Wednesday, July 27, 2016

JOTAIN IHAN MUUTA XXXIX

Eletään heinäkuun loppua, joten Suomi on tällä hetkellä vielä lomamoodissa. Mikä niin kansalaisille yleensä kuin myös erityisesti tämän blogin lukijoille sallitaan, sillä välillä on kivaa hieman huilata. Varsinkin kun nykyisin katsoo kalenteria, niin näyttää siltä että viikonpäivät ovat pahasti vähenneet eli viikko alkaa masentavalla maanantailla joka jatkuu seitsemän päivää ja jatkuu sitten seuraavalla samanlaisella. Sen vastapainoksi lomailu on kansalaisille ansaittua ja kovasti paikallaan, ettei suorastaan suositeltavaa. Kukin tavallaan ja tyylillään. Perskeleen perheessä lomailu tosin tapahtuu aina syssymmällä, koska niin Ykä kuin Ylva ovat erittäin ankarasti Lapinkärpäsen puremia. Puremaan ei auta niin raapiminen kuin hydrokortisonikaan joten lääkkeeksi kaljupäisen miehen vaimonsa kanssa täytyy joka vuosi päästä katsomaan kaljupäisiä tuntureita. Siksipä tässä voi muistella hieman täysin epäpoliittisia, täysin tavanomaisia kohtaamisia tuntureilla. Pienen ihmisen pieniä tarinoita.

Kovat jätkät & ammattilaiset asialla

Siinähän elettiin sitä 2000-luvun alkupuoliskoa ja Perskeleen pariskunta oli jälleen lähtenyt lontimaan pitkin Lappia. Tällä kertaa lähdettiin kulkemaan Kiilopäältä ja ajateltiin viettää viisi päivää Saariselällä. Niin kuin vietettiinkin. Ensimmäinen kulkuetappi Kiilopäältä lähdettyä oli Suomunruoktu, johon kulkeva polku oli vaeltajan mittapuulla varsinkin alkuvaiheessaan melkoinen freeway eli siinä olisi ajanut autollakin. Tietysti kovasti kivikkoinen se oli, joten kulku ei sentään ollut liian helppoa. Perskeleet eivät tosin nauttineet liiasta vaikeudesta ja heillä oli aina kiire kulkea, että voisi pitää taukoja. Tauothan ovat kulkemisen parasta antia. Siinä voi istuskella rauhassa, poltella perstupakkia ja katsella upeaa Lapin maisemien avaruutta. Eteläisemmässä Suomessahan horisontti on yleensä noin sadan metrin päässä mutta Lapissa maiseman näkee kymmenien kilometrien päähän.

Siinähän noustiin sitten vähän rinnettä ylöspäin ja oltiin aika lähellä Suomujuoen latvoja. Paikkaa, josta Ykä ajatteli, ja harkitsee vakavasti vieläkin että kun tämä maallinen vaellus on päättynyt, niin ruumis tuhkataan ja sirotellaan Suomujoen latvoilta kulkemaan sinne, mihinkä se sieltä kulkeekaan. Tiedä vaikka Jäämereen asti. Nythän ei sinänsä tehty kuolemaa vaan pidettiin taas kerran taukoa ja siinä samalla huomattiin, että kohti oli tulossa Suomunruoktun suunnasta isohko kulkue, eli kahdeksan ihmistä ja neljä koiraa.

Siinä kun huilaileva Perskeleen pariskunta katseli seuruetta tarkemmin, niin kävi ilmi että kyseessä oli neljä sokeaa, neljä näkevää ja neljä opaskoiraa. Porukka oli kulkenut pitkän matkan ja oli nyt palailemassa. Siinä Ykä tuumaili, että vaikka hän mielestään mukamas kova jätkä onkin näissä erähommissa, niin aina löytyy huomattavasti kovempia. Niin ne sokeat kaverit kuin ne koiratkin, jotka olivat huippuammattilaisia alallaan. Ne ohjasivat sokeita kavereita hankalan kivikkoisella polulla jotenkin niin loistavan jouhevasti, että porukan kulkunopeus ei oikeastaan jäänyt jälkeen yhtään siitä, mitä Perskeleilläkin kulkiessaan oli. Ne koirat osasivat sekä lukea maaston että opastettavansa kulun ja jotenkin käsittämättömän hienovaraisesti pienillä liikkeillä, suunnanmuutoksilla ja kuonon sekä kropan kosketuksilla auttoivat opastettaviaan kulkemaan hankalalla polulla. Ammattilaista on aina kiva katsoa työssään.

Porukan jatkettua matkaansa Ykä ja Ylva tuumailivat, että minkähänlainen tuo tunturireissu noilla sokeilla kavereilla oli? Minkälaisia olivat tunteet, tuntemukset ja kokemukset? Näkö ei pelitä, mutta sokealla muut aistit ottavat sen aseman ja kertovat paljon enemmän kuin meille näköaistin omaaville. Minkälainen oli se tunne olla tunturinhuipulla, kun yksi olennainen aisti puuttuu? Mitä tunturinhuippu kertoo sokealle kuulon ja tuntoaistin perusteella? Joka tapauksessa sen yhden varsin olennaisen aistin puute ei estänyt noita kavereita kulkemasta pitkää vaellustaan. Harvinaisen kovia jätkiä. Huomattavasti kovempia kuin Ykä.

Ykän ja Ylvan matka jatkui Suomunruoktuun, jossa he kohtasivat toisen seurueen. Samaa perhettä kahdesta sukupolvesta. Olivat majoittuneet varaustuvan puolelle. Porukan vanhin, lähes 80-vuotias  mies rupatteli ja kertoi kulkeneensa tuntureissa viitisenkymmentä vuotta, mutta nyt ajan julma hammas on tehnyt tehtävänsä ja tämä tulisi olemaan hänen viimeinen pitkä reissunsa. Kroppa ei enää jaksa, vaikka mieli olisi vieläkin halukas. 

Jotain kosteaa hänellä oli silmäkulmissaan. Miksei olisi ollut? Jokainen, jota tunturikärpänen on purrut, tietää sen. Ja olihan Perskeleetkin siinä vaiheessa jo siirtyneet suosiolla teltasta autiotupamajoitukseen. Teltta kun kerää kumminkin hengityksestä kosteutta vaikka olisi hyväkin ilma. Sinänsä maastossa teltta on kaikkein mukavin paikka nukkua. Se on jotenkin niin ilmava. Makuupussiin on mukava kääriytyä ja unohtaa kavala maailma. Jos se perhanan teltta vaan pysyisi kuivana.


Autiotupasaunojat ja mahdollinen Kurt Cobain

Se samainen reissuhan oli edennyt sitten Tuiskukurun autiotuvalle. Ykä ja Ylva viettivät siellä kaksi päivää, jolloin yö vietettiin autiotuvassa ja näin oli tarkoitus tehdä seuraavanakin yönä jolloin noustiin Tuiskupäälle. Vaan toisinhan siinä kävi. Perskeleet olivat nauttineet Tuiskupäältä palattuaan gourmet-ateriansa eli pikamakaroonia, lihalientä sekä brasilialaista corned beef-säilykettä ynnä sulatejuustonäkkileipää. Parempaa ei olekaan, varsinkin kun mausteena on nälkä. Samanlainen ilmiö oli aikanaan armeijan noppasopassa, jota ei sinänsä voi pitää varsinaisena huippugourmeena, mutta asiansa sekin ajoi. Yleensäkään Perskeleitä ei nää nykymaailman pakastekuivatut vaellusmuonat innosta. Kyllä purkki on sentään purkki. Vaikka hän painaisikin vähän enemmän.

Autiotuvalle ilmestyi kolmen keski-ikäisen naisen porukka, jonka tyyppiset olivat tuttuja jo entuudestaan. Porukasta huokui middle-aged woman power ja he pitivät huolen, että heidän sekä saapumisensa että tämä power varmasti huomattiin. Yksi naisista alkoi kerätä Ykän jo valmiiksi lämmittämään ja hiilloksella olevaan kamiinaan Ykän valmiiksi hakkamia klapeja ja huomattavan määrän keräsikin johon Ykä totesi touhua katsellessaan että kannattaako noita enää tuohon lisää tuupata, kun kämppä on jo muutenkin mukavan lämmin. Täällä ruvetaan meinaan kohta hikoamaan oikein kunnolla. Jos et laittais niitä ja pantais sitten yötä vasten vielä pienet tulet? Middle-aged woman poweria uhkuva nainen katsoi Ykää ilmeellä jonka saattoi tulkita että haista sinä sovinisti paska ja totesi hieman kohteliaammin:

- Minä osaan kyllä tämän, kiitos vaan.

Osasihan hän ja varttitunnin päästä naisporukka joutui aukomaan autiotuvan oven, koska tupa oli muuttunut saunaksi niin kuin Ykä ennustikin. Autiotuvan kamiinan lämmittäminen on oma taitolajinsa. Sitä täytyy osata lämmittää. Ja sitä täytyy myös osata olla lämmittämättä. Kyseinen naishenkilö oli tällainen minä osaan-prototyyppi, johon on tullut useasti törmättyä. Niin tunturissa kuin muuallakin elämässä. Yhteinen piirre heissä on se, että luulin osaavani, suutuin siitä kun osaamistani epäillään, en sitten osannutkaan ja syy oli joka tapauksessa jonkun toisen. Varsinkin jos se oli mies.

Koska autiotupa oli muuttunut saunaksi, niin ovet oli sitten tietysti avattava. Eikä siinä mitään. Siinähän se tupa viilenee. Ainoa ongelma vaan oli, että ulkona asusteli mäkärä, joka viihtyi hyvin Tuiskukurun tuvan kosteilla alueilla. Mäkärässä ei ole mitään vikaa, kelpo otushan se toki on omalla tavallaan ja varsinkin yksin ollessaan, mutta ongelmana on se, että se tuo aina mukanaan 125 miljoonaa kaveriaan. Näin ollen Perskeleen pariskunta pokkasi girl poweria hohkaville naisille hyvät yöt ja kävi pystyttämässä teltan, jossa yö sitten vietettiin. Ilman mäkäröitä ja inhimillisessä lämpötilassa makuupussissa elpyen.

Seuraavana päivänä kuljettiin sitten Kotakönkäälle, jossa sijaitsevalla laavulla oli tarkoitus viettää yö. Reissu ei ollut Tuiskukurusta kovinkaan pitkä, vajaa kymmenen kilometriä joten Perskeleet ajattelivat keitellä saavuttuaan lihaliemet, kierrellä vähän ympäristössä ja syödä vasta myöhemmin. Siinä lihaliemiä keitellessä pohjoisen suunnasta marssi laavulle mies. Ei mikään välineurheilija, sillä kaverilla oli päällään tavalliset farkut ja farkkutakki. Jalassa oli sentään vaelluskengät. Mies istahti pöllin päälle, tervehti ja alkoi kaivaa rinkastaan trangiaansa tuumien keittävänsä kahvit ja jatkavan sitten kohti Tuiskukuroa ja siitä sitten myöhemmin Luirojärvelle. Ykä totesi siihen, että älä suotta kaivele sitä trangiaa, keittele meidän trangialla kun se on tossa päällä jo muutenkin ja meillä on kaasua ihan mukavasti jäljellä.

Mies kiitti, keitteli sumpit ja natusteli samalla voileivän. Samalla hän kertoi harrastavansa vaellusta nimenomaan aivan yksin, koska tykkäsi Lapin luonnon rauhasta ja yksinäisyydestä. Syötyään mies heitti rinkan pykälään ja jatkoi kulkemista. Ykä oli katsellut, että miehessä oli jotain omituisen tuttua. Kun mies katosi metsään, Ykä hoksasi ja sanoi Ylvalle:

 - Tiedäkkös muuten kuka toi heppu oli?

- No en minä vaan tiedä. Jotain ihmeen tuttua siinä sinänsä oli.

- Tuo taisi olla Kurt Cobain.

- Hä? Siis se Nirvanan jätkä. Mutta sehän ampui itsensä toistakymmentä vuotta sitten.

- No niinhän se ampui. Niin ainakin uutisoitiin. Mutta toi heppu oli kyllä yksi yhteen kaksoisolento. Vielä kymmenen vuoden vanheneminen mukaan luettuna.

- Sattumahan tuo. Samannäköinen mies vaan.

- No joo, todennäköistä. Mutta olishan se aika huikea ajatus, että se Cobain olis aikanaan saanut tarpeekseen ja tuuminut että grunge ja kaikki siihen liittyvä my ass, lavastanut itsemurhansa ja muuttanut toisilla papereilla Suomeen, jossa se olis töissä jossain Rovaniemen osuusmeijerissä ja vaeltelisi lomansa täällä Saariselällä.

- Jaa-a… pirustako tonkin tietää… eihän mikään ole mahdotonta… mistäs sen tietää vaikka Elviskin olisi kuollut vasta vuonna 2000 pitkän uran tehneenä alaskalaisena rekkakuskina…

Yö Kotakönkäällä oli hieno. Ykä oli väsännyt kovat tulet, jotka kestivät läpi yön vaikka vettä satoi. Ei kovasti, vaan sillä lailla mukavasti häpsimällä. Ehkä yksi hienoimpia öitä Perskeleen pariskunnan Lapin reissuissa. Varmaankin se mystinen mies vietti yötänsä Tuiskukurussa ja viritteli telttaa pystyyn autiotuvan saunalämpötilaa noituen jos kamiinaa ylilämmittävät naisenergistit olivat vielä siellä. Eihän semmosessa kuumuudessa nuku edes Kurt Cobain.


Kovat mammat & love is in the air

No siinähän sillä kyseisellä reissulla edettiin sitten Lankojärven kautta Rautulammelle missä ajateltiin viettää vielä yö. Siinä lammen rannalla mahdottoman komeissa maisemissa tulipaikalla istuessamme tutustuttiin kolmeen vanhaan naiseen. Ne oli jotain lähelle 80-vuotisia ja kertoivat, että ovat porukalla kulkeneet näillä selkosilla kymmeniä vuosia. Jotenkin erilaisia naisia kuin ne naisenergianaiset siellä Tuiskukurussa pari päivää aikaisemmin. Rauhallisia, mukavia ja ennen kaikkea he eivät tehneet itsestään sen kummempaa numeroa. Ykä ja Ylva kuuntelivat niistä huomattavan pitkistä reissuista, joita naiset olivat tehneet ja naiset totesivat, että ei enää jaksa kuin tämmösiä pieniä päiväreissuja. Joka päiväreissukin äkkiä laskettuna oli tommonen kaksikymmentä kilometriä.

Kovia mammoja.

Siinä sitten viriteltiin taas gourmet-ateria Rautulammen päivätuvassa jossa ihmiset kyllä usein yöpyivätkin. Niin kuin oli aikomus Ykällä ja Ylvallakin, mutta samassa tuvassa oli myös yksi nuori mies ja kaksi nuorta naista, joista toinen näytti olevan siihen nuoreen mieheen nähden niin härillään, että ei olisi millään malttanut odottaa sitä, kun hiking muuttuu after-hikingiksi. Perskeleen pariskunta tuumi kyllästyneenä että nautinnoille on oma aikansa ja oma paikkansa ja viritteli jälleen teltan pihalle. Mikäs siinä oli yö viettää. Tai no, mikäs ei, sillä kyseessä oli HelSportin kallis Rondane-teltta, jota mainostettiin sillä että siinä pärjää vaikka myrskyolosuhteissa.

Mainostuksessa unohtui mainita se, että siinä pärjää ainoastaan myrskyolosuhteissa sillä teltta oli itsessään varsin matala ja hengityksen aikaansaama kosteus tiivistyi teltan kattoon sen verran paljon että se alkoi aamuyöstä tippua takaisin nukkujien niskaan. Myrskyllä tuuletus olisi kyllä pelittänyt vallan mainiosti, mutta tyynellä kelillä ei. Mutta siinähän se yö meni ja seuravana päivänä oli reissu taputeltu ja oli aika olla viikko mökillä Lemmenjoella. Jossa tavattiin sitten juopot kuukkelit.

Juopot kuukkelit

Kuukkeli.

Tuo metsänkävijän yksi parhaista kavereista. Suomen suurin pikkulintu. Tai no, eihän se varsinaisesti pikkulintu ole, vaan varislintu. Ja puolestaan niistä pienin. Mutta sitä on aina ollut kiva seurailla, kun istuu tauolla niin pohjoisessa kuin vähän etelämmässäkin. Onhan tuota näkynyt syntymäseuduilla Nyhtänköljässäkin, joskaan ei sentään Huitsinnevadassa. Kuukkeli ei ole arka. Päinvastoin. Se on kovasti utelias lintu. Niin monta kertaa on törmännyt siihen näkyyn, kun istuu tauolla ja yksi tai useampi kuukkeli lentää sillä mukavan poukkoilevalla tyylillään aivan lähelle, yhtään ihmistä pelkäämättä, katselee että minkäslainen heppu tämä tällä kertaa on ja ennen kaikkea saisikos siltä makupaloja. Välillä kuukkelit ovat sen verran röyhkeitä, että käyvät tarkistamassa tulilta liian kauas jätetyn repun sisällön ihan omin lupineen.

Näihin mainioihin lintuihin oltiin törmätty niin juuri loppuneella reissulla Saariselällä kuin taas kertaalleen mökillä Lemmenjoella. Kun oltiin vaelluksen jälkeisellä mökkiviikolla. Sauna oli mukava, sellainen kuin se kahdelle aikuiselle ihmiselle tulee ollakin. Puukiuas ja kiukaassa kiinni oleva vesisäiliö, jossa lämmitettiin sitten pesuvesi vatipesua varten. Kyseinen säiliö oli siinä mielessä samanlainen kuin muutaman kerran aikaisemminkin, että se oli hieman liian pieni ja saunaillan venyessä sisältö alkoi kiehua ja tehdä saunasta höyrysaunan, joten siitä piti laskea puolet ämpäriin ja täyttää loput kylmällä. No, olihan lämmintä vettä sentään tarjolla yllin kyllin. Sen merkitystä ei voi yliarvioida.

Mökki edusti myös tarvittavaa teknologian tasoa eli siellä oli sähköt ja takka. Lisäksi mökki oli television näkyvyysalueen rajoilla. Perskeleillähän oli mukana hyvin pieni analogista tekniikkaa käyttävä (silloin vielä ei oltu digi-tv:ssä) matkatelevisio, johon pariskunta sai Ylen uutislähetyksen (eli siis lähinnä säätiedotuksen) näkymään siten, että Ykä teki varsinaiseen telkkarin omaan antenniin jekkulankavirityksen, seisoi sitten tuolilla viritys käsissään leikkien vapauden patsasta ja Ylva saattoi etsiä televisiosta tarvittavan kanavan. Suhisevan sellaisen, mutta saihan siitä kumminkin jonkunlaisen selvän. Olihan paikalla myös pieni matkaradio, joka tosin toisti lähinnä norjalaisia asemia. Liekö niillä ollut parempi lähetysteho? Yhtä kaikki, sekin oli NRK:n tarjoamaa saamenkielistä ohjelmaa, josta ei ymmärtänyt yhtään mitään, mutta siitä mukavalla tavalla kuplivasta saamenkielestä tuli aina hyvälle tuulelle.


Lisäksi mökin teknologista huippua edusti ulkopaskiksessa oleva ihmiskunnan yksi hienoimmista keksinnöistä eli styroksinen huussinrengas. Sille kelpaa istua kylmemmälläkin kelillä eikä ahteri jäädy. Miksi sen kehittäjälle ei ole annettu Nobel-palkintoa? On kai niitä turhemmastakin myönnetty? Niin kuin sille jätkälle, mikä sen nimi nyt oli? Joku Obama?



Niin mutta ne kuukkelit.

Ne viihtyivät myös mökin maastossa. Kun Perskeleet istuivat saunatauolla, siihen tuli heti pari ja kovasti uteliaana. Homma idis oli tietysti heti alusta selvä, joten Ylva kävi mökistä hakemassa hieman kauraleipää, josta sitten otettiin sopivia makupaloja tarjottavaksi siivekkäille ystävillemme. Kyllä ne maistuivatkin. Ensiksi niitä heitettiin pihalle, sitten rappusille ja lopulta kuistille, johon kerääntyi parhaimmillaan puolen tusinaa kuukkelia. Ne sitten ottivat makupalan, lensivät läheiseen puuhun sitä natustelemaan ja tulivat taas kuistille pää kallellaan, aivan kuin todeten, että vielä mulla suolenmutkassa tilaa olisi.

Ja mikäs sitä tilaa oli täytellessä. Meidän lanthalaisten tyhjänkävelijöiden jotka siinä katselivat ehkä maailman parasta tosi-tv:tä ilman televisiota. Ja näitähän saattoi rauhassa ruokkia. Olivathan nämä sentään aikuisia yksilöitä. Siinä pohjoisen kuukkelimaailman Veikko Hurstia esitettäessä tuli mieleen hieman aikaisempi episodi, kun päätettiin jättää vieraat ruokkimatta. Samana keväänä Ykä ja Ylva istuivat mökillä Lälläveden rannalla, yhtä lailla saunatauolla ja havahtuivat kuistin ulkopuolelta tulevaan vaativaan ääneen:

- Wääk!

- No mikäs se siellä?

Mikäs siellä niin. Muuta kuin sorsaemo. Mukanaan tusinan verran pienokaisia. Yhtä lailla pää kallellaan, aivan kuin todeten, että ”katsokaas Perskeleet. Näillä mökeillä on ollut tapana antaa meille evästä. Niin että pankaapas toimeksi”. Jos näkymää olisi arvostellut hellyyttävyydestään asteikolla 4 – 10, niin se olisi ollut 11.

Vaan eihän sitä evästä annettu. Vaikka sielua se riipaisi. Sillä selvää oli, että ei noita kannattaisi liikaa totuttaa ihmiseen. Tulevat ihmisistä turhan riippuvaisiksi ja elokuussa ne oltaisiin luottavaisina hölmöinä sitten ammuttu kuitenkin. Sorsapoikue lähti ja emo sanoi mennessään vielä wääk sillä soundilla että varsinaista sorsan murretta osaamattomat Perskeleetkin ymmärsivät kommentin tarkoittavan, että olettepahan muuten paskaa porukkaa. Selväähän on, että aikaisemmat mökkiläiset olivat olleet hellämielisempiä.

Mutta nämä kuukkelit olivat kyllä sellaisia, että ne osasivat pitää huolen itsestään. Niinpä sitä iltaa jatkettiin. Useilla löyly- ja useilla vilvoittelaatiosessioilla. Kuukkeleille kelpasi eväs. Ilta oli edennyt siihen pisteeseen, että Ykä maistoi juuri avatusta oluttölkistään, totesi, että ehkä tämän olisi voinut jättää jo aukaisematta ja pariskunta siirtyi mökin parvelle köllälleen.

Aamulla sitten heräiltiin, keiteltiin kahvit ja Ykä meni kuistille polttamaan päivän ensimmäisen Voimasavuke Bostonin. Ja teki huomion, mistä ilmoitti Ylvalle, joka tuli katsomaan. Ensinnäkin siinä kuistin penkillä oli ollut muovipussillinen pariskunnan keräämiä ja Ylvan edelisenä päivänä suolaamia sieniä. Oltiin ajateltu, että kyllähän se siinä säilyy vallan hyvin. Pussi oli revitty auki ja sieltä oltiin otettu maistiaisia. Ja sitten se Ykän aukaisema oluttölkki oli kaatunut ja aivan tyhjä. Ja sen vieressä pari aukaisematonta tölkkiä olivat täynnä lommoja. Ihan urakalla. Kun niitä tarkemmin tarkasteltiin, niin huomattiin, että näähän on nokanjälkiä.

Oliskos kuukkelit, Perskeleitten mentyä nukkumaan huomanneet suolasienet ja ottaneet ensin huikopalaa? Ja sen jälkeen tuumineet, että kun tässä on suolaaset otettu, niin maistuuhan se kaljakin siihen päälle. Ja lisääkin olisi tehnyt mieli mutta tölkit eivät yrityksestä huolimatta auenneet. Ei niitä joka tapauksessa pihalla näkynyt ennen kuin seuraavana päivänä. Olikohan niillä krapula? Mistäs näistä tietää. Luonnon pienistä ihmeistä.


Mutta mahdottoman mukava lintu se kuukkeli on joka tapauksessa. Ja mukavasti meni Perskeleittenkin loma siellä kaukana pohjoisessa. Niin kuin tuli todettua kirjoituksen alussa, niin yksi tykkää yhdestä ja toinen toisesta. Perskeleet ajavat autollaan pohjoiseen ja tiedostava ihminen menee jumbojetillä Intiaan elämään ekologista lomaa.

Kukin tyylillään. Mukavaa lomakauden jatkoa lukijoille. Nauttikaa lomistanne. Se viikon kestävä masentava ja aina uusiutuva maanantai tulee taas aivan varmasti.

Ja vielä jotain aivan muuta

Tässä blogissa ei ole koskaan ollut minkäänlaisia kyselyitä. Ajattelin nyt laitella sellaisen. Täysin epäpoliittisen. Siinä kysytään, että missä päin lukijat mahtavat asustaa. Ihan mielenkiinnosta. Näkee, mikä maakunta on kaikkein pinnanmaalaistunein. Galluppi on siis tuossa blogin sivupalkissa. Kiitos jos vastaatte.

Sunday, July 24, 2016

KAHDESKYMMENES YMMÄRRYSHARJOITUS

Eli uusrälssi, piirustukset ja loukkaamisrikos


Toistamisen uhallakin tuumailen hieman tuoreita tapahtumia ja ennen kaikkea niitten aikaansaamia reaktioita tiedostavassa mediassa sekä poliittisissa piireissä. Nyrkkisääntöhän on tietysti se, että kun kehitysmaalainen lahtaa ihmisiä Euroopassa (tai muilla mantereilla jossa lahtaamista harjoitetaan vielä enemmän) niin ensimmäinen reaktio on alkaa todistaa, että tämä ei johdu islamista. Näinpä tämän tuoreen Münchenin tapauksenkin tekijä joka oli siis iranilaistaustainen Ali Sonboli onkin nyt saksalaismies David S. jolla on ”ilmiselviä yhteyksiä” Breivikiin. Ne, mitä ne noin varsinaisesti ovat, jää tietysti selvittämättä. Tähän mennessä perusteeksi on kerrottu iskun päivämäärä joka natsaa Breivikin iskuun ja se, että hepulla oli mielenterveydellisiä ongelmia. Täytyy muuten katsella, että tekeekö joku tai onko tehnyt väkivallan tekoja 22. marraskuuta. Siitä saattaa löytyä pitävät kytkennät Kennedyn murhaan.

Selittämättä jää myös se toinen kysymys, jonka esille nostaminenkin on tietysti hirvittävää patamustaa rasismia. Jos lähdetään siitä ajatuksesta, että islam ei ole syynä ihmisten jatkuvaan joukkolahtaamiseen, niin mikäs sitten on? Kun ihmisiä joukkolahdataan kumminkin. Tämmöinen tavallisempi ihminen miettii silloin sitä, että ketkäs näitä lahtaamisia kerta toisensa jälkeen harjoittavat ja vastaushan on selvä, eli Lähi- ja Keski-idän sekä tiettyjen Afrikan maitten ihmiset. Jotka nyt sattumoisin tunnustavat islamin uskontoa, mutta jos islamin osuus kerran täytyy mitätöidä ja unohtaa, niin eikö näitten maitten ihmiset jo itsessään muodosta silloin pelkällä olemassaolollaan jatkuvasti kasvavan turvallisuusriskin ja asialle tulisi ehkä tehdä jotain? Eiväthän ne lahtaamiset minnekään katoa, vaikka selitteläätiön ja soveltavan spedestetiikan ammattilainen toteaisi, että islam is religion of peace. Once again. And will be in future. Perhaps next week. Somewhere in Europe.

Järjellä ajateltuna vastaus kysymykseen on että kyllä, kyseiset ihmiset muodostavat vakavan riskin ja kyllä, jotain tulisi asialle tehdä. Mutta olemme valitettavasti tilanteessa, jossa järjellä ajatteleminen on kiellettyä. Se kun ei kuulu hyväksyttyihin poliittisiin piirustuksiin. Yhteiskunnassahan ei ajatella niin, että sata astetta on veden kiehumispiste ja yhdeksänkymmentä astetta suora kulma, vaan nämä asiat määritellään sopivaksi katsotulla ideologisella tavalla. Olemme viimeiset kaksikymmentä vuotta eläneet poliittisen ja virkakoneiston sekä valtamedian muodostaman uusrälssin määrittelemässä utopiakuplassa joka on ollut pakko hyväksyä kun muutakaan vaihtoehtoa ei ole. Kuplaa voisi verrata siihen, että poliittinen arkkitehti on piirtänyt valtiotalon ja piirtänyt sen niin perseelleen kuin olla voi.

Valtiotalossa ei ole yhtään suoraa seinää ja koko aika on pelko, että välikatto putoaa asukkaitten niskaan. Vuokrakin on tolkuttoman korkea, mutta siitä ei voi valittaa, sillä yhteiskunta määräsi sen, missä asunnossa voit asua ja mitä siitä tulee maksaa. Ja kun talo on kerran arkkitehdin piirtämä, niin siinä ei voi olla vikaa, joten muutoksia ei saa tehdä ilman arkkitehdin lupaa. Jota lupaa on turha odotella, sillä silloinhan arkkitehti myöntäisi tehneensä sutta ja sekundaa. Eli talo on virallisesti asumisen kannalta täydellinen ja jos jotain ongelmaa on, se johtuu vain asukkaan typeryydestä ja tarvittavan tiedon puuttumisesta kun hän ei ymmärrä piirustusten hienoutta.

Minkälaisessa valtiotalossa me sitten piirustusten mukaan asumme?

No, ainakin sen ilmastoinnissa on jotain upeaa, sillä piirustusten mukaan se muuttaa tänne saapuneet takapajuisista maista tulevat takapajuiset ihmiset kerralla hyviksi ja tiedostaviksi ihmisiksi. Ettei suorastaan vihervasemmistolaisiksi. Joka tapauksessa huomattavasti paremmiksi ihmisiksi kuin tavalliset kantasuomalaiset jotka ovat takapajuisia konservatiiveja kun taas vaimojaan säkeissä pitävät tulijat ovat maltillisia liberaaleja ja naisten päällä olevat säkit ovat itsemääräämisoikeuden ilmaus. Ainoastaan uusrälssimme jäsenet ovat hieman heidän yläpuolellaan. Tavallaan he ovat tietysti samalla viivalla ns. uussuomalaisten kanssa sillä molemmat porukat elävät näitten takapajuisten konservatiivien elättämänä ja täysin heistä riippuvaisina ja molemmilla etuoikeutetuilla ja elätettävilllä ryhmillä on sekä oikeus että velvollisuus julistaa sitä, kuinka paskaa sakkia heidän elättäjänsä oikeastaan ovat.

Se, että piirustukset eivät pidä paikkaansa ei ole keskustelun arvoinen kysymys, sillä todellisuushan määritellään piirustusten mukaan. Niin kuin totalitaarisissa valtioissa ennenkin.

Piirustusten yksi olennainen osa on se, että islam on länsimaisiin poliittisiin tarkoituksiin kehitetty maallistunut ja maltillinen uskonto, jonka kehittäjä ei suinkaan ole ollut mikään Mohammed joskus puolitoista tuhatta vuotta sitten, vaan sen on kehittänyt 2000-luvun alkupuolella profeetta Jaakko Hämeen-Anttila. Piirustusten mukaan maailman 1,7 miljardista muslimista noin 99,98 % tunnustaa hämeen-anttilalaista islamia ja ihmisten joukkolahtaamiseen syyllistyvät ihmiset kuuluvat siihen 0,02 prosentin vääräuskoisten ekstremistien lahkoon jolla ei ole hämeen-anttilalaisen islamin kanssa mitään tekemistä. Niin kuin ei tietysti olekaan, sillä näin on poliittisten piirustusten mukaan määritelty.

On selvää, että tämän mitättömän ekstremistisen 0,02 prosentin takia ei voida eikä myöskään kannata tehdä mitään johtopäätöksiä Euroopassa eläviä (tai no, pääosin elätettäviä mutta eipä takerruta yksityiskohtiin) hämeen-anttilalaisia islamilaisia kohtaan. Ensinnäkin he ovat täysin samanlaisia maltillisia tapahämeen-anttilalaisia kuin tapakristityt ja ilman heidän joskus tulevaisuudessa tarjoamaa työ- ja osaamispanosta Eurooppa tulee jossain vaiheessa ilman muuta romahtamaan.

Tätä tulevaisuuden auvoisaa tilaa on välttämättömyyden pakosta kärsivällisesti odotettava ja hämeen-anttilalaisten islamilaisten sekä yhteiskunnalle aiheuttamat järkyttävät kustannukset että heidän kantaväestöön kohdistamat niin väkivalta kuin seksuaalirikokset ovat vain elävä todiste siitä, että eurooppalaiset eivät ole osanneet vastata tämän väestönosan tulevaisuuden lupausta hehkuvaan, mutta tällä hetkellä ei-aivan-vielä-kukkaan-puhjenneeseen ns. sosio-ekonomisesti haastavia tilanteita aiheuttavaan vielä lunastamattomaan mahdollisuuteen vieläkään riittävän positiivisella ja innostuneella tavalla. Vika on kuulkaa meidän. Vain meidän.

Tämähän tietenkin tarkoittaa sitä, että ongelmat johtuvat syrjäytymisestä mikä taas johtuu rakenteellisesta rasismista ja yleisestä kantaväestön asenteellisuudesta. Piirustusten ulkopuolella ja sitä kautta siis täysin merkityksettömänä on se tosiasia, että suomalaisiakin on syrjääntynyt huomattavissa määrin jo viimeisen neljännesvuosisadan. Mutta he eivät ole syyllistyneet laajamittaiseen terroriin eivätkä he myöskään saa aikaan lähiöitä tuhoavia mellakoita niin kuin ne (piirustusten mukaan) aivan samanlaiset, joskin hieman erinäköiset Euroopan ulkopuolelta tulleet veljensä ympäri Eurooppaa.

Vinoon tehtyjen piirustusten vastaisia faktoja ei saa tuoda esille. Siinä syyllistytään rikokseen. Kyseessä ei varsinaisesti ole uusrälssin jalustalle nostamaa väestöryhmää vastaan kohdistuva rikos. Vaan kyseessä on vielä vakavampi, eli uusrälssiä itseään vastaan kohdistuva oikeita faktoja väärin käyttämällä tehty loukkaamisrikos.

Siinä loukataan ensinnäkin heidän itsetuntoaan, sillä hehän ovat saaneet hyvän ja älykkään ihmisen asemansa toistamalla papukaijamaisesti sitä sabluunaa, joka heidät on kyseiseen asemaan nostanut. He ovat ottaneet itselleen opettajan aseman opetettavalta kysymättä, ja kun opetettava opettaa opettajaansa ja vielä perustellusti, niin voiko suurempaa rikosta enää tehdä? Pitäisikö uusrälssin edustajien muka alkaa itsenäisesti ajatella?

Lisäksi se on loukkausrikos heidän asemansa pysyvyyttä ja turvallisuutta kohtaan. Uusrälssin jäsenet ovat sekä vallan- että julkisuudenhimoisia. Luonnollisesti he ajattelevat myös meistä voiman pimeän puolen ihmisistä samoin. Eiväthän he muuhun pysty. Totta kai he ajattelevat, että me – piirustusten ulkopuolisia faktoja törkeästi hyväksikäyttämällä – pyrimme pöllimään heidän asemansa ja syrjäyttämään heidät asemastaan ja samalla asettamaan heidät tilanteeseen, jossa heidän työarvonsa mitattaisiin työmarkkinoitten vaatimusten mukaan. Mikä arvo olisi tietysti nolla.

He eivät ymmärrä sitä, että mikäli nämä vikatilat mitä yhteiskunnassa on ja mistä olemme valittaneet korjattaisiin, niin me vain yksinkertaisesti katoaisimme. Emme minnekään joukkohautaan, vaan kotisohvillemme. Lukemaan Tex Willeriä ja miettimään, että jokos sen saunan laittais lämpiämään. Täysinä nobodyina. Onnellisena nobodyn asemastaan.

Tällainen ajatus on egoistisen uusrälssin edustajille käsittämätön. Sillä se toimii piirustusten mukaista vallitsevaa totuutta  sekä ennen kaikkea heidän omaa ahneuttansa vastaan.

Siksi Münchenissä ihmisiä tappaneelle iranilaisjätkälle on pakko löytää jonkunlaisia Breivik-kytkentöjä. Jos totuus ei siihen riitä, niin ainahan voi hienosäätää piirustuksia ja määritellä asiat uudestaan. Kysehän on siitä, että kenellä on määrittelyvalta. Ja nykyisessä poliittisessa todellisuudessa määritellään niin, että yhdeksänkymmentä astetta on veden kiehumispiste ja sata astetta suora kulma. Se ei ole ehkä totta, mutta se on poliittisesti tarkoituksenmukaista ja hyväksyttyä. Sillä aikaansaatua järjestelmää ei saa järkyttää. Se on pysyvä. Se on lopullinen. Niin kuin olivat ne pari muutakin järjestelmää viime vuosisadan puolella. Painotan sanaa olivat. 

Ja sen ajattelun mukaan tämäkin kirjoitus oli tuomittava vihakirjoitus. Maassamme ei ole ongelmana toiseuden edustajien kalleus, tarpeettomuus ja heidän kantaväestöön kohdistuvat rikokset. Ongelma olen minä ja kaltaiseni, jotka emme hyväksy sitä, ja sitä ylläpitävää uusrälssiä  voimavarana ja välttämättömyytenä.


Ai miten niin ei ole vaaterissa? Perkele! Kummalla meistä on virallinen pätevyys? Ja jos tää ei kelpaa, niin minä piirrän seuraavasta vielä hullumman! Ja arvaas, kuka senkin maksaa? Mieti sitä, moukka, ennen kuin alat suutasi soittamaan!

Thursday, July 21, 2016

KAKSI EPISTOLAN JULISTAJAA


Niin sanotusta Hyvän Ihmisen sekä Järjestelmäuskovaisen Syndroomasta kärsivien ihmisten taudinkuvaan kuuluu, että kyseistä syndroomasta ei millään tavoin pyritä parantumaan ja sen sairastaminen esitetään julkisuudessa mahdollisimman positiivisena seikkana luonnollisesti pyrkien levittämään tautia. Tautiin ei ole sinänsä muuta lääkettä kuin eläminen normaalimaailmassa, mutta järjestelmämme pitää kyseisiä sairauksia sairastavat ihmiset siitä mahdollisimman tiukasti erossa joten toipumisennuste on äärimmäisen huono. Tällä kertaa oireitaan ylpeänä esittelee SDP:n kansanedustaja Tytti Tuppurainen joka luonnollisesti laittaa tuoreimmassa avautumisessaan mutkat suoriksi ja aloittaa jo otsikossaan komeasti ”Vihapuheet ovat jo äärirajalla” ja jatkaa:

Perussuomalaisten oululaispoliitikko Sebastian Tynkkynen vaatii facebook-kirjoituksessaan islamin kitkemistä Suomesta. Kirjoitus menee lajissaan toistaiseksi pisimmälle, sillä siinä esitetään jo maassa olevien muslimien poistamista ”massiivisilla siirroilla” sekä leimataan tietty uskontokunta terroristeiksi – selvin sanoin, vähääkään sievistelemättä.

Tuppurainen unohtaa taktisesti muutaman seikan, eli valtaosa terrorismista on nimenomaan muslimien tekemää ja mitä enemmän maassa on muslimeja, sen enemmän terroriteon riski kasvaa eikä siihen tarvitse etsiä kuviteltuja esimerkkejä. Tämä on fakta, mutta faktaahan ei saa sanoa ääneen, sillä se loukkaa mm. sosialidemokraattien ylläpitämää utopiakuvaa jonka mukaan jokainen maahamme saapunut islamilaismies muuttuu Suomeen saavuttuaan välittömästi lauhkeaksi, yliselittäväksi, ylianalysoivaksi, ylilässyttäväksi ja feministiseksi pohjoismaiseksi sosialidemokraatiksi ja joka myös muuttuu välittömäksi äärimmäisen tuottavaksi ja hyödylliseksi uussuomalaiseksi. Todellisuus on tietysti toinen, minkä Tuppurainenkin hyvin tietää ja tulee muistaa, että jokaisen tämän porukan suomalaisiin kohdistama niin väkivalta- kuin seksuaalirikos on jo itsessään terroriteko, joita edesauttamassa ovat olleet mm. suomalaiset sosialidemokraatit. Ilman avointa maahanmuuttopolitiikkaa ne olisivat jääneet tekemättä.

Tuppuraisella tulee tuossa lauseessaan myös tietty hupsis, eli hän jälleen taktisesti unohtaa sen, että valtiolla – jopa Suomen kaltaisella puoli-itsenäisellä valtiolla – on tietty oikeus poistaa maasta ihmiset, jotka eivät ole Suomen kansalaisia ja joilla ei ole mitään muuta syytä notkua maassamme kuin suomalaisten tarjoama elatus. Tuppurainen vahvistaa tällä sen faktan, että pelkkä Suomen alueelle pääseminen ja sanan ”asylum” sanominen takaa koko iän mittaisen elatuksen ja sen kyseenalaistaminen on ihmisoikeusrikos. Se, mikä jää Tytiltä, niin kuin niin monelta kaltaiseltaan sanomatta on se, että mikä on piikin raja. 50.000? 100.000? Miljoona? Siihen Tytti ei vastaa. Ja siihen vaativampaan kysymykseen eli millä nämä kaikki elätettäisiin ei Tytin tarvitsekaan vastata, sillä sosialidemokraattina hän on maallisista ja materiaalisista asioista vastuuvapaa. Järkevämmässä yhteiskunnassa hänen kaltaisestaan ihmisestä käytettäisiin ehkä termiä ”holhouksenalainen” mutta meillä holhouksenalaiset äänestetään eduskuntaan ja heistä tulee myös korkeassa asemassa olevia virkamiehiä.

Tytti lyö vaihteen isompaan läpeen ja jatkaa holocaustikortilla:

Tynkkysen tekstin arveluttavuutta voi testata vaikkapa korvaamalla sanat ’islam’ ja ’muslimi’ sanalla ’juutalaiset’. (Kun Tynkkynen vaatii palautusautomaattia toimimaan ”täyttä häkää”, kyseessä on kai sentään lipsahdus.) Mitään muuta ei tarvitse muuttaa, ja teksti näyttää hätkähdyttävästi samalta kuin natsisaksan antisemitistiset suunnitelmat. Ne suunnitelmat pantiin täytäntöön Euroopan historian hirvittävimmällä rikoksella.

Niin demari- kuin muissakin tiedostavissa leireissä tietysti ajatellaan, että nyt pisti Tytti pahan pallon ja nyt meni varmasti rasistilla sekä jauhot että sormi suuhun. Näissä leireissä tietysti tarkoituksella unohdetaan, että Tynkkynen ei puhunut juutalaisista mitään. Ei hänen tarvitsekaan. 1930-luvun Saksassa ei ollut sitä tilannetta, että juutalaiset:

a) Tulivat jostain päin maailmaa suurella porukalla saksalaisten elätettäviksi.

b) Syyllistyivät huomattavaan määrän väkivalta- ja seksuaalirikoksia saksalaista kantaväestöä kohtaan.

c) Syyllistyivät huomattavaan terroritekojen ketjun joissa on lahdattu täysin viattomia sivullisia.

Sen sijaan Euroopassa on selkeä fakta, että:

a) Muslimit ovat tulleet jostain päin maailmaa paikallisväestön elätettäväksi.

b) Muslimit ovat syyllistyneet huomattavaan määrän väkivalta- ja seksuaalirikoksia eurooppalaista kantaväestöä kohtaan.

c) Muslimit ovat syyllistyneet huomattavaan terroritekojen ketjuun jossa on lahdattu täysin viattomia sivullisia.

Mutta oikeaoppisena ihmisenä Tytti luonnollisesti ajattelee, että kun hän vetää esille noin kaksitoista miljoonaa kertaa esille nostetun holocaustikortin niin purkka pysähtyy ja mutina loppuu. Osoittaen samalla sen, että länsimaiselle sosialistille juutalainen kelpaa kyllä kuolleena esimerkkinä sosialistin oman ideologian pönkittämisessä mutta sen elävän kanssa on vähän niin ja näin.

Tytti jatkaa niin kuin hänen kaltaisensa tuleekin jatkaa:

Terrorismia pitää torjua lujin ottein. Sen kasvualustana oleva radikalismi on kitkettävä, olipa kyseessä uskonnon vääristely tai rasismi. Pohjoismaiden pahin terroriteko Norjassa oli rasistisen äärimmäisyysihmisen tekemä. Pelkkä vuoropuhelu ei riitä, vaan tarvitaan valvontaa, ennaltaehkäisyä ja rikollisten rankaisemista.

Hotellin respassa vaan mietitään sitä, että mitä enemmän Eurooppaan on tullut islamilaisia ihmisiä, sen enemmän täällä on islamilaista terrorismia. Sekä virallisesti terrori-iskuiksi luokiteltavia tekoja että tavallisiin kansalaisiin kohdistuvaa väkivaltaa, joita tosin Tytin kaltaiset sosialidemokraattiset ihmiset mieltävät sosio-ekonomisesti haastavaksi tilanteiksi. Selitteläätiön ja soveltavan spedestetiikan ammattilainen voisi tietysti selittää, että näillä asioilla ei ole mitään tekemistä keskenään mutta se ei poista niitten olemassaoloa.

Tytti toteaa myös, että terrorismi saattaa johtua uskonnon vääristelystä. Hotellin respassa taa esitetään vastakysymys, että mahtaisiko islamilainen terrori johtua uskonnon kirjaimellisesta noudattamisesta? Islamilaiset terroristit kun eivät elä Tytin luomassa tai toisten luomassa ja Tytin toistamassa utopiassa rauhanomaisesta islamista. He eivät edes tiedä kuka Tytti on eikä heitä se kiinnosta.

Tytti puhuu vuoropuhelusta. Mitä ihmeen vuoropuhelua on se, että suomalainen yhteiskunta on kehittänyt puolestaloukkaantumiskoneiston jonka myötä islamilaisen ihmisen ei tarvitse opetella suomen kieltä, suomalaisia tapoja ja joka mahdollistaa hänelle sekä asunnon saamisen että työllistymisen suomalaisen ohi ohitusramppia pitkin? Tytti puhuu valvonnasta ja lujista otteista. Niin kuin lukija tietää, niin poliisi ei saa etsiä laittomia maahanmuuttajia laittomien maahanmuuttajien näköisten ihmisten joukosta sillä se on etnistä profilointia. Valvontaa?

Tytillä ei ole mitään muuta ratkaisua kuin se, mikä hänen kaltaisillaan ennenkin eli jatkuva ja lisääntyvä toiseuden hyväksyntä ja jalustalle nostaminen sekä suomalaisiin kohdistuva mielenmuokkaus. Jonka seurauksena suomalaisten turvallisuudesta huolehtiminen on vihapuhetta. Vihapuhetta, joka on vaarallisempaa ja tuomittavampaa kuin islamilaisten ihan oikeasti tekemä terroriteko. Joko joukkolahtaamisena tai yksittäiseen ihmiseen kohdistuvana. Sillä terroriteonhan saa aina selitettyä johtuvan jostain muusta kuin islamista ja islamilaisia kansoja edustavista ihmisistä. Tytin maailmassa suomalaisen sanoma sana ilman tekoja on vaarallisempi kuin islamilaisen tekemä teko ilman sanoja. Onko sana todellakin vahingollisempi kuin teko? 

Huitsinnevadan Paikallisdemokraatin muotikatsaus: Kansanedustaja Tytti Tuppuraisen blogikuvassaan päällään pitämä harmaasävyinen puku on raikas tuulahdus 1970-luvulta ideologisesti pitemmälle päässeistä ja kehittyneemmistä maista. Ainoa kauneusvirhe on se, että kauluksessa ei ole arvomerkkejä, mitkä mannekiinin yhteiskunnallisen aseman huomioon ottaen olisivat ehdottomasti paikallaan.


Tytin raikas tyyli pohjaa DDR:läiseen tyyliin jota kuvassa edustaa ympyrällä merkitty paikallinen suosittu mannekiini Angela Merkel.


Toinen epistolan julistaja löytyy oikeuslaitoksestamme. Hän on apulaisvaltakunnansyyttäjä Raija Toiviainen, joka on huolissaan poliittisen retoriikan koventumisesta esimerkiksi maahanmuuttoon ja islamiin liittyvissä asioissa. Hän toteaa:

- On huolestuttavaa, jos suvaitsematon, halveksuva ja solvaava puhetyyli yleistyy. Se muuttuu hyvin nopeasti vihapuheeksi, ja sellaisella ei ole sananvapaussuojaa.

Hotellin respassa ei olla lakiasioitten ammattilaisia niin kuin apulaisvaltakunnansyyttäjän ehkä luulisi olevan, mutta täälläkin tiedetään että maassamme on kyllä olemassa rikosnimike ”kiihottaminen kansanryhmää vastaan”, mutta ei rikosnimikettä ”vihapuhe”. Jos ihminen toimii valtakunnansyyttäjänä ja käyttää avautumisessaan termiä, jota ei olla millään muotoa määritelty, se herättää tässä päässä hieman huolestuneita ajatuksia.

a) Jos asiaa ei olla määritelty, niin se on tulkinnanvarainen.

b) Jos määrittelemätön asia on tulkinnanvarainen, sitä tulkitaan vallitsevan poliittisen ideologian mukaisesti.

c) Jos asiaa tulkitaan vallitsevan poliittisen ideologian mukaisesti, se mahdollistaa poliittiseen ideologiaan perustuvan mielivallan.

Toiviainen toteaa myös:

Toiviainen toivoo, että poliittiset puolueet ottavat tarvittaessa kantaa edustajiensa ja jäseniensä edesottamuksiin ja ennaltaehkäisevät vihapuheen syntymistä.

Hotellin respassa todetaan, että vihapuhe ei ole vieläkään muuta kuin poliittisesti hyväksikäytetty termi. Apulaisvaltakunnansyyttäjä antaa oikeusjärjestelmän edustajana selvän vaatimuksen poliittisen koneiston  edustajille, että tiettyjä asioita ei saa käsitellä eikä kyseenalaistaa. Aikanaan kun Jussi Halla-aho sai tuomion kansanryhmää vastaan kiihottamisesta hän arvosteli tuomareita ja silloin huudettiin turpa kuolassa että Halla-aho rikkoo vallan kolmijako-oppia.

No mitäs tämä apulaisvaltakunnansyyttäjä sitten tekee?

Joka tapauksessa niin kyseinen apulaisvaltakunnansyyttäjä kuin demareitten kansanedustaja Tytti Tuppurainen ovat selvästi sitä mieltä, että suomalaisten turvallisuuden asettaminen etusijalle ulkoa väkisin tuotua uhkaa vastaan on vihapuhetta.

Heidän avautumisensa voisi tiivistää näin:

”Edustamme vallitsevaa poliittista järjestelmää. Se perustuu ehkä täysin kuviteltuun utopiaan, mutta se järjestelmä takaa meille niin turvatun talouden, yhteiskunnallisen arvostuksen ja muutenkin se ruokkii meidän egoamme. Tiedämme toki, että se järjestelmä on teille moukille kallis, hyödytön, haitallinen ja vaarallinen. Mutta eihän kyse ole teistä. Kyse on vain meistä.”

Wednesday, July 20, 2016

PELKO

Eli Anojen Päivä

Sain blogini tiimoilta hiljattain erään sähköpostin, joka pisti minut mietteliääksi. Niin kuin lukija tietää, maamme patsastelee maailman vapaimmalla medialla ja kehuu olevansa sananvapauden mallimaa. Väitehän pitää osaltaan paikkansa. Valtamedia saa todellakin puhua mälkyttää mitä se lystää ilman että sen täytyy pelätä toimenpiteitä valtiokoneiston taholta. Sitä ei tosin sitten patsasteluissa muisteta mainita, että niin valtamedia kuin poliittinen koneisto puhua mälkyttävät samaa epistolaa toinen toistansa kompaten.

Ennen kaikkea patsastelussa unohdetaan lehdistön ulkopuolinen sananvapaus. Kuinka tavallinen ihminen voi tulla esille omalla nimellään, jos hänen mielipiteensä ovat vallitsevan poliittisen epistolan vastaisia? Rohkeimmat siihen ovat pystyneet ja kiitoksena on luonnollisesti ”kiihottaminen kansanryhmää vastaan”-pykälän käyttö tällä kertaa niin Teuvo Hakkaraiselle kuin Sebastian Tynkkyselle, jotka menivät ja sanoivat sen hirveän asian, että islam on uhka ja Euroopassa ihmisiä lahtaavat juuri islamilaiset. Sillähän ei ole väliä, että heidän väitteensä olivat tosia. Totuuskin on vääryys, jos se suunnataan hyväksyttyä utopiaa kohtaan. Kyseiset miehet kuuluvat tietynlaisen poliittisen suojaverkon piiriin, mutta tavallinen lainkuuliainen ihminen ei ja poliisitutkimus on hänelle jo itsessään rangaistus.

Mennään siihen viestiin. Muuan mies lähestyi blogiani sähköpostilla ja hän oli kovasti huolestunut:

Terve,

Huomasin Googlettaessani omaa nimeäni että teidän kirjoituksenne tuli siellä pintaan, kyse on kirjoituksesta xx xxx.

Joku on käyttänyt siellä minun nimeäni teidän kommenteissanne ja tästä johtuen minun nimeni on yhdistettynä Googlen haussa suoraan teidän blogiinne.

Eli kun kirjoitan nimen "zz zzz" niin sen jälkeen tulee otsikko "xx xxx" näkyviin ja valitettavasti tämä vahingoittaa minun elämääni erittäin paljon monella eri tapaa ymmärrettävistä syistä.

Kyse ei ole tekstistä itsestään minkä te olette kirjoittaneet vaan siitä mielikuvasta minkä tuo otsikko tuossa antaa ja mihin se minut yhdistää.

Tästä johtuen pyytäisin mikäli haravoisitte tuon vanhan tekstinne kommenttiosin läpi ja ottaisitte sieltä pois kokonaan kommentin/ kommentit jossa esiintyy minun nimeni, olisin kiitollinen.

Työ ei ole kovin iso ja tämä säästäisi minut monelta harmilta ja vaikeuksilta. 

Poistin kyseisen kommentin. En halua vieraille ihmisille hankaluuksia. Mutta tämä pistää tuumimaan. Mies ei ole ainoa. Heillä kaikilla on pelko siitä, että joutuu julkiseen toisinajattelijan asemaan. 


Pelko on aito ja aiheellinen. Sen sijaan, jos ihminen kannattaa virallista epistolaa, hän saa hurmoshihhuloida omalla nimellään ja naamallaan niin paljon kuin huvittaa, ja mitä enemmän hän hihhuloi, sitä uskottavammaksi ja varteenotettavammaksi hän muuttuu.


Kuva otettu TuonenJoutsen-blogista. Kiitokset lainasta.

Mutta jos tavallinen ihminen on eri mieltä ja haluaa kertoa sen, jää jäljelle vain anonymiteetti. Minä myös kuulun tähän väkeen. Ilman mahdollisuutta käyttää nimimerkkiä, ei tätä blogia olisi koskaan perustettu. Mahdollisuus anonymiteettiin on sananvapauden kannalta elintärkeä. Siksi täällä Huitsinnevadassa julistetaan heinäkuun 20. päivä Anojen Päiväksi ja toivotetaan onnea ja voimia eloon kaikille Anoille niin tässä blogissa kuin muuallakin.

Tulee muistaa, että valtiokoneistomme haluaa aina aika ajoin kieltää yhteiskunnallisen keskustelun nimimerkkiin turvaten. Mikäli se joskus onnistuu, silloin ei ole enää keskustelua. Silloin on vain sanelua ja nyökyttelyä.

Sananvapauden puolesta toimii myös suuresti arvostamani Paavo Tajukangas, joka tarvitsee hieman apua. Lukekaa tuosta linkistä. Kymppi per näkö ei ole paljon. 

Saturday, July 16, 2016

IKILIIKKUJA - PERPETUUM MOBILE

Tiedemiehet ovat sanoneet, että ikiliikkujan keksiminen ei ole mahdollista. Tämä johtuu termodynamiikan ensimmäisestä pääsäännöstä eli energian säilymisen laista.

 Hotellin respassa väitetään kivenkovaan, että tiedemiehet ovat väärässä. He ovat väärässä siksi, että he eivät ymmärrä etsiä ratkaisua toisesta suunnasta eli tiedostavan poliittisen termodynamiikan suvaitsevaisuuden säilymisen laista.

Ikiliikkuja toimii eikä pysähdy koskaan. Toiminta etenee suurinpiirtein näin:

- Kehitysmaalaiset terroristit menevät ja tappavat ihmisiä.

Seuraus:

- Tiedostava sosiaalinen media tulee täyteen hashtageja.

- Tiedostava sosiaalinen media tulee täyteen avatareja, jotka ovat värjätty sen maan väreillä, missä kehitysmaalaiset terroristit ovat milloinkin tappaneet ihmisiä.

- Tiedostava sosiaalinen media tulee täyteen lausetta Je Suis just se joka tällä kertaa tapettiin.

- Esille astuu poliittisen termodynamiikan ammattilainen joka lausuu maagiset sanat: ”Kyseessä ei ole islam, vaan ekstremismi. Me emme saa antaa pelolle valtaa. Me emme saa antaa periksi rasismille.”

Tällöin tilanne on nollattu, kehitysmaalaisten tekemä terrori-isku on tulkittu eräänlaiseksi ukkosen aiheuttamaksi raekuuroksi pellolla ja luonnonvoimallehan ei löydy syyllistä. Mitään ei siis tapahtunut eikä mitään myöskään tarvitse tehdä.

Jolloin ikiliikkuja jatkaa käyntiään eli:

- Kehitysmaalaiset terroristit menevät ja tappavat ihmisiä.

Seuraus:

- Tiedostava sosiaalinen media tulee täyteen hashtageja.

- Tiedostava sosiaalinen media tulee täyteen avatareja, jotka ovat värjätty sen maan väreillä, missä kehitysmaalaiset terroristit ovat milloinkin tappaneet ihmisiä.

- Tiedostava sosiaalinen media tulee täyteen lausetta Je Suis just se joka tällä kertaa tapettiin.

- Esille astuu poliittisen termodynamiikan ammattilainen joka lausuu maagiset sanat: ”Kyseessä ei ole islam, vaan ekstremismi. Me emme saa antaa pelolle valtaa. Me emme saa antaa periksi rasismille.”

Niin kuin tämän viimeisen, Nizzan tapauksenkin jälkeen. Poliittisen termodynamiikan ammattilaiset ovat painaneet reset-nappia taas kerran täällä meilläkin:



Tietysti jos poliittisen termodynamiikan ammattilaiset olisivat rehellisiä, he kirjoittaisivat:

Toki me tiedämme, mitä on tapahtunut. Ja tiedämme hyvin ketkä sen tekivät. Tiedämme hyvin, että he tekevät sen jatkossakin. Mutta me emme voi tunnustaa sitä, sillä juuri me teimme heidän tänne tulostaan kyseenalaistamattoman itseisarvon. Emmekä me voi enää sitä muuttaa. Sillä jos sen tekisimme, tunnustaisimme olleemme koko ajan väärässä. Ja tunnustaisimme, että demonisoimamme ja viha-ajattelijoiksi määrittelemämme ihmiset olivat olleet koko ajan oikeassa. Silloin joutuisimme kärsimään sinisilmäisyytemme ja typeryytemme seuraukset. Mieluummin annamme tavallisten ihmisten kärsiä.

Eiköhän siis porukalla sovita, että jatketaan entiseen malliin. Tämä isku oli se ensimmäinen isku, joka yllätti meidät kaikki. Ennen kuin tulee se seuraava isku. Joka on jälleen se ensimmäinen isku, joka yllättää meidät kaikki. Ja jos siinä iskussa joku teistä sattuu kuolemaan, niin ei kai sen ole väliä. Sillä tuleehan teistä kuollessanne sitten komeita hashtageja. Joita me voimme käyttää hyväksemme julistaessamme jälleen kerran, että emme saa antaa pelolle valtaa emmekä hyväksyä rasismia.

Mutta näinhän ei käy. Hotellin respassa jäädään odottamaan seuraavia kehitysmaalaisten terroristien lahtaamia rauhallisia ihmisiä, joitten kuolema selitetään taas kerran merkityksettömäksi sattumaksi.

Ikiliikkuja elää.



Thursday, July 14, 2016

VYÖHYKE

Ensimmäinen osa

Federaatio, Finlandian alue, Helsinki, vuonna 2080

Federaation opetus- ja oikeinkasvatushallinnon alaisuuteen kuuluva Sisäoppilaitos Helsinki 13 valmistautui yöhiljaisuuteen. Kello oli muutamaa minuuttia vaille 22. Laitoksen oppilas Heikki Autio tarkasti vielä kaappinsa kunnon ja totesi tyytyväisenä, että kaikki hänelle annetut kansalaisoppilaan varusteet olivat siististi laskostettuina juuri niillä paikoilla kuin kuuluikin. Sitten hän sulki kaappinsa oven ja siirtyi vuoteeseensa. Kaapin ovea ei tarvinnut lukita, sillä oppilastuvan kaikilla kansalaisoppilailla oli yhtenäinen, yhteiskunnan antama varustus. Tarvetta varastamiseen ei ollut sillä oppilastoverin kaapissa ei ollut mitään, mitä omassa kaapissa ei olisi jo ollut.

Heikki oli iältään päivää vaille 18 vuotta ja ollut tässä opetus- ja oikeinkasvatuslaitoksessa aina viisivuotiaasta saakka. Asia ei sinänsä ollut Heikille mitenkään omituinen, sillä nykyisin kaikki lapset kasvatettiin Federaation ammattikasvattajien toimesta. Se nähtiin välttämättömänä, sillä vanhanaikainen perheeseen keskittyvä ja eräänlaisessa kouluttamattomassa anarkiassa tapahtunut kasvatus oli Federaation (sukupuolesta riippumatta) feminististen filosofistibyrokraattijohtajien mukaan ollut yksi suurimmista syistä siihen miksi vanha maailma oli aikanaan päätynyt itsekkyyteen, nationalismiin, väkivaltaan, ahneuteen ja sitä kautta tuhoonsa.

Vanha Maailma. Kaikki se, mikä oli Federaation ulkopuolella. Federaatio sisälsi entisen Länsi-, Etelä-, Keski- ja Pohjois-Euroopan. Muu oli kuollutta vyöhykettä. Vuonna 2062 puhjennut ja räjähdysmäisesti levinnyt Uusi Surma oli levinnyt Pohjois-Amerikasta ja tappanut kaiken Federaation – silloisen Euroopan Liittovaltion – ulkopuolella olevan väestön. Tauti oli alkanut kovalla kuumeella joka nopeasti eteni keskushermoston täydelliseen romahtamiseen ja kuolemaan. Myös Federaation alueella tauti oli saanut aikaan paljon tuhoa. Erityisesti tauti oli iskenyt Euroopassa olevaan afrikkalaiseen ja lähi-itäläiseen yli kymmenvuotiaaseen väestöön, mikä oli saanut aikaan epäilyn siitä että tauti oli peräisin jostain Yhdysvaltojen aselaboratoriosta. Eurooppalaiset tiedemiehet olivat saaneet kehitettyä rokotteen jolla pelastettiin valtaosa Federaation ihmisistä kuolemalta mutta muun maailman osalta oltiin liian myöhässä, vaikka rokotteesta oltiin tehty aerosolimuoto jota levitettiin Liittovaltion lentokoneista ympäri maailmaa. Tauti oli ehtinyt liian pitkälle, eikä Liittovaltion ulkopuolista maailmaa voitu enää pelastaa.

Vastuuntuntoiset ja viisaat feministiset byrokraattijohtajat olivat päättäneet, että paluuta entiseen ei voisi eikä saisi olla ja vanhan maailman kuoltua tulisi kuolla myös sen vanhat vastenmieliset patriarkaliset, militaristiset ja rasistiset tavat. Niinpä jäljelle jäänyt Eurooppa yhdistyi Federaation lipun alle ja siirtyi viherfeministiseen uussosialistiseen utopiaan. Utopiaan, joka takasi rauhan, harmonian ja tasa-arvon. Federaation peruskirjassa määriteltiin, että sitä johtavassa Byroossa tuli naissukupuolella olla kahden kolmasosan enemmistö, sillä viha, vallanhalu, manipulointi ja tarve alistaa olivat nimenomaan miessukupuolelle ominaisia.

Viha. Se tunne, jota ihminen oli kantanut mukanaan aina luolamiesajoista. Vastenmielinen jäänne. Jäänne,  josta se oli Federaation myötä päässyt eroon. Sen varmisti tieteen uusin ja edistyksellisin keksintö. Istute. Istute asennettiin jokaisen ihmisen aivoihin sinä päivänä kun hän täytti kahdeksantoista. Se tunnisti ihmisessä nousevan vihan tunteen ja viha-ajatteluun liittyvät aivoimpulssit ja aiheutti hetken kestävän lamaantumisen, jolloin ihminen ymmärsi lopettaa sen ajattelurakennelman, mitä hän oli päässään miettinyt. Samalla hän otti vyössä olevasta rasiasta pienen, mutta tehokkaan rauhoittavan tabletin joka antoi myös välittömän hyvänolon tunteen palkkiona vihan lieventämisestä. Tabletteja oltiin ajateltu nimittää erään edesmenneen kirjailijan kehittämällä nimellä Soma, mutta Byroo ymmärsi, että se olisi saanut aikaan vääriä mielleyhtymiä. Ajatuksia siitä, että kyseessä olisi jonkunlainen diktatuuri ja alistava pakkovalta vaikka kyseessä oli ensimmäistä kertaa ihmiskunnan historiassa saavutettu täydellinen, kaikkien ihmisten hyvään pyrkivä utopia. Niinpä tablettia kutsuttiinkin vain nimellä tasoittaja.

Federaatio ei ollut missään nimessä diktatuuri. Niin Byroo kuin tiedotuksesta vastaavat mediaatit painottivat sitä jatkuvasti. Ihmisille annettiin mahdollisuus valita. Istutetta ei ollut pakko ottaa. Valinta tehtiin kahdeksantoistavuotiaana, ja mikäli nuori aikuinen ei suostunut istutteen asettamiseen, hän sai luvan muuttaa Vaihtoehtoisvyöhykkeelle. Näitä vaihtoehtoisvyöhykkeitä oli jokaisessa Federaatioon kuuluvassa hallintoalueessa, joita ennen kutsuttiin valtioiksi. Finlandian alueella vaihtoehtoisvyöhyke sijaitsi Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan ja Kainuun alueella.

Vaihtoehtoisvyöhykkeelle muutto oli lopullinen. Paluuta ei enää ollut. Samoin jos ihminen suostui ottamaan itselleen istutteen, hän ei ollut enää oikeutettu poistumaan Federaation alueelta ellei hän suostunut istutteen kirugiseen poistamiseen. Samoin ehdoton määräys oli että vyöhykkeelle muutettiin, siellä ei vierailtu. Mutta lopullinen valinta oli silti ihmisen oma, eikä Federaatio puuttunut siihen millään tavoin. Noin kymmenen prosenttia ikäluokasta päätti elää ilman istutetta ja muuttaa vyöhykkeelle. Elämä vaihtoehtoisvyöhykkeillä oli taloudellisesti selvästi köyhempää kuin Federaation alueella. Sitä saattoi verrata ehkä Suomen elintasoon joskus 1950-luvulla. Vyöhykkeillä ihmiset joutuivat ponnistelemaan elantonsa eteen aivan eri lailla kuin Federaation kansalaiset, joille viherfeministinen uussosialistinen ideologia ja sen käytäntö oli taannut turvatun ja tasa-arvoisen toimeentulon. Oli kuitenkin selvää, että Federaatio kunnioitti niitten ihmisten ratkaisua, jotka olivat päättäneet elää ilman istutetta. Federaation ja vyöhykkeitten ihmiset olivat jatkuvassa yhteydessä toisiinsa kehittyneen tietokonetekniikan mahdollistamilla yhteyksillä.

Niillä yhteyksillä Heikkikin oli ollut koko sisäoppilaitosajan ollut yhteydessä omiin vanhempiinsa, Lauri ja Liisa Autioon. Kun istute oli tullut käyttöön vuonna 2067 he olivat päätyneet ratkaisuun, että eivät halunneet ottaa sitä. Toisaalta Federaatio ilmoitti, että alle 18-vuotisia lapsia ei lasketa vyöhykkeille, vaan heille taataan mahdollisuus elää Federaatiossa koko aikuisikänsä niin halutessaan. Täyttäessään kahdeksantoista valinta oli heidän ja valinta oli vapaa. Niinpä Liisa ja Lauri joutuivat tekemään raskaan päätöksen ja luopumaan Laurista. He olivat kuitenkin puhuneet Laurin kanssa videopuhelun kerran viikossa aina siitä eteenpäin. Lauri oli oppinut paljon elämästä vyöhykkeellä. Raskasta. Federaatioon verrattuna köyhää. Mutta jotenkin hänen vanhempansa olivat vaikuttaneet siltä, että he olivat onnellisia ratkaisustaan. He olivat saaneet vyöhykkeellä myös uuden lapsen. Tyttären. Heikillä olisi sisko, jota hän ei ollut vielä koskaan nähnyt kuin videopuhelussa.

Tieto tästä oli jo aikaa sitten saanut Heikin vakuuttuneeksi omasta päätöksestään. Hän ei suostuisi ottamaan istutetta, vaan muuttaisi itsekin vyöhykkeelle. Ennen kaikkea hän halusi jälleen nähdä vanhempansa sekä sisarensa jota hän ei ollut vielä koskaan nähnyt ja elää heidän kanssaan. Ja häntä kiinnosti myös vyöhykkeen tietynlainen epävarmuus, epäennustettavuus ja seikkailun tuntu. Elämä Federaatiossa oli liian ennustettavissa olevaa ja helppoa. Elanto oli turvattu, hän sai kaksi kertaa päivässä hyvän aterian joka koostui yleensä joko perunasta, makaronista, pavuista tai linsseistä ja sen lisäksi jauhelihakastikkeesta joka oltiin tehty Federaation maataloushallinnon ylläpitämissä in vitro-lihankasvattamoissa. Tuotantoeläimiähän ei oltu käytetty lihantuotantoon aikoihin. Itse asiassa niitten käyttö lopetettiin samaan aikaan, kun istutteet tulivat käyttöön. Lehmiä, sikoja, lampaita ja kanoja saattoi vielä nähdä niitä varten varatuissa suurissa eläintarhoissa jossa ne saattoivat elää virikkeellistä ja turvallista elämää. Niitten määrä oli luonnollisesti vähentynyt huomattavasti siitä,  mitä niitä tehokarjatalouden aikaan oli.

Heikkiä oli harmittanut myös se, että hän halusi olla jotain enemmän. Enemmän toiminnan mies, aikaansaava, yrittävä, eteenpäin ponnisteleva. Mutta koko hänen sisäoppilaitoksessa saamansa opetuskasvatus ei kannustanut häntä siihen. Feminiittaopettajien antama opetus koostui puoleksi federaatiokansalaiseksi kasvattamisesta ja vain puolet oli varattu varsinaisille oppiaineille. Feminiitat olivat toki kertoneet, että kansalaisuuskasvatus on varsinaisen opiskelun kulmakivi ja Heikkikin voisi istutteen saatuaan lähteä opiskelemaan mitä tahansa oppialaa. Varsinaisen kovan työn, joka ennen oli riistettyjen työläisten osuutena tosin suorittaisivat pääosin robotit, mutta tarjolla oli kymmeniä erilaisia humanistisia ja taiteellisia aloja ja vielä jonkun verran välttämättömiä ammattilaisten töitä esim. energiantuotanto- ja terveysaloilla sekä kaikenlaisissa huoltotehtävissä.

Heikki oli nähnyt videopuheluissaan elämää vaihtoehtovyöhykkeellä. Hän halusi ajaa traktoria ja kyntää peltoa. Hän halusi tuntea, minkälaista oli kaataa puu moottorisahalla. Miksei hän saattaisi tehdä ihan puhtaita lapiohommiakin. Robotteja ei vaihtoehtovyöhykkeelle luovutettu, eikä niitä siellä haluttukaan mutta vyöhykkeelle toimitettiin Federaation toimesta vanhanaikaisia maatalouskoneita joille oli käyttöä. Vanhemmistaan hän saattoi aistia, että vyöhykkeellä jokainen ateria tuntuisi ansaitulta. Hiellä ja vaivalla hankitulta. Joltain aivan muulta kuin Federaation suurkeittiöstään tarjoama almu. Hän haluaisi tuntea ansaitun nälän, ansaitun janon ja sammuttaa ne ansaitulla aterialla.

Lisäksi – huolimatta ahkerasta opetuksesta ja oikeinkasvatuksesta – ei Heikki tuntenut olevansa Federaatiossa kotonaan. Feminiittojen jatkuvalla toistolla antama opetus tuntui hänestä vieraalta. Miksi he jatkuvasti toistivat valkoisen miehen vastuuta menneistä julmuuksista ja rasismista? Eihän Federaatiossa ollut rasismia. Toisen värisiä ihmisiä oli Federaatiossa ehkä kymmenen prosenttia, mutta he olivat kaikki samanlaisen sopeuttamiskasvatuksen kuuliaisia tuloksia kuin Heikkikin. Tai ehkä he olivat oppineet pitämään mölyt mahassaan ja jättäneet kysymykset esittämättä. Niin kuin Heikkikin oli tehnyt. Ensimmäisen opetuksen jälkeen.

Opetuksen oli antanut feminiitan vyöllä vakiovarustuksena oleva ase, jota kutsuttiin nimellä vääristin. Heikki muisti hyvin kun hän oli ihmetellyt opettajafeminiitalle sitä, että miksi Federaatiota kutsutaan monikulttuuriseksi kun eihän täällä ollut muuta kulttuuria kuin viherfeminististä uussosialismia jota kaikki edustivat ja jota kaikki tottelivat täysin rodusta riippumatta. Feminiitta oli mitään sanomatta kaivanut vääristimen vyöltään, suunnannut sen kohti Heikkiä ja painanut liipaisinta.

Toiset kansalaisoppilaat, jotka olivat joutuneet vääristimen käsittelyyn olivat sanoneet Heikille, että kokemus on hirveä, ja he eivät halunneet kokea sitä koskaan uudelleen. Ehkä he olivat kertoneet asian liian lievästi, sillä vääristin oli aiheuttanut Heikissä ensin tasapainon menetyksen ja sen jälkeen häneltä katosi käsitys ajasta, paikasta ja lopulta omasta minuudesta pudottaen Heikin jonkunlaiseen pohjattomaan olemattomuuden kuiluun, mutta ei kuitenkaan armahtavaan tajuttomuuteen. Hän tajusi joka hetken, eikä kauhun pudotus tuntunut loppuvan koskaan.

Tosiasiassa aikaa oli mennyt vain noin puoli minuuttia. Hän havahtui luokan lattialla ja näki kauniisti hymyilevän feminiitan, joka sanoi hänelle hyvin lempeällä äänellä:

- Tämä kokemus oli sinulle opiksi ja hyväksi. Se antoi sinulle uusia voimia tulla vastuulliseksi kansalaiseksi. Toista tämä.

Heikki toisti saman ääni vapisten:

- Tämä kokemus oli minulle opiksi ja hyväksi. Se antoi minulle uusia voimia tulla vastuulliseksi kansalaiseksi.

Feminiitta jatkoi, edelleen kauniisti hymyillen:

- Liittovaltio pyrki monikulttuurisuuteen. Federaatio saavutti monikulttuurisuuden. Federaatio on monikulttuurinen. Monikulttuurisuus on kyseenalaistamaton totuus. Se on arvo itsessään. Sitä ei kyseenalaisteta.

Heikki toisti:

- Liittovaltio pyrki monikulttuurisuuteen. Federaatio saavutti monikulttuurisuuden. Federaatio on monikulttuurinen. Monikulttuurisuus on kyseenalaistamaton totuus. Se on arvo itsessään. Sitä ei kyseenalaisteta.

Jatkossa Heikki älysi jättää kysymykset esittämättä, mutta hän oli ymmärtänyt kohtauksesta jotain. Oli olemassa pyhiä asioita, joitten sisältö ei itsessään ollut tärkeä. Ne olivat vain hokemia, joilla vahvistettiin uskoa järjestelmälle ja jotka sallivat järjestelmän itseään ylläpitävät toimenpiteet. Monikulttuurisuus oli yksi niistä. Tosiasiassa Federaatio oli monietninen mutta yksikulttuurinen, mutta pyhä sana oli jäänyt voimaan. Eikä pyhää sanaa saanut kyseenalaistaa, vaikka sen alkuperäinen merkitys olisi lakannut olemasta.

Kohtaus oli myös osaltaan varmistanut sen päätöksen, että Heikin paikka täysi-ikäisenä olisi vyöhykkeellä. Virallisesti häneltä kysyttäisiin asiaan vahvistusta vasta huomenna, mutta tokihan hän oli keskustellut asiasta oppilasryhmänsä vastuufeminiitan kanssa. Hän oli pelännyt sitä, kuinka feminiitta suhtautuisi hänen päätökseensä. Vaikka federaatio oli jatkuvasti painottanut sitä, että jokaisen henkilökohtaista päätöstä kunnioitetaan, hän oli silti odottanut kauhulla että feminiitan käteen ilmestyisi pelätty vääristäjä. Mutta feminiitta oli pitänyt kätensä toimistopöydällään ja puhunut lempeästi:

- Voi olla, että tuo ratkaisu on sinulle oikea. Ehkä mielesi ja sydämesi lopullinen paikka on vyöhykkeen kovassa työssä ja ankarissa oloissa. Lisäksi tosiasia on se, että istutetta ei voida asentaa ihmiselle, jonka mieli on liian epäilevä. Sellaisen ihmisen aivot alkavat hylkiä istutetta ja lopputuloksena on kooma ja kuolema. Tämä näkyisi ennen istutetta tehtävässä aivojen skannauksessa joka tapauksessa. Mutta koska olet varma päätöksestäsi, ei sitä sinulle tarvitse tehdä.

Heikki oli nukkunut yönsä levollisesti ja herännyt aamulla Federaation tunnussävelmään Oodi Ilolle niin kuin joka aamu aikaisemminkin.

Freude, schöner Götterfunken,
Tochter aus Elysium!
Wir betreten feuertrunken,
Himmlische, Dein Heiligtum.

Aamiaisen jälkeen tänä päivänä kahdeksantoista vuotta täyttävät kansalaisoppilaat Helsingin alueelta siirrettiin suureen auditoriumiin, jossa heille pidettiin vielä videoluento elämästä niin vyöhykkeellä kuin Federaation alueella. Heille tehtiin selväksi, että elämä vyöhykkeellä oli raskasta ja vaivalloista mutta lopullinen päätös oli heidän.

Ja sen päätöksen aika oli nyt.

Luokassa oli kaikkiaan 38 kansalaisoppilasta. Heistä viisi, Heikki yhtenä, päätti siirtyä vyöhykkeelle. Muut päättivät ottaa istutteen ja muuttua pysyvästi Federaation kansalaisiksi. Vyöhykkeelle lähtevät jättivät hyvästit muille oppilaille, kuittasivat varusteensa kirjurifeminiitalle ja saivat tilalle uudet, ulkotyöhön tarkoitetut varusteet jotka oltiin pakattu putkikassiin. Sen kummempia seremonioita ei järjestetty, vaan hetken kuluttua vyöhykeläisiksi siirtyvät kansalaisoppilaat siirtyivät linja-autoon jonka päämääränä olisi Etelä- ja Pohjois-Karjalan välillä oleva Kesälahden raja-asema, josta he siirtyisivät vyöhykkeelle. Matkan aikana linja-autoon tuli muista paikkakunnista lisää nuoria ja lopulta autossa oli kuljettajan ja valvojafeminiitan lisäksi kaikkiaan yksitoista juuri täysi-ikäiseksi tullutta nuorta. Kahdeksan poikaa ja kolme tyttöä.

Heikki ei ollut koskaan ollut näin pitkällä automatkalla ja joskus Lappeenrannan kohdalla häntä alkoi ankarasti väsyttää. Hän huomasi, että monen muunkin matkustajan pää alkoi nuokkumaan. Pian uni vei voiton ja hän nukahti istuimelleen.

Hän havahtui siihen, että auto oli pysähtynyt ja valvojafeminiitta kehotti muitakin nukahtaneita nuoria heräämään. Edessä oli raja-asema. Muiden mukana Heikki alkoi kulkea putkikassi olallaan kohti vyöhykettä ja sillä puolella vastassa oli paljon ihmisiä, jotka vilkuttivat iloisena käsiään. Tarkemmin katsottuna Heikki tunnisti heistä kolme. Hänen vanhempansa olivat vanhentuneet kovasti siitä valokuvasta, joka Heikillä oli mukanaan. Tokihan hän oli nähnyt heidän vanhenemisen viikottaisissa videopuheluissaan. Ja nyt hän kohtaisi ensimmäistä kertaa myös sisarensa. Heikki ei enää malttanut kävellä, vaan juoksi rajan yli, saapui perheensä luo, pudotti putkikassinsa ja halasi heitä. Heikin isä sanoi:

- Tervetuloa, Heikki. Sinä olet tullut nyt kotiin.

Siltä Heikistäkin tuntui. Hän oli tullut kotiin. Kotiin, joka oli odottanut hänen saapumistaan kahdeksantoista vuotta.

Toinen osa

Imatralla sijaitsevan Federaation Virtuaaliympäristökombinaatin päävalvojafeminiitta Tiina Ruusuvuori katseli valvomostaan, kun insinööri Martti Juvola varmisti että jälleen yhdet ruumiistaan irroitetut ihmisaivot oltiin saatu liitettyä onnistuneesti elossapitokoneistoon. Sen jälkeen hän kytki aivot virtuaaliympäristöön. Tiina katsoi näyttöruutuaan… jaa, näyttää olevan kansalainen Heikki Autio… hänkin pääsi sitten sinne haluamalleen vyöhykkeelle. No, ainakin  tavallaan. Teknisesti ottaen Heikki oli täysin elossa oleva, tunteva ja ajatteleva yksilö joka opettelisi tällä hetkellä isänsä avustuksella moottorisahan käyttöä. Isänsä, jonka aivot olivat olleet kytkettynä elossapitojärjestelmään ja virtuaaliympäristöön jo viimeiset kolmetoista vuotta.

Niin Heikki kuin hänen vanhempansa eivät tienneet olevansa enää pelkkiä lasiastiassa olevia aivoja, jotka elivät elämäänsä pelkkinä bittijonoina liikkuvina nollina ja ykkösinä. Heille vyöhyke oli niin totta kuin ihmiselle saattoi olla. He elivät, puhuivat, kuulivat, tunsivat, söivät, palelivat ja hikosivat. Ja ennen kaikkea he pitivät yhteyttä Federaation puolelle. Ja kertoivat Vaihtoehtovyöhykkeestä ja elämästä siellä. Antaen epävarmoille ihmisille toivon ja ajatuksen erilaisesta elämästä. Virtuaaliympäristö oli kartoittanut heidän aivonsa ja dna:nsa hyvin tarkkaan ja ihmiset Federaation puolella näkivät heidän vanhentuvan samaan tapaan kuin muutkin ihmiset. Tai ehkä hieman nopeammin. Elämä vyöhykkeellähän kun oli raskasta ja kuluttavaa.

Aikanaan virtuaaliympäristö lopettaisi heidänkin elämänsä. Tarkkaan lasketun kaavan mukaan. Heikki eläisi varsin onnellisen elämän, menisi naimisiin ja saisi kaksi lasta. Ne lapsetkin tietysti olisivat vain virtuaaliympäristön rakentamia malleja niin kuin hänen siskonsakin, mutta nykyiset tietokoneet olivat niin tehokkaita, ettei Heikki ja hänen tuleva vaimonsa koskaan tajuaisi eroa. Heikin onnellinen elämä päättyisi 52-vuotiaana traktorionnettomuuteen, kun vanhan mallinen kattamaton Valmet kääntyisi ojassa ympäri ja hän jäisi sen alle.

Heikki pääsi vyöhykkeelle. Mutta saihan Heikki myös istutteen. Vaikka hän ei sitä tajunnutkaan. Heikin aivot olivat vapautetut. Tavallaan. Mutta hänen ruumiinsa kuului Federaatiolle. Ja sille oli käyttöä. In vitro-lihan tuotanto oli ei ollut toiminut läheskään niin hyvin kuin sitä oltiin mainostettu eikä se pystynyt lähestulkoonkaan kattamaan tarvetta. Siispä Heikkikin sai luovuttaa ruumiinsa Federaation kansalaisten hyvinvointiin. Poistettujen aivojen tilalle oltiin laitettu istute, joka piti Heikin aivotonta ruumista siinä määrin elossa, että se selviäisi seuraavan kuuden kuukauden mittaisesta lisäravinne- ja hormonikuurista. Sen aikana Heikinkin lihapaino nousisi nykyisestä neljästäkymmenestä kilosta jopa yhdeksäänkymmeneen. Virallisesti Federaation Virtuaaliympäristökombinaatti olikin nimeltään Imatran In Vitro-lihanjalostamo. Ihmisliha oltiin opittu käsittelemään niin, ettei mitään prionitautien vaaraa ollut ja kannibalismi oli täysin turvallista. Ennen kaikkea se oli välttämätöntä.

Päävalvojafeminiitta Tiina huomasi, että insinööri Juvolaa näytti heikottavan. Juvola istahti tuolille, otti vyölaukustaan tasoittajan ja nielaisi. Tiina zoomasi kamerakuvan Juvolan kasvoihin ja näki rauhoittumisen ja nautinnon miehen kasvoilta. Juvola oli ajatellut vääriä ajatuksia ja istute oli ottanut ohjat. Olihan Juvolan työ kovaa, sen Tiina myönsi, eikä asiaa auttanut se, ettei Juvola saanut koskaan poistua kombinaatin alueelta. Jos Juvolalla olisi liikaa epäileviä ajatuksia, istute ilmoittaisi siitä Tiinalle,  joka erityisvaltuuksillaan no, sammuttaisi Juvolan ja loppuunpalanut insinööri siirtyisi osaksi ravintotuotantoa. Missään tapauksessa sellaista riskiä ei voinut ottaa, että hän menisi kertomaan mitä vyöhyke tosiasiassa oli. Eli että sitä ei ollut olemassakaan.

Tiinalla itsellään ei ollut istutetta vaikka hän oli iältään 42-vuotias. Hänet oltiin valittu eliittiin jo syntymässään ja kasvatettu omassa sisäoppilaitoksessa muitten eliitin jäsenien kanssa, jotka olivat kaikki 2000-luvun alun niin poliittisen-, virkamies- kuin mediaeliitin edustajien jälkeläisiä. Federaatio ei edes näytellyt olevansa demokraattinen, vaan siinä piti valtaa Byroo, jota avusti Pääfeminiittaneuvosto ja molemmat valitsivat jäsenensä hyväksi katsomallaan tavalla. Demokratia meinasi aikanaan kaataa Federaatiota edeltävän Euroopan Liittovaltion, eikä samaan virheeseen tultaisi enää sortumaan.

Eliitin jäsenenä ja istutteettomana ihmisenä Tiina Ruusuvuori tiesi miksi Euroopan Liittovaltio aikanaan muutti itsensä Federaatioksi ilman Eurooppa-etuliitettä ja ennen kaikkea hän tiesi kuinka se tapahtui. Liittovaltiohan oli pohjannut toimintansa feminismin, vihersosialismin ja monikultturismin sekä täysin rajattoman maahanmuuton ideologiselle pohjalle. Vuosisadan puoleenväliin mennessä uusrälssin jäsenetkin ymmärsivät, että se tie johti kohti tuhoa niin Euroopan kuin koko maailman tasolla. Väestönkasvu jatkui räjähdysmäisenä ja miksei olisi jatkunut, kun niin Afrikassa kuin Lähi-ja Keski-idän islamilaisissa maissa ymmärrettiin, että ylijäämäväestön saattoi dumpata Eurooppaan elätettäväksi ja samalla niin Eurooppa kuin Amerikka pumppasivat näille alueille jatkuvasti rahaa jolla varmistettiin väestön liikakasvun jatkuminen.

Uusrälssinkin jäsenet huomasivat, että nämä kymmenet miljoonat uuseurooppalaiset eivät suinkaan olleet sellaisia feministisiä vihervasemmistolaisia mitä he olivat niitten julistaneet olevan jo kymmeniä vuosia. Eurooppa alkoi olla kaaoksessa ja täydellisen konkurssin partaalla ja uusrälssin jäsenet ymmärsivät, että heillä oli valittavanaan kaksi vaihtoehtoa:

1. Tunnustaa tilanne julkisesti, pyytää anteeksi tekemäänsä vahinkoa, luopua vallasta ja luovuttaa se niille ihmisille, jotka ehkä osaisivat korjata heidän tekemänsä vahingon. Jos se olisi enää mahdollista. Sekä menettää kasvonsa täydellisesti ja  saada tuomion tekemästään vahingosta.

2. Pitää kiinni itsepintaisesti niin vallastaan kuin siihen pohjautuvasta ideologiastaan ja alkaa muokata todellisuutta teorian mukaiseksi. Keinolla millä hyvänsä.

Uusrälssi valitsi vaihtoehdon kaksi. Ja se keino oli olemassa. Sitä oltiin valmisteltu jo hyvän aikaa. Kaiken varalta. Uusi Surma ei suinkaan ollut karannut mistään amerikkalaisesta aselaboratoriosta, vaan se oli tarkoituksella levitetty koko maailmaan eurooppalaisesta vastaavasta. Kyseessä ei ollut virus, vaan naniitti. Naniitit olivat kehitetty alun perin hoitamaan sairauksia. Yhtä käteviä ne olivat myös levittämään niitä. Uuden Surman naniittikanta eli isännässään latenssivaiheessa puoli vuotta, eli se oli levinnyt käytännössä koko maailmaan, kun ensimmäiset oireet alkoivat. Itse tauti tappoi ihmisen muutamassa päivässä, eikä mitään apua ollut.

Paitsi tietenkin vastananiitit, joita oltiin kylvetty Liittovaltion alueella sopiviin ihmisiin. Niihin eivät kuuluneet yli kymmenvuotiaat afrikkalaiset ja islamilaisista maista tulevat maahanmuuttajat. Heitä oli yksinkertaisesti liikaa, eikä heitä voinut hallita. Jäljelle jääneet lapset taas olivat muokattavissa halutun ideologian kannattajiksi. Selviytyjiin eivät kuuluneet myöskään suurin osa sotilashenkilökuntaa. He olivat liian vaarallisia. He saattoivat haistaa juonen. Ja heillä oli kyky toimia. Heidän tuli siis kuolla. Ihmisten valikointi elämän ja kuoleman välillä oli helppoa, sillä jokaisen ihmisen dna oltiin kartoitettu rutiinitoimenpiteenä jo parikymmentä vuotta. Naniitit iskivät juuri sinne ja juuri niihin ihmisiin, minne niitten haluttiinkin iskevän.

Maailma oli tuhon partaalla. Viestit muista maanosista hiljenivät ja loppuivat sitten kokonaan. Tauti eteni myös Liittovaltion alueella. Kunnes Liittovaltio ilmoitti saaneensa aikaiseksi rokotteen, jota levitettiin aerosolina ilmateitse. Liittovaltio oli pelastanut jäljelle jääneen ihmiskunnan olemassaolon. Jälkeenpäin Liittovaltiossa syytettiin Uudesta Surmasta Yhdysvaltain aseteollisuutta ja sen tekemää kohtalokasta virhettä jonka seurauksena tauti oli päässyt leviämään. Sitä oli helppo syyttää, sillä Yhdysvaltoja ei enää ollut eikä se voinut puolustautua sitä syyttäjää kohtaan joka oli itse sekä syyttäjä että syyllinen ja jota ei pystyttäisi koskaan saamaan vastuuseen teoistaan. Liittovaltion ulkopuolella eli enää vain kourallinen ihmisiä joillain äärimmäisen syrjäisillä alueilla joten todellisuutta saattoi alkaa muokata teorian mukaiseksi.

Päävalvojafeminiitta Tiina Ruusuvuori ei ollut millään muotoa tyhmä ihminen. Hänellä oli vahva ironian taju. Toki hän ymmärsi, että viherfeministinen uussosialististinen ideologia oli ajanut maailman tuhon partaalle. Ja se oli ratkaissut ongelman tuhoamalla lähes koko maailman. Minkä jälkeen se esittäytyi maailman pelastajana. Tiina ajatteli, että olisipa hauskaa, jos hänellä olisi ollut käytettävissä aikakone. Hän olisi sillä mennyt hetkeksi Joseph Göbbelsin toimistoon ja sanonut, että kyllä sulla poika hyvä yritys on, mutta todella suuresta valheesta sinä et vielä tiedä mitään.

Kun kaikki tarvittava oltiin tehty, niin Euroopan Liittovaltio muuttui Federaatioksi. Eurooppa-etuliitettä ei enää tarvittu, sillä Federaatio käsitti koko jäljelle jääneen maailman. Federaation itsensä aikaansaama ongelma oltiin ratkaistu rankimmalla mahdollisella tavalla, mutta edessä oli vielä  tilanteen vakiinnuttaminen ja pysyväksi muuttaminen. Siihen oli kaksi keinoa.

Ensimmäinen oli istute. Tietysti helpointa olisi ollut jos naniitit olisivat ohjanneet rahvaan ajattelua uusrälssin määräämään suuntaan. Mutta siihen tiedemiehet sanoivat, että sitä saatte odottaa vielä seuraavat sata vuotta. Teknologia ei yksinkertaisesti riitä. Naniitit pystyvät lähinnä tuhoamaan elämää. Mikä tuli juuri todistettua. Naniitit eivät pysty vielä edes säilyttämään elämää.

Jäljelle jäi siis istute. Hienovarainen, vain hieman ihmistä muokkaava laite joka tultaisiin jatkossa asentamaan jokaiseen yli 18-vuotiseen Federaation kansalaiseen. Se ei muokannut ajatuksia, mutta pystyi löytämään tiettyjä aivoaaltojen yhdistelmiä, jotka antoivat merkin vihan tunteista ja väärästä ajattelusta, lamauttamaan ihmisen hetkeksi ja antamaan hänelle käskyn ottaa vyöstään kielensä alle tasoittajan. Joka antaisi hänelle mielihyvää muistuttaakseen, että väärää ajattelua ei kannattanut harrastaa.

Niitä, mitkä olivat niitä vääriä aivoaaltoja, jotka todistivat väärän ajattelun oltiin jo vuosia selvitetty vangittujen viha-ajattelijoiden kanssa tavoilla, jotka olisivat saaneet aikanaan erään Nürnbergin oikeuden pysäyttämään purkkansa. Mutta sitä oikeutta ei enää ollut ja voittaja määräsi edelleenkin sen, mikä oli oikein ja mikä väärin.

Istute – vaikka se olikin ehdottoman välttämätön – aiheutti myös tiettyjä ongelmia. Sen lisäksi että se blokkasi vihan tunteita, se teki miehistä jonkunlaisia tahdottomia ja alistuvia miehen irvikuvia. Tämä haittasi seksuaalielämää. Mikä oli suuri ongelma. Federaatio oli tietysti äärimmäisen seksuaalivapaamielinen, mutta suurin osa ihmisistä oli silti heteroita. Niin kuin oli Ruusuvuorikin. Eivätkä häntäkään tahdottomat ja alistuvat miehet kiinnostaneet. Onneksi hänellä oli henkilökohtainen etu, mitä harvalla naisella oli eli hän saattoi säätää rakastajansa istutetta takaisin miesmoodiin ja sitä myötä nauttia oikeasta miehestä. Jälkeenpäin hän tietysti sääti miehen tottelevaiseksi zombieksi.

Istutteen miehisyyden riistävä vaikutus vaikutti myös koko yhteiskuntaan. Siitä puuttui tietty aggressiivisuus, halu löytää ongelma ja ratkaista se, halu toimia paremmin ja tehokkaammin. Halu saada asiat toimimaan keinolla millä hyvänsä. Ne tyypilliset maskuliiniset piirteet. Piirteet, jotka saivat asiat toimimaan. Miehet tekivät. Naiset selittivät. Siksi istutetta täytyi säätää toimivampaan moodiin niille miehille, jotka tekivät järjestelmää ylläpitäviä välttämättömiä töitä. Samoin kuin niille sadalle tuhannelle Federaation miehelle, jotka olivat töissä Saudi-Arabian ja Kuwaitin hyljätyillä öljykentillä. Tekemässä välttämätöntä työtä, sillä se paljon mainostettu vihreä energia ei sittenkään riittänyt ja ydinvoimalat oli pitänyt jo aikaa sitten sulkea pätevän henkilökunnan puutteen vuoksi. Öljyä tarvittiin ehdottomasti.

Istutteella oli omat hyvät ja huonot puolensa. Mutta se oli välttämätön. Toinen välttämätön asia oli vaihtoehtovyöhyke. Vaikkei sitä tosiasiassa ollutkaan ja sille vyöhykkeelle siirtyneet luovuttivat ruumiinsa lihantuotantoon ja elivät loppuelämänsä lasipurkissa olevina aivoina virtuaaliympäristössä joka ei ollut kuin tietokoneella olevia ykkösiä ja nollia. Mutta ajatus siitä oli tärkeä ja siinä Federaatio oli ymmärtänyt jotain, jota aikaisemmat diktatuurit eivät olleet ymmärtäneet.

Ne diktatuurit kaatuivat loppujen lopuksi siihen, että ne olivat ehdottomia. Ne eivät tarjonneet vaihtoehtoja. Ne totesivat vain, että hyväksy, sopeudu tai kuole. Viherfeministinen uussosialistinen yhteiskunta ymmärsi, että aina oli tarjottava vaihtoehto. Ainakin näennäinen sellainen. Se sai diktatuurin näyttämään siltä, ettei se ollutkaan diktatuuri. Se tarjosi illuusion valinnann vapaudesta. Ja jo pelkkä ajatus valinnan vapaudesta sai suurimman osan ihmisistä hyväksymään diktatuurin. Ne, jotka sitä eivät hyväksyneet saivat täyden valinnan mahdollisuuden, jota he saattoivat toteuttaa niin, että heidän lasipurkkeihin säilötyt aivonsa elivät elämää, jota ei ollut olemassakaan. Mutta Federaation puolella eläville nuorille ihmisille se oli reilusti tarjottu vaihtoehto.

Päävalvojafeminiitta Tiina Ruusuvuori katseli näyttöruudustaan Heikki Aution aivoja. Heikin, joka eli tällä hetkellä virtuaaliympäristössä täysipainoista elämää vaihtoehtovyöhykkeellä. Heikin, jonka ruumista hormoonikuurin jälkeen jauhettaisiin  jauhelihaksi nälkäisiin Federaation kansalaisten suihin.

Päävalvojafeminiitta Tiina Ruusuvuori ymmärsi sen, että feministinen Federaatio oli onnistunut siinä, mitä kaikki sitä edeltävät diktatuurit olivat yrittäneet ja epäonnistuneet.

Se oli toteuttanut historian suurimman kansanmurhan.

Se oli selvinnyt siitä sankarina.

Se oli lopettanut historian ja muuttanut jäljelle jääneen maailman nukkekodiksi. 

Siitä kannatti olla ylpeä.


Kirjoitus on virtuaalikaljan velkaa sekä Harry Harrisonin kirjalle ”Make Room! Make Room!” sekä eräälle – muistaakseni japanilaiselle – scifinovellille jonka nimen olen jo aikaa sitten unohtanut, mutta missä eläkepommi ratkaistiin myös ns. aivoja käyttämällä.