VANHA HALLITUKSESSA VALITTAA

Hotellin respassa törmättiin aina valppaan Mediaseurannan kautta (kiitos taas Roopelle) uutiseen, jossa ilmoitettiin kolmasti kirkastetun ulkoministerimme Erkki Tuomiojan jyrähtäneen persuille ja jyrähdyksen aiheena oli (tosi omaperäistä muuten, miksei kukaan ole keksinyt tuota ennen) se, että lähes puolet perussuomalaisten eduskuntaryhmästä kuuluu järjestäytyneeseen muukalaisvihaa harjoittavaan falangiin.
Näin äkkiseltään voi todeta, että tämä pelottava falangi näyttää vain kasvavan kasvamistaan, sillä eikös niitä ollut vielä äskettäin vajaa kymmenen. Luonnollisesti sitten Verkkouutiset hieman vielä lisää äärioikeistolaisten määrää ja otsikoi aiheessaan että persujen eduskuntaryhmästä on äärioikeistolaisia puolet, mutta siitä sinänsä viis, sillä lukijakin on hyvin perillä miten Suomessa uutisia tehdään. Tietysti tässä uutisointitavassa on pieni riski siihen, että kun oikein vauhtiin päästään, niin jossain vaiheessa uutisoidaan että 103% persujen eduskuntaryhmästä on äärioikeistolaisia.

Erkki Tuomioja on varsin merkittävä mies myös minulle, sillä hänessä oikeastaan tiivistyy kaikki se, miksi olen nimenomaan entinen demarien äänestäjä, enkä usko olevani ainoa kokemusteni kanssa. Yksi asia, joka ajoi minua pois demareista jo aikaa sitten on Tuomiojan ylimielinen besserwisseröinti. Demarithan ovat kamppailleet jo pitkään laskevien kannatuslukujen kanssa, mutta siellä ei ole hoksattu kysyä ihmisiltä, että mikä se on, kun sanomamme ei miellytä.

Sen sijaan Erkki – demarien voimahahmona – päättelee ominpäin meidän puolestamme äänestyspäätösten syyn, eli perussuomalaisten vaalimenestyksen takana ei kuitenkaan ollut maahanmuutto- tai EU-kysymykset. Sen sijaan, tulos oli reaktio kasvaviin tuloeroihin ja palveluiden yksityistämiseen. Ainakin minulle maahanmuutto- ja EU-kysymykset olivat suurin syy äänestää persuja, väitti Erkki mitä hyvänsä, enkä nyt äkkiseltään keksi miestä, jolla olisi elämässään vähemmän kosketuspintaa demareista persuihin siirtyneisiin äänestäjiin.

Myös yksi suurimmista syistä demareista vieraantumiseeni on ollut Tuomiojan ja hänen hengenheimolaistensa keskiaikaisen pappismiehen asenne. Tämä pappismieshän osasi luetella kyllä sen, montako miljoonaa demonia ihmiskuntaa kiusasi, mutta ei osannut kyllä varsinaisesti löytää sitä ensimmäistäkään. Samoin Erkki kiilapoikineen osaa selittää kuinka äärioikeisto Suomessa levenee ja laajenee, mutta nämä heitot jäävät aina ajatuksen tasolle. Missä se äärioikeisto loppujen lopuksi on? Keitä he ovat? Onko esmes tämä blogi äärioikeistolainen? Millä se perustellaan äärioikeistoksi? Onko Octavius äärioikeistolainen? Onko Jaska Brown? Tapio Tuuri? Tai mainio metallimies VonPee? Ennen kaikkea millä perusteella äärioikeistolaisuus ilmenee perussuomalaisten eduskuntaryhmässä? Silläkö, että Tuomioja sanoo niin? Onko joillakin ihmisillä yksinkertaisesti oikeus tuomita ihmiset äärioikeistolaisiksi? Ja kuka sen oikeuden heille antoi?

Tähän mennessä sen voi kai määritellä tuomiojalaisittain siten, että jos ihminen ei halua, että tänne varta vasten tuodaan jotain jota ei haluttu, ei tarvittu, ei pyydetty, joka maksaa tuhottomasti, josta ei ole mitään hyötyä ja joka on edustettu tietyissä rikostilastoissa varsin mukavasti, hän on luonnollisesti äärioikeistoa.

Tässä vaan olisi demareilla miettimisen paikka. Tavallinen demareista irtaantunut äänestäjä kun on helposti tuon määritelmän mukaan äärioikeistolainen, ja määritelmä sopii myös moniin demareita vielä äänestäneisiin. Entisenä demariäänestäjänä voin helposti todeta, että demarieliitti ei halua kuunnella omia äänestäjiään, vaan vaatii äänestäjiään omaksumaan demarieliitin yleismaailmaahalaavan linjan, eikä välttämättä ymmärrä, että tavallisen demariäänestäjän ajatukset eivät pyöri jatkuvasti yleismaailmallisessa solidaarisuudessa, vaan ihan omaan perheeseen liittyvissä arkisissa asioissa.

Vanhana vasemmistolaisena ja vieläkin jonkinlaisena ottokivivuorelaisena sosialidemokraattina minua suorastaan säälittää demarijohdon tilanne. Heidän kun pitäisi edustaa ja kerätä ääniä sellaiselta kansanryhmältä, jota he eivät enää tunne. Ja vasemmistoaateliston äänestäjistään vieraantumisesta yksi elävimpiä esimerkkejä on Erkki Tuomioja.

Lukija saattaa tietysti todeta, että jätkähän on käsittänyt asian ihan väärin, ei se tollai mene. Mene ja tiedä, piru vie vaikka sitten olisinkin. Mutta kun kattoo demareitten jatkuvaa alamäkeä, niin en liene sitten ainoa, joka on ymmärtänyt asian väärin. Me kun olemme äänestäjiä, ja äänestäjä tekee päätöksensä kokemuksensa pohjalta, ja toisin kuin demarieliitti ehkä ajattelee, äänestäjä osaa tehdä päätöksensä ilman ammattimaista poliittista ohjausta.

Ehkä demarieliitin pitäsi ruveta miettimään, kuka onkaan loppujen lopuksi ymmärtänyt asioita väärin. Tietysti SDP:ssä tapahtuu asian tiimoilta pieni havahtuminen aina siinä vaiheessa, kun puolueelle pitää valita uusi puheenjohtaja. Silloinhan puheenjohtajaksi kelpaa ihan kuka tahansa, kun se vaan ei ole Tuomioja. Että kai siellä puolueen takaraivossa joku järjen muistijälki elää. Tietysti jos puolueessa olisi selkärankaa, se olisi aikaa sitten antanut hepulle kalossinkuvan persuuksiin ja passittanut johonkin yliopistoon kirjoittamaan miljoona sivua hyvää sosialismin käytäntövapaata teoriaa.

Tämän jälkeen puolue olisi koonnut Tuomiojan kootut besserwisseröinnit, tehnyt siitä kirjasen, nimennyt sen ”Ei Näin” ja lähettänyt kirjasta puolueen piirijärjestöille huomattavia määriä ja vielä hieman enemmän.

Vaan siinä selkärangassa on tainnut jo kauan aikaa olla parantumaton luumätä. Yhtä kaikki, itsensä kovin Tuomiojan näköiseksi tuunannut SDP on saanut ainakin mulla henkilökohtaisesti aikaan sen, että aikanaan aikamiehenä demareille annetut äänet nolottavat minua enemmän kuin ajatus siitä, että menisin ja pissisin vajaa viiskymppisenä heppuna sähköpaimeneen. Siihen lorottaessanihan tekisin jäynää ainoastaan itselleni.