Tämän kertainen uusinta on itse asiassa
vain pari vuotta vanha, mutta se soveltuu nykyiseen maailman menoon
julkaisuaikaansa paremmin. Kysehän on siis kirkosta ja sen viime aikojen
edesottamuksista. Aikoinaan kirjoitin tämän koko lailla kieli poskessa, mutta
nykyisin en ole aivan varma, että tuliko sittenkin ennustettua jotakin, joka on
tulossa.
*
Yleinen
hyve- ja suvaintovirasto
Tapahtuma-aika:
vuonna 2018
Tapahtumapaikka:
Helsingin hiippakunnan tuomiokapitulin neuvottelutila, Helsinki
Tapahtumassa
läsnä: Arkkipiispatar, yleiserityisasiantuntija Lennipirkitta Löröttät-Sixteen
sekä toimintansa versioon 2.0 päivittävän Suomen evankelis-luterilaisen kirkon
hiippakuntia johtavat uudet piispat, joista kolme neljäsosaa naisia
Poissa
tapahtumasta: Suomen puolustusvoimien kenttäpiispa, jota ei haluttu paikalle
turmelemaan yksimielisyyttä
Arkkipiispatar
aloittaa tilaisuuden:
-
Tervetuloa teille kaikille. Olemme suuren muutoksen edessä, ja tässä
neuvonpidossa tuo muutos tulee meidän toimestamme nyt vahvistaa. Muutos on
odotuttanut itseään jo aivan liian kauan, mutta lopultakin sen aika on tullut.
Oliko viivästymisen syynä henkinen laiskuus, mukavuudenhalu, totuttuihin
kaavoihin kangistuminen vai mikä, se ei ole nyt varsinaisesti tärkeää. Tärkeintä
on tulevaisuus, ja se, että me alamme muokkaamaan sitä uudeksi tästä päivästä
eteenpäin. Uusin sanoin, uusin periaattein ja uusin rakentein.
-
Me olemme olleet jo, no, sanotaanko kymmenisen vuotta hyvin tietoisia siitä,
että toimintamme ei ole enää perustunut kristinuskoon kuin nimellisesti. Me
olemme omaksuneet uudet, yleisinhimilliset toimintaperiaatteet ja rajoittava
kristinuskoon vetoaminen on ollut jarruna valistustyöllemme. Rehellisesti
sanoen minustakin on ollut ahdistavaa toistuvasti vedota raamatunlauseisiin.
Yhä uudestaan ja uudestaan vedota sen yhden ja saman parituhatta vuotta vanhan
niin fyysisesti kuin ajatuksen tasolla pölyttyneen kirjan lauseisiin, vaikka
olisin jo aikaa sitten voinut keskittyä kehittyneen ihmisluonnon esiintuomiin
paljon laajempiin suvaitsevaisuuden, feminismin, monikulttuurisuuden ja
rakkaudella kaikki ihmiset syliinsä sulkevan humanismin periaatteisiin. Miksi
ihmeessä minun täytyy vedota saarnoissani joihinkin tuhansia vuosia sitten
eläneisiin mitä todennäköisimmin kuviteltuihin ihmisiin ja heidän tekoihinsa,
kun voisin vedota Martin Luther Kingiin, Nelson Mandelaan, Steve Bikoon, John
Lennoniin, Bob Marleyhin sekä Judith ja Adolf Butleriin.
-
Minua on henkilökohtaisesti vuosikausia ahdistanut ja järkyttänyt kirkkomme, ja
varsinkin sen tavallisten riviseurakuntalaisten pysähtyneisyys ja passiivisuus.
Jos humanismin asiaa ei aktiivisesti aja ja julkisesti julista, on itse
humanististen periaatteitten vastustaja. Jos piilorasismia ei ääneen vastusta,
on itse sen kannattaja. Niin sanotut tapakristityt valitettavasti mieltävät
kirkollisen perinteen nimenomaan kansalliseksi perinteeksi. He mieltävät niin
sanotun protestanttisen etiikan, ja ennen kaikkea protestanttisen työetiikan
erääksi syyksi siihen, että suomalainen kansakuntamme on selviytynyt
historiansa aikana niinkin hyvin kuin mitä se on tehnyt. Tällainen ajattelutapa
sisältää arveluttavaa kansallismielisyyttä ja ajatuksen siitä, että jotkut
kansakunnat ja jotkut ihmiset ovat toisia parempia. Sitä emme voi hyväksyä, sillä
tiedämme, että kaikki ihmiset ovat tasa-arvoisia ja samanlaisia riippumatta
kansallisuudestaan, ihonväristään, uskonnostaan, seksuaalisesta
suuntautuneisuudestaan ja ideologiastaan. Niin no, poislukien tietenkin
äärioikeistolaiset.
-
Vaikka Suomen ja suomalaisen valtaväestön ulkopuolella on kansoja, ihmisiä ja
ideologioita, jotka eivät ajattele suvaitsevaisuudesta täysin samalla tavalla
kuin me, me emme voi omasta puolestamme suhtautua heihin suvaitsemattomasti. Se
on heidän tapansa, heillä on siihen oikeus, eikä meillä suvaitsevaisina
ihmisinä ole oikeutta sitä tuomita. Se tarkoittaisi, että pitäisimme heidän
tapojaan huonompina kuin omiamme. Heillä on oikeus säilyttää tapansa ja
asenteensa myös täällä Suomessa ja meidän tulee kunnioittaa niitä. Meidän velvollisuutemme
on aloittaa niin sanottu yksipuolinen humanistinen ajatusten aseistariisunta.
Olen varma, että esimerkkimme tulee leviämään maailmalle suurella menestyksellä
ja esimerkkimme voimasta kaikki kansat ja ihmiset tulevat tulevaisuudessa kulkemaan
käsi kädessä ja toisiaan arvostaen ja rakastaen. Ensin täällä Suomessa ja
sitten koko maailmassa.
-
Mutta tämä ei onnistu, mikäli pohjaamme valistustyömme vanhoihin pölyttyneisiin
kirjoituksiin. On aika, ja on välttämättömyys, että kirkkomme sanoutuu irti
uskonnosta ja muuttaa itsensä maalliseksi virastoksi. Silloin sen nimikin
luonnollisesti vaihtuu toiseksi. Hiippakunnissa on erillisissä työryhmissä
tehty valmistelevaa työtä, ja niin kuin tiedätte, raakamateriaali annettiin
erikoistyöryhmän käsiteltäväksi. Tuon erikoistyöryhmän johtoon tarvittiin
äärimmäistä ammattitaitoa, joten saimme Rakkauden ministeriöstä lainaksi
yleiserityisasiantuntija Lennipirkitta Löröttät-Sixteenin, joka on mukana tässä
tapaamisessa. Lopullinen materiaali on teillä kaikilla edessänne printattuna,
mutta Lennipirkitta käy sen tässä vielä pääpiirteittäin sanallisesti läpi. Ole
hyvä, Lennipirkitta.
Lennipirkitta
Löröttät-Sixteen nousi paikaltaan ja käveli kokoukseen osallistujien eteen.
Itsevarmana ja onnistumiseen tottuneena uranaisena hän ei tarvinnut mitään ujoa
rykimistä äänen avaamiseksi, vaan kävi itsevarmana asiaansa käsiksi:
-
Arvoisat kokoukseen osallistujat. Työryhmämme on päätynyt siihen, että
uskonnosta irrottautuvan ja kokonaan maalliseksi virastoksi muuttuvan Suomen
evankelis-luterilaisen kirkon nimi tulee jatkossa olemaan Yleinen hyve- ja
suvaintovirasto.
Eräs
piispoista pyysi puheenvuoron ja kysyi:
-
Suvainto? Mitä se tarkalleen ottaen tarkoittaa?
Lennipirkitta
Löröttät-Sixteen vastasi:
-
Ei tietenkään yhtään mitään. Se on keksitty termi, niin kuin vaikka
kotouttaminenkin. Mutta se kuulostaa hyvältä ja on myös välttämätön.
Työryhmälleni annetun ohjeistuksen mukaan uudeksi versioksi itsensä päivittävä
valtionkirkko ei suinkaan aio harrastaa dialogia jäsenistönsä kanssa vaan
toiminnan periaatteena on ylhäältäpäin yksinkertaisemmille saneltu opetus. Ja
kun asianlaita näin on, niin tarvitaan tietenkin hokemia, joita toistetaan aina
uudestaan ja uudestaan.
-
Päätimme ottaa käyttöön yhden ainoan varsinaisen hokeman, eli ”suvainnon”.
Termi ”hyve” on mukana oikeastaan vain siksi, että se on kuitenkin ihmisille
ennestään tuttu sana, siitä saa positiivisia mieliyhtymiä ja se saa viraston
nimen kaksiosaiseksi, niin kuin evankelis-luterilainen kirkkokin oli. On myös
kätevää, että varsinaisia hokemia, joitten nimeen vedotaan on vain yksi.
Silloin ei tarvitse miettiä, että vetoaako asiaa Herran, Jumalan, Luojan,
Jeesuksen, uskon, pyhän kolminaisuuden tai jonkun muun sellaisen nimeen. Ei
tarvitse vedota kuin suvainnon nimeen. Ja hokemahan itsessään kuulostaa
mukavalta. Se muistuttaa esimerkiksi sanoja ”suvaita”, ”sovinto” ja ”suvanto”.
-
Mutta tuohan on nerokasta, totesi kysymyksen esittänyt piispa ja totesi vielä,
että kun sanaa makustelee niin ihan kermaleivos tulee mieleen.
Arkkipiispatar
pyysi sitten Löröttät-Sixteeniä kertomaan Yleisen hyve- ja suvaintoviraston
organisoinnista ja toimintamuodoista.
-
Organisaatiossa puretaan hiippakunnat ja siirrytään maakunnallisiin
päävirastoihin jotka jakautuvat kunnallisiin aluevirastoihin. Nämä kunnalliset
aluevirastot, joita jatkossa tullaan seurakuntien sijasta nimittämään
suvaintokunniksi toimivat itsenäisesti, eivätkä ole siis kunnallisesta
hallinnosta riippuvaisia. Papinvirat lakkautetaan ja tilalle perustetaan
hyveen- ja suvainnon esilausujien virat. Mikäli papinvirassa olevat henkilöt
haluavat jatkaa näissä uusissa viroissa, heidän on luonnollisesti
allekirjoitettava kirjallinen sitoumus pidättäytyä kaikenlaisesta
kristillisyyden julistamisesta. Jos he eivät tähän suostu, he saavat mennä
kilometritehtaalle. Yliopistojen yhteiskunnallisista tiedekunnista löytyy kyllä
runsaasti halukkaita näihin varmoihin ja pysyviin virkoihin ja siitä
hakijakunnasta löytyy myös yllin kyllin tehtävään vaadittavaa ideologista omistautumista.
-
Kunnallisten hyveen- ja suvainnon esilausujien virkatehtävissä ei varsinaisesti
tarvita kirkkorakennuksia, sillä he tulevat työskentelemään pääosin
internetissä ja mediassa yleensäkin sekä kouluissa ja kunnallisissa
työpaikoissa jossa he antavat hyve- ja suvaintovalistusta, joka keskittyy
monikulttuurisuuteen, rasismin avoimien-, piilo- ja rakenteellisten muotojen
vastustamiseen, erilaisten kulttuurien arvostuksen lisäämiseen sekä
seksuaalisen tasavertaisuuden korostamiseen. Lisäksi heidän tehtäviinsä kuuluu
edellämainittuihin asioihin liittyvä tutkimus- ja projektityö.
-
Kiinteistöpuolella kirkkorakennusten sijasta tarvitaan lähinnä henkilökohtaisia
toimistotiloja. Näitä periytyy kyllä toimintansa nyt lopettavilta
seurakunnilta, joitten kiinteä ja irtain omaisuus siirtyy kokonaisuudessaan
uusien kunnallisten hyve- ja suvaintovirastojen omaisuudeksi. Lisäksi näillä
virastoilla on jatkossa varaa ostaa tiloja lisääkin, mutta siihen palaan
tuonnempana. Virastoille jää siis tyhjän pantiksi kirkkorakennuksia, joita
voidaan panna myyntiin. Niitä voidaan myös sopuhintaan vuokrata haluaville ja
alustavien, taustalla tehtyjen tiedustelujen mukaan niistä tiloista ovat olleet
kiinnostuneet muun muassa useat islamilaiset yhteisöt sekä aktiivista vasemmistolaista
vaihtoehtonuorisotyötä tekevät yhteenliittymät.
-
Kun siirrytään kunnalliselta tasolta maakuntatasolle, maakuntavirastoa johtaa
maakunnallinen hyveen- ja suvainnon päällikköesilausuja ja valtakunnan tasolla
sitten valtakunnallinen päällikköyliesilausuja. Näitten korkeampien
virkahenkilöitten tehtäviin kuuluvat tietysti normaalit hallinnolliset
velvollisuudet, mutta työryhmämme on ajatellut myös yhteistyötä Yleisradion
kanssa. ”Sana viikonvaihteeksi”-formaattia tullaan muokkamaan ja laajentamaan.
Korkeampien suvaintovirkahenkilöitten valmiiksi äänitettyjä suvaintolausumia
lähetetään sekä Ylen maakuntaradioissa että valtakunnan kanavilla ohjelmina
”Keskipäivän suvainto” ja ”Alkuillan suvainto”. Nämä voisivat olla pituudeltaan
5 – 10 minuuttia. Perjantaina alkuillasta olisi sitten television ja radion
yhteislähetyksenä puolituntinen, vaikkapa kello 17.30 – 18.00 esitettävä
”Suvainto viikonvaihteeksi”. Ohjelmien sisältö on korkeimpien
suvaintovirkahenkilöiden itse päätettävissä.
-
Sunnuntaiset jumalanpalveluksethan loppuvat tarpeettomina muutenkin, joten
niille radiossa ja televisiossa varattu ohjelma-aika voidaan korvata vaikka
lähetyksillä monikulttuurisista ja seksuaalista tasa-arvoa korostavista
tapahtumista, kuten vaikka ”Afrikka kylässä” tai Helsinki Gay
Pride-festivaalista. Tietysti noina ohjelma-ajankohtina voidaan myös esittää
sopivia suvaintodokumentteja, joita kyselyni perusteella Yle on enemmän kuin
halukas tuottamaan.
Yksi
piispoista, josta tulisi pian maakunnallinen hyveen- ja suvainnon päällikköesilausuja
pyysi puheenvuoroa.
-
Tämähän kuulostaa kyllä erinomaiselta suunnitelmalta ja olette onnistuneet
kiteyttämään antamamme ohjeistuksen varsin erinomaisesti. Mutta puhuitte
aikaisemmin siitä, että kirkolta perittävän omaisuuden lisäksi olisi tulossa
jotain ylimääräistä varallisuutta. Mitä tarkoitatte sillä?
Lennipirkitta
Löröttät-Sixteen hymyili suloisesti ja selitti:
-
Minulle annettiin tehtävä, ja teen sen aina mahdollisimman perusteellisesti.
Lisävarallisuus tulee bonuksesta, jonka hoksasin tehtävänantoa tarkkaillessani.
On nimittäin niin, että Väestörekisterikeskus tullaan liittämään
kokonaisuudessaan Yleiseen hyve- ja suvaintovirastoon. Keskustellessani
tiettyjen poliittisten ja virkamiestahojen kanssa hoksasimme, että kirkkoon kuulumatonta
väestöä on Suomessa kumminkin 21 prosenttia väestöstä. Hehän ovat eronneet
kirkosta siksi, että eivät miellä itseään kristityiksi. Mutta totta kai he ovat
oikeutettuja uskonnottomaan suvainnollisuuteen.
-
Näin ollen, Väestörekisterikeskuksen siirtyessä keskusvirastomme alaisuuteen,
nämä 21 % siirtyvät automaattisesti myös paikallisten suvaintokuntien jäseniksi
ja kirkollisvero – jonka nimi tietysti muuttuu suvaintoveroksi – koskee myös
heitä. Lisäksi hautaustoiminta keskitetään keskusvirastomme alaisena toimivalle
Mutkatta Multiin-säätiölle, joka laskuttaa palveluistaan markkinahintaan.
Vihkimiset jäävät kokonaisuudessaan maistraateille ja kastetilaisuuksiahan ei
jatkossa enää tarvitakaan.
Eräs
piispoista pyysi puheenvuoroa:
-
Mutta tämähän vaikuttaa suorastaan taivaalliselta, jos vertaus sallitaan. Mutta
meneeköhän tämä eduskunnassa sittenkään läpi? Kun kyllähän tämä on
rajoittuneiden ihmisten mielestä varsin radikaali uudistus.
Arkkipiispatar
vastasi:
-
Niin tähän voin vastata, että suunnitelma menee heittämällä läpi. Sen takaavat
perussuomalaiset. He nimittäin vastustavat suunnitelmaa ja koska muut puolueet
eivät kerta kaikkiaan uskalla olla persujen kanssa samaa mieltä mistään, he
taas kannattavat. Ja vaikka persut saivatkin sen jytky kakkosen, niin he eivät
pääse kumminkaan koskaan hallitusvaltaan ellei heillä ole sataayhtä
kansanedustajaa. Ja niin no, kyllähän kristilliset tietysti myös vastustavat,
mutta hittoako me yhdestä sirpalepuolueesta joka on lisäksi täynnä uskovaisia.
Yleiserityisasiantuntija
Löröttät-Sixteen täsmensi:
-
Arkkipiispatar on oikeassa. Kiersin läpi koko puoluekentän. Tai siis sen
puoluekentän joka tässä tapauksessa on olennainen. Hallitusta tukevassa
oppositiossa eli vihreissä ja vasureissa lauettiin pöksyihin heti, kun kerroin
suunnitelmasta. Hallituksen puolella demarit lähinnä kyselivät, että löytyisikö
suvaintovirastosta mahdollisesti valovoimaisia ihmisiä, jotka olisivat valmiita
heidän eduskuntavaaliehdokkaikseen. Kun on ollu tuon menestyksen kanssa vähän
köyköstä viimeiset viisitoista vuotta. Kepussa tuumittiin, että kun on kerran
hallitukseen takaisin päästy, niin kyllä varmaan isäntämiehetkin ymmärtävät
citykepulaisen linjan olevan oikea. Koti, Suvainto, Liittovaltio, you know.
Henkisesti jo liittovaltiossa elävässä kokoomuksessa todettiin vaan tylysti,
että ei nuo tommoset piirikunnalliset kinkerit meitä enää kiinnosta, niin että
tehkääpä hiekkalaatikollanne whatever mitä lystäätte. Ja sveduja lähinnä
kiinnosti että heille taataan kiintiöt niin maakunnallisissa suvaintokunnissa
kuin niitten johtovirkamiehistössä.
Eräs
piispoista tiedusteli vielä, kuinka on suunnitelmassa laita ortodoksisen kirkon
ja puolustusvoimien. Löröttät-Sixteen vastasi:
-
Ortodoksit voivat pysyä omana kirkkokuntanaan. Sen merkitys on määrällisesti
kuitenkin niin pieni. Mutta ortodoksien kirkollisvero muuttuu yhtä lailla
suvaintoveroksi, joka tilitetään meille. Ortodoksit voivat halutessaan maksaa
edelleenkin vapaaehtoista kirkollisveroa, mutta suvaintovero on pakollinen. Ja
mikäli ortodoksi eroaa omasta kirkostaan, hänestä tulee väestörekisterin kautta
automaattisesti paikallisen suvaintokunnan jäsen. Puolustusvoimat jätettiin
tällä kertaa rauhaan. Sitä ei mielletty vielä ideologisesti valmiiksi tähän
askeleeseen.
Arkkipiispatar
otti puheenvuoron:
-
Nyt on tullut aika äänestää. Kaikki on päätöksestämme kiinni. Puolesta?
Kaikki
kädet nousivat.
-
Ei siis tarvitse kysyä, että oliko joku vastaan. Suunnitelma on hyväksytty.
Tämä on historiallinen päivä.
Arkkipiispatar,
josta tulisi nyt valtakunnallinen hyveen- ja suvainnon päällikköyliesilausuja
kohotti puheenjohtajan nuijansa.
-
Suvainto olkoon kanssamme!
Nuija
pamahti pöytään. Huoneessa alkoi välittömästi valtavat aplodit ja riemunhuudot.
Riemunhuudoista ei tullut loppua millään. Pian alkoivat myös kengänpohjat
kopista lattiaa vasten horkkamaisesti ja ilmassa alkoi kuulua hyminää. Lisään
sekoittui hokemista: suvainnon nimesä ja pyhäsä sovintoveresä… suvainnon nimesä
ja pyhäsä sovintoveresä… alkoi kuulua ensimmäisiä ynähdyksiä… ja sitten
kiljahduksiakin… äänten sekamelskaan liittyi lattialle putoavat vaatekappaleet
ja nautinnolliset voihkaisut.
Suomen
evankelis-luterilainen kirkko oli ehkä luopunut uskostaan, mutta olihan se
saanut sentään tilalle hurmoksen ja kiihkon.