Monday, September 30, 2013

JOTAIN IHAN MUUTA XVII

Eli sama tarina Keski-Maasta, kolikon toinen puoli

Kersantti Zhög istui kuljetuspanssarin miehistötilassa ja odotti taistelun alkua hermostuneena. Komppania, jossa Zhög palveli, kuului pääosin reserviläisistä muodostettuun 123:een moottoroituun jalkaväkidivisioonaan, sen ensimmäisen rykmentin toiseen pataljoonaan. Kärkirykmentti oli edennyt jo lähes kymmenen kilometriä Metsänihmisten Tasavallan puolelle, mutta vastarinta oli ollut lähinnä yksittäisiä miinaräjähdyksiä. Zhög tiesi, että näin helpolla ei varmasti loputtomiin päästä. Mordorin tykistö oli jauhanut vastapuolta jo toista tuntia, mutta Synkmetsä oli nimensä mukaisesti synkkä ja tiheä, ja sinne oli helppo piiloutua. Tykistö ampui umpimähkään, mutta loi ainakin jalkaväkisotilaille voiman illuusion. Mutta voimaa oli vastapuolellakin, ja Zhögin ja hänen miestensä osa kärkirykmentissä ei tulisi olemaan helppo. Tähän mennessä kaikki oli kuitenkin ollut helppoa. He olivat ohittaneet kivijalkaan asti palaneita kyliä, mutta eivät olleet nähneet yhtään vihollisen sotilasta.

- Jospa tykistö ja ilmavoimat ovat jauhaneet ne palasiksi, ja loput ovat luikkineet karkuun, tuumi eräs miehistä.

Nyt noin tunnin kestänyt sota ei ollut Zhögille minkäänlainen yllätys. Sen merkit olivat olleet ilmassa jo pitkään. Henkilökohtaisesti Zhögiä ei olisi sotiminen kiinnostanut tippaakaan, hän piti elämästään, mutta eihän hänellä ollut vaihtoehtoa. Zhög toimi LVI-teknikkona eräässä Itäraivion pikkukaupungissa, noin 50 kilometriä Mordorin ja Metsänihmisten Tasavallan rajalta. Työ oli ihan mukiinmenevää ja työporukka mainio, tietysti hänenkin työpaikallaan oli valtion asennevalvoja, dialektisen sauronismin maisteri, jonka tehtävänä oli pitää yllä ”mahdollisimman korkeaa sauronistista henkeä”. Putket ja liittimet tosin eivät politiikasta piitanneet ja työ tehtiin siellä missä työn tarvekin oli, joten varsinaisilla työmailla ei asennevalvojaa näkynyt, vaan hän viihtyi pääosin toimistossaan.

Mordorissa oli tiukka yhteiskunnallinen kuri, joka perustui sauronismiin ja ehdottomaan kuuliaisuuteen maan johtajalle Gûrgonille. Gûrgonin aikana yhteiskunnallinen kuri oli tiukentunut, ja toisinajattelusta sai vankilatuomion sijasta helposti napin otsaansa. Toisaalta Gûrgonin aikana, varsinkin muutaman viimeisen vuoden aikana oli örkkikansalle annettu kepin lisäksi myös porkkanaa ja kulutustavaroita oli tullut myyntiin aikaisempaa selvästi enemmän.

Kaupoissa oli enemmän lihaa. Kotitalouksille oli tarjolla televisioita ja radionauhureita. Televisiossa oli myös aikaisempaa enemmän hauskaa ohjelmaa. Mordorissa oli suursuosion saavuttanut Spôd-show, jossa taitavat koomikot naurattivat yleisöä tavallisten kansalaisten arkielämän kommelluksiin pohjautuvilla sketseillä. Yhteiskunnallista värettä ohjelmassa ei ollut, mutta ei myöskään varsinaista propagandaa. Ohjelma oli jokseenkin neutraali, joten sen suosio oli taattu propagandan muuten varsin kyllästämässä kansakunnassa. Kylttien, lippujen ja iskulauseitten vastapainoksi oli mukavaa katsella kevyttä viihdettä.

Lisäksi tarjolla oli lapsille leluja ja makeisia. Ja naisille meikkejä sekä kauniita vaatteita ja alusasuja. Zhög muisti, kuinka hänen morsiamensa Inôz oli esitellyt hänelle ensimmäistä kertaa uusia pitsialusasujaan ja stay up-sukkiaan. Inôz oli keimaillut ja hymyillyt Zhögille näennäisen viattomasti, mutta selvästi nauttien siitä, kuinka helppoa hänen olikaan vietellä Zhög.

Kaunis Inôz. Herkkä Inôz. Hellä Inôz. Nyt kun Zhög istui kuljetuspanssarissa ja odotti taistelun alkamista tuntui siltä kuin Inôz olisi miljoonan virstan päässä. Muutama päivä ennen liikekannallepanon alkua oli Inôz arasti kertonut odottavansa lasta. Zhögin mieli vaihteli riemun ja kauhun välillä. Hänestä tulisi isä. Mutta elääkö hän niin kauan, että ehtii isäksi? Kasvaako heidän lapsensa ilman isää? Inôz oli kysynyt, voisiko Zhög jäädä sodasta pois. Vastaus oli selvä. Jos hän lähtee sotaan, on kuolema mahdollinen, jopa todennäköinen. Jos hän yritää luistella sodasta on kuolema varma. Ja syntymätön lapsi olisi petturin lapsi ja tuomittu jo syntymässään.

Muutama tuntia ennen sodan alkamista Zhögin joukkueenjohtaja luutnantti Burgu kertasi miehille tilanteen. Heidän divisioonansa ylittäisi rajan ensimmäisenä, tarkoituksena kuluttaa mahdollisimman paljon viivyttäviä vihollisjoukkoja. Heidän takanaan tulisivat kaartindivisioonat, jotka tekisivät varsinaisen läpimurron. Tarkoitus oli edetä Synkmetsän läpi sen kapeimmasta kohdasta, edetä siitä Rhosgobeliin, siitä Anduinille ja lopulta aina vuoristoörkkien pääkaupunkiin Azogiin.

Heidän etenemisuranaan olisi yksi ainoa heikkokuntoinen tie. Kaikki muu oli synkkää ja tiheää metsää, josta käsin vihollisen olisi helppo tehdä iskuja etenevien örkkijoukkojen kylkeen. Tappioihin tuli varautua. Burgu kertoi vielä, että heitä vastassa olisi metsänihmisiä, vuoriörkkejä ja huomattava määrä hobitteja. Luutnantin poistuttua alkoivat Zhögin miehet naljailun:

- Hobitteja. Vittu, miten laimeaa.

- Ilkeääkö täältä kotiinkaan mennä, kun vastassa on vaan joitain hobitinrääpäleitä? Noloksihan tää vetää.

- Eri asia olisi pistää turpaan haltioita, mutta että joitain onnettomia puolituisia.

Zhög antoi miesten pulista hetken, käski sitten heidän tukkia turpansa ja tarkistaa varusteensa vielä kertaalleen. Ja muistutti vielä että kyllä se hobitin ampuma luoti tekee ihan yhtä kipeää kuin kenen tahansa muunkin. Vihollista ei kannata aliarvioida.

Se kehitys, joka oli nyt huipentumassa oli ollut jo pitkään selvä. Zhög oli ollut varma tulevasta sodasta viimeistään silloin kuin itäiset maat miehitettiin ja liitettiin osaksi Mordoria. Operaatio oli ollut Gûrgonille suuri voitto, ja läntiset maat oltiin yllätetty housut kintuissa. Operaation avaimena oli Harad. Maan suuri örkkivähemmistö oli aikaansaanut levottomuuksia ja – tietysti Barad Dûrin masinoimana – esittänyt avunpyynnön Mordoriin oman turvallisuutensa takaamiseksi. Gûrgon oli jalomielisesti suostunut avunpyyntöön ja Mordorin divisioonat, jotka ihan sattumalta olivat juuri silloin sotaharjoituksissa lähellä maitten rajaa, vyöryivät Haradin puolelle.

Haradilaiset eivät olleet ehtineet tehdä liikekannallepanoa. Maan johto ymmärsi, että vastarinta johtaisi vain teurastukseen. Haradilaiset antautuivat ehdoitta, maa miehitettiin laukaustakaan ampumatta, liitettiin Mordoriin ja näin Mordor oli saanut käytävän Läntiselle Merelle ensimmäisen kerran yli tuhanteen vuoteen.

Haradin miehitys tiesi automaattisesti loppua myös muiden itäisten valtioitten itsenäisyydelle, sillä Haradin kautta länsi menetti niihin maayhteytensä. Gûrgon sai vapaat kädet. Länsi oli voimaton. Sillä oli kyllä voimaa puolustautua, mutta ei mitään mahdollisuutta hyökätä. Kahdessa vuodessa Mordor oli liittänyt itseensä kaikki itäiset valtiot. Jonkun verran vastarintaa oli esiintynyt, mutta se oltiin lopetettu nopeasti ja päättäväisesti. Nyt Mordorin televisio lähetti jatkuvasti ohjelmaa, jossa niin itäisten valtioitten ihmiset kuin örkitkin tekivät työtä yhteistuumin ja rakensivat yhdessä uutta, suurempaa ja onnellisempaa Mordoria. Ohjelmissa oli paljon hymyilevä ihmisiä ja vaikutti, että miehitys ei ollut juurikaan haitannut ihmisten elämää. Päinvastoin, Mordorista muuttaneet tekniset asiantuntijat olivat auttaneet itäisiä kansoja tehostamaan elinkeinoelämäänsä ja nostamaan elintasoaan.

Joku aika miehitysten jälkeen, suurinpiirtein samaan aikaan kun kulutustavaraa alkoi ilmestyä kauppoihin huomattavasti aikaisempaa enemmän, alkoi valtion mediassa valmistelu tulevaa sotaa varten. Mediassa toistuvasti muistutettiin siitä, että lähellä oleva raja ja Lännen sotilaallinen voima muodostivat jatkuvan uhan niin Dol Guldurin, Minas Morgulin kuin Barad-Dûrin suurkaupungeille. Varsinkin Minas Morgul oli gondorilaisten pitkän kantaman tykistön ulottuvilla. Muistutettiin myös sitä, että sekä Sumuvuorten että Angmarin vuoriörkit olivat Lännen alaisuudessa erossa vanhasta emokansastaan ja niitten kansat oltiin aivopesty länsimielisiksi. Aikaisempaan suursotaan, Sormuksen Sodaksi kutsuttuun, liittyvää tarustoa ja örkkimystiikkaa esitettiin myös jatkuvasti.

Erityisen paljon muistutettiin edellisen suursodan aikana tapahtuneesta Uruk-Haitten joukkomurhasta ja karkotuksesta. Pääosa Uruk-Haista asusti lähellä Gondorin ja Rohanin rajaa, lähinnä Nindalfissa, mutta Zhögin työporukassa oli yksi Uruk-Hai, väkivahva Anöl-An. Zhög oli kerran kysynyt, mitä hän ajatteli asiasta. Anöl-An oli katsonut, ettei asennevalvoja ollut maisemissa ja totesi sitten:

- Tiedätkö, en minä ajattele asiasta juuri mitään. Eihän me siellä Rohanissa olla asuttu kohta tuhanteen vuoteen ja ei meillä ole mitään kiintopistettä sinnepäin. Ei mitään muistoja. Ei me sitä tunneta omaksi alueeksemme. Nindalf on Uruk-Haitten aluetta. Eikä minua kiinnosta lähteä ampumaan rohanilaisia jonkun tuhat vuotta vanhan asian takia. Varmasti silloin on tehty paljon kaikkea rumaa, mutta eipä meidänkään joukot tainneet varsinaisesti kovin helläkätisiä olla. Eikä minua muutenkaan huvita heittäytyä pyssysille. Siinä kun pääsee herkästi hengestään. Minä olen koulutukseltani tulenjohtoaliupseeri ja semmoset napsitaan kyllä mielellään pois turhia kuleksimasta. Ja minulla on kaksi pientä lasta. Ja yleensäkään en tajua, mitä me siellä lännessä tehtäisiin. Olkoot paskat keskenään siellä ja ollaan me täällä ja eletään örkeiksi.

Yhtä kaikki. Tilanne ajautui lopulta siihen, mihin sen arvattiinkin ajautuvan. Gûrgon antoi lännelle uhkavaatimuksen. Lännen on luovuttava Sumuvuorista ja sen itäpuolisista alueista ja annettava Mordorille myös Angmar ja kaistale Forodwaithia. Bardilaisten, järveläisten ja Ereborin kääpiöitten alueet saisivat jäädä lännen yhteyteen. Myös Gondorin tulisi luovuttaa itäiset alueensa aina Sirith-jokea myöten. Mikäli Mordorin vaatimuksiin ei suostuttaisi, tulkitsisi Mordor sen sodanjulistukseksi ja syyllisenä sotaan olisi silloin Lännen Liitto. Varotoimena lännen aggressiota vastaan Mordorissa tultaisiin suorittamaan täydellinen liikekannallepano.

Oli selvää, ettei vaatimuksiin suostuttaisi. Ne olivat yksinkertaisesti liian hurjat. Se tarkoittaisi niin Rohanin, Lórienin, Khazad Dûmin kääpiövaltion, Sumuvuorten Örkkitasavallan, Angmarin Örkkitasavallan samoin kuin Metsänihmisten Tasavallan, Beorninkien Tasavallan kuin Synkmetsän Haltiatasavallan miehittämistä. Ja Gondor menettäisi itäisimmän ja väkirikkaimman osansa.

Zhögin työporukassa oltiin juteltu asiasta ja toivottu ettei sotaa tulisi ja länsi voisi jotenkin suostua vaatimuksiin. Tai tehdä edes jonkunlaisen kompromissin. Ainahan sentään voitaisiin neuvotella. Elämä oli tavalliselle örkkikansalaiselle varsin mallillaan, kun vaan ymmärsi pitää turpansa kiinni. Tavallisten örkkien mieliharrastuksia oli omista asioista huolen pitäminen, eikä mitään varsinaista sotaintoa tuntunut löytyvän. Työporukassa tuumittiin, että eihän Sumuvuorten itäisiä alueita tarvitsisi sinänsä edes tyhjentää. Voisivathan paikalliset asukkaat jäädä aloilleen. Eihän itäisten valtioittenkaan ihmisten elämä mitenkään hassumpaa ollut, vaikka lippu toiseksi vaihtuikin.

Zhög ei sanonut tähän mitään, mutta mietti itsekseen, että työkaverit eivät tienneet totuutta. Zhög oli pitänyt pari kuukautta aikaisemmin kostean viikonlopun isoveljensä kanssa. Isoveli oli valinnut sotilasuran. Hän oli ollut ensin kuusi vuotta Nazgûl-erikoisjoukoissa. Sieltä hän oli siirtynyt Mordorin sisäministeriön ÖZG-joukkoihin ja näissä joukoissa toimiessaan hän oli viettänyt useamman vuoden itäisissä maissa, pääosin Dorwinionissa. Juotuaan pullollisen vahvaa Örkkijuomaa isoveli oli alkanut avautua:

- Sinulla on hyvä televisio. Inôzilla on kauniita vaatteita. Kaupassakin on lihaa. Oletko koskaan ihmetellyt, mistä nämä kaikki tulevat? Kun omissa tehtaissamme sorvataan kranaatteja niin kuin ennenkin. Tuossa televisiossasi ei ole muuta mordorilaista kuin tuo nimilappu. Entinen on revitty pois ja tuo on laitettu päälle. Jos avaat tuon television takalevyn, niin huomaat että siellä ei lue tasankoörkkiä ensinkään.

- Tuo televisio tulee itäisistä maista. Niin kuin kaikki muukin ekstra. Ne ohjelmat, joita näet noista valtioista ovat järkyttävää propagandapaskaa. Siellä on menossa järjestelmällinen kokonaisten valtioitten omaisuuden ryöstö. Ja ryöstösaalis kuskataan tänne, myydään kansalaisille ja pidetään ne tyytyväisinä. Siellä ihmiset tekevät nälkäpalkalla pitkää päivää ja tuotteet kuskataan tänne pitämään meidät tyytyväisinä. Ja sama koskee muuten paikallisia tasankoörkkejäkin. Ei Gûrgon niihin luota. Samaa karjaa ne ovat kuin ihmisetkin. Elintaso niissä maissa on romahtanut miehitysten jälkeen.

- Eikä se vielä riitä. Siellä on menossa kansanmurha. Olen ollut kaksi vimeistä vuotta Dorwinionissa. Tiedätkös, ne panivat aluksi hanttiin. Kovastikin. Eihän niillä ollut mahdollisuuksia, mutta jonkunlaista sissisotaa ne vieläkin yrittävät. Mutta se loppuu pian, sillä sisseiltä loppuu ruoka. Olemme tyhjentäneet siellä koko maaseudun. Olen ollut itse viemässä perhekunnan toisensa jälkeen härkävaunuihin. Ihmiset saivat ottaa mukaansa yhden matkalaukullisen tavaraa. Kaikki muu jäi sinne. Jos joku vastusti lähtöä, heidät ammuttiin siihen paikkaan. Tilalle siirrettiin Mordorista tasankoörkkejä, ja sissien huolto tyssäsi siihen.

- Eikä tämä riittänyt. Koko Dorwinionin upseerikunta ammuttiin. Myös reservinupseerit. Samoin kuin poliisi ja suuri osa virkamiehistöstä. Niin kuin luonnollisesti kaikki poliittiset vaikuttajat. Niitä vietiin hiekkakuopille parinkymmenen ryhmissä, ammuttiin päähän ja laitettiin päälle ohut kerros maata. Sitten oli seuraavan ryhmän vuoro. Tiedätkö veljeni, minä olen sotilas. Ei minua koulutettu tällaiseen. Sotilas puolustaa maataan, ei teurasta viattomia. Veljeni, tämä tehtävä teki minusta hirviön. En ole enää se veli, jonka olet tuntenut.

Isoveli puhui hiljaisella ja monotonisella äänellä ja otti samalla ryyppyjä lasistaan. Lasiin putosi kyyneleitä. Hän jatkoi:

- Sota on tulossa. Ja samanlaiset suunnitelmat on tehty länteenkin päin. Jos saamme vallattua Sumuvuoret ja Angmarin, ei vuoriörkkiväestöä oteta takaisin eksyneinä veljinä. Ne kansat yksinkertaisesti lakkaavat olemasta ja katoavat historiasta. Ne ovat aivan liian länsimaistuneita että niitä voisi jättää henkiin. Ne voisivat aikaansaada levottomuutta ja ikäviä kysymyksiä. Kysymyksiä, joita ei saa koskaan lausua ääneen.

- Mutta minä en ole siinä enää osallisena. Anoin siirtoa ja sain sen. Siirryn 82:n Kaartin Panssaridivisioonan tiedustelu-upseeriksi. Sota tulee pian. Sinunkin on parempi ryhtyä kohottamaan kuntoasi. Minäkään en halua sotaa, mutta sitä emme pysty enää välttämään. Siitä on tehty päätös. Ja tiedätkö, Zhög. Meidän on pakko voittaa se sota. Jos häviämme, kaikki se mitä olemme itäisissä maissa tehneet tulee maksuun. Koston hirvittävyyttä ei voi edes kuvitella. Ja se on oikeutettu kosto.

Voimakkaat räjähdykset havahduttivat Zhögin muistoistaan. Se alkaa nyt. Kärkivaunu oli ajanut miinaan, ja siitä oli katkennut telaketju. Vaunu ampui puoliksi umpimähkään laukauksen tykillään ja räjähdys heitti ilmaan pari vihollisen sotilasta. Vaunun miehistö ei ehtinyt nauttia tuuristaan sillä siihen osui raskaan singon ammus ja vaunun sisällä tapahtui voimakas räjähdys, lennättäen vaunun kansiluukun parikymmentä metriä korkealle ilmaan.

Zhög huomasi, että viholliset, jotka olivat kuin olivatkin hobitteja, ampuivat kuljetusvaunuja singoilla tarkasti tehden pahaa tuhoa. Hän komensi välittömästi miehensä ulos vaunusta ja ojaan suojaan. Ryhmä ehti suojaan yhtenä kappaleena, mutta heidän edessään olleen vaunun miehistö viivytteli liian pitkään. Kun ryhmä alkoi purkautua ulos vaunusta, yhteen miehistä osui hobitin singollaan ampuma sirpalelaukaus, ja koko ryhmä jäi lojumaan vaunun eteen ja osa sisälle. Hobitit ampuivat kuin riivatut. Voi gandalfin gandalf, tähänhän kuollaan koko porukka, tuumi Zhög.

Korpraali Angôz oli apulaisineen virittämässä konekivääriä asemaan ja avasi tulen. Tulitus jäi yhteen lyhyeen sarjaan, sillä miesten takana puussa räjähti toinen singon sirpalelaukaus. Miehet jäivät niille sijoilleen makamaan. Sotamies Khôn nousi ja lähti juoksemaan miehiä kohti auttaakseen heitä.

- Älä nouse niin korkealle! huusi Zhög, mutta liian myöhään. Luotisuihku repi Khônin ylävartalon kappaleiksi. Zhögin miehet alkoivat tulittaa kiivaasti harjanteilla olevia hobitteja kohti. Myös mutkan takaa tullut rynnäkkövaunu alkoi lakaista harjannetta konetykillään. Hobitit näyttivät perääntyvän ja Zhög osui yhteen niistä. Samaan aikaan alkoi alueelle sataa vihollisen kranaatteja. Nyt oli viisainta pysyä niin matalana kuin suinkin. Sitä neuvoa ei Zhögin tarvinnut miehilleen antaa, ne tajusivat sen kyllä hyvin ominkin neuvoin. Rynnäkkövaunu eteni hetken aikaa hobittien perään ampuen, mutta sitten sen alla räjähti pohjamiina ja vaunu hiljeni.

Mukana seurannut tulenjohtaja huusi lukemia radioon ja pian harjanteille alkoi sataa omia kranaatteja. Zhög näki komppanianpäällikön ryömivän tulenjohtajan luokse, repivän häneltä kuulokkeen ja karjuvan:

- Älkää nyt torvet enää sinne ampuko! Ei siellä enää ketään ole! Ampukaa takamaastoon!

Nähtävästi yhteys ei enää pelannut ja harjanteille, josta hobitit olivat ampuneet putosi kranaatteja jatkuvalla syötöllä. Tulituksen lopuksi omat rynnäkkökoneet kylvivät harjanteet vielä täyteen napalmia.

- Siellä puolituisen nahka kärventyy, totesi joku miehistä kireästi.

Shög oli varma, että harjanteella ei kärventynyt enää kenenkään nahka ja hobitit olivat hiihtäneet karkuun, mutta olipahan miehille tarjolla kunnon show, joka nosti uskoa omiin voimiin. Hobitit olivat yllättäneet heidät housut kintuissa ja aiheuttaneet ankarat tappiot. Tulikaste oli mennyt päin persettä. Sen miehet ymmärsivät, eikä hobiteista naljaillut enää kukaan. Eräs miehistä totesi:

- No, vieläkö on vastus liian laimeaa…

Jonkun ajan päästä komppanianpäällikkö tuli paikalle ja kertoi miehille laajemman tilanteen:

- Isku oli paljon suurempi kuin tässä vaiheessa odotimme. Se kohdistui koko kärkirykmenttiin ja siihen osallistui ainakin kaksi, ehkä kolme pataljoonaa. Odotimme pienemmillä joukoilla tehtäviä sissi-iskuja. Helikopterit eivät havainneet vihollista, sillä on täytynyt olla valmiita katettuja tilapäisasemia, mistä se on siirtynyt suoraan tuliasemaan ja nopean iskun jälkeen luikkinut karkuun. Isku oli samanlainen kaikkia pataljoonia kohtaan. Minuutti raivoisaa tulitusta ja sitten tykistön suojassa karkuun. Meidän pataljoonalle kävi pahiten. Takanamme olevalle kolmannelle pataljoonalle meinasi käydä vielä huonommin, se jäi hetkeksi aikaa kokonaan mottiin, mutta metsänihmiset kävivät ahneiksi, eivätkä perääntyneet ajoissa. Tykistömme aiheutti niille raskaita tappioita.

- Mutta meidän kohdallamme kärsimme niin paljon mies- ja ajoneuvotappioita, että pataljoona muuttuu joksikin aikaa tavalliseksi jalkaväkipataljoonaksi. Tehtävämme on varmistaa tämän tien sivusta, ja estää uudet yllätyshyökkäykset. Vihollinen yrittää niitä vielä varmasti, joskin pienemmillä yksiköillä. Luutnantti Burgu, laittakaa miehillenne majoitteet pystyyn. Kersantti Zhög, lähtekää puolijoukkueenne kanssa välittömästi varmistamaan tien eteläistä puolta. Törmäsitte siellä keneen tahansa, ne ovat vihollisia. Omia siellä ei ole. Tulenavaus välittömästi. Yrittäkää saada vankeja. No, minä tiedän, että se ei ole helppoa. Mutta varmasti teillä kaikilla on halu näyttää noille hobitinpaskiaisille, ettei meitä sentään jatkuvasti viedä kuin litran mittaa.

Ja siitä voit olla varma, tuumi Zhög, ja komensi miehensä liikkeelle. Miehet lähtivät kommentoimatta ja purnaamatta, katseet valppaana. Heissä oli tapahtunut muutos. Zhög ymmärsi, että kaikesta huolimatta he olivat vielä hetki sitten olleet huviajelulla, joka ajeltaisiin ennen Dol Guldurissa pidettävää voitonparaatia ja nopeaa kotiutusta. Sen sijaan heidät yllättäneet hobitit olivat ymmärtäneet olevansa sodassa. Nyt hekin sen ymmärsivät. Eikä heitä enää niin vain yllätettäisi. Tällä kertaa he ampuisivat ensin.

Korkealla taivaalla näkyi pommikoneitten tiivistysvanoja. Ne etenivät kohti länttä.



Wednesday, September 25, 2013

VÄITTEET JA PERUSTEET

Hotellin respassa, niin kuin tietysti monessa muussakin paikassa on totuttu siihen, että jos esittää väitteen, väite on myös hyvä perustella. Ja mitä raflaavamman väitteen esittää, tulee perustelujen olla tietysti kaksin verroin paremmat. Perusteeksi ei kelpaa esmes sellainen, että väitteen esittäjä väittää henkilön tai ilmiön A olevan selkeästi B koska on olemassa ilmiö Z joka ei liity A:han millään tavalla. Tällaisen väitteen ja perusteen esittäjälle voidaan herkästi todeta, että jätkähän puhuu sujuvaa horinmummoa.

Suomalaisessa poliittisessa elämässä tämä sinänsä perin hyvä ja normaaliin lautamiesjärkeen kuuluva tapa ei ole kovin laajassa mitassa käytössä, ja silloin A on helposti B koska Z, varsinkin jos väitteen esittää arvovaltainen, asioista perillä oleva taho. Tuoreimpana esimerkkinä voi pitää Ilta-Sanomien tuoretta juttua, jossa emeritusprofessori Tarmo Kunnas pläjäyttää rajusti että perussuomalaisissa on fasistisia piirteitä, vieläpä – lehden mukaan – täsmennettynä että  kansanedustaja Jussi Halla-ahon (ps) edustama kovien arvojen perussuomalaisuus on aateperimältään fasistinen.

Kova väite. Vaatii kovat perustelut. Otetaanpa selvää. Lehden mukaan Kunnas toteaa, että:

keskeistä fasistisessa politiikassa on demokratian halveksunta

Ja kas. Tämähän on totta. Tosin heppu ei kerro millä lailla Halla-aho tai ns. halla-aholaiset halveksuvat demokratiaa. Perussuomalaiset on yhtä lailla demokraattisissa vaaleissa valittu ryhmittymä kuin kaikki muutkin. Itse asiassa aina eduskuntavaaleista 2011 alkanut loskanheitto persuja kohtaan ja jatkuva mutina siitä, että osa kansasta äänesti väärin pistää epäilemään, että demokratian halveksuntaa harrastavat aivan muut tahot kuin perussuomalaiset. Persut eivät ole missään vaiheessa pyrkineet muuttamaan suomen valtiomuotoa esim. yksipuoluejärjestelmäksi, vaan pyrkineet ajamaan heille ja heidän äänestäjilleen tärkeitä asioita eduskunnassa. Tällaista toimintaahan nimitetään demokratiaksi.

Vaan tosihan on, että fasistisessa politiikassa on varsin keskeistä demokratian halveksunta. Ei sitä väitettä voi sinänsä väittää vääräksi. Ja kun samaan syssyyn sitten liitettiin perussuomalaiset, niin silloinhan on arvovaltaisen, asioista perillä olevan tahon puolesta selkeästi todistettu että A on B koska Z. On tosin epäselvää nimesikö Kunnas itse perussuomalaiset fasisteiksi, vai tekikö toimittaja omia johtopäätöksiään, sillä kunnas itse totesi, ”ettei pysty arvioimaan Halla-ahon tai muiden perussuomalaisten sitoutumista demokratiaan”. Minkäänlaista näyttöä siitä, että persut olisivat pyrkimässä kohti yksipuoluediktatuuria ei tässäkään kirjoituksessa ollut, mutta mainitsihan Kunnas sentään IKL:n, joten oletettavasti meidän kaikkien tulee olla kovasti huolissamme.

Lehtijuttuja lukiessa kannattaa pyrkiä huomaamaan, että milloin toimittaja, tässä tapauksessa Kyösti Hagert, kirjoittaa omiaan ja milloin siteeraa haastateltavaa. Jutun viimeisessä osiossa on neljä kappaletta. Kolme Kunnaksen lausumaa, jossa hän puhuu fasismista yleensä, ja yksi on toimittajan oma kappale (se ranskalainen viiva puuttuu), jossa todetaan:

Avoimen fasistisia ryhmiä on kaikkialla Euroopassa. Erityisesti Ranskassa, Saksassa, Ruotsissa, Italiassa ja Kreikassa fasistiset liikkeet ovat herättäneet kauhua.

Käsittääkseni Euroopassa nimenomaan vasemmistolaiset liikkeet ovat harrastaneet katuriehumista, mutta enpä takerru yksityiskohtiin. Totean vaan ja muistutan, että tämän lehtijutun otsikossa todetaan, että perussuomalaisissa on fasistisia piirteitä. Kirjoituksessa todetaan, että Euroopassa on äärioikeistolaisia liikkeitä, ja sekin on tietysti totta. Vaikka perussuomalaisten Sturmabteilungia ei ole olemassakaan ja yleinen katuöykkäriosastokin on jäänyt perustamatta, niin jollain tavalla eurooppalaiset äärioikeistolaiset (tai ainakin sellaisiksi tulkitut) liikkeet olemassaolollaan todistavat sen, että perussuomalaiset ovat fasismiin päin kallellaan. On selkeästi todistettu, että A on B koska Z.

Jutussa on komea otsikko, mutta itse juttu on kovasti köykösellä pohjalla. Löytyykö jutussa mitään lihaa luitten ympärille? Bongataanko fasismia tai demokratian halveksuntaa? No, johan nyt toki. Jutussa nimittäin muistutetaan, että niin Halla-aho kuin Saarakkala vastustivat Syyrian pakolaisten ottamista Suomeen. Tämän jälkeen annetaan taas puheenvuoro Kunnakselle:

- Yleisellä tasolla fasismin perinne näkyy nykypolitiikassa itseriittoisena nationalismina ja jopa rasismin ja eriarvoisuuden pitämisenä mukana politiikan sisällöissä, Kunnas kertoo.

Tosin Kunnas ei tuossa lauseessaan mainitse perussuomalaisista sinänsä mitään. Mieleen tulee taas, että tekikö toimittaja omia johtopäätöksiään. Mitä tulee Halla-ahon eduskuntakyselyyn Syyrian pakolaisista, hän toimi niin kuin demokratiaan sitoutunut poliitikko toimii. Hän pyrki vaikuttamaan hänelle ja äänestäjilleen tärkeässä asiassa eduskuntatyön kautta. Hän esitti kysymyksen, että tulisiko Suomessa kuitenkin olla tärkeimpänä tavoitteena suomalaisten hyvinvointi. Ja totesi, että tietyistä ilmansuunnista tulleet maahanmuuttajat eivät kotiudu eivätkä työllisty. Kysymys ei ole millään muotoa laiton. Ja toteama on totta. Täytynee ymmärtää, että demokraattista eduskuntatyötä tekevä Jussi Halla-aho todistaa demokraattisella eduskuntatyöllään olevansa sekä fasisti että demokratian halveksija. Jolloin tietysti voi päätyä johtopäätökseen tai ainakin kysymykseen, että ovatko Halla-ahon arvostelijat itse demokratian halveksijoita? A on todistetusti B, koska Y on Z.

On tietysti selvää, että poliitikko on ihan laillisestikin enemmän tähtäimessä kuin tavallinen ihminen, mutta silti käy mielessä se, mitä laki sanoo törkeästä kunnianloukkauksesta. Muistetaan tässä, että fasistiksi tuomitseminen on poliitikolle likimain pahinta, mitä nyt yleensä voi tapahtua, ja se haittaa varsin merkittävästi hänen työtään:

»Jos 9 §:n 1 momentissa tarkoitetussa kunnianloukkauksessa
1) rikos tehdään joukkotiedotusvälinettä käyttämällä tai muuten toimittamalla tieto tai vihjaus lukuisten ihmisten saataville taikka
2) aiheutetaan suurta tai pitkäaikaista kärsimystä taikka erityisen suurta tai tuntuvaa vahinkoa
ja kunnianloukkaus on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä kunnianloukkauksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.»
(Rikoslain 24 luku 10 §[4])

Lain perusteluissa todetaan vielä:

»Kunnianloukkaussäännöksellä ei ole tarkoitus rajoittaa nykyistä oikeutta julkaista tietoja tai arvostelua, joka kohdistuu menettelyyn politiikassa, julkisessa tehtävässä, elinkeinoelämässä, tieteessä, taiteessa tai muussa näihin rinnastettavassa toiminnassa. Esimerkiksi joukkotiedotusvälineissä ei ole aina mahdollista hankkia varmaa tietoa väitteiden totuudenmukaisuudesta. Niille on kuitenkin oltava riittävät perusteet. Kaikkia sellaisia kielteisiä tai henkilökohtaisia väitteitä, jotka voivat julkistettuina olla loukkaavia, tulee ennen esittämistä arvioida kriittisesti. Väitteiden paikkansapitävyys on yritettävä varmistaa useammasta kuin yhdestä lähteestä.»

Tietysti jos asiaa ruvetaan tönkimään, niin onhan perussuomalaisten fasismi varmistettu useammastakin lähteestä. Sillä onhan asia varmistettu Kunnaksen lisäksi mm. Veskulta, Vesalta, Puuroselta, Vesa Puuroselta, Puurosen Veskulta sekä V.P.A. Puuroselta.

Saturday, September 21, 2013

NÄRKÄSTYNYT KANSANEDUSTAJA KOMMENTOI

Tapahtuma-aika: nykypäivä.

Tapahtumapaikka: Eduskunta, keskustelu pakolaiskiintiön lisäämisestä.



Eduskunnan puhemies: Kiitokset perussuomalaisten kansanedustaja Jussi Halla-aholle puheenvuorosta. Seuraava puheenvuoro on Yhdistyneen Nännistis-Lellistisen Hallituspuoluekoalition kansanedustajalla Leevi Piimäläisellä.

- Arvoisa puhemies! Äsken kuultu edustaja Halla-ahon puhe on äärimmäinen ja pelottava esimerkki äärikansallismielisestä oikeistopopulismista ja suoranaisesta ihmisvihasta. Se kuvaa erinomaisesti Halla-ahon inhimillisen suhteellisuudentajun puutetta ja halua sulkea silmät maailman ongelmilta. Kysymys siitä, onko Suomella varaa ja velvollisuutta on, ja sen täytyy olla toisarvoinen silloin, kun käsitellään inhimillistä hätää. Kysymys ei ole siitä, onko meillä varaa. Kysymys ei ole edes kysymyksestä. Meillä täytyy olla varaa. Riittää, kun sanomme mitä. Kysymys miten on toisarvoinen.

- Muistuttaisin, että me työskentelemme eduskunnassa. Täällä ei tarvita pelkästään inhimillistä suhteellisuudentajua, vaan myös poliittista tilannetajua. Meidät on valittu tänne siksi, että me omaamme sitä. Niin Halla-aholta kuin häntä tukevilta tahoilta tämä taju puuttuu. Sitä kuvaa hyvin se kiero kansallismielisiltä tahoilta esitetty väite, että eikö olisi viisaampaa tukea suurta ihmisjoukkoa lähellä katastrofialuetta sen sijaan, että toisi tänne Suomeen muutaman etuoikeutetun. Tämä osoittaa poliittisen tilannetajun puutetta, ja nimenomaan poliittista tilannetajua tarvitaan, että voitaisiin taata niin nykyisten Suomen kansalaisten, kuin ennen kaikkea niitten Suomen kansalaisten, jotka eivät vielä edes tiedä jonain päivänä olevansa Suomen kansalaisia, turvallisuus ja hyvinvointi.

- Yksi räikeimmistä tämänkaltaisista poliittisen vääristelyn muodoista on jo useamman vuoden internetissä ollut ”Mitä saa 57.000:lla eurolla?”-kampanja, josta niin Halla-aho kuin muutkaan perussuomalaiset eivät ole missään vaiheessa eivätkä millään tavoin sanoutuneet irti. Se 57.000:han on yhden pakolaislapsen vuotuinen laitoshoitokustannus. Oikeusviranomaisten tulisi puuttua tähän kampanjaan ankaralla kädellä. Kerron muutaman räikeän ja vastenmielisen esimerkin tästä poliittisesta vääristelystä:

- ”57.000:lla eurolla saa malariasuojan 7.125:lle lapselle Ruandassa”. Niin varmaan saa, en minä sitä kiellä. Mutta kuinka se näkyy täällä? Pääseekö maakuntalehti tekemään kaksitoistaosaisen artikkelisarjan tänne saapuneen viehättävän seitsenhenkisen ruandalaisperheen kotiutumisesta ja siitä, kuinka he tuovat väriä paikalliseen tylsään ja mynnähtäneeseen ilmapiiriin? Pääseekö lehden päätoimittaja kirjoittamaan närkästyneen pääkirjoituksen siitä, että kaikki kaupunkilaiset eivät olekaan yhtyneet lehden ihastelevaan linjaan? Ei pääse. Sillä ne ruandalaiset ovat Ruandassa. Terveempinä ehkä, mutta kansalaiskasvatuksellinen vaikutus täällä Suomessa on nolla.

- ”57.000:lla eurolla saa kouluvuoden 4.750:lle lapselle Nepalissa”. Hyvinkin mahdollista. Mutta mitä minä, kansanedustaja Leevi Piimäläinen, ja poliittinen ryhmittymäni siitä hyödymme? Sillähän saadaan aikaan vain joukko lukutaitoisia nepalilaisia. Mutta pääsenkö minä hymyilemään leveästi samaan valokuvaan viehättävien pakolaislasten kanssa Helsinki-Vantaan lentokentällä? En pääse. Muuttuuko Suomen kulttuurinen kirjo jollain tavalla? Ei muutu. Voinko minä ottaa asiasta poliittiset irtopisteet itselleni? En.

- ”57.000:lla eurolla saa koulutarvikkeet, rokotukset kuutta tappavaa tautia vastaan ja AIDS-lääkityksen vuodeksi kahdeksallesadalle lapselle”. Saa varmaan niin. Mutta saako näistä lapsista lehtikuvia itähelsinkiläisessä koulussa? Artikkelisarjassa, joka kertoo siitä, kuinka toisista kulttuureista tulleet lapset avartavat suomalaislasten maailmankuvaa? Voidaanko koulun rehtoria haastatella siitä, kuinka hän on ylpeä haasteellisesta tehtävästään? Ei saa eikä voi. Sillä ne kahdeksansataa lasta jäivät kotimaahansa. Nämä kuvat jäävät ottamatta. Nämä artikkelit jäävät kirjoittamatta. Nämä haastattelut jäävät tekemättä. Hukkaan heitettyä rahaa.

- ”57.000:lla eurolla saa saa 380.000 ateriaa katastrofialueitten lapsille”. Voihan todellakin olla niin, että tuolla rahalla huomattavasti harvempi nälkäinen suu ilman velliä jää. Mutta saammeko sillä rahalla lehtijutun Abdullahista, joka ihmettelee häneen kohdistunutta suomalaista rasismia, vaikka hän työskentelee tuottavassa työssä oman kielensä tulkkina Helsingin kaupungilla? Emme saa.

- Tosiasiassa noilla jokaisella 57.000:lla eurolla saamme vain valtion rahoilla kustannettua perussuomalaista vaalipropagandaa. Ja vielä onnistunutta sellaista, sillä ihmiset saattavat huomata, että rahalla autettiin suurta joukkoa hädänalaisia ihmisiä siellä, missä hätä oli suurin, eikä käytetyllä rahalla saatu aikaan yhtään etnisiä jännitteitä Suomessa. Tälläkin hetkellä monet inhimillisyydestään luopuneet kansallismieliset ihmiset taatusti laskeskelevat, mitä saataisiin aikaan syyrialaisten pakolaisleireissä edes puolella siitä rahasta, jota tullaan varaamaan suunniteltuihin nostettuihin pakolaiskiintiöihin, jotka meidän suomalaisessa, hyväksi havaitussa ja kyseenalaistamattomassa tavassa tietysti tarkoittavat pysyvää ja ikuista asumisoikeutta.

- Arvoisa puhemies! Tällaiseen epäinhimilliseen kehitykseen meillä ei ole varaa. Me tarvitsemme maahamme uusia ulkomaalaisia. Tulivat ne minkä nimikkeen alla hyvänsä. Ennen kaikkea minä tarvitsen niitä. Mikäli minä en voi päivästä toiseen päivitellä suomalaisten rasistisia ja epäinhimillisiä asenteita ja harrastaa muutakin mukavaa globaalia puunhalaamista minä joutuisin miettimään Suomesta kadonneita teollisia työpaikkoja, leikkauksia kuntien suorittavalla tasolla ja lastensuojelun lomautuksia.

- Ja enhän minä niistä mitään ymmärrä. Eivät ne minua edes kiinnosta. Eivätkä äänestäjäni ole minua niiten takia tänne äänestäneet. Ääneni tulevat kymmenen kilometrin harppiympyrän sisältä, jonka keskipisteessä on yliopisto. Minut valittiin tehtävääni siksi, että meillä jatkossakin voisi olla tiedostavan hyvä paha mieli. Minä pyrin edistämään niitä asioita, jotka ovat äänestäjilleni tärkeitä ja näin kannan poliittisen vastuuni. Halla-aho taas luistaa poliittisesta vastuustaan, koska  pyrkii edistämään niitä asioita, jotka ovat hänen äänestäjilleen tärkeitä. Oikeasti tärkeät ja hyväksyttävät asiat määrittelen niin minä kuin poliittiset yhteistyökumppanini, sillä me olemme niinqu oikeassa.

- Poliittinen ideologiani ei pohjaudu johonkin sosiaalisessa mediassa tapahtuvaan vouhkaamiseen. Se pohjautuu luotettavaan ja humaaniin painettuun sanaan. Jo pienenä poikana luin ruotsalaisen lastenkirjailijan Max Lundgrenin kirjan Musta Kaveri. Siinä ruotsalaisen pikkukaupungin lapset halusivat auttaa kehitysmaita hankkimalla sieltä yhden lapsen asumaan omaan kaupunkiinsa. Ja niin vain se Afrikasta tullut lapsi auttoi paikallista juniorijalkapalloseuraa voittamaan vierailevan suomalaisjoukkueen tekemällä kaksi maalia. Jussi Halla-ahonkin pitäisi lukea tuo kirja, niin ehkä hän oppisi ajattelemaan asioista toisin. 

- Arvoisa puhemies! Arvoisat poliittiset yhteistyökumppanini! Arvoisat kansalaiset! Ja kansalaisilla tarkoitan mediaa. Meidän on voimakkaasti vastattava Halla-ahon ja hänen liittolaistensa epäinhimillisiin näkemyksiin, jotka voidaan kaikin perustein tulkita vihapuheiksi. Nämä ajatukset on tuomittava mahdollisimman laajasti, jyrkästi ja ennen kaikkea inhimillisiin tunteisiin vedoten. Mikäli ryhdymme varsinaisesti perustelemaan mielipiteitämme, me jo sillä tunnustamme tälle roskasakille, että asiasta olisi jotain keskusteltavaa.

- Suurin vastuu tässä asiassa on medialla. Ja erinomaisia avauksia on jo tullutkin. Esimerkkinä mainitsen Kouvolan Sanomien artikkelipäätoimittajan Markku Espon, joka pääkirjoituksessaan tyrmäsi Halla-ahon totaalisesti. Erityisesti on mainittava Espon mahtava poliittinen tilannetaju, joka tiivistyy lauseessa:

 ”Etelä- ja Kaakkois-Eurooppaa huuhtelevan pakolaisvyöryn etenemisestä on saatu varoittavia merkkejä jo Suomen itärajan takaa. Hätä on siis myös lähellä. Tässäkin taloustilanteessa Suomella on varaa 3-5 miljoonan euron arvoiseen, vähäiseen, osallistumiseen sen lievittämiseen.”

- Espohan mainitsee vain arvioidun vuosikustannuksen. Mutta onhan selvää, että mikäli me saamme tänne uusia ystäviä, niin emmehän me heitä toki pois aja. Viisaana miehenä Espo ei tietenkään laskenut koko elätetyn elinkaaren kokonaiskustannuksia. Se olisi vain kiihottanut ääriaineksia lisää. Tämä on juuri sitä poliittista tilannetajua, mitä minä ajan takaa. Tämä on oikeaa vastuun kantamista.

- Erityisen voimakas poliittinen painostus on kohdistettava myös perussuomalaisiin puolueena ja erityisesti Timo Soiniin. Tämä siksi, että Halla-ahon eurovaaliehdokkuus peruttaisiin. On nimittäin olemassa ihan oikea pelko, että siitä perkeleestä tulee niitten vaalien ääniharava. Ja sitä niin minä kuin äänestäjänikään emme kestä. Me toki tykkäämme siitä, että meillä on tiedostavan hyvä paha mieli. Mutta ei meille saa aiheuttaa oikeaa pahaa mieltä. Sillä meidän hyvästä mielestämmehän tässä koko keskustelussa on ollut kyse. Koko ajan. Kyse on henkisistä arvoista. Eikä niille voi laskea hintaa.

Thursday, September 19, 2013

JOTAIN IHAN MUUTA XVI

Eli vain yksi tarina Keski-Maasta

Tapahtuma-aika: Helmikuu, vuonna 985, Keski-Maan Neljättä Aikaa

Tapahtumapaikka: Synkmetsä, kymmenisen kilometriä Metsänihmisten Tasavallan ja Mordorin rajalta länteen.

Tapahtumassa mukana: Useitten armeijoitten sotilaita, pääosassa Bukinmaan toinen erillinen pataljoona Konnun puolustusvoimista.


Vänrikki Vähä-Bukin joukkue nukkui puolijoukkueteltoissaan. Teltoissa kamiina loi kaivattua lämpöä kovaan pakkaseen ja hobittisotilaat sulattelivat vatsoissaan hieman aikaisemmin saatua noppasoppaa. Vähä-Buk oli kehottanut miehiään lepäämään, sillä voimia tultaisiin tarvitsemaan pian. Mordorin örkkiarmeija saattaisi hyökätä jo kuluvan vuorokauden aikana. Vähä-Buk kävi vielä kiertämässä vartiot, poltti sätkän Vanhaa Toboa ja päätti sitten suoda itselleen muutaman tunnin unta.

Vähä-Buk oli Konnun puolustusvoimien reserviläinen, siviiliammatiltaan historianopettaja Rankkihovin lukiosta. Hänen joukkueensa miehet olivat ihmetelleet, kuinka tähän tilanteeseen oli päädytty. Keski-Maassa ei oltu käyty suursotaa lähes tuhanteen vuoteen. Paikallisia rajakahakoita vain. Miksi sota oli nyt tulossa? Ja miksi juuri heidän aikanansa?

Vähä-Buk oli jo siviilityönsä puolesta syistä perillä. Tämä kaikki oli lopputulemaa siitä, minkä Lännen Liitto oli virhearvioinneillaan saanut aikaiseksi. Tuhat  vuotta sitten oli länsi voittanut suursodan örkkien Mordoria vastaan. Voitto oli ollut selkeä, ja sen seurauksena olivat myös itäiset Mordorin vallan alla olleet valtiot itsenäistyneet. Mutta vaikka voitto oli selkeä, se ei ollut kuitenkaan totaalinen. Örkit eivät olleet hävinneet mitättömäksi ja vaarattomaksi kansansirpaleeksi, vaikka sodasta tehdyt, lähes uskonnolliseen asemaan nousseet legendat olivat voittoa yliglorifioidessaan ja taisteluihin kaikkia yliluonnollisia elementtejä lisätessään niin väittäneet.

Örkit olivat sodan jälkeen päättäneet elää eristyksissä keskenään, niin Mordorissa kuin sitä ympäröivillä, varsin laajoilla örkkialueilla. Heihin liittyivät sodassa Rohania terrorisoineet Uruk-Hait, jotka oli karkoitettu Anduinin itäpuolelle. Uruk-Hait eivät olleet suostuneet alistumaan läntisen vallan alle, toisin kuin Sumuvuorten ja Angmarin vuoriörkit, jotka antautuivat ehdoitta ja anoivat armoa. Uruk-Haitten kohdalla oli toisin. Heidän karkoituksensa ei ollut Lännen Liiton historian kirkkaimpia hetkiä. Vain kolmasosa karkoitusmatkalle ajetuista Uruk-Haista pääsi elossa Anduinin yli Mordorin puolelle. Lännessä ikävä muisto haluttiin unohtaa, ja sitä varten kehitettiin legenda enteistä, jotka tuhosivat Uruk-Hait.

Örkkejä eli myös itäisissä valtioissa varsin suurena vähemmistönä. Näihin itsenäistyneihin valtioihin kuuluivat Khand, Rhûn, Hildorien, Harad, Taka-Harad ja pieni viininviljelijämaa Dorwinion. Myös kokonaan örkeistä koostunut vuoriörkkivaltio Utumno oli julistautunut itsenäiseksi ja halusi elää tasankoörkeistä koostuvasta Mordorista vapaana. Kaukana etelässä sijaitsevan Barad-Dûrin Keski-Maanvalloitusideat eivät olleet koskaan kiinnostaneet kaivoksissa ja kalastajina työskenteleviä äärimmäisessä pohjoisessa asuvia vuoriörkkejä.

Lännen valtiot kehittivät varsin pian aivan asialliset ja ystävälliset välit niin Sumuvuorten, Angmarin kuin Utumnon vuoriörkkien kanssa. Molemmat puolet halusivat unohtaa historian, tai ainakin oppia siitä. Mutta Mordorin tasankoörkit unohdettiin, tai niistä ei välitetty. Länsi näki riittäväksi myönnytykseksi sen, että tasankoörkit saivat elää, ja asua itsenäisessä valtiossaan. Olivathan örkit kuitenkin ensimmäisenä hyökänneet. Oikeaan välien kehittämiseen ja ystävyyteen, mikä vuoriörkkien kanssa onnistui, ei edes pyritty. Riitti, kun sodan hävinneet tasankoörkit takasivat esteettömät kulkutiet Lännen ja itäisten valtioitten välillä. Näin ollen molemmat osapuolet alkoivat laulaa sodasta itsekseen omia legendojaan, jotka erosivat toisistaan kuin yö ja päivä, ja muuttuivat monelle laulun kuulijalle ennen pitkää totuudeksi.

Suuren sodan voitti läntisten valtioitten hädän hetkellä kasaan improvisoima hajanainen liittoutuma. Tulevaisuutta ajatellen yhteistyö kansojen välillä nähtiin hyvänä ja turvallisuutta luovana, ja vuosikymmenten kuluessa hajanainen liittoutuma kehittyi Lännen Liitoksi. Liitto oli sotilaallinen ja taloudellinen liittoutuma, joka koostui itsenäisistä valtioista. Liittoon kuuluivat ihmiset, haltiat, kääpiöt, hobitit ja myös Sumuvuorten ja Angmarin örkkitasavallat, jotka halusivat irtautua Mordorin perinnöstä ja tulla hyväksytyksi yhteistyökumppaniksi läntisten kansojen kanssa siinä myös onnistuen. Vaikka Mordorista irtautuneissa valtioissa oli myös halua tulla Liiton jäseniksi, ne päätyivät kuitenkin puolueettomiksi, sillä Mordor oli edelleenkin olemassa ja lännestä pääosin maantieteellisesti eristetyt maat eivät halunneet ärsyttää sitä liikaa.

Satoja vuosia rauhan aikaa elänyt Keski-Maa teollistui nopeasti. Aikanaan käydystä sodasta, jota Sormuksen Sodaksi asiasta kirjoitetuissa legendoissa myös kutsuttiin, puhuttiin velho Sarumanista, joka kärsi kovan kohtalon. Mutta näytti siltä, että Sarumanin perintö eli. Miekan, keihään ja kilven aika oli ohi, ja koneet ottivat vallan. Myös örkit, kekseliästä ja työteliästä väkeä kun olivat, teollistuivat ja kehittyivät samaa tahtia Lännen kanssa. Örkit eivät myöskään olleet unohtaneet mennyttä suuruuttaan, ja sen seurauksena oltiin muutaman viime vuosisadan aikana käyty muutamia varsin verisiä mutta kuitenkin vain paikallisia rajakahakoita, joita ei varsinaisesti edes sodaksi tulkittu. Tasankoörkit ajattelivat ajan kulusta aivan eri tavalla kuin Lännen Liitto. Heille ei yksi sukupolvi merkinnyt mitään. He olivat vain koetelleet voimiaan ja huomanneet ne vielä liian heikoksi. Heillä oli aikaa odottaa.

Ajan kulku kääntyi 900-luvulle. Lännen Liitto alkoi 950-luvulla kehittyä valtioitten liitosta kohti väkisin pakotettua liittovaltiota. Syytä oli jälkeenpäin vaikea arvioida. Historianopettajana toiminut vänrikki Vähä-Buk uskoi itse, että syynä oli valtioitten yli kasvanut ja jatkuvasti turvonnut byrokratia, joka alkoi itse itsensä vuoksi muuttaa jo täysin toimivaa itsenäisten valtioitten liittoutumaa keskusjohdetuksi suurvallaksi. Kehitys saavutti huippunsa vuonna 962, kun Lännen Liitto päätettiin muuttaa Lännen Liittovaltioksi. Enedwaithissa sijaitseva Lond Daerin kaupunki julistettiin pääkaupungiksi ja liittovaltion byrokratian erityishallintoalueeksi, kaikki itsenäiset valtiot alistettiin Lond Daerin byrokraattihallinnon alaisuuteen ja käyttöön otettiin yhteinen rahayksikkö westro. Tavalliset lainkuuliaiset lännen kansojen kansalaiset olivat oikeastaan ällikällä lyötyjä ja ihmettelivät, että kuinka tämä oikeastaan pääsi tapahtumaan. Jotenkin se vain tapahtui. Pikkuhiljaa hivuttamalla.

Liittovaltio teki sen, mitä sen ei olisi koskaan pitänyt tehdä, eli se yritti saada toisistaan kieliltään, taloudeltaan ja kulttuuriltaan täysin eroavat kansakunnat saman lainsäädännön alaisuuteen. Lond Daer vaati niin hobitteja, mustainmaalaisia, kääpiöitä, gondorilaisia, haltijoita kuin pohjoisen forodwaithilaisiakin elämään samojen lakien ja virkamiesten hyväksymien tapojen mukaan. Samaan aikaan Lännen puolustusta alettiin ajamaan alas, sillä byrokraatit uskoivat, ettei Mordor koskaan enää hyökkää joitain merkityksettömiä aluekahinoita suuremmassa mittakaavassa ja puolustusvoimista vapautunutta rahaa tarvittiin byrokratian ylläpitämiseen. Vanhoja legendoja siteeraten voitiin sanoa, että Kärmekieli oli ottanut Lännen haltuunsa.

Mutta Kärmekielen valta oli vain sanan ja paperin valtaa, ja se kesti niin pitkään kuin sitä sanaa uskottiin. Lännen byrokraattinen unelma kesti vain kahdeksan vuotta. Valtioissa oli kuitenkin vielä oma kansanedustuslaitos, ja kesäkuun kuudes päivä vuonna 970 niin Kontu, Angmarin Örkkitasavalta, Bardilaisten tasavalta, Synkmetsän Haltiatasavalta ja Beorninkien tasavalta ilmoittivat eroavansa Liittovaltiosta. Tästä viikon sisällä kaikki muutkin lännen valtiot ilmoittivat erostaan. Liittovaltion byrokraatit päättivät vastata väkivallalla ja komensivat armeijan joukot palauttamaan kapinalliset valtiot ruotuun.

Byrokraatit eivät tosin olleet tajunneet sitä, että mitään liittoarmeijaa ei itse asiassa ollut vielä olemassakaan. Maissa oli kansalliset armeijat, jotka kieltäytyivät nostamasta asettaan omaa kansaansa vastaan. Sen sijaan byrokraattien haltuunsa ottama ja voimakkaasti vahvistama Liittopoliisi alkoi pidättää ihmisiä ja ottaa haltuunsa hallintorakennuksia. Kansalliset armeijat nousivat Liittopoliisia vastaan. Syttyi Lännen Sisällissota. Se oli ohi muutamassa päivässä, kun kansalliset armeijat kukistivat helposti Liittopoliisin. Lännen Liittovaltio purettiin, itsenäisten valtioitten Lännen Liitto perustettiin uudelleen ja Lond Daer muutettiin takaisin kaupungiksi Enedwaithin Tasavallassa, jonka pääkaupunkina oli Tharbad.

Vahinko oli kuitenkin jo tapahtunut. Tapahtumat saivat aikaan viisi vuotta kestäneen taloudellisen laman. Samaan aikaan Mordor oli vahvistanut itseään ja uskaltautui ensimmäistä kertaa ryhtyä laajempaan vallanlisäämisyritykseen heikentyneen lännen kustannuksella. Yritystä johti vuonna 968 Mordorin johtoon valittu örkkijohtaja Gûrgon, älykäs, aggressiivinen, järjestelykykyinen ja ennen kaikkea länttä kohti vihaa tihkuva mies. Gûrgon jätti toistaiseksi lännen rauhaan, mutta vahvisti jatkuvasti sotavoimiaan ja käyttäen hyväksi Lännen heikkoutta ja itäisten Keski-Maan valtioitten örkkivähemmistöjä, hän sai vuoteen 978 mennessä alistettua Mordorin valtaan niin Khandin, Haradin, Taka-Haradin, Rhûnin, Hildorienin, Utumnon kuin Dorwinionin. Niin Utumnossa kuin Dorwinionissakin kansalaiset ryhtyivät väkivaltaiseen kansannousuun miehitystä vastaan, mutta ne tukahdutettiin verisesti. Itäiset kansat olivat jälleen joutuneet tasankoörkkien sortovallan alle, ja Lännen Liitossa puristettiin nyrkkiä taskussa avuttoman raivon vallassa. Mordorista oli tullut liian vahva. Mitään ei ollut tehtävissä.

Yhteydet miehitettyihin valtioihin katkesivat. Maitten radio- ja televisiokanavat alkoivat lähettää Mordorin sanelemaa propagandaa. Ainoat tiedot maista tulivat muutamien rajojen yli hengissä päässeitten pakolaisten taholta. Tietoon tulivat teloitukset, vankileirit ja kansansiirrot. Koko Dorwinionin kansa oli siirretty pois kotimaastaan, osa Hildorieniin, osan karkoituspaikkana oli vuoristoinen Cuiviénen ja osa oli siirretty Helcarin sisämeren itärannalle. Utumnoa oltiin täyttämässä tasankoörkkisiirtolaisilla ja paikallinen vuoriörkkiväestö oli pakkotyössä. Pakolaiset kertoivat myös sitkeästä, mutta aina epätoivoisemmaksi muuttuvasta sissisodasta.

Mordorin aikeet eivät jääneet Lännen Liitossa millään muotoa epäselviksi, ja itsenäiset tasavallat alkoivat voimakkaasti vahvistaa puolustustaan toivoen, ettei aika loppuisi kesken. Gûrgonkaan ei ollut vielä varma voimistaan länttä vastaan, joten armonaikaa olisi vielä muutama vuosi, ennen kuin väistämätön tapahtuisi. Vaikka valtiot olivat itsenäisiä, puolustus keskitettiin yhtenäisen sotilasliiton alaisuuteen. Sen ylipäälliköksi valittiin, monien yllätykseksi, kokenut hobittikenraali Mesikersa, jonka johdolla lännen puolustus omaksui alueellisen puolustustaktiikan. Taistelua täytyi käydä syvyydessä, sillä yhtenäiset linjat eivät örkkien panssaridivisioonia pystyisi pysäyttämään.

Ja nyt elettiin vuotta 985 N.A. Vänrikki Vähä-Buk nousi muutaman tunnin tirsoiltaan. Lähetti saapui komppaniasta. Joukot on siirrettävä asemiin. Örkkien hyökkäys alkaa todennäköisesti muutaman tunnin kuluessa. Vähä-Buk käski herättää joukkueensa. Joukkue purki telttansa ja alkoi siirtyä asemiin noituen varsin osuvia westroninkielen hobittimurteen kirosanoja. Pataljoona, johon Vähä-Bukinkin joukkue kuului, oli saanut tehtäväkseen aiheuttaa etenevälle Mordorin moottorisoidulle jalkaväkidivisioonalle mahdollisimman paljon niin sanottua sodan kitkaa. Pataljoona toimi Mordorin puolella olevan Itäraivion ja metsänihmisten pääkaupungin Rhosgobelin välillä kulkevan tien eteläpuolella. Heidän kanssaan toimisi kaksi metsänihmisten pataljoonaa ja rajajoukkojen komppanioita.

Pääjoukot olivat lännempänä. Niihin kuuluisivat hobiteista yksi panssariprikaati ja kaksi moottoroitua jalkaväkiprikaatia. Lisänä olisivat niin  metsänihmisten kuin Sumuvuorten örkkien prikaatit sekä huomattava määrä tykistöä ja raketinheittimiä. Tämä ei olisi örkkien päähyökkäyssuunta, vaikka niillä olikin kova hinku päästä Rhosgobeliin, siitä Anduinille ja sen yli Sumuvuorille. Örkkien päähyökkäyssuunta pohjoisessa olisi Forodwaith, jonka läpi niitten joukot pyrkisivät tavoitteena päästä ns. Carn Dûmin aukkoon, josta niillä olisi vapaa panssarimaasto edetä Arnoriin, Kontuun ja siitä aina Harmaisiin Satamiin.

Tämän päähyökkäyssuunnan eteläpuolella Mordorin panssaridivisioonilla olisi tarkoitus edetä Esgarothin ja Laakson kaupunkeihin, siitä kääpiöitten Ereboriin ja sitä kautta kiertää koko Synkmetsä pohjoisesta ja edetä Anduinille. Kaikkein etelämpänä örkeillä oli tavoite edetä Rohanin läpi Rohanin aukkoon, siitä sekä Suurelle Merelle että Anfalasiin ja sitä kautta saartaa koko Gondor. Tiedettiin, että örkkijohtaja Gûrgon oli jo vanha mies, ja hän halusi nähdä unelmansa toteutuvan, vaikka hätiköinti ei yleensä Mordorin tapoihin kuulunutkaan. Suurimpana tavoitteena oli tietysti koko lännen tuho, mutta sekin riittäisi, että Sumuvuorten itäpuolinen Keski-Maa liitettäisiin Mordoriin.

Mutta se ei liikuttanut Vähä-Bukin miehiä. Heidän tulikasteensa tulisi Synkmetsässä, jossa he olivat nyt asemissaan. Heidän tehtävänsä olisi nopealla iskulla aiheuttaa tuhoa hyökkäävälle örkkijoukoille ja vetääntyä sitten seuraavaa tehtävää varten. Vähä-Buk luotti miehiinsä ja miehet Vähä-Bukiin. He olivat käyneet varusmiespalveluksensa ja kertausharjoituksia Vanhassa Metsässä, joka muistutti maastoltaan Synkmetsää. Lisäksi heillä oli henkilökohtainen kannustin. Mordor oli jonkunlainen sotilasdiktatuurin ja teokratian sekoitus, jossa aikanaan käydyllä ja örkkien puolelta hävityllä Sormuksen Sodalla oli suuri merkitys. Örkkien legendoissa hobitteja inhottiin ja heitä pidettiin örkkien puolella halveksuttuina epäsikiöinä, joitten vuoksi Sauron Suuri oli aikanaan menettänyt mahtinsa. Vaikkei mitään sormusta koskaan ollutkaan. Ei Frodoa, ei Samia. Ei Merriä, ei Pippiniä.

Molemmin puolin lauletuissa legendoissa oli muutenkin kaikenlaista ihmeellistä. Örkkien legendoissa hobitit olivat olleet vain metrin mittaisia ja omasivat suuret ja niin karvaiset jalat, etteivät ne tarvinneet saappaita. No, eiväthän Vähä-Bukin miehet Keski-Maan mitassa mitään isoja olleet, mutta keskipituus oli kuitenkin jotain 150 senttiä, ja miehet kulkivat saappaat jalassa kesät talvet. Puppua. Toisaalta lännen puolen legendoissa puhuttiin sodan ajan örkkien rumuudesta ja rujoudesta. Lisää puppua. Miss Lännen Liitto vuodelta 984 oli Carn Dûmista kotoisin oleva vuoriörkki. Häikäisevän kaunis nainen. Idän puolen legendoissa väitettiin taas, että haltiat eivät voineet kuolla kuin väkivallan kautta. Uskomatonta puppua. Ehkä sillä örkit halusivat oikeuttaa haltioitten tappamisen. Etteivät ne olisi lisääntyneet liikaa.

Mutta laulettujen legendojen lunnaita Vähä-Bukinkin miehet joutuisivat pian maksamaan. Aikaisemmassa sodassa hobitteja ei ollut lähelläkään Barad-Dûria. Tosiasiassa hobitit olivat lähettäneet Sormuksen Sotaan jousimiehiä tukemaan haltiakuningas Thranduilia. Kaukana Synkmetsässä. Tämä ei estänyt Mordorin propagandakoneistoa. Selvää oli, etteivät hobitit tulisi saamaan armoa. Tuskin muutkaan. Mutta armoa eivät antaisi hobititkaan.

Vähä-Buk käski miestensä vielä kertaalleen tarkistaa varusteensa. Idän suunnasta kuului jo tykistötulta ja laukaustenvaihtoa. Se oli alkanut. Metsänihmisten pataljoona oli jo tosi toimissa. Pian olisi hobittien vuoro. Heidän tehtävänsä oli tehdä nopea, koko pataljoonan kokoinen tuliylläkkö. Pääjoukot olisivat taempana. Panssarijoukot olivat ryhmittyneet Rhosgobelin itäpuolelle, mutta kun niin metsänihmisten kuin hobittien joukot olisivat kuluttaneet hyökkäävää mordorilaista moottoroitua jalkaväkidivisioonaa, se saisi kimppuun niin metsänihmisten, hobittien kuin vuoristoörkkien prikaatit, joitten tarkoituksena olisi saartaa erillisten pataljoonien heikentämä kärkirykmentti ja suoralla hyökkäyksellä tuhota sen takana tuleva rykmentti. Tämä antaisi takana oleville joukoille lisää aikaa, sillä örkit joutuisivat asettamaan uuden divisioonan kärkeen.

Yksi Vähä-Bukin joukkueen miehistä oli miettinyt, että kuinkahan Sumuvuorten örkit pystyvät tappelemaan omiaan vastaan. Örkkejähän nekin. Vähä-Bukin oli helppo vastata. Hän oli jutellut ennen pataljoonan ryhmittymistä tälle alueelle erään vuoristoörkkien luutnantin kanssa. Luutnantti Özgög selitti asian varsin selkeästi:

- No voi morgothin morgoth, en paremmin sano. Tiedätkös, vänrikki, vaikka me Sumuvuorten örkit ollaan oltu osa Lännen Liittoa kohta tuhat vuotta, niin meidät mielletään Mordorissa edelleenkin pettureiksi. Vaikka vuoristoörkki ja tasankoörkki ovat kielinäkin erkaantuneet toisistaan jo ihan eri kieliksi. Meidän kielemme ovat kauempana toisistaan kuin vaikka haltioitten quenya ja sindar.

- Dol Guldurin televisio lähettää ohjelmaansa kovilla tehoilla. Se näkyy myös kotikaupunkiini Azogiin. Niitä lähetyksiä on aika hurjaa tiedätkö seurata. Toisaalta meidät haukutaan pettureiksi, joille ei ole luvassa kuin köyttä kaulaan ja toisaalta niin meidän kuin Angmarin örkkien sanotaan olevan alistettuja ja miehitettyjä örkkirotuja, jotka Mordorin armeijan on vapautettava.

- Voit uskoa ihan huviksesi, että me tappelemme niin pitkään kuin henki pihisee ja pateja riittää ammuttavaksi. Ja sen viimeisen patin säästämme itsellemme. Meillä ei ole pienintäkään mielenkiintoa jäädä tasankoörkkien vangiksi. Jos me häviämme, te saatatte selvitä orjina. Meillä taas ei ole muuta osoitetta kuin hauta. Ja tasankoörkkien käsissä matka sinne tulee olemaan hidas ja tuskainen. Petturien kuolema.

Samalla kun Vähä-Buk ja Özgög keskustelivat, he seurasivat sivummalla helikopteriin lastautuvaa pientä miesryhmää. Vähä-Buk tunnisti pienikokoiset miehet Drúadanin metsäläisiksi ja tajusi, että nämä olivat niitä kuuluisia Samoojia. Samoojat olivat Lännen ainoa ylikansallinen, suoraan ylipäällikön alaisuudessa toimiva erikoisjoukko. Erikoisjoukkoja oli jokaisella Lännen Liiton maalla, mutta nämä olivat niitä kaikkein kovimpia. Samoojia ei ollut kuin noin tuhat miestä, ja heistä peräti kolmasosa oli drúadanilaisia, jotka olivat synnynnäisiä sissejä.

Miesten vyöllä roikkui pitkä, drúgaksi kutsuttu veitsi, jonka käyttäjinä drúadanilaiset olivat pelottavan taitavia. Jokaisella omansa, tuumi Vähä-Buk, ja taputteli taisteluvyössään olevia rautakuulia. Hobitit oltiin aina tunnettu taitavina ja tarkkoina heittäjinä ja normaalin aseistuksen lisäksi jokaisella hobitilla oli muutama rautakuula. Vähä-Buk tiesi, ettei hän pärjäisi käsikähmässä voimakkaille örkeille, mutta keskelle naamaa heitetty kuula rauhoittaisi päälletulijaa kummasti ja antaisi Vähä-Bukille aikaa käyttää vyöllään roikkuvaa puukkoa.

Vähä-Buk oli kätellyt Özgögiä, ja he molemmat olivat toivottaneet toisilleen onnea. Ja nyt oltiin tässä. Rhosgobeliin menevän tien varressa. Vähä-Bukin miehet olivat asemissaan kovassa pakkasessa. Vihollisen tiedusteluyksiköt menivät ohi. Niitten annettiin mennä. Tulta ei saanut avata. Vaikka hobitit eivät olleet kovin uskonnollisia, moni mies läheti lyhyen rukouksen Ilúvatarille pyytäen suojelusta tulevassa koettelemuksessa. Sitten tietä pitkin eteni lisää moottoroituja yksiköitä. Tulenavauskäsky tuli. Tähysmiinat laukaistiin. Raskassinkoryhmät ampuivat sivusuunnasta panssarivaunuja ja tuhosivat heti kaksi. Kertasingoilla varustetut sotilaat alkoivat ampua panssaroituja miehistönkuljetusvaunuja. Tuli oli tarkkaa ja tehokasta ja örkkisotilaat alkoivat purkautua pois vaunuistaan ojaan suojaan.

Sitä hetkeä oli odottanut vanhalla kevytsingolla varustettu sotamies Reuna. Hänen ampumasuuntansa oli neljäkymmentäviisi astetta asemastaan sivullepäin ja hän piti tähtäimessään vihollisen panssaroitua miehistönkuljetusvaunua. Vanhaa sinkoa käyttävän partion tuli toimia eräänlaisena jalkaväkitykistönä. Kun vaunun takaovi aukesi, ja örkit ryntäsivät ulos suojaan, hän ampui. Hänellä oli vanhassa singossaan sirpalelaukaus, painoltaan 2,3 kiloa. Laukaus osui miehistönkuljetusvaunusta poistuvaa vihollissotilasta rintaan, räjähti, ja samalla tappoi tai haavoitti kokonaisen ryhmän.

Reuna ja sinkoampujan apulainen suojautuivat ja siirtyivät toiseen tuliasemaan. Reuna näki, että örkkisotilas oli virittelemässä konekivääriä toimintakuntoon. Se olisi hänen toinen maalinsa, ennen kuin olisi aika vetäytyä. Sinkoampujan apulainen toimi, ja ilmoitti selkään lyödyillä läpsäyksillä tilanteen etenemisen. Yksi läpsäys: putki puhdas! Kaksi läpsäystä: seula selvä! Kolme läpsäystä: Ladattu! Ammu! Reuna ampui sirpalelaukauksen kohti konekivääriä, laukaus meni hieman ohi, mutta räjähti kolme metriä konekiväärin takana olleessa puussa hiljentäen miehistön.

Örkit alkoivat selvitä alkujärkytyksestään ja aloittivat hobitteja kohtaan ankaran tulituksen. Sitkeitä ja hyvin koulutettuja paskiaisia, tuumi Vähä-Buk, ampui rynnäkkökiväärinsä lippaan tyhjäksi ja antoi vetäytymiskäskyn. Niin Vähä-Bukin joukkue kuin koko pataljoona alkoi vetäytyä. Iskun oli tarkoitus olla nopea ja lyhyt, eikä viholliselle haluttu antaa aikaa reagoida enempää. Joukot siirtyivät suksille, ja samaan aikaan omat kranaatinheittimet alkoivat ampua. Siihen yhtyi tykistön tuli, jossa useampi patteristo yksi kerrallaan ampui lyhyen tuli-iskun. Iskujen tarkoituksena ei ollut varsinaisesti tuhota, vaan pitää vihollinen paikoillaan ja antaa omille joukoille aikaa paeta. Laajempien keskitysten aika tulisi myöhemmin.

Lyhyillä iskuilla pyrittiin myös siihen, ettei örkkien vastatykistötoiminta ehtisi iskeä patteristoihin. Kaikkia putkia tarvittiin jatkossa. Kaukana hobittien väijyttämän alueen takana kyttäsi myös vuoriörkkien raskas telakanuunapatteristo, niin kutsuttu kissantassupatteristo, jonka tehtävänä oli tuhota tulenjohtomiesten paikallistamat örkkien tulenjohtotutkat.

Ei kestänyt kauaa, kun örkkien tykistö reagoi. Niille harjanteille, mistä hobitit olivat tehneet iskunsa alkoi sataa valtava määrä kranaatteja. Mutta kranaatit menivät hukkaan, sillä hobitit olivat jo tiessään.

- Ei oo pojat yks patteristo kun tuonne ampuu.

- Ne oppii tään systeemin kyllä pian ja voi olla, että ens kerran sataa rautaa meidänkin niskaan. Ei örkit tyhmiä ole. Ja vaikka tuossa pantiin örkkejä kylmäksi melko läjä, niin ei muutenkaan kannata vielä paukutella henkseleitä. Niillähän on sinänsä varaa jauhaa tuo kärkidivisioonansa kaikessa rauhassa pölyksi. Ei niiltä äijät ja tankit vähällä kesken lopu.

Miehet tiesivät, että näin oli. Oli arvioitu, että örkeillä oli kaksinkertainen ylivoima lännen joukkoihin nähden. Nyt sitä legendoissa mainittua suursormusta kyllä tarvittaisiin. Örkkitykistön tulen viimeisteli harjanteen yli lentäneet neljä Mordorin ilmavoimien Ghâsh M-27 rynnäkkökonetta, jotka pudottivat harjanteen täyteen napalmia.

Vähä-Buk saapui kokoontumisalueelle ja katsoi uupumuksesta ja koetusta pelosta huohottavia miehiään.

- Tappiot! Huusi Vähä-Buk.

- Ainakin kaksi kaatunutta ja Ylirankki on pahasti haavoittunut!

Samalla saapui vielä paikalle korpraali Gamgi ja antoi Vähä-Bukille kaksi veristä tuntolevyn puoliskoa. Toisella kevytsinkopartiolla ei ollut yhtä hyvä tuuri.  Raskassinkopartion tuhoama taistelupanssarivaunu oli tuliylläkön alkaessa ehtinyt ampua laukauksen umpimähkään ja se oli osunut turhankin hyvin.

- Ruumiit jäivät sinne?

- Ei ollut enää mitään varsinaisesti ruumiiksi kutsuttavaa. Hyvä kun sain töngittyä nää tuntolevyt.

Hobittipataljoona alkoi hiihtää länteen päin. Mukana myös Vähä-Bukin joukkue. Sota oli vasta alussa ja epätietoisuus tulevasta hiersi tulikasteensa saaneitten hobittisotilaitten mieltä. Korkealla taivalla näkyi pommikoneitten tiivistymisvanoja. Ne etenivät länttä kohti.



Samaan aikaan kun taistelut kaikilla rintamilla olivat alkamassa, elettiin pohjoisessa Forodwaithissa, kaukana puurajan pohjoispuolella asumattomalla alueella sijaitsevassa salaisessa tutkimuskeskuksessa jännittäviä hetkiä. Operaatio Suursormus oli loppuvaiheessaan. Betonisista suojistaan tutkijat tarkkailivat vahvoilla kaukoputkillaan kahdenkymmenen kilometrin päässä sijaitsevaa metallista tornia ja siinä olevaa lieriömäistä esinettä. Operaatiota johtava insinööri alkoi puhua apulaiselleen:

- Niissä vanhoissa legendoissa puhuttiin siitä Gondorin Isildurista. Ja kerrottiin, että hänellä oli Suursormus hallussaan, ja hän olisi voinut tuhota sen Tuomiovuoren tulessa. Hän kieltäytyi ja piti sormuksen itsellään, vaikka häntä varoitettiin. Ja päätöksellään hän sai aikaan mittaamatonta kauhua ja tuhoa. Tarinoitahan ne vaan ovat, ja sanaseppojen sepitettä. Mutta miksi minusta tuntuu silti siltä, että olemme tekemässä samaa virhettä kuin Isildur?

Apulainen oli hetken hiljaa ja puhui sitten:

- Eihän tätä ole pakko käyttää. Tämä on vain viimeinen varokeino. Jos kaikki muu toivo on menetetty.

Kaiuttimista kuului metallinen ääni:

- Yksi minuutti räjäytykseen.

Tutkimuskeskuksen henkilökunta asetti silmilleen voimakkaasti tummennetut suojalasit. 



Saturday, September 14, 2013

HENKILÖKOHTAINEN PUOLUSTUSTILA JA PILKKARIKOS

Niin hotellin respassa kuin monessa muussakin paikassa on törmätty sosialideodoraattisen kansanedustajan Tuula Väätäisen eduskuntakysymykseen, jossa hän oli kovasti huolissaan siitä, että ikiomaa jihadiaan Syyriaan sotimaan lähteneet mahdolliset suomalaiset eivät kuulu sotilastapaturmalain piiriin. Tarina ei kerro sitä, olikohan Väätäinen lukenut mainion blogikollegani Jaska Brownin kieli tukevasti poskessa kirjoittaman fiktiivisen tarinan siitä, kuinka veteraanijärjestöt laajensivat toiminta-alueitaan varsin luovasti.

Väätäisen avautumisesta on irvailtu vähän siellä sun täällä, joten hotellin respassa ei viitsitä irvailla, vaan pyritään katsomaan asiaa vaihteeksi edistyksellis-suvaitsevaisesta näkövinkkelistä. Kansallismieliset tahot ovat kommentoineet, että tässä tapauksessa mokutus on viety äärimmäiseen lakipisteeseensä, parodiahorisontti on ylitetty ennätyslukemin rimaa hipomatta ja yleensäkään tästä on vaikea pistää enää paremmaksi.

Kun asiaa katsoo edistyksellis-suvaitsevaisesta näkökulmasta näyttää asia aivan toisenlaiselta. Edistyksellinen ja suvaitseva Suomi on vasta aivan alkuvaiheissaan ja asiat etenevät niin tuskastuttavan hitaasti, että epätoivon kylmät kynnet alkavat raapia muutenkin kovasti herkkää ja loukkaantumiselle altista suvaitsevaista sielua.

Nimittäin nimittäin. Kun kansallismieliset, ne paskat, toteavat, että mikäli esim. arabimaista tänne tullut heppu hakee Suomesta turvapaikkaa päästäkseen pois sodan kauhusta ja melskeestä ja sen jälkeen lähtee itse vapaaehtoisesti sodan kauhuun ja melskeeseen, on aiheellista kysyä, tarvitseeko heppu turvapaikkaa Suomesta ollenkaan.

Ja näitä kysymyksiä voidaan tosiaankin esittää. Ehkäpä perustellusti. Niitä ei ole vielä kielletty. Tähänhän on saatava lainsäädännöllinen muutos. Ja muutoksen tulee koskea turvapaikkaa itseään. Turvapaikka on vanhentunut ja rakenteellista rasismia sisältävä termi ja käytäntö, sillä turvapaikanhakuprosessissa päätös voi olla kielteinen. No, eihän se sinänsä yhtä kaikki mitään vaikuta käytännössä, mutta jättää ainakin teoreettisen karkoitusmahdollisuuden, jollaista sivistysvaltiossa ei tietenkään saa olla. Onhan sana karkoitus jo itsessään suorastaan kaksoisplusepähyvä.

Tilalle niin termiksi kuin käytännöksi tulisi ottaa oleskelukansalaisuus. Oleskelukansalaisuus sisältää kaikki Suomen kansalaisuuden edut, mutta ei välttämättä velvollisuuksia. Velvollisuudet voi määritellä sen mukaan, mitä oleskelukansalaisen lähtömaan lait ja tavat sanovat tai sitten myös ihan sen mukaan, mistä oleskelukansalainen itse sattuu tykkäämään. Suomalaisen viranomaisen tulee luonnollisesti kunnioittaa oleskelukansalaisen lähtömaan tapoja ja lakeja ja tätä myötähän saadaan luonnollisesti palkattua lisää virastotyöhenkilöstöä viranomaisen tapasopeuttajan ammattinimikkeellä.

Oleskelukansalaisuus tulisi saada jo sillä perusteella, että on saapunut Suomeen, ja haluaa jäädä tänne asumaan. Jatkossa tulee tietysti selvittää se, voisiko oleskelukansalaisuutta hakea suoraan esim. Suomen suurlähetystöstä Addis Abebasta. Oleskelukansalaisuutta ei sinänsä tulisi myöntää suoraan kaikille hakijoille, sillä mikäli henkilö saapuu Suomeen sanokaamme Saksasta tai Irlannista ja jos hänellä on valmiina työpaikka ja firman hankkima asunto, ei hän luonnollisesti tarvitse oleskelukansalaisuuden kaltaista tukimuotoa. Eihän valtion varoja tule käyttää näin laman keskellä vastuuttomasti, ja kyseinen henkilö pärjää kyllä omin nokkinensa.

Oleskelukansalaisuus on itsessään vasta aloitus. Maassamme on edelleenkin rakenteellisen rasismin yksi halveksittavimmista muodoista, ja sitä kutsutaan maanpuolustukseksi. Ajatus maanpuolustuksesta pohjautuu pelkästään juoksuhautoihin ja Raatteen tielle jämähtäneeseen impivaaralaiskansalliseen ajatteluun siitä, että maanpuolustus Hangon ja Nuorgamin välillä on aina ja iänkaikkisesti vain sitä, että joku valtio, esimerkiksi Venäjä, Venäjä tai Venäjä hyökkää Suomen kimppuun, jolloin valtio kerää jätkät kotoaan kurkkusalaatteihin ja sitten aletaan ampumaan vastaan.

Tämänlainen käsitys maanpuolustuksesta jättää täysin huomioimatta niin individualistisen kuin monikulttuurisen näkökulman. Ei Suomen somalivähemmistö ole millään muotoa vastuullinen siitä, jos Suomi ja Venäjä päätyvät niin pahoihin ränäväleihin, että asia ei selviä ilman ottaanlyöntikilpailua. Näin ollen ei somaliväestön edustajaa voi myöskään vaatia kyttäämään pusikossa kertasingon kanssa venäläistä ryntövaunua jossain Virojoella.

Sen sijaan uussuomalaisella voi olla omasta näkökulmastaan täysi oikeus ja velvollisuus osallistua taisteluihin jossain muualla, esim. Syyriassa ja Somaliassa. Vallitseva maanpuolustukseen liittyvä lainsäädäntömme ei noteeraa näitä oikeutettuja puolustusvaatimuksia millään tavalla. Meillä on vain laki puolustustilasta, eikä siinä oteta millään tavoin huomioon uussuomalaisia turvallisuuspoliittisia näkökulmia. Sinänsä termi ”puolustustila” on kylläkin sanoilla kikkailua. Miten se on lievempi kuin ”sotatila”?

Yhtä kaikki. Tämä ongelma ja rakenteellisen rasismin inhottava ilmentymä on helposti ratkaistavissa päättäväisillä lainsäädännöllisillä toimenpiteillä. Uussuomalaisen henkilön tulee jatkossa olla oikeutettu hakea nopeutetulla virkamiesmenettelyllä itsensä julistamiseen henkilökohtaiseen puolustustilaan. Henkilökohtaiseen puolustustilaan julistamista tulee voida hakea lähimmässä sotilaspiirin esikunnassa ja sen käsittelyn tulee ohittaa muut sillä hetkellä käsiteltävät asiat.

Henkilökohtaisessa puolustustilassa uussuomalainen henkilö määrittelee puolustusvastuunsa ja -velvollisuutensa henkilökohtaisesti, mutta koska hän on puolustustilalain alaisessa tilassa, tulee lähimmän varmuusvarikon varustaa hänet normaalilla reserviläisvarustuksella, eli varastojen uumenista tulee kaivaa hänelle ainakin:

- maastopuku
- kaksi alusvaatekertaa
- kaksi peltipaitaa
- jalkarätit ja syylingit
- sadeasusteet
- kypärä
- saappaat
- reppu
- kenttälapio
- pakki ja kenttäpullo
- kaasunaamari laukkuineen
- leipälaukku
- puukko
- kirves
- taisteluvyö
- henkilökohtainen ase, tässä tapauksessa sopivin olisi ehkä Harppi-Saksasta ostettu Kalashnikov-kopio
- aseen puhdistusvälineet & öljy
- kuusi irtolipasta
- kymmenen tuliannosta patruunoita
- viisi käsikranaattia
- kolme kertasinkoa
- kaksi tellua
- sissimuonaa ja muonatupakat
- ensiapupakkaus
- muutama morfiiniampulli joko haavoittumisen aiheuttamaan kipuun tai sitten myytäväksi

Lisäksi – koska tulevan henkilökohtaisen puolustustilan pituudesta ei ole varmaa tietoa, ja on epäselvää pystyykö asiaa hoitava komppavääpeli toimittamaan rahalähetyksiä taistelualueelle – on henkilökohtaiseen puolustustilaan asetetulle uussuomalaiselle maksettava vuoden päivärahat kerralla etukäteen. Sotilaspiirille kuuluu myös uusjermun kuljettaminen mahdollisimman lähelle taistelualuetta. Mikäli uussuomalainen sattuu kaatumaan taistelussa, tulee hänen kotikuntansa haudata ruumis paikalliselle sankarihautausmaalle, mikäli ruumis saadaan takaisin Suomeen ja lisäksi kunnan tulee kustantaa kuolinilmoitus uussuomalaisen paikallislehteen ja Helsingin Sanomiin ja hoitaa lesken… korjaan, leskieneläkkeet.

Tällä tavoin saatetaan uussuomalainen maanpuolustus ajan vaatimuksien tasalle ja poistetaan yksi räikeimmistä rakenteellisen rasismin muodoista.

Kansanedustaja Väätäisen ehdotusta on ruodittu monella kulmalla ja keskustelussa on kieli mojahtanut melko tukevasti poskeen. Näin tietysti normaalitapauksessa tehtäisiin hotellin respassakin, mutta kun nyt asiaa tarkastellaan edistyksellis-suvaitsevaisesta näkökulmasta, on tämmöinen vitsinvääntäminen suorastaan vastenmielistä, sillä sillähän pyritään aiheuttamaan ankara henkinen pipi ihmiselle, joka halusi vain hyvää. Ja tällaisia tapauksia on ollut ennenkin.

Edistyksellis-suvaitsevaisesta näkökulmasta ajatellen tässäkin tarvitaan päättäväistä lainsäädäntötyötä. Ehdotukset kansanryhmää kiihottamista vastaan koskevan lain lieventämisestä tulee dumpata silkkana horinmummona ja lakia tulee ehdottomasti laajentaa ja tiukentaa. Näin estettäisiin hyvää tarkoittaville ihmisille aikaansaatu henkinen pipi.

Laki voisi mennä osaltaan vaikka näin:

”Jokaiselle Suomen kansalaisella tulee olla oikeus etsiä ja löytää aina uusia epäkohtia vähemmistöjemme kohtelusta ja esittää niihin haluamiaan ratkaisumalleja. Vaikka epäkohdat olisivatkin hieman keksittyjä ja ratkaisumallit ehkä mahdottomia toteuttaa, on näitä epäkohtia, niihin esitettyjä ratkaisumalleja ja ratkaisumalleja esittäneitä henkilöitä kohdeltava kunnioittavasti, ja asiasta käytävä keskustelu tulee olla yleissävyltään positiivinen ja kannustava näitä henkilöitä kohtaan.

Mikäli em. epäkohtaan, ratkaisumalliin ja sen esittäneeseen henkilöön suhtaudutaan kielteisesti, pilkallisesti tai huumorilla, tulee tällaisen epäasiallisen lausunnon esittänyttä henkilöä rangaista kansanryhmää vastaan kiihottamiseen olennaisesti liittyvästä pilkkarikoksesta sakkoihin tai enintään vuoden ehdolliseen vankeuteen.

Mikäli epäasiallinen lausunto on tapahtunut asiaan liittyviä faktoja sillä tavalla käyttäen, ettei hyväntahtoisen lausunnon antaneella henkilöllä ole mahdollisuutta puolustaa itseään faktoihin pohjautuen, ja hän voi puolustautua vain tunnereaktiolla ja iskulauseilla, on epäasiallisen lausunnon antanutta henkilöä rangaistava kansanryhmää vastaan kiihottamiseen olennaisesti liittyvästä pilkkarikoksesta raskauttavien asianhaaarojen vallitessa, jolloin rangaistuksena on sakko tai enintään vuosi ehdotonta vankeutta.

Mikäli äsken mainitun rikoksen kohteena on kansanedustaja tai muu ammattipoliitikko, virkamies tai toimittaja, on epäasiallisen lausunnon antanutta henkilöä rangaistava kansanryhmää vastaan kiihottamiseen olennaisesti liittyvästä pilkkarikoksesta erittäin raskauttavien asianhaarojen vallitessa, jolloin rangaistuksen tulee olla yhdestä neljään vuotta ehdotonta vankeutta.

Vaikka lakiehdotus on sinänsä kova, niin edistyksellises-suvaitsevaisesta näkökulmasta se on välttämätön, sillä siten estetään viranomaisiin, poliitikkoihin ja toimittajiin kohdistuva kansalaisten sanallinen mielivalta. Jota on nykyisin valitettavan helppo harjoittaa, sillä viranomaisilla, poliitikoilla ja toimittajilla ei itse asiassa ole tarjota kuin tunnereaktioita ja iskulauseita.

On virkistävää välillä pyrkiä käymään vastapuolen aivokopassa. Ainakin siinä pystyy tajuamaan, että mokuttaminen ei ole saavuttanut lakipistettään, vaan se on vasta alussa. Mahdollisuudet ovat rajattomat. Tietysti tämänkaltainen ajatusleikki muistuttaa ouija-laudalla pelaamista. Kun katsot kuiluun tarpeeksi syvälle, kuilu alkaa katsoa vastaan. Itse pidin itseni kiinni todellisuudessa natustamalla koko kirjoituksen ajan Atrian Uunilenkkiä.