Saturday, November 19, 2011

TUPLAPEUKKUJA JA HOMOHYPETYSTÄ

Hotelli Yrjöperskeleen respassa on pantu merkille, että maatamme on jälleen koetellut huomattava causti, joka pistää alaleuan väpättämään, jalat vapisemaan ja joka tunkeutuu uniinkin saaden hyvän hallintoalamaisen heräämään pissit housussa hiestä märkänä kauhunpuistatuksiin.

Kysehän on siitä, että pari perussuomalaista kansanedustajaa meinaa jättää tulematta presidentinlinnan itsenäisyyspäivän bailuihin sen takia, kun siellä homot tanssahtelee.

No, kiistämättä tätä voi sinänsä pitää suvaitsemattomuutena, etteipä jopa epäkohteliaisuutena. Vaan meillä respassa kun ollaan tämmöisiä tyhjänkyselijöitä, niin tulee mieleen jokunen seikka.

Eli pari kansanedustajaa ei tule linnan juhlille, kun ne ei tykkää homoista, ja suvaitsevaisteollinen kompleksimme vetää siitä pellollisen herneitä nenään ja huutaa skandaalia.

Samaan aikaan jossain Iranissa hirtetään homoja, ja suvaitsevaisteollinen kompleksimme ei kommentoi sitä mitenkään. Ja jos niiltä asiaa kysyy, niin ne toteavat joko että ei nyt kerkeä kommentoida, kun pitää lähteä kioskille tupakin ostoon, tai sitten toteavat vanhan tutun kommentin että saatanan rasisti ja heiluttelevat yhtä aikaa SETAn ja HAMASin lippuja.

Ei siinä mitään jos hirtetään, mutta kun ei tulla samoihin bailuihin. Pitäähän se joku roti olla tässä maailmassa sentään.

Täällä respassa ollaan sinänsä hyvin suvaitsevaisia ihmisten seksuaalista elämää kohtaan. Se, mitä ihmiset tekee makuuhuoneissaan on täällä suhteellisen yhdentekevää. Mutta tämä jatkuva homohypetys kiistatta alkaa pikkuhiljaa tympiä. Kun ei enää riitä, että hyväksyy, ja antaa ihmisten olla ja pitää huolen omista asioistaan, vaan pitäisi aktiivisesti julistaa, että täähän on tosi nasta juttu tää.

Ja esimerkkiä antaa kunnioitettu, ja onneksi pian entinen tasavallan presidenttimme, nyt kun näistä linnan juhlista kerran puhutaan.

Rajoittuneen muistini mukaan tässä maassa ei ole linnan juhlien kättelyjonossa saanut presidentiltä tuplapeukkuja kuin yksi ainoa ihminen.

Kuka se mahtais olla? Olisko kyseessä joku Mannerheim-ristin ritari? Vai oliskos joku menestyksekäs olympiaurheilija? Vai ehkä joku pirun hyvä lastenlääkäri? Tai joku fysiikan tutkija ehkä? Tai ehkäpä joku heppu, joka on ideallaan ja sitkeydellään perustanut firman, joka elättää satoja suomalaisia?

No ei.

Tuplapeukut sai heppu nimeltään Jani Toivola.



Tyhmempi, niin kuin esmes minä saattoi tuumia viimeisten linnanjuhlien aikaan, että kuka vitun Jani Toivola. Eihän siinä auta muu, kuin ottaa Google käyttöön.

No, Toivolahan on nykyisin kansanedustaja, jonka valinnasta vihreätkään eivät välttämättä ole kovin innoissaan (vaikkeivat sitä tunnustakaan), sillä heppuhan pudotti saman puolueen Jyrki Kasvin, josta olis saattanut olla vihreille pitkässä juoksussa huomattavasti enemmän hyötyä, mutta nyt on kyse miehen saavutuksista ennen kansanedustajaksi valitsemista. Jotain erikoistahan hepun on täytynyt tehdä, kun kaveri saa tuplapeukkuja aina presidenttiä myöten.

Ja löytyyhän niitä meriittejä. Heppu on näyttelijä, tanssija ja juontaja. Joita Suomessa ei ole kuin muutama. Korkeintaan kolmetoista tusinassa.

Vaan kun kaveri sattuu samalla olemaan homoseksuaali ja vielä puoliksi kenialainen. Oliko hepun meriitti vain siinä, että hän on puoliksi kenialainen ja kokonaan homoseksuaali ja julkinen sellainen? Tämäkö sen Tarjankin sai peukkuja nostelemaan? Tämäkö oli se erityisansio?

Ne homoseksuaalit mitä itse tunnen, eivät muuten ole Toivolan kaltaisia ammatti- ja tapaloukkaantujia. Ne nyt vaan haluavat elää elämäänsä niin kuin muutkin eivätkä halua nostaa homouttaan kovin tapetille. Seksuaalisuushan on kumminkin vain yksi elämän osa-alueista, ja niitä osa-alueita on paljon muitakin. Ennen kaikkea heillä ei ole vihaa ketään kohtaan. Pinnat siitä heille.

Sen sijaan ne lesbot, joita tunnen, lähes poikkeuksetta tuntevat aivan järjetöntä ja perustelematonta miesvihaa. Olenhan minä keskusteluyhteyteenkin heidän kanssaan päässyt, mutta eivät he sitä miesvihaa ole mulle osanneet perustella. Se vaan on. Onhan heistä joku minultakin kysynyt, että miksi minä heitä lesboja niin vihaan. Ja kun minä olen kysynyt, että kuinka minä olen sen vihani osoittanut, ei vastausta ole koskaan tullut. Muuta kuin se, että no kun musta tuntuu siltä.

Vielä kerran toisto:

Suomessa pari persukansanedustajaa ei tule linnan juhliin, kun ne ei tykkää että homot tanssahtelee. Painokoneet seis. Etusivu uusiksi. Skandaali.

Iranissa hirtetään homoja. SFW. Ei aiheuta toimenpiteitä. Nehän on joitain vitun iranilaisia homoja vaan. Ei niistä saa kotimaisia suvaitsevaisuuspisteitä.

Thursday, November 17, 2011

PEKKA JA SOPIMUS

Piakkoinhan sitten eduskuntamme jatkaa maanpuolustukseemme kohdistuvaa hyväksi havaittua yleisafrikkalaista linjaa ja liittää Suomen jalkaväkimiinat kieltävään Ottawan sopimukseen eli tarkemmin sanoen muuttaa sopimuksen sanasta lihaksi, tai tässä tapauksessa oikeastaan lihan puutteeksi. En rupea itse asian älyttömyydestä hirvittävästi toistamaan, sillä sitä on toistettu ja rautalangasta & ratakiskosta ansiokkaasti väännetty niin monella taholla. Muistutanpa nyt kumminkin muutaman lauseen Puolustusministeriön jalkaväkimiinaselvitystyöryhmän väliraportista:

Maavoimillamme ei ole tällä hetkellä miina-aseen ohella muita määrällisesti riittäviä asejärjestelmiä, joilla mekanisoidun hyökkääjän liike voitaisiin yhtä tehokkaasti hidastaa ja pysäyttää. Miina-asejärjestelmä on osa alueellisen puolustusjärjestelmämme tulen kokonaiskäyttöä. Miina-asejärjestelmän teho perustuu eri tyyppisten miinojen yhteiskäyttöön, jossa jalkaväkimiinat täydentävät muiden miinojen vaikutusta. Jalkaväkimiinat ovat kustannustehokkaita ja soveltuvat hyvin asevelvollisuusarmeijan käyttöön.

Suomessa jalkaväkimiinoilla on merkitystä erityisesti laajamittaisen hyökkäyksen torjunnassa. Jalkaväkimiinat ovat oleellinen osa alueellisten joukkojen sotavarustusta ja torjuntakykyä.

Pääesikunnan tutkimusten mukaan luopuminen jalkaväkimiinoista merkitsee operatiivisella tasolla vihollisen etenemisnopeuden kasvua jopa 2-3 kertaiseksi ja omien tappioiden lisääntymistä. Jalkaväkimiinojen aiheuttamaa psykologista pelotevaikutusta, ns. miinakauhua, ei voida korvata millään muulla järjestelmällä.

Tietysti voihan tosta esittää tiedostavan mielipiteen ja todeta, että jalkaväkimiinat ovat vanhentuneita aseita ja muutenkin mm. Vihreän Langan toimituksessa ymmärretään tosta sodankäynnistä huomattavasti enemmän kuin vaikkapa puolustusvoimissa. Saahan sitä toki niin sanoa. Vapaa maahan tämä. Voin minäkin mennä siltainsinöörille selittämään, kuinka silta tehdään, vaikka ymmärrän sillanrakennuksesta just yhtä paljon kuin kottarainen Koraanista.

Vaan en käsittele asiaa nyt yleensä, vaan erikseen. Meinaten, kyse on tästä Pekka Haavistosta, joka tuntuu olevan kovasti mielissään Ottawan sopimuksesta ja Suomen jalkaväkimiinojen tuhoamisesta. Haavistohan on siis tämä heppu, joka pyrkii Vihreiden riveistä tasavallan presidentiksi. Siis Suomen tasavallan. Tiedättehän, tämän maalämpäreen joka sijaitsee akselilla Hanko – Nuorgam ynnä Vaasa – Ilomantsi. Ja jossa asuu pääosin semmosia perunanenäisiä tympeämielisiä ihmisiä.

Jos hakee Suomen tasavallan presidentin hommia, pitäisi tietysti olla edes jollain tavoin kiinnostunut suomalaisten hyvinvoinnista. Eikös se presidentti sano pestinsä aloittaessaan että minä --, jonka Suomen kansa on valinnut Suomen tasavallan presidentiksi, vakuutan, että minä presidentintoimessani vilpittömästi ja uskollisesti noudatan tasavallan valtiosääntöä ja lakeja sekä kaikin voimin edistän Suomen kansan menestystä.

Ainakaan blogikirjoituksensa perusteella Haavisto ajattelee tätä miina-asiaa ihan jostain muusta vinkkelistä kuin suomalaisesta. Hän toteaa seuraavaa: Sopimuksella on jo nyt ollut myönteinen vaikutus. 1990-luvulla jalkaväkimiinoilla oli vuosittain lähes 25 000 uhria. Määrä on pienentynyt neljään tuhanteen.

Minä ajattelen asiaa suomalaisesta vinkkelistä, joten lasketaanpa luvusta ensiksi pois suomalaisten jalkaväkimiinojen Suomessa tappamat ihmiset, jolloin jäljelle jää, hetkinen, joo, 1990-luvulla vuosittain 25.000 uhria ja nyttemmin neljä tuhatta.

Lasketaan sitten ulkomaat. 1990-luvulla jalkaväkimiinojen aiheuttamasta 25.000 vuosittaisesta kuolemasta oli suomalaiset varastossa säilytettävät jalkaväkimiinat vastuussa melko sietämättömän määrän eli nolla (0) kertaa. Nykyisistä neljästä tuhannesta vuosittaisesta kuolemasta ovat suomalaiset varastossa säilytettävät jalkaväkimiinat vastuussa sentään hiukka vähemmän eli nolla (0) kertaa. Ottawan sopimuksen vaikutus sinänsä on tuntuva, sillä esim. vuonna 2018, kun Suomella ei ainakaan teoriassa ole enää jalkaväkimiinoja, päästään niinkin hienoon tilanteeseen, että suomalaiset jalkaväkimiinat tappavat maailmassa nolla (0) ihmistä.

Tämähän on sinänsä niin huikea saavutus, että sen vuoksi kannattaa totta kai heikentää olennaisesti Suomen puolustuskykyä. Ainakin Pekka Haavisto, presidenttiehdokas, näyttää olevan sitä mieltä. Minä en tosin itse ole ihan varma siitä, kuinka tämä palvelee suomalaisten etua, jota Suomen presidentin tulisi ajaa, mutta minulla ei olekaan asioista yhtä laajaa näkemystä kuin Pekka Haavistolla.

Haavisto jatkaa kirjoituksessaan Ottawan sopimuksen kiistattomia etuja ja vaikutusta Suomeen tuumimalla jos Suomi haluaisi tulevaisuudessa jatkaa jalkaväkimiinojen käyttöä, se joutuisi valmistamaan ne itse. Rajoittuneen käsityskykyni mukaan Suomi on tähänkin mennessä valmistanut jalkaväkimiinansa itse, mutta ehkäpä siitä on turha jaaritella, meinaan, piru piilee yksityiskohdissa.

Haavisto mainostaa myös, että kyllähän tässä ollaan hankkimassa jalkaväkimiinoja korvaavaa välineistöä, esmes viuhkapanoksia ja pimeänäkölaitteita. Minä kun olen vanha tykistön mies, niin voisin olettaa, että mahdollisessa rähinätilanteessa naapurin tulenjohtomiehet ovat naama hymyntirrillä. Meinaten, kun toi viuhkapanos joudutaan laukaisemaan tähysmiinana, mikä tietysti tarkoittaa sitä, että miinan laukaisijalla täytyy olla siihen näköyhteys, ja suomalaisessa melko mäkisessä maastossa näköyhteys tuppaa rajoittumaan muutamaan lähimpään mäkeen. Siinä on sitten tulenjohtajien mukavan helppoa lähetellä lukemia tuliportaaseen ja putkiahan naapurilla riittää.

Haavisto esiintyy vihreitten sotilasasiantuntijana, mutta ehkäpä tätä ei ole hänelle kerrottu. Tai ehkä hän tuumii että paskanko väliä, eihän hänen tartte sitä miinaa laukaista ja sen jälkeen odotella patteriston kokoista määrää kyisiä terveisiä.

Pimeänäkölaitteitten hankinnan minä kyllä ymmärrän itsekin, mutta en ole varma, miten ne korvaavat jalkaväkimiinat. Ehkäpä jos niillä kattelee vastapuolen jalkaterää tarpeeksi tuimasti, niin siihen palaa reikä. Tää on tää nykyajan optiikka niin kehittynyttä.

Haavisto muistuttaa tämän miina-asian tiimoilta innoissaan että kansalaismielipiteellä on vaikutusta kansainvälisessä politiikassa. Minulla on tosin itselläni sellainen käsitys, että tässä tapauksessa ulkomaisten järjestöjen mielipiteellä on ollut vaikutus yhden yksittäisen kansakunnan puolustuspolitiikkaan, jonka ei ulkomaisille järjestöille tulisi kuulua paskan vertaa ja vakavasti otettava presidentti ei välttämättä olisi asiasta kovin mielissään.

Mutta en ole varma, haluako Haavisto vakavasti otettavaksi presidentiksi. En tiedä, hakeeko hän presidentiksi ollenkaan, vai luuleeko ehkä, että tässä on menossa jonkun kansainvälisen järjestön työpaikkahaastattelu. Ottawan sopimusta tarvitsee Pekka Haavisto. Suomalaiset sitä eivät tarvitse.

Tai ehkä hän vaan on niin optimisti, että uskoo tosissaan, että jos näillä selkosilla vielä käydään kansojenvälinen ottaanlyöntikilpailu, niin se käydään nätisti ja sääntöjen mukaan. Ehkä jopa etälamauttimilla.

Vaan eihän häntä presidentiksi sentään valita. On maailmassa vielä jotain oikeuttakin. Tosin onhan meillä ollut kovasti jalkaväkimiinavastainen presidentti vallassa kohta kaksi kautta. Mutta Tarjasta nyt ei enää tässä palveluksen vaiheessa viitti sanoa muuta kuin siteerata Valentin Konosen valmentajaa, kun Vallu pisti mm-kisoissa tossua räväkästi toisen eteen ja oli menossa kohti 50 kilometrin kävelyn maailmanmestaruutta. Eli hän ei ota enää vastaan ulkopuolista informaatiota.

Niin, muuten, kun nämä tiedostavat ja edistykselliset tahot niin mielellään muuttavat sanoja ja kuvittelevat muuttavansa sillä asian merkitystä, niin eiköhän puolustusvoimien tulisi seurata perässä. Ehdotan, että jalkaväkimiinat säilytetään, ja niitten uudeksi tyyppinimeksi tulee henkilökohtaisesti käynnistettävä nopeavaikutteinen jalkapohjan lämpöhoito- ja ihonkuorintalaite.

Tuesday, November 15, 2011

ANTERO LÄRVÄNEN JA ERIKOISASIANTUNTIJA

- Täällä Antero Lärvänen Huitsinnevadan Paikallisdemokraatin ja Huitsinnevadan paikallisradion yhteislähetyksessä. Olemme Helsingissä, tarkemmin sanoen Rakkauden Ministeriössä ja lähetyksemme koskee Helsingin kaupungin tuoretta esitystä siitä, että kohta valittavan pelastuskomentajan eli entisen palopäällikön viran pätevyysvaatimuksista poistettaisiin kokonaan pelastusalan päällystötutkintovaatimus, mutta ylempi korkeakoulututkinto säilytettäisiin.

- Kaupungin ideaa työstäneen työryhmän erikoisasiantuntijana on ollut Rakkauden Ministeriöstä lainassa ollut selitteläätiön ja sovelletun yhteiskunta- ja luokkanillittämisen tohtori ynnä PhD of some political science and shit, yo, rva Lennipirkitta Löröttät-Sixteen, joka päätoimessaan toimii RM:ön uudelleenmäärittelemisen- ja kärsäntunkemisosaston johtajana. Osastohan on erikoistunut nimenomaan tällaisten edistyksellisten, joskaan ei aina kovin toimivien organisaatiomuutosprojektien suunnitteluun. Hän aikoo nyt valottaa meille tämän esityksen taustoja. Erikoisasiantuntija Löröttät-Sixteen, kiitos että olette suostunut tähän haastatteluun.

- Suostuin mielelläni, koska haluan selvittää tämän uuden toimintamallin ehdottomia etuja, ja olen samalla kiitollinen, että Helsingin kaupunki halusi käyttää asiantuntemustani.
- Erikoisasiantuntija Löröttät-Sixteen, tämän uuden esityksen mukaan pelastuskomentajan tehtävään voitaisiin jatkossa nimittää vaikkapa sovelletun spedestetiikan maisteri, jolla ei ole pienintäkään kokemusta palo- ja pelastustyöstä. Mitä ovat tämän uuden toimintamallin ehdottomat edut, joista äsken mainitsitte?

- Edut ovat kiistattomat, sillä sopivan yhteiskuntatieteellisen koulutuksen saanut esimies voi paljon paremmin suhteuttaa pelastuslaitoksen asemaa, olemusta ja tulevaisuuden suuntaviivoja suhteessa sitä ympäröivään kehittyvään yhteiskuntaan ja käyttää hyväkseen tästä syntyviä synergiaetuja. Palo- ja pelastustyöhän on alana ollut aivan turhan eristäytynyt ja tietyllä tavalla jopa militaristishenkinen ja sehän johtuu siitä, että alalla on ollut vain kapea-alaista, pelkästään tiettyyn tehtävään keskittynyttä osaamista.

- Mutta eikös palo- ja pelastustyön ideana ja perustehtävänä ole aina ollut nimenomaan palo- ja pelastustyö?

- Juuri tällaisen ajattelun vuoksi tarvitsee palo- ja pelastusala tuoreita näkemyksiä. Perustehtäviähän voi aina muuttaa. Ja jos jonkun alan perustehtävä on mielletty samanlaiseksi jo kymmeniä vuosia ilman muutoksia, niin onhan selvää, että ala on silloin selvässä pysähtyneisyyden tilassa. Jos ala ei itse ymmärrä, että sen tarvitsee jatkuvasti kehittyä vastatakseen kehittyvän yhteiskunnan tarpeisiin, silloin sille täytyy näyttää vaadittavat kehitystarpeet alan ulkopuolisen, laajempaa yhteiskunnallista näkemystä omaavaan asiantuntijan toimesta. Eihän Fordinkaan tehtaat tee enää Hoppaa, vaikka se toimisi periaatteessa nykyisinkin vallan hyvin.

- Minkälaisia uusia perustehtäviä olette palo- ja pelastustoiminnalle ajatellut?

- Tietenkään emme tingi varsinaisesta palo- ja pelastustyöstä, mutta näkisimme, että alan on tunnistettava kasvavassa määrin vastuunsa esimerkiksi tasa-arvon ja suvaitsevaisuuden puolesta tehtävässä valistustyössä.

- Eräs ystäväni toimii sosiaalialalla, tarkemmin sanoen lastensuojelussa. Hänen kertomansa mukaan siellä on ollut jo pitkään käytäntö, että alan johtohenkilökunnalla ei tarvitse olla välttämättä päivääkään kokemusta varsinaisesta osastotyöstä. Hänen mukaansa tämä on saanut aikaiseksi tilanteen, jossa johto- ja suunnittelutaso ei osaa kohdata päivittäisessä työssä esiintulevia ongelmia, vaan vaatii tehtävien suorittamista puhtaasti ylemmistä virastoista annettavien ohjeistusten mukaisesti, vaikka se yleensä vain vaikeuttaa työtä. Näin ollen hänen mukaansa alalla on tavallaan kaksi eri todellisuutta, jotka eivät kohtaa toisiaan, ja joista toinen, se alistumaan joutuva, pohjautuu jokapäiväiseen käytännön realismiin ja se toinen, määräyksiä antava, taas pohjautuu humanistisiin unelmiin. Ettekö näe, että tällainen tilanne voisi olla uhkana myös palo- ja pelastusalalla?

- Hienoa, että otit puheeksi edellämainitun alan, sillä sen kehitystä me olemme täällä uudelleenmäärittelemisen ja kärsäntunkemisen osastolla tarkkaan seuranneet ja usein antaneet konsultoivaa apua. Tuon alan ihmiset, varsinkin pitkään alalla olleet ovat valitettavasti kaavoihinsa kangistuneita, ja he eivät hahmota alan kehitystarpeita. Ja eihän heillä tietenkään ole siihen teoreettista valmiuttakaan. Siksi tarvitaan tarpeellisen koulutuksen omaavaa johto- ja kehittämishenkilökuntaa, jotka osaavat kyllä löytää kehitettävät osa-alueet ja toimintametodit ja pystyvät pitämään yllä jatkuvia kehittämisprojekteja.

- Niin, tuo ystäväni mainitsikin näistä kehittämisprojekteista. Hän kertoi, että ennen kuin entistä projektia on edes saatu loppuun, tulee päälle kovalla tohinalla uusi projekti ja entinen ikään kuin hautautuu ja unohtuu. Hänen näkemyksensä mukaan kyseessä ei ole alan vaatimukset, vaan lähinnä työvoimapoliittiset lähtökohdat, joilla voidaan työllistää maistereita, joita valmistuu tarpeeseen nähden liikaa.

- Jatkuvissa ja muuttuvissa kehittämisprojekteissa ei kyse ole mistään työvoimapolitiikasta, vaan alan yleisen viretilan ylläpitämisestä. Voisinko muuten saada tuon henkilön yhteystiedot? Rakkauden Ministeriö saattaisi haluta keskustella hänen kanssaan.
- No illman muuta. Hänen nimensä on Iivana Nyhtänköljä, ja hänet löytää osoitteesta Apatitskaja Ulitsa 128, 184000 Kovdor. Vaan palataksemme haastattelun aiheeseen, onko muille aloille tulossa tämänkaltaisia esityksiä? Miten esimerkiksi puolustusvoimat?

- Itse asiassa tämä on puolustusvoimien suhteen työn alla, ja uutta menettelytapaa tullaan kokeilemaan ensimmäisenä Karjalan Prikaatissa, jossa normaalin virkakierron myötä sekä prikaatin komentajan että Kymen Jääkäripataljoonan, Itä-Suomen Viestipataljoonan ja Karjalan Tykistörykmentin komentajien virat laitetaan yleiseen hakuun. Pääsyvaatimuksiin ei enää kuulu varusmiespalvelu eikä muukaan sotilaallinen koulutus, vaan ylempi korkeakoulututkinto.
- Mitenkähän joukko-osastossa palvelevat upseerit mahtavat suhtautua tähän ideaan?

- En ymmärrä, miksi heidän tulisi suhtautua asiaan negatiivisesti. Tällä tavoinhan puolustusvoimatkin murtavat ammatillista eristyneisyyttään. Ja kyllähän heilläkin on mahdollisuus hakea noita virkoja, vastaahan upseerin tutkinto ylempää korkeakoulututkimusta. Tosin sehän edustaa varsin kapea-alaista ja erikoistunutta osaamisen aluetta, jolloin laajemman yhteiskuntatieteellisen koulutuksen saaneet ovat kyllä hakuprosessissa askeleen edellä. Mutta ehkä puolustusvoimienkin olisi aika tuulettaa johtamisjärjestelmäänsä jyrkästä hierarkiasta neuvottelevampaan ja pohtivampaan suuntaan.

- Niin, hyvähän se on tuuletella välillä ja mukavaahan se, että tuo kokeilu aloitetaan juuri puolustusvoimien ykkösnyrkistä. Vaan mitenkäs uusilla siviilikomentajilla hoidettaisiin tuo virkapukupuoli? Poliisiylijohtaja Mikko Paaterokin pitää poliisiunivormua päällä, vaikkei varsinaisesti ole poliisi. Tulisiko arvomerkitkin määritellä uudelleen? Voisiko siviilimajurista siviilieverstiin käyttää kultaisia käpyjä? Siviilikenraalikunnassa olisi sitten isommat kävyt tammenlehvillä ja kauluslaattaa kiertäisi teksti ”metsän poika tahdon olla, sankar jylhän kuusiston”.

- Voi mutta tuohan on aivan ihastuttava idea. Käpy on kaunis, heraldisesti toimiva ja muistuttaa ympäristöarvoista. Kuinka te noin hienon idean keksittekin?
- Eikö erikoisasiantuntija ole kuullut käpykaartista?

- Nyt äkkiseltään en kyllä muista… voisiko kyseessä olla joku ympäristönsuojelullisiin tehtäviin keskittynyt joukko-osasto?

- Juu, semmonenhan se. Mutta haastattelun perusteella pystyn kyllä ymmärtämään, että laaja-alainen yhteiskunnallinen näkemys, joka teilläkin koulutuksenne ansiosta on, mahdollistaa yleiserityisosaamisen monilla yhteiskunnan osa-alueilla. Osastonne konsultoi sekä palo- ja pelastusalaa, sosiaalialaa sekä puolustusvoimia. Voisinko vielä kysyä, minkälaisia olivat omat päättötyönne opiskeluaikananne?

- Kirjoitin tohtorinväitöskirjani aiheesta ”Sukupuolisten stereotypioiden ja ennakkoasenteiden haitallinen vaikutus yliopistollisten apurahojen saamisessa” sekä PhD:n aiheesta ”When shit happens, how can I prove, that it was not shit at all”.
- Erikoisasiantuntija Lennipirkitta Löröttät-Sixteen, kiitokset haastattelusta. Täällä Antero Lärvänen, Huitsinnevadan paikallisradio. That´s a wrap. Äänimiehet: asenne- ja orientaatiotarkastus. Hän jumalauta viulullaan…

Äänimiehet: …löi päähän toista soittajaa. Ja sitten selkeesti kapakkaan.

- Joo, onhan tässä taas kertaalleen jo jokellettukin. Lähettiin.

Thursday, November 10, 2011

JOTAIN IHAN MUUTA V

Koska Hotelli Yrjöperskeleen respassa on tällä hetkellä varsin mukava jazz-tunnelma, jätän yhteiskunnalliset aiheet tällä kertaa rauhaan ja käsittelen jotain ihan muuta, eli tarkemmin sanottuna musiikkikappaleitten sanoituksia. Sanoittaminenhan on vaativa taito, ainakin ammattisanoittajalla täytyy olla erinomainen pokka, kun hän kertoo medialle sanoituksistaan.

Itsellenihän musiikkisanoitusten huippuaika oli silloin 1970-luvun alussa, jolloin englanninkieliset sanoitukset kuulostivat vallan upeilta ja suorastaan mystisiltä. Tämä johtuu pitkälti siitä, etten silloin nyrkillätapettavana vielä osannut sanaakaan englantia. Esimerkiksi Led Zeppelin-yhtyeen klassikon Whole Lotta Loven kertosäe you wanna whole lotta love kuulosti nöösipojan korvaan että ö hölö hölölö lö, ja sehän kuulosti vallan jännältä se.

No sittemminhän tuli tehtyä kaikenlaista typerää, niin kuin opeteltua se englannin kieli ja sen myötä selvisi, että samaa tuubaahan ne laulaa kuin suomalaisetkin ja taika karisi melko tarkkaan. Jäljelle jäi vain tahattomat väärinkuulemiset, joitten seurauksena esmes Whitesnake-yhtyeen ehkä kuuluisin kappale ei kuulu minulle että Don´t Break My Heart Again, vaan Don´t Shake My Fart Again ja Judas Priest-yhtyeen hittikappale kääntyy päässäni (johtuen siitä, että samaan aikaan kun sen ensimmäisen kerran kuulin sivukorvalla väänsin kattolampun piuhoja sokeripalaan) aina muotoon:

I´m your turbo lover
Tell me there´s no other
I´m your turbo lover
Better buy some löpö


Joka tietysti ahkerasti kiertävälle bändille sinänsä sopiikin. Kyllähän se keikkabussi nielee löpöä eräitäkin litroja.

Niitähän on sitten paljon sellaisia tekstinvääntäjiä, jotka kovasti pyrkivät teksteillään yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen. Minä en näistä juurikaan perusta. Se johtuu varmaan siitä, että sain tähän varsin hyvän suojarokotuksen silloin 1970 – 1980-lukujen vaihteessa, jolloin yhtä-äkkiä oltiin tämän punkin ja uuden aallon myötä niin pirun yhteiskunnallisia ja kärsittiin muutenkin kaunista angstia. Sen ajan perussanoitus siinä genressä meni hotellin respan kommenteilla varustettuna suurinpiirtein näin:

- Zwiddu kun ahdistaa ja yhteiskuntakin sortaa eikä oo työtäkään!

- Mikäs sua niin ahdistaa, kun isäukkos elättää sinut, eikä 16-vuotiaan lukiolaisen välttämättä vielä leipätyössä tartte käydäkkään?

- Zwiddu niin mutkun poliisi pamputtaa!

- Älä ny nulikka valehtele. Ei sun äijäs laske sua niin myöhään ulos, että poliisi vielä alkais pamputtaa.

- Niin mut me vaaditaan nuorisotiloja!

- No mitä te niillä sitten itte asiassa tekisitte?

- Öö… öö… prrkele… ai… ai… zwiddu me vaaditaan nuorisotiloja!


Ja niin poispäin. Jotenkin muualta opitulta vaikutti jo silloin toi yhtä-äkkiä keksitty mieletön angsti. Liekö Suosikki-lehdellä ollut osuutensa asiassa? Vaan tässä vaiheessa täytyy nöyrästi pyytää anteeksi eräässä aikaisemmassa jutussani loukkaamiltani rockabillymiehiltä (en loukannu tahallani). Onhan se meinaan niin, että siihen aikaan rockabillymiesten hokema rockabilly rules ok! ei ole yhteiskunnalliselta painoarvoltaan yhtään vähäisempi kuin vaikkapa sisko tahtoisin mennä, mutta moottorisaha on jäässä, tai jotain sinnepäin, mitä silloin niin kovasti hoettiin.

Vaan mitkä sitten ovat omasta mielestäni hyviä musiikkikappaleen sanoituksia? Laitetaanpa TOP 5.

Numerolla 5 on laulu- ja soitinyhtye Hurriganesin kappale Get On. Parhaiten kai sanoitusta kuvaa se, että eräs kaverini (terveiset Herra Y:lle Hömpstadiin), joka hankkii leipänsä kaupallisella alalla, soitti aikanaan tämän kappaleen angloamerikkalaiseen kieliryhmään kuuluvalle kollegalleen, joka totesi, että onpa jätkillä ihan mieletön draivi, mutta millä ihmeen kielellä ne tään laulaa.

Eli Remun rock-esperantoa ymmärretään tahi ollaan ymmärtämättä monilla kielillä ja se silti pelittää. Siitä sija viisi. Jos tämän blogin lukijoissa sattuu olemaan joku ihminen, joka ei tätä kappaletta ole kuullut (epäilen kyllä vahvasti), niin sehän löytyy tuosta.

Sijalle 4 sijoittaisin listallani Martti ”Huuhaa” Innasen kappaleen Borneolaisen Passipoliisin Parempi Huuhaa-laulu. Sanoitus on erittäin toimiva, eikä se jätä mitään kyseenalaiseksi. Sattumoisin tästä voi vielä saada jotain yhteiskunnallista näkemystäkin aikaiseksi (vaikka se ei Innasen tarkoitus varmaankaan ollut) sillä jos kyseisen kappaleen laulaisi joku naispuoleinen solisti (Maija Vilkkumaa tuntuisi vallan osuvalta tähän), niin eikös tuo kuulostaisi Eva Biaudetin tuoreimmalta rasisminvastaiselta avautumiselta? Olkaa hyvät, ja kuunnelkaa kappale tuosta.

Sijalle kolme pääsee tällä puhtaasti henkilökohtaisella listallani hollantilainen progressiivinen jodlaus/älämölö- ja soitinyhtye Focus kappaleellaan Hocus Pocus. Sanoitus sopii erinomaisesti kappaleen tunnelmaan ja se on mukavan vokaalivoittoinen ja soljuva. Täytyy myöntää, että yhtyeen laulu/jodlaus/älämölösolisti, kosketinsoittaja ja huilisti Thijs van Leer on myös ollut (tosin varmaan hänkin tahtomattaan) jonkunlainen yhteiskunnallinen oraakkeli jo 1970-luvun alussa. Meinaten, jos mieheltä ajelee poskiparran pois, leikkaa tukan lyhkäseksi ja siistille jakaukselle ja pistää päälle kokopuvun ja kravatin & ohutsankaiset silmälasit, niin eikös se Kataisen Jyrki siinä selosta pähkinänkuoressa tyhmemmälle väestönosalle Euroopan velkahimmelin kiistattomia etuja. Kappaleen voi hulvattomana liveversiona kuunnella tuosta. Se on lisäksi ihan pirun hyvä biisi muutenkin. Kyllä jätkät osaa.

Sijalle kaksi pääsee laulu- ja soitinyhtye Sleepy Sleepers kappaleellaan Kesämopo. Kappaleen sanoituksessa ei ole minkäänlaista yhteiskunnallista aspektia, vaan se on yksinkertaisesti erinomainen sanoitus, joka noudattaa draaman kaarta, sillä se alkaa aurinkoisesta optimistisesta alusta, sitten siihen tulee yllättävä dramaattinen käännös ja kappale päätyy ahdinkoon ja epätoivoon. Laitetaanpa tämä loistava sanoitus ihan luettavaksi, on se sen ansainnut:

SLEEPY SLEEPERS: KESÄMOPO LYRICS

Oli kesä oli mopo
Oli kesämopo mopo mopo
Oli kesämopo mopo mopo
Oli kesämopo vaaleenpunainen


Oli mopo oli kesä
Oli mopokesä kesä kesä
Oli mopokesä kesä kesä
Oli mopokesä auringonpaisteinen


Oli pipo oli mopo
Oli mopopipo pipo pipo
Oli mopopipo pipo pipo
Oli mopopipo villakankainen


Oli kesä oli mopo
Tuli ylämäki kesä mopo
Ylä ylämäki mopo hyyty mopo hyyty
Ylä ylämäkeen moottori laukesi

Oli mäki tuli hiki
Tuli mopohiki mäki mopo
Tuli mopohiki mäki mopo
Tuli mäkihiki pinnani kuumeni


Lähentelee täydellisyyttä. Ja kappaleenhan voi kuunnella tuosta.

Ja sijalle yksi sijoitan laulu- ja soitinyhtye Hullujussin sanoituksen Viimeinen Rock Bulvaniassa. Tämä on täydellinen rock-sanoitus. Kappaleen sanoitusta ei näytä löytävän googlaamalla millään, joten otin asiakseni laittaa ne luettavaksi ihan omin neuvoin. On se minun mielestäni ihan yhtä lailla kulttuuriteko kuin se, että joku kuskaa kottikärryssä kaksimetristä toosaa pitkin Helsinkiä.

HULLUJUSSI: VIIMEINEN ROCK BULVANIASSA LYRICS

Hulitihuliti hulititi hulitiyäaihjajhaa jo
A hulitihuliti hulititi hulitiyäahjajaa jo
A hulitihuliti hulititi hulitiyäahjajaa jo

A hulitihuliti hulititi hulitiyäahjajaa jo

Öhömhön
Öhömhöm
Öhömhöm
Öhömhöm
Öhömhöm
Höhöm
Öhömhöm

Hulihuliti hulitititi hulitihuli hulihuliaijhajaa jo
Ääjjähulitihuliti huliti hulitiyäaitahaa jo
Ääjjähulitihuliti huliti hulitiyäaitahaa jo

Öym
Ähämhöym
Ähämhöym
Äm´njöym
Ähämhäm
Ähämhäm
Ähämhän

A buli buu
A bulu buu
A buli bluu
Khih khäh

A boli boulb
Khih khäh
Al´yule

Hui hai hyä
HUI HAI HYÄ!
A hui hai hyä
HUI HAI HYÄ!
A hui hai hyä
HUI HAI HYÄ!
A hui hai hyä
HUI HAI HYÄ!

A hii hai hyä
Hy
HY!
A hui hai hyä
HUI HAI HYÄ!

Rauhallisesta hysteeriseen etenevää naurua…
Lisää hulitihulitia…
Yleistä älämölöä…
Sireeni ja muuta räimettä…


Täydellisyyttä kannattaa tavoitella, miksei myös sanoituksissa. Tossa oli kaikki, mitä kappale tarvitsee. Ja kuunnellahan sen voi tuosta. Saattaa olla, että tekstiksi saattamisessa oli virheitä, mutta otan korjausehdotukset suosiolla vastaan. Vaan palataan vielä hieman taaksepäin, eli siihen 1970 – 1980-luvun vaihteessa musiikkipuolella esitettyyn angstiin, jota nämä nulikat silloin harrastivat, ja eiköpä näillä nykyisilla Suomi-räppäreillä ole ihan yhtälailla uniikki paha olo niin kuin kaikilla muillakin uniikkia pahaa oloa kärsivillä.

Kyllä se meinaan on niin, että jos ruvetaan angstia kehittelemään ja itsesäälissä kunnolla rypemään, niin se on kumminkin aikamiesten hommaa se. Silloin kun minä olin nuori, soitti jätkät pellemiljoonaa ja manailivat että meillä menee elämä perseelleen, mutta keski-ikäiset hemmot laulelivat silloin vakuuttavasti, että meillä se jo ehti mennä perseelleen.

Oli Reijo Kalliota ja Mattia & Teppoa ja muuta valittajaa ja hommahan pelitti ihan kybällä. Tehtiin selväksi että et voi tulla rajan taa, ja sit oli viikonloppuisä ja sitten viikonloppumuki, viikonloppusaunakiulu, viikonloppumopo ja viikonloppukanootti, sit oltiin yksinäisiä ja haihtunut on kuin paska huuleen vai oliko se tuhka tuuleen ja lopuksi hautas löysin ja kukkaset nauraneet ei.

Niin että jos itsesäälin henkseleitä meinataan kunnolla paukutella, niin kyllä siihen aikamiestä tarvitaan. Pistä lapsi asialle, itke itse perässä.

Kaikissa musiikkityyleissä on oma unsung hero, niin kuin vaikka raskaassa rokissa Frank Marino ja progessa Renaissance. Itsesääli-iskelmän unsung hero, ja kiistaton mestari oli Rami Ranta, joka kehitti tyylin äärimmäiseen huippuunsa, ja sen jälkeen ei ollut enää kuin alamäkeä. Oliko mies liian täydellinen tyylissään, mene ja tiedä, sillä hän ei saanut kaupallista menestystä ja kappalekin unohtui vuosikymmeniksi. Onneksi joku teki hiljattain kulttuuriteon ja latasi sen youtubeen. Olkaapa hyvät: Rami Ranta ja kappale Itkuliina.



Tätä ei voi enää ylittää, ja tähän on hyvä lopettaa tällä kertaa. Huliti huliti. Mopohiki. Mäki. Mopo. Muistakaa vaihtaa talvirenkaat. Ja tohelointia työpaikan pikkujouluissa ei tarvitse jälkeenpäin hävetä, jos sinne jättää alunperinkin menemättä.

Thursday, November 3, 2011

KALJUPÄISIÄ UUTISHAVAINTOJA OSA XXIII

eli vaihteeksi tukea vastapuolellekin

1. Kun Stubbi sano ruman sanan niin kuin se on

Tämän mediamme pyrkimys saada aikaan kaikenlaisia causteja ja avohärdellejä asioista, jotka eivät anna avohärdelliin aihetta tunnetaan hyvin. Tunnetaan myös se, että kynnys näihin causteihin laskee koko ajan. Uutena piirteenä näyttää olevan, että causteja kehitellään nyt myös näistä oikeaoppisistakin henkilöistä. Tuoreena esimerkkinä on Eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri Alexander Stubb, joka on - juutas - aikaansaanut rumasana- ja ruumiinkielicaustin.

Pohjoismaiden neuvoston kokouksessa nimittäin kävi ilmi, että Stubbin ruumiinkieli oli jotenkin halveeraava. Sitä ei tosin selitetty, että mikä siinä sitten halveeraavaa oli. Näyttikö mies kansainvälistä käsimerkkiä, nojasiko leukaansa kouraansa, raapiko muniaan vai oliko puvun ryhtinappi vain jotenkin vikavinkkelissä?

Olipa Stubb vielä sanonut että paska, ja nyt käydään vielä kissanhännänvetoa, ettei Stubb olis jopa sanonut kirkkovenettä. Etusivu uusiks. Ihanpa vielä todettiin, että Stubbin möläys hämmästytti.

Toivon hartaasti, että esim. persut eivät rupea esittämään tämän asian tiimoilta minkäänlaisia anteeksipyyntö- tai tehtävistä vetäytymisvaatimuksia. Ei niitä esitä Huitsinnevadakaan. Minä ainakin aikamiehenä kestän, jos poliitikko silloin tällöin kirota pärskäyttää. En minä siitä järkyty, enkä miestä tekopyhää närkästystä teeskennellen hirteen halua, vaikka suurinpiirtein kaikesta sällin kanssa eri mieltä olenkin.

Ja siks toiseks, mikäli Stubb totesi oikeasti, että olipa paska kokous, niin asian informatiivinen arvohan on huomattavasti suurempi ja selkeämpi kuin silloin, jos mies puhuisi korrektia poliittista munkkilatinaa tyyliin jaa, että missäkö ravintolavaunu, ka, junan ravintolavaunu on etupeässä takapeässä silloin kun se sattuu siinä peässä olemmaan, mutta se suattaa hyvinniin olla toesinniinpäen, ellei sitten ole silleen, miten alun perin sottailin. Kerrotko muuten, missä päen tässä junassa on ravintolavaunu?

Lukija varmaankin tietää entuudestaan, että minä en Alexader Stubbia arvosta mistään vinkkelistä. Mutta tästä asiasta myönnän hänelle täyden rehabilitoinnin. Sinänsä toivon, että mediamme harrastaa näitä jonninjoutocausteja jatkossakin myös Kokoomuksen suuntaan. Meinaan, silloinhan Kokoomuksen järkisiipi (kyllä sellaisen täytyy olla vielä jossain muodossa olemassa) saattaa alkaa funtsimaan, että onkohan siinä lopultakaan mitään järkeä, että puolueemme kieli on koko ajan median ahterissa? Ja kuka sen sinne alunperinkään työnsi? Ja minkä ihmeen takia?

2. Väpe jyrää, vaikkei tunne hipstereitä


Tästä asiasta nyt sinänsä ei kai niin suurta caustia kehitellä, mutta niin vain ylitti Ilta-Sanomien uutiskynnyksen niinkin merkittävä asia, että kepun presidenttiehdokas Paavo Väyrynen ei tiennyt, mitä hipsterit ovat.

Presidentin hommiin kuuluu monenlaisia asioita, enkä ole aivan varma, että onko niissä tärkeintä tietää, mitä hipsterit ovat. En ole itse asiassa varma siitäkään, että kärsiikö ihminen jotenkin elämässään, jos hän menee kehdosta hautaan, eikä missään vaiheessa tiedä, että hipstereitä on olemassa. Onko kansalaiselle olennainen tieto, tunteeko Väyrynen hipstereitä vaiko ehkä ei? Vaikuttaako se kansalaisten äänestyspäätöksiin? Ja mihin suuntaan?

Ja sinänsä, voiko hipstereitä tietää tai tuntea kukaan? Kun käsitykseni mukaan (enpähän minäkään tosin kovin trenditietoinen ole) hipsterithän nimenomaan kiistävät olevansa hipstereitä. Eli yhtälailla tietysti Väyrysestä voisi uutisoida että Väyrynen ei nähnyt pilkkivää ufomiestä Kallavedellä tammikuussa 1988.

Minä en mitä varmimmin äänestä Väyrystä, mutta täytyy sanoa silti, että on se äijä. Jos poliittinen selviytyminen lasketaan taidemuodoksi, niin jätkä on Leonardo da Vinci. Hepulle on varattu muumion käärinliinat jo parikymmentä vuotta sitten, mutta siinä kävikin niin, että käärinliinojen vartijat muumioidaan yksi toisensa perään ja Väpe senkun porskuttaa.

Hyvä esimerkki oli tää presidenttiehdokkuus. Väpe lorotteli kepun housunpunteille naama hymyntirrissä, kepua vitutti ihan armottomasti, mutta niin vaan puolue totesi että olihan nää märät jo valmiiksi, niin että kuse rauhassa vaan.

Ei Väpe mahda tarvita hipstereitä. Vaikka se Ilta-Sanomien mielestä jotenkin oleellista oliskin.

Ilmestyskirja oli käynyt toteen. Gogin ja Magogin kauhea sota oli käyty. Pöly alkoi laskeutua. Raunioitten alta ryömi lyhyehkö, pikkusen kierosilmäinen mies. Hän putsasi nollavahvuiset silmälasinsa, pyyhki pölyt pikkutakistaan, suoristi kravattinsa, ja totesi että jaha, lähetääs taas...
3. Armoa vasureille

Tuorein supercaustihan tuli siitä aiheesta, että perussuomalaisen kansanedustajan avustaja oli hakenut aikanaan äärioikeistolaisen liikkeen jäsenyyttä. Ja tottahan siitä supercausti on aikaan saatava, sillä tempaus oli sinänsä tyhmä, joskaan sillä ei ole merkitystä, vaan sillä, että kyseessä oli persu, ja persuthan ovat Herrasta Perkeleestä muutenkin, ja sitten kun ne tekivät sen Jytkynkin ja rintaakin pisti ja vitutti.

Samanlainen caustihan olis sinänsä tarjolla Vasemmistoliitolle, sillä puolueen listoilla esiintynyt heppu oli hakenut saman pumpun jäsenyyttä. Vaan eipä tosta sellaista caustia ole tullut.

Ja miksi pitäis tullakaan? Huitsinnevada ei ainakaan vaadi asian tiimoilta Vasemmistoliiton anteeksipyyntöä ja täydellistä irtisanoutumista äärioikeistolaisista ajatuksista. Minä saatan ihan pokkana väittää, että äärioikeisto ei uhkaa Vasemmistoliiton suunnasta.

Ja uskon vielä ton hepun selitykseen, että hakemus tuli lähetettyä kännissä ja se tuntui silloin ihan hyvältä läpältä. Tavalliset ihmiset (mukaan lukien toimittajat, joille litkivä journalismi ei liene vierasta), tietävät kyllä, että kun viinan kanssa läträä, törmää usein ilmiöön silloin se tuntui hyvältä idealta.

Eli tarjoan vasureillekin täydellisen rehabilitoinnin. Eikös sitä niissä piireissä ole aina silloin tällöin harrastettu muutenkin, niin että protokolla lienee hallussa.

Sinänsä saattaisin kysyä, että eikös Vasemmistoliitto voisi irtisanoutua siitä toisesta aatteesta, joka on myös saanut aikaan rutkasti raatoja ja kurjuutta, mutta sehän olis taas sitä pahan hengen pullosta päästämistä, kapeakatseisuutta, vihapuhetta ja se saattais saada ihmisille aikaan näitä, mitä nää oli, vihakokemuksia.

4. Yleensä ja erikseen (Teuvo, anna palaa)

Oman vähäisen ymmärrykseni mukaan tilanne menee aina vaan enemmän siihen suuntaan, että media päättää täysin sen, mitä saa sanoa, miten sen saa sanoa ja kuka sen saa sanoa. Keltainen neste uhmaa painovoimaa aina vaan entistä enemmän ja voittamattomuuden tunne saa aikaan euforian.

Puolueitten kannattais miettiä ensiksi keskenään ja miksei sitten vaikka viisaat päät yhdessä, että ketä se tilanne palvelee, että poliitikot ovat puolueesta riippumatta median edessä pelosta jännäkakkaa pidätteleviä poliittisia lausuntonukkeja?

Juuri sen vuoksi eduskunta tarvitsee (taas vähäiseen ymmärrykseen perustuva henkilökohtainen mielipide) Teuvo Hakkaraista. Mulle saatetaan mutista tästä, että Teuvohan töppää meidänkin asiat, ja niinhän se töppääkin, niin pitkään, kun median annetaan määritellä, miten töpätään.

Kun on kumminkin hyvä, että eduskunnassa on edes yksi (1) tyyppi, joka ei osaa poliittista liturgiaa, vaan puhuu niin kuin ihmiset puhuvat Esson baarissa, verkonlaskussa, kahvitulilla, rasvamontussa, talkoissa ja ettei piru vie vaan Tupperware-kutsuillakin. Ei kaikki niin puhu, ei niin. Mutta moni puhuu.

Sitä on tietysti vaikea uskoa niissä piireissä, joissa hiki ei haise, hernesoppa ei pieretä, rikollisuus parantuu puhumalla ja haalarit (ne, joita pidetään muulloinkin kuin vappuna) eivät rasvaannu.

Persut ainakin saisivat hoksata (ja miksei muutkin puolueet, kyllä siellä järki-ihmisiä löytyy), että kun media kehittää seuraavan elämää suuremman caustin, ne saattaisivat todeta, että kuulkaas toimittajat. Itse asiassa me olemme eduskuntapuolue, ja varsin suurikin sellainen. Sen, jatkammeko seuraavien vaalien jälkeen, päättävät äänestäjät, ette te. Niin että pidätelkää ny vähän sitä intopissiä. Siedätyshoitoa, hyvät toimittajat, siedätyshoitoa. Ja Alexander saa meidän puolesta noitua, jos sitä huvittaa. Väännetään sitten kättä asiasta eikä yhdestä kirosanasta. Eikä mekään tiedetty hipstereistä mitään, ennen kuin luettiin se teidän tekemä juttu. Ja se vasurityyppi saa rauhassa töpeksiä hakemuksia humalapäissään. Se on kumminkin seuraavana päivänä taas selvinpäin. Mutta te ootte huomennakin ihan yhtä törppöjä kuin tänään.