perjantai 7. lokakuuta 2016

KALJUPÄISIÄ UUTISHAVAINTOJA OSA LXXIX

Eräs nurmijärveläinen lukija (suuret kiitokset hänelle) lähestyi hotellin respaa sähköpostilla jossa hän laittoi valokuvaliitteinä pari juttua Nurmijärven Seurakuntaviestistä sillä evästeellä että teepä näillä kuvilla mitä lystäät, mutta joka tapauksessa täällä Nurmijärvellä päin rintaan pistää ja vituttaa niin että veri kiertää väärinpäin. Kun respassa luettiin nämä kyseiset jutut, niin vitutuksen aiheet todettiin erittäin ymmärrettäviksi. Laitetaanpa nämä jutut luettavaksi myös täällä, lähinnä sillä evästeellä että jos joku lukija kuvittelee evlut-kirkossamme Mäkinen – Askola-akselin alapuolella kuntatasolla löytyvän käytännön järkeä ja ns. vanhan ajan kirkkoa, niin ehkä nämä jutut pistävät ajattelemaan toisin ja miettimään että kannattaakohan sen kirkon jäsenenä sitten kumminkaan olla. Valokuvat jutuista ovat sitten tässä kirjoituksen loppupuolella koska suoraa linkkiä ei ole antaa.

Aloitetaan ensimmäisestä (ja hotellin respan mielestä hieman lievemmästä, joskin sinänsä yhteiskunnallista rintakipua aiheuttavasta) jutusta. Siinähän käydään läpi Nurmijärvellä pelattua (ja seurakunnan masinoimaa) rauhanjalkapallo-ottelua joka meni nykymittakaavan mukaan melko rauhallisesti eli avohärdelliksi muuttunutta ottelua rauhoittamaan ei tarvittu kuin jonkun verran järjestysmiehiä ja muutamia poliisipartioita. Respasta huomautetaan, että eihän tää niin vakavaa ollut sillä paikalla ei ollut edes Karhuryhmää Pasi-Sisuilla vahvennettuina ja on epätodennäköistä että Utin erikoisjääkäreitä on edes informoitu asiasta. Peanuts. Mitäs näistä tämmösistä.

Samalla linjalla on myös Nurmijärven Seurakuntaviesti joka pitää asian ideaa kuitenkin tärkeämpänä kuin sen varsinaista toteutusta ja joka esittää ns. pakollisena hyvänä tyyppinä turvattomasta Irakista saapuneen Alin jolla on palava halu pelata jalkapalloa. Jutun punainen lanka löytyy sitten tästä:

Nurmijärven seurakunnan diakonissa Anna Handroo vastasi pelin käytännön toteutuksesta yhdessä tiimin kanssa.

- Nämä ihmiset ovat saapuneet Suomeen hyvin haavoittuvista oloista. Heillä on traumoja sekä käsittelemättömiä asioita hyvin paljon. Tunteitten käsittely, itsehillintä ja pettymyksen sieto eivät ole päässeet kehittymään vaikeissa oloissa riittävän hyvälle tasolle. Tässä pelissä nähtiin juuri se, että meillä on vielä paljon työtä edessä. Näitä ihmisiä on autettava käsittelemään traumoja sekä pettymyksiä. Jokaisella on unelma paremmasta elämästä. Meidän tehtävänämme on tukea näitä ihmisiä kohti näitä unelmia.

Ja mitäpä respassa tähän avautumiseen todettaisiin? Useitakin asioita tulee mieleen. Ensimmäisenä tietysti se, että kun kyseinen diakonissa Hadroo toteaa, että meidän tehtävänämme on tukea näitä ihmisiä kohti näitä unelmia niin tarkoittaako hän Nurmijärven seurakunnan henkilökuntaa vaiko koko juuttaan Suomen kansaa? Respassa veikataan että hän tarkoittaa jälkimmäistä jolloin seuraava kysymys on tietenkin että milläs käskyvallalla ja oikeutuksella hän alkaa komentaa kokonaista kansakuntaa?

Seuraavaksi tulee tietysti mieleen se asia, millä ottelua puffattiin ennen varsinaista ottelua eli:

Joukkueen tavoitteena on lopettaa vastakkainasettelu kulttuurien ja uskontojen välillä. Peace Unitedin pelaajat ymmärtävät, että nuorten väkivaltainen radikalisoituminen ei johdu uskonnosta tai ihonväristä vaan vaihtoehtojen puutteesta.

Tästähän sai kuvan että kyseessä on umpirauhalliset ja sotaa nippanappa hengissä selviten (seitsemän sotaa käymättömän maan läpi) Suomeen paenneet heput joille ei vaan olla annettu mahdollisuutta näyttää meitä kaikkia hyödyttäviä kykyjään. Heput, jotka ovat täysin samanlaisia rauhallisia lällydemareita niin kuin me kaikki suomalaiset.

Mutta otteluhan meni sitten suvaitsevan ja maailmaa halaavan näytösluonteensa perusteella vituiksi ja varpaanväliksi. Joten asiaa jälkeenpäin selitellessään kyseinen diakonissa Handroo luonnollisesti unohtaa sen perusteen millä ottelua perusteltiin ja tohelouttaan suoraan tunnustaa että kyseessä ovat vaaralliset ja totaalisesti impulssikontrollin puutteesta kärsivät häiskät jotka ovat täällä meidän tavallisten suomalaisten uhkana. Jolloin voidaan todeta myös se lause, minkä kyseinen Handroo sanoi: ”jokaisella on unelma paremmasta elämästä”. Niin on suomalaisillakin. Hyvin monelle suomalaiselle tosin riittää myös nykyisen elämän edes jonkunlainen säilyttäminen. Jolloin näillä suomalaisilla on oikeus esittää kysymys mm. diakonissa Handroolle:

Miksi sinä teet meidän turvallisuutta selkeästi heikentävien vaarallisten jätkien Suomeen rahtaamisesta ja täällä elättämisestä itseisarvon? Kuka antoi sinulle siihen oikeuden? Me emme antaneet. 

Jatkamme uutisointia kyseisestä Nurmijärven seurakunta-aviisista ja pistämme alkuun vienon naispappihymyn:


Hymy kävisi myös Tampereen Yliopistosta valmistuneelle tiedostavalle naistoimittajalle, mutta tällä kertaa tämän hymyn seurakuntalaisille esittää pastori Ida Vartiala joka kolumnissaan Ekohipin Moraalisaarna (joo, ihan oikeasti) ”ahdistuu ympäristöasioista sekä taiteilee moralisoinnin rajapinnoilla”. Laitetaanpas tähän otteita Idan epistolasta:

Pakolaisia ja turvapaikanhakijoita on sanottu elintasopakolaisiksi, maanpettureiksi ja rintamakarkureiksi. Haukkumasanoja on kehitetty sitä mukaa kun on pitänyt pönkittää omia rasistisia ja muukalaisvihamielisiä ajatuksia. On sanottu, että eivät ne oikeasti apua tarvitse, kunhan kulkevat paremman elämänlaadun perässä. Ja nehän tulevat vain tuhoamaan meidän hienon ja ainutlaatuisen kulttuurin. Mielestäni kulttuuri ei ole säilyttämisen arvoinen, jos se sallii vihapuheen.

Tähän kohtaan voi tietysti todeta, että kyseinen pastori Vartiala tekee taktisen unohduksen mikä on tavallista hänen toimittajapastorikollegoillekin eli hän jättää sanomatta sen, että jos häiskät (ja nimenomaan häiskät) tulevat seitsemän sotaa käymättömän valtion läpi juuri niihin maihin missä on korkein sosiaaliturva ja varmin mahdollisuus jäädä elätettäväksi plus sen lisäksi kiitokseksi haukkuvat ruokaa ja palvelun tasoa, niin olisikohan kumminkin mahdollista sanoa tyyppejä elintasopakolaisiksi?

Noin toisekseen voi heittää pastori Vartialan heiton toisinpäin ja kysyä, että mitähän meidän kulttuuriamme ainutlaatuisesti parantavaa nämä häiskät ovat tuoneet lisäksi suomalaiseen kulttuuriin? Ainoa uniikki asia joka tulee mieleen on joukkoraiskaus, jotka Vartialankaan ei uskoisi pitävän välttämättä ns. toivottavana kehityksenä.

Luonnollisesti mieleen tulee myös huomautus kyseisen pastorin lauseesta ”mielestäni kulttuuri ei ole säilyttämisen arvoinen, jos se sallii vihapuheen”. Olettaisin, että teologisessa tiedokunnassa opetetaan myös hieman muita uskontoja ja siinä sivussa mm. islamin keskeisiä oppeja joista maallikkokin voi tajuta että islam sisältää huomattavan määrän vääräuskoisiin sisältyvää vihapuhetta joka ei myöskään ole jäänyt pelkäksi kirjan tekstiksi vaan jota sovelletaan erittäin aktiivisesti myös käytännössä. Äkkiseltään tulee mieleen ajatus että sopivilla islamilaisilla alueilla kyseisen naispuolisen kristityn pastorin elinajanodote olisi huomattavan lyhyt. Mutta kun kyse on hyvän ihmisen syndroomasta kärsivästä henkilöstä niin silloin tietysti tietyt asiat on helpompi sivuuttaa ja unohtaa ja keskittyä hakemaan ongelmaa siitä suunnasta jossa sitä ei ole ja jonka suunnan ihmiset elättävät myös kyseisen pastori Vartialan. Tätäkin voisi verrata eränlaiseen turvallisissa olosuhteissa tehtyyn partisaanilarppaamiseen jossa ei ole minkäänlaista uhkaa, mutta josta voi ottaa itselleen täyden partisaaniglorian. Vaikka partisaanilla olisikin liperit kaulassa.

Mutta annetaanpa hänen jatkaa.

Pakolaisuus ei ole vain ohimenevä trendi. Olen varma, että se tulee olemaan pysyvä olotila. Luonnollisesti sodat ja muut konfliktit aiheuttavat pakolaisuutta, mutta suurin aiheuttaja tulee olemaan ilmastonmuutoksesta aiheutuva pakolaisuus.

Tässä välissä täällä respassa nostetaan hattua uskovaiselle joka hakee apua toisesta uskonnosta eli ilmastosellaisesta ja perustelee jo täällä olevien elintasointerreilaajien notkumisen sillä että joskus saattaa tapahtua jotakin joka joskus saattaa aiheuttaa jotakin. Antaapa kyseisen henkilön jatkaa:

Länsimainen vastuuton kulutuskulttuuri aiheuttaa ilmastopäästöjä, sortaa ihmisiä tuotantomaissa, sekä estää tuotantomaiden kehittymisen. Kulutuksestamme tekee vastuuttoman se, että näemme vain tuotantoketjun loppupään ja ummistamme silmämme sen alkupäältä.

Voi olla, että tästä lauseesta kyseinen toim… sori, siis pastori olisi saanut Tampereen Yliopistossa täydet pisteet sillä hän ammattitaitoisesti unohti sen minkä tuleekin unohtaa eli Suomi tuottaa luonnonvaroja huomattavasti enemmän kuin kuluttaa ja toinen taktinen unohdus oli luonnollisesti tolkuton väestönkasvu, joka nimenomaan on se asia joka aiheuttaa luonnonvarojen ylikulutusta sekä nälkää ja kurjuutta. Johon suomalaiset ovat täysin syyttömiä ja johon ei vaikuta se, vaikka Suomeen otettaisiin kaksi miljoonaa kehitysmaalaista.

Toinen plussa Tampereen Yliopistossa olisi pastori Vartialalle tullut termin ”tuotantomaat” lanseeraamisesta. Kehitysmaitahan ne tähän mennessä ovat olleet ja sekin termi on keksitty aikanaan siksi, että termi ”alikehittyneet maat” tuntui liian härskiltä vaikka täysin paikkansapitävä se onkin. Mutta hotellin respassa nostetaan hattua. Aina jos suvaitsevais-tiedostava yksilö keksii uuden termin jo puhkinaurettujen lisäksi, niin se on huomionosoituksen arvoinen. Termin lanseeraaminen vaan ei tee niistä täysin tuotantomaita sillä ilman länsimaista teknologiaa ne siirtyisivät hyvin nopeasti takaisin hevoskärryihin. Vaan annetaan pastorimme vielä jatkaa:

Ilmastonmuutos tekee esimerkiksi kuivuuden takia osasta maailmaa sietämättömän elää ja ajaa siten ihmismassoja muille maille. Emme voi Suomessa ummistaa silmiämme ja elää omassa hyvinvointikuplassamme. Sotaa vastaan on vaikeaa etäältä taistella, mutta ilmastopakolaisuuteen voimme vaikuttaa omilla valinnoillamme. Emmehän halua tukea pakolaisuutta?

No joo. Tää menee sinänsä jo vähän väsyneeksi mutta tulee muistaa että se on kuitenkin tarjoiltu Nurmijärven seurakuntalaisille opinkappaleeksi. Kyseinen pastori puhuu ilmastopakolaisuudesta jota ei ole vielä edes tapahtunut ja unohtaa että elintasopakolaisuudessa on kyse väestönkasvusta jota vastaan pastorimme ei sano sanaakaan. Ja sitä väestönkasvua ei hillitse se, että kyseinen pastori vie tyhjät maitopurkkinsa kierrätykseen ts. kaatopaikalle jossa ne silputaan sekajätteeksi. Pastori saa toiminnastaan hyvän ja ekologisen olon joten mikseipä hän kirjoittaisi siitä vaikka Nurmijärven Seurakuntauutisiin. Täällä hotellin respassa vaan tuumitaan, että pappikin on yliopistokoulutuksen käynyt ihminen joten eikö hänelle missään vaiheessa ole opetettu että vaikka Suomi siirtyisi ”omilla valinnoillaan” vaikka puhtaaseen hevoskärriaikaan, niin se ei vaikuta maailman (joka siittää itsensä väestönkasvun myötä nälkäkuolemaan) tasolla yhtään mitään.

Mutta sehän ei haittaa kyseistä pastoria niin kuin ei myöskään aikaisemmin mainittua diakonissaa. He kärsivät hyvän ihmisen syndroomasta ja – mikä vielä pahempaa – siihen liittyvästä hyvän ihmisen addiktiosta. Addiktoiva aine on ns. kävelevät kehitysmaalaiset solidaarisuuspokaalit joita täytyy saada addiktiota tyydyttämään aina enemmän ja niin kuin tyypillisellä narkomaanilla niin tästä addiktiosta kärsivällä ihmisellä löytyy aina vain uusia selityksiä addiktiolleen. Sinänsä normaali narkki on rehellisempi kuin suvaitsevaisuusnarkki sillä se hankkii narkkaamiseen tarkoitetut rahansa selkeästi rikoksella eikä yritä muuta esittääkään mutta suvaitsevaisuusnarkki vaatii ja saa rahoituksen addiktiolleen tavallisilta työtä tekeviltä ihmisiltä ja vaati päälle elättäjältään kiitokset addiktionsa julistamisesta. Tavalliselle ihmiselle nämä ovat aivan vastaavanlaisia narkomaaneja kuin muutkin narkit. Ympäristölleen ja ihmisille haitallisia, kalliita ja vaarallisia.

Nurmijärveläinen vakaumuksellinen kristitty saattoi ehkä haluta itselleen pastorin, mutta hän sai sen sijaan itselleen haitallisen ekohipiksi itseään kutsuvan fiilistelynarkkarin jota vakaumuksellinen kristitty elättää rahoillaan. Hotellin respassa otetaan osaa niitten ihmisten puolesta jotka omilla rahoillaan elättävät liperit kaulassa eläviä fiilistelynarkomaaneja.

Evankelis-luterilainen kirkkomme tukee tätä narkomaniaa. Toimiaksesi narkomaniaa vastaan, se on helpointa tehdä tässä osoitteessa.



32 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ekohippi on ihan oikeassa. Kuluttaminen luo pakolaisvirtaa.

Kun Suomessa on parempi elintaso kuin jossain Somaliassa, lähtevät somalit virtaamaan kohti Suomea paremman elintason perään. Kun somaleja tulee tuhansia ja kymmeniätuhansia, niin sehän on pakolaisvirta. Näin Suomessa tehtävä kulutus luo pakolaisvirtaa.

Pauli Vahtera

turbojuudas kirjoitti...

ilmastonmuutoksen (jos puhutaan CO2-päästöistä) olisi paras pistää rajat tyystin kiinni, koska jo pelkästä talojen lämmityksestä tulee sellainen määrä hiilidioksidia ilmakehään joka lämpimämmässä ilmanalassa jäisi syntymättä. plus sitten muu elintason nousun mukana tuleva kulutuksen ja sitä mukaa päästöjen lisäys.

tai maahantulijat pitää vaan tuomita tällä elämään köyhänä kylmässä kämpässä. koska Gaia vaatii sen.

Ja ei saisi päästää henkiolennoille puhumisesta ammatin itselleen tehnyttä ihmistä julkisesti itseään nolaamaan. Reppanaa.

Ukkeli kirjoitti...

Mike Chernovich on amerikkalainen juristi ja bloggari. Internetin ansiosta voi seurata Amerikan keskustelua helposti. Chernovich kertoo, että hänelle opetettiin oikiksessa, että aina pitää kysyä: mistä tiedät? Mihin perustat väitteesi? Tuo pappi esittää monia tosiasiaväitteitä ilman mitään perusteluja.

Millä perusteella hän syyllistää meitä tuotantomaiden ongelmista? Kiina on suurin tuotantomaa,joten luulisi nimen omaan sieltä tulevan pakolaisia. Eipä ole näkynyt.

Ihmislajin koti on Afrikassa. Suomalaisten esi-isät seurasivat mannerjäätä näille seuduille tuhansia vuosia sitten ja rakensivat toimivan yhteiskunnan. Afrikkalaisilla on ollut tuhansia vuosia aikaa rakentaa hyvää maata, kun meidän esi-isämme metsästivät mammutteja. Mistä kiikastaa? Ymmärrän toki heitäkin, valmiiseen pöytään on helpompaa tulla.

Historix kirjoitti...

Mistähän se johtuu, että niin kovin usein (=lähes aina) pahiten sekaisin olevat maailmanparantajat ovat naisia (ja vieläpä "pappeja")? Tässäkin on esimerkkinä kaksi koulutettua naista, joilla ei näemmä ole kykyä ymmärtää syy-seuraussuhteita tai nähdä kokonaisuuksia.

Olisiko kuitenkin niin, että naisten olisi parempi olla puuttumatta asioihin, joista he näyttävät niin vähän ymmärtävän? Nykyinen femakko/suvakki/vassarinaislauma ajaa meidät kaikki tuhoon olemalla ne kaikkein ahkerimmat hyväksikäytettävät idiootit. Näin pienen kansan ja yhteiskunnan saa kohtuullisen nopeastikin nurin. Tietysti, jos kansan elinvoima on lopussa, niin eihän sille sitten mitään voi.

Toivotan vaan onnea Nurmijärven seurakuntalaisille kun joutuvat katselemaan tuollaisen leikkipapin egoilua ja "hyvän ihmisen" narkomaniaa.

Anonyymi kirjoitti...

Ei lakkaa ihmetyttämästä tämän osaston vapaaehtoinen typeryys. Ja niin helppoa kun näistä asioista olis nykyään ottaa selvää. Mutta kun ei, on tärkeämpää esittää hyveellistä kuin olla sellainen. Ja helpompaa. Mitä tulee näiden "pakolaisten" edesottamuksiin niin mikä siinä on niin vaikeaa ymmärtää, että mahdollisista traumoistaan huolimatta nämä veijarit käyttäytyvät sangen eksoottisella tavalla siksi, että heidät on kasvatettu sellaisiksi. Kulttuureissa on eroa.

LW kirjoitti...

Valtionkirkon leipäpappi laskettaa liirumlaarumia virallisesta ideologiasta. Eipä siinä mitään uutta ole. Jeesus-lapsi on vain vaihtunut 21-vuotiaaseen syyrialaiseen, ISIS:tä pakenevaan surusilmäiseen somalilapseen. Itseänikin kyllä nauratti tuo vihapuhekohta suuresti, kun lähtökulttuureissahan sitä vasta riittääkin. On muslimit vs. vääräuskoiset, sunnit vs. shiiat, klaanit vs. klaanit, somalit vs. alempirotuiset bantut, ja niin edelleen. No, jos näissä ei kerran ole mitään säilyttämisen arvoista, niin kaipa se avaa tiettyjä mahdollisuuksia pakkoassimilaatiosta lähtien?

Sillekin, että tätä unelmahöttöä edelleen tunkee ihmisten suista, jaksaa vielä välillä nauraa. Inhonsekainen halveksunta on yleisempi mielentila, mutta käy ilman taukoja hieman raskaaksi. Se, että asiat ovat menneet vikaan, ei ole edes mikään Internetin pimeällä puolelle kätketty salaisuus. BBC:kin uutisoi Ruotsin tilanteesta vähemmän mairittelevilla sanankäänteillä juuri tänään:

http://www.bbc.com/news/magazine-37578919

Jos argumentti olisi, että huonostihan tuo on sujunut, mutta tässä meillä on uusia ideoita ja suunnitelmia, joilla saamme sen sujumaan paremmin Suomessa, niin voisin ehkä ottaa sen esittäjät vakavasti. En olisi samaa mieltä, kun niin monia hyvältä kuulostaneita suunnitelmia on jo kokeiltu ja köykäisiksi todettu, mutta silti. Toisaalta, jos olisimme ajaneet itsemme yhtä syvälle suohon kuin Ruotsi, niin voisin ehkä tuntea tiettyä sympatiaa. Sen tunnustaminen, että vituiksihan tämä meni, olisi medelsvenssonille henkisesti aika kova paikka, ja mitä sitten? Maahanmuuttoa on jo myöhäistä rajoittaa, odottamalla tilanne vain pahenee, ja mitään etnisiä puhdistuksia ei halua kuin kourallinen kuunatseja. Helpompi pitää silmät kiinni, elää omaa elämäänsä ja karkoittaa Epäilyksen Pirut toistelemalla suvaitsevaisia mantroja.

Suomalaisilla monikultturisteilla ei ole mitään tuollaisia tekosyitä. Me emme ole se narkkari, jolla on mielenterveysongelmien ja traumaattisen elämän tapaisia, sinänsä ymmärrettäviä syitä piikittää. Me olemme se hyvän perheen pentu, joka lähti mukaan, kun "kyllähän kaveritkin" ja "huh huu kun unelma potkii". Akuissani on rajallinen määrä sääliä, joka loppuu jo kauan ennen näitä tapauksia, ja siitä pääsemmekin kätevästi jo mainitsemaani inhonsekaiseen halveksuntaan.

Marko Huttunen kirjoitti...

Vihapuhe, tuo nykyajan synkin turmellus on tämänkin pastorin huolenaiheena. Aika vähällä pääsi Martti Ahtisaari joka lausuu uutuuskirjassaan että muslimi joka ei sopeudu länsimaisiin arvoihin joutaa lähettää takaisin lähtömaahansa. Hskkaraisen Teuvoa ollaan viemässä jalkapuuhun vastaavasta lausunnosta, liekkö Marasta tehty edes tutkintapyyntöä?

korpisoturi kirjoitti...

Vai ilmastopakolaisuus!

Jos siellä kuivilla kuumilla seuduilla asuisi toisenlainen, kekseliäs ja ahkera kansa, niin se käyttäisi olosuhteita eduksi. Saisi paljon aurinkoenergiaa ja kastelusysteemejä luomalla maa tuottaisi mannaa. Esim. israelilaiset on kehittänyt systeemin, jossa kasvien juurelle maan alle menee letku ja sieltä tulee pieni tippa vettä harvakseen. Ei tule turhaa haihtumista. Ja muutakin toimintaa voisi luoda elannon hyväksi, eikä vain khattin polttelua ja ajelehtimista.
Kansoissa ja kulttuureissa on eroja. Mä en ainakaan haluaisi vaihtaa meitin kulttuuria tälläsiin paskakulttuureihin. Ihmetyttää nämä viherkommunistiset haihattelijat ja vielä kirkon sisältä.

Anonyymi kirjoitti...

Voihan pyhä yksinkertaisuus! En voi enää muuta todeta. Tässä sitten pari mielenkiintoista uutista, jotka saavat taatusti kysymysmerkin pään yläpuolelle ja ehkä verenpainearvot uuteen uskoon.

Kansanedustaja tyrmistyi Suomen 100-vuotisjuhlien suunnittelijasta. Onneksi en ole koskaan ostanut hänen musiikkiansa, enkä tule ostamaankaan, hän on ikuisessa boikotissa.

Sitten saman miehen yhteyksistä räppi-maailmassa, kaksoisstandardeja ja tekopyhyyttä pahimmillaan. Ei noilla ole enää mitään uskottavuutta jäljellä, se on aikoja sitten pudonnut jonnekin nollan ja olemattoman välimaastoon.

Ja nykyajan noitajahdit senkuin kiihtyvät, tällä kertaa vuorossa T. Kiemunki. Mitäs sitten jos ja kun täällä Suomessa saavat nämä "pakolaiset" päähänsä puukkohippailuun yhä enenevässä määrin? Siis näitä ISIK:sen yksinäisiä susia. Ketään ei tietenkään ole tästä vastuussa eikä liity mitenkään islamiin jne.

Uutisointiin liittyen, tuskin koskee vielä Ykän Kaljupäisiä uutishavaintoja, mutta EU haluaa kieltää Iso-Britannian lehdistön kertomasta totuutta terrori-iskuista jos tekijä sattuu olemaan muslimi. Tähän on tultu, suut tukitaan ja viimeistään sitten noi ääriliikkeet saavat lisää kannattajia ympäri Euroopan.

Huoh, tuntuu kuin tuo EU koittaisi sammuttaa tulipaloa napalmilla.....

- Soomepois Eestist -

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Pauli Vahteralle, Turbojuudakselle, Ukkelille, Historixille, Anolle, LW:lle, Marko Huttuselle, Korpisoturille ja Soomepoisille Eestist & kiitos kommenteistanne.

Pauli & Turbojuudas: Luulen muuten että kyseinen pappishenkilö ei syvän tunteensa palossa huomannut kirjoituksessaan olevaa ilmastoon ja kulutukseen liittyvää ristiriitaa.

Ukkeli: Kyseiselle papille riittää perusteluksi oikeamielisyyden tunteen aikaansaama hyvä olo. Siinä voidaan unohtaa joku mitätön Kiina, se, että sieltä ei tule pakolaisia ja samoin myös Kiinan aikaansaama saastuminen.

Historix: Samaa havaintoa naisista. Emmää oikein tiedä syytä. Vääristynyt hoitovietti? Tietysti kyse on myös ihan puhtaasta muodista johon on helppo hypätä mukaan ja ryhtyä älyköksi. Mieleen tulee se lause että ”nainen vaietkoon seurakunnassa” ja muuallakin. Tosin pakko myöntää että hyvin ovat tietyt miehetkin tässä asiassa kunnostautuneet.

Ano: Vapaaehtoinen typeryys on hyvä termi. Siinä luovutaan kaikista loogisen ajattelun ajattelun rajoista muodin nimissä.

LW: Valtionkirkon leipäpapille / leipäpapeille käy suuhun sanottavaksi ja säälin kohteeksi hyvin tuo 21-vuotias syyrialainen, ISIS:tä pakeneva surusilmäinen somalilapsi joka vielä edustaa sitä länsimaisten omassa päässään kehittämää pohjoismaisen sosialidemokraattista islamia. Mainitsemasi argumentti suvaitsevaisille on ”me opimme muitten virheistä” mutta käytäntö on se, että teemme kaiken samoin kuin Ruotsissa. Siinä vaiheessa kun Suomessa on ensimmäinen no-go-zone, niin siitäkin käytetään termiä sosioekonomisesti haastava alue.

Marko Huttunen: Ymmärrän pastorin huolen. Sillä hän saattaa ymmärtää vihapuheen olevan sitä, että kerrotaan hirviön olevan perustellusti hirviö. Ahtisaaren avautuminen meni tosiaan ilman sen suurempaa huomiota. Kai se johtuu siitä, että hänen lasketaan olevan ns. hyvä tyyppi joten hänen kohdallaan ei takerruta yksityiskohtiin.

Korpisoturi: Joo. Ja tulee muistaa minkälainen määrä kehitysapurahaa noihin maihin on pumpattu. Tulos plus miinus nolla. Ilmastopakolaisuus on sinänsä suvakille yksi käyttökelpoinen mantra sillä sitä käyttäen hän saattaa todeta olevansa absoluuttisen oikeassa sillä eihän ilmastonmuutosta saa epäillä.

Soomepois: Kyseistä pankinjohtajan poikaa kohtaan tuntemaani halveksuntaa en viitsi ääneen sanoa, sillä blogissa voi olla myös alaikäisiä lukijoita. Mitä noitajahtiin tulee niin me elämme jo tilanteessa jossa väärä sana on pahempi asia kuin etnisesti oikean ihmisen tekemä väkivallan teko. Tuo EU vs. Englanti-uutinen on todella huolestuttava.

turbojuudas kirjoitti...

M. Ahtisaarella on myös kultainen talismaani joka vapauttaa vankilasta. Mutta sama hely ei varmaankaan auta siihen että ukkelin ulostuloja mitenkään syvemmin noteerattaisiin.

Anonyymi kirjoitti...

Meinasinpa minäkin laittaa muutaman rivin, mutta sitten totesin, että mitä turhaa! Ykä on tästäkin ko. asiasta sanonut kaiken tarpeellisen ja perusteellisesti. Ei siis mitään lisättävää. Myös kommentit ovat hyviä ja Historixin tavoin ihmettelen oman sukupuoleni eli naisten suhtautumista haittamaahanmuuttoon ja täysin realiteeteista irrallaan olevia ajatuksia, joita tuodaan idiootiksi leimautumisen uhallakin mieluusti esiin mediassa ja eduskunnassa. Ilmeisesti siellä kuplassa on hyvä elää, mutta onneksi täällä "Voiman Pimeällä Puolellakin" saa vielä aukoa päätään, ainakin toistaiseksi.

Edelliset Ykän plogit olivat myös kerta kaikkiaan mainioita, enkä lakkaa edelleenkään hämmästelemästä ajatuksen ja "kynän" sujuvaa juoksua ja mielikuvitusta. Taidat, Ykä, olla ihan väärällä alalla...

Mukavaa viikonloppua!

Rouva Ano

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Turbojuudakselle ja Rouva Anolle & kiitos kommenteistanne.

Turbojuudas: Ahtisaarihan on sinänsä jo siinä tilanteessa jossa hänen ei tarvitse välittää mitä hänestä ajatellaan. Sanotaan näin että seuraan jatkoa katseella, mutten odota liikaa.

Rouva Ano: Pakko on myös sanoa, että kyllähän Suomessa löytyy myös paljon järkeviä ja asiallisia naisia. Niin kuin esmes sinä. He vaan eivät saa ääntään kuuluviin. Ja kiitos taas kannustusta. Mitä varmimmin pysyn edelleenkin sosiaalipiipertäjänä. Ei kustannusyhtiöt ole kiinnostuneet nationalistisista kirjoittajista. Katotaan sitten kun pääsen eläkkeelle. Jos silloin julkaisisi omakustanteen. Toivottavasti suurin osa kirjoituksistani on muuttunut silloin vanhentuneeksi. Ja oikein mukavaa viikonloppua sinullekin.

QroquiusKad kirjoitti...

En tiedä mitä kaikkea teologisessa tiedekunnassa pappisopintoihin sisällytetään, mutta luonnontieteet ja sensellaiset lienevät lapsipuolen asemassa. Voi olla, että ekohippipastoritar ihan oikeasti ei tiedä Suomen tuottavan enemmän luonnonvaroja kuin kuluttaa, ja julistus on sen mukaista.

Toinen asia on seksuaalisuus. Isoäitivainaa käytti usein ilmaisua "liukas kuin papin kulli". Kristinusko suhtautuu ihmisen seksuaalisuuteen tietyllä vihamielisyydellä, jonka seurauksena kirkollisissa ammateissa toimivilta vaaditaan joko seksuaalisuutensa täyskieltoa kuten katolisilta padreilta tai muuten nihkeää suhtautumista. Ainakin julksiesti.

Paavinkirkon pedofiliaskandaalit tiedetään. Valtionkirkkommekaan ei näille lieveilmiöille immuuni ole; pastoritar Vartialan motiivina voi siis vaikuttaa seksuaalisuus, jota täytyy tukahduttaa ja joka siksi roihuaa aina vain palavampana suuntautuen tummiin ja tulisiin abdullaheihin, joissa näyttäytyy mahtava potentiaali vastata tunteiden tuleen tulella.

Ja loppukaneettina kysymykseen millä rahkeilla nämä komentelevat koko Suomen kansaa vastaus: valtion. Diakonissa ja pastoritar edustavat valtionkirkkoa joka edustaa valtiota joka monopolisoi väkvaltakoneistoa. Toistaiseksi.

Sametti kirjoitti...

Sillähän se ilmasto- ja ylikulutusongelma ratkaistaan, että kehitysmaista roudataan jengiä ylikuluttaviin maihin, missä sitten nämä kehitysmaalaiset pääsevät itsekin ylikuluttamaan?

Ja maailma pelastuu!

Anonyymi kirjoitti...

Historix ihmetteli: "Mistähän se johtuu, että niin kovin usein (=lähes aina) pahiten sekaisin olevat maailmanparantajat ovat naisia (ja vieläpä "pappeja")? Tässäkin on esimerkkinä kaksi koulutettua naista, joilla ei näemmä ole kykyä ymmärtää syy-seuraussuhteita tai nähdä kokonaisuuksia."

Kysymys varmasti retorista ajattelua, mutta vastaanpa silti itsekseni :) Syy tällaiseen naisten kohdalla on 17. Mitä ihmettä, kysyy katajainen kansa? Elikkä naisilla kulttuuriin katsomatta on tieteellisesti todettu älykkyysosamäärän olevan 17 pistettä heikompi kuin miehillä. Siinä se. Ja tuo on todella, todella suuri ero, joka selittää kaiken.

Tätä joskus tiedusteltiin aina yhtä hymyilevältä, sädehtivältä ja onnellisen oloiselta Anna Kontulaltakin :) (Oukei, on tuossa nyt vähän irvailuakin Annasta, mutta sallittakoon...) Kontula ei kyennyt kumoamaan itse tutkimusta, koska sen oli paljon häntä kyvykkäämmät tutkijatiimit tehneet, joten kuten arvaatte, hän yritti kiemurrella kysymyksestä ulos: Tutkimus mittaakin sellaisia osa-alueita, joissa miehet ovat vahvoja yms. muuta feministikökköä. Mutta hänkin hyväksyi valtavan eron, joka miesten ja naisten päättelykyvyssä on.

Kun joskus tulee tunne, että elät idiooteille tehdyssä valtakunnassa, tunteesi ei välttämättä ole väärässä. Välillä itsestäni ainakin tuntuu, että elän jossain pikkutytöille tarkoitetussa maassa, ja niinpä taidan elääkin... :) Kaivaisin tuon tutkimuksen esiin, ainakin tulokset, mutta tässä on hiukan kiirus tienestien ääreen, joten palaillaan. Ykälle kiitos taas hyvästä kattauksesta!

-Mikko-

Anonyymi kirjoitti...

Jaahas, töissä ei olekaan nyttemmä juuri tekemistä, joten selvennän hiukan aiempaa kommenttiani, kun aikaa on.. Jäi aamulla hiukan kesken.

Eli kyseessä älykkyyksien eroista oli joku vanha tutkimus, jossa oli vahvasti painotettu loogista päättelykykyä, ja syy-seuraussuhteiden ymmärrystä. Siinä oli myös tutkittu mahdollisten päätösvaihtoehtojen valinnan välillä, kun piti arvioida päätösten välillä, mikä päätös johtaisi haluttuun lopputulokseen, matematiikkaa sinällään testissä ei käytetty. Tässä testin osiossa miehet olivat suvereenisti parempia, johtuuko sitten tästä testin kokonaistulos?

Itse ihmettelin jo silloin, kun fyysikkokaverini meilasi minulle tulokset tuollaisesta, että missä ihmeessä viipyy jumalaton kohu ja kuohunta tällaisen miehisen ja sikamaisen tutkimuksen lopputuloksesta, mutta tutkimusta ei taidettu Amerikassa edes saada julkaisuun asti, koska siellähän tuo feminismi yliopistoilla oli jo silloin vuosia, vuosia sitten valloillaan. Saattaneet saada tuollaiset tutkijat lähtöpassitkin... Ja tästä on todella kauan aikaa, kun se on tehty, aikana jolloin hulluus ei vielä ollut valtavirtaa! Hitto kun en muista nyt niitä tutkimuksen tekijöitä.. Luin tosin vain tieteentekijäkaverini tiivistelmän, mutta tuollainen olisi hyvä saada jostain arkistosta julkisuuteen :) Jos ei sitten ole poltettu niiden tekijöiden mukana... :)

Tuollainen selittäisi kyllä paljon nykyajastamme... Eli ettei nähdä päätösten seurauksia tai arvioidaan ne väärin kun päätöksiä (pieniäkin) on tekemässä naissukupuoli?

Sitten taas on todella, todella fiksuja ja teräviä naisia kuten mielestäni Elina Lepomäki, joka tuskin tulee koskaan tuolla edustuslaitoksessa pääsemään näkyvimmille paikoille, koska hän on hillitty, perustaa kaiken faktoille ja logiikalle, eikä sellainen sovellu hurmoshenkisten puolueiden keulakuvaksi, jossa kovaäänisin populisti on voittaja! Lepomäki Orvon tilalle = Järki typeryyden tilalle :)

-Mikko-

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Qroquius Kadille, Sametille ja Mikolle & kiitos kommenteistanne.

Qroquius Kad: Voi olla että ekohippipastorimme ei tätä todellakaan tiedä. Tuosta seksuaalisuudesta en lähde sanomaan mitään kun en halua lähteä arvailemaan. Sinänsähän meillä ei papeilta vaadita selibaattia. Ja juu, tosiasia on, että kyseinen ekohippipastorikin edustaa omalla tahollaan valtiovaltaa.

Sametti: Asiassa on kieltämättä hieman ristiriitaa. Tiedostavaa ihmistä se ei haittaa. Nuo asiat pitäisi ottaa varmaan erillisinä ja toisiinsa liittymättäminä.

Mikko: En ole törmännyt tuohon tutkimukseen, mutta pakko myöntää että havaintoni oman elämäni aikana ovat olleet samanlaisia. Ja sitä myötä olen koko lailla tympääntynyt siihen, että keskustelussa vedotaan jatkuvasti pelkästään tunteisiin.

Anonyymi kirjoitti...

Tuo tutkimus oli jostain kultaiselta 90-luvulta, jolloin ei vielä näitä tapetille nostettu, mutta selittäisi päätöksenteossa paljon sukupuolten eroista, koska ne nyt ovat olemassa ja tämän kyllä jokikisen miehen ja naisen elämänkokemukset vahvistavat, jos ollaan täysin rehellisiä. Mm. naisen autonosto värin tai vaihdekepin perusteella yms.. Miehen huomion kiinnittyessä tehoihin, teknisiin juttuihin ym., ym..

Selittäisi myös sukupuolten erot mm. shakissa, missä tuota oikeastaan vaaditaan.. Mikä siirto vie suorinta tietä lähemmäs haluamaani tulosta? Molemmat sukupuolet tarvitaan, mutta on aivan turha selittää minunkin ikäiselle äijälle, ettei eroja olisi. :)

Elämme kyllä nyt niin mielisairasta aikaa, ettei tosikaan! Olihan kotiutuminen kesän rauhaisasta maalaiselämästä, kun täällä on jotkut natsiroviot kaupungeissa vastassa jonkun jokaviikonloppuisen tappelunnujakan takia, jossa joku satutti päänsä... Natsien tekemä poliittinen murha? Voi Jeesus sentään tätä...

-Mikko-

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Mikko. Oman työurani aikana olen usein (toistuvasti) törmännyt siihen että kun työasioihin liittyviin ongelmiin puututaan niin nimenomaan naispuolinen henkilö vetää siitä melko säännöllisesti henkilökohtaiset herneet nenäänsä ja kehittää henkisen pipin jolloin ei puhuta enää työasiasta vaan naistyöntekijän loukatuista tunteista. Mikä tietysti vaikeuttaa työn tekoa aika lailla. Otan osaa kotiutumisesi johdosta siinä mielessä että minä itse elän jatkuvasti sitä rauhallista maalaiselämää. Pääsin aikanaan pois. Takaisin en tule.

Anonyymi kirjoitti...

Kirkko, yle, ja muu media on puolensa valinnut.
Ylewatch blogi kirjoittaa kirkko ottaa laittomat
maassaolijat suojaan.

Muuten tämä on saman toistamista.

http://yrjoperskeles.blogspot.fi/2016/08/16.html

Oli perjantai illan uutisissa, Ylen tarpeellisia
uutisia.

http://yle.fi/uutiset/3-9213772

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Ano. Tuon kaltaisia uutisia on niin Yle kuin lehdet täynnä ja mediassa varmaankin kuvitellaan että juuri tämän kaltaiset uutiset kiinnostavat yleisöä. Tosiasiassa ne ovat erinomainen syy levikin tipahtamiseen.

Anonyymi kirjoitti...

..."että islam sisältää huomattavan määrän vääräuskoisiin sisältyvää vihapuhetta joka ei myöskään ole jäänyt pelkäksi kirjan tekstiksi vaan jota sovelletaan erittäin aktiivisesti myös käytännössä."

Oliskohan syytä länkyttää tuosta kyseisestä vihapuheesta yksi päivä meidän
Eduskunnassamme? Olis kiva kuulla miten Ville Niinistö ja se kommareiden pikkulikkaphj rääkyisivät tuonkin sortin vihapuheen suomalaisten rasistien aiheuttamaksi.

Kun seuraa noita tapahtumia ja puheita näiden ns. turvapaikanhakijoiden tiimoilta, niin ei voi muuta todeta kuin että kyllä meillä suomalaisilla on pitkä pinna. Niin, ja erämaalaivojen perämiehet nauravat ääri-islamilaiseen partaansa.

vieras kirjoitti...

Koska uusin juttu on epäpoliittinen, niin pistän tämän tähän. Ykä varmaan huomasi kun pari eläkkeellä olevaa heppua sanoivat jotain melko järkevänkin tuntuista. Siis Mikko Paatero ja Martti Ahtisaari. Ensin totesin että tuo on tiedetty koko ajan. Miksi he eivät sanoneet tuota kun olivat virassa? Eivätkö tienneet vai muuttuiko mielipide? Vai onko niin että ovat tienneet eikä mielipide muuttunut? Onko niin että eläkkeellä omatunto kolkuttaa joten on parempi sanoa niin kauan kun on elossa?

Mikko Paatero vieraili Arto Luukkasen ohjelmassa tuolla Alfa TV:llä. Näköjään pitää odotella ennen kuin on täällä arkistossa.

http://alfatv.fi/dosentti/

Juha Ahvio arvioi Ahtisaaren kommentteja täällä:

http://www.patmos.fi/blogi/kirjoitukset/908/presidentti_martti_ahtisaari_on_oikeassa_islam_ja_lansimainen_oikeusvaltio_-nakemyksessaan

Mara on sattumanvaraisesti sanonut jotain järkevänkin tuntuista, kuten Kanadan mallin omaksumista. Tarkoitti varmaan pisteysjärjestelmän omaksumista. Toimisi varmaan sillä edellytyksellä, jos samalla poistetaan vetovoimatekijät sekä palutetaan rajavalvonta, eli passin ja viisumin tarkastus.

Ykä, älä bännää vaikka pistän Pravdan linkin. Aiheena on meidän kaikkien rakas lapsi, jolla on monta nimeä, kuten ISIS, ISIL, sittemmin pelkkä IS tai Daesh, plus näiden arabiankieliset nimet ja lyhenteet. Juttu perustuu muitten tekemisiin. Otsikko:

"Maailmanpankin tutkimus: Isisiin liittyvät keskimääräistä paremmin koulutetut"

http://www.hs.fi/ulkomaat/a1475728050118?jako=4c4ea18ab348f6cffbaf4244e4087251&ref=tw-share

"TUTKIMUKSEN MUKAAN Isis ei rekrytoi ulkomaalaisia köyhien tai heikosti koulutettujen joukosta vaan asia on pikemminkin päinvastoin."

Tuolla on hyviä kommentteja näkyillä.

Tämäkin ollaan tiedetty nuivissa piireissä jo vuosikausien ajan, samoin kuin tiedustelupiireissä, että korkea sosiaaliluokka, korkea koulutus, korkea palkka ja siihen littyvä korkea asema työpaikalla, eivät mitenkään estä omaksumasta äärimmäisiä käsityksiä ja toteuttamasta niitä. Jos on asialle omistautunut, asiaa opiskellut ja on taloudellisia edellytyksiä, niin silloin on mahdollisuuksia toteuttaa niitä.

Tuo on verrattavissa siihen että merkittävä osa kommunistien ja sosialistien merkkihenkilöistä oli yläluokkaista, porvarillista tai peräti aatelista alkuperää. Eikös se Lenin ollut kotoisin porvariskodista? Monet olivat opiskelleet yliopistoissa ja joillakin oli työura yliopistossa. Myöskin erityyppisten kommareiden ja muiden vasurien aseellisten ryhmien ja terroriryhmien kärkihahmot. Perulaisen Loistava polku-sissiryhmän perustaja oli alkujaan yliopiston professori jne.

Anonyymi kirjoitti...


Samalla lopettaa ja lukea kirjastossa.
mahdolliset lehtitilaukset.

Varmasti joku viitsii kiinnostuneesti
lukea tälläistä.

http://www.hs.fi/paivanlehti/29092016/a1475035652502

En ole ostanut aina uutta, käytettyä huuto.net
katsoo niin voi olla halvempaa kuin uusi.
Kun on vain toimivaa.

Ja olen säästänyt puita kun en ole kovinkaan
innokkaasti lehtiä tilaillut.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Ano1:lle, Vieraalle ja Ano2:lle & kiitos kommenteistanne.

Ano1: Länkyttäminen eduskunnassa ei sinänsä auttaisi sillä siihen vastattaisiin joukkorääkymisellä. Mutta tosi on, että suomalaisilla on pitkä pinna. Mutta tulee muistaa myös että suomalaisen pitkää pinnaa voi verrata siihen porukan rauhallisimpaan mieheen. Siihen, mikä ei meinaa suuttua millään. Mutta sitten kun se suuttuu niin kenelläkään ei ole mukavaa.

Vieras: Joo, olen postannut blogissakin tuosta aiheesta. On hyvä, että edes eläkkeellä avaudutaan. Mutta että avautumisella saataisiin jotain aikaiseksi, niin se tulisi tehdä silloin kun on vielä virassa ja asemassa. Ja näitä avautumisia ei ole. Tuota Alfa TV:tä en seuraa. Ahvio on epäilemättä tolkun mies, mutta minä en vaan näistä uskovaisten hommista ole oikein innostunut. Ei silti, en minä seuraa tv:tä juuri muutenkaan.

Enhän minä Pravdan linkittämisestä toki ketään banaanoi. Kannattaa tuntea vihollisensa ja tuo, mitä tuossa sanotaan on tiedetty jo kauan. Samahan se oli aikanaan johtavilla kommunisteilla jotka eivät toki mitään rumpenproletariaattia olleet.

Ano2: Hjuu, Saska kirjoittaa itselleen ja kaltaisilleen. Kuvaavaa lienee, että en ole moneen vuoteen edes viitsinyt vittuilla miehelle kun läppä on niin väsynyttä. En tiedä, pitäisikö ottaa tuo kyseinen juttu työn alle.

vieras kirjoitti...

Missä määrin Sauli Niinistön puhe valtiopäivien avajaisissa on verrattavissa Maran ja Paateron sanomisiin? Ero on siinä että Sauli on virassa. Hän puhui ympäripyöreästi ja monitulkintaisesti. Ykä totesi tämän johtuvan siitä että kun ei ole ilmoittanut halusta toiselle kaudelle eikä ole valittu uudestaan, ei ole kunnon edellytksiä sanoa mitä huvittaa. Nyt joutuu varomaan joka suuntaan. Toinen kausi lienee aivan eri juttu.

Kahlaisin Homman keskusteluketjun Saulin puheesta. Kommentteja oli vaihtelevan tasoisia.

Osa oli mielissään ja hurrasi. Ihan kuin Mestari olisi kirjoittanut puheen tms. He hykertelivät sille kun hyvikset saivat oikosulkuja ja polttavat sulakkeitaan.

Osa totesi että tuo ollaan tiedetty nuo pitemmän aikaa ja miksi pressa nyt vasta sanoo tuon. Hänen pitäisi tehdä jotain eikä vaan sanoa.

Sitten oli niitä, pessimistejä, inhorealisteja tai skeptikkoja, jotka epäilivät puheen olevan vain yritys rauhoitella nuivia ilman että heidän näkemyksiä omaksutaan edes vähää alusta.

Siellä taisi olla jokin kiintiösuvakki sähläämässä.

Kun presidentin valtaoikeudet ovat mitä ovat, niin ei ole edellytyksiä tehdä päätöksiä omin päin. Tosin julkisilla kommenteilla voi sparrata muita. Todennäköisesti Ykän arvio osuu parhaiten kohdille. Itse veikkaan, ja toivon että kyse on siitä että pressa yrittää omalta osaltaan sparrata muita sen minkä tällä hetkellä pystyy. Toivottavasti hän näin "siirtää maalitolppia" tai "kuokkii peltoa" nuiville edullisempaan suuntaan ja ostaa lisäaikaa.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Vieras. Niinistön housut ja niitten sisältö katsotaan varmaankin sitten hänen kakkoskaudellaan. Hänethän toki valitaan, jos hän niin haluaa.

vieras kirjoitti...

Saulilla on syntilista jota kukaan. ei hän itsekään, ei voi kiistää. Olen kuitenkin sen verran lempeä että annan hänelle mahdollisuuden hyvittää syntejään. Edes sen verran kuin hän kohtuudella pystyisi hyvittämään. Hän ehti jo päälle kaksi vuotta sitten myöntämään ettei olisi vienyt Suomea EMU:n jäseneksi, jos olisi silloin tiennyt mitä yhteisvaluutassa oleminen tarkoittaa.

Sauli on jo eläkeikäinen eikä hänellä ole mitään mitä hän voisi pokkuroida päästäkseen paremmille apajille. Jos verrataan nuorempiin ammattipoliitikko-broilereihin jotka pokkuroivat mitä tahansa päästäkseen paremmille oksille, riippumatta keitä pokkuroivat.

Saulin täytyy jollain tavoin blokata veljenpoikansa uraputki. En tiedä mitä Sauli ajattelee Villestä, mutta itseäni ainakin vituttaisi aivan saatanasti, jos olisi tuollainen veljenpoika.

Toivottavasti Ykä ei luule että olisin jotenkin ylioptimistinen Saulin suhteen. Totean vain että kun hän on virassaan, niin toivon aidosti että hän onnistuisi sinä. Olen kuitenkin itse äänestänyt häntä. Jos asettuu ehdolle, niin luultavasti äänestän, koska muut ovat kehnompia tai heille olisi parempaa käyttöä muualla.

Tässä joutuu toivomaan vetoapua muualta, ihan Atlantin takaa myöten jos vaikka Trump voittaisikin vaalit. Sitten muutamat vaalit muissa maissa. Kun kerta suomalainen ei ole sellainen joka haluaisi ottaa sen miinanpolkijan roolin tai haluaisi hypätä sen ammutun luodin eteen, kuten Ronald Reaganin turvamies (?). Eikös ne turvamiehet kouluteta hyppäämään luodin eteen ja ottamaan luoti pomon puolesta?

Vai, onko suomalinen niin arka, että vaikka EU olisi hajonnut, niin se noudattaa muutaman vuoden ajan EU:n sääntöjä ennen kuin uskaltaa virallisesti todeta, että puljun sääntöjä ei tarvi noudattaa kun pulju hajosi monta vuotta sitten? Vähän kuin se jossa hallitus joka totesi kahdeksan vuoden jälkeen että sotatia Saksan kanssa on loppunut, vaikka sota päättyi kahdeksan vuotta aiemmmin.

Maaliskuun 12. päivänä 1954 Suomen ja Saksan välinen sotatila päättyi virallisesti, kun pääministeri Sakari Tuomioja ilmoitti valtioneuvoston pöytäkirjaan seuraavan toteamuksen: ”Valtioneuvoston pöytäkirjaan merkittiin maaliskuun 3. päivänä 1945, että Suomen ja Saksan välillä vallitsee syyskuun 15. päivästä 1944 sotatila. Sotatoimien sittemmin lakattua ja kanssakäymisen Suomen ja Saksan välillä viime vuosina kehityttyä rauhanomaisesti on aiheellista todeta, että mainittu sotatila on päättynyt.”

QroquiusKad kirjoitti...

Reagania kohti ammutun luodin blokkasi kylkeensä aikoinaan muuan sikäläisen salaisen palvelun agentti Timothy McCarthy; epäilemättä omankin presidenttimme henkilösuojelijat on siihen fyysisesti ja psyykisesti valikoitu ja koulutettu.

Minun täytyy nyt kuitenkin olla vähän katkera Niinistöä kohtaan: hän oli kovassa poliittisessa nosteessa jo vuoden 2000 presidentinvaalien alla, niin ansioillaan kuin leskeytymisensä tuottamalla säälipotentiaalilla. Ihmettelin tuolloin Kokoomusväen suoranaisia raivoreaktioita Niinistön tehtyä lopullisen ilmoituksensa, ettei ryhdy ehdokkaaksi, ettekö te usko? Minusta hän oli ollut johdonmukaisesti koko ajan sitä mieltä ollut ja tehnyt sen myös selväksi.

Näin jälkeenpäin asia on paljon selvempi: Kokoomusväen silmissä Niinistön kieltäytymiset näyttivät jonkinlaiselta kursailulta; mieskö muka ei huolisi presidentinlinnan avaimia käteen tarjottuna? Kaikillehan oli selvää, että hänet valittaisiin presidentiksi ehkei ensimmäisellä, mutta varmasti toisella kierroksella selvin numeroin. Mutta ei. Hän todellakin heitti Linnan avaimet kädestään johon ne oli ojennettu valmiiksi ottamaan.

Me emme voi tietää Niinistön motiiveista enempää silloin kuin nykyäänkään. Siitä olen silti varma, että maanpuolustus ja sisäinen turvallisuus olisivat nyt totisesti aivan eri näköisiä jos niiden ylimmän päällystön olisi vuosina 2000-12 nimittänyt Sauli Niinistö eikä Tarja Halonen.

vieras kirjoitti...

Kun Sauli Niinistöä houkuteltiin ehdokkaaksi vuoden 2000 vaaleihin, hän valitteli miten hän voisi leskenä toimia presidenttinä. Hän oli ollut leskenä muutaman vuoden. Veikkaan että Sauli olisi asettunut ehdolle mikäli ensimmäinen vaimo eli Marja-Leena olisi ollut elossa ja kehottanut asettumaan ehdolle. Tämä on vain arvaus, mutta olen usein arvaillut että se voisi olla noin.

Se olisi ollut Maralta hyvä veto, jos hän olisi asettunut tukemaan Niinistöä noissa vaaleissa. Se olisi ollut ikään kuin kosto Punamuumille ja demareille siitä että he pakottivat valitsemaan esivaalin ja ehdokkuudesta luopumisen välillä. Mara ei suostunut esivaaliin joten hän luopui tavoittelemasta ehdokkuutta. Oliko Punamuumi alkujaan Sorsan kannattajien kosto siitä ettei Sorsa saanut ehdokkuutta edelilisissä vaaleissa vaan Mara nappasi sen? En muista miten se meni, muistaako joku täällä?

Presidenttikauden jälkeen Mara ei ottanut takaisin demareiden jäsenkirjaa, toisin kuin Manu ja Punamuumi ovat tehneet.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Vieraalle ja Qroquius Kadille & kiitos kommenteistanne. Joka tapauksessa on selvää että mikäli Niinistö olisi suostunut ehdokkaaksi vuoden 2000 presidentinvaaleihin niin hän olisi mennyt heittämällä läpi. Ja silloin hän olisi säästänyt Suomen kahdeltatoista Halosen vuodelta.

Vieras: Muistelen, että Kalevi Sorsa olisi kovasti halunnut presidentiksi ja oli hyvin katkera siitä ettei häntä valittu demareitten presidenttiehdokkaaksi.