MELLAKKA MAITOLAITURILLA

Jossain päin Etelä-Suomea…

Maaseudulla, ei tosin kovin kaukana lähimmästä kaupungista oli museomielessä entisöity ja uudelleen rakennettu maitolava. Ja kas, sen ympärillä oli nelisenkymmentä liimatilhiä, vihervästäräkkiä ja sukkahousukoppeloa jotka pitivät kovaa ääntä. Meteliä suorastaan. Rumpujakin siinä paukuteltiin ja kohtuulliseen tahtiin huudettiin että ”patriarkaatti on hävitettävä”. Olipa sellaisia kylttejä ja julisteitakin paikalla.

Paikallislehden miespuolinen toimittaja kyseli aikansa että onko mielenosoituksessa joku puhemies anteeks puhehenkilö ja lopulta haastateltavaksi tuli eräs nuori ja arabihuivilla naamioitunut nainen. Toimittaja kysyi:

- Niin… tota noin… te siis vastustatte tätä maitolaituria?

- Kyllä! Sillä se on ilmiselvä ja vastenmielinen muisto maaseudun patriarkaalisesta alistuskulttuurista. Kulttuurista jossa naiset olivat sidottuja tilaansa ja mieheensä ja jotka joutuivat olemaan lapsentekokoneita. Lisäksi suomalainen maa- ja eritoten karjatalous tuhoavat maapallon ilmastoa. Vain kasvisruokailu on kestävää kehitystä. Se, että tällainen häpeän muistomerkki on rakennettu tänne uudestaan aikana kun maitolaitureita ei enää muuten ole ja naiset ovat vapautuneet ja voimautuneet on täysin selvä patriarkaalinen ja sitä kautta äärioikeistolainen provokaatio. Sitä me emme voi hyväksyä!

- Tuli vain mieleen kysyä että noilla Suomessa asuvilla islamilaisilla naiset ovat edelleenkin kotiinsa sidottuja synnytyskoneita. Aiotteko protestoida sitäkin vastaan?

- Se on siis niinqu aivan eri asia! Oletteko joku rasisti?

- No enhän toki. Mutta mitä te nyt aiotte tehdä? Polttaa tuon maitolaiturin?

- Emme. Sillä tämä on väkivallaton mielenilmaus. Vaadimme mahdollisimman suurta tietoisuutta ja näkyvyyttä. Ja tuoltahan tuleekin Ylen toimittaja. Menkääpäs sivummalle ja antakaa hänelle tilaa.

Selvästi asiasta innostunut Ylen naistoimittaja alkoi haastatella aktivistia. Samaan aikaan joukosta oli irrottautunut kaksi arabihuiveilla itsensä naamioinutta miestä. He kävelivät mutkan taakse jossa heitä odotti vanha, mutta hyväkuntoinen Transitin paku. Miehet ottivat huivit pois ja kas, hehän olivat Huitsinnevadan paikallisradion äänimiehet Hösse Kikkinen ja Pertta Järvelä. Autossa heitä odotti toimittaja Antero Lärvänen joka kysyi:

- Taisi mennä ihan hyvin?

- Hähhää, joo täydestä meni kuin väärä raha. Noi uskoo ihan oikeasti aivan kaiken minkä niille syöttää kun vaan vakuuttavasti puhuu. Eikä välttämättä edes niin vakuuttavasti kun ne kerta kaikkiaan haluavat uskoa ja löytää uutta metelöinnin aihetta.

- Jep. Ja mehän mentiin noiden liimatilhien aiheita etsivään kokoukseen ja esittäydyttiin olevamme miehisyyteemme pettyneitä ja syyllisyyttä tuntevia henkilöoletettuja. Siinä hetken aikaa esitettiin katumusharjoituksia siitä että meillä on munat ja sitten esitettiin noille pimuille se idea maitolaiturista patriarkaatin ja ilmastovastuuttomuuden symbolina. Ja sehän otti heti tulta. Ja tuli alkoi ruokkia itseään. Meidän ei tarvinnut sen jälkeen enää tehdä mitään.

- Nyt vaan odotetaan mielenosoituksen huipentumaa.

Ja huipentuma oli tulossa. Transitin viereen ajoi tutun maanviljelijän traktori jossa oli perässä täysi tankillinen lietelantaa. Viljelijä avasi traktorin komuutin oven ja kysyi:

- Sielläkö niitä on?

- Onhan niitä. Useampi kymmenen. Kovasti innokkaalla ja osallistuvalla päällä.

- No täytyypä sitten jatkaa sinnepäin. Tässä vaan köyhällä maajussilla saattaa joskus tankista nuo sulkuventtiillit pettää…

Traktori jatkoi matkaansa. Hetken kuluttua Antero, Hösse ja Pertta kuulivat sen verran voimakasta kirkumista ja rääkymistä että saattoivat päätellä säiliön sulkuventtiileiden pettäneen ja painettakin olleen riittävästi.

- No niin, tämähän meni sitten aivan luonnonmukaisesti. Luomuna suorastaan. Mitäs meillä oli seuraavaksi suunnitteilla?

- No sehän oli se idea että usutetaan ne mekkaloimaan johonkin sopivaan hirviporukan pikkujouluihin.

- Siinä on tietysti se ongelma että ne ovat loppusyksystä ja silloin taitaa olla leikkipartisaanin hipiälle vähän liian kylmä.

- Ja tietysti sekin että ne saattaisivat siinä kerrankin oppia mitä on kun päätä särkee. No, lyödäänpä Ransitista ykköstä läpeen ja lähdetään Lällävedelle saunomaan.

Inspiraatio tähän kevyeen kesäfiktioon tuli Qroquius Kadilta. Kiitokset hänelle. Ja ehkä tähän sopii vielä tunnelmapala kesäiseltä piknikiltä. Löytyi netistä:

JÄTEKUSKI JA VIHREÄ RYÖNÄ

Huitsinnevadan keskustaajaman itäosissa ajeli jätehuoltofirma Pinnanmaan Läjä & Löyhkä Oy:n jätekuski Jannes Pärstävärk päivittäistä kierrostaan. Tällä kierroksella tyhjenneltiin lähinnä omakoti- ja rivitalojen jäteastioita joten kokeneelle kuskille työ oli helppoa. Olihan täälläkin toki aikanaan käynyt joitain virallisia kompostitarkastajia maakunnan ulkopuolelta kiusaamassa omakotitalojen asukkaita mutta kun heille oltiin annettu parituntinen pinnanmaalainen tervetuliaiskylpy suolla niin heitä ei ollut enää aikoihin näkynyt. Asetukset kuulemma vaativat tarkistuksia mutta vapaaehtoisia ei enää löytynyt.

Tänään Janneksen kierrokselle tuli kuitenkin ylimääräinen tehtävä. Firman toimistosta soitettiin ja osoitteessa Karkean Sukan Katu 14 oli ongelma. Jäteongelma. Ja kuulemma varsin paha. Kyseisessä omakotitalossa asui aivan tuoreeltaan Helsingistä Huitsinnevadaan muuttanut perhe joten mahdollisimman hyvä palvelu oli samalla tervetuliaistoivotus.

Jannes ajoi jäteautonsa talon pihaan ja soitti ovikelloa. Ehkä nelikymppinen mies aukaisi. Jannes tervehti:

- Ja päivää vaan. Jannes Pärstävärk jätehuollosta. Teillä on kuulemma paha jäteongelma. Eikä ole ymmärtääkseni mikään putkivuoto.

Mies, joka esittäytyi Urmes Vikvookiksi totesi:

- No onhan meillä… olohuoneen katossa… sellaista… en osaa sanoa… ikinä ennen nähnyt… mutta me ei saatu sitä itse pois… ei niin millään… no, tulkaa itte kattomaan.

Jannes siirtyi sisään ja katsoi olohuoneen kattoa. Jaahah, tuttu tapaus, joskaan tuota ei aikoihin ollut täälläpäin. Rumaltahan se kyllä näytti.

- Jaahah, teillähän on katto täynnä vihervasemmistolaista ryönää. Sattuiko teillä olemaan televisio auki ja joku valtamedian kanava päällä?

- No oli joo. Vahingossa. Ja vielä Yle. Meidän pikkutyttö aukaisi sen kun me tehtiin ruokaa eikä huomattu. Ei me yleensä olla noita kanavia katsottu. Mutta ei meillä Helsingissä telkkarista koskaan tuollaista ryönää tullut kattoon leijumaan.

- Kyllä teillä itse asiassa tuli. Te ette vaan nähneet sitä. Huoneenne olivat tosiasiassa aivan täynnä sitä. Ei ihme jos alkoi siellä oleminen ahdistaa. Mutta Pinnanmaalla jokaisen talon sisäpinnat täytyy käsitellä läränormaalilla blärpätillä. Se saa aikaan sen, että tuo punavihreä ryönä tulee näkyväksi. Sitä ei haluta tänne koska jatkuva altistus sille mädättää ihmisten ajattelukyvyn ja moraalisen selkärangan. Erityisesti sillä määräyksellä suojellaan lapsia. Eikö teillä ollut ryönänesto päällä?

- Eihän me sellaista olla älytty hankkia.

- Asian saa korjattua nopeasti. Ei muuta kuin soitto Läjä-Tek Oy:hyn ja sieltä tulee ammattimiehet asentamaan teille telkkariinne ryönänpoistaja-mielenrauhoittajan joka lyö telkkarin heti pois päältä mikäli vahingossa menette vahingollisille kanaville.

- Hienoa. Täytyy hankkia ensi tilassa. Mutta mites me saadaan tuo leijaileva ryönä katosta pois? Eihän sitä kattele pulkkinenkaan. Ei siihen ole auttanut harja, ei luuttu, ei imuri, ei rumat sanat, ei niin mikään. Siinä se vaan leijailee.

- Ei tuota ongelmaa. Pieni hetki vaan. Käyn hakemassa tarvittavat välineet.

Jannes kävi hakemassa jäteautostaan myös Läjä-Tek Oy:n valmistaman antiryönäättisen Pasvex-imurin ja meni sen kanssa Vikvookien olohuoneeseen. Hän selitti imurin toimintaa:

- Katsokaas tämä Pasvex-imuri ensiksi hajoittaa tuon vihervasemmistolaisen ryönän läränormaalilla säteilyllä pulverimuotoon ja sen jälkeen sen voi imuroida tänne ylipuolivälipaineistettuun säiliöön.

Jannes laittoi suojanaamarin päälleen ja käynnisti ryönäimurin. Vihervasemmistolainen ryönä muuttui välittömästi leijailevaksi pölyksi ja Jannes imuroi sen säiliöön. Olohuoneen katto oli puhdas minuutissa.

Vikvookit katsoivat tehokasta työskentelyä ihmeissään ja Urmes totesi:

- No kaikkee se pinnanmaalainen keksii!

- Älä muuta virka.

- Mutta tästä varmaan tulee meille kallis lasku.

- Ei tule. Tämä kuuluu Pinnanmaan luonnottomuuskatastrofien lain piiriin joten kustannukset tulevat maakunnalle, ellei luonnottomuuskatastrofia ole tietoisesti aiheutettu. Ja teillähän kyse oli puhtaasta vahingosta.

Jannes hyvästeli kiitolliset Vikvookit ja laittoi Pasvex-imurin komuutissa olevaan suojattuun tilaan. Kun säiliöitä olisi kertynyt tarpeeksi, niin firman auto kävisi viemässä ne Äkkölämäkölän kuntaan monialayrittäjä Son Lönsönille. Lönsön viljeli laajoja peltoja transfobista slurria joihin vihervasemmistolainen ryönä nesteytettynä pumpattaisiin. Son Lönsönin mukaan kyseinen ryönä hakkasi ravinnerikkaudessaan niin oikean paskan kuin apulannan. Nyt tulee paskaa tuutin täydeltä, oli tapana Lönsönin peltotyöläisten sanoa kun säiliöitten sisältöä pumpattiin pelloille.

Jannes käynnisti autonsa ja jatkoi kierrostaan. Työmotivaatiota lisäsi kohtuullinen palkka mutta tällaiset hetket lisäsivät sitä entisestään. Jannes tunsi olevansa tärkeässä palveluammatissa ja niinhän hän olikin. Tärkeässä ja välttämättömässä. Maakunnassa, jossa hipit ei hillu eikä anarkistit askartele.

HUKASSA

Pinnanmaalla, valtatie Hyiway 66½:lla ajeli upouusi citymaasturi. Autossa oli kaksi Ylen toimittelijaa, nimiltään Dominetta Kyttälä ja Lureksia Hönt. Toimittelijat olivat tällä hetkellä Äkkölämäkölän kunnan alueella ja lähestyivät Uuden Hyisianan rajaa. Kyseiset naiset olivat saaneet vastaavalta päätoimittajalta tehtävän julkaista juttu Suomen juntimman alueen äärijunttimaisesta kunnasta ja toimittelijat olivat ottaneet sen vastaan mielellään. Tässähän saatiin sekä halveksittua pinnanmaalaista junttikansaa että löytää ehkä jopa todisteita tulkitusta ääri- laita- ja vinkkelioikeistolaisuudesta. Ryönää, oikein kunnolla ryönää. Se oli ajan henki jota toimittelijat elivät ja hengittivät suurella innolla.

Dominetta ajoi navigaattorin mukaisesti. Matka oli edennyt toistaiseksi ongelmitta. Toimittelijapari saapui Uuden Hyisianan rajalle jossa oli levike ja kunnan infotaulu. He nousivat autosta ja totesivat että Uuden Hyisianan keskustaan oli vain tommonen kolmekymmentä kilometriä. Levikkeellä istui kiven päällä muuan hyvin vanhanaikaisiin vaatteisiin pukeutunut mies jolla oli pitkä valkoinen tukka ja yhtälailla pitkä valkoinen parta. Päässä hänellä oli vähän omituinen hattu. Toimittelijat eivät uskaltaneet puhua hänelle vaan hyppäsivät autoonsa ja jatkoivat matkaansa.

Ajo eteni mukavasti muutaman kilometrin ja navigaattorinkin mukaan tien olisi pitänyt olla hyvää asfalttitietä. Mutta yllättäin tie kapeni nopeasti, muuttui soratieksi ja sitten ihan kärrypoluksi. Jossa oli tientukko.

Lehmä.

Lehmä katseli Ylen toimittelijoita ilmeellä joka kertoi ”älä suotta tuijota, minä en lähde mihinkään”. Toimittelijat nousivat autosta ja huomasivat että paikalle oli saapunut vanha paikallinen nainen. He kysyivät naiselta:

- Tota, kuinkas tuon lehmän saisi pois tieltä?

Nainen vastasi:

- Minkä lehmän?

Toimittajat kääntyivät ja lehmä oli kadonnut. Samoin kuin se vanha nainen. Dominetta totesi aikansa ihmeteltyään:

- Meidän on täytynyt kääntyä väärästä risteyksestä. Se asfalttitiehän on tuolla parinsadan metrin päässä.

- Niin mutta navihan näytti tännepäin.

- Niin näytti mutta eihän tuo tie jatku kuin pätkän matkaa ja päättyy suohon. Kato ny itte.

- Entäs se lehmä ja nainen? Mihinkä ne hävisivät? Vai oliko niitä tässä ollenkaan?

- Kai täällä alkaa tolkullinen tiedostava feministinen ihminen väkisinkin nähdä näkyjä. Kun tää junttius oikein haisee ilmassa.

Toimittelijat saivat vaivoin käännettyä citymaasturinsa ja palasivat asfalttitielle. Dominetta sanoi:

- Se radiokin sammui tuossa pysähdyksessä. Laita vaikka Yle X.

Lureksia teki työtä käskettyä mutta…

- Ja täällä paikallisration rutiossa Antero Lärvänen. Seuraavana vuorossa Ylermi Vilvatväinen ja Hässitty Käsitys-orkesteri sekä kappale Viimeinen Hilipata.

- Hä? Ei tuo mikään Yle X ole. Koeta Yle Suomea:

- Ja täällä paikallisration rutiossa Antero Lärvänen. Seuraavana vuorossa Ylermi Vilvatväinen ja Hässitty Käsitys-orkesteri sekä kappale Viimeinen Hilipata.

- Mitähän helvettiä? Etsi nyt joku kanava. Jota voi kuunnella.

- Ja täällä paikallisration rutiossa Antero Lärvänen. Seuraavana vuorossa Ylermi Vilvatväinen ja Hässitty Käsitys-orkesteri sekä kappale Viimeinen Hilipata.

- Ja täällä paikallisration rutiossa Antero Lärvänen. Seuraavana vuorossa Ylermi Vilvatväinen ja Hässitty Käsitys-orkesteri sekä kappale Viimeinen Hilipata.

- Ja täällä paikallisration rutiossa Antero Lärvänen. Seuraavana vuorossa Ylermi Vilvatväinen ja Hässitty Käsitys-orkesteri sekä kappale Viimeinen Hilipata.

- Eihän täällä kuulu muu kuin tuo natsikanava. Laita soittimen tiedostosta vaikka jotain kunnon nigganigganiggaa.

- Ja täällä paikallisration rutiossa Antero Lärvänen. Seuraavana vuorossa Ylermi Vilvatväinen ja Hässitty Käsitys-orkesteri sekä kappale Viimeinen Hilipata.

- Ei tää oo tottakaan. Mennään sitten ilman musiikkia.

Samalla citymaasturi saapui metsästä pellolle jossa oli suuri kyltti:

Toimittajat ehtivät ajaa kyltin ohi ja tajusivat vasta sitten että mitä siinä luki. Pakkohan heidän oli peruuttaa ja varmistaa asia. Mistä helvetistä ne tiesivät? Mutta kyltin teksti olikin muuttunut:

Toimittajat katsoivat toisiaan ja miettivät että olivatko he tosiaan sekoamassa. Matkaa päätettiin kuitenkin jatkaa. Asfalttitiekin oli hyväkuntoinen. Jonkin matkaa. Sitten se muuttui taas kärrytieksi. Jonka sivussa oli Muu vaara-liikennemerkki jonka lisäkilpi varoitti:

Villejä mopoja? Hä? Oliko tää jotain pinnanmaalaista huumoria jota ymmärtääkseen toimittelijat olivat aivan liian helsinkiläisiä? Mutta sitten pellon takaa alkoi kuulua ankaraa pärinää ja kauhukseen toimittelijat huomasivat että heitä kohti tuli varmaankin sata kappaletta ohjaajattomia mopoja. Pappa-Tuntureita, Solifer Exporteja ja oli siellä muutama sporttimopokin seassa. Toimittelijat eivät ehtineet karkuun sillä vihainen mopolauma alkoi kiertää ympyrää citymaasturin ympärillä. Ne olivat selvästi vihaisia.

Kauhua kesti muutaman minuutin mutta sitten kuului kaksi laukausta ja mopot pakenivat lähimetsikköön. Toimittelijat avasivat auton ovet ja huomasivat että auton viereen oli tullut vanha mies joka istui Pappa-Tunturin päällä ja jolla oli kädessään haulikko. Mies taputti moponsa bensatankkia ja sanoi hymyillen:

- Tätä ei tartte pelätä. Tää on kesy mopo. Mutta oli hyvä että satuin tulemaan paikalle. Noiden villien mopojen kanssa ei ole kuulkaa leikkimistä. Te olisitte voineet olla jumissa vaikka kuinka kauan.

Toimittelijat eivät hämmästykseltään jaksaneet edes kysellä noista mopoista vaan sanoivat:

- Tota noin… me ollaan Ylen toimittelijoita… ja meidän pitäis päästä Uuteen Hyisianaan… voisittekos te auttaa?

Mies virnisti ja sanoi:

- Jaa että ihan Yleltä? No, täytyy sitten puhua Yleä: Haavaadeshalluai hassukssäädääs sesmellellem kukkuu!

Tämän jälkeen mies päästi räkäisen ja rienaavan naurun, polkaisi moponsa käyntiin ja poistui paikalta. Kärrytie oli taas muuttunut asfalttitieksi. Toimittelijat hyppäsivät autoon ja katsoivat navigaattoria mutta siitä oli karttakuva hävinnyt eikä siinä ollut kuin teksti:

Mitä maan tulen helvettiä? Toimittelijat päättivät kuitenkin jatkaa matkaa ja noin kilometrin päässä he huomasivat että tien vieressä oli jonkinlainen ravintola. Nimeltään Ravintola Häppämiehet ja sen pihassa oli parkkerattuna useita autoja. He ajoivat ravintolan pihalle, aukaisivat ulko-oven ja…

…huomasivat olevansa ulkopaskahuussissa. Ravintola oli hävinnyt ja myös autot olivat hävinneet.

- Eiköhän tää ollut tässä? Lähdetään takaisin.

- Jaa miten? Katsopa.

Asfalttitie jatkui kyllä eteenpäin mutta taaksepäin ei tietä ollut. Vaan ehkä kilometrin mittainen kaurahalme. Ei auttanut kuin jatkaa eteenpäin. Lureksia nuuhki ilmaa ja kysyi:

- Hei mikä täällä autossa käryää?

- No voimasavuke Boston tietysti! Mitäs pimut?

Kauhukseen toimittelijat huomasivat että auton takapenkillä istui kaksi kauheaa kaljupäistä ja partaista käppäukkoa. Dominetta teki kiljuen paniikkijarrutuksen mutta samalla käppäukot olivat kadonneet. Kauhusta hieman toivuttuaan toimittelijat jatkoivat matkaansa ja eteen tuli kyltti:

TOTUUSKAISTA 200 METRIÄ

Mikä ihmeen totuuskaista? Jotain pinnanmaalaista alatyylin huumoria tietenkin taas, totesivat toimittelijat mutta kun he olivat ohittaneet kyltin niin he alkoivat huutaa yhteen ääneen eivätkä pystyneet tukkimaan suitaan:

- Minä olen vain ajatukseton idiootti joka toistaa valmista sabluunaa papukaijana! Minä olen vain ajatukseton idiootti joka toistaa valmista sabluunaa papukaijana! Minä olen vain ajatukseton idiootti joka toistaa valmista sabluunaa papukaijana!

Onneksi se totuuskaista ei tosiaan kestänyt kuin kaksisataa metriä.

- Hei… sanottiinko me ihan tosiaan noin?

- Joo… taidettiin me sanoa. Ei kerrota tästä kenellekään. Mutta… hei… mikäs tuo… tuohan on…

Kyllä. Se oli Äkkölämäkölän ja Uuden Hyisianan kunnanraja. Jossa oli levike ja infotaulu. He olivat siinä, mistä lähtivätkin. Toimittelijat ajoivat levikkeelle, pysäyttivät ja nousivat ihmetellen ulos citymaasturista. Se sama vaaleahiuksinen ja partainen mies istui edelleenkin kivellä. Hän nousi seisomaan ja toimittelijat huomasivat että mies oli lähes kolmemetrinen jättiläinen. Jättiläinen sanoi:

- Niin kuin varmaan olette huomanneetkin, tänne ei ole tulemista pahoissa aikeissa. Ehkä pieni kiertoajelunne on osoittanut sen teille. Mikäli ette ymmärrä poistua paikalta, siirrymme seuraavaan vaiheeseen. Joka on suohonlaulaminen.

Jättiläinen viittasi kädellään ja toimittelijat huomasivat että levikkeen vieressä oleva häpelikkö oli muuttunut neliökilometrin levyiseksi lettosuoksi. Dominetta ja Lureksia ymmärsivät yskän, juoksivat citymaasturiinsa ja läksivät renkaat ulvoen mahdollisimman kauas Uudesta Hyisianasta ja koko Pinnanmaasta.

Kaikkoavaa autoa katsova Väinämöinen tuumasi että ei ole tainnut tuo Ylen citymaasturi saada koskaan noin kovaa käskytystä. Nämä olivat sentään fiksumpia kuin ne kaksi Helsingin Pravdan toimittelijaa jotka piti laulaa suohon ja jotka olivat päässeet lataamosta vasta pari kuukautta sitten. No, tarina päättyi heidänkin osaltaan onnellisesti sillä HS:n ryönäävä päätoimittelija totesi vieläkin varsin sekopäisistä toimittelijoista että nyt on tytöillä oikea asenne ja mielentila ja oli antanut heille ylennyksen sekä palkankorotuksen. Ja sehän näkyi HS:n tuotannossa.

Mutta sitä lehteähän ei tänne Pinnanmaalle tilattu. Sillä täällä ei hipit hillu eikä anarkistit askartele. Väinämöinen palasi majapaikkaansa Taemmalla Hyijärvellä ja tulisi takaisin kun häntä jälleen tarvittaisiin.

JÄRJEN JA MORAALIN PELASTAVA ELINSIIRTO

Vähänköehkäopistollinen Keskussairaala, Hömpstad, Pinnanmaa, nykypäivä…

Vähänköehkäopistollisen Keskussairaalan ylimmän aivoräätälin Veikko Vopakin työhuoneessa istui hänen lisäkseen kaksi noin 65-vuotista kovasti huolestunutta henkilöä. Mies ja nainen, aviopari, nimiltään Tsooseppi ja Kukkamaaria Pärlä. Työhuoneen ikkunasta näkyi seinän takana oleva toimenpidehuone jossa oli sänkyyn sidottuna noin 35-vuotias mies. Hän oli heidän poikansa Ruupertti. Kyseinen Ruupertti noitui pahasti ja lupasi kostoa kun irti pääsisi.

Sinänsä yliopistoelämän näivettämällä Ruupertilla olisi vihankostajan ura päättynyt lyhyeen, sillä hän oli ollut pitkästä aikaa käymässä vanhempiensa kotona Vökellysveden kunnassa ja heidän toivomuksestaan hänet oli kaapannut Käppäukkojen Kaappauspalvelu ja vienyt sairaalaan. Tarinan tausta oli kieltämättä traaginen. Ruupertti oli ollut aikanaan ihan kunnon poika. Mutta sitten  hän oli tehnyt virheistä ehkä suurimman ja mennyt Helsingin Yliopistoon lukemaan yhteiskuntateologiaa ja akateemista käsitehässimistä. Tsooseppi Pärlä oli kertonut pojan muuttumisesta Veikko Vopakille:

- Niin… ei siinä mennyt kuin vuosi… pojasta tuli vihervasemmistolainen… ja vielä oikein sellainen nykyajan umpimielinen vihervasemmistolainen… ja sitä myötä ketku, valehtelija, nilkki, itseään täynnä oleva narsistinen mulkku ja yleensäkin sellainen joka oli jatkuvasti kusemassa kaiken perinteisen päälle. Erityisesti hän oppi vihaamaan kaikkea kansallismielisyyttä ja toimii median lausuntoautomaattina joka tuomitsee natsismina kaiken, mikä ei ole kiihkovihervasemmistolaista. Mitä helvatun perkuletta hänelle on tapahtunut? Pystyykö häntä vielä auttamaan?

Veikko Vopakin työryhmä oli tehnyt tarkkoja tutkimuksia jotka vahvistivat Vopakin oletuksen pojan tilasta:

- Tilannehan on se, että pojallanne ei ole enää ollenkaan moraalista selkärankaa ja sen myötä häneltä on hävinnyt myös omatunto. Tavallisella ihmisellä sellainen on aina. On tietysti joitain poikkeuksia joille sellaista ei kasva koskaan. On hyvin todennäköistä, että poikanne moraalinen selkäranka on siellä Helsingissä alkanut näivettyä ja silloin kyseinen elin on itse irrottautunut hänestä ennen kuin se olisi kuihtunut kokonaan. Moraalinen selkärankahan on eräänlainen läränormaalia säteilyä sisältävä sähkömagneettinen elin joka on välttämätön ihmisen pysymiseen tolkuissaan. Jos pojallanne on aikaisemmin ollut moraalinen selkäranka niin voimme suorittaa elinsiirron jolla häneen istutetaan uusi.

Tsooseppi kysyi.

- Mikä tuon aiheuttaa? Miksi poikamme moraalinen selkäranka alkoi näivettyä?

- Syynä on vihervasemmistolainen ajatusödeema. Joillakin on se jo syntyessään. Muilla ihmisillä normaalitapauksessa moraalinen selkäranka torjuu kyseisen sairauden. Jostain syystä kaikilla ihmisillä ei vaan ole ollut tarvittavaa vastustuskykyä. Ehkä poikanne siirtyi tolkullisesta ympäristöstä yliopistoon – jossa ajatusödeema erityisesti leviää – liian nuorena ja kokemattomana. Mutta poikanne tilanne ei ole toivoton. Jos pojallanne on ollut moraalinen selkäranka niin voimme suorittaa elinsiirron jossa häneen istutetaan uusi.

Nyt kysyi puolestaan Kukkamaaria:

- Mutta mistä sellaisen saa? Ei kai sellaiseen ole luovuttajia?

Vopakki vastasi toivoa luovalla hymyllä:

- Itse asiassa niitä vaeltaa nimenomaan täällä Pinnanmaan syrjäisemmillä seuduilla. Ne ovat juuri niitä moraalisia selkärankoja jotka ovat paenneet uhkaavaa näivettymistä ja pyrkineet mahdollisimman turvalliseen ja selväjärkiseen ympäristöön. Meillä on avustajia – erityisesti Pinnanmaan metsästäjistä – jotka ottavat näitä ihmiselle välttämättömiä elimiä kiinni. Itse asiassa meillä on tälläkin hetkellä muutama etsintäpartio etsimässä pojallenne sopivaa siirrettä. He ovat vapaaehtoisia, jotka ottavat ihmisten hyvinvoinnin tosissaan ja toimivat voimiaan sekä vaivojaan säästämättä.

*

Samaan aikaan Huitsinnevadan Örnätjärvellä, Lärväisen Ryyn lahdessa:

Moraalisen selkärangan etsintäpartio johon kuuluivat Perskeleen Ykä ja Lötjösen Eelis ajoivat Punaisella Nissanillaan erään Örnätjärven rannalla sijaitsevan kesämökin pihalle. Vastassa oli mökin omistaja ja Huitsinnevadan Sumuntiivistämössä työskentelevä Hjalmar Löpö joka oli soittanut miehille. Ykä sanoi autosta noustessaan:

- Morjesta ja kiitos soitosta. Onko varma havainto?

- Siellähän se, meidän saunassa. Nehän viihtyy lämpimässä ja kosteassa. Ja minä laitoin sen vasta lämpiämään että taitaa olla just ruumiinlämpöistä siellä.

- Mikäs siinä sitten, mennään kattomaan.

Ja siellähän se oli. Leijaili hiljakseen saunan seinustalla:

- No ei sitten muuta kuin toimeksi vaan.

- Jep. Vähänköehkäopistollisessa Keskussairaalassa on potilas joka tarvitsee kipeästi tätä siirrettä.

Lötjösellä oli selässään kannettava läränormatiivinen kärsöräättöri jonka hän vei moraalisen selkärangan alapuolelle, painoi käynnistysnappia ja leijuva olento imaistiin nätisti ylläpitosäiliöön jossa se pärjäsi oikein mukavasti.

Etsintäpartio kiitti vielä Löpöä, hyppäsi autoon ja lähti eteenpäin. Lötjönen ajoi ja Ykä soitti samantien sairaalaan:

- Vopakki.

- Perskeles, terve. Meillä on siirre nyt tallessa ja tullaan sinnepäin. Sanokaa että ovat valmiudessa. Eihän tästä aja sinne tuntiakaan.

- Hienoa. Aikaa ei ole haaskattavana. Suuret kiitokset teille.

Ykä lopetti puhelun ja sanoi vielä Lötjöselle:

- No niin, lyöhän lämä tiskiin. Saastutettu tarvitsee pikaista apua.

Vähänköehkäopistollinen Keskussairaala, toimenpidehuone…

Potilas oli nukutettu että hänessä oleva vihervasemmistolainen ajatusödeema ei pyrkisi estämään hoito-operaatiota. Hän makasi mahallaan toimepidepöydällä yläruumis paljaana. Kaksi rumaa käppäukkoa saapui paikalle, Lötjönen otti läränormaalin kärsöräättörin syliinsä, Ykä puolestaan siirsi sen varsinaisen kärsäosan potilaan selkärangan yläpuolelle ja Lötjönen painoi käynnistysnappia.

Moraalinen selkäranka tuli ulos ylläpitosäiliöstä ja vaistosi heti potilaan. Oli selvää että potilaalla oli joskus aikaisemmin ollut moraalinen selkäranka sillä täysin menetettyjä tapauksia tuo leijuva entiteetti olisi hylkinyt ja paennut. Nyt se asettui potilaan selkärangan suuntaisesti ja upotti itsensä potilaan sisälle. Samaan aikaan Veikko Vopakki seurasi tarkasti pröntkeniittisen laitteiston näyttöä. Ei mennyt kuin minuutti kun hän sanoi helpottuneena:

- Moraalinen selkäranka on täydellisesti kiinnittynyt potilaaseen. Minkäänlaisia hylkimisreaktioita ei ole.

Ykä ja Lötjönen poistuivat takaisin Örnätjärvelle. Kolme päivää myöhemmin Vopakki vielä soitti:

- Ripeän toimintanne ansiosta potilas kuntoutuu täydellisesti. Häntä pidettiin tajuttumana vielä muutaman tunnin ja sen aikana moraalinen selkäranka hävitti vihervasemmistolaisen ajatusödeeman täydellisesti. Pröntkeniittinen laitteisto osoittaa että myös omatunto on alkanut muodostua hyvin nopeasti.

- Potilas itse on kiitollinen operaatiosta. Hän sanoo, että tuntee heränneensä vuosien mittaisesta silakanhajuisesta sumusta. Kehuu vielä vihapuhuvansa monta hysteerikkoa entistäkin hysteerisemmäksi ja sanoo ettei aio poistua Pinnanmaalta enää koskaan. Pidämme potilaan tilasta huolta parantavalla antiveganiittisella ruokavaliolla.

Ykä kysäisi:

- Edelleenkin Huitsinnevadan Ase & Mätön parantavia kevyteväitä?

- Juuri niitä. Anskumä katon… joo, hetken päästä hänelle tarjoillaan ”lehtorin kiusaus”:

Puhelun päätyttyä Ykä soitti Lötjöselle ja kertoi ilahduttavat uutiset. Molemmat käppäukot tuumivat että kyllä yksi aidoimmista ilon aiheista on se, kun voi onnistuneesti auttaa toista ihmistä hädässä. Ja niinhän täällä Pinnanmaalla tehtiin. Täällä ei hipit hillu, anarkistit askartele eikä ajatusödeema saastuta ihmisiä.

REILUN REISKAN VIHREÄT INNOVAATIOT

Helsinki, eräs ministeriö, nykypäivä…

Naispuolinen ministeri oli ottanut vastaan mielenkiintoisen vieraan jonka saapumista hän oli odottanut jännityksellä. Vierasta varten oli tietysti varattu hieman kestitystäkin. Kahvia ja kampaviinereitä. Vieras sanoi olevansa liikkeellä autolla joten ministeriviinat pysyivät piilossa.

Kyseinen vieras oli nimeltään Reiska Auervaara ja ministerin saamien ennakkotietojen mukaan hän edusti ulkomaalaista vihreisiin innovaatioihin erikoistunutta International Climatesting-yhtiötä joka oli esittänyt halunsa toimia yhteistyössä Suomen valtion kanssa. Yhtiö oli ilmoittanut osaltaan kantavansa globaalia ilmastovastuuta ja ottanut sen vuoksi yhteyttä nimenomaan Suomeen jonka mielsi kantavan sitä samaa vastuuta paremmin kuin ehkä mikään valtio. Ministeri aloitti:

- Noin… minä olen saanut kyllä alustavat speksit ja tarjouksenne vaikuttaa erittäin mielenkiintoiselta. Mutta jos käytäisiin nämä tässä vielä läpi.

- Ilman muuta. International Climatesting ei tarjoa Suomelle mitään välitöntä teollisuutta vaan osaamista joka voi poikia sitä teollisuutta. Ja lisäksi toimimme vastuullisen ilmastoajattelun opettajina. Jos käyn läpi nämä kaksi kohtaa?

- Ilman muuta. Kuuntelen mielelläni.

- Ensimmäiseksi me kartoitamme vihreitä innovaatioita ympäri maailmaa, arvioimme niiden onnistumisen mahdollisuuden ja ryhdymme sen jälkeen lobbaamaan kyseisiä innovaattoreita tai niitä tekeviä yhtiöitä niin että ne suuntaavat huomionsa nimenomaan Suomeen. Me emme siis varsinaisesti tee. Me etsimme. Tässä Suomella on selvä kilpailuetu. Suomi pystyy rahoittamaan näitä innovaatioita silloin kun toiset vielä harkitsevat ja pystyy näin ollen nappaamaan toisilta valtiolta palan suun edestä, jos vertausta käyttää.

- Tuo kuulostaa kyllä erinomaiselta. Meillä itsellämme ei välttämättä ole tuollaista, no, innovaatioharavointikykyä.

- Se on totta. Ja se harava voi poikia Suomelle valtavat voitot sekä paremman vihreän tulevaisuuden. Ja meillä on tietysti takuu. Me takaamme, että haravoimme.

- Se takuu lisää luottamusta entisestään. Entäs se opetuspuoli? Varsinainen opetus meillä on kyllä varattu koululaitokselle joka on hyvinkin ilmastovastuullinen.

- Koulutus kohdistuukin aikuisiin eli kyseessä on julkisen sektorin työntekijöille suunnattu vastuupassi joka opettaa oikeaan ilmastoajatteluun. Koulutus koostuu netissä tehtävästä etäopetuksesta ja tentistä. Tentin läpäisseet saavat vastuupassin sekä pinssin joka kertoo heidän olevan ilmastovastuullinen yksilö.

- Loistavaa! Tuo laitetaan pakolliseksi koko julkiselle sektorille! Mutta käydään vielä läpi se hinta.

- Hinta on nimellisesti korkea mutta käytännössä ei eli sopimus maksaa Suomen valtiolle 77 miljoonaa euroa. Mutta kysehän on hyvästä, välttämättömästä ja väistämättömästä asiasta ja lisäksi työmme voi poikia valtiolle miljardien vihreät investoinnit. Koulutuksen hinta on taas 77 euroa luento, 77 euroa testi ja 77 euroa myönnetty ilmastopassi. Per työntekijä siis. Ja tulee muistaa että tarjous on oikeastaan alimitoitettu ja sen hyväksyminen on kiireellistä että sen saa mainitulla hinnalla.

- Täsmennättekö?

- Hallitushan on vaihtumassa. Kuinka  se suhtautuu tarjoukseemme on arvoitus. Toimitusministeriö ehtii hyväksyä tarjouksemme. Kas onhan selvää että moni muukin valtio olisi kiinnostunut osaamisestamme. Mutta me haluamme satsata nimenomaan Suomeen.

- Kiitän arvostuksenne osoituksesta. Sopimus on valmiina huomenna iltapäivällä.

- Niin joo, siihen sopimukseen pitää saada vielä eräs pykälä.

- Minkälainen pykälä?

- Ihan tekijänoikeuspykälä. Kas kun vastuupassistamme tulee laajempi tieto niin voi olla, että muut yrittäjät tarjoavat teille samansisältöistä materiaalia. Kaikenlaisia huijareita on liikkeellä. Sopimuksessa tulee olla että vain meidän koulutuksemme kelpaa.

- Sehän on selvä. Emmehän me halua kaikenlaisia lobbareita rahastamaan hyvällä asialla. Tavataan huomenna sopimuksen allekirjoituksen merkeissä. Jaa niin pankkitiedothan meillä jo on, mutta mikä olisi se firmanne osoite? Se tarvitaan sopimukseen.

- P.O. Box 28762TiiTyy, Nassau, Bahama.

- Huomiseen.

- Huomiseen.

Kun Reiska poistui työhuoneesta niin ministeri pyyhkäisi silmäkulmastaan pienen kyyneleen. Oli jotenkin niin lohduttavaa että oli olemassa vastuullisia yrityksiä jotka eivät pyrkineet pelkkään riistämiseen. Poistuttuaan ministeriön tiloista Reiska kaivoi kännykän ja soitti kaverilleen sekä yhtiökumppanilleen Arskalle.

- Morjens, Reiska. Miten meni?

- Täydestä kuin hiilinieluyksiköt. Ja sinä kun epäilit sitä että Reilun Reiskan Automyynnin nimeä ei kannattanut vaihtaa ja siirtää toiminta ulkomaille. Mitenkäs sen opetusmateriaalin kanssa on?

- No sehän on valmis. Pistin siskonpojan asialle. Se on lukion toisella ja eihän sillä mennyt kuin pari päivää. Se keräsi netistä kaikkein pahimmat ilmastohysteriakliseet ja teki niistä luento- ja koemateriaalin. Se luentokin on valmis. Siskonpojan tyttöystävä piti sen ja se tallennettiin. Tytölle vielä pistettiin musta rastaperuukki päähän ja värjättiin pimu mulatin näköiseksi. Kun on monikulttuuria seassa niin sehän on vielä makiampaa.

- Loistavaa. Ja sille nuorelleparille korvataan nähty vaiva kunnolla. Rahalla, eikä innovaatioilla. Huomisen iltapäivän jälkeen ruvetaan sitten katselemaan porukoillemme lukaaleja Bahamalta.

- Jumala siunakkoon suomalaista viherinnovaatioitten pakkomiellettä…

Oikein hyvää alkanutta kesäkuuta kaikille. Ilman vihreitä innovaatioita. Polttakaa puuta.

TERRORISTIT ISKEVÄT JÄLLEEN

Helsinki, nykypäivä…

Sekä suojelupoliisin, keskusrikospoliisin että puolustusvoimien tiedustelulaitoksen parhaat tutkijat olivat kokoontuneet tilannehuoneeseen. Harvoin nämä kolme organisaatiota toimivat yhdessä mutta nyt oli kyseessä selkeä hätätilanne. Olihan niin, että kaikkiaan kuusi Järjestelmäpuolueen silmäätekevää aivan sieltä kirkkaimmalta huipulta oli vuorokausi aikaisemmin kaapattu ja he olivat kadonneet jäljettömiin. Heistä ei ollut kuulunut mitään. Ei yhtään mitään. Nyt täytyi kartoittaa kaikkia vaihtoehtoja. Aukaista tutkimuslinjoja. Keitä kaappaajat olivat? Mikä oli heidän tavoitteensa. KRP:n mies sanoi:

- Voisivatko kyseessä olla venäläiset? Maittemme välit kun kuitenkin ovat pahasti kiristyneet.

Suojelupoliisin mies pudisti päätään:

- Hyvin epätodennäköistä. Sehän olisi selkeästi sotatoimi. Tuskin ne ottavat sellaista riskiä. Eivätkä ne hyötyisi siitä mitään.

Puolustusvoimien tiedustelulaitoksen mies puolestaan sanoi:

- Eikä isku ole venäläistyyppinen. Kaikkien silmäätekevien turvamiehet nimittäin lamautettiin ääniaseella. Eikä venäläisillä ole sellaista. Ei ainakaan turvamiesten kertoman mukaan.

- Mitä he tarkalleen ottaen ovat sanoneet?

- Jokainen on sanonut että he kuulivat vain jotain joka kuulosti valtavan voimakkaalta Väinämöisen laululta ja heillä oli tunne, että he upposivat suohon. Sitten meni taju kankaalle ja kaikilla turvamiehillä oli äly ämpärissä puoli vuorokautta. Sinänsä he olivat fyysisesti täysin vahingoittumattomia.

- Väinämöisen laulu? Tuohon nostaa epäillyksi ilman muuta…

- Niin. Pinnanmaan lälläntäiseurakunnan ja siihen kuuluvat lälläntäiterroristit. Mutta lälläntäiterroristit ovat tähän mennessä ottaneet heti vastuun kaikista tekemistään piirakkaiskuista. Nyt heistäkään ei ole kuulunut mitään. Ei lunnasvaatimuksia, ei uhkauksia, ei mitään. Yö ja usva. Nacht und Nebel.

- Mitä siis voimme tehdä? Meillä ei ole minkäänlaista johtolankaa. Ja Pinnanmaan viranomaiset eivät auta. Viimeksi kun etsimme lälläntäiterroristeja niin paikallinen poliisi antoi meille johtolankoja joiden perusteella automme ajoivat akseleita myöten suohon. Olivat vielä perkeleet laittaneet tienviitat miten sattuu ja jotenkin vielä onnistuneet sotkemaan navigaattorinkin. Paikallinen maanviljelijä veti automme traktorilla ylös. Ja laskutti ihan pirusti.

- Yksi johtolanka on. Se ääniase. Väinämöisen laulu. Se viittaa läränormaaliin säteilyyn. Ja tiedustelulaitoksen CASA-koneessa on varusteet joilla havaita se.

- Onhan se sentään jotain. Kone ilmaan ja heti. Kiertämään kahdeksikkoa Pinnanmaan yllä niin paljon kuin vain löpöä riittää.

*

Pinnanmaa, Lällävesi, tuntematon paikka.

Kuusi Järjestelmäpuolueen silmäätekevää oli kauhuissaan. Heidät oltiin kaikki sidottu tuoleihin eivätkä he tienneet missä olivat. He muistivat vain kuulleensa jotain ihme laulua, tunteneet uppoavansa suohon vaikka olivat kaupungissa ja sitten menettäneet tajuntansa. Sitten heidän päästään repäistiin huppu pois. He olivat jonkinlaisessa suuressa korsussa. Ja korsussa oli kymmenkunta aseistautunutta kommandopipoista miestä. Yksi silmäätekevistä uskaltautui kysymään:

- Mitä… mitä te haluatte… mitä te aiotte tehdä meille?

Yksi kommandopipoisista miehistä vastasi:

- Emme me tee teille yhtään mitään. Emme me ole mitään sadisteja. Muutaman tunnin päästä me kuljetamme teidät takaisin kotienne lähistölle. Silmät peitettynä tietysti. Ymmärtänette syyn. Sitä ennen me vain kysymme teiltä muutaman kysymyksen, Ei sen enempää.

Nyt silmäätekevissä saattoi nähdä helpotuksen. Yksi heistä sanoi:

- No, kysykää toki pois. Minulta vaikka ensiksi.

Toinen kommandopipoisista vastasi:

- Ehei, rouva. Ei tämä ole mikään lehdistötilaisuus joista te aina selviätte puhumalla poliittista jargonia eli suomeksi sanottuna mitään tarkoittamatonta paskaa. Tällä kertaa kysytään kunnolla.

- Mitä? Aiotteko te kiduttaa meitä?

- Emme tietenkään. Tai no, miten sen ottaa… poliittiselle broilerille kun totuuden puhuminen on kidutusta.

Mies nykäisi pressun pois pöydällä olevan laitteen päältä.

Silmäätekevät katsoivat kauhuissaan ja heidän silmänsä laajenivat teevadin kokoisiksi:

- Onko tuo… eihän tuo… ei kai tuo ole…

- Onhan se. Se on ökkötölöhölökötin. Ja se henkilö, johon sen läränormaali säteily on suunnattu, ei voi valehdella. Hän itse asiassa puhuu totta mielellään. Mitään salaamatta, mitään pois jättämättä. Tämä korsu on muuten suojattu sillä tavalla että mikään havaintolaitteisto ei havaitse läränormaalia säteilyä. Ja muistutan teille että tämä hetken päästä alkava haastattelusessio menee suorana hyvin laajalle internetiin.

Mies käynnisti ökkötölöhölököttimen ja totesi:

- No niin, aloitamme haastattelun. Meillä on teille kysymyksiä haittamaahanmuutosta, ilmastohysteriasta sekä EU:n myötä täydellisesti menetetystä itsenäisyydestä sekä omasta ja puolueenne osuudesta siihen.

Niinhän sitä sanotaan että terrorismin tarkoitus on aiheuttaa kauhua. Tässä tapauksessa se ainakin onnistui. Sillä niissä korkea-arvoisissa poliittisissa broilereissa joihin lälläntäiterroristit olivat suunnanneet ökkötölöhölököttimen näkyi paljas, absoluuttinen ja jäätävä kauhu.

He joutuisivat puhumaan totta.

UUSI TERRORI-ISKU

Tampereen poliisiaseman valvontakeskuksessa oltiin valppaita. Oli saatu vinkkejä. Vihjeitä. Epäilyksiä. Mutta ei mitään kouriintuntuvaa. Ja sehän vasta epäilyttävää olikin. Pinnanmaan Lälläntäiseurakunta ja siihen kuuluva terroristijärjestöksi poliittisesti luokiteltu aktivistisiipi olivat olleet pitkään hiljaa mutta lähestyvät vaalit saivat epäilemään että uusi pelottava terrori-isku oli jälleen tulossa.

Tampereen poliisin yhteiskuntateologisen tutkintonsa vuoksi nopeasti asemaansa ylennyt ylikomisario Emmikki Lirbenlää-Lättänen oli ollut aikanaan paikalla todistamassa erästä lälläntäiterroristien iskua Tampereen rautatieasemalla. Isku oli tyypillinen lälläntäiterroristeille. Ei aseita, ei henkilövahinkoja mutta ainakin 800 tarjottua karjalanpiirakkaa munavoilla ja vähintään saman verran jaettua kansallismielistä vihafaktaa. Emmikki muisti kuinka katkera hän oli silloin. Katkera, koska hän ei voinut käyttää virka-asettaan noihin, no, syöpäläisiin pelkästään sen naurettavan perusteen vuoksi että lälläntäiterroristit eivät varsinaisesti uhanneet niin ihmisiä kuin omaisuutta.

Mutta nyt oltiin erityisen valppaana ja nuo kyseiset aseettomat mutta vaaralliset terrori-iskut tultaisiin estämään. Valvontakeskuksen johtohuoneeseen ryntäsi poliisin atk-asiantuntija mukanaan läppäri ja hän näytti:

- Katsokaas tätä!

Hitto vie. Siellä oli selvästi isku menossa. Ja tapahtuman osoitekin oli viestissä selkeästi. Kuusikymmentä kilometriä Tampereelta pohjoiseen. Emmikki ei aikaillut vaan komensi:

- Joka ainut partio tuohon osoitteeseen! Ja paras mahdollinen aseistus! Tämä menee yli kaiken muun! Minä lähden itse johtamaan! Ja tielaitoksen jätkiä mukaan. Se on määräys.

Kun partiot olivat edenneet Tampereelta kaksikymmentä kilometriä niin Emmikki sai vranomaisverkosta hälyviestin:

- Niin… jaa ryöstö ja pahoinpitely… kuka on ryöstetty… jaa joku pottunokka… ja etnisesti edistykselliset asialla… no viekööt sairaalaan ja tehköön rikosilmoituksen kun tulee tajuihinsa… ei täältä nyt irtoa… se on uutta normaalia tuo tommonen… ei edes ylitä uutiskunnystä… mutta me olemme terroristien kanssa tekemisissä… äläkä soita enää jos ei mitään sotaa vakavampaa tule!

Kohteessa terrori-iskun luonne paljastui. Lälläntäiterroristit olivat hiekoittaneet luvatta jäisen tien. Ja tuolla tempauksella saivat taatusti sympatiaa vihafakta-ajattelulleen. Taas kerran. Tielaitoksen mies totesi:

- Joo, tää tie olisi aikatalun mukaan hiekoitettu vasta toukokuussa. Tää on täysin luvaton hiekoitus. Ja äkkikatsomalla hiekalla on vielä väärä koostumus.

Emmikki totesi:

- Soittakaa lähimmältä varikolta lakaisukoneita ja pankaa hourimot putsaamaan tie laittomasta hiekasta. Täytyy tapahtua tämän päivän aikana.

Samaan aikaan tuli uusi viesti. Uusi terrori-isku:

Hitto… mitäs tuonne on matkaa… parikymmentä kilometriä…no eikun kaikki sutena sinne.

Terrori-isku oli tapahtunut vanhassa omakotitalossa jossa lälläntäiterroristit olivat korjanneet luvatta erään vanhan eläkeläispariskunnan ulko-oven portaat, hakanneet kymmenen mottia halkoja, tehneet lumityöt ja vielä hiekoittaneet pihan. Hiekoittaneet. Sielläkin. Selvää vittuilua. Täytyi ottaa selvää että saataisiinko keskuskyykytyshallinnosta lupa hajottaa nuo portaat. Ainakin eläkeläisiä tulisi rangaista siitä, että he olivat ottaneet vastaan verotonta työtä. Nuo paatuneet terroristit eivät yhtään ajatelleet uhrejaan. Tai, piru vie, ehkä ne olivat antaneet eläkeläisille kirjekuoren jossa oli vaadittava veroraha käteisenä. Niinhän ne perkeleet olivat tehneet ennenkin.

Itse asiassa nuo eläkeläiset olivat odottamassa heitä. Niillä korjatuilla rappusilla. Mistä ne tiesivät, että poliisi oli tulossa? Ja heillähän oli…

- Meillä olis tässä virkavallan edustajille tarjolla karjalanpiirakoita munavoilla. Niin harvoin täällä noita miekkatakseja kulkee ja ei koskaan noin suurissa määrin. Ottakaapa sheriffit hieman maistiaisia. Me annettiin näitä myös niille miellyttäville miehille jotka auttoivat meitä täällä. Mutta on niitä teillekin vielä yllin kyllin.

Ja kaiken tuon nuo eläkeläiset sanoivat sellainen pirullinen, tietävä hymy kasvoillaan. Emmikillä alkoi raksuttaa. Karjalanpiirakoita munavoilla. Niin kuin niin usein ennenkin. Terrori-iskuissa. Hän otti viranomaisverkon kautta yhteyden Tampereelle:

- Mikä siellä on tilanne?

- No sinähän sanoit ettei soiteta jos ei ole sota kyseessä. Ne lälläntäiterroristit tekivät uuden ja onnistuneen iskun Tampereen rautatieasemalle. Ainakin 2.000 karjalanpiirakkaa munavoilla on jaettu. Ja nyt niillä perkeleillä oli pekoniakin. Sitä ne viattomat ihmiset pistelivät ääntä kohti suupielet rasvassa. Ja samalla jaettiin useita tuhansia esitteitä vihafaktaa. Ja tiedä, perkele että mitä vihafaktaa siellä on vielä sen lisäksi puhuttu.

- No kai te kumminkin otitte ne kiinni?

- Millä väellä? Te olette kaikki siellä hevonvitunkuusessa. Teidät houkuteltiin harhaan!

- No kai siellä vartijoita oli?

- Joo, mutta ne saivat ennen terrori-iskua hälytyksen jonka mukaan kaksi kulkukissaa oli kusemassa parkkipaikalla olevan Teslan konepellille. Totta kai se haiskahtaa, mutta milläs sen todistat vääräksi? Sähköautot ovat ensisijaisia suojelukohteita. Ja nyt ne terroristit ovat jo hyvää vauhtia menossa kohti Pinnanmaata. Ei niitä enää kiinni saa. Jättivät vaan tapansa mukaan paikalle muutaman Hankkijan lippalakin. Niin kuin ennenkin.

Valvontakeskus lähetti Emmikin autoon videota. Siellähän ne tietämättömät kansalaiset natustivat naama hymyntirrissä piirakkaa ja pekonia ja ottivat vastaan vihafaktapropagandaa. Tajuamatta, että heitä käytettiin aseettoman ajatusterrorismin välikappaleina. Ja kun ne vaalitkin olivat tulossa. Voi helvetti.

Ylikomisario Emmikki Lirbenlää-Lättänen kirosi katkerasti. Taas ne perkeleen lälläntäiterroristit onnistuivat. Mutta kerran, vielä kerran ne saataisiin kiinni…

ANTERO LÄRVÄNEN JA PUNAVIHREÄ PELKO

- Hyvää päivää, hyvät kuuntelijat. Täällä Antero Lärvänen Huitsinnevadan paikallisradion ajankohtaisessa kekkosessa. Lähetyksemme koskee niitä reaktioita joita suomalaisessa vihervasemmistossa on herännyt Ruotsin viime aikaisten tapahtumien vuoksi. Onhan siellä Ruotsissa nyt suunniteltu maahanmuuton rajoittamista, ollaan luopumassa ns. feministisestä ulkopolitiikasta ja onpa ympäristöministeriökin lakkautettu. Mitä vähän ehdoteltiin täällä meilläkin.

- Vihervasemmisto ei jostain syystä ole ollut kovin halukas keskustelemaan kanssamme mutta pitkän yrittämisen jälkeen olemme saaneet puhelinhaastatteluun vihreän puolueaktiivin eli ikuisen tohtorikoulutettavan Lärberttiina Vätkytän-Läkittäisen Helsingin Yliopiston asenteellisen käsitehässimisen laitokselta. Kiitos, Lärberttiina että suostuit haastatteluun.

- Ole hyvä vaan, Antero. Puhelinhaastattelun voin antaa mutta Pinnanmaalle en suostu tulemaan. Kävin kerran ja siellä on ilmassa aivan liikaa maskutoksiinia. Se saa minut voimaan pahoin.

- Hyvä näinkin. Osaatko hieman valottaa vihervasemmistolaisten suhtautumista mahdolliseen Ruotsin kehitykseen?

- Se on hirvittävää. Se herättää hirvittävää pelkoa, sillä se on puhdasta natsismia.

- Tota noin, määritteletkö sen, mikä siitä tekee natsismia?

- No tietenkin asian pohja. Se herättää pelon siitä, että se paratiisimainen tilanne mikä meillä vihervasemmistolla on viimeiset vuodet ollut voisi joskus loppua. Kas kun me, varsinkin feministiset vihervasemmistolaiset olemme voineet aivan rauhassa määritellä sen, mikä on oikein ja mikä väärin. Eikä meidän ole tarvinnut edes perustella määrittelyjämme. Peruste on ollut itsessään se, että me olemme vihervasemmistolaisia feministisiä naisia. Jos meidän ratkaisujamme  ja mielipiteitämme on arvosteltu niin se on viime vuodet ollut automaattisesti misogyniaa, rasismia, tiedevastaisuutta sekä muita rumia ja karvaisia sanoja.

- Oli sitten kyse monikultturismista, ilmastokyykytyksestä, transhypetyksestä, feministiseksi päivitetystä tasa-arvosta tai juuri meitä varten rakennetuista suojatyöpaikoista niin me olemme saaneet toimia kaikessa rauhassa arvostelun yläpuolella ja ilman insinööritodellisuuden häirintää. Ruotsista tuleva signaali on tietysti vielä pieni, mutta pelottava sillä se herättää kauhean pelon siitä että me joutuisimme joskus perustelemaan, helvetti soikoon siis perustelemaan tunnepitoiset ja sitä myötä aina oikeat ratkaisumme. Ja vielä pahempana mörkönä on – voi herrajjumala – että me joutuisimme menemään jonnekin varsinaisiin töihin.

- Sinänsä tuo pelko töihin menemisestä on kyllä varsin pieni sillä harva työpaikka haluaa riveihinsä mitään osaamattoman paperinkääntelijän josta tulee takuuvarmasti pirunmoinen työpaikkasäätäjä. Mutta kuinka aiotte toimia tätä pelkoa vastaan?

- No se maalituslaki. Se pitää saada voimaan jo tämän eduskunnan aikana ja täsmentää niin, että se koskee kaikkea etuoikeutettuihin henkilöihin – siis meihin – kohdistuvaa loukkaamista. Siis aivan kaikkea. Jo loukkaamisen tunteen tulee riittää, eli jos toimintamme arvostellaan insinööritodellisuuden mukaisesti eli tylsiin faktoihin perustuen niin se loukkaa meitä henkisesti ja se tulee silloin tuomita rikollisena toimintana. Jumaperkkl, me ollaan saatu elää pitkään vihervasemmistolaisessa Xanadussa ja se ei, toistan, ei saa koskaan loppua. Me olemme saaneet asemamme ilman minkäänlaista varsinaista osaamista ja kyllä meidän täytyy saada säilyttää asemamme ihan samoilla eväillä.

- Ikuinen tohtorikoulutettava ja viheraktiivi Lärberttiina Vätkytän-Läkittäinen Helsingin Yliopiston asenteellisen käsitehässimisen laitokselta, kiitän teitä haastattelusta. Voi tietysti olla, että se, mitä Ruotsissa suunnitellaan on maan kannalta aivan liian vähän ja aivan liian myöhään mutta häivähdys punavihreästä kauhusta lämmittää aina reaalimaailmassa asustavien mieltä. Ja muistutan, että sitä Lärberttiinan inhoamaa maskutoksiiniahan myy Uudessa Hyisianassa sijaitseva Rauno Rumppanbulin HÖÖ-Market. Sitä saa myös postimyynnissä ja se tontille ripoteltuna karkoittaa tehokkaasti kaikenlaiset vihervasemmistolaiset hättiäiset: