ERÄS KUVA

Aika ajoin mielessäni käy tämä kuva:

Sanotaan, että siinä NKVD:n sotilas murhaa kaksi puolalaista sotilasta Katynissa vuonna 1940. Todennäköisesti kyse on juuri siitä. Ja minä mietin keskenäni että mikä saa ihmisen tekemään noin.

Ymmärtäisin sen, jos kyseiset tyypit olisivat murhanneet kyseisen sotilaan läheisen ja sotilas kostaisi. Viha ja kosto eivät ole kauniita asioita. Mutta ne ovat ymmärrettäviä. Niin kuin isä-Perskeles aikanaan totesi 1990-luvulla kun seurasimme uutisia Jugoslavian sisällissodasta:

- Niin… onhan tuo hirveetä… mutta toisaalta jos multa ammuttaisiin alta muija ja mukulat niin minustakin tulis äkkiä hyvin vittumainen mies…

Se on täysin ymmärrettävää. Hirvittävää. Mutta inhimillistä. Mutta ymmärrysharjoituksessani en mieti vihaa enkä kostoa. Vaan virkamiehiä jotka toteuttavat heille annettuja määräyksiä. Kirjaimellisesti ja kyseenalaistamatta. Ilman minkäänlaista tunnesidettä hirmutöihinsä. Niin kuin tuota NKVD:n sotilasta. Hän saattoi olla ihan mukava ihminen. Rakastava perheenisä. Mutta hän sai määräyksen:

- Huomenna teille tuodaan kuorma-autoilla 328 puolalaista sotavankia. Teloittakaa ne ampumalla. Ja haudatkaa ruumiit.

Ja hän toteutti määräyksen. Hyvänä virkamiehenä. Samoin hänen saksalainen kollegansa sai määräyksen:

- Teille tuodaan huomenna junassa 2.400 juutalaista. Kaasuttakaa ne ja polttakaa ruumiit.

Ja hän toteutti määräyksen. Kyseenalaistamatta. Niin kuin hänen kiinalainen ja kambodzhalainen kollegansakin. Hyvinä virkamiehinä. Mitä he ajattelivat toteuttaessaan määräyksiä? Ajattelivatko he vain että osta vuoron jälkeen kotiin kilo perunoita, kaksi purkkia maitoa ja puoli kiloa jauhelihaa? Sulkien mielestään sen mitä he olivat tekemässä?

Mitä yhteistä noilla virkamiehillä oli? No tietysti se, että heidän poliittinen johtonsa oli aivan varma siitä, että he olivat ideologiassaan täysin oikeassa. Se johto koostui utopisteista. Elämästä vieraantuneet utopistit ja kuuliainen virkamieskunta on tappava yhdistelmä.

Joku saattaa sanoa että eihän Suomessa ketään ole tapettu. Ei ole niin. Mutta kysehän onkin vain aste-eroista. Meilläkin ovat vallassa utopistit jotka uskovat vakaasti olevansa oikeassa. Ja sitä palvelee kuuliainen ja mitään kyseenalaistamaton virkakoneisto.

Tuli vaan mieleen.

LISÄÄ LIKSAA MIINUKSESTA

Postauksen uutinen on pari viikkoa vanha mutta yhtä kaikki ajankohtainen. Eli Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL on vaatimassa jäsenilleen huomattavia palkankorotuksia. Kerrataanpa hieman vallitsevaa tilannetta:

- Suomeen on koronaviruksen myötä tulossa perkeleellinen lama. Velkakuplan päälle rakennetussa taloudessa se olisi jossain vaiheessa tullut joka tapauksessa mutta nyt korona toimii sytyttimenä.

- Lama tarkoittaa rautalangasta väännettynä sitä, että huomattava määrä yksityisiä yrityksiä menee pankrottiin.

- Vaikka asia saattaa olla reaalimaailman ulkopuolella eläville uusi ja yllättävä niin ne verorahat jotka elättävät julkista sektoria tulevat nimenomaan niiltä yksityisiltä yrityksiltä.

- Kun ei ole yrityksiä, ei ole kerättävää eikä siis myöskään jaettavaa rahaa. Joten ajatus julkisen sektorin palkankorotuksista tässä tilanteessa on jotain scifin ja preussilaisen vittuilun puolessa välissä olevaa.

Itse työskentelen julkisella sektorilla ja pitäisin pienenä ihmeenä jos palkat säilyvät edes ennallaan. Todennäköisesti niitä tullaan pienentämään jossain vaiheessa jotain parikymmentä pinnaa. Pienentämiseen ei olisi niin suurta tarvetta jos julkista sektoria alettaisiin siivoamaan hölynpölytyöntekijöistä. Mutta siihenhän hallituksemme ei rupea.

Menossa olevan koronavirusepidemian myötä on monikin tuumaillut että ehkäpä tämän kriisin myötä palataan hieman järkevämpään menoon. No, kriisi ei hallituksellemme selvästikään ole tarpeeksi suuri, sillä se on hakemassa EU:lta 13 miljoonaa euroa Välimeren ”pakolaisten” vastaanottamiseksi. Tuo 13 miljoonaa siis menee pelkkiin vastaanottokuluihin ja varsinainen elättäminen onkin sitten, niin, kenenkähän vastuulla se mahtaa ollakaan?

Kunhan tämä meneillään oleva kriisi on ohi niin hallitus lyökin vastaanottovaihteen kakkoselle. Sen prioriteetit ovat selvät ja tavallinen suomalainen tallailija ei kuulu niihin. Muuta kuin maksajan roolissa. Joita nettomaksajia on pian huomattavasti entistä vähemmän.

VÄSYNYTVESIREAKTORI

- Hyvää päivää, hyvät kuuntelijat ja katselijat. Täällä Antero Lärvänen Huitsinnevadan paikallisradion ja HUI-tv:n yhteislähetyksessä. Jatkamme ”Esittelemme Pinnanmaan elinkeinoelämää”-sarjaa ja tällä kertaa vuorossa on kaksi Pinnanmaan Energian ylläpitämää väsynytvesireaktoria joka onkin melkoinen energiasampo näille Pinnanmaan mäkisille tasankomaille. Lähetyksessämme teknisenä asiantuntijana on väsynytvesivoimalan pääinsinööri Einari Hättenhää. Tervetuloa lähetykseen, Einari.

- Kiitos, Antero, ja tervehdys kaikille lähetyksen seuraajille. Mehän täällä Pinnanmaan Energiassa tarjoamme kuluttajille ylpeänä sekä sataprosenttisen varmaa että täysin ympäristöystävällistä energiaa. Ja toiminnan takeena ovat kaksi Löss & Löss-tyypin väsynytvesireaktoria.

- Niin, Einari. Me tiedämme että Hömpstadin väsynytvesivoimala jauhaa sähköä 24/7/365 mutta kuinka nämä kaksi väsynytvesireaktoria oikeastaan toimivat?

- Reaktoreitten energiaa tuottava pääraaka-ainehan on siis väsynytvesi eli H_2hO_hhoijaa  jota ei tämän hetken tietämyksen mukaan saa mistään muualta kuin Äkkölämäkölän kunnasta, Son Lönsönin mailla sijaitsevasta parista lähteestä läheltä Hääränlärpättämänjärveä. Väsynytvesi eroaa perinteisestä H₂O:sta siten että se pystyy pakkautumaan yli puolella alkuperäisestä koostaan. Hieman niin kuin kaasu.

- Onko kyseessä siis sama Son Lönsön joka on tunnettu transfobisen slurrin viljelijä sekä genitaalihiekan pakkaaja ja jälleenmyyjä?

- Nimenomaan sama mies. Yksi Äkkölämäkölän kunnan talousvetureista.

- Kuinka väsynytvesireaktori sitten toimii?

- Ehkä on viisainta että esitän toiminnan kuvina. Eli tässä on tämä reaktorin perustilanne. Siinä on puolet tavallista vettä ja puolet väsynytvettä:

1. Tavallinen vesi H₂O

2. Väsynytvesi H_2hO_hhoijaa

3. Turbiinit

- Nythän on niin, että tässä tilassa ei varsinaisesti tapahdu mitään ihmeellistä eli väsynytvesi vain tiivistyy tavallisen veden painosta ja jää tiivistyneeksi. Eli näin:

- Eli tämä ei riitä. Tarvitaan siis jotain muuta.

- Kyllä, ja se, mitä tarvitaan on katalyytti joka tässä tapauksessa on ekstopuliittinen valoläättä. Ekstopuliittinen valoläättä on valmistettu tämpsteriitin, tiittitiitin sekä kvanttimädätettyjen lanttujen sekoituksesta ja se muuttaa väsynytveden ominaisuuksia kun se tiivistyy:

1. Tavallinen vesi H₂O

2. Väsynytvesi H_2hO_hhoijaa

3. Turbiinit

4. Ekstopuliittinen valoläättä

- Kuinka ekstopuliittinen valoläättä tämän tekee?

- Sillä lailla että kun väsynytvesi on tiivistynyt ääripisteeseensä niin ekstopuliittisen valoläätän bläädkemialliset ominaisuudet muuttavat väsynytveden molekyylisidosten veto- ja umpisolmujen rakennetta ja muuttavat sen vihainenvesi-tilaan jolloin se laajenee nopeasti. Kas näin:

- Samalla se pyörittää turbiineita. Ja kun se on päässyt äärimmäiseen vihainenvesi-tilaan se muuttuu jälleen väsynytvedeksi, tiivistyy pienemmäksi ja samalla tämä tietenkin taas pyörittää turbiineita. Ja tämä jatkuu ja jatkuu sillä ekstopuliittisen valoläätän ansiosta väsynytvesi muuttuu toistuvasti vihainenvedeksi ja taas toistepäin:

- Kuinka nopeasti tämä muutos tapahtuu?

- Yksi sykli kestää 0,88 sekuntia ja sen vuoksi sähköntuotto on huomattava. Väsynytvesivoimalan kaksi reaktoria tuottavat vuosittain 3,78 terawattituntia energiaa. Se itsessään tekee Pinnanmaasta energiaomavaraisen ja täytyy muistaa että Hotelli Yrjöperskeleen Persaukistenniemen mökkikylän sähkökeskus syöttää myös verkkoon vuodessa 1,2 terawattituntia Oy Helvetti Ab:n Voimalasta lainattua moraalisäteilyenergiaa. Näin ollen me pystymme oman käyttömme lisäksi syöttämään jatkuvasti energiaa myös valtakunnan verkkoon.

- Eli voidaan todeta että Pinnanmaan energiahuolto on vahvoissa, väsyneissä, vihaisissa ja ennen kaikkea osaavissa käsissä. Pääinsinööri Einari Hättenhää, kiitän teitä haastattelusta. Täällä Antero Lärvänen, siirto rutioon.

Hyvää huhtikuun ensimmäistä kaikille lukijoille. Viime vuonnahan näissä merkeissä oltiin kaakanajahdissa.

NOMENKLATURAN NUORI NAINEN

Euroopan liittovaltion Suomen protektoraatti, Merenrantakaupunki (ent. Helsinki), Kulkuvyöhyke 1, elokuun loppupuoli, joskus tuonnempana…

17-vuotias Anniet Sulimo heräsi Töölön Dagmarinkadulla, sadan neliön kerrostaloasunnossa sijaitsevassa viihtyisässä huoneessaan älyviestittimensä soittamaan musiikkiin. Hän haukotteli, hieroi silmiään, käväisi nopeassa suihkussa ja siirtyi sitten keittiöön jossa olivat jo hänen vanhempansa, äiti Inga ja isä Erik. Anniet nautti aamupalakseen keitetyn kananmunan, paahtoleivän marmeladilla, maissimuroja, appelsiinimehua, kahvia juuri jauhetuista pavuista sekä mangosmoothien. Aamupalan oli valmistanut valmiiksi asunnon älykeittiö.

Anniet kävi Kallion poliittisen ilmaisutaidon lukion toista luokkaa ja hänen kouluvuotensa oli hiljattain alkanut. Oli aika pukeutua, joskin ensiksi hän laittoi itselleen kevyen meikin Anastasian meikkipohjasta, Urban Decayn peitevoiteesta, Milanin poskipunasta, Lancomen silmämeikistä, NYX Professional Makeupin luomiväristä, Bobbi Brownin eyelinerista ja Estee Lauderin ripsiväristä. Viimeistelyn kruunasi Ardellin irtoripset ja Eyekon kulmakarvat. Huulipunaksi hillittyä Elizabeth Ardenia ja korviin Valentino Garavanin korut

Tämän jälkeen hän pukeutui Agent Provocateun alusasusteisiin, Bas Bleu Amelian stay-upeihin ja laittoi päälleen Altuzarran puseron ja minihameen. Jalkaan vielä Alberto Guardianin kengät sekä tarpeelliset tavarat Louis Vuittonin käsilaukkuun ja hän oli valmis lähtemään. Anniet tiesi oikein hyvin että hänen aamutoimensa ja vaatetuksensa maksaisi Merenrantakaupungin ulkopuolella asuvalle prolelle hänen useamman vuoden palkkansa mikäli kyseisellä prolella olisi edes mahdollisuus yrittää hankkia sellaisia. Se ei Annietin mieltä häirinnyt sillä hän oli koko elämänsä tottunut hänelle edullisiin itsestäänselvyyksiin. Hänen elintasonsa yksi niistä. Prolen elintaso taas oli prolen elintaso eikä sillä ollut Merenrantakaupungin asukkaille niin väliä. Sekin oli itsestäänselvyys. Muurahaisyhteiskunnassa kuningatar oli yli kaiken muun ja tässä yhteiskunnassa noita kuningattaria oli paljon. Eikä työläismuurahaisten mielipidettä kysytty.

Rappukäytävässä Annietia vastaan tuli hieman yli kaksikymppinen nuori nainen, oliko sen nimi Minna tai jotain. Kyseinen Minnataijotain pysähtyi ja niiasi hieman Annietille joka vastasi hymyllä. Minnataijotain oli pelkkä prole mutta ei Anniet viitsinyt töykeillä hänelle vaikka jotkut niin tekivätkin. Täällä Töölössäkin asui jonkun verran proleja joilla normaalisti oli kulkulupa vain maksimissaan Kulkuvyöhyke 3:een tai jopa vain Kuutioalueelle. Heidän sirupassiinsa oli kuitenkin päivitetty kulku-, asumis- ja työskentelylupa ykkösalueelle koska he toimivat täällä siivoojina ja palvelijoina. Tässä kyseisessä talossa heitä oli kaikkiaan kolme ja he asuivat alimman kerroksen yhteisasunnossa.

Elokuun loppupuolen Merenrantakaupunki oli aurinkoinen ja lyhyt matka ratikkapysäkille oli mukava kävellä. Annietin ei tarvinnut odottaa kuin pari minuuttia kun ratikkalinja ”Eva” saapui. Anniet nousi ratikkaan ja heilautti rannettaan jossa hänellä oli ihonalainen sirupassi  lukulaitteen edessä. Rautatieasemalla hänen tuli vaihtaa ”Anni”-ratikkaan joka veisi hänet Kallion poliittisen ilmaisutaidon lukion lähellä sijaitsevalle pysäkille. Samaan ratikkaan nousi matkan varrella hänen luokkatovereitaan, heidän mukanaan Annietin paras ystävä Minnea Sinisalo.

Ratikkamatkan aikana Merenrantakaupunki näytti kauniilta ja hyväkuntoiselta. Sekä ostoskeskuksia että erikoiskauppoja oli runsaasti. Sähköautoja oli huomattava osa autokannasta joka oli sinänsä paljon pienempi kuin vanhan Helsingin aikana jota aikaa niin Anniet kuin Minnea eivät oikeastaan edes muistaneet. Kauneus loppui tietysti samalla kun Kulkuvyöhykkeet päättyivät jossain vanhan Kehä kolmosen tienoilla mutta mitäpä tekemistä etuoikeutetuilla siellä olisi muutenkaan ollut. Eihän siellä ollut kuin köyhyyttä ja kurjuutta. Etuoikeutetuille tuntematonta. Sellaisen sulki mielestään ja ajatteli että todellisuus on vain se minkä Kulkuvyöhyke Ykkösessä näki. Merenrantakaupunkiinhan ei ollut tulemista ellei sirupassiin oltu päivitetty kulku- ja oleskelulupaa. Kaupungissa oli nykyisin noin 200.000 asukasta, sen rajat olivat tarkasti vartioidut liittovaltion sisäministeriön joukkojen toimesta ja se oli jaettu kolmeen kulkuvyöhykkeeseen.

Vyöhyke 1: Nomenklaturan ylimmät edustajat.

Vyöhyke 2: Nomenklaturan keski- ja alempi taso sekä erikoistunut ja johtavan tason huoltohenkilökunta.

Vyöhyke 3: Muu huoltohenkilökunta sekä Merenrantakaupungin lentokenttä.

Entisen Kauniaisten lähes koko asujaimisto muuttanut Ruotsiin tai muualle liittovaltion alueelle.

Kaupungin muuttuminen Helsingistä suljetuksi Merenrantakaupungiksi oli peräisin ajalta jolloin Suomen talous oli täydellisesti romahtanut, tuhonnut valtiontalouden ja sitä myötä muun elinkeinoelämän. Romahduksen myötä Suomi lakkasi olemasta edes liittovaltion osavaltiona ja siitä tuli Brysselille alistettu ja ilman minkäänlaista äänivaltaa oleva protektoraatti. Maan vähäinen jäljelle jäänyt sekä hyvin pienin askelin ja hyvin hitaasti elpyvä teollisuus tilitti kaiken tuloksensa suoraan Brysseliin joka puolestaan piti yllä liittovaltion suomalaisen nomenklaturan eli ideologisesti uskollisen hallinto- ja valvontakoneiston, valtamedian, kulttuurihenkilöiden, sekä yhteiskuntauskonnollisen virkakoneiston jäsenien entisen kaltaista elintasoa. Oikeaoppisesta ja osoitetusta uskollisuudesta palkittiin avokätisesti.

Käytännön syistä suomalainen nomenklatura oli siirtynyt lähes kokonaisuudessaan asumaan tähän suljettuun ja vartioituun Merenrantakaupunkiin joka oli ainoa muisto siitä hyvinvoinnista mitä maassa joskus oli ollut. Pieninä poikkeuksina olivat yhtä lailla vartioidut pienemmät hallintokylät siellä missä toimivaa elinkeinoelämää vielä oli ja missä sitä oli hieman saatu elvytettyä. Koska Annietin vanhemmat toimivat molemmat protektoraatin taloushallinnossa myös hän tiesi että elvytystä ei tulisi koskaan tapahtumaan kuin näennäisesti. Elvytys oli pelkkää valhetta. Isä oli kertonut sen Annietille hiljattain:

- Sinähän tiedät että virallinen kertomus Suomen talouden romahtamisesta on vain se, että se oli alun perin keinotekoisesti rakennettu jonkun ikivanhan Neuvostoliiton kanssa käydyn bilateraalisen kaupan pohjalle ja sillä pohjalla se menestyi. Sen jälkeen se eli vain tekohengittämällä maassa jossa ei ollut tarpeeksi teknistä eikä teollista osaamista. Joku Nokia oli puolittainen vahinko joka antoi lisää tekohengitystä. Virallisen selityksen mukaan lopullisen talousromahduksen toi vuoden 2020 virusepidemia ja sen jälkeen elinkeinoelämä romahti lopullisesti tehottomuuteensa ja sen myötä romahti myös korkea elintaso. Euroopan Liittovaltio pelasti suomalaiset nälkäkuolemalta ja on jatkanut sen jälkeen avokätistä avustustaan pitäen suomalaiset edelleenkin hengissä.

- Tosiasiassa suomalainen elinkeinoelämä oli varsin korkealla tasolla ja se tapettiin yliverottamalla, ylisäätelemällä, julkisen sektorin yliturvottamisella ja täysin ylimitoitetulla ilmastohysterialla. Liittovaltio ei puuttunut kehitykseen sillä se antoi Suomen olla ilmastomannekiinina jonka vastuullisuutta saattoi mainostaa. Lisäksi sille sopi oikein hyvin se että suomalainen teollisuus ja tuotanto romahti sillä sen myötä yksi kilpailija oli poissa pelistä. Keski-Eurooppa hyötyi Suomen romahtamisesta. Tämä nykyinen teollisuuden elvytys on vain silmänlumetta ja pikkunäpräämistä jolla pidetään ihmiset toisilleen kateellisina ja kyräilevinä niin että ne eivät suunnittele mitään levottomia. Osa – pieni osa – saa töitä ja sen myötä hieman paremman elintason. Suurin osa ei ja he kadehtivat työssäkävijöitä. Niitä harvoja. Tietysti työssäkäyvienkään elintaso ei pääse lähellekään meidän nomenklaturan edustajien elintasoa. Eikä lähellekään sitä elintasoa mitä suomalaisella työntekijällä oli ennen romahdusta.

- Merenrantakaupungin ylellisyyden ulkopuolella ehkä 15 prosenttia suomalaisista on jonkunlaisessa työssä ja loput elävät sillä että liittovaltio takaa niille jonkinlaiset lämmitetyt tilat ja ruoka-avustuksen. Tietysti on sitten ne niin sanotut Pimeät Maat jossa saattaa elää jo satoja tuhansia ihmisiä. Ehkä paljon enemmänkin. Se porukka elää täysin omavaraistaloudessa ja täysin irrallaan liittovaltiosta. Heidän määräänsä ei pysty laskemaan koska väestönlaskuakaan ei olla tehty viimeiseen viiteentoista vuoteen. Eikä oikeastaan edes tiedetä, että millä he elävät. Se kuitenkin tiedetään että tuo Pimeitten Maitten porukka on koko lailla aseistettua ja liittovaltiolle erittäin vihamielistä. Mutta sillä kuluu suurin aika itsensä ruokkimiseen ja lämmittämiseen. Siksi se on ollut toistaiseksi rauhallista ja pysynyt omissa oloissaan. Omissa oloissaan jota liittovaltion virkakoneisto ei häiritse. Sisäministeriön joukotkaan eivät mene Pimeille Maille.

Isä oli hetken ajan hiljaa ja sanoi sitten:

- Sinä varmaan ymmärrät että tätä, mitä sinulle kerroin ei sitten kannata huudella suuremmin missään. Jos ihminen paljastuu väärinajattelijaksi niin hän on äkkiä tuolla Vantaan puolella kuutioasunnossa elämässä soppatykkiannoksensa varassa. Vailla paluumahdollisuutta. Sen jälkeen ei ole puhettakaan enää mistään Thaimaan lomamatkoista.

Ymmärsihän Anniet vaikka tiesikin että järjestelmä kannusti väärinajattelijoiden paljastamiseen. Lupasi niistä jopa palkkion. Mutta väärinajattelijan lapsen – vaikka hän olisi suorittanut liittokansalaisen ilmiantovelvollisuutensa – osa ei olisi kovin kaksinen. Siksi hän vaikeni asiasta eikä puhunut siitä edes Minnealle joka toisaalta saattoi tietää samat asiat. Varmaan tiesikin. Mutta vaikeneminen oli turvallisempaa koska toiseen ei voinut lopultakaan luottaa sataprosenttisesti. Ei ainakaan liittovaltiossa.

Koulupäivä päättyi ja Anniet sekä Minnea ajattelivat viettää vielä hetken aikaa keskenänsä joten he päättivät pistäytyä Rautatieaseman Cheburgerissa.

Anniet tilasi itselleen tuplajuustopekonihampurilaisen ja Minnea puolestaan kebabhampurilaisen. Anniet muisti vanhempiensa kertoneen että joskus aikanaan tiedostava ja etuoikeutettu väestönosa oli syönyt pääosin kasvisruokaa ja tehnyt siitä suuren numeron. Isä oli todennut ja Anniet oli ymmärtänyt pointin että kyse oli pelkästä muodista jolla nostettiin omaa egoa. Nyt kyse oli myös tavallaan muodista mutta myös vallasta ja mahdollisuudesta. Valtaosa suomalaisista söi pääosin kasvisruokaa. Vellejä ja puuroja. Soppatykistä. Koska sillä ei ollut mahdollisuutta muuhun. Se, että Anniet ja Minnea pystyivät täällä Merenrantakaupungissa syömään päivittäin liharuokaa oli merkki vallasta ja etuoikeutetusta asemasta. Niin Anniet kuin Minnea nauttivat siitä täysin rinnoin. Se vellikansalaisten alue oli vartioidun alueen ulkopuolella. Miksi he siitä välittäisivät?

Minnea oli hieman Annietia rohkeampi. Ollut aina. Anniet ei ollut koskaan käynyt Merenrantakaupungin pohjoispuolella. Etelän matkat olivat hänelle tuttuja mutta ainoa kosketuspinta Merenrantakaupungin ulkopuolisille suomalaisalueille oli hänelle se kerta kun hän kävi Jakomäenkallion näkötornissa ja katseli vahvoilla kiikareilla ympärilleen. Siellä näkyivät ne Vantaan kuutioasuntoalueet ja zombiemaisesti liikkuvat ihmiset. Ihmiset, jotka pidettiin rauhallisina liittovaltion myymällä puoli-ilmaisella alkoholilla, kannabiksella ja heroiinilla.

Anniet oli kääntänyt kiikareita itään päin ja näki Sipoosta Loviisaan asti ylettyvän etnoalueen. Se oli hinta sille, että liittovaltio elätti Suomea. Siellä asui noin miljoona ihmistä. Täysin itsenäisenä alueena, täysin omissa oloissaan. Anniet oli kuullut että aluetta hallitsivat islamilaiset gangsterit. Mutta ne olivat pysyneet alueella koska liittovaltio elätti sitä. Ja koska se vähäinen Suomen protektoraatin liittovaltioarmeija joka oli olemassa vartioi aluetta. Toki ne gangsterit ampuivat alueella toisiaan minkä ennättivät. Annietin isä oli kertonut asiasta:

- Tiedätkös… niitten määrä kasvaa koko ajan. Jossain vaiheessa niitä ei ole varaa enää elättää. Ja sitten ne tulevat tuolta alueeltaan ulos. Eivätkä ne mene kuutioalueille. Koska ne tietävät että siellä ei ole mitään ryöstettävää. Eivätkä ne mene myöskään Pimeille Maille koska ne tietävät että siellä ne ammutaan saman tien ja varoittamatta. Kun ne joskus lähtevät purkautumaan niin ne tulevat tänne. Koska vain täällä on ryöstettävää. Siksi niin minä kuin äiti tuemme suunnitelmaasi että lähtisit lukion jälkeen opiskelemaan Yhdysvaltoihin. Ja jäät sinne. Ehkä mekin muutamme sinne mutta meidän on oltava varovaisia suunnitelmissamme. Sillä liittovaltion valtakoneiston edustajien muuttosuunnitelmat tulkitaan liittovaltiopetturuudeksi. Mutta selvää on että täällä ei ole luvassa kuin kaaosta. Jossain vaiheessa se tulee. Tämä meidän yltäkylläisyytemme on silmänlumetta eikä se kestä loputtomiin. Jossain vaiheessa kaikki romahtaa.

Minnea puolestaan oli käynyt kesälomillaan Pimeillä Mailla. Perheensä kanssa. Extreme-loma. Hän kertoi Annietille matkastaan samalla kun jäysti annostaan. Sinisalot olivat lentäneet Kuopion hallintokylään, yöpyneet Hotelli Puijonsarvessa ja sen jälkeen käyneet opastetulla kiertoajelulla Maaningalla ja Pielavedellä. Pimeillä Mailla. Ajelu oli tehty panssaroiduilla ajoneuvoilla, samanlaisilla mitä sisäministeriön joukoilla oli ja mukana oli ollut yksi raskaasti aseistettu vartija jokaista matkustajaa kohden.

Anniet oli kysynyt:

- Minkälaisia ne ihmiset siellä olivat? Miltä se kaikki tuntui?

Minnea oli miettinyt hieman ja sanoi sitten:

- Miltä tuntui? Pelottavalta. En minä niitä ihmisiä siellä paljonkaan nähnyt. Mutta ne harvat joita näin näyttivät sellaisilta että ne olisivat tappaneet meidät jokaisen jos ei olisi ollut niitä aseistettuja vartijoita mukana. Se oli… se oli ihan eri maailma… kuin tämä meidän maailmamme. Sellainen… epätodellinen… niin kuin jossain elokuvassa… tuntui sellaiselta että ei sellaista ole olemassa… mutta se on… ja me täällä Merenrantakaupungissa taidetaan itse asiassa olla poikkeus säännöstä… isä kertoi minulle että noin 70 prosenttia Suomen alueesta ei ole liittovaltion valvonnassa.

Ystävättäret eivät puhuneet enää aiheesta enempää sillä se olisi vaatinut yhdessä tehtyjä johtopäätöksiä joita ei kannattanut tehdä. Niinpä he viimeistelivät annoksensa ja läksivät tahoilleen. Minnea jatkoi kotiinsa Kruununhakaan ja Anniet puolestaan Töölöön. Ratikassa istuessaan Anniet tuumi että olihan niillä vartioitujen alueitten ulkopuolisilla ihmisillä varmaan omat, suuretkin ongelmansa. Mutta olihan hänelläkin omansa. Stay-upeissa oli silmäpako. Nolotti vähän. Onneksi kotona oli uusia sukkia tarpeeksi asti. Niin kuin kaikkea muutakin. Toivottavasti koko hänen elämänsä ajan. Tai ainakin siihen asti että hän ehtisi lähteä sinne Yhdysvaltoihin.

Siihen asti hän nauttisi elämästään ja piti yllä liittovaltiossa välttämätöntä putkinäköä. Hän oli oppinut että oli maan yhteiskuntajärjestelmä minkälainen hyvänsä ja oli se taloudellisesti missä kunnossa hyvänsä niin siinä oli aina eliitti joka voi hyvin. Anniet tiesi kuuluvansa siihen eliittiin eikä hän ajatellut että ansaitsiko hän sen aseman. Pääasia oli se, että hänellä oli se. Jotkut toiset elivät kurjuudessa. Mieluummin he kuin hän.

Ihminen oli loppujen lopuksi aika itsekäs otus. Nomenklaturan jäsenenä Annietin oli helppoa hyväksyä se tosiasia.

Kiitokset inspiraatiosta kommentoija Strix Senexille.

ENKELIT

Valtatie 3, Uudenmaan ja Kanta-Hämeen rajalla, näinä päivinä…

Kello oli kahden aikaan yöllä ja niin poliiseista kuin puolustusvoimain henkilöstöstä koostunut porukka piti yllä tiesulkua ja tarkistuspistettä. Suurin osa miehistä oli nukkumassa lähistöllä sijaitsevissa puolijoukkueteltoissa mutta tarkistuspiste oli siti koko ajan miehitetty. Yölläkin. Liikenteen määrä, varsinkin henkilöliikenne oli pikkuhiljaa vähentynyt lähes olemattomiin. Ne, jotka olivat palaamassa Uudellemaalle olivat jo palanneet eikä pois yrittäjiä juuri enää ollut. Ei ainakaan näin yöaikaan. Päivisin oli tietysti sallittua työliikennettä.

Pohjoisesta, Riihimäen suunnasta alkoi kajastaa kirkas, hohtava valo. Miehet katsoivat valoa ja mukana ollut puolustusvoimien yliluutnantti totesi:

- Sehän… sehän taitaa olla… se on… enkeli…

Enkeli se tosiaan oli. Toisin kuin usein kuvitellaan, ei enkeli ollut mikään vaaleat harsot päällään lentelevä siivekäs naishahmo joka leijaili ilmassa äänettömästi. Eihän toki, se tuli melkoisen jyrinän säestämänä maantietä pitkin, siinä oli 13-litrainen 540 hevosvoimaa kehittävä moottori, kuusitoista rengasta ja tehokkaat valonheittimet jotka antoivat enkelille oman hohteensa. Tuo enkeli eli R-sarjan Scanian rekka pysähtyi tiesululle. Tiesulun vartijoille oli tietysti selvää että enkeli oli asiallisella asialla niin kuin enkelit yleensäkin mutta katsottiinpa paperit kumminkin. Paperit ojentanut enkeli ei näyttänyt kovin enkelimäiseltä vaan hän oli noin 120-kiloinen kaljupäinen partainen mies joka kaiveli samalla taskustaan askin L&M:ää jonka kyljessä oli kyrillisiä harakanvarpaita ja pani palamaan.

Enkelin rekka oli täynnä ruokatavaraa joka oli peräisin Saarioisten tehtailta Valkeakoskelta ja joka vietäisiin edelleen Helsinkiin tukkuvarastoon, purettaisiin siellä, kuskattaisiin jakeluenkeleitten toimesta erillisiin kauppoihin ja seuraavana päivänä enkelit olivat taanneet ruuan esim. hallintojohtajille, hallinto- ja kehittämisjohtajajille, projektipäällikköille, erityissuunnittelijoille, strategiapäälliköille, yliopistollisille sukupuolentutkijoille, yliopistollisille rasismintutkijoille ja valtamedian toimittajille jotka eivät edes ymmärtäneet, että enkeleitä oli olemassa ja ilman enkeleitä he eivät pystyisi elämään.

Enkeli jatkoi matkaansa etelään päin ja samalla toinen enkeli tuli tiesululle. Tällä kertaa enkeli oli Pinnanmaalta päin tuleva Sisun täysperävaunurekka. Rekkaa kuljettanut enkeli puolestaan oli noin satakiloinen mies jolla oli pitkä poninhännällä oleva tukka ja joka olisi sopinut hyvin jonkun death-metalbändin örinälaulajaksi. Enkeli poltteli voimasavuke Bostonia jota oli myynnissä vain Pinnanmaalla. Rekan toinen perävaunu oli täynnä Lälläveden läski & leivonnaisen lenkkimakkaraa sekä suosittua senttaalikalasäilykettä. Toinen perävaunu oli puolestaan täynnä Son Lönsönin mailla kasvatettua valmiiksi rouhittua transfobista slurria josta keitettäisiin pääkaupunkiseudulla monet maittavat aamupuurot.

Tämäkin enkeli jatkoi matkaansa kohti etelää ja vei lastinsa nälkäisille suille jotka eivät eläisi ilman heitä suojelevia enkeleitä. Tiesululla vartioivat poliisit ja sotilaat tuumivat että vaikka elettiinkin epävakaita aikoja niin oli sentään onni että suomalaisilla oli turvanaan enkelit.

TIEDOSTAVAT PRIORITEETIT KOHDALLAAN

Hallitushan on siis laittamassa Uudenmaan saartoon koronaviruksen takia. Hotellin respassa ei oteta kantaa siihen että ovatko nämä toimet ali-, väli- vaiko ehkä ylimitoitettuja koska virologian osaaminen on respassa varsin rajallinen. Sen sijaan täällä tiedetään että suvaitsevais-tiedostava väestönosa keskittyy tilanteesta riippumatta heille olennaisiin asioihin jotka eivät ehkä tavallisen kansalaisen näkökulmasta ole aivan niin olennaisia.

Tarina alkaa:

Eli hallitus pistää siis ankaria rajoituksia päälle ja kertoi käytännöistä mm. näin:

Tarina jatkuu:

Suvaitsevais-tiedostava väestönosa kiinnitti huomionsa ehdottoman olennaiseen ja alkoi triggeröityä yläpuolella olevasta kuvasta näin:

Tarina haisee:

Sen sijaan että hallitus olisi todennut jotain tilanteeseen sopivaa kuten ”lyökää pellet kyynärpää kiveen, niin kyllä se sitten ehkä helpottaa” se lurautti löysät lahkeeseen ja reagoi ankaran sukupuolineutraalisti:

Hotellin respassa nousee esille pari kysymystä:

1. Jos Suomea uhkaisi sota, reserviläiset olisi kutsuttu palvelukseen, heille olisi jaettu kovat patruunat ja jotkut suvaitsevais-tiedostavat ihmiset alkaisivat metelöidä että:

”Aiotteko te todellakin valmistautua murhaamaan eläviä ihmisiä”

niin vaihtaisiko hallitus joukkojen patruunat räkäpäihin tiedostavien ihmisten henkisen pipin vuoksi?

2. Mikä on se kriisin taso että suvaitsevais-tiedostavat yksilöt alkavat edes yrittää tehdä tuttavuutta reaalimaailman kanssa?

Epäilemättä tämä koronakriisi ei sitä rajaa ylitä. Ja annetaanpa vielä Clint Eastwoodin tiivistää tämäkin tiedostava henkinen pipi:

REVITTY IHOKAS JA KATUMUSHARJOITUKSET

Niin kuin lukija hyvin tietää, saa innokas suvaitsevais-tiedostava yksilö aikaiseksi monikultturistista propagandaa vaikka koronaviruksesta. Samalla hänellä on tietysti kannustimena ajatus että entäs jos pistänkin paremmaksi kuin kaikki muut ennen minua. Parhaansa asian eteen tekee tällä kertaa minkäs muun kuin Ylen toimittelijatar Liselott Lindström joka pläjäyttää luettavaksemme kolumnin komealla otsikolla ”Eurooppalaiset saavat nyt tuntea, minkälaista on olla kansallisuutensa takia ei-toivottu – voimme ottaa siitä opiksi”. Kyseisestä kolumnista on blogikollega Professori kirjoittanut jo hyvän postauksen mutta sanotaanpa muutama sana tältäkin nurkalta.

Eli kyseisen kirjoituksen pääsisällön voi tiivistää siihen että koska koronavirus on tullut ensin Eurooppaan ja vasta sieltä levinnyt Afrikkaan niin neekerit ovat alkaneet kutsua valkoisia entisen mzungun lisäksi nimellä ”corona”. Käytän muuten kirjoituksessani termiä neekeri koska toimittelijatarkin käyttää neekereiden valkoisista käyttämiä haukkumanimiä. Yleinen haukkuminen lienee siis sallittua vaikka termi neekeri on kyllä aikanaan ollut täysin neutraali. Kyseinen Lindström toteaa vielä avautumisessaan että eurooppalaiset eivät koronaviruksen vuoksi ole enää toivottuja Afrikassa. Kertoopa vielä että Keniassa porukka neekereitä  hakkasi kuoliaaksi toisen neekerin kun heppu otti ja aivasti väärässä paikassa joskaan en oikein tiedä että mitä neekereitten keskinäinen lahtaaminen liittyy meihin valkoisiin. Joka tapauksessa kyseinen toimittelijatar toteaa sitten päälle että meidän valkoisten tulisi ottaa tästä kaikesta opiksi.

Ottaa opiksi oikeastaan mistä ja millä lailla? Repiä ihokas, ripotella tuhkaa päälle ja suorittaa katumusharjoitukset? Katumusharjoitukset tarkalleen minkä vuoksi?

Senkö vuoksi että eurooppalaiset eivät ole – perustellusti – olleet oikein mielissään siitä että maanosaan on otettu muualta miljoonakaupalla väkeä pysyvälle elatukselle joka ei katkea vaikka elätettävä perseilisi vaikka kuinka?

Senkö vuoksi että eurooppalaiset ovat saaneet aikaan niin toimivat yhteiskunnat että niillä on siihen ollut jopa varaa, samalla kun afrikkalaiset yhteiskunnat eivät pysty elättämään edes omiaan?

Senkö vuoksi että eurooppalaiset eivät ole tunteneet pelkkää puhdasta auttamisen sekä ennen kaikkea antamisen ja hyväksymisen iloa mitä esim. vihervasemmistolaiset toimittelijajattaret vaativat meitä tuntemaan? Vaativat siitäkin huolimatta että ”kiitollisuus” elatuksesta ilmenee mielenkiintoisissa mutta ei niinkään miellyttävissä muodoissa? Mm. me suomalaiset olemme kyseisen asian tiimoilta tutustuneet uuteen joukkuelajiin nimeltä joukkoraiskaus.

Senkö vuoksi että me emme halua tätä monikultturistisen utopian tuomaa ”rikkautta” lisää?

Senkö vuoksi että vihervasemmistolaisen toimittelijattaren hyvän ihmisen egon ruokkiminen ei ole meille prioriteetti?

Länsimaat vs. Afrikka-akselilla on kieltämättä yksi asia mistä pitäisi tuntea voimakasta katumusta ja ottaa opikseen. Länsimaitten niin rahassa, elintarvikkeissa kuin lääkinnällisessä avussa antama kehitysapu on mahdollistanut Afrikan väestöräjähdyksen kaikkine kärsimyksineen ja paras keino katua ja pyytää anteeksi olisi luonnollisesti lopettaa kyseinen haitallinen anerahan maksu välittömästi.

Noin henk koht sinänsä uskon että kyseisellä toimittelijattarella Liselott Lindströmillä ei ollut kirjoituksessaan varsinaisille tavallisille suomalaisille mitään viestiä eikä kirjoitusta ollut heille edes suunnattu. Se oli – niin kuin moni vastaava tuotos ennen tätä – suunnattu toisille suvaitsevais-tiedostavaisille ihmisille otsakkeella ”kai nyt jokainen ihan varmasti huomasi kuinka valveutunut ihminen minä olen”. Eihän kirjoituksen kuvituksessakaan ole pätkääkään Afrikkaa tai koronaa vaan mahdollisimman iso kuva toimittajasta itsestään.

Tämäkin katumusharjoituksia kaipaava kolumin tekele on osa sitä jatkuvaa tiedostavaa kilpailua jossa pyritään saamaan hetkeksi haltuunsa sinisilmäisimmän ja hyväuskoisimman typeryksen kiertopalkinto. Palkinto on suunniteltu nimenomaan kiertopalkinnoksi sillä absoluuttisen lopullista suoritusta ei vielä tunneta. Joku panee aina edellistä paremmaksi. Mutta nyt kyseinen toimittelijatar Lindström otti pystin hetkeksi haltuunsa ja sehän takaa hänelle Ylessä varman ja loistavan tulevaisuuden. Tiedä vaikka hän antautuisi jatkossa poliittisen elämän palvelukseen. Ottajia kyllä riittää.

Eikä siinä mitään että kyseisestä palkinnosta kilpaillaan. Saahan sitä kilpailla, monessa asiassa. Mutta kun kyseinen kilpailu tapahtuu Ylen kautta ja pakkoveron tukemana niin se kieltämättä kasvattaa sarven tavallisen ihmisen otsaan. Eikö puhtaan propagandan tukemisen kuuluisi sentään olla vapaaehtoista?