Eli rikka ja malka
Olenpahan seurannut tuota eduskunnan ylimääräistä istuntoa. Jossa oppositio vaahtoaa minkä ennättää. Ja minusta se jeesustelu on totaalisen tekopyhää. Sinänsä ihan ok että se areenahanke kaatui, mutta tässä metelöidään nakkirahoista. Veronmaksajien sellaisista, ja siinähän aikaisemmat hallitukset – vihervasemmisto etunenässä – ovat olleet äärimmäisen lahjakkaita ja niistä törsäyksistä ei koira perään hauku.
Luonnollisesti esille voi nostaa yhtenä tapauksena sen, että demareitten Tytti Tuppurainen onnistui sohlaamaan Uniper-kaupoissa kuusi miljardia euroa. Siis 6000 miljoonaa, suomalaisten rahoja. Mutta eipä eduskuntaa kutsuttu koolle. Perussuomalaisten Mäenpää sanoi asiasta hyvin:
On jotenkin kornia, että tätä teatteria vetää viime kaudella 6 000 miljoonaa hukannut ministeri Tuppurainen ja keskustan Kaikkonen, joka on korruption kokemusasiantuntija.
Jotenkin kornia niin. Aikaisempien hallitusten – ja vihervasemmiston lempilapsi – suomalaisten elämään jatkuva vaikuttava ja kallis haittatekijä on myös maahanmuuttoteollinen kompleksi, joka maksaa suomalaisille vähintään neljä miljardia vuodessa. Miksi siitä ei nouse meteli? No, eihän omista mokista metelöidä. Ei niitä edes tunnusteta. Vaan väitetään, että se on yhtäaikaa velvollisuus ja silti rikkaus sekä voimavara.
Veikkaisin itse, että oppositio – demarit etunenässä – yrittävät epätoivoisesti ja lampaan raivolla kaataa hallituksen ja saada aikaan uudet vaalit. Kas kun gallupit näyttävät varsinkin demareitten osalta vielä hyviltä ja – piru vie – perussuomalaiset ovat koko aika pienessä nosteessa. Eli juuri nyt haaskaan isketään kiinni, vaikka se olisi kuinka pieni.
Mutta tekopyhää, turhaa ja tarpeetonta yhtä kaikki.


Ei kommentteja:
Lähetä kommentti