keskiviikko 19. lokakuuta 2016

OPETUSHALLITUS PRIORISOI

Myös hotellin respassa huomattiin tuore uutinen jonka mukaan opetushallituksemme on taas kertaalleen romuttamassa noin viiteentoista kertaan jo valmiiksi romutetut ja silti jostain syystä sitkeästi hengissä olevat sukupuoliroolit. Hotellin respassa ei kysytä sitä kysymystä että oliskos nämä roolit olemassa pääosin ihmisten omasta halusta ja kannattaako niitä siis romuttaa ensinkään sillä moinen kysymyshän olisi yksityiskohtiin takertumista ja kun puhe on opetushallituksesta niin tällä respassakin tulee pyrkiä ajattelemaan laajasti ja ajatella suuria linjoja joista täällä ei välttämättä oikein tajuta kaikkea olennaista. Voi olla, että koulutus ei riitä tai ainakaan se ei ole oikeansuuntainen.

No, joka tapauksessa uudet ohjeistukset tulevat voimaan vuoden 2017 alussa ja asiaa koskevan uutisen mukaan vaikutus on seuraavanlainen:

Opetushallitus: Pojat eivät ole poikia ja tytöt tyttöjä - ensi vuonna kouluissa saa puhutella vain nimillä

Jos opetushallituksen suositukset otetaan käyttöön, ensi vuoden alusta lähtien pojat eivät ole poikia ja tytöt tyttöjä Suomen kouluissa.

Opetushallituksen mukaan sukupuolen jatkuva mainitseminen antaa lapselle ylikorostuneen käsityksen sukupuolen merkityksestä.

Suomen kouluissa ei tulisi puhua ensi vuoden alusta lähtien tytöistä ja pojista. Sen sijaan lapsia tulisi puhutella nimillä.

Linjauksen takana on opetushallitus, joka on julkaissut oppaan "Tasa-arvotyö on taitolaji".

- Sukupuoli on vain yksi ominaisuus monien ominaisuuksien joukossa. Sen jatkuva mainitseminen antaa lapselle ylikorostuneen käsityksen sukupuolen merkityksestä, oppaassa lukee.


- Sukupuolitietoisessa opetuksessa tunnistetaan sukupuolittavia yhteiskunnallisia ja kulttuurisia rakenteita ja puretaan niitä.


Esimerkiksi draamapedagogisia työtapoja käytettäessä pitäisi kiinnittää huomiota siihen, ettei sukupuolia esitetä stereotyyppisesti. Tyttöjen ei tulisi sipsuttaa ja poikien kävellä rehvakkaasti.

Vieraissa kielissä tulisi opetella "sukupuolen moninaisuudelle tilaa antavia persoonapronomineja sekä sukupuolineutraaleja ja naisten siviilisäätyä määrittelemättömiä puhuttelusanoja".

Historian opetuksen tulisi taas haastaa perinteistä "suurmieshistoriaa": naiset tulisi voida esittää historian aktiivisina osapuolina "mikrohistoriallisen tarkastelun" kautta.

Oppassa kehotetaan myös keksimään vaihtoehtoisia ilmaisuja muun muassa nimityksille "virkamies" ja "lakimies".

Täällä hotellin respassa kun kaikista yrityksistä huolimatta aika ajoin takerrutaan niihin yksityiskohtiin niin tulee mieleen se, että kuinkas poikien liikunnanopettaja sanoo jatkossa oikeaoppisesti lauseen: ”pojat pelaa tänään liikuntatunnilla pesäpalloa”?

Sanooko hän (muistilappuun vilkaisten):

”Ake, Make, Pera, Jussi, Antti, Esko, Kimi, Jone, Jässe, Jösse, Lärä, Luru ja Liri pelaa tänään liikuntatunnilla pesäpalloa”.

Vai olisko näin:

”Ne henkilöt, joitten henkilötunnuksen toiseksi viimeinen merkki on pariton luku pelaavat tänään liikuntatunnilla pesäpalloa”.

Vai olisko sopivampi sittenkin:

”Olen (virkarykimistä) liikunnanopettaja Könönen. Tänään (virkarykimistä) liikuntatunnilla pelataan pesäpalloa”.

Vaan ei sinänsä huolta sillä opetushallituksen edustaja Satu Elo ilmoitti jo tuoreeltaan, että ei tässä vaatimuksessa oo perää:

Opetushallituksen mukaan kyseessä on väärinymmärrys eikä kyse ole edes mistään uudistuksesta, vaan uusi tasa-arvosuunnitelma tuli voimaan perusopetuksessa kaksi vuotta sitten.

Myöskään kouluille laadittu tasa-arvo-ohjeistus ei ole sen enempää uusi kuin pakottavakaan.

- Opasta on väärinymmärretty ihan olan takaa. Kukaan ei ole sanonut, ettei poikia saisi kutsua pojiksi, eikä opetushallitus voisi tällaista säätääkään, kertoo opetusneuvos Satu Elo Opetushallituksesta STT:lle.

Okke. Tosin ensinnäkin kyseessä on uudistus sillä se tulee voimaan vuoden 2017 alusta ja asiaa koskevan uutisen loppuosa saa hieman miettimään että oliko se asia kumminkin niin kuin kyseinen Elo sanoo. Eli:

 Ei voi vetäytyä

- Vaikka kaikki eivät olisikaan edelläkävijöitä ja innokkaita kokeilijoita, on tärkeää varmistaa, että kehittämistyötä ei vähätellä tai sabotoida, raportissa todetaan.

Opetusneuvos Satu Elo, varaudutte siis siihen, että kaikki eivät ole varauksetta tasa-arvotyössä mukana?

- Opetushallitus yrittää vihjata, että se on lakimääräistä työtä, josta ei voi vetäytyä, jos se ei satu kouluja kiinnostamaan.

Miten opettajien työ käytännössä muuttuu, kun tasa-arvo-oppaan suositukset jalkautetaan kouluihin?

- Näkisin, että meillä on paljon kouluja, joissa opettajan työ ei muutu juuri millään tavalla. Sitten saattaa olla kouluja, joissa vahvistetaan stereotypioita ja joissa seksuaalivähemmistöihin kuuluvat tulevat kiusatuiksi. Niissä kouluissa pitää miettiä, mitä muutetaan ja millä tavalla.

”Lakimääräistä työtä, josta ei voi vetäytyä”.  Jokainen voi tehdä tästä omat johtopäätöksensä. Hotellin respassa johtopäätös on se, että joka tapauksessa tässä korjataan jotain, joka ei ole rikki. Kysehän tässä ei ole varsinaisesta tasa-arvosta vaan tytöistä ja tytöt voivat Suomessa aivan oman halunsa mukaan kouluttautua rahtareiksi, ahtaajiksi, metallimiehiksi (anteeks siis metallihenkilöiksi) tai jopa kapiaisiksi jota täällä hotellin respassa pidetään äärimmäisenä mokana sillä naisten vapaaehtoinen asevelvollisuus perustuu siihen että naisten täytyy saada, jos niitä huvittaa ja miesten täytyy tehdä, vaikka niitä ei huvittaisi. Kyseisellä uudistuksella ei ole mitään tekemistä maanpuolustuksen kanssa vaan puhtaan naisten yhteiskunnallisen suosimisen kanssa.

Tietysti voi todeta, että opetushallituksemme on pyrkinyt tässä avittamaan näitä ns. transsukupuolisia ihmisiä mutta kuinka pitkälle siinäkään täytyy mennä ja kuinka monta promillen murto-osaa näitä ihmisiä oppilaissa on? Respassa todetaan että opetushallituksemme on yksi niistä julkishallintomme pahimmin utopistien mädättämistä sektoreista joka keskittyy jatkuvasti itselleen niin kovin tärkeän tyhjän paskan hiertämiseen. Jos se ei sellainen olisi, se olisi ymmärtänyt jo aikaa sitten että peruskoulussa on kyllä ongelma ja se ongelma ei ole tasa-arvopropagandan liian vähäinen määrä.

Ongelma on se, että juuri näitten utopistien vuoksi peruskoulumme on saatettu tilanteeseen jossa opettajien kurinpidolliset keinot ovat nollan ja olemattoman puolivälissä ja koulujen työrauha on muuttunut anarkiaksi. Jopa sellaiseksi anarkiaksi jota kuvataan älykännyköillä ja levitetään suorana youtubeen. Opetushallituksemme on onnistunut muuttamaan peruskoulun tosi-tv:ksi. Laitetaanpa vielä muistutukseksi hieman sitä, kuinka opetushallituksemme utopistit haluavat monikulttuurikasvattaa neljäs- ja viidesluokkalaisia oppilaita:

Lasten ja nuorten ennakkoluuloihin ja rasismiin on onnistuneesti vaikutettu yksinkertaisella, mutta pitkäjänteisellä toiminnalla seuraavin askelin:

* nostetaan esille positiivisia esimerkkejä ja kertomuksia, kaikki negatiiviset kertomukset sivuutetaan ilman huomiota

* nostetaan esille esimerkkejä myönteisestä kehityksestä ja tehdään positiivisista tapahtumista näyttäviä dokumentteja ja suuria uutisia

* edellinen nostaa esille lisää positiivisia esimerkkejä, joille annetaan näyttävää julkisuutta

* näin kerätään näyttöä sille, että ilmapiirissä tai jonkin ryhmän käytöksessä muutos on mahdollista, muutoksesta on myönteisiä esimerkkejä ja että juuri minun ryhmäni jäsenillä on positiivisia kokemuksia ja he ovat muuttaneet asennettaan." 

Yleensä ja erikseen hotellin respassa tuumitaan että opetushallituksessamme on monta suurta ongelmaa, mutta ehdottomasti niistä suurin on opetushallitus itse.


Miksi ihmeessä aloittaa uudelleenkasvatus termeistä kun Suomea edistyksellisemmissäkin maissa älyttiin aloittaa pukeutumisesta? Siitä oli sitten helppo siirtyä eteenpäin toverikasvatuksen linjoilla.

34 kommenttia:

Reijo Koiras kirjoitti...

Mainio kirjoitus jälleen. Pähkäilin tuota uutista omassa päässänikin, vaan en olisi itse osannut pukea noin hyvin sanoiksi.

Itse uutinen oli taas mainio esimerkki siitä, kuinka parodiahorisontista on menty heittämällä yli. Tuohan on ihan puhdasta pahkasikaa. Tuota lukiessa tuli suorastaan epätodellinen olo. Toisaalta naurattaa, mutta toisaalta hieman huolestuttaa, kun noin korkeissa asemissa on henkilöitä(poliittisesti korrektina ihmisenä ymmärrän olla puhumatta miehistä ja naisista), joiden paikka olisi selkeästi pehmustetussa huoneessa. Täytynee yrittää, jos tästä saisi väännettyä vihapiirroksen.

Ekku kirjoitti...

On se vaan hyvä, kun kouluongelmien perkaaminen aloitetaan näistä opiskelua eniten häiritsevistä asioista. Silloin kun minä olin koulussa, miesopettajat muodostivat tärkeän miehen mallin pojille.

Kyllä tästä on täytynyt aiheutua merkittävää haittaa minukin sukupolvelleni.

Minne saa valittaa? 😁

Yksi Turkkulaanen kirjoitti...

Hehe, tuollainen koulupuku saattaisi olla parannus nykytilanteeseen, monellakin tapaa. Ainakin huonompaan suuntaan jo vaikea päästä. Tietenkin täytyy vaatia, että koulupuku pidetään siistinä. Mutta hallitsijoillamme on luultavasti jo valmiina suunnitelmat uudelleenkoulutusleirejä varten. Leirillähän voidaan sitten antaa tukiopetusta puhtaudesta ja vaatehuollosta niille, jotka eivät näitä asioita ole kotona oppineet.

Anonyymi kirjoitti...

Aiheeseen liittyvä uutinen viime vuoden puolelta Koti ei voi kieltää suvaitsevaisuuden opetusta koulussa. Äiti kielsi lastansa osallistumasta tällaiseen hömpötykseen (vai pitäisikö sanoa aivopesuun?) mutta kun se kuuluu lain mukaan opinto-ohjelmaan niin pulinat pois. Onneksi olen jo kouluni käynyt aikoja sitten, ettei tarvitse tällaista hullutusta kokea. Jotain asioita ei vain tarvitse hyväksyä/suvaita ja holtiton maahanmuuttopolitiikka muiden kustannuksella on yksi sellainen.

Huoh, kait tuollaisest suvaitsevaisuudesta on sitten vielä oikein kokeet, siitä saa kivan arvosanan todistukseen ja varmaan diplomin jotta olen suvaitsevainen? Olisin tainnut saada arvosanaksi jotain 4-5 välillä, ehdot tai jopa jäänyt luokalleni. Tuo Lahden opettajatapauksen pitäisi jo kolkutella päättäjissä hälytyskelloja, että koulussa on tärkeämpiäkin asioita kuin nämä sukupuoliasiat. Työrauha ja opettajan kunnioitus nyt noin päällimmäisenä. Toisaalta, ironisesti sanottuna opettajat niittävät nyt sitä satoa mitä kulttuuri-marxismi ja vapaa kasvatus ovat aikaansaaneet.

Hieman OT:tä, saksalainen hiihtoturismi- ja mäkihyppykeskus Garmisch-Partenkirchen on hätää kärsimässä "pakolaisten" kanssa. Jään mielenkiinnolla odottelemaan mäkiviikkoa jotta miten sujuvat? Tulee unelmalle hintaa ja Eurooppa on täynnä samanlaisia varoittavia esimerkkejä, mutta silti ongelmiin ei puututa. Sanattomaksi tekee.

OT 2, näin Itävallassa Braunau am Innissä meinataan purkaa Aatu-vainaan syntymätalo. Siitä kun ei haluta uusnatsien pyhiinvaelluspaikkaa. Ihme kun sitä ei heti toisen maailmansodan jälkeen purettu? Ja onhan siinä talossa asunut muitakin kuin Aatu. Jälleen esimerkki ilkeiden asioiden piilottamiseksi. Talo on kirjaimellisesti vissiin liian "Hitler"?

Mitenkäs toi Lenin-mausoleumi pitäisikö se purkaa, Maon kuva pois Taivaallisen rauhan aukiolta, Ceaucescun palatsi nurin jne? Jotain tolkkua tähän hommaan pitäisi saada....

- Soomepois Eestist -

Cheek on paskaa kirjoitti...

Tota noin, jos ei saa sanoa "tytöt" ja "pojat", niin pitääkö ryhmää puhutellessa käydä kaikkien n. 13 tytön tai pojan nimet läpi? Ehtotan tässä samalla että sanat "tytöt" korvataan sanalla "Mirkut" ja "pojat" korvataan sanalla "Jormat".

½ + ½ = 1; ergo suku½:a on kaksi, niitä ei voi olla enempää, koska ei ole ainakaan vielä sukukolmasosapuoli, joka menee lähinnä triangelidraaman puitteisiin.

Anonyymi kirjoitti...

Olemme jo kauan tienneet, että monet peruskoulun opettajat joutuvat työssään solvausten kohteiksi, joten mitään uutta tämä ei ole. Äskettäin julkisuuteen tullut esimerkki todistaa kiistattomasti koulujen surkean tilan. Netistä löytyvät kommentit näyttävät osoittavan sen, että kansa on asiasta vakavasti huolissaan. Tietysti ymmärtäjiäki löytyy kuten aina. Opetushallitus ei ole voinut olla tietämätön koulujen todellisuudesta, mutta se ei kiinnosta virkamiehiä, joiden työtä ohjaa terveen järjen sijasta ideologia.

Onko Suomessa mitään muuta ammattiryhmää, joka joutuu omassa työssään kohtaamaan solvauksia samalla tavalla kuin opettajat joutuvat? Luullakseni mikä muu ammattiryhmä tahansa nostaisi välittömästi metelin, ja ammattiyhdistys ryhtyisi puuhaamaan lakkoa. Opettajat ovat (Veikko Huovisen termiä käyttääkseni) lullukkaväkeä suostuessaan ottamaan vastaan niskaansa kaadetut loskaämpärit.

Erään tuttavani käyttämää ilmaisua lainatakseni, Suomessa on jo puoli vuosisataa tehty uutteraa ja menestyksellistä työtä sen vähäisen sivistyksen hävittämiseksi, jonka ensin kirkko ja sitten kansakoulu onnistui satojen vuosien aikana takomaan tämän kansan visakalloihin. Sivistyksen luomiseen tarvitaan todellakin satoja vuosia, mutta se voidaan hävittää yhden tai kahden sukupolven aikana.

Mitä Ykän kommentoimaan uutiseen tulee, olisi varmaan syytä tutkia Opetushallituksen alkuperäinen teksti. On mahdollista, että siitä on laatinut uutisen toimittaja, joka on värittänyt sitä omen ideologiansa mukaisesti. Toisaalta Opetushallituksen vastine haiskahtaa hiukan siltä, että Opetushallituksessa on säikähdetty asian saamaa julkisuutta ja yritetään peitellä asiaa. Kuinka lienee, ehkä aika näyttää, miten asia on.

Toinen professori

Becker kirjoitti...

Niinpä, kulttuurimarksisitinen HBQT (Homo,Bi,Queer,Trans)aivopesu rantautuu pikkuhiljaa
Suomen kouluihinkin. Tuleeko se Suomeen Haaparannan kautta vai Ruotsinlaivoilla, mutta mistä se epidemia leviää on varmaan selvää.

Anonyymi kirjoitti...

Voisi todellakin luulla, että meidän koululaitoksellamme ei ole oikeita ongelmia ollenkaan. Jos historian suurmiehet ovat melkein kaikki olleet miehiä, niin minkäs sille enää voi! Ajat olivat toiset silloin, nyt on nyt ja jokaisella, jos kykyjä on, on ainakin Suomessa mahdollisuus yltää vaikka minkälaisiin urotekoihin riippumatta jalkovälissä olevista vehkeistä. Minkä ihmeen takia täytyy päivänselvistä asioista tehdä numeroa? Taitaa ollakin niin, että näillä tämän ko. pumaskan tekijöillä on itsellään ongelmia sukupuolensa kanssa, mutta ei kai se oikeuta likaämpäriä toisten, varsinkaan kehittymässä olevien lasten niskaan kaataa. Hommaisivat sen sijaan itselleen elämän ja ihan oikeita töitä.

Voi, miten toivoisin, että nämä Ykän blogit saisivat suurempaa julkisuutta, sillä näin selväjärkistä tekstiä kaivattaisiin monessa paikassa, eikä vähiten siellä, missä tehdään meitä kaikkia suomalaisia koskevia päätöksiä!

Rouva Ano

Anonyymi kirjoitti...

Oletteko huomannut miten viranomaistoiminta, säännökset ja toteutus/valvonta menee koko ajan hullumpaa ja naurettavampaan suuntaan. Asian kanssa korreloi suoraan virkaHenkilökunnan naisistuminen.
Kun seuraa nykyisin Valtamedioita niin, joka asiassa virkaHenkilökunnan edustajana on pitkälle KOULUTETTU nainen! En ole ikinä ollut julkisellapuolella töissä, ellei 11kk pakkopalvelusta oteta huomioon. Siksi Kysyisinkin, jos joku tuntee asiaa, mitentuo eteneminen VirkaHenkilö uralla tapahtuu? Veikkaan alkajaisiksi koulutuksen exponentaalista painotusta, sertifikaattien määrää, VirkaHenkilö vuosia ja jäsenkirjaa, mutta onko VirkaHenkilön osaamisella mitään painoa uraportaita kiivettäessä.
Veroprosentti(verot+veronluontoiset maksut) huitelee yli 50, niin näiden VirkaHenkilöiden, elämälle täysin vieraiden, surkuhupaisten hengen tuotteiden lukeminen saa tavallisen työmiehen repimään hiuksia päästä epätoivon vimmalla. 12 tunnin työpäivän jälkeen, tuntuu siltä, että halua olla maksamassa näiden unelmahöttötasaarvotamma lauman hukkaan menevästä työajasta ei oikein löydy.
Julkinen palvelu on raiskattu näiden kuomasta syöjien toimesta, ikinä ei, edes sodan aikana, ole maksettu veroja maksuja niin paljon kuin nyt ja saatu niin vähän vastinetta. Tähän on tultava loppu! Voi Aikoja Voi Tapoja

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Reijo Koiras, Ekku, Yks Turkkulaanen, Soomepois Eestist, Cheek on paskaa, Toinen professori, Becker, Rouva Ano ja Voi Aikoja Voi Tapoja & kiitos kommenteistanne. Huomasin saman kuin Toinen professori eli kykkö opetushallituksessa on hieman säikähdetty. Joka tapauksessa tällaiset aivan turhat projektit ovat eräänlaisia ikiliikkujia. On selvää, että utopistien mielestä tyydyttävään tasa-arvoon ei koskaan päästä, joten projektia seuraa aina uusi. Se S.E:n laittama uutinen Nurmijärveltä kuuluu samaan valitettavaan pakkosyöttöön. Voi Aikoja Voi Tapoja kyseli virkahenkilöitten vaatimuksista. Näkisin, että niitä on kaksi. Eli akateeminen koulutus ja se, että ei millään tavoin kyseenalaista vallitsevaa järjestelmää.

Anonyymi kirjoitti...

Kauan sitten lasten ja nuorten kasvatuksessa, ihan koululaitoksenkin puitteissa - vaikka tasa-arvokin tunnustettiin, ja seksuaalivähemmistöjen syrjimättömyys -painotettiin muun muassa kunkin nuoren oman sukupuoli-identiteetin vahvistamista. Että suurimmasta osasta porukkaa tulisi yhteisölle hyödyllisiä naisia ja miehiä. Sivutuotteena vielä sekin, että loputkin oppivat elämään vähemmistöinä enemmistön keskellä kärsimättä tästä turhaan. Nyt näyttää homma menevän niin, että kun joku korkeaan asemaan päässyt Hyvä Ihminen keksii jonkun ehkä jotakin vähemmistön vähemmistöä koskevan ehkä ongelman, niin tämän mahdollisuuden ehkäisemiseksi pitää purkaa järkyttävä määrä yhteiskunnan evoluutiossa hyväksi havaittua käytäntöä, jonka merkityksellisyyttä kukaanpa ei olekaan tutkinut. Niin menee ns. lapsi pesuveden mukana (ja tällä kertaa sitä lastakin pestiin ihan turhan takia).

Tavallaan ymmärrän sen, että joku narsisti - kun muutakaan ei osaa - esittää vakavissaan tällaista yleisen elämän vaikeuttamista, ja jopa uskoo siihen. Sitä en oikein ymmärrä, että hän on päässyt niin korkeaan virkaan, että nämä aivopierut otetaan vakavasti - tai sitä, että hänelle jopa maksetaan siitä. Kuka, vaikkapa menneistä opetusministereistä on se, jonka vastuulle tulee onalla sektorilla toimivan kriittisen mädättäjämassan rekrytoinnin salliminen?

Terv. Achtung

Historix kirjoitti...

Eihän tässä sen ihmeemmästä asiasta ole kyse, kun että ensin naiset kaappasivat yhteiskunnallisen vallan 1990-luvun laman jälkitunnelmissa, sen varmistettuaan he alkoivat 2000-luvun myötä rakentaa näköistään yhteiskuntaa.

Tässä nyt näemme niitä naisten yhteiskunnallisia saavutuksia: Suomi on epävakaa, turvaton ja epäoikeudenmukainen, kansalaisilleen valehteleva tasa-arvo-onnela a la DDR (terveiset vaan Haloskalle).

Lapset pyritään aivopesemään koulussa ja aikuisille pakkosyötetään feminismiä ja monikulttuurisutta. Honecker-vainaa jos näkisi nykyisen Suomen, hän heittelehtisi haudassaan kateudesta!

t. Historix

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Achtungille ja Historixille & kiitos kommenteistanne.

Achtung: Olet täysin oikeassa. Nykyisin yhden promillen mahdollisen loukkaantumisen vuoksi ne loput promillet pakotetaan itselleen vieraaseen muottiin.

Historix: Kyllähän tuo hyvin läheltä totuutta liippaa. Täsmennän tosin, että ei kyse ole naissukupuolesta kokonaisuudessaan, vaan osasta siitä. Ja sen osan mielitekojen perusteella tehdään aivan liian paljon.

Anonyymi kirjoitti...

No mihinkäs vittuun minä nämä tyttökromosomini nyt piilottaisin? Entäs nää tissit? Vetää nyt kyllä ihan sanatyomaksi. Taidan lähteä rehvastellen kävelemään kahvi-automaatille, ja alkakaas pojat sipsuttamaan nyt! Taidetaan olla Ruotsintiellä, Suomi sairastaa. Iines

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Iines. Mitäpä niitä suotta piilottelemaan. Pullottaahan mullakin munat housuissa enkä aio sen vuoksi vetäistä päälleni sumopainijan housuja. Ruotsi ei ole tosiaankaan valtio vaan sairaus ja Suomi haluaa tartuttaa sen sairauden itseensä väen väkisin.

Anonyymi kirjoitti...

Jos huonossa päätöksessä on jotain hyvää, niin tämä:

Abdit, Elmit ja Al Jubburi Dhina-Aissa Bastad-Yassereiden kohdalla ei enää käytetä kouluissa nimitystä "poika". Onhan se nimittäin noloa kun 20-40 -vuotiaat ihan yksin tulleet pakolaislapsukaiset niputetaan termien "poika", "nuorukainen" tms. alle.

Toivottavasti tuo sukupuolirooleja torjuva vaatimus kohdistetaan myös väkivalta- ja seksuaalirikosuutisointiin. Nimi vaan esille ja mieluiten kuvan kera.

Anonyymi kirjoitti...

Kohtapuoleen toisten opettajat todennäköisesti lanseeraavat jokavuotisen "ristiin pukeutumispäivän", jolloin tytöt pukeutuvat poikien vaatteisiin ja päinvastoin. Homot ja lesbot saavat toki erivapauden.

Media alkaa tavanomaisen kohinansa viikkoa ennen, saavat orgasminsa sinä päivänä ja pöhisevät viikon verran jälkeenkin päin.

Vihervasemmisto alkaa vähitellen vaatia ilmiötä jokapäiväiseksi eikä pelkästään kouluissa noudatettavaksi. Heteroväen, kirkkokansan ja valtiojohdon tulee siirtyä uuteen käytäntöön. Tasavallan presidentin ei tarvitse noudattaa uutta käytäntöä, mikäli hän olisi lesbo. Homopresidentin tulisi kuitenkin noudattaa uutta pukeutumiskäytäntöä, koska naisia on sorrettu aina.

Hemuli kirjoitti...

Mulla on kolme poikaa ja kaksi tyttöä. Pojat on vanhimmat, joten tytöille on valunut kaikki poikien vaatteet, polkupyörät, luistimet, yms. Tytöt ovat noitten vanhempien kölvien kanssa "joutuneet" leikkimään koko pienen ikänsä - niissä leikeissä ei nukkeja ole juuri näkynyt.
Pojat harrastaa kamppailulajia ja tytöt ovat päätyneet salille varsin miehiseen ympäristöön. Elkeet on vähän sen suuntaiset, että tytötkin innostuu kamppailusta. Väittäisin, ettei meidän tyttöjä ainakaan kovin naisellisesti ole kasvatettu.

Kun emännän kanssa pyydetään apua ruuanlaittoon niin pojat katoaa kuin varsin nopeasti ja tytöt ilmestyy keittiöön. Kun pyydän apua rengkaiden vaihtamisessa niin tytöille tulee yht'äkkiä jotakin tosi tärkeää tekemämistä...
Tälläisen vaatimattoman oman kokemuksen kautta voisin väittää ettei se ole kasvatuksesta kiinni, jotta tyttöjä kiinnostaa pääsääntöisesti tyttöjen jutut ja poikia poikien jutut. Kun mennään vaateostoksille niin kovasti tytöt suuntaa sinne pinkkien hameiden suuntaan ja lelu osastolla nukke hyllylle.

Mutta kaippa joku yliopistotason kasvattaja kohta kertoo minulle, jotta mitenkä noita tyttöjä nyt kuitenkin tuntuu kiinnostavan noi naisten jutut...

Juha kirjoitti...

Luin otsikon ensin aivan väärin:"Opetushallitus prionisoi", mutta loppuunasti luettuani totesin ymmärtäneeni otsikon ennalta oikein...

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Ano1:lle, Ano2:lle, Hemulille ja Juhalle & kiitos kommenteistanne.

Ano1: Luulen tosin, että kunniakansalaistemme kohdalla noudatettaisiin hienovaraisempia käytäntöjä ettei mieli pahoittuisi. Asema-aukion kantasuomalaisen kohdalla tuota uutisointiahan jo toteutettiin vaikka saattaa olla, että koko homma meneekin suutariksi.

Ano2: Voi olla, että jos tommonen tulisi minun työpaikalleni niin jo ennestäänkin kipeä selkäni pahentuisi ja vaatisi jäämään sairaslomalle.

Hemuli: Sanoisin että perheesi tilanne on hyvä ja normaali. Jostain syystä feministiutopistit mieltävät että teilläkin on joku rikki ja se tulee korjata.

Juha: Joo… on mulla noita hutiotsikoita tosin tullut oikeastikin, mm. kerran tuli ”kalupäisiä uutishavaintoja”.

QroquiusKad kirjoitti...

Kaipa se utopian rakentelu on niin kivaa juuri siksi, ettei se tule koskaan valmiiksi: tekemistä piisaa loputtomasti eikä tarvitse pelätä joutuvansa ottamaan vastuuta lopputuloksesta.

Niinpä siis vaaditaan mahdottomia ja esitetään mahdolisimman äkkivääriä keinoja sen mahdottoman saavuttamiseksi; näin saadaan ehkä painettua oman peukalon jälki historian suureen savitauluun Henkilönä Joka Teki Jotain Suurta...tai ainakin yritti, maailma ei vain ollut valmis hänen suurenmoisuuteensa...

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Qroquius Kad. Tuo on kyllä totta. Ja siihen tulee tietysti lisätä se juovuttava älyllisen ylemmyyden tunne, mitä voi tuntea väärinajattelevia kohtaan.

Anonyymi kirjoitti...

Mistä lähtien opetushallituksen suositukset ovat saaneet lakiin rinnastettavan aseman?

Suositus ei ole edes ohje. Missään nimessä se ei ole määräykseen, kieltoon, käskyyn tms. verrattava. Suositus on... suositus. Sen rikkomisesta ei voi asettaa minkäänlaista sanktiota. Sen järkevyyttä saa ihan kuka vain kritisoida mielin määrin.

Itse asiassa sekä kritisointikielto että suosituksen rinnastaminen lakiin osoittavat kyseiseltä henkilöltä täydellistä ammattitaidon puuttumista. Virkavastuulla tehtyinä moinen typerehtiminen pitäisi asettaa ison suurennuslasin alle ja pohtia vakavasti kyseisen henkilön soveltuvuutta hiekkakakkujen leipomista vaativampiin tehtäviin.

Muutenkin lainsäädäntö tuntee vain kaksi sukupuolta. Yllytetäänkö opettajia toimimaan lain vastaisella tavalla ja samaan aikaan kielletään kritisoimasta käskyä olla piittaamatta lainsäädännöstä?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Ano. Puhut kyllä aivan totta. Julkisesta sektorista osaan sanoa sen, että siellä suositaan sitä, että annetaan ”suosituksia” ja ”ohjeistuksia” eikä selviä käskyjä ja määräyksiä. Tosiasiassa ne ovat selviä käskyjä ja määräyksiä mutta jos niitten seurauksena joku asia menee pahasti vituralleen se tarjoaa takaportin esimiehelle. Kyseessä ei ollut käsky, vaan ohjeistus.

Anonyymi kirjoitti...

"Prionisoinnista"

Hullun lehmän taudista kyse joka tapauksessa

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Ano. Hullun lehmän tauti on sairaus, josta ei voi lehmiä syyttää. Yhteiskunnallinen hullun lehmän tauti on tietoinen valinta. Ja siihen sairastuneet pyrkivät tarkoituksellisesti tartuttamaan koko väestön.

Anonyymi kirjoitti...

Tere Ykä,

tämä menee OT:n puolelle, mutta maailmanpoliittinen tilanne sen kuin menee yhä kimurantimmaksi ja mielenkiintoisemmaksi, tässä parit artikkelit Daily Mailistä.

Venäjä on lähettänyt Severomorskista laivasto-osaston Välimerelle, Skotlannin rannikolla ilmavoimien hävittäjät harjoittelivat nousuja ja laskuja lentotukialukselle. Eli tavoitteena olisi pommittaa Syyrian kapinallisia ja samalla ulkoiluttaa hiukan laivastoansa. Sinänsä hauskaa seurailla tapahtumia, jotta tämä osasto taitaa seilata Englannin kanaalin kautta sekä Gibraltarin salmesta? Mitäs sitten jos tuohon lentotukialus "Admiral Kuznetsoviin" tulee ns. tekninen vika matkalla? Se olisi kuin märällä rätillä lyönti vasten Putinin kasvoja, kaiken tuon retoriikan jälkeen, vrt. sukellusvene Kurskin tapaus.

Meinaavatko he oikein jäädä tuonne Venäjän laivastotukikohtaan Syyriassa vai koittavatko he päästä Sevastopoliin kun operaatio on ohi? Se meinaan edellyttäisi Bosborin salmen kautta menemistä ja salliiko Turkki sellaisen (tai NATO)? Paluumatka Murmanskin seutuville olisi siten suht'koht pitkä, jolleivat he sitten seilaa Kaliningradiin. Mitäs Tanska ja Ruotsi tähän vaihtoehtoon? Juutinrauma kun on tosi kapea ja tuskin Tanska sallii tällaisen osaston läpimenoa pitkin heidän salmiansa ihan tuosta vaan.

Suomi pääsi samaisen lehden artikkeliin tällä voisiko Suomi olla seuraava Ukraina? Tämä lausahdus oli pohdintaa herättävä:

"Reports earlier this year in Russia claimed Lenin's Bolshevik administration had no right to accept Finland's independence."

Eli Leninin bolshevikki-hallituksella ei olisi ollut legitimiteettiä hyväksyä Suomen itsenäisyyttä, joten se on laiton, näin siis Venäjän hallinnon mukaan.

Huhhuh mitä retoriikkaa, ihme että Venäjä teki ilmatilanloukkauksia samaan aikaan kun Suomi neuvotteli USA:n kanssa lähemmästä puolustusyhteistyöstä, tässä lokakuun alussa. Ihan vaan protestin vuoksi ja mitään me ei olla tehty, aivan peri-venäläistä toimintaa. Eikö vanja-enolla jo riitä niitä maita ja mantuja Siperiaa myöten, mitä sitä pitää enempää haalia?

- Soomepois Eestist -

P.S. tuon "Balkan Sea" vaihtaisin muotoon "Baltic Sea"

Vittuuntunut NettoVeronmaksaja kirjoitti...

Soomepois Eestist:n linkistä:

"As well as the Royal Navy, the Royal Norwegian Navy, Finnish Navy and Royal Netherlands Navy have vessels surrounding the North Sea."

Ruotsia ei enää ole? ;)

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Soomepoisille Eestist ja Vittuuntuneelle NettoVeronmaksajille & kiitos kommenteistanne.

Soomepois: Kyllähän siellä niitä sapeleita kalistellaan, mutta sotaan en usko. Jos venäläiset uskaltaisivat ottaa avoimen rintamasodan riskin ne olisivat jo tehneet sen Itä-Ukrainassa. Tuo venäläinen avautuminen voi olla ihan yhtä lailla tarkoitettu signaaliksi omille kansalaisille valtiovallan jämäkkyydestä. Aivan kuin yhtä lailla Suomessa venäjäkorttia käytetään sisäpoliittisiin tarkoituksiin. Kaliningradiin tuo kippo tuskin yrittää suunnistaa. Itämeri on kumminkin tommoselle lentotukialukselle aivan liian pieni rapakko.

VNV: Sotilaallisessa mielessähän Ruotsia ei enää olekaan.

Anonyymi kirjoitti...

Tere Yrjö. Ja kaikki muutkin lukijat. En tiedä liittyykö tämä mitenkään mihinkää vai kaikkeen. Ehkä hieman OT, mutta kuitenkin. Nyt on viime aikoina kovasti kohuttu tästä "lelusalakuljettajasta", joka onkin paljastunut anabolien salakuljettajaksi. Ihme, että lasitalon pravda julkaisi hänestä paljastuskirjoituksen, ehkä kasvojaan pestäkseen. Ja voi rintoihinsa iskien kertoa, että kyllähän me jne...
Asia vain todistaa sen, että suomalainen ns. "laatujournalismi" on kaikkea muuta kuin sellaista, päätoimittelijoidenkin mainostamaa tutkivaa ja totuuden kertovaa tiedonvälitystä.
Asian tiimoilta toinenkin huomio koskien meidän nettipoliisiamme foppa fors etunenässä. Jos lopettaisivat sen olkiukkojen jahtaamisen ja keskittyisivät näihin matuhuijareihin niin säästyisi melko isot rahat heidän palkkoihinsa. Turha niitä suomalaisia vihapuhujia on jahdata, suurin osa kun kertoo vain totuuden. MOT
t. Huru-ukko

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Huru-ukko. Olet oikeassa. Ja kyseinen episodi kertoo myös, kuinka nenästä vedettäviä hölmöjä niin demarit kuin muutkin puolueet ovat. Jos vain löytyy tarjolle ihanaa toiseutta, niin kaikki järki ja harkinta katoaa.

Allaspalo kirjoitti...

Huru-Ukko said:
"Asia vain todistaa sen, että suomalainen ns. "laatujournalismi" on kaikkea muuta kuin sellaista, päätoimittelijoidenkin mainostamaa tutkivaa ja totuuden kertovaa tiedonvälitystä."

Näinpä ja sitä ihmetellään miksi tiedätte-kyllä-minkä lukija määrät nousevat.

Yrjöperskeles:
"Ja kyseinen episodi kertoo myös, kuinka nenästä vedettäviä hölmöjä niin demarit kuin muutkin puolueet ovat."


" Suomalaiset tulevat nielemään sen. Jos eivät, työnnetään se heille peräpuikolla." -Rami Adham

Maailman kanaliat kusevat meidän sinisilmäisiä idealisteja linssiin, mutta hyvien ihmisten silmät eivät aukea.

Idealistit tarvitsevat sankareita satujensa tueksi. Tajukangas kirjoitti kipeästi millaisen kognitiivinen dissonanssin keissi aiheutti Rasmuslaisissa.

'Hyvistä ihmisistä' tulee mieleen
harmaakarhuja palvonut Timothy Treadwell. Treadwell oli yhteiskunnasta vieraantunut romatikko joka kehitti itselleen pakkomielteen karhuista. Hän myös idealisoi karhut ja näki vain niiden hienot puolet. Hän esimerkiksi ei tahtonut uskoa, että uroskarhut tappoivat muiden pentuja saadakseen naaraskarhut kiimaan (ja naaraskarhuthan tulivat kiimaan pentujensa tappajille). Treadwell kuoli kun harmaakarhu söi hänet...

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Allaspalo. Joo, kyseisessä keississä on aikamme kuva kaikessa rumuudessaan ja suomalainen hyväuskoisuus kaikessa loistossaan.

Anonyymi kirjoitti...

Toivoisin kansanpoliisi Fobban pikku hiljaa tiedottavan, miten 50 ajatuspoliisin projekti etenee. Jotta ehtisin ajoissa deletoimaan ajatustoimintoni. Se on nimittäin taitolaji, jos haluaa että viranomaistahot eivät huomaa, että "näyttäis siltä, että täällä on deletoitu".