JOTAIN IHAN MUUTA LIV

Ja kerran vielä Li. Sitten jätetään hänet rauhaan. Jos hän jättää meidät rauhaan. Mitä kylläkin epäilen:

Myöskään näissä joissain ihan muissa jutuissa ei käsitellä Li Anderssonia millään tavoin. Tässä helteisessä heinäkuussa ei myöskään käsitellä mitään politiikkaa. Niin kuin esmes tätä Trump / Putin-tapaamista. Eihän sitä tartte käsitelläkään sillä valtamediammehan totesi että maailmanloppu tuli jo. Ja niin kuin tiedämme, on olemassa kaksi kiistatonta totuutta eli:

1. Valtamedia puhuu aina totta

2. Kiinalaisia on vaan muutama

Niinpä tässä kirjoituksessa keskitytään puhtaasti bloginpitäjän henkilökohtaisen kiinnostuksen kohteisiin jo pikkupoika-ajoilta. Silläkin uhalla ettei se lukijaa kiinnosta poislukien ne jotka Ykän lailla aikanaan väkersivät lentokoneitten pienoismalleja. Eli nyt käsitellään kakkosrähinän tyylikkäimmät hävittäjälentokoneet erään Y. Perskeleen näkemyksen mukaan.

Kirjoituksessa ei siis käsitellä kyseisen rähinän parhaimpia hävittäjiä. Eikä varsinaisesti kauneimpiakaan ja kauneushan on muutenkin katsojan silmässä. Onhan mopsikin lutunen vaikkei se varsinaisesti kaunis olekaan. Siirrytään siis ensimmäiseen hävittäjään:

Boeing P-26

Kyseinen hävittäjä tunnettiin myös nimellä ”Peashooter” eli hernepyssy. Koneen huippunopeus oli 377 km/h ja aseistuksena oli kaksi 30-06 kaliiberista konekivääriä. Kyseinen kaliiberi on tuttu myös suomalaisille hirvenmetsästäjille. Voi tietysti miettiä että oliko kone varsinaisesti mukana kakkosrähinässä mutta itse lasken siihen rähinään mukaan Japanin – Kiinan sodan jossa kiinalaiset ampuivat kyseisellä konetyypillä alas kuusi japanilaista pommikonetta ja varsinaisessa kakkosrähinässä filippiiniläiset pudottivat konetyypillä yhden japanilaisen hävittäjän ja yhden pommikoneen. Siirrymme seuraavaan koneeseen ja sehän ehti osallistua kunnolla varsinaiseen kakkosrähinäänkin. Ainakin siinä ihan alkuvaiheissa:

PZL P.11

Tämä lokinsiipinen ja sodan alkaessa jo vanhentunut puolalaiskone oli samalla jonkunlainen symboli ylivoimaista vihollista vastaan taistelemisesta. Suomalaisten Fokkerien urotöistä talvisodassa tiedetään meillä toki mutta tuolla vanhentuneella hävittäjällä jonka huippunopeus oli vain 390 km/h ja aseistuksena 2 – 4 7,7 mm konekivääriä pudotettiin puolalaisten toimesta kuitenkin noin 120 saksalaista lentokonetta. Eli parhaansa jätkät tekivät sielläkin ylivoimaista vihollista vastaan. Ja kun talvisota mainittiin niin siirrytään seuraavaksi sinne. Vaikka nyt puhutaan talvisodasta niin esille ei nosteta Fokker D XXI-konetta sillä nyt ei etsitä gloriaa vaan tyylikkyyttä joten esille nostetaan vihollisen kone:

Polikarpov I-16

Tämä tynnyrimäinen neuvostokone on mukana siksi, että se on todella vittumaisen näköinen. Vittumaisemman kuin suomalaisten jatkosodassa käyttämä myös tynnyrimäinen Brewster Buffalo. Koneen huippunopeus oli 440 km/h ja aseistuksena kaksi 7,62 mm konekivääriä ja kaksi 20 mm tykkiä. Ominaisuuksiltaan sinänsä heikompi suomalaisten päähävittäjä Fokker D XXI pärjäsi tälle Neuvostoliiton talvisodan ykköshävittäjälle hyvin. Fokkereilla ammuttiin talvisodassa alas 127 viholliskonetta joista 16 noita Polikarpoveja. Tyylikkäimmillään kyseinen ”Rata” oli tietysti Suomen maaperälle alas ammuttuna.

Koska tykkään noista lokinsiipikoneista niin otetaan listalle myös toinen viholliskone:

Polikarpov I-153

Niin kuin kuvasta näkyy näitä tynnyrirunkoisia kaksitasoja oli Suomellakin sotasaaliskoneina. Kaikkiaan 21 kappaletta ja niitä käytettiin lähinnä tiedustelukoneina. Koneen huippunopeus oli 430 km/h ja aseistuksena oli neljä 7,62 mm konekivääriä.

Talvisota loppui ja sen jälkeen loppui länsirintamalla myös sitzkrieg, seurasi blitzkrieg, Ranskan romahdus ja alkoi Taistelu Englannista. On oikeastaan pakko laittaa tähän seuraavaksi ne eeppiset taistelun osapuolet eli ensiksi:

Supermarine Spitfire

sekä Messerschmitt Bf 109

Näitä kahta legendaarista tappelupukaria tuskin tarvitsee sen kummemmin esitellä. Esitellään mieluummin myös kyseisessä kahinassa ollut tyylikäs kone eli:

Messerschmitt Bf 110

Tämä kolhon- ja kömpelöntyylikäs kone näyttää itse asiassa enemmän pommikoneelta kuin hävittäjältä. Sen huippunopeus oli 590 km/h ja aseistuksena oli kaksi 20 mm tykkiä ja neljä 7,92 m konekivääriä. Kone jytäsi vielä Puolaa vallatessa mutta länsirintamalla vastus koveni eivätkä nämä kömpelöt koneet pärjänneet brittivastustajilleen. Kyseinen konetyyppi koki sitten myöhemmin sodassa renesanssinsa tutkalla varustettuna yöhävittäjänä.

Sittenhän se alkoi se jatkosotakin ja sen suomalaiskalustosta nostetaan esille kaksi konetta. Ensimmäisenä:

Curtiss Hawk

Voi tietysti olla että kyseinen konetyyppi pääsi tälle listalle senkin vuoksi että se oli ensimmäinen pienoismalli jonka pikku-Ykä aikanaan rakensi. Koneen huippunopeus oli 440 km/h ja aseistuksena oli 1 – 2 12,7 mm konekivääriä ja 2 – 4 7,7 tai 7,9 mm konekivääriä. Kone (niin kuin moni muukin suomalaisten käytössä ollut kone) oli jatkosodan alussa jo hieman vanhentunut mutta niin vain näilläkin koneilla ammuttiin alas 190 viholliskonetta omien tappioiden ollessa 14 konetta. Toinen suomalaiskäytössä ollut tyylikäs kone tuli saapasmaasta eli:

Fiat G.50

Kyseinen kone oli niitä talvisodan Mussolinin apuja. Koneen huippunopeus oli 484 km/h ja aseistuksena oli kaksi 12,7 mm konekivääriä. Talvisodassa Fiatit ampuivat alas yksitoista viholliskonetta ja jatkosodassa kaikkiaan 88. Sinänsä Fiatien pudotussuhde per omat pudonneet koneet oli koko sotiemme paras eli jokaista vihollisen pudottamaa Fiatia kohtaan Fiatit pudottivat 44 vastustajaa. Tulee tietysti muistaa että kyseiset Fiatit eivät taistelleet vuoden 1944 ratkaisutaisteluissa. Silloin suhdeluku olisi varmasti muuttunut huomattavasti rumemmaksi.

Samaan aikaan kun Suomessa sodittiin jatkosotaa niin kiinalaiset olivat jo vuosia tapelleet japanilaisia vastaan. Kiinalaisten avuksi tuli vapaaehtoinen ”Flying Tigers”-osasto jonka kalustona oli ehkä tyylikkäin kakkosrähinän aikainen amerikkalainen ja elokuvistakin tuttu hävittäjä eli:

Curtiss P-40

Konetta kutsuttiin nimillä Warhawk, Tomahawk ja Kittyhawk. Koneen huippunopeus oli 580 km/h ja aseistuksena oli 6 kappaletta 12,7 mm konekivääriä. Nuo lentävät tiikerit olivat vissiinkin se ensimmäinen porukka joka maalasi koneisiinsa nuo hainhampaat jotka kieltämättä lisäsivät koneen tyylikkyyttä. Vastapuolellahan sitten taisteli yksinkertaisen tyylikäs hävittäjä eli:

Mitsubishi A6M Reisen, tunnettu myös nimellä Zero

Allekirjoittaneen mielestä Zeroa voisi verrata Toyota Corollaan. Ei se kaunein. Ei se tyylikkäin. Eikä missään mielessä paras. Mutta taitavan kuskin käsissä hoiti hommansa paremmin kuin hyvin kunnes amerikkalaiset saivat parempia koneita sitä vastaan. Koneen huippunopeus oli 534 km/h ja aseistuksena kaksi 20 mm tykkiä ja kaksi 7,7 mm konekivääriä.

Tyynenmeren rintamalla taisteli myös suomalaisille hieman tuntematon mutta mukavan näköinen australialainen pöppiäinen eli CAC Boomerang:

Kyseisen hävittäjän huippunopeus oli 491 km/h ja aseistuksena kaksi 20 mm tykkiä ja kaksi 7,7 mm konekivääriä. Boomerangin taistelutehtävät olivat pääosin maataistelutehtäviä ja tiedustelulentoja.

Euroopan rintamalla oltiin puolestaan siirrytty siihen aikaan jolloin Saksaa pommitettiin oikein urakalla. Näitä pommituksia vastaan toimi yöhävittäjänä jo aikaisemmin mainittu Messerschmitt Me 110 mutta tyylikkäimpien koneitten listalle voidaan myös listata samassa tehtävässä toiminut Heinkel He 219 ”Uhu”.

Koneen suurin nopeus oli 670 km/h, se oli maailman ensimmäinen paineistetulla ohjaamolla ja heittoistuimilla varustettu lentokone ja sen erikoisuutena oli ”schräge musik” eli yläviistoon ampuvat tykit. Kone osoittautui erittäin hyväksi taistelussa liittoutuneitten pommikoneita vastaan mutta niitä ehdittiin valmistaa liian vähän ja liian myöhään.

Samoihin aikoihin saksalaiset ottivat käyttöön myös tyylikkään Messerschmitt Me 410-hävittäjän:

Kyseisen ”herhiläisen” huippunopeus oli 624 km/h ja aseistuksena kaksi 20-millistä tykkiä, kaksi 7,92-millistä konekivääriä sekä kaksi taaksepäin ampuvaa kauko-ohjattavaa 13-millistä konekivääriä. Näistä sodan loppupuolen saksalaisista tuotoksista tulee mieleen ne paljon mainostetut saksalaiset ihmeaseet joista Jaska Brown tekikin aikanaan varsin mukavan jutun. Suosittelen.

Yöhävittäjiä kehittivät myös amerikkalaiset ja saivat aikaiseksi tehokkaan mutta ehkä yhden kakkosrähinän rumimpiin kuuluvan hävittäjän:

Northrop P-61 Black Widow

Ruma, mutta ruman tyylikäs. Mahdollisesti koneen suunnittelija on ollut surrealistisella tuulella. Koneen huippunopeus oli 589 km/h ja aseistuksena neljä eteenpäin ampuvaa 20-millistä tykkiä sekä neljä 12,7 millistä konekivääriä koneen katolla olevassa kauko-ohjatussa ampumossa. Konetta käytettiin nimenomaan Tyynenmeren taisteluissa. Tyynellämerellä taisteli myös amerikkalainen tukialushävittäjä Vought F4U Corsair:

Koneen nopeus oli peräti 717 km/h ja aseistuksena kuusi 12,7 mm konekivääriä (englantilaisten versiossa neljä 20 mm tykkiä).

Sota jatkui tietysti myös itärintamalla ja koneet paranivat. Saksalaisilla oli tarjota sekä tehokas että tyylikäs Focke-Wulf Fw 190:

Sen lisäksi että kone oli erittäin tyylikäs se edusti saksalaisen hävittäjätuotannon huippua. Koneen huippunopeus oli 650 km/h ja aseistuksena oli neljä 20-millistä tykkiä ja kaksi 13-millistä konekivääriä. Kone liittyy Suomen historiaankin varsin olennaisesti sillä nämä koneet taistelivat Osasto Kuhlmeyn riveissä kesän 1944 ratkaisutaisteluissa.

Sitä saksalaisen hävittäjätuotannon huippua niin ominaisuuksissaan kuin tyylikkyydessään edusti sitten suihkuhävittäjä Messerschmitt Me 262, joka oli (oman subjektiivisen näkemykseni mukaan) huomattavasti tyylikkäämpi kuin brittiläisten vastapeluri Gloster Meteor.

Koneen aseistuksena oli neljä 30-millistä tykkiä. Sen nopeus (870 km/h) oli liittoutuneitten koneisiin nähden täysin ylivoimainen joskin sen ongelmana oli hidas kiihtyvyys. Joka tapauksessa tuossa vaiheessa sotaa liittoutuneilla oli jo täydellinen ilmaherruus joten nämäkään koneet eivät vaikuttaneet sodan lopputulokseen.

Sotaa käytiin tietysti myös Välimerellä. Italialaisten sotamenestyshän on ollut aina vähän sieltä tännepäin mutta tyylikkään näköisiä lentokoneita ne osasivat tehdä. Jo aikaisemmin mainitun Fiat G.50:n lisäksi voidaan tähän lisätä Fiat G.55:

Sen lisäksi että kone oli tyylikäs se oli ominaisuuksiltaan myös varsin hyvä. Nopeutta koneella oli 630 km/h ja aseistuksena oli kolme 20-millistä tykkiä ja kaksi 12,7-millistä konekivääriä. Koneet tulivat tosin sotaan sen verran myöhään ettei niillä ehtinyt olla sen suurempaa vaikutusta. Mainitaan vielä että Italian menestyksekkäin hävittäjä-ässä oli Teresio Martinoli joka ampui alas 22 vihollista itse ja jolla oli jaettuja ilmavoittoja neljätoista.

Kirjoituksen lopussa siirrytään Suomeen ja vedetään tylysti kotiinpäin. Erittäin tyylikäs kone oli myös suomalainen VL Myrsky:

Tämän kotimaisen hävittäjän suurin nopeus oli 535 km/h ja sen aseistuksena oli neljä 12,7-millistä konekivääriä. Kone ehti nippa nappa sotatoimiin jatkosodan loppuvaiheissa ja niillä vaurioitettiin kahta venäläishävittäjää.

Jokaisella tyylikkyyskilpailulla on voittajansa ja tämänkertainen voittaja tulee myös Suomesta. Ei kotiinpäinvedon vuoksi vaan siksi että VL Pyörremyrsky on äärimmäisen tyylikäs kone:

Selvää tietysti on että eihän Pyörremyrskystä tehty kuin prototyyppi mutta sehän antaa aihetta mukavaan jossitteluun. Jos tuotanto olisi ollut nopeampaa ja noita koneita olisi vuonna 1944 ollut käytössä vaikka joku 80 kappaletta niin olisihan se antanut mukavan lisän. Tietysti sodan lopputulokseen niilläkään tuskin olisi ollut vaikutusta. Koneen huippunopeus oli 620 km/h ja aseistuksena yksi 20 millin tykki ja kaksi 12,7 millistä konekivääriä.

Tässä nämä tällä kertaa mutta käsitelläänpä vielä ykkösrähinän tyylikkäin hävittäjäkone. Siinähän pokaalin vie ilman muuta hävittäjä-ässä Ressun tuunattu Sopwith Camel:

Ja sen myötä pannaankin lopuksi soimaan Kontra-yhtyeen kappale Ressu ja Punainen Paroni.