Wednesday, October 28, 2009

KALJUPÄISIÄ UUTISHAVAINTOJA OSA VIII

1. Uudelleen määritelty sisäsiittoisuus

Erään uutisen johdosta Hotelli Yrjöperskeleen respassa on ryhdytty miettimään sisäsiittoisuutta. Respan käsitys sisäsiittoisuudesta on se tavallinen, elikkä ilmiötä saattaa esiintyä jossain Hornanperseen peräkylässä, missä hälyttävän suurella määrällä ihmisiä on sama sukunimi. Ilmiön seurauksena jälkikasvulla alkaa ennen pitkää esiintyä hörökorvaisuutta, tihrusilmäisyyttä ja korostunutta banjonsoittokykyä.

Banjo ei erityisemmin kuulu suomalaiseen kansanmusiikkiperinteeseen. Sen sijaan pelimannien viulut ovat huutaneet hiitulahaatulaa ja haitari on pistänyt hilipatataa jo iät ja ajat. Serkkujen keskeistä naimisiin menoakaan ei nähdä sopivana. Siksipä suomalainen sisäsiittoisuus on varmaankin määriteltävä uudelleen, niin kuin tämän uutisen otsikko osaltaan tekee:

Tutkimus: Suomi on sisäsiittoinen

Suomi ei houkuttele ulkomaisia tutkijoita, asiantuntijoita eikä ulkomaalaisia, uutisoi Alma Median Helsingin toimitus.

Tutkijat ja yritykset karttavat Suomea, eivätkä tuo maahamme kaivattua globaalia osaamista.

Tuore tutkimus tituleeraa Suomea sisäänpäinkääntyneeksi maailman peräkyläksi. Tutkimuksen mukaan Suomi on huomattavasti vähemmän kansainvälistynyt kuin mitä usein ajatellaan.

Asiasta uutisoi Alma Median Helsingin toimitus.

18 asiantuntijaa ympäri maailmaa arvioi Suomen kansainvälisyyttä tuoreessa selvityksessä.

Asiantuntijoiden mukaan sisäsiittoinen Suomi pelottaa ulkomaalaista työvoimaa. Tutkijat ja yritykset karttavat Suomea, eivätkä tuo maahamme kaivattua globaalia osaamista.

Ulkomaalaisen osaamisen määrä on vähentynyt Suomessa. Samalla suomalaisen työvoiman liikkuvuus ulkomaille on hyytynyt.

(JENNI GÄSTGIVAR)

IL


En ole tutustunut tutkimukseen, enkä itse asiassa jaksa uskoa, että tutkimuksessa edes mainitaan mitään sisäsiittoisuutta. Media lienee vaan taas kertaalleen pistänyt mutkat suoriksi. Tutkimushan saattaa sinänsä olla vallan oikeassa. Jos intialainen tietokoneguru voi valita Yhdysvaltojen tai Suomen välillä, hän valitsee todennäköisesti Yhdysvallat. Eikä syynä varmaankaan ole peräkylän banjopojat, eiköhän niitä riitä siellä Intiassakin. Todennäköisempi syy on se, että Yhdysvalloissa on alempi verotus ja alempi sosiaaliturva, joten Intian ammattimies pystyy lyömään osaamisensa lihoiksi ihan eri lailla.

Ehdotan paria mainoslausetta, jotta maahamme saataisiin niitä oikeita huippuosaajia eikä vain ”oikeita huippuosaajia”. Tietysti pienehkö trossaus yhteiskunnan rakenteissa tulisi ensiksi suorittaa:

1. Tule veikkonen meille Suomeen töihin. Meillä on kevyehkö verotus, eikä veromarkkojasi tuhlata tyhjänaikaiseen paskaan. Tule, tee töitä ja tienaa. Liity lisäksi vaikka paikalliseen metsästysseuraan. Tai tule meille saunaan. Vedetään perinteiset suomalaiset löylykaljamakkarapersarit. Näyttää pahalta, mutta tuntuu hyvältä.

2. Tule veikkonen meille Suomeen töihin. Meillä kun on toi maahanmuuttopolitiikka hoidettu sen verran fiksusti, että jokainen vastaantulija tietää oudonkin näköisen tyypin olevan joko töissä tai turisti. Meillä tolkun väkeä pidetään hyvänä.


Niin. Saahan sitä haaveilla. Vaan täytynee hyvänä kansalaisena uskoa viisaaseen mediaan. Paljonko banjot maksaa? Voiko banjon soiton oppia helposti?

2. Korttitalon sortuessa eli Suuri Velvollisuus

Eri maitten eri kansalaisille lyödään joskus eteen Suuria Velvollisuuksia. Velvollisuudet voivat johtua joko olosuhteitten pakosta, niin kuin ne velvollisuudet, joita suomalaiset joutuivat tekemään vuosina 1939 – 1945. Velvollisuuksia voidaan antaa täytettäväksi myös puhtaasti maan johdon toimesta, niin kuin esim. Neuvostoliitossa aikanaan Baikalin – Amurin radan rakentaminen.

Oma poliittinen johtomme antoi suomalaisille vajaa 20 vuotta sitten myös Suuren Velvollisuuden. Meidän tehtäväksemme tuli ottaa vastaan ja elättää ihmisiä, joita emme halunneet, emme tarvinneet ja joista meille ei ollut hyötyä. Enemmänkin haittaa, niin kuin viimeiset tiedot Helsingin koulujen ”white flightista” kertovat.

Jos ihminen on osa sitä hallitsevaa luokkaa, joka antaa kansalle tehtäväksi Suuren Velvollisuuden, on hänen tietenkin hyvin vaikeaa tunnustaa, että olin väärässä. Vaikka Suuri Velvollisuus onkin muualla Euroopassa mennyt niin reisille kuin olla voi. Siksi hänen on vaan moitittava kansaa siitä, että he eivät ymmärrä Suuren Velvollisuuden merkitystä ja suurta hyötyä.

Niitä, jotka arvostelevat Suurta Velvollisuutta, yritetään torpedoida kaikin keinoin. Jos ei muuten, niin käännetään Euroopan kartta nurinpäin ja moititaan länsimaisten arvojen puolestapuhujia venäläismielisiksi.

Tuorein Suuren Velvollisuuden puolustaja on Helsingin Sanomien toimituspäällikkö Antero Mukka, joka tuoreessa kirjoituksissaan vetoaa tunteisiin. Jutun voi lukea aina valppaasta Mediaseurannasta.

Antero Mukka kirjoittaa:

Luokkakuvat kertovat maailman muutoksesta. Lapsemme ovat meitä valmiimpia kohtaamaan sen. Ehkä he ansaitsevat tilaisuutensa ottaa itse selvää, olisiko Abdista, Myriamista ja Dimasta kavereiksi.

Kannattaakohan meidänkään haikailla aikaa, jolloin koulutoverit olivat mikoja, minnoja, jareja ja sareja?


Hotelli Yrjöperskeles kommentoi:

Ehkä Mika, Minna, Jari ja Sari ovat jo ottaneet asiasta selvää? Ehkä Mika, Minna, Jari ja Sari voivat itse kertoa, haluavatko he olla Abdin, Myriamin ja Diman rääkättävänä?

3. Kansalaisuuslaista

Tätä nyt on mainostettu suurinpiirtein joka toisessa blogissa, mutta mainostetaan täälläkin. Eli allekirjoittakaa ihmiset ihmeessä uutta kansalaisuuslakia koskeva adressi.

Eihän sillä adressilla lakia nurin saada, eikä sitä kansanäänestystäkään aikaiseksi. Mutta mahdollisimman paljon nimiä kannattaa kerätä. Jos ei muuten, niin ainakin etukäteen esitettäväksi anteeksipyynnöksi seuraaville sukupolville, jotka joutuvat säätämään taannehtivan poikkeuslain olemattomin perustein myönnettyjen kansalaisuuksien peruuttamiseksi.

Ensimmäinen, sotasyyllisyyttä koskeva poikkeuslaki jouduttiin tekemään olosuhteitten pakosta.

Seuraava joudutaan tekemään pelkästään typeryksien sotkun korjaamiseksi.

Tuesday, October 20, 2009

LYHYESTI JÄNKKÄÄMISESTÄ

Lukija on varmaan jossain vaiheessa huomannut, että poliittisella eliitillämme on tietty taipumus jänkkäämiseen. Erityisesti tämä taipumus tulee esille silloin, jos teoria ja käytäntö eivät kohtaa. Poliittisen eliittimme mielestä syy on silloin käytännössä ja se jaksaa jänkätä asiasta vaikka tuomiopäivään.

Hyvä esimerkki tästä teorian ja käytännön ristiriidasta on tämä uskonnon arvoon kohonnut monikulttuurisuus. Pääosa väestöstä on kyllä huomannut, että eihän se homma toimi ihan niin kuin väitetään, mutta poliittinen eliittimme jaksaa vaan jänkätä, että kun meidän mielestä se on niinqu ihkua, niin kyllä se vaan toimii. Vika on käytännössä. Teoria on ihan ok.

Tuoreeltaan tästä on pari mainiota esimerkkiä.

Ensimmäinen esimerkki tulee koulumaailmasta. On uutisoitu, että vanhemmat ovat alkaneet ottaa lapsiansa pois kouluista, joissa on paljon maahanmuuttajia. Tämähän ei tavan tallaajalle ole mikään ihmettelyn aihe. Suurin osa vanhemmistahan on nykyisin sitä porukkaa, joka itsekin kävi aikanaan peruskoulua. He muistavat kyllä hyvin, että opetus tuppasi jo silloinkin menemään luokan häirikön ehdoilla.

He muistavat hyvin myös sen, että mikäli joku pikkuterroristi päätti rääkätä toisia oppilaita, se onnistui vallan mainiosti, sillä arvovallastaan syväpuhtaaksi pesty peruskoulun opettaja ei pystynyt siihen puuttumaan.

Jos oppilaat ovat nyt koulussa, jossa rääkkääjä voikin olla jalustalle nostettu toiseuden edustaja, on vanhemman helppo tehdä johtopäätös ja ottaa muksunsa pois tästä koulusta. Tällä kertaa häntä kannustaa tekemään niin yksi jänkkäävistä poliittisen eliittimme edustajista eli opetusministeri Henna Virkkunen, joka toteaa näin:

”Minun mielestäni on merkittävä voimavara monille kouluille, että koulussa on maahanmuuttajaoppilaita. Koska tulevaisuuden maailma on globaali, on tärkeää että ihmiset kasvavat myös monikulttuurisuuteen. Käsittääkseni useat rehtorit näkevät tämän voimavarana.”

Mitäänhän tuo lause ei tarkoita, muuta kuin ehkä sitä, että jos teoria ja käytäntö ei kohtaa, vika on käytännössä. Virkkunen ei ehkä tajua sitä itse, mutta lausumallaan hän juuri hiukkasen kiihdytti koulupakoa. Koska totta kai vanhemmat tosta hoksaavat, että ei tää asia ainakaan fiksummaksi tule muuttumaan.

Toinen tämänkertaisista jänkkääjistä on työministerimme Anni Sinnemäki:

Ulkomaisilta työntekijöiltä vaaditaan liian hyvää suomen kielen taitoa, sanoo työministeri Anni Sinnemäki (vihr.).

Sinnemäen mielestä suomalaisyritysten pitäisi hyväksyä, että ihmiset voivat työskennellä Suomessa, vaikka he eivät osaisi suomea eikä ruotsia. Hän myös tahtoisi helpottaa ulkomaalaisten työntekijöiden perheiden asettumista Suomeen.


Rautalankaa taas kerran (eli jänkkäämiseksi se menee mullakin, mutta emmää alottanu): ilman yhteistä kieltä ei työnteko tuppaa onnistumaan. Otetaan esimerkkinä vaikka oma työni lastensuojelulaitoksessa. Jos sinne palkataan henkilö, joka osaa vaikkapa venäjää, serbokroatiaa, retoromaniaa, thaita, somalia, vietnamia, amharaa, mongoliaa tai jupiteria, niin kyseessä voi olla tosi fiksu ja filmaattinen tyyppi.

Mutta jos hän ei osaa suomea, ei hänestä ole työpaikallani mitään hyötyä. Ja näinhän tämä menee työelämässä muutenkin.

Jos itse tarjoudun hommiin sanotaammeko vaikka lastenkotiin Mongolian Ulan-Batoriin, niin mulle todetaan kohteliaasti, että Herra Perskeleen työhistoria on kyllä varsin vaikuttava, mutta emme me voi palkata teitä, kun te ette osaa mongoliaa. Johon minä toteaisin, että näinhän tää on. Hittoakohan minä oikeestaan teidän aikaanne suotta tuhlasin? Olis kai teillä muutakin tekemistä ollu. Käyn kaljalla ja lähden takaisin Suomeen.

Minähän työskentelen itse julkishallinnossa, mutta työministerimme Sinnemäki suuntaa opetuksensa nimenomaan yksityisyrityksiin. Täytyy muistuttaa, että yksityiset yritykset eivät saa budjettirahoitusta, vaan tulos (eli elanto) tulee ihan omasta työstä. Jos yrityksen tulos menee miinukselle (niin kuin se äkkiä menee, jos yritys alkaa toimia sosiaaliperiaatteella), tulee pankrotti ja homma jää sitten siihen, vaikka oliskin sitä sisua.

Jotenkin järkyttyneenä alkaa epäillä, että meillä on työministerinä sellainen henkilö, joka ei ymmärrä, mitä yritystoiminta on. Vai onko jopa niin, että hän luulee elävänsä sosialismissa? Että yritykset ovat kaikki vain osa valtiota. Silloinhan tämän jänkkäämisen ymmärtäisi. Hänhän vain nuhtelee kurittomia tovereita.

Sekä Hennalta että Annilta ovat perustelut lopussa. Jäljelle jää vain jänkkääminen. Toinen puhuu lauseita, jotka eivät tarkoita mitään, ja toinen vaan yksinkertaisesti vaatii.

Henna haluaa, koska sipuli.

Anni haluaa, ja sillä sipuli.

Friday, October 16, 2009

OPASTETTUA PERISYNNIN MANAAMISTA

Aina valppaan Mediaseuranta-blogin kautta törmäsin erääseen kirjoitukseen. Kirjoitus ei ole aivan tuore, se on vuodelta 2007, mutta jotenkin olen sen ohittanut ja törmäsin siihen vasta nyt. Liikaa hämäläisiä geenejä, pitkät piuhat ja kylmäjuotoksia välissä. Pahoittelen hitauttani, mutta kirjoitus itsessään herättää varsin paljon ajatuksia, joita voi varmaankin tuoda esille vielä lokakuussa 2009.

Kysehän on siis Promo-lehdessä julkaistu kirjoitus ”Anna Rastas: rasismia ei pidä ohittaa”. Jos lukija ei ole tutustunut kirjoitukseen, hänen kannattaa lukea se ensiksi tuosta linkistä.
.
.
.
(lue vaan ihan rauhassa)
.
.
.
(luepa vielä kertaalleen)
.
.
.
(joo, joo, turhaan tarkistit sen osoitteen, se ei oo Naurunappula, lue vielä kerran)
.
.
.

Ja sitten varsinaiseen asiaan:

Kirjoituksessa siis rasismintutkija Anna Rastas pistää maailman legoja paikalleen. Noin ensittäin voisin todeta, että en ole ihan samaa mieltä kuin Rastas, mutta sillä ei ole sinänsä merkitystä. Merkitystä on sillä, että tunnustan reilusti oman tyhmyyteni, sillä suuri osa kirjoituksesta menee minulla ihan rehellisesti sanoen yli hilseen. Veikkaanpa, että n. 95 % suomalaisista tuumii myös, että kirjoitus on silkkaa freejazzia.

Jonkunlaisen punaisen langan kirjoituksesta löysin ja se meni jotenkin niin, että Elovena-tyttö on jossain vaiheessa puraissut omppoa väärästä puusta ja sen seurauksena meihin on tarttunut rasismin perisynti. Me olemme niin täynnä rasismia, ettemme itsekään ymmärrä sen määrää. Me tarvitsemme ohjausta oikeauskoisilta ohjaajilta, kuten esimerkiksi Anna Rastaalta. Meidän täytyy kuluttaa huomattava määrä ajastamme asian miettimiseen ja ankaraan itsetutkiskeluun.

Eli jotenkin uskonnolliselta toi juttu vaikutti, mutta täytyy edelleenkin tunnustaa, että osa kirjoituksen nyansseista jäi ehkä aukeamatta. Minä kun olen vähän tyhymä, ja keskityn tämmösiin tavallisen karvaperseäijän tyhymiin asioihin. Vaan miksipä minä nillitän asiasta, jota en ymmärrä? No ehkä siksi, että tajuan jutusta Anna Rastaan itsensä jo löytäneen oman valaistumisensa. Eli hänen haluamansa toimenpiteet kohdistuvat tähän 95%:iin väestöstä. Siihen, johon itsekin kuulun.

Tämä pistää tietysti miettimään, että mitä Rastas kirjoituksellaan todella haluaa. Mistä on kysymys? Mihin hän pyrkii? Näkisin, että vaihtoehtoja on kaksi.

Ensimmäinen (ja se toivottavampi) vaihtoehto on se, että Anna tekee näitä juttuja vaan työkseen. Hänhän on rasismintutkija, ja hän tutkii rasismia, ja siitä maksetaan hänelle palkkaa. Ensimmäiseksi hänen on tietysti keksittävä tämä rasismi, sanoisinko rasismin prototyyppi, ja sitten lisättävä siihen uusia rasistisia ilmiöitä, mitä hän tutkimustyöllään löytää.

Homma muistuttaa oikeastaan auton valmistamista. Ensiksi tietysti keksitään auto. Alkuun autot ovat melko karkeita versioita, käytetään esimerkkinä vaikka vuosimallin 1957 Volgaa. Aika rupinen, mutta kyllä sillä ajelee. Tuotekehityksen ja kysynnän kasvun myötä keksitään parempia moottoreita, parempia öljyjä ja kaikennäköisiä lisävarusteita niin kuin ABS-jarruja, ohjaustehostimia ja ilmastointilaitteita. Kestävyys ja ajomukavuus paranee. Tietysti rasismintutkimuksessa en ole varma, mistä suunnasta kysyntä tulee, mutta työ työnä. Yksi vääntää peltiä, toinen tutkii rasismia.

Eli tässä tapauksessa Anna on viran puolesta säveltänyt akateemista tuubamusiikkia, jota toiset puhallinsoittajat kuuntelevat ja analysoivat sävelkulkuja. Työtuotoksia ei ole tarkoitettu tyhymälle 95%:lle ollenkaan, eikä niillä ole tarkoitusta muuttaa heidän elämäänsä millään muotoa. Kyseessä on art for an arts sake. Homma on sinänsä ihan ok, vaikka rahanhaaskuultahan se vähän tuntuu. Miksei sitten voisi samantien tutkia vaikka sitä, harjoittavatko hirvikärpäset voodoota?

No, joka tapauksessa, mikäli kyseessä on tämä ensimmäinen vaihtoehto, niin silloin Anna antaa minun ja muittenkin olla rauhassa ja elää tyylillään. Hyvä niin.

Se toinen, ja pelottavampi vaihtoehto on sitten se, että Anna on tosissaan. Hän haluaa pistää teesinsä toteen ja muuttaa meidät. Poliittisessa koneistossakin tuntuu olevan kovasti Annan symppaajia.

Luulisin, että olen enemmän käytännön ihminen kuin Anna. Anna osaa kyllä sanoa mitä. Minä taas mietin aina että miten?

Jos ajatellaan kokonaista täysrasistisoituneen kansan mielenlaadun muokkaamista, niin kyseessä on hikinen homma. Kuinka se pistetään toteen? Jos virkakoneiston taholta vaaditaan esim. kolme tuntia päivittäistä itsetutkiskelua (kaksi tuntia kotona ja yksi liikenteessä), niin suurin osa suomalaisista toteaa, että kuse itte pääläriisi. Puhtaasti vapaaehtoisella itsetutkiskelulla ei tämä ongelma ratkea. Tarvitaan opetusta ja ohjeistusta. Vaan miten?

Ehkäpä työväen- ja kansalaisopistot voisivat kehittää ”löydä sisäinen rasistisi ja tarjoa sille Zyklon-B:tä”-kursseja. Mutta nämäkin kurssit pohjautuvat vapaaehtoisuuteen, ja vallitseva lainsäädäntö ei valitettavasti vielä tunne pakkoharrastuksia.

Kurssitus täytyy varmaankin toteuttaa työelämässä. Julkishallinnossahan asia ei tuota suurtakaan ongelmaa, sillä siellä on jonninjoutokursseihin totuttu jo maailman sivu. Ei siis muuta kuin kurssille vaan. Luennoitsija luennoi suu vaahdossa meidän yleisestä pahuudestamme ja kurssilaisten kynät sauhuaa.

Tosin mikäli luennoitsija kattelis tarkemmin kurssilaisten muistiinpanoja, hän saattaisi huomata mm. seuraavaa:

- 2 litraa sinistä maitoa
- 1 litra punaista maitoa
- 2 desiä kuohukermaa
- 2 kiloa perunoita
- 2 pkt HK:n sinistä
- tuubi sinappia
- 6 kanamunaa
- lihaliemikuutioita
- 4 prk jukurttia
- mukuloille limpparia ja joitain namimellejä
- 3 askia punaista malporoa
- tarkista, onko talvirenkaitten nastat vielä kunnossa

Jos taas siirrytään julkishallinnosta yrityspuolelle, eli tuottavaan työhön, muuttuu asia vielä monimutkaisemmaksi. Tavalliset duunarit eivät kovin mielellään tule kuuntelemaan jonkun asiantuntijan luentoa siitä, kuinka he eivät ruoski itseään tarpeeksi. Ja duunarit osaavat tarvittaessa ilmaista mielipiteensä hyvinkin purevasti. Voi olla, että luennoitsijan kasvoilla on luennon jälkeen vienoa vahvempi puna, ja toipumiseen tarvitaan enemmän kuin 24 cl valkkaria. Pitkässä juoksussa luennoitsijoilla on alkoholisoitumisen vaara. Vastustusta tulee varmaan myös tuotannosta vastaavilta tahoilta, sillä sen aikaa, kun duunarit ovat luennolla, he ovat poissa töistä, ja se työ on varsinainen syy siihen, miksi duunarit ovat työmaalla.

Entä kuinka sitten antirasistisoidaan pihtiputaalainen 87-vuotias Hilma-mummo? Hilma on elänyt elämänsä pääosin Pihtiputaalla, eikä ole pahemmin sieltä liikkunut. Jonkun kerran hän on kyllä käynyt Jyväskylässä ja kerran Helsingissäkin, vuonna 1975, kun siellä oli paljon niitä valtionpäämiehiä. Hilma ei ole törmännyt elämässään tähän ns. toiseuteen. Hän ei miellä olevansa rasisti, itse asiassa hän ei edes ajattele koko asiaa. Eli hänhän juuri on sellainen nollapotilas, joka tulee käännyttää ennen manalle lähtöä. Uskoa täynnä olevan kansanvalistajan sydän ei kestä sellaista murhenäytelmää, että Hilma vaihtaa hiippakuntaa sielu täynnä rasismin mustaa räkää, ilman että on itse edes tietoinen asiasta.

Vaan kova hommapa on kolmikymppisellä maisterinheitukalla kääntää Hilman pää. Hilma ei oikein edes ymmärrä, että mitä tuo pimu yrittää selittää. Sen hän kyllä ymmärtää, että Hilma ajattelee jostain asiasta jotenkin väärin. Maisterin työtä ei helpota Hilman ilmoitus, että tämän ikäisellä mummolla lienee jo oikeus ajatella asioista ihan mitä lystää.

Ilman pakkokeinoja ei Hilman päätä käännetä. Ehkä lievimpänä kannustimena olisivat taloudelliset sanktiot. Hilman hoitomaksua voidaan tarvittaessa korottaa. Rankempana keinona voidaan käyttää eristystä ja lepositeitä, mutta ne tulee aina harkita tapaus kerrallaan. Aina on vielä olemassa vaara, että Hilma siirtyy ilmavoimiin ennen kääntymystään.

Jotenkin vaan näyttää siltä, että aikuisväestö on melko pitkälle menetetty. Valistuksen älylliset Kaartindivisioonat on siis suunnattava kouluihin. Pelkään vaan, että tämä aiheuttaa koulukiusaamisen kohoamaan potenssiin n jo nykyisestä ikävästä tasosta. Nuorille suomalaisvesoille aletaan opettaa anti-identiteettioppia. Kyseessä on uusi, antirasistiseen kasvatukseen räätälöity oppiaine, jolla pyritään poistamaan väärä käsitys siitä, että on olemassa Suomen kansa ja suomalainen identiteetti. Anti-identiteettiopilla korvataan vanhentuneet oppiaineet eli kansalaistaito, liikunta, puukäsityöt ja äidinkieli (välituntien kielikylvyt korvaavat vanhentuneen äidinkielen opetuksen).

Samaan aikaan samassa koulussa opetetaan toiseuden edustajille korostettua identiteettioppia, joka on tietysti kääntäen verrannollista suomalaislapsille opetettuun anti-identiteettioppiin. Koska toiseutta edustavat lapset eivät ole millään muotoa tyhmiä, he hoksaavat pian, että suomalaisiahan opetetaan ihan valtiollisella päätöksellä pyytämään heiltä anteeksi omaa olemassaoloaan. Seuraava ajatus heillä tietenkin on, että ovatko noi noin tyhymiä ihan luonnostaan, vai pitikö siihen käydä joku kurssi. Johtopäätöksenä heillä on sitten tietysti (lapset osaavat olla varsin julmia, kansaan, kielen ja sukupuoleen katsomatta) että pakkohan noita on vähän kurmoottaa. Ja itse asiassa he taitavat valitettavasti olla asiassa ihan oikeassa.

Tuo on tietysti se äärimmäisin tilanne. Sillä uskonpa, että ”kankeasti, kovin kankeasti upposi veljesten päihin antirasistinen ABC-kirja”.

Henkilökohtaisesti uskon, että Anna on tosissaan. Päättelen sen tästä lauseesta: ”Tutkija Rastas näkee antirasismin kautta myös valtaväestöön kuuluvalle suomalaiselle avautuvan sen, millainen maailma oikeasti on”.

Meinaan, noin täydellistä maailman ymmärtämistä on yleensä tavattu vain sekopäisten uskonnollisten lahkojen johtajissa.

Mutta voihan se olla niinkin, että olen ymmärtänyt koko asian jotenkin pieleen. Meinaan, niin minä kuin kaverinikin, mehän ollaan vähän tyhymiä. Vaan on meillä ainakin hauskaa. Dumbs have more fun.


Saturday, October 10, 2009

PUISEVAA JUTTUA BULVANIASTA

Tapahtumapaikka: Bulvanian pääkaupunki Bulvania City, Kansallisen Velmupuolueen Kvepun päämaja.

Läsnä:

Max Wlänähän, pääministeri
Moritz Pornonov, elinkeinoministeri
Jyrnhard Krääk, puoluesihteeri

Muuten vaan mukana:

Anton Kaakakää, kansanedustaja, amatööritanssija


Pääministeri Wlänähän: Niintuota njämnjämnjäm tämätämätämä tilanne on on siis kertakaikkiaan kestämätön. Meidäthän jyrätään siitä, mitä kaikki ovat tehneet iät ajat. On tää vaalirahoitus ennenkin pelannut ja toiminut hyvin. Eihän konettakaan räplätä, jos se toimii.

Puoluesihteeri Krääk: Myöntää täytyy, myöntää täytyy. Mutta ajatellaanpa kumminkin positiivisesti. Tämä jupakkahan tuli ihan sopivaan tilanteeseen. Meinaan, tää maahanmuuttokuplahan alkoi pikkuhiljaa puhkeamaan, ja meiltä alkoi selitykset loppua. Toisinajattelijoitten määrä on pirunmoisessa kasvussa. Tää vaalirahoitusjupakka on kumminkin semmoista kotimaista evästä, ja sen kanssa aina pärjätään.

Pääministeri Wlänähän: Niin no, se on kyllä totta. Antaa kansan kohkata tästä aikansa, ei ne jaksa kahteen juttuun keskittyä yhtä aikaa. Vaan sitä minä ihmettelen, että minkä takia me yleensäkin mentiin aikanaan tähän monikulttuurikelkkaan? Kuskattiin tänne läjäpäittäin gambinalaisia ja kosambikilaisia ja mitä kaikkia niitä onkaan. Ja koko aika pitää selittää kansalle, että tässä on järkeä. Enhän minä silloin puikoissa ollut. Kuka tän keksi ja minkä ihmeen takia?

Elinkeinoministeri Pornonov: No minä osaisin ehkä sanoa tähän jotakin. Se vaan jotenkin tapahtui. Ei sitä kukaan asiakseen keksinyt. Meillä kvepulaisillahan ei oo koskaan ollu tapana soutaa vastavirtaan ja se nyt vaan alkoi olla ajan henki. Siks toiseks, Rauhanvaltiohan meni samoja aikoja rähmälleen, eikä meillä ollut enää pönkkää, mihin nojata. On jotenkin turvallisempaa, kun tahto on jonkun toisen taskussa. Kaverit sanoo, että kyse on samasta ilmiöstä, kuin siinä, että jotkut tykkää tulla sidotuiksi seksin aikana. En osaa varmaksi kommentoida, mutta kaverit puhu niin.

Pääministeri Wlänähän
: No joo, selväähän se. Reikä on Titanicin pohjassa, mutta soittaahan orkesteri loppuun asti. Eli onhan tästä etuakin, noin kvepulaisittain. Mutta se ei muuta sitä tosiasiaa, että mikäli me ei keksitä jotakin, niin minä olen kohta tarjoilupellillä omena suussa. En minä aatellu poliittista uraani lopettaa pääsiäishanukkaana.

Puoluesihteeri Krääk: No itte asiassa me ollaan Moritzin kanssa jo kehitelty tähän strategia. Ja ajateltiin lyödä useampi kärpänen yhdellä iskulla. Meinaan, rakennusliike Tömpstedt & kumpp. on avittanut meitä jo aikaisemmin yhdessä sun toisessa jutussa ja sen johtaja on vannoutunut kvepulainen. Johtaja on jo luvannut, että hän vuotaa BYLE:n päivystävälle tohelolle tiedon, että liikkeestä on annettu kirjanpidon ohi sun omakotitaloon tumppuunvempattuja jalkalistoja. Päivystävä tohelohan julkaisee asiasta samantien sensaation.

Pääministeri Wlänähän: Mitenkäs se muka minua auttaa? Sittenhän ne repii multa varpaankynnetkin.

Elinkeinoministeri Pornonov: No eihän toki. Kun mehän tiedetään, että ei sulla niitä tumppuunvempattuja jalkalistoja ole. Menet ensin lehdistötilaisuuteen ja otat siellä vähän selkääsi ja vedät herneet nenukkiin. Sitten tilaat tarkastajat kotiisi, ja kun sieltä ei mitään löydy, niin pidät uuden lehdistötilaisuuden, jonka punaisena lankana on se, että se on Max, joka näyttää mistä kana pissii. Pistä punainen kravaatti päälle, se antaa tumman puvun kanssa kuvan agressiivisuudesta.

Puoluesihteeri Krääk: Ja sen jälkeen pyydät päädemokraattoria hajoittamaan eduskunnan. Kerrot, että olet suoraselkäinen bulvanialainen, joka haluaa antaa kansalle mahdollisuuden vaikuttaa tässä vaikeassa tilanteessa. Me otetaan vaalivoitto, ja sitten meillä on muitten pääpuolueitten kanssa neljä vuotta aikaa polata toisinajattelijoilta turpa kerta kaikkiaan kiinni. Kaikki jatkuu niin kuin ennenkin, ja kansa muistaa sinut moraalisesti suorakyrpäisenä pääministerinä ja demokratian sankarina.

Pääministeri Wlänähän: No voi juma örtsy, tuohan saattaa toimiakin. Mutta kyllähän media kumminkin verta vaatii. Jokuhan meidän täytyy susille syöttää.

Elinkeinomisteri Pornonov: No se Kaakakään nulikka saa nyt luvan ottaa one for the team. Piruakos meni persettään heiluttamaan sen Höpöttelätiönin pariskunnan kanssa siihen ohjelmaan, siihen Sössii Susien Lailla, vai mikä se oli.

Pääministeri Wlänähän: Suunnitelma on kyllä erinomainen, ja annan valtuudet laittaa se täytäntöön. Vaan sääliksi käy sitä Kaakakäätä. Mitenkähän Anton-pojan käy?

Puoluesihteeri Krääk: Ei senkään käy pahasti. Olen meinaan osana unisumutuspropagandaa sopinut BMTV 3:n kanssa, että Lauantaitanssit palaa tv-ruutuun. Ihmiset tykkää kattella sitä ja olla ajattelematta muuta. Laitetaan Kaakakää siihen juontajaksi. Sitten kun se on ollut neljä vuotta poliittisessa evakossa, niin otetaan se takaisin. Oppiipahan poika tavoille, ja kun se Kaakakään nulikka oppii kieroilemmaa järjen kanssa, niin hänest tulloo oikee pääperkele.

Pääministeri Wlänähän: Hjuu, eikös se Kilmisterin Lemmykin laulanut aikanaan, että “If you like to gamble, I tell you I'm your man, you win some, you lose some, all the same to me”

*

Lukijalle: kyseessä on fiktio, eikä se liity mihinkään. Kenenkään poliittista uskottavuutta ei vahingoitettu kirjoitusprosessin aikana. Hullujussi-orkesterin elävät ja edesmenneet jäsenet eivät ole vastuussa kirjoituksesta. Blogin molemmille lukijoille kiitoksena siitä, että jaksatte kahlata näitä puisevia kirjoituksia soittaa Huitsinnevadan Paikallisradio Hullujussin kappaleen Cucuzza.

Thursday, October 1, 2009

SUKUPUOLETTOMUUTTA VIRANOMAISPÄÄTÖKSELLÄ

Hotelli Yrjöperskeleen respassa törmättiin uutiseen, jonka mukaan opetusministeri Henna Virkkunen on asettanut työryhmän, joka pyrkii vähentämään kouluissa sukupuolten välistä eroa opetuksen keinoin. Tämmöisiä työryhmiähän asetetaan aina aika ajoin, ja kai niitä täytyy asettaakin, koska tiettyjen feministipiirien mielestä naista sorretaan edelleenkin maassamme niin maan perusteellisesti. Jos työryhmiä ei aseteta, tulee heille herkästi henkinen pipi, ja sitähän me emme halua.

Kommentointi asiasta on esmes Helsingin Sanomissa ollut varsin kyistä, eikä se tietysti ihme olekaan. Voihan asiasta helposti saada semmoisen kuvan, että ennen pitkää kouluihin palkataan jonkunlaiset tasa-arvokuraattorit (luonnollisesti naispuoliset), jotka vahtivat poliittisen upseerin valtuuksilla sitä, että pojista koulutetaan kilttejä tyttöjä ja tytöistä vaan tyttöjä.

En olisi asiasta kovin huolissani. Työryhmiä ja mietintöjä riittää. Ne julkaisevat tutkimustensa tulokset ja sen jälkeen perustetaan lisää työryhmiä. Kyseessä on jonkinlainen ikiliikkuja. Ja vaikka lukija voisi kuvitella aikaisempien kirjoitusteni perusteella, että tunnen inhoa akateemista väkeä kohtaan, ei se ihan pidä paikkaansa. Kyseenalaistan vain akateemiset suojatyöpaikat.

Näin ollen uskon, että se työryhmä, joka asetetaan tutkimaan tätä asiaa, on kumminkin varustettu ihan toimivilla aivoilla. Kyllähän he hoksaavat, että pojat ja tytöt ovat hiukkasen erilaisia, eikä tämä asia tule viranomaispäätöksellä mihinkään muuttumaan. Lisäksi he ovat varsin tietoisia, että Suomessa on eräs kasvava vähemmistöryhmä, joka ei välttämättä ajattele tasa-arvosta ollenkaan samalla lailla kuin suomalainen yhteiskunta. Lisäksi vähemmistöryhmä on varsin herkkä vetämään herneet nenäänsä, ja vielä herkempi on heitä puolustava ammattiloukkaantujien ammattikunta. Työryhmä törmää myös siihen paradoksiin, että näissä ammattiloukkaantujissa on niitä samoja ihmisiä, jotka vaativat kouluihin sukupuolettomuutta. Tee siinä sitten mietintöä. Uraitsemurha häämöttää, eikä kovin kaukana häämötäkään. Kuinka toimia?

Eihän siinä mitään, työryhmä keittää vahvat kahvit, käärii hihat, sylkäisee kämmeniin ja pistää puuppageneraattorin turbovaihteelle. Toukokuun 2010 lopussa työryhmä luovuttaa tilaajalle työnsä, joka sisältää kuusisataa sivua retoromaniaa sekä power point-esityksen, jossa on paljon ympyröitä, neliöitä, kolmioita, kysymysmerkkejä, viivoja ja nuolia sekä käsi kädessä olevia hahmoja joista puuttuu normaalit (housut-hame / sininen-punainen) tunnisteet, joten hahmojen sukupuolta ei erota. Tämä oivallus miellyttää tilaajaa suuresti.

Lisäksi työryhmä on kehittänyt tarpeellisia uudissanoja, jotka antavat työlle tieteellistä katu-uskottavuutta. Näitä ovat mm. varhaiskaksoisroolilähtöinen, peruspositiivinen sukupuolinegaatio, yliheterospekulatiivinen, femikorostava skenaariovoimautus, ja masaldisoitu hilipantippa. Valitettavasti kolmivaihevaihtovirtakilowattituntimittari on jo keksitty, joten sitä työryhmä ei voi käyttää, vaikka se muuten varsin komea sana onkin.

Pähkinänkuoressa työryhmän tulos tiivistetään yhteen lauseeseen: ”opettajan on tunnettava vastuunsa, ettei hän aja lasta väkisin sellaiseen rooliin, joka on hänelle vieras.” Lause sisältää lievähkön piikin tilaavaa tahoa kohtaan. Tilaava taho ei huomaa piikkiä.

Johtopäätöksissä selviää työryhmän varsinainen idea. Se alkaa lauseella ”tätä tutkimusta tulee käyttää pohjamateriaalina…”.

Jatkossa perustetaan viisi työryhmää. Ensimmäinen pohtii sukupuoliroolien poistamista suomalaisissa kouluissa. Toinen pohtii sitä, kuinka ensimmäisen työryhmän työ vesitetään niin, että se ei koske erästä vähemmistöä. Kolmas työryhmä sisältää erikoisasiantuntijoita, joka koordinoi kahden ensimmäisen työryhmän työtä ja yrittää löytää perusteita koko helahoidolle. Neljäs työryhmä tutkii, voiko pyöreään reikään tunkea neliskulmaista palikkaa hajottamatta molempia. Viides työryhmä etsii syyllisiä, joitten niskaan voi kikkareet heittää, mikäli työryhmien 1 – 4 toiminta aiheuttaa henkisen pipin jossain suunnassa.

Eikä siinä mitään. Pitäähän ihmisillä töitä olla, ja työhenkilö on palkkansa ansainnut. Antoisaa alkanutta lokakuuta kaikille.

*

Lisäys samana iltana:

Tossa saunassa käydessäni tuumailin, että tähän juttuunhan sopisi eräs videopläjäys menneiltä ajoilta, jotka ovat vielä vahvasti keskuudessamme. Olkaapa hyvät, vuorossa Kristiina Halkola ja kappale Sinun Lapsesi vuodelta 1969.

Ittelle tosta tulee mieleen, että vaikka eräs raato kuolikin vuonna 1991, niin löyhkä lilluu maisemissa edelleenkin. Musiikillisista makuasioista on tietysti ihan turha kiistellä, mutta ittelle jää kappaleesta suuhun se tuttu maku, jonka tapaa viskinhöyryisen illan jälkeisenä aamuna. Huuhdellaanpas maku pois: laulu- ja soitinyhtye Rush esittää kappaleen Limelight.