torstai 24. tammikuuta 2019

SUPERSANKARI


Eleltiin näitä päiviä Huitsinnevadan Örnätjärvellä. Muuan omakotitalon ovi aukesi ja ulos astui tunnetusti ruma mies jonka jotkut saattoivat tuntea vihakirjoittaja Perskeleen Ykänä. Ykä röyhtäili tyytyväisenä sillä olihan hän hetki sitten nauttinut mainion, yhdessä rakkaan vaimonsa kanssa laittamansa aterian eli kaakanakastiketta sekä höysteeksi keitettyä transfobista slurria ja koko roska oli maustettu merisuolalla, pippurilla ja lipstikalla. Hyvän aterian jälkeen oli ruokasavujen paikka mutta voimasavuke Boston ei meinannut millään syttyä koska ulkona oli melkoinen lumimyräkkä. Ykä kääntyi kevyesti noituen ulko-oveen päin ja sai voimasavukkeen lopulta sytytettyä. Savu ei jäänyt leijailemaan ympäristöön vaan tuulen myötä katosi nopeasti kuin se kuuluisa pieru Saharaan vaikka Saharan sijasta oltiin huomattavasti pohjoisemmissa olosuhteissa.

Ykä puhalteli navakkaa rankemmassa tuulessa ja lumipyryssä voimasavukkeen savuja ja noitui itsekseen että voihan jörndonnerwetter sentään kun ilmoja pitelee… kyllä on viti herkässä… pihallakin jo yli kakskymmentä senttiä… tässähän kaikki pysähtyy… niin autot kuin ihmiset… ei kaupallekaan pääse enää kuin suksilla…

Niin. Tai pysähtyisi. Ellei apuun tulisi supersankari.

Joku ulkopuolinen saattaisi ihmetellä että mitähän supersankaria se Ykä mahtaa tarkoittaa.

Teräsmies?

Mustanaamio?

Batman?

Nääh, toteaisi tähän Ykä ja täsmentäisi että tyypit jotka laittavat lyhyet kalsarit koko vaatevarustuksensa päällimmäiseksi ovat muutenkin vähän epäilyttäviä ja eihän ne näillä selkosilla muutenkaan pärjäisi. Lumessa, tuulessa ja pakkasessa.

Ei. Täällä tarvittiin ihan oikea supersankari. Suomalainen supersankari.

Ja sieltähän se taisi jo tullakin. Ensimmäisenä sen havaitsivat naapurin koirat. Kaksi mukavaa vessukkaa jotka alkoivat heti lähettää sähkeuutisia koirien Kuonobookiin. Ja sitten Ykäkin kuuli jo äänen. Sitten valon. Ja se valo kääntyi isommalta tieltä tännepäin. Sieltähän se tuli. Suomalainen supersankari.

Traktorimies.

Traktorimies ajeli hyvää vauhtia ja putsasi Perskeleittenkin tien lumesta. Ohimennessään hän morjesti Ykää ja Ykä morjesti takaisin. Tuttuja miehiä kumminkin oltiin. Traktorimies jatkoi matkaansa muutaman sataa metriä tien päässä olevalle talolle, kääntyi takaisin ja jatkoi tien toisen puolen auraamista. Perskeleitten kohdalla hän pysähtyi, peruutti pihalle ja aurasi nopeasti pihan niin kuin oltiin jo vuosia sitten sovittu.

Piha oli aurattu yhdellä pyyhkäisyllä. Sitten traktorimies pysäytti sankarityövälineensa ja poltteli Ykän kanssa voimasavukkeet. Mies oli paikallinen, nykymittakaavassa varsin pienen maatilan omaava maanviljelijä joka teki auraushommia saadakseen lisää välttämättömiä riikintaalereita. Näillä selkosilla ne revittiin mistä pystyttiin. Harvalla oli varma maakuntavirka niin kuin Ykällä. Ykää ihan hävetti.

Traktorimies jatkoi matkaansa. Oli vielä paljon teitä aurattavana. Nämä suomalaiset supersankarit eivät tunteneet virastotyöaikaa. Töihin oli lähdettävä silloin kun tilanne vaatii. Traktorimies tuumasi lähtiessään että kotiin pääsee tänään ehkä puolilta öin. Ja aamulla neljältä tai viideltä pitää lähteä taas jos lumimyräkkä jatkuu.

Ykä ymmärsi että nuo traktorimiehet olivat suomalaisia – ja totaalisen aliarvostettuja – supersankareita. Ilman heitä kaikki pysähtyisi. Niin täällä maalla kuin kaupungissakin. Jossain Helsingissä heidän hommansa oli vielä vaativampaa. Tilat olivat pieniä, traktorin sijasta käytettiin bobcatia ja kaikki lumi piti lyödä kuorma-auton lavalle jonnekiin huuthemmettiin kuskattavaksi. Täällä maalla sentään riitti kun sen tuuppasi tieltä tontille. Kyllä täällä tilaa piisasi.

Traktorimies jatkoi matkaansa ja poistui paikalta niin että perävalot vaan näky.

Se suomalainen supersankari.

Kunniaa traktorimiehille.



tiistai 22. tammikuuta 2019

PÄIVÄ BAGDADIN POLIISISSA


Bagdadin pääpoliisiasemalla poliisipäällikkö Abdul al-Said kävi tietokoneeltaan läpi päivittäisiä raportteja. Poliisin työ Isis-järjestön sotkemassa ja muutenkin täyden anarkian partaalla käyneessä maassa ei ollut sitä helpointa herkkua mutta al-Said oli kuitenkin tyytyväinen. Kovalla työllä kaupunki oltiin saatu jo suhteellisen rauhalliseksi. Kokonaan rauhalliseksi sitä tuskin koskaan saataisiin mutta vastuuntuntoinen ja realistinen poliisipäällikkö ymmärsi että rauhallisuuskin on tilanteen mukaan elävä ja vaihteleva termi. Ovisummeri soi ja al-Said komensi tulijan sisään. Toimistoon astui komisario Barkatullah al-Haddad ja poliisipäällikkö huomasi että miehen naama oli kalpea kuin albiinokummituksella.

- No, mikäs erinomanen nyt on? Mikä miehen lakanaksi muutti?

- Tota noin, nyt kun on piru merrassa. Sitten pahemman kerran.

- Minkäs sortin piru nyt sitten on kyseessä?

- Suomalainen piru. On käynyt ilmi että neljä vääräuskoista suomalaista jätkää on raiskannut täällä useita paikallisia nuoria naisia. Ihan porukalla. Ja vielä kuvanneet sikailuaan älykännyköillään. Niin että rikos on kyllä enemmän kuin toteennäytetty.

- Hä? No mitä sinä siinä sitten vielä munit? Käykää ne jätkät koppiin ja koppiin viedessä pistäkää sopivassa mittakaavassa turpaan. Siis tosi rumasti jos et muuten ymmärtänyt. Minä soittelen samantien oikeuteen. Tässähän on pikasharian paikka ja tuon jätkälauman keskimääräinen pituus vähenee huomiseen mennessä tommosen pään mitan verran. Jos täällä kerran ollaan kyläilemässä niin ei se oikeuta käyttäytymään kuin pullopersesiat. Saavat, mitä tilasivat.

- Niin no, oltaishan me ne kyllä haettu. Mutta kun ei ehditty.

- Et kai sinä onneton meinaa että ne saatanan sällit ovat päässeet karkuun?

- No en. Niitten raiskattujen naisten sukulaiset vaan ehtivät ottaa ne kiinni ja ampuivat jokaisen saman tien.

- Jaa. No, eihän meillä sitten ole asian suhteen sen enempää tekemistä. Käy nyt kumminkin sanomassa niille sukulaisille että raadot rattaille ja rutahautaan. Ja että poliisi ei asian suhteen tutki eikä hutki. Ei omaehtoinen jätehuolto kumminkaan rikollista ole. Itse asia tehdään kyllä poliisin kautta julkiseksi niin oppivat siellä Suomessakin että vaikka ne siellä ehkä ovatkin hyväuskoisia tolvanoita siinä vieraskoreudessaan niin täällä ei olla. Maassa maan tavalla, saatana.

Komisario al-Haddad poistui ja sanoi mennessään ottavansa saman tien yhteyden poliisin tiedottajaan. Poliisipäällikkö al-Said puolestaan otti kännykkänsä ja soitti ulkoministeriöön. Saisivat pistää siellä niille suomalaisille ihan saatanallis-perkeleelliset viisumiehdot. Jo on maailma mennyt mallilleen kun vieraat kusee isäntäväen kengille…



Inspiraatio kirjoitukseen tuli Eero Paloheimon kirjoituksesta joka käsitteli hieman samaa asiaa. Paloheimohan kuuluu sarjaan ”harvat fiksut vihreät”. Heillä kaikilla on se yhteinen tekijä että he ovat eronneet kyseisestä puolueesta sen mielettömän politiikan vuoksi.

maanantai 21. tammikuuta 2019

NELJÄSTOISTA EPISTOLA


Tämänkertaiseen epistolaan olisi ollut aiheita vaikka hurumykke mutta tällä kertaa keskitytään siihen tuontitavarana hankitun – erityisesti seksuaalirikollisuuden – paiseeseen joka on hiljattain puhjennut ja annetaan puheenvuoro nimenomaan sille voiman valoisalle puolelle joka toteaa että hajaantukaa, ei täällä ole mitään katsottavaa. Ei ole koskaan ollutkaan. Epistolassa keskitytään kahteen osioon:

1. Virkakoneisto, joka toimii niin kuin esimerkillisen itäsaksalaismallisen virkakoneiston kuuluu toimiakin ts. selittää että se ei ole tehnyt mitään väärin.

sekä

2. Tosiuskovaiset joista voi sanoa niin kuin valmentaja aikanaan huippukävelijä Valentin Konosesta kun hän oli etenemässä kohti maailmanmestaruutta eli ”hän ei ota enää vastaan ulkopuolista informaatiota”. Kaikki kunnia Valentin Konoselle jolla ei sinänsä ole osaa eikä arpaa asian kanssa.

Ehkäpä laitetaan ensiksi pari kuvaa tuolta lähihistorian puolelta. Ensiksi uutisoi Uusi Suomi vuonna 2015:



Hotellin respassa käsitys lottovoitosta on se perinteisempi eli lottovoitto tietää rahaa tilille, se ei lyö, ryöstä eikä raiskaa. Ja sitten kuva vuodelta 2016:



Nämä ihmisethän kuuluvat sarjaan ”haluamme Suomeen lisää kehitysmaalaisia koska Suomeen pitää saada lisää kehitysmaalaisia”. Laitetaanpa sitten pari poliisin lausuntoa vuosilta 2016 ja 2017. Ensin Oulun poliisin ylikomisario Arto Autio:



Ja sitten Hämeen poliisin rikoskomisario Jari Kiiskinen:

”Nuoret ovat aina tutustuneet toisiinsa. Nyt tänne lintukotoomme on tullut myös muualta ihmisiä, mikä aiheuttaa sen, että myös toisista kulttuureista tulevat tutustuvat prinsessoihimme. Tähän myös heillä on oikeus.”

Näistä lausunnoista voidaan vetää johtopäätöksenä joko:

a) Poliisi tiesi ja salasi.

tai

b) Ainakin nuo kaksi poliisipomoa ovat olleet harvinaisen hyväuskoisia hölmöjä.

Tässä oli se pieni tausta tuoreille tapahtumille ja seurataan, mitä sekä viranomaiset että poliitikot ja tosiuskovaiset ovat kommentoineet. Joulukuussa – kun paise alkoi puhjeta – totesi suuresti kunnioitettu evp tasavallan presidentti Tarja Halonen Ylen uutisen mukaan seuraavaa:

Presidentti Tarja Halosen mukaan erilainen kulttuuri tai yhteiskunta eivät ole selityksiä maahanmuuttajien seksuaalirikoksiin.

Kyseiset teot ovat kiellettyjä kaikissa yhteiskunnissa ja kulttuureissa.

– Se on YK:n ihmisoikeussopimuksen vastaista ja kaikki maat ovat allekirjoittaneet sen.

No hemmetti. Hotellin respassa melkein luultiin että tuontitavara raiskaa suomalaisia lapsia. Mutta eihän se voi olla niin. Sillä sehän on kiellettyä. Siitä on sopimuskin. Joskaan Halonen ei muistanut sanoa että islamilaiset maat ovat allekirjoittaneet ihan erilaisen sopimuksen.

*

Tammikuun alussa Ilta-Sanomat etsi käsiinsä suuren joukon selitteläättöreitä jotka selittivät ympyrää neliöksi. Otetaan monen selitteläättörin selitteläätiöistä esille muuan Helsingin yliopiston kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutin (Krimo) suunnittelija Hannu Niemi joka selittelöi asiaa näin:

Helsingin yliopiston kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutin (Krimo) suunnittelija Hannu Niemi nostaa esille tärkeänä selityksenä maahanmuuttajien ”sosiaalisen kontrollin siteen katkeamisen”. Tällä Niemi tarkoittaa sitä, että rikosaltteimmat maahanmuuttajat ovat nuoria miehiä, joiden yhteys omaan perheeseen, kuten vanhempiin tai puolisoon, on syystä tai toisesta katkennut. Joko perhettä ei ole tai perhe ei ole lähtenyt mukaan.

-  ”Jos ajatellaan lähtötilannetta, että ihminen repäistään omista oloistaan vieraisiin olosuhteisiin, jossa hän ei pärjää, ei osaa kieltä eikä saa töitä. Ollaan jouten ja tekemisissä enimmäkseen muiden turvapaikanhakijamiesten kanssa, joiden kanssa on aikaa pohtia, mitä päivän mittaan tekisi”, kuvailee Niemi. ”Helposti ymmärtää, mitä siitä seuraa. Sellaisissa oloissa alttius rikoksille on suuri kansallisuudesta riippumatta”.

Tässä maassa löytyy muuten niitä syrjäytyneitä omastakin takaa. Missäs on heidän tekemät järkyttävät rikosaallot? On jokseenkin järkyttävää että haittamaahanmuuttajien tekemille törkeille rikoksille löytyy jatkuvasti opiarvoltaan korkeita valkopesijöitä. Tietty akateeminen aines on tietysti historiassa aina ollut kallellaan sekopäisimpiin ideologioihin. Vaan pistetäänpäs tähän väliin HSL:n mainos joka ei sinänsä aivan suoranaisesti liity käsiteltävään asiaan:



Semmonen ihan tyypillinen suomalainen perhe. Vaan jatketaanpa. Kun mätäpaise alkoi puhjeta, niin MTV 3 uutisoi asiasta näin:



Mikähän kuvassa on hieman vinksallaan? Sitten asiaa kommentoi Oulun poliisin rikosylikomisario Markus Kiiskinen:



Sattuivat vaan samaan ajankohtaan. Hotellin respasta todetaan että kyseinen Kiiskinen puhui paskaa niin kuin tietysti tunnolliselta viranomaiselta vaaditaan. Kun haittamaahanmuuttajat raiskaavat porukalla – muuallakin kuin Oulussa niin kuin on käynyt ilmi – niin kyseessä on seksuaalirikosten ilmiö eikä mikään yksittäistapaus. Ja vaikka poliisi kuinka selittäisikin niin itse se ongelma on ongelma. Ei ongelmasta vihainen kommentoiminen. Oulun poliisi sitten rauhoitteli kansalaisia vielä lisää:

Väite: Yksi uhreista on 10-vuotias.

Oulun poliisin korjaus: Uhrit ovat 12–15 -vuotiaita.

Väite: Kaikki epäillyt miehet ovat turvapaikanhakijoita.

Oulun poliisin korjaus: Osa on, osa on pakolaisstatuksella ja osalla on Suomen kansalaisuus.

Ja tavalliset kansalaiset huokaisivat helpotuksesta. Eihän tässä mitään hätää sitten. Tosin viimeisimpien vahvistamattomien tietojen mukaan nuorin uhreista on yhdeksänvuotias mutta eipä takerruta yksityiskohtiin. Tässä välissä ehti sitten sisäministerimme Kai Mykkänenkin selitellä asiaa:



Jätkähän on nero. Onneksi hän kertoi meille tuon sillä eihän sitä muuten kukaan olisi hoksannut. Viisauttaan jakoi myös monikultturismin esitaistelija eli Ylen toimittelija Eero Mäntymaa joka otti apuun omat tilastonsa:



Siteeraus aikaisemmasta kirjoituksestani: Pakkohan Eeron on jotain yrittää ja älysihän hän sentään jättää väittämättä että edes kyseisessä tilanteessa suomalaiset tekisivät yhtä paljon noita rikoksia kuin hänen lemmikkinsä. Mutta voihan asiaa silti fundeeraa. Ei muuta kuin etsii käsiin tilastot jota todistavat suomalaisten nuorten miesten järkyttävän suuren taipumuksen niin raiskauksiin kuin lastenraiskauksiin. Samoin voisi kattella saman tyyppisiä tilastoja joskus 1960-luvun puolenvälin jälkeen. Silloinhan Suomi oli suurten ikäluokkien myötä pullollaan nuoria miehiä. Todisteita pitäis kyllä löytyä.

Vaan kun ei löydy. Asiaan lienee kaksi mahdollista selitystä.

1. Rasistiset poliisi ja tilastokeskus ovat lavastaneet luvut uusnatseiksi tulkittujen vaatimuksesta.

tai

2. Eerolta pääsi ns. hätänen.

Hotellin respasta muuten muistutetaan että juuri sinä lukija kustannat Yleisradion härskin propagandan eikä mielipidettäsi kysytä. Jatketaan. Akateeminen turhatyöläinen Kaarina Hazard ei olisi Kaarina Hazard ellei hänkin työntäisi lusikkaansa soppaan:



Itsekin aikanaan pillurallia ajaneena voin sanoa asiasta muutamia seikkoja jotka kyseinen Kaarina joko tietää tai sitten ei tiedä:

1. Pilluralli oli lähinnä toiveitten rallia eikä sen auton kyytiin kovin usein tyttöjä tullut. Kunhan jätkät keskenämme suhattiin.

2. Jos tyttöjä autoon tuli niin ei siinä pommi-Corollassa kukaan mitään seksiaktia edes yrittänyt.

3. Pilluralliin osallistuneet jätkät olivat siinä mielessä perinteisiä suomalaisia jätkiä että joku joukkopaneminen ei käynyt mielessäkään.

4. Eikä varsinkaan joukkoraiskaaminen.

Kyseinen Kaarina voi alkaa etsiä faktoja suomalaisesta pilluralliraiskauskulttuurista. Mutta eihän hän sellaisia edes etsi. Lähinnä hän on huolissaan asemastaan The Hazardina johon riittää jatkuva suomalaisille keskisormen osoittaminen. Entäs jos se joskus loppuukin? Entä jos viimeinenkin rahoitushana katkeaa? Kas kun mitään varsinaista kenenkään tarvitsemaa taitoa kyseinen akateeminen turhatyöläinen ei pysty tarjoamaan.

Joku vasemmistoaktivistikin halusi laittaa lusikkansa soppaan:



Jotain on tietysti pakko yrittää utopiansa ylläpitämiseksi mutta hotellin respasta muistutetaan että raiskauksiin syyllistyivät haittamaahanmuuttajat. Eivät lasten isät. Annetaanpa puheenvuoroa sitten välillä virkakoneistolle. Marko ”Fobba” Forss:



Kolme kysymystä Fobbalta:

1. Tuliko tunnustettua että poliisilla olisi muutakin tekemistä kuin kytätä sitä mitä suomalaiset puhuvat netissä?

2. Olisivatko nämä ”möykkääjät” jopa saattaneet olla oikeassa?

3. Montako ”nettimöykkääjien” väkivallantekoa poliisi on kirjannut?

Oulun kaupunginjohtajakin oli kovasti yllättynyt:



Teidät saattoi yllättää some. Meitä täällä voiman pimeällä puolella ei yllättänyt mikään. Vaan kerropas Päivi, jos se on se some joka varsinaisesti raiskaa niin minkä kokoinen meisseli sillä on? Ja otetaan sitten vielä tosiuskovaisia. Päivystävä anarkisti Suvi Auvinenkin avautui:



Kyseinen järjestäytynyttä yhteiskuntaa vastustava ja järjestäytyneestä yhteiskunnasta täysin riippuvainen ”anarkisti” muuten hiljattain hihkui innosta kun antifantit olivat poltelleet täysin tavallisten suomalaisten autoja. Ja otetaanpa sitten vielä esille Suomen huonoin pilapiirtäjä Ville Ranta:



Pilapiirroksenhan tekee hyväksi kaksi asiaa:

a) Se on hauska

b) Se sisältää jonkun perusteltavan pointin

Kyseinen pelle on onnistunut epäonnistumaan jokaisessa tekeleessään. Mutta hänhän sitten perusteli tuota viimeistä tuotostaan:



Mistä päästäänkin feministiseen ikiliikkujaan jota nuo soijapojatkin pitävät pyörimässä:



1. Naisen turvallisuutta ei saa puolustaa ellei ole feministi.

2. Jos on feministi, niin hän ei saa arvostella tuontitavarana hankittua seksuaalista väkivaltaa. Koska jos hän tekee niin, niin silloin hän ei ole aito feministi.

Ja tietysti tuo jätkänpaska viljelee pokkana sitä lausetta että tavallinen suomalainen mies hyväksyy naiseen kohdistuvan väkivallan jos tekijänä on suomalainen mies. Onhan se toki todistettu. Sen ovat todistaneet suomalaiset feministit. Koska he ovat sanoneet niin. Niin feministinaiset kuin Jan-Erik Lapasetkin. Ja kun feministeistä puhe on niin tottahan silloin täytyy esitellä muuan Minja Koskela:



”Valkoisten suomalaismiesten omistusoikeus suhteessa valkoisiin suomalaisnaisiin”. Epäilemättä kyseinen henkilöoletettu uskoo oikeasti siihen mitä sanoo mutta monta mutkaa tuossa johtopäätöksessä on pitänyt vetää suoriksi.

Kyseinen henkilöoletettu muuten veti porot nokkaansa kun tätä hänen kirjoitustaan levitettiin interwebin ihmeellisessä maailmassa varsin kyisin kommentein. Feministit ovat jotenkin ristiriitaisuuksien mestareita. Näitten tuontitavararikollisten kulttuurissa nainen on selkeästi ja teeskentelemättä pelkkää irtainta omaisuutta mutta suomalaisen feministin vihollinen on kuitenkin aina suomalainen mies. Se suomalainen mies joka elättää nuo feministit. Yksityisellä sektorilla kun ei ole varsinaisesti tarvetta feministisen joukkorääkymisen ammattilaisille. Ehkä suomalainen feministi haluaa ruokkia egoaan ja tuntea olevansa todellinen taistelija. Tietysti turvatuissa olosuhteissa sillä hän tietää että ei suomalainen mies hänelle kuitenkaan mitään tee. On kivaa ja helppoa kertoa olevansa sorrettu kun ei sellainen kuitenkaan ole.

Onhan selvää, että sekä järjestelmän edustajilla että tosiuskovaisilla on päänupeissaan menossa hädän aiheuttama ankara painetila ja osa heistä varmasti tajuaakin että he ovat hakanneet omia ja ennen kaikkea toisten päitä jatkuvasti Utopian mäntyyn vaikka varoituksia on tullut jo jotain viisitoista vuotta. Mutta ego/asema/molemmat saavat aikaan sen että eihän sitä vieläkään tunnusteta vaan selitetään raaka rikollisuus merkityksettömäksi.

Sen vuoksi tuontitavara kestää otsikoissa vielä hetkisen ja sen jälkeen niin poliittinen koneisto kuin valtamedia hautaavat asian ja alkavat puuhata niitä elintärkeitä ilmastovaaleja. Yhteiskunnassa jossa valhe on jatkossakin totuus ja totuus puolestaan tuomittavaa vihapuhetta.

Suvaitsevais-tiedostavan uusaateliston asenteen koko kysymykseen voisi tiivistää Ylen toimittelijan Marja Sannikan kuolemattomaan lausahdukseen silloin kun paise jo muhi mutta ei ollut vielä puhjennut:

- Heidän mukanaan tulee rikollisuutta mutta heidän mukanaan tulee myös ystävyyttä, tulee kivoja pelihetkiä, tulee naapuruussuhteita, tulee kulttuurintuntemusta, tulee esimerkiks kivoja ruuanlaittohetkiä.



Kivoja pelihetkiä? Niin. Noille ihmisille tämä on ihana leikkikenttä. Jonka he haluavat säilyttää hinnalla millä hyvänsä. Sillä eiväthän he sitä hintaa maksa. Sen maksavat muut.

torstai 17. tammikuuta 2019

UHKA JA VÄLIMALLI


Kirjoitan vaihteeksi hieman omasta alastani eli lastensuojelusta. Siitä on tullut kirjoitettua viime vuosina hyvin vähän. Pääsyynä on ollut se, ettei huvita. Tämä taas johtuu siitä että oma ammattialani on sellainen että siihen liittyvät huhut, uskomukset ja kaikenlaiset urbaanilegendat puhutaan julkisuudessa aivan varmoina tosiasioina. Ehkä enemmän kuin millään muulla ammattialalla. Jos seuraa tuota kommentointia niin saa helposti käsityksen että alani on täynnä sadistisia psykopaatteja. Sellaista ei oikein jaksa. Alani työntekijän on myös hyvin vaikeaa puolustautua julkisesti sillä häntä sitoo salassapitovelvollisuus. Tiettyjä asioita ei vaan voi huudella turuilla ja toreilla.

Tuli kuitenkin luettua uutinen Muhoksesta. Joka on sijaishuoltolaitos niin kuin omakin laitokseni. Siellähän käydään käräjiä erästä nuorta vastaan joka suunnitteli väkivaltaista hatkareissua tarkoituksena samalla vakavasti pahoinpidellä vuorossa oleva työntekijä. Ehkä muistatte sen, että vuonna 2015 samantyyppisessä tilanteessa samassa laitoksessa murhattiin yövuorolainen. Uutisessa mainitut asiat ovat alallani tuttuja. Aivan liian tuttuja.  Väkivalta ja väkivallan uhka on jokapäiväistä. Tämän lisäksi lastensuojelulaki ja ennen kaikkea sen tulkinta vievät pikku hiljaa laitoksilta viimeisetkin rajoittamismahdollisuudet jonka jälkeen paikat ovat käytännössä anarkiassa. Jolloin niistä ei ole enää mitään hyötyä kenellekään.

Asiakaskunta on vuosien saatossa muuttunut eikä lastensuojelulaitosten resurssit pysty enää vastaamaan muuttuneeseen tilanteeseen. Vaikka niitä vaaditaankin niin tekemään. Sekä päihde- että mielenterveysongelmaisten nuorten määrä lisääntyy jatkuvasti ja tulee muistaa että lastensuojelulaitokset ovat sijaishuoltopaikkoja, eivät päihdekatkoja eivätkä mielenterveysyksiköitä. Ja nykypäivänä laitoksia vaaditaan olemaan molempia. Ilman tarvittavia resursseja ja valtuuksia. Sen myötä tilanne laitoksissa on sellainen että ne kaikkein ongelmallisimmat nuoret sitovat kaiken henkilökunnan voimavaran ja ne nuoret jotka voisivat oikeasti hyötyä sijoituksestaan jäävät sitten – olosuhteitten pakosta – huomiotta. Ihminen kun ei vieläkään repeä kahteen paikkaan yhtä aikaa.

Kyseiset nuoret ovat vaarallisia niin itselleen kuin muillekin. Heitä pallotellaan laitosten ja mielisairaaloitten välillä ja siitä vallitsee yhteisymmärrys että he eivät oikein kuulu kumpaakaan paikkaan. Tilanne ei hyödytä ketään ja kaikkein vähiten noita kyseisiä nuoria. Tarvittaisiin sellaisia välimallin sijoituspaikkoja jotka olisivat erikoistuneet sekä psykiatriseen hoitoon että päihdehoitoon ja jossa olisi tarvittavat resurssit. Hieman samaan malliin kuin Nokian EVA-yksikkö joka sekin on vain pysäyttävä, ei pitkäaikaisyksikkö.

Mutta tällaisia yksikköjä ei ole. Syynä on tietysti raha. Tuon tyyppiset laitokset olisivat erittäin kalliita ja niin kuin lukijakin tietää ei valtiovaltamme ole hirvittävän kiinnostunut suorittavan tason ongelmista ja sillä on muutenkin muita prioriteetteja. Siksi tilanne jatkuu samanlaisena ja alani ihmisten täytyy tottua siihen tilanteeseen että jatkuva väkivallan uhka yksinkertaisesti kuuluu toimenkuvaan eikä heillä ole mitään valtuuksia toimia sitä vastaan. Samalla kun alan ylempi toimistotaso keskittyy sen kulissin ylläpitämiseen että alalla on kaikki hyvin eikä mitään ongelmia ole.

Jos joku blogin nuoremmista lukijoista on suunnitellut uraa lastensuojelussa niin kehotan miettimään hyvin tarkkaan muita vaihtoehtoja. Helpommallakin leipänsä repii.



Nokian EVA:n metallinpaljastin.

tiistai 15. tammikuuta 2019

YMMÄRRYSHARJOITUS: NIIN KAUNIS AJATUS


Täällä hotellin respassa ollaan mietitty keskenämme varsin paljon ja taajaan sitä asiaa että mikä ihmeen kumma saa ihmisen pysymään fanaattisena suvaitsevais-tiedostavana yksilönä vaikka tämä tyly reaalimaailma – varsinkin viimeisten tapahtumien muodossa – osoittaa kyseisen ihmisen ideologian naurettavuuden, vahingollisuuden ja suoranaisen vaarallisuuden. Tietoa olisi kyllä tarjolla mutta joko sitä ei lueta tai jos luetaan niin ei joko ymmärretä tai sitten ymmärretään mutta kiistetään siitä huolimatta.

Voisiko olla niin että asiaa miettiessä on paneuduttava ihmisen mieleen, mielihaluihin ja tietynlaiseen egoismiin? Ettei suorastaan narsismiin? Ihminenhän kun kumminkin elää – loppujen lopuksi – vain itselleen. Jotkut ihmiset ruokkivat egoaan vain tällaisella tavallisella elämällä ja sen pienillä onnistumisen hetkillä ja sehän on ihan tervettä se. Luonnollista, etten sanoisi. Ja sitten on tietty joukko ihmisiä joille se ei vaan riitä. Vaikka heidän ajattelumaailmaansa on vaikeaa samaistua – koska tällainen ihan  tavallinen raappahousujätkä olenkin – niin voihan sitä kumminkin yrittää. Tietysti se on samalla kuiluun katsomista ja kuilu saattaa katsoa takaisinkin mutta kannattaa väistää ajoissa.

Menisikö kyseisen ihmisen ajatusmaailma jotenkin näin?

1. Hän haluaa olla hyvä ihminen. Ennen kaikkea hän haluaa tuntea olevansa hyvä ihminen. Tunne on tärkeä.

2. Ilman muuta hän haluaa muittenkin ihmisten tietävän ja julkisesti tunnustavan että hän on hyvä ihminen.

3. Ollakseen julkisesti tunnustettu hyvä ihminen hän tarvitsee sopivan kohteen jolla voi ruokkia egoaan ja olla julkisesti tunnustettu hyvä ihminen. Ei mitään liian työlästä sinänsä. Sellaista jossa joutuisi itse tekemään jotakin. Mieluummin jotain sellaista jota voi turvallisesti etärakastaa. Ja vaatia samalla muita lähirakastamaan.

4. Hän huomaa että Suomeen tulee kehitysmaalaisia ihmisiä jotka kertovat olevansa hädänalaisia ja vaarassa.

5. Hän ihastuu asiaan. Tässähän se on mitä etsinkin. Pullahalia! Wippajei! Nyt voin näyttää kaikille olevani hyvä ihminen!

6. Hän toimii kansalaisaktivistina näitten hädänalaisiksi itsensä ilmoittaneitten tänne haalimisen ja täällä elättämisen puolesta sekä heidän täällä olonsa kyseenalaistamattomuuden puolesta ja samalla hänen egonsa akku latautuu täyteen. Hän pitää yllä kaunista ajatusta. On hädänalaisia. Oikeasti hädänalaisia. Ainakin hänen mielestään. Ja hän auttaa. Huomatkaa: nimenomaan hän auttaa. Samalla hän taistelee suvaitsevan vihan voimalla niitä ihmisiä vastaan jotka eivät ymmärrä tätä kaunista ajatusta. Ajatusta nimenomaan hänestä hyvänä ihmisenä.

7. Hänellä on hyvä olla, niin hyvä olla. Hän on hyvä ihminen. Hän pitää yllä kaunista ajatusta. Kaunista kuvaa. Joka katsoo häntä peilistä.

Ja sitten. Perkele. Perkeleen perkele. Sitten tulevat ne kirotut faktistit jotka kertovat – faktat apunaan – että hän, hyvä ihminen on ollut koko ajan hyödyllinen idiootti ja nenästävedettävä hölmö. Hölmö, jonka typeryyden ansiosta ihmisten turvallisuus tässä maassamme on vaarantunut. Ja jonka ansiosta suomalaisten verorahoja tungetaan kankkulan kaivoon. Verorahoja, joilla hän itsekin elää.

Ei ole ihme, että hän vihaa noita faktisteja. Nehän perkeleet ovat rikkoneet sen kauniin ajatuksen ja kauniin kuvan jota hän on pitänyt yllä. Ajatuksen maailmasta.

Ja ennen kaikkea hänestä itsestään.

Sillä vain hänestä itsestäänhän tässä oli koko ajan kysymys. Ei sitä kuvaa saa särkeä.



Erityisen paljon näitä kauniin ajatuksen vaalijoita löytyy vihreistä. Muistutetaanpa vihreitten näkemyksestä asiaan muutaman vuoden takaa. Kuinkas se sitten oikein menikään?



maanantai 14. tammikuuta 2019

TOIMITTELIJAN TILASTOLLINEN PAJUNKÖYSI


Tuontitavarana hankitun seksuaalirikollisuuden paise on päässyt puhkeamaan ja ryönää tulee niin ettei saappaanvarret piisaa. Suvaitsevais-tiedostavan fysiikan lakien mukaisesti löytyy myös huomattava määrä ihmisiä jotka alkavat porukalla etsiä näille rikoksille omasta mielestään järkeenkäypää ja jopa hyväksyttävää selitystä. Yhtenä monista nostetaan esimerkiksi asian suhteen muutenkin perin innokas Ylen toimittelija Eero Mäntymaa joka loihelausui asiasta näin:



Pakkohan Eeron on jotain yrittää ja älysihän hän sentään jättää väittämättä että edes kyseisessä tilanteessa suomalaiset tekisivät yhtä paljon noita rikoksia kuin hänen lemmikkinsä. Mutta voihan asiaa silti fundeeraa. Ei muuta kuin etsii käsiin tilastot jota todistavat suomalaisten nuorten miesten järkyttävän suuren taipumuksen niin raiskauksiin kuin lastenraiskauksiin. Samoin voisi kattella saman tyyppisiä tilastoja joskus 1960-luvun puolenvälin jälkeen. Silloinhan Suomi oli suurten ikäluokkien myötä pullollaan nuoria miehiä. Todisteita pitäis kyllä löytyä.

Vaan kun ei löydy. Asiaan lienee kaksi mahdollista selitystä.

1. Rasistiset poliisi ja tilastokeskus ovat lavastaneet luvut uusnatseiksi tulkittujen vaatimuksesta.

tai

2. Eerolta pääsi ns. hätänen.

Hotellin respassa sinänsä ymmärretään niin Eeroa kuin hänen kaltaisiaan. Jos on koko aikuisikänsä saarnannut monikultturismin ihanuutta niin kovillehan se ottaa kun huomaa että se kusee niin omille kuin muitten reisille. Siksi on paljon helpompaa yrittää etsiä rikoksille jotain hyväksyttävää selitystä. Siinä etsiessä voi vielä mukavasti unohtaa kaksi faktaa:

1. Jos näitä jätkiä ei olisi alunperinkään päästetty Suomeen niin yhtään noista rikoksista ei olisi tapahtunut.

2. Noiden rikollisten lisäksi osasyyllisiä ovat sekä se taho joka päästi nuo maahan – eli hallitus – ja se taho joka hoilasi asialle ihastunutta hoosiannaa. Eli valtamedia.

Kumpikaan ei voi sanoa, etteikö olisi varoitettu.

Eikä kumpikaan välittänyt varoituksista vaan tuomitsi varoitukset valheeksi ja vihapuheeksi. Ja miksipä he eivät niin olisi tehneet. Sillä helppohan toisten perseillä on tuleen istua.

lauantai 12. tammikuuta 2019

VÄHÄTTELY JA SOTATOIMET


Kun kupla on puhjennut niin Oulun tuontirikollisuus osoittautuu päivä päivältä pahemmaksi. Poliisinkin muisti palailee vain pätkittäin niin kuin Uuno Turhapurolla aikanaan. Tämän pohjalta oululaisen rikosylikomisarion (kiitos Hommaforumille asian löytämisestä) jo joulukuussa antamat lausunnot alkavat vaikuttaa vähättelyn ainakin Suomen ennätykseltä:

- Meneillään ei ole seksuaalirikosten ilmiö, jossa ulkomaalaiset kulkevat kaduilla raiskaamassa. Nämä vain sattuivat samaan ajankohtaan. Tapahtumat eivät liity toisiinsa eikä yhtään tapausta ratkota oman käden oikeudella jotakin kansanryhmää kohtaan.

Oikeastaan kun samaa logiikkaa jatkaa vielä pidemmälle niin voi todeta että talvisotakaan ei ollut varsinaisesti sota. Silloin vain miljoona venäläistä yksittäistapausta päätti lähteä antamaan tsuhnille kyisiä terveisiä. Ne vaan sattuivat lähtemään samaan ajankohtaan. Sinänsä suomalainen virkakoneisto on aina vähätellyt tuontirikollisuutta ja määritellyt yksittäistapauksille aina uudet, loputtomasti venyvät rajat. Tämä on vain vanhan jatkumoa. Niin kuin seuraavatkin – hyvin huolestuttavat – lauseet.

- Ymmärrän tämän olevan herkkä asia, joka herättää paljon tunteita, mutta tilastollisesti tässä ei ole kysymys mistään piikistä, vaan ikävistä yhteensattumista. Huolestuttaahan se, että keskustelu on lähtenyt laukalle ja ylilyöntejä on havaittavissa.

Eli jälleen kerran: tuontiväkivalta ei ole ongelma. Ongelma on se, kuinka suomalaiset suhtautuvat tuontiväkivaltaan. Oikeastaan voisi kääntää tuon ylikomisarion sanoman suomenkielelle eli ”antakaa poliisille työrauha että se voi kenenkään häiritsemättä jättää työnsä tekemättä”.

Tulee muistaa, että Oulu on vain jäävuoren huippu. Niin sosiaalipuolella, nuorisopuolella kuin poliisissakin tiedetään aivan hyvin että samanlainen haku on päällä muuallakin. Oulussa  se vain meni (tai paljastui) astetta törkeämmäksi.

Niin blogissani kuin siellä täällä muuallakin on todettu että me niin täällä Suomessa kuin muualla Euroopassa olemme sodassa. Ja niinhän me olemme. Minkäänlaista sodanjulistusta ei ole tietenkään tullut mutta Suomeenkin on kohdistunut jatkuvia sotatoimia murhien, tappojen, pahoinpitelyitten, ryöstöjen ja raiskauksien muodossa.

Sotatoimet tulevat jatkumaan sillä Suomenkin viranomaiset keskittyvät lähinnä vakuuttelemaan että mitään uhkaa ei ole. Olen itse todennut nykytilasta:

”Ehkä sodankäynnin mestarillisin muoto on käydä sotaa jossa hyökkäyksen kohde kiistää olevansa sodassa.”

Mutta vakikommentoija acc päivitti tilanteen vielä osuvammin:

”Ylimestarillisin muoto on, että hyökkäyksen kohde rahoittaa hyökkäystä ja rankaisee omiaan, jotka vastustavat tai edes kiistävät sanallisesti hyökkäyksen oikeutuksen.”

Jos tuon nykytilanteen päivityksen olisi aikanaan kertonut historian ehkä kuuluisimmalle strategille Sun Tzulle niin kyllä jätkä olis ihmetellyt.

Mutta kyseistä strategiaahan eivät ole laatineet kenraalit. Eivät edes hyökkääjät. Vaan hyödylliset idiootit.




Lisäys 13.1. 2019: Pääkanisteri Sipilä pelasi sitten han-kortin ja vielä aika härskisti. Eli jätkä – ja hallitus hänen mukanaan – näköjään meinaa hukuttaa kyseiset tapaukset suureen suomalaisten seksuaalirikosten synkkään virtaa. Toisin sanoen hallitus ei ole tehnyt virheitä, ongelmaa ei ole eikä siis mitään toimenpiteitä tarvita.

Oikeastaan vielä härskimpää kuin olisin osannut odottaa.

torstai 10. tammikuuta 2019

VALUUTTANA VÄKIVALTA


Hommaforumilla vaikuttava nimimerkki nutsy teki vuonna 2015 huikean työn ja kirjasi ylös sen, mitä suomalainen yhteiskunta joutui maksamaan haittamaahanmuutosta ennen Invaasio 2015:ta alkaen vuodesta 2005. Maksun valuuttanahan oli väkivalta eikä maksajan mielipidettä kyselty. Nyt nutsy on tehnyt uuden listan jossa käsitellään samaa väkivallan aaltoa joka on tapahtunut Invaasio 2015:n alettua. Ja se on kyistä lukemaa. Nutsylle voisi myöntää vuoden journalistipalkinnon. Hotellin respasta nostetaan hänelle hattua taivaan korkealle ja esitetään tässä tiivistelmä tuosta väkivallan pakkovaluutan listasta alkaen 16.8. 2015 ja jatkuen viime vuoden joulukuuhun.

Tässä tiivistelmässä on keskitytty nimenomaan etnisesti edistykselliseen väkivaltaan ja ja laskettu luvut pehmoosella kädellä eli kaikki vähänkin epävarmat tapaukset on jätetty laskematta, samoin kuin päällekkäiset uutiset. Sekä sellaiset rikokset joista on annettu tuomio mutta jotka on tekona mainittu aikaisemmassa listassa. Mutta tässä siis hieman etnisen väkivallan valuutan hintaa jota maassamme on maksettu Invaasio 2015:n alun jälkeen:

8 murhaa

4 tappoa

11 murhan yritystä

15 tapon yritystä

79 pahoinpitelyä

45 törkeää pahoinpitelyä

20 joukkopahoinpitelyä

37 joukkotappelua

36 ryöstöä

20 törkeää ryöstöä

42 raiskausta

23 törkeää raiskausta

16 raiskauksen yritystä

23 alaikäisen raiskausta

7 joukkoraiskausta

24 lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä

20 lapsen seksuaalisen hyväksikäytön yritystä

29 seksuaalista ahdistelua tai sen yritystä

Lista ei ole varmaankaan täydellinen. Mutta sen pohjalta voi esittää muutamia kysymyksiä. Ensimmäisenä valtiovallalle: oletteko tyytyväisiä? Ilman järjettömän typerää maahanmuuttopolitiikkaanne näitä rikoksia oltaisiin tuskin tehty yhtäkään. Ja toisena valtamedialle: oletteko tosiaan sitä mieltä että Suomen suurin ongelma on suomalaisten suuttumus siitä että he joutuvat maksamaan utopianne väkivallan valuutalla?

Onko suomalaisten sanoma sana – ilman mitään tekoa – todellakin, vieläkin, pahempi kuin nuo ylempänä mainitut teot?

Mikä on se hinta jonka olette valmiita maksamaan – tai siis lähinnä maksattamaan muilla – suojellaksenne utopiaanne, kasvojanne ja asemaanne? Onko sille hinnalle ylärajaa ollenkaan?

Vielä kerran kiitos nutsylle. Tuollaista kansalaisaktivismia tarvitaan.



Miksi?


Lisäys myöhemmin: Nuo lukemat ovat siis pääosin mediasta hankittuja. Vielä hurjempia lukemia löytyy poliisin tilastosta. Kannattaa vilkaista. Kiitokset eräälle valppaalle kansalaiselle vinkistä.

tiistai 8. tammikuuta 2019

VIHAN JA VASTUUN DEMONIT


Lukijatkin ovat varmaan panneet merkille sen että jos kaipaa sellaista oikein kunnon uskonnollista paatosta niin se on siirtynyt jo aikaa sitten kirkkojen saarnastuoleista valtamedian toimituksiin ja toimittajat alkavat muistuttaa aina vain enemmän pappeja. Ei puutu kuin liperit kaulasta. Hyvä esimerkki tästä on Helsingin Sanomien päätoimittajan Antero Mukan tuore kirjoitus joka on otsikoitu ”Viha on syytä tunnistaa, mutta tottua ei pidä”. Laitetaanpa hieman koostetta tästä saarnasta:

- Yhteiskunnan rakennuspuiksi viha, kostonhalu ja katkeruus ovat erityisen huonoja.

- Vihasta on tullut vakava yhteiskunnallinen kysymys. Presidentin ajatuksenkulku pohjustaa maaperää tarpeelliselle keskustelulle: kuinka meidän tulisi tuota vihaa käsitellä.

- Tänään on toisin. Viha on saanut uusia merkityksiä, ja kotonakin huomaan kavahtavani vihata-verbiä omasta, teinin tai edes taaperon suusta – oli asiayhteys kuinka harmiton tahansa.

- Meillä ei vihata ketään eikä mitään, tulee tarve sanoa.

- Vihakirjoittelun määrä kasvoi rajusti etenkin vuonna 2015, kun Euroopan terrori-iskut, yhteiskunnallinen epävarmuus ja pakolaiskriisi ruokkivat sosiaalisia jännitteitä ja pelon tunteita.

- Samalla verkkoviha muuttui aiempaa poliittisemmaksi. Ihmiset pyrittiin tietoisesti jakamaan selvärajaisiin ryhmiin, meihin ja muihin. Muut ovat tässä asetelmassa tietenkin uhka meille. Ja vihaajat yleensä näkevät itsensä uhreina, joista vallanpitäjät eivät edes välitä.

- Vihan takana pilkistää pelko. Ja se synnyttää uutta pelkoa.

- Keskuuteemme pesiytynyt vihakin on tunnistettava, mutta olkoon siitä pitkä matka tuhohakuisen, väkivaltaisen tai hallitsemattoman vihan hyväksymiseen. Yhteiskunnan rakennuspuiksi viha, kostonhalu ja katkeruus ovat erityisen huonoja.

- Eikä vihaan pidä ikinä tottua.

Jopa piti pastortoimittaja suarnan. Jossa hän jätti tarkoituksella mainitsematta sen asian että viha on täysin luonnollinen inhimillinen tunne. Joka pääosin johtuu siitä että vihaa tuntevaa ihmistä tai hänen läheisiään sekä omaan kansallisuuteen kuuluvia ihmisiä kohtaan on kohdistettu pahaa. Tunne on täysin ymmärrettävä. Vääräksi tulkitun tunteen kieltäminen muistuttaa kovasti Orwellin yhteiskuntaa jossa Winston Smithkin pääsi hengestään vasta sitten kun oli uudelleen oppinut rakastamaan Isoa Veljeä.

Tulee huomata että kyseinen pastoritoimittaja ei ole ollenkaan huolissaan suomalaisiin kohdistuvasta tuontiväkivallasta. Hän ei edes mainitse sitä. Hän on huolissaan vain asian aiheuttamasta suuttumuksesta. Niin kuin monelle hänen kaltaiselleen hänelle suomalaisten sanoma sana on pahempi asia kuin suomalaisiin kohdistettu väkivallan teko. Haittamaahanmuuton suomalaisiin kohdistavaa taloudellista rasitetta hän tuskin edes ajattelee. Eikä varsinkaan sitä että se ”tuhohakuinen, väkivaltainen ja hallitsematon viha” on jo olemassa mutta se kohdistuu tuontitavaran suunnasta suomalaisiin.

Pastoritoimittaja jättää myös sanomatta – tai ei sitten omassa turvallisessa kuplassaan tajua – että se, minkä hän määrittelee vihaksi on osaltaan myös itsesuojeluvaistoa. Tavallinen ihminen ymmärtää että jos käännät lyönnin jälkeen toisen posken niin siihenkin lyödään. Alistuminen ei ole merkki inhimillisestä rakkaudesta vaan pelkästä alistumisesta.

Pastoritoimittaja puhuu vihasta kuin jostain pimennoissa vaanivasta demonista joka ottaa ihmisen haltuunsa joko ihmisen omalla suostumuksella tai sitten puolivahingossa kun ihminen on leikkinyt ouija-laudalla (ts. sosiaalinen media) sen sijaan että hän olisi keskittynyt pyhiin kirjoituksiin (ts. valtamedia).

Ehkä kyseinen pastoritoimittaja tunnistaa vihan demonin ja tietää sen oikean nimen muttei uskalla lausua sitä ääneen. Demonin jota hän oikeasti pelkää. Sen demonin nimihän on Vastuu. Nykyinen tilanne jossa suomalaisiin kohdistuva arkipäivän terrori on muuttunut uudeksi normaaliksi ei ole tullut vahingossa eikä itsestään. Se on tapahtunut siksi, että se on sallittu. Ja valtamedia on suorastaan kannustanut ja voimakkaasti edesauttanut kyseistä tilannetta. Ei ihme että pastoritoimittaja kaihtaa tiettyjä sanoja sekä tunteita ja haluaa demonisoida ne. Pastoritoimittajan kirjoituksen voisi tiivistää lyhyeen:

”Kyllä minä tiedän, että me olimme aiheuttamassa tätä tilannetta. Mutta emme haluaisi millään kantaa vastuuta teoistamme. Niin että mitäs jos kuviteltaisiin edelleenkin että me olemme olleet koko ajan oikeassa. Ja jahdattaisiin porukalla sitä määrittelemätöntä Vihan Demonia sen sijaan että pyrittäisiin korjaamaan se hirvittävä virhe mihin mekin olemme olleet osallisina. Kestäkää teihin kohdistuva väkivalta. Kestäkää se, että miljardeja euroja poltetaan nuotiolla. Kestäkää yleisen turvattomuuden lisääntyminen. Kestäkää seuraavien sukupolvien tulevaisuuden pilaaminen. Mutta älkää särkekö meidän utopistisen hyvyyden ikonia. Sillä meistä ja meidän turvatusta asemastammehan tässä on kysymys. Meistä. Ei mistään muusta”.



maanantai 7. tammikuuta 2019

VIRKAMIEHEN VALINNAT


Helsinki, tammikuussa joskus tästä eteenpäin


Entinen Keskusrikospoliisin rikostutkija Heikki Juustila käveli aluesisäministeriön Vantaan turvallisuuskeskuksen käytävää suunnistaen kohti neuvottelutiloja. Hän oli lakannut olemasta rikostutkija puoli vuotta aikaisemmin kun Euroopan Liittovaltiossa oltiin tehty suuri turvallisuuspoliittinen uudistus ja Suomenkin keskusrikospoliisi muutettiin osaksi Brysselistä johdettua Fedepolia. Samalla sen toimenkuva oli muuttunut ja nykyisin se keskittyi perinteisen rikostutkinnan sijasta sisäiseen turvallisuuteen, lähinnä nationalismin muodostamaan separatistiseen uhkaan. Perinteinen – ja nykyisellään melko tehoton – rikostutkinta jäi jatkossa paikallisille poliiseille.

Samalla kun tehtävänkuva muuttui, muuttui myös työasu. Aikanaan Juustila oli suunnitellut jäävänsä armeijan palvelukseen suoritettuaan asepalveluksen sotilaspoliisissa ja kotiutuessaan  vänrikkinä mutta inho univormuja kohtaan sai hänet suuntaamaan poliisiksi. Tietysti niissäkin tehtävissä joutui kulkemaan alkuun kenttäpoliisin univormussa mutta taitavana ja lahjakkaana miehenä Juustila oli raivannut nopeasti tiensä siviilivaatteissa toimivaksi tutkijaksi.

Nyt 49-vuotias Juustila huomasi joutuneensa taas kulkemaan univormussa. Vaihtoehtoa federaatiopoliisissa ei ollut. Kaiken lisäksi univormu oli lähes suora kopio Bundeswehriltä. Mustat suorat housut ja harmaa sotilasmalliin leikattu takki. Olkapoleteissa oli arvomerkit ja rikostutkijan sijasta hän oli nykyisin federaatiopoliisin majuri Heikki Juustila. Ulkona liikuttaessa asuun kuului vielä tummanharmaa baretti kokardilla jossa kaksi miekkaa ja kilpi suojelivat federaation tähtiä. Juustila ei ollut ainoa entisen keskusrikospoliisin miehistä joka tunsi kuuluvansa nykyisin SS:n ja KGB:n sekoitukseen.



Varsin dramaattiset muutokset sekä poliisin ulkoasuun että toimenkuvaan juonsivat juurensa edellisenä vuonna puhjenneesta niin sanotusta liittovaltiokriisistä. Valmistelut integraation äärimmäiseen syventämiseen olivat toki olleet laajalti tiedossa mutta menneen vuoden 1. kesäkuuta julki annetun komissiomääräyksen sisältö yllätti silti. Määräyksessä ilmoitettiin että Euroopan Unioni muuttuu Euroopan Liittovaltioksi samalla päivämäärällä, kaikki kansallinen päätöksenteko alistetaan Brysselille, kansalliset poliittiset instituutiot muutetaan aluetoimistoiksi ja kakun kuorrutukseksi ilmoitettiin että etnoperäisen ylijäämäväestön välittömät siirrot aloitetaan niihin maihin jotka eivät ole tähän mennessä suostuneet täyttämään humanitaristista velvollisuuttaan. Kyse oli kaikkiaan noin kahdeksasta miljoonasta ihmisestä.

Reaktiot olivat välittömiä. Bulgaria, Italia, Itävalta, Kroatia, Latvia, Liettua, Puola, Romania, Slovakia, Slovenia, Tsekki, Unkari ja Viro ilmoittivat saman vuorokauden sisällä eroavansa Euroopan Unionista ja ilmoittivat etteivät tunnusta Euroopan Federaatiota valtiona vaan pitävät sitä kansoja alistavana ja miehitykseen pyrkivänä imperiumina. Bryssel vastasi yhtä lailla nopeasti ja ilmoitti ettei ero ole mahdollinen ilman europarlamentin ja komission hyväksyntää. Komissiolla ei ehkä ollut asioista aivan realistinen kuva sillä se myös ilmoitti että kapinallisiksi laskettavien maitten tulisi välittömästi valmistautua ottamaan vastaan Brysselistä lähetetyt valvontakomissiot joitten esikuvana pidettiin Liittoutuneiden valvontakomissiota sodanjälkeisessä Suomessa.

Valtiot, joita oltiin alettu kutsua Visegrad-liittoutumaksi ilmoittivat että Brysselin vaatimus valvontakomissioista on lähellä sodanjulistusta ja asettivat armeijansa valmiustilaan. Komissio oli puolestaan vaatinut liittovaltion sotilasjohtoa suunnittelemaan näihin maihin verettömän kaappaushyökkäyksen tyyliin Prahan Syksy mutta sotilasjohto oli vääntänyt rautalangasta että se, mikä onnistui suhteellisen vähällä vaivalla Varsovan liitolle yhtä maata kohtaan ei varmasti onnistuisi luurankomiehitetyille liittovaltiojoukoille kolmeatoista maata vastaan.

Tämän komissio sentään lopulta ymmärsi mutta sen epäonneksi suunnitelma oli ehtinyt vuotaa julkisuuteen ja sen myötä nuo kolmetoista Visegrad-maata olivat julistaneet täydellisen liikekannallepanon. Liittovaltio joutui nöyrtymään sillä se ymmärsi että vastassa olisi ollut aivan liian paljon miehiä, panssareita, tykistöä ja taistelulentokoneita eikä liittoarmeijaa voinut parhaalla tahdollakaan verrata mihinkään Wehrmachtiin. Edessä olisi ollut pitkä ja tulokseltaan hyvin epävarma rintamasota. Näin ollen varsin nopeitten neuvottelujen jälkeen Visegrad-maitten EU:sta irtautuminen tunnustettiin – tosin pitkin hampain –  ja välejä alettiin korjata niin normaaliksi kuin mahdollista. Luottamuksellisiksi ne eivät suinkaan palanneet. Ne, mitkä palasivat olivat tiukat rajamuodollisuudet. Rautaesirippu palasi, tosin tällä kertaa uhka vapaudelle oli kyseisen esiripun länsipuolella.

EU:sta jo aikaisemmin eronnut Iso-Britannia oli pysynyt kriisin suhteen neutraalina sillä se oli itsekin lähestymässä anarkian ja sisällissodan välitilaa oman etnoväestönsä kanssa. Yhdysvallat puolestaan oli voimakkaasti tukenut Visegrad-maita ja totesi että Nato-sopimus oltiin solmittu itsenäisten maitten kesken joten väkisin pystyyn laitettu Euroopan Liittovaltio ei ollut Naton jäsenmaa. Naton lopullinen hajoaminen ja siirtyminen keskinäisten, Yhdysvaltojen kanssa solmittuihin sotilassopimuksiin Liittovaltiosta eronneitten maitten kanssa oli työn alla.

Kaikissa näytelmissä olivat aina osissa leijonat ja lampaat. Niin oli tässäkin. Jos Visegrad-maat olivat leijonia niin Liittovaltion vallan alle alistuneet maat puolestaan lampaita sillä ne tyynesti hyväksyivät sen, että lukuinen määrä itsenäisiä ja pitkän historian omaavia valtioita lakkasi lopullisesti olemasta ja muuttui tahdottomiksi marionettimaakunniksi. Tanskassa oli eniten yritystä vastustaa tilannetta mutta kuuliaisen pohjoismaisen hallintoalamaisen ei onnistunut sittenkään ylittää ratkaisevaa kynnystä ja ryhtyä avoimeen kapinaan. Tämän varmisti se, että vaikka Prahan syksyn toisinto ei onnistunut niin Kööpenhaminan syksy onnistui ja Tanskan hallitus suostui ottamaan maahansa valvontajoukkoja Saksasta, Alankomaista, Belgiasta ja Ruotsista samoin kuin alistamaan omat joukkonsa niitten suoran käskyvallan alaiseksi.

Kun Bryssel oli saanut torjuttua suoran sodanuhan Visegrad-maitten kanssa se keskittyi vakiinnuttamaan liittovaltiovaltaa omien rajojensa sisäpuolella. Apuna oli tietysti se, että liittovaltioon jääneissä maissa/maakunnissa oli vallassa federaatiouskolliset hallitukset. Nousevat kansallismieliset puolueet tietysti vastustivat mutta kahta viikkoa Visegrad-kriisin loppumisen jälkeen ne julistettiin laittomiksi, niitten toiminta lopetettiin, varat takavarikoitiin ja kaikenlainen nationalistinen sekä separatistinen ideologia ja toiminta yleensäkin kiellettiin. Suomessa tämä koski perussuomalaisia ja tiettyjä pienempiä ryhmittymiä.

Nationalismin laittomaksi julistamisesta oli kulunut muutama kuukausi ja pitkin liittovaltiota esiintyi mielenosoituksia. Monessa entisessä maakunnaksi lopullisesti muuttuneessa maassa ne oltiin tukahdutettu väkivalloin. Suomessa ne olivat olleet tähän asti hyvin rauhallisia mutta ihmisten lukumäärä niissä oli lisääntynyt. Hälyttävästi. Viimeisessä 612-soihtukulkueessa oli ollut poliisin laskelmien mukaan 30.000 ihmistä. Mikä oli huomattavan paljon sillä tavallinen suomalainen ei kovin herkästi lähtenyt marssimaan. Tilanne saattaisi eskaloitua eikä valtakoneisto halunnut ottaa mitään samettivallankumouksen riskiä joten nyt tyyli muuttuisi Suomessakin ja federalpolizeimajor Heikki Juustila olisi osa tulevaa operaatiota. Hän saapui neuvotteluhuoneeseen tasan kello 10.00 niin kuin moni muukin fedepoliisin univormussa oleva poliisi. Liittovaltiossa oltiin täsmällisiä. Tilaisuutta johti poliisieversti Hannes Kähkiö. Sen korkeampaa poliisiupseeria ei Suomen alueella itse asiassa ollutkaan. Kenraalinarvot eivät kuuluneet tähän liittovaltion syrjäisimpään maakuntaan. Kähkiö aloitti:

 - Hyvät herrat. Tämä on tietysti toiston toistoa ennen ensi yön operaatiota mutta ehkä se on vielä kertaalleen paikallaan. Olemme saaneet ehdottoman käskyn lopettaa mielenosoitukset ja teemme sen mieluummin niin, että emme joudu ampumaan ihmisiä. Tehokkain tapa välttää tämä on tietysti se, ettei mielenosoituksia edes ole ja se taas varmistuu parhaiten kun siirrämme niitä organisoivat henkilöt turvasäilöön määrittelemättömäksi ajaksi. Liittovaltion peruskirjan 52 artiklan 3 kohdan päivitys antaa meille siihen kiistattomat lailliset valtuudet. Kaikkiaan näin alkuun otetaan kiinni 166 henkilöä. Varsinaista kiinniotto-operaatiota valtakunnan tasolla johdan minä mutta toimintavastuu on tietysti alueilla ja aluejohtajilla. Täällä Helsingissä aluejohdossa toimii majuri Juustila.

Juustila nousi ja totesi:

- Herra eversti. Kaikki on valmista. Kohteena Helsingissä on kaikkiaan 38 henkilöä. Fedepolin sisäisen turvallisuuden yksikkö johtaa operaatiota ja toiminnassa on omien miestemme lisäksi mukana kaikkiaan 187 järjestyspuolen poliisia ja useampi kymmenen ajoneuvoa. Kohteet ovat olleet seurannassa jo pitkään, iskut tehdään yhtäaikaisesti kello 02.30 ja kohteet kuljetetaan Sörnäisten vankilaan joka on muutettu turvasäilöksi. Myös muut kiinniotettavat ympäri Suomea siirretään Sörnäisiin joka on tyhjennetty muista vangeista sekä vartijoista. Turvasäilössä on tästä eteenpäin oma, tehtäväänsä varten erikoiskoulutettu henkilökunta.

Kähkiö nyökkäsi, Juustila istuuntui ja Kähkiö puolestaan jatkoi:

- No niin… sen puolen pitäisi olla kunnossa. Entäs verkkoseuranta? Borgström?

Kapteeni Henrik Borgström nousi puolestaan seisomaan.

- Herra eversti, puhtaasti nettiaktivisteja on kiinniotettavista noin puolet. Saamiemme valtuuksien myötä olemme pystyneet paikantamaan heidät kaikki jo joulukuun puolella. Siis myös pelkkien nimimerkkien takana toimivat henkilöt. Me tiedämme, mutta heidän viestiliikenteensä paljastaa että he eivät tiedä, että me tiedämme. Samalla kun operaatio toteutetaan, kaikki tunnetut kansallismielisten verkkoyhteydet pyritään lamauttamaan mahdollisimman täydellisesti.

Kähkiö nyökkäsi taas ja Borgström istui. Kähkiö totesi vielä:

- Niin… yöllä kello 02.30 hekin tietävät että me tiedämme. Eipä tässä sen kummempaa. Te olette kaikki ammattilaisia. Tiedätte mitä kuuluu tehdä. Hoidetaan homma himaan. Sillä kuuluisalla tekemisen meiningillä.



Seuraava yö kello 02.25, Puistola, Helsinki

Majuri Heikki Juustila istui liikkuvassa ja panssaroidussa komentokeskusautossa. Hän olisi voinut olla periaatteessa Vantaallakin jossa hänellä olisi vieläkin paremmat viestiyhteydet mutta hän halusi olla paikan päällä ja nähdä kuinka toiminta onnistuu. Tässä nimenomaisessa kohteessa otettaisiin talteen läheisessä rivitalokolmiossa asuva 38-vuotias mies joka oli ollut kiellettyjen perussuomalaisten kansanedustaja. Naimisissa, kahden tyttären isä. Mutta myös laiton aktivisti joka oli ollut organisoimassa separatistisia mielenosoituksia. Se taas tulkittiin Liittovaltion peruskirjan 52 artiklan 3 kohdan päivityksen mukaan mellakaksi tai kapinaksi jonka kukistamiseen saatiin käyttää kaikkia keinoja. Tarvittaessa myös kuolettavaa voimaa.

Kello tuli tappiinsa ja toiminta alkoi synkronoidusti kaikkialla Suomessa. Kyseisen kohteen ovelle ilmestyi neljä kommandopipoista, kypäräpäistä ja konepistooleilla aseistettua järjestyspoliisin miestä kahden muun varmistaessa sivummalla. Ovea ei tarvinnut rikkoa sillä poliiseilla oli käytössään ns. jeesusvempele. Neljä poliisia yksinkertaisesti avasi oven, marssi sisään ja puolen minuutin kuluttua yöpuvussaan oleva  kohde oli sekä huputettuna että käsi- ja jalkaraudoissa. Hänet vietiin oven eteen kurvanneeseen poliisiautoon joka poistui paikalta välittömästi. Hänen vaimonsa tuli ovelle huutaen ja itkien. Poliisit eivät sanoneet hänelle mitään vaan ojensivat pelkästään paperin jossa oli Fedepolin kiinniotto- ja turvasäilöönvientimääräys.

Juustila tiesi että samanlaisia järkytyksen ja kyynelien sävyttämiä näytelmiä nähtiin tällä hetkellä ympäri Suomen. Hän ei tuntenut asiasta minkäänlaista iloa ja tiesi että tällaisia näytelmiä oltiin historiassa näytelty ennenkin hyvin pahamaineisten organisaatioitten toimesta. Ei tässä ollut mitään eroa niihin. Joten turruttaakseen häiritsevät ajatukset hän keskittyi tehtävään ja lopetti tehtävän ulkopuolisen ajattelun. Hänestä oli vuosien varrella tullut siinä taidossa jo varsin hyvä. Varttitunnin sisällä 166:sta kohteesta kiinni oltiin saatu kaikkiaan 162. Neljää ei oltu löydetty. Operaatiota saattoi pitää menestyksenä. Ei vielä voinut sanoa oliko tämä kuolinisku suomalaiselle kansallismieliselle liikkeelle mutta vakava takaisku ainakin.

Poliittiset vangit kuljetettiin Sörnäisten vankilaan jossa heidät vietiin selliin vartijoitten toimesta. Vartijat eivät olleet tavallisia suht leppoisia vanginvartijoita vaan suoraan Fedepolin alaisia erikoisvartijoita joita oltiin koulutettu viimeisen puolen vuoden ajan tässä muista vangeista ja henkilökunnasta tyhjennetyssä vankilassa. He vaikuttivat jokseenkin hyytävältä porukalta ja heitä oltiin varsinaisen poliisin keskuudessa alettu kutsua nimellä ”partasuut”. Kukaan ei oikein tiennyt kuka nimityksen ensimmäisenä keksi mutta se juonsi kuulemma juurensa siitä että aikanaan Ranskan tiedustelupalvelun likaisen työn osaston miehiä kutsuttiin samalla nimellä.

Nämä partasuut aiheuttivat Juustilallekin kylmiä väreitä ja saivat hänet taas ajattelemaan että minkälaista järjestelmää hän oikeastaan palveli. Sitten hän karkoitti ajatuksen mielestään liian häiritsevänä. Hän ei halunnut miettiä mihin se johtaisi. Jotkut asiat oli vain karkoitettava mielestä ja näyteltävä roolinsa joittenkin toisten kirjoittamassa näytelmässä.



Seuraava aamu kello 10.00, aluesisäministeriön Vantaan turvallisuuskeskus

Majuri Heikki Juustila istui kaksistaan eversti Kähkiön toimistossa. Kähkiö kaivoi pöytälaatikostaan esille viskipullon ja kaksi lasia, kaatoi moukut, ojensi toisen lasinsa Juustilalle ja totesi:

- Lähes täydellisesti suoritetulle operaatiolle.

Kahden tyypillisen ähkäisyn jälkeen Juustila kysyi:

- Nuo poliittiset vangit ovat nyt siis turvasäilössä. Kuinka kauan heitä siellä pidetään? Ne ovat tietysti rikollisia tai ainakin sellaisiksi tulkittuja mutta en ole kuitenkaan varma että ne partasuut ovat oikein tehtäviensä tasalla. Jos käytän lätkävertausta niin minusta siinä joukkuessa ei ole muita kuin gooneja.

Kähkiö oli hetken ajan hiljaa ja vastasi sitten:

- Niin… hjuu… kyllä ne partasuut ovat nimenomaan niitten tehtäviensä tasalla jotka heille on annettu. He osaavat kyllä hommansa. Meidän tehtävämme ei ole puuttua heidän tehtäviinsä. Mutta kauanko niitä vankeja pidetään säilössä? No, niin kauan kuin tilanne vaatii. Mikä tässä tapauksessa tarkoittaa että loputtomiin. Sinä et sitä vielä tiedä, etkä kerro tätä vielä eteenpäin mutta liittovaltiossa sairausluokitusta ollaan muuttamassa niin, että nationalismi ja rasismi luokitellaan paranoidisen skitsofrenian yhdeksi esiintymismuodoksi. Poliittista puoskarointiahan se on mutta kieltämättä tehokasta. Niin että aikanaan nuo tyypit Sörnäisten vankilasta siirtyvät vankimielisairaalaan ja pysyvät siellä lopun ikäänsä.

- Tuohan on silkkaa…

- …Neuvostoliittoa? Sitäpä hyvinkin. En minä sitä kiistä. Mutta tarkoituksena on antaa selkeä viesti eikä se kevyin keinoin mene perille. Ja niihin vähemmän kevyisiin keinoihin kuuluu myös se, että seuraavan puolen vuoden aikana kymmenen prosenttia kiinniotetuista pääsee ulos. Jalat edellä. Ensimmäinen tapaus tulee jo tänään kello 14.32 jolloin muuan tamperelainen bloggari saa kohtalokkaan sydänkohtauksen jonka todetaan aiheutuneen hoitamattoman diabeteksen ja pitkäaikaisen alkoholismin seurauksena. Se Puistolassa kiinniotettu kaveri jonka pidättämisessä sinäkin olit mukana puolestaan löydetään helmi-maaliskuun vaihteessa sellistään lakanaköyteen hirttäytyneenä. Kaikkiaan hengestään pääsee 17 väärinajattelijaa. Virallisesti liittovaltio ei ole vastuussa ensimmäisestäkään kuolemasta mutta viesti menee kyllä perille. Liittovaltiolle ei parane vittuilla.

- Jumalauta… nuohan ovat murhia… poliittisia murhia…

Kähkiö katsoi hetken aikaa Juustilaa kuin joku Tähtien Sota-elokuvan vanha ja kaiken kokenut jedi lahjakasta mutta vielä kokematonta padawania. Sitten hän kaatoi uudet viskimoukut, ojensi Juustilalle omansa, otti huikan ja alkoi puhua rauhallisella ja opettajamaisella äänellä:

- Murhia? Poliittisia murhia? Totta kai ne ovat niitä. Tai oikeastaan ne ovat vain luovilla tavoilla suoritettuja kuolemantuomioita jotka Liittovaltion peruskirjan 52 artiklan 3 kohdan päivitys oikein hyvin mahdollistaa. Mellakan tai kapinan estämiseksi. Mutta ei se ole olennaista. Olennaista on tapa ajatella. Sinä ajattelet vieläkin kuin poliisi. Minä olen oppinut ajattelemaan asioita koneiston edustajana. Sinun on opittava ajattelemaan samoin. Katsos, Heikki, me elämme totalitaristisessa järjestelmässä. Vaikka se väittääkin olevansa maailman humanistisin. Katso mitä kädet tekevät, eivät sitä mitä suu sanoo. Me olemme ne kädet.

- Onhan Heikki niin, että jos totalitaristinen järjestelmä näkee toimintansa uhatuksi niin sen on yksinkertaisesti kovennettava toimiaan. Äärimmäiseen rajaan saakka ja sen ylikin. Eihän se suinkaan voi antaa periksi eikä antaa köydestä senttiäkään löysää. Se kuuluu totalitarismin luonnonjärjestykseen niin kuin painovoima fysiikkaan. Painovoiman lakia ei kuulu rikkoa. Siitä seuraa aina katastrofi. Niin kävi Neuvostoliitossakin. Se pehmeni, pehmensi otteitaan, löysäsi kuria, antoi äänen oppositiolle ja kuinkas sille sitten kävikään? Kaikki romahti. Sillä harvinaisella poikkeuksella että Romaniaa lukuunottamatta sen järjestelmän johtajat eivät joutuneet montun syrjälle. Mutta meidän kohdalla on toisin.

- Millä tavoin?

- Katsos, Heikki, Neuvostoliitossa vallassa olivat ja Euroopan liittovaltiossa ovat juuri nyt idealistiset utopistit. Tyypit jotka uskovat kehittäneensä sen täydellisen ideologian joka lopettaa historian ja johtaa maanpäälliseen paratiisiin. Neuvostoliitossa ja sen valtaamilla alueilla ne utopistit – kaikista rikoksistaan huolimatta – muuttivat ainoastaan yhteiskunnallisen järjestelmän. Ja sen pystyy korjaamaan. Poliittisilla päätöksillä ja kovalla työllä niin kuin esimerkiksi Itä-Euroopassa tehtiin. Mutta liittovaltiossa utopistit muuttivat ja ovat edelleen muuttamassa myös alueen etnistä rakennetta. Väellä joka ei todellakaan jaa liittovaltion utopistisia ihanteita. Ja se tie tulee päättymään väistämättä verikekkereihin joitten rinnalla tämä meidän oma kapinamme Suomessa silloin aikanaan oli vain kevyttä harjoittelua.

- Ja juuri siksi Heikki meidän on toimittava niin että liittovaltio tulee pitämään tiukan ja aina tiukentuvan otteensa mahdollisimman pitkään. Meidän itsemme vuoksi. Niin että me aikanamme voisimme kuolla rauhassa vakavaraisina eläkeläisinä. Sillä jos myöhemmän sijasta tapahtuukin ennemmin, niin me kaksi olemme montun syrjällä aivan varmasti. Ja ansaitusti. Se on sen tien jatkumo ja lopputulos mitä me olemme kulkeneet viimeiset parikymmentä vuotta. Me emme ole koskaan kyseenalaistaneet ensimmäistäkään määräystä vaan toteuttaneet ne. Miettimättä yhtään että oliko niissä käskyissä järkeä vaiko ei. Miettimättä olivatko ne inhimillisiä vai ei. Me olemme viimeiset kaksikymmentä vuotta menneet häpeällistä moraalista alamäkeä. Tunnollisina ja palkittuina virkamiehinä.

Kähkiö kumartui hieman eteenpäin ja jatkoi vielä:

- Ja tiedätkös Heikki, se alamäki on mennyt nyt matkansa pohjalle. Sillä viime yönä kello 02.30 me molemmat möimme lopullisesti sielumme perkeleelle. Eikä siltä tieltä ole paluuta. Se on kuljettava loppuun saakka.

Sitten hän aukaisi pöytälaatikkonsa, otti sieltä arvomerkit, asetti ne Juustilan eteen ja sanoi:

- Sinä muuten olet epäasiallisesti pukeutunut. Olet majurin arvomerkeissä. Sinut on juuri ylennetty everstiluutnantiksi. Onnittelut, oberstleutnant Juustila. Poistukaa.

Toimistossaan Juustila irroitti majurin arvomerkit, laittoi tilalle uudet ja tunsi sen jälkeen kouristuksen vatsassaan. Hän ryntäsi yksityisvessaansa ja sai ankaran oksennuskohtauksen. Sen lopulta asetuttua hän pesi kasvonsa ja katsoi peiliin. Hän oli aina ollut kauhuelokuvien ystävä. Erityisesti hän piti kovin vanhasta, jo vuonna 1973 tehdystä Manaaja-elokuvasta. Sen vaikuttavin kohtaus oli hänestä aina ollut se hetki kun paholainen siirtyi riivatusta pikkutytöstä riivajaa mananneeseen pappiin ja pappi tajusi sen. Juustila oli usein pohtinut sitä että miltähän siitä pappi Karrasista oli mahtanut tuntua kun hän tajusi joutuneensa pirun valtaan.

Enää hänen ei tarvinnut miettiä sitä. Sillä nyt hän tiesi sen itsekin.