Friday, March 28, 2014

ANTERO LÄRVÄNEN JA JOURNALISTIPALKINNOT

- Hyvää päivää, hyvät kuulijat. Täällä Antero Lärvänen Huitsinnevadan paikallisradion ja Huitsinnevadan Paikallisdemokraatin yhteislähetyksessä. Aiheenamme on tällä kertaa tuoreeltaan jaetut journalistipalkinnot, jotka ovat herättäneet lukijoissamme ja kuulijoissamme hieman ihmetystä. Lukijamme ovat mieltäneet, että palkinnot on jaettu peräti epävarmoin, ettei jopa poliittisin perustein. Toimituksessa todettiin, että median edustajilta on aivan turha lähteä asian tiimoilta kyselemään, sillä eihän sieltä perinteiseen tapaan kuulla muuta kuin vanhaa tuttua haavaadeshalluaihassukssäädäätä, joten päätimme hankkia jälleen kerran asiaa selvittämään rautaisen ammattilaisen, eli tohtori Adolf Butlerin. Tohtori Butler, tervetuloa lähetykseen.

- Kiitos, Antero, ja morjens Hösse sekä Pertta ja tervehdys koko pinnanmaalaiselle yleisölle. Olen muuten sitä mieltä, että selitteläätiön ja soveltavan spedestetiikan perspektiivistä palkinnot sattuivat enemmän kuin kohdalleen.

- Niin, jos mennään ensiksi tähän Vuoden Journalisti-palkintoon. Sen sai Saska Saarikoski. Näin lukevan yleisön näkökulmasta Saarikoski on katkera jätkä, joka on huomannut, ettei häntä oteta vakavasti ja sen vuoksi hän tekee avautumisia, joitten jälkeen hänet otetaan vielä vähemmän vakavasti. Oliko tämä todellakin parasta, mitä medialla oli viime vuonna tarjota?

- Kysehän ei ole siitä, oliko tämä parasta, mitä medialla oli tarjota. Ja missään nimessä kyse ei ole siitä, mikä lukevaa yleisöä miellyttää. Onhan totta, että Saska on ottanut viime aikoina aika pahaa henkistä osumaa ja hänellä ei ole tarvittavaa substanssia, jolla saada jauhot suuhun arvostelijoille. Tämän vuoksi palkinto on paikallaan, sillä se antaa Saskalle hieman lohtua. Vähän niin kuin uskolliselle koiralle, jolle annetaan nami, kun se noutaa heitetyn kepin. Se ei ole kuitenkaan suurin syy. Palkinto on osoitus median lojaalisuudesta. Se on osoitus ja muistutus siitä, että ei media suinkaan kirjoita materiaaliaan lukijoille, vaan se kirjoittaa toisille toimittajille. Saska Saarikoski on ansiokkaasti kirjoittanut tuotantoaan nimenomaan toisille toimittajille, ja on rohkeasti tehnyt sen valinnan, että lukijan mielipiteellä ei todellakaan ole mitään merkitystä. Saska on kasvattaja. Sinänsä hänen kasvatuksensa tosin uppoaa vain niihin, jotka jo alun perinkin jakavat Saskan arvomaailman, joten tulokset laajemmassa mitassa ovat melko vähäisiä, mutta tärkeintä onkin hyvä tahto ja luja usko. Siksi palkinto sattui oikealle miehelle.

- Saarikosken saaman palkinnon perusteluissa todettiin erityisesti, että Saarikoski ”kyseenalaistaa vallitsevia käsityksiä”. Kun ottaa huomioon, että harva heppu kannattaa ja julistaa niin paljon vallitsevaa monikulttuurisuusideologiaa ylistävää käsitystä kuin Saarikoski voi kyllä todeta, että perustelut hieman ontuvat.

- No eiväthän ne millään tavoin ole ontuvia. Kysehän on näkökulmasta. Toimittajakin on sitä mieltä, että sananvapaus koskee kaikkia. Sitä voi sanoa vallitsevaksi käsitykseksi. Saskahan kyseenalaistaa tämän vallitsevan käsityksen ja suhtautuu hyvin nuivasti niitten ihmisten sananvapauteen, jotka ovat hänen kanssaan eri mieltä. Ainakin hän pyrkii parhaansa mukaan demonisoimaan nämä ihmiset. Näin ollen voi todeta, että Saska kyseenalaistaa vallitsevia käsityksiä ja on kirkaskilpinen sananvapauden esitaistelija.

- Niin no, kun tuosta näkövinkkelistä asiaa tutkailee, niin melkoinen ritari Galahadhan Saarikoski kieltämättä on. Vaan mietitäänpäs tuota ”Vuoden journalistinen teko”-palkintoa. Senhän sai tämä Ylen ”Me tiedämme missä asut”-projekti. Siinä puhuttiin toimittajien saamista uhkauksista, mutta varsinaisesti ensimmäistäkään ei näytetty toteen ja poliisinkin suunnalla on ollut kovin hiljaista. Ensimmäistäkään toimittajaa ei ole tapettu eikä hakattu. Ainoastaan sosiaalisessa mediassa on soitettu poskea. Koko projektin voi kiteyttää siellä sanottuun lauseeseen ”saan postia, jota en voi lukea ääneen”. No ei ole luettu ääneen niin, ja ainoana todisteena on ollut toimittajien omat lausumat. Jos unohdetaan hetkeksi perinteinen litkivä journalismi, niin oliko tämä todella sitä vuoden parasta tutkivaa journalismia?

- Kyse on taas siitä, mistä vinkkelistä asiaa katsotaan. Tämä nimenomainen projekti ansaitsi palkintonsa kahdestakin syystä.

- Mikä oli ensimmäinen syy?

- No tietysti se, että sillä suojellaan toimittajan herkkää egoa. Ei se sinänsä ole ongelma, että joku humalapäissään lähettää toimittajalle tekstiviestin, jonka mukaan toimittajan joutaisi laittaa silakkana halstariin. Ongelma on se, että se sama tyyppi saattaa sosiaalisessa mediassa kirjoittaa ihan selvin päin siitä, mitä toimittaja sanoo, ja – juutas – perustella toimittajan sanoman tuubaksi. Eihän se semmonen käy. Toimittaja on valistaja. Toimittajaa tulee kuunnella. Ei häntä tule opettaa. Eihän luokassakaan mene niin, että oppilaat opettavat opettajaa.

- Itse asiassa jos nykyistä koulujärjestelmäämme katsotaan, niin se menee kyllä nykyään juuri niin päin. Mutta entäs se toinen syy?

- No sehän on se suurempi syy. Tässähän toimittajaryhmä on selkeästi laajentanut perinteisen journalismin rajoja. Se on kerännyt tiettyjä havaintoja jotka perustuvat puhtaasti sanalliseen todistukseen ilman varsinaista asian tarkistusta, koonnut sen, lisännyt sopivassa määrin taiteellista lapinlisää ja voilá: meillä on käsissämme ensimmäinen suomalainen journalistinen dekkari. On jokseenkin käsittämätöntä, ettei journalismin ja fiktion yhdistelmää ole vielä tämän laajemmin harjoitettu. Toimittajan täytyy ymmärtää, että toimittajat eivät ole enää mitään robottimaisia uutistenlukijoita. He ovat taiteilijoita. ”Me tiedämme missä asut” ei ollut pelkästään journalistinen teko. Se oli taideteos. Ja taide itsessään on poliittisen arvostelun yläpuolella. Vaikka teos itsessään oli selkeän poliittinen, sitä ei saa arvostella poliittisesta näkökulmasta. Eikä sen kohdalla saa miettiä, että pitivätkö ne esitetyt väitteet ihan paikkansa. Se on yksityiskohtiin takertumista ja edistyksellinen journalismi ei saa juuttua pilkunnussimiseen.

- Kieltämättä hyvin perusteltu. Onkos teillä muuten ehdokkaita seuraavan niin vuoden journalistin kuin vuoden journalistisen teon voittajiksi?

- No johan nyt toki. Katja Ståhl on kyllä vahvoilla. Kun hän aikanaan kirjoitti avoimen kirjeen punaniskoille, sekin oli jo merkki suuresta kehityksestä, mutta hänen tuoreimpansa oli aivan loistava. Hänhän totesi, että kun suomalaiset eroavat suomalaisista avioliitoista ja menevät sen jälkeen toisten suomalaisten kanssa uudestaan naimisiin ja perustavat uusperheen, niin sekin on monikulttuurisuutta. Eli suomalaisuuden ydin itsessään on monikulttuurinen, joten monikulttuurisuus on luonnollista, se on perinteisen suomalaista ja jos sitä vastustaa, vastustaa suomalaisuutta itsessään. Aivan loistava esitys.

- Kieltämättä Katja on vahvoilla. Tosin vuosihan on vielä nuori. Epäilemättä joku ehtii panna vielä paremmaksi. Vaan entäs se vuoden journalistinen teko?

- Niin kuin totesit, vuosi on vielä nuori. Mutta Iltalehden juttu siitä, mikä ulkomaalaisia ei Suomessa miellytä oli aika miellyttävä. Se siirtyy eteenpäin siitä perinteisestä ”mitähän te meistä ajattelette”-formaatista ja etenee ”kertokaa, miten perseestä me ja meidän maamme oikein ollaankaan”-formaattiin.

- Ja nimenomaan tämänkaltaisia formaattejahan me suomalaiset tarvitsemme vastataksemme alati lisääntyviin globaaleihin haasteisiin ja muihin pitkiin sanoihin. Tohtori Butler, kiitän teitä haastattelusta. Täällä Antero Lärvänen, Huitsinnevadan paikallisradio. No niin, äänimiehet, rojut koslaan ja Lällävedelle saunomaan. Mitäs muuten jätkille jäi käteen tästä haastattelusta?

Hösse: No varmaankin se, että jos etsitään suomalaista poliittisesti täysin puolueetonta paperimediaa, niin eiköhän ne pornolehdet ole niitä ainoita. Ja kun asiaa ajattelee pitemmälle, niin siinä olisi Saskankin työnantajan eli Helsingin Sanomien mahdollisuus nostaa levikkiään.

Pertta: Joo. Ja se olis vielä helppoa. Hesari voisi pistää joka päivä keskiaukeaman täyteen oikein härskiä pornoa. Silloin se voisi sanoa, että osa sen materiaalista olisi poliittisesti täysin puolueetonta. Ja levikki nousisi kohinalla, kun ne, jotka ei ilkeä käydä ostamassa käsityölehtiä R-kioskilta saisivat päivittäisen vemputusmateriaalin laatulehdestä. Ja voisivat todeta kumminkin, että he tilaavat lehtensä siksi, että se edustaa laatujournalismia.

- Onneksi te jätkät olette valinneet elämäntyönne tuolla äänitekniikan alueella. Te olisitte varsin pelottavia heppuja Sanoma Osakeyhtiön palveluksessa.






Wednesday, March 26, 2014

LYHYESTI NÄKYVYYDESTÄ

Toissakertaisessa kirjoituksessani totesin, että on varmaankin melko nastaa olla töissä Ylellä. Kun todellisuuden voi määritellä ihan haluamallaan tavalla, rahoitus on turvattu eikä perään hauku kuin korkeintaan jotkut kylän koirat blogeissaan. Voi esimerkiksi todeta, että se, että eräs heppu ei tankkaa autoaan Lieksassa kun sitä korpeaa on ilman muuta uutisoinnin arvoinen tapahtuma. Toisaalta Ylen toimittajat voivat tykönään päättää, ketkä ovat sen tason mitättömyyksiä, että heille ei näkyvyyttä tarvitse tarjota.

Yksi näistä Hepuista, jotka eivät ylenäkyvyyttä tarvitse on luonnollisesti Jussi Halla-aho. Halla-ahonhan piti olla keskiviikon A-Studiossa keskustelemassa Liisa Jaakonsaaren kanssa, mutta Yle torppasikin tämän toteamalla että että Halla-aho oli jo saanut näkyvyyttä radikaalisaarnaaja Bilal Philipsin maahantuloa koskevassa ohjelmassa 14.3. Asiassahan voisi äkkinäisempi tietysti kuvitella, että onhan se hyvä, että ollaan tasapuolisia, eikä anneta liikaa näkyvyyttä yhdelle eurovaaliehdokkaalle.

Perussuomalainen-lehti kuitenkin uutisoi asiasta ja ilmiteerasi, että tasapuolisuudesta ei välttämättä ollut kyse:

Ylen päätös on aiheuttanut kummastusta, koska Liisa Jaakonsaari on viimeksi eilen vieraillut eurovaaliehdokkaana Ylen ohjelmassa. Hänen osallistumistaan ei tiettävästi ole peruttu.

Ylen ohjelmatietojen mukaan Halla-ahon paikalle on nostettu Heidi Hautala (vihr.). Hän on puolestaan osallistunut A-studion lähetykseen 13.3 – siis vain päivää ennen Halla-ahon ohjelmaa – mutta tämä ei aiheuttanut Yle-karenssia.

Mikäli Yle haluaisi harjoittaa tasapuolisuutta, ja tuumi, että Halla-aho oli ollut jo tarpeeksi näkyvillä, niin se olisi sitten lautamiesjärjen mukaan kutsunut lähetykseen vaikkapa perussuomalaisten Juho Eerolan. Yle taas on diagnosoinut lautamiesjärjen tarttuvaksi ja vaaralliseksi ihosairaudeksi, joten se omaa logiikkaansa käyttäen sitten luonnollisesti laittoi Halla-ahon paikalle vihreitten Heidi Hautalan ja oletusasetuksena voi pitää, että Halla-aho ja Hautala ovat takuuvarmasti samaa mieltä ehkä ainoastaan siitä, että hankeen pissiessä siihen ilmestyy keltainen reikä. Mutta epäilemättä tuleva A-Studio menee leppoisissa ja sovinnollisissa merkeissä.

Sinänsä Ylen ratkaisun ymmärtää, sillä sielläkin aletaan lopultakin hoksata, että Halla-aho ei kerta kaikkiaan suostu munaamaan itseään, vaan puhuu rauhallisesti faktoista eikä niinmutqusta ja se juutas tekee sen vielä ymmärrettävällä suomen kielellä. Luonnollisesti silloin ei miestä kannata laskea eetteriin, sillä eihän puolueeton Yle sentään, herra nähköön, rupea mitään persujen vaalityötä tukemaan. Ylen taktiseen ajattelukykyyn pystyvä osasto on vielä varmaankin tajunnut, että mikstuura Halla-aho/Jaakonsaari saattaa johtaa täydelliseen katastrofiin ja katastrofi ei koske Halla-ahoa.

Siihen nähden voi ajatella, että Jaakonsaarta ei noteerata Ylessäkään kovin korkealle tai ainakin ollaan realisteja häneen nähden, sillä siinä aikaisemmassa ohjelmassa Halla-ahoa vastaan asetettiin lemmikkisomali, ja ohjelmahan meni tuttuun malliin eli Halla-aho puhui asiasta ja lemmikkisomali Halla-ahosta. Ylellä vissiinkin pelättiin, että Jaakonsaaren esitys jäisi vielä lemmikkisomaliakin heikommaksi. Luonnollisesti tiedostavan väen taholla todettiin kyseisestä lähetyksestä jälkeenpäin että lemmikkisomali vei Halla-ahoa kuin kuoriämpäriä ja Halla-ahon posketkin punoittivat. Vapaassa maassa voi tietysti ihminen määritellä poliittisen uskottavuuden vaikkapa poskilihojen verisuonikertoimien mukaan. Mikäs siinä sinänsä. Kukin tyylillään.

Hotellin respassa pidetään hyvin todennäköisenä, että Yle laittaa Jussi Halla-ahon totaaliseen vaalikaranteeniin. Poislukien tietysti joku mahdollinen skandaali ja epäilemättä Ylessä käydään Scriptaa täikamman kanssa läpi. Jos sieltä vielä löytyisi jotain, josta tehdä vaikkapa rikosilmoitus.

Hotellin respassa veikataan myös, että vaikka Halla-aho henkilökohtaisesti pidetään pimennossa, saattaa hänen hahmonsa hyvinkin olla esillä Ylessä. Ehkäpä Ylessä kaivetaan esiin se formaatti, jonka muistaakseni kehitti Umayya Abu-Hanna. Ylen versiossa asia hoidettaneen niin, että kehitetään kuusiosainen vaaliohjelmasarja, jossa jokaisessa osassa kaksi verenhimoista naistoimittajaa käy synkkää kaksinpuhelua Halla-aholle. Halla-ahoa ohjelmassa esittää mallinukke, jonka kaulassa on pahvikyltti ”Jussi Halla-aho”. Tämän jälkeen Yle voi uutisoida, että maaliskuun kolmannentoista päivän jälkeisissä keskusteluohjelmissa Halla-aho on saanut säännöllisesti turpaan niin että tukka taipuu.

Luonnollisesti Yle toimii, niin kuin Suomessa opittu malli on. Monikulttuurisuus ja ajatus siitä, että sosiaalista maahanmuuttoa pitää olla koska sitä pitää olla on mennyt jo ideologiavaiheesta ohi ja muuttunut uskonnoksi. Sitä ei tarvitse enää perustella. Riittää, kun sitä julistaa.

Tietysti Yle voi perustella linjaansa myös kansanterveydellisillä syillä. Meinaten, nehän ovat ne EU-vaalit tulossa, ja mikäli Halla-ahosta sattuu tulemaan ääniharava, niin sehän on selvää, että eräissäkin tiedostavissa päänupeissa verisuoni katkeaa.

Monday, March 24, 2014

YLEINEN HYVE- JA SUVAINTOVIRASTO

Tapahtuma-aika: vuonna 2018

Tapahtumapaikka: Helsingin hiippakunnan tuomiokapitulin neuvottelutila, Helsinki

Tapahtumassa läsnä: Arkkipiispatar, yleiserityisasiantuntija Lennipirkitta Löröttät-Sixteen sekä toimintansa versioon 2.0 päivittävän Suomen evankelis-luterilaisen kirkon hiippakuntia johtavat uudet piispat, joista kolme neljäsosaa naisia

Poissa tapahtumasta: Suomen puolustusvoimien kenttäpiispa, jota ei haluttu paikalle turmelemaan yksimielisyyttä


Arkkipiispatar aloittaa tilaisuuden:

- Tervetuloa teille kaikille. Olemme suuren muutoksen edessä, ja tässä neuvonpidossa tuo muutos tulee meidän toimestamme nyt vahvistaa. Muutos on odotuttanut itseään jo aivan liian kauan, mutta lopultakin sen aika on tullut. Oliko viivästymisen syynä henkinen laiskuus, mukavuudenhalu, totuttuihin kaavoihin kangistuminen vai mikä, se ei ole nyt varsinaisesti tärkeää. Tärkeintä on tulevaisuus, ja se, että me alamme muokkaamaan sitä uudeksi tästä päivästä eteenpäin. Uusin sanoin, uusin periaattein ja uusin rakentein.

- Me olemme olleet jo, no, sanotaanko kymmenisen vuotta hyvin tietoisia siitä, että toimintamme ei ole enää perustunut kristinuskoon kuin nimellisesti. Me olemme omaksuneet uudet, yleisinhimilliset toimintaperiaatteet ja rajoittava kristinuskoon vetoaminen on ollut jarruna valistustyöllemme. Rehellisesti sanoen minustakin on ollut ahdistavaa toistuvasti vedota raamatunlauseisiin. Yhä uudestaan ja uudestaan vedota sen yhden ja saman parituhatta vuotta vanhan niin fyysisesti kuin ajatuksen tasolla pölyttyneen kirjan lauseisiin, vaikka olisin jo aikaa sitten voinut keskittyä kehittyneen ihmisluonnon esiintuomiin paljon laajempiin suvaitsevaisuuden, feminismin, monikulttuurisuuden ja rakkaudella kaikki ihmiset syliinsä sulkevan humanismin periaatteisiin. Miksi ihmeessä minun täytyy vedota saarnoissani joihinkin tuhansia vuosia sitten eläneisiin mitä todennäköisimmin kuviteltuihin ihmisiin ja heidän tekoihinsa, kun voisin vedota Martin Luther Kingiin, Nelson Mandelaan, Steve Bikoon, John Lennoniin, Bob Marleyhin sekä Judith ja Adolf Butleriin.

- Minua on henkilökohtaisesti vuosikausia ahdistanut ja järkyttänyt kirkkomme, ja varsinkin sen tavallisten riviseurakuntalaisten pysähtyneisyys ja passiivisuus. Jos humanismin asiaa ei aktiivisesti aja ja julkisesti julista, on itse humanististen periaatteitten vastustaja. Jos piilorasismia ei ääneen vastusta, on itse sen kannattaja. Niin sanotut tapakristityt valitettavasti mieltävät kirkollisen perinteen nimenomaan kansalliseksi perinteeksi. He mieltävät niin sanotun protestanttisen etiikan, ja ennen kaikkea protestanttisen työetiikan erääksi syyksi siihen, että suomalainen kansakuntamme on selviytynyt historiansa aikana niinkin hyvin kuin mitä se on tehnyt. Tällainen ajattelutapa sisältää arveluttavaa kansallismielisyyttä ja ajatuksen siitä, että jotkut kansakunnat ja jotkut ihmiset ovat toisia parempia. Sitä emme voi hyväksyä, sillä tiedämme, että kaikki ihmiset ovat tasa-arvoisia ja samanlaisia riippumatta kansallisuudestaan, ihonväristään, uskonnostaan, seksuaalisesta suuntautuneisuudestaan ja ideologiastaan. Niin no, poislukien tietenkin äärioikeistolaiset.

- Vaikka Suomen ja suomalaisen valtaväestön ulkopuolella on kansoja, ihmisiä ja ideologioita, jotka eivät ajattele suvaitsevaisuudesta täysin samalla tavalla kuin me, me emme voi omasta puolestamme suhtautua heihin suvaitsemattomasti. Se on heidän tapansa, heillä on siihen oikeus, eikä meillä suvaitsevaisina ihmisinä ole oikeutta sitä tuomita. Se tarkoittaisi, että pitäisimme heidän tapojaan huonompina kuin omiamme. Heillä on oikeus säilyttää tapansa ja asenteensa myös täällä Suomessa ja meidän tulee kunnioittaa niitä. Meidän velvollisuutemme on aloittaa niin sanottu yksipuolinen humanistinen ajatusten aseistariisunta. Olen varma, että esimerkkimme tulee leviämään maailmalle suurella menestyksellä ja esimerkkimme voimasta kaikki kansat ja ihmiset tulevat tulevaisuudessa kulkemaan käsi kädessä ja toisiaan arvostaen ja rakastaen. Ensin täällä Suomessa ja sitten koko maailmassa.

- Mutta tämä ei onnistu, mikäli pohjaamme valistustyömme vanhoihin pölyttyneisiin kirjoituksiin. On aika, ja on välttämättömyys, että kirkkomme sanoutuu irti uskonnosta ja muuttaa itsensä maalliseksi virastoksi. Silloin sen nimikin luonnollisesti vaihtuu toiseksi. Hiippakunnissa on erillisissä työryhmissä tehty valmistelevaa työtä, ja niin kuin tiedätte, raakamateriaali annettiin erikoistyöryhmän käsiteltäväksi. Tuon erikoistyöryhmän johtoon tarvittiin äärimmäistä ammattitaitoa, joten saimme Rakkauden ministeriöstä lainaksi yleiserityisasiantuntija Lennipirkitta Löröttät-Sixteenin, joka on mukana tässä tapaamisessa. Lopullinen materiaali on teillä kaikilla edessänne printattuna, mutta Lennipirkitta käy sen tässä vielä pääpiirteittäin sanallisesti läpi. Ole hyvä, Lennipirkitta.

Lennipirkitta Löröttät-Sixteen nousi paikaltaan ja käveli kokoukseen osallistujien eteen. Itsevarmana ja onnistumiseen tottuneena uranaisena hän ei tarvinnut mitään ujoa rykimistä äänen avaamiseksi, vaan kävi itsevarmana asiaansa käsiksi:

- Arvoisat kokoukseen osallistujat. Työryhmämme on päätynyt siihen, että uskonnosta irrottautuvan ja kokonaan maalliseksi virastoksi muuttuvan Suomen evankelis-luterilaisen kirkon nimi tulee jatkossa olemaan Yleinen hyve- ja suvaintovirasto.

Eräs piispoista pyysi puheenvuoron ja kysyi:

- Suvainto? Mitä se tarkalleen ottaen tarkoittaa?

Lennipirkitta Löröttät-Sixteen vastasi:

- Ei tietenkään yhtään mitään. Se on keksitty termi, niin kuin vaikka kotouttaminenkin. Mutta se kuulostaa hyvältä ja on myös välttämätön. Työryhmälleni annetun ohjeistuksen mukaan uudeksi versioksi itsensä päivittävä valtionkirkko ei suinkaan aio harrastaa dialogia jäsenistönsä kanssa vaan toiminnan periaatteena on ylhäältäpäin yksinkertaisemmille saneltu opetus. Ja kun asianlaita näin on, niin tarvitaan tietenkin hokemia, joita toistetaan aina uudestaan ja uudestaan.

- Päätimme ottaa käyttöön yhden ainoan varsinaisen hokeman, eli ”suvainnon”. Termi ”hyve” on mukana oikeastaan vain siksi, että se on kuitenkin ihmisille ennestään tuttu sana, siitä saa positiivisia mieliyhtymiä ja se saa viraston nimen kaksiosaiseksi, niin kuin evankelis-luterilainen kirkkokin oli. On myös kätevää, että varsinaisia hokemia, joitten nimeen vedotaan on vain yksi. Silloin ei tarvitse miettiä, että vetoaako asiaa Herran, Jumalan, Luojan, Jeesuksen, uskon, pyhän kolminaisuuden tai jonkun muun sellaisen nimeen. Ei tarvitse vedota kuin suvainnon nimeen. Ja hokemahan itsessään kuulostaa mukavalta. Se muistuttaa esimerkiksi sanoja ”suvaita”, ”sovinto” ja ”suvanto”.

- Mutta tuohan on nerokasta, totesi kysymyksen esittänyt piispa ja totesi vielä, että kun sanaa makustelee niin ihan kermaleivos tulee mieleen.

Arkkipiispatar pyysi sitten Löröttät-Sixteeniä kertomaan Yleisen hyve- ja suvaintoviraston organisoinnista ja toimintamuodoista.

- Organisaatiossa puretaan hiippakunnat ja siirrytään maakunnallisiin päävirastoihin jotka jakautuvat kunnallisiin aluevirastoihin. Nämä kunnalliset aluevirastot, joita jatkossa tullaan seurakuntien sijasta nimittämään suvaintokunniksi toimivat itsenäisesti, eivätkä ole siis kunnallisesta hallinnosta riippuvaisia. Papinvirat lakkautetaan ja tilalle perustetaan hyveen- ja suvainnon esilausujien virat. Mikäli papinvirassa olevat henkilöt haluavat jatkaa näissä uusissa viroissa, heidän on luonnollisesti allekirjoitettava kirjallinen sitoumus pidättäytyä kaikenlaisesta kristillisyyden julistamisesta. Jos he eivät tähän suostu, he saavat mennä kilometritehtaalle. Yliopistojen yhteiskunnallisista tiedekunnista löytyy kyllä runsaasti halukkaita näihin varmoihin ja pysyviin virkoihin ja siitä hakijakunnasta löytyy myös yllin kyllin tehtävään vaadittavaa ideologista omistautumista.

- Kunnallisten hyveen- ja suvainnon esilausujien virkatehtävissä ei varsinaisesti tarvita kirkkorakennuksia, sillä he tulevat työskentelemään pääosin internetissä ja mediassa yleensäkin sekä kouluissa ja kunnallisissa työpaikoissa jossa he antavat hyve- ja suvaintovalistusta, joka keskittyy monikulttuurisuuteen, rasismin avoimien-, piilo- ja rakenteellisten muotojen vastustamiseen, erilaisten kulttuurien arvostuksen lisäämiseen sekä seksuaalisen tasavertaisuuden korostamiseen. Lisäksi heidän tehtäviinsä kuuluu edellämainittuihin asioihin liittyvä tutkimus- ja projektityö.

- Kiinteistöpuolella kirkkorakennusten sijasta tarvitaan lähinnä henkilökohtaisia toimistotiloja. Näitä periytyy kyllä toimintansa nyt lopettavilta seurakunnilta, joitten kiinteä ja irtain omaisuus siirtyy kokonaisuudessaan uusien kunnallisten hyve- ja suvaintovirastojen omaisuudeksi. Lisäksi näillä virastoilla on jatkossa varaa ostaa tiloja lisääkin, mutta siihen palaan tuonnempana. Virastoille jää siis tyhjän pantiksi kirkkorakennuksia, joita voidaan panna myyntiin. Niitä voidaan myös sopuhintaan vuokrata haluaville ja alustavien, taustalla tehtyjen tiedustelujen mukaan niistä tiloista ovat olleet kiinnostuneet muun muassa useat islamilaiset yhteisöt sekä aktiivista vasemmistolaista vaihtoehtonuorisotyötä tekevät yhteenliittymät.

- Kun siirrytään kunnalliselta tasolta maakuntatasolle, maakuntavirastoa johtaa maakunnallinen hyveen- ja suvainnon päällikköesilausuja ja valtakunnan tasolla sitten valtakunnallinen päällikköyliesilausuja. Näitten korkeampien virkahenkilöitten tehtäviin kuuluvat tietysti normaalit hallinnolliset velvollisuudet, mutta työryhmämme on ajatellut myös yhteistyötä Yleisradion kanssa. ”Sana viikonvaihteeksi”-formaattia tullaan muokkamaan ja laajentamaan. Korkeampien suvaintovirkahenkilöitten valmiiksi äänitettyjä suvaintolausumia lähetetään sekä Ylen maakuntaradioissa että valtakunnan kanavilla ohjelmina ”Keskipäivän suvainto” ja ”Alkuillan suvainto”. Nämä voisivat olla pituudeltaan 5 – 10 minuuttia. Perjantaina alkuillasta olisi sitten television ja radion yhteislähetyksenä puolituntinen, vaikkapa kello 17.30 – 18.00 esitettävä ”Suvainto viikonvaihteeksi”. Ohjelmien sisältö on korkeimpien suvaintovirkahenkilöiden itse päätettävissä.

- Sunnuntaiset jumalanpalveluksethan loppuvat tarpeettomina muutenkin, joten niille radiossa ja televisiossa varattu ohjelma-aika voidaan korvata vaikka lähetyksillä monikulttuurisista ja seksuaalista tasa-arvoa korostavista tapahtumista, kuten vaikka ”Afrikka kylässä” tai Helsinki Gay Pride-festivaalista. Tietysti noina ohjelma-ajankohtina voidaan myös esittää sopivia suvaintodokumentteja, joita kyselyni perusteella Yle on enemmän kuin halukas tuottamaan.

Yksi piispoista, josta tulisi pian maakunnallinen hyveen- ja suvainnon päällikköesilausuja pyysi puheenvuoroa.

- Tämähän kuulostaa kyllä erinomaiselta suunnitelmalta ja olette onnistuneet kiteyttämään antamamme ohjeistuksen varsin erinomaisesti. Mutta puhuitte aikaisemmin siitä, että kirkolta perittävän omaisuuden lisäksi olisi tulossa jotain ylimääräistä varallisuutta. Mitä tarkoitatte sillä?

Lennipirkitta Löröttät-Sixteen hymyili suloisesti ja selitti:

- Minulle annettiin tehtävä, ja teen sen aina mahdollisimman perusteellisesti. Lisävarallisuus tulee bonuksesta, jonka hoksasin tehtävänantoa tarkkaillessani. On nimittäin niin, että Väestörekisterikeskus tullaan liittämään kokonaisuudessaan Yleiseen hyve- ja suvaintovirastoon. Keskustellessani tiettyjen poliittisten ja virkamiestahojen kanssa hoksasimme, että kirkkoon kuulumatonta väestöä on Suomessa kumminkin 21 prosenttia väestöstä. Hehän ovat eronneet kirkosta siksi, että eivät miellä itseään kristityiksi. Mutta totta kai he ovat oikeutettuja uskonnottomaan suvainnollisuuteen.

- Näin ollen, Väestörekisterikeskuksen siirtyessä keskusvirastomme alaisuuteen, nämä 21 % siirtyvät automaattisesti myös paikallisten suvaintokuntien jäseniksi ja kirkollisvero – jonka nimi tietysti muuttuu suvaintoveroksi – koskee myös heitä. Lisäksi hautaustoiminta keskitetään keskusvirastomme alaisena toimivalle Mutkatta Multiin-säätiölle, joka laskuttaa palveluistaan markkinahintaan. Vihkimiset jäävät kokonaisuudessaan maistraateille ja kastetilaisuuksiahan ei jatkossa enää tarvitakaan.

Eräs piispoista pyysi puheenvuoroa:

- Mutta tämähän vaikuttaa suorastaan taivaalliselta, jos vertaus sallitaan. Mutta meneeköhän tämä eduskunnassa sittenkään läpi? Kun kyllähän tämä on rajoittuneiden ihmisten mielestä varsin radikaali uudistus.

Arkkipiispatar vastasi:

- Niin tähän voin vastata, että suunnitelma menee heittämällä läpi. Sen takaavat perussuomalaiset. He nimittäin vastustavat suunnitelmaa ja koska muut puolueet eivät kerta kaikkiaan uskalla olla persujen kanssa samaa mieltä mistään, he taas kannattavat. Ja vaikka persut saivatkin sen jytky kakkosen, niin he eivät pääse kumminkaan koskaan hallitusvaltaan ellei heillä ole sataayhtä kansanedustajaa. Ja niin no, kyllähän kristilliset tietysti myös vastustavat, mutta hittoako me yhdestä sirpalepuolueesta joka on lisäksi täynnä uskovaisia.

Yleiserityisasiantuntija Löröttät-Sixteen täsmensi:

- Arkkipiispatar on oikeassa. Kiersin läpi koko puoluekentän. Tai siis sen puoluekentän joka tässä tapauksessa on olennainen. Hallitusta tukevassa oppositiossa eli vihreissä ja vasureissa lauettiin pöksyihin heti, kun kerroin suunnitelmasta. Hallituksen puolella demarit lähinnä kyselivät, että löytyisikö suvaintovirastosta mahdollisesti valovoimaisia ihmisiä, jotka olisivat valmiita heidän eduskuntavaaliehdokkaikseen. Kun on ollu tuon menestyksen kanssa vähän köyköstä viimeiset viisitoista vuotta. Kepussa tuumittiin, että kun on kerran hallitukseen takaisin päästy, niin kyllä varmaan isäntämiehetkin ymmärtävät citykepulaisen linjan olevan oikea. Koti, Suvainto, Liittovaltio, you know. Henkisesti jo liittovaltiossa elävässä kokoomuksessa todettiin vaan tylysti, että ei nuo tommoset piirikunnalliset kinkerit meitä enää kiinnosta, niin että tehkääpä hiekkalaatikollanne whatever mitä lystäätte. Ja sveduja lähinnä kiinnosti että heille taataan kiintiöt niin maakunnallisissa suvaintokunnissa kuin niitten johtovirkamiehistössä.

Eräs piispoista tiedusteli vielä, kuinka on suunnitelmassa laita ortodoksisen kirkon ja puolustusvoimien. Löröttät-Sixteen vastasi:

- Ortodoksit voivat pysyä omana kirkkokuntanaan. Sen merkitys on määrällisesti kuitenkin niin pieni. Mutta ortodoksien kirkollisvero muuttuu yhtä lailla suvaintoveroksi, joka tilitetään meille. Ortodoksit voivat halutessaan maksaa edelleenkin vapaaehtoista kirkollisveroa, mutta suvaintovero on pakollinen. Ja mikäli ortodoksi eroaa omasta kirkostaan, hänestä tulee väestörekisterin kautta automaattisesti paikallisen suvaintokunnan jäsen. Puolustusvoimat jätettiin tällä kertaa rauhaan. Sitä ei mielletty vielä ideologisesti valmiiksi tähän askeleeseen.

Arkkipiispatar otti puheenvuoron:

- Nyt on tullut aika äänestää. Kaikki on päätöksestämme kiinni. Puolesta?

Kaikki kädet nousivat.

- Ei siis tarvitse kysyä, että oliko joku vastaan. Suunnitelma on hyväksytty. Tämä on historiallinen päivä.

Arkkipiispatar, josta tulisi nyt valtakunnallinen hyveen- ja suvainnon päällikköyliesilausuja kohotti puheenjohtajan nuijansa.

- Suvainto olkoon kanssamme!

Nuija pamahti pöytään. Huoneessa alkoi välittömästi valtavat aplodit ja riemunhuudot. Riemunhuudoista ei tullut loppua millään. Pian alkoivat myös kengänpohjat kopista lattiaa vasten horkkamaisesti ja ilmassa alkoi kuulua hyminää. Lisään sekoittui hokemista: suvainnon nimesä ja pyhäsä sovintoveresä… suvainnon nimesä ja pyhäsä sovintoveresä… alkoi kuulua ensimmäisiä ynähdyksiä… ja sitten kiljahduksiakin… äänten sekamelskaan liittyi lattialle putoavat vaatekappaleet ja nautinnolliset voihkaisut.

Suomen evankelis-luterilainen kirkko oli ehkä luopunut uskostaan, mutta olihan se saanut sentään tilalle hurmoksen ja kiihkon.

Thursday, March 20, 2014

LIEKSA ANKARASSA BOIKOTISSA

Ylellä on varmaan nykyisin melko mukavaa olla töissä. Varman rahoituksen myötä ei tarvitse varsinaisesti miettiä sitä, mitä yleisö tuotannon tasosta ajattelee ja parodiahorisontin ylittämistäkään ei tarvitse pelätä, sillä se on lähinnä suotavaa. Hienointa tietenkin on, että uutisasioihin voi ottaa täysin haluamansa näkökulman ja uutisoida sitä, mikä toimittajan mielestä on oleellisinta.

Tämä tapaus Lieksa on hyvä esimerkki. Lieksassahan päätettiin, että kaupunki ei ota vastaan enempää kiintiöpakolaisia. Päätös oli sinänsä hyvinkin järkevä, sillä pakolaisia haluttiin alunperinkin nimenomaan sen vuoksi, että pidettäisiin yksi maahanmuuttajiin erikoistunut ryhmäkoti toiminnassa. Tämä on hyvä muistutus siitä, että maahanmuuttoteollinen kompleksi ei välttämättä ole se ihmekeino millä maamme nostetaan uuteen kukoistukseen ja tähän kompleksiin kuuluvien kytkökset paikalliseen päättäjä- ja hallintokoneistoon olivat vähintäänkin mielenkiintoiset.

Ylellähän olisi ollut vara panna turvatut resurssinsa hyötykäyttöön, tutkia asiaa tarkemmin ja julkaista jutun. Ja kyllähän Yle jutun julkaisikin. Vaan minkäslaisen?

No, Yle etsi käsiinsä erään hepun. Heppu ei ole kylläkään lieksalainen vaan kotoisin pääkaupunkiseudulta. Mutta hän käy melomassa Lieksassa. Ja heppu on suivaantunut siitä, että Lieksa ei ottanut enempää pakolaisia. Näin ollen Lieksassa käydessään hän laittaa kaupungin boikottiin ja tankkaa autonsa ynnä käy kaupassa Nurmeksessa. Hotellin respassa ei olla oikein varmoja, että oliko tämä yhden hengen boikotti nyt sitten varsinaisen uutisen arvoinen. Halutaanko uutisella herättää mielikuva siitä, että suuttumus Lieksaa kohtaan on tulenpalavaa ympäri koko Suomenmaan? Kun onhan kyseessä sentään ihan yksi kokonainen heppu ja mainittiinhan jutussa sotalapsetkin.

Hotellin respassa mietitään myös sitä, että kuinka tämä heppu löydettiin? Ottiko mies itse yhteyttä Yleen? Oliko Ylellä laajempikin haku päällä mahdollisten boikotoijien löytämiseksi? Vai tunsiko joku Ylen toimittaja jonkun valmiiksi tiedostavan hepun ja sai kuningasajatuksen?

Voihan tietysti olla, että kyseessä oli laajemmankin juttusarjan ns. pilottijakso.

Toisessa osassa haastatellaan heppua, joka haluaa pakolaisia Lieksaan, mutta tankkaa autonsa kumminkin Lieksassa.

Kolmannessa osassa on heppu, joka ei halua pakolaisia Lieksaan mutta tankkaa autonsa Nurmeksessa.

Neljännessä osassa on heppu, joka ei halua pakolaisia Lieksaan ja tankkaa autonsa Lieksassa.

Viidennessä osassa on heppu, joka ei ole asiasta aivan varma, joten hän tankkaa autonsa kaiken varalta Joensuussa.

Kuudenteen osaan hankitaan selitteläätiön ja sovelletun spedestetiikan tohtori, joka analysoi kuinka ensiarvoisen tärkeää tällainen juttusarja oli tehdä.

Joka tapauksessa Ylen jutussa tehtiin kohtuullisen selväksi, mistä tiedostavassa ajattelutavassa on pohjimmiltaan kyse:

Mitä tällä yhdenmiehen boikotilla sitten tavoitellaan? Mäkikylä kertoo, että kysymys on oman mielenrauhan saavuttamisesta.

- Tällä saan aikaan ainakin sen tunteen, että olen tehnyt jotain. Oman mielenrauhan takiahan tällaisia päätöksiä tehdään.

Pitää paikkansa. Tuostahan taas kertaalleen oli kyse. Tiedostavien ihmisten mielenrauha on tosin käynyt suomalaisille varsin kalliiksi, mutta Yleähän se ei haittaa. Sillä on turvattu rahoitus. Sillä se voi määritellä, mikä näkökohta missäkin uutisessa on tärkeää ja tässä tapauksessa se päätyi siihen, että tärkeää on, että eräs heppu ei osta Lieksasta bensaa, kun sitä jurppii.

Vaan toisaalta, ehkä kyseessä onkin Ylen uusi linja, eli se uutisoi laajemminkin pienten ihmisten hiljaisista protesteista. Lyömme siis kortemme kekoon. Hotelli Yrjöperskeles ilmoittaa ja antaa asian vapaasti Ylen uutisoitavaksi:

Maailmalla on yksi sun toinen asia vähän siellä sun täällä enempivähempi perseellään. Jos asioita ei saada viikossa laitettua tolkulliselle tolalle ympäri maailman, asetamme Inarinjärven täydelliseen pilkkiboikottiin. Ei käydä Inarinjärvellä pilkillä ikinäkoskaanmilloinkaan. Ei olla tosin käyty tähänkään mennessä, mutta kysymyshän onkin oman mielenrauhan saavuttamisesta. Tulee sellainen tunne, että on tehnyt jotain.

Hyvää kevätpäiväntasausta kaikille lukijoille. Onni Ylellä, Yle ulalla, kevät kaikilla.


Tuesday, March 18, 2014

KALJUPÄISIÄ UUTISHAVAINTOJA OSA L

1. Hän, joka päihitti Epäilyksen Pirun

Muutamassa viime kirjoituksessa olen käyttänyt roolihahmoina Epäilyksen Pirua ja sitä kautta tietynlaista inhimillistä mielenlaatua jota olen pyrkinyt kuvailemaan. Edellisessä kirjoituksessani Epäilyksen Piru törmäsi suureen joukkoon ihmisiä, joille hän ei voinut mitään, sillä niitten ihmisten päissä ei ollut tilaa epäilyksille, vaan ne vaimensi toistuvaa Kumbayaa soittava rikkinäinen vinyylilevy joka junnasi koko ajan paikallaan.

Tällaiset ihmiset eivät ole mielikuvituksen tuotetta. Tuoreimpana esimerkkinä on eräs toimittaja nimeltä Emmi Tuomisto, joka kirjoitti Etelä-Suomen Sanomiin avautumisen, joka selvästi riisuu Epäilyksen Pirun kaikista aseista. Kirjoitus on lajityypissään täydellisyyttä hipova, ja jos itse yrittäisin tehdä samanlaista piruilumielessä todennäköisesti epäonnistuisin. Lukija epäilemättä tuumisi, että onko tuo heppu tehnyt juttunsa kieli poskessa. Tällaiseen suoritukseen vaaditaan aito usko ja totaalinen asialle omistautuminen.

Emmi Tuomiston kirjoituksesta saa vahvasti sellaisen kuvan, että häntä ärsyttävät tavalliset, elämässään suht koht pärjäilevät suomalaiset:

Vaikka oikeastaan minulle on ihan sama, minkä leiman alla kuljen. Minulle on myös ihan sama, jos joku sossun asiakas, kantasuomalainen tai maahanmuuttaja, sitten saakin vaikka uuden läppärin tai pesukoneen tai vaikka molemmat. Se ei ole olennaista.

Sen sijaan minua ärsyttävät ihmiset, jotka kulkevat elämässä laput silmillä ja nokka pystyssä kuvitellen, että he ovat omassa erinomaisuudessaan rakentaneet koko elämänsä ihan itse. Silkkaa erinomaisuuttaan jättäneet masentumatta ja pelkällä tahdonvoimalla torjuneet niin työttömyyden kuin päihdeongelmankin.

Näin äkkiseltään Tuomiston vuodatuksesta voisi saada sen kuvan, että maassamme on olemassa jonkunlainen erityistukikoneisto kaikille suomalaisille ja se, ja vain se on estänyt ihmisiä joutumasta työttömiksi, tulemasta juopoiksi ja sortumasta mielenterveyden ongelmiin. No, tällaista jokaista suomalaista koskevaa koneistoa ei ole, minkä toimittaja itsekin kyllä tietää ja pääosin ihmiset ovat rakentaneet elämänsä aivan itse. Eikä heidän mielessään pyöri se, että tässä oltaisiin jollain tavalla erinomaisia. Suurinpiirtein näinhän tätä elämää eletään, tuumivat he. Mutta jostain syystä nämä tavalliset ihmiset ärsyttävät toimittajaa. Ja sitä kautta hänelle on selvästi epäolennaista, jakaako sosiaalitoimi läppäreitä ja pesukoneita ja missä määrin. Siinähän on kysymys vain rahasta, ja rahvaanomainen rahan laskeminen kuuluu tietysti vain näille tavallisille ihmisille, jotka suuresti ärsyttävät toimittaja Tuomistoa.

Herää vain kysymys, että tulisiko tavallisten ihmisten jotenkin pyytää anteeksi toimittaja Tuomistolta sitä, että he eivät ole syrjäytyneitä ja alkoholisoituneita mielenterveyspotilaita? Kun loppujen lopuksi nämä toimittajan halveksimat ihmiset, jotka tilaavat Etelä-Suomen Sanomia elättävät myös toimittajan itsensä.

Kun toimittaja Tuomiston juttua lukee enemmän, voi päätellä tämän ärsyyntymisen johtuvan siitä, että nämä tavalliset ihmiset eivät koe yhtä kaunista maailmantuskaa kuin Tuomisto itse.

Selaamme tyynesti yli uutisista, joissa kerrotaan ihan oikeiden ihmisten hädästä. Syyriassa, Bangladeshissa, jossain kaukana kumminkin. Kun Afrikassa kuihtunut vauva hiipuu äitinsä käsille, ajattelemme, että se siellä ovat varmaankin tottuneet siihen. Ei se varmaan silloin tunnu pahalta, eihän.

Unohdetaan nyt se kysymys, että eivätkö suomalaiset ole Tuomiston mielestä ”oikeita ihmisiä” ja jos eivät, niin mitä ne sitten ovat. Jatketaan muuten. Tämän tyyppisen kirjoittamisen yksi peruspiirre, jonka Tuomistokin hallitsee, on se, että kehitetään omassa päässä joku vastenmielinen ajatus ja sen jälkeen väitetään, että toimittajan inhoama kohderyhmä ajattelee näin, joten heidän inhoamisensa on näin oikeutettua. Toimittaja itsekin varmaan ymmärtää, että ei tavallista suomalaista millään muotoa naurata ajatus, että Afrikassa kuolee lapsia nälkään. Ei tavallinen suomalainen väitä, että omien lapsien kuolemaan jotenkin tottuisi.

Tavallinen suomalainen vaan toteaa, että miksi ihmeessä niitä lapsia tehdään siellä Saharan eteläpuolisessa Afrikassa niin tolkuttomasti, jos niitä ei ole varaa elättää. Luonnollisesti toimittaja Tuomistolla ja hänen kaltaisillaan ihmisillä voisi olla ratkaisuna se, että koska jokaisella ihmisellä on oikeus elää, niin me rikkaat pohjoismaalaiset voimme elättää liikaväestön. Ja siinä vaiheessa kun tavallinen suomalainen, jota toimittaja niin kovasti inhoaa, kysyy (taas kertaalleen) että mikä on piikin ja elatusvelvollisuuden raja ja kuka sen määrittelee, alkaa toimittajan päässä pyörivä rikkinäinen Kumbaya pyöriä savikiekkonopeudella, ettei asiaa tarvitsisi ajatella. On helpompi syyllistää.

Tämänkaltaisessa kirjoituksessa yleensä seuraava vaihe on asettaa kuvitteellisesti suomalainen vastaavaan tilanteeseen kuin tänne pyrkivä, pääsevä ja pysyvästi elätettävä etnisesti edistyksellinen maahanmuuttaja:

Puhumattakaan niistä onnellisista, jotka saavat jättää kotinsa ja muuttaa ummikkoina Suomeen. Kuinka kauan muuten arvelet, että itseltäsi kestäisi päästä yli siitä, että perheesi ja naapurisi tapettiin silmiesi edessä ja kuinka pian arvelet, että puhuisit sujuvaa arabiaa?

Okke. Tässähän on tietysti oletusasetuksena se, että esim. tänne tulevien somalien perheet on ammuttu alta pois. Perheet lienevät olleet varsin laajoja, sillä tänne tulleet sosiaaliperäiset maahanmuuttaja harvoin ovat niitä sukunsa viimeisiä. Somalimiehillä on noita vaimojakin useampia, minkä taas mahdollistaa mainio suomalainen sosiaalijärjestelmä. Toimittajalla ei tietenkään tule mieleen se vaihtoehto että siirtyminen Suomeen tarjoaa parikymmentä kertaa suuremmat ja varmemmat tulot kuin lähtömaassa.

Mutta tuo arabiankielen vertaus on sinänsä mainio. Toimittaja syyllistää tavallista suomalaista siitä, että turvapaikanhakija ei tahdo oikein oppia suomen kieltä. Ja oikeassahan hän on siinä mielessä, että aika hankalasti se arabian kielikin jollekin Lötjöselle tuppaa taipumaan. Toimittaja vaan tietoisesti jättää kertomatta sen, että Lötjösellä ei ole mitään tarvetta opetella arabiaa. Kas kun Lötjönen ja muut hänen kaltaisensa ovat omassa maassaan hoitaneet asiat siihen malliin, että he eivät ole kansainvälisiä avuntarvitsijoita vaan jostain syystä niitä kansainvälisiä avunantajia. Tosin Lötjönen ja kaltaisensa eivät ole aivan varmoja, että kysyivätkö he ehdoin tahdoin tätä asemaa.

Lötjönen nimittäin asuu maassa, joka raaka-aineköyhyydestään huolimatta on onnistunut rakentamaan varsin toimivan yhteiskunnan. Ja siinä kyse ei ole tuurista, vaan ihmisistä.

Lötjösen yhteiskunnassa ei ole nähty järkevänä suistaa maata anarkiaan.

Eikä Lötjösellä ole mitään tarvetta muuttaa sanokaammeko vaikkapa arabiankieliseen Saudi-Arabiaan nostaakseen elintasoaan kaksikymmenkertaiseksi, sillä Saudi-Arabia ei Lötjöstä elätiksi huoli. Mikäli Lötjönen jostain syystä pääsisi Saudi-Arabiaan, hänen olisi melko välttämätöntä opetella arabian kieli ASAP, sillä maassa ei taatusti tarjottaisi hänelle verovaroin maksettuja tulkkipalveluja (joitten jatkuva tarjoaminen saattaa muuten hieman vaikeuttaa Lötjösen somalialaisen jalustalle nostetun vastineen suomenkielen opettelua) eikä myöskään kehitettäisi suomalaisia jalustalle nostavaa puolestaloukkaantumiskoneistoa eikä ns. positiivista erityiskohtelua.

Tietenkin jos Saudi-Arabia kehittäisi sellaisen, voisi olla, että Lötjönen alkaisi opetella arabian kieltä huomattavalla antaumuksella.

Yhtä kaikki, toimittaja Tuomisto onnistuu syyllistämään suomalaiset siitä, ettei suomen kieltä ole helppo opetella, varsinkaan kun sitä ei tarvitse opetella.

Toimittaja Tuomisto muistaa syyllistää tavallisia suomalaisia myös kotikutoisista ongelmista.

Ostarin deekut, piripäissään keskustassa horjahteleva punasilmäinen tyttö tai se outo omiaan mutiseva mies aamubussissa aiheuttavat kiusaantuneen olon. Miksei näille tehdä mitään? Mutta ei kyllä meidän perheen verorahoilla, ne on tarkoitettu herttaisille vanhuksille ja kilteille lapsille ja ehkä sille työttömälle, joka tajuaa olla kaikista nöyrin ja näkymättömin.

Toimittaja luo mainion kuvan siitä, että tavallisella suomalaisella verorahat olisivat jotenkin korvamerkittyjä. Tosiasiassa tavallisella suomalaisella ei ole mitään mahdollisuuksia vaikuttaa siihen, mihin hänen verorahojansa käytetään. Toki hänellä on siitä oikeus mutista. Toimittaja nähtävästi haluaa viedä sen mutinaoikeudenkin pois. Tuo ”piripäissään keskustassa horjahteleva punasilmäinen tyttö” muuten osoittaa, että toimittaja ei itse ole tainnut olla narkkareiden kanssa missään tekemisissä. Piripäissään oleva ihminen kun ei horjahtele humalaisten lailla, vaan se on nopea, aggressiivinen ja ihan helvetin vaarallinen.

Juttu jatkuu ja tällä kertaa toimittaja puhuu aivan totta:

Voin sanoa, mitä haluan ilman pelkoa. Voin vaikka kirjoittaa sen lehteen.

Olen niin järjettömän onnellinen, että sanat eivät riitä sitä kuvailemaan.

Aivan. Hän voi sanoa mitä haluaa ilman pelkoa. Lehti jopa haluaa tämäntyyppisiä kirjoituksia. Niitä kirjoituksia, joissa ollaan onnellisen toimittajan kanssa eri mieltä ei taas haluta, ja niistä on Suomessa saatu tuomioitakin. Toimittajalla on syytä olla onnellinen. Hän on nii-in hyvä ihminen, ja nyt moni ihminen ESS:n levikkialueella sen tietää.

Hänen kuuluu olla myös onnellinen sen vuoksi, että hänen ei tarvitse millään muotoa vedota faktoihin. Lukija voisi ajatella, että tämäkin toimittaja Tuomiston vuodatus on pelkkää lukion ekaluokkalaisen kaunista angstia. Mutta eihän tällaista juttua muuten voi kirjoittaakaan. Tällainen kirjoitus, joita on kirjoitettu ehkä jo noin tuhat kappaletta täytyy kirjoittaa näin. Jos kirjoittaja alkaa kirjoittaessaan ajatella, hän yhtä-äkkiä huomaa, että eihän tätä juttua saa kirjoitettua ollenkaan.

Suvaitsevaisia maailmantuskakirjoituksia voisi verrata rakkauskirjeisiin. Niitä ei saa lukea kirjoittamisen jälkeen, vaan ne pitää tehdä antaumuksellisella tunteella ja sen jälkeen välittömästi sulkea kuoreen ja postittaa.

Palataan vielä kertaalleen jo esitettyyn toimittaja Tuomiston lauseeseen. Rakas vaimoni Ylva nimittäin huomasi, että siinähän on paradoksi:

Sen sijaan minua ärsyttävät ihmiset, jotka kulkevat elämässä laput silmillä ja nokka pystyssä kuvitellen, että he ovat omassa erinomaisuudessaan rakentaneet koko elämänsä ihan itse. Silkkaa erinomaisuuttaan jättäneet masentumatta ja pelkällä tahdonvoimalla torjuneet niin työttömyyden kuin päihdeongelmankin.

Oletusarvona voi pitää, että Tuomisto on rakentanut elämänsä suht koht itse, ja silkkaa erinomaisuuttaan jättänyt masentumatta ja pelkällä tahdonvoimalla torjunut niin työttömyyden kuin päihdeongelmankin.

Ärsyttääköhän Tuomistoa katsoa peiliin? Sieltähän katselee juuri sellainen ihminen jota hän halveksii.

2. Edelliseen liittyen

Niin kuin tiedetään, niin nykyisen evlut-kirkkomme edustajat ovat sen verran teflonia, että Epäilyksen Piru ei edes viitsi vaivautua. Sen myötä voi palata arkkipiispamme Kari Mäkisen avautumiseen, jossa hän painottaa tulevien EU-vaalien tärkeyttä nimenomaan niitten ihmisten kannalta, jotka ovat vaaleissa ilman äänioikeutta ts. jotka ovat laittomia maahanmuuttajia:

Arkkipiispa Kari Mäkinen esitti kirkon EU-neuvottelukunnan kokouksessa perjantaina puolueille ja EU-vaalien ehdokkaille vetoomuksen, että vaaleissa ja tulevissa päätöksissä kuuluisi myös niiden eurooppalaisten ääni, joilla ei ole äänioikeutta tai jotka tuntevat olevansa ääntä vailla.

Äkkiseltään tulee mieleen, että ”ne eurooppalaiset, joilla ei ole äänioikeutta” eivät ole eurooppalaisia muuten kuin Arkkipiispa Mäkisen haavekuvissa mutta jotenkin alkoi mieltä hiertää tuo termi ”jotka tuntevat olevansa ääntä vailla”.

No hemmetti, minähän tunnen olevani ääntä vailla, sillä näen tulevan liittovaltiokehityksen sellaisena, joka alistaa Suomen tyhjänpäiväiseksi Euroopan syrjämaakunnaksi, jonka hyvinvointi ei kiinnosta kuin suomalaisia ja suomalaisiltahan ei kysytä. En kylläkään usko, että Mäkinen on huolissani minusta, vaan hänen huolensa keskittyy toiseen suuntaan:

Arkkipiispa Mäkinen korosti puheessaan ihmisten vapaan liikkuvuuden tärkeyttä. Rajojen vartiointiin keskittyvä Eurooppa on heikko Eurooppa.

– Euroopan tulevaisuuden kannalta ratkaisevaa on se, miten suhtaudutaan tänne muuttaviin, erityisesti niihin, jotka tulevat pakolaisina ja turvapaikanhakijoina. Ihmisten vapaa liikkuvuus on eurooppalaiselle rauhan kertomukselle keskeistä.

Tämmöselle tavalliselle ihmiselle tulee tietenkin mieleen kysymys, että onko asiakseen maahan jos toiseenkin kantaväestön elättämistä ihmisistä muodostuvien ghettojen rakentaminen jollain lailla voiman osoitusta? Taloudellisen voiman ehkä? Kieltämättä jos Eurooppaan otetaan sata miljoonaa elätettävää, niin kyllähän siinä virallinen bruttokansantuote kasvaa. Mutta kasvaako siinä varsinaisten eurooppalaisten hyvinvointi ja jos kasvaa, niin millä tavalla?

Arkkipiispa Mäkinen painotti, että äänestäminen EU-vaaleissa on rauhanteko äänioikeutta vailla olevien puolesta.

Tällä lausunnollaanhan arkkipiispamme määrittelee, kuinka vaaleissa tulisi äänestää. Avoimien eurooppalaisten sisärajojen ja avoimien eurooppalaisten ulkorajojen puolesta. Minä aion äänestää toisin. Aion äänestää Jussi Halla-ahoa. Antamani äänen myötä ilmaisen, että minä ei kiinnosta laittomien siirtolaisten hyvinvointi eikä varsinkaan se, että niitten tänne haaliminen olisi jonkunlainen itseisarvo. En ole tosin varma, soisiko arkkipiispamme minulle sen oikeuden. Evlut-kirkkomme on hanakka puhumaan lähimmäisistä ja lähimmäisenrakkaudesta.. Näyttää vain siltä, että kyseinen kirkko on laittanut Suomen keskipisteestä kolmentuhannen kilometrin harppiympyrän, ja todennut että ne lähimmäiset löytyvät vasta sen ulkopuolelta. Vain heitä voi rakastaa.

Tavalliset suomalaiset eivät tähän harppiympyrään mahdu. Me ollaan oikeasti olemassa. Lihassa ja veressä. Täällä Suomessa. Näkyvänä ja tuntuvana. Ollaanko me suomalaiset sitten kiusallisia liikalähimmäisiä?

3. Jotain ihan muuta 21,48 eli hotellin ravintola suosittelee eli tsössihässäkkä

Suomalaisen kulttuurin yksi parhaimpia ilmiöitä ovat miesten keskeiset saunaillat ja niistä vielä kehitetympi versio eli miesten saunaviikonloput, jotka yleensä tehdään jollain mökillä. Naisille voi kertoa sen sinänsä masentavan tiedon, että naisista ei puhuta näitten sessioitten aikana ollenkaan. Nehän ovat miesten viikonloppuja. Hittoako niihin naisia sotkemaan?

Yksi perinteinen tällaisiin sessioihin kuuluva asia on kiuaslenkki. Mainio, mainio keksintö. Tosin nykyiset kiuaspussit ovat siinä mielessä naurettavia, että niissä jo lukee, että ei saa laittaa kiukaalle. Mikä kiuaspussi se semmonen on? Mutta esimerkiksi S-marketista löytyy vielä ihan kunnollisia kiuaspusseja, jotka kestävät kiukaankin. Tätä myötä on hotellin keittiössä kehitetty turboviritetty malli kiuaslenkistä. Tarvitaan:

- Pötkö balkaninmakkaraa, joka leikataan palasiksi
- Samoin jotain hyvää metukkaa (oheisessa kuvassa on Chef Wotkinsin salamimetukkaa)
- Pekonipalasia
- Lihapullia (aina parempi jos on itse tehtyjä)

Nämä laitetaan kiuaspussiin, pussiin lisätään hieman olutta ja sotketaan sekaan purkillinen Creme Fraichea ja laitetaan kiukaalle hyväksi aikaa. Ruokaa odotellessa on suotavaa nauttia hyvää olutta ja kertoa lauteilla tyhmiä vitsejä.

Tsössihässäkkä näyttää kieltämättä lähinnä koiranmuonalta, mutta sen makua voisi kuvailla termillä ”miellyttävän epäterveellinen”.



Noin yleensäkin hotellin keittiö suosittelee pötkömakkaraa, mikäli halutaan leivän päälle jotain edes aavistuksen verran makkaralle maistuvaa. Valmiit maksimarketin leikkelemakkarat ovat mautonta jauhomössöä.

4. L

Tässähän lähti jo liikkeelle jo viidennetkymmenet kaljupäiset uutishavainnot. Piti ihan varmistaa, että kuinkas ne roomalaiset numerot menivätkään. Kaljupäiset uutishavainnot ovat olleet minulle varsin käyttökelpoinen formaatti käsitellä sellaisia asioita, joista en ehkä kirjottaisi yksittäistä juttua.

Mutta huomaan tässä tämän vanhenevan ihmisen huomion, eli aika kulkee aina vain nopeammin. Aloitin blogini noin suurinpiirtein viikko sitten, mutta kas, sehän onkin ollut pystyssä jo seitsemän
vuotta. Kaksi viikkoa sitten aloitin urani silloin vielä varsin epävarmana lastensuojelun työntekijänä. Hetkonen, siitähän on kulunut jo neljännesvuosisata. Ja kolme viikkoa sitten olin tupakinpolttoa opetteleva nulikka, joka ei edes vielä miettinyt, että mitähän sitä elämällään tekisi. Mutta siitähän on jo… hemmetti… armeijastakin on jo kolmisenkymmentä vuotta… mihinkä se aika oikein hulahti?

Varmaankin lukijoilla on samanlaisia kokemuksia.

Sunday, March 16, 2014

PÄÄPERKELE JA EPÄILYKSEN PIRU

Tapahtumapaikka: Helvetti

Tapahtuma-aika: Maan päällä vuonna 2014, Helvetin aikakäsitystä ei maallisilla vastaavilla termeillä pysty määrittelemään


Vanha Vihtahousu eli Belsebub eli Paholainen eli Pääperkele itte istui toimistossaan ja kävi läpi Helvetin hallinnollisia asioita. Hallintopuoli oli kuluvina vuosina aina vain lisääntynyt ja sehän johtui tietenkin siitä, että ihmiset maan päällä eivät olleet malttaneet vähentää omaa lisääntymistään. Asiakaskunta kasvoi kasvamistaan. Lapioita piti hankkia jatkuvasti lisää ja hiilen kulutus kasvoi. Kyllä uusien tulokkaittenkin piti laittaa lapio heilumaan, ei tilanne saanut työkalujen ja materiaalipulan vuoksi mihinkään muuttua. Myös demonien työaikojen ja työehtojen valvominen otti oman aikansa. Hitto soikoon, nehän olivat täällä kuitenkin töissä eivätkä asiakkaana. Kyllä osaava työdemoni on palkkansa ansainnut. Pääperkele manaili sitä, että hänen työnsä alkoi aina enemmän muistuttaa virkamiehen työtä. Helvetti soikoon, tämä Perkeleen homma on kuitenkin kutsumusammatti.

Pääperkeleen toimisto oli varsin karu, oikeastaan ihmeteltävänkin sellainen kun ottaa huomioon kuinka suurta pulaakia hän hoiteli. Toimisto oli itse asiassa pelkkä työmaaparakki, jossa ainoana viihteenä oli vanha kahvinkeitin ja matkaradio, joka soitti Helvetin paikallista kanavaa joka soitteli pääosin vanhoja, helvetin hyviä kappaleita. Rokkiporukoitten elämäntapa oli pääosin sellainen, että tuonpuoleinen työllistyminen hoitui tässä alemmassa firmassa. Naapurifirmassa Taivaassa valitettiin usein siitä, että paikallinen livemusiikkitarjonta oli paljon köyhempää kuin Helvetissä.

Pääpiru katseli myös pöytäkirjaa hiljattain pidetystä yhteistyökokouksesta Taivaan kanssa. Jo aikaa sitten oltiin ymmärretty, että globalisoituvassa tuonpuoleisessa oli kilpailu molempien firmojen kesken täysin turhaa ja haittasi tehokasta toimintaa. Kyse oli kuitenkin loppujen lopuksi maan päällä elävien ihmisten omista valinnoista ja molemmat firmat mielsivät olevansa näitten valintojen loppusijoituspaikka.

Toimiston puhelin soi. Puhelin oli alun perin kotoisin Hitlerin päämajasta Berliinistä, ja eräs puna-armeijan sotilaaksi naamioitunut demoni oli toimittanut sen Pääpirulle lahjaksi. Hyvä puhelin vieläkin, saksalaista laatutyötä. Pääperkele ei oikein perustanut nykyisistä älypuhelimista. Kestävät vain hetken ja sitten tilttaavat. Tyhjänaikaista romua ja turhan tilpehööriä. Piru nosti luurin ja vastasi:

- Helvetin keskustoimisto, Pääperkele itte puhelimessa. No terve terve, mites sillä osastolla pyyhkii?Ai että se kaksikko mussuttaa taas? No ei muuta kun pistät raipan laulamaan, tää on Helvetti eikä mikään suomalainen suojatyövirasto. Puhumalla ne asiat selviää, kun oikealla tavalla ja ymmärrettävästi puhutaan, täällä Helvetissäkin, mpähähähähääää…

Piru laittoi luurin takaisin paikalleen ja hymyili hiljakseen. Olishan tuon pitänyt arvata. Aatu ja Setä-Joehan ne olivat taas urputtaneet oloistaan ja epäilemättä saivat tällä hetkellä vuorossa olevalta demonilta kunnolla selkäänsä. Piru oli ollut innoissaan, kun nämä, kieltämättä oikein pahasti maailman asiat hässineet heput saapuivat hänen hoteisiinsa. Asiasta ei ollut tarvinnut pitää edes arviointipalaveria Yläkerran Firman kanssa, niin kuin protokollaan normaalisti kuuluisi. Yläpihan Äijä ilmoitti vaan että pidä hyvänäsi. Piru oli miettinyt pitkään, että mitähän jäynää näille keksisi. Perinteinen hiilenlapioiminen yksistään ei tuntunut riittävän. Sitten Piru sai ahaa-elämyksen ja muutti Hitlerin ja Stalinin yhdessä kropassa olevaksi siamilaisiksi kaksosiksi ja pisti heput sen jälkeen hiilenlapiointiin. Ja sekös heppuja vitutti. Kaksi päätä, yksi kroppa, ankara keskinäinen viha ja rankkaa ruumiillista työtä. Vuosikymmenten jälkeenkin häiskät eivät olleet oikein oppineet paikkaansa, joten demonien ns. asenteellinen kasvatustyö oli aika ajoin välttämätöntä ja senhän ne kyllä hallitsivat. Mukavaa työskennellä ammattilaisten kanssa, tuumi Pääperkele.

Oveen koputettiin. Pääperkele komensi koputtajan sisään. Epäilyksen Piru oli saapunut sovittuun palaveriin.

- Tervepä vuan hyviinniin terve, totesi Pääpiru. Se oli kuule erinomaista työtä mitä sinä teit sen Erään Virkahenkilön kanssa. Vaikka sitä rataa hän tietysti päätyy aikanaan tuonne Yläkerran Firman hoteisiin, aito katumus ja niin poispäin. Mutta ei kahta näin isoa pulaakia vilunkipelillä ylläpidetä. Reilu peli se olla pitää. Täällä Helvetissäkin.

- Kiitokset vuan, Herra Piäperkele. Ja täytyy sanoa, että yhteistyö tuon Yläkerran Firman ammattilaisen eli Omatunnon kanssa on todella sujuvaa. Siinä on tosi ammattitaitoinen heppu. Mutta sen Erään Vihreän kohdalla, mistä viimeksi puhuttiin on Omatunto heittänyt hanskat tiskiin.

- Ettäkö tilanne on toivoton?

- Aivan toivoton. Siis Omatunnon kannalta. Eräs Vihreä tietää ihan tarkkaan mitä on tehnyt ja senkin, että sössii kanssaihmisten elämän perseelleen. Ja hän tunnustaa, että tekee sen vaan ruokkiakseen omaa egoaan. Ei häpeä ollenkaan.

- No eihän siinä sitten mitään. Tyyppi päätyy aikanaan tänne meidän firman puolelle. Arviointikeskustelu on lyhyt, lähinnä lämpsäistään leimat paperiin. Se vihiriä ei käsittääkseni edes tiedä, mitä on lapiotyö. No, täällä se saa sen kyllä oikein hyvin selville, mpähähähääää! Mutta käsittääkseni sinä halusit audienssin kanssani jostain muusta syystä.

- Kyllä halusin. Nimenomaan näistä vihreistä johtuen. Tai no, esiintyyhän ongelmaa vähän muissakin puolueissa, mutta vihreissä eniten. Läpi koko länsimaailman. Me olemme sellaisen ongelman edessä, mihin emme ole aikaisemmin törmänneet.

- Selitä. Kyllähän vihreät tieten tahtoen ajavat maittensa asiat päin helvettiä, jos vertaus sallitaan.

- Totta tuo. Jos puhutaan vihreistä urapoliitikoista. Ne ovat meidän heppuja kaikki tyynni. Mutta nyt onkin kyse alemman tason poliittisesti ei niin aktiiveista vihreistä. Opiskelijoista lähinnä. Erityisesti toimittajaopiskelijoista ja niitähän vihreitten riveissä riittää.

- No mikäs niissä on ongelma? Samanlaista ihmisten kiusaamista ne kannattavat. Helvettiin vaan ja lapion varteen.

- Kyllä joo, mutta kun ne ihan oikeasti uskovat tekevänsä hyvää. Kollegoitteni Omatunnon ja sosiaaliseen mediaan keskittyneen Painovirhepaholaisen kanssa olemme tehneet asiaan liittyvää tutkimusta ja päätyneet siihen johtopäätökseen, että meillä on eräällä lailla käsissämme joukko syyntakeettomia ihmisiä. Ihminenhän tekee valintansa elämänkokemuksensa myötä. Hyvät tai pahat valinnat. Mutta meillä on uusi tilanne. Kun tietyissä maissa elintaso on tarpeeksi korkea, ei osalle ihmisiä välttämättä kerry ensinkään elämänkokemusta, jonka pohjalta voisi tehdä valintoja joitten perusteella heidät voisi laittaa tuonpuoleiseen vastuuseen. Nämä kyseiset ihmiset, pääosin nuoria naisia, ovat eläneet totaalisen turvattua elämää jossa ei tarvitse tehdä mitään valintoja eikä törmätä ongelmiin. He läpäisevät kympin tyttöinä ylioppilaskirjoitukset ja lähtevät sen jälkeen yliopistoon jossa heille syötetään tietynlaista ideologiaa. Kun elämänkokemus on nolla, niin yliopistossa syötetty ideologiahan menee päähän kuin häkä ja sitten meillä onkin käsissämme suuri joukko arkkivihreitä. Jotka eivät edes tajua, että mopo lähti lapasesta.

Piru raapi päätään, totesi että kieltämättä mielenkiintoista ja pyysi Epäilyksen Pirua jatkamaan. Ja hänhän jatkoi:

- Kun olemme tutkineet näitten tyttösten aivovärkkejä, niin siellä ei löydy sitä ristiriidan ja epäilyksen sotkuvyyhteä, mitä normaalilla ihmisellä on. Se on aivan kuin kuuntelisi rikkinäistä levyä. Minä… olen… hyvä… minä… pelastan… maailman… kräk… minä… olen… hyvä… minä… pelastan… maailman… kräk… ja niin edelleen. Barbie-nukessakin on enemmän epävarmuutta ja enemmän ajattelua. Normaali työmetodini ei kerta kaikkiaan toimi. Minähän puhun ihmiselle niitä asioita, mitä hän alitajunnassaan miettii ja saatan siten ihmisen miettimään valintojaan ja pohjustamaan ihmistä Omatunnolle. Mutta noitten ihmisten alitajunta on aivan tyhjä. Ne eivät edes näe minua. Hymyilevät vain tyhjänonnellista hymyä.

- Olemme tehneet yleishelvetillistä psykologista tutkimusta ja päätyneet siihen, että nämä ihmiset voisivat olla vaikka keskitysleirin vartijoita, mutta he ihan aidosti uskoisivat tekevänsä laupeudentyötä rääkkäämilleen ihmisille. Heillä ei ole kerta kaikkiaan ollut mahdollisuutta oppia epävarmuutta. Heidän ei ole tarvinnut tehdä valintoja. Ne on tehty heidän puolestaan, eikä heillä ole ollut ymmärrystä kyseenalaistaa niitä. Elämä itsessään on ajanut heidät tuohon tilaan. Ja siitä seuraa ongelma. Kummallekos firmalle nämä henkilöt oikein kuuluvat, kun heistä aika jättää? Lähivuosikymmeninä sieltä on tulossa niitä ihan tolkuton määrä. Tosin meillä on aikaa harkita, sillä suurin osa on ihan puhtaita ruohonpurijoita ja kevyissä töissä. Ne elävät vanhaksi. Muitten ihmisten harmiksi kylläkin.

Piru tuumaili hetken ja totesi:

- No tämähän on tämän tiedon perusteella melko selvä keissi. Ne kuuluvat Yläkerran Firmalle. Kyseessähän on tabula rasa-ilmiö, joka mainitaan Helvetin Peruskirjan kuudennentoista pykälän neljännessä momentissa. Pikkulapset ja vammaiset ovat syyntakeettomia, joten ne kuuluvat automaattisesti Yläkertaan. Näitä tyyppejä voi ymmärtääkseni verrata pikkulapsiin tai vammaisiin. Eiväthän he tajua, mitä ovat tekemässä.

Epäilyksen Piru vastasi:

- Herra Pääperkele, kaikella kunnioituksella, mutta asia ei ole ihan niin yksinkertainen. Minä otin jo yhteyttä Yläkertaan ja siellä siteerattiin puolestaan Taivaan Peruskirjaa jonka kahdeksannen pykälän toisessa momentissa sanotaan ihan selvästi että tyhmyys ja tietämättömyys ei ole automaattinen taivaaseen pääsyn peruste. Ja sieltä todettiin ihan selvästi, että tämä porukka, joskin ehkä käsittämättä mitä se tekee, on joka tapauksessa hässimässä asioita suorastaan valtakuntien tasolla ja kiusaamassa ihan tavallisia ihmisiä. Missä Yläkerran Firma on kieltämättä ihan oikeassa. Älä kuuntele mitä suu puhuu, vaan katso mitä kädet tekee. Lopuksi vielä Pyhä Pietari, jolta asiaa tiedustelin, totesi, että tämä on kumminkin Taivas eikä mikään parsanpurijoitten kusiputka. Ja sanoi vielä, että jos noita tulee Taivaaseen enemmänkin niin Taivaan ja Helvetin ero alkaa olla pian lähinnä retorinen kysymys.

- No voi sun helevata, totesi Pääperkele ja raapi päätään niin että savu nousi. Jotainhan näitten kanssa on tehtävä. Mitenkäs olisi tuo hindulaisten suosima jälleensyntymisprosessi? Jospa ne seuraavassa elämässään törmäisivät ihan oikeaan elämään ja sitä kautta olisivat pakotettuja tekemään harkittuja ja punnittuja ratkaisuja?

- Herra Pääperkele. Sitäkin on kyllä mietitty. Mutta hindulaiset eivät ymmärrä, että ihminen ei jälleensynny tabula rasana, vaan edellisen elämän ominaisuudet seuraavat seuraavaan. Ja kun ottaa huomioon, että kuinka avuttomia ja kädettömiä nämä urbaanit haaveilijat ovat, niin siinähän on ainekset maanpäälliseen katastrofiin. Ajatellaan, että näitä uudelleensyntyisi suurin joukoin johonkin afrikkalaiseen maatalousvaltaiseen maahan, joka muutenkin kitkuttelee nälkärajalla. Nälkäänhän siellä kuoltaisiin porukalla.

- No hemmetti, tuo pitää paikkansa, totesi Pääperkele. Eikä se jälleensyntyminen sinänsä oikein toimiva systeemi ole muutenkaan ollut. Sielut leijuvat elämästä toiseen, eivätkä hyödytä millään tavoin niin Ala- kuin Yläkerrankaan firmojen toimintaa. Hukkapätkää. Tilastotappiota. Pakko suunnitella jotain muuta. Vaan mitenkäs Kiirastuli?

- Logistisesti mahdotonta, Herra Pääperkele. Sitä on jo tiedusteltu sieltä. Kiirastuli on puolimatkan krouvi, vastaanotto- ja arviointiosasto epäselville tapauksille. Sieltä sanottiin suoraan, että ei riitä tila eikä osaaminen. Kiirastulen henkilökunta on kumminkin erikoistunut arvioivaan eikä säilyttävään työhön.

- Nyt on kyllä tupakin paikka, totesi Pääperkele ja laittoi röyhyämään North State Napalm-savukkeen. Napalmikessun polteltuaan hän tuumasi, että nyt on aika radikaaleihin ratkaisuihin. Tarvitaan erillinen osasto. Kolmas tuonpuoleinen sijoituspaikka. Asiasta täytyy panna pystyyn suunnittelukilpailu ja myös Yläkerran Firmaan täytyy asian tiimoilta olla yhteydessä. Perinteiset ratkaisut eivät nyt kerta kaikkiaan riitä.

Näin ollen Helvetin kaikkien osastojen ilmoitustauluille tuli seuraava ilmoitus:

SUUNNITTELUKILPAILU!

SUUNNITTELE KOLMAS OSASTO!

HYVIEN IDEOITTEN KEKSIJÖILLE LUVASSA IHAN HELVETIN HYVÄT PALKINNOT!

Kolme viikkoa myöhemmin:

Pääperkeleen koruttoman toimiston ovelle koputettiin. Piru komensi koputtajan sisään. Toimistoon astui yksi Helvetin  fyysikkodemoneista. Ja hänellä oli asiaa:

- Tervehdys, Herra Pääperkele. Luulen, että työryhmäni on ratkaissut kolmannen osaston ongelman.

- Olen pelkkänä korvana. Selitä.

- Tehdään siitä voimala.

- Voimala?

- Nimenomaan. Oletko nähnyt elokuvan Matrix?

- Olenhan minä joo. Ihan katseltava scifi-pätkä. Ne jatko-osat olivat vähän tylsiä. Mutta miten Matrix tähän kolmanteen osastoon liittyy?

- No, sitähän tuumittiin työryhmän kanssa aikamme ja käytiin ihan maan pinnalla tekemässä mittauksia. Me ollaan nimittäin seurattu erästä keskusteluryhmää nimeltä Hommaforum. Se toimii Suomessa. Ja siellä on aika ajoin käytetty näistä epäselvistä tapauksista puhuessa termiä moraalisäteily. Me tehtiin tutkimustyötä ja huomattiin, että termi on fysikaalisesti totta. Näille pumpulissa kasvaneille ihmisille ihan oikeasti kehittyy fysikaalinen moraalisäteily, jonka vuoksi ne eivät kykene havaitsemaan ympäröivää todellisuutta. Ja moraalisäteily on niin voimakasta, että sata tämänkaltaista ihmistä vastaa yhtä kivihiilivoimalaa.

- Jatka.

- Työryhmäni ehdottaa, että kolmas osasto pannaan pystyyn niin, että sinne saapuneet ihmiset pidetään iänkaikkisesti tuonpuoleisessa koomassa ja heidän moraalisäteilynsä pannaan energiateolliseen hyötykäyttöön. Sitä on niin paljon, että sitä riittää myyntiin Yläkertaankin. Täytyy tietysti palkata sopiva henkilökunta ja asiantunteva johtaja.

- No voi jumangega! Tuohan on loistoidea! Ja kun me keksittiin tuo ennen Yläkertaa, niin kolmas osasto on hallinnollisesti meidän firman alainen. Sinusta tuli juuri kolmannen osaston eli siis Voimalan pääperkele. Onnittelut ylennyksestä. Pistäkää suunnittelutyö alulle, niin pannaan Voimala pystyyn ja watit virtaamaan.

Fyysikkodemoni poistui, ja Pääperkele päätti palkita itsensä plutoniumilla terästetyllä konjakkimoukulla ja napalmisikarilla. Pääperkele oli ylpeä siitä, että hän oli jo aikoja sitten luopunut vanhasta management by perkele-ohjenuorastaan ja oli sen sijaan delegoinut työtään, jakanut vastuuta ja kuunnellut osaavia alaisiaan. Plutoniumkonjakkiaan nauttiessaan hän katseli toimistonsa seinällä olevaa suomalaisen taiteilijan Seppo Similän taulua ”Helvettiin Lähtijät”. Hieno taiteilija tuo Similä, tuumi Perkele. Mies osaa jotenkin kiteyttää asiat. Taidekriitikothan häntä eivät ole koskaan arvostaneet, mutta samaiset kriitikot tulisivat aikanaan oppimaan Alakerran Firmassa mitä tarkoittaa luova työ. Ja Seppo taas olisi yläkerran heiniä. Ehkä hänen teoksiaan saattaisi ostaa lisää  tänne Alakertaankin.