasopalla (tunnetaan myös nimellä pataljoonasoppa) mutta siitäkään ei löytynyt ensimmäistäkään kuvaa. Se silloinen armeijan säilykeliha oli muuten varsin hyvää. Kasarmilla allekirjoittaneen herkkuruoka oli makaroonilaatikko josta käytettiin jostain syystä nimitystä makaroonisydänlaatikko ja jälkiruokien ykkönen oli tietysti vaniljavanukas eli vääpelin räkä.

Toki siellä armeijassa ammuttiinkin. Myös meillä oli palvelusaseena nykyjanttereillekin tuttu RK62. Mutta meille opetettiin myös Suomi-konepistooli, Lahti-Saloranta pikakivääri ja vieläpä M39 Ukko Pekka-kivääri joka siihen maailmanaikaan olisi tod näk ollut reservin tykkimiehillä palvelusaseena jos pilliin oltaisiin vislattu.

Panssarintorjuntapuolella meille opetettiin nykyisinkin tuttu kertasinko ja lisäksi jo aikaa sitten käytöstä poistunut kevytsinko 55 S 55:

En ajatellut tehdä kirjoituksestani intin vanhan kaluston täydellistä listaa mutta jotain voi oman aselajini kenttätykistön puolelta mainita. Silloinhan oli jo käytössä nykyistenkin tykkimiehien tuntemat 122 H 63 sekä 130 K 54. 155 K 83 oli tulossa mutta sellaista ei koskaan ehditty nähdä. Mutta Rovajärvellä ammuttiin toki paljon vanhemmalla kalustolla kuten tällä 150 H 40-haupitsilla jota kutsuttiin tuttavallisesti nimellä Hitler-haupitsi:

Kyseinen haupitsihan sitten hieman myöhemmin modattiin parin venäläistykkimallin kanssa 152 H 88-haupitsiksi joitten käyttö PV:ssä on myöskin loppunut. Sitä en tiedä lojuvatko ne vielä jossain varikolla vai onko ne jo kokonaan sulatettu. Rovajärvellä oli silloin käytössä joku vanha lyhytputkinen 76 mm kanuuna mutta sen merkkiä ja mallia en enää millään muista. Tykistöön kuuluu olennaisesti tulenjohto sekä viesti ja lukemien välittämisessä avusti silloin tykistöradio LV 305:

Sitä en tiedä, että kuinka paljon sotavaltio käyttää enää kenttäpuhelimia mutta olettaisin että oman aikani viestimiehille hyvin tuttu parikaapelin eli lakun vetäminen on hallussa nykyisilläkin viestimiehillä:

Tämä tuntemattoman taiteilijan mestariteos jotenkin tiivistää lakun vetämisen tunnelman.

Autokyytiä tyhmille tykkimiehille ja muittenkin aselajien miehille tarjosi sitten Proto-Sisu:

Siihen aikaanhan matkustettiin vielä lavalla sikinsokin miten vaan mahduttiin mutta nykyinen sotavaltio on asentanut nykyisiin miehistökuorma-autoihin istuimet. Sääliksi käy sinänsä nykyisiä varusveijareita sillä he eivät pääse nauttimaan mutkaisella tiellä samanlaisesta karusellitunnelmasta kuin me. Sen ajan sotavaltion autoista täytyy vielä esitellä aikansa legenda ja herrasmiehen valinta eli UAZ-469:

Päästiinhän armeijasta tietysti lomallekin. Allekirjoittanut pääsi melko nopeasti eli kolmen ja puolen viikon jälkeen iltalomille kun ammuin RK-ammunnassa valiot. Täytyy katkerana todeta että silloiseen lomapukuun ei kuulunut enää se tyylikäs mantteli vaan lomapuvun talvitakki oli tämmöinen pirun ruma maihari:

Error, eli kyseessä on kantahenkilökunnan m/75-takki. Suht samannäköinen se m/83-lomatakki oli mutta kuvaa ei löydy enää oikein mistään.

Lisänä olivat vielä rumemmat ja epäkäytännöllisemmät maihinnousukengät joita siis käytettiin vain lomilla. Muuten lomapuku oli tällainen:

Joskin meillä oli tuon kaulassa olevan aselajihuivin sijasta jo kravatit. Kun katselee näitä nykyisiä nuoria janttereita lomillaan niin ovathan ne siinä maastopuvussaan tietysti varsin särmän näköisiä, mutta vanhemmalle äijälle pistää kaksi asiaa silmään. Ensinnäkin se, että ne arvomerkit ovat siinä rintapielessä. Itse tottui siihen että ne olivat kauluksessa. Ja toinen on se että joka ainoalla sällillä on nykyisin baretti päässään. Silloin Jaakko Valtasen aikaan baretteja oli vain erikoisjoukoilla ts. rannikkojääkäreillä oli vihreä baretti ja laskuvarjojääkäreillä punainen.

Ja tähän lisäys: panssarimiehillä oli musta baretti. Kiitos tarkkaavaisille kommentoijille.

Saatiinhan silloinkin sotavaltiolta hieman päivärahaa. Nykyisin se käsittääkseni maksetaan heppujen tilille mutta meillä toimittiin niin että koputettiin patterin vääpelin toimiston ovelle, lyötiin asento ja todettiin että ”herra ylivääpeli, alokas nönnönnöö, ilmoittaudun kuittaamaan päivärahani”. Jolloin väpä sitten latoi markat ynnä pennit kouraan ja nönnönnöö kuittasi suuret setelinsä. Päiväraha oli silloin siinä kymmenen markan pinnassa ja yleensä se oltiin mitoitettu niin että sillä sai tupakka-askin. Tosin mehän väännettiin sätkiä. Jos kohta rynkky olikin sotilaan morsian niin hänen paras kaverinsa oli puolestaan pyhä kolmiyhteys Aroma-Rizla-Ventti.

Kolmas väliruno:

Juoskaa juoskaa jumalauta,

eihän täällä kuppaus auta

Hiki siinä tulla pitää,

muuten ei ole mitään

Askel vaihtuu, suunta uusi

tavoitteena paskahuusi

Siellä ompi reikää monta

auttamassa onnetonta

Jos muuten sivutaan hetken noita paskahuusseja niin meidän aikaanhan niissä ei ollut ovia ja sanontana oli että ”armeijassa et ole koskaan yksin”. Ymmärtääkseni ovet sitten tulivat Elisabeth Rehnin aikaan ja vaatimuksesta. Itse ovettomaan asiantilaan tottui hyvin nopeasti ja nakkasi koko asialle, no, paskat.

WC-yksityisyys ei ollut sen suurempi ongelma muillekaan. Sen sijaan asia joka nuorella ja viriilillä varusveijarilla oli aina ja päällimmäisenä mielessä oli hienosti kiertäen sanottuna feminiinisen ihokosketuksen loputon lihallinen kaipuu. Siihen aikaan tyttöystävältä ei voinut pyytää että otapa joutessasi älyhärpäke ja send nudes koska älyhärpäkettä ei vielä ollut. Niin kuin ei kännyköitä yleensäkään. Mutta olipa sentään tarjolla mainio yhteydenpitoväline eli sotilaskodin kolikkopuhelin:

Hyvin pitkiä lemmenlurituksia ei tälläkään masiinalla tosin pystynyt harrastamaan sillä puhelinjonossa oli aina paljon jätkiä jotka huomauttivat että keskeytäpä se akustinen akti että pääsee muutkin soittamaan. Vieläköhän muuten sotkun ykköstuote on munkki vai liekö se antanut jo tilaa jollekin muulle? Sotkun tarjonnasta tulikin mieleen…

ERÄÄN ALOKKAAN ILTA-ADAGIO

- PATTERISSA HILJAISUUS!

Tuvassa alokkaat asettuivat lakanan ja huovan alle etsien sopivaa asentoa joka väsyneille miehille löytyi varsin nopeasti. Eli yleensä se oli juuri se, mihin oli sattunut itsensä kyhnäämään. Eräs Ykä-alokas oli yksi heistä. Kyseisellä Ykällä oli aina ollut vilkas mielikuvitus joka lenteli paikasta toiseen mutta nyt hän oli varusmiehelle tutun kestovitutuksen myötä huomannut että ajatus oli vain tässä ja nyt. Se ei jaksanut lähteä lentoon vaan rämpi paikallaan pelkästään vallitsevassa hetkessä.

Alokas Ykä kömpi huovan alta samoin kuin pari muutakin alokasta omista punkistaan. Armeijassa oppi asioita nopeasti. Yksi opittu asia oli että nälkä on huono petikaveri eikä täällä ollut jääkaappia josta käydä hakemassa hiukopalaa. Siksi niin Ykä kuin pari muuta olivat ostaneet sotkusta lihapiirakan lenkkimakkaralla sekä trippimehun ja laittaneet sen kaappiinsa. Kyllä se siellä sen aikaa säilyi.

Kaikki kolme alokasta ottivat samanlaiset annoksensa kaapistaan, könysivät punkkaansa ja alkoivat natustaa. Nälkä on uskomattoman hyvä mauste ja siihen antoi lisänsä se tieto että tällä annoksella pärjäisi aamuun asti oikein mukavasti.

Ykä viimeisteli annoksensa, röyhtäisi tyytyväisenä ja mietti että pysyisiköhän sitä valveilla sen vajaan tunnin että voisi käydä sallitun ajan jälkeen vielä iltasavuilla. Niin kuin yleensäkin ei valvominen onnistunut vaan uni vei mennessään niin kaksi muuta myöhäistä gourmet-ateriaa nauttinutta alokasta kuin Ykänkin. Uni oli syvää ja rauhallista joskin se tuppasi kestää aina liian…

- PATTERISSA  HERÄTYS!

- No voi perse…

Palataan sotkun pelastavasta tarjonnasta takaisin mosan perusharrastuksiin. Naisesta haaveilemisen lisäksi toinen pääharrastus oli siviiliinpääsyn odottaminen. Siinä harrastuksessa puolestaan auttoi nippanappa:

Eli tällainen postikortti johon aamuja sitten merkkailtiin. Nämä tietysti taiteltiin keskeltä ja lisäiltiin teipillä aina lisää nippanappoja niin että joka häiskällä oli sitten sellainen parikolmemetrinen nippanappaketju. Näitäkään ei taida olla enää ollenkaan sillä ei näitä netistä pahemmin löydy. Silloin Jaakko Valtasen aikaan näitä oli sotkussa myynnissä aina kokonainen korttihyllyllinen. Mahtaisko nykyisillä janttereilla olla tällainen niissä älyhärpäkkeissään sovelluksena vai mitä äppejä ne nyt olivatkaan? 

Ja lopulta sitten nippanappa ilmoitti että nyt on TJ 0 eli vanha kusis pakkiin ja lähtis tökkiin. Allekirjoittanut on  hieman katkera siitä ettei saanut sitä vanhaa pahvista vihkomallista sotilaspassia vaan sen ajokorttimallin joka tuli käyttöön vuonna 1984:

Kyseisen sotilaspassin muovikotelon välissä on mullakin vielä se kuolemanlevy joka tosin tuli vasta intin jälkeen postissa. Nykyinen sotilaspassihan on sitten sellainen luottokorttimalli.

Koska traditioita tulee kunnioittaa kävi allekirjoittanutkin pokkaamassa patterin vääpeliltä junalitteran ja astui siviilijunaan joka silloin luonnollisesti oli vanha kunnon lättähattu:

Hotellin respasta toivotetaan voimia eloon saapumiserien I/18 ja II/18 varusveijareille sekä ikäluokasta toiseen periytyvän kestovitutuksen sietokykyä. Ei mene kauaakaan kun teidänkin TJ on 0 ja ne muistot alkavatkin sitten jo kultaantua ja pian tekin pääsette kiusaamaan lomilla olevia varusmiehiä omilla inttimuistoillanne jotka eivät kiinnosta heitä pätkääkään.

Aamut loppuu aikanaan, vaan muistot eivät milloinkaan.