keskiviikko 17. huhtikuuta 2024

VIHREÄ HIRVIÖ VAATII LISÄÄ

Sehän oli se vasureitten Li Andersson joka pyyteli Mosk… eiku siis Brysselistä apua kun ei omat  paukut riitä. Nyt vihreät puolueena jatkaa sillä samalla linjalla ja haluaa riisua ne Suomen viimeisetkin itsemääräämisoikeuden rippeet. Tietysti siksi, että ne voisivat jatkaa Suomen talouselämän tuhoamista omaa utopiaansa tavoitellessaan. Vihreät ilmoittaa:

Vihreät antaisi EU:lle mahdollisuuden periä veroja EU-kansalaisilta niin, että unionin rahoitus ei olisi täysin riippuvaista maiden jäsenmaksuista, kuten nyt.

Vihreiden maanantaina julkistetun EU-vaaliohjelman mukaan unionin tulee pystyä perimään esimerkiksi ympäristöveroja, joiden määrään jäsenmaat voisivat vaikuttaa parantamalla ympäristönsä tilaa.

Koska EU:lle Suomi on Euroopan Takahikiän Perähikiä niin tällä ylimääräisellä verotuksella Suomen muuttaminen reservaatiksi etenisi jälleen. Vihreillehän se sopii, sillä Brysselissä ei välitetä tippaakaan Suomen olosuhteista. Ja vihreille tämä ei vielä riitä:

Kaikki verotukseen liittyvä vaatii nykyisin jäsenmaiden yksimielisyyden. Vihreät helpottaisivatkin tätä siirtymällä jäsenmaiden päätöksenteossa määräenemmistöpäätöksiin myös verotuksessa sekä sosiaali-, turvallisuus- ja ulkopolitiikassa.

Määräenemmistöpäätös tarkoittaa, että yksittäinen maa ei pystyisi jarruttamaan päätöksentekoa, kuten nyt esimerkiksi Unkari on usein tehnyt. Toisaalta Suomikaan ei pystyisi estämään itselleen epämieluisaa päätöksentekoa.

Eipä pystyisi niin ja sieltä Brysselin suunnasta on tullut jatkuvalla soitolla täysin järjettömiä ilmastodirektiivejä. Vihreät tietävät että Suomi – luokan kilteimpänä oppilaana – ei ole pannut niille juurikaan hanttiin ja vihreät haluaisivat viedä Suomelta sen viimeisenkin vaikuttamisen mahdollisuuden.

Vihreiden EU-vaaliohjelmassa lähdetään siitä, että EU:n on edelleen oltava kärjessä ratkomassa ilmasto- ja luontokriisiä. Kunnianhimon tasoa pitää puolueen mielestä nostaa ja varmistaa, etteivät tavoitteet vesity toimeenpanovaiheessa.

Vihreät, EU, ilmasto ja kunnianhimo samassa kappaleessa nostaa kylmät väreet tällaisen tavallisen raappahousujätkän selkäpiihin. Vihreille ei ole olemassa Suomea eikä suomalaisia. Ainoastaan niiden oma utopia. Ja mikäli sitä ei saada toteutettua omin voimin, niin sitten ruikutetaan apua siirtomaaisänniltä.

Ja vielä:

Vihreät linjaa ohjelmassaan, että EU-maiden ei tule tehdä kolmansien maiden kanssa sopimuksia turvapaikanhakijoiden pysäyttämisestä EU:n ulkorajoille eikä myöskään ulkoistaa turvapaikkaprosessia tai kansainvälisen suojelun tarjoamista kolmansiin maihin.

Suomennettuna: Lisää kehitysmaalaisia Eurooppaan.

Muistakaapa äänestää EU-vaaleissa. Eletään toivossa että vihreä hirviö putoaisi kokonaan.


37 kommenttia:

Professori kirjoitti...

Vihreät syntyi aikanaan ihan tarpeeseen. Sen kannalta valitettavasti Suomi on kuitenkin sen jälkeen korjannut kiitettävästi omia ympäristöongelmiaan eli esimerkiksi vesistöt ovat puhdistuneet siitä likaviemäritilasta, jossa ne olivat minun lapsuudessani, tehtaiden piipuista tulee hengityskelpoista ilmaa ja metsissäkin on tehty jo kymmeniä vuosia luonnon monimuotoisuutta lisääviä toimia.

Poliittisena puolueena Vihreiden on siksi pitänyt etsiä uusia argumentteja pysyäkseen...noh...jäsentensä leipäpuuna ja siksi se on kääntynyt yhä jyrkemmin äärivasemmistolaiseksi, wokeltavaksi ja federalistiseksi liikkeeksi, jolla ei ole suomalaisten hyvinvoinnille annettavaa sen enempää kuin Stalinilla oli venäläisille.

QroquiusKad kirjoitti...

Mitäpä näilläkään muuta tehdään kuin Euroopan Neuvostoliitoa valmistellaan.

Sen alkuperäisen menetys kun on ylisukupolvinen henkilökohtainen trauma:
Suuren ja Mahtavan menettämistä surevat sydänverellään myös monet viherkommunistitytöt, jotka syntyivät vasta toistakymmentä vuotta neuvostoimperiumin hajoamisen jälkeen.

Anonyymi kirjoitti...

Vihreä liike tulisi lakkauttaa ympäristölleen vaarallisena. Uhkaa kaikkea järkevää toimintaa yhteiskunnassa.

Mikkoselta voisi kysyä, joko ne hanhet osaa lukea kylttejä, mille pellolle ei saa laskeutua.

Tapsa vaan

Anonyymi kirjoitti...

En usko lainkaan, että toteutuessaankaan Suomen luontoreservaatti kestäisi kovin pitkään. Sikäli paljon on puuta, pohjavesiä ja kaivannaisia, että taistelussaan muita hirviöitä (esim. Kiina) vastaan EU ottaisi reservit käyttöön. Varsinkin silloin, jos suuryritykset pääsisivät lobbaamaan omien etujensa puolesta. Samoin hillitön väestöpaine vaatisi resurssien rippeetkin käyttöön. Mutta se nyt on viimeistään selvää, että vihreät ovat kommunistinen puolue - lippu on vain punaisen sijasta vihreä. Siinä yhdistyvät kaikki kommunismin piirteet: viha menestyjiä ja elämässään onnistuneita yksilöitä ja valtioita kohtaan ja kaiken jakamisen ja "yhteisöllisyyden" vaatimus, joka viime kädessä hävittää ylipäätään aktiiviset ja hyödylliset, ITSENÄISET yksilöt. Tähtäimessä on itämainen apatia ja toivottomuus, hirvittävä tulevaisuudenkuva, jonka tavoittelemisen motiiveja voi vain arvailla. Neljä selittävää pääteoriaa on esitetty: (1) jokin määrittelemätön salaliitto, (2) äärimmilleen venytetty utopistisuus, (3) laajasti levinnyt mielenterveyden häiriö, jossa sekaisin esim. masennusta, väkivaltaunelmia ja persoonan häiriöitä ja (4) päättäjien oman edun tavoittelu. Siinäpä ainekset, joiden pohjalta nykytilanteen "reseptiä" voi arvailla. Luetteloa voi jatkaa.

PS-lehdenjakaja

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Professorille, Qroquius Kadille, Tapsalle vaan ja PS-lehdenjakajalle & kiitos kommenteistanne.

Professori: Kävit osuvasti vihreitten historian läpi pähkinänkuoressa. Niinhän se on mennyt.

Qroquius Kad: En oikein usko että Suomen vihreät varsinaisesti tähtäävät Eurostoliittoon vaan eniten siihen että Suomi pysyisi niiden ikiomana leikkikenttänä.

Tapsa vaan: Jos vihreillä olisi eduskunnassa ehdoton enemmistö niin Suomi olisi kyllä kanttuvei.

PS-lehdenjakaja: Ihan hyviä huomioita.

Juhox kirjoitti...

Vaan mitä mieltä vihreiden vanhempi kaarti on tuollaisesta vaaliohjelmasta? Tarkoitan siis heitä, jotka ovat vuosikymmenet marssineet ydinvoimaa vastaan ja itkeneet rämeiden puolesta. Onko heillä jokin erityinen motiivi siirtää ruohonjuuritason kansanvaltaa ylikansallisille rakenteille, tai heikentää huoltosuhdetta sekä samalla kuluttamalla luonnonvaroja siirtämällä kehitysmaiden ylijäämäväestöä korkean hiilijalanjäljen pohjolaan?

Haavisto ja Soininvaara ovat ainoita vihreitä joita kannattaa kuunnella, ja nyt joku voisi kysyä heiltä rehellistä mielipidettä nykyisen puolue-eliiton vihervisioista. Internet on antanut lapsille ja lapsenmielisille liikaa valtaa yhteisiin asioihin.

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä meillä tehtiin kovasti töitä luontokappaleiden, vesistöjen ja ilmanlaadun puolesta ennen vihertävää liikettä. Jos vihreistä olisi kiinni, niin jokainen watti ostettaisiin Suomeen ”tuulivoimatuotantona” Saksasta. Vihreys tietenkin sopii maahanmuuttoon kuin nenä päähän, kun monella muslimimaalla vihreä on suorastaan lipun pääväri.
Stalin porukoineen tappoi ja siirteli vähemmistökansoja mielensä mukaan, mutta meillä vaan viedään tulevaisuuden toiveet ja kärrätään korvaavaa porukkaa maailman ääristä tekemään töitä, joita ei tarvitsisi tehdä.
Lienee vain ajan kysymys, kun meiltä kupataan myös vedet, koska jossain päin maailmaa voi olla jano.
surupuku

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Juhoxille ja surupuvulle & kiitos kommenteistanne.

Juhox: Ne varsinaiset ympäristöihmisethän häipyivät aikaa sitten enkä noita kahta heppuakaan kyllä noteeraa mihinkään.

surupuku: Pitkälti noin.

Vanha kyynikko kirjoitti...

Näistä vihreistä arvoista:Hesari pravdan toimittelija ja kameramies oli eksynyt kehä3:n ulkopuolelle,lähes venäjän rajalle kyselemään paikallisten mielipiteitä kaakonkulmalle sijoitettavan akkutehtaasta.Ei niin vihreenä luontoihmisenä en kannattanut hanketta,kun tarkoitus on pistää jätevedet puhdistamatta suomenlahteen.Ja mitä ilmeisimmin myös näin tulee tapahtumaan,pitäähän sähkörattaille saaha kotimaiset patterit.

Anonyymi kirjoitti...

Rajat auki, kaivokset kiinni!

Anonyymi kirjoitti...

Raappahoususää on tänäänkin Etelä-Suomea myöten.

Anonyymi kirjoitti...

Prof. kommentoi: "Vihreät syntyi aikanaan ihan tarpeeseen."

Minkä värisiä sammakoita sieltä proffan näppäimistöltä pomppiikaan!

Jos prof. tarkoittaa vihreää kansainvälistä liikettä, niin suosittelen kertausta googlaamalla itä-saksan romahtaminen ja vihreä liike. Se riittäköön linkiksi. Kansainvälinen vihreä liike ja Frankfurtin koulukunta eivät todellakaan syntyneet sellaiseen tarpeeseen, jota ihmiskunta olisi ollut vailla kehittyäkseen positiiviseen suuntaan.

Jos prof. tarkoittaa suomalaista "vihreät"-jotain, niin olisi mukava tietää, olisiko paskaiset joet ja muut saasteet jääneet siivoamatta ilman "vihreitä", mitä termi sisältääkään. Jäljelle jäivät saasteet, joihin voidaan lukea myös kommunistinen vihreä puolue. Vai tulivatkohan nämäkin tarpeeseen.

Ja Yrjö komppaa proffaa. Eihän blogisti blogistin silmää noki.

Anonyymi kirjoitti...

Mielenkiintoista on, miten vihreiden suhtautuminen EU:hun on muuttunut suorastaan laidasta laitaan. Mutta onhan EU:n luonnekin muuttunut.
Alkuvuosinahan Suomen vihreät suhtautuivat hyvin kriittisesti Suomen liittymiseen edes ETA:an, saati sitten EU:hun. Syynä oli pitkälti se, että EU saattaisi katsoa ympäristön suojelemiseksi tehdyt määräykset kaupan esteiksi ja vaatia niitä kumottaviksi. Sellaisia määräyksiä kun ei siihen aikaan annettu EU:n toimesta, mutta yksittäiset jäsenvaltiot saattoivat sellaisia säätää.
Ja kun kaupan esteiden poistaminen lisäksi merkitsi kansainvälisen kilpailun kiristymistä, uhkana oli, että muille näkökohdille kuten ympäristökysymyksille ei poliittisessa päätöksenteossa jäisi tilaa.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Vanhalle kyynikolle, Ano1:lle, Ano2:lle ja Ano3:lle & kiitos kommenteistanne.

Vanha kyynikko: Tästä akkutehtaasta en ole kuullutkaan. Olisko jotain linkkiä?

Ano1: Joo, ja motot romikselle.

Ano2: Ei ole kyllä keväästä tietookaan.

Ano3: Olen toki tietoinen vihreitten taustasta. Enempi kai tässä oli kyse siitä että tuolloin aikanaan vihreitä saattoi sanoa ympäristöpuolueeksi. Nykyisinhän se on valvonta- ja kärsäntyöntämispuolue.

Thorvald Eskilinpoika kirjoitti...

Ano on oikeassa siitä että siinä vaiheessa kun vihreä liike lähti ylipäätään kehittymään, eli kai Koijärveä suunnilleen pidetään sen alkuna, oli tuo Proffan mainitsema työ vesistöjen yms. suhteen jo aikaa sitten tehty ja luonto lähtenyt puhdistumaan. Siihen ei vihreää liikettä tarvittu, olikohan kukaan heistä edes mukana yksilönä tuossa aiemmassa, en usko. olivat liian nuoria. Sen suuren työn tekivät ihan muut.

Mutta toisaalta tuolloin Koijärven aikaan ja sen jälkeen jonkin aikaa vihreät olivat vielä ympäristöliike, suunnilleen kymmenen vuotta siitä. Silloin minäkin harhauduin äänestämään heitä, mutta tulin järkiini yhden kerran jälkeen. Tajusin heidän olevan stalinistien perillisiä ja totalitaristeja. Ihan riitti kun kuunteli oikeasti mitä he sanoivat. Ja siitään heidän hommansa on mennyt yhä hullummaksi huippunaan tämä nykyinen intersektionaalisuus ja tuo vaaliohjelma. Sinällään tuo vaaliohjelmahan on mainio, siinähän he julistavat kirjallisesti olevansa totalitaristeja ja Suomen vihollisia kaikille jotka vain osaavat lukea ja ymmärtävät lukemansa edes auttavasti.

-TR- kirjoitti...

Saksassa vihreät ovat vielä fanasttisempia. Siellä vihreillä onkin kansan suussa lempinimi grüzi. Se on tietenkin sanaleikki.

Anonyymi kirjoitti...

Onko roskan laivaaminen Italiasta Suomeen poltettavaksi vihreää. Varsinkin kun Italiassa ei olla turhannuukia mitä roskiin dumpataan. Ja mitä se laiva polttaa?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Thorvald Eskilinpojalle, TR:lle ja Anolle & kiitos kommenteistanne.

Thorvald: Samoja havaintoja. Sinänsä Suomea ei käsittääkseni koskaan voinut pitää sellaisena ympäristökatastrofina kuin esmes sen ajan Neuvostoliittoa.

TR: Sanoisinko että osuva lempinimi.

Ano: No ei kovin vihreää. Samalla kun Suomessa ei saisi käyttää kotimaista turvetta.

Kissamies kirjoitti...

Kaikki radanvarsikaupunkeihin koppeihin asumaan, hopihopi.
https://twitter.com/weirddalle/status/1780858552086827429

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, kissamies. Aikamoinen tilaihme. Jos tuollainen on oikeasti olemassa. Toisaalta Hong Kong, Japani ja Korea ovat pullollaan suurinpiirtein tuon kokoisia koppeja. WEF muuten varmasti tykkäisi tuosta.

Anonyymi kirjoitti...

Tervehdys pitkästä aikaa. Olen tässä ollut hiemna paitsiossa maailamanmenosta ja nyt lueskellut näitä Ykän juttuja näin "jälkijunassa". Tähän viimeisimpään, tänne meidän kulmalle (Haminaan)kaavailevat sitä akkulitkutehdasta. Se kyllä sopisi kun näiltä nurkilta se toinen liemiä tuottava teollisuus eli sellunkeitto ja paperinteko loppui. Yhtä lailla nekin lietkut dumpattiin tuonne mereen, että ei sen puoleen. Nyt vain tulisi ehkä erilaisia liemiä, mene ja tiedä. Kaipa ne osattaisiin puhidistaa paremmin jos ja kun niin haluttaisiin?
Töitä tänne kaakonkulmalle tarttee saada, muitakin kuin vokkivahteja.
Huru-ukko

Joppos123 kirjoitti...

Edelleen kannattaa muistaa missä, miksi ja keiden kätilöimänä syntyi "vihreä liike".
Kätilöt ovat hävinneet mutta pyhä tavoite on edelleen sama. Koko länsimaailman tuhoaminen, se tavoite voi hyvin.
Ennen oli sumuverhona neukkulan rauhantahto ja rauhan ydinaseet. Nyt sumuna toimii luonnonsuojelu mistä vihreät eivät ymmärrä yhtään mitään.
Vihreät ovat maanpetoksillinen äärijärjestö joka pitäisi kieltää.
Jos niillä olisi absoluuttinen valta niin alkaisi kansanmurha samantien.

QroquiusKad kirjoitti...

Mitäpä ihmettelemistä Saksan virheiden fanaattisuudessakaan on:
mistä muualtakaan ne DDR:n raivotautisimmat kommunistit olisivat voineet löytää uuden poliittisen kodin Lännen tuhoamiseksi?

Anonyymi kirjoitti...

Japani sentään ei suuremmin ole ottanut kehitysmaalaisia sinne asumaan, eikä paljoa muitakaan. Tietävät että väkiluku tulee laskemaan ja sitä myöten kokonais-bkt samaten, mutta ehkä he katsovat että yhteiskunnallinen eheys on tärkeämpi asia kuin edellämainittujen väkisin pönkittäminen.

Anonyymi kirjoitti...

Vihreän energian pakkolunastusdirektiivi tulossa eduskunnan käsiteltäväksi, lukee YM:n sivuilla. Tästäkin hauskuudesta saamme kiittää edellisen hallituksen erinomaista taitoa vaikuttaa EU:n päätöksentekoon.

Eli heinäkuusta lähtien tuulivoimayhtiöiden ei tarvitse neuvotella maanomistajan kanssa, ne voivat suoraan pakkolunastaa tarvitsemansa maat. Fingridille maita rahaa vastaan lahjoittaneet tietävät, minkälaisista hehtaarihinnoista silloin puhutaan.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Huru-ukolle, Joppos123:lle, Qroquius Kadille, Ano1:lle ja Aano2:lle & kiitos kommenteistanne.

Huru-ukko: Olinkin hieman huolissani sinusta. Onneksi olet vielä mukana. Ja joo, ihmiset tarvitsevat työpaikkoja. Yleensäkin nuo ympäristöhommat hoidetaan nykyisin paremmin.

Joppos123: Eiväthän ne nykyiset vihreät sinänsä KGB:n perillisiä enää ole. Lähinää länsimaisia muodinmukaisia idiootteja ja egonsa ruollijoita. Yhtä lailla vaarallisia kuitenkin.

Qroquius Kad: Ovatko muuten historiantutkijat tutkineet tuota kovinkaan hyvin? Tutkittavaa olisi.

Ano1: Japanilaiset ovat varsin fiksuja.

Ano2: Tuohan on suoranaista totalitarismia.

Joppos123 kirjoitti...

Ykä. Eivät suoraan ole KBG:n jälkeläisiä mutta tavoitteet ovat ihan samoja.
Se vaan on iskostunut niiden takaraivoon. Läntinen maailma pitää tuhota.
Islam on noille omassa mielessään pelastus.
Ryssää ne jo vähän pelkäävät kun tasan varmaa, että ryssä tappaisi ne samantien.
Islamia ne eivät vielä ymmärrä pelätä vaikka siinäkin niiltä menisi henki.
Lapsenuskoisia idiootteja koko porukka.
En vain voi ymmärtää sakkia joka hurraa oman kuolemansa puolesta.

Anonyymi kirjoitti...

Huomasitteko ylen uutisen koskien miesten tasa arvo ry:n saamaa 670 000 euron rahoitusta? Hirveä ulina. Entäpä siirtolais instituutin lässytykset, koskien kaivattuja tiukennuksia maahantunkeutumiseen?

Anonyymi kirjoitti...

Korjaan 630 000 euroa.

Anonyymi kirjoitti...

Minusta kertoo paljon, että heti kun miehet/isät saavat jotain tukea, se ei käy. Ei se ole miehellä/isälläkään helppoa nykymenossa.

QroquiusKad kirjoitti...

Mitenpä johonkin maahantunkeutumiseen voitaisiin edes puuttua, kun suomalaisen miehen asema omassa maassaan on niin surkea, että pitää anella naisilta taskurahaa?
Mehän OLEMME aivan kuin ne mainosten isät, jotka perheen naisväki on ajanut koirankoppiin asumaan ja vesisateeseen hyikyilemään.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Joppos123:lle, Ano1:lle, Ano2:lle ja Qroquius Kadille & kiitos kommenteistanne. Tästä miesten tasa-arvosta Nils-Aslak postasi sen verran osuvasti että ei minulla ole paljoa lisättävää:

https://rodionr.vuodatus.net/lue/2024/04/naiset-hallitsevat-suomea

Anonyymi kirjoitti...

Tästä olen kirjoittanut ennenkin, mutta enpä malta olla piruilematta siitä taas. Pari vuosikymmentä sitten julkisuudessa sosiaalisesti voimaantuneet naiset (kukapa se kissan hännän nostaa, jos ei kissa itse) paasasivat siitä, että kun päättäviin asemiin saadaan enemmän naisia, niin jopa alkaa asiat luistaa! Kuinkas sitten kävikään? Ojasta allikkoon on menty ja yleistäminenkin on epäviisasta, mutta täytyy todeta, että PS:llä on vahvoja ja järkeviä naisia, jotka peittoavat monet miehet ja mekkoeinarit mennen tullen. Ehkä toivoa vielä on, ellei elintärkeitä uusia lakeja RKP ja vihervasemmisto torppaa niitä eduskunnassa.

Ja ilman muuta äänestämään EU-vaaleissa. Jos ei muuten niin maanpettureiden kiusaksi.

Rouva Ano

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Anolle ja Rouva Anolle & kiitos kommenteistanne.

Ano: Joo, Paloheimo oli yksi niitä joka näki mihin suuntaan vihreät ovat menossa.

Rouva Ano: Täysin totta ja tästä kannattaa kirjoittaa enemmänkin.

QroquiusKad kirjoitti...

Viime vuosituhannella kaikui mantra, jossa hoettiin kuinka Suomessa seksirikostuomiot ovat naurettavan lepsuja koska tuomarit olivat miehiä;
kunhan saataisiin naistuomareita, alkaisivat tuomiot koventua!

Mantra vain jatkui ja jatkui fempsojen hoksaamatta, että olihan niitä naistuomareita ja paljon.
Niinpä katsottiin millaisia seksirikostuomioita eri sukupuolia (joita on vain kaksi) edustavat tuomarit langettivat ja voihan rähmä:

miestuomarit langettivat seksirikoksista kautta linjan ankarampia tuomioita kuin naiskollegansa.
Siinäpä miettimistä, miten näin oli ja on todennäköisesti on edelleen;
mikäpä sen olisi muuttanut.

Anonyymi kirjoitti...

Japanista puheenollen, eivätkö he juuri ole ottamassa melkein miljoonaa nigerialaista vierastyöläistä työvoimapulaa paikkaamaan? Taitaa korkean luottamuksen yhteiskunta joutua aivan uudenlaisen paineen alle sielläpäin.

QroquiusKad kirjoitti...

Tietääkseni Japanin ottamat vierastyöläiset eivät jää sinne loisimaan ja pahojaan tekemään, koska heillä on työviisumi vain yhtä työkeikkaa varten ja sen päätyttyä maasta pois.