maanantai 16. heinäkuuta 2018

JOTAIN IHAN MUUTA LIII


Ja tähän tietysti ensiksi otsikon vaatima kuva:



Eikä tämäkään kirjoitus liity millään muotoa Li Anderssoniin. Kirjoituksen otsikoksi sopisi ennemminkin:

Ykä ja kadonneet asiat

Tällä blogillahan on lukijoita jopa tällä vuosituhannella syntyneissä, tosin pitämäni gallupin mukaan blogin lukijoitten keski-ikä lähentelee viittäkymmentä vuotta. Näin ollen ajattelin tässä hiljaisessa heinäkuussa käydä hieman läpi asioita joita joskus oli, muttei enää ei, ei ainakaan läheskään samassa volyymissa kuin joskus. Vanhemmat lukijat ne muistavat, nuoremmat ovat ehkä niistä lukeneet. Aloitetaan täysin randomissa järjestyksessä:

Kansakoulu



Ykähän kuuluu siihen välikoppamalliin joka aloitti koulutaipaleensa kansakoulusta ja siirtyi sitten myöhemmin peruskouluun. Kansakoulu kesti neljä vuotta ja sen jälkeen siitä siirryttiin joko oppikouluun jonka päässä oli ylioppilaskirjoitus tai sitten kansalaiskouluun joka puolestaan valmisti oppilaita ammattikouluun ja työelämään. (Ja tähän väliin huomautus eli äläs Ykä höpise sen huonon muistisi kanssa. Neljän vuoden jälkeen saattoi hakea oppikouluun ja kansalaiskouluun menijät kävivät kansakoulua kuusi vuotta. Kiitos aiheellisesta korjauksesta Anolle ja Kryptalle).

Peruskoulua on pidetty Suomen suurimpana koulu-uudistuksena ja samalla onnistumisena. Ykän mielikuvat kansakoulusta peruskouluun siirtymisessä olivat lähinnä se, että ruuan laatu ravintoympyrän myötä virallisesti parani mutta maullisesti heikkeni ja varsinkin peruskoulun yläasteelle siirryttyä häiriköt alkoivat pitää valtaa luokassa. Varsinkin naisopettajien tunneilla.

Ehkä se oli sitä edistystä. Trendihän on jatkunut ja lisääntynyt tähän päivään saakka. Silloin aikanaan löysättiin kuria ja sitten tuli ns. nuoriso-ongelma. Johon vastattiin löysäämällä kuria lisää ja se ongelma paheni. Jolloin löysättiin kuria lisää jne ja nyt ollaan tilanteessa jossa hyvin monelle nuorelle kannabis on lakritsia ja huumeet alkavat vasta amfetamiinista ja niitten johdannaisista. Ja niitä käytetään. Järkyttävän paljon.

Sunnuntaiajelut



Vielä 1970-luvun alussa niin Perskeleillä kuin muissakin kekkoslovakialaisissa perheissä harrastettiin usein sunnuntaiajelua eli lähdettiin tilavilla perheautoilla (esim. Toyota Corolla, Datsun 100, Lada 1200, Fiat 600, Ford Anglia jne.) ajelemaan sunnuntaiajelua ilman sen kummempaa päämäärää vain pelkästä ajelemisen ilosta. Sitten vuonna 1973 tuli se Jom Kippur-sota josta pikku-Ykäkin ymmärsi jo jonkun verran ja sen seurauksena tulleen öljykriisin myötä bensan hinta hyppäsi ja sunnuntaiajelut loppuivat siihen. Silloisessa energiakriisissä valtio antoi seuraavanlaiset määräykset:

·         asuin- ja toimistohuoneiden ylin lämpötila 20 astetta
·         myymälöiden ja työhuoneiden ylin lämpötila 18 astetta
·         varastojen ja teollisuustilojen ylin lämpötila 16 astetta
·         autotallien lämmitys kielletty
·         lämmitetyn veden käyttö uima-altaissa kielletty yleisiä altaita lukuun ottamatta
·         lumen sulattaminen kaduilta ja pihamailta lämmitetyllä vedellä kielletty
·         autojen lämmitys sähköverkosta kielletty alle 10 asteen pakkasella
·         liikkeiden näyteikkunavalaistus sallittu vain liikkeiden aukioloaikoina
·         moottoriteitä ei saa valaista

Sunnuntaiajelut taitaa olla sellainen perinne joka ei todellakaan koskaan enää palaa. Ikävä sinänsä. Perskeleillä ajeltiin mielellään pienemmillä teillä joita silloin vielä ei oltu asfaltoitu ja olihan sitä auton taakseen jättämää pölypilveä päheää katsella. Ajetaanks iskä vielä pikkunen lenkki hei joohan?

Ryyppy



Jos autoista puhutaan niin yksi kadonnut asia on tietysti ryyppy. Nykynuoriso – niin kuin isänsä ja esi-isänsä –  toki tuntee ryypyn mutta hieman toisessa mielessä. Se autoiluun liittyvä ryyppy eli rikastin oli kikka jolla lisättiin moottoriin menevää bensamäärää suhteessa ilmamäärään joka puolestaan auttoi käynnistyksessä varsinkin kylmillä ilmoilla. Ryypyt taisivat hävitä tavallisista autoista viimeistään 1990-luvulla. Kovasti vähenevä tai autoiluun nähden lähes hävinnyt ilmiö on myös:

Kaksitahtimoottori

Nykyisinhän noita kaksitahtikoneita on lähinnä moottorisahoissa ja muissa pienkoneissa mutta autoissa niitä ei Wartburgien jälkeen ole pahemmin enää ole ollut. Warreja ei teillä enää näy ja pois yhteisöllisestä kokemuksesta on jäänyt sen astmaatikon hengitystä muistuttava rhäähättät-rättärättä-hräähäähää-rättättäät-käyntiääni. Warrejen lisäksi jokainen kekkoslovakialainen muistaa aikanaan bensiksillä olleet kaksitahtibensa-automaatit:



Ja kun näissä moottoriasioissa liikutaan niin mennäänpä seuraavaan kadonneeseen asiaan eli:

Mopo



Mopollahan tässä tapauksessa tarkoitetaan oikeaa mopoa niin kuin kuvan Pappatunturia eikä näitä nykyisiä moposkoottereita jotka tappoivat suomalaisen mopotuotannon. Mutta 1970-luvulla Suomi oli vielä täynnä vanhoja kunnon mopoja. Joilla ajettiin ja urakalla ajettiinkin. Suomi liikkui mopoilla. Joita myös mainostettiin:



Ja tähän väliin on pakko heittää Sleepy Sleepersin Kesämopo.


Nykyisin jos sattuu vahingossa näkemään vanhan Pappatunturin niin se herättää hyvin nostalgisia tunteita Sliippareitten aurinkoisesta mopokesästä. Hyväkuntoiset pappatunturit ovat muuten nykyisin rahanarvoista tavaraa. Kypäräpakko mopoihin tuli joskus vuonna 1981 ja Ykän muistissa on erään vanhan mopomiehen lause kypärää ostaessaan: ”saiskos yhden avoauton katon, kiitos”.

Pysytään ajoneuvoissa ja muistellaan kaiholla postiautoa:



Postiauto. Tuo mainio oranssinvärinen sekajuna joka kuljetti kyydissään niin ihmisiä kuin postia ja joka oli varsinkin syrjäseudulla hyvin tärkeä liikkumisen väline. Postiauton kyyti oli tietysti hieman hitaampaa kuin silloin haja-asutusalueillakin varsin taajaan kulkeneiden muitten bussilinjojen kyyti sillä kuski pysähtyi tavallisten pysäkkien lisäksi tienpielessä sijaitsevilla yhteispostilaatikoilla ja nakkeli sinne parinkymmenenkin talouden postin kerralla. En muuten muista kuulleeni että niistä postilaatikoista olisi koskaan varastettu kenenkään postia. Postiauto kuskasi myös pikku-Ykää aikanaan Nyhtänköljän Laidanperälle jossa asusteli täti ja hänen maanmainio miehensä Tane.



Tuota postiautoa katsellessa lukija saattoi huomata toisenkin lähes kadonneen asian (joskus harvoin niihinkin vielä törmää) eli mustapohjaiset rekisterikilvet:



Näissä kilvissä oli se – ainakin pikkupoikaa miellyttävä – piirre, että rekkarista saattoi silloin alkukirjaimen perusteella nähdä mistä läänistä auto oli ja vieraampia rekkareita oli aina mukava bongata. Tosin auton ostajalle se ei ollut välttämättä niin mukavaa sillä muistini mukaan jos osti auton vaikka Kuopion läänistä ja asui itse Oulun läänissä niin auto piti rekisteröidä sinne uudestaan mikä tietysti aiheutti oman vaivansa.

Kekkoslovakiassa ainakin kesäisin näkyi sitten varsin paljon ruotsalaisia kilpiä ja niitten autojen kuskit puhuivat liki sataprosenttisesti suomea kun he olivat perheineen tulossa kesälomalle Saabin liukuhihnalta Trollhättanista. Lisäksi näkyi paljon (länsi)-saksalaisia kilpiä. Saksmannit harrastivat silloin varsin paljon Suomenmatkailua mutta se boomihan loppui jo kauan sitten. Mikä lie sen innon lopettanut? Nyt tilalla on venäläisiä kilpiä. Tosin venäläiset taitavat ostaa suomalaisista kaupoista paljon enemmän kuin nuukana tunnetut saksalaiset silloin aikanaan.

Siirrytään yhdistettyyn ajoneuvo- ja päähinemuotiin. Kekkoslovakialainen hoksaa kyllä mistä on kyse ilman valokuvaakin:



Kyseessähän on tietysti vanha kunnon lättähattu, tunnettu myös nimellä kiskobussi ja sellaiselta sen kyyti kuulostikin sillä tilat olivat sen verran pienet että kiihdyttävän moottorin ääni kuului selkeästi matkustamoon ja muutenkaan matkanteko ei tuntunut varsinaisesti junalta vaan raiteilla liikkuvalta linja-autolta. Liekö sanonta ”toimii kuin junan vessa” tullut lättähatusta sillä sen vessassahan ei pöntön pohjalla ollut edes sitä isompien junien vaunuissa ollutta luukkua jota painettiin jalkavivulla vaan pelkkä reikä josta niin pienemmät kuin isommat terveiset menivät suoraan kiskoille. Sai sen vessan sentään kuitenkin huuhdeltua. Luonnollisesti niin lättähatun kuin muittenkin matkustajajunien kulkua turvasi junan kissa, jonka merkityksen tietää ainakin Kekkoslovakiassa asunut ja sen rautateillä matkustanut.

Laitamme tähän väliin musiikillisen tietoiskun.



Vuonna 1977 päätettiin että nyt oli aika ikiomalle suomalaiselle varhaisteinihysterialle. Niinpä perustettiin Bamboo-yhtye jonka ensisingleä jaettiin lättymuoville painetulla singlellä silloisen Help-lehden välissä. Möllipojat käyttivät tietysti orkesterista nimeä Pumpaa. Siihen aikaan asioille sai irvailla huomattavasti enemmän kuin nykyisin kun ei vaan irvaillut UKK:lle, YYA:lle tai kirkolle.




Tulemattahan se teinihysteria jäi. Koko idea oli vähän väkisin väännetty.  Ehkäpä aika ei ollut vielä muutenkaan kypsä ja eihän tuo kappale mihinkään musiikkihistorian merkkiteoksiin kyllä kuulu. Seitsemän vuotta myöhemmin aika oli sitten kypsä ja alkoi Dingo-hysteria. Ja silloin kaikki muut kuin hysteriaan osallistuneet olivat myös täysin kypsiä. Kertakaikkisen kypsiä. Musiikillinen tietoisku päättyy.

Musiikkiahan varten tarvitaan jonkunlainen äänentoistoväline ja sitä myötä pääsemme seuraavaan kadonneeseen asiaan eli c-kasettiin. Jos vuonna 1974 Nuorten Sävellahjasta purkkaa ja jytää äänittäneelle pikku-Ykälle oltaisiin sanottu että tiedäkkös Ykä, vuonna 2018 tuo kasetti on harvinaisempi kuin jalkarätti naisten korkokengässä niin kyllä Ykä olis ihmetellyt. Olihan tuo kasetti sentään ihan uusinta uutta. Siihen saattoi äänittää päällekin. Taitaa tuon väitteen esittäjä olla semmonen häiriintynyt, niin kuin Kekkoslovakiassa oltiin alettu nätisti sanoa. Hulluiksihan niitä ennen tavattiin nimittää.



Laitetaan tähän vielä sukupolvitesti. Millä lailla nämä kaksi asiaa liittyvät toisiinsa?

C-kasetin tavoin myös vinyylilevy alkaa olla historiaa, tosin se kuulemma elää nykyisin pienimuotoista renesanssia. Vinyylilevyn katoaminen on jokseenkin ikävää sillä sen kuuntelemiseen liittyi omanlaisensa hartaus ja keskittyminen. Eli ota levy pussista varovasti reunoista kiinni pitäen, aseta levy lautaselle, pyyhi pölyt miljoonaharjalla, siirrä sitten äänivarsi paikalleen ja ala nauttia. Siks toiseks – sanotaan mitä sanotaan – niin vanhoissa vinyylilevyissä jotka oli vielä äänitetty analogivehkeillä nyt vaan kertakaikkiaan on parempi soundi. Lisäksi vinyylilevyt olivat sen kokoisia että levyjen kannet (varsinkin tuplakansilla) olivat varsin tyylikkäitä taideteoksia. Nykyisinhän myös cd-levy taitaa olla siirtymässä historiaan ja lähes kaikki musiikki on nollaa ja ykköstä. Tylsää. Vinyylilevyaikana muuten ei ollut olemassa autotunea joten laulajan piti ihan oikeasti osata laulaa.



Ykän ensimmäinen levysoitin oli tommonen Garrard. Se sitten lyötiin DIN-piuhalla kiinni Philipsin monoradiomankkaan joka toimi kaiuttimena ja johan jytäsi. Soundit olivat loistavat kun ei paremmistakaan tiennyt.

Jos siirrytään audiopuolelta videopuolelle niin myös VHS-nauhuri on jo myös muinaista esihistoriaa. Silloin 1980-luvullahan se oli uusinta uutta ja sen avulla me sällit saatoimme tutustua kopionkopionkopiona esitettyihin korkeakulttuuriteoksiin niin kuin esmes Texas Chain Saw Massacre ja Evil Dead. Perskeleillä ei videonauhuria ollut ennen kuin 1980-luvun lopulla mutta saattoihan videovuokraamosta vuokrata movieboxin.



Allekirjoittanuthan ei ole kovin hyvä tulevaisuuden ennustaja mutta kerran osuin oikeaan. Elettiin joskus 1990-luvun alkuvuosia ja saunottiin & törpöteltiin tutulla jätkäporukalla yhden kaverin kotona. Hepulla oli jo ihan oikea internet eli siis sellainen höyrymodeemi joka pisti yhteyttä etsiessään brldstwllwllwiiwöö ja joka latasi varsinkin ulkomailta kuvaa senttimetrin verran viidessä sekunnissa.

Silloinhan elettiin videovuokraamojen kulta-aikaa ja minä siinä saunatauolla totesin että se on jätkät silleen että jos tuo internet saa kapasiteettinsa nousemaan niin se muuten syö joskus tulevaisuudessa nuo videovuokraamot kokonaan pois. Häiskät totesivat että älä sinä jätkä jauha paskaa. Ei semmosta koskaan tapahdu. No, nyt on Netflixit, pelit ja meisselit eikä videovuokraamoita enää paljonkaan ole.

Jos äänentoistolaitteista puhuu niin radiohan on sellainen ja sieltä tulee, no, totanoin radio-ohjelmaa. Ja yksi ohjelmiston muoto joka on koko lailla kadonnut on radiokuunnelmat. On niitä varmaan vielä nytkin mutta eivät ne nykyisessä radiokanavien tulvissa erotu eikä Ylen ohjelmistoa viitsi enää kuunnella sillä sen jälkeen joutuu desinfioimaan kaiuttimet ja se on pirun työlästä. Kekkoslovakian aikaan kun oli vain yleis- ja rinnakkaisohjelma niin kuunnelmiakin tuli kuunneltua enemmän ja siellä oli siihen aikaan varsin laadukasta tavaraa. Ainakin se tuntui sellaiselta.

Oli tietysti paljon yksittäisiä kuunnelmia ja sitten pitempään jatkuneita niin kuin vaikka Kantolan Perhe. Pikku-Ykän suosikkeja olivat tietysti Knalli ja Sateenvarjo joka sisälsi loistavan tutkaparin eli Kauko Helovirta ja Pekka Autiovuori.



Toinen mainio joskin lyhyempi oli Elmo-kuunnelmat jossa Kauko Helovirta oli myös mukana ja hänen aisaparinaan oli Jarno Hiilloskorpi.

Sekä radion, television ja muitten audiovisuaalilaitteitten hankkimiseen tarvitaan tietysti rahaa. Ja siitä päästään seuraavaan (valitettavasti) kadonneeseen asiaan eli Suomen markka.



Suomihan siirtyi omasta rahastaan federalistiseen liittovaltioutopiaan perustuvaan euroon, menetti siinä samalla mahdollisuuden kikkailla valuuttakurssillaan ja kaikki tehtiin kansalta kysymättä. Siinä tietysti alettiin samalla romuttaa Suomen itsenäisyyttä eikä EU:n puolesta äänestäneet varmaankaan äänestäneet kyseisen asian puolesta. 

Jos palataan audio- ja videovälineisiin niin nehän siirtävät tietoa ihmiseltä toiselle. Tiedonsiirtoväline on myös kirje, joka alkaa olla historiaa sekin.



Koska lukija on viimeksi saanut kirjeen? Siis nyt ei kirjeellä tarkoiteta mitään sähkölaskua vaan yksityishenkilön käsin kirjoittamaa ja lähettämää kirjettä. Onko tullut tällä vuosituhannella? Taisi käydä niin että sähköposti teloitti kirjeen ja nämä nykyiset älykännykät ampuivat vielä viimeisen armonlaukauksen. Suuri sääli sinänsä sillä kirjeen myötä alkaa kadota myös kaunokirjoitus. Eihän sitä opeteta enää koulussakaan. Kun elämme tätä sähköisen median aikaa niin moni siihenkin liittyvä ilmiö on jo kadonnut. Nuoremmat sukupolvet voisivat tehdä aiheesta oman blogikirjoituksensa mutta itse keskityn kysymään että kuinka moni lukijoista muistaa tämän:



Ja ehkä nyt on vuoro kulinaristisen tietoiskun joka ei keskity varsinaisesti historiaan vaan nykyaikaan. Annetaanpa puheenvuoro hetkeksi Hotelli Yrjöperskeleen chefille Pauno Bläädille:



Kiitos, Ykä. Siis meikäläisen pääidea Hotelli Yrjöperskeleen chefinä on se että se on hävytön nälkä joka ei meidän ruualla lähde, ruuanlaitto aloitetaan ottamalla nyrkillinen voita ja virallista ravintoympyrää käytetään keittiössä tikkatauluna. Olen tietysti valmis kokeilemaan uusiakin asioita mutta jotkut asiat ovat pyhiä. Siksi halusin kertoa järkytyksestäni. Onhan nimittäin niin että karjalanpiirakat ja munavoi ovat sellainen yhdistelmä että siitä ei eväs paljon parane. Mutta olen vasta viime aikoina saanut selville sellaisen seikan että löytyy ihmisiä jotka käyttävät munavoihin margariinia! Margariinia, Herra nähköön! Tuollaisesta pyhäinhäväistyksestä joutuu ilman muuta Tsuhnan Helvettiin ja jos moiseen syyllistyy ammattikokki niin sitten sitä helvettiä tulee vielä kovennettuna. Että sen minä vaan halusin sanoa. Perusarvot kunniaan, perkele! Voi ruuanlaittoon ja biodiesel johonkin muuhun.



Kiitos, Pauno. Kieltämättä jo ajatus tuntuu hirveeltä. Tuo olis vähän sama jos tekis joulukinkun sahanpurusta ja gelatiinista kellarissa kuuden viikon kylmäkypsytyksellä. Mutta jos pysytään kulinaristisissa asioissa niin hyvät säilykkeet on mainittu jo ennenkin mutta ikävä kyllä myös pannukahvi alkaa olla last millenium. No joo, myydäänhän sitä vielä kaupassa mutta harvoinpa tuota saa ja itsekin on ollut jo pitkään niin laiska että tyytyy laittaman sen perhanan kurluttimen päälle.

Pannukahvin keittohan oli vähän samanlaista kuin vinyylilevyn kuunteleminen. Siihen piti keskittyä. Kahvin kanssa erityisesti siksi ettei kahvi kiehu hellalle. Sitten kahvi piti vielä selvittää eli sitä kaadettiin kupillinen täyteen ja laitettiin takaisin pannuun. Lopulta pannu laitettiin pannunalustan päälle siksi aikaa että porot laskeutuivat ja pannun päälle laitettiin myssy.



Ja olihan se ihan muuta toista kuin tämä suodatinkura. Sitä saattoi laittaa termospulloonkin ja se säilyi sielläkin juotavana. Termospullona oli tietysti vanha uskollinen Airam, jota myydään vieläkin mutta en ole varma myydäänkö sitä aidolla korkkikorkilla.

Palataan jonnekin vuoteen 1974 ja kaivataan kovasti nyt jo kadonnutta asiaa eli möllipoikien vapaa härvääminen ja höhlääminen. Mehän kun lähdettiin kotoa ulos niin porukat sanoi että kahdeksalta kotio. Siitä pidettiin kiinni. Olihan meillä käsissä rannekellot ja me tunnettiin kellotaulu mikä sekin alkaa olla nuoremmissa sukupolvissa katoavaa kansanperinnettä. Mutta siihen se vahtaaminen sitten jäikin. Vanhemmat antoivat meidän puuhata mitä puuhattiin. Milloin pelattiin jalkapalloa, milloin kiikkupalloa, milloin kiivettiin puissa, milloin ryömittiin ojissa sotapelin tiimellyksessä, milloin oltiin paikoissa joissa meillä ei ollut lupaa olla ja milloin mitäkin. Ja aina pikkupojan naurunkätkätyksen säestämänä. Rupia ja mustelmia tietysti tuli mutta ei siitä kukaan ambulanssia soittanut eikä muutenkaan ihmetellyt. Sen ajan vapaan härväämisen symbolina voisi pitää tykinjyskyä:



Netistä sentään löytyi yksi kuva sen ajan tykäristä. Se oli kunnon jyty verrattuna myöhemmän ajan lussuihin jotka nekin on vissiin kielletty. Sen ajan kiinanpommista ei löytynyt kuvaa, ne oli semmosia tummanharmaita, pitkiä ja melko ohkaisia. Nykyisestä ylisuojelemisesta voisi sanoa että on harmi ettei 17-vuotiaat pääse enää vapaaehtoisena armeijaan. Jos pääsisi, niin oltaisiin tilanteessa jossa se 17-vuotias voisi palveluksessa ollessaan vaikkapa ampua panssarintorjuntaohjuksen tai räjäyttää 20 kilon hävityspanoksen. Mutta lomilla hän ei alle 18-vuotisena voisi ostaa tähtisadetikkuja.

Nykyisin vältetään viimeiseen asti ettei mukuloille tule rupia polviin tai hiekkaa suuhun. Ei sillä saada aikaiseksi muuta kuin avuttomia ja allergisia. Veikkaan että jossain vaiheessa tulee laki että vanhempien pitää pyyhkiä muksujensa perse aina kuusivuotiaaksi saakka kunnes eskarissa sitten yliopistokoulutettu anaalihygienian maisteri opettaa lapsukaiset pyyhkimään hanurinsa ohjeistuksen mukaisesti ja samalla lapset saavat elämänsä ensimmäisen lupakortin. Joita sitten heidän elämänsä aikana kertyy no, kirjaimellisesti paskaan asti sillä eihän ilman virallista sertifikaattia saa pian piereskelläkään.



Ehkä tähän väliin, asiaan hieman liittyen sopii Sleepy Sleepersin kappale Äiti.



Mainitaan tähän lopuksi vielä yksi kadonnut asia. Eli usko tulevaisuuteen. Unohdetaan haittamaahanmuutto ja sen semmonen mutta vielä 1970- ja 1980-luvulla elettiin aikaa jolloin sama työpaikka kesti parikymppisestä eläkkeelle ja ihmiset saattoivat oikeasti toteuttaa haaveen omakotitalosta, autosta ja kesämökistä. Silloin uskottiin tulevaisuuteen ja perustellusti. Vuonna 1975 Kekkonen runttasi pystyyn hätätilahallituksen kun Suomessa oli 60.000 työtöntä. Se sai aikaan mielikuvan että kansalaisista oikeasti välitetään.

Suuren Laman jälkeen useamman sadan tuhannen työttömän määrä ei aiheuta hätätilaa vaan se on muuttunut uudeksi normaaliksi. Vuonna 2000 syntyneille se, mikä oli pikku-Ykälle itsestäänselvää alkaa olla heille vain haaveunta. Tulevaisuudenuskoa ei oikein osaa symbolisoida kuvalla. Siitä on jokaisella oma kuvansa. Laitetaan siis kuva siitä, mitä saatiin tilalle:



Leipäjono Myllypurossa

Samaan aikaan kun suomalaiset jonottavat leipää on elintasosiirtolaisten elättämisen arvostelu määritelty vihapuheeksi.

Ajat muuttuvat, asioita tulee ja asioita katoaa. Mutta nuo kaksi viimeistä eli pikkupojan sähläämisvapauden ja uskon tulevaisuuteen minä haluaisin takaisin. Näinköhän niitä enää koskaan näkee?

Lopuksi toivotan herrat Trump ja Putin tervetulleeksi Suomeen. Neuvotelkaa kaikessa rauhassa ja toivottavasti joku kertoo teille että Suomen valtamedia ei ihan täysin vastaa suomalaista ajattelua. PT-Media puolestaan teki hyvän katsauksen ”suurmielenosoituksesta”.

57 kommenttia:

Yksi Turkkulaanen kirjoitti...

Kunpa tässä kerrostalokuutiossa saisikin lämpötilan niin alas kuin 20°C, edes talvella! Perhana kun vaikka kuinka käännän patterien termostaatit minimille täällä saa kärvistellä 26°C lämmöissä!

Yksi Turkkulaanen kirjoitti...

Kirje? Taisi olla joskus 1990-luvulla.
Kaunokirjoitus? Jos minun äidinkielenopettajaltani kysyt, tämä termi ei koske minua lähellekään. Mutta omat töherrykseni ovat loppuneet viime vuosituhannen puolella, enimmäkseen.

Margariinista, seuraavaa. Kun istuin Ravitsemus / Aineenvaihdunnan luennolla 1981 Turun Yliopiston Lääketieteellisen Tiedekunnan luentosalissa, minulle kerrottiin, että margariinin rasvahapoista osa on sellaisia, mitä mikään tunnettu entsyymi ei pysty käsittelemään, mistä syystä elimistö (oletettavasti) ainoastaan säilöö ne. Yritin tätä tietoa jakaa, sen otti vastaan kuka otti.

Joo, minulle(kin) tuli monta kertaa nuorempaa poikaa kasvattaessa semmoinen tunne, että täytyy varoa ettei sossutädit tule ja vie poikaa minne tahansa.

Ja loput... ei minulla ole mitään lisättäää, eikä poistettavaa.

QroquiusKad kirjoitti...

Näistä roomalaisin numeroin listattavista Ihan Muista Asioista tulee totaalisen off-topicina mieleen tämän saksalaisen kansanlaulun kertosäe, jossa listataan menneiden aikojen hallitsijoita kehottaen toki olla ottamatta heitä liian vakavasti:

https://www.youtube.com/watch?v=hx0r0R6q5YQ

Kertosäehän (joka alkaa puolen minuutin kohdalta) kuuluu näin:

"Kaarle III
Kaarle VIII
Kaarle LIII
Kaarle ah-hah-hah-hah-hah-hah
Kaarle DIII
Kaarle MIII.."

Tai jotenkin tuohon tapaan tuo Wanhain Caarlein ylistys etenee?

Vakavasti ottaen, en ehtinyt aloittaa koulutietäni kansakoulussa, mikä on ehkä oikeastaan hyvä asia:
en tiedä, millainen olisi ollut järjestelmä, jossa olisin neljännen luokan jälkeen päässyt oppikouluun pahimpien nyrkki-yrkkien ulottuvilta.

Skoottereita suhaa jatkuvasti ympäriinsä täällä Radanvarsikaupungin kadulla, mutta kyllä niiden kuskit ovat teinityttöjä:
mopopojat ajavat ainakin täällä mopoilla, joiden kaksitahtinen WÄÄÄÄÄ-julistus on omalla tavallaan tiettyä harmoniaa rikkova. Skootteridutterit ovat todellakin hiljaisia.

Postiautolla matkustin kerran isäni pohjoissuomalaisesta lapsuudenkodista eli ukkilastani eräänä kesänä kotiin oltuani siellä ukin (mummi oli kuollut ollessani kaksivuotias) hoivissa. Lättähatulla en koskaan ehtinyt matkustaa:
kesälomamatkani Tuppukylästä Radanvarsikaupunkiin kulkivat kaukojunien Sinisillä vaunuilla (joita tulee ikävä) ja lähiliikenne paljolti sukulaisten autokyydillä.

Piironginlaatikossani on ainakin yksi tyhjä C-kasetti. Se ei koskaan saanut sille tarkoitettua käyttöä toisin kuin VHS/DVD-laitteeni, jonka hankin tällä vuosituhannella nimenomaisena tarkoituksena polttaa 1960- ja 70-luvun taitteen kaitafilmeiltä viime vuosituhannen lopulla VHS-muotoon siirretyt vauvahaisuuteni sekä olemassaoloani edeltäneet taltioinnit levylle.
Sekä VHS:t että DVD:t ovat hyllyssäni, samoin laite TV-tasoni alla odottamassa parempaakin käyttöä kuin pelkkä DVD:n katselu.

Markkoja minulla on kokoelmassani kokoelmassani seteleinä ja kolikkoina jopa vanhemmalta ajalta mitä itse ehdin käyttämään. En tiedä mitä niistä oltaisiin valmiita maksamaan, eikä se minulle kuulu:

Minulla ei ole omia lapsia, mutta on testamentti jolla veljeni lapset perivät minut.

Voisinpa antaa heille perinnöksi jotain paljon arvokkaampaakin, kuten itsenäisen kansallisvaltion.

Kumitonttu kirjoitti...

Sellainen asia on mainitsemisen arvoinen, että poliisi on muuttunut vanhoista ovelista reinikaisista munattomiksi jussihuhteloiksi. Ennen poliisia pelkäsivät rikolliset, nyt yksilönvapauden kannattajat.

Vittuuntunut NettoVeronmaksaja kirjoitti...

Lomat lusittu.
Ihmis-Suomesta lähtiessä n. klo 20 varjolämpötila ulkona +28c.
Ja asumiskuutioon saavuttaessa n. klo 01 sisällä +29c.

Anonyymi kirjoitti...

Terve ja kiitokset taas tähän väliin ehkä parhaasta blogista ettei unohdu.

Olen itsekin miettinyt tuota saksalaisturistien katoamista ja tulin siihen tulokseen,
että ne turistit olivat vanhoja lapin puolustajia jotka ihastuivat maisemiin ja päättivät
aika ajoin palata koluamaan tuttuja paikkoja perheineen.
Kovin suurta meteliä tuo sukupolvihan ei sotamuistoistaan pitänyt kun varsinkin saksassa oli kovasti pois muodista, mutta ukkoja siellä oli silloin saksasta paljon ja monella reissu oli pitkä.
Vähän niinkuin innokkaimmat suomalaisetkin veteraanit vähän väliä ovat hypänneet karjalan metsissä ja itselläkin on pieni kaipuu mennä syömään jätskit ja kaffeet balkanille jonnekin vanhan posen paikalle ja miettiä siinä samalla että ehkä se tehty työ oli tekemisen arvoinen.

Erkki

vieras kirjoitti...

Minä keitän pannukahvia niin kuin Pauligin videolla:

https://www.paulig.fi/inspiroidu-opi/kaikki-kahvista/valmistus/pannukahvi

Minä laitan kahvinpuruja veteen suhteessa yksi mittalusikallinen yhtä desiä kohti. Jos laittaa vettä saman verran kuin suodatinkahvissa niin siitä tulee liian laihaa. Kahvi on pannujauhatuksella karkeampaa kuin suodatinjauhatuksella, joten puruja kannattaa laittaa enemmän jos ei halua laihaa pannukahvia.

Yleensä annan kahvin olla myssyn alla kymmenen minuuttia ennen kuin alan kaataa sitä.

Ennen tein niin että pistin heti alussa purut kylmään veteen ja keihautin sen. Sitten annoin pannun seistä kymmenen minuuttia myssyn alla. Tästä tuli usein kitkerämpää kahvia kuin tuolla Pauligin ohjeella tehtynä.


Maanantaina ykköskanavalla on pitkin päivää ohjelmia Trumpin ja Putinin tapaamisesta. En katso. Mieluummin seuraan tapahtumaa Homman keskusteluketjusta, vaihtoehtomedioista eli "vihasivuilta", nuivien sometileiltä ja blogeista, sekä Trumpin ja hänen mukana olevien sometileiltä.

Fox on ainoa iso amerikkalainen kanava joka ei bashaa Trumpia ja republikaaneja ja konservatiiveja. Ei se niitä pokkuroikaan eikä tarvitsekaan. Mutta se on ainoa jota viitsii seurata asian tiimoilta.

https://twitter.com/FoxNews

https://twitter.com/foxandfriends

https://twitter.com/FoxNewsSunday

Jaska Brown kirjoitti...

Kiitoksia virtuaalipostista.
Kaksitahtimoottorista tuli mieleen, että tässä vähän toista viikkoa sitten maantiellä vastaan ajeli ihka aito Wartburg ensi kertaa vuosikausiin. Entäs Wankel? Hurjimmat veikkailivat silloin, että näinköhän parinkymmenen vuoden päästä enää nelitahtia onkaan vaan kaikki ovat siirtyneet Wankeliin. Eipä ole niiden joidenkin Mazdojen jälkeen tietääkseni näkynyt.
Ryypystä kysäisin taannoin eräältä 2000-luvulla ajokorttinsa saaneelta että tiedätkös mikä se on. Eipä tiennyt.
Möllipoikien vapaa härvääminen ja närvääminen on kyllä muuttunut. Muistelin just tossa eilen uimarannalla, kun minä ja naapurin poika sotkettiin fillareilla yhtenä kesänä useinkin uimaan neljän kilsan päähän ja tultiin takasin sitten kun muistettiin. Minä olin 11 ja naapurin poika 9. Nyt ei omia lapsia kävisi mielessä päästää uimarannalla silmistä edes minuutiksi. Eikä ne sen pöljempiä ole kuin me oltiin, taitavat piru vie olla fiksumpiakin.

Krypta kirjoitti...

Ihana paluu menneisyyden kadonneisiin aarteisiin, mutta jäin kaipaamaan yhtä eli kauppa-auto, joka pysähtyi tietyn maitolaiturin viereen ja lähitalojen asukkaat hakivat elintarvikkeita ja vissyä, sitruunasoodaa tai jaffaa, joissa oli repäistävä korkki.

Sitten täsmennys kansakouluun. Neljänneltä luokalta siirtyvät jatkoivat viisi vuotisessa oppikoulussa, jonka jälkeen oli kolme lukiovuotta. Ne, jotka eivät siirtyneet oppikouluun, jatkoivat kansakoulua vielä kaksi vuotta ja siirtyivät sitten kansalaiskouluun, joka alkuun oli kaksi vuotinen, mutta siirtyi jo 60-luvulla kolmivuotiseksi.

Airam ei ole enää Airam. Muovikorkki ja viimeisin, joka meillä oli, räjähti, kun sisään kaatoi lämmitettyä glögiä, joten saa airam jäädä meidän toimesta hyllyyn.

Anonyymi kirjoitti...

Kirjoituksessasi oli ainakin yksi ilmeinen asiavirhe. Kansakoulu nimittäin oli kuusivuotinen, vaikka jo sen neljännen luokan jälkeen osa oppilaista, viimeisinä aikoina jopa yli puolet, siirtyi pääsykokeen läpäistyään oppikouluun. Mutta loput jatkoivat kansakoulussa vielä kaksi vuotta, elleivät sitten pyrkineet oppikouluun seuraavana vuonna uudestaan. Kansalaiskouluun mentiin, jos mentiin, vasta kansakoulun kuudennen luokan jälkeen, eli oppilaidensa iän osalta se vastasi nykyistä peruskoulun yläastetta.

Anonyymi kirjoitti...

C-kaseteista puheen ollen: eiväthän ne vielä suinkaan kadonneet ole. Kyllä minullakin yhä on sellaisia, ja olen aivan äskettäin vieraisillakin nähnyt niitä muiden kotona.
Taitaa kyllä olla totta, että sellaisia ei enää myydä missään, sen enempää tyhjiä, itse äänitettäviä, kuin valmiiksi äänitettyjäkään, joihin oli tallennettu tunnettujen muusikkojen esityksiä. Mutta vanhat kasetit ihmisten kodeista eivät ole kadonneet minnekään, ja voi niitä yhä kuunnellakin, kunhan vain on käytössä sellainen radiovastaanotin, jossa on mukana myös kasettiasema. Ja sellainen kyllä on eräissä uusimmissakin malleissa.

Toinen c-kasetteja jossakin määrin muistuttava asia ovat kaitafilmit. Niitäkin oli aikoinaan joka kodissa, ja niihin kuvattiin yhtä ja toista, jota sitten katsottiin projektorilla.
Ne palautuivat mieleeni, kun isäni jokin aika sitten ilmoitti löytäneensä eräästä komerosta vanhan kaitafilmikameran. Hän kysyi, tekeekö sillä enää mitään.
Kysymys ei ollut siitä, oliko se sinänsä vielä toimintakunnossa. Ilmeisesti kyllä oli, pölyyntynyt vain. Mutta onko mistään enää saatavissa sellaisia kaitafilmirullia, joille sillä olisi voinut kuvata? Valmistaako mikään tehdas niitä enää, ja onko niitä enää myynnissä missään? Ja vaikka myytäisiinkin, kehitetäänkö niitä enää missään liikkeessä? Jos vastaus näihin kysymyksiin on kielteinen, se kamera on hyödytön, vaikka se olisikin vielä täysin kunnossa.
Jos hän olisikin löytänyt kaitafilmiprojektorin, sillä ainakin olisi ollut käyttöä, sillä vanhoja kaitafilmejä hänellä kyllä edelleen oli pöytälaatikossa. Tosin osan niistäkin hän oli jo kauan sitä ennen kopioinut videoille.

Terho Hämeenkorpi kirjoitti...


Perskele, kun tuota tekstiä lukiessa tahtoo silmät hämärtyä väkisinkin... Vaikka oonkin parisenkymmentä vuotta Ykää vanhempi, niin kaikki nuo käyvät pelit ja inhimilliset vehkeet tunsin toki. Myös vanhempia, kuten esim. kolurattaat, heinäseipäät, sontatuonkiot ja pokasahasavotat (joissa isä kävi).

Meikäläisen isä oli jo valmiiksi siviilissä invalidisoitunut, niin että ei sotahommiin päässyt, mutta sai kuitenkin erään mielenkiintoisen lahjan: Nimittäin meni äidin kanssa kihloihin 30.11.1939 ! Saivat häälahjakseen talvisodan; kutsuttiinkin toki helmikuussa syyniin, mutta siellä todettiin, että pannaas tämä kotikylänsä kansakouluun puutyön opettajaksi. Niin meni isältä (olen kuullut) sotavuodet ja siinä sivussa tuli rakennetuksi se minunkin sittemmin tuntemani kotimökki.

Oishan noita, mutta jatketaan taas toiste.

Joppos123 kirjoitti...

Paljon on Ykä listannut vanhoja, omassakin muistissa olevia vanhan ajan ilmiöitä ja kapistuksia.
Lättähatulla tuli aikoinaan paljonkin matkusteltua ja postiautolla mummolaan. Omat eväät piti olla mukana kun ei noissa kiskobusseissa ollut ravintolavaunuja.
Koulu tuli aloitettua peruskouluna vuonna -74, pienessä 4 luokan koulussa, keväisin ja syksyisin pelattiin välitunneilla fudista ( mitä nyt joskus vähän nujakoitiin) ja talvella hiihdettiin peltoa ympäri kilpaa.
C-kasetit ja vinyylit ovat aikoja sitten hävinneet maailman melskeisiin.
-80 luvun alussa sakemanneja pyöri ainakin Vehmersalmella todella paljon. Kaverin isällä oli vähän parempia mökkejä Suvasveden rannalla juuri Saksalaisia varten.
Liekkö legendaa mutta silloin kerrottiin tarinaa siitä kuinka sakut tykkää etenkin teiden varsilla olevista ilmaiskioskeista, joista maidot ja voit sai ilmaiseksi, Tummeli niminen sulatejuusto oli kuulemmma sheissea.
Sen tiedän kuitenkin, että isoisäni 3 päivää väkertämä katiska nähtiin viimeisen kerran sakemannien auton katolla matkalla kohti Germaaniaa.
Pappatunturin, jopa sen kaksivaihteisen (kahvavaihteet)sai pikkuisen virittämällä kulkemaan ihan helvetisti, jäi soliferit ja Raisut kuin seisomaan.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Yhel Turkkulaasel, Qroquius Kadille, Kumitontulle, Vittuuntuneelle NettoVeronmaksajalle, Erkille, vieraalle, Jaska Brownille, Kryptalle, Ano1:lle, Ano2:lle, Terho Hämeenkorvelle ja joppos 123:lle & kiitos kommenteistanne.

Yksi Turkkulaanen: Ja noihin aikoihinhan niin voi kuin kananmunat olivat Herrasta Perkeleestä. Nythän se ei enää ole ihan niin. Sossutätien ja varsinkin sääntönikkareitten innostus vaan kasvaa päivä päivältä.

Qroquius Kad: Minä muuten olen kuullut tuon kappaleen joskus mutta en muista missä. Jotenkin nuo roomalaiset numerot vaan minusta sopivat näihin otsikoihin. Kaljupäisten uutishavaintojen kohdallahan pian sataset paukkuu. Minä kun aloitin kansakoulussa niin tiesin toki silloin että se ei jatku kuin kaksi vuotta joten sitä hakua oppikouluun ei tullut edes ajateltua. Kaukojunien sinisiä vaunuja on minullakin ikävä vaikka eihän tässä junalla ole aikoihin tullut reissattua. Sitä on niin tottunut ajamaan autolla. Ehkä itsenäisten kansallisvaltioitten aika tulee vielä. Ensiksi tään EU:n täytyy vaan romahtaa. Mikä on romahduksen hinta niin rahassa kuin veressä onkin sitten toinen asia.

Kumis: Valitettavan totta ja Suomi on muutenkin muuttunut jatkuvasti säädellymmäksi maaksi.

VNV: Meillä pihalla +30c. Jumala siunakkoon sitä joka keksi ilmalämpöpumpun.

Erkki: Kiitokset sinullekin. Luulen että veikkauksesi osuu kohdalleen. Silloinhan saksmannit aika paljon yöpyivät teltoissa tai asuntovaunuissaan ja kulku oli siihen nähden halvempaa. Nyt Lappi satsaa lasketteluun ja saksmannille tulee halvemmaksi mennä alpeille.

vieras: Minäkin myös laitoin porot vasta kiehuvaan veteen. Mitä tulee Trumpin ja Putinin tapamiseen se on oikeastaan ihan yksmonta mitä suomalaiset siihen sanovat. Eiköhän tapaamisen anti ilmoiteta myöhemmin jos sellaista on.

Jaska: Virtuaali-olkaahyvät. Virtuaali-Kusti polkee. Warrea ei kyllä enää pahemmin näy ja Trabantejahan meillä ei oikeastaan koskaan ollutkaan. Muistan Wankelin hyvin ja sillehän todellakin luvattiin ruusuista tulevaisuutta. Tehosuhdehan siinä oli selvästi parempi kuin ottomoottorissa. Käsittääkseni sen ongelma oli se että moottorin metalli ei oikein kestänyt tehoja ja osat tuppasivat hajoamaan. Mitenkähän tuo nykyisellä metallurgialla mahtaisi pelittää? Sitä minä en tiedä, että missä vaiheessa se ylivarovaisuus mukuloitten kanssa oikein alkoi.

Krypta & Ano1: No niinhän se virhe siellä oli. Virhettä ei korjattu vaan lisäys laitettu niin muistan jatkossa muistella tarkemmin. Kiitokset huomautuksesta.

Krypta: No hemmetti, myymäläauto unohtui. Se olis ilman muuta kuulunut mukaan. Taidanpa laittaa asian tiimoilta Ykän ja Lötjösen taas aikamatkailemaan. Airamin termareille on siis käynyt niin kuin Nokian kumisaappaille. Kummatkaan ei kestä kuin vuoden.

Ano2: Minun käsittääkseni vieläkin on valokuvausliikkeitä jotka pystyvät siirtämään kaitafilmit dvd:lle. Kannattaa ottaa selvää. Muistan kyllä hyvin ne silloiset kaitafilmikamerat. Niitä oli varsin usealla perheellä. Meillä kylläkään ei, mutta naapureilla oli. Pitäiskin ottaa yhteyttä ja kysellä onko filmit säilyneet.

Terho: Paljon asioita jäi tietysti muistelematta ja sinun ikäpolvesi kaverit osaisivat tehdä omista pikkupoika-ajoistaan varmaan messevät muistelmat.

joppos 123: Yksi asia muuten mikä lienee varmaan vähentynyt/kadonnut ovat juuri nuo omat eväät. Nykyisinhän reissun päällä ihmiset syövät ABC:llä. Itse muistan kyllä pikkusena termarikahvin ja voipaperiin käärityt ruisleivänpalat joissa oli höystönä voita ja lauantaimakkaraa. Saksmannien pöllimisinnosta moni juttu on varmaan urbaanilegendaa mutta ei savua ilman tulta. Noitten mopojen kohdalla voi todeta että erityisesti sitä Honda Monkeyta jätkät viritteli vaarallisiin nopeuksiin kun eihän niitten runkoa oltu sellaisille vauhdeille suunniteltu.

Anonyymi kirjoitti...

Lisää 70-lukua.

Matchbox-autot ynnä vastaavat, neppiskabat
Koottavat lentokoneet
Muovista valetut sotilaat jotka tappelivat keskenään välittämättä historiallisista viholliuuksista. Papatit olivat oiva tapa saada realismia taisteluihin.
Nallipyssyt joko nallinauhalla tai paremmissa perheissä pyöreä muovinen nallikiekko.

Saunan jälkeen 1 pullo jaffaa jaettavaksi muksuille. Tämä ei ollut meidän perheen erikoisuus vaan on kuulemma harrastettu muissakin perheissä.

Ns. virabelihommat työmailla.


Ai niin. Kynällä kelattiin kasettia etteivät paristo kulu.

Joppos123 kirjoitti...

Anonyymi kirjoitti noista koottavista ja valetuista muovisoltuista. Tuli niillä useampi maailmansota käytyä. Vuosi koottiin kavereiden kanssa erilaisia sotakoneita ja uudenvuoden infernossa ja kaikkien aikojen taistelussa vuoden tulokset räjäyteltiin papateilla ja kiinureilla taivaantuuliin. Sitten vaan uusia seuraavaa maailmansotaa varten kokoamaan.
Mutsi ja faija ei oikein hommasta innostunut, totesivat vaan, että kaheli mikä kaheli.
Ihme, että on ylipäätänsä silmät tallella, ei siihen aikaan mitään suojalaseja käytetty ja aika paljon sirpaletta lähtee kovamuovisesta koottavasta.

Anonyymi kirjoitti...

(liian) helteinen tervehdys!

Kansakoulun nelivuotisuus ei ole ihan urbaani/ruraalilegendaa. Isäni aloitteli alakansakoulun vähän ennen talvisotaa, ja jatkoi sieltä yläkansakouluun. Pakollisesti oli tuolloin lusittava vain ne neljä vuotta. Mutta ne, joilla ei ollut päätä tai ennemminkin vanhemmillaan ei ollut varaa rahoittaa kakaran oppikoulua, käytännössä jatkoivat ns. jatkokoulussa. Asialleen omistautunut kansankynttilä ei vaan hennonut heittää noita 12-13-vuotiaita kakaroita vieläkään omilleen, vaan piti heille muutaman vuoden verran muutaman kerran viikossa iltakoulutyyppistä toimintaa. Mihin kuului esim. kirjallisuuteen tutustumista (jonkunlainen lukupiiri), laskentoa, käsitöitä (lähinnä puutöitä siis), ja esim. puutarhanhoitoa - taisi opettaja olla maatalouskerhonkin (sittemmin 4H) paikallisvetäjä.

Isä kertoi kunnostautuneensa eritoten virginiankessun kasvatuksessa, mistä tuli häntä hiukan harmittanut sivuefekti: opettaja halusi ostaa huomattavan osan hänen sadokseen saamista tupakinlehdistä omaan käyttöönsä. Eikä tietenkään ollut tämmöisessä kaupassa puhettakaan muusta kuin säännöstelyhinnasta. Oli siis vähän kuin pakko myydä alihintaan - julli kun oli oikein hyvin perillä siitä, että mustan pörssin trokareilta sai moninkertaisen hinnan, eivätkä olleet niin nuukia laadunkaan kanssa.

En ole kansalaiskoulusysteemin lanseerauksen tarkasta ajankohdasta perillä, mutta luulen sen luodun suuria ikäluokkia varten 1950-luvulla.

Oppikouluhan oli alkujaan kahdeksanluokkainen, joista luokkia I-V kutsuttiin keskikouluksi, luokat VI-VII olivat lukioluokkia. Muutamaa vuotta vanhempi sisarukseni kävi keskikoulun, mutta lukionsa oli jo luokitettu numeroille 1-3. Vanhemmat opettajat toki vielä puhuivat luokista vanhoilla numeroinneilla.

Terv. Achtung

Anonyymi kirjoitti...

Yrjö kirjoitti:
"Minun käsittääkseni vieläkin on valokuvausliikkeitä jotka pystyvät siirtämään kaitafilmit dvd:lle. Kannattaa ottaa selvää..."

Tästä ei viestissäni ollut kysymys. Kyllä niitä on tallessa monillakin, ja tiedän kyllä, että on liikkeitä, joissa ne voidaan kopioida DVD:lle.
Mutta kysymykseni koskikin sitä, voiko sitä kameraa enää käyttää kuvaamiseen (edellyttäen että se on toimintakunnossa). Se taas riippuu siitä, [i]valmistetaanko[/i] kaitafilmejä vielä jossakin, onko niitä kaupoista saatavissa, ja [i]kehittääkö[/i] jokin liike niitä vielä. Tämä on aivan eri kysymys kuin voidaanko vanhat kaitafilmit kopioida DVD:lle. Ellei kaitafilmejä enää missään valmisteta, myydä eikä kehitetä, täytyy todeta, että sillä kameralla ei tee enää mitään, vaikka sillä aikoinaan otettuja filmejä voitaisiinkin yhä katsoa tai vaikka ne voitaisiinkin kopioida DVD:lle.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Ano1:lle, joppos 123:lle, Achtungille ja Ano2:lle & kiitos kommenteistanne.

Ano1 & joppos 123: Nuo on (oli) kaikki tuttuja ja osittain koottaviin lentokoneisiin liittyen mulla on yksi juttu työn alla. Mahtaakohan niitä muovisolttuja olla vielä myynnissä vai mielletäänkö ne liian militaristisena?

Jaettu jaffapullo pitää paikkansa. Meilläkin tehtiin niin. Siinä oli täydellinen jakosysteemi eli se, joka jakoi sai ottaa annoksen viimeisenä. Tuli taatusti tasajako. Ja kynällähän tietty kelattiin kasettinauhaa silloinkin kun mankka imaisi sen sisäänsä. Yleensä nauhaa esti menemästi nurinpäin toinen kynä ja toisella sitten hissukseen kelailtiin. Sillä kohdallahan nauha piti jatkossa tietysti rutinaa mutta eipä tuo tahtia haitannut.

Achtung: Kiitos lisätäsmennyksistä.

Ano2: Jaa-a. Tuo onkin paha kysymys. Stetsonista voisin heittää arvauksen että joitain harvoja liikkeitä saattaisi olla. Tuossa osoitteessa ainakin myydään kaitafilmiä:

https://www.bganordic.fi/super-8-/-smalfilm-1

KKi kirjoitti...

"
Ai niin. Kynällä kelattiin kasettia etteivät paristo kulu.
"

Eikäku sen takia kun se halppis philipsi söi nauhan. Sitten oli tarkkaa touhua koittaa saada nauha takaisin sillai, ettei siihen tule teräviä taitoksia.

vieras kirjoitti...

Olisi Putin voinut nukkua Suomessa edes yhden yön ja Trump sen toisen yön. Turhan kiireistä lähteä tänään paluumatkalle. Jos olisin Suomen presidentti, olisin houkutellut molemmat olemaan Suomessa ainakin yhden yön. Nukkuisi täällä edes yhden yön kun ollaan oikeen ulukomaila. Muuten olisi samantekevää hoitaa keskustelut puhelinluurilla jos kerta lähtee jostain maasta pois samana päivänä kun on saapunut.

Tällöin pressat olisivat ehtineet neuvottelemaan tänään rauhassa ja siirtää osa huomiselle. Tällöin ehtisi pitää illan vapaata, pyöriä kaupungilla, katsella nähtävyyksiä, ostaa tuliaisia kotiin, syödä ravintolassa...Kummankin pressan mukana olevat delegaatiot olisivat voineet saada loppupäivän vapaaksi niin pääsisivät nekin illanviettoon. Huomenna neuvoteltaisiin loput ja kumpikin lähtisi iltasella takaisin. Siinä ohessa käytäisiin Kauppatorilla tai kauppahallissa kahvitauolla.

Pääsikö Antero ja äänimiehet Linnan lehdistötilaisuuteen? Täällä:

https://www.youtube.com/watch?v=iNIPo_pZ7AI

Anonyymi kirjoitti...

Itselle mainituista ehkä kaihoisin on kirje: kirjettä kirjoitettaessa on pakko ajatella. Kirje vaatii kokonaisuudessaan panostusta ja vaivaa, sitä pysähdytään oikeasti kirjoittamaan ja miettimään. Yst.terv.-sähköposteja lähetellään tuhat minuutissa ja sen kyllä huomaa tekstien tasosta ja umpiturhista viesteistä (n. 90 %).

Eniten surettavat leipäjonot. Me todella kohtelemme ketä tahansa random-jamppaa maailmalta paremmin kuin toisia suomalaisia. Utopiaa maailman rajattomuudesta pestään vielä verellä pois - siis aivan toisessa mittakaavassa kuin tähän mennessä - niin kuin naiiveja utopioita on aina pesty.

Valtsu

Joppos123 kirjoitti...

Jahas, huippukokous onnistuneesti pidetty ja eihän "Air Force One" ehtinyt edes laskutelineitä vetää sisään kun "hyysärin" verkkosivut alkoivat infernaalisen rääkymisen Trumpin epäonnistumisesta lehdistötilaisuudessa.
Eikö hesari voisi jo pikkuhiljaa uskoa, että Trump ei ole Suomen pressa ja paskat nakkaa jostain hesarin mielipiteestä.
Jenkeissä ne samat joille Trump ilmoitti aikoinaan "you are fired" ja joihin pyyhittiin vielä jalat ylikävellessä ulisee maanpetosta.
Tilanne on vähän sama kuin Trumpin tapaaminen Kim il Unin kanssa, "väärin tavattu, ohjukset olis ollut parempi" jne.
Mutta eihän valtamediamme mielestä Trump osaa edes vettä juoda oikein, eli ei taaskaan loanheitto yllätä yhtään.

Joppos123 kirjoitti...

Leipäjonot ovat maamme häpeäpilkku, se ei toki päättäjiämme hetkauta mitenkään. Riittää, että läpsyttelijöille on tarjota parasta, myös laittomille läpsyttelijöille. Ei Ahmedin tarvitse leipäjonoissa notkua tai puistonpenkillä nukkua.
Vieraat ensi ja oma kansa saa pärjätä miten kykenee on uusi normaali.
Kirjeistä tuli mieleen, että jos ei laske duunissa väsättyjä kirjeitä niin taitaa olla viimeksi intissä kun tuli ihan oikea kirje kirjoitettua.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys KKi:lle, vieraalle, Valtsulle ja joppos 123:lle & kiitos kommenteistanne.

KKi: Joo, ja sitten siinä käytettiin toista kynää tönärinä. Se piti kelattavan nauhan paikallaan ettei se mennyt solmulle. Tarkkaa puuhaa.

vieras: Kai nää tapaamiset voitaisiin hoitaa tietokoneellakin kokonaan mutta nämähän ovat tietynlaisia symboleita. Näytetään että nähdään vaivaa, mennään johonkin paikkaan ja sitten neuvotellaan ja asiasta kirjoitetaan suuria otsikoita ja paskalehdet pääsevät arvostelemaan rouvien pukuja ja sitä että minkälainen kehonkieli neuvottelijoilla mahtoi olla. Antero ei käy tällaisissa lehdistötilaisuuksissa. Ne jutut ei oikein toimi silleen vaan hän haastattelee tiettyjen ihmisryhmien eräänlaisia arkkityyppejä ja tekee samalla häpeämätöntä kansallismielistä propagandaa. Mutta koska minulla ei ole mahdollisuutta tavata niin Trumpia kuin Putinia niin en laita sanoja heidän suuhunsa.

Valtsu: Joo. Kirjeeseen piti keskittyä. Vielä sähköpostiakin vähemmän keskittymistä vaatii nää nykyajan whatsappit ja mitä niitä onkaan. Ja tämä lasku maailman rajattomuuteen uskovien utopiasta tullaan maksamaan vielä kaksin kallein. Entäs sitten kun ei ole enää varaa elättää niitä kymmeniä miljoonia tänne haalittuja? Tuumivatko ne että no, se oli hauskaa niin kauan kun se kesti? En usko.

joppos 123: Noin yleensä ja erikseen voi todeta että valtamediamme alaleuan väpätystä Trumpista ei kannata lukea eikä kommentoida. Antaa niitten rauhassa käydä vieläkin vuoden 2016 presidentinvaaleja. Vähän niin kuin hullujenhuoneella Napoleonia esittävälle ei sanota että et sinä ole Napoleon. Annetaan vaan rauhoittavia. Mitä valtamediamme kyllä kaipaisi. Huomattavat määrät. Kakkosviestistä totean että sanottiin Kekkosesta (välillä ihan perustellusti) mitä tahansa niin olisiko hän katsellut leipäjonoja pitkään? Ja varsinkaan tilannetta jossa suomalainen on leipäjonossa ja Ahmed valittaa suomalaisten kustantamasta eväästään että ei tätä puuroa voi syöttää kuin koirille ja naisille. Just give us our money.

Anonyymi kirjoitti...

Enää ei taida takapihoilta löytyä itse tehtyjä korkeushyppytelineitä eikä sitä muhakasaa johon hypättiin. Joskus lisukkeena vanha superlonipatja. Kylältä löytyi myös paikka, jossa hypättiin pituutta. Siinä oli jopa lankku, josta ponnistaa. Mutta kai sitä urheilua edelleen harrastetaan, kun nuorten MM-kisoissakin oli 1700 osallistujaa.

En tiedä kuvittelenko, mutta ennen vanhaan urheilu ja sen seuraaminen porukalla oli hyvinkin yleistä.

Kaverin kanssa joskus puhuttiin siitä, kuinka hienoa oli varttua n. 500 asukkaan kylässä. Noin se meni kuten Ykä kuvaili. Välillä käytiin kotona vaan syömässä ja sitten ulos. Isä tai äiti huusi perään, että moneltako kotiin. Poikkeus tähän oli lauantai, kun oli vielä pikkupoika - saunaiholla ei saanut mennä ulos. Piti jäädä sisälle. Ja hirveä rangaistus oli kotiaresti, jos oli ( muka ) tehnyt jotain koiruutta.

maallikko

Anonyymi kirjoitti...

Terho Hämeenkorven mainitsemat heinäseipäät tosiaan olivat hyvin tavallinen näky maaseudulla juuri tähän aikaan vuodesta vielä 1980-luvulla. Mutta vuosiin tai vuosikymmeniin en ollut enää nähnyt sellaisia juuri missään, kun heinät pakataan jo pellolla eräänlaisiin valkoisiin muovisäkkeihin. Muutama päivä sitten kuitenkin yllättäen näin bussin ikkunasta aivan samanlaisia heinäseipäitä kuin mitä silloin vuosikymmeniä sitten näki. Ja vieläpä Helsingissä. Nimittäin Tuomarinkylän kartanon pelloilla, joiden ohi Tuusulanväylä kulkee. Mutta se kartano onkin museona.

Anonyymi kirjoitti...

Laulun sanoja mukaillen, mä mistä alkaisin tään kertomuksen. No jos siitä kansakoulusta. Minun aikanani sitä käytiin 7-luokkaa ja sen jälkeen kansalaiskoulu ja jos "lukupäätä" oli niin sen jälkeen amikseen.
Tosiaankin, neljänneltä luokalta pyrittiin oppikouluun, jos oli päätä ja vanhempien kukkarossa rahaa, kun se ei ollut ilmaista, piti ostaa kirjat, kulkea koulumatkat syrjäisemmiltä kyliltä ja olihan siinä vielä ne lukukausimaksutkin. Niistä tosin sai helpotuksen jos sai vapaaoppilaspaikan, kuten minäkin oman kansakoulun opettajan hommaamana, silti en mennyt oppikouluun, kun nuo muut kulut ylittivät vanhempien maksukyvyn.
Postiauto tuli tutuksi myöhempinä vuosina, kun sillä hoitui ammattikoulusta kotiutuminen, sopivasta aikataulusta johtuen.
Lavatansseissa tuli käytyä, lähin tanssilava kun oli parin kilometrin päässä kotoa. Ensimmäinen ajokorii oikeutti ajamaan traktoria oman kunnan alueella kunnes täytin 16 v, eli sain sen jo 15 v "korkeassa iässä. Lättähattu, sinikka ja mitä näitä lempinimiä olikaan, tuli tutuksi myöhemmäällä iällä, kun olin sellaisissa hoitamassa konduktöörin virkaa. Ja tuttuja kapistuksia nuo kaikkikin Ykän mainitsemat tavarat ja kapistukset ovat, osa jopa hyvinkin tuttuja, itselläkin olleita. Eka auto oli mosse, ei mikään elite vaan sitä edellisen edellinen:) 407 taisi olla tyypiltään, jatitenkin ne mossen päävärit eli tuskanpunainen/vekselinvihreä:)
Näitä muisteli Huru-ukko

Anonyymi kirjoitti...

Anolle: Tuomarinkylän kartanossa tehdään heinää perinteisin menetelmin joka vuosi. Heinät käytetään Hltialan tilalla eläinten ravinnoksi, lampaita ja mitä seillä onkaan. Ja Helsingin poliisihevosten, jotka laiduntavat haltialassa.
On tietävinään Huru-ukko

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys maallikolle, Anolle ja Huru-ukolle & kiitos kommenteistanne.

maallikko: Niitä telineitähän väsättiin ja keihästä heitettiin itse väsätyillä keihäillä ja kuviteltiin olevamme Hannu Siitosia. Vaan vieläköhän mukulat hyppää pituutta pihakiikuista? Pystyykö niistä enää hyppäämään, en tiedä. Me kasattiin hiekkaa kiikun eteen varsin isoksi pehmustekasaksi ja hypättiin aika hyviä pituuksia.

Ano: Heinäpellolla olen ollut joskus minäkin mutta en kyllä muista milloin olisin viimeksi nähnyt heinäseipäitä. Niitä valkoisia muovisäkkejä on meillä ollut tapana nimittää hirvenmuniksi.

Huru-ukko: Kiitos muistoista. Ehkä peruskoulun yksi etu oli se, että sai yhdeksän vuotta ilmaista opetusta. Mossella meinasit varmaan tuota:

http://www.klassikot.fi/wp-content/uploads/2011/10/moskvitsh-407-1960.jpg

Se oli vielä tuttu auto pentuvuosilla. En ole nähnyt semmoista varmaan kolmeenkymmeneen vuoteen.

vieras kirjoitti...

Ite jos olisin presidentti tai (pää-) ministeri niin jättäisin tekemättä ulkomaanvierailun jos se olisi semmoinen että mennään vuorokauden ekalla koneella sinne ja vuorokauden viimeisellä takaisin. Se olisi hyvin rasittavaa. Mieluummin jätän tekemättä koko matkan ja puhun muutaman tunnin puhelimessa kollegan tmw. kanssa.

Panostaisin vierailujen määrän ja tiheän vierailutahdin asemasta kunkin vierailun perilläolon sisältöö, kestoon ja laatuun. Määräisin avustajat suunnittelemaan sellaisen vierailuohjelman jossa on vierailupäivä buukattu täyteen sisältäen ruokailut joten voi sen nojalla sanoa viipyvänsä perillä minimissään sen yhden yön. Tällä taktiikalla pyrkisin siihen että vierailupäivien illat olisivat vapaailtoja. Vaikka tekisin vierailun niinkin lähelle kuin Viroon tai Ruotsiin. Ja siinäkin tapauksessa vaikka olisi varta vasten vuokrattu kone jolloin ei tarvi välittää aikatauluista. Pitäkööt pilotti ja perämies ja lentoemännät vapaaillan. Lähetään kiertää baareja tai käydään jalkapallo-ottelussa, minä maksan kun on tuo etuisuuksiin kuuluva luottokortti. Jos ne on maistissa niin ehtii ne selvitä kun ei lähdetä liian aikaisin ja jos nukun reissussa toisen tai useamman yön niin ei kiirettä.

Yksi vaihtoehto on mennä kohdemaahan edellisen vuorokauden aikana, asettua majapaikkaan, katsella paikkoja jos on riittävän aikaisin saapunut, ja nukkua yö. Siinä saa sen yhden yön nukuttua kunnolla. Seuraavana päivänä on ohjelman mukainen toiminta. Jos se on iltaan mennessä ohi eikä jatku seuraavana päivänä, niin viimeisellä koneella voi mennä paluumatkalle tai sanoa vuokrapilotille että lähdetään. Silti tekisin mieluiten niin että pitäisin tuon illan vapaailtana ja nukkuisin seuraavankin yön, ja lähtisin paluumatkalle seuraavana päivänä iltapäivän aikoihin.

Jaksaa ne odottaa Helsingissä muutaman päivän. En muutenkaan halua pitää kiirettä Helsinkiin palaamiselle kun se on pahanen käpykylä joka leikkii isoa kaupunkia. Soittakoot mulle jos on asiaa joka ei voi odottaa. Voin antaa käskyt etänä. Sitäpaitsi ministereillä on määrätyt sijaisuudet sitä varten jos joku on estynyt.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, vieras. Minä en ole presidentti enkä lähde heitä siis millään tavoin neuvomaan. Mutta tuosta kommentistasi tuli mieleen Veikko Huovisen Lampaansyöjät jossa todettiin näin:

>>>>

Kuvitelma ulkoministeristä.

Olisi se mukava kun jonkun maan ulkoministeri tulisi vaikka Haagin lentokentälle. Ei se Suomen ulkoministeri olisi vaan jonkun isomman maan ulkoministeri. Niin se antaisi sanomalehtimiehille ja televisiolle seuraavan lausunnon Haagin lentokentällä:

”Olen tullut maahanne nytten. En aio ollenkaan tutustua museoihinne ja rakennustaiteeseenne josta en paljon perusta. En myöskään välitä politiikastanne enkä historiastanne. Olen saanut historiasta, saatana, kyllikseni. Olen tullut tänne syömään, juomaan ja tutustumaan naisiinne. Teillä voi olla hyvät kotimaiset ja tuontiviinat. Olen vakuuttunut että kansanne naisten pimppuaines on pohjimmiltaan hyvää ja turmeltumatonta. Ja enenpipä en anna teille, grandseigneurs, tietoja matkastani ja aikeistani. Toivotan kansallenne menestyksekästä työtä rauhan puolesta.”

>>>>

Nykyisinhän Huovisen kirjoituksia ei enää julkaistaisi sillä ne tulkittaisiin vihapuheeksi.

Anonyymi kirjoitti...

Terve taas,

kyllä se vaan niin on - niin valtiojohtaja- kuin täällä alemmillakin tasoilla, että kasvokkain tapaamisessa vaan on sitä jotakin.

Mitä tulee kirjeisiin, niin sitä instituutiota on tosiaan ikävä. Minulle jokainen lähettämäni sähköpostiviesti on vieläkin eräänsorttinen kirje. Toki näppäimistöllä kirjoitettava, helposti editoitava. Käsin kirjoitettavan kirjeen joka virke ja kappale, milteipä koko kirjoitelman rakenne, piti hahmottaa jo edeltä käsin. Tai sitten, jos viitseliäisyyttä riitti, sottailla suttupaperille lyijärillä - kirjehän kirjoitettiin kuulakärkikynällä. Muutaman olen tehnyt muinoin ihan oikealla märkämustekynälläkin, tosin säiliömallilla, ettei tarvinnut hanhensulkaa musteessa uittaa.

Käsialalla kirjoittaminen oli melkein kuin olisi sydänvertaan vuodattanut paperille, vaikka teksti olisi ollut varsin arkistakin. Mutta kyllä minä siitä pidin. Nuo harjoitukset ovat myös opettaneet jotakin, joka jää yhä useamman nykynuoren ulottumattomiin: kyvyn myös puhua siten, että kontrolloi jo etukäteen omat pointtinsa, argumenttinsa, esitysrakenteensa jne. Siis yhden sorttisen retoriikan opin. Tällä voi sitten olla jotakin tekemistä, että nuoremman polven esim. poliitikkojen avautumiset tv:ssa, radiossa tai somealustoilla vaikuttavat meikäläisestä hiukan huvittavilta banaaliudessaan. Toki tähän uuteen moodiin ovat oppineet myös oman ikäluokkani foreveryongit.

1970-luvun alussahan c-kasetit (Compact Cassettes) olivat varsin uutta tekniikkaa. Koulussa sain tutustua vanhemman sukupolven ääninauhatekniikkaan: avokelanauhoihin ja -nauhureihin. Niiltä alakoulun opettaja soitteli meille mörrimöykkyjä ja Sinikka Sokan esittämää YK:n ihmisoikeusjulistusta (joka olis muuten ihan helvetin tärkeä teksti vieläkin, semminkin kun islamilaisten maiden järjestön jäsenet eivät ole sitä hyväksyneet, vaan sen sijaan sharian mukaisen ns. Kairon julistuksen). Avokeloilta yläkoulun opettajat soittelivat meille linnunlauluja, ja yläasteen jazzfriikki musiikinopettaja (saksofonisti) pudotteli meille koko jazzin historian näytteitä alkuajoista swingin ja bebopin kautta cooliin ja moderniin jaskaan asti. Myös klassista musiikkia.

Keskustelussa on esiintynyt myös kameratekniikka kaitafilmikuvauksen osalta. Liikkuvan kuvan harrastekuvaus oli varsin harvinaista. Mutta still-kuvaus oli myös filmin varassa. Joko negatiivifilmin, joka suurennuskoneilla laboratorioissa valotettiin negatiivipaperille. Näitä oli tuolloin sekä mustavalko- että väriversioita. Olin itsen jonkun asteinen valokuvauksen harrastaja. Muistan, että kaksinkertaista värinegatiivivalotusta (ensin filmi, sitten paperi, tuloksena paperikuva) pidettiin harrastajapiireissä värien ja valosävyjen toiston ja kestävyyden kannalta aika huonona systeeminä. Niinpä minäkin kuvasin lähinnä joko mustavalkokuvia - silloin, kun oli tilaisuus päästä esim. koulun valokuvakerhon suurennuskoneella tekemään niistä mustavalkovedoksia. Mustavalkofilmit kehitin ja kiinnitin itse. Värikuvia kuvasin väripositiivifilmille; kuvasin siis niin sanottuja diakuvia. Kun kuvat lähetti kehitettäväksi, ei tarvinnut maksaa paperivedoksista. Paluupostissa tuli viiden ruudun pätkiksi leikattu, kehitetty filmi, jossa ruuduissa oli siis oikea kuulto- eli diakuva. Joka piti tietysti vielä kehystää, ja järjestää tarkoitusta varten järjestettäviin kampoihin.

Porukkakatselua varten piti olla projektori ja valkokangas, kätevämmin viritettävä katselulaite soveltui itsekseen katseluun. Mutta paljon kuvanneelle oli toki sekä halvempi että tasokkaampi ratkaisu kuin paperivedosten teettäminen ja albumeihin lätkiminen. Nuuka nuorukainen kun joutui jatkuvasti olemaan tarkkana mahdollisia hutiotoksia välttääkseen. Niitä huteja kun pakkasi tulemaan, kun kameran sekä tarkennus, valoaukko että valotusaika piti kaikki säätää käsin. Pelkkä kehitetty huono diaruutu ei koskenut niin paljoa kuin vedokseksi asti kehitetty kelvoton kuva. Digitaalisen kuvauksen aikakausi on tavallaan inflatoinut koko valokuvagenren.

Terv. Achtung

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Achtung. Naamakkain toki neuvotellaan mutta ehkä nuotit on mietitty jo etukäteen. Niissä tapaamisissa kun ei hirveitä riskejä oteta. Kirjeistä ajattelen samalla lailla. Niitä mietittiin ja tuumailtiin. Joskus rytistettiin paperi ja otettiin uusiksi. Äidinkielen opettajani sanoi aikanaan että ainoa kirje, jota ei pidä miettiä on rakkauskirje. En osaa sanoa, kun en ole koskaan sellaista kirjoittanut. Nuorena kömpelöt yritykseni tein naisten kanssa naamakkain ja totesin monesti että kaikki meni päin vittua paitsi munat. Vanhempana on onneksi rauhallisessa avioliiton satamassa.

Avokelanauhurit olivat minullekin tuttuja kouluajoilta. Niillä opeteltiin mm. sitä englannin kieltä. Nauhalta kuului lause, opettaja löi paussin, toisti lauseen ja sitten me toistettiin se porukalla. Kiitos lisätiedosta valokuvauksen alalta. Itse muistan lähinnä sen että kun filmikamerassa oli max 24 kuvaa niin kannatti miettiä että koska sitä filmiä polttaa.

Joppos123 kirjoitti...

Olihan noissa filmikameroissa omat juttunsa. Kaveri nakitti aikoinaan omiin häisinsä kuvaamaan omalla hienolla järjestelmäkamerallaan. Siellä pompin kirkossa ja bileissä hakemassa sitä parasta ostosta ihan tosissani. Häiden jälkeen kävi ilmi, että se tollo jätti sitten laittamatta filmin siihen keksintöön. Hukkaan meni sekin reuhkaaminen ja pulizeria ei herunut.
Nykyään moisista pikkuseikoista ei tarvitse välittää.

Krypta kirjoitti...

Niin, oikea kirje oli hieno saada ja etsittiin kirjeenvaihtotovereita nuorisolehtien palstoilta. Itselläni oli pitkään saksalainen tyttö kirjekaverina ja voi sitä kirjeen odotusta, kun oman kirjeeni olin postiin vienyt.

Kameroihin tuli myöhemmin 32 kuvan rullia, mutta se taisi mennä jo kasarin puolelle pitkälti.

Anonyymi kirjoitti...

Räpättimet, minne ne katosivat pikkupoikien polkupyöristä vai onko pyykkipojatkin kadonneet kuivauskoneiden myötä?

-Tvälups-

Thorvald Eskilinpoika kirjoitti...

Kyllä kinokameroissa oli 36 kuvan rullat ihan sieltä 30-luvulta saakka, jolloin kinofilmikamera kehiteltiin. Saatavissa oli 36, 24 ja 12 kuvan rullat, viimemainitut varsin harvinaisia. Niissä näppäilijöille tarkoitetuissa Instamatic kameroissa oli rullassa vain se 24 kuvaa, neliöruutu 28x28 mm.

Ja sitten tietty ne suuremmat 6x4,5 ja 6x6 ja 6x7 sekä vieläkin suuremmat ns. laakafilmikoot. Niillä kuvasivat vain ammattilaiset tai tosi entusiasti harrastajat.

Joppos123 kirjoitti...

Taitaa olla räpöttimet vaihtuneet teknisempiin vempaimiin. Olen joitakin kertoja nähnyt ja siinä ohessa kuullut sellaisen polkupyöränkahvaan laitetun keksinnön josta vääntämällä tulee aika mojova ja kova moottoria muistuttava ääni. En tiedä skulaako pattereilla vai ihan vaan vääntämällä.
Ilokseni voin ilmoittaa, että havaitsin tänään Riksun asemalta muutamia satoja metriä pohjoiseen ihka-aidon lättähatun eli kiskobussin. Oli tyhjänä parkissa ja siinä ei aikaisemmin sellaista ole ollut.
Onkohan VR siirtymässä eilisten ongelmien jäljiltä luotettavampaan kalustoon? Toki kysymyksessä voi olla myös näitä perinteisiä kesällä järjestettäviä nostalgiareissuja "muinaisella" kalustolla.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys joppos 123:lle, Kryptalle, Taisteluvälineupseerille ja Thorvald Eskilinpojalle & kiitos kommenteistanne.

joppos 123:

Viesti1: Sattuu ja tapahtuu. Olen minäkin pilannut aikanaan serkkuni hääkuvat. Kamerassa oli kyllä filmiä mutta se jostain syystä pahasti ylivalottui.

Viesti2: Se lättähattu saattaa olla sen Porvoon museorautatien kalustoa. Sehän menee aika ajoin vanhalla höyryveturillakin:

https://www.porvoonmuseorautatie.fi/

Tosiaankin lättähatulla ja Pendolinolla oli kyllä se ero että lättähattu vei perille. Pendolino välttämättä ei.

Krypta: Niin oli muuten mullakin, Australiasta. Sitä vartenhan oli ihan järjestö IYS eli International Youth Service. On lopettanut toimintansa asiakkaitten puutteen vuoksi.

https://fi.wikipedia.org/wiki/International_Youth_Service

Kouluissa muuten saisivat ottaa äidinkielen tunnille osion ”kirjoita kirje”.

Tvälups: Ainakin täällä syrjäseudulla pyykkipojat elää ja voi hyvin mutta räpättimiin en ole kyllä törmännyt herran aikaan.

Thorvald Eskilinpoika: Kiitos täsmennyksestä. Minähän kuvailin pitkään tommosella ikivanhalla Iso-Rapidilla:

http://www.collection-appareils.fr/agfa/images/iso_rapid_c.jpg

Kuvasin sillä ensimmäisen Lapinreissunkin kuvat ja maisemakuvat muistutti sitten kieltämättä munakkaan silhuettia. Pettymys isku ol´ melkoinen.

Thorvald Eskilinpoika kirjoitti...

Tästä lienee kyse?

http://www.hmvy.fi/wp/museoliikenne/tulevat-museoajot/

Jani Alander kirjoitti...

Noista muisteloista: Semmoisena kymmenen vanhana pikkuskidinä tuli joskus ohitettua farmarimallinen Wartburg fillarilla ylämäessä. Homma meni niin, että eka Warre luonnollisesti pyyhälsi minusta ohi, mutta sitten mäen juurella autosta kuului outo kolaus ja moottorin rölinä voimistui entisestään. Ja vauhti hyytyi kuin ylipainoisten lenkkikerho siihen ylämäkeen. No mun ei hyytynytkään vastaavassa määrin ja painoin Warresta. Se kuski siinä kulkimessa oli aivan tulipunainen naamaltaan homman hoksatessaan.

Pannukahvista: Minä keitän kahvini aina pannulla, sukulaiset pyrkineet tyrkyttämään ja tarjoamaan jopa ilmaiseksi keitintä, mutta olen sanonut, että tähän talouteen sitä pirunvekotinta EI tuoda. Ei se keittäminen ole käytännössä yhtään sen vaivalloisempaa. Odottaa että vesi pannussa kiehuu, lisää purut, kiehauttaa ja nostaa hellalta pois. Ja maku on vaivan arvoinen.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Thorvald Eskilinpojalle ja Jani Alanderille & kiitos kommenteistanne.

Thorvald Eskilinpoika: Mulla oli mielessä se Porvoon museorautatie mutta hienoa että tuota harrastetaan muuallakin.

Jani: Se on muuten mielenkiintoinen ajatus että minkälainen Wartburg olisi nykyisin jos yhdistynyt Saksa olisi satsannut sen kehittämiseen samalla lailla kuin tsekit Skodaan? Skodahan oli silloin aikanaan yhtälailla itäblokin bulkkiauto mutta nykyisin silkkaa länsilaatua. Skodahan muuten oli ennen kakkosrähinää ihan hyvämaineinen länsiauto mutta muutama kymmenen vuotta reaalisosialismia heikensi laatua ymmärrettävistä syistä. Ja juu, pannukahvi on vaan parempaa.

Anonyymi kirjoitti...

Vihdoinkin,Yrjö,vihdoinkin joku muistaa sanan tykinjysky! Monta vuotta on vain hoettu mielikuvituksettomasti jytky, jytky,jytky,jytky..
Sen keksijää on pidetty nerona ja sen etymologiaa on pohdittu, mutta aito ja alkuperäinen jysky kaikui aikoinaan kansakouluken jakeskikoulujen liepeillä. Eri asia kuin iso kiinalainen.

Anonyymi kirjoitti...

Koska olen Ykää selvästi vanhempi, laitan tässä muutaman muiston myös vanhempaa mallia olevien muistin virkistämiseksi. Miespuoliset muistavat ehkä teikkaamisen (pelattiin pienillä kolikoilla), jota harrastettiin heti lumien sulettua samalla tavalla kun tytöt alkoivat hypätä ruutua ja narua (myöhemmin kuminauhatwistiä) ja harrastaa erilaisia pallopelejä yhdellä tai kahdella pienellä kumipallolla.

Miten vähästä se mieli tuli monesti hyväksi; pojat keräsivät kahvipaketeista pahvisia autonkuvia ja tytöt kiiltokuvia, joita vaihdeltiin ja liimailtiin värssyn kanssa albumeihin. Sellaiselle ei nykyään annettaisi mitään arvoa, lukeminenkin on tylsää ja tuntuu, että kirjahyllyssä olevat kirjat, jotka aikoinaan olivat arvotavaraa, joutavat kaatopaikalle. Ajat on todella muuttuneet, sillä kun ennen pelattiin pelattiin pesistä (kyllä, sivukadun harvan autoliikenteen takia se oli mahdollista), vinkkiä ja viittä tikkua yms., niin ja nykyään ei isojenkaan kerrostalojen pihoilla näy minkäänlaista toimintaa, jossa jo ikänsä puolesta vanhempien valvonnasta vapautuneet lapset isolla porukalla tekisivät jotakin. Se on sääli.

Radion puolelta muistan riemastuttavan ”Kankkulan kaivolla”, sen persoonalliset tyypit ja hyvät ääninäyttelijät Hannes Häyrisestä lähtien ja Ykänkin mainitsemat kuunnelmat. Jännityskuunnelmia kuunneltiin tukka pystyssä ja jaksot loppuivat aina mahdollisimman koukuttavaan kohtaan. Muistaakseni Mauri Sariolan Susikoski- kuunnelmia tuli ja varmasti moni muistaa tämänkin: ”Hyvää iltaa, nimeni on Cox”.

Ennen peruskoulua ns. keskikoulu kesti viisi vuotta, mutta poikkeuksena olivat tyttökoulut. Itsekin tipulan kasvattina kävin kuusivuotisen keskikoulun ja poikkeuksellista siinä oli kolme vierasta kieltä ja joidenkin muidenkin aineiden pakollisuus. Huvittavinta oli se, että ellei lukujärjestyksessä ollut liikuntaa, pidettiin sopimattomana mennä kouluun pitkissä housuissa. Opettajat olivat tietenkin melkein kaikki naisia ja myös melkein kaikki meidän tyttöjen mielestä vanhoja kääkkiä. Onneksi minulla oli ilo kasvaa lapsuudenperheessä, jossa huumori kukki ja kuopuksena sain isän ja veljien kautta alusta lähtien kosketuksen miehisempään maailmaan.

Jos joku nuorempi lukija ei ole koskaan nähnyt Warrea tai Trabantia, siihen on oiva tilaisuus. Yle Areenasta löytyy vielä vähän aikaa saksalainen sarja ”Tannbach - vartioitu kylä”, jossa nämä menopelit herättävät ansaittua hilpeyttä. Itse sarja ei sitä tee, sillä se on aika karu kertomus jaetusta kylästä toisen maailmansodan jälkeen. Kannattaa katsoa.

Ykän uskomatonta muistia menneistä ajoista ja niihin olennaisesti kuuluneista asioista taas kerran ihmetellen

Rouva Ano

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Anolle ja Rouva Anolle & kiitos kommenteistanne.

Ano: Joo, jyskynä minä sen muistan. En jytkynä. Ja sanan jytky Timo Soini on jo pahasti korruptoinut. Pitäydytään jyskyissä.

Rouva Ano: Meinaatko sillä teikkaamisella sitä että viskottiin kolikoita seinään ja jos kolikko & maalikolikko mahtoi peukalon ja etusormen väliin niin sen kolikon voitti? Kyllä mekin sitä pelattiin. Muistaakseni siitä vaan sanottiin että heitetään penniä.

Autonkuvien lisäksi kerättiin tietysti Jenkkipurkka-paketeista lätkänpelaajan kuvia. Maajoukkueita totta kai. Ei se NHL silloin vielä niin suurta merkinnyt Suomessa. Sinne kilpailevaan WHA-sarjaan meni ensimmäiset suomalaiset joskus vuonna 1975 tai sinnepäin. Vellu Ketola, Heksi Riihiranta, Tami Tamminen ja muut.

Yksi mikä köydyttää lasten ja nuorten elämää & mielikuvitusta on varmasti se stttanan älyhärpäke. Miksi elää oikeasti, kun voi elää virtuaalisesti? Miksi puhua, kun voi naputtaa peukalolla?

Mauri Sariolahan muuten oli Kekkoslovakiassa sellainen hyväksytty toisinajattelija. Varmaan siitä syystä että hänen elantonsa ei riippunut virka-asemasta vaan hänen kirjojansa ostettiin urakalla. Tyttö- ja poikakoulut muuten ei varmaan nykyisinkään olisi huono idea. Kun joku teinipoika katselee tunnilla tyttöoppilaan hyvin muodostunutta rintaparia niin veri pakenee herkästi aivoista ihan väärään paikkaan.

Menneitä aikoja tulee muuten ihan pian lisää ja siinä keskitytään tästä jutusta unohtuneeseen myymäläautoon.

QroquiusKad kirjoitti...

Tuota noin, eikös se Škoda ole kylmän sodan päättymisen jälkeen ollut todellisuudessa Volkswagen, ainoastaan perinteikkäällä nimellään? Warrelle olisi kai käynyt samalla tavoin, jos sekin olisi päätetty säilyttää tuotemerkkinä.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Qroquius Kad. Joo, saksalaisella tekniikallahan se on tehty.

Anonyymi kirjoitti...

Jopas Ykä & muut kommentoijat sopan keittivät, nyt on liian paljon tavaraa ja muistoja nuoruudesta joihin kommentoida lyhyesti, mutta koitetaan.

@Erkki, niinhän se taisi mennä että suurin osa noista saksalaisista turisteista 60- ja 70-luvulla Lapissa olivat juurikin niitä Wehrmachtin ja Waffen-SS:n (iiiiik!) sotureita ja/tai heidän jälkikasvua, jotka kävivät noin muistelemassa menneitä aikoja missä faija oli taistellut. Neuvostoliittoon kun ei päässyt tuolloin ihan niin helpolla wanhoja muistelemaan.

Auton ryyppy eli se rikastin taitaa olla nykyvehkeissä hoidettu automaattisesti? Eli kaasarin tai ruiskusysteemin kaasuläppäsysteemin kautta menee osa moottorin jäähdytysvesijärjestelmästä ja siellä oleva anturi mittaa veden lämpötilan, siitä ECU (eli ne auton "sähköaivot") taasen määrittelee sopivan ilma/polttoaineseoksen. Eli nykykuskeilla ei jää "ryyppy" vahingossa päälle eivätkä he siten tuhlaa polttoainetta. Ehkä viherkuherväki on tästä innovaatiosta tyytyväinen?

Wanhaa vitsiä siteeraten "kaksi tahtia aina edellä", joko tahtien muodossa tai sitten ns. autojonon vetäjänä. DKW (Das Kleine Wunder - Pikkuihme) taisi olla Wartburgien & Trabanttien esi-isä noiden kaksitahtiautojen suhteen ennen "toisia kansainvälisiä kovapanosammuntoja" ellen ihan väärin muista? Tshekeillä taasen ennen "Aatua" oli hyvänä laatuautona Tatra, sekä hyöty- että henkilöautopuolella. Mutta sitten iski päälle se suunnitelmatalous.

Kuulun myös niihin ikäluokkiin, joiden aikana noiden tykinlaukausten myynti oli vielä mahdollista uutena vuonna. Niillä sai halutessaan hajalle jopa puhelinkioskin lasit (jos oli tosi kova pakkanen) tai naapurin muovisen postilaatikon, mutta varovainen sai olla koska se jysähti sellaisella voimalla että sormiin olisi voinut tulla pipi jos se olisi räjähtänyt näpeissä. Mutta, se opetti myös tiettyä kunnioitusta ja varovaisuutta näiden kanssa puuhastellessa.

VR:n Lättähatulla ehdin myös muutaman vuoronvälin matkustella (Tampereelta "maalle" jonnekin Ruoveden Vilppulan seutuville), olihan siinä junamatkalla tunnelmaa. Höyryvetureista kiinnostuneille Minkiön museorautatie, kas siinä aikahyppäys omien isovanhempien aikajanalle. Lapsuudessani kun ei enää ollut noita käytössä tai en ainakaan muista nähneeni. Harva nykyajan junakuskeistakaan vissiin osaisi operoida höyryveturilla?

Postiautolla en ehtinyt matkustelemaan, mutta noi kauppa-autot kyllä muistan nuoruuteni kesämökkipaikkakunnalta. Olihan se tavallaan "hassua" mennä kauppaan isohkoon "linja-autoon" joka kulki syrjäkylillä. Mutta, nykyajan hypermarketit ovat kaataneet tämän(kin) instituution kannattamattomana historian romukoppaan? Valitettavasti.

Heh joo, Maalaishuijarit-sarjassahan seikkailee eräs nuorehko pariskunta kauppa-auton ratissa ja he myyvät (ainakin velaksi) keskikaljaa Kuusniemen kanttorille ja nuoruuden huumassa he harrastavat suht'koht paljon "vaakamamboa". Tästä asiantilasta Hillevi Jortikka (erityisesti naurattaa tuo sukunimivalinta!) ei kauheasti tykkää entisenä kaupan omistajana ja kas tässä skismaa keskikaljan myynnistä kohta 5:00 etiäpäin. Muuten, filmissä esiintyvä Poliisi-setien Saabin rekkaritunnuksen alkuosa TPS kyllä syö hieman Tapparan-miästä, ja meikäläisen paras vaimokandi tähän mennessä oli tiätysti Ilves-fani. Kumpaakin on tullut koitettua :-).

Apropos, toinen maantieliikennejuttu mikä jäi nuoruudestani 70-luvulta mieleen, olivat Hämeessä olevat lossit. Nykyään niitä ei näe kuin saaristoseudulla, siis noin pääsääntöisesti. OT:nä tulikin tässä mieleen eräs (MTV3?) uutisten loppukevennys kun pääskyset olivat rakentaneet pesänsä lossin rakenteisiin, niin aina se pariskunta löysi tiensä pesälle riippumatta siitä missä kohtaa linjaa se lossi meni.

- Soomepois Eestist -

Anonyymi kirjoitti...

No joo, vuodelta -62 oli se minunkin mosseni peräisin. Ihan soipa peli sinänsä. Sillä päästiin anoppilaan kylään, ja mikä parasta, sieltä pois:)

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Soomepoisille Eestist ja Anolle & kiitos kommenteistanne.

Soomepois: Kiitos sopan hämmennyksestä. Minähän olen katsellut melkein kaikki Suomen puolella olleet taistelupaikat ja jotenkin sinne ryöstetylle puolelle ei edes huvita mennä.

Nykyisissä autoissa on kyllä automaattiryyppy. Kuinka se täsmälleen toimii niin en osaa sanoa.

DKW:tähän myytiin Suomessa nimellä Donau eli ”Tonava kaunoinen”:

http://www.autowiki.fi/images/thumb/2/2b/Auto-Union-1000-Super-p4.jpg/300px-Auto-Union-1000-Super-p4.jpg

Ne 1970-luvun kinuritkin olivat sellaisia että niillä sai kyllä näppinsä hajalle. Tykärit taas olivat suurin piirtein kuin sotavaltion tulenkuvauspanokset.

Kiitos tuosta museorautatievinkistä. Niitähän tulee näissä kommenteissa enemmänkin. Minä en tiennyt kuin siitä Porvoon museorautatiestä. Viimeiset höyryveturit vissiin hävisivät 1960-luvulla ja mulla on jonkunlainen muistikuva että olisin ollut sellaisessa iällä hieman tissistä vieroitettuna mutta en voi varmaksi vannoa. Voi olla että kuvittelenkin.

Maalaissarjoista on pakko mainostaa sarjaa ”Peltopellelle pesää”:

https://www.youtube.com/watch?v=p5JlWDbdCQc

Kolmejaksoinen sarja. Ne mut löytää kun tönkii.

Losseja on muuten vielä tuolla Savon, Pohjois-Karjalan ja Kainuu seudulla vieläkin.

Ano: Se oli vissiin vielä 1960-luvun alkupuolellakin sellainen sännöstely että tavallisen kansalaisen ei ollut mahdollista ostaa länsiautoja. Sitten ostettiin Mossea. Volgaa ja Popedaa.

Anonyymi kirjoitti...

Nykyäänhän VR:nkin rataverkko on eriytetty VR-Track Oy:ksi ja liikenne omaksi yhtiökseen. Ja rata on siis periaatteessa avoin muillekin junaliikenneoperaattoreille. Rahtipuolella näitä taitaa ollakin, henkilöliikenteessä vähemmän. Kuitenkin valtion rautateillä ajelee rajoitetun projektiluonteisesti kaksikin yhtiötä historiallisilla Ukko-Pekka-vetoisilla höyryhenkilöjunilla. Googlesta hakusanalla "höyryjuna" löytyy lisää tietoa ja aikatauluja. Ajavat henkilöliikenteeltä jo lopetettuja osuuksiakin, ja pysähtelevät ammoin suljetuilla asemapaikoilla. Tekevät kulttuurihistoriallisesti ihan saamarin arvokasta työtä, joten näihin juna-ajoihin osallistuminen on erittäinkin kannatettavaa, jos vaan mitenkään sattuvat kohteet natsaamaan omaan sijaintiin.

Terv. Achtung

Anonyymi kirjoitti...

Osuit, Ykä, aivan oikeaan; teikkaaminen meillä päin tarkoitti juuri tuota. Olisiko pajatso sen nykyaikainen ja koneellinen versio, jota voi pelata siististi sisätiloissa?

Rouva Ano

Joppos123 kirjoitti...

Achtungille iso kiitos hyvästä vinkistä. Sattuu olemaan ensi lauantaina hääpäivä niin tuoltahan löytyi sopivasti kyyti lättähatulla Porvooseen. Sinne vaan sitten vaimo lounaalle kun se diggaa tosta Porvoosta muutoinkin.
Tämä ois aika passeli myös siksi, että itsekkin voi muutaman lasin viiniä naukkailla kun ei tarvitse autolla lähteä eikä tuo hintakaan museokyydistä hirvitä. Keravalta 24/menopaluu/sierainpari.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Achtungille, Rouva Anolle ja joppos 123:lle & kiitos kommenteistanne.

Achtung & joppos 123: Sen Porvoon reissun olen lättähatulla tehnyt minäkin. Ihan kiva reissu. Ja etukäteisonnittelut joppos 123:lle hääpäivästä.

Rouva Ano: Niitä vanhoja mekaanisia jassoja ei taida olla enää missään.

Unknown kirjoitti...

Jonkun on warren kunniaa puolustettava: https://youtu.be/6se7UKjARmY nuhainen muka... Ennen toista kähinää škoda taisi olla ihan tasokasta vehjettä, ei Prahassa varmaan kannata huudella tuosta saksalaisuudesta ettei mene nenä kipeäksi.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Unknown ja kiitos linkistä. Skoda oli tosiaan ennen kakkosrähinää laatuauto joten se käy hyvästä esimerkistä reaalisosialismin vaikutuksesta tuotantoon.