Monday, March 26, 2012

NIMELLÄ JA NIMIMERKILLÄ

Törmäsin uutiseen, jonka mukaan tietty yksityishenkilö on tehnyt poliisille ilmoituksen Hommafoorumista. Tämä johtuu siitä, että Hommaforumilla on kovasti kuittailtu erään 15-vuotiaan typsyn kirkasotsaisuudesta, josta hän on saanut kerrassaan rasisminvastaisen palkinnon. Asiasta on uutisoinut Kansan Uutiset (enpä olis millään arvannut) ja se muistaa taivastella sitä, että kuittailut on esitettu nimimerkillä.

Noin alkuun tietysti voisin todeta, että maassamme on mielenkiintoinen tilanne. Minkä tahansa - iästä riippumatta – henkilön joka haluaa mukaan suvaitsemisteolliseen koneistoon väitteet itsensä, tuttavien tai ventovieraitten kohtaamasta rasismista julkaistaan mediassa toteennäytettynä jumalansanana. Samaan aikaan kun tiettyjen maahanmuuttajaryhmien tekemät – oikeasti toteennäytetyt – rikokset mitätöidään nollaksi sillä perusteella, että jonkun tilastotutkijan mielikuvituksessa pyörii kymmeniä tuhansia ihanvarmaantehtyjä mutta ilmoittamatta jätettyjä rikoksia. Raiskaavat-han.

Kerkesinpä itsekin asua Helsingissä pitkään jo tämän kulttuurillisen rikastuksen aikana ja onhan mulla siellä tuttuja vieläkin, ja väittäisin, että han-suomalaisten suhtautuminen ns. edistyksellisiin maahanmuuttajaryhmiin on se, että niille ei puhuta, eikä edes katsota. Tämä lähinnä siksi, että han-suomalainen välttää sillä hankaluuksia. Metodihan on ollut äärimmäisen toimiva erään Suomessa jo pitkään asuneen vähemmistöryhmän kohdalla.

Vaan nykyisinhän rasismiksi riittävät eleet ja ilmeet tai jopa eleitten ja ilmeitten puuttuminen.

Mutta itse asiaan. Eli näihin hirveisiin nimimerkkeihin, joista nyt yritetään päästä kovasti eroon ja joitten käyttö on julistettu raukkamaiseksi puskista ampumiseksi. Niin minä, kuin monet kovasti arvostamani blogikirjoittajat käyttävät nimimerkkiä. Minulla ei ole asiassa edes vaihtoehtoa. Jos minä ryhdyn kirjoittamaan nimelläni, ts. tulen ulos nuivasta kaapista, niin minut savustetaan ulos sekä työstäni että koko alalta ja sama tulee tapahtumaan vaimolleni.

Minun kohdallani asian varmistaa se, että sen lisäksi, että olen kyseenalaistanut monikulttuurisuuden ihanuuden, olen syyllistynyt synneistä vielä suurempaan, eli olen kyseenalaistanut julkishallintokoneistomme erehtymättömyyden ja vielä väittänyt julkishallinnon unohtaneen sen, mitä varten se on yleensä perustettu ja sillähän jo varmistaakin itselleen iäisyyspaikan virkamiesten helvetissä.

Joku voisi tietysti tuumia, että ookkonää varma, että näin tapahtuu, ja siihen vastaan että ookkonää varma, että mun kannattaa ottaa riski. Painostus irtisanomiseen tulee suunnasta ylhäältä alas, eikä kukaan laitosjohtaja ota riskiä siitä, että tukisi julkisesti rasistiseksi demonisoitua henkilöä, vaikka tämä olisi hoitanut työnsä kuinka hyvin ja epäpoliittisesti hyvänsä.

Sinänsä suvaitsemisteollinen koneistomme ei ole ajatellut tätä nimimerkkiasiaa ihan loppuun. Edes omalta kannaltaan. Sillähän olisi pyrkimys siistiä ainakin suurimpien medioitten keskustelupalstat, mutta koneistohan tarvitsee vähintään kerran kuukaudessa jonkun humalapäisen poskensoiton aiheuttaman caustin voidakseen hakea oikeutusta olemassaololleen.

Meillä miettii niin poliitikot, viranomaiset kuin mediakin, että kuinka nimimerkkien käyttö saadaan loppumaan. Viisaampaa olisi ehkä miettiä sitä minkä takia tässä maassa eivät ihmiset uskalla kirjoittaa omalla nimellään.

*

Lisäys 030412:

Nimimerkki Jussin asiaan liittyvä huomio oli sen verran hyvä, että lisätään se tähänkin:

Tuossa lenkillä tänään tuli mieleen, että nimimerkillä kommentoinnilla ja lehdistön lähdesuojallahan ei oikeastaan ole paljoakaan eroa. Jälkimmäisessä tapauksessa tämä niin sanottu puskista huutelu hoidetaan vain hieman kömpelömmin välimiehen kautta.

Tässä mielessä on sitten erikoista että ainoastaan tähän ensimmäiseen tapaan haluttaisiin puuttua. Ymmärrän kyllä toisaalta että kulttuurieliittiämme harmittaa kun tässä vaihtoehdossa ei pääse tuohon väliin moderoimaan ja värittämään juttuja.

Wednesday, March 21, 2012

ANTERO LÄRVÄNEN JA ERÄS KANSLIAPÄÄLLIKKÖ

- Hyvää päivää, hyvät kuulijat. Täällä Antero Lärvänen Huitsinnevadan paikallisradion ja Huitsinnevadan Paikallisdemokraatin yhteislähetyksessä. Aiheenamme on tällä kertaa ehdotus nimimerkkien käytön kieltämisestä ainakin suurimmilla keskustelupalstoilla. Vieraanamme on sisäasiainministeriön kansliapäällikkö Ritva Viljanen. Rouva kansliapäällikkö, hieman kyllästyneenä voisi todeta, että eihän tätä asiaa olekaan ehdotettu ainakaan viikkoon. Mistä tämä avautumisenne tällä kertaa?

- Niin no, onhan yksi syy tietysti jatkuva muistuttamisen tarve, sillä vakavin vihapuheen muoto on tietenkin se, joka sisältää edistyksellisten viranhaltijoitten ja meitä ideologisesti tukevien henkilöitten urakehityksen ja ideologisen uskottavuuden kyseenalaistamista faktapohjiin vedoten propagandistisessa tarkoituksessa. Meistähän tässä on kyse, ja maahanmuuttajat ovat meille lähinnä tarvittavaa bensaa koneessa. Onneksi viimeaikaisessa keskustelussa tämä onkin varsin laajalti pantu merkille. Mutta tämä ihan muistutuksena, jota aina tarvitaan. Varsinaisesti tällä kertaa oli kyse niin sanotusta kaksisuuntaisen uhkailun kokeilusta.

- Tarkoitatteko tuota vertausta perheelliseen virkamieheen?

- Sitäpä hyvinkin. Sanamuotoa pähkäiltiin ministeriössä urakalla ja omasta mielestänikin siitä tuli varsin hyvä. Kun sanotaan että ”tiedän, että moni perheellinen virkamies miettii jo tarkasti julkisuuteen astumista ja haastattelujen antamista, jos lopputuloksena on vihan ryöppy niskaan”, niin siinähän voidaan aina vedota meitä tukevien virkamiesten ja heidän perheittensä turvallisuuteen, vaikka kyllähän tyhmempikin käsittää, mistä tuossa on kysymys. Siinä saimme selkeästi viestittyä virkakoneistomme edustajille, että pitävät joko lärppänsä kertakaikkiaan ummessa tai jos sen aukaisevat, niin suoltavat virallisen tiedostavaa epistolaa, tai muuten ei hyvä heilu.

- Ja me voimme myös mainiosti kiistää uhkailumme vedoten siihen, että jossain facebookissa on ihan oikeasti puhuttu rumia. Emmehän me mitään tyhmiä ole, totta kai me tiedämme että kyse on ihan samasta ilmiöstä kuin siinä, että kaksi heppua mutisee kaljabaarissa humalapäissään, että ”sekin retku joutais saada niin turpaansa, että pipa lentäis Tammerkoskeen”, eivätkä ne mitään kuitenkaan tee. Mutta piruakos antoivat meille noita täkyjä facebookissaan. Totta kai me niitä käytämme. Ja pakkohan meidän on, kun ei meillä oikein muuta ole. Tuo ”vihan ryöppy” oli muuten mielestäni terminä erittäin onnistunut, sillä siitähän tulee mieleen vähintäänkin rypälepommitus, vaikka eihän se tarkoita yhtään mitään.
- Eli tämänkertainen ehdotus nimimerkkien kieltämisestä sisältää selvää uhkailua silkkihansikkaassa?

- Ja totta munasarjassa sisältää. Kun varsinkaan suorittavan tason virkamiehistöä ei valitettavasti voi valita poliittisin perustein, niin joku rotihan niille kumminkin on keksittävä. Ei kyse ole siitä, meneekö virkakoneistossa asiat perseelleen, vaan siitä, ettei siitä pidä mölistä ääneen. Nykytilanteessa virkamiehethän voivat netissä puhua mälkyttää anonyyminä ihan mitä törkeyksiä hyvänsä ja Herra nähköön vielä pahempaa eli laukoa totuuksia, ja eihän se semmonen käy päinsä.
- Mutta ehdotuksenne vaikuttaa sinänsä varsin hampaattomalta, sillä eihän nimimerkkien kieltämistä voi toteuttaa ulkomaisilla palvelimilla sijaitsevilla keskustelufoorumeilla.

- No ei tällä hetkellä, mutta kyllähän ministeriön teknoheput pähkäilevät sitäkin asiaa ihan tosissaan. Mutta tässä onkin kyseessä alustava mielialan muokkaus yleensäkin anonyyminä kirjoittamista vastaan. Sisäministeriöhän suunnittelee yhdessä tiettyjen edistyksellisten järjestöjen kanssa asiaan liittyvää tempausta syssymmällä. Sen nimeksi tulee ”Internetin Vastuuviikko”, jonka aikana ihmisiä kehotetaan ilmiantamaan julkisuuteen esimerkiksi Hommaforumin nimimerkkejä ja blogikirjoittajia. Viikon iskulauseita ovat mm. ”Sosiaalinen media – yhdessä suut supussa”, ”Eri nimet – yksi mieli”, ”Turvatkaamme vastuullinen ja rajoittamaton sananvapaus sitä vastuullisesti rajoittamalla” ja ”Harkitsematon sanasi voi aikaansaada uuden Breivikin”. Tämäkin kampanja on tietysti vain osa suurempaa tavoitetta.

- Mitä tavoitetta kansliapäällikkö tarkoittaa?

- Niin kuin toimittaja tietää, niin henkilökohtainen on poliittista ja tässä tapauksessa poliittinen on henkilökohtaista. Minähän olen töissä määräaikaisessa pestissä ja se loppuu pian. Pakkohan minun on itsestäni meteliä pitää, että saisin turvattua itselleni jonkunlaisen pomopestin, ja mielellään yhtä hyvän kuin nykyinen on. Ei kai tässä nyt helvetti soikoon enää miksikään maahanmuuttoviraston asiakaspalvelujohtajaksi alennuta. Tarjan aikaan ei olisi ollut mitään ongelmaa, kyllähän se olisi omistaan huolen pitänyt, mutta tuosta Niinistön juuttaasta ei ole ollenkaan takeita. Mistä sen tietää, että ministeriöitten jouto… anteeksi, johtoväkeä jatkossa värvätäänkin hyväksi todetun poliittisen ja genitaalisen luotettavuuden sijasta joillakin tylsillä osaamisperusteilla. Siinähän pitkässä juoksussa päädytään vakaan ja vastuullisen yhteiskunnan sijasta jonkinlaiseen osaamisen diktatuuriin ja kai toimittajakin ymmärtää, mitä se tarkoittaa?

- Itse asiassa taidan hyvinkin ymmärtää. Rouva kansliapäällikkö, kiitän Teitä haastattelusta. Täällä Antero Lärvänen, Huitsinnevadan paikallisradio. Jaahah, äänimiehet. Eiköhän lähdetä Lällävedelle etsimään hyväksi todettua mallaspohjaista luotettavuutta?

- Joo, ja ihan anonyyminä!

Monday, March 19, 2012

VANHA HALLITUKSESSA VALITTAA

Hotellin respassa törmättiin aina valppaan Mediaseurannan kautta (kiitos taas Roopelle) uutiseen, jossa ilmoitettiin kolmasti kirkastetun ulkoministerimme Erkki Tuomiojan jyrähtäneen persuille ja jyrähdyksen aiheena oli (tosi omaperäistä muuten, miksei kukaan ole keksinyt tuota ennen) se, että lähes puolet perussuomalaisten eduskuntaryhmästä kuuluu järjestäytyneeseen muukalaisvihaa harjoittavaan falangiin.
Näin äkkiseltään voi todeta, että tämä pelottava falangi näyttää vain kasvavan kasvamistaan, sillä eikös niitä ollut vielä äskettäin vajaa kymmenen. Luonnollisesti sitten Verkkouutiset hieman vielä lisää äärioikeistolaisten määrää ja otsikoi aiheessaan että persujen eduskuntaryhmästä on äärioikeistolaisia puolet, mutta siitä sinänsä viis, sillä lukijakin on hyvin perillä miten Suomessa uutisia tehdään. Tietysti tässä uutisointitavassa on pieni riski siihen, että kun oikein vauhtiin päästään, niin jossain vaiheessa uutisoidaan että 103% persujen eduskuntaryhmästä on äärioikeistolaisia.

Erkki Tuomioja on varsin merkittävä mies myös minulle, sillä hänessä oikeastaan tiivistyy kaikki se, miksi olen nimenomaan entinen demarien äänestäjä, enkä usko olevani ainoa kokemusteni kanssa. Yksi asia, joka ajoi minua pois demareista jo aikaa sitten on Tuomiojan ylimielinen besserwisseröinti. Demarithan ovat kamppailleet jo pitkään laskevien kannatuslukujen kanssa, mutta siellä ei ole hoksattu kysyä ihmisiltä, että mikä se on, kun sanomamme ei miellytä.

Sen sijaan Erkki – demarien voimahahmona – päättelee ominpäin meidän puolestamme äänestyspäätösten syyn, eli perussuomalaisten vaalimenestyksen takana ei kuitenkaan ollut maahanmuutto- tai EU-kysymykset. Sen sijaan, tulos oli reaktio kasvaviin tuloeroihin ja palveluiden yksityistämiseen. Ainakin minulle maahanmuutto- ja EU-kysymykset olivat suurin syy äänestää persuja, väitti Erkki mitä hyvänsä, enkä nyt äkkiseltään keksi miestä, jolla olisi elämässään vähemmän kosketuspintaa demareista persuihin siirtyneisiin äänestäjiin.

Myös yksi suurimmista syistä demareista vieraantumiseeni on ollut Tuomiojan ja hänen hengenheimolaistensa keskiaikaisen pappismiehen asenne. Tämä pappismieshän osasi luetella kyllä sen, montako miljoonaa demonia ihmiskuntaa kiusasi, mutta ei osannut kyllä varsinaisesti löytää sitä ensimmäistäkään. Samoin Erkki kiilapoikineen osaa selittää kuinka äärioikeisto Suomessa levenee ja laajenee, mutta nämä heitot jäävät aina ajatuksen tasolle. Missä se äärioikeisto loppujen lopuksi on? Keitä he ovat? Onko esmes tämä blogi äärioikeistolainen? Millä se perustellaan äärioikeistoksi? Onko Octavius äärioikeistolainen? Onko Jaska Brown? Tapio Tuuri? Tai mainio metallimies VonPee? Ennen kaikkea millä perusteella äärioikeistolaisuus ilmenee perussuomalaisten eduskuntaryhmässä? Silläkö, että Tuomioja sanoo niin? Onko joillakin ihmisillä yksinkertaisesti oikeus tuomita ihmiset äärioikeistolaisiksi? Ja kuka sen oikeuden heille antoi?

Tähän mennessä sen voi kai määritellä tuomiojalaisittain siten, että jos ihminen ei halua, että tänne varta vasten tuodaan jotain jota ei haluttu, ei tarvittu, ei pyydetty, joka maksaa tuhottomasti, josta ei ole mitään hyötyä ja joka on edustettu tietyissä rikostilastoissa varsin mukavasti, hän on luonnollisesti äärioikeistoa.

Tässä vaan olisi demareilla miettimisen paikka. Tavallinen demareista irtaantunut äänestäjä kun on helposti tuon määritelmän mukaan äärioikeistolainen, ja määritelmä sopii myös moniin demareita vielä äänestäneisiin. Entisenä demariäänestäjänä voin helposti todeta, että demarieliitti ei halua kuunnella omia äänestäjiään, vaan vaatii äänestäjiään omaksumaan demarieliitin yleismaailmaahalaavan linjan, eikä välttämättä ymmärrä, että tavallisen demariäänestäjän ajatukset eivät pyöri jatkuvasti yleismaailmallisessa solidaarisuudessa, vaan ihan omaan perheeseen liittyvissä arkisissa asioissa.

Vanhana vasemmistolaisena ja vieläkin jonkinlaisena ottokivivuorelaisena sosialidemokraattina minua suorastaan säälittää demarijohdon tilanne. Heidän kun pitäisi edustaa ja kerätä ääniä sellaiselta kansanryhmältä, jota he eivät enää tunne. Ja vasemmistoaateliston äänestäjistään vieraantumisesta yksi elävimpiä esimerkkejä on Erkki Tuomioja.

Lukija saattaa tietysti todeta, että jätkähän on käsittänyt asian ihan väärin, ei se tollai mene. Mene ja tiedä, piru vie vaikka sitten olisinkin. Mutta kun kattoo demareitten jatkuvaa alamäkeä, niin en liene sitten ainoa, joka on ymmärtänyt asian väärin. Me kun olemme äänestäjiä, ja äänestäjä tekee päätöksensä kokemuksensa pohjalta, ja toisin kuin demarieliitti ehkä ajattelee, äänestäjä osaa tehdä päätöksensä ilman ammattimaista poliittista ohjausta.

Ehkä demarieliitin pitäsi ruveta miettimään, kuka onkaan loppujen lopuksi ymmärtänyt asioita väärin. Tietysti SDP:ssä tapahtuu asian tiimoilta pieni havahtuminen aina siinä vaiheessa, kun puolueelle pitää valita uusi puheenjohtaja. Silloinhan puheenjohtajaksi kelpaa ihan kuka tahansa, kun se vaan ei ole Tuomioja. Että kai siellä puolueen takaraivossa joku järjen muistijälki elää. Tietysti jos puolueessa olisi selkärankaa, se olisi aikaa sitten antanut hepulle kalossinkuvan persuuksiin ja passittanut johonkin yliopistoon kirjoittamaan miljoona sivua hyvää sosialismin käytäntövapaata teoriaa.

Tämän jälkeen puolue olisi koonnut Tuomiojan kootut besserwisseröinnit, tehnyt siitä kirjasen, nimennyt sen ”Ei Näin” ja lähettänyt kirjasta puolueen piirijärjestöille huomattavia määriä ja vielä hieman enemmän.

Vaan siinä selkärangassa on tainnut jo kauan aikaa olla parantumaton luumätä. Yhtä kaikki, itsensä kovin Tuomiojan näköiseksi tuunannut SDP on saanut ainakin mulla henkilökohtaisesti aikaan sen, että aikanaan aikamiehenä demareille annetut äänet nolottavat minua enemmän kuin ajatus siitä, että menisin ja pissisin vajaa viiskymppisenä heppuna sähköpaimeneen. Siihen lorottaessanihan tekisin jäynää ainoastaan itselleni.

Sunday, March 11, 2012

TYÖPAIKAN KYINEN PELTO

Lukija ei varmaankaan ole voinut välttyä uutiselta, että AKT:ssä kuohuu, ja nyt selvitellään sitä, onko kiusattu ja ketä ja kuinka paljon. Asiaan itseensä en pysty kommentoimaan mitään, kun en ole ollut kärpäsenä katossa katselemassa. Toivon lähinnä sitä, että asiassa löytyy oikeutta sille, jolle se kuuluu.

Noin henkilökohtaisesti minua jurppii, että työpaikkakiusaaminen ei ole uutinen, ennen kuin se kohdistuu johonkin nimekkääseen henkilöön. Tavallisia rivikansalaisia sen sijaan saa rääkätä kaikessa rauhassa, eikä koira perään hauku. Oma alani, eli sosiaaliala kunnostautuu näissä rääkkäystalkoissa vallan verrattomasti, ymmärtääkseni ainoana edellä ovat seurakunnat.

Olen jo varsin pitkän urani aikana törmännyt melko törkeisiin tapauksiin, ja kokemani pohjalta voin todeta (ainakin sosiaalialaa koskien), että kiusattu häviää aina. Niin ei pitäisi olla, mutta niin valitettavasti on.

Alanihan on naisvaltainen, ja kiusaamistapauksissa on yleensä asetelma nainen naista vastaan ja naisethan osaavat olla toisilleen äärimmäisen julmia. Kiusaaminenhan tapahtuu työryhmissä, joissa on max 10 työntekijää. Yleensä primus motorina on 2 – 3 naista, yleensä osaston vastaava plus yksi tai kaksi uskollista apuria. Näillä ihmisillä on samanlainen tutka kuin koulukiusaajillakin eli kyykyttämisen kohteeksi otetaan ihminen, joka ei tarpeeksi räväkästi pysty puolustamaan itseään, ja tätä ihmistä aletaan savustaa osastolta pois kaikin mahdollisin keinoin. Muu työryhmä alkaa pikkuhiljaa tukea kiusaajia, ei ilkeyttään, vaan siitä pelosta, ettei joudu itse kiusattavaksi.

Työni on ihmissuhdetyötä, ja tämän alan työntekijälle kehittyy väkisinkin asiaan liittyvää pelisilmää. Sitä voidaan käyttää hyvään, mutta yhtä lailla myös pahaan, ja asia realisoituu silloin, mikäli kiusattu perääkin oikeuksiensa perään. Silloinhan asiasta tietysti pidetään palavereita, ja koska alallamme osataan selittää ihmisten väliset asiat ympyrästä neliöiksi, niin siinä tilanteessa kiusatulle ilmoitetaan monin mahdollisin sanankääntein se, että kiusattu puhuu läpiä päähänsä ja on kuvitellut koko asian, ja mikäli osastolla jotakin ongelmaa on, se on kiusattu itse, eikä kukaan muu.

Ja valitettavasti asiaa puntaroiva laitoksen johto menee helposti kiusaajien taakse, vaikka faktat olisivat kiusatun puolella. Syy on inhimillinen, joskaan ei hyväksyttävä. Johdolle on helpompaa heittää yksi ihminen susille, kuin ryhtyä vääntämään kättä kokonaisen työryhmän kanssa. Lastensuojelulaitoksen johtajilta vaaditaan ylempi korkeakoulututkinto. Heiltä ei vaadita kurssia aiheesta ”kuinka pannaan jämäkästi ruotuun toisiaan kohtaan perseilevät työntekijät”.

Yhtä kaikki, lopputulos on se, että kiusattu häviää, ja häipyy takavasemmalle johonkin muuhun työpaikkaan (mikäli sellaisen löytää), mikä olisi tietysti ollut viisaampaa jo alunperinkin. Ja pian huomataan, että kyseisellä osastolla onkin kiusaajien hampaissa jo joku uusi ihminen, jota aletaan savustaa ulos. Sairas työyhteisö tarvitsee syntipukin.

Miksi sitten yleensä kiusataan?

Kai syynä on se, että jotkut ihmiset yksinkertaisesti ovat sadisteja. He nauttivat siitä, että saavat toisille aikaan mielipahaa. Lisäksi kiusaajissa on paljon esimiehiä, ja kaipa heillä on kyseessä jonkunlainen huumaava vallantunne, kun he voivat kyykyttää toisia. Mikä ainakin omalla alallani on sinänsä säälittävää, sillä jonkun lastensuojelulaitoksen osaston vastaavan valtaa voi ihan rauhassa verrata minkä tahansa nakkiputkan vuorovastaavan valtaan, eikä siitä vielä kenellekään pitäisi nesteen kihahtaa nuppiin, mutta mikäs minä olen ihmismielen saloja selvittämään.

On hyvä muistuttaa, että alallani on paljon ihmisiä, jotka hankkivat sisältöä elämäänsä ja ruokaa egolleen rääkkäämällä kollegoitaan, ja näitten samojen ihmisten vastuulle laitetaan huostaanotettujen lasten ja nuorten kasvu ja kehitys. Ei varsinaisen hyvää mainosta sosiaalialalle. Meillehän sijoitetaan täysin arpapelillä lapsia ja nuoria, ja silloin on tietenkin selvää, että keskinäiset kemiat eivät välttämättä kohtaa. Niin meillä kuin muuallakin silloin tietysti opetetaan, että tykätä ei tarvitse, mutta toimeen pitää tulla ja ihmisiksi pitää olla. Mihin joku ulkopuolinen voi todeta, että ettepä taida elää niin kuin opetatte.

Sinänsä on totta, että kaikki asiat, mitkä mielletään kiusaamiseksi, eivät välttämättä ole kiusaamista. Asian tiimoilta pitää ottaa esille eräs työntekijätyyppi, johon uskon monen lukijankin törmänneen. Kyseessä ei ole kiusattu eikä kiusaaja, vaan jotain siltä väliltä. Työntekijätyypistä voisi käyttää nimitystä säätäjä – loukkaantuja. Kun säätäjä – loukkaantuja aloittaa uudessa työpaikassa, hän ensitöikseen tekee selväksi uusille kollegoilleen, kuinka järkyttävän tyhmiä ihmisiä hänen edellisessä työpaikassaan oli.

Säätäjä – loukkaantuja on yleensä ihan rivityöntekijä, mutta hän jostain syystä kuvittelee omaavansa esimiehen valtuudet ja alkaa muokata työpaikan käytäntöjä juuri sellaiseksi kuin hän itse haluaa ja olettaa, että ihmiset ilman muuta suostuvat tähän.

Kun hän sitten kohtaakin vastarintaa uudistuspyrkimyksilleen, hän vetää pellollisen herneitä nenäänsä ja alkaa esittää kirjallisia ja suullisia valituksia puoleen ja toiseen sitä kautta tietysti työllistää osaston säännöllisin väliajoin tyhjän paskan hiertämiseen, kun osastolla olisi varsinaisia töitäkin tehtävänä. Säätäjä – loukkaantuja viihtyy työpaikassaan noin kaksi vuotta, jossa ajassa hän on saanut työpaikan erinomaiseen kaaokseen. Sen jälkeen hän vaihtaa työpaikkaa, ja aloittaa uuden työnsä valistamalla kuinka järkyttävän tyhmiä ihmisiä hänen edellisessä työpaikassaan oli.

Olen miettinyt itsekseni sitä, mikä tekee ihmisestä säätäjä – loukkaantujan. Ehkä joillakin ihmisillä on vaan niin suuri ego, että he kuvittelevat, ettei mikään asia suju ilman heidän kättensä kosketusta. Tai ehkä he sitten vaan elävät konfliktista, ja jos sitä ei muuten löydy, he kehittävät sen itse.

Säätäjä – loukkaantujat ovat asia erikseen, ja heitä varmasti löytää alalta kuin alalta. Mutta mitä tulee itse asiaan, niin sekä termi työpaikkakiusaaminen että koulukiusaaminen ovat minusta turhan mietoja. Siitä saa käsityksen, että tässä tehdään ihmisille pikkuista jäynää, vaikka kyseessä on toiseen ihmiseen kohdistuva terrori, joka ajaa ihmisen sairaslomille, mielenterveyden ongelmiin, enkä epäile etteikö asian tiimoilta olisi itsemurhiakin tehty.

Mikä sitten neuvoksi? Piru vie, en minä tiedä. Jos ihmisellä on ego suht kunnossa ja hän on ns. hankkinut elämän työpaikan ulkopuoleltakin, ei hänellä varmaankaan ole kiinnostusta rääkätä kollegoitaan egoaan ruokkiakseen. Mutta eihän tämmöistä asiantilaa voi viranomaispäätöksellä saattaa voimaan. Koulukiusaamista voi yrittää vähentää lisätyllä välituntivalvonnalla ja yleensäkin opettajan auktoriteetin palauttamisella (nykytilanteen huomioon ottaen pitkä ja kivinen tie), mutta entä työpaikoilla. Ei sinne kai voi valvojiakaan palkata, kyttäämään, että rääkkäävätkö työntekijät toisiaan?

Kirjoituksessani olen kertonut alallani naisten toisiinsa kohtaan harjoittamasta työpaikkaterrorista. Tätä ei pidä ajatella naisvihamielisyytenä. Varmasti miehet pystyvät ihan samaan. Mutta kokemukseni tulevat naisvaltaiselta alalta. Lisäksi alani on sellainen, että meillä ei ole mitään eksaktia tapaa määritellä, kuinka työ tehdään oikein. Asian kuin asian voi selittää ihan miten huvittaa, niin plussaksi kuin miinukseksikin, ja sehän on työpaikkapsykopaatille herkullinen tilanne.

Miesvaltaisilla aloilla asia on taas yleensä toisin. Jos vaikkapa hitsari hitsaa hyvää saumaa, niin se hitsaa hyvää saumaa. Jos se hitsaa paskaa saumaa, se hitsaa paskaa saumaa. Piste. Asia on helposti todennettavissa, eikä se miksikään muutu, vaikka asiasta pidettäisiin kymmenen tunnin turpakäräjät. Oma alani taas valitettavasti muistuttaa tv-sarjastereotypiaa amerikkalaisesta oikeussalista, jossa juttua ei voita se, joka on oikeassa, vaan se, joka asiansa tuo esille näppärimmin ja röyhkeimmin.

Olen blogissani kirjoittanut mm. maahanmuuttoon liittyvistä ongelmista ja julkishallinnon joutokäynnistä. Nämä ovat asioita, joihin voidaan vaikuttaa lainsäädännöllä. Niin työpaikka- kuin koulukiusaamisessa taas on kyse puhtaasta ihmisen vittumaisuudesta ja satuttamisen halusta. Ja vaikka asiasta tehtäisiin kymmenenkin lakia, ei asiantila mihinkään muutu. Ja se on aika lohduton ajatus. Lohduton ajatus on myös se, että mikäli julkisuuden henkilö joutuu työssään rääkätyksi, kyseessä on lööppiuutinen ja murhenäytelmä, mutta mikäli tavallinen rivikansalainen joutuu työssään rääkätyksi, kyseessä ei ole edes tilastoluku.