Tuesday, January 29, 2013

SISÄINEN UHKAKUVA OSA II

”Vapaavyöhyke”

Tapahtumapaikka: Huitsinnevada

Tapahtuma-aika: Joskus 2020-luvulla


Euroopan Liittovaltion Suomen ylihallintoyksikön Pinnanmaan välihallintoyksikön Huitsinnevadan alihallintoyksikön poliisiaseman kokoushuoneessa oli epätietoinen ja hieman pelokaskin tunnelma. Koko Huitsinnevadan poliisin henkilökunta oli kutsuttu tiedotus- ja käskynjakotilaisuuteen. Puhetta näytti johtavan kaksi henkilöä, joista saattoi aistia, että molemmat olisivat halunneet toisen olevan jossain ihan muualla kuin näissä tiloissa. Toinen oli Huitsinnevadan poliisin kokenut komisario Arto Rysänperä ja toinen ylihallintoasiainministeriön vuosi sitten paikalle nimittämä ja neuvonantajana toimiva eutrukki Liisa Viheltäinen. Näitten kahden välillä olevan kireän tunnelman aisti yrittämättäkin, mutta keskustelu oli silti edennyt suhteellisen asiallisesti.

- Niin siis paljonko näitä vapaavyöhykkeitä on ilmestynyt? Ja kuinka nopeasti? Ja mitä helvettiä nämä vapaavyöhykeet oikein tarkoittavat? Eihän niistä vielä eilen tiedetty mitään.

- Koko maassa kaiken kaikkiaan 278 kappaletta julkisuuteen annetun tiedonannon mukaan. Ja mitä on välihallintoyksiköstä kuultu, niin lisää tulee koko ajan. Ja olishan tää pitänyt täälläkin hoksata, kun kattoo, mistä päin asuntoja on viimeisen vuoden aikana ostettu ja mistä taas myyty.

- Ja mitä nää vapaavyöhykkeet itse asiassa ovat?

- No tossahan toi printti on. Katto itte. Osaathan sinä lukea.

- Näissä vapaavyöhykkeissä asuvat ihmiset siis eivät irtaudu Suomesta… jatkavat edelleen työntekoa ja veronmaksua Suomeen… häh, päättävät jatkossa itse, keitä vapaavyöhykkeille saa muuttaa… vastaavat itse vapaavyöhykkeitten turvallisuudesta… ja mitä helvettiä… eivät tunnusta Euroopan Liittovaltion turvallisuusviranomaisten toimivaltaa vapaavyöhykkeitten alueella! Täähän… täähän on kapinaa! Teidän poliisiviranomaistenhan täytyy toimia välittömästi ja pidättää nämä ihmiset!

- Kuules Viheltäinen.

- No mitä?

- Sinä olet kyllä kauhean lahjakas sanomaan nimenomaan että mitä, mutta minun kun pitää paikallisena poliisitoimenjohtajana myös miettiä että miten. Montakos vapaavyöhykettä tänne Huitsinnevadan alueelle on tuon ilmoituksen mukaan perustettu?

- No neljä. Lusu, Örnätjärvi, Ylämummo ja Havukka.

- Niin. Ja montakos poliisiviranomaista täällä minun lisäkseni on?

- No kahdeksan.

- Niin. Jokaisessa vapaavyöhykkeissä asuu satoja ihmisiä. Ja ne ovat hyvinkin raskaasti aseistettuja. Ja minulla on laittaa täsmälleen kahdeksan konstaapelia niitä vapaavyöhykkeitten aseistettuja miehiä vastaan. Joita miehiä on hiukkasen enemmän kuin niitä konstaapeleja.

- Mutta kaikki aseethan on takavarikoitu siviileiltä jo aikaa sitten. Siitähän säädettiin laki! Eihän niillä edes voi olla aseita!

- Näkeekö eutrukki tuon vitriinin tässä neuvotteluhuoneen seinällä?

- No en kai minä sokea ole?

- Niin kuin näette, siinä vitriinissä on toistasataa vuotta vanha Husqvarnan haulikko. Lisäksi siinä on yksi starttipistooli, jousipyssy ja kolme imukuppinuolta, neljä mattoa papatteja sekä Helvattulan mumman tuomat ukkovainaansa ilmakiväärin raudat. Tukin se jätti kissilleen kynsimispuuksi. Ja kelpo kissihän se olikin. Rauha niin mumman kuin kissinkin muistolle.

-Entäs sitten.

- Eutrukki Viheltäinen. Tuossa vitriinissä ovat ne kaikki aseet, jotka päätyivät poliisille silloin, kun laki säädettiin. Kaikki muut ilmoitettiin varastetuksi, eikä ensimmäistäkään ole löytynyt.

- Näinköhän olette etsinytkään. Mutta onhan meillä niistä miehistä väestörekisterin kautta sentään täydet tiedostot. Säännösten mukaanhan heidät voidaan vaikka irtisanoa töistään.

- Ja kukas täällä Huitsinnevadassa ne työt sitten tekisi? Kun kaikki on joko putkassa tai irtisanottuina? Täällä tulee yhtä aikaa melko kylmä ja nälkä. Kun ne vapaavyöhykkeillä asuvat ihmiset käyvät pääosin ns. oikeissa töissä. Ja meinasikkos sinä noita Lusun ja Örnätjärven louhoksia pyörittää tolla tuontityövoimalla? Ja yleensäkään eutrukki nyt ei taida käsittää kokonaiskuvaa. Huitsinnevada on vain pieni osa Suomea, ja tilanne koko Suomessa on samanlainen. Nyt puhutaan sadoista tuhansista ihmisistä. Yksittäisen mellakan poliisi hoitaa kyllä, mutta nyt luvut ovat yksinkertaisesti liian suuret. Löytyi semmonen hevonen, jota ei kengitetä. Ellei ruveta Stalinin Neuvostoliitoksi.

- Tarkoitatko sinä, että nämä ihmiset tavallaan pitävät kokonaista valtiota panttivankinaan?

- Nimenomaan sitä minä tarkoitan. Ja se onnistui laukaustakaan ampumatta.

- Mutta pakkohan meidän on tehdä jotain. Voimmehan me pyytää virka-apua puolustusvoimilta.

- Voimmehan me toki pyytää, mutta jos katsot tuota toista tiedotetta niin siinä lukee kyllä varsin selvästi, että puolustusvoimien joukot pysyvät kasarmeissaan, eivätkä avaa tulta suomalaisia vastaan. Yhtä lailla kai sekin kapinaa on, mutta ylihallintoministeriö yrittää miettiä kapinoivia siviilejä ensin ja vasta sen jälkeen kapinoivia sotilaita. Ja muista mitä sanoin Stalinista. Ei sotavaltiolla ole sen enempää halua kuin rivipoliisillakaan ryhtyä omia kansalaisiaan lahtaamaan. Kun sieltä vapaavyöhykkeiltä on ilmoitettu, että jos joku väkisin yrittää, niin silloin ammutaan kovilla. Ja jos taas ilman pyssyjä tullaan, niin tervetuloa kylään.

- NIIN MUTTA MIKSI? Miksi tällaisia vyöhykkeitä on perustettu? Tämähän on täysin Euroopan Liittovaltiosopimuksen vastaista. Täälläkin, jopa täällä Huitsinnevadassa on toimittu täysin komissaaripäätösten mukaisesti. Eihän tällaiseen ole minkäänlaista tarvetta. Tämähän on hulluutta!

- Jaa, eutrukki Viheltäinen. Anskuma mietin… voisko syynä olla tuo täysin komissaaripäätösten mukainen Liittovaltion humanistinen vastuunjakodirektiivi, jota myös ongelmajätteen uudelleensijoitusdirektiiviksi täällä päin kutsutaan. Kun sehän tehtiin suhteessa pinta-alaan, paljonko on väkeä ja paljonko sen mukaan mahtuu. Meilläkin Huitsinnevadassa on nyt neljäsosa väestöstä tämän direktiivin mukanaan tuomia tulijoita, ja ei kai eutrukki Viheltäinen ihan oikeasti väitä, että täällä on enää hyvä olla? Meinaan, onhan näitä niin sanottuja vapaavyöhykkeitä perustettu tänne näitten uusien tulijoitten toimesta jo ennenkin. Tossa pöydällä olis nippu selvittämättömiä perunaneniin kohdistuneita rikoksia. Jotka jäävätkin selvittämättä, kun meillä ei nähkääs ole tietyille alueille Huitsinnevadaa enää menemistä. Ei ne laske meitä sinne. Ja voima ei riitä mennä väkisin. Minä en oikeastaan ymmärrä, miksi näistä perunanenien perustamista vapaavyöhykkeistä itse asiassa mesotaan ollenkaan. Tämähän on selvästi ulkopuolelta opittua innovaatiota suomalaisessa hyötykäytössä ja jo lähtökohtaisesti selvä merkki siitä, että suomalaiset voivat todellakin oppia maahanmuuttajilta uutta.

- Aivan kuin te ihailisitte näitä kapinoitsijoita.

- Se, mitä minä ihailen tai jätän ihailematta ei liity virantoimitukseeni mitenkään. Minä mietin sitä mitä voin tehdä, ja millä väellä. Jospa neuvoa-antava eutrukki antaa minun jakaa nyt konstaapeleille asiaan liittyvät toimintamääräykset?

- No, tehän tässä ammattilainen olette, ja käskyvallassa, mutta harkitsen, teenkö asiasta reklamaation myöhemmin.

- Kaikin mokomin. No niin, pojat. Teitä on kahdeksan. Jokainen pari ottaa käsitelläkseen yhden vapaavyöhykkeen. Ajatte sinne, todennäköisesti siellä on tiesulku, otatte jo hyvissä ajoin ennen sitä pyssyt pois ja jätätte ne autoon. Turha ihmisiä on ärsyttää. Sen jälkeen menette yksinkertaisesti kysymään ihmisiltä, että mitä ne meinaavat tehdä, ja sen jälkeen tulette kertomaan kuulemanne takaisin asemalle. Väätiö, otako sinä ton tuoreen nuoremman konstaapelin ja lähdet Örnätjärvelle? Siellä vois samalla kysellä muutaman hiljattain kadonneen vastuunjakodirektiivin mukanaan tuoman hepun perään…

*
*
*

Puoli tuntia myöhemmin vanhempi konstaapeli Jalmari Väätiö ja hänen parinaan toimiva nuorempi konstaapeli Teppo Sikuna lähestyivät Örnätjärveä. Ennen Örnätjärven kylää tie ylitti Örnätjoen sillan, ja siellähän tiesulku heitä odottikin. Konstaapelit näkivät, että sillalla oli kymmenkunta miestä, kaikilla kiväärit selässä. Kun miehet näkivät, että lähestyvä auto oli poliisiauto, he ottivat kiväärit selästään ja laskivat ne maahan. Väätiö pysäytti auton kolmisenkymmentä metriä ennen siltaa. Konstaapelit nousivat autosta, irroittivat asevyönsä ja jättivät ne auton penkille. Tämän jälkeen he kävelivät sillalle. Heitä tervehdittiin lämpimästi. Joukon johtajana toimi Väätiölle tuttu mies, jo eläkkeelle siirtynyt vanhempi konstaapeli Köyriäinen.

- No Köyriäinen terve, mitäs mies?

- Mitäs, tässä eläkeläisen rauhallisia päiviä vietän. Tosin olosuhteitten johdosta silloin tällöin vintovka selässä, mutta ei kai se sinua häiritse. Tää Örnätjärvi on kyllä niin rauhallinen paikka ja ihmiset tosi mukavia.

- Niin. Varmaan arvaat, miksi olen tullut tänne. Eihän teidän tarvitse meille selittää, mitä te olette tehneet ja miksi se on tapahtunut ympäri Suomea yhtä aikaa niin monessa paikassa. Voi sanoa, että te olette riisuneet poliisin aseista varsin onnistuneesti. Kyselisin vaan piruuttani että onkohan teidän kylässä käynyt viime aikoina kutsumattomia vieraita, ja olettekohan te mahtaneet tehdä niille mitään, no, mahdollisesti laitonta?

- Jaa ettet meinaa kutsumattomilla vierailla mahdollisesti kahdeksaa kahdella eri Toyotan farmariautolla liikkuvaa vähän tummapintaisempaa khat-pöllyssä liikunutta tyyppiä, joista kolmella oli rastakikkarat?

- Saattaa olla, että tarkoitan juuri niitä.

- Joilla oli mahdollisesti mukanaan kaksi haulikkoa, kaksi revolveria ja neljä pistoolia?

- Jaa semmoset varusteet saattoi olla ehkä.

- Ja joilla oli mahdollisesti tarkoitus lähteä vähän näyttämään spermanaamojen syrjäkylille, mistä kana pissii?

- No tämmösiä viestejä me vähän on kuultu tuolta uudelta väestönosaltamme.

Köyriäinen katsoi Väätiötä hiljakseen hymyillen jonkin aikaa, ja totesi sitten.

- Nääh, ei oo näkyny täälläpäin semmosia heppuja.

Väätiö katseli hieman ympärilleen, voi sanoa, että hän luki maisemaa.

- Niin teillä on varmaankin enemmänkin arsenaalia ja miehiä, kuin mitä tässä sillalla näkyy?

- Mitäs se iso inkkari sanoi Yksi Lensi Yli Käenpesän-elokuvassa Jack Nicholsonille, kun Nicholson kysyi, että osaaks sää puhua?

- ”You bet”. Joo. Mitäs muuten sun työparillesi Lärvänderille kuuluu nykyisin? Eläkkeellähän sekin jo on.

- No sehän asustaa Ylämummon vapaavyöhykkeellä. Ja mikäli oikein arvaan, rupattelee kollegasi kanssa juuri tällä hetkellä samanlaisella tiesululla kuin tässä. Vaan oletkos Väätiö ajatellut mahdollisuutta, että muuttaisit tänne? Kyllä täällä vielä tilaa on, ja louhokselta löytyy kyllä turvallisuuspäällikön hommia. Täällä autetaan muutossa ja asettumisessa koko perhettäsi. Meillä on tämmönen kibbutsihenki täällä, sanoisinko.

- Pannaanpa harkintaan. Vaan täytyy nyt lähteä takaisin tuonne piiriin.

Väätiö ja Köyriäinen kättelivät toisiaan. Sen jälkeen Väätiö käveli Sikunan luo, joka oli odottanut hieman taempana.

- Mitäs me Väätiö nyt tehdään?

- No sitä, mitä me nyt ollaan jo pari kolme vuotta tehty. Tarkkaillaan tilannetta ja kirjoitellaan raportteja. Eli toisin sanoen ei tehdä mitään. Tällä kertaa tosin ei täällä olis mitään tekemistäkään. Piruako sitä rauhallisia ihmisiä häiritsemään. Lähdetään takaisin keskustaan.

*
*
*

Väätiö ja Sikuna tulivat kierrokseltaan neuvotteluhuoneeseen, jonne muut partiot olivatkin jo ehtineet. Komisario tuijotti neuvotteluhuoneen pöytää kyllästyneen näköisenä. Sen sijaan eutrukki Viheltäinen hymyili niin leveää hymyä, että Väätiölle tuli mielikuva, että jos hymy vielä vähän levenee, ämmän suupielet kohtaavat niskassa ja koko pää putoaa. Viheltäinen alkoi puhua:

- No niin, nyt kun te tyhjän nyhjääjät olette täällä paikalla, niin voin kertoa tietyistä muutoksista tässä poliisipiirissä. Samanlaisia muutoksia toteutetaan Suomen ylihallintoalueella parhaillaan laajemminkin. Ylihallintoaluepäällikön antaman käskykirjeen mukaan komento Huitsinnevadan poliisipiirissä siirtyy paikalliselle eutrukille eli siis minulle. Ja määräykseni mukaan teidän tehtävänne on vain ja ainoastaan liikenteenvalvonta, ellen toisin ilmoita. Tämä vapaavyöhykkeitä koskevan ongelman ratkaisu siirtyy toisille, osaavammille viranomaisille. No niin, tutkat kouraan ja töihin. Minut löytää toimistostani, jos on jotain asiaa. Mitä vähemmän asiaa on, sen parempi.

Kaikki konstaapelit tuijottivat pöydän vierellä istuvaa komisario Rysänperää. Rysänperä nosti katseensa pöydän pinnasta ja puhui väsyneellä äänellä:

- Niin, te kuulitte käskyn. Varmistin asian, paperi on aito, leimat lämpsitty ja tämä on nyt tilanne. Neuvonantaja muuttui käskijäksi ja yhteensä toistasataa vuotta poliisityön kokemusta korvattiin kuuden vuoden selitteläätiön maisteritutkinnoilla. Ja ilmoituksen mukaan meidän tehtävämme on nyt liikenteenvalvonta. Vapaavyöhykkeitten asiaan keskittyvä viranomainen on ilmoittanut, ettei se tarvitse paikallisen poliisin osaamista.

- No mitäs helvetin osaamista se sitten tarvitsee?

- Tulkkeja…

Tuesday, January 22, 2013

SISÄINEN UHKAKUVA

Suojelupoliisin komisario Urmas Mälvälä istui toimistotuolissaan, poltteli tupakkia ja tuijotti vastapäiseen seinään. Mälvälää vitutti. Mälvälällä oli käsissään sisäministeriön tekemä ”Väkivaltainen ekstremismi Suomessa”-tilannekatsaus. Tilannekatsaus oli virallinen versio, joka laskettiin julkisuuteen. Mälvälä oli johtanut ns. vaihtoehtoista tutkintaryhmää, joka oli myös antanut oman raporttinsa. Ryhmä oli koostunut kokeneista poliiseista, jollainen Mälvälä itsekin oli. Vaihtoehtoisen ryhmän raportti oli päätetty jättää julkaisematta, ja se oli määrätty hävitettäväksi. Kukaan tutkintaryhmään osallistunut ei saisi levittää sitä julkisuuteen irtisanomisen sekä vielä vakavampien seurausten uhalla.

Mälvälä katseli vielä vaihtoehtoista tilannekatsausta, ja luki sen vielä kertaalleen:


*

SISÄMINISTERIÖ: VAIHTOEHTOINEN SISÄISEN TURVALLISUUDEN TILANNEKATSAUS

1. Viralliset uhkakuvat

Virallisena uhkakuvana pidetään tällä hetkellä niin äärioikeistolaista kuin äärivasemmistolaista liikehdintää. Ääri-islamilaista liikehditää ei virallisesti pidetä uhkana, sillä sen uskotaan kohdistuvan lähinnä muihin eurooppalaisiin valtioihin. Käymme läpi tässä näitä virallisia uhkakuvia.

1.1. Äärioikeistolainen liikehdintä

Äärioikeistolainen liikehdintä on tällä hetkellä ja mitä varmimmin tulevaisuudessakin keskustelua internetissä, tarrojen liimaamista ja lehtisten jakamista. Jossain kojuilla mahdollisesti tapahtunutta tönimistä ei voi pitää kovin suurena terrorismiuhkana. Niin sanotut skinheadit ovat taas lähinnä väkivaltaa ihannoivia huligaaneja, joilla ei ole sen suurempaa kykyä poliittiseen järjestäytymiseen ja jotka etsivät tappelua tappelun takia. Skinheadeja ei myöskään pidä sekoittaa virallisessa raportissa mainittuun Suomen Vastarintaliikkeeseen, sillä vaikka se virallisen raportin mukaan luokitellaan militantiksi liikkeeksi, ei tällaisesta ole vielä minkäänlaista tosiasiallista näyttöä. Liikkeen toiminta on ollut kansankielellä sanottuna puhua mälkyttämistä.

1.2. Äärivasemmistolainen liikehdintä

Tällä hetkellä vielä vaarattomampi kuin äärioikeistolainen liikehdintä. Äärioikeistolaiseen liikehdintään kuuluu armeijan käyneitä ihmisiä jotka myös kykenevät tarvittaessa hyvin organisoituneeseen toimintaan, mutta tämä toiminta tapahtuu lähinnä normaalina poliittisena toimintana.

Äärivasemmistolaiset ”ekstremistit” taas lähinnä koostuvat elämysmatkailijoista ja leikkipartisaaneista, jotka harjoittavat aktivistielämysmatkailua turvallisissa olosuhteissa, joista ei seuraa mitään seuraamuksia, johtuen ymmärtävästä ja kovista toimenpiteistä pidättyvästä järjestysvallasta. Viime aikoina tämänkaltainen elämyspartisaanitoiminta on itse asiassa vähentynyt Suomessa, mutta esim. naapurivaltiossa Ruotsissa se on voimissaan ja voidaan todeta, että se toimii jopa virallisen Ruotsin suostumuksella, samaan aikaan kun puhtaasti poliittisin keinoin toimivia ryhmittymiä, kuten Ruotsidemokraatit ollaan yrittämässä eristää kaiken yhteiskunnallisen toiminnan ulkopuolelle.

Vaihtoehtoinen sisäisen turvallisuuden ryhmä esittää, että mikäli Ruotsin kaltaista äärivasemmistolaista toimintaa alkaa Suomessa esiintyä, siihen pitää suhtautua huliganismina, johon laissa kyllä löytyy keinot, ja keinoja täytyy käyttää ankarimman jälkeen. Yhden poliittisen ryhmittymän väkivaltaa ei voi hyväksyä millään verukkeella.

1.3. Islamilainen terrorismi

Oikea uhka, johon täytyy suhtautua äärimmäisen suurella vakavuudella. Kansainväliseen terrorismiin millä tahansa tavalla sotkeutuneet ulkomaitten kansalaiset kuin myös Suomen kansalaisuuden saaneet ihmiset tulee karkoittaa Suomesta, ja Suomen kansalaisuuden saaneilta henkilöiltä tulee perua Suomen kansalaisuus. Tämä siksi, että virallisen Suomen täytyy osoittaa kansalaisilleen, että se suhtautuu vakavasti suomalaisten turvallisuuteen.

2. Todelliset uhkakuvat

Todelliset uhkakuvat Suomen sisäiselle turvallisuudelle tulevat tavallisista Suomen kansalaisista, miehistä ja naisista. Uhkakuva on tosi, jos se päästetään tapahtumaan, mutta sen voi estää hyvin helposti. Uhkakuvat koostuvat seuraaavista osioista:

2.1. Suomalaisten kyky organisoituun väkivaltaan
2.2. Suomalaisten perusteet organisoituun väkivaltaan
2.3. Uhkakuva
2.4. Kuinka organisoitu väkivalta ennaltaehkäistään
2.5. Johtopäätös

2.1. Suomalaisten kyky organisoituun väkivaltaan

Kun ennakoidaan mahdollista sisäistä väkivaltaa, on tietenkin ensimmäisenä kartoitettava, että onko väkivaltaan mahdollisuutta ja onko olemassa ihmisiä, joilla on kyky tehdä organisoitua ja järjestelmällistä väkivaltaa. Tämä on huomattavasti tärkeämpää kuin tahto, sillä vaikka esimerkiksi roolileikkiä leikkivillä vasemmistolaisilla saattaisi olla huomattavakin tahto tehdä organisoitunutta väkivaltaa, niin heillä ei ole siihen kykyä.

Sen sijaan tavallisilla suomalaisilla on siihen kyky. Suomalaisista miehistä suurin osa on käynyt varusmiespalveluksen, jonka myötä he ovat oppineet organisoituneen sotilaallisen toiminnan. Samoin suomalaiset ovat työelämässään tottuneet tiettyyn järjestelmällisyyteen ja komentoketjuun. Suomalaisilla on edelleenkin kyky organisoituun ja järjestelmälliseen väkivaltaan.

2.2. Suomalaisten perusteet organisoituun väkivaltaan

Niin kuin tiedetään, suomalaiset ovat hyviä ja lauhkeita hallintoalamaisia. Suomalaiset mieltävät olevansa mukana yrityksessä nimeltä Oy Suomi Ab, joka toimii suomalaisten edunvalvontakoneistona. Suomalaiset myös tietävät, että mitään muuta suomalaisten puolesta toimivaa edunvalvontakoneistoa ei ole olemassa. Tähän mennessä suomalaiset ovat voineet luottaa tähän edunvalvontakoneistoon.

Nyttemmin tilanne on muuttunut. Niin taloudellisesti kuin yhteiskunnallisesti. Taloudellisella puolella suomalaiset ovat joutuneet EU:n myötä maksumiehiksi Etelä-Eurooppalaisille taloutensa tuhonneille valtioille. Yleinen näkemys Suomessa on, että meillä ei pienenä, raaka-ainevaroiltaan köyhänä ja pohjoisena valtiona ole tähän velvollisuutta, mutta virallinen Suomi vaatii tätä heiltä antamatta sen kummempaa perustelua.

Vielä suurempi yhteiskunnallista epävakaisuutta aikaansaava tekijä on nykyinen virallisen Suomen ylläpitävä maahanmuuttokoneisto ja sen myötä ylläpidettävä Suomen ja suomalaisten aliarvostaminen. Suomalainen media pyrkii mitätöimään niin Suomen kuin suomalaiset sekä heille tärkeät arvot, ja unohtaa, että nämä tavalliset suomalaiset elättävät sen median, joka pyrkii tekemään suomalaisista keinotekoista maailman hylkiökansaa, jota ei ole edes olemassakaan.

Turvapaikkapolitiikkamme on yhteiskuntarauhaa uhkaava tekijä. Jos Afrikasta, varsinkin Somaliasta, sekä Lähi-Idän maista tänne saapuu turvapaikanhakija, hänelle on taattu pysyvä oleskeluoikeus, vaikkei turvapaikkahakemusta nähtäisi aiheelliseksi. Tämä niin sanotun suojeluntarpeen pohjalta. Tämä kasvava maahanmuuttajaryhmittymä maksaa suomalaisille huomattavan määrän rahaa, jota taas suomalaisen julkishallinnon suomalaisten ihmisten hyvinvointia ylläpitävältä suorittavalta puolelta jatkuvasti vähennetään ja lisäksi tämän maahanmuuttajaryhmittymän edustajat syyllistyvät jatkuvasti huomattavaan määrään väkivalta- ja seksuaalirikoksia.

Oikeuslaitoksemme tuomitsee nämä rikoksentekijät mahdollisimman lieviin tuomioihin, ja suomalainen media pyrkii salaamaan näitten maahanmuuttajien tekemät rikokset kertomalla lähinnä niin, että rikoksen teki ”nuori mies”.

2.3. Uhkakuva

Suomalaiset ovat kykeneviä organisoituun ja hyvin tehokkaaseen väkivaltaan. Kun puhutaan tavallisista suomalaisista, ei ole odotettavissa mitään väkivaltaisia mielenosoituksia. Ne ovat ehkä Etelä-Eurooppalainen tai arabimaitten tapa. Ne ovat hieman niin kuin paineenpoistoventtiili höyrypannussa. Suomalaisilla ei tällaista venttiiliä ole. Suomalaisilla paine purkaantuu niin, että höyrypannu halkeaa.

Mitä todennäköisintä on, että tavalliset suomalaiset tilanteen kiristyessä muodostavat alueensa suojeluun keskittyviä paikallisia yhteenliittymiä. He eivät järjestä mielenosoituksia. Mikäli jossain pienessä kunnassa olevan vastaanottokeskuksen ns. turvapaikanhakija syyllistyy raiskaukseen tai pahoinpitelyyn, hän yksinkertaisesti katoaa. Häntä ei koskaan löydetä.

Samoin on pelättävissä, että tavalliset suomalaiset alkavat mieltää niin virkakoneiston kuin poliisin vihollisenaan. Suomalaiset ovat aina olleet hyviä hallintoalamaisia. Tämä johtuu siitä, että he mieltävät olevansa osa koneistoa, joka toimii heidän hyväksensä. Asia on pikku hiljaa muuttumassa ja muutos voi näkyä siten, että suomalaiset alkavat mieltää virkakoneiston vihollisenaan. Ja ajattelu voi siirtyä, tai se on jo olemassa niin poliisin kuin puolustusvoimien henkilökunnassa, sillä he eivät välttämättä miellä maan nykyistä linjaa sellaiseksi, jota he ovat alunperin työssään sitoutuneet puolustamaan.

Jos puhutaan suomalaisten tavasta olla hyviä hallintoalamaisia, niin maahan tulleitten ulkomaalaisten silmissä tämä voi näkyä lammasmaisuutena. He näkevät suomalaiset pelokkaina, alistuvina, periksi antavina ja luovuttavina ihmisinä. Ruotsissa tämä näkyy jo paljon selvemmin kuin Suomessa. Tämä on ulkomaalaisten silmissä ymmärrettävää, sillä he tulevat aivan toisenlaisista yhteiskunnista. Heillä ei ole tietoa Suomen historiasta ja siitä, minkälaiseen organisoituun ja äärimmäisen tehokkaaseen väkivaltaan suomalaiset pystyvät. Suomalaiset vaikuttavat heistä lammasmaisilta. Tämä johtuu siitä, että suomalaiset kunnioittavat lakia. Heillä ei ole käsitystä siitä mihin suomalaiset tarvittaessa pystyvät. Tavalliset suomalaiset eivät tarpeen tullen muodosta hetken mielijohteesta toimivia gangsterilaumoja, vaan organisoituneita suojeluskuntia.

2.4. Kuinka organisoitu väkivalta ehkäistään

Organisoitua väkivaltaa ei estetä poliisitoimin eikä hallinnollisilla päätöksillä. Organisoitu väkivalta estetään vain siten, että palautetaan kansalaisten luottamus hallintokoneistoon. Tähän tarvitaan poliittisia toimenpiteitä, jotka koostuvat kahdesta osiosta:

Ensimmäinen osio: Suomen poliittisen johdon tulee mieltää olevansa nimenomaan suomalaisten edunvalvontakoneiston edunvalvojia, ja ottaa huomattavasti tiukempi linja EU:n aikaansaamiin maksu- ja takuuvelvotteisiin.

Toinen osio: Suomen tulee ottaa huomattavasti tiukempi kanta maahanmuuttoasioihin, rangaista täällä olevia maahanmuuttajia heidän tekemistä rikoksista niin paljon kuin lain sallima rangaistusskaala mahdollistaa ja tämän jälkeen karkoittaa heidät pysyvästi. Lisäksi median tulisi hyvin vahvasti miettiä, onko aivan järkevää harrastaa suomalaisten ja suomalaisuuden äärimmäistä mitätöimistä ja ala-arvoistamista. Työryhmämme mukaan mielenterveyspotilastakaan ei kehoteta halveksimaan itseään, vaan etsimään itsestään positiivisia puolia.

2.5. Johtopäätös

Työryhmän mielestä suurin Suomen sisäisen turvallisuuden uhka on suomalainen poliittinen ja virkamieskoneisto sekä suomalainen media, jotka, ehkä tyhmyyttään ja tietämättömyyttään sekä omia epärealistisia unelmia ylläpitäen pyrkivät suistamaan Suomen sisällissotaan.

*

Komisario Urmas Mälvälä laittoi printatun muistion silppuriin. Niin kuin käskettiin. Sen jälkeen hän siirtyi tietokoneelleen, jossa hänellä oli vielä muistio tiedostona. Hän lähetti sen vanhalle tuttavalleen Antero Lärväselle. Eiköhän Antero sen jossain muodossa julkaisisi. Johan Urmaksella oli ikääkin 58 vuotta. Eiköhän Huitsinnevadassa joitain vartijanhommia löytyisi. Eläkettä odotellessa.

Saturday, January 19, 2013

LYHYT NOSTO JOULUKUULTA

Joulukuun lopulla kirjoitin kirjoituksen ”Ongelma ja ilo”. Kirjoitushan koski sitä, että iso joukko maahanmuuttajia, joille oli osoitettu asunnot ympäri Suomea, halusivat siirtyä Helsinkiin, koska halusivat päästä lähemmäksi sukulaisiaan. Ja totta ihmeessä Helsingin kaupunki tähän tarpeeseen vastasi, ja kun ei ollut sattumoisin kaupungin omia kämppiä vapaana, niin vuokrattiin sitten kalliita neliöitä yksityiselta huoneistohotellilta.

Niin minä kuin monet kommentoijat totesivat, että tää oli kyllä kantasuomalaisia kohtaan jonkun verran epiä. En sitten aikonut asiaan pahemmin palata, mutta kun eräs Ano lähetti mulle asiaan liittyen erään linkin sanomalehti Karjalaisesta (kiitos Anolle), niin laitanpa sen tähän. Linkki löytyy tästä, ja tarina menee näin:

Vuokra-asunnon saaminen tyssäsi työttömyyteen - "Sanottiin, ettei ole pätevää syytä muuttoon"

Vuokra-asunnon saaminen saattaa tyssätä työpaikan puutteeseen.

Näin ainakin Polvijärvellä.

Polvijärven kunnanhallitus linjasi vuonna 2001, että kunnan vuokra-asunnot on tarkoitettu ensisijaisesti polvijärveläisille sekä kuntaan tai sen työssäkäyntialueelle töihin tai opiskelemaan tuleville asunnonhakijoille.

Polvijärveltä lähtöisin oleva Marianne Schwartz, 22, haki viime syksynä vuokra-asuntoa synnyinkunnastaan. Schwartz oli ryhtymässä Polvijärvellä asuvan isoäitinsä omaishoitajaksi.

Asuntoa ei järjestynyt. Päätöstä perustellaan sillä, että Schwartzilla ei ole Polvijärvellä työ- tai opiskelupaikkaa.

-  Sanottiin, ettei minulla ole pätevää syytä muuttoon, Schwartz ihmettelee.

Schwartz teki päätöksestä oikaisuvaatimuksen, jonka kunnanhallitus hylkäsi joulukuussa.

-  Lähtökohtaisesti asunnot on haluttu suunnata polvijärveläisille ja seudulle työhön tuleville, perustelee kunnan rakennuspäällikkö Jarmo Hakkarainen.

Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus (ARA) antaa kunnille ohjeita asunnon tarpeen kiireellisyyden arvioinnista.

Joensuun seudun kunnissa ARAn ohjeita sovelletaan hieman toisistaan poiketen. Pääperiaate on, että etusijalla asuntojonossa ovat kotikuntalaiset.


Olen ihan varma siitä, ettei Ano lähettänyt linkkiä mistään propagandistisista syistä, enkä minäkään tätä niistä syistä julkaise. Kunhan totean, että eri kuntia, eri tapoja. Ei täällä mitään nähtävää ole. Hajaantukaa.

Thursday, January 17, 2013

IHMISESTÄ TILASTOLUVUKSI

Hotellin respassa on aika ajoin otettu vastaan viestejä sieltä sun täältä, ja noissa viesteissä on oltu huolissaan siitä, että yhteiskunnallisessa keskustelussa on kaikuja tietyiltä ikäviltä vuosikymmeniltä. Täytyy sanoa, että respassa yhdytään huoleen, tosin täällä ollaan vähän sitä mieltä että ne ikävät kaiut tulevat eri suunnasta kuin mitä yleensä väitetään.

Tuoreimpana esimerkkinä tuli törmättyä Hommaforumilla aina mediavalppaan Roopen toimesta ruotsalaiseen toimittajaan ja kirjailijaan Lisa Bjurwaldiin, joka tuoreessa avautumisessaan on esittänyt ankaraa huolta ja vaatinut tiukkoja toimenpiteitä plus harjoittanut jotain sen sorttista, mitä Dan Koivulaakso tykkää kutsua ”käsitteiden määrittelyksi”.

Respassahan on sellainen mielikuva, että Ruotsissa painostetaan Ruotsidemokraatteja huomattavan ankaralla kädellä, heidän turpansa on haluttu tukkia niin kertakaikkiaan ja lehdistö heittää heidän päällensä rikkimaksaa minkä ennättää ja paikallisessa lehdistössä saa pieksää suutansa Ruotsidemokraatteja kohtaan minkä ilkeää, ja paikallinen lehdistöhän kyllä ilkeää. Mutta kun harjoitetaan ruotsalaista käsitteiden määrittelyä, niin asia kääntyykin ainakin Bjurwaldin näkövinkkelistä toisin päin:

Aivan liian yksisilmäinen keskittyminen väkivaltaisiin islamisteihin on vahvistanut äärioikeistoa paitsi Euroopassa, myös Ruotsissa. Äärioikeiston nettiviha on nyt niin laajalle levinnyttä, että se uhkaa Ruotsissa lehdistönvapautta, sanoo kirjailija Lisa Bjurwald.

Toimittajat on peloteltu hiljaisiksi, sanoo Lisa Bjurwald, toimittaja ja kirjailija, kirjassaan "Kirjoituspöytäsoturit", joka kertoo, kuinka oikeistoekstremistit käyttävät järjestelmällisesti nettiä levittääkseen vihantäyteistä sanomaansa ja vaientaakseen vastustajat.


Bjurwald löytää tätä pelättyä äärioikeistoa huomattavasti enemmän kuin esimerkiksi Ruotsin turvallisuuspoliisi:

- Turvallisuuspalveluille, siis turvallisuuspoliisille Ruotsissa ja muissa eurooppalaisissa maissa, on ehkä ollut kätevämpää keskittyä "valkoisen vallan" ryhmiin, jotka ovat vain pieni osa koko äärioikeistosta. Se on ollut kätevää, koska kyseessä on aika rajallinen määrä aktivisteja. Tiedetään keitä he ovat, nähdään milloin he osoittavat mieltä. On tavattoman paljon vaikeampaa, ja usein ei edes sallittua, valvoa demokraattisia voimia, kuten Ruotsidemokraatteja, tai heidän tukijoukkojaan netissä. Kuinka seurata heitä? Se on paljon suurempi turvallisuuspoliittinen haaste, ja mielestäni sitä ei ole vielä kunnolla pystytty tai haluttu ymmärtää.

Bjurwald on osannut jopa laskea tämän äärioikeistolaisten määrän melko tarkkaan, eli heitä on Ruotsissa 111.000 – 116.000. Tässähän tyhmempi alkaa päätyä siihen johtopäätökseen, että tämä nyt yllättäen varsin suureksi kasvanut äärioikeisto koostuu ei suinkaan äärioikeistosta, vaan ihmisistä, jotka eivät ole Bjurwaldin kanssa samaa mieltä, ja joitten päätä hän ei ole pystynyt kääntämään, vaikka varsin aivopestyssä Ruotsissa eletäänkin. Näin ollen hän omin päin muuttaa heidät ”turvallisuuspoliittiseksi haasteeksi”.

Se, mikä saa meikäläiselle erityisesti kylmiä väreitä on tuo lukema itsessään. Kun ruvetaan stetsonista kehittämään ja faktana esittämään väitteitä, että satatuhattaplus ihmistä muodostaa turvallisuusriskin siksi, että he ovat eri mieltä kuin stetsonin omistaja, niin ollaan jo todellakin tietyillä menneillä vuosikymmenillä, joihin ei tartteis millään muotoa palailla eikä edes haikailla. Tässä määritellään huikea määrä tavallisia ruotsalaisia ihmisen sijasta tilastoluvuksi, johon on kohdistettava toimenpiteitä.

Vaan minkälaisia toimenpiteitä? Siihen antaa samassa Homman keskustelussa osviittaa Vasarahammerin (kiitos myös Vasaralle valppaudesta) bongaama heppu nimeltä Ola Wong:

On mahdotonta sanoa, kuka vihaajista sekoaa ja alkaa uudeksi Breivikiksi. Sen sijaan voidaan torjua kulttuuri, joka luo heitä.

Nopeat rangaistukset hiljentäisivät kirjoituspöytäsotureita. Tämä vähentää netin laukaisimia, jotka saavat todella vaaralliset tekijät toimimaan. Oikeusvaltio ei voi odottaa, kunnes Rosenbad (pääministerin virkahuoneisto) räjähtää. Heidät pitää jäljittää, soluttaa ja asettaa syytteeseen. Muuten Ruotsin ja Norjan kaltaisiin pieniin, rauhallisiin ja vauraisiin demokratioihin tulee lisää breivikejä ja mangseja, kunnes ne vain ovat pieniä.


Nythän meillä onkin käsissä hiljennettävien määrä ja tarpeelliset toimenpiteet. Ei tarvitse enää kuin etsiä tilastoluvun verran ihmisiä. Se jää epäselväksi, riittääkö sakot vai tarvitaanko vankeustuomioita. Tietysti kun Breivikiin vedotaan, niin kaikki keinothan ovat sallittuja.

Näistä kahdesta tyypistähän olis voinut tietysti kirjoittaa kieli poskessa tyyliin Antero Lärvänen ja ruotsalainen sovellettu spedestetiikko, mutta jostain syystä minua ei naurata yhtään. Siihen on pari syytä. Ensinnäkin näitä juttuja ei ole julkaistu missään yksittäisessä blogissa vaan Ruotsin Radiossa ja Svenska Dagbladetissa mikä takaa sen, että nämä mielipiteet ovat taattua, vahvistettua ja hyväksyttyä ruotsalaista epistolaa.

Toinen syy on se, että varsinkin Ruotsissa ja pitkälti myös Suomessa saa tästä niin sanotusta äärioikeistolaisuudesta heittää ihan minkälaista väitettä hyvänsä, eikä niitä oikein saa kyseenalaistaa. Ainakaan virallisella taholla. Jos poliitikko X toteaa noista vaatimuksista että ”ajatelkaa nyt ihmiset ihan oikeasti ja hyvin tarkkaan, että mitä nuo tyypit vaativat ja tuumikaa, että tätäkö tekin todella haluatte”, niin kas kummaa, poliitikko X onkin mukana tilastoluvussa 111.000 – 116.000 ja hän on lausuntonsa myötä omalta osaltaan muuttunut todisteeksi siitä, että stetsonista heitetty äärioikeisto ei olekaan stetsonista heitettyä.

Niin joo, onhan se kolmaskin syy. Se, että meidän nilkeillä on se taipumus painaa perässä. Ja niin meidän kuin Ruotsin nilkeillä on se yhteinen piirre, että ne ihmiset, joita kohtaan he haluavat turvallisuuselinten toimenpiteitä ovat aivan tavallisia ihmisiä, jotka ovat internetissä esittäneet bjurwaldeille hankalia kysymyksiä joihin bjurwaldeilla ei ole vastauksia, sekä sarkastisia kommentteja jotka aiheuttavat omaa erinomaisuuttaan korostavalle monikulttuurisuususkovaiselle väistämättömän Henkisen Pipin.

Miettikääpä kuinka kävisi, jos Lisa Bjurwaldilla olisi oikeus allekirjoittaa kuolemantuomioita? Nimenomaan allekirjoittaa. Ja jättää likainen työ muille.

Wednesday, January 9, 2013

ANTERO LÄRVÄNEN JA MUSTA KUILU

- Hyvää päivää, hyvät kuulijat. Täällä Antero Lärvänen Huitsinnevadan paikallisradion ja Huitsinnevadan Paikallisdemokraatin yhteislähetyksessä joka käsittelee viime aikoina melko kuumana käynyttä rasismikeskustelua. Olemme Tampereen Yliopistolla ja vieraanamme on tohtori Adolf Butler, jota pidetään suomalaisen yhteiskunnallisen tutkimuksen Grand Old Manina, jonkinlaisena protoprofessorina. Hänen alkuperäinen oppiarvonsa on PhD of some weird political science and shit (yo man), jonka hän on hankkinut Aintworthin yliopistosta Iso-Britanniasta. Lisäksi hänellä on Suomessa hankitut tohtorinarvot selitteläätiöstä, sovelletusta spedestetiikasta, yleistävästä luokkanillityksestä ja käsitehässimisestä. Tohtori Butler, kiitos että olette saapuneet haastatteluun, ja jos voin udella, kuinka niinkin lahjakas mies kuin te olette valinneet juuri Suomen?

- Kiitos Antero. Tuon mielelläni yhteiskuntatieteellistä näkemystä tähän varsin brutaalisia muotoja saaneeseen keskusteluun. Jaa miksikö juuri Suomi? Miksi ei? Minähän olen jo ulkomaalaisen nimeni perusteella täällä jonkin asteinen guru, vaikken olisi vielä ehtinyt sanaakaan sanoa. Miksi yrittää vaikeamman kautta, jos kerran helpommallakin pääsee?

- Tohtori Butler. Yhteiskunnallisen tutkimuksen piiristä on tullut lausuntoja, jonka mukaan suomalainen oikea rasismikeskustelu on vasta nyt, viimeisien avautumisten myötä päässyt varsinaiseen alkuun. Kuitenkin on esitetty näkökantoja, jonka mukaan rasismikeskustelu on ollut täsmälleen samanlaista viimeiset kaksikymmentä vuotta, eli siinä on painotettu vain suomalaisten rasismia, mutta säännöllisesti jätetty käsittelemättä maahanmuuton ja varsinkin niin sanotun sosiaaliperäisen maahanmuuton aiheuttamat ongelmat. On myös esitetty kasvavissa määrin näkemyksiä, että tämä niin sanottu virallinen ja hyväksytty rasisminäkemys yritetään saattaa jatkuvan toiston kautta totuudeksi. Mikä on näkemyksenne tähän asiaan?

- Tietyssä mielessä termi toiston kautta totuudeksi pitää paikkansa, mutta ehkä eri tavalla kuin toimittaja luulee. Nythän ei ole kysymys varsinaisesti siitä, mitä mieltä näistä kysymyksistä ollaan, vaan sitä, kuka saa olla niistä jotain mieltä. Luonnollisesti maahanmuuttoon liittyvät kysymykset ovat varsin arkaluontoisia, joten niitä tulisi julkisuudessa voida käsitellä vain tämäntyyppiseen ajatteluun koulutetut akateemiset ammattilaiset, jotka osaavat käsitellä näitä asioita kulttuurisesti etnosensitiivisellä tavalla ja näin ollen vähentää julkisuudessa esiintyviä vastakkainasetteluita. Tietyntyyppinen jatkuva toisto on vain eräänlainen vihje kouluttamattomalle ja näin ollen myös vastakkainasetteluihin pyrkivälle väestönosalle siitä, että suutari pysyköön lestissään.

- Tällä lailla hienovaraisesti on toimittava, sillä tuota äsken sanomaani ei oikein voi sanoa sivistymättömälle väestönosalle päin naamaa. Ne kun ovat jostain syystä hirvittävän herkkänahkaisia siitä, että heitä viisaammat ajattelevat ihan hyvää hyvyyttään heidän puolestaan. Toimittaja varmaankin nyt ymmärtää, että tällä menettelytavalla me itse asiassa pidämme yllä yhteiskunnallista vakautta.


- Mutta eikös tiettyjen maahanmuuttoon liittyvien ongelmien maton alle lakaiseminen ennemminkin lisää yhteiskunnallista epävakautta? Jos joku ongelma on olemassa, ja sen olemassaolo kielletään, niin eihän ongelma itsestään korjaannu, vaan yleensä vaan pahenee? Ajatellaanpa vaikka tilannetta tietyissä Ruotsin kaupungeissa, Ranskasta nyt puhumattakaan.

- Niin minä tarkoitin vakaudella tietenkin vakautta yhteiskunnallisessa keskustelussa, en yhteiskunnassa laajemmassa mitassa. Keskustelu on meidän leipälajimme. Me tykkäämme puhua tekemisestä, mutta varsinainen tekeminen on sitten pikkusen turhan rahvaanomaista meidän hipiällemme. Meille riittää tietenkin, että keskustelu etenee vakaassa ja yksimielisessä hengessä ja silloin olemme kiistämättä jo tehneet oman osuutemme. Me kerromme, kuinka räkä pyyhitään seinältä, ja joku muu sen sitten vuorostaan saa luvan tehdä. Kyseessä on yhteiskunnallinen työnjako, jonka toimittajakin varmaan tietää.

- No tiedänhän toki. Joillakin on talk to talk ja joillakin walk to walk, ja ne joilla on right to talk kertovat how to walk. Vaan otetaanpa tähän väliin yleisökysymys. Mirkku Ala-Tölöviöstä esittää tohtori Butlerille seuraavan kysymyksen: ”A ja B olivat katolla. A putosi ja B katosi. Mitä jäi jäljelle?”

- Tähän kysymykseen ei pysty suoraan vastaamaan, sillä kysymyksenasettelu on harhaanjohtava. Kysymyksestä saa sen kuvan, että A ja B olisivat henkilökohtaisessa vastuussa heille sattuneista onnettomuuksista. Oikea kysymyksenasettelu menisi näin: ”Mitkä katossa olleet suunnitteluun ja rakentamiseen sisältyneet virheet saivat aikaan A:lle ja B:lle tapahtuneet väistämättömät tragediat?”

- Tässähän voimme selvästi todeta, että kyseessä on ollut harjakatto, jossa ei ole ollut minkäänlaista turvaverkkoa joka olisi estänyt putoamisen, vaikka katon reunalla roikuttaisiin. Yhteiskuntatieteellisen näkemyksen mukaan katto olisi pitänyt rakentaa maljamaiseksi, reunoiltaan korkeammaksi kuin keskeltä. Näin ollen putoaminen ei olisi mahdollista. Painotan vielä, että A:ta ja B:tä ei voi syyllistää heille tapahtuneista onnettomuuksista.


- Vaan tuon sorttinen katto se näillä lumisilla leveysasteilla saisi aikaan sen, että ennen pitkää tulisi kyllä vesi katosta läpi huoneistoon.

- Eihän tässä mistään rakennusteknisistä seikoista keskusteltu. Katto symbolisoi yhteiskuntaa ja A ja B siitä syrjäytyneitä ihmisiä.

- Ei Mirkku toisaalta kyllä kysellyt yhteiskunnasta mitään.

- Ja tämähän selvästi osoittaa, että ei Mirkun tyyppisten, selkeästi yhteiskunnallista akateemista koulutusta vailla olevien ihmisten tulisi osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun millään tavalla. Sillä ei saa aikaan kuin ajatusten anarkiaa, kontrolloimattomia mielipiteitä, vääriä johtopäätöksiä ja – mikä pahinta – poikkeavaa äänestyskäyttäytymistä.

- Nyt kun olen keskustellut kanssanne, ja aikaisemmin muitten alanne ammattilaisten kanssa, alan päätyä johtopäätökseen, että näkemyksenne mukaan yhteiskunnallinen keskustelu tulisi tapahtua vain tutkijoitten ja muitten asiaan vihittyjen kesken, ja jos asiasta suurelle yleisölle jotain lausuu, se pitää tehdä niin monimutkaisesti solkaten, että normivirtanen tuumii jotta pitäkää tunkkinne ja palaa kiltisti lukemaan Tex Willeriä.

- Niin… voihan sen tietysti noinkin ajatella… on tuossakin vinha perä sinänsä… sinänsä niin. Mutta tuo on kuitenkin vain osatotuus. Toimittaja on sanoisinko villakoiran rippeillä, mutta ei varsinaisesti ytimessä. Me yhteiskuntatieteilijät nimittäin pidämme itseämme eräänlaisena ritarikuntana.

- Ritarikuntana? Nyt putosin kärryiltä. Saisinkos täsmennystä?

- Katsokaas toimittaja, kaikki tämä jaanaaminen, toistaminen, ongelmien kieltämien, epäolennaisuuksien jalustalle nostaminen, ja yleensäkin se käsitehässiminen mitä me harrastamme johtuu siitä, että haluamme saada aikaan ihmisissä suuttumusta ja hämmennystä nimenomaan niistä asioista, jotka me nostamme tietoisesti esille. Ja tällä tavoin varmistamme, etteivät ihmiset satu vahingossakaan esittämään pelottavaa Perimmäistä Kysymystä, jota me yhteiskuntatieteen ritarit keskenämme kutsumme nimellä Musta Kuilu.

- Ja mikä tämä pelottava Perimmäinen Kysymys sitten on?

- ”Mikäli ammattikuntaamme ei olisi olemassakaan, mahtaisiko sitä kukaan edes huomata”.

- A-haa, nyt ymmärrän. Tämähän selittääkin varsin paljon. Ja onhan se selvää, että jos kuiluun katsoo, niin kuilu saattaa katsoa takaisin. Tohtori Adolf Butler, kiitän teitä haastattelusta. Hyvät kuulijat, täällä Antero Lärvänen, Tampere. Hei äänimiehet! Seuraavaksi sitten ei puhuta Lällävedelle lähdöstä, vaan ihan konkreettisesti lähdetään Lällävedelle.

- Äänimies Hösse: Näin tehdään juu. Vaan nyt kun rupesin miettimään sitä Perimmäistä Kysymystä, niin mahtaisko tuota tosiaan kukaan edes huomata?

- Äänimies Pertta: No ehkä närästystä olis vähemmän. Mutta jos sen sijaan sauna, saunalenkki ja saunaolut häipyis maailmasta, niin kyllä elämä olis paljon tylsempää.


- Vaan voishan tuota yrittää korvata kerrostalosuihkulla, cafe au lattella, tofunakeilla ja sivistyneellä yhteiskunnallisella keskustelulla.

- Hösse & Pertta: Milloinkas sinä Lärvänen olet viimeksi saanut turpaasi? Siitä taitaa olla turhan pitkä aika.

.
.
.
.
.

Huitsinnevadan Paikallisdemokraatti ja Huitsinnevadan paikallisradio kiittävät pohjaideasta Hotelli Yrjöperskeleen pidettyä vierailijaa Castoria.



Sunday, January 6, 2013

LIHAA KOIRILLE & RIIDANKYLVÄJÄ

Hotellin respassa on pantu merkille erään Abu-hannan avautumisen aikaansaama mediamyllerrys josta tulee mieleen tilanne, että nälkäiselle koiralaumalle viskataan muutama kilo veristä lihaa. Rouske, murina ja kuhina on (jälleen kerran) ennen näkemätön ja itseruoskimisen parantava kipu tuntuu niin kertakaikkisen hyvältä, että sitä pitää saada aina vaan lisää. Niin no, tietysti toimittajien kohdalla se ruoska ei viuhu omaan selkään, vaan lähinnä toisten suomalaisten, niitten pahojen ihmisten orvaskesihän siinä lätisee.

Kansallisen itseinho-orgian aikana näytetään käytettävän varsin paljon tätä toistokiertoalkuunpaluu-metodia, sillä eihän tässä touhussa mitään uutta ole, vaikka niin nyt (jälleen kerran) kuitenkin kovasti väitetään. Ainakin Helsingin Sanomien uutinen toteaa, että nythän se keskustelu rasismista on Suomessa vasta alkamassa. Kirjoituksen mukaan Jyväskylän yliopiston kansainvälisen kehitystyön professori Jeremy Gould toteaa että:

Keskustelu rasismista on ollut vasta oraalla, mutta tämä alkaa nyt olla sitä.

Ja minä onneton nyt yritän hahmottaa, että millä tavalla tämä on jotain uutta. Kun kyseessähän on nainen, joka on viimeiset parikymmentä vuotta mainostanut, kuinka paskaa porukkaa suomalaiset ovat, ja suurimman osan ajasta nämä paskat suomalaiset ovat maksaneet hänelle palkkaa siitä, että hän toistaa kuinka paskaa porukkaa suomalaiset ovat. Tässä uusimmassa avauksessa hän toteaa taas kertaalleen, kuinka paskaa porukkaa suomalaiset ovat, aivan samoin kuin myös huomattava määrä suomalaisia toimittajia on jo iät ja ajat todennut. Niin Abu-hannalla kuin toimittajilla on toki oikeus ajatella meistä ihan mitä lystää, mutta mitä uutta ja uraauurtavaa tässä avauksessa on, jää mulle kyllä hieman hämäräksi.

Abu-hanna tekee, mitä parhaiten osaa ja on tehnyt iät ja ajat. Toimittajat tekevät, mitä parhaiten osaavat ja ovat tehneet iät ja ajat. Ei mitään uutta auringon alla. Silti jostain syystä suomalaisen rasismin mätäpaise puhkesi joulukuussa 2012. Niin kuin on puhjennut varmaan parikymmentä kertaa aikaisemminkin. Ja veikkaan, että heinäkuussa 2013, kun uutistarjonta on muuten kovin vähäinen, suomalaisen rasismin mätäpaise puhkeaa taas kertaalleen. Mikseipä vaikkapa Abu-hannan toimesta? Vai voisiko ensi kerralla olla avautumassa vaikkapa Sofi Oksanen?

Mutta voisiko uutta ja uraauurtavaa olla se, että yhden ihmisen subjektiivisen kokemuksen mukaan voidaan tosiaankin tehdä kokonaiseen kansakuntaan liittyviä yleistyksiä? Koskeeko tämä yleistämisoikeus vain etnisesti oikeitten ryhmittymien jäseniä, vai voidaanko yleistämisoikeus ulottaa kantasuomalaisenkin subjektiivisiin kokemuksiin?

Meinaan, asuinhan minäkin Helsingissä huomattavan pitkän ajan ja oma subjektiivinen kokemukseni oli, että eivät kantasuomalaiset etnisesti toisennäköisten ryhmien jäsenille mitään huudelleet, vaan mieluummin hiljaa väistivät. Varsinkin kun tietyt etniset ryhmät mielellään liikkuivat suuremmissa joukoissa. Esim. Itäkeskuksen kahviloita käyttäneet varmaankin ovat havainneet tämäntyyppistä ilmiötä.

Vaan kokemukseni on tietysti subjektiivinen. Mutta onko minun subjektiivisen kokemukseni arvo vähäisempi kuin erään Abu-hannan? Ja jos on, niin millä perusteella, kuka sen perusteen määrittelee ja kuka antoi hänelle sen määrittelyoikeuden?

Entä niitten suomalaisten subjektiiviset kokemukset, joihin ei ole kohdistettu pelkkää mahdollista nimittelyä, vaan ihan toteennäytettyä tiettyjen etnisten ryhmien tekemää raakaa väkivaltaa? Onko heidän osansa olla vain yksittäistapauksia? Ja kenen määräyksestä?

Helsingin Sanomien kirjoitus jatkaa professori Gouldin suulla:

Niin sanottu maahanmuuttokritiikki ei kuitenkaan ole hänen mielestään vielä keskustelua.

"Keskustelu on sitä, että järjellisin keinoin tuodaan esiin argumentteja ja siihen osallistutaan."


Rajallisen käsitykseni myötä tässä aletaan olla villakoiran ytimessä. Suomalaista rasismia tulee ruotia, mutta maahanmuuton aiheuttamista ongelmista ei pitäisi puhua. Koska silloin esitetään kysymyksiä, joihin Gouldilla ja kumppaneilla ei ole vastauksia, esim:

- Onko suomalaisilla velvollisuus elättää tänne elintason perässä muuttaneita?

- Mistä se velvollisuus tulee, ja kuka sen määräsi? Pakolaisuuteen liittyvät sopimukset eivät koske elintasopakolaisia.

- Mitkä ovat sosiaalisen maahanmuuton aiheuttamat kustannukset? Miksi niitä ei haluta tuoda julki?

- Miksi tiettyihin etnisiin ryhmiin sovelletaan ns. positiivista diskriminaatiota niin työhönotossa kuin asuntojonossa?

- Millä tavoin ilmenee tämän monikulttuurisen kokeilun väitetty rikkaus?

Ja ennen kaikkea:

- Koska tietyt etniset ryhmät ovat yliedustettuja niin väkivalta- kuin seksuaalirikoksissa, miksi juuri näitten rikosten esiin tuominen on rasismia? Miksi itse ongelma ei ole ongelma, vaan ongelmasta puhuminen on ongelma? Miksi jokainen näistä rikoksista on yksittäistapaus, vaikka yhden ihmisen subjektiiviset kokemukset taas antavat oikeuden tehdä kokonaiseen kansakuntaan littyviä yleistyksiä? Miksi vakaviin väkivaltarikoksiin syyllistyneitä maahanmuuttajia ei voida karkoittaa?

Viimeisiin kysymyksiin tietysti jo tavallaan vastasi Alexander Stubb, joka totesi eduskunnassa Jussi Halla-ahon kysymykseen ulkomailta tulevasta rikollisuudesta että ”siitä ei puhuta täällä”. Eli turpa kiinni asian tiimoilta eduskunnassa plus tietysti turpa kiinni asian tiimoilta myös internetissä, koska ei siitä saa puhua sielläkään. Asian tiivisti varsin hyvin Keskisuomalaisen toimittaja Juho Hämäläinen, joka kommentoi nettikeskustelua:

Saako täällä hoilottaa fasismin ja avoimen rasismin sanomaa täysin rinnoin, kunhan tätä ihmismielen mustimmista sopukoista kumpuavaa pahuutta kutsuu maahanmuuttokriittisyydeksi?

Kas kun se ihmismielen mustimmista sopukoista kumpuava pahuus on nimenomaan noita äsken kysyttyjä kysymyksiä.

*

Mielensä pahoittaminen

Ruumiillinen väkivalta

Mielensä pahoittaminen

Ruumiillinen väkivalta


*

Sekä mielensä pahoittaminen että ruumiillinen väkivalta ovat molemmat pahoja asioita. Suomessa ollaan vaan menossa siihen suuntaan, että kun esimerkiksi Abu-hanna pahoittaa mielensä, siihen uhrataan huomattava määrä palstametrejä ja vaaditaan kansallisia katumusharjoituksia. Kun taas kantasuomalainen joutuu raa´an ruumiillisen väkivallan kohteeksi tiettyjen etnisten ryhmittymien taholta, asiasta vaietaan ja sen julkituominen edustaa puhkaisematonta suomalaisen rasismin mätäpaisetta.

Onko todellakin niin, että tiettyjen ihmisten henkinen mielipaha on suurempi tragedia kuin toisten ihmisten kokema ruumiillinen väkivalta?

Tätä miettiessä voi pohtia vähemmistövaltuutettumme Eva Biaudetin ilmoille heittämää lausetta:

Viha voi myös synnyttää vihaa. Rikos saattaa tehdä ihmisestä onnettoman, mikä voi jollain tavalla purkautua vastavihana.

Biaudet puhuu rikoksesta, mutta asiaan liittyvässä haastattelussa hän ei kyllä maininnut muuta kuin vihapuheen. Onko kantasuomalaisen asenne jotain, joka oikeuttaa maahanmuuttajan käyttämään väkivaltaa? Onko puolestaan väkivaltaa kokeneella suomalaisella oikeus siihen, etteivät he jää välttämättä passiivisiksi alistujiksi, Biaudetin lausumaa siteeraten. Epäilen, että oikeus koskee vain toista ryhmittymää.

Asian tiimoilta tietysti parhaat kielikuvat on kehittänyt Panu Höglund. Hepun määritelmä ”sieluttomien ja tahdottomien rotuvihaajarobottien örseltävät laumat” on kiistatta varsin värikäs. Niin kuin Höglundilta yleensäkin, jää häneltä tosin selittämättä, että keitähän nämä laumat noin tarkalleen ovat, joten oletan minunkin kuuluvan niihin. Harvoin meikäläistä on näin komeasti haukuttu. Ettäs tiärätte, mikä mää oikkiastas olen. Mutta Höglundin viha ei synnytä minussa vastavihaa eikä korvaan ammuttavan ysimillisen tarvetta, vaikka Höglundilla saattaa olla ainakin fantasioissa yksi skode varattuna meikäläisenkin ohimoon. Saahan sitä suutaan piestä.

Ei Suomi tietenkään rasismista vapaa alue ole. Niin kuin ei mikään muukaan maailman maa. Mutta se, että tietyn etnisen ryhmittymän mielipaha nostetaan suuremmaksi onnettomuudeksi kuin toisen ryhmittymän kokema ruumiillinen väkivalta saa varmasti aikaan aina vaan lisääntyvää rasismia. Mikä on suuri sääli. Koska käsittääkseni tässäkin rähinässä ovat lähinnä suomalaiset suomalaisten kimpussa. Ja Abu-hannan rooli on sama kuin Riidankylväjällä Asterixin gallialaiskylässä. Tosin Abu-hannan pesti on helpompi. Täällähän Riidankylväjän palvelukset ovat haluttuja ja arvostettuja.