perjantai 13. joulukuuta 2019

JOTAIN IHAN MUUTA LXXIII


Koska politiikan 24/7 kestävä masentava maanantai tuppaa aika ajoin ottamaan otsalohkoon niin täytyy kirjoittaa taas välillä jotain ihan muuta. Eli kun tässä on mennyt se kahdeksankymmentä vuotta ja risat talvisodan alkamisesta niin käydäänpä läpi hieman sitä kirjavaa kalustoa jolla Suomen ilmavoimat joutuivat käymään epätoivoista mutta silti varsin menestyksekästä taisteluaan ylivoimaista vihollista vastaan. Näin alkuun laitetaan näkyville Suomen ilmavoimien silloinen tunnus:



Nykyisinkin joku suvaitsevais-tiedostava ihminen – ehkä tarkoituksellisesti – sekoittaa tuon tunnuksen natsien hakaristiin mutta muistutetaan että sen lisäksi että tuo tunnus on vanha hindujen onnensymboli niin tuo tunnus oli Suomen tapauksessa itse asiassa ruotsalaisen kreivi Eric von Rosenin henkilökohtainen onnenmerkki. Kyseinen von Rosen luovutti Suomelle sen ilmavoimien ensimmäisen koneen vuonna 1918 ja Suomen ilmavoimat ottivat sen myötä tuon tunnuksen itselleen. Natseista ei ollut silloin vielä tietoakaan. Tietyissä ilmavoimien tunnuksissa hakaristiä käytetään edelleenkin joten ehkäpä valtakunnansyyttäjämme saa siitäkin ahaa-elämyksen.

Tämä kirjoitus – niin kuin aikaisemmatkaan samanlaiset – ei ole täydellinen tekninen manuaali. Se vaan taas kertaalleen herättää kuvia ja muistoja. Samoin kirjoituksessa ei sanota paljonko esillä olevia koneita oli juuri talvisodan alussa vaan kerrotaan, paljonko niitä oli kaiken kaikkiaan. Myös käytössä olleet koulutus- ja yhteyskoneet on jätetty pois.

Kun talvisota alkoi, oli ilmavoimillamme käytössään 116 lentokonetta joista suurin osa oli vanhentuneita. Hävittäjäkalustomme ykkösnyrkki – sekin jo vanhentunut –  oli hollantilainen Fokker D.XXI:



Huippunopeus: 415 km/h
Aseistus: 4 x 7,7 mm konekivääriä

Osa Fokkereista ostettiin Hollannista ja suurin osa valmistettiin lisenssillä valtion lentokonetehtaalla. Fokkerit ampuivat talvisodassa alas kaikkiaan 151 viholliskonetta menettäen itse kymmenen konetta. Kapteeni Jorma Sarvanto teki 6. tammikuuta 1940 Fokkerilla maailmanennätyksen ampumalla alas kuusi Iljushin DB-3 –pommikonetta neljässä minuutissa.

Sen jälkeen talvisodan alkuvaiheissa hävittäjäkaluston suhteen oli huomattavan köykäistä. Käytettävissä oli 17 kappaletta brittiläistä jo 1920-luvulla suunniteltua Bristol Bulldog Mk. IVA-hävittäjää:



Huippunopeus: 360 km/h
Aseistus: 2 x 7,7 mm konekivääriä

Näilläkin vanhentuneilla koneilla onnistuttiin saamaan kuusi ilmavoittoa. Yksi ilmavoitoista oli ilmavoimien ensimmäinen pudotus talvisodassa. Tuolloin ylikersantti Uuttu pudotti Bulldogillaan vihollisen paljon nykyaikaisemman Polikarpov I-16 –hävittäjän. Vielä Bulldogiakin vanhentuneempi malli oli Gloster Gamecock:



Huippunopeus: 253 km/h
Aseistus: 2 x 7,7 mm konekivääriä

Kyseistä konetta käytettiin vain tiedustelutehtävissä mutta silläkin saatiin yksi ilmavoitto. Tai järvivoitto. Tai jäävoitto. Miten sen nyt ottaa. Sillä lentomestari Pasi Jääskeläinen onnistui haavoittamaan järven jäälle tankkaamaan laskeutuneen DB-3-pommittajan lentäjää niin pahasti että kone jäi suomalaisille sotasaaliiksi. Tyyppiä oli ilmavoimilla käytössä 17 konetta vuosina 1927–1944.

Siinähän se talvisodan alun hävittäjäkalusto olikin eli tilanne ei ollut millään muotoa hyvä. Pommituskalustossa oltiin tietysti viholliseen nähden yhtälailla pahasti alakynnessä mutta pommittajien pääkalustoa saattoi pitää jopa kohtuullisen modernina eli Suomella oli kahta tyyppiä Bristol Blenheim-pommikoneita. Sodan alussa oli käytössä Bristol Blenheim Mk.I:



Koneen huippunopeus oli päähävittäjäämme nopeampi eli huippunopeus oli 430 km/h. Aseistuksena oli kaikkiaan kolme 7,7 mm konekivääriä. Kaksi edessä, yksi taka-ampujalla. 18:ssa ensimmäisessä suomalaisessa Blenheimissä oli suomalaiset pomminripustimet jotka ottivat 800 kg:n pommikuorman. Myöhemmin, helmikuussa 1940 saadussa vastaavassa tyypissä oli englantilaiset ripustimet joihin mahtui vain 454 kiloa. Siinä välissä tammikuussa saatiin sitten kymmenen kappaletta pitkänokkaista Mk.IV-mallia:



Tässä tyypissä oli maksimissaan 526 kilon pommikuorma. Blenheimeillä tehtiin talvisodassa 423 pommituslentoa. Kaikkiaan Blenheimejä oli ilmavoimien käytössä 97 kappaletta vuosina 1937–1958 Ja siinä ne talvisodan vähänkin modernimmat pommarit olivatkin. Muuta pommituskelpoista kalustoa olivat hollantilainen Fokker C.X:



Huippunopeus: 356 km/h
Aseistus: 2 x 7,7 mm konekivääriä siivissä ja 1 x 7,62 mm konekivääri tähystäjällä
Pommikuorma: 400 – 600 kiloa

Näitä koneita oli käytössä kaikkiaan 39 kappaletta vuosina 1935 - 1958. Käytössä oli myös vielä vanhempi hollantilainen Fokker C.VE. Kaikkiaan ilmavoimissa oli kirjoilla 19 konetta vuosina 1927–1945:



Huippunopeus: 265 km/h
Aseistus: 2 x 7,7 mm konekivääriä
Pommikuorma: 260 kiloa

Pääosin tiedustelu-, ja kuljetus- mutta joissain yksittäisissä pommitustehtävissä pohjoisella rintamanosuudella toimi myös viisi saksalaista Junkers K 43-konetta:



Huippunopeus: 265 km/h
Aseistus: 3 x 7,92 mm konekivääriä
Pommikuorma: 300 kiloa

Sekä myös neljätoista täysin vanhentunutta englantilaista Blackburn Ripon-konetta:



Huippunopeus: 220 km/h
Aseistus: 2 x 7,7 mm konekivääriä
Pommikuorma: max 400 kiloa

Ilmavoimien käytössä oli vuosina 1929–1944 yhteensä 26 Riponia. Talvisodassa konetta käytettiin tiedustelussa mutta myös ajoittaisissa pommitustehtävissä

Tässä oli tarjolla se, mitä käytettävissä oli talvisodan alussa. Ilmavoimat tietysti epätoivon vimmalla pyrki saamaan lisää kalustoa. Heti sodan alettua ilmavoimat pyysivät Iso-Britannalta Supermarine Spitfire- ja Hawker Hurricane-hävittäjiä mutta saivat vain vanhentuneita Gloster Gladiator-hävittäjiä jotka palvelivat lentolaivue 26:ssa ja saavuttivat 34 ilmavoittoa. Omat tappiotkin konetyypillä olivat raskaat eli kuusi ohjaajaa ja 13 konetta, joista 11 ilmataisteluissa;



Huippunopeus: 400 km/h
Aseistus: 4 x 7,7 mm konekivääriä

Muutama Gladiator oli myös lentolaivueissa 12 ja 14 ja ne saavuttivat kolme ilmavoittoa. Gladiatoreita oli myös Pohjois-Suomessa toimineella ruotsalaisella vapaaehtoisella lentorykmentti F 19:lla. Osasto saavutti talvisodassa kahdeksan ilmavoittoa.  Hawker Hurricanejakin saatiin kaksitoista kappaletta mutta ne eivät ehtineet osallistua taisteluihin. Samoin kuin ei ehtinyt jatkosodassa kuuluisaksi tullut Brewster Buffalo-hävittäjä.

Ruotsalaisten vapaaehtoisten mukana pohjoisen rintamalle tuli myös viisi kappaletta englantilaisia Hawker Hart-pommikoneita:



Huippunopeus: 260 km/h
Aseistus: 2 x 7,7 mm konekivääriä. Yksi eteenpäin ampuva ja yksi taka-ampujalla.
Pommikuorma: 240 kiloa

Näistä kolme menetettiin yhdellä sotalennolla 12.1. 1940 kun kaksi konetta törmäsi toisiinsa ja yksi ammuttiin alas.

Mainittakoon että Iso-Britannia olisi myynyt Suomelle myös Blackburn B-25 Roc –hävittäjää joista tehtiin kauppaakin.



Koneet eivät ehtineet Suomeen eikä niillä olisi ehkä ollut pahemmin käyttöäkään sillä kone oli hidas (huippunopeus 359 km/h) ja sen ainoa aseistus oli taka-ampujan neljä 7,7-millistä konekivääriä. Koneessa ei ollut mitään eteenpäin ampuvaa asetta.

Tositoimiin sen sijaan ehti ranskalainen Morane-Saulnier M.S.406-hävittäjä joka saapui Suomeen helmikuussa 1940:



Huippunopeus: 486 km/h
Aseistus: 3 x 7,5 mm konekivääriä ja osassa koneista myös 20 mm tykki.

Koneet palvelivat lentolaivue 28:ssa joka ehti saada koneilla talvisodassa 14 ilmavoittoa. Ranskasta tuli Suomeen myös kuusi kappaletta Caudron-Renault C.R. 714-hävittäjää:



Koneet eivät ehtineet taistelutoimiin eivätkä ne olleet Suomen ilmavoimissa aktiivipalveluksessa muutenkaan. Koneita ei pidetty tarpeeksi hyvinä. Tarpeeksi hyvä sen sijaan oli italialainen Fiat G.50. Kuvassa kone jatkosodan tunnuksissa:



Huippunopeus: 484 km/h
Aseistus: 2 x 12,7 mm konekivääriä

Lentolaivue 26 saavutti Fiateilla talvisodassa yksitoista ilmavoittoa. Koneissa käytetty risiiniöljy aiheutti huollolle huomattavia ongelmia mutta tulee muistaa että – varsin yllättävä tieto ehkä – se saavutti molempien sotien aikana suhteellisesti eniten voittoja sillä jokainen vihollislentäjän alasampuma Fiat maksoi vastapuolelle 44 Fiattien alasampumaa konetta. Vastaava suhdeluku oli Messerschmitteillä 31,51 ja Brewstereillä 23,53. Ilmavoimien käytössä oli kaikkiaan 35 Fiatia vuosina 1939 – 1946.

Talvisodan aikana Suomelle lahjoitettiin myös DC-2 kuljetuskone jota kutsuttiin nimellä ”Hanssin Jukka”:



Kone hankittiin Suomeen ruotsalaisen kreivi Carl Gustav von Rosenin järjestämän kansalaiskeräyksen tuotolla. Keräyksen myötä Suomeen tuli puolivahingossa ja ilmavoimille yllätyksenä myös kaksi Koolhoven F.K.52-konetta:



Nopeus: 380 km/h
Aseistus: 2 x 7,7 m konekivääriä eteen ja 1 x 7,62 mm konekivääria taka-ampumossa
Pommikuorma: 150 kg

Koneet toimivat lentolaivue 36:ssa ja niillä tehtiin tiedustelu- ja maataistelulentoja Suomenlahdella. Koska koneissa ei ollut ripustimia pienille pommeille, niitä heitettiin tähystämöstä vihollisen joukkojen niskaan.

Täytyy mainita vielä tässä se Husu Husseinin aikanaan mainostama Afrikan apu joka ei tullut Somaliasta vaan Etelä-Afrikasta joka lahjoitti Suomelle talvisodan aikana 29 kappaletta Gloster Gauntlet-hävittäjiä:



Kone oli silloin jo täysin vanhentunut, se ei ehtinyt talvisotaan eikä sitä käytetty taistelutoimissa vaan koulukoneena ja siinä tehtävässähän sillä oli kyllä käyttöä. Mutta ei se Husu siis ihan täysin valehdellut vaikka hotellin respassa veikataan että Husu ei noista koneista tiennyt yhtään mitään.

Suomalaiset saivat talvisodassa myös sotasaaliiksi vihollisen koneita mutta ne eivät ehtineet varsinaisiin taisteluihin. Ne olivat mukana vasta jatkosodassa.

- Iljushin DB-3-pommikoneita
- Polikarpov I-15bis-hävittäjiä
- Polikarpov I-153-hävittäjiä
- Polikarpov I-16 hävittäjiä
- Tupolev SB-2-pommikoneita

Mutta näitä ei ehditty käyttää talvisodassa varsinaisissa taistelutoimissa. Niistä ehkä sitten tuonnempana. Täytyy vielä antaa erityinen maininta ilmasodan hiljaisille sankareille eli mekaanikoille jotka tekivät kirjavan kaluston kanssa mahdottomasta mahdollisen:



Kyseinen kuva on jo jatkosodan ajalta kun talvisodasta ei tahtonut oikein löytyä.

Kaiken kaikkiaan Suomen ilmavoimien koneet ampuivat alas talvisodassa 207 lentokonetta ja ilmatorjunta pudotti 314 konetta. Ylivoimaista ja paremmalla kalustolla varustettua vihollista vastaan tätä voidaan pitää loistavana tuloksena.

Silloin sekä Suomen kansa että sitä johtava hallitus tekivät kaikkensa Suomen ja suomalaisten puolesta. Ja mitä meillä on nyt?



Jokainen teistäkin ostaa tämän bändin uutuusalbumin. Vaikka ei huvittaisi. Se kun myydään teille väkisin.

Mutta mukavaa joulun odotusta silti kaikille.

47 kommenttia:

Nimetön kirjoitti...

Ihan mukava lukea noista asioista. Oli uuttakin tietoa itselle. Täytyy sanoa että mekaanikkojen osa ei ollut kadehdittava. Hatunnoston ja vähän enemmänkin arvoisia olivat nämä herrat.
Mutta tuo viimainen kuva..en aio näin joulun alla ryhyä rumia puhumaan, mutta sanon vain että maito happani jääkaapissa kun tuon kuvan näin.

Kissamies kirjoitti...

Tässä yhteydessä voin mainita uudelleen Fokker G.1:n, jota suomalaiset kävivät katsomassa useaan kertaan. Ilmeisesti se oli raskas hävittäjä, joka onnistui parhaiten hävittäjänä. Muut olivat liian painavia ja kömpelöitä pärjäämään yksimoottorisille.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Fokker_G.1

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Anolle ja Kissamiehelle & kiitos kommenteistanne.

Ano: Kiitokset. Mekaanikkojen lisäksi tietysti hatunnoston ansaitsevat asesepät ja tvällärit. Olihan meinaan esmes Suomen tykistökalusto niin kirjavaa että sekä ase- että ampumatarvikehuolto on ollut enemmän kuin haastavaa. Kuvan kohdalta voi siteerata hieman muuntaen Väinö Linnaa eli ”Sauli Niinistö ja valtioneuvoston tyttöorkesteri esittävä jenkan Kusessa Ollaan”.

Kissamies: Joo, suomalaiset tutustuivat tuohon mutta jotenkin vaihtoehtona Blenheimille vaikka kyseessä oli hävittäjä. G.1-konettahan ei oikein koskaan testattu tositouhuissa. Raskaista hävittäjistä Me 110 pärjäsi sitten myöhemmässä sodan vaiheessa yöhävittäjänä. Kakkosrähinän loppuvaiheessa saksmanneilla oli sitten se huippuluokan raskas yöhävittäjä Heinkel He 219 mutta niitä oli liian vähän ja liian myöhään:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Heinkel_He_219

Vasarahammer kirjoitti...

En ole lentokaluston asiantuntija mutta luin tätä mielenkiinnolla.

Lopun Spice girls kuvasta olen nähnyt toisenlaisen version, jossa olivat Country Spice, Lefty Spice, Clueless Spice, Loony Spice ja Old Spice.

Unknown kirjoitti...

Kiitos mielenkiintoisesta historiikista. Ja hienoista kuvista. Paitsi tuo viimeinen.

Pate Pankavaarasta kirjoitti...

Tuosta Heinkel 219 Uhu koneesta joka kärsi herrojen Milchin ja Heinkelin huonoista väleistä ensimmäisellä taistelulennolla majuri Werner Streib ampui alas 5 Avro Lancasteria. Schrägemusik oli tehokas mutta myös vaarallinen käyttäjälleen kun osumista tulleet roinat tai putoava kone tuli silmille. Fokkerissa kokeiltiin talvisodassa oerlikonin 20mm tykkejä, ilmeisesti häiriöaltis viritys kun se ei saanut jatkoa. Harmajapalkinto oli talvisodassa kaatuneen luutnantti Harmajan (Saima Harmajan veli) FIATin tehtaalta saama muisto kun nykäisi koneen siivet solmulle pyyhkäistyään Torinon lentäkentällä 863 km/h:ssa syöksyssä. Frescian festivaalit olivat jatkosodan syttyessä niiden kuritettua NL:n pommareita. FIAT ässiä olivat talvisodan Gloster-ässä lentomestari Oiva "Oippa" Tuominen ja Olli Puhakka. Morane oli vanhentunut meille tullessa, surkea radio ja ranskalainen aseistus mutta Moraneilla tehtiin ongelmista huolimatta selvää jälkeä jatkosodassa kun lentäjinä oli pikkujätti Lehtovaara. Sitten niihin vaihdettiin mauserin tykkejä ja järeämpiä konekiväärejä sekä lopulta alkuperäiselle Hispano-Suizasta kehitetyt Klimovin 103M moottorit, Lars Hattinen ehti Mörkö Moranella vielä ampumaan muutaman itänaapurin alas 1944. Talvisodan koneista unohtui Avro Ansonit yhteys- ja koulutuskoneina. Jossittelua Blenheimit ostettiin ennen sotia olleen italialaisen doktriinin mukaisesti, pieni pommikuorma epätarkka pommituksissa ja heikko puolustuskyky. Väitetään että Viipurinlahden maataistelulennoilla olisi ollut mekaanikko kyydissä suomikp:n kanssa ampumassa maamaaleja pommikuilun kautta. Olisiko ollut raskas torjuntahävittäjä kuten Me110 parempi vaihtoehto. Ai niin reservinupseeri? Jone Nikulan sivistykseen ei sisälly hakaristien tuntemusta kun ärpätti kongolaisen kanssa liekö poikaystävä vanhan Vickerssin tunnuksista.

Pate Pankavaarasta kirjoitti...

Niin ja tuo Blackburn yhtiö tuotti Isonbritannia RAF ja laivastolle sodan syttyessä syttä ja sutea. Tuosta Me110/210/410 koneista niin ne olivat myös aika päteviä hävittäjäpommittajia maataisteluissa, raskas aseistus ja kohtuullinen pommikuorma.

Nimetön kirjoitti...

Haluan vielä tehdä pikku huomautuksen tuosta Fokker D.XXI:stä: Talvisodan aikana osaan niistä tehtiin semmonen modaus, että siipikonekiväärit otettiin pois ja tilalle asennettiin Oerlikonin 20mm konetykit antamaan lisää tulivoimaa ryssän raskaasti panssaroituja pommareita vastaan. 7,7mm tai 7,62mm luodit kun eivät kovin hyvin läpäisseet mm. moottorilohkoja tai pommikuiluja. Ketteryyttä ja nopeutta tuossa modauksessa menetettiin, mutta ilmailu ja sota on kompromisseja ja riskejä täynnä.

Ja mitä tulee tuohon logistiikkaan ja huoltoon: Homma meni loppupeleissä vielä hullummaksi kun Brewsterit (ja myöhemmin Mersut) tulivat. Piti olla sitten koneiden tankkeihin neljää erioktaanista bensaa ja kolmea erilaista öljyä... Luulenpa että monikin huoltopäällikkö kirosi ja noitui elämän osaansa niin ettei paskalle taivu.

Kenttähenkillökuntaa pitää kyllä tervehtiä asennossa ja lakki päästä. Olen lukenut että siellä väsättiin jos jonkinmoista rautalanka & purkka -viritelmää, kun koneet piti vaan saada ilmaan.

--Madri

Pate Pankavaarasta kirjoitti...

Jatkosodan ajalta mielenkiintoisin lentokone oli VL Vihuri suunnitelma, toisaalta Focke Wulf 154 moskito oli jo lentokunnossa. VL Myrsky olisi ollut talvisotaan ja jatkosodan alkuun noheva vekotin varustettuna lkkk 12,7 vkt jos aerodynamiikka olisi ollut valmis. Mutta näillä suunnitelmilla kaikilla oli yksi vaikea ongelma eli liima. Meiĺlä oli saatavissa omasta takaa huippuluokan vaneria mutta sään ja olosuhteiden kestävä liima. Venäläisillä oli puurakenteinen Lagg 3 mitä pilotit pitivät lentävänä ruumisarkkuna. Jos ajattelee lentokoneiden kehitystä niin ennen toista maailman sotaa siirryttiin yksi tasoisiin ja toisen maailman sodan aikana hävittäjäkoneissa pyrittiin luopumaan sekarakenteista koska haluttiin kevyempiä ja rakenteellisesti lujempia.

Nimetön kirjoitti...

Sekavia kommentteja ja muuta juputusta, osa I:

Hävittäjäkalustomme ykkösnyrkki - heh: Fokker 21d ei ollut hävittäjä vaan harjoitushävittäjä. Tarkoitettu Hollannin Itä-Intian armeijalle alkuasukkaiden kurittamiseen ja myöhemmin harjoituskoneeksi. Nokkelat päättäjämme päättivät säästää ja ostivat hinnaltaan halvemman - ja halvemman ylläpitää, koneen oikean hävittäjän sijaan. Fokkerin G1 olisi ollut myös tarjolla, raskas kaksimoottorinen hävittäjä / strateginen tiedustelukone / kevyt pommikone. Hävittäjänä olisi ollut pommikoneiden torjuntaan sopiva, pari Madsenin 23mm tykkiä ja muutama kiväärikaliberinen konekivääriä olisi ollut asiaa TB ja SB -koneita vastaan. Normiaseistus oli 1× 23mm konetykki, 2× 7,9mm konekivääriä keulassa ja 400kg pommikuorma. Pommit pois, tykki lisää ja pari konepyssyä, vain ohjaaja koneeseen- suunnistaja pois - olisi taannut kohtalaisen suorituskyvyn.


"Syksyllä 1939 kansainvälinen tilanne kiristyi ja Suomi yritti hankkia lentokoneita lähettäen tiedusteluja lentokonetehtaille ympäri maailman. Fokker tarjosi Espanjan tasavaltalaisille tarkoitettuja G.1B-koneita, joiden rakentaminen oli aikanaan keskeytetty mutta jatkettu Alankomaiden ilmavoimille rakennettujen G.1A-koneiden toimitusten jälkeen. Kenraalimajuri Jarl Lundqvist piti pyydettyä hintaa liian korkeana. " - Että näin meillä.

Hollantilainen kone brittimoottorilla tuli valituksi lähinnä kauppasuhteiden vuoksi. Piloteilta ei paljon kyselty.

Seversky P-35 oli myös harkinnassa, hinta ja se, että ruotsi osti severskyn tehtaan koko tuotantokapasiteetin vaikuttivat niin, ettei kone päätynyt suomen ilmavoimille. - Ai mikä Seversky - Republic myöhemmin.

Fiat G.50 ei kiinnostanut suomea, olisi ollut satavilla. Vasta talvisodan alettua niitä hankittiin, ehtivät mukaan. Vaikka kone oli vanhanaikainen ja vain kahdella konekiväärillä varustettu teki se tuhoa - kas, konekiväärit olivat raskaita Breda-SAFAT MC.12,7mm - jälki oli karumpaa kuin hernepyssyjen.

Spitfirejä tai Hurricaneja ei saatu ennen talvisotaa, talvisodan aikana hommattiin laivue Hurricaneja - eivät ehtineet mukaan.

Heinkel 112, kanonenvogel, hylättiin kun ei saatu DB-moottorisesta tarjousta. jumo ei kelvannut. Kone olisi ollut pommikoneiden surma ja panssareidenkin. Tykki käytti 20*138 Solothurn lange -patruunaa. Samaa kuin Lahti PST-kivääri. Poliittisesti Heinkel olisi voinut vaikuttaa Molotov-Ribbentrop -sopimukseenkin.

Muuten, mainittu Sarvannon maailmanennätys johtui asemiesten mokasta - vöissä oli ps ja psräsy -luoteja paljon enemmän kuin piti. Normiluodeillalla ei olisi ollut vastaavaa tehoa. Valojuovista, panssariluodeista ja sytytysluodeista oli jatkuva pula talvi- ja jatkosodassa.

Pyssymies

Nimetön kirjoitti...

Sekavia kommentteja ja muuta juputusta, osa II:

Bristol Bulldog Mk. IVA, Gloster Gamecock - ikivanhoja kaksitasoja. Sopivia vain koulukoneiksi.

Bristol Blenheim -koneet olivat hukkaostos. Kaksimoottoriset keskiraskaat vaakapommittajat olivat toki hetken muotia ympäri maailmaa. Huono osumatarkkuus, pieni pommikuorma ja alttius ilmatorjunnalle poistivat mokomat käytöstä. Jos pommituskorkeus on +3000 m ei pommeista yksikään osu samalle hehtaarille maalin kanssa. Jos pommituskorkeus alle 1000m joka helevetin jalkaväkiasekin kantaa koneisiin - samoin omien pommien sirpaleet. Suomi jatkoi mokomien peltiheikkien käyttöä koko sodan. Amerikkalaiset ja britit keksivät käyttää kaksimoottorisia koneita tykeillä asetettuina rynnäköintiin, osuivat paremmin mutta kärsivät tappioita. Marauder ja Mosquito esimerkkeinä.

Fokker CX:n tapaisia käytettiin itärintamalla hermosahoina, kumpikin puoli.
Junkers K 43 - vanha kuljetuskonekäyttöön rauhan aikana sopiva.

Blackburn Ripon - iso, hidas ja kömpelö kone. Tällä ei olisi pitänyt olla mitään asiaa taivaalle sodan aikana. Suunniteltu tukialuskäyttöön, ei oletettu ikinä kohtaavan minkäänlaista viholliskonetta.

Morane-Saulnier M.S.406 olisi ollut ennen talvisotaa tolkullinen hankinta. Saatiin lahjoituksena ja myöhemmin ostamalla . Ehti sotia ihan talvisodan lopussa. Koneen 20 mm Hispano-Suiza HS 404 tykki oikutteli kuivalla kelillä ja oli pölylle altis - muuallakin kuin suomessa. Ammuksien hölmö sytytin tuotti harmia, oli herkkä-nopea, herkkä-hidasteinen olisi ollut parempi. Kranaatti siis kukkui viholliskoneen kangaskuoressa, sisempänä olisi tehnyt enemmän tuhoa. Erikoisen tyhmä oli kranaatin toiminta takaa ammuttaessa, pyrstön kankaat riekaleina mutta ohjaamoon asti ei tullut edes sirpaleita. Tikkakoski valmisti sytytintä jonka olisi voinut sovittaa ammukseen. Ei vaan tullut kukaan tilanneeksi. Eikä panssariammusta tykkiin. ½" Coltin kopio tai Berezin asennettiin oikukkaan tykin tilalle tai siipikonekivääri. Tulivoima ei olut kummoinenkaan.

Jatkosodan aikaisen Mörkö-Moranen aseistus 2x 7,5mm Chatellerault MAC 1934 ja potkurinnavan läpi ampuva 20 mm Mauser MG-151/20 -tykki oli asiallisehko.

Caudron-Renault C.R. 714 oli nopeuskilpailukone, johon oli asennettu aseistus. Vähän niin kuin Kimin F1-autoon pultattais konekivääri ja PST-ohjus. Oikein hieno idea, valitettavasti hyödytön ja käyttäjälle vaarallinen.


Mekaanikkojen talvisota oli kylmä ja täynnä hankaluuksia. Hyvin sekava ja outo konekanta, pirulliset pakkaset. Ei todellakaan halleja, huolto taivasalla vaan. Jos oli pilotit kovia jätkiä, oli mekaanikot vielä kovempia. Keksivät konsteja ja kun konstit loppui, keksivät vippaskonsteja. Hartman ja Rudel kertoivat kirjoissaan itärintaman ihmeistä, talvella nuotio moottorin alle ja bensaa öljyn sekaan, näin moottori käynnistyi pakkasellakin. Kumpikin temppu talvisodan keksintöjä, suomesta. Venäläisten välittämiä nixmanneille.

Yksi opetus pitäisi painaa talvisodan koneista mieleen: Kalusto pitää hommata ennen tositarvetta. Ja toinen: Halpa tulee tosi kalliiksi.

Pyssymies

PS Afrikasta saatiin todellistakin apua, brandya Etelä-Ariksta.

Nimetön kirjoitti...

Saksan Aatu hidastutti Fiattien saapumista, koska oli liitossa Stalinin kanssa.

Pate Pankavaarasta kirjoitti...

Jos vielä ajattelee kesää 1944 ja katsoo minkälaisia vahvistuksia tuli Kuhlmayn mukana kannakselle ja suomenlahdelle niin II/JG54 oli oikeasti eliittiyksikkö kannattaa vaikka katsoa Erich Rudorfferin ja Gerhard Thybenin pudotustilastot. Varmaankin perusnurmipora antoi suuren arvon jokaiselle alasammutulle ja karkuun lähteneelle deeringerille ja airacobralle jotka katosivat taivaalta. Gloster Gladiator oli aikakaudelta nuo mainiot miehet lentävissä koneissa mutta 4 kpl hernepyssyjä takasivat oikealla taktiikalla sekä ketteryydellä tiukan vastukset NL:n pommikoneille ja hävittäjille. Niin SB2 koneissa oli yksi rakenteellinen heikkous jonka takia Sarvanto sai ne alas, polttoainesäiliöt eivät olleet itsestään tiivistyvät eli valojuova/panssariluoti sisään ja muuttu soihduksi. Raatteenportissa on nähtävissä NL:n hävittäjän tähtimoottori joka nostettiin kiantajärvestä. Yksi ainoa laukaus jalkaväkimiehen III linjan kivääristä juuri oikeaan paikkaan ja moottori pysähtyi. Ja olihan ilmavoimilla reggaevahvistus Trinidad&Tobagolta joka huolehti kotirintaman hameväestä, niin kuulemma vielä taistelusta englannissa. Vapaaehtoisina tänne pyrkivät ensimmäiset englannin ilmavoimien amerikkalaiset mutta matkanteko tyssäsi Ranskaan. Vapaaehtoisia lentäjiä oli ainakin italiasta, tanskasta, unkarista ja tn, ruotsista. Jos muistan oikein niin ruotsikin jäi ilman Severdky P35 koneita jotka menivät USA:n ilmavoimille. Vaikka kalusto olikin jo museotavaraa niin ennen sotia ilmavoimien koulutus ja taistelutaktiikat olivat verrattavissa vaikka luftwaffen vastaaviin. Hävittäjätaktiikka oli perusteiltaan sama pienin eroavaisuuksin. Samoin se että suoraviivainen hyökkäys takaa ylhäältä ja veto ylös, yksinkertaista ja tehokasta.

Pate Pankavaarasta kirjoitti...

Niin ja Madeiralla keräsivät madeiraerää tänne yhdessä sardiinisäilykkeiden kanssa. Mutta avustuksista Mussolini toimitti kolmanneksi eniten tarvikkeita talvisodan aikana mukaan luettuna ne 100000 kpl terniä joita hengissä olevat veteraanit kiroavat vieläkin. Ja toinen oli Loviisan konsuli laivanvarustaja joka osti alkaen 8kpl boforssin 37mm pst tykkiä ja pikakiväärit plus kiväärit omilla rahoillaan lapinryhmälle. Mikkelissä joku meinasi viedä tykit kannakselle mutta Nordström ilmoitti että hän työntää koko lastin Röytän laiturilta mereen jos niihin kajotaan. Youtubelta löytyy Itä-Lappi talvisodassa ja jatkosodassa, molemmissa paikalliset muistelevat tapahtumia.

Becker kirjoitti...

Eräs syy suomalaisten hävittäjälentäjien menestymiseen oli erinomaisessa koulutuksessa.

Mielenkiintoinen blokaus tämä. Asiantuntevat kommentit ovat myös mukavaa luettavaa.

Tässä on muute erinomainen filmi joka on Walt Disneyn ja Alexader Severskyn yhteistuotantoa. Perustuu Severksyn kirjaan "Victory Thru Air Power." Mielenkiintoista seurata hänen näkemystään ilmasodan luonteesta.

https://www.youtube.com/watch?time_continue=3612&v=tUeKeN9bXSE&feature=emb_logo

Pinlaareni kirjoitti...

Kiitos historiikista. En ymmärrä konkreettisesta ilmataistelusta mitään, mutta tajuan sen, miten suuria urotekoja Suomalaiset lentäjät tekivät sodissa. Ja miten tärkeää työtä kenttähenkilökunta teki viritellessään koneita taistelukelpoisiksi. Ja huom. em. kehut eivät tarkoita, etteivätkö muut aselajit olisi tehneet yhtä tärkeää työtä sodissa.

Asiaa sivusta seuranneena on hauska todeta, että kaikesta salaliittoteoretisoinnista huolimatta sama innovatiivinen virittely, ja käytössä olevan kaluston parantamisen "henki" elää edelleen puolustusvoimissamme - viherpunikkinaisoletettujenspicegirlsoletettujen vallassa riekkumisesta huolimatta.

Toki em. joukkio/lahko pyrkii varmasti vallassa ollessaan tuhoamaan myös puolustusvoimat. Josta päästään tähän mielenkiintoiseen ajatusleikkiin: kauanko puolustusvoimat antavat nöyryyttää itseään? Vrt. ruåtsista tänne Kempeleen sulttaanin kutsumien avaruuskirurgien laukkujen kantaminen, ja erään virtalta pannun, mutta vieteriukon lailla takaisin hillotolpalle pompanneen entisen päähölmöläisen puolustusvoimien komentajalle antama muistutus...

klova kirjoitti...

Mitä sitten vaikka Suomella olisi ollut parikymmentä nykyaikaista hävittäjää enemmän tai viiskymmentä tai sata?

Olisiko Suomi pystynyt tai olisiko Suomi pärjännyt paremmin?Mitä olisi vaikuttanut vaikkapa 300 tuhottua Nlton lentokonetta?Mitä olisi vaikuttanut vaikkapa 100 000 kaatunutta puna-armeijalaista enemmän?

Olisiko Stalin sanonut maaliskuussa,että tehdään rauha Suomelle edullisin ehdoin?

Vaiko tehnyt asiasta periaayekysymyksen,tappiot täytyy hyvittää ja suomalaisia rankaista?

Niin,suurvallat harvoin nielevät nöyryytyksiä.Ainakaan tappiot,sellaiset joita Suomi vaikka 100% kenraalien halujen mukaan hankituilla aseilla olisi voinut aiheuttaa,tuskin olisivat Stalinin sotimishaluja lopettaneet.

Ehkä lopputulos olisi ollut sama kuin todellisuudessa,henk koht en erityisemmin pidä what if historiasta,lähinnä siksi,että siinä 100 000 000 muuttujasta muutetaan ne pari såekuloijalle mieluista,muut pysyvät entisellään.

Nyt tuli vaan tällainen kirjoitettua kun pyssyfanaatikkojen taholta aina kirjoitellaan kuinka kaikki olisi ollut toisin jos Suomella olisi ollut 200 kenttätykkiä enemmän tai joka miehelle asepuku.

Olisko tuo nyt suurtakuvaa muuttanut,kaatuneita puna-armeijalaisia olisi tullut enemmän,mutta ei Venäjä tai NLtto niiden määrään ennen tai jälkeenkään ole sotimista lopettanut.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Vasarahammerille, Unknownille, Patelle Pankavaarasta, Madrille, Pyssymiehelle, Anolle, Beckerille. Pinlaarenille ja klovalle & kiitos kommenteistanne.

Vasara: Joo, toi toinen kuva oli ainakin Jaska Brownin uusimmassa uutiskatsauksessa.

Unknown: Tattista. Voisko tuota viimeistä sanoa sydämen kuvineen eräänlaiseksi anti-joulukortiksi?

Pate & Pyssymies: Kiitos kummallekin kaiken kaikkiaan hyvistä lisäyksistä. Noitten suomalaisten pommarien se varsinainen tähtihetki taisi tulla sitten kesällä 1944 kun Kuhlmeyn porukan kanssa pommitettiin vihollisen kuormastoja ja ryhmittyneitä joukkoja. Käsittääkseni muuten ne vanhat Fokker CX-koneet aika ajoin joillain tiedustelulennoilla katkoivat Muurmannin radan. Noista jatkosodan koneista väsäilen varmaan harrastemielessä oman juttunsa.

Madri: Niin asennettiin. Vastaanotto oli vissiin kaksijakoinen, tulivoimaa tuli enemmän mutta entisestään hitaan koneen ketteryys kärsi. Kenttähenkilöstölle kunniaa ja varsinkin talvisodan aikana homma on ollut yhtä helkkaria kun koneet ovat ulkona 30 asteen pakkasessa ja jotain pitäis tehdäkin. Mutta keksiväthän ne veikkoset kaikenlaisia vippakonsteja.

Ano: Jep, näin oli tilanne siinä vaiheessa.

Becker: Kiitokset. Näitä on mukava aina välillä väsäillä. Muun ryönän seassa. Ja kiitos linkistä. Suomalaisten lentäjien koulutustaso on käsittääkseni nykyisinkin maailman huippua.

Pinlaareni: En ole spesialisti minäkään mutta sehän ei estä muistelemasta. Ja tuo kysymyksesi on hyvä. Veikkaan että sitä on kyllä pohdittu PV:ssäkin. Meillähän on vallassa sellaisia utopisteja että nehän saattavat saada päähänsä että Suomi esimerkkinä muille lakkauttaa koko armeijansa.

klova: Käsittääkseni mikään ei olisi muuttanut sotien lopputulosta. Ylivoima oli molemmissa sodissa kerta kaikkiaan liian suuri. Mutta eihän se estä ottiatuotailemasta.

Nimetön kirjoitti...

Mersun ja Brewsterin pudotussuhteet taisivat olla väärinpäin

https://en.wikipedia.org/wiki/Brewster_F2A_Buffalo

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Ano. Joo Fiatin wiki-sivulla sanotaan että on kaksi lähdettä. En osaa sanoa, kumpi on varmempi.

Pate Pankavaarasta kirjoitti...

Jos kiinnostaa niin Tuure Heporauta on kirjoittanut 5 kirjaa ammunnan moninkertaisesta me ja mailmanmestari miehestä lentomestari Osmo "Otso" Rantalasta. Rantala oli raskaan Junkerssin eli 88 A-4 pilotti. Kertoi kuinka taivas repesi kun 2500 kg:a pommeja teki täysosuman itänaapurin ilmeisesti panssaridivisioonan polttoainevarikkoon. Sama mies pelasti Hanssin-Jukan, ilmavoimien esikunnassa nimen antanut ei tiennyt että häjy oli Anssin Jukka, romuttamiselta ja vei sen Hämeenlinnaan ampumaseuran kahvilaksi.

Pate Pankavaarasta kirjoitti...

Kysymykseen olisiko talvisota voitu välttää paremmalla aseistuksella niin ei. NL:lla oli 1930 luvun alusta systemaattinen puna-armeijan laajentaminen laajamittaista sodankäyntiä varten eli hyökkäykseen länsi- ja keskieurooppaan. Talvisota oli 13 vai 14 aseellinen konflikti NL:n rajoilla 1930 luvun alusta, no laskin tuohon Espanjan sisällissodan. Euroopan puolella Espanja, Puola, Balttian maiden miehitys, Bessarabia ja talvisota. Mutta parempi varustusto tekisi selväksi että meiltä voi vaatia mutta meiltä on paha ottaa. NL:n kommunistihallinto ei kumarrellut nöyristelijöille jotka vietiin lopulta leireille ja kuopanlaitaan. Se mitä kunnioitettiin oli hanttiinlaitto, sodan käynnin pitkittyessä se maksaa myös proletariaatin diktatuurille varsinkin jos samaanaikaan pitäisi valmistua uusiin offensiiveihin. Tämä sama ongelma oli Saksalaisilla, se oli raaka-aineköyhä maa jonka taloudelliset resurssit eivät kestäneet pitkää sotaa. Paremmat varusteet ja kalusto olisivat säästäneet hikeä ja verta. Jos olisi ollut 200 kpl vaikka Bofors/Tampellan 37 mm piiskatykkiä pst:n tai LS 20mm norsupyssyä tai 80mm kranaatinheittimiä ammuksineen olisi motit ja kärkijoukot tuhottu huomattavasti lähempänä rajaa kun niistä on enemmän hyötyä kuin kasapanoksista, molotovincoctaileista tai propseista panssarien ja jalkaväen pysäyttämisestä.

Pate Pankavaarasta kirjoitti...

Vaihtoehto jonka joku kurillaan laski edellisen hävittäjäkonekaupan yhteydessä että jos olisi Venäjän clearingkaupan velka kuitattu Mig 29 koneilla niitä olisi saatu joku 330kpl ja suihkuturbiinitehdas mukaanluettuna Su27 flankkereita olisi tullut vähemmän. Kannattaa tutustua mitä asiantuntijat totesivat drakenkoneista lapinlennostossa kokonaisuudesta ei määrä mutta koko koneiston eli maaorganisaatio mukaanluettuna laatu. Tämä näkyy lähi-idässä Israelin naapureilla on varmasti nimellisesti lentäviä härveleitä enemmän mutta kun nuorempi Al-Assad puhui hassuja niin muistaakseni 8 kpl iippojen hävittäjiä lensi noin 100m:n korkeudelta herra presidentin palatsin yli niin sillä oli rauhoittava vaikutus.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Pate.

Viesti1: Kiitos vinkistä. Se Junkershan oli yksi niitä hyvin harvoja huippuluokan koneita mitä suomalaisilla oli käytössään. Muistelen vaan Junkers-miesten sanoneen että moottorit olivat liiankin tehokkaita koska sen aikaiset metallit eivät oikein kestäneet niitä tehoja mitä niistä revittiin irti.

Viesti2: Tuo, mitä Neuvostoliitosta / Venäjästä puhut pitää paikkansa. Siihen hanttiinpistämiseenhän perustui / perustuu Suomen alueellinen puolustus joka käsitykseni mukaan otettiin Neuvostoliiton esikunnissa hyvin vakavasti. Joskus 1970- ja vielä 1980-luvulla muistelen että Suomessa käytettiin termiä ”pääsylippuperiaate” eli hyökkääjä lopulta pääsee läpi mutta kiinnostaako sitä maksaa tarvittavaa hintaa. Nykyisin tuo termi on tainnut jäädä käytöstä.

Viesti3: Aika mielenkiintoinen ajatus sinänsä. Siihen aikaan ne MiGit taisivat olla vielä nykyistä huomattavasti paremmassa kunnossa. MiG-29:hän on nimenomaan torjuntahävittäjä ja Su-27 taas ilmaherruushävittäjä. Niistä Neuvostoliiton veloistahan Suomi sai silloin sen erinomaisen BUK M1-ilmatorjuntajärjestelmän jonka luovuttamisesta tsuhnalle ei naapurin sotilaspiireissä oltu mitenkään mielissään.

Pate Pankavaarasta kirjoitti...

Lentäjien mielestä Dornier Do17Z kone mitkä Göring lahjoitti tänne 15 kpl oli ohjaajan kannalta hienostunein lennettävä.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Pate ja kiitos lisätiedosta. Toi oli minulle uutta. Mikähän kone sodan aikana muuten on mahtanut olla lentäjien mielestä vittumaisin lennettävä? En osaa itse sanoa.

Nimetön kirjoitti...

Ikävin lennettävä?

No, tämä: Caudron-Renault C.R. 714.

Pilotin kannalta hankala rullauksessa, nousukiidossa, nousussa, kaarrossa, laskussa, laskukiidossa. Vaakalento sujui mutta vaikkapa ampuminen oli hankalaa.

Myös huollossa oli jotain haasteita.

Kone hylättiin, koska se oli vaarallinen lennettävä ja ennen kaikkea lasku- ja nousukiito vaati liikaa tilaa.

Kirjallisissa lähteissä niukasti tietoa, vaarallisuus mainittu lyhyin perusteluin.

Joskus, huimalla 60-luvulla, vanha, vieraileva lentäjä-setä selitti Ilmailukerholla pikkukillille miksi päheän näköinen kone oli huono. Suurin osa selityksestä unohtunut, kone lensi vaakaa ja lujaa ja kaarsi vaakatasossa kivasti. Mutta nousu- tai laskukaarto oli oikukasta. Kone ei ollut ketterä niin kuiin ilmataistelu vaatii.

Nopeuskilpailukone, ei hävittäjä.

Pyssymies

Qroquius Kad kirjoitti...

Eräässä Jorma "Joppe" Karhusen kirjassa, jotka olivat varhaisteini-ikäni mielilukemistoa, mainittiin Junkersin tehtaan teknisen väen visiitistä Suomeen joskus Jatkosodan aikana.
Ju 88 -mekaanikkomme olivat innoissaan saadessaan pääkallonpaikan väkeä vastamaan lukuisiin kysymyksiinsä, miten tämä ja tuo vika korjataan.

Naamat venähtivät, kun vastaus kaikkiin oli:
"Moottori vaihtoon!"

Suomalaiset selittivät, ettei heillä ole vaihtomoottoreita kuten saksalaisilla (jotka saattoivat kuluttaa moottoreitaan loppuun 400 km/t matkalentonopeuksilla), vaan nämä on korjattava. Saksalaiset saattoivat vain levitellä käsiään:
ei heillä tuollaisia korjata. Moottori vaihtoon...

MiG-29 tietääkseni oli muuten kaikin puolin hyvä hävittäjävaihtoehto, paitsi ettei sen toimittajasta tuolloin enää tiennyt, olisiko se olemassa enää silloin, kun koneita pitäisi alkaa toimittaa.

Tuossa vaiheessahan jotkut visioivat Venäjänkin saattavan hajota osiinsa, niin että meillä olisi nyt itänaapurina Jäämereltä Viron itärajalle ulottuva Pietarin tasavalta.
Venäjän presidentti olisi Žirinovski, mutta ei se haittaisi ketään, koska Venäjä käsittäisi vain Moskovan ympäristöineen vailla ydin- ja muitakaan joukkotuhoaseita.

Keljuin lennettävä mainittiinkin jo, sen sijaan miellyttävimmäksi lennettäväksi mainitsi Karhusen siteeraama Olli Puhakka Fiat G.50:n:
Puhakka mieltyi koneen kevyeen ohjaukseen, koska omien sanojensa mukaan ei ollut mikään voimakasrakenteinen runnoja, vaan hänen luidensa päällä oli aina ollut vain ohut kerros lihaa.

Se oli tosin vain henkilökohtainen mielipide; Me 109:n tiettyjä lento-ominaisuuksia on useammallakin suulla mainittu vähintään haastaviksi.
Niiden vastapuolena olikin sitten kosolti hyviä ominaisuuksia.

Rakennusvirhe kirjoitti...

Ja nyt sitten mietitään, tarvitsemmeko 57 hävittäjää. Emme tarvitse. Niitä,tarvitaan 200.

Nimetön kirjoitti...

Mekaanikoista lisää: Tietääkseni moottorien alla ei varsinaista tulta pidetty, ehkä hiiliä. Käytännössä koneista laskettiin öljyt lennon jälkeen, kun ne olivat vielä lämpimiä. Ennen lentoa moottori täytettiin nuotiolla astiassa kuumennetulla öljyllä, joten varsinainen lämmityskäyttökin lyheni.
Mutta, jokainen voi nostalgian vuoksi kokeilla vaihtaa datsuninsa öljyt siinä talvisella parkkipaikalla, niin saa pienen käsityksen lentomekaanikkojen haasteista ;)
- Puskarossi

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Pyssymiehelle, Qroquius Kadille, Rakennusvirheelle ja Puskarossille & kiitos kommenteistanne.

Pyssymies: Tuo kertomasi selittää varsin hyvin kyseisen koneen varsin omalaatuisen ulkonäön.

Qroquius Kad: Junkers-episodi kertoo hyvin köyhän armeijan ja rikkaan armeijan eron. Siitä tuli mieleen kun kattelin aikanaan australialaista sotaleffaa ja siinä näyttelijä (oli muuten Paul Hogan) kaiveli reppuaan ja tuumaili että köyhät on eväät kun ei oo kuin noita lihasäilykepurkkeja. Suomalaiset sellupuuron syöjät olisivat katselleet sitä repullista suu kuolassa. Ennen Neuvostoliiton hajoamista Suomessa oltiin aivan varmoja että se seuraava ilmavoimien hävittäjä on juuri MiG-29. Ja käsittääkseni se Venäjän hajoaminen oli 1990-luvulla jossain vaiheessa hyvinkin lähellä.

Rakennusvirhe: En panisi pahakseni. Ja löytäisinpä valtion kuluista eräitäkin menoja jotka karsimalla ne voitaisiin hankkia.

Puskarossi: Aivan totta. Ja kommentistasi tuli elävästi mieleen tämä videopätkä:

https://www.youtube.com/watch?v=PXEHfMt6aGc

Nimetön kirjoitti...

Kone pidettiin lämpimänä: Öljy, varsinkin risiiniöljy valutettiin astiaan ja astia vietiin mekaanikkojen telttaan, kamiinan päälle tai viereen. Myös jäähdytysneste sai usein saman kohtelun.
Öljytynnyristä tms. värkätty kamiina laitettiin moottorin alle, sopiva pressu, täkki, telttakangas, loimi, mikä vaan peite moottorin päälle. Kamina ja moottori saman kankaan alla.
Sopivien jalasten päälle paksu pelti, pellille nuotio. Kun nuotio hiiltynyt, hinataan hiillos koneen nokan alle moottoria lämmittämään. Tai nuotio maahan ja lykätään kone hiilloksen päälle.
Itärintamalla oli välillä ihan sama lähtikö moottori käyntiin vai paloiko kone - ehjänä sitä ei saanut jättää lähestyvälle viholliselle.

Työkalut sopi laittaa kamiinan päälle, koneen viereen, öljy / jäähdytysneste -astioiden viereen.

Jonkinlaista kuvaa mekaanikkojen työstä voi saada: Odota 30 asteen pakkasia, jätä auto, työkalut ja bensakanisteri jäähtymään illalla. Neljän aikaan aamulla: huuhtele kätesi bensalla - kylmällä,- aina kun mmoottorien kanssa pusaa lirahtaa käsille jotain lientä - konepelti auki, säädä venttiilit ja tulppien välykset. Huom: valona saa käyttää vain pimennyssuojalla varustettua myrskylyhtyä, moottoria ei saa pyörittää startilla.

Pääsin tänään lähelle tunnelmaa, kun selvitin työkaverin kisa-auton käyntiongelmaa. Kuski veikkasi, että polttoaineen syöttö temppuili. Kartturi veikkasi sähköongelmaa. Minä arvelin, että vettä imusarjassa. Kun se kärry oli katollaan suossa. 8 tuntia meni, että saatiin hallille. Sain taas vaihteeksi rypeä öljyisessä ojassa, ajaa lavetin vetoautoa ja leikkiä vinsseillä. Voi, että ladylike oli tyytyväinen, kun äsken kotiuduin "tunnin keikalta"...

Pyssymies

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Pyssymies. Joo, tommosista kikka kuutosista olen minäki lukenut. Ja tuo kertomasi muistuttaa että autoilu ei aina ole ihan herkkua.

Qroquius Kad kirjoitti...

Näitä lukiessa mieleen kohoavat rintamamiesten monenlaiset kiukuttelut "töpinän" huonoudesta ja sen miesten laiskottelusta hyvää ruokaa täyteen syödyn pötsinsä vierellä makoillen.
Mahtoivatkohan lentäjämme laskea lentomekaanikkomme "töpinään", vaikka yhtä lailla he kuuluivat huoltoon kuin muonitushuollonkin miehet?

Entä kuinka monta kertaa siltä rintamamieheltä todellisuudessa jäi saamatta huollolta se, mitä hän tarvitsi?
Muona saattoi olla vain sellupuuroa, mutta eiköhän sekin tullut ainakin kerran päivässä:

eräs Talvisodan veteraani muisteli joskus vuosituhannen alussa, ettei hän muista ainakaan itsellään olleen kauhea nälkä; etulinjaan tuli joka päivä jotain muonaa.
Joskus se oli vain kuumaa saikkaa ja vanikkaa, mutta tuli säännöllisesti kuitenkin.

Enkä tältä istumalta muista lukeneeni yhtään valitusta lääkintähuollon toimimattomuudesta, vaikka sellaistakin täytyi tapahtua sodan ankarissa olosuhteissa. Suurin osa toimi silti kaikista vaikeuksista huolimatta kuten piti.

Niinpä siis:
huolto on Kuningasaselaji!
Kun se lakkaa toimimasta, lakkaa kaikkien muidenkin aselajien ja puolustushaarojenkin toiminta ennemmin tai myöhemmin; todennäköisesti ennemmin.

Joten lakki! Lepo. Lakki - päästä töpinän edessä! Lepo!

Nimetön kirjoitti...

Tervehdys

Ja kiitos jälleen kirjoituksesta. Muutama vuosi takaperin kävelin Helsingin keskustassa gallerian ohi, jossa oli meneillään myyntinäyttely juurikin näistä koneista tehdyistä piirroksista.

Taiteesta en niin ymmärrä, muuta huomioni kiinnitti akkunassa ollut lappu, jossa englannin kielellä selostettiin, että kuvien hakaristeillä ei ole mitään tekemistä natsien hakaristin kanssa, von Rosen jne. Uteliaisuuttani käväisin kysymässä miksi moinen ja miksi vain ulkomaan kielellä ja selvisi, että turistis(miehet) ostelevat tällaisia mielellään, sillä kotimaassa pääsee sitten luennoimaan ihmettelijöille ja sehän on kaikkien setämiesten mielipuuhaa.

Yhtä kaikki - ei ole natsien hakaristi ei, mutta on kyllä sen serkkupoika vähintäänkin. von Rosenin sisko oli nyt kuitenkin Göringin ensimmäinen vaimo ja kreivi itse alkoi natsiksi heti kuin natsit keksittiin.

Mutta serkku on eri asia kuin isä, näinhän se on.

Qroquius Kad kirjoitti...

Olen antanut kertoa itselleni, ettei hakaristin käyttö symbolina ollut Adolfin itsensä keksintö:

Berliinissä oli Saksan antautumisen ja Wilhelm II:n maastapaon jälkeen riehunut monenlaista mellastusta.
Eräät rintamamiehet olivat kyrsiintyneet siihen, että heitä pidettiin vuosikaudet keisarivallan käsivartena, ja sitten kävikin näin! Joten perkelevie, nyt tehdäänkin niin kuin bolsevikit Pietarissa!

Vähintään yhtä monet olivat päinvastaista mieltä. Koska he osasivat aavistaa, ettei Saksan asevoimia sallita varsinaisen rauhanteon jälkeen ainakaan tuossa 1918-19 taitteen vahvuudessa, he alkoivat organisoitua vapaajoukoiksi (Freikorps).

Osa näistä vapaajoukoista otti käyttöönsä saksalaisen kansallisromantiikan (völkisch) liikkeiden symboleja, jotka oli omaksuttu niihin edellisvuosisadalla indoeurooppalaisten kulttuurien vanhimpina tunnettuina.

Eräs niistä oli hakaristi, jonka eräs nimekkäin Freikorps-kantaja oli Rautadivisioona (Eiserne Division). Se oli osallistunut Berliinissä epäonnistuneeseen oikeistovallankaappaukseen, jonka jälkeen suurin osa sen miehistä oli paennut Baijeriin.

Siellä valtaa piti äärikansallismielisille myötämielinen osavaltion päämies Gustav von Kahr yhdessä Baijeriin sijoitetujen asevoimien komentajan, kenraaliluutnantti Otto von Lossowin ja osavaltionpoliisin eversti Hans von Seisserin kanssa.

Münchenin kaduilla voitiin noihin aikoihin bongata lukuisten muidenkin pohjoisesta Saksasta paenneiden Freikorps-muodostelmien tunnuksia, joissa hakaristi oli edustettuna muinaisgermaanisten riimujen kera.

Hermann Göringin avioliitto ja Puolueeseen liittyminen tapahtuivat vasta näiden jälkeen, mutta sehän on vaan setämiesten selittelyä.
Kyllä hakaristi oli natsien keksintö heti kun se keksittiin, näinhän se on?

Trilisser kirjoitti...

Ykän juttu on ihan mainio, mutta sen jälkeen etenkin Paten Pankavaarasta ja Pyssymiehen kommenteissa on niin paljon huttua, että Orwellin lausahdus "tietämättömyys on voimaa" saa lisävahvistusta. Tuntuu kuin kaikki viimeisen vajaan 30 vuoden aikana kirjotettu tutkimus on jäänyt lukematta tai uskotaan edelleen Joppe Karhusen disinformaatioon. Kun lähteistöön vetäistään mukaan Tuuri Heporauta, on tietämättömyys voimaa.

1. Fokker D.XXI:stä ja ylipäätään Suomen Ilmavoimien sotaa edeltävän ajan hävittäjistä ja vaihtoehdoista kommentoivan tulisi ensin lukea Jukka Raunion julkaisut "GX-hanke" ja "Fokker D.XXI", molemmat Suomen ilmailuhistoriallisen lehden erikoisnumeroita. Kun em. lentokonesuunnittelun ammattilaisen analyysit sisäistää, täysjärkinen saa pysyvän rokotuksen Heinkel 112 ja Seversky P-35 -fantasioita vastaan.

2. Pyssymies runoilee huimia ylistyslauseita He 112 "kanonenvogelista". Kannattaa lukea Suomen ilmailuhistoriallinen lehti 1/2001. Ehkä suomut putoavat silmiltä. He 112 oli muuten käytössä Romaniassa, jossa kone todettiin paskaksi. Pyssymies myös väittää He 112:n tykeissä käytetyn 20 x 138B -patruunaa. Eipä vaan käytetty. He 112:n tykit olivat Oerlikon FF -mallia ja niissä patruunana oli 20 x 72 RB ja niitten tulivoima panssareita vastaan oli mitätön. 20 x 138 B -patruunaa ei käytetty yhdessäkään sakujen lentokonetykissä. Vain pst-kivääreissä ja 20 mm it-tykeissä.

3. Pyssymies väittää kylmäkäynnistysmenetelmien olleen suomalaisia talvisdoan ajan keksintöjä. Eivät olleet. Ko. menetelmiä on kuvattu jo 1930-luvulla mm. Shell Aviation News -lehdessä (öljy-yhtiö Shellin ilmailun ammattilehti) ja alkuperäinen keksijä lienee joko Kanadan tai Alaskan puskalentäjät.

4. Pyssymies väittää Marauderiin asennetun tykkejä ja niitä käytetyn rynnäköintiin. Kumpikaan ei pidä paikkaansa. Marauder oli puhdasverinen keskiraskas keskikorkeuksien pommittaja, jossa eteenpäin ampuma aseitus oli 12,7 mm konekiväärejä. Rynnäköintiin kone oli soveltumaton. Myös manittu Mosquito oli ihan eri sarjaa.

5. Pyssymiehen mielestä Blenheimit olivat paskoja eikä niitä olisi pitänyt hankkia. Asia vaan on niin, että meillä yksi pommitusilmavoimien suurimpia puolestapuhujista olu muuan mies, jonka etunimet olivat Carl Gustaf Emil ja sukunimi taisi olla Mannerheim. Ja mikä vieläkin mielenkiintoisempaa, jos Mannerheim olisi saanut valita, niin Blenheimin sijalla olisimme todennäköisesti ostaneet Junkers Ju 86 -koneita. Että silleen. Asiaa muuten sivutaan jo v. 1980 julkaistussa Kari Selenin kirjassa C. G. E. Mannerheim ja hänen puolustusneuvostonsa.

6. Blackburn Riponkin oli ilmeisesti paska. Sattuu vaan olemaan niin, että suurin piirtein vastaavan suorituskyvyn omaavilla koneilla eli Fairey Swordfisheillä tehtiin mm. Taranton hyökkäys ja muutenkin koneen sotasaavutukset olivat erinomaiset.

7. Jarl Lundqvistista leivotaan täälläkin jonkinlaista Ilmavoimien pahaa henkeä. Ja todennäköisstä on, että edelleen monet hyväuskoiset uskovat Joppe Karhusen myrkynkylvön ja disinformaation (vinkki: Joppe Karhusen takapiru oli Eka Magnusson, joka Karhusen välityksellä kertoili aivan toista tarinaa kuin mitä hän itse sotaa ennen ja sota-aikana lausui mm. koelentoraporteissaan). Kannattaisi lukea ainoa tieteelliset kriteerit täyttävä Ilmavoimabiografia eli Markku Iskaniuksen Lunkka-teos.

Olen varma, että jotkut nyt pahoittivat mielensä ja valittavat tkestini jyrkkää sävyä. Sävy on jyrkkä siitä yksinkertaisesta syystä, että KAIKKI em. listaamani virheet ja harhat olisi ollut helppo välttää, jos niitten kirjoittavat olisivat viitsineet lukea alan peruskirjallisuutta Wikipedian ja tuuriheporautojen sijasta. Ja esimerkiksi tuo Heinkelin tykkien oikea patruuna olisi selvinnyt n. 2 minuutissa nettihaulla. Lukemalla Suomen ilmailuhistoriallista lehteä AJATUKSELLA ja siihen päälle Jukka Raunion Lentäjän näkökulma -sarjaa välttää 99,999 % harhoista ja Karhusen disinformaatiosta.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Qroquius Kadille, Anolle ja Trilisserille & kiitos kommenteistanne.

Qroquius Kad:

Viesti1: Joo, kyllä huolto on välttämätön. En sinänsä osaa sanoa, että kuinka suomalainen huolto sotien aikana toimi. Epäilemättä parhaansa yrittivät.

Viesti2: Kiitos lisäyksestä. Tuossa oli minulle uutta.

Ano: Kiitos lisäyksestä mutta ei tuo kyllä ilmavoimien tunnusta yhtään sen natsimmaksi tee.

Trilisser: Kommenttisi lisätty. Normaalisti voisin todeta niin kuin Qroquius Kadille että ”kiitos lisäyksestä, tuossa oli minulle uutta”. Mutta totean vaan että hei Trilisser, sellainen pikkuisen kohteliaampi lähestymistapa olisi paikallaan. Sulla on kommentissasi paljon tietoa mutta keskisormea nostava tyylisi on sellainen että lisäämäsi tiedot jäävät sen ajatuksen alle että onpa jätkä pahasti täynnä itseään. Kyllä sinä toisenlaiseenkin tyyliin pystyt. Täällä kun on pyritty olemaan kohteliaita toisilleen.

Fi-889 kirjoitti...

Todettakoon, että Heinkel 219:n epäonnistuminen ei johtunut Luftwaffen sisäisistä riidoista. Se johtui siitä, että He 219:n teoria ei vastannut sen käytäntöä.

Heinkel 219:ssä oli kamalan suuri siipikuormitus. Tästä voi vakuuttua katsomalla sen siipiä - ne ovat suhteettoman pienet verrattuna sen runkoon. Kone oli vakaa, mutta kampura, ja sen nousu- ja laskeutumisominaisuudet olivat petolliset. Werner Streib mälläsi Uhunsa kolmeen palaan laskeutuessaan sen kuuluisan ensilennon jälkeen. Toinen Uhu-ässä, Manfred Meurer, kaatui kun hänen juuri alasampumansa Halifax rysähti ilmassa hänen oman koneensa päälle - hän ei päässyt kurvaamaan turvaan. Saalistaja ja saalis syöksyivät toisiinsa takertuneina maahan räjähtäen.

Göring vastusti Ju 88:n käyttöä yöhävittäjänä. Hänen mielestään se oli pommikone. Lentäjät olivat toista mieltä.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Fi-889 ja kiitos mielenkiintoisesta lisäyksestä. Yöhävittäjistä tulee mieleen että britithän käyttivät sitten myös Bristol Blenheimiä yöhävittäjänä mutta en osaa sanoa että kuinka suurella menestyksellä.

Fi-889 kirjoitti...

Heinkel He 112 lupasi enemmän kuin antoi. Vaikka se oli paperilla nopeampi ja nopeammin nouseva kuin FR, se oli kampura, sillä oli alempi lakikorkeus ja sillä oli suurempi siipikuormitus kuin FR:llä. Sen elliptinen siipi olisi ollut erittäin vaikea korjata vaurioituneena. Lisäksi sen voimanlähde oli erittäin epäluotettava.

He 112:n suorituskyky Espanjan sisällissodassa ei ollut mairitteleva. Se siirrettiin rynnäkkötehtäviin, joihin se soveltui ilmataistelua huomattavasti paremmin.

Tuolloin tarjouksia saatiin seitsemästä konetyypistä: Gloster Gladiator, North American NA-50A, Vought V-143, Dewoitine 510, Morane-Saulnier 405, PZL P.24 ja Fokker D.XXI. Jälkikäteen arvioituna FR oli tuolloin saatavilla olleista vaihtoehdoista paras. He 112 olisi ollut kallis, ja kärsinyt tappioita ketterämpiä neuvostohävittäjiä vastaan. Ruotsi hankki Seversky P-35 -hävittäjiä, ja yksi sellainen on museossa Linköpingissä. Ikävä kyllä USA omi suurimman osan tuosta tilauksesta omaan käyttöönsä. Tämän jälkeen Ruotsi onkin sitten suunnitellut ja rakentanut itse oman hävittäjäkalustonsa.

FA ei ollut saatavilla silloin, kun FR-kaluston hankinnasta päätettiin. Suomi päätti FA-kaluston hankinnasta 23. lokakuuta 1939. Saksa sabotoi tätä tilausta, ja ne saapuivat perille vasta Talvisodan loppuviikoilla.

Mitä BL-kalustoon tulee, niin surkea pommikone ilmassa on parempi kuin erinomainen maassa. Ilman Blenheimejä Ilmavoimilla ei olisi ollut sitäkään kykyä vastaiskuihin kuin mitä sillä nyt oli. BL oli vastustajan osaamistasoon nähden käyttökelpoinen kone koko sodan ajan, ja ennenkaikkea se oli luotettava.

Nimetön kirjoitti...

Hohhoijjaa:

Fokker 21 oli COIN-kone ja harjoitushävittäjä. Ei oikea ensilinjan hävittäjä. Tukeva se toki oli, kesti hyvin pakkolaskuissa. Helppo korjata. Halpa, kehitysmaahan sopiva kone.

Heinkel 112:ssa ei ollut tykkejä, siinä oli tykki, 20 mm C/30 . Kyse on espanjassa, condor-legioonan kanonenvogelista. "The KwK 30 also served as the basis for the 20 mm C/30, an aircraft variant that was mounted experimentally in some Heinkel He 112 fighters and proved to make an excellent ground-attack weapon during the Spanish Civil War. Direct ground-attack was not considered a priority for the Luftwaffe and the cannon was not used on other designs. " - tietää wikipedia. Romanian heinkelit olivat erilailla aseistettuja.

20mm C/30 oli kanuuna, Oerlikon FF oli haupitsi - näin tykkijullien näkökulmasta. Lentokoneita vastaan ei ennen IL2-konetta tarvittu ensisijaisesti läpäisyä vaan räjähdystä.

Tuosta heinkelista oli monenmoista versiota, BF109-voitti kisan luftwaffen hävittäjästä eikä heinkelia kehitetty kisan jälkeen mainittavasti. Oliko sitten Messerschmitt vai Heinkel parempi hävittäjä - mielestäni Focke-Wulf oli paras. Vuonna 1942.

Espanjan sisällissodan heinkeleiden käyttö T26-vaunuja vastaan tuli vastaan suomalaisen espanjankävijän, Carl von Haartmanin jossain kirjassa. Koneesta on mainintoja muuallakin,kirjoissa ja aikanaan siitä oli jollain virtuaalilentäjien sivustolla pitkät protinat - millä, en muista.

Se, että -41 romanialaisten mielestä heinkel oli huono ei todista, että -39 fokker olisi ollut heinkelia parempi. -44 kumpikin oli hävittäjäkoneeksi surkea mutta tuo 20mm C/30:lla aseistettu heinkel olisi kelvannut tulitukikoneeksi. Fokker kelpasi tiedustelukoneeksi.

Kyllä hurrit oli sitten tyhmiä, ostivat Seversky P-35 -koneita ja rakensivat sen pohjalta J2-koneitakin. olisivat ostaneet fokkereita vaan.

Noinkohan Shell Aviation News oli suomessa 30-luvulla kovin laajalle levinnyttä luettavaa? Mainittuja konsteja toki oli käytössä siviilissä pitkin subarktista aluetta. Ne lie keksitty monta kertaa ja monessa paikassa. Kuorma-autoilijat taisivat suomessa tuntea ne hyvin. Kirjassa Panssarisotaa on muuten tuo nuotion hiillos tankin käynnistysapuna mainittu myös. Varsinainen juju talvisodan mekaanikkojen kannalta oli, että konstit hyväksyttiin käyttöön ihan oikeasti, oikeissa ilmavoimissa ja niitä kannustettiin käyttämään.

Joo, Marauder oli muistivirhe, Havoc (boston) ja Invader oli mielessä. Invaderiin erikoisesti oli asennettuna 8 - 14 eteenpäin ampuvaa .50 konekivääriä ja ainakin yhteen 75mm tykki. Ideanani oli kertoa, että tuo Douhetismin kukkanen, keskiraskas keskikorkeuksien pommikone oli toimimaton idea. Liian vähän pommeja, liian epätarkasti, liian altis ilmatorjunnalle ja hävittäjille. Mieti ite: lennä suoraan pitkä aika, korkeudessa johon yltää joko keskiraskas it ja kevyt it tai keskiraskas ja raskas. Hävittäjät lisäksi hännässä paukuttamassa.

Marauder oli myöhempien aikojen keksintö ja lensi ilmaherruuden turvin sotalentonsa.

Ju88 oli jykevämpi kuin peltiheikki ja pommikuorma isompi, vaakapommittajana olisi ollut nopeampi ja kantanut vielä isompaa kuormaa, keskiraskaana keskikorkeuksien pommarina siis. Mutta olisiko tullut ikoniseksi koneeksi?

Blenheimin huomasivat britit huonoksi ideaksi, korvasivat beaufortilla ja beaufighterilla ja Mosquitolla. Beaufighteriäkin käytettiin rynnäköintiin vaikka se olikin raskas hävittäjä. kantoi torpedonkin.

Se, että ratsuväen kenraali kannatti douhetismiä ei ole blenheimin hyvyyden todiste. Ju 87 kantoi saman määrän tulivoimaa ja oli tarkempi. Junkers Ju 86 pääsi muuten pirun korkealle ja olisi ollut tiedusteluun mainio kone. Ruotsilla oli niitä ja ne taisivat olla niitä aavesurinoita ennen jatkosodan alkua. Kuvasivat kuolaa ja vienaa saksalaisten laskuun.

Blackburn Ripon ei kantanut Ilmavoimien koneena torpedoita ja brittien mielestä ei kuulunut enää -39 sotakäyttöön. Mitä muuten olisi tehty talvisodassa torpedokoneilla? Blackburn Riponilla tiedusteltiin mm. paldiskia, kaksi kaatunutta, ei tietoja. Kannattiko?

Pyssymies

Nimetön kirjoitti...

Muuten: Heinkelin tykin oikea patruuna olisi selvinnyt n. 3 minuutissa nettihaulla - jos olisi tiennyt olla tyytymättä ekaan osumaan.

Nytkö, yli 80 vuotta myöhemmin tiedetään Lundqvistista ja ilmavoimien koneista ja konehankinnoista enemmän kuin 30-luvulla, sodan aikana ja jälkeen?

Pyssymies

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Fi-889:lle ja Pyssymiehelle & kiitos kommenteistanne ja lisäyksistänne. En lähde sen enempää kommentoimaan kun en teitä enempää kumminkaan tiedä. Sen voin kyllä todeta että epäilemättä moottorien esilämmitys pakkasessa on keksitty monessa paikassa toisistaan riippumatta.

Fi-889 kirjoitti...

Oli ihan pakko kaivaa Jukka Raunion "Lentäjän näkökulma II" esiin ja sieltä nuo konehankinnat.

FR-hankinnasta päätettiin 18.11. 1936. Päätökseen vaikutti eritoten se, että koneessa oli tähtimoottori (= luotettava ja helposti huollettava) ja se oli sama (Bristol Mercury) kuin samana vuonna (1936) tilatussa BL:ssä (= vähemmän tyyppikirjavuutta) ja se oli päivitettävissä P&W Twin Waspiksi. Ruotsi tiedusteli myös Fokkerin hankintaa 1937.

He 112 ei ollut tarjolla silloin, kun FR-hankinnoista päätettiin. Silloisista vaihtoehdoista (ks. ylempää) FR oli ehdottomasti paras - joskin Suomelle tyrkättiin sitten 30 kpl Gladiatoreita vuonna 1940.

Vaihtoehtoina vuonna 1939, jolloin He 112 oli ajankohtainen, olivat Fiat G.50 sekä Seversky P-35. Näistä kolmesta FA oli ehdottomasti paras. Syystä että Severskyjen toimitus pyki ja He 112:a ei koskaan saatu kunnolla toimimaan.

Vuonna 1936, jolloin FR.hankinnoista päätettiin, se oli mitä suurimmassa määrin ensilinjan taistelukone. Mutta on parempi hankkia toimiva vaikka sitten hiukan heikompi kone kuin toimimaton erinomainen. He 112 olisi ollut äärimmäisen vaikea korjata ja sen rivimoottori olisi ollut ilmataistelussa haavoittuva.

Samoin vuonna 1936, kun BL-hankinnasta päätettiin, silloin ei ollut Maraudereita eikä Invadereita. Pratt & Whitney Double Wasp tuli käyttöön vasta 1939. Silloin oli tultava toimeen Bristol ja Tampella Mercury -moottoreilla. Oli ostettava parasta, mitä vuoden 1936 valikoimasta sai, ja BL oli ehdottomasti parempi kuin Ju 86 tai mikään silloinen vaporware, promiseware tai futureware. Göring itse neuvoi hankkimaan Britanniasta.

BL päivitettiin Beaufortiksi ja Beaufighteriksi siinä vaiheessa, kun Bristol Hercules -moottori tuli palveluskäyttöön. Jos katsot Beaufortin muotoja, se on käytännössä sama kone kuin pitkänokka-BL. Herculeksessa kun on jonkin verran enemmän heppoja kuin Mercuryssä.

RI oli 1939 jo elinkaarensa loppuvaiheessa, ja niitä käytettiin, koska niitä oli saatavilla. Silloin, kun RI hankittiin 1928, ei tiedetty, että seuraavan sodan nimi tulisi olemaan Talvisota, eikä tiedetty, että se syttyisi 1939. Jälkiviisaus on aina parasta viisautta.

Trilisser kirjoitti...

Ykä, on kovin vaikea olla kohtelias väittäjälle, jonka väitteiden päälähde on Wikipedia.

1. Kun He 112:sta kaupiteltiin Suomeen, tehdas lähetti mm. brosyyrin, jossa oli läpileikkauspiirros koneesta. Ko. piirroksesta käy helposti ilmi, että koneessa oli siipiin asennettuna 2 x 20 mm MG-FF. Suomen koneissa olisi ollut sama aseistus.

2. On täysin epärelevantti asia, oliko vaakapommitusdoktriini näin jälkikäteen arvioituna epäonnistunut, etenkin kun vaakapommitusdoktriinin alkuperäinen kohde ei ollut taktinen vaan strateginen. Beaufortin ja Beaufighterin mukaan vetäminen on jo Sanna Marinin veroista maalitolppien siirtelyä.

3. Fokker D. XXI:n irvailu on Pyssymiehellä jo sairaalloista. Olen jo maininnut sopivat itsehoitolääkkeet eli Lentäjän näkökulma 2 ja Suomen ilmailuhistoriallisen lehden erikoisnumerot GX-hanke ja Fokker D. XXI.

4. Ne Shell Aviation News -lehden numerot, jotka sain käsiini Varastokirjastosta, olivat kaikki ihan Suomeen tilattuja numeroita. Ja kun Pyssymiehen alkuperäinen absoluuttinen väite oli, että ko. menetelmät olivat suomalaisten talvisodassa keksimiä, niin on aivan epärelevanttia, oliko lehden lukijakunnan laajuus mikä. Asia x voidaan keksiä vain kerran.

5. Fi-889: Blenheimin ja Beaufortin yhtäläisyydet ovat hyvin mitättömät jo pelkästään siksi, että Beaufortin spesifikaation lujuusvaatimukset olivat huomattavasti korkeammat.

Edelleen, seuraavat lähteet pitäisi määrätä pakko luettaviksi jokaiselle, joka kommentoi näitä ssiouta:

-Lundqvist/Iskanius
-Lentäjän näkökulma I, II ja IV/Jukka Raunio
-VL Myrsky/Raunio
-GX-hanke/Raunio
-Fokker D. XXI/Raunio
-Suomen ilmailuhistoriallinen lehti 1994-2019.

Omalta osaltani tämä on tästä aiheesta viimeinen kirjoitukseni täällä. Minulla ei valitettavasti aika riitä korjaamaan joittenkin jäärien väärien lukuvalintojen aiheuttamia aukkoja. Jonkinlaista vastuuta pitäisi voida edellyttää muunkin kuin Wikipedian ja madeiraetikettien lukemiseen.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Fi-889:lle ja Trilisselille & kiitos kommenteistanne.

Fi-889: Kiitos lisäyksistä.

Trilisser: Tulee vaan mieleen että sinulla on tiettyjä lähteitä ja pidät niitä absoluuttisena totuutena. Minä itse en tiedä, että ovatko ne sitä. Joka tapauksessa olet toki tervetullut kommentoimaan jatkossakin. Mutta mitäs jos yrittäisit varsin kusipäisen lähestymistavan sijasta esim tapaa ”minulla on asiasta toisenlaista tietoa, se on tämä ja se pohjautuu tähän”. Nyt saa lähinnä mielikuvan että yrität ylentää itseäsi alentamalla muita. Ja eihän se ole tarkoituksesi. Vai onko?