Monday, June 13, 2011

AJATUKSIA UUNINPANKOLTA II

Sen verran helteinen on toi viikonloppu ollut, että piti meikäläisenkin tulla uuninpankolta alas hiukka vilvoittelemaan. Samalla tuli aukaistua toi internet ja katsottua myös, mitä valtamedialla on sanottavaa, ja sehän ei sinänsä viisasta ole, koska valtamediaa lukemalla onnistuu saamaan itselleen yhtä aikaa sekä löysän vatsan että ankaran ummetuksen.

Niin tiedostava toimittaja- kuin poliittinenkin eliitti näköjään on edelleenkin ristiretkellä rasismin pirua, ja sen kanssa epäpyhän liiton tehneitä noitia vastaan. Ja pirun suurin juonihan on se, että se kiistää olemassaolonsa. Niin tiedostavaan toimittaja- kuin poliittiseenkin eliittiin kuuluvat tyypithän pistävät jatkuvasti näppistä savuamaan ja kirjoittavat lisääntyvästä rasismista ja rasistisesta väkivallasta. Tästähän minä kirjoitin viime jutussakin, mutta tuntuu siltä, että pirua pois manaavat tyypit alkavat muuttua itse belsebuubiksi ja toimia juuri niin kuin väittävät heidän halveksimiensa ihmisten (niin kuin esmes minun) tekevän.

Hehän ovat jo aikaa sitten metelöineet ääri-, laita-, reuna-, syrjä- ja vinkkelioikeiston (pääosin persujahan ne tarkoittavat, ja persut ovat tosin ajatuksiltaan lähinnä demareita, mutta ei totuuden kannata antaa pilata hyvää läppää) noususta ja sen ilman muuta aiheuttamasta väkivallan aallosta. Tätä pirua kun on tarpeeksi porukalla manattu, niin sehän on sitten itsessään jo todiste, että kyllä se piru on oikeasti olemassa. Ja kun joku keksi se ääneen sanoa, niin toisethan toistavat samaa epistolaa, kun niin moni on jo kirjoittanut, että se piru on oikeasti olemassa. M.O.T. Viis faktoista.

Eli otetaan kohteeksi tietty kansanryhmä, josta kehitellään itse keksittyjä pelkoja, ennakkoluuloja, väkivaltafantasioita (joitten toteutumista itse asiassa saatetaan jopa toivoa) ja kun niitä on jauhettu tarpeeksi, niin niitten voidaan todeta muuttuneen todeksi. Koska yhdessä on päätetty, että omat fantasiat ovat muuttuneet todeksi, niin näistä fantasioista maalataan maalitaulu, joka kiinnitetään ihan elävien ihmisten, niin kuin vaikkapa Jussi Halla-ahon tai Olli Immosen otsalohkoon.

Eikös meidän pahojen razzeporukoitten pitänyt toimia juuri näin? Näin ainakin väitettiin. Mielestäni tässä maassa on kyllä ihan oikeasti pelottavia ihmisiä, mutta ne ovat ihan muita, kuin virallisesti väitetään.

Rasismin löytäminen vaikka kiven kolosta on tietysti äärimmäisen tärkeää, ja sen julkinen vastustaminen (vaikka sitä ei olis oikein löytynytkään) on tietysti vielä tärkeämpää, ja menossahan on hyvin mukana myös Seitsemänteen Sukupolveen Kunnioitettu Ensimmäinen Toverimme Tarja Halonen, joka tuumaili, että ei sen niin väliä, minkälainen hallitus pystyyn pannaan, mutta sen täytyy irtisanoutua rasismista ja tuomita se vielä entistäkin hallitusta syvemmin, leveämmin ja laajemmin.

Sitä, kuinka edellisen hallituksen toimet huomioon ottaen tämä vielä laajempi vielä löytämättömän mutta silti yhteiskuntaamme epäilemättä nakertavan rasismin tuomitseminen onnistuu on mulle hiukan hakusessaan, mutta oikealla asiallahan Halonen tietysti on, koska tämähän on kiistatta suurin ongelma tässä maassa tällä hetkellä.

Minähän en tiedä mitään mistään ja siitä olemattomastakaan en ymmärrä kuin vähän, mutta mulle tulee mieleen tosta jatkuvasta julkisesta rasismin vastustamisesta ja oikeitten tai keksittyjen rasistien tuomitsemisesta mieleen ihan perusinhimilliset asiat.

Luulisin, että hyvin suuri osa tiedostavaan eliittiin kuuluvista sekä poliitikoista että toimittajista on jo aikaa sitten hoksannut, että kyllähän tää monikulttuurinen mopo lähti käsistä jo aikaa sitten, ja tuubaahan tässä on tullut soiteltua hyvinkin parikymmentä vuotta? Mutta kun ihminen on semmonen, että tyrimistään on vaikeaa tunnustaa. Omat menetetyt kasvot ovat henkilökohtaisesti paljon suurempi tragedia, kuin se, että koko muu kansakunta ottaa kipeää vaikka Hangosta Utsjoelle. Näin ollen rasismia vastustetaan, mutta ei tietenkään määritellä, ja päädytään siihen, että mikäli nykytilaa ei julkisesti, ja mitään kyseenalaistamatta puolusta ja ylistä, on automaattisesti rasisti. Ikävää monelle, vielä useamman lompakolle, mutta omat kasvot plus mukava työpaikka säilyvät.

Noin henk koht mulla olis pienenä toiveena se, että uusi eduskunta antaisi Haloselle hänen ansaitsemansa läksiäislahjan ja äänestäisi, että Suomi pyyhkii jalkaväkimiinat kieltävällä Ottawan sopimuksella persettä.

*

Koska tässä uuninpankolla olessaankin tulee seurattua tuota mediaa, niin huomaa, että Helsingin Sanomat jatkaa tiukasti rahvaan sivistämistehtäväänsä. Pääkirjoitukset ja uutisointi on sinänsä oma lukunsa, jonka jokainen kyllä huomaa, mutta mielestäni kaikkein mainioimpia ovat Helsingin Sanomien kolumnit, joista aina yhteen löytyy linkki Oikeaoppisen nettiversion etusivulta.

Kuluneella viikolla törmäsin pariin mainioon esimerkkiin sivistyskirjoituksista, joilla rahvasta pyritään kouluttamaan. Ensimmäisen teki neito nimeltä Virpi Salmi, joka haukkuu suomalaisen keskiluokan, eli siis suurimman osan suomalaisista. Kirjoitus löytyy tuosta.

Se mulle jäi tietysti hieman epäselväksi, että mikä oli kirjoituksen idea. Kävi ilmi, että säästäminen ja yleinen penninvenyttäminen on naurettavaa. Toisaalta Thaimaahankaan ei saa lentää, joten ei tuhlaaminenkaan oikein hyvästä ole. Se ainakin kävi selväksi, että mikäli pitää tilillään jemmarahaa sen verran, että voi ostaa ilman velkaa uuden pesukoneen, mikäli edellinen hajoaa, niin se on naurettavaa. Ja kun hinnoista yleensäkään ei saa narista, niin täytynee elää kädestä suuhun. Joka tapauksessa kirjoituksesta sai käsityksen, että suomalainen keskiluokka, eli siis pääosa suomalaisista on jotenkin kertakaikkisen perperistä, mutta Virpi Salmi ei ole, koska hän ymmärtää sitä haukkua.

Vaan kysehän ei olekaan siitä, mitä Virpi Salmi haluaa sanoa ja opettaa. Hänen kirjoituksensa ei ole tehty rahvaalle. Kirjoituksessaan hän irtisanoutuu rahvaasta, mollaa jotain suomalaisuuden osa-aluetta ja näin tehdessään ilmoittautuu tiedostavan eliitin jäseneksi. Kun hän on tämän ilmoittautumisen tehnyt, hänet tulee ottaa vakavasti, ja hänelle tulee tarjota hyviä työtilaisuuksia, koska suomalainen systeemi on vielä sen verran takapajuinen, että hänelle ei tiedostavan aatelin jäsenenä voi määrätä henkilökohtaiseksi läänitykseksi esmes Someroa.

Vaikka Virpi Salmelle kyseessä on ilmoittautuminen tiedostavaan aateliin, elikkä ihan puhdas henkilökohtainen asia, niin yhtä kaikki, Helsingin Sanomat mieltää, että tällaista opetusta rahvas tarvitsee.

Samaan aikaan kirjoitti samoissa kolumneissa eräs heebo nimeltään Jyrki Kiiskinen jutun, jossa hän ilmoitti, että suomalaisten elintarvikkeitten sekä ostaminen että valmistaminen ovat naurettavaa. Sinänsä ruokahan on pitkälti makuasia, joten heppuhan saa halutessaan järsiä vaikka jäkälää, jos siltä tuntuu, mutta itseäni hiukka pelottaisi, jos kaikki sapuska olis ostosessa ulkomailta.

Vaan tästähän ei ollut kirjoituksessa kysymys, enkä usko ensinkään, että Jyrki Kiiskinen kerää kaupassa ostoskorinsa täyteen vain sillä perusteella, että ei vahingossakaan tule ostettua suomalaisia elintarvikkeita. Kyseessähän on hänelläkin siitä, että hän irtisanoutuu rahvaasta, mollaa jotain suomalaisuuden osa-aluetta ja näin tehdessään ilmoittautuu tiedostavan eliitin jäseneksi. Kun hän on tämän ilmoittautumisen tehnyt, hänet tulee ottaa vakavasti, ja hänelle tulee tarjota hyviä työtilaisuuksia, koska suomalainen systeemi on vielä sen verran takapajuinen, että hänelle ei tiedostavan aatelin jäsenenä voi määrätä henkilökohtaiseksi läänitykseksi esmes Ruotsinpyhtäätä.

Vaikka Jyrki Kiiskiselle kyseessä on ilmoittautuminen tiedostavaan aateliin, elikkä ihan puhdas henkilökohtainen asia, niin yhtä kaikki, Helsingin Sanomat mieltää, että tällaista opetusta rahvas tarvitsee.

Se, mikä tossa on ikävää, on se, että tiedostavaan eliittiin voi ilmoittautua niin helposti. Riittää, kun ottaa jonkun suomalaisuuden osa-alueen ja nollaa sen. Eihän se vaadi muuta kuin housut jalassa huoraamista. Annaskumäkin yritän. Ilmoittaudun tiedostavaan eliittiin. Otan ja mollaan jotakin suomalaista tiedostavaan tyyliin. Otetaanpa nyt mollattavaksi vaikkapa jääkiekko:

MITÄTÖN SIRPALELAJI HEIKON KANSALLISEN ITSETUNNON PÖNKKÄNÄ

Hiljattain päättyneitten jääkiekon mm-kisojen tiimoilta alkanut juhlinta ja kansallinen uho ällöttää minua. Se on mielestäni osoitus siitä, kuinka olematonta, ja pelkkiin kuvitelmiin perustuvaa kansallista itsetuntoa pönkitetään maailman mittakaavassa olemattomalla urheilulajilla, joka on ykköslaji ainoastaan Suomessa ja Kanadassa.

Lajin saama suuri suosio kuvaa erinomaisesti suomalaista alhaista itsetuntoa. Me emme uskalla haastaa toisia kansakuntia lajeissa, joita pelataan koko maailmassa. Me haemme tyydytystä jostain marginaalisesta mitättömyydestä, josta esim. Brasiliassa ja Meksikossa ei ole koskaan kuultukaan.

Lisäksi jääkiekon suosio on osoitus suomalaisessa yhteiskunnassa piilevästä rakenteellisesta rasismista. Suomalaiset ovat ottaneet omakseen lajin, joka on valkoisen rodun dominoima. Toisin kuin jalkapallossa tai koripallossa, on tummaihoinen pelaaja vielä lajissa harvinaisuus. Sattumaako? En usko. Suomalaiset eivät halua antaa mahdollisuutta maahanmuuttajille, ja siksi tukevat lajia, joka on luisteleva esimerkki apartheidista.

Itse seuraan mieluummin ruohokenttien shakkia jalkapalloa. En niinkään lajin itsensä takia, vaan siksi, että se on osoitus monikulttuurisuuden voimasta. Vaikka tunnustankin sen, että Yleisradio on hoitanut kansankasvatuksellisen tehtävänsä varsin mallikkaasti, näkisin, että se tulisi lisätä suvaitsevaisuuskasvatustaan myös urheilun alalla.

Ylen tulisi ottaa Afrikan jalkapallomestaruuskisat ohjelmistoonsa. Kaikki ottelut tulisi esittää. Afrikkalainen jalkapallo on iloista, luovaa ja ennakkoluuloja rikkovaa jalkapalloa. Otteluitten puoliajoilla tulisi esittää opetusohjelmia otteluissa pelaavien maitten ihmisistä ja kulttuurista. Tällaista urheilukasvatusta suomalaiset tarvitsevat. Paljon enemmän kuin jotain typerää ilmaveivin ylistystä.

Yep. Helppoa kuin heinänteko. Mikäli Suomi ei olisi niin takapajuinen maa, niin voisin ilmoittautua tiedostavan eliitin jäseneksi ja vaatia sen perusteella itselleni henkilökohtaisen läänityksen. Luulen, että Hotelli Yrjöperskeleen henkilökunnalle riittäisi läänitykseksi Puumala. Se on nätti mökkikunta Saimaalla, ja sen väestöpohja riittäisi kyllä elättämään meikäläisen koko remmin. Kun ei meillä noi tarpeet niin hirveen suuria ole. Lukija voi tehdä halutessaan mielikuvaharjoituksia ja eliittimitätöidä vaikkapa kalakukon, kumisaappaat, Suomi-konepistoolin, suomalaisen heavy-rockin tai juhannuskokon.

Ja-hah. Ilmatieteen laitos lupaa viilenevää. Takaisin pankolle. Kai täältä joskus könytään pysyvästi alas.