Sunday, May 30, 2010

KALJUPÄISIÄ UUTISHAVAINTOJA OSA XII

1. Aina enemmän tuettua opetusta

Opetusministerimme Henna Virkkunen, siis tämän ”Minun mielestäni on merkittävä voimavara monille kouluille, että koulussa on maahanmuuttajaoppilaita. Koska tulevaisuuden maailma on globaali, on tärkeää että ihmiset kasvavat myös monikulttuurisuuteen. Käsittääkseni useat rehtorit näkevät tämän voimavarana.”-papukaijauksen ihan tosissaan lausunut henkilö on tällä kertaa huolissaan siitä, että lukioissa ei ole tarpeeksi maahanmuuttajia, ja maahanmuuttajat myös keskeyttävät lukion kantaväestöä useammin. Hän toteaa:

- Maahanmuuttajanuoria siirtyy lukiokoulutukseen vähän suhteessa suomen- ja ruotsinkielisiin oppilaisiin. Maahanmuuttajanuoret myös keskeyttävät lukion kantaväestöön kuuluvia useammin. Keskeisenä syynä ovat heidän puutteelliseksi kokemansa kielelliset valmiudet. Lukioon valmistavassa koulutuksessa voidaan tämä puute korjata.

Meitä ns. maahanmuuttokriittisiähän on moitittu siitä, että me niputamme maahanmuuttajat aina yhteen nippuun. Vaikkei se paikkansa pidäkään. Virkkuselta niputtaminen näyttää sujuvan myös varsin hyvin, sillä en oikein jaksa niellä sitä ajatusta, etteikö suomalaisissa lukioissa olisi myös vallan hyvin pärjääviä maahanmuuttajaryhmiä, jotka osaavat suomen kielen ja joilla on halu yrittää muutenkin. Ja jotka tulevat pärjäämään ja vielä ihan omilla ansioillaan. Virkkusen ongelmana on se, että on tiettyjä maahanmuuttajaryhmiä, joita ei lukioon saada. Hänhän ei kerro, mitä ne ryhmät ovat, koska eihän sellaista saa ääneen sanoa. Mulla on tietysti oma käsitykseni siitä, mitä nämä ryhmät mahtaisivat olla, mutta kun sitä ei ministerikään kerran saa suustaan ulos pulautettua, niin miksipä sitten yksi Ykäkään.

Virkkusen ehdotuksen mukaan valmistava opetus kestäisi vuoden. Hän ei sano sitä, mistä rahoitus tähän tulee, joskin mulla on siitä melko hyvä aavistus, eikä hän sano myöskään sitä, miksi nimenomaan maahanmuuttajien saaminen lukioihin on itseisarvo.

Meinaten, tästähän on mediakin hehkuttanut, että suomalaisnuoret hakeutuvat entistä enemmän ammatilliseen koulutukseen. Pääosin nuoriso on fiksua, ja nuorison piirissä on varmaan hoksattu, että ei se tusinamaisterin paperi enää automaattista onnea tuokaan. Pikkupomon paikkoja julkishallintoon mahtuu vain so much, eikä akateemisen pätkätyöläisen elämä mitään herkun leipää ole. Ehkäpä nuorisossa on jopa tajuttu semmonen asia, että jos maassa on 10% isoja pomoja, 80% pikkupomoja ja loput 10% tekee työt, niin semmosella touhulla ei pitkälle pötkitä.

Tässä vaiheessa en vielä mieti sitä, miksi on itseisarvo saada lukioon paljon lisää maahanmuuttajia. Mietin enemminkin tuetun opetuksen ongelmia. Tuettu opetus on hieno asia, ja sen avulla esim. näkö- tai kuulovammaiset ja lukihäiriöiset ovat voineet suorittaa opiskelunsa menestyksekkäästi. Itse olen omalla työurallani tutustunut tuettuihin opetusmuotoihin hurumykke, ja ongelmana on se, että nuorta ei huvita. Tämä ongelma saattaa olla myös peruskoulua käyvällä maahanmuuttajanuorella. Kun ei huvita.

Tähän motivaation puutteen ongelmaan – oman näkemykseni mukaan varsin epäonnistuneena ratkaisuna – on kehitetty erilaisia pienopetusryhmiä, erityiskouluja, erityisluokkia ja kaiken sortin tukimuotoja. Virallisestihan nämä toimivat kuin junan vessa, mutta pitkäaikaisessa käytännön työssäni olen huomannut, että näillä tukimuodoilla lähinnä tehdään opiskelu rennommaksi, mukavammaksi ja ennen kaikkea helpommaksi. Mennään yli siitä, mistä aita on matalin. Tarkoituksena on saada nuorelle peruskoulun päästötodistus.

Painotan sanaa päästötodistus. En puhu peruskoulun oppimäärästä. Kun näistä erityistukimuodoista päästöspettarinsa saaneet nuoret hakevat sitten esim. ammattikouluun, tiedetään ammattikouluissa jo valmiiksi pudottaa päästötodistuksen keskiarvoa kahdella numerolla, jotta tiedetään osaamisen oikea taso. Erityistukimuodoista saadaan paljonkin opiskelijoita ammattikouluihin, mutta sitä ei hirveästi mainosteta, kuinka moni jatkaa vielä kuukauden jälkeen.

Sama ongelma on Virkkusen ehdotuksessa. Olisiko niin, että tiettyjen maahanmuuttajaryhmien nuoria ei pääasiallisesti huvita. Jos tarvittavaa kielitaitoa ei ole onnistuttu hankkimaan peruskoulun – siis yhdeksän vuotta – aikana, niin voisiko kyse olla motivaatiosta? Kuinka monelta maahanmuuttajanuorelta Virkkunen muuten on kysynyt, että onko sulla itse asiassa edes kiinnostusta mennä lukioon?

Kannettu vesi ei kaivossa pysy. Jos ihmisellä on motivaatiota, hän opettelee kielen. Jos häntä ei huvita, hän ei sitä tee. Tukimuotojahan voi tietysti kehittää ja jatkaa aina eteenpäinkin (Valde maksaa), jos asiakseen halutaan maahanmuuttajamaistereita. Voidaan kehittää maahanmuuttajien kouluavustajasysteemi lukioon ja siitä yliopistoonkin. Miksei tohtoritasollekin. Voidaan myös höllentää kielivaatimuksia. Ja sitten vähemmistövaltuutettu pääsee nillittämään, kun yksityinen sektori ei palkkaa maistereita, jotka ovat tehneet gradunsa arabiaksi, somaliaksi tai dariksi.

Miksi sitten yleensä ottaen on itseisarvo saada maahanmuuttajanuoria lukioihin? Kun ylioppilaista on muutenkin ylitarjontaa. Ihan henkilökohtaisena mielipiteenäni näen, että virallinen koneistomme haluaa näkyviä onnistujia, jotta he voivat edelleenkin väittää, että kyllä me olimme oikeassa. Halutaan television uutislähetyksiin oikeanvärisiä ja suomea mukavasti murtaen puhuvia päivystäviä dosentteja, jotka tuumivat tuetun tutkintonsa suomalla arvovallalla että töitä saattaa Suomessa jatkossa olla enemmän, vaan saattaapi ottiatuota olla vähemmänkin.

Onko kukaan muuten kuullut, että päivystävistä dosenteista olisi ollut missään asiassa kenellekään mitään varsinaista hyötyä?

***

2. Hukassa

Harvinaisen koukuttavan Lost-sarjan viimeinen jakso esitettiin hiljattain Yhdysvalloissa. Lostin loppujaksosta en tässä kommentoi sen enempää, mutta tiedättekö, että Lost ei ole alkuperäinen idea. Se on itse asiassa spin off-sarja Suomessa jo parikymmentä vuotta jatkuneelle ja edelleen jatkuvalle Hukassa-sarjalle. Amerikkalaiset ostivat formaattiin oikeudet 2000-luvun alkupuolella ja tekivät siitä oman versionsa. Niin kuin Lostkin, niin Hukassa-sarja on sellainen, että siitä ei saa mitään tolkkua, jos tulee mukaan kesken sarjan. Se pitää katsoa alusta asti. Asiaa tuntemattomalle kirjoitan Hukassa-sarjasta lyhyen synopsiksen:

Sarjan alussa on sellainen paikka kuin Suomi. Suomi on melko syrjäinen maa, mutta se ei ole saari, vaikka välillä tuntuu siltä, sillä kaikki kaupankäynti Suomen ja muitten paikkojen välillä käydään meriteitse. Sarjan edetessä suomalaiset (siis se porukka, joka asuu paikassa nimeltä Suomi) tosin alkavat toivoa, että Suomi olisikin saari ja vähän v**un kaukana kaikesta, mutta se ei ole merkittävää juonen kannalta.

Suomen itäpuolella on laaja alue, nimeltä Rauhanvaltio. Rauhanvaltiossa asuu tovaritsheja. Rauhanvaltio ei esiinny sarjassa kuin sen pilottijaksossa. Rauhanvaltion alueella, tarkemmin sanoen kylässä nimeltä Moskova, elää myös semmoinen porukka, joka ei ole tovaritsheja, vaikka vähän niin kuin hengessä mukana olevatkin. He ovat kotoisin etelämpää, paikasta nimetä Sarvi. Sanotaan siis heitä vaikka sarvelaisiksi. Sarvelaiset ovat kavereita Rauhanvaltion kanssa ja he käyvät semmosta Lumumba-nimistä koulua, jossa heille opetetaan kaikenlaista mukavaa, mitä he tarvitsevat ollakseen sitten oman valtionsa tovaritsheja.

Sarvelaisilla ei ole huolta huomisesta, sillä heidän ylläpidostaan vastaa tovaritshien ylläpitämä Dharma-Vladivostok Initiative, joka toimittaa heille säilykkeitä, juomista, muroja, sipsejä, kelloja ja yleensäkin kaikenlaista kivaa ja mukavaa.

Pilottijaksossa käy sitten sillä viisiin, että tovaritshit tuumivat, että tää tovaritshina olo on kyllä loppujen lopuksi ihan /c:stä ja he porukalla tuumivat, että ollaanpa vaan jatkossa Vasileja niin kuin ennenkin. Kun tovaritshina oleminen loppuu kertakaikkiaan, niin he ilmoittavat sarvelaisille, että Dharma-Vladivostok Initiave ei enää kustanna teidän lööbimistä ja muutenkin voitte suksia helvattuun.

Moskovassa asuvilla sarvelaisilla tuli nyt ankara tenkkapoo. Sarveen ei huvittanut oikein palata, ja Dharma-Vladivostok Initiative ei enää ruokkinutkaan. Tässä vaiheessa sarjan mystiset elementit alkavat tulla esille. Suomessa oli eräs varsin nimekäs, mutta ihan pankrotin partaalla oleva hyväntekeväisyyspulaaki, joka hoksasi, että sarvelaisten ongelman kohdalla kysyntä ja tarjonta kohtaavat toisensa ja kutsuivat sarvelaiset Suomeen. Mystistä on se, ettei valtionhallinto siinä vaiheessa todennut, että kutsukaa kuulkaa keskenänne, mutta mystisiä elementtejä hyvässä sarjassa tuleekin olla.

Samaan aikaan ilmenee, että Suomessa oli demlalaisiksi kutsuttu uskonnollis-poliittinen lahko, joka oli lähettänyt radiolla viimeiset 22 vuotta Rauhanvaltion suuntaan signaalia ”tilaa – Tiedonantaja – levitä – Tiedonantaja” osoittaakseen halunsa olla tovaritsheja. Kun tovaritshit eivät sitten koskaan Suomeen tulleetkaan ja rupesivat porukalla Vasileiksi, iski demlalaisiin samanaikainen joukkopsykoosi (kuinka ja miksi, se on taas sarjan mysteereitä) ja he alkoivat pitää sarvelaisia uusina tovaritsheina.

Sarjan pilottijakson loppuvaiheissa sarvelaisia tulee Suomeen sekä junalla idästä että laivalla etelästä. Etelässä oli paikka nimeltä Viro, jonka asukkaat olivat väkisin joutuneet olemaan tovaritsheja. Kun tämä pakko loppui, ei heitä huvittanut olla Vasilejakaan, vaan he olivat Kalevipoegeja, niin kuin joskus ennenkin. Viro ei esiinny sarjassa pilottijakson jälkeen ja saatujen tietojen mukaan siellä ollaan asiasta varsin tyytyväisiä.

Pilottijakso loppuu toimintakohtaukseen, jossa demlalainen papitarnoviisi seisoo laivasillalla poliisien ja sarvelaisten välissä ja huutaa mystistä koodia ”Repikää passinne! Repikää Passinne!” Jos kyseessä olisi ollut perhesarja, olisi jaksossa ollut onnellinen ja looginen loppu ja poliisit olisivat hilanneet ämmän välittömästi kauluksesta jorpakkoon, mutta kun scifistä on kyse, niin papitarnoviisi kaiken järjen vastaisesti onnistuu yrityksessään. Mieletön on käsikirjoituksen voima.

Seuraavassa jaksossa perustetaan Dharma-Vladivostok Initiativen tilalle Suomeen Demla Initiative joka antaa sarvelaisille, no, ihan kaikkea. Sarvelaiset saavat oikeuden olla Suomessa ihan niin kauan kuin huvittaa, koska he tulevat Vaarallisesta Paikasta. Ei sinne voi mennä, koska siellä käy hullusti. Sarvelaiset asettautuvat aloilleen mukaviin asuntoihinsa ja alkavat tilailla lomalippuja Sarveen. Katsojastakin alkaa tuntua siltä, että tässä ei ole kaikki ihan kohdallaan, tässä on nyt joku koukku. Tässä sarjan vaiheessa esiin tulee Päivystävä Demlalainen. Hänen henkilöllisyytensä vaihtuu usein, niin kuin esmes brittiläisen The Prisoner-sarjan Number Twon henkilöllisyys, mutta hän toteaa aina jakson päätteeksi mystisen lauseen ”Monikulttuurisuus on rikkaus” ja nauraa aivan hirveän rienaavaa naurua.

Jaksoissa 3 – 684 juonenrakenne kehittyy pikkuhiljaa. Sarvelaiset käyvät taloksi, Demla Initiative elättää ja sarvelaiset kiittävät suomalaisia sanomalla että olettepa te paskaa porukkaa. Päivystävä Demlalainen sanoo ”Monikulttuurisuus on rikkaus”. Suomeen leviää outo aivoihin vaikuttava virus, jonka tartuttamat ihmiset alkavat kirjoittaa mediaan taukoamatta että kyllä me suomalaiset ollaan sitten paskaa porukkaa. Sarvelaisten huomataan harrastavan rikollisuutta huomattavasti enemmän kuin kantaväestön, kehittävätpä he tietyissä rikollisuudenlajeissa kantaväestölle vierasta joukkuelajimuotoakin. Asiasta huomauttavia kantaväestön edustajina pidetään väkivaltaan yllyttävinä hulluina. Päivystävä Demlalainen sanoo ”Monikulttuurisuus on rikkaus”.

Jaksoissa 685 – 994 maahan alkaa saapua lisää sarvelaisia, jotka otetaan mielihyvällä vastaan, koska Sarvi on vaarallinen paikka, jossa käy hullusti. Hekin käyvät taloksi ja tilailevat lentolippuja takaisin Sarveen. Vaarallisen viruksen tartuttamat ihmiset kertovat lehdissä kuinka urhea, vaarallisesta paikasta poistunut sarvelaistyttö pistää jauhot suuhun kantaväestölle. Samassa jutussa kerrotaan tytön viettämästä ihanasta välivuodesta Sarvessa. Tässä vaiheessa kantaväestö alkaa jo kysellä, että onko asiassa loppujen lopuksi mitään järkeä, mutta asiasta vastaavat ministerit ja virkamiehet sanovat, etteivät nyt ehdi keskustella asiasta, koska heidän on mentävä salaiseen bunkkeriin syöttämään vanhalle tietokoneelle koodi 2-0-1-0-t-y-ö-v-o-i-m-a-p-u-l-a. Jos he eivät näin tee, niin valtava magneetti lojahtaa bunkkerissa päälle, kaikki yli 65-vuotiaat paskovat housuihinsa, eikä kukaan tule pyyhkimään. Päivystävä Demlalainen sanoo ”Monikulttuurisuus on rikkaus”.

Jakso 995 – tämä päivä: Sarvelaisten lisäksi Suomeen aletaan hilata porukkaa paikasta nimeltä Ihanmikätahansa. Demla Initiative kasvaa jatkuvasti ja alkaa muuttua valtioksi valtiossa. Myös Lostista tuttu musta savu ilmestyy kuvioihin. Toisin kuin Lostissa, se ei henkilöidy yhteen ihmiseen vaan se alkaa nousta kantaväestön korvista. Kevään 2010 jaksoissa savua on jo niin paljon, että se haittaa koko Euroopan lentoliikennettä. Meteorologit kautta maailman toteavat, että eihän Suomessa ole tulivuoria, mutta sieltä päin se savu näyttää kumminkin tulevan. Meteorologit päättävät, että vehkeet on varmasti kalibroitu väärin ja antavat kansainväliselle medialle näytettäväksi vanhaa videokuvaa Islannista. Päivystävä Demlalainen sanoo ”Monikulttuurisuus on rikkaus. Opetelkaa uimaan.” Sarvelaiset lomailevat Sarvessa ja suomalaiset päivittelevät sitä, kun yksi sarvelainen rikollinen on karkoitettu Sarveen, jossa on vaarallista. Päivystävä Demlalainen nauraa mielipuolista naurua.

Sarja jatkuu, eikä jää tauolle.

Tuossa siis synopsis noin pähkinänkuoressa. Silkkaa scifiähän tuo on, ei oikeassa elämässä tommosta voisi tapahtua. Sarja on saanut toistuvasti loistavaa arvostelumenestystä, mutta suuri yleisö ei jostain syystä ole oikein sarjasta innostunut. Sarjan tulevaisuus on kuitenkin turvattu, sillä sitä esitetään julkisrahoitteisilla kanavilla.

Amerikkalaiset siis ostivat oikeudet tähän formaattiin tossa 2000-luvun alkupuolella ja tekivät siitä oman versionsa. Amerikkalaiset tuumivat, että toi sarja on niin kertakaikkista utopiaa, että eihän se semmoisenaan mene rapakon takana läpi edes jazztupakkaa polttaneelle chigagolaiselle pasuunansoittajalle, mutta idea siitä, että pannaan kaikki päälaelleen ja väitetään, että ei tässä mitään outoa ole, on kiinnostava. Kunhan siitä karsitaan kaikki semmoiset epäuskottavuudet, mitä ei voi selittää edes Jumalalla, kosmoksella tai ufomiehillä.

Saturday, May 22, 2010

KAKSI ERILAISTA TOIMINTATAPAA

1. Toimintatapa: Törkeä käytös, häpeä ja opikseen ottaminen
Raivo yllätti Yrjön.

Se tuli niin ennalta-arvaamatta, kesken kaiken, tavallisena arkipäivänä.

Hän istui autossaan, ensimmäisenä jonossa, odottamassa valon vaihtumista vihreäksi, kun joukko afrikkalaisen vähemmistöryhmän X edustajia astui edessä kulkevalle suojatielle. Ryhmä ei tehnyt mitään erityistä, vain maleksi ja piti kovaa melua, mutta silti heistä – päällänsä olevista kalliista hiphopparivehkeistä - uhkui vihaa.

Yrjän mielessä pyörivät ne hänenkin tuntemat ihmiset, jotka olivat joutuneet elämässään kärsimään pahemman kerran afrikkalaisen vähemmistöryhmä X:n edustajien vuoksi. Oli ollut väkivaltaa ja raiskauksia.

Tunnekuohu sai yleensä rauhallisen miehen toimimaan. Yrjö siirsi kätensä töötille ja painoi. Pitkään. Uudelleen ja uudelleen, hämmästelevistä katseista piittaamatta.

Yhtä-äkkiä Yrjö tajusi olevansa idiootti. Mitä varmimmin nuo suojatien ylittäneet afrikkalaisen vähemmistöryhmä X:n edustajista ei ollut vastuussa eräitten toisten teoista. Suojatiellä maleksiminenkin oli vain Yrjön vihakuvittelua. He ylittivät suojatien rauhallisesti, koska heille paloi vihreä valo.

Yrjöä hävetti. Hän aukaisi autonsa ikkunan ja huikkasi anteeksipyynnön. Afrikkalaisen vähemmistöryhmä X:n edustajat katsoivat kummisaan. Todennäköisesti he eivät edes olleet alun perin tajunneet, miksi Yrjö tööttäili. Valon vaihduttua Yrjö jatkoi matkaansa ja päätti, ettei ikänä päivänä häiritse ventovieraita, jos hekään eivät häirinneet häntä. Yrjöä vitutti oma typeryytensä, niin että varpaankynnet tuntuivat irtoavan. Tästä en kyllä puhu edes vaimolle, hän päätti.

Paikalla oli kuitenkin eräs aloitteleva toimittajatyttönen. Hän sai uralleen nostetta kirjoittamalla asiasta lööppisensaation. Juttu poiki paljon pääkirjoituksia ja kolumneja. Yleisradion ajankohtaisohjelmissa päivystävät dosentit käyttivät tapausta esimerkkinä suomalaisen rasismin raaistumisesta.


Tuo tarina oli puppua. Yrjö tietää kyllä, että auton ratissa pitää olla tunteet muutenkin kurissa ja ventovieraille ilman aihetta tööttäileminen on moukkamaista käytöstä. Siksi hän ei toimi noin. Seuraukset julkisuudessa tosin varmaankin olisivat olleet kuvatunlaisia.

Seuraava tarina ei ole puppua.

2. Toimintatapa: Törkeä käytös, oppimatta jättäminen ja ylpeily julkisuudessa
Raivo yllätti Eva Biaudet'n.

Se tuli niin ennalta-arvaamatta, kesken kaiken, tavallisena arkipäivänä.

Hän istui autossaan, ensimmäisenä jonossa, odottamassa valon vaihtumista vihreäksi, kun joukko skinejä astui edessä kulkevalle suojatielle. Ryhmä ei tehnyt mitään erityistä, vain maleksi ja piti kovaa melua, mutta silti heistä - ajelluista päistä, raskaista maihinnousukengistä ja hihamerkkien koristamista pilottitakeista - uhkui vihaa.

Evan mielessä vilahtivat hänen adoptiopoikansa Davidin kasvot. Pojan, jolle hän oli joutunut opettamaan, että skinejä nähdessä kannattaa siirtyä toiselle puolelle katua. Pojan, joka Evan yllätykseksi joutui kuuntelemaan kaduilla peräänsä huudeltuja haukkumasanoja ihonvärinsä vuoksi.

Tunnekuohu sai yleensä rauhallisen naisen toimimaan. Eva siirsi kätensä töötille ja painoi. Pitkään. Uudelleen ja uudelleen, hämmästelevistä katseista piittaamatta.

Eva Biaudet ei pidä käytöstään typeränä. Paljon myöhemmin häntä haastatellaan Anna-lehdessä, ja tuo tapahtuma piti asiakseen tuoda esille. Juttu alkaa tuolla avautumisella.

Hotelli Yrjöperskeleen respassa ollaan hieman ihmetelty hänen valintaansa vähemmistövaltuutetuksi ohi pätevien. Respassa on ymmärretty, että hänellä oli joitain erityisominaisuuksia. Sitä emme tienneet, mitä ominaisuuksia sisäministeriö niin poikkeuksellisen ansiokkaina piti, mutta tässähän tuli hieman valaistusta.

Arvostettuja erityispiirteitä: pelkän ulkonäön perusteella herätetty ennakkoluulo ja vihan lietsominen. Ripaus fanaattisuutta ja käytöksen moukkamaisuutta. Plus tarve siirtää oma käytös seuraavillekin sukupolville. Olen aina ymmärtänyt, että näitä on kuvattu niitten paljon pelättyjen ja kivien altakin etsittyjen rasistien ominaisuuksiksi. Vaan ehkäpä sisäministeriö ja sen korkealle arvostettu kansliapäällikkö tietävät paremmin. Niin kuin Anna-lehtikin, joka näyttää olevan mammasta vallan haltioitunut.

Jutussa Biaudet mainosti olevansa leijonaemo. Jos Eva Biaudetilla olisi tarvittavat valtuudet, mahtaisiko hän kirjoittaa teloitusmääräyksen kaljupäiselle, pilottitakkiselle ja maihinnousukenkäiselle miehelle siksi että hänellä on kalju pää, pilottitakki ja maihinnousukengät?

*

*

*

PS. Täysiin juttuun liittymätöntä: vastaus T.V:lle sähköpostikysymykseesi. En vastaile enää sähköpostitse vieraille. Jos sulla on jatkossa kysymistä, niin pistä kommentteihin. Itse kysymyksestä:

Koirahan ei ole kone. Esmes huumekoira nuuhkii tommosen 4 – 5 huonetta ja sitten on levon paikka. Kun suhteutat Suomessa olevien poliisikoirien määrän Suomessa oleviin yksityisaseisiin, huomaat mittakaavan. Sehän on mahdollista, että tommonen ”arvioiva sakkorangaistus” saattaisi tulla, mutta väliäkös sillä. Aseeni olisivat edelleenkin minulla. Kyllä ihminen on melko kekseliäs piilottamaan aseensa, jos tarve vaatii.

Noin muuten, kiitos lämpimistä sanoista ja voimia eloon.

Ykä


Tuesday, May 18, 2010

LÖYTYI HETKEKSI JA KATOSI TAAS

Harvemmin sitä tavallinen ihminen kohtaa ilmestyksen, semmosen vision siis. Yleensähän ne on enempi noita inkkarien juttuja. Mutta niin vain tuli sellaiseen törmättyä.

Istuimme nimittäin Rouva Perskeleen kanssa nauttimassa saunan löylyistä. Puhuimme siinä samalla siitä, kuinka moraalinen selkäranka on kadonnut poliitikko- ja virkamiespiireistä. Olimme juuri tuumailemassa sitä, onko moraalinen selkäranka lähtenyt tarkoituksella ns. haneen noilta tahoilta, vai ollaanko siellä päin tarkoituksellisesti höylätty tämä tarpeellinen lisuke irti ja heitetty huuthemmettiin.

Ja sillä hetkellä huomasimme että jumaliste, siinähän se moraalinen selkäranka leijailee saunamme seinällä.




Ymmärsimme välittömästi, että tuo pitää saada talteen ja lähettää sinne, missä sitä niin kovasti tarvitaan. Vaan eipä ollut helppoa se, ei niin. Moraalinen selkärankahan on ns. henkiainetta, eikä se karttuisiin kouriin suostunut tarttumaan.

Alkoi tulla hätä.

Rouva Perskeles päätti ottaa siitä kopion semmosella hiilipiirrossysteemillä. Semmosella samanlaisella, millä ihmiset kopioi hautakivien kirjoituksia. Onhan siitä joku hienompi ilmaisukin, mutta enhän minä tuota muista. Kyllä te tajuatte kumminkin.

Eipä tarttunu hiiliraapustukseen muuta kuin seinärappingin kuviot ja lopputulos muistutti tv:n valkoista kohinaa.

Samaan aikaan minä yritin epätoivoisesti väsätä korvikekipsiä vehnäjauhoista ja vaseliinista. Jos edes sais muotin talteen. Sainhan minä jonkunlaisen sekoituksen aikaiseksi ja länttäsin sen saunan seinään. Poltin samalla vasemman kyynärpääni ja polveni, ja turhaan, sillä ei moraalinen selkäranka suostunut muottiin pantavaksi.

Ja sitten se jo katosikin.

Vaikka epäonnistuimmekin sen kiinni saamisessa, ymmärsimme, että kyseessä oli tärkeä visio. Moraalinen selkäranka haluaa palata sinne, missä sitä todella tarvitaan, mutta palauttaminen onnistuu vain tavallisten kansalaisten toimesta.

Henkilökohtaisesti, mikäli onnistun sen saamaan kiinni, toimitan sen Juha Mäki-Ketelälle. Samalla kun Mäki-Ketelä vie tarvittavat 5000 Muutos 2011-kannattajakorttia tarkistettavaksi, hän voi käydä pistäytymässä eduskunnassa ja kysäistä, että oliskohan teillä muuten jotain hukassa.

Tavallisten ihmisten kannattaa olla tarkkana. Jos saunanne ikkuna antaa länteen, niin kyttäilkääpäs seiniänne tossa klo 17 ja 19 välillä. Tiedä mitä sinne ilmestyy. Jos saatte moraalisen selkärangan kiinni, näkisin että sitä ensisijaisesti tarvitaan eduskunnassa, sisäministeriössä ja RKP:n puoluetoimistossa. Tarvittavat yhteystiedot löytyvät mm. puhelinluettelosta tai internetistä.

Sunday, May 16, 2010

OHJATEN JA OPASTAEN

Poliisiylijohtaja Mikko Paatero on hetkisen aikaa toiminut oikeasti poliisina ja todennut julkisuudessa, että naapurimaissamme etnisten jengien aiheuttama rikollisuus on ihan oikeasti pirunmoinen ongelma.

Hetkittäisen poliisiheräämisen syynä lienee hermostossa tapahtunut virtapiikki, joka on sitten saman tien korjaantunut, sillä Paatero palaa välittömästi poliisista poliitikoksi ja jauhaa tuttua legendaa kotouttamisen tarpeesta ja syrjäytymisestä syynä rikollisuuteen.

Tässähän Paatero jauhaa nykysuomalaista ymmärrysmantraa eli ihminen ei ole itse vastuussa teoistaan, ja ympäröivä yhteiskunta (siis me tavalliset suomalaiset) itsessään on syynä siihen, että ihminen ajautuu rikolliseksi.

Muistuttaisin Paateroa siitä, että rikollinen ura, ja laajemmin määriteltynä kusipäinen elämäntyyli voi olla myös täysin tietoinen valinta. Tämä koskee niin suomalaisia kuin muitakin kansallisuuksia.

Lastensuojeluhommissa ilmiöön törmää jatkuvasti. Alalla annetaan kyllä nuorille tarvittavat puitteet käydä koulut ja kasvaa kelpo kansalaisiksi. Painotan nimenomaan sanaa puitteet. Kenenkään puolesta ei pysty ajattelemaan. Empatiaa ei voi siirtää ihmiseen ruiskeella. Niinpä osa nuorista kertakaikkiaan, omalla päätöksellä, omasta vapaasta tahdosta ja ilman minkäänlaista yhteiskunnallista alamäkiautoilua päättää elää kusipäänä.

Tällaisilla tyypeillä on sitten valittavanaan kaksi pääasiallista uravaihtoehtoa eli ammattirikollisen tai ammattivangin ura. Ammattirikollisen uraan vaaditaan röyhkeyttä, häikäilemättömyyttä, älyä ja järjestelykykyä. Ammattivangin uraan riittää röyhkeys ja häikäilemättömyys.

On selvää, että elämä on antanut joillekin heikommat rakennuspalikat. Mutta siitä huolimatta rikolliseksi ei tahdottomasti ajauduta. Rikolliseksi ryhdytään. Kirjoitukseni koskee tässä tapauksessa nimenomaan suomalaisia nuoria. Löytyy yhteinen kieli ja yhteiset tavat, mutta lopputulos voi olla silti surkea.

Mulla löytyy luonnollisesti kokemusta myös muista kansakunnista. Kaikista löytyy kelpo väkeä, ja he voivat rakentaa elämänsä varsin mallilleen. Mutta kaikissa kansakunnissa löytyy myös väkeä, jotka tietoisesti valitsevat elämän kusipäänä. Ja miltä maamme tällä hetkellä heille näyttää? Poliisi ei ammu, ei edes pamputa. Rikoksentekijän oikeusturvaa suojellaan kuin pikkulapsen silmää, uhrista ei ole niin väliä. Tuomiot ovat lieviä ja vankilat mukavia. Lisäksi maassa on olemassa massiivinen organisaatio, joka etsii asiakseen selityksiä, että kusipää ei olekaan kusipää, vaan kusipään kusipäinen käytös onkin tavallisten suomalaisten vika.

Minkälaisia johtopäätöksiä valtiosta X kotoisin oleva kusipää Y mahtaa tehdä?

Ajatteleeko hän, että täällä on niin mukavia ihmisiä, että lopetanpa perseilyn niin kertakaikkiaan, kouluttaudun lähihoitajaksi ja lähden vanhainkotiin vaihtamaan han-suomalaisten vaippoja?

Vai ajatteleeko hän ehkä niin, että ovatko nuo syntyjään noin typeriä, vai pitikö siihen käydä kurssi?

Kotoutetaan vaan ulkomaalaisia ja opetetaan kieltä, ei siinä mitään. Mutta kyllä maamme vaikuttaa tällä hetkellä rikollisen paratiisilta. Jos ulkomaalaiset ammatti- ja taparikolliset heitettäisiin automaattisesti maasta pois, ja ehkä karkotuksen ohessa annettaisiin pieni muistutus Nokian nuoriso-ohjaajalla, niin tuskinpa rehelliset maahanmuuttajatkaan siitä hermostuisivat.

Sunday, May 9, 2010

KETTUUNTUNUT ESILOUKKAANTUJA

Kaikkihan me tiedämme, mikä kettu on. Sehän on se vikkeläliikkeinen peto, jolla on komea häntä. Aivan kaikki eivät välttämättä tiedä, että Kettu on myös sukunimi. Suomessa on tällä hetkellä väestörekisterikeskuksen mukaan 155 Kettua. Vielä harvempi (Hotelli Yrjöperskeleen respan henkilökunta mukaan luettuna) on hoksannut, että on olemassa myös kirjailija nimeltä Katja Kettu. Näyttää siltä, että Katja Kettu on päättänyt parantaa medianäkyvyyttään, ja näkyvyyttä parantaakseen hän on hakenut arvostettuun julkisen esiloukkaantujan tehtävään. Diplomityönään hän on kirjoittanut avautumisen Länsi-Uusimaahan (kiitos taas Roopelle mediavalppaudesta), ja täytyy todeta, että kyseessä on todella lahjakkuus esiloukkaantujan vaativalle saralle.

Julkisen esiloukkaantujan tehtävässähän on tärkeintä asenne ja tunne. Esiloukkaantujan tulee olla varma asemastaan mielipidevaikuttajana. Asia ei sinänsä ole niin tärkeä, vaan tunne. Asioitten perustelu ei ole välttämätöntä, sillä ne, jotka eivät osaa yhtyä esiloukkaantujan tunteeseen, ovat jo lähtökohtaisesti väärässä, eikä semmosille tarvitse mitään perustella.

Katja Kettu on oivaltanut tämän linjan. Hän kertoo, että häntä on pyydetty kirjoittamaan juttu Jussi Halla-ahosta. Hän ei kerro, kuka tai ketkä ovat pyytäneet, ja tämä on aivan oikein. Osaavalle esiloukkaantujalle riittää, että hän ilmoittaa asian. Varmasti on pyydetty. Muu onkin jo selittelyä.

Oikeaoppinen esiloukkaantuja valitsee hyökkäyksen kohteen oikein. Amatööri valitsisi iskunsa kohteeksi Hommaforumin, sillä sehän on olemassaoleva keskustelupalsta, ja sieltä varmaankin vaadittaisiin perusteita, ja tämä saattaisi saada aikaan noloja tilanteita. Sen sijaan Suomen Sisu on hyvä kohde, sillä Suomen Sisun keskustelupalsta lopetti toimintansa jo viime kesänä.

Erinomaisena esiloukkaantujanoviisina Katja Kettu kaivaa esiin nimimerkin ”Valkonen Voima” ja nimimerkin kirjoittaman lauseen ”Neekrit pois Somesta”. Tämä on mainio veto kahdestakin syystä. Ensinnäkin Kettu pääsee halveksimaan ja kokemaan voimakkaita tunteita. Kettua alussa melkein itkettää ja sitten myöhemmin jo ihan oikeasti itkettää. Toiseksi Kettu pääsee todistamaan jo tällä hetkellä merkittävän asemansa. Googlaamallahan ei Valkosta Voimaa lausuntoineen löydy ollenkaan, joten Valkonen Voima, ja mikseipä huomattava määrä Suomen Sisun aktiivijäseniä on ilmiselvästi ottanut yhteyttä Kettuun suoraan. Ja tämähän todistaa Ketun olevan, suhteellisesta tuntemattomuudestaan huolimatta merkittävä maahanmuuttopoliittiseen keskusteluun liittyvä mielipidevaikuttaja.

Tietysti joku rasisti saattaa ajatella, että Kettu on keksinyt itse tämän Valkosen Voiman, mutta oikeaoppinen esiloukkaantuja ei tästä välitä, vaan osaa katsoa älyrajoitteisia rasisteja sopivasti nenänpieltä pitkin alaspäin. Tähän saumaanhan Kettu osaa liittää sopivasti käymättömän peruskoulun ja lapsena kärsityn hellyyden puutteen. Nämä ovat hyviä opinnäytteitä, mutta tietty miinus tulee tällä kohdalla, sillä Kettu olisi voinut lisätä sopivasti suvaitsevaista predestinaatio-oppia, eli kun ihmisellä ei ole syntyjään tarpeeksi älyä ja varsinkaan tunneälyä, ei hän pysty hankkimaan itselleen sopivaa koulutustakaan, eikä hän voi myöskään ajatella asioista oikeaoppisesti. Näin ollen hän päätyy peruskoulua käymättömäksi rasistiksi.

Mutta tuo miinus on vain kauneuspilkku, sillä Katja petraa välittömästi. Hän nostaa itsensä taitavasti astetta itseään ylemmäksi, ja ilmoittaa tuomionaan, että kielitieteen tohtori Jussi Halla-aho hallitsee kieliopin ainakin auttavasti. Seuraavaksi hän ilmoittaa, että Halla-aho kykenee esittämään väitteidensä tueksi jos jonkinlaista faktaa ja tilastoa.

Ja nyt aletaan lähestyä jo mestariluokan suoritusta. Tässä vaiheessa ei missään nimessä pidä ryhtyä kinastelemaan faktoista ja tilastoista. Sekin saattaa aiheuttaa noloja tilanteita. Taitavasti Kettu myöntää Halla-ahon pitävän hallussaan faktoja, mutta tyrmää ne isommalla lekalla:

Suvaitsevaisuus on arvo.
Luonnollisesti tästä saadaan sellainen kuva, että totta kai esiloukkaantuja pystyisi milloin tahansa osoittamaan Halla-ahon väitteet vääriksi, muttei alennu siihen, sillä hän perustaa ajatusmaailmansa suuremmille arvoille, eikä alennu kinastelemaan heikompilahjaisten kanssa.

Tässä vaiheessa joku Homman saastuttama lukija saattaisi todeta, että pistäpäs tipu nyt perustellen muutama fakta vääräksi, mutta lukijan tulee muistaa, että ei Ketun kirjoitus ole meille tarkoitettu. Se on eräänlainen julkinen hakemus nykyistä merkittävämpään yhteiskunnalliseen asemaan, ja se toimii varsin hyvin sellaisena. Tätä koepaperia emme arvostele me, vaan ihan eri opettajat.

Tätä taustaa vasten Katja pärjää opinnäytteessään varsin mainiosti. Suvaitsevaisuus on arvo. Ihmiselämän arvoa ei käy tilastoilla mittaaminen. Ihmisarvoinen elämä on asia, josta puhuttaessa kuvaan astuu monenlaista ideologiaa (toi viimeisin oli tosi hyvä, tosta plussa). Katja tuntee. Katjaa itkettää. Ja Katja on aivan menestyksen kynnyksellä.

Katja jatkaa ammattilaisen ottein. Maahanmuuttokeskustelussahan on kovasti mainittu kysymys, että onko mitään järkeä raijata Suomeen laivalasteittain porukkaa Somaliasta ja Lähi-idästä. Katja kiertää miinan, ja iskee takaisin: ”Suomi-laivan upottajiksi on keksitty ghanalaiset ja filippiiniläiset siirtotyöläiset.” Hän ei puhu esim. somalialaisista, irakilaisista tai afganistanilaisista yhtään mitään. Hän tietää, että siitä, mistä ei voi puhua, täytyy vaieta. Jos siitä ei vaikene, siitä joutuu puhumaan.

Katja ymmärtää perusasiat, mitkä esiloukkaantujan tehtävässä tarvitaan. Rahasta puhuminen on rahvaanomaista. Fakta ei ole tärkeä, tunne on. Suomalaisten hyvinvoinnista ja turvallisuudesta puhuminen on itsekästä nationalismia. Kysymys siitä, mihin meillä on varaa, on rasismia. Katja tuntee. Katjaa itkettää.

Syvä tunne. Katkera kyynel. Siinä kaikki. A star is born. Katjasta tulee julkinen esiloukkaantuja. Hänet tullaan kutsumaan puhuvaksi pääksi Yleisradion ajankohtaisohjelmiin. Hänelle on luvassa palstatilaa Helsingin Sanomissa ja muissa yhteiskunnallisesti merkittävissä julkaisuissa kuten Me Naiset, Anna, Eeva ja Gloria. Ja siinä vaiheessahan kyseessä ei enää olekaan Katja Ketusta ja Katjan asiasta, vaan pelkästään Katja Ketusta.

Eräät ne vaan osaa.

Monday, May 3, 2010

VASEMMISTOLAISUUDEN PÄIVITYSTÄ

Niin kuin lukija on aikaisemmista kirjoituksistani hoksannut, niin meikäläinenhän mieltää itsensä vieläkin jonkin sortin vasemmistolaiseksi. Itse käytän termiä ottokivivuorelainen sosialidemokraatti. Vielä menneen vuosituhannen puolella äänestin vasemmistopuolueita, pääosin demareita. Ihan nuorena saattoi ääni lumpsahtaa joskus myös Suomen Kansan Dramaattisen Lopun lokeroon.

Kavereitani ovat mm. Lötjönen, Kutvonen, Pöntinen ja Pätinen. Me ollaan kaikki jonkun sortin sosialisteja. Ei sillä tavalla, että me nyt joka saumaan mainostettais olevamme sosialisteja, mutta meillä on ollut pitkään tapana antaa äänemme vasemmistopuolueille. Meillä on ollut semmonen lapsenusko, että vasemmistopuoleet ihan oikeasti välittävät meistä tavallisista suomalaisista, ja muistavat, että ilman meitä tavallisia suomalaisia ei olisi tätä hyvinvointiyhteiskuntaa rakennettu.

Olemme ajatelleet, että vasemmistopuolueita äänestämällä voidaan varmistaa se, että meillä tavan laahustajilla olisi jatkossakin töitä, ja sitä kautta toimeentuloa. Taikaseinästä tulevaa sosiaalirahaa me ei olla koskaan vaadittu, eikä sosialismin teoria itsessään ole pahemmin kiinnostanut. Tämmönen pohjoismainen sekataloussysteemi on sopinut meille oikeastaan melko hyvin. Kun ollaanhan me tajuttu että ei sitä kapitalistiakaan kannata ihan turvalleen kyykyttää. Siinä loppuu pian syöminen sosialistiltakin, ja syöminen on meidän huusholleissa sentään pääelinkeino.

Vuosituhannen vaihteen jälkeen vaan on vaikuttanut kovasti siltä, että vasemmistopuolueet tekevät kaikkensa, että me emme niitä äänestäisi. Jotenkin on vaikuttanut siltä, että Perskeleet, Lötjöset, Kutvoset, Pöntiset ja Pätiset eivät puolueita kiinnosta, ja tietynlainen ideologinen hurskastelu on noussut käytännön asioitten edelle.

Maassamme vietettiin juuri vappua. Vappu on hyvää aikaa päivittää omaa vasemmistolaisuuden tilaansa, sillä vappuna puhutaan kovasti politiikkaa. Puhutut vappupuheet sitten julkaistaan vasemmistolaisissa lehdissä, ja nykyään myös internetissä halukkaitten luettavaksi.

Katsonpa, tulisiko minun päivittää tällä hetkellä hieman pessimististä vasemmistolaisuuden tilaani. Otanpa avuksi Kansan Uutiset, joka kirjoittaa (kiitos taas Roopelle mediavalppaudesta)vasemmistoliiton entisen puoluesihteerin Aulis Roothin vappupuheesta. Puheella on kiistatta suuntaa-antavaa merkitystä, koska Kansan Uutiset on sen nähnyt hyväksi julkaista. Katsotaanpas, olisiko Perskeleen, Lötjösen, Kutvosen, Pöntisen ja Pätisen huusholleille mitään mukavaa ja toivoa herättävää tarjolla:

Etelä-Savossa vappupuheita pitänyt Vasemmistoliiton kunnallissihteeri Aulis Ruuth piti kiivailua maahanmuutosta turhana. Maahanmuuton ei pitäisi olla suomalaisillekaan kovin outo asia olla, koska valtioiden rajojen yli tapahtuvaa muuttoliikettä on ollut ainakin 1200-luvulta lähtien.

Ei tossa kyllä puhuttu meistä mitään. Siinä puhutaan siitä maahanmuutosta. Maahanmuuton puolustaminen on tietysti kovin muodikasta, niin että ehkä se alkurepliikkiin sitten käy. Kun siinä puhuttiin 1200-luvustakin. Moni puhehan aloitetaan sillai, että otetaan joku vertauskohde historiasta ja sitten siirrytään mukavasti nykyaikaan. Tyyliin ”jo muinaiset esi-isämme jne.”. Niin että ehkä tää kappale oli vaan semmosta kevyttä rykimistä, millä selvitetään kurkkua, ennen kuin varsinainen puhe aloitetaan. No, varmaankin nyt päästään jo itse asiaan:

– Mutta myös suomalaiset ovat itse menneet sankoin joukoin muihin maihin. Eräiden tutkimusten mukaan Suomesta on lähtenyt maailmalle 1860-luvun jälkeen yli miljoona suomalaista leveämpää leipää etsimään. Toki täältä on paettu myös turvapaikkaa etsimään, mutta pääasiallinen muuton syy on ollut työn ja parempien elinmahdollisuuksien haku. Nyt Suomessa on noin 200 000 ulkomaalaistaustaista ihmistä, mikä on 3.5 % väestöstä. Määrä on Länsi-Euroopan vähäisin. Tämä joukko ei aiheuta merkittäviä yhteiskunnallisia ongelmia, Ruuth sanoi.

Jaa, se puhuu vieläkin vaan siitä maahanmuutosta. Tai puhuihan se suomalaisista, jotka menivät toistasataa vuotta sitten Amerikkaan duunareiksi. Se vaikuttaa olevan niille tyypeille jotenkin pahalla päällä. Suotta se niille kiukuttelee, en minä usko, että niistä on enää yksikään hengissä. Sitten se samaan hengenvetoon puhuu siitä, että täällä on ulkomaalaisia liian vähän. Eivätkä ne aiheuta kuulemma yhteiskunnallisia ongelmia.

Kehno vie, kun on vaikeaa pysyä mukana tuossa. Täytyy ihan keskittyä. Venaas ny, siellähän Ruotsissa ja Ranskassa on niitä ulkomaalaisia tarpeeksi. Ja nehän aiheuttavat niitä yhteiskunnallisia ongelmia oikein urakalla. Ymmärränkös minä nyt oikein? Onko idea siinä, että meillekin pitää saada yhteiskunnallisia ongelmia ihan hakemalla? Ei kai ny sentään, tossa on pakko olla joku puhetekninen kikka, semmonen koukku, mitä minä en tyhmyyttäni hoksaa. Tää on varmaan samanlainen juttu kuin siinä Forrest Gump-leffassa, jossa ne amerikkalaiset sotilaat etsi koko ajan sitä kaveria nimeltä Charlie. Vaan jatketaanpas eteenpäin. Onhan tää nyt kumminkin Suomen vapussa puhuttu suomalaisen poliitikon suomalainen vappupuhe. Tottahan siinä varmaankin puhutaan vielä suomalaisista ihmisistä, ja miten heidän elämäänsä junailtaisiin asiallisesti:

Rajoituksia tärkeämpää on hänestä miettiä sitä, miten maahanmuuttoon liittyviä käytännön kysymyksiä voidaan hoitaa ja mahdollisia ongelmia ratkoa.
– Maahanmuuttajien ongelmat eivät oleellisesti poikkea muidenkaan huolista. Työ ja toimeentulo, kielen opiskelu, lasten koulunkäynti ja asuntoasiat ovat heilläkin keskeisimmät huolenaiheet. Tietysti myös kulttuurimuutoksen kautta tulee omat ongelmansa, mutta eivät nekään ole ylivoimaisia.


Ei. Vieläkin se vaan jauhaa siitä maahanmuutosta. Työtä. Toimeentuloa. Kieltäkin opiskeltais. Ja mukulat kouluun. Asuntokin pitäis ettiä. Nimenomaan niille maahanmuuttajille. Eikös sitä meikäläiset kiinnosta ensinkään? Kulttuurimuutoksia lupailee, ja saattaapi ongelmiakin tulla. Vaan eivät kuulemma ole ylivoimaisia. Minähän alan hahmottaa ideaa. Oliskos se niin, että ongelmat eivät ole ylivoimaisia, kun me ollaan niitä, jotka joustetaan? Ittelläni tulee mieleen taas, että puheen idea alkaa olla siinä, että niitä ongelmia pitää hakemalla hakea. Eikä se puhu meistä vieläkään mitään. Minusta alkaa tuntua, että se vittuilee meille. Onkohan se juovuksissa? Vappunahan monella on tapana ottaa vähän liikaa, ja sitä kautta tulee niitä ongelmiakin. No, kuunnellaan loppuun kumminkin. Jos se puhuis meistä suomalaisistakin:

– Meidän vasemmistolaisten on syytä muistaa ja kertoa muillekin, että työväenliike on alusta alkaen ollut kansainvälistä liikettä, jolle solidaarisuus on tärkeä periaate. Yksi perusoppimme on, että suomalaisen työntekijän uhka ei ole ulkomainen työntekijä. Todelliset uhat löytyvät edelleen pankkien ja yritysten pääkonttoreista sekä suuromistajista, Aulis Ruuth korosti.

Jaa, hetkinen, sehän sanoi, että työväenliike, kansainvälisyys, solidaarisuus, pankit, yritykset ja suurpääoma. Sen verranhan minäkin näitä vasemmistolaisia vappupuheita ymmärrän, että tää olikin jo loppukaneetti. Semmonen tyylitelty piste. Vähän niin kuin ”delenda Karthago” aikanaan Roomassa. Noi sanat piti tietenkin sanoa, eihän se muuten mikään vasemmistolainen puhe olis ollut.

Eli eihän se puhunut meistä mitään. Eikö sitä kiinnosta meikäläisten asiat ollenkaan? Tai saattaahan olla, että kaveri heitti puheessaan vaikka mitenkin asiallista settiä, mutta ei Kansan Uutisia kiinnostanut sitten sitä julkaista.

Ja mitäpä mulle sitten puheesta käteen jäi? Tartteeko päivittää vasemmistolaisuus uusiksi, ja hypätä takaisin turvalliseen punaiseen syliin?

No ei.

Tuli mielikuva imelästä, päivääkään työtä tekemättömästä salonkikommunistista, joka lässyttää mulle tyyliin: ”Kuulepa Perskeles, nyt pannaan perskeles soikoon asiat kuntoon. Nyt porukalla rakastetaan ulkomaalaisia. Ittestä ole niin väliä juu. Meillä on nyt kuulkaa velvollisuus, kai sinä sen ymmärrät? Tai niin no, siis oikeestaan teillä, kun mulla on noita puolueorganisaatiohommia, mutta eikös oo hiukka siistiä siitä huolimatta? Ja Ykä hei, muistapa käydä äänestämässä.”

Älä huoli, veikkonen. Muistanhan minä, muistanhan minä…