Wednesday, March 26, 2014

LYHYESTI NÄKYVYYDESTÄ

Toissakertaisessa kirjoituksessani totesin, että on varmaankin melko nastaa olla töissä Ylellä. Kun todellisuuden voi määritellä ihan haluamallaan tavalla, rahoitus on turvattu eikä perään hauku kuin korkeintaan jotkut kylän koirat blogeissaan. Voi esimerkiksi todeta, että se, että eräs heppu ei tankkaa autoaan Lieksassa kun sitä korpeaa on ilman muuta uutisoinnin arvoinen tapahtuma. Toisaalta Ylen toimittajat voivat tykönään päättää, ketkä ovat sen tason mitättömyyksiä, että heille ei näkyvyyttä tarvitse tarjota.

Yksi näistä Hepuista, jotka eivät ylenäkyvyyttä tarvitse on luonnollisesti Jussi Halla-aho. Halla-ahonhan piti olla keskiviikon A-Studiossa keskustelemassa Liisa Jaakonsaaren kanssa, mutta Yle torppasikin tämän toteamalla että että Halla-aho oli jo saanut näkyvyyttä radikaalisaarnaaja Bilal Philipsin maahantuloa koskevassa ohjelmassa 14.3. Asiassahan voisi äkkinäisempi tietysti kuvitella, että onhan se hyvä, että ollaan tasapuolisia, eikä anneta liikaa näkyvyyttä yhdelle eurovaaliehdokkaalle.

Perussuomalainen-lehti kuitenkin uutisoi asiasta ja ilmiteerasi, että tasapuolisuudesta ei välttämättä ollut kyse:

Ylen päätös on aiheuttanut kummastusta, koska Liisa Jaakonsaari on viimeksi eilen vieraillut eurovaaliehdokkaana Ylen ohjelmassa. Hänen osallistumistaan ei tiettävästi ole peruttu.

Ylen ohjelmatietojen mukaan Halla-ahon paikalle on nostettu Heidi Hautala (vihr.). Hän on puolestaan osallistunut A-studion lähetykseen 13.3 – siis vain päivää ennen Halla-ahon ohjelmaa – mutta tämä ei aiheuttanut Yle-karenssia.

Mikäli Yle haluaisi harjoittaa tasapuolisuutta, ja tuumi, että Halla-aho oli ollut jo tarpeeksi näkyvillä, niin se olisi sitten lautamiesjärjen mukaan kutsunut lähetykseen vaikkapa perussuomalaisten Juho Eerolan. Yle taas on diagnosoinut lautamiesjärjen tarttuvaksi ja vaaralliseksi ihosairaudeksi, joten se omaa logiikkaansa käyttäen sitten luonnollisesti laittoi Halla-ahon paikalle vihreitten Heidi Hautalan ja oletusasetuksena voi pitää, että Halla-aho ja Hautala ovat takuuvarmasti samaa mieltä ehkä ainoastaan siitä, että hankeen pissiessä siihen ilmestyy keltainen reikä. Mutta epäilemättä tuleva A-Studio menee leppoisissa ja sovinnollisissa merkeissä.

Sinänsä Ylen ratkaisun ymmärtää, sillä sielläkin aletaan lopultakin hoksata, että Halla-aho ei kerta kaikkiaan suostu munaamaan itseään, vaan puhuu rauhallisesti faktoista eikä niinmutqusta ja se juutas tekee sen vielä ymmärrettävällä suomen kielellä. Luonnollisesti silloin ei miestä kannata laskea eetteriin, sillä eihän puolueeton Yle sentään, herra nähköön, rupea mitään persujen vaalityötä tukemaan. Ylen taktiseen ajattelukykyyn pystyvä osasto on vielä varmaankin tajunnut, että mikstuura Halla-aho/Jaakonsaari saattaa johtaa täydelliseen katastrofiin ja katastrofi ei koske Halla-ahoa.

Siihen nähden voi ajatella, että Jaakonsaarta ei noteerata Ylessäkään kovin korkealle tai ainakin ollaan realisteja häneen nähden, sillä siinä aikaisemmassa ohjelmassa Halla-ahoa vastaan asetettiin lemmikkisomali, ja ohjelmahan meni tuttuun malliin eli Halla-aho puhui asiasta ja lemmikkisomali Halla-ahosta. Ylellä vissiinkin pelättiin, että Jaakonsaaren esitys jäisi vielä lemmikkisomaliakin heikommaksi. Luonnollisesti tiedostavan väen taholla todettiin kyseisestä lähetyksestä jälkeenpäin että lemmikkisomali vei Halla-ahoa kuin kuoriämpäriä ja Halla-ahon posketkin punoittivat. Vapaassa maassa voi tietysti ihminen määritellä poliittisen uskottavuuden vaikkapa poskilihojen verisuonikertoimien mukaan. Mikäs siinä sinänsä. Kukin tyylillään.

Hotellin respassa pidetään hyvin todennäköisenä, että Yle laittaa Jussi Halla-ahon totaaliseen vaalikaranteeniin. Poislukien tietysti joku mahdollinen skandaali ja epäilemättä Ylessä käydään Scriptaa täikamman kanssa läpi. Jos sieltä vielä löytyisi jotain, josta tehdä vaikkapa rikosilmoitus.

Hotellin respassa veikataan myös, että vaikka Halla-aho henkilökohtaisesti pidetään pimennossa, saattaa hänen hahmonsa hyvinkin olla esillä Ylessä. Ehkäpä Ylessä kaivetaan esiin se formaatti, jonka muistaakseni kehitti Umayya Abu-Hanna. Ylen versiossa asia hoidettaneen niin, että kehitetään kuusiosainen vaaliohjelmasarja, jossa jokaisessa osassa kaksi verenhimoista naistoimittajaa käy synkkää kaksinpuhelua Halla-aholle. Halla-ahoa ohjelmassa esittää mallinukke, jonka kaulassa on pahvikyltti ”Jussi Halla-aho”. Tämän jälkeen Yle voi uutisoida, että maaliskuun kolmannentoista päivän jälkeisissä keskusteluohjelmissa Halla-aho on saanut säännöllisesti turpaan niin että tukka taipuu.

Luonnollisesti Yle toimii, niin kuin Suomessa opittu malli on. Monikulttuurisuus ja ajatus siitä, että sosiaalista maahanmuuttoa pitää olla koska sitä pitää olla on mennyt jo ideologiavaiheesta ohi ja muuttunut uskonnoksi. Sitä ei tarvitse enää perustella. Riittää, kun sitä julistaa.

Tietysti Yle voi perustella linjaansa myös kansanterveydellisillä syillä. Meinaten, nehän ovat ne EU-vaalit tulossa, ja mikäli Halla-ahosta sattuu tulemaan ääniharava, niin sehän on selvää, että eräissäkin tiedostavissa päänupeissa verisuoni katkeaa.

25 comments:

Kumitonttu said...

Kyllä kai se Jussi H-a täältä tontunmäeltä äänensä tulee sitten saamaan. Ihan vaan kiitoksena siitä, että jaksaa ottaa jatkuvalla syötöllä noita iskuja vastaan.

Becker said...

Nythän Yle tosiaan voi pyyhkiä hanuriaan kansalaisten mielipiteillä, kun propagandaa saa julkaista mielin määrin. Massiin tippuu rahoja tuhlattavaksi oli laatu sitten sitä sun tätä.
Hyvä vinkki kuitenkin, ettei sitten tarvitse illan A-Studiota katsella.
Tuota muuten en tiennytkään, että illan pääesiintyjä vaihdettiin.
Alkaa haisemaan pikkuhiljaa MTV3:n touhuille.
Nyt kun TV-esiintymisiin mennään, niin pitihän mun yöllä tuo ministereiden farssi katsoa, vaikka asia ei luojan kiitos meikäläistä riipaisekkaan. Lähinnä se mikä pisti puistattamaan oli tuo poliittinen jargoni ja itsekehu eli paskanjauhaminen. Asia jossa erityisesti pääministeri ja valtiovarainministeri ovat erityisen taitavia, suorastaan virtuooseja. Mulle tuli vaan yöllä mieleen, että missä tuota verbaalista sontaa oikein opitaan. Onko olemassa jokin opisto/kurssikeskus missä saadaan koulutusta vai onko eduskunnassa jokin ikioma konsultti, joka käy näitä valopäitä sitten sparraamassa. Elleivät ole peräti itseoppineita ja näin hyödyntävät taitojaan "yhteisten" asioiden hoidossa. Yöllisen irvokkaan näytelmän päätti halailuorgiat, joita varmaan suomalainen veronmaksaja mielihyvin katseli.

Se mikä oli tapahtuneessa parasta, että pääsimme Kyllösestä eroon, ja pahinta, että eroon päästiin myös Malmin lentokentästa. En voi muuta todeta kuin että voihan he*vetti.
Kaupunginjohtaja Pajunen kuulema omistaa joitain maita kentän lähettyvillä, mikä osittain selittää hänen kiimansa rakentaa sinne. Malmi on historiallinen alue, mutta viis siitä, sillä jono mamuja odottaa kattoa päänsä päälle.

Tuli tuossa sellainen asiakin päiväkävelyllä mieleen, että kumman hiljaista on ollut edellisen pressan suunnalta viime aikoina. Hän kun on ollut joka asiasta kommetoimasta, mutta nyt on vissiin kissa vienyt kielen.
Sitä taidetaan olla Putinin kanssa kaveria vähän enemmänkin.
Vai annettiinko kissan luovutuksen yhteydessä klausuuli, että jos arvostelet antajaa, niin mirri palautetaan Veäjälle.

Yrjöperskeles said...

Tervehdys Kumitontulle ja Beckerille & kiitos kommenteistanne.

Kumis: Kyllä Halla-aho saa äänet myös täältä hotellin respasta. Osittain siitä syystä, mitä mainitsitkin ja osittain siitä, että mitä suuremman äänisaaliin Jussi saa, niin sitä kipeempää se tekee vastapuolelle. Ääniharavan asema meinaisi jo kunnon potkua lantsareilla munille ja sen jälkeen painetaan paniikkinappulaa ja avautuminen on kaunista, niin kaunista.

Ja sen jälkeen toivon tietysti Jussin palaavan Suomeen seuraaviin eduskuntavaaleihin. Tiedostavat lööpit kirkuvat silloin että ”Halla-aho kikkailee”. No totta kai kikkailee. Mitä muuta politiikka on kuin kikkailua?

Becker: Joo, kyllä Yle selkeästi ilmoitti, että äänestäneistä kansalaisista viidesosan mielipiteellä ei ole merkitystä. Tosin onhan tuo tullut selväksi jo ennenkin.

Verbaalista sontaa ei opita varsinaisesti opistossa vaan poliittisessa koneistossa itsessään. Nämä nykyiset, pois lukien persut, kansanedustajat ovat puoluekoneiston kouluttamia, aloittaneet jossain puolueen pikkujulkaisussa yliopistolla ja nousseet siitä sitten askel askeleelta ylemmäs. Ainoa kriteeri nousuun on ehdoton puoluekuuliaisuus. Ne eivät ole kansanedustajia, ne ovat firmassaan töissä.

Tuosta Malmin lentokentästä en tiennytkään. Harmin paikka sinänsä. Pala suomalaista historiaa.

Edelliseltä presidentiltämme, samoin kuin (valitettavasti) nykyiseltä ulkoministeriltämme pölli joku halvatun kehno kaveri allakan vuonna 1972. Eikä ole antanut sitä takaisin. Tarjalla on varmaan ankaraa päänraapimista, sillä itärajan takanahan oli sosialistinen rauhanvaltio. Nyt siellä on fasistinen valtio, mutta vanhasta muistista ei oikein arvaa soittaa poskeaan. Kun allakka on kumminkin vielä vuodelta 1972. Ei auta muu kuin silitellä desanttikissaa ja muistella mukavia.

vieras said...

Malmin lentokentästä en tiedä mitään joten en myöskään sano nytkään. Siitä muistui kuitenkin mieleeni se että miksi pääkentän nimi on Helsinki-Vantaan lentoasema. Nimi on mielestäni todella tyhmä, vaikka se sijaitsee Vantaan alueella. Ennen sitä sanottiin ainakin puhekielessä Seutulaksi kun alue on Seutula. Mielestäni Seutulan lentoasema olisi hyvä nimitys sille. Englanniksi sitten Helsinki-Seutula Airport tai Seutula Airport.

Esimerkkejä kentistä joilla on jokin kaupunginosan, kylän tai henkilön nimi, on esim. Charles de Gaullen kenttä joka on Pariisin pääkenttä.

Yksi Turkkulaanen said...

Ja äänen jopa täältä Suomen Turustakin. Vaikkei Jussi tähän peppureikään tuhlaa aikaansa! Ei tule Turkuun, ei vaikka mikä olisi. Omituista. Siitä tulisi hieno show, jos hän tulisi pitämään puhetta vaikkapa Varissuon kauppakäytävään...

Anonymous said...

Yle ei ole vielä oppinut.

Hesari lähti haastamaan, dissaamaan, sivuuttamaan ja demonisoimaan maahanmuuttopolitiikan kriitikoita. Sen seurauksena maahanmuuttopolitiikan kriitikot lähtivät haastamaan, dissaamaan, sivuuttamaan ja demonisoimaan Hesaria. Hesarin tulot ovat tippuneet kai sen 25% kun sekä lukijat että ennen kaikkea mainostajat ovat kaikonneet.

Pentikäinen teki kokonaisen kirjan luottamuksesta. Miksi? Tyhmäksikö se mies siellä Hesarin toimituksessa tuli?

Pentikäiseltä odotettiin sitä, että Sanoman osakkeenomistajat voivat luottaa häneen. Hesarin osakkeenomistajien ja Hesarin toimituskunnan edut ja tavoitteet ovat olleet jo vuosia keskenään jyrkässä ristiriidassa. Pentikäinen päätti kusta osakkeenomistajien muroihin ja piti tärkeämpänä sitä että toimitus luottaa häneen kuin sitä että omistajat voivat luottaa siihen että mies tekee sen mistä saa palkkaa. Potkut ja urakriisi.

Ylellä nämä samat oppitunnit ovat vielä edessä. Näyttää vain vahvasti siltä että sitä ei vielä YLEssä tajuta muiden medioiden tuoman esimerkin valossa vaan YLEläisten pitää ihan itse kokeilla että miltä näyttää kun ura jauhetaan lihamyllyssä pink slimeksi.

Hep0nen said...

Yleä rahoitetaan verolla. Siksi siellä ei tarvitse piitata karj.. anteeksi kansan mielipiteistä.

Ylen toimitusjohtajien puoluekanta on 1970-luvulta viime vuosiin saakka ollut varsin yksipuolinen, lukuun ottamatta 2010 valittua Lauri Kivistä, joka ei ole minkään puolueen jäsen. Otaksun kuitenkin, että toimitusjohtajien puoluekanta on 40 vuoden akana ehtinyt heijastua henkilöstöön.

Korkeinta valtaa käyttää eduskunnan valitsema hallintoneuvosto, jonka kokoonpanoja en ole viitsinyt ruotia, mutta Tupu, Hupu ja Lupu siellä kuitenkin ovat olleet asialla.

Vittuuntunut NettoVeronmaksaja said...

Jari Lindströmkin on näköjään joutunut YLE:n epäsuosioon?

http://www.halla-aho.com/scripta/kommentti_kehysriiheen_ja_ylen_toimintaan.html

Anonymous said...

Ylellä vain on se etu että sen rahoitus ei ole kiinni sen suosiosta tai katsojamääristä. Sen kädet ovat käytännössä vapaat kunhan se ei suututa hallintoneuvostoa tai vallassa olevia poliitikkoja liian kanssa.

- lihapuhe

Korppi on oikeus said...

Hullunkurista, että vasta nyt YLE ikään kuin otti "opikseen". Eli oppi, että Halla-aho on kautta linjan ollut väittelyissä se parempi osapuoli. Tulee mieleen Ylen blogisivuilla ollut Halla-aho vs Meri Valkama -episodi, joka sekin osoitti Halla-ahon servaustaidot. Nyt Ylelläkin on ymmärretty, että tällaiset väittelyt ovat Halla-aholle ilmaista mainosta, jota he eivät tietenkään halua vaaralliselle demagogille suoda. No, lopulta he kusevat tällaisella pelillä vain omille kintuilleen.

Taitaa mennä meikäläisenkin ääni Jussille. Olen harkinnut myös Helena Erosta, mutta hän on todennäköisemmin marginaaliin jäävä sekä omaan makuuni joskus ärsyttävällä tavalla hupsu. Parempi Halla-aholle mitä suurempi potti.

Korppi on oikeus said...

PS. Tämä uutinen ei sinänsä yllätä. Se, että juuri tuo absurdi tempaus valittiin vuoden journalistiseksi teoksi puhuu puolestaan.

Yrjöperskeles said...

Tervehdys Vieraalle, Yhel Turkkulaasel, Anolle, Hep0Selle, Vittuntuneelle NettoVeronmaksajalle, Lihapuheelle ja Korppi on oikeudelle & kiitos kommenteistanne.

Vieras: Malmin lentokentän suojelussa on kyse siitä vanhasta funkistyylisestä lentoasemarakennuksesta:

http://www.kansanarkisto.fi/vasensilma/img/thumbs350px/L371_49.jpg

Helsinki-Vantaan lentokentän nimi on minustakin hieman höhlä. Risto Rytin lentokenttä olis aika komea.

Yks Turkkulaanen: Vaan kai sieltä Turuust sentään lähtee ääni Halla-aholle?

Ano: Voi olla, että niin Hesarin kuin Ylen toimittajat mieltävät olevansa ”untouchables”. Hesarin kohdalla se on tosin jo ottanut kipeää, mutta eiköhän tämä verorahoitteinen lehdistöapu ”laatulehdistön turvaamiseksi” tule pian apuun. Joka tapauksessa suvaitsevaisen ja tiedostavan toimittajan unelmatyöpaikka lienee ylessä. Kun ei tarvitse miettiä, mitä asiakas tuotannosta tuumii sillä asiakkaan on pakko maksaa joka tapauksessa. Hesarin kohdalla käy vielä mielessä, että olis varsin mukavaa nähdä tuo Saska Saarikoski yt-neuvottelujen jälkeen kilometritehtaalla.

Hep0nen: Kun katsoo Ylen ulosantia, niin kieltämättä se on heijastunut. Vanha reporadiokin tuntuu rehellisemmältä kuin nykyinen.

VNV: Joo, panin merkille. Yle on näemmä aloittanut vaalikamppailunsa.

Lihapuhe: Valitettavan totta.

Korppi on oikeus: Olikos tämä se systeemi, joka alkoi siitä, kun yksi sekopää heppu laittoi sähköpostiviestejä kahdelle suomenruotsalaiselle toimittajalle ja sitten medialta lähti vähän mopo lapasesta? Tottahan se pitää palkita.

Becker said...

Nyt pitää Muistaa, että tämä Bonnier omistaa Suomessa MTV3:n ja Ruotsissa mm. Expressenin ja Dagens Nyheterin.
Bonnierin suku on äveriästä juutalaissukua,joka ruotsalaiseen tyyliin on rajusti vasemmalle kallellaan, ja joka avoimesti sponsoroi mm. äärivasemmistolaista Expoa. Siis kovasti PK-henkistä porukkaa, joka nuoleskelee aivan avoimesti Ruotsissa vallassaolevia puolueita. Ruotsalaisen ja pohjoiskorealaisen lehdistön ainoa ero on kieli.Sisältö on sitä samaa.
Ei siis ihme, että tuo popula sen "palkinnon" Suomessa sai.
Saas vaan nähdä, miten MTV Suomessakin muutaa olemustaan. "45-minuuttiahan" sieltä jo lopetettiin, jonka syytä passaa miettiä. Nykyjään ei MTV:ltä tule oikeastaan mitään katsomisen arvoista,asia joka tietysti ilahduttaa.
Saska Saarikoskikin sai ilmeisesti jonkun tuunustuksen.Kiva kun nämä kulttuurimarksistit palkitsevat toinen toisiaan.Hänen juttunsa ovat sitä tyypillistä Hesari soopaa.

Minä henkilökohtaisesti suojelisin koko kenttää toimivana lentokenttänä. Se ei paljoa ilahduta jos sinne jää se pelkkä päärakennus kirpputoriksi ja keskarikuppilaksi. Sisääntulohallista saisi tietty hienon tilan monikulttuuri tapahtumien pitoon. Siellähän oli aikoinaa se iso palmukin keskellä.

Niin js Halla-ahoa täälläkin äänestetään.

Anonymous said...

Kivinen on poliittisesti kokoomuslainen, ei suinkaan mikään sitoutumaton, vaikkei tiettävästi jäsen olekaan.

Anonymous said...

Valtio tekee 40 miljardin tuloilla 50 miljardin budjetteja ja verotusaste on niin korkea että joidenkin verojen ja byrokratiakulujen laskeminen alkaa pian olla se kaikkein välttämättömin elvytystoimi jos tässä maassa halutaan vielä pitää veroja maksavaa työvoimaa ollenkaan.

Näissä oloissa YLEä odottaa aivan varmasti suuri rakenneuudistus lähivuosina. Moiseen rakenneuudistukseen voi liittyä vahvasti myös julkisia hankintoja koskeva kilpailuttaminenkin.

Heitetään ajatusleikki…

Kuvitellaan että koko YLE pilkottaisiin erillisiin tuotantoyksiköihin. Jokainen studio, ääni- tai valoryhmä, ohjelmatuotantoyksikkö, siivous, tilat, kirjanpitopalvelut, lavastus… Kaikki yksiköiksi. Kaikki yksiköt tulosvastuullisiksi. Kaikilla yksiköillä oikeus kilpailuttaa jokainen asia joka ostetaan/tilataan/vuokrataan yksikön ulkopuolelta.

Jokaiselle yksikölle elävä kustannuskatto, joka määräytyy kolmen luvun kertolaskulla: katsojaluku kertaa ohjelman tärkeys julkisen palvelun kannalta kertaa kaikille yhteinen tasausvakio. Jos yksikkö/ohjelma/projekti ei pysy budjetissa, niin se lopetetaan ja siihen liittyvä väki irtisanotaan. Jos budjetti alittuu, niin puolet alituksesta voidaan siirtää seuraavien hankkeiden puskuriksi ja puolet menee YLE:n budjetin leikkaamiseen. Jos ohjelmaa kohtaa katsojakato niin sen budjetti leikkaantuu. Mitään YLEn omaa palvelua ei saisi suosia kilpailuttamisessa ilman perusteita..

Poliitikot päättävät YLE:stä ja jokin tuon tyylinen rakennemuutos sinne on ihan väistämättä tulevaisuudessa tulossa, koska täydellinen rakennemuutos yhtiön sisällä on ainoa keino saada sen kustannusrakenne edes jossain määrin tasapainoon.

Kukaan YLEssä ei ole millään tavoin suojassa. Julkisen talouden heiketessä YLE joutuu rajuihin leikkauksiin ja vaihtoehdot saattavat hyvinkin olla että joko YLE menee Rydman-henkiseen massiiviseen supistamiseen, pilkkomiseen ja alasajoon tai hallitun rakennemuutoksen kautta toteutuvaan tuotantorakenne- ja -kulttuurimuutokseen. Itse veikkaan jälkimmäistä ja alkamisajankohdaksi veikkaan seuraavan hallituksen kauden puoliväliä.

Anonymous said...

Löysin vanhan uutisen.

Suomalainen TV7 on vuonna 2009 toteuttanut ilman mainostuloja tai hyvin olemattomilla mainostuloilla lähes 24/7 hengellistä julkisen palvelun TV-toimintaa varsin edullisesti - ja silti voitollisesti.

Osaamisen ja ammattitaidon laadusta kertonee aika paljon sekin että Markkinointi ja Mainonta on nostanut asian näkyvästi esille.

http://www.marmai.fi/uutiset/tv7+tekee+taivaallista+tulosta/a2106631

Kolmen vuoden harjoittelun jälkeen ovat rahkeet riittäneet jopa ulkomaille lähtemiseen. Ensin Viro, myöhemmin tuli sitten Israel. Välillä on tullut juttuja Brysselistä…

Yleen verrattuna kyse on vähän sellaisesta Daavid ja kolmetuhatta Goljattia -tilanteesta, mutta silti veikkaisin että nykymuotoisella TV7:lla on pidempi tulevaisuus kuin nykymuotoisella YLE:llä.

Korppi on oikeus said...
This comment has been removed by the author.
Korppi on oikeus said...
This comment has been removed by the author.
Yrjöperskeles said...

Tervehdys Korppi on oikeudelle, Beckerille, Ano1:lle, Ano2:lle ja Ano3:lle & kiitos kommenteistanne.

Korppi on oikeus: Et ollut sokea, vaan blogger jemmaili tuota yhtä kommenttiasi. Julkaisin sen näköjään ihan samoja aikoja kuin pistit sitten lisäkommentteja. Mitä tulee itse asiaan, niin selvästi vastapuolella aletaan pelätä Halla-ahoa. Ja ääni kannattaa antaa Jussille. Mitä suurempi voitto, sen suurempi paniikki vastapuolella. Helena Eronen on fiksu nainen, eikä minulla ole mitään Muutos 2011:ta vastaan, mutta se on edelleenkin sirpalepuolue, ja Suomessa ei sirpalepuolue tee Jytkyä kuin noin kerran viidessäkymmenessä vuodessa.

Becker: On kyllä vaikeaa ymmärtää, kuinka selkeästi kapitalistinen porukka sponssaa tuollaisia tekijöitä. Mitä ne luulevat siitä hyötyvänsä? MTV:hän oli aikanaan Suomessa eräänlainen ”lännen ääni” Ylen YYA-vuodatuksen seassa. No eihän se tietenkään mikään ”Free voice of Finland” ollut, mutta tarjosi kevyttä ja viihdyttävää hömppää, jota ihmiset kattelivat mieluummin kuin jotain naapurivalistusta. Kyllä minäkin säilyttäisin Malmin kentän, onhan sille pienkonekäyttöä koko ajan.

Ano1: Kiitos täsmennyksestä.

Ano2: Tuon ajatusleikin soisin toteutuvan. Mutta epäilen, sillä Yleä tarvitaan nykymeiningin oikeutuksen pönkittäjänä. Samoin kuin paperimediaa, ja uskon, että jonkunlainen yleveron tyyppinen tukisysteemi ollaan masinoimassa sinnekin, kun levikki vaan laskee.

Ano3: Meillä kun ei tuo TV7 näy, niin en osaa sisällöstä sanoa. Nähtävästi kanavalla on etuna se, että sen ei tarvitse tarjota ”jokaiselle jotakin”, vaan sillä on selkeä ja tarpeeksi suuri kohderyhmä, ja silloin ohjelmatarjonta voidaan räätälöidä menestyksekkäästi.

Hep0nen said...

Yleä tarvittaisiin edelleen, mutta ei tässä muodossa. Sen pitäisi olla poliittisesti sitoutumaton, kuten oikeuslait.. öö, no niin.

Yksityistetyssä mediassa on nimittäin huonokin puolensa; seurasitteko Irakin sodan kynnyksellä mediakusetusta, jolle vain neukkupropaganda aikoinaan olisi vetänyt vertoja? Takana oli iso raha, ja kansahan uskoi mitä kerrottiin.

Yrjöperskeles said...

Tervehdys, Hep0nen. Kyllä minunkin mielestäni Suomessa kuuluisi olla niin valtiollinen televisio- kuin radiokanavakin. Sen vaan pitäisi olla tosiaankin puolueeton ja keskittyä pääosin uutisointiin. Nykyinen Yle on reporadion turboversio. Tuo vertaus oikeuslaitokseen oli osuva.

Ja juu, kyllähän siinä Irakin sotaa edeltävässä uutisoinnissa oli koko lailla tilatun makua. En muuten tiedä, ovatko irakilaiset nyt onnellisempia kuin Husseinin aikaan. Ne kansat taitavat tarvita rautasaapasta.

Hep0nen said...

Tuo irakilaisten rautasaapas johtuu paikallisesta heimokulttuurista. Jokainen kuuluu perheeseen, sukuun ja klaaniin, joista jokainen vetää härskisti kotiinpäin. Jokainen valtion virka on runsaudensarvi josta jakaa omilleen. Siksi sielläpäin maan tapa on räikeä korruptio ja juonittelu. Demokratia ei vain toimi siellä, ja siksi jonkinasteinen despotismi on ainoa hallintomuoto joka näissä "kehittyvissä" maissa toimii.

Länsimaisille se esitellään lämpöisenä sukurakkautena, jossa mummit ja vaarit asuvat saman katon alla lastenlastensa kanssa. Ehkä niinkin, mutta sitten on se kääntöpuoli mistä ei paljon puhuta.

Yrjöperskeles said...

Tervehdys, Hep0nen. Saattaa hyvinkin olla noin. Varsinkin, kun katselee tuota ns. arabikevättä. Siellä demokratia meinasi sitä, että pannaan paikat paskaksi ja palamaan.

vieras said...

TV7 toimii sillä periaatteella että katsojat kustantavat sen toiminnan käytännössä kokonaan. Katsojat ovat uskovaisia kristittyjä, jotka korvamerkitsevät tukensa haluamilleen toimintakohteille ja ohjelmille. Toimintakohteita ja ohjelmia pyöritetään saadun tuen mukaan.

Kanavaa voi katsoa netissä mikäli se ei näy töllössä. Siellä on myös ohjelma-arkisto josta löytää aiemmin näytetyt ohjelmat ja jaksot.

Kanava voi ottaa mainoksia jos ne noudattavat kanavan periaatteita. Melko vähän mainoksia on näkynyt. Ehkä mainostajat eivät edes tiedä kanavasta mitään. Uskovaisten kristittyjen pyörittämät yritykset eivät varmaan yleensä pyöri niin suurilla rahoilla että voisivat isommin tukea kanavaa. Toisaalta kun mainostaminen on riippuvaista mainostajan omista suhdanteista, niin on hyvä ettei kanava ole riippuvainen mainostuloista.

Yrjöperskeles said...

Tervehdys, Vieras. Eli kyseessä on siis vähän niin kuin talkookanava. En osaa sanoa kanavan sisällöstä sinänsä mitään, mutta nostan hattua sille, miten se toimii.