TIEDOSTAVAT EKOMETSÄSTÄJÄT

Liittovaltio-Suomi, tuonnempana…

Niin, eihän Suomen maakunnassa enää paljon metsästysalueita ollut. Uusi punaviherfeministinen hallitus oli pannut EU:n vaatimukset täytäntöön kaksin kallein ja valtaosa maasta oli reservaattia. Joillain tarkasti valvotuilla valtion alueilla tietynlainen metsästys oli vielä sallittua. Niinpä erään sellaisen portilla olivat jo kovasti vanhentuneet käppäukot Perskeleen Ykä ja Lötjösen Eelis muistelemassa menneitä.

Käppäukot olivat jo maksaneet portilla sijaitsevassa toimistossa varsinaisen metsästysmaksun yhdeksi vuorokaudeksi (100€), luontokatomaksun (100€), ilmastomaksun (100€) ja yleiset hallinto- ja häpeäkulut (300€).

Mutta tämähän ei riittänyt. Punaviherfeministisen hallituksen linja oli että ei metsästysalueelle suinkaan päässyt jos ei osoittanut vaadittavaa määrää suvaitsevais-tiedostavuutta. Ja koska käppäukoilla ei ollut suvaitsevais-tiedostavan kansalaisen rintamerkkiä, niin heidän oli kokeessa osoitettava se muilla tavoin. Niinpä he päättivät lausua runon:

- Nauroin miehelle intialaiselle

kun sillä oli päässänsä turbaani

Vaan piankos se loppui se naureskelu

kun sain siltä turpaani

Varsin nyrpeän oloinen naisvirkailija katsoi Ykää ja Lötjöstä alta kulmien ja tuumi että olikohan tuo aitoa? Ettei vaan ollut tekouskovaisuutta. Näyttivätkin nuo äijänräähkät ihan käppäukoilta. Eikä se Intiakaan ollut suurinta suvaitsevaista poppia. Sitten hän tuumasi että no, välttävä miinus, lämpsi viimeiset leimat papereihin ja painoi nappia, joka aukaisi metsästysaluetta suojelevan raskaan rautaportin.

Oikeinhan käppäukot olivat maaston arvioineet. Valtion maat olivat muutenkin olleet jo kauan luonnonmukaisia eli suomeksi sanottuna täysin hoitamattomia. Mainittu ”kehitys” oli vain jatkunut ja maasto oli äärimmäisen vaikeakulkuista epätoivoryteikköä.

- Tetsaamiseksi menee, piru vie, voihan lärse.

- Joo, ja kun ei tässä muutenkaan mitään nuoria hirvaksia olla, voihan släska.

Oli siinä sentään jonkun matkaa kuljettua pienehkö helpompikulkuinen pätkä, Joskus kauan sitten siinä oli ollut metsätie. Ja siitä lähti lentoon neljä ukkoteertä. Käppäukot eivät viivytelleet vaan heittivät teerten perään metsästysalueen keskuksesta ostamiaan sertifikoituja heittokäpyjä (17,75€ per käpy) eivätkä tietenkään osuneet.

- Taakse jäi, kehno. Ei ole enää käsi niin jäntevä kuin joskus nuorempana.

- Ei ole niin, myöntää täytyy. Toisaalta nuorempina me kyllä oltaisiin ammuttu noita pyssyillä.

- Jumala siunakkoon Liittovaltiota joka takavarikoi kaikki aseet.

Edes aseen salakuljettaminen ei olisi kannattanut sillä ilmatilassa lenteli varsin taajaan tarkkailudrooneja. Aseen hallussapito olisi tietänyt ilman muuta linnatuomiota. No, käppäukot jatkoivat kulkuaan sitkeästi, toisin sanoen hitaasti ryteikössä laahustaen. He päättivät että sydänkohtauksen saa vähemmällekin, palasivat vanhalle metsätien pohjalle ja päättivät tehdä tulet.

Ykä alkoi keräillä maastosta poltettavaa puutavaraa. Lötjönen puolestaan otti omasta rinkastaan koottavan metallikauluksen jonka hän viritti nuotiopaikan yläpuolelle. Metallikauluksen päälle oli varattu vielä sähköinen savukaasujen puhdistin. Ykän rinkassa puolestaan oli tehokas akku johon puhdistin kytkettiin. Näin sitä maailmaa pelastettiin. Nuotio kerrallaan.

Tulen sytyttäminen kävi sentään vanhoilta erämiehiltä helposti. Päälle lennähti drooni ja pörräsi siinä vähän aikaa. Nähtävästi valvomossa valvoja tuumi että nuotio oli asetusten mukaisesti ilmastovastuullinen.

Sitten seurasi ehkä se varsin laihan metsästysreissun jännittävin vaihe. Käppäukot odottivat että droonin ääni oli hävinnyt ja sen jälkeen Ykä kaivoi reisitaskustaan virolaiselta trokarilta ostettua ihan oikeaa lihamakkaraa joka oli Suomen maakunnassa ilmastosyistä ankarassa kiellossa. Käppäukot tarkistivat vielä ilmatilan droonien varalta ja sen jälkeen valmistivat makkarat nuotiolla. Voi herranen aika kuinka hyvältä ne maistuivatkaan. Oikeitten makkaroiden pakkaus poltettiin huolellisesti ja Lötjösellä oli vielä varalta mukana tyhjä kasvismakkarapakkaus. Olipahan näyttöä että oli syöty ilmastovastuullisesti jos rinkat tarkastettaisiin.

Ykä ja Lötjönen polttivat vielä itseviljelemäänsä kessua. Metallikaulus ja savukaasujen puhdistin oli nostettu pois jäähtymään. Kun nuotio oli sammutettu ja vastuulliset vermeet pakattu tuumasivat toverukset että eiköhän tätä vastuullista metsästystä ole tullut nyt kokeiltua. Lähdetään Pinnanmaalle salakalastamaan.

Metsästysalueen portin ulkopuolella oli suuri mitään esittämätön nykytaidepatsas. Se oli tehty takavarikoiduista ja sulatetuista aseista. Käppäukot ilmoittautuivat toimistoon ja se sama virkailija totesi että eikö ole ihanan avartavaa ja voimauttavaa suorittaa asioita luonnossa ilmastovastuullisesti. Ykä ja Lötjönen tuumasivat yhteen ääneen että joo, Jumala siunakkoon vastuullisuutta sekä ennen kaikkea punaviherfeminististä hallitusta ja liittovaltiota.

Käppäukot poistuivat paikalta ja virkailija mietti että eivät kai ne sittenkin piruilleet.

MONIMUOTOISELLA TYÖMAALLA

Lähitulevaisuudessa, Huulipunahallitus 2.0:n astuttua valtaan…

Radanvarsikaupungin Naakkamon taajamassa sijaitsevan Teuvon Tärppi & Temmellys huolto- ja korjausfirman johtaja ja omistaja Teuvo Työman istui toimistossaan. Toimisto oli itse asiassa vain firman pajassa oleva pieni koppi ja sehän Teuvolle riittikin. Hän sai siellä pyöritettyä kymmenhenkisen firmansa asiat ja osallistui töihin mahdollisimman paljon itsekin. Eihän pienyrittäjä kovin suurta kapitalistia pystynyt leikkimään. Haalarit päällä oli hänelläkin.

Firman paja oli lähes tyhjä. Kaikki miehet olivat työkeikoilla kuka missäkin. Pajaan astui sisälle firman työntekijä Osmo Ärrinpur joka palasi huoltokeikaltaan. Hän käveli ihmettelevän ja ärtyneenkin näköisenä Teuvon toimistoon ja kysyi:

- Minkä tähden sinä olet tehnyt tuonne pajan nurkkaan toisen lasikopin ja kuka hitto se siellä istuva Yön Timo on? Ja mitä merkelettä se siellä tekee?

Teuvo kaivoi taskustaan askin punaista norttia joka tosin oli ollut jo aikaa mustassa askissa, pani palamaan ja tarjosi Osmollekin. Kun Osmo oli vetänyt muutamat välttämättömät hermosavut Teuvo totesi:

- No se jätkä on Abdelrahim Äblän-Ibilää. Firman uusi työntekijä.

- No mitä se täällä tekee?

- Ei sitten yhtään mitään.

- Ja tuo vaatii kyllä selityksen.

- Ja minäpä selitän. Kas kun minulle soitettiin työ- ja monimuotoisuusministeriöstä erään virkakyöstiinan toimesta ja esitettiin tiukka ukaasi. Tässä kymmenhenkisessä firmassa kun ei ole töissä kuin suomalaisia käppäukkoja. Minulle tehtiin selväksi että firman täytyy osallistua pakollisiin monimuotoisuustalkoisiin.

- No mikset haistattanut sille virkakyöstiinalle pitkät paskat?

- Siksi, että firma saa aika paljon tilauksia myös julkiselta sektorilta. Ja minulle tehtiin selväksi että jos ei ole monimuotoisuutta, niin ne tilaukset loppuu. Ja samalla hallituksen suojeluksessa olevat egokapinalliset, vaikkukorvat, liimatilhit ja muut leikkipartisaanit ottavat firman silmätikukseen. Tässä firmassa on kumminkin kyse kymmenen miehen leivästä.

Osmo Ärrinpur tumppasi tupakan, raapi päätään ja totesi sitten:

- No joo… ymmärränhän minä. Hampaita purren. Mutta edelleenkin, mitä tuo päivettynyt täällä sitten varsinaisesti tekee? Ei kai se tule keikoille sotkemaan hommia ja meidän hyvää mainetta?

- No ei. Minä palkkasin sen johtavaksi erityisasiantuntijaksi. Ohjeistuksella että se saa pysyä tuolla kopissa ja pelata tietokoneella minkä huvittaa. Ja jos sitä huvittaa lähteä notkumaan kaupungille tai neljän yksinhuoltajavaimonsa luo niin kaikin mokomin. Ministeriöhän tekee täällä tarkastuksia. Niin silloin me voidaan selittää että jos jätkä on paikalla niin se suorittaa innovointia ja jos se huuhailee jossain muualla niin se on toimittamassa firman asioita ja hankkimassa uusia innovaatioita.

- Jaa juu. No nyt ymmärrän. Jumala siunakkoon vihervasemmistolaista valtakoneistoa. Ja nyt se jätkä näemmä otti ja läksi. Vissiin hankkimaan niitä uusia innovaatioita. Vaan ei kai se ihan oikeasti tule häiritsemään meidän töitä?

- Eihän toki. Kas kun eihän se osaa juurikaan suomea. Tulkin kanssa se tuli tänne. Niin että saadaan olla… odotas… puhelin soi… Työman… joo päivää… aha… kyllä, toveri kärsäntyöntäjä… ymmärrän, toveri kärsäntyöntäjä… kuulemiin.

- Oliko ministeriöstä?

- Oli niin. Ei tää vielä riittäny. Otapas tuo firman luottokortti ja käy hakemassa joka jätkälle Vastuullisesta Marketista LGBTQTiiTyy-haalarit. Paitsi sille Äblän-Ibiläälle. Kas kun monimuotoisessa työpaikassa ei monimuotoisia saa pakottaa mihinkään. Ainoastaan suomalaisia…

Kiitokset inspiraatiosta kommentoijille luca ja Huru-ukko.

VMP:N V-MITTARI

Helsinki, aivan lähitulevaisuudessa…

Valtamediapuolue VMP:n yleisen valistus- ja härkkimisosaston pääagitpropelli Räveliina Pierensvärd istui mukavassa toimistossaan. Hänen työpöytänsä toisella puolella istui saman osaston tulosanaalisaattori Magnus Hönt joka oli juuri tuonut Räveliinalle tuoreimman v-käyrämittauksen tulokset.

Molemmat siunasivat työtään helpottavaa nykytekniikkaa joka teki kaikenlaiset mielipidekyselyt tarpeettomiksi. Nykyiset kaksisuuntaiset televisiot ja älyhärpäkkeet mittasivat – katsojan sitä tietämättä – tarjotun aineiston aiheuttamaa vitutusta. Ja VMP:n linjahan oli että mitä suurempi vitutus, sen varmemmin VMP on onnistunut toteuttamaan pakkovalistavaa agendaansa. Räveliina katsoi tablettiaan jossa tulokset olivat ja totesi:

- Niin… jos lähdetään tästä pakkorahoitteisen Ylen puolelta niin tulos on kohtuullinen. V-käyrä on hyvin monella katsojalla ja lukijalla korkealla. Mikä kertoo siitä, että aineistovalikoima on suhteellisen onnistunut. Erityisen hyvin ovat toimineet ne julkaisut joissa syyllistetään toistuvasti suomalaisia avoimesta-, piilo-, rakenne-, koolaus- ja sokkelirasismista. Ja tämä ohjelma jossa esiteltiin somalimiehen kaivoshanketta oli mahtava. Siis se, missä kaivos oli muutama lapio ja betonimylly. Lisäksi tämä uusperhevalistus onnistuu v-tehtävässään hyvin. Sinänsä kehittämistä olisi siinäkin sillä normaalia heteroperhettä ei vieläkään ole esitetty perverssinä poikkeamana josta pitäisi päästä eroon.

Magnus Höntillä oli sama aineisto omalla tabletillaan ja hän sanoi väliin:

- Eli voinemme olla suhteellisen tyytyväisiä?

- No joo, mutta vain suhteellisen. Esmes Ylen luonto-ohjelmat eivät nosta kovinkaan paljon v-käyrää. Niihin täytyy ehdottomasti saada lisää suomalaisten syyllistämistä hiilijalanjälkensä ja luontokadon vuoksi.

- Vaan se on kyllä pikkusen vaikeeta jos esitetään vaikka ohjelma Serengetin kansallispuiston gnu-antiloopeista.

- Delegoikaa asia VMP:n aasinsilta-osastolle. Ne saavat suomalaisen metsä- ja turvetalouden syylliseksi vaikka Kennedyn murhaan. Mutta joo, Ylen tulos on joka tapauksessa vain tyydyttävä. Se ei riitä. Tarvitaan jotain lisää. Ennen kaikkea lisää säälipornoa. Eli Ylen täytyy jossain formaatissa julkaista joka ristuksen päivä juttu aina uudesta somalista, arabista tai afganistanilaisesta. Kunhan se on islamilainen ja mielellään mies. Mies, joka on saanut suomalaisten ennakkoluulojen takia oleskeluhakemuksestaan hylsyn vähintään kahdeksan kertaa peräkkäin. Ja joiden ennakkoluulojen takia Suomi menettää loistavan siltainsinöörin tai ensimmäisen suomalaisen astronautin tai jotain muuta semmoista. Vielä parempi on jos ne heput ovat onnistuneet tyrkkäämään jonkun suomalaispimun paksuksi. Saadaan sopivaa alaleuan väpätystä. Säälipornoa, säälipornoa ja aina vain lisää säälipornoa. Se ilahduttaa niitä oikeaoppisia jotka eivät tarvitse valistusta ja nostaa v-käyrän tappiin muurahaiskansalaisilla.

Magnus Hönt räpläsi tablettiaan ja sanoi sitten:

- Laitettu muistiin. Ja tätä siis joka päivä?

- Joka ainoa päivä.

- Ja varmaan feminismiä myös aina vain lisää?

- No sehän nyt on selvä. Jos Yle tekee jutun joulukuusen hankkimisesta niin siinäkin pitää olla feministinen näkökulma. Jos ei löydy, niin keksitään. Ja Ylellä täytyy olla myös selvästi näkyvä asenne ”me tehdään mitä meitä huvittaa eikä meitä faktat paljon pitele”. Se jos mikä nostaa v-käyrää. Mutta mennäänpä sitten sille VMP:n kaupalliselle puolelle. Se saa arvosanakseen vain välttävän.

- Ja miksi?

- No siellähän on paljon ihan puhdasta viihdettä ilman mitään interperspirationaalista näkökulmaa. Ainoa asia missä kaupallinen puoli on onnistunut suorastaan loistavasti on mainokset. Niistähän saa nykyisin sen kuvan että Suomi ei ole enää Suomi, vaan Senegal. Ja siinä on se esimerkki, mitä kaupallisen puolen tulee lisätä. Lisää diversiteettiä. Lisää mukavia ruuanlaitto- ja pelihetkiä. Lisää etnisesti edistyksellisiä. V-käyrä nousemaan. Kas ymmärrätkö Magnus, VMP ei ole mikään uutisoija. Eikä se ole mikään viihdyttäjä. Se on valistaja. Oikeiden asioiden valistaja. Ja valistaminen tarkoittaa pakkosyöttämistä. Minkä onnistunutta määrää mitataan v-käyrällä.

Magnus Hönt poistui Pierensvärdin toimistosta välittämään käskyjä eteenpäin. Räveliina nojasi mukavan toimistotuolinsa selkänojaan ja tuumasi että tämä katajainen raappahousukansa tarvitsi vielä paljon interperspirationaalista valistusta.

Eli pakkosyöttöä.

Kiitos inspiraatiosta Nils-Aslak Näkkäläjärvelle.

WOKELLUSMYYMÄLÄ OSA II

Radanvarsikaupunki, vuonna 45 jjp eli jälkeen järjen palautumisen

Pari vuotta oli vierähtänyt. Radanvarsikaupungin keskustassa sijaitseva antikvariaatti näytti edelleenkin yhtä rähjäiseltä kuin ennenkin, mutta itse asiassa se menestyi mainiosti. Antikvariaatin omistaja Juuso Koskelo tuumi että rumat ne vaatteilla koreilee ja oli pitänyt paikan ulkonäön entisenlaisena. Koska elettiin järjen palautumisen aikoja ihmiset olivat löytäneet pysyvästi kirjat ja hyvin moni oli heittänyt älykännykkänsä lepikkoon.

Lehtien ja kirjojen lisäksi antikvariaatin toinen menestystuote oli edelleenkin wokelluksen historia ja nuo käsittämättömät, aikanaan suvaitsevaisten toimesta – kasvojen edes osittaisen säilyttämisen vuoksi – hävittämät aivopierut olivat keräilijöiden keskuudessa edelleenkin hyvin kysyttyjä ja arvokkaita. Juuso oli saanut kovan etsimistyön jälkeen jälleen talteen taas hieman pölyä historian lehdiltä ja oli laittanut asiasta ilmoituksen nettiin. Niinpä tasan klo 9 kun antikvariaatti aukesi oli ovella jo odottamassa vanha tuttu asiakas eli Korsubaari-ketjun omistaja Eino Räinestö. Miehet löivät kouraa:

- Mites Korsubaarilla pyyhkii?

- Muutama uusi baari on taas avattu ja kauppa käy. Perinteisen hyvää formaattia on turha muuttaa. Tosin meillä on baareissa nykyisin uutuutena erään työntekijän kehittämä peli ”Lyö konsulttia” joka on saanut aika huikeaa menestystä. Nyt neuvotellaan, että yksi pelifirma ostaisi siihen oikeudet. Mutta minä olen nyt kyllä vähän malttamaton. Sinä olet siis ihan totta löytänyt alkuperäistä LGBTQTiiTyy-wokellusta ja vähän feministisiä pläjäyksiä lisäksi?

- Olenpa hyvinkin.  Kun liukkaasti liikkuu ja yhteyksiä pitää niin aina jotakin löytyy. Kas tässä olis ensimmäinen. Aito ja alkuperäinen. Silloisen femakkopuolueen puheenjohtaja:

- Ai juma örde! Tää on klassikko.

- Jep. Ajalta jolloin koko biologia samoin kuin ydinperhe yritettiin ihan tosissaan hässiä vituralleen.

- Minä muistan tuon. Se oli sitä aikaa Ylellä. Eukko puhuu pehmosia ja toimittelija senkun nyökyttelee eikä kysy että oliskos sulla jotain näyttöä väitteellesi. Minä haluan tään. Paljonko tää maksaa?

- Odotas. Katellaan ensin nämä kaikki ja jos ostat useamman niin lasketaan könttähinta. Hyvälle asiakkaalle. Muistatkos sitten sen, kun jätkät ilmoittautuivat naisiksi ja menivät pokkaamaan kaikki pokaalit naisten urheilussa?

- Joo, ja Suomessakin nää kirjanoppineet menivät siihen hössötykseen mukaan. Sanoivat että jos siltä tuntuu, niin kyllä se saa luvan riittää.

- Ja tää seuraava wokellus liittyykin juuri siihen:

- Häh hää… nykytietämyksen vastaisesti… minä muistan kyllä kun sitä oikeaa tietoa silloin kovasti rukattiin, etten sanoisi suorastaan runkattiin ”nykytietämykseksi”… olisko tietämys sitten tiedon vastakohta…

- Joo, ja asiaanhan kuului että nuo kirjanoppineet olivat lähes kaikki mukana noissa muodeissa. Mitä hullumpi, niin sen parempi. Tietysti siellä yliopistolla jossa oltiin täysin reaalimaailmalta suojassa asiat alkoivat näyttää helposti ihan omanlaisiltaan. Ja yksi hulluimmista muuodeistahan oli tämä ydinperheen tuhoamisen ylistys jota esmes silloinen Helsingin Pravda propagoi oikein turpa kuolassa. Kas tässä. Historian hämärästä. Perhe, jossa on kaksi isää ja äiti joka kuvittelee olevansa isä:

- Hjuu… tääkin on kyllä klassikko… vaikka puistattaakin… kun muistaa että tuota vaahdottiin silloin ihan tosissaan… opetettiin kouluissakin… mies on synnyttänyt kaksi lasta… mies…

- Jep. Ja tuo oli silloin niin pop kuin vain olla voi. Pistää miettimään, miten niiden mukuloiden kävi. Toivottavasti selvisivät täysjärkisinä. Ja kun oli puhe niistä kirjanoppineista niin pelastin pölyn alta yhden kirjanoppineen joka mainosti yhtä aikaa sekä wokellusta että monikultturismia. Yliopistossa, veronmaksajien elättämänä:

- Hjep… siinä toinen yliopiston kammiossa levottomia ajatuksia omaksunut… ydinperhe halstariin ja suomalaisille naisille geelitukkia miehiksi…

- Onneksi nuo tiedekunnat lopetettiin. Eihän niistä kirjanoppineista ollut kyllä sen jälkeen kuin maksimissaan baariapulaisiksi mutta vähemmän haittaa ne siinä hommassa tekevät ja verorahoja saattoi sitten käyttää johonkin tarpeelliseen. Mutta mulla olis näiden lisäksi sitten hieman feminismiä niiltä ajoilta jolloin se jyräsi. Kun sen annettiin jyrätä. Niin kuin tiedät, ne silloiset sukupuolentutkimuksen laitoksethan olivat täynnä ämmiä. Jotka tunnetusti eivät tule keskenään toimeen. No, kuinkas ne yrittivät parannella tulehtuneita välejä?

- Hei, anskumä arvaan, onks sulla se…

- Jep. On:

- Ja sitten lisää. Eikun paranee. Silloinhan ihmisoikeudet olivat määriteltyjä ihmisoikeuksia. Ne ei suinkaan koskeneet tietynlaisia miehiä. Niin kuin esmes meitä. Kattos, mitä minä löysin:

- Hähhää, kas siinähän on tuo ansiottoman arvonnousun arkkityyppi. Minä ostan tämän ilman muuta. Minulla on jo niitä vitunvirkkaajien tuotoksia mutta tämä multa vielä puuttuu.

- Ja kun kerran puhe tuli vitunvirkkaajista niin mulla on vielä yksi. Jackpot:

- Joo, tää on The Ultimate klassikko. Hienoa että pelastit pölyn alta. Eihän tässä idea sinänsä ole se, että joku huuhaa työntelee esineitä tavaraansa vaan se, että silloinen valtamedia teki tällaisista ihan oikeasti uutisia. Uutisia, hitto vie.

- Niin… se oli sitä aikaa kun valtamedia oli suunnattu pääosin kaupunkilaisille sinkkunaisille jotka olivat aivan uskomattoman kiinnostuneita jalkovälistään. Mutta juu, tässä nämä tällä kertaa olis.

- Mitä nää kustantaisi? Minä haluan ne kaikki.

- Kokonaishinta olis 15.000 riikintaaleria mutta jos ostat kerralla kaikki niin sovitaan että se olis 12.000. Ja nää tulee siis tietysti kaikki kehystettynä.

- Sovitaan pois. Ei muuta kuin riihikuivaa pöytään. Sulla ei ollut siis muuta?

- Onhan minulla. Mutta tää menee huutokauppaan. Tää kun on niitä historian itselleen valehtelemisen huipputapauksia. Lähtöhinta on 8.000 riikintaaleria:

- Siis tämä! Kun ottaa huomioon mitä historia opetti niin ei ihme että tää yritettiin hävittää. Mutta löysitpäs, piru vie. Minä tulen mukaan sitten huutamaan. Netissähän se huutokauppa käydään.

- Niin käydään. Ja kun tuli puhe siitä, mitä on yritetty hävittää niin minulla on sinulle ylimääräinen lahja. Ilmaiseksi. Hyvälle asiakkaalle.

- Hitto vie. Minkälainen.

- No tämmönen:

- Juman gegganen! Tuo hahmo jolla pelotellaan nykyisin tuhmia lapsia! Jos et oo kiltisti niin Tytti Tuppurainen tulee ja tekohymyilee sut demareitten helvettiin! Kiitos. Täytyy nostaa sulle hattua että jaksat tehdä tätä historiallista työtä.

- Kiitos. Ja selitys siihen että jaksan löytyy tuosta seinällä olevasta kyltistä.

Eino Räinestö katsoi kylttiä, nyökkäsi ja latoi riikintaalerit pöytään. Molemmat miehet tuumasivat kaupat tehtyään ja kouraa lyötyään että niin nykyisiä kuin tulevia sukupolvia tuli varoittaa mennetten sukupolvien virheistä jotka aikanaan muuttuivat dogmeiksi. Sitä ei saisi unohtaa.

Ei koskaan enää.

Jatkoa osasta yksi. Muutin antikvariaatin nimen woketusmyymälästä wokellusmyymäläksi koska se sopii mielestäni paremmin.

TOIMENPIDE

1. Pako

Federaation Suomen alue, jossain Saimaalla, tuonnempana…

Niin… silloin joskus Isonvihan aikana ihmiset pakenivat piilopirtteihin vainolaista karkuun. Eipä ole ajat pahemmin muuttuneet. Nyt se vainolainen vaan puhuu samaa kieltä kuin pakenijatkin. Näitä tuumasi muuan mies joka laittoi pari palikkaa kamiinaan. Hänen piilopirttinsä oli hyvin pieni saunamökki joka virallisesti oli muutettu varastokäyttöön jo aikaa sitten.

Tässä hän oli asustanut viimeiset kaksi kuukautta. Etsittynä karkurina. Ennen sitä hän oli ollut federaatiokansalainen Reino Tönes, pikkuvirkamies Helsingin kaupungilla. Ikää 36 vuotta, naimaton ja suhteellisen tyytyväinen elämäänsä. Mutta näin jälkeenpäin hän oli tajunnut ottaneensa suuvärkkinsä kanssa aivan liikaa riskejä. Lähinnä yleisessä seurassa lausuttuja vitsejä. Ja nehän tulivat lopulta aina valvontakoneiston tietoon. Intersektionaalisen feministinen hallinto ei tuntenut huumorintajua eikä myöskään armoa.

Hän oli selvinnyt pahimmasta koska oli saanut apua. Hänen ystävänsä Viljami Episte oli eräs ilta soittanut hänen ovikelloaan. Viljami oli töissä Ajatusvalvontavirastossa. Ei mikään suuri pomo, ne tehtävät oli varattu luonnollisesti naisille mutta kuitenkin asemassa jossa hän sai asioita tietoonsa. Reino oli nähnyt Viljamin ilmeestä että nyt oltiin ehjän edessä.

- Ne aikovat tehdä sinulle Testin. Voi olla, että ovat tulossa jo. Nyt ei ole aikaa hukattavana. Tule mukaani.

Reino otti mukaansa vain puhelimen. Lompakkokin sai jäädä kotiin sillä hän tiesi sen sisällön muuttuvan pian arvottomaksi. Kas kun käteistä rahaa ei ollut enää vuosiin. Testi. Voi helvetti. Testi, jossa aivomittauksella selvitettiin, hyväksyikö ihminen vallitsevan intersektionaalisen järjestelmän. Ja sen testin reputti noin 99 prosenttia testattavista. Jotka olivat tietysti kaikki miehiä. Ja reputtaneille tehtiin Toimenpide. Ei herran perkele, siihen hän ei suostuisi.

Viljamin auto oli neljän korttelin päässä. Hän ei halunnut että se paikallistettaisiin liian lähelle Reinon asuntoa. Autolle kävellessä Viljami sanoi:

- Jos sinulla on joku paikka jonne paeta niin soita nyt ja hävitä sitten puhelimesi. En voi ottaa riskiä että puhelimesi paikallistettaisiin autooni. Mutta jos paikka on, niin minä voin ajaa sinut sinne. Tai ainakin puoleenväliin. Riippuen etäisyydestä.

Reino tiesi erään henkilön. Hän soitti vanhalle ystävälleen Jouko Jöösille joka asusteli perheensä kanssa Puumalassa. Jöös oli maanviljelijä niissä rajoissa jotka federaatio yleensä salli ja lisäksi hän harjoitti savukkeiden ja lihasäilykkeiden salakuljetusta osana isompaa rinkiä nimeltään Veljmiehet. Veljmiesten kautta hänellä oli myös tarvittavia yhteyksiä. Kesken puhelun Reino kysyi Viljamilta:

- Pystytkö ajamaan minut Kouvolaan? Minut tullaan hakemaan sieltä.

- Pystyn.

Reino lopetti puhelun, purki puhelimen ja heitti osat roskiin. Puhelimen muistikortin hän heitti ikkunasta ulos jossain Elimäellä. Kouvolassa Jouko oli vastassa. Sanoja ei sen kummemmin vaihdettu. Tilanne oli kaikilla tiedossa. Reinoa ei saisi alistaa Toimenpiteeseen. Jouko ajoi Reinon autollaan Puumalaan ja siitä suoraan Saimaan rannalle pieneen lahdukkaan. Siellä oli hyvin pieni mökki. Jouko totesi:

- Näyttää rähjäiseltä mutta on täysin elinkelpoinen. Katolla on aurinkopaneelit joista saa virran pieneen jääkaappiin ja puhelimeen, jonka annan sinulle. Se on täysin anonyymi. Veljmiesten hankintoja. Mutta älä soita sillä itse muille kuin minulle. Se on sinulle hälytyspuhelimena jos sinut löydetään. Tuossa on kartta, johon olen merkinnyt sinulle uuden pakopaikan sitä tilannetta varten. Opettele se ulkoa ja polta se sitten kamiinassa. Mökissä on kuivamuonaa ja minä tuon lisää ruokaa aina aika ajoin. Tontilla on käsikäyttöinen pumppu jolla saat tarvittavan veden. Rannassa on vene. Voit käydä kalalla. Ja kannattaa pujotella pauloja tälle tontille. Täällä liikkuu aika paljon rusakoita. Saat olla täällä varsin rauhassa. Ihmisiä täällä ei enää juuri ole. Federaation kesämökkiläisille asettamat ilmastoverot ovat liian suuria. Valtaosa mökeistä homehtuu tyhjillään.

- Kuinka voin korvata kaiken tämän?

- Säilymällä omana itsenäsi.

Reino oli varsin pian tottunut piiloelämäänsä joka itse asiassa alkoi tuntua miellyttävämmältä kuin elämä Helsingissä, osana suurta, valvovaa ja alistavaa järjestelmää joka vaati miettimään jokaista sanaansa. Hänellä ei ollut muuta varsinaista yhteyttä ulkomaailmaan kuin Joukon tuoma pieni matkaradio jota sitäkään hän ei paljoa kuunnellut. Järven vesien liplatus ja saunamökille kuuluvat luonnonäänet alkoivat olla paljon mielenkiintoisempia. Samoin kuin yleensäkin ympärillä olevan elämän seuraaminen. Elämä, jota hän ei Helsingissä nähnyt eikä tullut edes ajatelleeksi.

Mutta hän tiesi, ettei voisi jäädä tänne loputtomiin. Veljmiesten almuilla eläminen hävetti muutenkin ja hän tiesi, että talvi tulisi olemaan vaikea. Onneksi Joukolla oli niitä yhteyksiä. Valitettavasti Veljmiehien Porvoon etappimies oli jäänyt kiinni. Sen vuoksi Viroon ei ollut tällä hetkellä pääsyä. Mutta eräs Joukon tuntema rekkakuski kävi hakemassa kalaa Pohjois-Norjasta ja hän saattaisi salakuljettaa Reinon Norjan puolelle.

Mutta eräänä yönä se kaikki romahti. Reino heräsi puhelimen soittoon. Siellä oli Jouko. Kukas muu.

- Koira herätti minut. Sinne päin on tulossa pakettiautoja. Ovat aivan varmasti Fedpoleja. Pakene heti!

Reino löi kengät jalkaansa ja takin päällensä. Muuten hän oli nukkunutkin aina kokopukeissa. Jo mökistä ulos astuessaan hän tajusi olevansa myöhässä. Autot olivat saapumassa jo pihalle ja niillä oli koiria. Hän kuuli haukun autosta. Hän ei pääsisi karkuun. Mutta oli vielä toinen pakokeino. Erästä mäntyä vasten oli hänen nikkaroimansa tikkaat ja puussa odotti hänen tätä tilannetta varten väsäämä hirttoköysi. Hän oli laskenut köyden pituuden niin että niskaranka katkeaisi putoamisessa varmasti. Mieluummin se kuin Toimenpide. Ainakin hän kuolisi omana itsenään. Hän kiipesi tikapuita mutta tunsi sitten selässään etälamauttimen iskun, sen aiheuttaman tuskan ja menetti sitten tajuntansa.

Peli oli pelattu.

Fedpoleja johtava ylikomisario antoi käskyn miehilleen:

- Varmistakaa että mies on elossa, paketoikaa hänet ja kuskatkaa sitten välittömästi Helsinkiin. Ajatusvalvontavirasto odottaa häntä.

Ylikomisario mietti itsekseen että tuolle Reino Tönesille ei tehtäisi edes testiä, koska hän oli paennut. Hänet vietäisiin suoraan Toimenpiteeseen. Piruparka. Jokuhan häntä oli täällä lähiseudulla auttanut mutta Fedpol ei tuhlannut voimavarojaan näihin vähiin maalaisiin. Ne eivät hallintoa kaataisi. Pikkurikollisiahan ne olivat kaikki mutta eivät pystyneet heiluttamaan kulisseja ja vain kulisseilla oli merkitystä. Ylikomisario inhosi työtään mutta tiesi että kun pirun kanssa oli tehnyt sopimuksen niin siitä ei voinut perääntyä. Ja olihan hän sentään perheellinen.

Viiden kilometrin päässä erään mäen juurella sovitulla pakopaikalla Jouko Jöös odotti koko yön mutta kukaan ei tullut paikalle. Reino oli jäänyt kiinni. Mitään ei ollut enää tehtävissä. Ehkä hän selviäisi edessä olevasta koettelemuksesta. Todennäköisesti ei.

2. Toimenpide

Helsinki, Ajatusvalvontavirasto…

Miespuolinen ajatusvalvontateknikko totesi esihenkilölleen:

- Kansalainen Reino Tönes valmistettu toimenpiteeseen.

Reino makasi sidottuna sairaalasängyssä ja hänen viereisessä sängyssään oli nainen joka muistutti hyvin paljon Reinoa. Kyseessä oli Reinon naispuolinen klooni. Jokaiselle hallinnossa työskentelevälle miehelle rakennettiin nykytekniikalla nopeasti kasvatettu naispuolinen klooni. Mikäli hallinnossa työskentelevä mies osoittautui intersektionaalisen feministisen yhteiskunnan vastaiseksi, hänen tietoisuutensa siirrettiin tuohon naispuoliseen klooniin ja miehen vartalo pidettiin elossa mutta koomassa.

Kun mies oli pakotettu elämään naisen ruumiissa ja naishormoneiden vaikutuksen alaisena niin intersektionaalisen hallinnon päätöksen mukaisesti mies oppisi arvostamaan feminististä valtaa. Aikaisintaan kahden vuoden jälkeen mies/nainen saattoi tehdä Testin uudelleen. Jos hän läpäisi sen, hänen tietoisuutensa voitiin siirtää takaisin miehen vartaloon.

Naisille tällaista Toimenpidettä ei oltu varattu, sillä feministisen hallinnon mukaisesti nainen ei voinut ajatella väärin. Tosin ajatusteknikko tiesi että sellaisiakin naisia oli ja heille hallinto oli varannut huolehtivaa ja rakastavaa psykiatrista hoitoa suljetuissa laitoksissa. Teknikko tiesi senkin että se huolehtiva ja rakastava hoito oli lähinnä lääketokkuraa joka muutti naiset käveleviksi vatupasseiksi.

Teknikko tiesi myös että hallinto oli suunnitellut kloonin tekemistä kaikille miespuolisille kansalaisille mutta se oli laskenut suunnitelman tulevan liian kalliiksi muutenkin Federaation almuilla elävälle ja elinkeinoelämänsä tuhonneelle Suomen maakunnalle. Mutta näin ainakin pidettiin huolta hallinnon luotettavuudesta.

Naispuolinen esihenkilö antoi käskyn:

- Suorittakaa tietoisuuden siirto.

Teknikko painoi enteriä ja Reino Tönes alkoi muuttua Reija Tönesiksi joka oli ollut tähän asti pelkkä varastossa ollut, ilman tietoisuutta oleva elossa pidetty kuori. Siirto ei itse asiassa kestänyt kuin muutaman minuutin. Teknikko katsoi näyttöä ja totesi sitten esihenkilölleen:

- Jaahah… tuli taas kylmä kalle.

Reino Tönesin elintoiminnot näyttivät pelkkää viivaa. Tämä oli tuttua. Hyvin monelle Toimenpiteeseen joutuneelle miehelle oli käynyt näin. Tieto muuttumisesta väkipakolla naisen ruumiiseen oli ajatuksena niin vastenmielinen että ruumis ei kestänyt siirtoa vaan lopetti toimintansa. Nyt jäljellä oli vain nainen, johon oli siirretty miehen tietoisuus. Josta ei ollut enää paluuta omaan ruumiiseensa. Esihenkilö totesi kyllästyneellä äänellä:

- No, herättäkää Reija Tönes. Hän saa nyt totutella elämään koko loppuikänsä naisena.

Reija/Reijo Tönes heräsi ja hänen silmissään loisti absoluuttinen kauhu. Teknikko näki että hän tulisi tekemään itsemurhan mahdollisimman nopeasti. Niin kuin suurin osa Toimenpiteeseen joutuneista miehistä, oli heillä sitten toivoa paluusta omaan ruumiiseensa eli ei.

Teknikko ymmärsi kyllä idean ja inhosi työtänsä niin kuin se ylikomisario joka oli pidättänyt Reijo Tönesin. Intersektionaalisen feministinen yhteiskunta oli historian humanistisin yhteiskunta koska se oli ilmoittanut olemansa sellainen. Siellä ei ollut rangaistuksia vaan ainoastaan hoitoa ja kasvatustoimenpiteitä niin kuin tämä Toimenpide. Tosiasiassa se oli kasvatukseksi lavastettu kuolemantuomio mutta sitä vastaan teknikko ei koskaan protestoisi. Eikä edes vitsailisi. Sillä hän tiesi että tässä rakennuskompleksissa oli varastossa myös hänen oma naispuolinen klooninsa. Johon hän saattaisi joutua hyvin vähällä niin kuin Reino Töneskin.

Vain muutaman vitsin tähden. Yhteiskunnassa, joka oli historian humanistisin ja absoluuttisen rakastava.

SYNTISET KILOMETRIT

Naakkamo, Radanvarsikaupunki, hieman tuonnempana…

Naakkamon Autokatsastuksen pihalle ajoi muuan pakettiauto. Siitä nousi 55-vuotias härveli-, hilavitkutin- ja härspediräättöriasentaja Arvertti Hörtömurto joka hieman ihmetteli että kuinka katsatushallin vieressä sijaitsevalla kentällä oli niin paljon kilvettömiä autoja. Asia ei häntä sinänsä huolettanut sillä hänen viisitoistavuotias pakettiautonsa oli hyvin huollettu ja menisi varmasti katsastuksesta läpi.

Kun hän oli saapumassa katsastuskonttoriin niin ovesta astui ulos hänen vanha tuttavansa, lyömäsoitinopettaja Pumpat Tsäk Naakkamon kansalaisopistosta. Miehet olivat tutustuneet metsästyshommissa. Saman seuran miehiä. Hirvijahdista tuttu. Normaalisti Tsäk oli hymyileväinen ja hyväntuulinen mies mutta nyt hän oli kuin myrskyn merkki. Moikkasi vaan ohimennen musta pilvi päänsä yläpuolella ja poistui paikalta ilman tahtia.

Arvertti astui asiaa hieman ihmetellen konttorin sisälle, antoi avaimet sekä tarvittavat paperit kassaneidille ja maksoi laskun. Tuttu katsastusmies Seppo Sapusko kävi hetken päästä hakemassa avaimet. Katsastukseen ei menisi kuin varttitunti joten Arvertti kävi pihalla polttamassa savukkeen. Norttimiehiähän hän oli mutta kaupan kassa oli vahingossa antanut hänelle punaista Marlboroa kun ne askit olivat nykyisin samanlaisia mustia kaikki. No, kerrankos se vahinko sattuu. Eiväthän ne sitä tahallaan… vaikka aika typerää oli kuvitella että sillä askimuutoksella se kärheeminen mihinkään loppuisi…

Poltettuaan tupakin Arvertti siirtyi sisätiloihin ja hetken kuluttua Seppo saapuikin paikalle. Yleensä hän antoi aina avaimet ja paperit mutta nyt Arvertti saikin vain paperin. Jossa oli hylsy. Seppo totesi nolona ja varsin kyllästyneellä äänellä selityksen hylsystä. Arvertti alkoi aavistaa, että mikäs se Pumpat Tsäkkiä niin jurppi.

- Tota noin… kuule… auto on täysin kunnossa… mutta se menee välittömään käyttökieltoon… siihen ei saa edes siirtokilpiä vaan se jää tänne…

- Hä? Ja minkähän helvetin takia?

- No katos… se uusi direktiivi… sun ajotietokoneen lukemat menee reaaliajassa Brysseliin ja sieltä tuli automaattinen ilmoitus että sun henkilökohtaiset ajopäästösi tältä vuodelta ovat ylitetty. Eli autollasi ei saa ajaa ennen kuin ensi vuonna tammikuun ensimmäinen päivä. Tää direktiivi koskee kaikkia polttomoottoriautoja. Jos sulla olis sähköauto niin ei olis mitään ongelmaa.

- Ja helvetilläkö minä kymppitonnien sähköauton hankin? Minä olen pienyrittäjä ja joka kuukausi täytyy kylmä rinki persesilmän ympärillä laskea ettei viivan alle jää pelkkää punaista. Etkö nyt perkele voi antaa vähän armoa? Kun auto on muuten täysin kunnossa.

- No en. Valitettavasti. Kas kun jos minä jään siitä kiinni niin minä olen samantien Jalkasen Kivihiomolla ja firman luvat lähtee samantien. Ja minä jään siitä ilman muuta kiinni kun tieto meni Brysseliin välittömästi. En voi ottaa riskiä. Perheellinen olen minäkin.

Arvertti Hörtömurto totesi että jumala siunakkoon EU:ta sen suuressa ilmastoviisaudessaan, käveli pihalle ja soitti tutulle taksiyrittäjälle joka vastasi tilaukseen:

- Morjens. Kyyti tulee mutta se kestää kaksi tuntia. Kas kun multa on kolme autoa jäänyt katsastuksessa kiinni vuosittaisten ajopäästöjen takia. Kalusto on vähissä. Kotiinko sut pitäisi heittää?

- Ei kun sosiaalitoimistoon. Minä rupean tässä totuttelemaan pitkäaikaistyöttömän elämään.

Arvertti jäi odottelemaan taksia. Pihalle ajoi auto josta nousi Lauri Länkmakk. Hän morjesti pihalla olevaa tuttavaansa Arvertti Hörtömurtoa ja ihmetteli kun normaalisti mukava ja hyväntuulinen mies oli kuin myrskyn merkki. Moikkasi vaan ohimennen musta pilvi päänsä yläpuolella ja poistui paikalta ilman tahtia.

Mikähän sitä Arverttia niin jurppi? No, pianhan se Laurille selviäisi…

Lukijalle: Ei tää ihan fiktiota ollut. Tähän suuntaan ollaan jo menossa. Suomen Uutiset kertovat. Katsastustiedot menevät Brysseliin. Ja niistähän tehdään ilman muuta johtopäätöksiä.

KANSALAISNEUVOS VÄNTTÖNEN

Päivälehden (ent. Helsingin Sanomat) haastattelu vuonna 25 jjp (jälkeen järjen palautumisen):

- Päivälehti onnittelee pitkän elämänuran tehnyttä Aatos Vänttöstä joka nyt 65-vuotiaana siirtyy eläkkeelle ja samalla hänelle on myönnetty arvostettu kansalaisneuvoksen arvonimi. Tuon arvonimen myöntämisen perusteethan menevät aivan järjen palautumisen alkuvuosille joten valaisetteko lukijaa hieman? Siitä kun on kumminkin varsin pitkä aika. Yli kaksikymmentä vuotta. Tehän toimitte silloin Tyhjän Paskan Hiertämisen Poistamistoimikunnassa.

- Näin on, ja toimikunnassa oli lisäkseni ammattilaisia eri aloilta, nimenomaan niitä ammattilaisia jotka tekivät, eivät niitä jotka istuivat toimistoissa kuvitellen että puhuminen on tekemistä. Mukana oli tietysti yliopistoväkeäkin mutta ainoastaan kovien tieteitten alueilta. Ja tehtävämmehän oli puhdistaa julkinen sektori kaikesta turhasta ja tarpeettomasta akateemisesta suojatyöstä.

- Mistä aloititte?

- Itse asiassa varsinaisen julkisen sektorin ulkopuolelta. Eli lakkautimme rahoituksen noin 95%:lta NGO-organisaatioilta joiden ainoa varsinainen tehtävä oli toimia suojatyöpaikan ja feministisen sekä vihervasemmistolaisen ideologisen hiekkalaatikon yhdistelmänä.

- Ja kuinka sitten toimitte julkisen sektorin kanssa?

- No, haastattelimme lisää ammattilaisia. Sieltä suorittavalta taholta. Mottona oli ”Julkishallinnon tehtävä on antaa kansalaisille välttämättömiä peruspalveluita. Sen tehtävä ei ole työllistää työllistämisen takia. Ei varsinkaan akateemisen oppiarvon tai poliittisen luotettavuuden vuoksi.”. Ja sen pohjalta kysyimme: ”mitä tarvitsette, että voitte suoriutua tehtävästänne ja mikä puolestaan haittaa tehtäväänne?”. Ja kun kerrankin suorittavan tahon mielipidettä kysyttiin niin se mielipide myös saatiin ja sen pohjalta alkoi sitten giljotiini jyskää. Olihan se tietysti jo tiedossa että säästöt olivat iät ajat koskeneet nimenomaan suorittavaa tahoa eikä hallintohimmelin keski-, aliväli-, väli-, yliväli-, yli- ja yliylijohtoa mutta kyllähän se lukumäärä järkytti kun se lopulta saatiin kartoitettua.

- Puhumattakaan siitä älyttömästä määrästä erikoissuunnittelijoita, erityisasiantuntijoita, projektipäällikköjä, projektikoordinaattoreita, projektisihteereitä, projektisuunnittelijoita ynnä herra ties mitä jotka olivat työssään vain suojatyöllistämisen vuoksi ja joiden pääasiallinen tehtävä oli hankkia perusteita aina uudelle projektille joka parhaimmassa tapauksessa ei johtanut yhtään mihinkään ja pahimmassa tapauksessa sotki suorittavan puolen asioita urakalla. Niillä ihmisillä kun oli ideoita ja visioita, piru vie ja niitä suorittavalla taholla sekä pelättiin että vihattiin. Syystäkin. Kun ihminen, joka ei tiedä asiasta yhtään mitään saa valtuudet määritellä kuinka asia tehdään niin lopputulos on säännöllisesti katastrofi. Me teimme siitä lopun.

- Entäs maahanmuuttoteollinen kompleksi?

- Sitä hoiti toinen poistamistoimikunta. Sehän löi aikatolpan vuoteen 1990 ja jos sen jälkeen tulleet olivat edelleen sosiaalin elatuksella tai verorahoitteisessa monikultturismin mannekiinityöpaikassa niin sekä oleskeluoikeus että mahdollinen kansalaisuus loppui kerralla. Aivan sama, kuinka kauan Suomessa oli tullut oleskeltua. Ja samallahan loppui myös maahanmuuttoteollinen kompleksi jonka kustannukset arvioitiin tuossa vaiheessa jo kuudeksi miljardiksi per vuosi. Vähän samanlaisia arvioita on laskettu omasta poistotyöstämme joten aikaansaamamme säästö kansalaisille on erittäin suuri.

- Toimintaanne ei todellakaan voinut sanoa juustohöyläksi vaan giljotiiniksi. Tuliko toiminnastanne suunsoittoa?

- No tottahan sitä tuli työttömäksi jääneiden akateemisten suojatyöläisten toimesta. Eiväthän ne halunneet luopua saavutetuista ja ansiottomista eduistaan. Ja varsinainen työnteko tuntui niille vielä vastenmielisemmältä. Mutta siihen niin me kuin uusi hallinto totesimme että ei teille pitkäaikaistyötön duunarikaan ollut koskaan mikään ongelma. Meille pitkäaikaistyötön mitääntekemättömyyden ammattilainen ei vastavuoroisesti ole minkäänlainen moraalinen ongelma. Tervetuloa niiden kansalaisten arkeen joista te kyllä puhuitte mutta harvemmin koskaan edes tapasitte.

- Entäs kun tehtävänne oli suoritettu?

- No sittenhän me lopetimme nämä toimikunnat ja läksimme takaisin varsinaisiin töihimme. Olisihan se ollut täysin vastoin toiminta-ajatustamme että me olisimme tehtävämme suoritettuamme jääneet suojatyöläisiksi piereskelemään nahkatuoleihin ja syömään kampaviinereitä veronmaksajien rahoilla tehden ei-mitään. Siinä uuden hallinnon kanssa sovittiin että kerran viidessä vuodessa toimikunnat pannaan kuukaudeksi pystyyn ja katsotaan tarvitaanko toimenpiteitä. Ei niitä olla tarvittu. Kas kun se järki palautui koko yhteiskuntaan. Viimeinen kokoontumisemmekin meni viikossa läpi.  Minäkin palasin vanhaan hommaani pintakäsittelijäksi ja tein sitä eläkkeelle siirtymiseeni saakka.

- Niin, minäpä muistan historiasta lukeneeni että mielettömyyden aikana akateemiset suojatyöläiset halveksivat tavallisia duunareita ja joku demari halveksi erityisesti pintakäsittelijöitä. Vaikkei välttämättä edes tiennyt, että mitähän se mahtaa tarkoittaa,

- Olen lukenut tästä itsekin ja siihen voi todeta, että jos suorittavan työn tekijät katoavat niin maa on kusessa. Sen sijaan kun akateemiset suojatyöläiset katosivat niin asia huomattiin lähinnä veroprosentin pienenemisenä ja närästyksen vähenemisenä. Mutta… täytyy sanoa että huomasimme yhden todella hälyttävän seikan työmme aikana.

- Minkälaisen seikan?

- No sen, että Suomessa oli aivan valtava määrä ihmisiä – erityisesti naispuolisia – jotka eivät itse asiassa kyenneet minkäänlaiseen varsinaiseen työhön. Eivät niin minkäänlaiseen. Ja että vääristynyt koulutusjärjestelmä oltiin tehty aivan heitä varten ja sen myötä heille sertifikoitiin yksinoikeus yhteiskunnalliseen ajatteluun samalla kun heille taattiin täysin tarpeettomat ja yhteiskunnan kannalta vahingolliset suojatyöpaikat. Sitähän ovat tutkijat miettineet pitkään että johtuiko vääristynyt koulutusjärjestelmä tuon väestönosan kasvamisesta vai saiko vääristynyt koulutusjärjestelmä tuon väestönosan kasvamisen aikaiseksi. Eli kumpi oli ensin, muna vai kana?

- Tämähän oli yhteiskunnassamme silloin suuri ongelma jota pidettiin voimavarana. Mutta kuinka aiotte eläkepäiviänne viettää?

- Mökillä. Ajan sinne bensa-autolla, lämmitän saunan haloilla ja grillaan lihaa sekä makkaraa.

- Ja näinhän voitte rauhassa tehdä sillä hallintomme ei enää tunge kärsäänsä niihin asioihin jotka eivät kärsäntyöntämistä tarvitse. Kansalaisneuvos Aatos Vänttönen, suuret kiitokset haastattelusta ja antoisia eläkepäiviä.

Kansalaisneuvoksen arvonimen saaneelle myönnetään myös kunniamitali joka tunnetaan nimellä ”työmiehen hymy”.

MIELIKUVARIKOLLINEN

Radanvarsikaupunki, hieman tuonnempana…

Jaa-a… mitähän ne knääkät ovat minun varalleni kehittäneet? Näitä tuumaili 48-vuotias perheellinen sokerisorvaaja Unto Epatte marssiessaan Radanvarsikaupungin poliisilaitoksen ovesta sisään. Hänen kaverinsa Jouko Jötikkä oli ollut samassa tilanteessa aikaisemminkin ja osasi kertoa että kuulustelun syytä ei ajatusrikollisille koskaan ilmoitettu etukäteen. Saipahan tyyppi kiehua muutaman päivän epävarmuuden liemissä. Unton mieleen tuli se vanha vitsintapainen ”Tiedäkkös, miten pidetään hullua jännityksessä? Mä kerron huomenna”. No, tätähän se perkele soikoon oli. Kiusa se on pienikin kiusa joka todennäköisesti ennakoi huomattavasti isompaa kiusaa.

Unto ilmoittautui ja hänet ohjattiin metallin- ja räjähteidenpaljastimen läpi kuulusteluhuoneeseen jossa häntä odotti yhteiskunnallinen ylikonstaapeli Dominetta Ruoskio. Unto kysyi:

- Mitenkäs… kuulusteltava kai seisoo?

Ruoskio hymähti ja viittasi istumaan. Istuttuaan Unto kysyi:

- Niin mistäs minua sitten syytetään? Kas kun kuulustelukäskyssä ei sitä mainittu. Olishan se ollut jokseenkin kohteliasta ilmoittaa.

Dominetta katsoi hetken ajan tietokoneensa näyttöruutua. Sitten hän vastasi:

- Viranomaiskoneisto on kohtelias vain ihmisille, jotka ovat kohteliaita toisille ihmisille. Oikeille ihmisille. Te ette ole olleet. Teistä on tehty useita rikosilmoituksia. Vakavista rikoksista.

- Hä? Minkähänlaisista rikoksista?

- Mielikuvarikoksista.

- Saiskos tuon suomennettuna? Tai ihan selkokielellä kiitos. Olenks minä kuvitellut keskenäni jotain kiellettyä? Eihän mulla ole edes mitenkään vilkas tuo mielikuvitus. Enempi tylsä tyyppi minä olen.

Dominetta Ruoskio katsoi Untoa hetken kuin jotain siivoojalta huomaamatta jäänyttä vastenmielistä näljää yleisen vessan lattialla, huokasi ja sanoi sitten:

- Olisi ehkä hyvä seurata lakien kehittymistä. Ja jos ei seuraa niin kannattaisi pitää lärppänsä kiinni. No, tässä on teille printit siitä, mitä olette esittäneet sosiaalisessa mediassa niin monikulttuurisuus- kuin ilmastoaktiiveille. Eli kaikki on tallessa. Niitä on turha yrittää enää poistaa. Ja ne sisältävät raskauttavaa materiaalia.

Unto kävi printit läpi ja totesi ihmeissään:

- Mutta mitäs rikollista näissä on? Minähän olen faktoilla ja tilastoilla osoittanut sekä monikultturismin että ilmastohysterian vaarallisuuden asiasta innoissaan housuunsa pissijöille. Vai väitättekö että tuo, mitä olen kirjoittanut sisältää ensimmäistäkään valhetta? Ne ovat pelkkiä faktoja kaikki.

Ylikonstaapeli Ruoskio otti printit Untolta, huokasi jälleen ja vastasi:

- Teidän tulisi ymmärtää että kehittyneessä intersektionaalisen feministisessä yhteiskunnassa faktat ovat toisarvoisia. Jopa loukkaavia. Ainoastaan hyväksytyillä mielikuvilla ja tunteilla on merkitystä. Ja te olette loukanneet kahta yleisesti hyväksyttyä – laillisesti hyväksyttyä – mielikuvaa ja niiden esittäjiä. Ensinnäkin sitä, että maahanmuutto, nimenomaan kehitysmaalainen maahanmuutto todellakin on Suomelle välttämättömyys ja väistämättömyys. Sen mahdollisesti aiheuttamat täysin marginaaliset ongelmat johtuvat vain suomalaisten rasismista ja suvaitsemattomuudesta. Eikä kyseistä mielikuvaa eikä varsinkaan sen esittäjiä saa arvostella. Millään perusteella. Lisäksi on hyväksytty mielikuva että islam on täysin humanistinen ja länsimainen uskonto eivätkä islamilaiset eroa suomalaisista millään muotoa. Ja se mielikuva on yhtälailla arvostelun ulko- ja yläpuolella.

- Ja toinen hyväksytty ja sitä myötä myös suojeltu mielikuva on se, että Suomen intersektionaalisen hallituksen väestöllemme ja elinkeinoelämällemme pakottamat ilmastotoimet ovat maailman pelastamisen kannalta välttämättömiä ja väistämättömiä ja näin ollen myös arvostelun ulkopuolella. Niiden arvostelu on rangaistava teko.

Unto nieleskeli hetken, mietti, onko unessa, nipisti itseään ja totesi että ei, enpä taida olla:

- Siis… faktoilla ei ole merkitystä… vaan pelkillä mielikuvilla?

- Nimenomaan niin. Ja koska olette käyttäneet faktoja viha- ja loukkaamistarkoituksessa ja vielä julkisesti niin olette saaneet aikaan sen että usea vihervasemmistolainen nainen on joutunut sairaslomalle koska he mieltävät joutuneensa julkisesti vihanolatuksi faktistin vihakampanjan seurauksena. Kas kun teidän vihafaktanne ovat saaneet sosiaalisessa mediassa myös hyvin paljon tykkäyksiä joka tekee asiasta vielä raskauttavamman.

- Eli onko siis niin, että hermoherkkien naikkosten tunteet ovat nykyisin tärkeämpiä kuin tosiasiat?

- En käyttäisi kyseisistä valveutuneista henkilöistä noin brutaalia ilmaisua… mutta kyllä, kyllä näin on. Tunteet, ja nimenomaan oikeat naiselliset tunteet menevät kehittyneessä yhteiskunnassa insinööritodellisuuden faktojen edelle.

- Ja sen myötä tietysti minun ja kaltaisteni vihaaminen ja vielä julkinen sellainen on ok? Vaikka minä puhun vain faktoja?

- Nimenomaan on. Eikä mitään ”vaikka”, vaan ”nimenomaan”. Koska vihafaktanne loukkaavat oikeaoppisia ihmisiä sekä heidän tunteitaan  ja olette muutenkin intersektionaalisen uhriutumispyramidin alimmalla tasolla.

- Jaahah, no, mitenkäs minun sitten käy?

- Alkaa oikeusprosessi jossa teidät tuomitaan sakkoihin, suuriin vahingonkorvauksiin tunnekunnianloukkauksista ja sitten ehdolliseen vankeuteen. Mutta se on vain osa rangaistuksesta. Oikeudenkäyntiä tietysti venytetään ja kaikki kulut tulee teidän maksettavaksenne. Se todennäköisesti ajaa perheenne vararikkoon. Lapsistanne on muuten jo tehty useita lastensuojeluilmoituksia hyvin perustein sillä eihän lapsen kasvu ja kehitys ole turvattu vihafaktistin perheessä. Lisäksi kuvanne laitetaan kaikkiin Radanvarsikaupungin julkisissa tiloissa sijaitseviin häpeätauluihin. Anteeksipyyntö on tässä vaiheessa täysin myöhäistä. Kuulustelu on päättynyt. Voitte poistua.

Unto poistui poliisiasemalta miettien että voi kun pienenä tietäis kuinka isona on hauskaa.

Yhteiskunnallinen ylikonstaapeli Dominetta Ruoskio puolestaan nojasi tyytyväisenä mukavan toimistotuolinsa selkänojaan, laittoi kädet niskansa taakse ja tuumasi että oikeat tunteet… ei vääriä faktoja… vain oikeat tunteet… vain oikeat tunteet… elämä on ihanaa kun sen intersektionaalisen oikein oivaltaa…

AITA, OSA II

Jatkoa osasta yksi.

Helsinki, Kumpulan nomenklatura-alue, tuonnempana…

Muodikkaisiin vaatteisiin laittautunut 17-vuotias Ingrid Uinio astui vanhempiensa omistamasta viihtyisästä omakotitalosta pihalle ja käynnisti sähkömopoautonsa joka oli ollut automaatin hoitamassa sekä latauksessa että lämmityksessä. Federaation Suomi-nimisessä maakunnassa vietettiin federaatiopäivää joka oli yleinen vapaapäivä. Ainakin nomenklaturan edustajille joten Ingridinkään ei tänään tarvinnut mennä Tarja Halonen-eliittilukioon. Liittovaltion liput liehuivat saloissa.

Hän oli sopinut hyvän ystävänsä Krista Engbomin kanssa että vapaapäivää vietettäisiin shoppailemalla joten Ingrid ajoi Engbomien pihaan jossa Krista jo odottikin. Niin Ingridin kuin Kristan vanhemmat olivat hyväpalkkaisissa töissä liittovaltion maakuntahallinnossa ja tytöt olivat oppineet elämään varmassa yltäkylläisyydessä. Samoin kuin turvallisuudessa, jota piti yllä Kumpulan alueen ympärillä oleva piikkilanka-aita jota vartioivat aseistetut turvamiehet.

Sähkömopoautolla matka nomenklaturan käytössä olevaan Fed-Marketiin ei kestänyt kauan ja alueella oli aina vapaita parkkipaikkoja. Tytöt eivät oikeastaan tienneet, mitä jonottaminen tarkoitti. Heidän oli myös varsin vaikea hahmottaa, että tällä pääkaupunkiseudulla asui yli miljoona ihmistä hyvin ahtaasti sillä Kumpulan erityisalueella asuttiin väljästi ja tilaa riitti.. Onneksi muurahaiskansalaisten elämä ei liikuttanut heitä. Fed-Marketissa he jättivät ulkovaatteensa säilytykseen. Paikka oli mukavasti lämmitetty.

Muotitietoiset tytöt aloittivat shoppailunsa ja ostoskoriin tarttui Evolven shampoota ja hoitoainetta, Essen meikkivoidetta, Bohon peitevoidetta, Rosehip- ja Rose Quartz-korostusväriä ja Sensai Lah Volumiser-ripsiväriä. Tytöt maksoivat ostoksensa Fedkartella eivätkä ajatelleet, että kyseisiin ostoksiin meni yhden muurahaiskansalaisen kokonainen kuukauden elanto. Itse asiassa muurahaiskansalaiset olivat Ingridille ja Kristalle yhtä kaukaisia kuin ufot. Tiedettiin, että niitä oli olemassa mutta ei niitä koskaan nähty. Ne elivät jossain toisessa maailmassa. Joten niistä ei tarvinnut välittää.

Sen jälkeen oli tietysti vuorossa vaateosasto. Eihän kummallakaan ollut vaatteista pulaa mutta kun kerran tultiin shoppailemaan niin tietysti ostettiin myös vaatteita. Se, että tuliko niitä koskaan pidettyä päällä ei ollut olennainen kysymys. Ehkä se antoi vain tunteen, että tässä ollaan erityisasemassa. Tai eivät he oikeastaan tajunneet olevansa erityisasemassa. Tämähän oli normaalia elämää. Ingrid muisti katselleensa sitä haalariväkeä joka rakensi aitaa Kumpulan ympärille ja oli onnellinen ettei hänen tarvinnut olla heidän kanssaan missään tekemisissä.

Vaatekaupasta poistuessaan heitä vastaan tuli Shawn. Heidän ikäisensä afroamerikkalainen poika jonka isä oli erään yhdysvaltalaisen yrityksen Suomen osaston johtaja. Shawn oli samassa lukiossa kuin tytöt ja tapaaminenhan vaati muutaman selfien jotka tytöt siirsivät välittömästi Instagramin ”Kumpula: monikulttuurisuus on rikkaus”-ryhmään.

Ostosten jälkeen tytöt siirtyivät ravintolan puolelle. Kyllähän shoppailusta nälkä tuli. Ingrid otti itselleen kebab-riisiannoksen ja Krista jättihampurilaisen. Tytöt kannattivat koulussa lihansyönnin yleistä vähentämistä ilmastosyistä mutta uskoivat myös ravintolan seinällä olevaan julisteen sanomaan:

NE, JOTKA TOIMIVAT ENITEN OIKEAN ASIAN PUOLESTA, OVAT MYÖS OIKEUTETTUJA TIETTYIHIN ETUOIKEUKSIIN

Olivathan tytöt joskus maistaneet muurahaiskansalaisille tarkoitettuja soija-annoksia ja tuumineet että eivät he kyllä suostuisi syömään tuollaista maustettua sellua koko ikänsä. Onneksi se sellun syöminen ei koskenut heitä. Oli tiettyjä etuoikeuksia. Ja ne kuuluivat heille. Ne olivat itsestäänselvyyksiä.

Syödessään tytöt miettivät tulevaisuuttaan. Lähitulevaisuudessa Ingridin perheellä oli talviloma Goalla. Kristan perhe puolestaan menisi laskettelemaan Sveitsiin. Molemmat olivat niitä kympin tyttöjä lukiossa ja tulevaisuus oli sinänsä selvä. Yliopiston yhteiskuntateologinen tiedekunta ja sitä myötä työllistyminen liittovaltiohallintoon. Heidän ei tarvitsisi koskaan lähteä Kumpulan nomenklatura-alueelta. Muuta kuin turvattuja ajoteitä pitkin keskustan virastoihin. Ja heidän tiensä yliopistoon oli muutenkin tasoitettu sillä koska he olivat eliittikoulun eliittiluokalla niin heidät oli vapautettu kaikesta matematiikan ja muiden kovien tieteitten opiskelusta. Siitä muistutti myös heidän luokkansa seinällä oleva suuri juliste:

PÄÄTTÄJÄ EI TARVITSE LUKUJA. PÄÄTTÄJÄ TARVITSEE VISIOITA.

Shoppailun ja ruokailun jälkeen Ingrid ajoi Kristan kotiinsa ja meni sitten omaan kotiinsa. Huoneessaan hän huomasi että sähköt katkesivat sekunniksi ja tulivat sitten takaisin päälle. Muualla Helsingissä sähköt saattoivat olla pitkäänkin poikki mutta Kumpulan varavoimala alkoi jauhaa virtaa välittömästi.

Myöhemmin Ingrid söi perheensä kanssa kanaleikkeitä, riisiä ja currykastiketta. Sen jälkeen hän istui hetken perheen kaasutakan ääressä viestitellen kaikille kavereilleen. Läksyjä ei tarvinnut lukea. Hän osasi muutenkin kaiken sen, mitä häneltä tulevaisuudessa vaadittiin.

Illalla hän meni omaan huoneeseensa jonka seinällä olivat Che Guevaran, Bob Marleyn ja Greta Thunbergin julisteet. Hän katsoi ulos ikkunastaan. Hänen perheensä asui Kumpulan erityisalueen reunalla ja ikkunasta näkyi vielä se aita joka piti ulkomaailman loitolla. Se häiritsi häntä vähän. Mutta aidan eteen oli istutettu kuusiaita joka peittäisi sen muutamassa vuodessa.

Ingrid kävi nukkumaan tyytyväisenä. Kaikki oli hyvin. Kaikki tulisi jatkossakin olemaan hyvin.