maanantai 19. lokakuuta 2020

OLYMPIASATU

Helsingissä, vuonna 2021…


Suomen olympiakomitealla oli ongelma. Visainen ongelma olikin. Muutenhan olympialaisiin – noihin kansainvälisen nuorison jaloihin kilvoitteluihin –  oltiin valmistauduttu vanhaan malliin eli suomalaisille urheilijoille oli luvassa niitä ns. hyviä tarkkailuasemia. Kisojen alusta loppuun. Odotettavissa oli sentään pistesija naisten hetekantyönnöstä sekä joukkuewatussipainista. Kyseiset naisurheilijat olivatkin jo valtamedian suuren mielenkiinnon kohteena, erityisesti watussipainijoukkueessa olevat kaksi babumbalaista sisarusta. Vaikka suurta menestystä ei ollutkaan luvassa niin  järjestön ja oheisjärjestöjen rahoitus pelasi ja sehän oli kuitenkin pääasia. Organisaatio oli sentään aina tärkein. Mutta sitten, jo toukokuun alussa tulikin ongelma.

Ongelman nimi oli Aatos Ettone. 25-vuotias keihäänheittäjä. Jo huhti-toukokuun vaihteessa mies paiskasi keihästä 88.62. Tulokset vain paranivat ja kesäkuun alussa Ettone heitti 94.58 eli täsmälleen saman verran kuin muuan Miklos Németh Montrealissa vuonna 1976 sillä vanhemmalla keihäsmallilla. Tässä vaiheessa Ettonetta ei tietenkään osattu mieltää ongelmaksi vaan lähes varmaksi kultamitalin pokkaajaksi ja kansikuvapojaksi. Asiaa ei heikentänyt ollenkaan se, että Aatos oli ulkonäöltään kuin Koskenlaskija-rasiasta karannut tukkijätkä.

Niinpä olympiakomitea ja kaikkiaan 128 erilaista suvaitsevais-tiedostavaa järjestöä päätti värvätä hänet mukaan yhdistettyyn rasisminvastaiseen ja ilmastoaktiiviseen kampanjaan. Tästäpä saataisiinkin kovasti miehekäs tiedostava roolimalli asiaa yleensä ajavien enemmän tai vähemmän jälkihippien näköisten tyyppien sijasta. Kuvaus- ja filmaussessiot oli jo varattu. Luvassa oli videolle luettavaa julistusta, polvikatumusharjoituksia, toivioenergian mainostamista sekä tietysti paljon etnistä diversiteettiä. Asiassa oli vain yksi ongelma jota ei oikein muistettu ottaa huomioon.

Asiasta ei oltu etukäteen kysytty Aatoksen mielipidettä. Kun asiaa Aatokselta sitten lopulta kysyttiin hän totesi että vetäkää vihlmjalssoni päähänne ja kaikotkaa mäkimaastoon. Valitettavasti hankkeessa oli mukana myös eräs Ylen toimittaja ja vaikka asia päätettiin nolouden vuoksi kokonaan salata niin hän meni ja kysyi Aatokselta seuraavissa kisoissa – suorassa lähetyksessä – että miksi vastustat etnistä diversiteettiä ja et sen vuoksi osallistunut rasismi- ja ilmastokampanjaan. Keihäänheittäjä Aatos Ettone ei jäänyt sanattomaksi vaan vastasi:

- Se on kuules tättähäärä sillä lailla että minä kilpailen mielelläni ihan kaikennäköisten keihäsmiesten kanssa ja arvostan heitä. Meistä jokainen on tehnyt paljon työtä. Mutta on turha luulla että minä osallistun valkoiseen itseruoskimis- ja tummemman orvaskeden palvomiskampanjaan. Kehitysmaalainen haittamaahanmuutto on tuhoamassa Eurooppaa hyvää, tai oikeastaan helvetin pahaa vauhtia. Samoin kuin tämä ilmastopelleily tuhoaa Suomen talouden. Sitäkö sinä ja muut kaltaisesti pellet todella haluatte? Ihmiset haluavat että minä heitän keihästä. Tekopyhää paskanpuhumista varten niillä on jo Yle. Ja nyt vie se mikrofoni helvettiin mun naamalta vai pitääkö mun vähän auttaa, hä?

Tämän jälkeen Aatos meni ja suivaantuneena heitti uuden maailmanennätyksen 99.52. Maailmanennätys oli lööppiuutinen monessa maassa. Mutta Suomessa lööppi oli toinen:

Maito oli kaatunut maahan ja siellä myös pysyi. Olympiakomitean ja SUL:n hätäkokouksessa päätettiin että avoimesti rasistista tai ainakin määritellyn rasismin vastaista ohjelmaa avoimesti vastustavaa urheilijaa ei voida lähettää olympialaisiin. Siellä tarvittiin lähinnä päivitettyjä ja päivettyneitä roolimalleja eikä varsinainen menestys ollut etusijalla. Roolimallius itsessään oli menestys. Samalla tehtiin päätös että Aatos Ettone suljetaan pois kaikista kansallisista kilpailuista pysyvästi. Luonnollisesti hän menettää kaiken valmennustukensa. Median edustajat sopivat että sopivan mittaisen parjauskampanjan jälkeen Ettone asetetaan täydelliseen uutispimentoon.

Uutispimento oli täydellinen. Aatos Ettone katosi julkisuudesta. Itse asiassa hän katosi muutenkin. Kukaan ei tiennyt missä hän oli. Läheiset vastasivat kysymyksiin että etsikää vaikka Poste Restantesta. Joku huhu kertoi että mies oli mennyt Alaskaan ajamaan rekkaa. Toinen huhu kertoi hänen kadonneet erakoksi piilokorsuun Savukoskelle. Valtamedia ja virallinen Suomi olivat kuitenkin tapahtumaketjuun tyytyväisiä. Olihan suomalainen urheilu sentään kantanut alati kasvavan yhteiskuntavastuunsa esimerkillisellä sekä edistyksellisellä tavalla ja osoittanut sen maailmalle mahdollisimman julkisesti. Suomi oli edistyksellinen etnisen diversiteetin mallimaa.


Mutta kuinkas siinä Tokion keihäskisassa sitten kävi?

Mukaan lasketut ja rasisminvastaiseen ohjelmaan sitoutuneet polvillaan valkoisuuttaan anteeksipyytäneet suomalaiset heittäjät karsiutuivat eivätkä päässeet finaaliin. Kisan voitti täysin puskista tullut japanilainen suuryllättäjä Atosote Etosone joka heitti finaalissa huikean maailmanennätyksen 100.38. Japanilaisten mukaan loukkaantumisista kärsinyt Etosone oli päässyt aivan viime tipassa mukaan japanilaisiin karsintakilpailuihin.

Järkälemäisellä Etosonella oli kyllä pikimusta tukka mutta monen suomalaisen mielestä hänessä oli jotain omituisen tuttua. Japanilaiset kuitenkin vahvistivat että kyseessä oli ainu-kansaan kuuluva Hokkaido-saaren Iwamizawassa vuonna 1994 syntynyt japanilainen. Atosote Etosone kävi pokkaamassa kultamitalin mutta ei antanut minkäänlaisia haastatteluita. Japanin yleisurheiluliitto kertoi tämän johtuvan siitä että Etosone oli tolkuttoman ujo ja lisäksi hän oli vasta toipunut äänihuulileikkauksesta.

Atosote Etosone kävi vielä voittamassa Japanille kultaa yleisurheilun vuoden 2022 MM-kisoissa Eugenessa, vuoden 2023 MM-kisoissa Budapestissa sekä vuoden 2024 olympialaisissa Pariisissa. Julkisuudesta pois pysytellyt Etosone lopetti sen jälkeen kilpaurheilun ja löysi itselleen uuden uran perustamalla yrityksen joka valmisti ja markkinoi Japaniin suomalaisia sekä puu-, sähkö- että savusaunoja. Suomalainen saunakulttuuri oli varsin lähellä japanilaista kylpemiskulttuuria joten saunatuotanto saavutti suuren menestyksen ja antoi potkun japanilaisen saunakulttuurin syntymiselle.

Japanilaiset, jotka heittäessään löylyä Etosone-yhtiön kiukaalle tuumivat että vieraista kulttuureista kannattaa omaksua se, mikä toimii ja pitää muuten kiinni omasta, hyväksi havaitustaan. Samalla japanilaiset tiesivät että jokaisesta Etosone-tuotteen hinnasta meni viisi prosenttia valtiona romahtaneen Suomen kehitysapuun, lähinnä suoraan ruoka-apuun. Sivistynyt kansa pitää huolen itsestään ja auttaa heikompia kotimaassaan. Nimenomaan kotimaassaan. Ja sivistystähän me kaikki arvostamme.

Sen pituinen se.



lauantai 17. lokakuuta 2020

KOTAKÖNGÄS

Eli taas pieni tarina elämän pienistä suurista asioista

Lappi, Saariselkä, eräänä syksynä…

Suomujoki virtasi Kotakönkäässä niin kuin se oli tehnyt varmaankin jo tuhansia vuosia. Mitä nyt oli ehkä välillä hieman uomaansa muuttanut. Vesi etsii haluamansa tien. Ihminen sen kulkua pyrkii tietysti rajoittamaan mutta kukapa täällä Saariselällä kanavia kuokkisi? Tuskin sen rauhaa häiritsi myöskään vuolaan virran viereen ihmisten rakentama laavu. Paikka oli sen verran syrjässä Saariselän tunturialueella että ei sinne räyhäporukkaa koskaan eksynyt. Rauhallisia vaeltajia vain. Pieni suuri tärkeä asia. Sellaisia kulkijoita olivat myös etelän suunnasta Kotakängästä lähestyvä pariskunta joka laavulla otti rinkat selästään ja arvioi hieman tilannetta.

Kotakönkäällä paistoi vielä aurinko mutta lännen suunnasta näytti tulevan synkkä saderintama. Pariskunnan ideana oli ollut edetä saman päivän reissulla Lankojärvelle saakka mutta erityisesti pariskunnan uroshenkilö oli aikanaan saanut oppinsa siitä mitä on mennä nukkumaan vesimärkään makuupussiin kun vermeet olivat myrskyssä pettäneet. Varusteet olivat pariskunnalla toki paljon paremmat kuin joskus 1980-luvulla mutta koska kiire ei ollut minnekään niin pariskunta päätti yöpyä tällä viihtyisällä laavulla. Se houkutteli paljon enemmän kuin mahdollinen rämpiminen rankkasateessa. Sateella kastui joka tapauksessa. Vaikka sadevermeet olivat päällä niin kroppa hikosi niitten alla yhtä lailla märäksi.

Pariskunta jätti rinkkansa laavulle tietäen että näillä selkosilla paikalleen jätetty tavara oli paikallaan palatessaankin ja vielä koskemattomana. Pieni suuri tärkeä asia. Siellä Helsingissä ne varastettaisiin saman tien. Helvetti soikoon, kun sieltä pääsisi lähtemään lopullisesti ja pysyvästi.  Koska aikaa oli niin he kulkivat pätkän matkaa ihastellen Kotaköngästä jossa Suomujoki jatkoi iänaikaista matkaansa kohti pohjoista aina Venäjän puolelle ja siitä lopulta Jäämereen. Ei sitä tainnut nämä ihmisten touhut paljoa kiinnostaa.

Olihan pariskunta aikaisemmin käynyt myös Suomujoen latvoilla ja ihmetellyt kuinka niin pienestä ja korkealla sijaitsevasta lirusta voi tulla niinkin suuri joki. Mutta jostain se vetensä vaan mukaansa keräsi. Tietysti täällä pohjoisessa joki tarkoitti jotain muuta kuin etelässä. Matkalla olisi edessä myös Rautuojan ylitys. Etelässä oja tarkoitti ojaa jonka yli saattoi hypätä, täällä pohjoisessa se oja saattoi olla kaksikymmentä metriä leveä virta.

Pariskunta palasi laavulle. Nainen alkoi purkaa kenttäpatjoja ja makuupusseja. Mies sytytti tulet. Sateelta oltiin päästy karkuun eikä haitannut vaikka ensimmäiset pisarat alkoivat pilven reunalta tipahdella. Suojaa oli tarjolla. Pieni suuri asia. Oli vuoro gourmet-aterian eli mies haki Trangiaan vettä, laittoi sekaan lihaliemikuutiot, rakettispagettia sekä corned beef-säilykettä. Lopputuloksena oli eräänlainen maukas lihamakaryllivelli johon antoi lisukkeensa Ylhäisten näkkileipä ja Koskenlaskija sekä Kotakönkäästä kenttäpulloon otettu vesi. Ei siitä eväs maastossa paljon parane.

Pariskunta istui vielä hetken tulilla. Sade yltyi joten yömyssy tehtiin Trangialla laavun suojassa. Tietysti teetä ja Röh-rommia. Yömyssyä nauttiessaan pariskunta totesi että luonnon ilmiöitä oli mieluisinta katsella silloin kun niitä vastaan oli jonkinlaista suojaa. Ja laavuhan tarjosi suojista parhaimman. Pieni suuri tärkeä asia. Mies laittoi vielä hyvän satsin puita nuotioon. Makuualustalle ja mukavaan makuupussiin oli hyvä asettautua ja kuunnella kun satava vesi ja rätisevä tuli ottivat mittaa keskenään. Uni tuli nopeasti ja oli tuttuun tapaansa paljon rauhallisempaa kuin siellä etelän maalikylissä.

Yöllä mies havahtui hetkeksi. Vaimo nukkui vieressä sikeästi. Vettä satoi edelleenkin mutta tuli oli vielä voitolla eikä ollut suostunut sammumaan. Ei sateestakaan mitään rankkaa kuuroa ollut tullut. Mies käänsi kylkeään ja nukahti uudelleen. Jossain vaiheessa yötä sade oli voittanut taistelun mutta samalla häipynyt itäänpäin ja aamuaurinko antoi kaivattua valoaan. Mies sytytti uudet tulet ja alkoi keitellä Trangialla kahvia vaimolle. Tästä oli hyvä jatkaa Lankojärvelle ja siitä eteenpäin aina Kiilopäälle. Nauttien pienistä suurista asioista.



torstai 15. lokakuuta 2020

VIRKAKYÖSTIN KIIRASTULI

Radanvarsikaupungin kaupungintalo, hieman tuonnempana…


Radanvarsikaupungin julkishallinnossa viitisentoista vuotta työskennellyt 45-vuotias Kyösti Virkanen istui kaupungintalon eräällä käytävällä ja odotti vuoroaan sovelletun työhyvinvoinnin kuraattorin Diureetta Vanne-Kiristäisen tapaamiseen varsin sekavissa ja pelokkaissa mielentiloissa. Tapaaminenhan oli hänelle määrätty eikä siitä ollut varaa kieltäytyä.

Yleensä nämä tapaamiset tiesivät aina joko paljon tai hyvin paljon vaikeuksia. Sen oli kertonut mm. Kyöstin kanssa samassa rivitalossa asuva atk-tukihenkilö Jouko Jötikkä jolle kyseiset tapaamiset olivat jo kovin tuttuja. Kyösti oli hyvin huolissaan työpaikkansa puolesta sillä hän tiesi ettei hänellä muuta ole eikä tulisi koskaan olemaankaan. Hän oli aikanaan lukenut itsensä yhteiskuntatieteitten maisteriksi kun ei oikein muutakaan keksinyt eikä varsinkaan osannut ja oli onnekseen saanut valmistuttuaan akateemisen suojatyöpaikan Radanvarsikaupungin apulaishenkilöstövisiopäällikkönä.

Hän oli tunnollinen virkahenkilö vaikka tiesi, että niin hänen kuin koko hänen osastonsa työ ei ollut mitään varsinaista työtä vaan työtä muistuttavaa ja sellaiseksi nimettyä täysin tarpeetonta oheistoimintaa joka sisälsi turhia kokouksia, turhia visiosuunnitteluja ja niiden arviointiseurantaa sekä tietysti valtavan määrän tallennettua dataa jota kukaan ei osaston ulkopuolella koskaan lukenut. Eli valtavaa määrää verorahojen tuhlaamista.

Sinänsä Kyösti ei ollut ensinkään tyhmä ja oli lähinnä tyytyväinen että henkilöstövisio-osasto sai tienata tilipussiaan omalla hiekkalaatikollaan niin että heidän niin sanottu työnsä ei pahemmin häirinnyt varsinaisia työntekijöitä. Kunhan pyöri omana verorahoitteisella oravanpyöränään. Toisin kuin muut virkahenkilöt osastollaan Kyösti ymmärsi, että nimenomaan suorittava taso oli se, mitä varten koko julkinen sektori oli alun perin perustettu. Ja että hän itse oli vain täysin tarpeeton akateeminen suojatyöläinen. Ja että koko osasto oli tarpeettoman akateemisen suojatyöpaikan arkkityyppi.

Ymmärrys tästä ei suinkaan saanut aikaan sitä että hän olisi kommentoinut ajatuksiaan ääneen ja muutenkin hänet tunnettiin harvinaisen värittömänä, mielipiteettömänä ja mielenkiinnottomana virkahenkilönä ja sehän Kyöstille sopi sillä hän halusi vain varmistaa säännöllisen palkkansa ja elää rauhassa.

Siksi kutsu – tai siis käsky – sovelletun työhyvinvoinnin kuraattorin puhutteluun kylmäsi häntä selkärankaa myöten. Eihän hänen työssään pitänyt olla mitään moittimista. Olihan hän suorittanut kaikki hänelle annetut näennäistyötehtävät moitteettomasti. Eikä hän ollut osallistunut minkäänlaiseen yhteiskunnalliseen toimintaan. Ja oli yleensäkin pitänyt turvan rullalla ja naaman näkkärillä. Mutta nythän se syy selviäisi. Sillä toimiston oven vihreä valo syttyi ja summeri kehotti astumaan sisään.


Sovelletun työhyvinvoinnin kuraattori Diureetta Vanne-Kiristäinen katsoi tietokoneensa näyttöä ja kääntämättä katsettaan Kyöstiin hän totesi kylmällä äänellä että istukaa. Sitten hän nosti katseensa ja sanoi vielä kylmemmällä äänellä:

- Katsokaas, Virkanen. Julkinen sektori tekee vastuullista, tärkeää ja välttämätöntä työtä. Elintärkeää työtä. Erityisesti se osa julkisesta sektorista joka toimii esimies- ja suunnittelutehtävissä. Missä tekin toimitte. Se tarkoittaa sitä, että kyseisten virkahenkilöiden – jotka omaavat suurta valtaa ja sen myötä suurta vastuuta – tulee olla esimerkillisiä henkilöitä myös yksityiselämässään. Me olemme saaneet omasta yksityiselämästänne hälyttäviä viestejä. Ja ennen kuin sanotte lauseen joka alkaa että ”millä oikeudella” niin vastaan, että ettekö te kuulleet mitä minä juuri sanoin?

Kyösti meni aivan hämilleen ja sai kakisteltua:

- Mutta… eihän minun yksityiselämässäni… en minä edes käy kapakoissa… en pahemmin juopottele… en käytä huumeita… en harrasta minkäänlaisia seksuaalisia perversioita… jos kohta en pariin viime vuoteen minkäänlaista sen sortin touhua muutenkaan… enhän minä…

- Juopottelu ei kuulkaa haittaa. Eikä myöskään huumeitten käyttö. Ei siinä ole ollut aikoihin mitään laitonta. Ja seksuaalisia perversioita ei interseksuaalisessa Suomessa ole olemassakaan. Ne ovat vain tasa-arvon ja jalkoväli-itseilmaisun erilaisia täysin hyväksyttyjä muotoja. Nyt on kuulkaa kyse paljon vakavammista asioista.

Vanne-Kiristäinen käänsi näyttöruudun ympäri. Kyösti näki otsikkona ”Kyösti Virkasen tv:n katselun seuranta puolen vuoden ajalta”. Diureetta alkoi käymään listaa läpi:

- Mitäs täällä on? Toistuvasti. Eläinlääkäri Pol. Lentoturmatutkinta. Kultakuume. Jääkiekkoa. Snookeria. Ja niin edelleen.

- Miten te muuten tuon tiedätte?

- Tehän katsotte televisiotanne netin kautta ja palveluntarjoajanne on yhteiskuntavastuullinen yritys joka luonnollisesti toimittaa kaiken epäilyttävän materiaalin tietoomme.

- Mutta ei kai noissa ohjelmissa mitään pahaa ole?

- Kyse ei ole noista ohjelmista vaan niistä ohjelmista joita te ette koskaan katso. Te ette käy koskaan Yleisradion kanavilla. Ja noilla muilla kanavilla te ette koskaan seuraa sellaisia elokuvia tai tv-sarjoja joissa noudatetaan oikeaoppista etnistä ja sukupuolidiversiteettiä. Kun sellainen ohjelma alkaa, te vaihdatte kanavaa välittömästi. Ja mikäli noissa seuraamissanne ohjelmissa on mainoskatkolla yhteiskuntavastuullisten mainostajien mainosmateriaalia jossa esitellään suositeltavaa etnisesti sekoittunutta uusperhetyyppiä niin te vaihdatte säännöllisesti kanavaa nopeammin kuin itäsaksalainen ehti aikanaan sanoa ulb.

- Mutta… kai se on minun asiani?

- Jos olisitte kuutioasunnossa asuva syntymätyötön niin silloin se olisi. Ei se ketään kiinnostaisi. Mutta te olette tärkeässä ja vastuullisessa virassa. Silloin asia kuuluu myös meille. Ja mennäänpä sitten internetin käyttöönne. Te käytte säännöllisesti Hommaforumilla, Oikeassa Mediassa sekä hyvin epäilyttävissä vihablogeissa.

- No mutta enhän minä käy niissä ehkä kuin pari kertaa viikossa.

- Ette niin. Sekin on sinänsä liikaa. Mutta tärkeintä on se, missä te ette käy. Niillä suositeltavilla, tiedostavilla ja edistyksellisillä sivuilla. Katsotaanpas viimeisen puolen vuoden nettiliikennettänne. Tai oikeastaan sen puutetta:

- Wank in Finland: nolla käyntiä

- Takkutukka-netti: nolla käyntiä

- Valkoinen Häpeä: nolla käyntiä

- Egokapina: nolla käyntiä

- Kansalaisen LGBTQTiiTyy-sivusto: nolla käyntiä

- BLM in Finland: nolla käyntiä

- SETAPERV ry: nolla käyntiä

- Feministimiehet ry: nolla käyntiä

- Mieslapaset ry: nolla käyntiä

- Amnesty ja muut mielenterveyskuntoutujat: nolla käyntiä

- Tarvitseeko jatkaa? Te ette perkele taida edes tietää että mitä nuo ovat.

- Niin mutta olenhan minä käynyt kuitenkin säännöllisesti Ylen sivuilla. Vaikken sen tv-ohjelmia kieltämättä seuraakaan.

- Älkääpäs yrittäkö. Te menette kyllä Ylen pääsivulle, sieltä valikon kautta teksti-tv:n puolelle sivulle 235 josta katsotte NHL-tulokset ja poistutte sitten. Niin että älkää yrittäkö kikkailla. Eikä tämä vielä riitä. Tehän teette ostoksenne KissMyS-marketissa.

- Ostosseuranta osoittaa että te tietoisesti välttelette sellaisia kassoja joissa toimii etnisesti edistyksellinen kassahenkilö. Sen te voitte ehkä selittää sattumana koska kyseisessä marketissa on kuitenkin kaksitoista kassaa. Mutta kotikatunne varrella on kaksi etnisesti edistyksellistä ravintolaa. Toinen on pizzeria ja toinen kebab-paikka. Te ette ole käyneet niissä koskaan mutta sen sijaan te käytte säännöllisesti kolme korttelia kauempana sijaitsevassa täysin suomalaisessa Helppo Nakki-sisäsnagarissa.

- Mutta kun minä tykkään snagariruuasta…

- Älkää puhuko paskaa. Tämä on teiltä selvä ja tietoinen sabotaasi ja mielenilmaisu. Te olette hyvin tietoinen siitä että Suomi ei pärjää ei niin nyt kuin ei tulevaisuudessakaan ilman etnisesti edistyksellistä työvoimaa ja te aivan tietoisesti pyritte siihen, että se ei menesty vaikka sen menestymistä tulee tukea kaikin mahdollisin keinoin. Sen menestyminen on helvetti soikoon kansallinen velvollisuutemme jonka hintaa ei saatana rahassa lasketa!

Kyösti Virkanen oli hetken aikaa hiljaa ja yritti hahmottaa oliko hän mahdollisesti tässä maailmassa vaiko aikanaan isoveljeltään lainaksi saamissa ikivanhoissa Pahkasika-lehdissä. Sitten hän rohkaistui kysymään:

- No… mites tästä eteenpäin?

Sovelletun työhyvinvoinnin kuraattori Diureetta Vanne-Kiristäinen otti pöytälaatikostaan kolme paperia. Hän laittoi ne Kyöstin eteen pöydälle ja totesi:

- Annan teille suullisen huomautuksen nyt. Ja tässä on valmiiksi täytettynä ensimmäinen ja toinen kirjallinen varoitus sekä irtisanomisilmoitus. Me tapaamme puolen vuoden kuluttua. Jos käyttäytymisenne ei muutu, niin allekirjoitan ne kaikki ja uranne on ohi. Muistakaa. Teitä tarkkaillaan.

Työpäivän jälkeen Kyösti istui kotonaan, tuijotti viskimuki kourassaan tyhjin katsein seinää ja ajatteli. Työ oli hänelle tärkeintä. Tai ei työ. Eihän se tyhjän paskan hiertäminen häntä sinänsä kiinnostanut. Vaan sen tuoma tilipussi. Vaihtoehtona oli siirtyä pysyväistyöttömäksi kuutioasuntoon. Toki tyhjänpäiväisiä virkahenkilöitä palkattiin edelleenkin ja urakalla palkattiinkin mutta ne olivat kaikki aktiivisia ja julkitunnustuksellisia vihervasemmistolaisia jotka menisivät Kyöstistä heittämällä vihervasemmalta ohi. Hän tiesi olevansa elämänsä viimeisessä työpaikassa. Täytyisikö hänen sitten alkaa tuijottaa telkkaristaan sitä mitä hänen haluttiin tuijottavan? Alkaa jopa julkiseksi vihervasemmistolaiseksi. Ei helvetti. Joku raja se huoraamisellakin oli.

Sitten hänen mieleensä juolahti idea. Isobroidi Kalle. Maanmittausteknikko joka oli aina ollut kekseliäämpi kuin hän. Hän kaivoi kännykän ja soitti. Kalle oli kotonaan, vastasi ja kuunteli:

- Ai semmosta… paska juttu joo… mutta tämän saa kyllä hoidettua… enhän minä sitä osaa tehdä enkä osaa oikein selittääkään mutta Janne osaa… Janne onkin paikalla… hei Janne!... tuuks käymään…

Kyösti kuuli kuinka Kalle selitti pojalleen Jannelle Kyöstin tilannetta. Janne oli 17-vuotias terävä nuori mies joka opiskeli sähköasentajaksi. Sitten puhelimesta kuului Jannen ääni:

- Moikka setä! Onks sulla tallessa vielä se sun vanha telkkari?

- On joo… vaatekomerossa… sinne vein… kun ostin vähän isomman… se kun oli tarjouksessa… mutta onhan se ehjä…

- Ja olihan sulla vielä siellä rivarilla se antenniverkko?

- On joo… mutta netin kautta minä olen kaiken…

- Ei mitään hämminkiä. Jos minä tulen huomenna kun sinä olet päässyt töistäsi kotio?

- Olisin kyllä siitä hyvin kiitollinen.

Seuraavana päivänä Janne saapui Kyöstin rivarikaksioon ja pisti toimeksi. Ensiksi hän siirsi uuden tv:n pois tv-tasolta ja laittoi tilalle vanhemman tv:n jonka kytki kiinni antenniin. Samalla hän totesi:

- Tästä voit katsoa ihan mitä lystäät. Sitä ei kukaan saa selville. Tää kun vaan vastaanottaa eikä lähetä.

Kyösti totesi likimain änkyttämällä:

- Niin mutta… eihän se auta… sitten saadaan tietoon että minä olen selkeästi siirtynyt antenniverkkoon… ja siitä voidaan päätellä että minä en ole muuttanut katsomistottumuksiani mihinkään… yritän vaan salata ne… ja sitten tulee kalossinkuvaa perseeseen…

Janne totesi että nythän tää vasta alkaa. Hän kuskasi Kyöstin uudemman television vaatekomeroon, pisti töpselin seinään, aukaisi koneen ja laittoi volyymit nollille. Sitten hän meni Kyöstin tietokoneelle ja sanoi:

- Nyt tähän laitetaan Urjalan Taikayö.

- Mikäs… mikäs se on?

- Se on ohjelma. Kun se on koneellasi niin se aukaisee tuon vaatekomerossasi olevan television säännöllisin välein ja laittaa sen katsomaan suvaitsevais-tiedostavaista ohjelmistoa. Hyppien tietysti kanavalta toiselle. Ja siinä on vielä niin sanottu ”kerääntyvän suvakkiuden” ominaisuus eli heti alussa se näyttää niitä ohjelmia joita olet aikaisemmin katsonut laittaen mukaan hieman vaadittavaa diversiteettiä. Sitten se vähentää vanhan makusi ohjelmia, lisää edistyksellistä materiaalia ja puolen vuoden päästä se näyttää vain pelkkää tiedostavaa ohjelmaa. Siinä vaiheessa katselutottumuksiasi seuraava ohjelma siellä kaupungintalolla huomaa että sinä katsot säännöllisesti jopa Ylen Vitt-Studionkin ja olet kehittynyt aidosti suvaitsevais-tiedostavaksi yksilöksi.

- Ja samalla se tietysti lyö koneesi selainohjelmaan välilehtiä jossa sinä käyt suvaitsevais-tiedostavilla sivustoilla. Vaihdellen sivuja automaattisesti puolestasi. Hommaforumia ja muita voit seurata ihan rauhassa sillä Urjalan Taikayö saa sinua kyttäävän salakytän uskomaan että sinä katselet youtubesta kissavideoita, vanhoja taistolaislauluja ja muuta vaaratonta. Mitä tulee siihen snagarihommaan niin maksa siellä käteisellä. Sillä se korjaantuu. Voit aina sanoa että olet siirtynyt kokonaan kotiruokaan ja se ei vielä kuitenkaan ole laitonta.

- Mistä… mistä sinä tämmösen… ohjelman…

- Minähän olen vähän eri sukupolvea kuin sinä. Mutta minun sukupolvea kiinnostaa historia. Onks setä lukenut Väinö Linnaa?

- Joo… olenhan minä… ne klassikot…

- Muistatkos mitä Kivivuoren Otto sanoi kuin tuli ongelma?

- En nyt äkkiseltään.

- No sehän sanoi että ”ihmisellä on yhdeksänkymmentäyhdeksän keinoa ja vielä vippakonsti”.

Sitten Janne iski silmää ja totesi että homma hoidettu. Kyösti kysyi suorastaan hädissään että hei, mitä tää maksaa mutta Janne sanoi että ei mitään. Tehdyn jäynän ilo riittää. Kyösti tunki puoliväkisin Jannen rintataskuun kaksisataa euroa ja katsoi kuinka hän käynnisti moponsa, moikkasi ja häipyi. Se mopokin oli – piru vie – joku ikivanha Tunturi Sport jonka Janne oli omin neuvoin kunnostanut. Kun Kyöstin kiirastulestaan pelastanut Janne ajeli pois niin Kyösti tunsi silmäkulmissaan jotain kosteaa.

Hän pyyhkäisi sen pois ja tuumi että kyllä nuorisossa taitaa olla tulevaisuus.


Kiitokset kommentoija acc:lle inspiraatiosta ja siitä että hän oikeastaan kirjoitti osan tarinan perusjuonesta. Lisäsin vaan siihen onnellisen lopun kun nää dystopiat tuppaavat olla aika synkkiä.

 

tiistai 13. lokakuuta 2020

EI HÄVETÄ YHTÄÄN

Minähän luen säännöllisesti suuresti arvostamani blogikollegani Porstuan Pekan mainioita kirjoituksia. Tuoreimmassaan hän esitti kuvitteellisen haastattelun jossa haastateltiin erästä Cthulhu-kultin palvojaa. Juttu oli ihan mainio mutta oman kirjoitukseni aihe on Pekan jutun loppuosiossa olleet kuvakaappaukset ihmisistä jotka julkisesti häpeävät omaa valkoisuuttaan. Näitähän löytyy vaikka kuinka mutta nämä ovat hyviä esimerkkejä:





En tosin tiedä että ovatko nämä tyypit ja muut julkisesti rotuaan häpeävät oikeasti tätä mieltä vai keräävätkö he nykyisessä interperspiraationaalisessa yhteiskunnassa välttämättömiä tiedostavuuspisteitä ajatellen hyötyvänsä niistä. Tai ehkä he uhraavat typeryyden nektariaan jollekin Tuntemattomalle Jumalalle toivoen saavansa Siunauksen.

But I am not sorry. Not at all. Itseäni ei hävetä valkoisuuteni yhtään. Päinvastoin, olen pirun onnellinen että olen saanut syntyä ihmisrotuun joka on kaikkein eniten kehittänyt tiedettä, taidetta, tekniikkaa ja yhteiskuntaa yleensäkin. Saaden aikaan toimivat yhteiskunnat jossa ihmisen on kuitenkin – nykyisinkin – huomattavasti mukavampaa ja turvallisempaa elää kuin jossain Afrikassa tai lähi-idässä. Vieläkin. Vaikka noihin maihin – erityisesti Afrikkaan –  on dumpattu lukematon määrä tiedostavan omatunnon ruokkimismiljardeja joilla ei olla saatu aikaiseksi kuin aina vain enemmän afrikkalaisia.

Olen myös onnellinen kun olen sellaisen rodun edustaja joka ensimmäisenä lopetti orjuuden syövän omista maistaan. Jota taas puolestaan harjoitetaan vieläkin häpeilemättä juuri niissä etnisesti edistyksellisissä maissa joista meidän tulisi suvaitsevais-tiedostavien ihmisten mielestä ottaa oppia ja hyväksyä myös se, että heidän keskiaikainen yhteiskuntamallinsa siirretään meille. Niin että lopputuloksena ei olisi enää sivistyneitä länsimaita. Itä-aasialaisethan ovat siinä mielessä meitäkin fiksumpia että suojelevat omia maitaan etniseltä ja puolikuu-uskonnolliselta edistyksellisyydeltä.

Erityisen onnellinen ja ylpeä olen siitä että olen valkoiseen rotuun kuuluva suomalainen. Suomalaiset kun ovat omalla työllään onnistuneet nostamaan pohjoisen, kylmän ja raaka-ainevaroiltaan varsin niukan maan olosuhteet huomioon ottaen suoranaiseksi menestystarinaksi.

Se tietysti harmittaa, että valkoinen rotu on onnistunut liiankin hyvin ja sitä myötä sillä lähti jossain vaiheessa mopedi lapasesta. Se sai aikaan niin suuren hyvinvoinnin ja tasa-arvon että se alkoi omasta tahdostaan elättää loisporukkaa joka sekä ammatikseen että elämäntavakseen mitätöi valkoista rotua ja sen aikaansaamaa yhteiskuntaa. Yhteiskuntaa, jota ilman tuo suvaitsevais-tiedostava loisporukka ei eläisi viikkoakaan.

Muistan toki historiasta sen, että valkoiset osaavat puolustaa itseään erittäin tehokkaasti ja organisoidusti. Toivottavasti ne löytävät sen itsestään uudestaan ja lakkaavat pyytämästä anteeksi valkoisuuttaan. Kun katsoo arkipäivää Afrikassa niin sielläkö asiat paremmin ovat? Senkö pitäisi olla esimerkki?

Ollaan ylpeästi valkoisia. Ja vielä ylpeämmin valkoisia suomalaisia. Ei se ole rikos. Ei ainakaan vielä.



maanantai 12. lokakuuta 2020

RASISTISEN TURVALLINEN KUNTA

Hujajärven kunta, hieman tuonnempana…

Hyijät-Hämeessä sijaitsevan pienen, neljäntuhannen asukkaan Hujajärven kunnan kunnanjohtaja Käykö Keuhko istui toimistossaan, kävi läpi kuntansa tilannetta ja oli varsin tyytyväinen. Aikanaan kunnan asukasluku oli laskenut – niin kuin muitten syrjäisten kuntien – mutta kunta oli selvinnyt loppujen lopuksi kohtuullisen hyvin tukemalla pienteollisuutta ja matkailua jonka ykköstykki oli tietenkin mökkimatkailu. Sijaitsihan kunta Järvi-Suomen reunoilla ja sen alueella oli mainioita mökkijärviä. Kunnan väkiluku moninkertaistui kesäisin ja se näkyi paikallisissa kaupoissa.

Erityisen iloinen kunnanjohtaja Keuhko oli siitä että kuntaan oli viimeisen puolen vuoden aikana muuttanut pysyvästi asumaan kaikkiaan kaksikymmentä uutta perhettä. Kaikki olivat lapsiperheitä. Olihan kunnassa vapaita ja halpoja sekä vuokra- että omistusasuntoja että kunnan tarjoamia puoli-ilmaisia tontteja. Kunnanjohtaja Keuhko oli pyytänyt päästä tapaamaan jokaista kuntaan muuttanutta perhettä ja perheet olivat suostuneet tapaamiseen mielellään.

Tapaamisten sisältö oli kaikilla Hujajärvelle muuttaneilla sama. Ensinnäkin mahdollisuus. Joku vuosi aikaisemmin koronahysterian myötä oli käynyt ilmi että varsin suuri määrä työtä saatettiin tehdä etätyönä ja sillä itse asiassa säästyttiin turhilta kokouksilta ja muultakin tyhjän paskan hiertämiseltä. Näitten perheitten kaikki vanhemmat olivat siirtyneet pysyvästi etätyöhön. Mikä puolestaan mahdollisti heidän muuttamisensa asumiskustannuksiltaan paljon kohtuullisimmille alueille. Niin kuin esimerkiksi Hujajärvelle. Ja kaikki nämä vanhemmat toimivat yrityksissä. Nettoveronmaksajina.

Mutta muuttamisen suurin syy oli se, että kaikki olivat lapsiperheitä. Kaikki olivat tulleet pääkaupunkiseudulta. Jokaisen perheen vanhemmat olivat todenneet saman: Haluamme taata lapsillemme turvallisen koulun. Kaukana pääkaupunkiseudun etnohelvetistä jota ei saa edes sanoa etnohelvetiksi. Rangaistuksen uhalla.

Hujajärvellä ei koskaan ollut notkumassa etnisesti edistyksellisiä turvapaikkahuilailijoita. Ja vaikka kunnassa joitain kovaäänisiä viherkalkkunoita – eihän siitä syövästä yksikään kunta ollut säästynyt – olikin niin kuntaan ei oltu koskaan perustettu ensimmäistäkään vastaanottokeskusta. Paikallinen pizzeriakin toimi suomalaisvoimin. Olipa paikallinen peruskoulu – Käykö Keuhkon esityksestä – palkannut kaksi kouluvahtimestaria. Molemmat olivat parimetrisiä ja 120-kiloisia miehiä joiden ainoa tehtävä oli välituntivalvonta. Välitunnit olivat erittäin rauhallisia eikä oppilaisiin kohdistunutta kouluterroria ollut. Kouluvahtimestarit olivat alkuun nostaneet muutamat pahimmat häiriköintiä yrittäneet oppilaat välitunnin ajaksi roikkumaan kauluksesta naulakkoon mutta muut oppilaat olivat porukalla todistaneet että näin estettiin heikompien rääkkääminen. Saivat mitä tilasivatkin. Asiasta ei lopulta tehty edes valituksia.

Kunnanjohtaja Käykö Keuhko oli hoksannut että kuntaa ja erityisesti sen turvallisuutta kannattaa mainostaa internetissä. Niinpä kunta suunnitteli mainoksen:


Heti kun mainos oli levinnyt netissä niin kunta oli saanut parikymmentä uutta kyselyä. Edelleen pääkaupunkiseudulta, lapsiperheiltä ja nettoveronmaksajilta. Kunnan rakennuspuoli kartoitti lisää vapaita asuntoja joihin halukkaita voitaisiin sijoittaa. Tulijoilla oli myös suuri into rakentaa omakotitaloja ja kunnallahan riitti tonttimaata jota voitaisiin myydä hinnalla sentti per neliö.

Kunnan tulevaisuus näytti hyvältä. Nettoveronmaksajiin kuuluvia täysin tolkullisia ja rauhallisia sekä rauhaa arvostavia lapsiperheitä oli tulossa aina vain lisää. Kunnanjohtaja Keuhko saattoi olla enemmän kuin tyytyväinen itseensä ja alaisiinsa. Kunnan hallinnossa kun oli se henki – joka ei ollut Suomessa välttämättä kovin yleinen – että hallinto oli kuntalaisiaan varten eivätkä kuntalaiset hallintoaan varten. Käyhkö oli jopa sanonut julkisesti että meillä viranomaisilla on vastuu kuntalaisillemme emmekä saa sitä koskaan unohtaa.

Mutta kunnanjohtaja Käykö Keuhkon hyvä mieliala muuttui antikliimaksiksi yhdessä hetkessä. Hänen työhuoneensa ovi aukesi. Hän ajatteli että sisään tuli kanslisti mutta hänkin sentään koputti aina ensin. Nyt sisään astunut jakkupukuinen nainen tuli sisään lupia kyselemättä.

- Kukas… olettekos te varannut tapaamisajan… en tunne teitä…

Nainen läiskäisi Keuhkon pöytään henkilökortin:

Nainen totesi tylysti:

- Niin kuin siinä kortissa lukee, olen sisäministeriön ihmisten asioihin kärsänsä työntävä saneleva virkahenkilö Lennipirkitta Löröttät-Sixteen. Tiedätte myös että koska kortissa lukee ”sisäministeriön erikoistoimintayksikkö” niin minun hallinnollinen hauikseni on noin tuhat kertaa suurempi kuin teidän. Ja olen tullut ilmoittamaan teille että tämän kuntarähjänne rasismilla ratsastaminen loppuu tähän päivään.

Keuhko katsoi tuon jakkupukuisen riivinraudan henkilökorttia ja virkakoneiston jäsenenä tiesi että nyt hänen toimistoonsa oli tullut The Valta. Hän uskaltautui silti kysymään:

- Ja mitähän helvettiä te tarkoitatte sillä rasismilla ratsastamisella?

Löröttät-Sixteen laittoi henkilökorttinsa takaisin käsilaukkuunsa ja vastasi:

- Sitä teidän kuntanne mainosta. Hujajärvi. Halvat asunnot. Halvat tontit. Tervetuloa. Turvallinen kunta. Erityisen turvallinen lapsiperheille. Kouluterrorista vapaa koulu.

- No mikäs siinä on vikana? Sehän on totta. Hujajärvi on niin aikuisille kuin lapsille turvallinen kunta.

- Turvallisuus on määriteltävä asia ja tärkeintä siinä on se, että kuka sen määrittelee. Niin sisä- kuin opetusministeriö määrittelee asian niin että suomalaiset – siis kantasuomalaiset – lapset hyötyvät nimenomaan monikultturistisesta kouluympäristöstä ja teidän kuntanne mainoskampanja antaa sen mielikuvan että monikultturistiset koulut eivät olisi muka turvallisia. Niissä kouluissa on kuitenkin taattu etnisesti edistyksellisten oppilaitten turvallisuus erittäin hyvin mitä taas Hujajärven kunnassa ei ole tehty ollenkaan.

- Helvetti. Nimenomaan ne etnisesti edistyksellisethän siellä pääkaupunkiseudulla tavallisia suomalaisia terrorisoivat. Eikä Hujajärvellä niitä ole ollenkaan joten miten me voimme taata olemattoman turvallisuutta?

Löröttät-Sixteen katsoi Keuhkoa niin kuin ihminen joka tiesi omaavansa absoluuttisen vallan:

- Etnisesti edistyksellinen kantasuomalaisiin kohdistuva terrori on vain rasistista vihahuhua jota ei olla koskaan näytetty toteen. Ei virkakoneistossa eikä valtamediassa. Eikä muulla ole merkitystä. Kyseiset lapset ovat intersektionaalisessa Suomessa etuoikeutetussa ja uhatussa uhriasemassa. Uhatuksi heidän asemansa tekee jo se, että heitä on vähemmän kuin kantasuomalaisia. On turha selittää että tietyissä kouluissa ja aina enenevissä määrin he ovat enemmistö. Kun katsotaan demografiaa he ovat vähemmistö ja teidän surkea kuntanne saa nyt ottaa osaltanne vastuun heistä.

- Ja kuinkahan?

- Ensinnäkin lopetatte tuon valheellista turvallisuutta mainostavan kampanjanne. Ja te perustatte kuntaan vastaanottokeskuksen johon sijoitetaan kahdeksankymmentä kappaletta Turkin pakolaisleireiltä tuotuja nuoria.

- Jaa te meinaatte niitä jotka ovat 25 – 30 vuotiaita mutta jotka tulevat Suomeen 14 – 16-vuotiaina?

- Ikä on määrittelykysymys. Ja määrittelyoikeutta ei ole teillä.

- En minä noihin vaatimuksiinne suostu. Minä olen kumminkin kunnanjohtaja.

- Ette ole enää. Sillä sisäministeriö ottaa kuntanne pakkovalvonnan alaisuuteen koska kuntanne selkeästi rikkoo intersektionaalista tasa-arvolakia. Ja siitä puheenollen kuntanne mainos rikkoo myös intersektionaalisen tasa-arvolain pykäliä se, tää ja toi sillä siinä esitetään selkeän cis-seksuaalinen traditionaalinen kokonaan valkoinen perhe jollain lailla tavoiteltavana tilana. Lain rikkominen johtaa parhaimmillaan kahden vuoden ehdottomaan vankeustuomioon.

Löröttät-Sixteen piti pienen taidepaussin jonka aikana hän onnistui katsomaan Keuhkoa nenänvarttaan pitkin alaspäin vaikka olikin miestä selvästi lyhyempi. Sitten hän jatkoi:

- Lisäksi muistutan että kuntanne syyllistyy intersektionaaliseen talousrikokseen. Se, että houkuttelette kuntaanne nettoveronmaksajia on rikollista koska se on selvä sabotaasi pääkaupunkiseudun intersektionaalis-monikultturistista ohjelmaa vastaan. Ohjelmaa, joka on määritelty hallitusohjelmassa ja joka kaipaa nettoveronmaksajia. Mikäli kyseinen sabotaasi jatkuu, niin kunnallenne lyödään viiden prosentin korotus kunnallisveroon. Ja sen veron tuotto menee hallituksen määrittelemiin tarkoituksiin pääkaupunkiseudulla.

- Ja se sabotaasihan loppuu. Sillä  huomenna alkavat tässä kunnassa uudet, intersektionaalisen raikkaat tuulet. Tänne saapuu virkaatekeväksi kuntakomissaariksi Nilveena Tvätt-Vittvätt sisäministeriön erikoistoimintayksiköstä. Hän pysyy tehtävässään niin kauan kuin kuntanne kirjopesu kestää. Te toimitte hänen alaisuudessaan avustavana kunnanjohtajana eli toisin sanoen teette juuri niin kuin hän sanoo. Minä en kysy, onko teillä kysyttävää. Hyvästi.

Kovasti Margot Honeckeria muistuttanut jakkupukuhirviö poistui kättelemättä Keuhkon toimistosta. Keuhko oli hetken aikaa paikallaan ja tuijotti monikultturistiseen kaukaisuuteen. Sitten hän otti puhelimen ja soitti serkulleen jolla oli kenttäsaha:

- Morjens… mites, kun aikanaan meidän törpötellessä sinä sanoit että minä pääsisin halutessani sulle taapelimieheksi koska tahansa… vieläkös se tarjous on voimassa… ai milloinka… no vaikka huomenna… meikäläisen irtisanoutumisaika kunnanjohtajana alkoi ja loppui just nyt… selvä, nähdään huomenna… morjens…

Seuraavana päivänä Nilveena Tvätt-Vittvätt saapui kunnantalolle ja kysyi kanslistilta:

- Missäs se kunnanjohtaja on? Tai siis avustava kunnanjohtaja? No se Käykö Keuhko vai mikäsenytoli? Jaa loparit? No, sehän sopii. Mitä vähemmän setämiehiä sotkemassa käytännön pakkomuokkaamista teorian mukaiseksi, sen parempi.

Nilveena istui kunnanjohtajan työtuoliin ja soitti ensi töikseen kunnansihteeri Aatos Hötköselle:

- Tvätt-Vittvät tässä. Tiedätte kyllä kuka minä olen. Käsken teitä poistamaan välittömästi sen kuntanne mainoksen kaikkialta internetistä. Ja laitan teille sähköpostilla uuden mainoksen. Pistäkää se jakeluun kaikkialle. Ja nostatte samalla muualta tulevien vuokraa kunnan asunnoissa neljäsataa prosenttia sekä pistätte samalle porukalle tonttihinnan sadaksi euroksi neliöltä. Aikaa kaksi tuntia. Jos ei siinä ajassa onnistu, niin aloitan irtisanomismenettelyn mukaiset toimenpiteet.

Nilveena katkaisi puhelun sen kummemmin hyvästelemättä ja nojasi tuolissaan taaksepäin. Tästä oli hyvä alkaa. Tällä kuntapahasella oli paljon intersektionaalista oppimista. Ja hänhän osasi opettaa. Jos ei muuten niin väkisin… ja sehän häneltä sujui… sovelletun tasa-arvon hengessä…



lauantai 10. lokakuuta 2020

TOINEN YLEN ESIMERKILLINEN YKSILÖ

Yle se vaan jatkaa näitä Elokapina-liikkeen leikkipartisaanipelleporukkaan liittyviä human interest-juttuja. Tuoreimmassa jutussa on esillä muuan eläkeläisnainen jonka mainostetaan keksineen Extinction Rebellion-liikkeen suomalaisen nimen Elokapina. Hotellin respassa ei siihen puututa sillä tottahan Ylekin ajattelee että kukas nyt leppoisasta eläkeläismummosta haluaa vetää herneitä nenään.

Mutta huomiota kiinnitti että juttuun piti väkisin ympätä Nuori Älykäs Nainen. Ja mistäs muualta kuin yliopistolta.

N.Ä.N. on Pahalla Päällä. Hän saattaa Panna Tuulemaan. Tietysti turvallisissa olosuhteissa.

Niin notta ihan yhteiskuntamaantieteen tohtorikoulutettava. Hotellin respassa mietitään että minkälainen yleistieto noilla yliopistollisilla yhteiskuntatanhuajilla oikein on? Luulisi tohtorikoulutettavan tietävän että Suomi hoitaa ympäristöasiansa likimain maailman parhaiten. Ja on luonnonvarojen nettotuottaja:


Hotellin respassa pannaan myös merkille Ylen jutussa mainittu Eloegoilu-liikkeen loihelausuma:

Suomessa Elokapina vaatii, että hallitus julistaisi Suomeen ilmastohätätilan. Ilmastotoimien pitäisi olla ryhmän mielestä selvästi nykyistä kunnianhimoisempia, ja Suomi pitäisi saada hiilineutraaliksi vuoteen 2025 mennessä.

Tällainen yksinkertaisempi kuvittelee että tohtorikoulutettava ymmärtäisi kyseisen vaatimuksen – jota valtakoneistomme hieman lievempänä komppaa – tuhoavan koko suomalaisen elinkeinoelämän. Jonka myötä maassamme ei myöskään enää ole rahaa kouluttaa yhteiskuntamaantieteen tohtorikoulutettavia. Ja sen kaiken vaikutus maailman ilmastoon on nolla.

Mutta kun leikkipartisaanin egoa ruokitaan niin faktoilla ei ole niin väliä. Ja senhän tietää myös pakkoverorahoitteinen Yle. Joka nosti esille taas ylen esimerkillisiä yksilöitä. Se Yle, jonka epistolan sinä, juuri sinä maksat. Eikä mielipidettäsi kysytä.


perjantai 9. lokakuuta 2020

YLEN ESIMERKILLINEN YKSILÖ

Eli lyhyesti Ylen opetustehtävästä

Ylehän toteuttaa opetustehtäväänsä opetettaviensa kustantamana ja luonnollisesti ilman minkäänlaista vastuuta opetettavilleen/elättäjilleen. Opetustehtävänsä myötä se tuo kerta toisensa jälkeen esille mielestään esimerkillisiä yksilöitä roolimalliksi meille muurahaiskansalaisille. Tuoreimpana tapauksena muuan 26-vuotias häiskä. Häiskä päättää lopettaa opiskelunsa ja ryhtyä ammatti- ja tapaleikkipartisaaniksi ts. liittyy Elokapina-liikkeeseen joka riekkui tuoreeltaan myös Helsingissä.

Kyseinen liike leikkii aloittelevaa terroristiorganisaatiota joka rikkoo lakia ja haittaa ihmisten elämää tietoisesti. Erityisesti täällä Suomessa – joka hoitaa ympäristöasiansa esimerkillisesti ja on luonnonvarojen nettotuottaja – sen toiminta on pelkkää oman egon ruokkimista tavallisten ihmisten kustannuksella.

Mutta Ylen mielestä kyseinen tyyppi ja kyseinen järjestö ansaitsee ja tarvitsee ehdottomasti positiivista julkisuutta. Ovathan nämä leikkipartisaanit Ylen mielestä niinqu oikeassa. Mainittu kyseinen häiskä muuten lopetti nimenomaan uskonnon opiskelut joten ehkä häiskä vaihtoi vain yhdestä uskonnosta toiseen – Ylenkin tunnustamaan – uskontoon.

Mitenkäs muuten, jos kansallismieliset ihmiset ilmoittaisivat että olemme porukalla valmiita rikkomaan lakia saadaksemme aikaan haluamamme muutokset niin mahtaisiko Yle kirjoittaa asiasta kivan human interest-jutun vai nostaisiko se taivaankorkeen metelin väkivaltaisesta äärioikeistolaiseksi tulkitusta porukasta? Joka vielä kiertäisi lukioissa kertomassa toiminnastaan?

Mutta näin lyhyesti voi todeta että tässä oli taas yksi Ylen mielestä esimerkillinen ihminen. Opiksi ja opastukseksi meille muurahaiskansalaisille.



keskiviikko 7. lokakuuta 2020

LEIKKIPARTISAANIN LUVATTU MAA

Niin. Suomihan on leikkipartisaanien luvattu maa. Ollut jo pitkän aikaa. Alkaen joistain kettutytöistä. Käydään hieman läpi asiaan liittyvää termistöä. Partisaani on sellainen vaikkapa Jugoslaviassa aikanaan taistellut häiskä joka taisteli oman henkensä uhalla väkivaltaista miehittäjää vastaan. 

Leikkipartisaani taas leikkii aktivistia kuvitellen olevansa ainakin melkein se jugoslavialainen partisaani kuvitellen toimivansa henkensä uhalla sellaisten asioitten puolesta joita valtakoneisto itse asiassa kannattaa vaikka leikkipartisaanina leikkipartisaani sanoo toimivansa valtakoneistoa vastaan. Niin kuin tässä tuoreimmassa Elokapina-tapauksessa. Niin valtakoneisto kuin leikkipartisaanit haluavat tuhota suomalaisen elinkeinoelämän ilmastohysterian nimissä sulassa yhteisymmärryksessä mutta sehän ei estä partisaanileikkiä. Tiedostava ego vaatii ruokaa.

Leikkipartisaaneille ”aktivismi” juuri ilmastohysterian nimissä on tärkeää sillä se takaa että leikkipartisaani voi leikkiä egotrippinsa mahdollisimman turvallisesti valvotuissa oloissa ja ilman suurten rangaistusten pelkoa. Näin oli tässä tuoreimmassakin tapauksessa jossa leikkipartisaanit saivat tukkia liikenteen useita tunteja ja poliisi vain varoitteli. Sitten se aikansa varoiteltuaan jopa nätisti kantoi ”aktivisteja” paikalta syrjemmälle jolloin uuden aktivistit tulivat vierestä tilalle ja heillä kaikilla epäilemättä oli tunne kuin nicaragualaisella sandinistilla. Vähänkö ollaan sissejä.

Sitten poliisi varoitteli vielä muutaman kerran ja antoi lopulta pippurikaasua kun partisaanileikki oli kestänyt liian kauan. Ja siitäkös itku pääsee sillä egoa ruokkiva partisaanileikki pitää saada  suorittaa mahdollisimman turvallisesti ja vähällä vaivalla. Epäilemättä leikkipartisaanien kanssa samalla linjalla oleva valtakoneisto ottaa selville sen, kuinka poliisi voisi jatkossa vähemmän häiritä leikkipartisaanien itseilmaisua.

Hotellin respassa ollaan edelleenkin sitä mieltä että itseilmaisuun pitäisi riittää amatööriteatteri joten toteamme että antakaapa pojat jatkossakin kaasua hipeille.


Kas kun egotrippailun, egon ruokkimisen ja partisaanileikin turvaaminen eivät ole virkakoneiston ykkösprioriteetteja. Ei ainakaan pitäisi olla.


tiistai 6. lokakuuta 2020

JOTAIN IHAN MUUTA LXXXVIII

Eli vinyylit vinkumaan

Tämä hallituspissiksien läpitte urakkapissimä nykyaika pistää tällaisen käppäukon aika ajoin masentumaan mutta onhan mahdollisuutena aina – niitä mahdollisesti joskus tulevia parempia aikoja odotellessa – pistäytyä muistojen Kekkoslovakiassa. Postauksen alaotsikko saattaa hieman hämätä vaikkapa 1990-luvulla syntynyttä sillä vinyylillä ei Kekkoslovakiassa tarkoitettu suinkaan sitä muovilämiskää jota käytetään silloin kun ei ole rahaa nyt ja kuvitellaan että sitä seuraavassa kuussa on. No, tietysti vielä pahempi samankaltainen ilmiö ovat ne juuttaan pikavipit joilla ihminen voi hankkia itsensä nopeasti taloudelliseen kuseen.

Kekkoslovakiassa vinyyli tarkoitti tietysti levysoittimessa soitettavaa LP-levyä joka edusti normikekkoslovakialaiselle sitä korkeinta mahdollista äänentoiston tasoa. Olihan silloin jo niitä stereolaitteistojakin, tosin ei vielä Perskeleillä eikä monella muullakaan vaan meillä soitettiin Garrard-levysoitinta joka oltiin DIN-piuhalla kytketty Philipsin monomankkaan. CD-levyistä – jotka nekin alkavat jo hävitä – ei ollut vielä tietoakaan. Mikä ihmeen digitaalinen?

Mutta LP-levyn soitossa oli tiettyä hartautta. Levy otettiin pussista huolella, reunoista kiinni pitäen ja asetettiin siististi levylautaselle. Sitten levy putsattiin miljoonaharjalla ja asetettiin neula paikalleen. Albumin puolisko kuunneltiin tietysti kokonaan ennen kuin käännettiin toinen puolisko joka sekin kuunneltiin kokonaan. Mitään random-, shuffle- ja whatever-soittolistoja ei ollut eikä voinut olla.

LP-levyjen lähes hävittyä kuoli tietysti myös kansikuvataide. Albumeitten suuret kannet olivat usein suoranaisia taideteoksia ja monissa levyissä oli myös avattavat sisäkannet joissa oli sitten kuvia artisteista ja levyn teknisiä tietoja. En nyt keskity niihin vaan LP-levyjen keskiöihin jotka tietysti vaihtelivat levy-yhtiön mukaan logoineen ja väreineen. Ne tuli aikanaan pienelle kekkoslovakialaiselle Ykällekin varsin tutuiksi. En tiedä kiinnostavatko ne kovin monia mutta minua ainakin joten käydään niitä hieman läpi. Aloitetaan Love Recordsista josta esimerkkinä legendaarinen Hurriganesin Roadrunner:


Kasettiversiossa muuten Hey Groupie ja Tallahassee Lassie olivat jostain syystä vaihtaneet paikkaa. Jatketaan. Jos äkkinäiselle sanoo että ”Pohjoismainen Sähkö Oy” niin sen äkkinäisen mielikuva ei liity ensimmäisenä musiikkiin. Kekkoslovakian aikana PSO oli kuitenkin myös varsin suuri levy-yhtiö jonka artisteihin kuului aikanaan mm. Hector:


Kekkoslovakian suurin levy-yhtiö oli Musiikki-Fazer joka tosin toimi aika paljon ostaneidensa muitten levy-yhtiöitten kautta. Mutta oli sillä omaakin tuotantoa:


Joo, tämä singlen keskiö on jo niiltä ajoilta kun Time-Warner oli ostanut Fazerin. Mutta Kekkoslovakian aikaan niitä Fazer-vetoisia levy-yhtiöitä olivat ainakin Finnlevy jonka julkaisemaa Erkki Liikasen singleä Tekoneekeri Koikkalainen tuskin enää julkaistaisiin ns. yleistä syistä. 


Kekkoslovakiassa eläneet muistavat että ne ”yleiset syyt” eivät liittyneet silloin suinkaan suomalaisiin ammatti- ja tapaloukkaantujiin vaan silloin kyseessä oli Rauhanvaltio. Rauhanvaltiolla oli noin 190 moottoroitua jalkaväkidivisioonaa ja parikymmentätuhatta ydinkärkeä joten sen edessä nöyristelylle oli jotain perustettakin. Nykyisillä ammatti- ja tapaloukkaantujilla ei ole kuin paha suuvärkki mutta sehän riittääkin. Kun harva uskaltaa panna hanttiin. Saatanan lampaat, sanoisi eräs vänrikki.

Toinen menestynyt Fazer-vetoinen levy-yhtiö oli Scandia jolle levytti mm. Hurriganes kun se siirtyi Scandialle Love Recordsin konkurssin jälkeen:


Fazerin alaisuuteen kuului myös Hi-Hat jolle puolestaan Juice Leskinen siirtyi kuin Love otti ja kyykkäsi:


Allekirjoittanuthan ei ole koskaan ollut Juicen musiikin suuri ystävä mutta täytyy todeta että tämä kyseinen xv yö (tauko III)-albumi on Juicen onnistunein. 

Fazerin alaosasto oli myös Dig It jonka artisteina olivat mm. Maarit, Bogart Co., Riki Sorsa, Pepe Ahlqvist, Pekka Pohjola, Jimi Sumén, Kojo, Zero Nine, Edu Kettunen, Gringos Locos, Janita, Oona Kamu, Katriina Honkanen ja Kaija Kärkinen. Mieli teki laittaa suuren suosikkini Pekka Pohjolan lp:n vinyylikeskiö tähän mutta kun ei oikein löytynyt niin laitetaan sitten Maarit:


Aikanaan itsenäinen mutta sittemmin Scandian ja sen jälkeen Fazerin ostama levy-yhtiö oli Finndisc joka julkaisi levyjä Safir-, Delta- ja Rondo-levymerkeillä. Levy-yhtiön artisteina oli mm. Irwin Goodman (Safirilla):


Sekä Kivikasvot Rondo-levymerkillä:


Tuo Kivikasvojen kuvassa näkyvä Tankeros Love oli vuoden 1975 suurimpia listahittejä ja maailman kaikkein aikojen paras tankeroenglannilla esitetty kappale. Kekkoslovakialainen muistaa mitä Tankero tarkoittaa. Kivikasvoilla oli muuten oma tv-ohjelmansa silloin kun kanavia oli vain kaksi ja ne saavuttivat parhaimmillaan yli 2,5 miljoonaa katsojaa per jakso:


Tässä postauksessa keskitytään vain suomalaisiin artisteihin mutta toimihan Suomessa myös ulkomaisia levy-yhtiöitä joitten riveissä oli suomalaisia. Yksi näistä yhtiöistä oli EMI jonka riveissä oli aikanaan Sleepy Sleepers:


Sliippareillahan oli kyseenalainen kunnia saada jossain vaiheessa porttikielto suurinpiirtein kaikille suomalaisille tanssipaikoille. Suomalaista itsesensuuria irvaileva Karjala Takaisin-levy joka sitten julkaistiin EMI:n toimesta nimellä Takaisin Karjalaan taisi olla levy-yhtiölle hieman liikaa ja Sliipparit siirtyivätkin sitten CBS-yhtiölle:


Ja jokainen kekkoslovakialainenhan muistaa että ”Kukaan ei soita enää Abbaa, Hevi tulee ja hevi tappaa”. Suomessa vaikutti myös levy-yhtiö RCA jonka listoilla oli Hullujussi-yhtye joka oli hetken aikaa Suomen suosituin bändi ennen Hurriganesia:


1970-luvun lopulla tuli sitten markkinoille pari uutta menestyksekästä suomalaista yrittäjää. Ensimmäisenä tietysti Epe Heleniuksen Poko Rekords joka alkoi toimintansa alun perin levyjen postimyyntikauppana Epes´ Music Shop. Ja Poko Rekordsin menestynein yhtye oli  (ja on) tietysti Eppu Normaali:


Kyseinen ”Tie vie” oli muuten omasta mielestäni Eppujen kaikkien aikojen paras levy. Mutta nehän ovat makuasioita. Omaan makuuni ei taas oikein käynyt Love Recordsin raadosta noussut Johanna-levymerkki. Ja ehkä kuuluisin sen levymerkin artisti oli Pelle Miljoona joka oli suomalaisen keinotekoisen nuorisoangstin edelläkävijä:


Se nuorisoangstihan oli sellaista keinotekoista muodikasta ruikuttamista. Mutta kekkoslovakialainen tiesi että kunnon ruikuttaminen on aikamiesten työtä ja senhän meille opettivat Reijo Kallio, Matti ja Teppo sekä ennen kaikkea Rami Ranta kappaleellaan Itkuliina joka oli ruikutusgenren äärimmäinen huippu:

Tässähän heitä muutama niiltä vinyyliajoilta. Ehkä päätämme kirjoituksen näyttämällä muutaman kuvan jotka viimeistään tällä vuosituhannella syntyneille ovat lähinnä kuva-arvoituksia:








Ja vielä tietysti se pakollinen:


Näihin kekkoslovakialaisiin kuviin ja tunnelmiin tällä kertaa.