maanantai 12. lokakuuta 2026

KUVITELMAN VANGIT

 Tästähän on toki muualla kirjoitettu jo aikaisemmin, mutta heitän muutaman sanan itsekin. Tai siis lähinnä ihmettelyn. Kas kun EU-parlamentti toimi kerrankin järkevästi ja esittää, että Muslimiveljeskunta ja siihen liittyvät järjestöt julistetaan terroristijärjestöiksi. Mutta suomalaisista mepeistä yli puolet, eli koko vasemmistoliitto, demarit ja vihreät sekä yksi kokoomuslainen – tietysti Sirpa Pietikäinen – äänestivät tätä esitystä vastaan.

Mietin keskenäni sitä, että mikä saa ihmisen alistumaan vapaaehtoiseen sokeuteen? Vaikka jopa – islamilaiset – arabimaat kohtelevat kyseistä järjestöä terroristisena? Lieneekö niin, että sekä vihervasemmiston että Valtamediapuolue VMP:n omissa pääkopissaan luoma ikioma mielikuva islamista ja islamilaisista on niin voimakas, että se menee reaalimaailman yli?

Se mielikuvahan on se, että islam ja islamilaiset ovat oikeastaan ihan samanlaisia lällydemareita kuin me pohjoismaalaiset. Ja siitä mielikuvasta pidetään kiinni, vaikka reaalimaailma on jo hyvin kauan aikaa näyttänyt erityisesti Länsi-Euroopassa, mitä islam on, mitä se saa aikaiseksi ja mihin se pyrkii.

Tietysti varsinkin vihervasemmiston linja on aina ollut, että totuus ei saa häiritä hyvää edistyksellistä läppää. Ja luonnollisesti vihervasemmisto – johon lasken myös sen Pietikäisen – äänestää jo periaatteesta vastaan ehdotuksia, jotka vaikuttavat konservatiivisilta, ts. järkeviltä.

Selvää ainakin on, että vihervasemmisto ei harrasta historian lukemista. Vaikkapa Iranista. Siellä vasemmisto tuki islamilaista vallankumousta. Ja kun se vallankumous tapahtui, niin kuinkas niille vasemmistolaisille kävikään?


Ei kommentteja: