Tuesday, March 7, 2017

YHDEKSÄN PYHÄÄ TOIMITUSTA

Niin kuin lukija hyvin tietää, on evankelis-luterilainen kirkkomme viimeiset vuodet ponnistellut ankarasti saadakseen nimensä synonyymiksi sanalle vastenmielinen. Tästä kirkon uudesta missiosta kertoo tuoreimpana uutinen, jonka mukaan useat suomalaiset seurakunnat aikovat panna kirkkokansalta alaleuan väpättämään lukemalla jumalanpalveluksissa kielteisiä turvapaikkapäätöksiä.

Suomalaisissa seurakunnissa tehdään paastonaikana uusi aluevaltaus: jumalanpalveluksissa aiotaan lukea kielteisiä turvapaikkapäätöksiä.

Kyse on suomalaisten teattereiden We see you, Migri -kampanjasta, johon joukko seurakuntia on nyt lähtenyt mukaan.

Ideana on lukea autenttisia turvapaikkapäätöksiä kirkoissa. Kampanjaan mukaan lähteneillä seurakunnilla on käytössään sama materiaali kuin teattereilla, kaikkiaan yhdeksän turvapaikanhakijan päätökset. Jumalanpalveluksissa turvapaikkapäätökset luetaan anonyymeinä.

Kirkon osalta hanketta koordinoi Olarin seurakunnan diakoni Kristiina Huotari. Millaisia tarinoita kuullaan?

– Ne ovat todella pöyristyttäviä. Turvapaikanhakijalle on esimerkiksi todettu, että olet vaarassa ja henkesi on uhattuna. Ja silti päätös on, että sinut palautetaan kotimaahasi.

Hienoa. Alaleuka väpättää. Tokihan valtionkirkollamme on tähän oikeus. Se kun toimii verotulojen varassa, joten sen ei tarvitse miettiä, mitä sen jäsenet ajattelevat. Sinänsä – toisin kuin Ylestä – ihmiset voivat erota kirkosta. Hotellin respassa nähdään, että toki kirkko voi lukea kielteisiä turvapaikkapäätöksiä jos siltä tuntuu. Mutta tasapuolisuuden vuoksi voisi kirkko lukea myös näihin etnisesti edistyksellisiin henkilöihin liittyviä oikeudenkäyntipöytäkirjoja. Kirkko tarjoaa yhdeksän esimerkkiä. Hotellin respa on hengessä mukana ja tarjoaa myös yhdeksän esimerkkiä. Niistäkin on kuulkaa väsäilty pöytäkirjoja vino pino.

1.10.2005 Helsinki, kuolemaan johtanut pahoinpitely

17-vuotias somali tappoi 38-vuotiaan suomalaismiehen puukottamalla.


13.07.2007 Helsinki, murha

Ulkomaalainen mies murhasi suomalaisen vaimonsa vasaralla.


31.12.2009 Espoo, Joukkomurha Sellossa

Kosovon albaani Ibrahim Shkupolli murhasi neljä suomalaista kauppakeskus Sellossa Espoossa sekä lisäksi entisen suomalaisen tyttöystävänsä.


22.11.2010 Tampere, pizzerian tuhopoltto ja kolme törkeää kuolemantuottamusta

Ulkomaalaiset (Karim Abbas, Araz Bibani, Aram Bibani ja Zakhariya Hassan) sytyttivät pizzeriansa palamaan vakuutusrahojen toivossa. Tuhopoltossa kuoli kolme suomalaista. Tapaus tunnetaan myös Päivi Lipposen ennenaikaisesta housuunlaukeamisesta ja suuresta halusta olla mielenosoituksen johtajana.


14.08.2011 Jyväskylä, tappo, laiton (raiskaamisella) uhkaus.

18-vuotias Elvidon Dogani tappoi puukottamalla suomalaisen 27-vuotiaan miehen ja uhkasi tapon jälkeen raiskata tämän tyttöystävän.


18.12.2014 Helsinki, tuomio vaimon taposta

Senegalilainen 39-vuotias Cherif Abdoul Aziz Sy tuomittiin kymmenen vuoden ja kuuden kuukauden vankeusrangaistukseen suomalaisen vaimonsa taposta.


14.01.2015 Oulu, kaksi kirvesmurhaa ja virkamiehen tapon yritys

Somalimies tappoi kirveellä kaksi suomalaista ja yritti tappaa poliisin mutta pääsi hengestään. Kaipaajaksi ei jää yksikään suomalainen.


10.07.2015 Pori, tuomio alaikäisen tytön murhasta ja törkeästä raiskauksesta

Afganistanilainen 26-vuotias Ramin Azimi raiskasi, tappoi ja poltti 17-vuotiaan suomalaistytön.


12.09.2016 Irakilaiset turvapaikanhakijat murhasivat suomalaismiehen Kajaanissa.

Kaksi irakilaista turvapaikanhakijaa ryöstömurhasi vuonna 1964 syntyneen suomalaismiehen.


Tässähän käytiin läpi vain kyseisten solidaarisuuspokaalien tappamia ihmisiä. Ryöstettyjä, raiskattuja ja pahoinpideltyjä ei käyty läpi, sillä lista kävisi turhan pitkäksi.

Kirkko voisi myös kaivella esille, että ovatko kantasuomalaiset syyllistyneet vastaaviin tekoihin näitä ulkomaanapuja kohtaan ja huomata, että eivätpä ole. Lisäksi kirkko voisi tietysti kaivella esiin videoita, joissa kyseiset, seitsemän sotaa käymättömän valtion läpi Suomeen tulleet  turvapaikkahuilailijat valittavat ruuan laadusta ja vaativat rahaa. Rahasta puheenollen kirkko voisi myös kaivella esille paljonko heidän fanittamat ulkomaanavut ovat maksaneet suomalaisille noin vuodesta 1990. Ehkä kirkko voisi myös kaivella esille dokumentteja suomalaisista leipäjonoista ja vanhustenhuollon tilasta. Tämän jälkeen kirkko voisi myös muistella, mitä tarkoittaa sana ”häpeä”. Mitä se tosin tuskin muistaa. Liekö koskaan oppinutkaan.

Hotellin respassa ehdotetaan että näitä saarnoja esitettäisiin mahdollisimman suurelle kirkkokansalle. Jos pokka kestää. Todennäköisesti ei kestä. 

We see you, church.


23 comments:

Ibn Matti said...

Yleensä siteeraan vain Koraania, mutta ehkä tähän tapaukseen sopisi tämä Johanneksen evankeliumin kertomus, kun kirkko nyt tekee Jumalan huoneesta kaikkien muodikkaiden ideologioiden markkinapaikkaa:

Juutalaisten pääsiäisjuhla oli tulossa, ja Jeesus lähti Jerusalemiin. Hän näki temppelissä kauppiaita, jotka myivät härkiä, lampaita ja kyyhkysiä. Siellä istui myös rahanvaihtajia. Jeesus teki nuoranpätkistä ruoskan ja ajoi heidät kaikki temppelistä lampaineen ja härkineen. Hän paiskasi vaihtajien rahat maahan ja kaatoi heidän pöytänsä. Kyyhkysten myyjille hän sanoi: "Viekää lintunne pois! Älkää tehkö Isäni talosta markkinapaikkaa!" Silloin opetuslapset muistivat, mitä kirjoituksissa sanotaan: "Kiivaus sinun temppelisi puolesta kuluttaa minut."

Ylösalaisin oleva ristihän on muuten kristillinen symboli. Pietari teloitettiin Roomassa ristiinnaulitsemalla, mutta hän katsoi, ettei ollut arvollinen kärsimään samanlaista kuolemaa kuin mestarinsa, joten hän vaati, että hänet ristiinnaulitaan pää alaspäin. Pyyntöön suostuttiin ja nykyäänkin Paavin, Pietarin sijaisen, kaulaketjussa on tuo väärinpäin riippuva risti.

Anonymous said...

Aiiheen sivusta...

Joku venäläinen kuvausryhmä oli tarjonnut Rinkebyssä matuille liian vähän rahaa (400 kruunua eli 42€) jotta nämä pistäisivät vähän hulinaa pystyyn. Matut olivat nokkiintuneet hintojen polkemisesta ja käräyttäneet kuvausryhmän epäeettisestä taksojen polkemisesta.

Kuvausryhmä ymmärtänee jatkossa tarkastaa ensin paikalliiselta imaamilta mellakointiaikataulut ja sen, että mikä on intifadan käypä taksa sillä viikolla.

http://www.is.fi/ulkomaat/art-2000005116762.html

Anonymous said...

Oikein hyvä esitys. Tuskin on mahdollista, että kukaan pappi rupeaisi lukemaan tuomioita saarnastuolista, mutta kuvitellaanpa tällainen tilanne: Pappi on lukenut joukon käännytyspäätöksiä ja kapuaa tuolista alas. Seurakunnan joukosta nousee ylös henkilö, joka astuu alttarikaiteen eteen alkaen lukea ääneen Ykän valitsemia tuomioita. Varmaan tästä seuraisi aikamoinen hämmennys. Ehkä paikalle soitettaisiin poliisi, joka ottaisi häirikön kiinni ja tuomio seuraisi aikanaan. Tällä tavalla kuitenkin asia voisi saada laajaa huomiota. Tarvittaisiin vain joukko ihmisiä, jotka olisivat valmiita asettamaan itsensä alttiiksi vahvasti negatiiviselle julkisuudelle. Jos toiminta olisi laajaa, siitä voisi seurata melkoinen kansansuosio. Ei kirkossa häiriköinti aivan uutta ole. Aikoinaan sitä harrasti esimerkiksi tunnetun kulttuurisuvun jäsen Arvid Järnefelt.

Toinen professori

Anonymous said...

Suomen evankelis-luterilainen kirkko on totaalisen rappion tilassa. Täytyy vain ihmetellä, kuinka asiat ovat kehittyneet tähän pisteeseen. Nykyinen arkkipiispa ja Helsingin piispa ovat omalta osaltaan edistäneet kirkon tuhoa sangen mallikelpoisesti, kuten myös nämä kari kanalat, kai sadinmaat ja muut heidän kaltaisensa.
Raamatun opetukset on käännetty päälaelleen, nykymenoon sopiviksi. "Älkääkä mukautuko tämän maailmanajan mukaan...", tämä Raamatun kohta on täysin hylätty.
-pp

Yrjöperskeles said...

Tervehdys Ibn Matille, Anolle, Toiselle professorille ja pp:lle & kiitos kommenteistanne.

Ibn Matti: Tuo siteeraus käy tähän asiaan hyvin. Tiedän kyllä symbolin merkityksen, mutta tuo alaspäin oleva valuva risti tuntui sopivalta kuvalta tähän kirjoitukseen.

Ano: Jaa-a. Näinköhän valtamediamme aloittaa pian juttusarjan jossa se väittää, että koko Ruotsin hulinaongelma onkin venäläisten masinoimaa ja maksamaa?

Toinen professori: Luulen, että kyseisessä tapauksessa syyttäjä kaivaisi esille lain uskonrauhan rikkomisesta. Mikä olisi sinänsä varsin paradoksaalista sillä kun pappi jauhaa saarnastuolista silkkaa politiikkaa ja protestoija tekisi samoin niin silti rikottaisiin uskonrauhaa mutta Suomessa ei tunnetusti takerruta yksityiskohtiin kun väärät mielipiteet hiljennetään.

pp: Täytyy sanoa, että sääliksi käy nykyisiä uskovaisia kristittyjä. Tämä on heidän kirkkonsa. Mitä se heille antaa?

Lemminkäinen said...

Nyt hieman hämmennyksissäni joudun raapimaan päätäni ja persauksiani. Historiallisessa pyhässä valtakolmiossa kunkku - aateli - kirkko, kirkko käytti valtaansa kehityksen (Galilei yhtenä esimerkkinä) jarruttamiseen, koska kehitys olisi nakertanut kirkon vallan olemattomiin. Kirkolle olisi siis ollut hyötyä jos kaikenlaiset teoriat pyörimisistä olisi kirkko saanut kytkettyä ikuiseen jalkapuuhun ja aamen. Kuten tänään tiedämme niin kirkko kaatoi vinettonsa yrittäessään estää normaalia kehitystä. Nyt siis kirkon käyttäytyminen hyötymielessä sotii kaikkia logiikan lakeja vastaan. Kirkko sahaa omaa kurkkuaan auki, koska vastapuoli (uskonto) on sitä mieltä että kaikenlainen jeesustelu on höpö höpö touhua ja joutaa hävittää maailmasta. Voihan kirkkovene ja parit virkatut päälle.

Anonymous said...

Oikeastaan kirkko ei ollut tieteen kehitystä vastaan. Nyt kun mainitsit Galilein niin hänhän kirjoitti teoriansa, joka ei muuten ollut mitenkään uusi idea, dialogin muotoon jossa vastaväittäjän, Simpliticuksen suuhun oli laittanut yhtä sun toista kovasti paavilta kuulostavaa.
Tiede on yksi asia, mutta suora *ttuilu valtionpäämiehelle toinen. Galilei ei ilmeisesti ollut niitä diplomaattisimpia ihmisiä.
-Hep0nen

Anonymous said...

"Luulen, että kyseisessä tapauksessa syyttäjä kaivaisi esille lain uskonrauhan rikkomisesta. " Tämä olisikin mielenkiintoista, sillä jo kauan uskonrauha on koskenut vain muslimeja (Olikohan se Kalske vai kuka, joka sanoi tämän lähes eksplisiittisesti?). Voi tietysti olla, että käytettäisiin jotakin muuta lainpykälää, sillä niitähän löytyy. Kiinnostavaa olisi, jos löytyisi väkeä, joka katsoisi asian niin tärkeäksi, että suostuisi ottamaan kontolleen tästä seuraavan rangaistuksen.

Toinen professori

Anonymous said...

Sinänsä aikaa sitten kirkosta eronneena kattelen touhua lievä hymynkare huulilla ja tilaan lisää Tsuhnan Kostoa ja popcornia.

Tosin täytyy myöntää, että pikkasenhan toi harmittaa kuinka kirkosta on tullut mokutuslaitos mokutuslaitosten jumalattomaan joukkoon.

Voihan sitä tavallaan tuntea itsensä etuoikeutetuksi kun pääsee näkemään koko länsimaisen sivistyksen rappeutumisen oikein eturivistä.

-KKi-

Anonymous said...

Se mikälie uskonrauhapykälä pitää saada laista pois ja valtionuskonto ja verotusoikeus pois ja sitten kirkko tekee mitä lystää omilla rahoillaan. Ihan sama, kunhan ei riko näin paljon lakia ilman sanktioita, kuin nyt tekee ja kaikki katsovat vain läpi sormien. MIKSI MINUN pitäisi noudattaa lakeja, kun ei sitä tee kirkko, eivätkä viranomaiset? On tämä vaan niin hullu maa ja hullut ihmiset.

Toisaalta enhän ole pariinkymmeneen vuoteen kyllä kirkkoon kuulunutkaan ja jos ikinä liittyisin, niin ovatko nuo Ortodoksit yhtä hullua porukkaa?

Onko kirkon oppi käännä toinenkin poskesi (=mätä mua turpaan vaan, tapa vaikka, ai tosin eikös se kielletä 10 käskyssä?...) niin vahva, että se suorastaan sokaisee ja sumentaa aivot vai onko aivoja koskaan ollutkaan? Terv. arvaa vaan kuka

Becker said...

Eipä tunnu olevan paikkaa mihin Frankfurtin koulukunnan kulttuurimarksismi ei leviäisi. Minä en kirkossa käy kuin hautajaisissa (useammin) ja häissä (harvemmin), joten on aivan yhdentekevää mitä saarnastuolista julistavat. Mutta jos juuri kirkon asema tämän länsimaisen kulttuurin eräänä tukipilarina alkaa murentua, niin silloin voidaan vain todeta että viimeinen vie lipun mennessään. Saas nähdä kellä papilla on kanttia julkistaa näitä pakit saaneita joulukirkon yhteydessä.
Oon tätä aikaisemminkin ihmetellyt, että kun islam saa vallan niin pappien kurkut katkee ensimmäisenä. Vai onko vanhurskaaksi pääsy sen arvoista.
Frankfurtin koulukunnan opit jäävät kyllä sen oven ulkopuolelle missä meikäläisen nimi lukee.

Tuo mainittu huligaanien maksettu rötöstely on kyllä ruotsalaisen lehdistön keksintöä. Tämä on nyt sitä uutta stratekiaa, millä naapurimaan media kamppailee fake newsia vastaan. On tää kyllä niin pateettista, ja Bonnier on toki kaiken takana.

keski-ikäinen pikkupoika said...

Itse ajattelin ensin, että pappi lukee kieltävän päätöksen jonka jälkeen seurakunta taputtaa ja tekee aaltoja... Nyt harmittaa vain se, etten pysty eroamaan kirkosta tämän takia kun olen jo valmiiksi pakana.

Anonymous said...

Muuten todella hyvä juttu, mutta tuo loppuun laitettu väärinpäin oleva risti on täysin mautonta sontaa.

Mitä järkeä on pilata hyvä teksti tekstin hyödyllisen vaikutuksen tuhoavalla kuvastolla?

Qroquius Kad said...

Eipä tässä enää muuta voi kuin toivoa kirkon reipasta erottamista valtiosta ja evankelis-luterilaisen hyve- ja suvaintoviraston pudottamista samalle viivalle helluntailaisten ja kumppaneiden kanssa. Samalla päästäisiin joka suuntaan vellovasta homoavioliittojen vihkimiskiistasta, kun kirkkohäihin pyrkiville homo- ja lesbopareille voitaisiin todeta ytimekkäästi ettei ole sääntöjemme mukaista; eihän katolilainen heteropariskuntakaan voi mennä synagoogaan vaatimaan itseään vihittäväksi juutalaiseen avioliittoon.

Tehkööt sitten omilla rahoillaan mitä lystäävät, niin kauan kuin niitä rahoja riittää. Eivät ne ymmärtääkseni ihan heti loppuisi, enkä myöskään usko kirkonpenkkien valtiosta erottamisen jälkeen tyhjenevän.

Rinkebyn maksetusta rötöstelystä sanoisin pitäväni tapahtumaa sinänsä uskottavana. Libanonin sisäisten rytinöiden ollessa pahimmillaan Beirutissa kerrottiin olevan kansainvälisille mdeiatoimijoille oikein kiinteät taksat, millaista ammuskelua mihinkin kohteeseen saa kuinkakin pitkäksi aikaa ostettua.

Näillä venäläisjournalistikoilla saattoi olla lopultakin liian ruusuinen kuva rinkebyläisestä arkitodellisuudesta, kun eivät näköjään tienneet ettei sikäläistä rytinää tarvitse rahalla maanitella esiin, sen kun vain odottelee iltaa.

Anonymous said...

Komppaan Hep0sta: Kirkko itse asiassa suhtautui koko ajan antiikista uudelle ajalle varsin positiivisesti tieteeseen. Tämä asenne kuuluu oikeastaan kirkon doktriineihin, sillä joku UT:n auktoriteetti (en pikaselauksella löytänyt, oliko se Jeesus vai Paavali vai joku muu) kehotti oppilaitaan uteliaisuuteen. Useimmat keskiajan ja renessansin tiedemiehet olivat muuten itsekin kirkonmiehiä, esimerkiksi Nikolai Kopernikus - joka itse ei pitänyt heliosentristä maailmankuvaansa mitenkään vallankumouksellisena virallisiin ptolemaiolaisiin nähden. Itse asiassa silloinen paavikaan ei pitänyt Kopernikuksen mallia mitenkään pahana, mutta tiedeasioihin erikoistuneet kardinaalit torppasivat sen hyväksymisen viralliseksi maailmanselitykseksi. Liekö ollut tervettä konservatismia, jotakin kavereiden suosimista tms. tai sitten fundamentalismia (Mooseksen kirjassahan Jumala loi ensin maan ja taivaan, ja vasta sitten laittoi valot päälle)? Kopernikuksen kirja päätyi katolisenkin kirkon ns. kiellettyjen kirjojen listalle jotenkin nykyajastakin tutulla tavalla: meille hyviksenä markkinoitu uskonkapinallinen Martin Luther tuomitsi Kopernikuksen kirjan jumalattomaksi. Kardinaalien konsiili analysoi tilanteen ilmeisesti niin, että tämä asia ei ole sen väärti, että sen kanssa kannattaisi jäädä kilpailijalle toiseksi, joten pannabullaa sitten vaan. Tähtitieteilijöiden keskuudessa Kopernikuksen malli jatkoi kuitenkin elämäänsä, ja innoitti sadan vuoden kuluttua myös Galileoa, Hep0senkin kuvaamalla tavalla.
Meillehän on peruskoulun ja median kautta syötetty käsitys, että kirkko olisi ollut lähtökohtaisesti kaiken kehityksen jarru. Siellä on tietysti ollut konservatismia ja paavien, kardinaalien ja piispojen henkilökohtaisia vaikuttimia, jotka ovat aika ajoin saaneet asiat näyttämään tältä. Yleisesti väittäisin kuitenkin, että vapaa tiede on nimen omaan kehittynyt kristinuskon ja länsimaisten kirkkojen suojassa. Kirkko ja tiede ovat olleet ikään kuin saman isän siittämät sisarpuolet, jotka kumpikaan eivät mielellään julkisesti toisiaan tunnusta, mutta tosi paikan tullen kuitenkin ovat riippuvaisia toisistaan. Vai onko vakavasti otettavaa tiedettä syntynyt muualla kuin judeo-kristillisen sivistyksen piirissä? Nykyäänhän kirkon auktoriteetti näissä asioissa on olematon, eikä se edes pyri osallistumaan tieteelliseen keskusteluun filosofiankaan tasolla, keskustelu on lähinnä politiikkaa. Taitaa olla teologian tieteellinen taso romahtanut.
UT:a selatessani löytyi kuitenkin Paavalin kirjeistä Timoteukselle kohtia, jota soisi arkkipiispankin lainaavan liturgin ja saarnamiehen ominaisuudessa:
"..Me tiedämme, että laki on hyvä, jos sitä käytetään lain tarkoituksen mukaisesti. Eihän lakia ole säädetty kunnon ihmisten takia, vaan lain ja järjestyksen rikkojien, jumalattomien ja syntisten, rienaajien ja pyhänhäpäisijöiden, isän- ja äidinmurhaajien, tappajien, siveettömien, miesten kanssa makaavien miesten, ihmisten sieppaajien, valehtelijoiden, valapattojen ja ylipäänsä kaikkien sellaisten takia, jotka toimivat vastoin tervettä oppia. .." Ja toisesta kirjeestä: "..Tulee aika, jolloin ihmiset eivät siedä kuulla tervettä oppia vaan haalivat itselleen halunsa mukaisia opettajia kuullakseen sitä mitä kulloinkin mieli tekee.."

Terv. Achtung

Yrjöperskeles said...

Tervehdys Lemminkäiselle, Hep0selle, Toiselle professorille, KKi:lle, Ano1:lle, Beckerille, Keski-ikäiselle pikkupojalle, Ano2:lle, Qroquius Kadille ja Achtungille & kiitos kommenteistanne.’

Lemminkäinen, Hep0nen & Achtung: Aihe kirkkohistoria vs. tiede ei ole niitä vahvimpiani joten en sinänsä osallistu väittelyyn asiasta. Selvää on, että kirkko kyllä todellakin nirhaa omaa kurkkuaan ja islamilainen kulttuuri puolestaan ei ole mikään varsinainen tieteen suosija. Nuo Achtungin laittamat raamatunlauseet käyvät kyllä hyvin nykypäiväänkin sillä lainvalvonta- ja oikeuskoneisto kyttää ja kyykyttää päivä päivältä juuri niitä ihmisiä, jotka sitä lakia noudattavat ja muutenkin pitävät yhteiskuntaa pystyssä.

Toinen professori: Kiinnostavaa niin. Vapaaehtoisia ei taida hirveästi löytyä. Sinänsä, jos kyseisessä viritelmässä käytettäisiin sitä uskonrauhapykälää, niin siinähän sertifikoitaisiin tietyn suuntaisen poliittisen propagandan kuuluvan uskonrauhan piiriin. Sopisi sinänsä nykyiseen ilmapiiriin.

KKi: Vähän samanlainen ajattelutapa itselläkin, mutta sinänsä käy sääliksi, sillä onhan kirkko ollut pitkään yksi yhteiskuntaa ylläpitävistä tekijöistä. Nyt tilanne on kääntynyt päälaelleen. Siteeraan Täällä Pohjantähden Alla-kirjan Hellbergiä eli ”pastorin kannattaisi pitäytyä vaan evankeliumin julistamisessa.”

Ano1: Pitkälle samaa mieltä. Kirkko on kääntynyt hulluuteen ja sitä myötä myös laittomuuteen ja se vaatii silti meiltä lain noudattamista.

Becker: Luulen, että nämä nykymokuttajat eivät ole ainakaan tietoisesti mitään kulttuurimarxilaisia mutta yhtä kaikki niitten oppien mukaan ne toimivat. Ja totta on, ettei islamilaisessa yhteiskunnassa kristillisen papin elinajanodote ole välttämättä kovin pitkä.

Keski-ikäinen pikkupoika: Sama juttu. Olen itse eronnut kyseisestä pulaakista jo vuosikymmeniä sitten.

Ano2: Makuasia. Jonkunlaisen kuvan minä laitan jokaiseen kirjoitukseen jo pelkästään tuon sivupalkin takia.

Qroquius Kad: Myös minun puolestani nykymuotoisen kirkon voisi erottaa valtiosta ja ennen kaikkea viedä verotusoikeuden pois. Jonkun aikaa kyseinen pulaaki vielä porskuttaisi kun se laittaisi maaomaisuuttaan pikkuhiljaa lihoiksi mutta ennen pitkää sekin loppuisi. Ja joo, näitä maksettuja ja lavastettuja mellakoitahan on ollut mediassa maailman sivu.

Lemminkäinen said...

Wikipedia: "Isä Tommaso Caccini tuomitsi Galilein ajatukset maapallon liikkeistä vaarallisiksi ja lähes harhaoppisiksi. Galilei puolustautui, mutta vuonna 1615 kardinaali Roberto Bellarmino nuhteli häntä henkilökohtaisesti ja kielsi esittämästä kopernikaanisia ajatuksia... Vuonna 1624 Galilei vieraili taas Roomassa ja yritti saada Kopernikuksen ajatuksia koskevaa kieltoa kumotuksi. Siinä hän ei onnistunut, mutta sai paavilta kuitenkin luvan kirjoittaa teoksen Ptolemaioksen ja Kopernikuksen malleista. Ainoa ehto oli se, että teoksessa oli päädyttävä katolisen kirkon kannalta sopivaan lopputulokseen... Teoksen takia Galilei joutui inkvisition eteen ja hänet tuomittiin loppuiäksi arestiin". Kirkolla oli myös muita vinkeitä. Esimerkiksi kokkojuhlia, missä kokkojen raaka-aineina käytettiin puita ja noitia. Voisi sanoa että kirkolla instanssina oli rajaton valta. Tämän päivän kirkolla ei ole rajatonta valtaa. Paitsi ehkä typeryydessä.

Yrjöperskeles said...

Tervehdys, Lemminkäinen. Niin kuin totesin, niin en tunne kirkkohistoriaa niin hyvin, että osaisin tähän kommentoida. Mutta kirjoitukseni idea ei ehkä ollut kehittää väittelyä tästä asiasta vaan nykyisen kirkkomme alennustilasta.

Lemminkäinen said...

Ykä! Meni kaaliin. Mutta ehkä ymmärtää paremmin tämän päivän kirkon toilailuja kun ottaa huomioon että toilailut ovat olleet kirkon brändi läpi vuosisatojen.

Anonymous said...

Tässä vielä yksi lisää, molemmat linkit vievät samaan törkeään murhaan:

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016061421726344_uu.shtml

http://www.mtv.fi/uutiset/rikos/artikkeli/elinkautinen-ex-vaimon-murhasta-hakkasi-hedelmaveitsella-paahan-tuulikaapissa-nimitti-saatanaksi/6245028

Tuossa nähdään, mitä ne tosi hartaat muslimit voivat saada aikaan.

Anonymous said...

Luojan kiitos (pun intended) olen elinvuosistani ollut jo kauemmin aikaa kirkkoon kuulumaton kulkevainen kuin ko mädätyslaitoksen jäsen. Olenpa saanut houkuteltua tänne "pimeyden puolelle" jopa vanhempani, monien muiden kanssakulkijoiden lisäksi.

https://eroakirkosta.fi/dynamic/index.php/

Kirkossa olen joutunut käymään niin kastetilaisuuksien, vihkimisten kuin hautajaistenkin vuoksi, eikä vielä kertaakaan ole jäsenkorttia laitokseen kyselty saati salama lyönyt pakanaa. Ei vaikka olen joutunut toimimaan papin sijaisenakin.

-Tvälups-

Anonymous said...

OT: Ehtoon huumoripläjäys. Lasten värityskirjoista sitten hieman omalaatuinen versio näin naistenpäivän kunniaksi. Otsikkoon viitaten myös miehellä voi olla kuukautiset, nyt tuli sellainen juttu että jopa minullekin ilmestyi isohko kysymysmerkki pään yläpuolelle. Tuossa taidettiin mennä oikein kunnolla parodian puolelle, kuitenkin toi alunperin kongolainen nainen on ilmeisesti tosissaan?

Mutta tarvii sen verran todeta noista roolihahmojen nimistä, että se aiheutti pienehköä suupielten nykimistä, ihanaa parhautta!

- Soomepois Eestist -

Yrjöperskeles said...

Tervehdys Lemminkäiselle, Anolle, Taisteluvälineupseerille ja Soomepoisille Eestist & kiitos kommenteistanne.

Lemminkäinen: Jep, kyllähän kirkon historiasta löytyy viljalti ryönää.

Ano: Luulen muuten, että Rasmuksesta löytyy puolustajia tällekin.

Tvälups: Sama juttu mulla. Erosin jo 1980-luvulla. Mutta hyvin olen pakanana kelvannut arkunkantajaksi.

Soomepois: Jaa-a… kyllä minäkin vaan veikkaan, että tuossa ollaan tosissaan.