PÄÄPERKELE JA EPÄILYKSEN PIRU

Tapahtumapaikka: Helvetti

Tapahtuma-aika: Maan päällä vuonna 2014, Helvetin aikakäsitystä ei maallisilla vastaavilla termeillä pysty määrittelemään

Vanha Vihtahousu eli Belsebub eli Paholainen eli Pääperkele itte istui toimistossaan ja kävi läpi Helvetin hallinnollisia asioita. Hallintopuoli oli kuluvina vuosina aina vain lisääntynyt ja sehän johtui tietenkin siitä, että ihmiset maan päällä eivät olleet malttaneet vähentää omaa lisääntymistään. Asiakaskunta kasvoi kasvamistaan. Lapioita piti hankkia jatkuvasti lisää ja hiilen kulutus kasvoi. Kyllä uusien tulokkaittenkin piti laittaa lapio heilumaan, ei tilanne saanut työkalujen ja materiaalipulan vuoksi mihinkään muuttua. Myös demonien työaikojen ja työehtojen valvominen otti oman aikansa. Hitto soikoon, nehän olivat täällä kuitenkin töissä eivätkä asiakkaana. Kyllä osaava työdemoni on palkkansa ansainnut. Pääperkele manaili sitä, että hänen työnsä alkoi aina enemmän muistuttaa virkamiehen työtä. Helvetti soikoon, tämä Perkeleen homma on kuitenkin kutsumusammatti.

Pääperkeleen toimisto oli varsin karu, oikeastaan ihmeteltävänkin sellainen kun ottaa huomioon kuinka suurta pulaakia hän hoiteli. Toimisto oli itse asiassa pelkkä työmaaparakki, jossa ainoana viihteenä oli vanha kahvinkeitin ja matkaradio, joka soitti Helvetin paikallista kanavaa joka soitteli pääosin vanhoja, helvetin hyviä kappaleita. Rokkiporukoitten elämäntapa oli pääosin sellainen, että tuonpuoleinen työllistyminen hoitui tässä alemmassa firmassa. Naapurifirmassa Taivaassa valitettiin usein siitä, että paikallinen livemusiikkitarjonta oli paljon köyhempää kuin Helvetissä.

Pääpiru katseli myös pöytäkirjaa hiljattain pidetystä yhteistyökokouksesta Taivaan kanssa. Jo aikaa sitten oltiin ymmärretty, että globalisoituvassa tuonpuoleisessa oli kilpailu molempien firmojen kesken täysin turhaa ja haittasi tehokasta toimintaa. Kyse oli kuitenkin loppujen lopuksi maan päällä elävien ihmisten omista valinnoista ja molemmat firmat mielsivät olevansa näitten valintojen loppusijoituspaikka.

Toimiston puhelin soi. Puhelin oli alun perin kotoisin Hitlerin päämajasta Berliinistä, ja eräs puna-armeijan sotilaaksi naamioitunut demoni oli toimittanut sen Pääpirulle lahjaksi. Hyvä puhelin vieläkin, saksalaista laatutyötä. Pääperkele ei oikein perustanut nykyisistä älypuhelimista. Kestävät vain hetken ja sitten tilttaavat. Tyhjänaikaista romua ja turhan tilpehööriä. Piru nosti luurin ja vastasi:

- Helvetin keskustoimisto, Pääperkele itte puhelimessa. No terve terve, mites sillä osastolla pyyhkii?Ai että se kaksikko mussuttaa taas? No ei muuta kun pistät raipan laulamaan, tää on Helvetti eikä mikään suomalainen suojatyövirasto. Puhumalla ne asiat selviää, kun oikealla tavalla ja ymmärrettävästi puhutaan, täällä Helvetissäkin, mpähähähähääää…

Piru laittoi luurin takaisin paikalleen ja hymyili hiljakseen. Olishan tuon pitänyt arvata. Aatu ja Setä-Joehan ne olivat taas urputtaneet oloistaan ja epäilemättä saivat tällä hetkellä vuorossa olevalta demonilta kunnolla selkäänsä. Piru oli ollut innoissaan, kun nämä, kieltämättä oikein pahasti maailman asiat hässineet heput saapuivat hänen hoteisiinsa. Asiasta ei ollut tarvinnut pitää edes arviointipalaveria Yläkerran Firman kanssa, niin kuin protokollaan normaalisti kuuluisi. Yläpihan Äijä ilmoitti vaan että pidä hyvänäsi. Piru oli miettinyt pitkään, että mitähän jäynää näille keksisi. Perinteinen hiilenlapioiminen yksistään ei tuntunut riittävän. Sitten Piru sai ahaa-elämyksen ja muutti Hitlerin ja Stalinin yhdessä kropassa olevaksi siamilaisiksi kaksosiksi ja pisti heput sen jälkeen hiilenlapiointiin. Ja sekös heppuja vitutti. Kaksi päätä, yksi kroppa, ankara keskinäinen viha ja rankkaa ruumiillista työtä. Vuosikymmenten jälkeenkin häiskät eivät olleet oikein oppineet paikkaansa, joten demonien ns. asenteellinen kasvatustyö oli aika ajoin välttämätöntä ja senhän ne kyllä hallitsivat. Mukavaa työskennellä ammattilaisten kanssa, tuumi Pääperkele.

Oveen koputettiin. Pääperkele komensi koputtajan sisään. Epäilyksen Piru oli saapunut sovittuun palaveriin.

- Tervepä vuan hyviinniin terve, totesi Pääpiru. Se oli kuule erinomaista työtä mitä sinä teit sen Erään Virkahenkilön kanssa. Vaikka sitä rataa hän tietysti päätyy aikanaan tuonne Yläkerran Firman hoteisiin, aito katumus ja niin poispäin. Mutta ei kahta näin isoa pulaakia vilunkipelillä ylläpidetä. Reilu peli se olla pitää. Täällä Helvetissäkin.

- Kiitokset vuan, Herra Piäperkele. Ja täytyy sanoa, että yhteistyö tuon Yläkerran Firman ammattilaisen eli Omatunnon kanssa on todella sujuvaa. Siinä on tosi ammattitaitoinen heppu. Mutta sen Erään Vihreän kohdalla, mistä viimeksi puhuttiin on Omatunto heittänyt hanskat tiskiin.

- Ettäkö tilanne on toivoton?

- Aivan toivoton. Siis Omatunnon kannalta. Eräs Vihreä tietää ihan tarkkaan mitä on tehnyt ja senkin, että sössii kanssaihmisten elämän perseelleen. Ja hän tunnustaa, että tekee sen vaan ruokkiakseen omaa egoaan. Ei häpeä ollenkaan.

- No eihän siinä sitten mitään. Tyyppi päätyy aikanaan tänne meidän firman puolelle. Arviointikeskustelu on lyhyt, lähinnä lämpsäistään leimat paperiin. Se vihiriä ei käsittääkseni edes tiedä, mitä on lapiotyö. No, täällä se saa sen kyllä oikein hyvin selville, mpähähähääää! Mutta käsittääkseni sinä halusit audienssin kanssani jostain muusta syystä.

- Kyllä halusin. Nimenomaan näistä vihreistä johtuen. Tai no, esiintyyhän ongelmaa vähän muissakin puolueissa, mutta vihreissä eniten. Läpi koko länsimaailman. Me olemme sellaisen ongelman edessä, mihin emme ole aikaisemmin törmänneet.

- Selitä. Kyllähän vihreät tieten tahtoen ajavat maittensa asiat päin helvettiä, jos vertaus sallitaan.

- Totta tuo. Jos puhutaan vihreistä urapoliitikoista. Ne ovat meidän heppuja kaikki tyynni. Mutta nyt onkin kyse alemman tason poliittisesti ei niin aktiiveista vihreistä. Opiskelijoista lähinnä. Erityisesti toimittajaopiskelijoista ja niitähän vihreitten riveissä riittää.

- No mikäs niissä on ongelma? Samanlaista ihmisten kiusaamista ne kannattavat. Helvettiin vaan ja lapion varteen.

- Kyllä joo, mutta kun ne ihan oikeasti uskovat tekevänsä hyvää. Kollegoitteni Omatunnon ja sosiaaliseen mediaan keskittyneen Painovirhepaholaisen kanssa olemme tehneet asiaan liittyvää tutkimusta ja päätyneet siihen johtopäätökseen, että meillä on eräällä lailla käsissämme joukko syyntakeettomia ihmisiä. Ihminenhän tekee valintansa elämänkokemuksensa myötä. Hyvät tai pahat valinnat. Mutta meillä on uusi tilanne. Kun tietyissä maissa elintaso on tarpeeksi korkea, ei osalle ihmisiä välttämättä kerry ensinkään elämänkokemusta, jonka pohjalta voisi tehdä valintoja joitten perusteella heidät voisi laittaa tuonpuoleiseen vastuuseen. Nämä kyseiset ihmiset, pääosin nuoria naisia, ovat eläneet totaalisen turvattua elämää jossa ei tarvitse tehdä mitään valintoja eikä törmätä ongelmiin. He läpäisevät kympin tyttöinä ylioppilaskirjoitukset ja lähtevät sen jälkeen yliopistoon jossa heille syötetään tietynlaista ideologiaa. Kun elämänkokemus on nolla, niin yliopistossa syötetty ideologiahan menee päähän kuin häkä ja sitten meillä onkin käsissämme suuri joukko arkkivihreitä. Jotka eivät edes tajua, että mopo lähti lapasesta.

Piru raapi päätään, totesi että kieltämättä mielenkiintoista ja pyysi Epäilyksen Pirua jatkamaan. Ja hänhän jatkoi:

- Kun olemme tutkineet näitten tyttösten aivovärkkejä, niin siellä ei löydy sitä ristiriidan ja epäilyksen sotkuvyyhteä, mitä normaalilla ihmisellä on. Se on aivan kuin kuuntelisi rikkinäistä levyä. Minä… olen… hyvä… minä… pelastan… maailman… kräk… minä… olen… hyvä… minä… pelastan… maailman… kräk… ja niin edelleen. Barbie-nukessakin on enemmän epävarmuutta ja enemmän ajattelua. Normaali työmetodini ei kerta kaikkiaan toimi. Minähän puhun ihmiselle niitä asioita, mitä hän alitajunnassaan miettii ja saatan siten ihmisen miettimään valintojaan ja pohjustamaan ihmistä Omatunnolle. Mutta noitten ihmisten alitajunta on aivan tyhjä. Ne eivät edes näe minua. Hymyilevät vain tyhjänonnellista hymyä.

- Olemme tehneet yleishelvetillistä psykologista tutkimusta ja päätyneet siihen, että nämä ihmiset voisivat olla vaikka keskitysleirin vartijoita, mutta he ihan aidosti uskoisivat tekevänsä laupeudentyötä rääkkäämilleen ihmisille. Heillä ei ole kerta kaikkiaan ollut mahdollisuutta oppia epävarmuutta. Heidän ei ole tarvinnut tehdä valintoja. Ne on tehty heidän puolestaan, eikä heillä ole ollut ymmärrystä kyseenalaistaa niitä. Elämä itsessään on ajanut heidät tuohon tilaan. Ja siitä seuraa ongelma. Kummallekos firmalle nämä henkilöt oikein kuuluvat, kun heistä aika jättää? Lähivuosikymmeninä sieltä on tulossa niitä ihan tolkuton määrä. Tosin meillä on aikaa harkita, sillä suurin osa on ihan puhtaita ruohonpurijoita ja kevyissä töissä. Ne elävät vanhaksi. Muitten ihmisten harmiksi kylläkin.

Piru tuumaili hetken ja totesi:

- No tämähän on tämän tiedon perusteella melko selvä keissi. Ne kuuluvat Yläkerran Firmalle. Kyseessähän on tabula rasa-ilmiö, joka mainitaan Helvetin Peruskirjan kuudennentoista pykälän neljännessä momentissa. Pikkulapset ja vammaiset ovat syyntakeettomia, joten ne kuuluvat automaattisesti Yläkertaan. Näitä tyyppejä voi ymmärtääkseni verrata pikkulapsiin tai vammaisiin. Eiväthän he tajua, mitä ovat tekemässä.

Epäilyksen Piru vastasi:

- Herra Pääperkele, kaikella kunnioituksella, mutta asia ei ole ihan niin yksinkertainen. Minä otin jo yhteyttä Yläkertaan ja siellä siteerattiin puolestaan Taivaan Peruskirjaa jonka kahdeksannen pykälän toisessa momentissa sanotaan ihan selvästi että tyhmyys ja tietämättömyys ei ole automaattinen taivaaseen pääsyn peruste. Ja sieltä todettiin ihan selvästi, että tämä porukka, joskin ehkä käsittämättä mitä se tekee, on joka tapauksessa hässimässä asioita suorastaan valtakuntien tasolla ja kiusaamassa ihan tavallisia ihmisiä. Missä Yläkerran Firma on kieltämättä ihan oikeassa. Älä kuuntele mitä suu puhuu, vaan katso mitä kädet tekee. Lopuksi vielä Pyhä Pietari, jolta asiaa tiedustelin, totesi, että tämä on kumminkin Taivas eikä mikään parsanpurijoitten kusiputka. Ja sanoi vielä, että jos noita tulee Taivaaseen enemmänkin niin Taivaan ja Helvetin ero alkaa olla pian lähinnä retorinen kysymys.

- No voi sun helevata, totesi Pääperkele ja raapi päätään niin että savu nousi. Jotainhan näitten kanssa on tehtävä. Mitenkäs olisi tuo hindulaisten suosima jälleensyntymisprosessi? Jospa ne seuraavassa elämässään törmäisivät ihan oikeaan elämään ja sitä kautta olisivat pakotettuja tekemään harkittuja ja punnittuja ratkaisuja?

- Herra Pääperkele. Sitäkin on kyllä mietitty. Mutta hindulaiset eivät ymmärrä, että ihminen ei jälleensynny tabula rasana, vaan edellisen elämän ominaisuudet seuraavat seuraavaan. Ja kun ottaa huomioon, että kuinka avuttomia ja kädettömiä nämä urbaanit haaveilijat ovat, niin siinähän on ainekset maanpäälliseen katastrofiin. Ajatellaan, että näitä uudelleensyntyisi suurin joukoin johonkin afrikkalaiseen maatalousvaltaiseen maahan, joka muutenkin kitkuttelee nälkärajalla. Nälkäänhän siellä kuoltaisiin porukalla.

- No hemmetti, tuo pitää paikkansa, totesi Pääperkele. Eikä se jälleensyntyminen sinänsä oikein toimiva systeemi ole muutenkaan ollut. Sielut leijuvat elämästä toiseen, eivätkä hyödytä millään tavoin niin Ala- kuin Yläkerrankaan firmojen toimintaa. Hukkapätkää. Tilastotappiota. Pakko suunnitella jotain muuta. Vaan mitenkäs Kiirastuli?

- Logistisesti mahdotonta, Herra Pääperkele. Sitä on jo tiedusteltu sieltä. Kiirastuli on puolimatkan krouvi, vastaanotto- ja arviointiosasto epäselville tapauksille. Sieltä sanottiin suoraan, että ei riitä tila eikä osaaminen. Kiirastulen henkilökunta on kumminkin erikoistunut arvioivaan eikä säilyttävään työhön.

- Nyt on kyllä tupakin paikka, totesi Pääperkele ja laittoi röyhyämään North State Napalm-savukkeen. Napalmikessun polteltuaan hän tuumasi, että nyt on aika radikaaleihin ratkaisuihin. Tarvitaan erillinen osasto. Kolmas tuonpuoleinen sijoituspaikka. Asiasta täytyy panna pystyyn suunnittelukilpailu ja myös Yläkerran Firmaan täytyy asian tiimoilta olla yhteydessä. Perinteiset ratkaisut eivät nyt kerta kaikkiaan riitä.

Näin ollen Helvetin kaikkien osastojen ilmoitustauluille tuli seuraava ilmoitus:

SUUNNITTELUKILPAILU!

SUUNNITTELE KOLMAS OSASTO!

HYVIEN IDEOITTEN KEKSIJÖILLE LUVASSA IHAN HELVETIN HYVÄT PALKINNOT!

Kolme viikkoa myöhemmin:

Pääperkeleen koruttoman toimiston ovelle koputettiin. Piru komensi koputtajan sisään. Toimistoon astui yksi Helvetin  fyysikkodemoneista. Ja hänellä oli asiaa:

- Tervehdys, Herra Pääperkele. Luulen, että työryhmäni on ratkaissut kolmannen osaston ongelman.

- Olen pelkkänä korvana. Selitä.

- Tehdään siitä voimala.

- Voimala?

- Nimenomaan. Oletko nähnyt elokuvan Matrix?

- Olenhan minä joo. Ihan katseltava scifi-pätkä. Ne jatko-osat olivat vähän tylsiä. Mutta miten Matrix tähän kolmanteen osastoon liittyy?

- No, sitähän tuumittiin työryhmän kanssa aikamme ja käytiin ihan maan pinnalla tekemässä mittauksia. Me ollaan nimittäin seurattu erästä keskusteluryhmää nimeltä Hommaforum. Se toimii Suomessa. Ja siellä on aika ajoin käytetty näistä epäselvistä tapauksista puhuessa termiä moraalisäteily. Me tehtiin tutkimustyötä ja huomattiin, että termi on fysikaalisesti totta. Näille pumpulissa kasvaneille ihmisille ihan oikeasti kehittyy fysikaalinen moraalisäteily, jonka vuoksi ne eivät kykene havaitsemaan ympäröivää todellisuutta. Ja moraalisäteily on niin voimakasta, että sata tämänkaltaista ihmistä vastaa yhtä kivihiilivoimalaa.

- Jatka.

- Työryhmäni ehdottaa, että kolmas osasto pannaan pystyyn niin, että sinne saapuneet ihmiset pidetään iänkaikkisesti tuonpuoleisessa koomassa ja heidän moraalisäteilynsä pannaan energiateolliseen hyötykäyttöön. Sitä on niin paljon, että sitä riittää myyntiin Yläkertaankin. Täytyy tietysti palkata sopiva henkilökunta ja asiantunteva johtaja.

- No voi jumangega! Tuohan on loistoidea! Ja kun me keksittiin tuo ennen Yläkertaa, niin kolmas osasto on hallinnollisesti meidän firman alainen. Sinusta tuli juuri kolmannen osaston eli siis Voimalan pääperkele. Onnittelut ylennyksestä. Pistäkää suunnittelutyö alulle, niin pannaan Voimala pystyyn ja watit virtaamaan.

Fyysikkodemoni poistui, ja Pääperkele päätti palkita itsensä plutoniumilla terästetyllä konjakkimoukulla ja napalmisikarilla. Pääperkele oli ylpeä siitä, että hän oli jo aikoja sitten luopunut vanhasta management by perkele-ohjenuorastaan ja oli sen sijaan delegoinut työtään, jakanut vastuuta ja kuunnellut osaavia alaisiaan. Plutoniumkonjakkiaan nauttiessaan hän katseli toimistonsa seinällä olevaa suomalaisen taiteilijan Seppo Similän taulua ”Helvettiin Lähtijät”. Hieno taiteilija tuo Similä, tuumi Perkele. Mies osaa jotenkin kiteyttää asiat. Taidekriitikothan häntä eivät ole koskaan arvostaneet, mutta samaiset kriitikot tulisivat aikanaan oppimaan Alakerran Firmassa mitä tarkoittaa luova työ. Ja Seppo taas olisi yläkerran heiniä. Ehkä hänen teoksiaan saattaisi ostaa lisää  tänne Alakertaankin.