Friday, July 31, 2015

YHDESTOISTA YMMÄRRYSHARJOITUS

eli uusi uskonto ja kiveen hakattu hyvyyden määritelmä

Tämän Case Immosen myötä meilläkin on sitten päästy sille hysterian asteelle, johon on totuttu tuossa läntisessä naapurimaassamme. Sinänsä asia on edennyt tutun kaavan mukaan eli joku persu tai muu vastaava (esim Helena Eronen ja hihamerkit) sanoo tai kirjoittaa jotakin. Sitten etsitään jostain kivenkolosta sopivan oppiarvon omaava ns. arvovaltainen taho, joka pistää sekaan omiaan ja tulkitsee kirjoitetun kärpäsen herhiläiseksi. Ja sen jälkeen asia siirtyy mediamyllyyn, jolloin herhiläinenkin on jo muuttunut rynnäkkökoneeksi, joka pudottaa napalmia viattomien afrikkalaislasten päälle. Ja tämähän saadaankin sitten aikaan suvaitsevaa joukkorääkymistä, eikä rääkyjille ole mitään merkitystä sillä, mistä alun perin oli kysymys, sillä rääkymisestä ja siihen yhdistetyistä bailuista saa samanhenkisessä seurassa aikaan niin mahdottoman hyvät fiilarit.

Itselleni tästä tulee mieleen taas kerran kysymys miksi? Miksi pykätä pystyyn hysteria, miettimättä ollenkaan sitä, että onko tähän hysteriaan mitään aihetta ja onko tässä muutenkaan mitään järkeä? Miksei voisi miettiä sitä, voisiko hysterian kohteena oleva kansanjoukkojen omalla tuomiovallallaan kriminalisoima ihminen olla ehkä jopa oikeassa.

Miettiminen on tietenkin mahdotonta, sillä kyseinen henkilöhän on vääräuskoinen ja sitä myötä tietenkin tuomittava, eikä hänellä ole oikeutta puolustaa itseään.

On vaikeaa olla päätymättä siihen johtopäätökseen, että monikultturismi on maassamme (niin kuin monessa muussakin maassa) saavuttanut oikean uskonnon aseman. Uskonnon, joka sopii älyllisesti laiskoille ihmisille kuin nenä päähän. Itse asiassa se on jo populaarikulttuuria. Se on ominut itselleen määritelmän absoluuttisesta hyvyydestä, sen raamattuna toimii media, se ei hyväksy vääräuskoisia ja sen uskontunnustus menee näin:

Minä vaadin, että maahani tuodaan aina vain enemmän ulkomaalaisia ihmisiä. Erityisesti minä haluan, että maahani tuodaan etnisesti ja kulttuurillisesti omasta kansastani ja kulttuurista poikkeavia ihmisiä. Tänne on saatava lisää ulkomaalaisia sen vuoksi, että se on kyseenalaistamaton itseisarvo. Suhtautuminen tähän kysymykseen määrittelee sen, onko ihminen hyvä vai paha. Ja jos ihminen valitsee tässä pahan, ei hän ole enää ihminen ensinkään.

Se, että maahani tuodaan näitä ihmisiä, on osoitus hyvyydestä ja sen kannattaminen osaltani todistaa, että nimenomaan minä olen hyvä ihminen. Ja koska minä olen hyvä ihminen, minä voin tuntea sekä älyllistä että moraalista ylemmyyttä toisia, huonompia ihmisiä kohtaan ja ylemmyyteni tunnustetaan uskonveljieni ja –sisarieni keskuuudessa. Tämä on uskontoni suurin minulle antama lahja ja armo, sillä tiedän, että omilla henkilökohtaisilla kyvyilläni en tähän asemaan olisi koskaan päässyt. Nyt minun vain täytyy toistaa se, mitä minun halutaan toistavan. Se tekee minusta enemmän. Se tekee minusta viisaamman. Se tekee minusta paremman. Sillä kysehän on kuitenkin vain minusta ja egostani, joka on kyltymättömän nälkäinen.

Uskontoni antaa minulle myös mahdollisuuden tuntea kaunista ja puhdistavaa vihaa. Se antaa minulle mahdollisuuden vihata niitä, jotka eivät ole kanssani samaa mieltä. Se antaa minulle mahdollisuuden käyttäytyä öykkärimäisesti heitä kohtaan. Sillä minun vihani on oikeutettua vihaa. Vain oikeauskoisilla on oikeus vihaan.

Ja minä olen oikeauskoinen. Ja pidän totisesti huolen, että kaikki sen huomaavat.

Tämän uskonnon kannattajat eivät mieti sitä, mitä heidän monikulttuurisuutensa on saanut aikaiseksi. Sillä ei ole heille merkitystä, eikä se heitä kiinnosta. Heitä kiinnostaa vain se, että he voivat ruokkia omaa egoaan. Oikeauskoinen voi aina todeta, että kustannuksista puhuminen on epäinhimillistä. Oikeauskoiselle kysymys aukaistun piikin suuruudesta on ihmisoikeuksien vastaista, sillä se pitää sisällään oletuksen, että se piikki voisi tulla joskus täyteen. Hänen ihaileman monikulttuurisuuden aiheuttaman väkivallan olemassaolon hän voi yksinkertaisesti kieltää tai unohtaa. Tällaiselle uskovaiselle ainoa ongelma ja ainoa vihollinen on ihminen, joka ei jaa hänen muualta kopioimia ajatuksiaan. Sellaisen ihmisen kanssa ei tarvitse keskustella, vaan hänet voi demonisoida, ja mieluten tehdä demonisoinnin yhdessä kymmenen tuhannen muun uskovaisen kanssa. Joukkohartaudessa. Jossa musiikki raikaa, ja kaikki tuntevat yhdistävää oikeaoppista vihaa vihatessaan niitä, joita he väittävät vihaajiksi. Heidän ei tarvitse kysyä tai lukea, mitä nämä ihmiset oikeasti olivat mieltä, sillä he ovat lukeneet median raamattunsa ja sen totuus riittää heille.

Tämän uskonnon fanaattiset kannattajat eivät ole kiinnostuneet lähimmäisistä, jotka ovat oikeasti lähellä. Lähellä oleva lähimmäinen ei ole muodikasta. Sillä ei voi nostaa omaa egoaan. Nämä ihmiset eivät järjestä mielenosoitusta saarnaamansa monikultturismin vuoksi kuolleitten, pahoinpideltyjen ja raiskattujen ihmisten vuoksi. Heitä ei kiinnosta järjestää mielenosoitusta kusivaipoissa makaavan suomalaisvanhuksen vuoksi. Heitä ei kiinnosta järjestää väkivallan vastaista mielenosoitusta Muhoksella tapetun työntekijän vuoksi.

Mutta kun joku kirjoittaa, että hän ei hyväksy heidän uskontonsa mukaisten elätettäviksi saapuneiden ikonien jatkuvaa hankkimista Suomeen, he järjestävät mielenosoituksen. Totta kai he sen järjestävät. Koska kyseinen mies loukkaa heidän suurinta jumalaansa, eli heidän omaa egoansa. Heidän oikeuttaan tuomita ja tuntea älyllistä ylemmyyttä. Sitä älyllistä ylemmyyttä, joka ei vaadi ajattelua. Ja saahan siinä vielä aikaiseksi hyvät bileet.

Mietin vielä sitä, mitä olisi tapahtunut, jos kyseisessä mielenosoituksen, uskonnollisen hartauden ja bileitten sekoituksessa olisi juontaja taluttanut väkijoukon eteen tämän tietyn kyseisen miehen ja todennut: ”Tässä on teille Olli Immonen. Tehkää hänelle mitä haluatte”. Matias Turkkilankin puheen aikana poliisin JOUHA-yksikkö oli vahtaamassa Turkkilan turvallisuutta. Poliisikin oli huolissaan siitä, mitä oikeauskoiset saavat päähänsä



Monday, July 27, 2015

KUPLA

Hotellin respassa ei millään lakata ihmettelemästä sitä, kuinka järkyttävän helppoa on aikaansaada suvaitsevainen massahousuunlaukeaminen. Eihän siihen tällä kertaa tarvittu kuin se, että tunnetusti multikulturalismia vastustava kansanedustaja Olli Immonen ilmoitti facebookissa vastustavansa multikulturalismia ja reaktiot ovat sitten sitä luokkaa, että häiskää syytetään sekä Kennedyn että Martin Luther Kingin murhista.

Yllätyshän tämä ei ole, sillä tiedostavalla puolella ei ole varsinaisen tärkeää se, mitä sanotaan, vaan se, kuka sanoo ja ennen kaikkea kuka tulkitsee. Kas kun Immonen on tunnetusti täällä Voiman Pimeällä Puolella, niin silloin hänen sanomansa sana ”taistelu” tarkoittaa kirjaimellisesti sitä, että kohta alkavat raa´at ja järjestelmälliset väkivallan teot. Hitto soikoon, enhän minä voi olla itsestänikään varma. Tiedä vaikka minussa olisi mikrosiru joka vain odottaa Immosen koodattua viestiä jonka  saavuttua minä etsin vintin ylisiltä sinne itsenikin tietämättä piilottamani konepistoolin ja panen ranttaliksi.

Ajatellaan puolestaan tilannetta, jossa multikulturalistien niin kovin rakastaman rauhanuskonnon edustaja pitää puhettaan. Puhehan on yleensä sellainen, että jos sen koppaa ilmasta kiinni ja puristelee kämmenten välissä, niin sormien lomasta alkaa valua puhdasta nitroglyseriiniä ja siinä puheessa taistelulla tarkoitetaan juuri niin väkivaltaista taistelua kuin taistelu vaan voi olla. Ennen kaikkea rauhanuskonnon edustajat ovat osoittaneet, että taistelu ei ole heille pelkkä kuvainnollinen termi. No, yhtä kaikki, tällaisesta puheesta itsensä ylikypsäksi opiskelleet ns. asiantuntijat toteavat, että ei tässä ole mistään väkivallasta kysymys, ei sinne päinkään. Jihad tarkoittaa opillista, uskonnollista ja ideologista kilvoittelua.

Tällaisissa, toinen toistaan seuraavissa kausteissa on tietysti se piirre, että heti alkuun etsitään joku tutkija, joka toteaa sen, mitä henkilö todella tarkoitti, vaikkei ehkä ääneen sanonutkaan ja sen jälkeen sitten pistää omiaan sekaan, niin kuin teki Åbo Akademin valtio-opin professori Kimmo Grönlund joka totesi että hän puhuu sodasta ja taistelusta, vihollisista, kanssataistelijoista ja sanoo, että viholliset räjähtävät miljooniksi pieniksi kappaleiksi, vaikka Immonen kylläkin totesi että se on se kupla, kun räjähtää. Tämähän ei haittaa, sillä kun tulkinta on esitetty, se jää elämään ja virallisesti Immonen sitten onkin laittelemassa TNT:tä ihmisten taskuihin.

Sinänsä Grönlundin arvoaan ylemmäksi nostettu paskapuhe on ymmärrettävää, sillä Immosen käyttämä termi ”kupla” on tiedostavalle ihmiselle terminä varsin hankala. Laitetaanpas näkyviin 1 kpl kuplia:


Kas tässä näin. Ulkopuolisen on tietenkin helppo hahmottaa kupla, mutta jos ihminen asuu itse kuplan sisässä, hän ei tajua, että kupla on kupla. Hänelle kupla on olemassa oleva maailmankaikkeus ja luonnollisesti hän yrittää kieltää, että sen ulkopuolella on yhtään mitään.

Kyseisen ”skandaalin” tiimoilta on sitten vaadittu ainakin sitä, että Immonen pitää erottaa persujen eduskuntaryhmästä tai mieluummin koko puolueesta ja jos näin ei tehdä, niin siinä saattaa hallituskin mennä köllälleen. Tähän persut eivät – onneksi – vielä ole menneet, mutta näyttää siltä, että persut antavat taas kerran niin median kuin muitten puolueitten hieroa naamaansa pahanhajuista ja vielä nöyrästi pyytävät uuden annoksen lisää. Ja turha persujen on huolehtia, sitä pahanhajuista hierotaan niin paljon kuin vain annetaan. Viisaintahan persujen olisi ollut todeta, että kyllä, me todellakin vastustamme monikultturismia, nytkö te urpot sen vasta tajusitte. Ja retoriset kysymykset on viisainta jättää filosofian laitokselle.

Annetaanpa vielä puheenvuoro median suosikkisomalille Husu Husseinille:


Ai niin, juu. Kyllä monikulttuurisuus on rikkaus. Aivan yhtä lailla kuin syöpä on voimavara. Kysehän on vain asenteesta ja kyvystä löytää positiivisia asioita ja aineettomia etuja.

Sunday, July 26, 2015

OSANOTTONI

Lähetän vilpittömät osanottoni Pohjolakodissa murhatun työntekijän läheisille ja kyseisessä laitoksessa työskenteleville kollegoilleni.

Tapauksen yksityiskohtia en tässä vaiheessa tiedä, mutta yleisellä tasolla voin kertoa, että valitettavasti tällaista tapausta (jälleen) on alallamme osattu odottaa. Tapauksen tiimoilta on jo ehditty aloittaa hieman keskustelua siitä, onko lastensuojeluyksikkö oikea paikka nuorisorikolliselle, tosin sekin keskustelu melko varmasti vaiennetaan alkumetreilleen.

Toimin itse alalla suorittavalla tasolla, eli siellä syvimmällä pohjalla. Olen useampaan kertaan todennut, että laitokseen sijoitettu nuori saa automaattisesti päälleen niin sanotun lastensuojelun oikeussateenvarjon, jonka seurauksena hän saa kerta toisensa jälkeen toistuvista rikoksista pelkästään ehdollista ehdollisen perään. Oikeusjärjestelmämme tulkitsee asian niin, että kun nuori on sijoitettu lastensuojelulaitokseen, hän on jo toimenpiteitten kohteena, eikä vankeustuomion tarvetta ole.

Ne toimenpiteet, mitkä nykyisillä lastensuojelulaitoksilla enää ovat jäljellä, eivät ole enää paljon muuta kuin painokkaasti pyytäminen, eikä tarvita ns. ammattilaista tajutakseen, mikä vaikutus tällä on urallaan jo huomattavasti edenneelle ammatti- ja taparikolliselle. Nuorta ikää on tässä tapauksessa aivan turha tuijottaa. Ei, kaikki laitoksiin sijoitetut nuoret eivät toki kuulu tähän kategoriaan. En minä sellaista väitä. Mutta laitoksissa on hyvin paljon sellaisia tyyppejä, joitten oikea paikka on vankila.

Tapaus osoitti hyvin myös sen, kuinka alani niin sanotut yläkerta ja alakerta ovat täysin eri maailmoissa. Asiasta kommentoi Lastensuojelun keskusliiton toiminnanjohtaja Hanna Heinonen näin:

– Traaginen tapahtuma. En muista mitään vastaavaa.

Heinosta tituleerataan Ilta-Sanomien uutisessa ”asiantuntijaksi”. Kyseinen asiantuntija ei tiedä, että viimeksi murhattiin laitoksen työntekijä Ojantakasen perhekodissa vuonna 2002. Kyseinen asiantuntija ei myöskään ollut kuullut siitä, kuinka samaisessa Pohjolakodissa kolme vuotta sitten hakattiin kaksi työntekijää sairaalakuntoon. Kyseinen asiantuntija on siis, toistan, Lastensuojelun keskusliiton toiminnanjohtaja. Ja kyseisen asiantuntijan mielestä nykyinen järjestelmä, jossa rikolliset siirretään säilytettäväksi lastensuojelulaitoksiin on edelleenkin se oikea.

Alani johtoporras elää aivan eri maailmassa kuin suorittava porras. Se elää teoriaa, me elämme käytäntöä. Ja jos teoria ja käytäntö eivät kohtaa, syy on aina käytännössä. Ja sen seurauksena alani ohjaajan pahoinpitely ei yleensä ylitä edes uutiskynnystä. Se ei kiinnosta niin toimistoporrasta kuin mediaa. Alalla jatkuva väkivallan uhka ei herätä kiinnostusta kuin räikeimmissä tapauksissa. Ja jos alani työntekijä saa virantoimituksessa kuonoonsa, on hänellä hyvin suuri kynnys tehdä asiasta rikosilmoitus. Hän kun tietää sen, että vaikka häntä lyötiin työntekijänä, hän joutuu käymään käräjiä yksityishenkilönä, ja systeemi itsessään pesee kätensä tapauksesta. Sen sijaan häntä lyönyt tyyppi saa huostaanotettuna ja sijoitettuna henkilönä tuekseen koko oikeusjärjestelmän.

Jos tätä blogia lukevalla nuorella henkilöllä on kiinnostusta alaani kohtaan, niin muistuttaisin, että olet menossa alalle, jossa niin käytössä olevat keinot kuin työntekijän turvallisuus ja oikeusturva ovat likimain olemattomat. Olet myös menossa alalle, joka tekee väärin, jos se reagoi ja toimii ja joka tekee väärin, jos se ei reagoi eikä toimi. Kannattaa ehkä harkita muita ammattivaihtoehtoja.



Thursday, July 23, 2015

KALJUPÄISIÄ UUTISHAVAINTOJA OSA LXIII


Ensimmäinen havainto: uhotaanpa lähtemisestä

Selväähän on, että jos media toistaa jotain asiaa vuosikausia aina uudelleen, niin jotain vaikutustahan tuolla toistolla on. Tämänhän huomasi jo eräs veitikka nimeltään Göbbels aikanaan. Yksi toiston aihehan on jo hyvin kauan aikaa ollut somaliväestön jalustalle nosto ja kyseiselle väestöryhmälle osoitettu ansioton arvonnousu. Hypetyksessään media on tietysti joutunut hieman keksimään sitä varsinaista hypetyksen aihetta, kun oikean ylistyksen aiheet ovat olleet varsin hakusessa, mutta onhan avuksi löydetty nämä ns. aineettomat edut, joihin onkin sitten keskitytty oikein urakalla.

Kun mediamyllytystä kyseisestä väestöryhmästä toistetaan jatkuvana ja loputtomana virtana, niin alkaahan se jossain vaiheessa vaikuttaa, jos ei muuhun, niin kyseiseen väestöryhmään itseensä. Yksi tyypeistä, joka on täysillä omaksunut heille opetetun kansanryhmänsä erinomaisuuden on median yksi suosikkisomaleista ja keskustanuorten puheenjohtajanakin toiminut Abdirahim Husu Hussein, joka oli omaksunut tämän linjan jo vuonna 2009, jolloin hän muistutti suomalaisia siitä, että meillä on velkaa maksettavana Talvisodan vuoksi:

”Minusta Suomea on autettu. Onkse 60 vuotta sitten, Afrikasta käsin, kun Suomessa oli hätää ja ongelmia. Silloin on Afrikasta lähetetty rahaa Suomeen. Oliko se silloin, pitikö silloin miettiä, että se on meidän verorahaa ei sais lähettää Suomeen.”

Heppuhan heitti tämän väitteen pokkana silloisessa Ylen A-Zoom ohjelmassa. Se, mikä on merkillepantavaa on se, etteivät toimittajat silloin kysyneet sitä, minkä oikea toimittaja tietenkin kysyisi, eli onkos sulla häiskä jotain näyttöä tälle väitteellesi? Kerrotko tarkemmin, mistä koostuu suomalaisten kunniavelka Somalian suuntaan? Vaan eiväthän ne kysyneet, sillä jalustalle nostetun kansanryhmän edustajia ei saa kyseenalaistaa.

Palattakoon hetkeksi tähän Afrikan apuun. Suomi todellakin sai Talvisodassa apua Afrikasta. Tarkemmin sanottuna Etelä-Afrikasta, joka lähetti Suomelle 29 kappaletta kaksitasoisia Gloster Gauntlet-hävittäjiä. Koneet olivat jo vanhentuneita, eivätkä ehtineet Talvisotaan, mutta niitä käytettiin kuitenkin harjoituskoneina. Niin että kiitämme kuitenkin silloista Etelä-Afrikan liittovaltiota, mutta edelleenkään meillä ei ole Somalialle kunniavelkaa.

Palataanpa takaisin vuoteen 2015 ja nykypäivään, jolloin Husu on edelleenkin vakuuttunut porukkansa erinomaisuudesta. Niinpä hän esittää meille suomalaisille kysymyksen:

No niin. Kun kysymys on esitetty, sitähän pitää puntaroida ja siihen tulee vastata. Eli öö, öö, totanoin… anskumä hetken mietin…

Joo.

Ensinnäkin herää kysymys, että kuinka suuri osa somaliväestöstä on varsinaisia nettoveronmaksajia ja kuinka suuri osa taas elää eriasteisella sosiaaliturvalla joko suoranaisesti tai tehdessään heille räätälöityä suojatyötä, jolle ei olisi minkäänlaista tarvetta, mikäli he eivät olisi täällä? Wikipedian mukaan somalien kansalaisten huoltosuhde vuonna 2003 oli 9,7, kun samaan aikaan koko väestön kohdalla se oli 2,2. Ei ole oletettavaa, että luku olisi nykyaikaan verrattuna millään muotoa parantunut ja tuossa väestö/työlliset vertailussa ei kerrota, kuinka moni somali työskentelee julkisen sektorin ulkopuolella. Lisäksi somalien määrä on tuosta ajasta kasvanut.

Joka tapauksessa mikäli kaikki 16.000 somalia lähtisivät saman vuorokauden sisällä, se tietäisi suomalaisille somalien automaattisen elatusvelvollisuuden loppumista ja sitä kautta satojen miljoonien eurojen välitöntä riihikuivaa säästöä. Ja koska tämä säästö olisi elatusvelvollisuuden puuttuessa voimassa myös tulevina vuosina, niin vastaus on: kyllä, Suomi saattaisi olla hyvinkin vähemmän veloissa. Ainakin se olisi hyvä alku.

Tuossa säästössä puhutaan tietenkin pelkistä suoranaisista elinkustannuksista. Luonnollisesti tämän vapaaehtoisen diasporan myötä poistuisi myös tarve kaikilta asiaan liittyviltä tulkkaus-, erityistuki-, erityisopetus- ja neuvontapalveluilta sekä maahanmuuttoteollinen kompleksimme kaiken kaikkiaan pienenisi radikaalisti. Ja tämä tietäisi lisää säästettyä riihikuivaa. Luonnollisesti tämä saattaisi aiheuttaa henkilökohtaisen katastrofin tämän kompleksin palveluksessa toimiville maahanmuuttokoordinaattoreille, maahanmuuttotutkijoille ynnä muille ainakin omasta mielestään välttämättömän tarpeellisille ihmisille, mutta heillähän olisi tietysti mahdollisuus hakea töitä esim. yksityiseltä sektorilta, josta tapahtumasta onkin varsin osuva pilakuva, jonka minulle lähetti erääseen aikaisempaan kirjoitukseen vakikommentoija Pyrrhos:


Tämän lisäksi voisimme todeta, että somalien vapaaehtoisen maastapoistumisen myötä vapautuisi huomattava määrä asuntoja suomalaisten käyttöön. Suomalaisten, jotka saattaisivat jopa maksaa vuokransa itse. Lisäksi osaltaan vähentyisi ns. kaupunkipujottelu, eli käytäntö, jossa jonnekin maakuntiin asutetut somalit muuttavat Helsinkiin sukulaistensa nurkkiin ja ilmoittautuvat asunnottomiksi, jolloin Helsinki on heidän vuokseen pakotettu käyttämään kalliita huoneistohotellipalveluita.

Totta kai voimme myös todeta, että somalien vapaaehtoisen maastapoistumisen myötä loppuisivat kaikki somalien tekemät väkivalta-, ryöstö- ja seksuaalirikokset, joitten myötä erityisesti suuret kaupunkimme muuttuisivat astetta rauhallisemmiksi ja turvallisemmiksi. Joten vastaus Husun kysymykseen ”olisivatko porukka täällä iloisempi?” voidaan ihan suoriltaan vastata, että kyllä, kyllä porukka olisi täällä iloisempi.

Oikeastaan ainoat ihmiset, jotka tarvitsevat teitä, ovat tuon maahanmuuttoteollisen kompleksin edustajat sekä tietysti ne ihmiset, jotka tarvitsevat teitä jalustalle nostettavaksi. Mutta he unohtaisivat teidät pian, sillä he eivät tarvitse varsinaisesti teitä, vaan niitä jalustalle nostettavia. Niillä monikulttuurisilla pylväspyhimyksilla he nostavat itse omaa tiedostavaa egoaan ja vaikka he saattaisivat vuoden verran kirjoitella katkeria artikkeleita maasta, joka pakotti somalit lähtemään, niin kyllä he löytäisivät varsin pian uudet jalustalle nostettavat tyypit. Kas kun tuossa hypetyksessä kyse ei ole teistä, vaan heistä, eikä teillä ole enää heille arvoa, jos ette ole täällä kävelevinä solidaarisuuspokaaleina.

Joten turha uhota lähdöstä. Me emme menetä lähtönne vuoksi mitään. Menetettävää on vain teillä. Mutta mikäänhän ei estä lähtemästä. Sinänsä olen Husun kanssa yhdestä asiasta varsin samaa mieltä. Syrjintä ei tule ratkaisemaan Suomen tämän hetken oloa. Meinaan se positiivinen syrjintä. Kunnioitusta ei saa aikaan viranomaispäätöksellä eikä julkisesti ruikuttamalla. Meillä Suomessa se on tapana ansaita.

Eli jos te otatte ritolat, niin mitä jää päällimmäiseksi muistikuvaksi? Varmaankin tämä: Se oli se porukka, joka tuli kysymättä, eli vastineetta eikä kiitoksen sanaa koskaan sanonut.

Toinen havainto: uhotaanpa väkivallasta

Mainio blogikollegani Professori ehti asiasta jo osuvasti postatakin, mutta sanotaanpa muutama sana tältäkin nurkalta. Helsingin Sanomien mielipidekirjoituksessaan irakilainen Bahaaldin Omar on nimittäin kovasti käärmeissään, kun maahanmuuttovirasto on kiristänyt tilapäisten oleskelulupahakemusten perusteita. Mies vaatii pysyviä oleskelulupia, ja mikäli niin ei käy, osaa heppu sitten ennustaa, että tämän seurauksena maassamme esiintyy lisääntyviä rikoksia ja väkivaltaa.

Kun muistini lokeroita kaivelen, niin tämän vuoden tammikuussa lupaili puolestaan Turussa asuva kurditaustainen valtuutettu Muhis Azizi vähän samanlaista, tosin eri syistä. Hän meinaan totesi, että Mohammedin kunniaa ei saa loukata.

Muhis Azizilla on kertomansa mukaan kaksi suurta huolenaihetta syrjäytymisvaarassa olevat maahanmuuttajanuoret ja eurooppalaisten sananvapausuho. Hän pelkää, että yhtälö on räjähdysaltis.

– Pilakuvat profeetta Muhammedista satuttavat joka ikistä muslimia. Se voi satuttaa niin paljon, että joku syrjäytynyt, heikosti koulutettu muslimi ryhtyy johonkin, jonka seurauksena viattomia kuolee

- Minä pelkään, että Suomi alkaa kaivaa verta nenästään. Ei kannata leikkiä tulella

Huomattavaa on, että media näistä jutuista uutisoidessaan vain lähinnä toteaa asian. Ehkä se on sitä mieltä, että vika on suomalaisten ja meidän tulisi ottaa näistä uhoamisista opiksi ettei mitään kamalaa pääsisi tapahtumaan. Eli annetaan automaattinen oleskelulupa jokaiselle sitä vaativalle eikä sanota heidän profeetastaan poikkipuolista sanaa. Mutta entäs jos joku suomalainen kirjoittaisi lehdessä näin:

Mikäli maahanmuuttajaväestö ei lopeta suomalaisiin kohdistuvaa väkivalta- ja seksuaalirikollisuutta, on oletettavaa, että kantaväestö tulee jossain vaiheessa vastaamaan väkivallalla. Minä pelkään, että maahanmuuttajaväestö alkaa kaivaa verta nenästään. Ei kannata leikkiä tulella.

Mitä todennäköisimmin suomalainen media tekisi asiasta sensaation, nettipoliisi Fobba toteaisi että nyt jätkät menitte liian pitkälle ja yleensäkin poliisiviranomainen pistäisi hälytystilan päälle, että kyseisen asian esittäjä saataisiin vastuuseen kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.

Mutta onko islamilaisten esittämä väkivallalla uhkaaminen vain ilmoitusasia, joka merkitään tiedoksi, eikä aiheuta toimenpiteitä?

Kuvassa profeettansa puolesta loukkaantunut ja syrjäytymisen vuoksi nälkää näkevä rauhanuskolainen on pakotettu grillaamaan autoja ravinnokseen. Syy ei ole hänen. Hänet on pakotettu tekoonsa.

Ja sitten vielä mainos

Vakikommentoija Soomepois Eestist lähetti minulle linkkinä mielenkiintoisen Syrjäseutu-blogin, joka saattaa kiinnosta muitakin lukijoita. Blogissa kaksi suomalaista heppua ajelee vanhalla sitikanrämällä pitkin luovutettua Karjalaa. En muista, että olisin koskaan ennen nähnyt näin kattavaa matkakertomusta sieltä päin. Sinänsä blogin seuraaminen pistää kyllä huomattavan surulliselle tuulelle, sillä siitä selviää hyvin realistisesti se, mihin kuntoon naapurimme on Karjalan lanannut. Tuosta linkistä.



Lisäys 24.7 eli toinen mainos:

Lisätään Suositeltaviin Lukemistoihin vakikommentoija Pyrrhoksen taiteilijanimellä Reijo Koiras pitämä sarjakuvablogi Ryppy & Reikä, joka ei ole poliittisesti ja muutenkaan kauhean korrekti, mutta siksi juuri suositeltava.

Sunday, July 19, 2015

LYHYT RAMATELMA

Niin kuin valistunut lukija on ehkä huomannut, niin muslimien ramadan-kuukausi sitten loppui ja sen loppumista on vietetty asiaankuuluvilla menoilla. Ihminenhän tietysti saa uskoa ja viettää uskontonsa mukaisia rituaaleja, ei siinä mitään, mutta ihmetyttää hieman se, miksi mediamme on niin ramadania kuin sen lopettavaa  eid al-fitr-juhlaa pullollaan ja peräti ihastelevassa sävyssä niin kuin esmes tämä Helsingin Sanomien kirjoitus asiasta.

Sinänsä merkille pantavaa on se, että vielä joskus 1980-luvulla mediallamme ei ollut mitään tarvetta mainostaa islamilaisia rituaaleja, mutta se varmaankin johtuu siitä, että meillä ei ollut silloin muita muslimeja kuin tataarit ja hehän eivät median suitsutusta tarvinneet, sillä he pärjäsivät suomalaisessa yhteiskunnassa aivan ominkin ansioin. He eivät edustaneet ihanaa toiseutta, vaan he ovat integroituneet suomalaiseen yhteiskuntaan eivätkä tarvitse puolestaloukkaantumis- ja
-ihannointikoneistoa.

Niin kuin tuli todettua, ihminen voi viettää uskonnollisia rituaalejaan, jos siltä tuntuu. Varsinkin, jos ne eivät häiritse muita. Mutta hotellin respaa mietityttää se ajatus, että kuinkahan mediamme suhtautuisi, jos tästä suomalaisesta evlut-kirkostamme eroaisi voimakas sanokaamme ”vanhatestamentillinen lahko”? Ajatellaan, että sen lahkon jäsenet suorittaisivat joka ristuksen päivä uskonnollisen rukousrituaalin viisi kertaa. Ajatellaan, että sen lahkon jäsenten elämä aina pukeutumista ja syömistä myöten määriteltäisiin uskonnon mukaan. Lahkon jäsenet eivät saisi syödä epäpuhdasta lihaa, vaan ainoastaan sellaista, joka olisi tapettu leikkaamalla tajuissaan olevan eläimen kurkku auki ja samalla huutamalla kolmeen kertaan ”Herran nimeen huitata hujaa!”. Lahko määräisi, että lahkon naisten tulisi käyttää vain sellaista vaatetusta, joka ei paljastaisi heidän ruumiinmuotojaan millään tavalla ja naisten kasvoista saisi näkyä ulospäin vain silmät.

Tämän lahkon naisilta kiellettäisiin myös seurustelu ja sitä kautta tietenkin myös avioliitto vääräuskoisten kanssa. Luonnollisesti lahkon miespuoliset jäsenet ympärileikattaisiin murrosiän alkaessa. Lahko viettäisi kerran vuodessa kuukauden mittaisen paaston, jolloin valoisan aikaan ei juotaisi edes vettä, mutta pimeällä sitten mässäiltäisiin ja häirittäisiin mölinällä nukkuvia naapureita. Lahkon jäsenet luonnollisesti eläisivät pääosin sosiaaliturvan varassa, joten myöhään valvominen ei varsinaisesti olisi este rituaaleille.

Mikähän olisi mediamme suhtautuminen tähän lahkoon? Herättäisikö se ihastelua ja olisiko medialla tarvetta valistaa tavallisia kansalaisia vanhatestamentillisen lahkon tavoista ja rituaaleista? Hotellin respassa ollaan vahvasti sitä mieltä, että mediassa todettaisiin esim. seuraavaa:

- Nämä urpot aivan tosissaan ja vakavissaan aikatauluttavat elämänsä jonkun kuvitellun satuhahmon kuviteltujen määräyksien mukaan. Ja vaativat vielä, että muun väestön täytyisi jostain syystä sopeutua heidän uskonnollisiin eriskummallisuuksiin ja kaiken lisäksi velä arvostaa niitä. Kuinka tällaista voi tapahtua vuoden 2015 Suomessa?

- Lahkon suhtautuminen naisiin on järkyttävän ja vastenmielisen alistavaa. Kuinka tällaista voi tapahtua vuoden 2015 Suomessa?

- Lahkon harjoittama pakollinen ympärileikkaus on järkyttävä hyökkäys ihmisen fyysistä koskemattomuutta kohtaan ja sen voi rinnastaa ainoastaan törkeään pahoinpitelyyn. Kuinka tällaista voi tapahtua vuoden 2015 Suomessa?

- Lahkon käyttämä rituaaliteurastusmenetelmää ei voi sanoa miksikään muuksi kuin törkeäksi eläinrääkkäykseksi. Kuinka tällaista voi tapahtua vuoden 2015 Suomessa?

- Tämä lahko viettää vuodesta kokonaisen kuukauden omien satuhahmorituaaliensa mukaisesti ja vaatii, että muu väestö hyväksyy tällaisen toiminnan. Varsinkin kerrostalossa tällainen myöhämässäily häiritsee työssäkäyviä ihmisiä. Kuinka tällaista voi tapahtua vuoden 2015 Suomessa?

Kun ottaa huomioon, että mediamme aika ajoin ottaa esille ”kyllähän meidän lestadiolaisetkin”-kortin, niin tämän kaltaisen kristillisen lahkon perustaminen saisi aikaan tiedostavan joukkorääkymisen ja vaatimuksen koko lahkon kieltämisestä. Vaikka se toimisi juuri samoin, kuin se tietty porukka, jonka uskonnollisia rituaaleja esitellään mediassamme aidon ihastuneena.

Se porukka kun edustaa sitä ihanaa toiseutta. Ja se toiseus itsessään riittää ihasteluun. Voi tietysti olla, että jostain Borneon takametsistä löytyy vielä suurempaa ajatuksen köyhyyttä, mutta tuskin lähempää.

Hotellilla vietetään tänään hyi al-fitr-juhlaa, jonka kunniaksi uunissa muhii pulled pork. Ei ole takuita, etteikö pelottavia sikapartikkeleita pääsisi ulkoilmaankin.


Vielä kaksi asiaa:

1. Hotellin respa pyytää anteeksi kaikilta Borneon takametsien asukkailta. Suomalaisiin toimittajiin verrattuna te olette varmasti oikein järkevää ja asiallista väkeä. Termi ”Borneon takametsät” vaan soundaa niin hyvin moneen juttuun.

2. Siitä lestadiolaiskortista. Oheisissa kuvissa tunnelmia lessujen Suviseuroista:



Uskonnosta voi olla tietysti mitä mieltä huvittaa, mutta lessut käyttävät Säkkivälineen tuotteita roskapusseina ja se toinen, ihannoitu porukka vaatekappaleina.

Wednesday, July 15, 2015

KYMMENES YMMÄRRYSHARJOITUS

Meikäläinenhän on näissä ymmärrysharjoituksissa harjoittanut eräänlaista tuumailevaa yksinpuhelua, joilla olen pyrkinyt pääsemään niin sanotun suvaitsevais-tiedostavaisen väestönosan pääkoppaan sisälle ja pyrkinyt saavuttamaan edes jonkunlaisen ymmärryksen siitä, miksi he toimivat niin kuin he toimivat.

Tehtävä on sinänsä erinomaisen vaikea, sillä oma ajatuksenjuoksuni kuitenkin liikkuu enempi siinä Anna Kontulan syvästi inhoamassa insinööritodellisuudessa, jossa yleensä mietitään tekemisiä ensin, tuumitaan onko niistä hyötyä vaiko ehkä haittaa eikä pyritä elämään omaa ja varsinkaan toisten ihmisten elämää puhtaalla fiilis-, mutu- ja utopiapohjalla. Sen vuoksi minun on hyvin vaikeaa hahmottaa, miksi nämä kyseiset ihmiset edelleenkin haluavat turpa kuolassa tähän maahamme jotain sellaista mitä ei tarvita, mikä on kallista ja joka hyvin usein kiittää elatuksesta vääntämällä tortut ihmisten rappusille, soittamalla sen jälkeen ovikelloa ja vaatimalla paskapaperia.

On tietysti ihmisiä, jotka tosissaan ja vakavissaan kuvittelevat, että jos otamme maahamme elätettäväksi sata ihmistä maasta jossa ei ole sotaa, se ihan oikeasti auttaa sataa tuhatta ihmistä jossain toisessa maassa, jossa sitä sotaa käydään. Tälläisessä tapauksessa ei näille ihmisille parane irvailla, sillä he kärsivät selkeästi hahmotushäiriöstä, ja sehän tekee elämän hankalaksi muutenkin ilman koiranleukojen vitsinvääntöä. Sinänsä en ymmärrä sitä, että tämän kaltainen hahmotushäiriö näyttää pätevöittävän ihmisen yllättävän moniin tehtäviin varsinkin julkisrahoitteisissa järjestöissä.

Suurin osa suvaitsevais-tiedostavaisesta väestönosasta ei kuitenkaan kärsi hahmotushäiriöstä, joten he toimivat tieten tahtoen ja selkeästi syyntakeisena. Tämähän pistää tällaisen vähemmän koulutetun ihmisen raapimaan tikkuista kaljupäätään ja ihmettelemään, että miksi ihmeessä. Yksi syy ovat tietenkin nämä ”aineettomat edut”, joita Jaska Brownin blogissa hiljattain käsiteltiinkin. Jaskahan kirjoitti vihreisiin kuuluvasta Pelkosenniemen kunnanvaltuuston puheenjohtajasta Pekka Nymanista, joka kuntaan pakolaisia halutessaan kiteytti olennaisen sanomalla:

"Taloudellisesti kunta ei varmaan jäisi plussalle pakolaisista, mutta monikulttuurisuus voi tuoda aineettomia etuja, jotka voivat olla kunnalle ja kuntalaisille positiivinen asia."

Sehän on lukijalle selvää, että näihin aineettomiin etuihin kuuluu tietysti ihmiselle tuleva suvaitsevais-tiedostava hyvä mieli, jonka turvin voidaan kohottaa omaa egoa ja katsella nenänvartta pitkin muita, vähemmän tiedostavaisia kansalaisia. Tämähän ei ole varsinaisesti uutinen.

Mutta voisiko olla muitakin ”aineettomia etuja”? Tarpeita, joita tällä sinänsä täysin järjenvastaisella toiminnalla tyydytetään?

Itselleni on tullut ajan myötä mieleen, että voisiko kyseessä olla laiskan ihmisen vääristynyt hoivavietti? Halutaan jotain hoivattavaa, mutta sillä lailla mukavasti etähoidettavana, että varsinaisen työn tekevät toiset, mutta etähoitaja voi sitten välillä käydä katsomassa hoidettavaa, tai jos ei huvita, ei käy katsomassa ollenkaan, kunhan ihmiset vaan laajalti saavat tietää, että kyseinen ihminen on jollain tavalla vastuussa arvokkaasta hoivatyöstä.

Käytän vertauskuvana koiraa. Ajatellaan tilannetta, että suvaitsevais-tiedostavaiseen väestönosaan kuuluva pariskunta Uilaellukki ja Törsten Öristén haluavat itselleen koiran. He kuitenkin haluavat koiran kaikilla iloilla mutta ilman varsinaista huolehtimisen vaivaa, joten he marssivat Kunnalliseen Etähoivantarpeen Tyydyttämisvirastoon. Virasto pistää tuulemaan ja valitsee tiedostoistaan Lötjösen perheen, joka saa ottaa koiran sekä hoitaakseen että maksaakseen, eikä kyseeseen käy tietenkään mikään pieni puudeli, vaan esim. helvatun isokokoinen ja isoruokainen rottweiler.

Lötjösen perhe toteaa, että ei tää oikein kävis, koska asuntolaina on maksussa, molemmat vanhemmat tekevät vuorotyötä ja perheen tytär on vielä allerginen niin koirille kuin kissoille. Kunnallisen Etähoivatarpeen Tyydyttämisvirasto ilmoittaa tylysti, että mikäli ette osta, ruoki ja hoida koiraa, syyllistytte etähoivatarpeen vastaiseen viharikokseen ja se on sitten tylympi juttu se.

Ei auta. Lötjöset ostavat elätettäväkseen koiran, jota sitten Öristénin pariskunta käy aika ajoin rapsuttelemassa ja ottamassa selfieitä koiran kanssa. Selfiet laitetaan sitten facebookiin johon kirjoitetaan että ”kyllä Rekku on sitten ihana koira ja meillä on siihen hurjan luottamuksellinen suhde”. Uilaellukki ja Törsten saavat tulla tietenkin katsomaan koiraa minä päivänä ja mihin aikaan heitä huvittaa, sillä onhan se herra nähköön heidän koiransa, jonka Lötjöset vaan hoitavat ja elättävät. Ajan myötä Öristénien mielenkiinto kyseiseen koiraan laimenee, koska se ei ehkä ollutkaan niin cool juttu, mitä he odottivat, joten he vastaavat tyydyttämättömän etähoivan tarpeeseen ottamalla / pakko-otattamalla vielä pari muutakin koiraa, joille Kunnallisen Etähoivatarpeen Tyydyttämisvirasto sitten puolestaan etsii pakko-omistajat jne jne. Öristénit ottavat aina vain lisää koiria toisten hoidettavaksi, ja heillä on aina vain parempi mieli. He eivät ymmärrä, että he aiheuttavat toisille ihmisille suurta harmia ja puuttuvat oikeudetta heidän elämäänsä. Heille tärkeintä on kuitenkin oma mielihyvän tunne sekä halu jakaa tunteensa samanhenkisten ihmisten kanssa.

Jos koirien maailmasta siirrytään ihmisten maailmaan, niin tapausta, joissa pariskunta Uilaellukki ja Törsten Öristén käyvät katsomassa etäkoiraansa voidaan tietenkin verrata siihen, että he käyvät kerran vuodessa maailma kylässä-festivaaleilla ja toteavat facebookissaan, että kyllä tää on ihanan paljon rennompaa, iloisempaa ja välittömämpää kuin tylsä suomalaisuus, tätä pitää saada lisää.

Se, että tällaiset suvaitsevais-tiedostavaiseen väestönosaan kuuluvat henkilöt saavat toteuttaa etähoitoviettiään aiheuttaa tietysti muille, tämän tyyppisestä hoivasta vähemmän innostuneille kansalaisille pelkkää harmia. Koska valtiomme linja on kuitenkin vielä pitkälti se, että Uilaellukin ja Törstenin täytyy saada etähoitoviettinsä tyydytettyä, hotellin respassa nähdään, että tähän pitäisi pyrkiä saamaan aikaiseksi molempia osapuolia tyydyttävä ratkaisu.

Lukija varmaankin muistaa joskus 1990-luvulla muotiin tulleen Tamagotchin? Sehän oli sellainen pieni elektroniikkapeli jossa oli semmoinen söpö olento jota piti sitten virtuaalisesti hoivata. Jos hoidon laiminlöi, niin otus saattoi kyykätä ihan kokonaan. Olisiko tullut aika uuden Tamagotchisukupolven? Niissä ei vaan käytettäisi alkuperäisen pelin tylsiä nimiä kuten Marutchi, Nonopotchi, Makiko, Mimitchi, Mametchi, Memetchi ja Kuchipathi, vaan nyt hoidettavien virtuaalihahmojen niminä voisi olla vaikkapa Mohammed, Mahmud, Ahmed, Ali, Abdelkader, Hassan ja Gutale. Pelin nimeksikin Tamagotchi on hieman vanhentunut, joten sen uusi nimi voisi olla Kumugotchi. Alkuliite ”kumu” on luonnollisesti lyhenne termistä ”kultamunat” joitten kuoriutumistahan me ollaan odoteltu jo toisessa sukupolvessa ja odottamisen aikataulu on T minus God Knows and counting.

Luonnollisesti uuden sukupolven Kumugotchien asetukset laitetaan sellaisiksi, että hoivattavaa lemmikkiä ruokitaan kaikilla mahdollisilla suomalaisen yhteiskunnan eduilla ja tietenkin käyttäjä voi ohjelmoida laitteeseen halutessaan lisää ominaisuuksia. Esimerkiksi hän voisi laittaa Kumucotchinsa oppimaan puolessa vuodessa suvereenisti niin suomen, ruotsin kuin saamen kielen sekä saavuttamaan yliopistollisen korkeakoulututkinnon.

Luonnollisesti Kumugotchin voi ohjelmoida kohtaamaan aivan ihka oikeaa suomalaista rasismia, jolloin Kumugotcin omistaja voi kirjoittaa närkästyneen pääkirjoituksen Kumugotchiharrastajien yhteiseen verkkolehteen. Kerran kuukaudessa valitaan kaikkein parhaiten närkästynyt kirjoitus. Kumugotchinsa saa tietenkin halutessaan myös tietokoneeseensa tai älypuhelimeensa, jonka kautta sitä on mukavaa näpräillä vaikka omassa toimistossa yliopistolla. Random-ominaisuutena Kumugotchiin voisi ohjelmoida toiminnon, jolloin laite ilmoittaa Kumugotchin lähteneen elämysmatkalle Syyriaan. Tällöin Kumugotchin omistajan on kerättävä lemmikkinsä paluuta varten mahdollisimman suuri ja kallis moniammatillinen työryhmä, jotta lemmikki saa palattuaan tarpeellisen määrän ammattitaitoista terapiaa.

Uuden Kumugotchin käyttöönotto olisi win-win tilanne kaikille osapuolille. Tiedostava ihminen voisi tyydyttää etähoivan tarvettaan ja me muut saataisiin olla rauhassa. Mikäli ihmisellä näyttää olevan edes alkeellinen tarve tällaiseen toisilla teetettävään etähoivaviettiin voisi valtio antaa tällaiselle ihmiselle heti tusinan verran näitä uuden sukupolven Kumugotcheja. Jos se vaikka auttaisi pahimman hoivavietin yli, niin kyseisen ihmisen ei tarvitsisi kirjoittaa varsinaisiin sanomalehtiin kolumneja siitä, kuinka teillä on velvollisuus, jonka minä määrittelen.



Jatkan varmaankin näitä ymmärrysharjoituksia, sillä olen vielä hyvin kaukana siitä tilasta, että todella ymmärtäisin, mitä noitten ihmisten päässä liikkuu. Ymmärrysharjoitusten aikana on vaan usein tullut sellainen tuntu, että katsoo pitkään, syvään ja pimeään kuiluun jossa ei pohjaa olekaan. Aivan hiljattain tuli tämä tunne, kun seurasi taas kertaalleen ajatusten Vänernin, Vätternin ja Mälarenin eli Juhana Vartiaisen avautumista, jossa hän noin n:nen kerran sanoi, että perussuomalaiset (ja voiman pimeä puoli yleensä) niputtaa maahanmuuton yhteen nippuun, jota vastustaa eikä osaa tehdä eroa turvapaikanhakijoiden ja työperäisen maahanmuuton välillä.

Häiskä sanoi siis tuon jälleen kertaalleen vaikka hyvin tietää, että voiman pimeällä puolella se haittamaahanmuutto on koko ajan erotettu työperäisestä maahanmuutosta. Ja samoin ollaan kerta toisensa jälkeen esitetty juhanavartiaisille kysymys, että missäs päin Suomea se vientiteollisuutemme käy niin ylikierroksilla, että on pakko roudata väkeä ulkomailta töihin, kun suomalaiset eivät enää riitä?

Mutta ei Juhana vastaa, vaan toteaa taas kuukauden päästä, että te kuulkaas niputatte maahanmuuttajat yhteen nippuun ettekä osaa tehdä eroa turvapaikanhakijoiden ja työperäisen maahanmuuton välillä. Ja media taas kerran suhtautuu niin kuin olisi kuullut tämän ihmeellisen asian ensimmäistä kertaa ja toteaa että niinpä Juhana meni ja pisti rasistisille ääri-, laita-, reuna- ja vinkkelioikeistolaisille jauhot suuhun.

Ja sitten vielä väitetään, ettei ikiliikkujaa ole mukamas keksitty.

Monday, July 13, 2015

HUITSINNEVADAN SOTASYYLLISYYSOIKEUS

Meikäläinenhän harrastaa muun kirjoittelun ohessa noita vaihtoehtohistorioita. Yksi sellainen oli aikanaan kirjoitus fasistisesta Italiasta, joka kakkosrähinässä älysi tehdä uudestaan ykkösrähinät ja vaihtaa puolta. Lantinheitto oli viisas, sillä tässä vaihtoehtohistoriassa Italia siirtyi voittavalle puolelle. Koska kirjoituksessa Italia oli sodan voittaneella puolella, Italian fasistista ideologiaa pidettiin sodan jälkeen aivan eri asiana kuin hävinnyt Saksan natsismi ja sen vuoksi fasistinen Italia olisi nykymaailmassa täysin salonkikelpoinen valtio, Mussolini olisi ollut toisen maailmansodan voittajia ja hänet olisi haudattu aikanaan mausoleumiin Roomaan. Vaikka tosiasiassa erot Saksaan eivät kovin suuria olleetkaan. Sillähän ei ole merkitystäkään, sillä sotiessa harvemmin on kyse siitä, kuka on oikeassa ja kuka väärässä, eikä siitä onko joku hyvä ja joku paha. Kyse on vain siitä, kuka voittaa. Ja voittajahan sanelee oikeuden.

Yksi voittajista oli Stalinin Neuvostoliitto. Joka oli vielä suurempi hirviö kuin sodan hävinnyt Saksa. Ajattelin käydä hieman läpi tämän voittajahirviön edustajia ja hieman muitakin puhtaasti niillä perusteilla mitä tämän hirviön omatkin edustajat – muiden voittajien mukana - puntaroivat hävinneen Saksan johtoa Nürnbergissä. Puntaroitavanahan oli kaikkiaan neljä eri rikossyytettä joista tuli Saksan johtajille köyttä kaulaan ahkerasti:

1. Osallistuminen salaliittoon tai yhteiseen suunnitelmaan rauhaa vastaan suuntautuvan rikoksen tekemiseksi

2. Tietyistä sotarikoksista rauhaa vastaan sekä hyökkäyssodan suunnitteleminen ja toteuttaminen

3. Sotarikokset

4. Rikokset ihmisyyttä vastaan

Huitsinnevadan sotasyyllisyysoikeudenkäynti ottaa esille ensimmäisen syytetyn:

Josif Stalin, alun perin Josif Vissarionovitš Džugašvili, Neuvostoliiton kommunistisen puolueen ensimmäinen pääsihteeri ja Neuvostoliiton totaalinen johtaja vuodesta 1922 vuoteen 1953.


Syytekohdat 1 ja 2: Stalinin Neuvostoliitto hyökkäsi Puolan kimppuun syyskuussa 1939 siinä vaiheessa kun saksalaiset olivat tosiasiassa tuhonneet Puolan armeijan taistelukyvyn. Puna-armeija miehitti suuren osan Puolan itäisiä alueita. Saman vuoden marraskuussa Puna-armeija hyökkäsi Suomea vastaan tarkoituksena miehittää ja sovjetisoida maa. Hyökkäyksien välittömänä seurauksina kuoli tuhansia puolalaisia ja yli kaksikymmentä tuhatta suomalaista. Samoin Stalinin käskystä Neuvostoliitto miehitti Baltian maat. Miehityksen seurauksena pakkosiirrettiin noin puoli miljoonaa ihmistä ja aiheutettiin tuhansien, todennäköisesti kymmenien tuhansien ihmisten kuolema. Neuvostoliitossa mitään ei tapahtunut ilman Stalinin hyväksyntää, joten oikeus toteaa Stalinin syyllistyneen suunnitelmaan rauhaa vastaan suuntautuvien rikosten tekemiseen sekä hyökkäyssodan suunnittelemiseen ja toteuttamiseen.

Syytekohta 3: Jo toisen maailman alkuvaiheessa Neuvostoliiton turvallisuuspalvelu NKVD teloitti yli 25.000 puolalaista upseeria ja virkamiestä Katynin metsässä. Koska Stalinilla oli Neuvostoliitossa ehdoton valta, teloitukset eivät voineet tapahtua ilman hänen hyväksyntäänsä ja määräystään. Lisäksi kun Neuvostojoukot miehittivät sodan loppuvaiheessa Saksaa, ne syyllistyivät laajamittaiseen saksalaiseen siviiliväestöön kohdistuvaan terroriin. Tämän terrorin katsotaan tapahtuneen Stalinin hyväksynnällä. Oikeus toteaa Stalinin syyllistyneen vakaviin sotarikoksiin.

Syytekohta 4: On epäselvää, kuinka moni ihminen kuoli nälkään, tauteihin ja pakkaseen Stalinin vankileireillä, mutta luku nousee miljooniin. Esimerkkinä voidaan mainita vankityövoimalla tehdyn Stalinin kanavan rakentamisen, jonka aikana kuoli 12.000 vankia. Toisena esimerkkinä voidaan mainita vuoden 1932 – 1933 tapahtumat Ukrainassa, jolloin keinotekoisesti aiheutetun nälänhädän myötä kuoli miljoonia ukrainalaisia. Stalinin henkilökohtaisesti masinoimien ns. puhdistusten aikana Neuvostoliitossa kuoli laskutavasta riippuen 700.000 – 2.000.000 ihmistä. Jo näitten esimerkkien perusteella oikeus toteaa Stalinin syyllistyneen rikoksiin ihmisyyttä vastaan.

Huitsinnevadan sotasyyllisyysoikeuden päätös ja tuomio: Syytetty Josif Stalin on todettu syylliseksi kaikkiin häntä kohtaan esitettyihin syytekohtiin.

Syytetty Josif Stalin tuomitaan kuolemaan hirttämällä.

Seuraava syytetty:

Vjatšeslav Molotov, alun perin Vjatšeslav Mihailovitš Skrjabin, Neuvostoliiton ulkoministeri toisen maailmansodan aikana.


Syytekohta 1: Molotov oli solmimassa ns. Molotov – Ribbentrop-sopimusta Saksan kanssa. Sopimuksen seurauksena tapahtuivat Neuvostoliiton hyökkäykset Puolaan ja Suomeen sekä Baltian maitten miehittäminen ja liittäminen Neuvostoliittoon. Oikeus toteaa Molotovin syyllistyneen suunnitelmaan rauhaa vastaan suuntautuvien rikosten tekemiseen.

Syytekohta 2: Politbyroon jäsenenä ja ulkoasioiden kansankomissaarina Molotovia voi pitää sekä täysin tietoisena että osaltaan vastuullisena syytekohdassa 1 mainittuihin rauhaa vastaan suuntautuneisiin rikoksiin ja sitä myötä vastuullisena myös Puolaa ja Suomea vastaan suunnatun hyökkäyssodan suunnittelemiseen sekä Baltian maitten miehittämiseen. Huomautettakoon, että Molotov – Ribbentrop-sopimuksen vastapuolella solminut Joachim von Ribbentrop tuomittiin vastaavista rikoksista kuolemaan. Oikeus toteaa Molotovin syylliseksi hyökkäyssodan suunnittelemiseen ja toteuttamiseen.

Syytekohta 3: Politbyroon jäsenenä Molotov oli hyväksymässä puolalaisten sotavankien ja puolalaisen intelligentsian jäsenten teloitukset Katynissa. Oikeus toteaa Molotovin syyllistyneen sotarikoksiin.

Syytekohta 4: Vuosien 1932 – 1933 Ukrainan nälänhädän aikana Molotov toimi viljatoimitusten erikoiskomission johtaja Ukrainassa. Huolimatta nälänhädästä, joka tappoi miljoonia ukrainalaisia Molotov keskittyi ainoastaan keräämään keskushallinnon määräämät viljatavoitteet. Oikeus katsoo Molotovin olleen osavastuussa näistä nälkäkuolemista ja toteaa hänen syyllistyneen rikoksiin ihmisoikeuksia vastaan.

Huitsinnevadan sotasyyllisyysoikeuden päätös ja tuomio: Syytetty Vjatšeslav Molotov on todettu syylliseksi kaikkiin häntä kohtaan esitettyihin syytekohtiin.

Syytetty Vjatšeslav Molotov tuomitaan kuolemaan hirttämällä.

Seuraava syytetty:

Lavrenti Berija, Neuvostoliiton turvallisuuspalvelun NKVD:n johtaja vuosina 1938 – 1953.


Syytekohdat 1 ja 2: Vaikka Berijan vaikutusvalta Neuvostoliitossa on ollut suuri, hänestä tuli pääministeriä vastaava kansankomissaarien neuvoston puhemies vasta helmikuussa 1941, joten ei voida varmaksi todeta, että Berija olisi ollut varsinaisesti päättämässä hyökkäyksestä Puolaan ja Suomeen sekä Baltian maitten miehittämisestä. Kuitenkin NKVD:n terroritoiminta niin Puolassa kuin Baltian maissa on ollut nopeaa, tehokasta ja selkeästi etukäteen suunniteltua. NKVD:n johtajana Berija on vastuussa näitten tekojen suunnittelemisesta ja toteuttamisesta. Oikeus hylkää syytekohdan 1 aukottomasti pitävän näytön puuttuessa mutta toteaa Berijan syylliseksi syytekohdassa 2 mainittuun hyökkäyssodan suunnittelemiseen ja toteuttamiseen.

Syytekohdat 3 ja 4: Lavrenti Berija valmisteli ja hyväksytti politbyroossa yli 25.000:n puolalaisen teloittamisen Katynissa vuonna 1940. Berijan johtama NKVD syyllistyi myös teloituksiin Virossa, Latviassa ja Liettuassa sekä samoin väestön pakkosiirtoihin kyseisiltä alueilta. Näissä pakkosiirroissa kuoli tuhansia ihmisiä. Berija osallistui myös varakansankomissaarina ja sittemmin NKVD:n johtajana Stalinin puhdistuksiin joitten aikana hän oli vastuussa huomattavan ihmismäärän pidätyksistä,  pitkistä vangitsemisista vankileireille sekä teloituksista. Toisen maailmansodan loppuvaiheessa hän oli vastuussa mm. tšetšeenien, inguušien, Krimin tataarien ja volgansaksalaisten pakkosiirroista, joitten aikana huomattava osa näitten kansallisuuksien edustajista kuoli. Oikeus katsoo Berijan syyllistyneen sekä vakaviin sotarikoksiin että toteaa hänen syyllistyneen rikoksiin ihmisoikeuksia vastaan.

Huitsinnevadan sotasyyllisyysoikeuden päätös ja tuomio: Vaikka Berijaa ei voi aukottomasti osoittaa syylliseksi syytekohtaan 1, on hän todistetusti syyllistynyt äärimmäisen vakaviin ja monilukuisiin rikoksiin syytekohdissa 2, 3 ja 4.

Syytetty Lavrenti Berija tuomitaan kuolemaan hirttämällä.

Seuraava syytetty:

Kliment Vorošilov, puolustusministeriä vastaava Neuvostoliiton sotilas- ja laivastoasioiden kansankomissaari 1925–1940 sekä politbyroon jäsen 1926–1960.


Syytekohdat 1 ja 2: Asemansa vuoksi Vorošilovia voi pitää osavastuullisena politbyroon päätöksestä hyökätä Puolaan ja Suomeen sekä Baltian maitten miehityksestä. Oikeus toteaa Vorošilovin syyllistyneen suunnitelmaan rauhaa vastaan suuntautuvien rikosten tekemiseen sekä hyökkäyssodan suunnittelemiseen ja toteuttamiseen.

Syytekohdat 3 ja 4: Vorošilov on ollut tukemassa Stalinin vainoja 1930-luvulla. Neuvostoliiton sotilas- ja laivastoasioiden kansankomissaarina häntä voi pitää osavastuullisena talvisodassa Suomen kaupunkeihin tehdyistä terroripommituksista, joissa kuoli 956 ihmistä. Asemansa vuoksi politbyroon jäsenenä häntä voi pitää osavastuullisena niin Baltian maissa kuin Puolassa tapahtuneista väestön pakkosiirroista, Katynin joukkomurhasta sekä myöhemmissä väestönsiirroissa ja pakkotyössä menehtyneistä ihmisistä. Oikeus katsoo Vorošilovin syyllistyneen sekä sotarikoksiin että rikoksiin ihmisoikeuksia vastaan.

Huitsinnevadan sotasyyllisyysoikeuden päätös ja tuomio: Syytetty Kliment Vorošilov on todettu syylliseksi kaikkiin häntä kohtaan esitettyihin syytekohtiin.

Syytetty Kliment Vorošilov tuomitaan kuolemaan hirttämällä.

Seuraava syytetty:

Andrei Ždanov: Neuvostoliiton politbyroon jäsen toisen maailmansodan aikana.


Syytekohdat 1 ja 2: Politbyroon jäsenenä Ždanov on osaltaan vastuussa niin hyökkäyksestä Puolaan kuin Suomeen sekä Baltian maitten miehittämisestä ja pakkoliittämisestä Neuvostoliittoon. Oikeus toteaa Ždanovin syyllistyneen suunnitelmaan rauhaa vastaan suuntautuvien rikosten tekemiseen sekä hyökkäyssodan suunnittelemiseen ja toteuttamiseen.

Syytekohdat 3 ja 4: Ždanov oli osallisina Stalinin puhdistuksissa, joissa vainojen kohteeksi joutui kaikkiaan 1,5 miljoonaa ihmistä. Ždanov oli päävastuussa Viron Tasavallan sovjetisoimisesta. Sovjetisoimisen aikana kymmeniä tuhansia virolaisia pakkosiirrettiin Siperiaan ja kaikkiaan tuhansia virolaisia kuoli. Politbyroon jäsenenä Ždanov on omalta osaltaan vastuussa Katynin joukkomurhasta. Oikeus katsoo Ždanovin syyllistyneen sekä vakaviin sotarikoksiin että toteaa hänen syyllistyneen rikoksiin ihmisoikeuksia vastaan.

Syytetty Andrei Ždanov tuomitaan kuolemaan hirttämällä.

Seuraava syytetty:

Lazar Kaganovitš: Politbyroon jäsen toisen maailmansodan aikana.


Syytekohdat 1, 2 ja 3: Kaganovitš oli politbyroon jäsen, mutta hänen päätoiminta-alueensa olivat rautatiet ja maatalous. Näin ollen ei voida osoittaa, että hänellä olisi ollut ratkaisevaa osuutta hyökkäyksiin Puolaan ja Suomeen sekä Baltian maitten miehitykseen, vaikka hän on näistä suunnitelmista ollut tietoinen.

Syytekohta 4: Kaganovitš oli puoluetoverinsa Molotovin kanssa pääarkkitehti keinotekoisesti aiheutetun Ukrainan nälänhädän luomisessa, jossa kuoli miljoonia ukrainalaisia.
Oikeus toteaa Kaganovitšin syyllistyneen rikoksiin ihmisoikeuksia vastaan.

Syytetty Lazar Kaganovitš tuomitaan kuolemaan hirttämällä.

Seuraava syytetty:

Mihail Kalinin: Politbyroon jäsen toisen maailmansodan aikana


Oikeus toteaa, että Kalininin asema politbyroossa on ollut lähinnä muodollinen ilman varsinaista valta-asemaa. Lisäksi oikeus toteaa, että Stalin piti Kalininin vaimoa panttivankina vankileirillä. Lisäksi Kalinin on Stalinin vainojen aikana pyrkinyt vapauttamaan ihmisiä vankileireiltä. Siitä huolimatta oikeus näkee, että hän on ollut politbyroon jäsen vuodesta 1925 vuoteen 1946 ja hän on ollut myös Neuvostoliiton virallinen valtionpäämies ja sitä kautta osaltaan vastuussa politbyroon tekemiin rikoksiin.

Syytetty Mihail Kalinin tuomitaan kahdenkymmenen vuoden vankeusrangaistukseen.

Seuraava syytetty:

Anastas Mikojan: Politbyroon jäsen toisen maailmansodan aikana.


Oikeus toteaa, että huolimatta Mikojanin asemasta politbyroossa, hän ei ole ollut varsinaisesti aktiivisessa vastuussa hyökkäyssotien ja miehityksien valmistelusta. Toimintansa puolesta ei voi myöskään varmasti osoittaa, että hän olisi ollut henkilökohtaisesti vastuusta sota- ja ihmisoikeusrikoksista. Politbyroon jäsenenä hän on kuitenkin ollut näistä tietoinen, eikä ole toiminut niitä vastaan. Oikeus laskee Mikojanin hyväksi sen, että hän ei halunnut Neuvostoliiton käyttävän sotilaallista voimaa Unkarin kansannousua vastaan vuonna 1956. Joka tapauksessa politbyroon jäsenenä häntä voidaan osaltaan pitää vastuullisena politbyroon tekemiin rikoksiin.

Syytetty Anastas Mikojan tuomitaan  kahdenkymmenen vuoden vankeusrangaistukseen.

Seuraavaksi Huitsinnevadan sotasyyllisyysoikeus ottaa käsiteltäväkseen politbyroon ulkopuolelta kaksi Neuvostoliiton armeijan korkeaa johtajaa. Oikeudenkäynnin ennakkotapauksena käytetään saksalaista kenraalia Anton Dostleria, jonka määräyksestä teloitettiin Italiassa kaksitoista vangittua yhdysvaltalaista sotilasta. Tämän teon vuoksi Dostler teloitettiin liittoutuneitten toimesta.

Seuraava syytetty:

Marsalkka Georgi Žukov


Syytekohta 1: Oikeus katsoo, ettei marsalkka Žukov ole vastuussa poliittisesta päätöksestä hyökkäyksestä Puolaan ja Suomeen eikä Baltian maitten miehittämisestä.

Syytekohta 2: Marsalkka Žukov on ollut puna-armeijan pääesikunnan päällikkönä Suomen talvisodan aikaan, joten häntä voidaan pitää vastuullisena kyseisten operaatioitten suunnittelemisesta ja toteuttamisesta.

Syytekohdat 3 ja 4: Žukovin komentamat joukot syyllistyivät saksalaiseen väestöön kohdistuvaan terroriin, kyseessä olivat lukuisat raiskaukset ja siviilien murhaamiset. Žukovin on täytynyt olla tietoinen kyseisistä terroriteoista, eikä hän ole estänyt niitä. Oikeus toteaa kuitenkin, että kyseiset terroriteot ovat tapahtuneet Josif Stalinin suostumuksella ja myötävaikutuksella.

Oikeus toteaa, että vaikka Žukovia ei voi pitää suoraan annetun käskyn mukaan vastuullisena saksalaisiin siviileihin kohdistuneeseen terroriin, pitää oikeus ennakkotapauksena saksalaisen kenraalin Anton Dostlerin tapausta, jossa hänen käskystään kaksitoista vangittua yhdysvaltalaista sotilasta ammuttiin ja sen perusteella Dostler teloitettiin. Žukovin joukot murhasivat tuhansia, ellei kymmeniä tuhansia siviileitä eikä hänen tiedetä tehneen mitään estääkseen nämä terroriteot.

Huitsinnevadan sotasyyllisyysoikeus toteaa marsalkka Georgi Žukovin syyllistyneen hyökkäyssodan suunnittelemiseen ja toteuttamiseen sekä sotarikoksiin ja rikoksiin ihmisyyttä vastaan.

Syytetty Georgi Žukov tuomitaan kuolemaan ampumalla.

Seuraava syytetty:

Marsalkka Ivan Konev


Syytekohdat 1 ja 2: Oikeus katsoo, ettei marsalkka Konev ole vastuussa poliittisesta päätöksestä hyökkäyksestä Puolaan ja Suomeen eikä Baltian maitten miehittämisestä eikä myöskään hyökkäyssodan suunnittelemisesta eikä toteuttamisesta.

Syytekohdat 3 ja 4: Konevin komentamat joukot syyllistyivät saksalaiseen väestöön kohdistuvaan terroriin, kyseessä olivat lukuisat raiskaukset ja siviilien murhaamiset. Konevin on täytynyt olla tietoinen kyseisistä terroriteoista, eikä hän ole estänyt niitä. Oikeus toteaa kuitenkin, että kyseiset terroriteot ovat tapahtuneet Josif Stalinin suostumuksella ja myötävaikutuksella.

Oikeus toteaa, että vaikka Konevia ei voi pitää suoraan annetun käskyn mukaan vastuullisena saksalaisiin siviileihin kohdistuneeseen terroriin, pitää oikeus ennakkotapauksena saksalaisen kenraalin Anton Dostlerin tapausta, jossa kaksitoista , jossa hänen käskystään kaksitoista vangittua yhdysvaltalaista sotilasta ammuttiin ja sen perusteella Dostler teloitettiin. Konevin joukot murhasivat tuhansia, ellei kymmeniä tuhansia siviileitä eikä hänen tiedetä tehneen mitään estääkseen nämä terroriteot. Konevin hyväksi lasketaan kuitenkin se, ettei hän ole ollut mukana hyökkäyssodan valmistelussa.

Huitsinnevadan sotasyyllisyysoikeus toteaa marsalkka Ivan Konevin syyllistyneen sotarikoksiin ja rikoksiin ihmisyyttä vastaan.

Syytetty Ivan Konev tuomitaan elinkautiseen vankeuteen.

Huitsinnevadan sotasyyllisyysoikeudenkäynti pitää tauon ja keskittyy sen jälkeen kahteen maanpetturiin. Oikeudenkäynnin ennakkotapauksena pidetään norjalaisen Vidkun Quislingin tapausta. Quisling esitti aktiivisesti saksalaisille sitä, että saksalaiset miehittäisivät Norjan ja toimi nukkehallituksen johtajana. Varsinainen valta Norjassa miehityksen aikana oli saksalaisella miehityshallinnolla. Sodan jälkeen Quisling teloitettiin ampumalla.

Seuraava syytetty:

Otto Wille Kuusinen: Suomesta paennut kommunistijohtaja, Terijoen hallituksen pääministeri ja myöhemmin Neuvostoliiton politbyroon jäsen.


Syytekohdat 1 ja 2: Ei ole todistettavaa tietoa siitä, toimiko Kuusinen aktiivisesti talvisodan suunnittelussa vai toimiko hän Stalinin painostamana, mutta hän toimillaan Terijoen hallituksen pääministerinä osoitti sen, että hän hyväksyi Neuvostoliiton hyökkäyksen ja suunnitelman Suomen valloittamiseksi ja liittämiseksi osaksi Neuvostoliittoa. Oikeus toteaa, että Kuusinen ei ole voinut tehdä tätä pelkästään pakotettuna, sillä Kuusinen sai sodan jälkeen huomattavan aseman  puolueessa päästen vuonna 1941 keskuskomiteaan ja 1946 sihteeristöön. Toisaalta oikeus toteaa, että hänellä ei ole ollut tosiasiallista mahdollisuutta toimia Stalinin käskyjä vastaan.

Syytekohdat 3 ja 4: Kuusinen on ollut Terijoen hallituksen päämiehenä tukemassa Suomea vastaan tapahtuvaa hyökkäystä, jolla pyrittiin lopettamaan Suomen valtion olemassaolo. Oikeus muistuttaa, että talvisodassa kuoli yli 26.000 suomalaista. Vuodesta 1941 alkaen puolueen keskuskomitean  jäsenenä hän on myös omalta osalta vastuussa Neuvostoliiton sota- ja ihmisoikeusrikoksista.

Syytetty Otto Wille Kuusinen tuomitaan elinkautiseen vankeuteen.

Seuraava syytetty:

Johannes Vares-Barbarus: Viron sosialistisen neuvostotasavallan ensimmäinen pääministeri 21.6.1940 alkaen sekä virkaatekevä presidentti.


Oikeus toteaa, että Vares-Barbarus oli nimitetty tehtäväänsä miehityshallinnon käskystä, eikä hänellä ollut minkäänlaista todellista valtaa Viron asioihin. Valta oli miehitysvallan johtajalla Andrei Ždanovilla. Näin ollen Vares-Barbarus ei ole varsinaisesti vastuussa miehitysvallan terroriteoista eikä häntä voi pitää aktiivisena tekijänä miehityksen toteuttamisessa. Kuitenkin oikeus katsoo, että Vares-Barbarus on toiminut yhteistyössä miehittäjävaltion kanssa.

Syytetty Johannes Vares-Barbarus tuomitaan viidentoista vuoden vankeuteen. Tämän blogin virolaisille lukijoille annetaan mahdollisuus esittää eriävä mielipide ennen tuomion täytäntöönpanoa.

Oikeus pitää tauon ja siirtyy käsittelemään tiettyjä länsiliittoutuneitten edustajia, palaten jälleen niihin syytekohtiin, joita käytettiin Nürnbergin oikeudenkäynnissä.

Seuraava syytetty:

Ilmamarsalkka Arthur Harris: Iso-Britannian pommitusilmavoimien komentaja toisen maailmansodan aikana.


Syytekohdat 1 ja 2: Harrisia ei voi pitää vastuullisena rikoksista rauhaa vastaan eikä hyökkäyssodan suunnittelusta. Oikeus katsoo, että Harrisin toimet ovat olleet vastareaktioita Saksan aloittamiin sotatoimiin, vaikka Saksa ei julistanutkaan sotaa Iso-Britanniaa vastaan.

Syytekohdat 3 ja 4: Toimiessaan Iso-Britannian pommitusilmavoimien komentajana Harris oli vastuussa saksalaisten kaupunkien siviilikohteitten tuhoamisesta. Harrisin vaatimuksesta saksalaisia kaupunkeja pommitettiin tarkoituksena aiheuttaa mahdollisimman suuria siviilitappioita. Harris on osavastuussa ns. tulimyrsky-taktiikan kehittämisestä, jossa kaupunkeihin aiheutettiin niin suuret tulipalot, että ne alkoivat toimia eräänlaisten tulipyörremyrskyjen tavoin vieden hapen ihmisiltä ja polttaen kaiken. Harris piti toiminnassaan päätarkoituksena saksalaisten kaupunkien hävittämistä, vaikka pommituksilla ei ollut varsinaista sotilaallista merkitystä.

Tässä toimessaan Harris on myös vastuussa 13.–14. helmikuuta 1945 tapahtuneesta Dresdenin terroripommituksesta. Kaupunki oli sotilaallisesti täysin merkityksetön eikä siellä ollut mainittavaa ilmatorjuntaa. Kaupungissa oli silloin myös satoja tuhansia pakolaisia. Pommitus tappoi noin 25.000 – 40.000 ihmistä.

Huitsinnevadan sotasyyllisyysoikeus toteaa ilmamarsalkka Arthur Harrisin syyllistyneen vakaviin sotarikoksiin ja rikoksiin ihmisyyttä vastaan.

Syytetty Arthur Harris tuomitaan kuolemaan ampumalla.

Seuraava syytetty:

Winston Churchill: Iso-Britannian pääministeri toisen maailmansodan aikana.


Syytekohdat 1 ja 2: Churchillia ei voi pitää vastuullisena rikoksista rauhaa vastaan eikä hyökkäyssodan suunnittelusta. Oikeus katsoo, että Churchillin toimet ovat olleet vastareaktioita Saksan aloittamiin sotatoimiin, vaikka Saksa ei julistanutkaan sotaa Iso-Britanniaa vastaan.

Syytekohdat 3 ja 4: Oikeus katsoo Churchillin syyllistyneen useisiin sotarikoksiin ja rikoksiin ihmisyyttä vastaan.

Heinäkuussa 1940 Churchill määräsi Saksalle antautuneen Ranskan laivaston tuhottavaksi brittilaivaston toimesta. Toimenpiteessä kuoli useita satoja ranskalaisia sotilaita.

Churchillin välinpitämätön suhtautuminen sodan aikana tapahtuneeseen Bengalin nälänhätään aiheutti yli kahden miljoonan ihmisen nälkäkuoleman. Nälänhädästä huolimatta Churchill ei suostunut pysäyttämään riisin vientiä Bengalista.

Churchillia voi pitää myös omalta osaltaan vastuussa saksalaisten siviilikohteitten terroripommituksista, mukaan lukien Dresdenin pommituksen.

Churchill hyväksyi myös Jaltan konferenssissa sen, että Neuvostoliiton Puolalta valtaamat alueet liitetään pysyvästi Neuvostoliittoon. Tällä toimenpiteellä hän myös hyväksyi Neuvostoliiton Puolassa tekemät terroriteot. Churchill hyväksyi myös Puolalle vastineeksi luovutetuilta alueilta pakkosiirretyille saksalaisille siviileille tehdyt terroriteot.

Syytetty Winston Churchill tuomitaan kuolemaan hirttämällä.

Seuraava syytetty:

Harry S. Truman: Yhdysvaltain presidentti toisen maailmansodan loppuvaiheissa.


Syytekohdat 1 ja 2. Oikeus toteaa, että Trumania ei voi pitää vastuullisena rikoksista rauhaa vastaan eikä hyökkäyssodan suunnittelusta.


Syytekohdat 3 ja 4: Trumanin käskystä pudotettiin atomipommi japanilaisiin Hiroshiman ja Nagasakin kaupunkeihin. Tekoa voi pitää anteeksiantamattomana sotarikoksena ja rikoksena ihmisyyttä vastaan, mutta oikeus ymmärtää sen hetkisen tilanteen. Normaalin, konventionaalisen sodankäynnin keinoin Japani ei olisi suostunut koskaan antautumaan. Yhdysvaltain armeija olisi joutunut tekemään maihinnousun Japanin pääsaarille ja valloittamaan maan. Japanilaiset eivät olisi antautuneet ja kyseinen operaatio olisi aiheuttanut niin Yhdysvaltain armeijalle kuin eritoten Japanin kansalle äärimmäisen mittaamattomia kärsimyksiä. Kahdella pudotetulla ydinpommilla Japani antautui ja näin ollen säästyi maihinnousun aiheuttamilta tuhoilta.

Oikeuden päätös: Vaikka Harry S. Truman päätöksellään käyttää ydinasetta aiheutti valtavia kärsimyksiä, hän esti päätöksellään vielä suuremmat, mittaamattomat kärsimykset.

Syytetty Harry S. Truman vapautetaan.

Hotelli Yrjöperskeleen yleinen näkemys näihin oikeudenkäynteihin: Sillä ei ole merkitystä, kuka oli oikeassa. Merkitys on vain sillä, kuka oli vahvempi. Jos Saksa olisi voittanut, nämä oikeudenkäynnit olisi käyty. Niitten lopputulos olisi varmaankin ollut vielä kovempi kuin huitsinnevadalaisen oikeuden. Ja silloin Suomessakin olisi vaikuttanut 1970-luvulla taistolaisten sijasta vakaumuksellinen natsiporukka, joka olisi mitään kyseenalaistamatta ihannoinut natsihallintoa. Veikkaan, että siinä natsiporukassa olisi ollut juuri se sama porukka, joka oli oikean aikajanan taistolaisporukassa. Totalitarismi löytää aina omat perskärpäsensä.