sunnuntai 27. joulukuuta 2020

KALJUPÄISIÄ UUTISHAVAINTOJA OSA CXXXII

Tässä kun saatu nämä joulunpyhät lusittua kukin tavallaan niin voidaan katsoa pieni ote siitä, mitä suvaitsevais-tiedostavaisto sekä suomalainen oikeusvaltio on joulukuun aikana puuhannut. Ote on tietysti varsin pieni sillä ain´on utopisti aikehessa eikä käppäukko pysy kaikessa mukana. Ensimmäisenä voi tietysti todeta että vihervasemmistolainen valtakoneistomme kuskasi sitten yksityislennolla Suomeen taas satsin terroristiäitejä ja heidän mukuloitaan. Perustehan oli se, että suomalaisia ei voi jättää pulaan ja olisihan mainiota jos tämä koskisi myös syntyperäisiä suomalaisia.

Vaan mikä on suomalainen? Jos joku viranomaisen planttu suomalaisessa virkakoneistossa on myöntänyt Suomen kansalaisuuden vaikkapa somalille samalla periaatteella kuin jaetaan ämpäreitä kauppakeskuksen avajaisissa, niin se ei tee somalista suomalaista. Ei varsinkaan, jos hän on lähtenyt Suomesta toteuttamaan islamilaista väkivaltaista unelmavaltakuntaansa ja pyrkii nyt tulemaan takaisin elatusautomaatin pariin häntä koipien välissä.


Toinen huomio asiasta jälleen kerran: Asiasta vastaavat virkamiehet puhuvat että Suomeen tuodut lapset pitäisi saada viranomaisten käsiin, että estettäisiin heidän radikalisoituminen ja paluu noihin terroristipuuhailuihin. Olen aikaisemmin todennut että lastensuojelun toimintakyky on omiinkin sekopäihimme nähden nykyisin nolla. Kuinka nollavaltuuksilla puututaan valmiiksi aivopestyihin? Sitä ei virkakoneistossa nosteta koskaan esille. Onko jopa niin, että sitä ei edes tajuta?

Kolmas huomio: Uutinen kertoo että ”somalialaissyntyinen, 31-vuotias ”Äiti Terroristina” tunnettu nainen muun muassa kertoi olevansa iloinen ja puhui hyväksyvästi amerikkalaisen toimittajan James Foleyn vuonna 2014 tapahtuneesta julmasta ja raa’asta julkisesta mestauksesta.”

Johon asiasta vastaava viranomainen Jussi Tanner toteaa:

- Somepostaus vuosia sitten ei voi olla sellainen yksittäinen peruste, jonka pohjalta jätämme lasten perusoikeudet toteuttamatta ja koko perheen leirille.

Asia selvä. Ehkäpä valtakunnansyyttäjämme sitten jättää omalta osaltaan Päivi Räsäsen rauhaan yli kymmenen vuoden takaisista somepostauksista joissa ei ihannoida väkivaltaa ja joissa ei kehoteta tappamaan ketään. Mutta eihän hän jätä. Mikä kertoo hyvin suomalaisesta kaksinaismoralismista ja utopistien suoranaisesta sekopäisestä pakkomielteestä.

Mennään sitten toiseen uutishavaintoon ja huomataan että suvaitsevais-tiedostava ei jätä kiveäkään kääntämättä löytääkseen jostain, mistä hän voi triggeröityä. Niin kuin vaikka sukkahousut. Jep, sukkahousut:


Mainittakoon, että se kyseinen triggeröityjä jonka Yle päätti nostaa ihan valtakunnanuutiseksi ja ”jonka mielestä kaikista ei ole ok” oli Ruskeat tytöt ry:n toiminnanjohtaja Jasmina Amzil. Kyseinen Jasmina lienee petaamassa triggeröitymisellään itselleen jotain pysyvää virkaa jossain veronmaksajien maksamassa triggeröitymisvirastossa. Ja arvatkaapas kuka sen maksaa?

Miksi muuten Yle ei tue minun triggeröitymistäni siitä, että suomalaisten tv-mainosten perusteella liki puolet, ettei jopa enemmän suomalaisista on etnisesti edistyksellisiä? Sehän on silkkaa valhetta? Paskapuhetta. Miksi sitä meille syötetään? Luuleeko mainostaja että kuluttaja innostuu siitä että jotain tuotetta mainostetaan monietnisellä perheellä?

Hesarin NYT-liitteen toimittelija Ronja Salmi taas puolestaan valittaa siitä että suomalainen kirjallisuus on liian valkoista:

Kyseinen Salmi toteaa:

Miltei kaikki tahot olivat tietoisia suomalaisen kirjallisuuden valkoisuudesta. Vain yksi toimija totesi, ettei moninaisuus ole noussut edes pohdinnan muodossa esille. Kaikki muut ovat tehneet saman havainnon jo vuosia sitten: suomalaiset kirjailijat ovat hämmästyttävän valkoisia.

Niin. Miltei kaikki tahot ovat tietoisia suomalaisen kirjallisuuden valkoisuudesta. Johtuisiko se ehkä siitä, että suomalaiset ovat hämmästyttävän valkoisia? Suomalaisia, you know. Esmes kenialaiset kirjailijat taas saattavat olla suomalaisia huomattavasti tummempia ja heidän tuotoksiaan luetaan mielellään esim. siellä Keniassa.

Mikä estää erilaisia tekijöitä pääsemästä mukaan?

Voisiko syynä olla se, että tavallista valkoista suomalaista ei kiinnosta etnisesti edistyksellisen kirjailijan teksti ja sen vuoksi kustannusyhtiöt eivät ole kyseisistä teksteistä kiinnostuneet? Niitten kun tarttee tehdä jonkinlaista tulostakin.

On myös täysin ymmärrettävää, että bipoc-tekijät (black, indigenous and people of color, vapaasti suomennettuna mustat, alkuperäiskansat sekä ei-valkoiset ihmiset) haluavat tulla kohdatuiksi tekijöinä siinä missä naistaitelijat haluavat olla ihan vain taiteilijoita.

Kyseinen Salmi puhuu paskaa. Jos kirjoittajan teos ei herätä mielenkiintoa, niin se ei herätä. Salmi nimenomaan vaatii, että kirjoittajaa suositaan hänen etnisyytensä pohjalta mutta lukijahan kohtaa kirjoittajan nimenomaan tekijänä. Tekijänä, jonka tuotanto joko kiinnostaa tai ei kiinnosta. Ja voi hyvä jumala noita uusia termejä. ”Bipoc-tekijät”? Oliskos aika ottaa läyttöön termi TPVVLHM-tekijät? Eli ”Toimittajien paskapuhetta vastustavat valkoiset lihaasyövät heteromiehet”.

Lopuksi: Kyseinen Salmi toteaa:

”Suomi ei ole vain valkoinen. Hälytyskellojen tulee soida, jos ala jolla työskentelee on.”

Kyllä Suomi on edelleenkin valkoinen. Hälytyskellojen tulee soida, jos sitä pakkoetnistetään pakkoetnistämisen vuoksi. Esimerkiksi valtamedian taholta. Miksi ne eivät soi?

Kyseinen Salmi toteaa vielä alaotsikossa ”onko kieli lopultakin kirjallisuuden viimeinen portinvartija?”. Onhan se. Mutta eri lailla kuin Salmi ajattelee. Näitten valkoisten suomalaisten suomenkielinen kirjallisuus on maailmassa häviävän pieni sirpale. Nimenomaan sitä pitää suojella. Ja nimenomaan se sirpale kiinnostaa suomalaisia. Miksei saisi kiinnostaa? Mitä pahaa siinä on? Sillä juuri me olemme se häviävän pieni sirpale.

Joka tapauksessa kyseinen Ronja Salmi osoitti että hän on tiedostavassa muodissa julkisesti mukana. Ja vain sillähän on merkitystä jos asiaa ajatellaan suvaitsevais-tiedostavasta näkökulmasta.

Laitetaan sitten juttu siitä ns. patriarkaalisesta sorrosta jota Suomessa kuulemma on:

Eli hepun vaimo olikin levittänyt reitensä toiselle jätkälle mistä taas kyseinen Jani ei tiennyt ja luuli olevansa lapsen isä. Hän sai asiasta tiedon vasta liian myöhään ja myöhästyi valituksestaan käräjäoikeudelle seitsemän viikkoa, joten hän on sen vuoksi pykälänviilauksen vuoksi elatusvelvollinen jonkun muun jätkän lapsesta aina 18-vuotiaaksi saakka. Onneksi hänellä on mahdollisuus vielä yrittää asian muutosta korkeimmasta oikeudesta. Uutinen kertoo vielä:

Pojan äiti tai oikea biologinen isä eivät Janin mukaan olleet halukkaita korjaamaan epäkohtaa, vaikka olisivat näin voineet halutessaan tehdä.

Eli toistetaan: Nainen levittää jalkansa muulle jätkälle kuin aviomiehelleen mutta pistää aviomiehensä maksamaan sen toisen jätkän lapsen elatuksesta. Ja järjestelmä lyö kyseiselle sikailulle leiman paperiin. Voi Jeesus, kuinka naista Suomessa sorretaan.

Ja mennään sitten itseään Täti Tomerana aikanaan mainostaneeseen Jutta Urpilaiseen. Ja kysytään samalla kysymys: Mikä on perusvaatimus, että pääsee EU-komissaariksi? No, ainakin se se, että vapauttaa itsensä täysin reaalimaailman häiritsevistä kahleista:

Kymmeniä miljoonia työpaikkoja? Vuodessa? Siis ei niin, että ”maanosan pitää itse synnyttää” vaan ”maanosaan pitää synnyttää”. Toisten toimesta. Niin että muistakaapas lukijat mennä maanantaina taas ahkerasti töihin. Teidän työpanostanne tarvitaan että Afrikkaan synnytetään miljoonia kuvitteellisia työpaikkoja. Suomalaisista työpaikoista ei ole niin väliä. Eikä sinne Afrikkaankaan synny mitään työpaikkoja vaan syntyy lisää afrikkalaisia mikä ei näytä olevan ongelma niin Urpilaiselle kuin EU:lle yleensäkin. Ja miksi olisikaan. Sillä nehän voivat aina tulla tänne Eurooppaan elätettäväksi.

Ja laitetaanpa sitten muistutus siitä, mikä on vihreitten näkemys itsenäisyydestä:

Jopa synkimpinä suomettumisen vuosina ei hypetystä itsenäisyyden menettämisestä hyväksytty.

Ja laitetaanpa sitten vielä lukijoille välipäivinä tuumailtavaksi otsikko Kansan Uutisista. Tämä otsikkohan ei valehtele tippaakaan:

Aivan totta. Niinhän vihervasemmisto toteuttaa. Ja äärimmäisen härskisti. Sillä heillä on valta. Vaikka se valta pohjautuukin vain siihen, että kepu suostuu toimimaan vihervasemmiston huorana. Se tuumailtava asia:

Mitenkäs olisi, jos vihervasemmistolla olisi ehdoton valta?

33 kommenttia:

Terho Hämeenkorpi kirjoitti...

Kun ei kehtaa niin suoraan sanoa, kuin tarve vaatis! Joten sanon vain: Voihan saatanan vittu perkele!

Anonyymi kirjoitti...

Paljonkohan on suomalaisia ja melkein suomalaisia.
Se ei ole selvinnyt.

Siellä Al-holissa olekaan kuin pari muslimiksi seonnutta
kantista. Sitten melkein suomalaisia.

Anonyymi kirjoitti...

Harmi tämän luin äsken PT-median viikon takaisen kirjoituksen, somaleja ne on.
Niin taas suomalaisia haettu. Lapset syntyny Syyriassa.

Anonyymi kirjoitti...

Niin voisihan tuossa mainita, että se ämmä on kokoomuslainen tai ainakin oli pitkään ja tuohan on tyypillinen kokoomus asenne ja asuu sen biologisen isän kanssa vissiin nykyään.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Terho Hämeenkorvelle, Ano1:lle, Ano2:lle ja Ano3:lle & kiitos kommenteistanne.

Terho: Sanoisin, että tuo oli varsin osuvasti tiivistetty.

Ano1 & Ano2: Suvaitsevais-tiedostavalle yksilöllehän jokainen, joka on vaan saanut saappaansa Suomen maaperälle ja sanonut taikasanan, on suomalainen. Ja sen kyseenalaistaminen on vihapuhetta.

Ano3: Olen lukenut tuosta mutta en tiedä varmaksi. Oli puoluekanta mikä tahansa niin harvinaisen härskiä sekä noilta ihmisiltä että järjestelmältä joka mahdollistaa tämän.

Olavi Koskela kirjoitti...

Tuo Urpilainen ei nyt ihan täysijauhoisen kirjoissa takuutuksineen ole ollutkaan, niin että ei tuo työpaikkojen synnyttäminen Afrikkaan erityisesti yllätä. Hautalan puolesta täytyy kyllä sanoa, että poikkeuksellisen rehellinen ihminen poliitikoksi. Tuota agendaa ajavat kyllä monet muutkin, mutta vaikka mihin kiertoilmaisuihin peitettynä. Vielä kun isänmaalliset suomalaiset äänestäjät muistaisivat tämän vihreän puolueen huippupoliitikon puheet seuraavissa ek-vaaleissa.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Olavi. Urpilainen on hyvä esimerkki siitä minkälaiset ihmiset politiikkaan hakeutuvat. Hautala on kyllä rehellinen. Toisaalta hän, niin kuin Urpilainen ovat vain poliittisia papukaijoja jotka toistavat sitä ainoaa hyväksyttyä epistolaa. He ovat hyviä valehtelemaan itselleen.

Anonyymi kirjoitti...

Moikka Ykä
Vanha klisee " olis kirveellä töitä"-kommentti kalpenee tilanteessa johon oikeasti tosiaan tarvitaan semmoisia sanoja, joita ei äidinkielen opettaja ainakaan minulle opettanut. Kuulin ne muuta kautta. Yksi taisi olla muistaakseni " hevonvittu"

Parin vuoden päästä on syytä katsoa,josko se Britannia ei ehkä sittenkään ole vajonnut mereen. Vähän veikkaan että se on Hautalankin parempi kulkea hiljaa ovissa, kun itsenäisyydestä puhutaan.

Kyllä siinä Päätalon sanassa "tanner polettaisiin" ennenkuin suostuisin elättämään petollisen ajan, ja toisen miehen lasta, oikeuden päätös My ass.
Toivottavasti tuo vielä muuttuu.
"Ei oikeutta maassa saa,Ken ei sitä itse hanki"

Harmi vaan että maastamme on tätä nykyä tulossa pelkkä umpihanki

T. Ymmi





Ekku kirjoitti...

Jos nyt vaikka perustetaan : "valkoiset miehet ry", niin ei taitaisi avustuksia tulla?
Voisi tulla poliisitutkinta.
En ole asiantuntija, mutta ehkä se nimi "kameli" niissä sukkahousuissa tulee siitä, että värisävy on lähellä kamelin väriä?
Ei se kameli siitä nimestä suutu.

Kirjailijanahan pitäisi pärjätä, vaikka kirjoittaa kirjoja, jotka ei myy.
Jos haluaa suututtaa nämä "intellektuellit" kirjaltajat, niin ei tarvitse muuta, kuin mainita vaikka Reijo Mäki.
Myy hyvin ja vittuilee vielä kaupan päälle kirjoissaan tälle älymystölle.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Ymmille ja Ekulle & kiitos kommenteistanne.

Ymmi: Joo, umpihangessa hiihdetään kesälläkin. Mitä tulee britteihin niin EU:han on pyrkinyt tekemään sille lähinnä kiusaa kun se ei lähtenytkään mukaan uljaaseen liittovaltioprojektiin. Toivotaan, että Brexit ei jää ainoaksi.

Ekku: Kameli ei suutu mutta triggeröityminenhän voi olla aina tie veronmaksajien kustantamaan mukavaan huuhaa-ammattiin. Reijo Mäki pärjää oikein hyvin kirjoituksillaan ja siitä tuli mieleeni että loppujen lopuksi hyvin pieni lauma kulttuuriperseitä on jo iät ja ajat saanut määritellä että mikä on hyvää kulttuuria ja mikä ei. Miksi ihmeessä niitä pitäisi kuunnella? Ei ne ole viranomaisia eikä niillä ole käskyvaltaa.

QroquiusKad kirjoitti...

Kyllä se miestään raskaimman kautta demlakraattien tuella huijannut ämmä on sekoomuslainen, eikä ollut ensimmäistä kertaa pappia kyydissä:

https://www.murha.info/rikosfoorumi/viewtopic.php?t=23786&start=15

Vaikuttaa täysin moraalittomalta yksilöltä.
Mitä tulee suurimpaan osan muita uudinaiheita, ovat ne vain ja ainoastaan tapausesimerkkejä täyttä päätä etenevästä väestönvaihdosta:

muslimiterroristien valehdellaan olevan suomalaisia;
heidän terroristinen islamisminsa on lakaistava piiloon samalla kun mielenosoituksellisesti vainotaan väärinajattelevia suomalaisia;
mainoksiin tungetaan erivärisiä normalisoimaan katsojien mielessä tilanne, jossa väestön on oltava aivan muuta kuin valkoista.

Hälytyskellojen pitäisi soida, mutta kun niitä ei soiteta paitsi täällä ja muissa kansalaisfoorumeissa, ja sehän ei ikävä kyllä riitä;
suurin osa kansasta imee valtamedian levittämiä valeita ja sen luomaa harhaista maailmankuvaa.

Valtaan päästyään soma Li Lystikäs toteuttaa tavoitteensa, ja niihin kuuluu siis itsenäisyyden lakkauttaminen.
Ja hänellä tyttökavereineen ON ehdoton valta:

Kepuli ja KaKo istuvat missä tahansa hallituksessa, paitsi eivät Jussi Halla-ahon PS-hallituksessa.
Ne tottelevat vihervasemmiston sanelua vastineeksi salkuistaan, jotka heille jaettiin jo ennen vaaleja:

https://www.is.fi/politiikka/art-2000006073080.html

Ja tämä myönnetään aivan avoimesti!

Pauli Vahtera kirjoitti...

Mitä ihmettä niissä kymmenissä miljoonissa uusissa työpaikoissa tehtäisiin.

Kaikkein tehokkainta on lopettaa koko kehitysapu. Kun ilmaista kehitysapuviljaa ei enää tuotaisi Afrikkaan, työllistäisivät miljoonat maataloudessa ainakin itsensä kun ruokaa on pakko hankkia itse. Nyt kehitysapu kiihdyttää väestöräjähdystä kun kaikki jäävät eloon ja syntyvyys on ihan karmean suurta. Ja kasvaa %eissakin laskettuna kuten Jaskan pauhantaa on osoittanut. Eli kehitysavun lopettaminen ainakin hidastaisi väestöräjähdystä. Toki samalla on laitettava rajat kiinni Eurooppaan ja kaikki ”pelastusalukset” upotettava.

Ehkäisyvälineiden muodossa annettava kehitysapu ei toimi, koska Afrikan miehet eivät halua eivätkä osaa ehkäisyä käyttää. Taudit kuten AIDS ja ebola eivät juurikaan vaikuta väestönkasvuun, eikä afrikkalaisten jatkuvat sodatkaan. Ennusteen mukaan Afrikan väkiluku kasvaa seuraavan 80 vuoden aikana keskimäärin 40 miljoonaa joka vuosi, vaikka väkeä kuoleekin myös vanhuuteen. Urpilaisen takuutuksilla ei ole tässä mittakaavassa mitään merkitystä.

Olen kulkenut Afrikkaa busseilla kymmeniä tuhansia kilometrejä ikkunoista elämää tarkkaillen. Ohittamissani kylissä miehet olivat kylän suurimman puun alla juttelemassa ja pelloilla näki vain naisia ja lapsia. Vain yhden kiitävän hetken matkoillani näin pelloilla oletettuja, jotka saattoivat olla miehiä. Tuollaisen laiskuuden ylläpitäminen kehitysavulla on mielisairautta.

Afrikkalainen elämäntapa on tyystin erilaista kuin Suomen. Siksi Urpilaisen tulisi ensin asua pari vuotta Saharan etelänpuoleisessa Afrikassa ja tulla sen jälkeen viisastelemaan. Afrikassa on aina päästy liian helpolla, mikä on vuosisatojen kuluessa johtanut älykkyyden kehittymättömyyteen. He oppivat kyllä käyttämään kännykkää, mutta mitään länsimaista elämäntapaa he eivät opi, eikä heidän pidäkään. Päinvastoin. Meillä olisi oppimista maailmassa, jossa afrikkalaisilla on aika ja eurooppalaisilla kello.

Kirjoitin kyllästyneenä tekopyhyyteen jouluaaton aattona kirjoituksen lasten oikeuksista. Onko se oikeutta, että esimerkiksi Nigerissä puolet väestöstä on alle 15-vuotiaita.
https://www.vahtera.blog/post/lasten-oikeudet-jouluna

Anonyymi kirjoitti...

Taisi olla laulu ynnä soitinyhtye Popeda kun esitti jo 80-luvulla kappaleen Palkkasoturiksi Nubiaan.
Nyt reilu 40 vuotta myöhemmin osavaltio Suomen paikallisparlamentti mahdollistaa tämänkin utopian.
Ei tarvitse enää Koskelassa kaveria potkia hengiltä aikansa kuluksi.
Voi huoletta pestautua entisten siirtomaaisäntien ym hämmentäjien palkkatappelijaksi. Arvoja puolustamaan.
Jos kuitenkin tulee totinen paikka, eikä Tuntemattoman lainaus "asemat pidetään tai sitten niihin kuolla" enää kiinnosta. Eipä hätää, kyllä suomalaisilla veronmaksajilla paluulentoon rahaa riittää.
Veroeurothan sitäpaitsi senkun lisääntyy kun isis äiti- eli mummo-laitetaan taas putken päästä töihin.

Jos Urpilaiselle maksetaan tarpeeksi siitä, että on afrikkalaisten asialla, niin Urpilaisella on vaihtoehdot aika vähissä. Ahneus vie vaikka läpi mustan Afrikan. Muistelmissa voi sitten aikanaan maalailla ihan muuta.
voijumala###

Anonyymi kirjoitti...

Suomalaiset lapset? Syyrian maaperällä, DAESH:issa syntyneet äpärät eivät ole suomalaisia. Eivätkä suomen kansalaisia. Syyrian lain mukaan isän kansalaisuus periytyy. Ovat siis irakkeja, syyrialaisia, afgaaneja, brittejä, nigerialaisia, pakeja mutteivät suomen kansalaisia. Suomen valtiolla ei ole mitään velvollisuuksia tai oikeuksia asiassa. Homo-pekka on kidnapannut lapsia suomeen, nämä lapset pitää palauttaa kotimaahansa. Asiallisesti äidit ovat luopuneet kansalaisuudestaan ryhtymällä vieraan vallan sotureiksi. Rikoksiin syylistyneet pitää tuomita syyriassa, syyrian lain mukaan - pitää siis palauttaa oikeudenkäyntiin ja hirteen.

"- Somepostaus vuosia sitten ei voi olla sellainen yksittäinen peruste, jonka pohjalta jätämme lasten perusoikeudet toteuttamatta ja koko perheen leirille." - Leirillä, Syyriassa, syntyneillä lapsilla ei ole suomen kansalaisuutta. Eikä asia meille kuulu.

Sukkahousujen värin pitää olla kamelin sijasta hiekkaneekeri? Vai mitä typsykkä vinkuu?


Muuten, minusta on kummallista, että herrainvaatehtimoiden kuvastoissa kaikki mallit on orientin homoja, orientin pummeja tai homoja. Normaaleja ukkoja on vain varustelekan kuvissa. Vielä enemmän triggeröidyn siitä, että vaatteet mitoitetaan nuubialaisille, nälkiintyneille kuikeloille. Mielestäni L-kokoinen ukko ei ole kaksimetrinen 55 kiloa painava nuubialaiskuikelo. Semmoinen esitteli yhdessäkin verkkokaupassa paitaa.

Suomalainen kirjallisuus on liian suomaista salmen mielestä. Aha.

POC-ihmiset, siis tolkun väki, haluaa tulla kohdelluiksi ihan vaan ihmisinä. Ilman salmien asiaan sekoamista. Koko poc-termi on apinoitu USA:n tärähtäneistöltä.

Niin, miksei husu ole juhlittu kirjailija? Puuttuuko sanottava, vai kyky sanoa ymmärrettävästi? Pitääkö suomessa julkaista suomeksi vai husuksi?

”Suomi ei ole vain valkoinen. Hälytyskellojen tulee soida, jos ala jolla työskentelee on.” - Miksi? Oikeasti, miksi? ”Suomi ei ole vain akateemisesti koulutettu. Hälytyskellojen tulee soida, jos ala jolla työskentelee on.” - Miltä tämä kuulostaa? mikä ero? Vai olisko jotain samaa.

Tuossa äpäränelatusjutussa pitää haastaa huorin tehnyt muija ja huoripukki ukko oikeuteen petoksesta.

Täti typerä haluaa, että me suomalaiset luomme afrikkalaisille työpaikkoja. Ihan jees, eihän suomalaisia ole työttöminä lainkaan.

Pyssymies

Pate kirjoitti...

Juu urpilainen vauhdissa. Ja nythän olemme saaneet lisää motivaatiota maksella veroja. Kun lipponen on saanut idean. Paskahuusseja afrikkaan. Rahaa tulee niin, että siinä lipposkan sopwutumiseläkkeetkin kalpenevat. Kun muijahan tienaa ihan jostain palkkaakin, niin pitäähän sitä sopeutumiseläkkeitäkin nostella ihan pokkana. Mutta lipposen paskahuussi bisnes. Saiko se 200 000 vai oliko se tuplasti enemmän? Härsklä touhua. Agenda on muualla kuin suomessa tai suomalaisten hyvinvoinnissa tai turvallisuudessa tällä sukkahousu hallituksella.

Anonyymi kirjoitti...

1. "häntä koipien välissä"-ilmaisu lienee mitä syvintä sarkasmia. Kas kun eivät pää nöyrästi painuneena. Rinta rottingilla ja erikoisoikeuksia vaatien, kuten ennenkin. Mitäs häpeämistä terrorismissa muka on? Jos se kuuluu heidän kulttuuriinsa niin mitäpä meillä olisi siihen sanomista. Hehän ovat niin arvokkaita että heidät on jopa palkittu Suomen kansalaisuudella.

Sitä tikulla silmään joka vanhoja muistelee (paljonko puhkottusilmäisiä muuten on näissä nykyisissä vanhuskanaloissa?) on julma suomalainen sananlasku, mutta nykyään sitä käytetään varsin valikoivasti. Jos äiti-Terroristi on jotain läpällä heittänytkin niin ei se niin nokonuukaa ole, taisi olla vaan ns. huono päivä. al-Taee uhkasi saudi-kuninkaallisia massamurhalla kuten juutalaisiakin, mutta pari spanielinkatsetta ja katuvaa sanaa kuittasi pikku erehdyksensä. Räsäselle ei armoa anneta! Varsinkaan sisaret.

2. Sukkahousut, nuo keksijöiden ehkäisypillereiden lisäksi paras lahja naisille. Mikä ihmeen väriongelma tässäkin nyt on olevinaan? Suomalaisten ihonväri on valkoinen, mutta kukaanhan ei käytä valkoisia sukkahousuja. Aikoinaankin vain sairaanhoitajat. Ruskeita on vaikka minkäsävyisiä, ja mustat ovat aina in. Jotenkin tulee mieleen tämä Ruotsin laastari-case jossa maan laastariteollisuus salamannopeasti meni polvilleen. Mutta koska kyse on "kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevista" niin tärkeä tuotehan tuo laastari ilman muuta on. Pitäisiköhän mennä tuohon lähipuistikkoon katsastamaan kuinka monta värivaihtoehtoa siellä on fentanyylilaastareissa...

Eikö Suomessa beigejen, ruskeiden tai mustien käyttäminen mainoksissa sitten ole rodullistamista ja riistoa? Paljonko valkoihoisia tai aasialaisia näkyy afrikkalaisissa mainoksissa?

3. Ronja Salmi on vasta 27-vuotias, mutta nyt jo hänellä on ollut oma tv-ohjelma, kirjamessujen ohjelmajohtajuus sekä hesarin mukaan hän on Suomen merkittävimpiä kulttuurivaikuttajia. Ja eikun katsomaan hänen meriittejään: julkaissut kaksi heppakirjaa ja kaksi nuorisokirjaa nimikkeellä Onks noloo. Jos näillä pääsee merkittäväksi kulttuurivaikuttajaksi, niin aika hailakoissa kantmissa on maamme kulttuurielämä. Kuka lie takapirunsa.

Etnisiä ei ole kielletty perustamasta kustantamoita tai kirjoittamasta kirjoja. Ei kuitenkaan kannata kirjoittaa kohderyhmille jotka eivät osaa lukea.

4. Ei sitten Urpilainen ottanut Kreikasta opikseen?
tira+

tapsuvaari kirjoitti...

Suomeen palautettiin "Suomen kansalaisia". Minua - ja luulen, että monta muuta kiinnostaa, miten kansalaisuus on saavutettu. Ovatko kaikki kansalaisia? Voitko selvittää?
Ilmastohysteriaa poteville vihreille voisin esitttää kysymyksen: mikä oli hiilidioksidikuormitus per person tällä lennolla?

Anonyymi kirjoitti...

Kerrankin iloisia uutisia, migrin työntekijä sai erävoiton. Parin viikon takainen uutinen kertoo seuraavaa:

Migrin tiimiesimies oli antanut alaistensa käyttää mm. kahvipöytäkeskusteluissa törkeitä ilmaisuja yksintulleista alaikäisistä turvapaikanhakijoista. Törkeät ilmaisut olivat siis pallero ja nappisilmä. Hän sai varoituksen, muttei hyväksynyt sitä vaan veti asian hallinto-oikeuteen ja voitti jutun. Lisäksi hallinto-oikeus päätti, että sana "sarjaperheenyhdistäjä" ei ollut epäkorrekti. Tiimiesimiehen piti tosin vakuuttaa, ettei hän enää anna alaistensa käyttää noin rumaa kieltä arvostetuista asiakkaista. Pitäisi kai olla arvokkaista, eikös nuo yksintulleet maksa yhteiskunnalle 100-250.000/v.

Väkisinkin tuli mieleeni muutama asia eli paljonko tuo tuli maksamaan ja oliskohan hallinto-oikeudella parempaakin tekemistä? Pallero ja nappisilmä ovat ihan tavallisia suomalaisia hellittelynimiä lapsille ja lapsiahan nuo alaikäiset ovat, niin meille on kerrottu. Ikätestit kun ovat rasismia ja loukkaavia. Ja miten kielitaidottomilla tulijoilla olisi edes mahdollisuus päästä migrin kahvipöytään kuuntelemaan ja ymmärtämään näitä loukkaavia sanoja? Eli joku migriläinen kannellut. Kanteleminen on rumaa mutta ideologinen kantelu parantaa maailmaa.

Sarjaperheenyhdistäjä siis tarkoittaa henkilöä, yleensä miestä, joka tulee Suomeen perheensä kanssa, eroaa, käy kotimaastaan hakemassa kakkosvaimon + lapset, kolmosen kanssa sama homma jne. Eli sanaa saa käyttää kunhan ei kyseenalaista tätä törkeää toimintaa.

Sarjamurhaaja, sarjaraiskaaja, mitä positiivisia sarja-tekijöitä tulee teille mieleen?
tira+

Anonyymi kirjoitti...

Yrjöperskeles,

tuosta kirjallisuudesta tällainen miete. Uskoisin, että kustantamot julkaisisivat enemmänkin muidenkin kuin valkoisten kirjoittamia teoksia, mutta kun niitä kirjallisia teoksia ei Suomessa juuri ole. Tästä se kiikastaa. Teoksia kyllä kustannustoimitettaisiin ja tekijöitä autettaisiin kaikin tavoin yli julkaisukynnyksen, jos niitä käsiksiä löytyisi. Ehkäpä sitten jonkin vuoden päästä löytyy, kuka tietää.

Eikä asia jää kiinni edes siitä, etteikö ostajia olisi. Kirjoja kun ostavat pääasiassa keski-ikäiset ja vanhemmat kulttuuria harrastavat naisihmiset.

No niin. Ei minulla tämän kummempaa. Mistään rasismista ei voi valkoista kirjallisuuttamme todellakaan syyttää, pitäisi olla järkevää tai edes toimituskelpoista tekstiä, niin tämä ongelma olisi korjattu. Tässä on vain ja ainoastaan se pikku este, että niitä käsiksiä ei hirveästi tule vaikka isoihin kustantamoihin tuutataan tuhatmäärin tarjokkaita vuosittain.

Siitä olen kanssasi ehdottomasti samaa mieltä, että suomalaista kulttuuria tulee tukea. Meitä on maailmassa se 0,75 promillea, ja vähemmäksi käydään päivä päivältä. Liekö muutaman vuosisadan päästä mielellämme on minkäänlaista asemaa silloisessa Suomessa (mikä provinssin nimi tuolloin onkaan)?

Lissu vaan kirjoitti...

Muistelen itse, valkoihoisena naisena, käyttäneeni kameliruskeita sukkahousuja jo noin parikymmentä vuotta sitten.
Jasmina lienee juuri päässyt kurahousuistaan niihin aikoihin.
Tuskinpa valmistajakaan on erityisesti vielä silloin ajatellut tummaihoisempia kuluttajia.
Sukkahousut valitaan yleensä asun väritykseen sopiviksi ja myynnissä on kyllä koko väriskaala.
Ei nyt taas ymmärrä tätä logiikkaa..mikä vika kamelin värissä?
Kamelihan tästä saattaa loukkaantua.
Kohta valmistaja varmaan pyytää anteeksi ja vaihtaa värin kaneliksi.

Tinahattu kirjoitti...

Kaikessa jää huomiotta iso ruma sika joka röhnöttää kaiken keskellä ja komentaa kaikkia.
ISIS on länsiliittolainen ja mikäpä se on joka komentaa Länsimaista Arvoyhteisöä.
_________

Rakastuin Jutta Urpilaiseen tuolloin. Pitää tunnustaa.
Jutta Urpilainen at adoption of PES ( ‪Party of European Socialists‬ ) manifesto in Madrid
212,640 views
• Feb 9, 2009
Yes we can, 49 sec: https://www.youtube.com/watch?v=xheIYUWYctc

MikkoK kirjoitti...

Liian valkoisesta kirjallisuudesta valittajat ovat saaneet aikaan ainakin sen, että ruskea ”suomalainen” kirjallisuus on pudonnut henkilökohtaiselta lukulistalta. Näin ollen kulttuurivaikuttajilla on vaikutusta; kiitokset heille!

Anonyymi kirjoitti...

Miksi media antaa tilaa näille jasminoille, joilla ei ole mitään järkevää sanottavaa (eikä tekemistä)? Paremminkin saattavat itsensä naurunalaisiksi, vaikka itse ja kanssasisarensa ihan muuta kuvittelevatkin.

Olisipa todella mielenkiintoista, jos vielä voisi saada toisen mummoni, kymmenen lapsen äidin ja maatalon emännän mielipide nykynaisten ongelmista ja puheenaiheista! Tulipa tässä mieleeni takavuosien juttu Lapista, jossa metsäsavotan miehet kävivät Rovaniemellä ravintolassa palkkapäivänä rentoutumassa ja näkivät siellä orkesterissa jonkinlaista kampaa soittavan miehen. Yksi raskaissa talviolosuhteissa työskennellyistä metsätyömiehistä kävi häneltä tauolla kysymässä, että ”kuule, elääks’ tuolla?” Enemmän tai vähemmän tärähtäneiden naisten rinnalla kampaa ravintolassa soittanut mies alkaa tuntua yhteiskunnan tukipilarilta.

Rouva Ano

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Qroquius Kadille, Pauli Vahteralle, voijumalalle, Pyssymiehelle, Patelle, tira+:lle, tapsuvaarille, Anolle, Lissulle vaan, Tinahatulle, MikkoK:lle ja Rouva Anolle & kiitos hyvistä kommenteistanne. Muutamia omia huomioita:

- Niin kuin Qroquius Kad totesi, eivät järjestelmäpuolueet tule jatkossakaan istumaan persujen kanssa samassa hallituksessa. Kas kun PS ei ole federalistipuolue.

- Niin kuin Pauli totesi, on kehitysapu lähinnä syöpä. Länsimaista anekauppaa. Ja Paulin kommentti Afrikasta oli muutenkin osuva.

- Tuo Ronja Salmi on muuten se prototapaus Nuorista Älykkäistä Naisista. Joku toimittelija käytti tätä termiä kun Salmi oli osoittanut ”älykkyytensä” sensuroimalla Kiuas-kustannuksen Helsingin kirjamessuilta. Minähän adoptoin sen saman tien käyttöön.

- Paskahuussi-ideanhan keksi jo se Huussiseura kymmenen vuotta sitten. Paljonkohan se olikaan se yhden sambialaisen paskahuussin yksikköhinta? Muistelen, että aika monta paskista sillä oltaisiin Suomessa rakennettu.

- Muistanpa tuon Tinahatun linkittämän Urpilaisvideon. Se lopppukohtaus herättää vielä vuosien jälkeenkin suurta myötähäpeää.

- Tuo Rouva Anon vertaus kampamuusikosta oli kyllä ässä!

öyhöttäjä kirjoitti...

Toivon ei-isän voittavan lopulta. Voin kuvitella äidin ja uuden miehen juhlintaa tällä hetkellä. Voin myös kuvitella epätoivon ja suoranaisen tyrmistyksen, ellei hyvin ansaittu palkkio lankeakaan tilille, rahat on meinaan jo käytetty moneen kohteeseen. Erohan siitä taas seuraa ja akka vinkunee ei-isukkia ottamaan takaisin. Ei kannata vastata puhelimeen, nuo osaavat lässytyksen jalon taidon. Leperrelkööt baarissa juomareille lastenvaunut vierellään.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, öyhöttäjä. Olen kanssasi täysin samaa mieltä.

Pauli Vahtera kirjoitti...

Iltalehti on poistanut kaikki blogit. Omista arkistoista löysin huusseja käsittelevän kirjoitukseni. Sen mukaan huussien pitää olla pikku palatseja, koska yhden rakentaminen on maksanut keskimäärin 14.000 euroa. Kun ottaa huomioon Afrikan rahanarvon yksi huussi on maksanut 150.000 euroa.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Pauli. Kommentistasi tuli mieleen muutama asia.

Ekaks: Jos noin kalliissa hyysissä käy sontimassa niin tuote pitää ottaa talteen, panna kehyksiin ja laittaa seinälle. Sehän on jo uniikkitaidetta.

Tokaks: Tosta Paavo Lipposen viritelmästä tuli mieleen taas se, mitä olen ennenkin todennut eli tämä nykyajan meininki eli miksi ottaa riskiä yksityisillä markkinoilla kun veronmaksajia voi lypsää loputtomiin.

Ja siks tokaks: Jos afrikkalaiset eivät ole oikeasti oppineet tekemään paskahyysiä tähän päivään mennessä niin ehkäpä ne pärjää ilman.

Pauli Vahtera kirjoitti...

Minulla on kokemusta afrikkalaisesta lehmänpskasta tehdystä kahden huoneen talosta 10 hengen asuttavaksi. Talossa oli maalattia. Minä olin kunniavieraana ja minua varten tapettiin kana, joka paistettiin pihalla kivinuotiolla. Minut vietiin talon sohvalle istumaan ja syömään kanaa. Koko ajan edessäni pyöri elävä kana, joka selvästi oli minulle vihainen siitä, että söin hänen kaverinsa. Mietin, että jos tämä talo vietäisiin Kiasmaan, se olisi miljoonien arvoinen taideteos.

Ensimmäisellä kýläreissullani pskat tehtiin savannille, jonne jokainen kaivoi pienen kuopan, jonka täytti. Sateella sai katsoa, mihin astuu. Toisella matkallani samaan taloon oli rakennettu pressuista pskahuussi. Pressut olivat seininä, ja kattoa ei ollut lainkaan. Jostain syystä ei vierailuni aikana tullut tarvetta käydä huussissa. Juomavesi otettiin likaisesta lammesta, jossa eläimet kävivät sotkemassa. Minulle tarjottiin teetä ja mietin, miten tästä selviän. Maistoin ja tee oli sokerin takia hirmuisen makeaa. Sain siitä tekosyyn, etten voi juoda teetä. Savannilla oli vettä kaikkialla, riitti kun työnsi sormen maahan ja vettä alkoi reikään tulla. Kun kysyin, miksi ette tee kaivoa, perhe kertoi minulle etteivät he viitsi, koska odottavat että valkoinen mies tulee tekemään kaivon.

Anonyymi kirjoitti...

Huovisen Havukka-aholaiset elelivät maailmassa, jossa ei joka talossa vielä ollut "maatalouspankkia", paskahuusia siis. Kuoliaaksinaurattajalla esmes ei ollut. Paskahuusi, paskoma-aitta näin lappilaisittain, ilmestyi 1800 luvulla maisemiin. Lappiin turistien vaatimuksesta, etelään tarpeesta kerätä paska pellolle levitettäväksi, yhdessä lehmänpaskan kanssa.

Idea paskahuusita on hieman kaupunkimainen ja sikäli varmasti vieras savannin asukeille. Sen idea, tarve ja hyöty pitää itse keksiä. Ehkä joku savannin edison sen vielä keksii. Kannettu vesi ei kumminkaan kaivossa pysy.

Pyssymies

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Pauli Vahteralle ja Pyssymiehelle & kiitos kommenteistanne.

Pauli: Kommenttisi ei hirvittävästi kannusta matkustamaan Afrikkaan. Toisaalta eihän minua huvita poistua Suomesta muutenkaan. Viimeinen lauseesi kertoo varsin hyvin siitä, miksi Afrikka ei kehity.

Pyssymies: Ei pysy kaivossa ja sama koskee koko kehitysapua.

Anonyymi kirjoitti...

Tämä tosin liittyy juttusi aiheeseen vain epäsuorasti, sen vuoksi että sen alla tunnisteissa esiintyy myös "lastensuojelu".
Mutta blogisivusi oikeassa laidassa esiintyy muiden kirjoittajien joukossa myös "Professorin ajatuksia". Oletko huomannut siellä olevan uusimman ketjun "Järkyttävää välinpitämättömyyttä"?
(https://professorinajatuksia.blogspot.com/2020/12/jarkyttavaa-valinpitamattomyytta.html)
Vaikkei se tähän ketjuun suoranaisesti liitykään, se kuitenkin liittyy omaan erikoisalaasi, lastensuojeluun. Tosin mahdollisesti kaikki tuossa kerrottu tapahtui aivan eri paikkakunnalla kuin missä Sinä toimit, niin että senkään vuoksi asia ei kuulu Sinulle. Mutta jos kuuluisi, mitä voisit tehdä? Vai etkö mitään, koska mihinkään toimenpiteisiin ei ole valtuuksia, tekivätpä "hoitoon" toimitetut mitä tahansa, mahdollisesti vielä pahempaakin?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Ano. Olen lukenut tuon jutun. Asiahan menee niin, että minä olen työssä lastensuojelulaitoksessa. Laitokset eivät tee huostaanottoja. Niitä tekevät lastensuojelun sosiaalityöntekijät. Eli meillä laitoksessa ei valitettavasti ole mitään mahdollisuutta reagoida noihin tapauksiin.