perjantai 24. maaliskuuta 2017

ANTERO LÄRVÄNEN JA UUDET SUKUMONIOT

- Hyvää päivää, hyvät katselijat. Tervetuloa tänne Antero Lärväsen uusastraalivarttiin. Lähetyksemme aihe pohjautuu siihen, että täällä Pinnanmaallakin hyvin suositussa Ryppy &Reikä-sarjakuvassa käsiteltiin sitä aihetta että sukupuolia ei enää olekaan kaksi, mihin näillä selkosilla ollaan tututtu vaan niitä onkin kerralla kokonaista kolmekymmentäkaksi.

- Aihe on saattanut epätietoiset ihmiset ottamaan yhteyttä toimitukseen ja tiedustelemaan, että täytyykö tässä tietämättömän ihmisen ruveta esmes rukkaamaan omaa sosiaaliturvatunnustaan uuteen kuosiin. Epätietoisuus ja tiedonhalu on kova, ja siksi me olemme hankkineet paikalle asiantuntijan joka varmaankin vastaa kaikkiin kysymyksiin. Selitteläätiön ja soveltavan spedestetiikan sekä akateemisen käsitehässimisen tohtori Lennipirkitta Löröttät-Sixteen, tervetuloa lähetykseen ja samalla vilpittömät onnittelut teille uudesta nimityksestänne valtiolliseksi kärsänsä ihmisten asioihin työntäväksi ylikärsänsätyöntäjäksi kaikilla mahdollisilla toiminta- ja vittuiluvaltuuksilla.

- Kiitokset, Antero ja lämmin tervehdys kaikille pinnanmaalaisille tv:n katsojille, joitten tosin toivoisin mielummin suosivan Yleisradion tiedostavia lähetyksiä.

- Ylikärsäntyöntäjä Löröttät-Sixteen, onko nyt todellakin niin, että sukupuolia on olemassa kolmekymmentäkaksi kappaletta? Mehän saimme siitä ihan kuvankin lähetykseemme, pistätkö Pertta näkyville?

- Ja minähän pistän:


- Tässähän on tavallisella ihmisellä aika paljon opettelemista näitten uusien sukupuolten kanssa. Mitenkä on, pitääkö tämä nyt paikkansa?

- Totta kai se pitää paikkansa, mutta haluaisin, että käyttäisimme ensinnäkin asiaankuuluvia termejä. Jos sukupuolia on enemmän kuin kaksi, niin eiväthän ne voi olla mitään sukupuolia, vaan käytetään jatkossa termiä ”sukumonio”. Sillä niitähän on todellakin monia, näitä erilaisia vaihtoehtoja.

- Käytämme siis termiä ”sukumonio”. Mutta noita on äkkinensä kyllä kovin paljon, varsinkin tällaiselle lähimuistin heikkenemisestä kärsivälle keski-ikäiselle miehelle. Ja noitten symbolien kehittämisessä on kyllä jouduttu käyttämään varsin paljon mielikuvitusta.

- Voi Antero, niitähän on enemmänkin. Niitä kehitetään koko aika lisää.

- Lisää? Siis enemmän kuin nuo? Osaatko kertoa esimerkkejä?

- No johan nyt toki. Yliopistollisessa sukumoniomäärittely- ja pervoilufiilistelylautakunnassa on kehitetty jo useita noitten kolmenkymmenenkahden lisäksi olevia sukumonioita ja kehittelytyöhän pohjautuu nimenomaan kentältä tulevaan pervoilufiilistelevään tarpeeseen. Jos näitä nyt esitellään ja miksei esiteltäisi niin otetaan ensimmäisenä esille määrittelemätön akvaattinen laji- ja sukupuolimonio. Ja sen tunnus on tällainen:

- Vaan mitäs tuo määrittelemätön akvaattinen laji- ja sukupuolimonio sitten tarkalleen ottaen tarkoittaa?

- No tietenkin sitä, että henkilö mieltää siirtyneensä sukupuolisuuntautuneisuudesta lajisuuntautumiseen ja siinä suuntautumisessa hän mieltää olevansa kala, mutta ei ole päättänyt vielä sitä, että onko hän mäti- vai maitikala vaiko ehkä molempia tai jotain siltä väliltä. Tämähän on edistyksellistä species gender queer-ajattelua joka pitäisi kuulua yleistietoon ilman muuta.

- Jaa… niin no, onhan ihmisellä tietenkin oikeus ajatella noin, mutta siinähän mulla tuli heti mieleen se… ootas hetki… napu napu naputi ja napu… mitäs tykkäät tästä symbolista?

- Jaa… no mikäs tämä sitten on? Minä en kyllä tämmöseen ole lautakunnassa…

- No sehän on tietenkin se määrittelemätön akvaattinen laji- ja sukupuolimonio joka on käynyt veden pinnan alla yli viisi minuuttia selvittämässä onko hän mäti- vai maitikala. Ja saanut selville, että ei hän ollut kumpaakaan. Oikeastaan tätä voisi sanoa määritellyksi akvaattiseksi laji- ja sukupuolimonioksi.

- Antero. Vittuiletko sinä minulle?

- Kiistän kategorisesti vittuilevani. Yritän vaan pysyä ajatuksen hengessä mukana.

- No… jos kerran kategorisesti kiistetään. Mutta jatketaanko näitten uusien sukumonioitten parissa? Nää on kuitenkin vakavia asioita, jotka täytyy ottaa tosissaan.

- Ilman muuta jatketaan. Ja tosissaan otetaan. Niin minä kuin katselijat odotamme mielenkiinnolla.

- No sittenhän yliopistollinen sukumoniomäärittely- ja pervoilufiilistelylautakunta on löytänyt myös elektrostaattisen sukumonion. Ja sen symboli on tällainen:

- Jaa… hieman täsmennystä tähänkin kyllä kaivattaisiin.

- Ja sitähän tulee. Nämä henkilöt mieltävät olevansa elektrostaattisia entiteettejä, joitten välinen kanssakäyminen tapahtuu kokonaan ihmisten välisen energiavoimakenttien kautta ilman suoran fyysisen kosketuksen tarvetta. Ja äläkä Antero yhtään irvaile mistään pistorasoista ja identiteetin selvittämisestä.

- Enhän toki irvaile. Mutta sen kysyn, että miksi noita naaraan merkkejä on tuossa symbolissa niin paljon enemmän kuin uroksen merkkejä?

- Sehän johtuu tietenkin siitä, että ns. oletetun naissukumonion edustajan ymmärtävät ottaa nämä tällaiset asiat paljon vakavammin kuin ymmärryskyvyltään rajoitetummat oletetut miessukumonion edustajat.

- Joo… me miehet… tai mitä me nyt ollaankaan ollaan kyllä tässä kehityksen hurjassa juoksussa pahasti naisista jäljessä ja meillä on teiltä paljon opittavaa.

- Onpa hyvinkin. Ja sen vuoksi Tampereen Yliopistoon ollaan perustamassa kahta sukupuolisen energeettisen vuorovaikutuksen tutkijatohtorin virkaa. Koska hallituksemme on leikannut yliopistuksellisesta rahoituksesta, niin nämä tohtorinvirat rahoitetaan lopettamalla kaksi matematiikan tohtorinvirkaa Helsingin yliopistosta ja rahoitus siirretään yhteiskunnallisesti tärkeämpiin osa-alueisiin.

- Vaan tietäähän se Jumalakin, missä eniten tarvitaan. Mutta onko näitä uusia sukumonioita enemmänkin?

- Ilman muuta. Sitten olisi tarjolla heteroseksuaalinen painohaasteinen seksuaalisesta kiinnostusrajoituksesta kärsivä sorrettu sukupuolimonio. Ja sen tunnus on tällainen:


- Ja mitähän kummaa tämä sitten tarkalleen meinaa? Onks tää jotain valaan verkkopyynnin vastustamista?

- Mitäkö kummaa? Kyseessähän ovat heteroseksuaaliset ylipainoiset feministiaktiivinaiset, joita kohtaan heteroseksuaaliset miehet eivät ole osoittaneet seksuaalista mielenkiintoa, mutta jotka mieltävät itsensä sisäisesti pin up-tytöiksi, joille sitä seksuaalista mielenkiintoa kerta kaikkiaan on osoitettava. Missä he ovat tietysti ehdottoman oikeassa. Seksikäs ulkonäköhän on ihan samalla lailla sosiaalinen konstruktio niin kuin sukupuolikin.

- Eli kiihottumista viranomaispäätöksellä?

- Nimenomaan niin. Koska jos niin ei tapahdu, niin silloinhan mies on syyllistynyt ns. reverse-rapeen.

- Mutta tostahan mulle tuli mieleen, ootas hetki taas… napu napu ja vähänköehkä napu… mitäs tykkäät tommosesta?

- En ymmärrä. Mitä tämä symboloi?

- No sehän on tuo sama toisinpäin eli se on heteroseksuaalinen miespuolinen ylipainoinen nörtinressukka joka ei ole naista alasti nähnytkään mutta joka mieltää itsensä korviensa välissä isomunaiseksi alfaurokseksi jolle naisten tulisi ilman muuta osoittaa seksuaalista mielenkiintoa.

- Onko tuo Antero jonkunlaista kieroutunutta pinnanmaalaista mukamashuumoria? Eihän kyseessä ole ollenkaan sama asia. Eikä naista voi määrätä olemaan seksuaalisesti kiinnostunut sellaisesta miehestä joka ei kerta kaikkiaan kiinnosta. Tietokoneensa äärellä jatkuvasti istuvat ylipainoiset runkkarijätkät eivät kuulu edistyksellisen seksuaalisen tasa-arvon piiriin. Sen sijaan sen piiriin kyllä kuuluu seuraava sukumonio, joka on autoeroottinen sooloseksuaalinen itseälyllinen itseromanttinen sukumonio, eli henkilö, joka tuntee itseään kohtaan sekä romanttista, älyllistä että eroottista kiinnostusta:


- Eli siis toisin sanoen itseään täynnä oleva narsistinen runkkari. No, se kyllä sinänsä sopii nykyaikaan oikein hyvin, niitähän löytää pahemmin etsimättäkin ja tuntuvat olevan alati lisääntyvä luonnonvara. Mutta miksi tuo vemputussymboli muuten on pelkästään miespuolinen?

- Se on graafisesti selkeämpi. Ehkä siihen pitäisi lisätä jotain sopivaa naisellista symbolia. Näitä tunnuksiahan aina voidaan kehittää graafisesti luontevampaan suuntaan. Pääasia on kuitenkin se, että ihmiset kehittävät ennenkaikkea asiaan liittyvää ajattelua edistyksellisempään suuntaan ja rohkeasti haastavat oman jäykän ja konservatiivisen näkemyksensä omasta sukupuolestaan.

- Oletan, että näitä edistyksellisiä löytyy koko ajan lisää?

- Oletat oikein. Otetaanpa esille seuraava symboli:

- Vaan mikäs härpäke tämä on? Liittyykö se jotenkin elokuvamaailmaan?

- Eihän toki. Kyseessä on male-femme. Eli heteroseksuaalinen mies joka mieltää kuitenkin olevansa naispuolinen homoseksuaali ja tarkemmin sanottuna lesbolaisuuden butch / femme-pariasetelman naisellisempi eli femme-osapuoli.

- Ööö… anskumä hetken… siis ymmärsinkö oikein, että kyseessä on miespuolinen hyvin naisellinen rekkakuskilesbo jolla on munat?

- No ei nyt ihan kirjaimellisesti näin, mutta vähän siihen suuntaan. Se sinussa Antero on ongelma, että sinä putkiaivoisena otat asiat aina liian kirjaimellisesti ja unohdat luovan fiilispuolen. Se, mitä ihminen tuntee on kuitenkin se pääasia ja ainoa merkittävä asia. Vaikka kaltaisenne umpimieliset faktanvatkaajat yritättekin sitä estää.

- Well… I… I… I think… I need more time ynnä muuta alaleuanväpätystä. Mutta sitä tiedostavampaa aikaa odotellessa teillä on varmaankin vielä takataskussa uusio sukumonioita?

- Onhan toki. Ja vielä uraa uurtavia, etten sanoisi. Tämä seuraava rikkoo rajan ihmisen ja kasvin välillä:

- Jaa… onks tää Biolan-mainos?

- Jotain noin typerää minä vähän odotinkin sinun kommentoivan. Tässähän on kyseessä fotosynteettinen botanistis-humanoidinen sukupuolientiteetti-, -identiteetti ja -eksistenssi. Kyseinen henkilö mieltää itsensä osittain kasvikuntaan kuuluvaksi eikä hän sen vuoksi miellä pystyvänsä kokemaan sekä romanttista että seksuaalista mielenkiintoa ihmisiin eikä myöskään pysty tyydyttymään seksuaalisesti muun kuin puhtaan auringonvalon kanssa.

- Vanniin, vanniin… onko sitten myös näin, että fotosynteettinen botanistis-humanoidinen sukupuolientiteetti-, -identiteetti ja -eksistenssi ei pysty saamaan orgasmeja, vaan runsaan auringonvalon myötä erillisiä fotogasmeja?

- Juuri niin, Antero! Et sinä sentään olekaan ihan toivoton.

- Ja oliskos vielä niin, että Yliopistollisessa sukumoniomäärittely- ja pervoilufiilistelylautakunnassa nähdään asian olevan sillä tavalla että Suomen pohjoinen sijainti ja pitkä pimeä aika on näille ihmisille selkeästi pelkkää näännyttämistä ja kiduttamista joten valtion tulisi kustantaa heille elatus vaikkapa Kanarian saarilla välillä loka – maaliskuu?

- Antero! Sinähän suorastaan yllätät. Juuri näin me olemme miettineet.

- Voi meinaan tulla valtiolle hiukka kalliiksi, sillä luulen, että tämänkin lähetyksen aikana hyvin moni katselija hoksaa yhtä-äkkiä omaavansa fotosynteettisen botanistis-humanoidisen sukupuolientiteetin-, -identiteetin ja -eksistenssin. Sillä kun on varsinkin persaukiselle työttömälle omat, kiistattomat etunsa. Mutta oliskos vielä sukumonioita tarjolla.

- Tällä hetkellä vielä pari, mutta lisää varmaankin keksitään. Tässä olisi se ensimmäinen:

-No joo, minäkin hoksaan, että tää ei liity vissiinkään kenkäfetissijuttuihin, vaan luulen, että tää on taas niitä fiilispuolen sukumonioita.

- Aivan oikein, Antero. Kyseessä on läheslesbolaisen eksperienssinkokijan sukumonio. Eli tarkemmin sanottuna kyseessä on naispuolinen heteroseksuaalinen henkilö, joka on melkein lesboillut mutta ei sitten kuitenkaan, mutta joka avautuu julkisesti läheslesbolaisesta kokemuksestaan lisätäkseen sukupuolista, tai siis tarkemmin sanottuna sukumonioista tasa-arvoa.

- Ja samalla kasvattaa omaa tiedostavaa egoaan niin perkeleesti, yksinoikeudella ainoastaan kaikille mahdollisille naisten- ja iltapäivälehdille. Tuolta kulttuuripuolelta tuleekin mieleen eräs esimerkki. Mutta sulla oli yksi sukumonio vielä tarjottavana?

- Ja se onkin yksi tärkeimmistä. Eli valitusrajoitteinen mutta valitushaluinen tiedostava sukumonio. Sen tunnus on tällainen:

- Ja mitäs tämä valitusrajoitteinen mutta valitushaluinen tiedostava sukumonio sitten tarkoittaa?

- Siihen kuuluvat ne sekä nais- että miespuoliset tiedostavat henkilöt, jotka ovat selkeästi mies- ja naispuolisia ja jotka näin ollen eivät voi nauttia seksuaalisesta uhriutumispääomasta mutta jotka haluavat pitää asian tiimoilta tiedostavaa meteliä ja joille sen vuoksi on luonnollisesti tarjottava oma, uhriutumisen mahdollistava sukumonio.

- Mitenkä minulla on sellainen tuntu, että juuri tämä kyseinen sukumonio on määrällisesti kaikkein suurin näistä kovin moninaisista sukumonioista?

- Tämä on todellakin lukumäärältään suurin. Mistäs sen arvasit?

- Jaa, mistä lie moinen arvaus päähän putkahtanut. Mutta kun nyt teitä tässä haastattelen, niin mennäänpä vielä hetkeksi siihen uuteen valtiollisen kärsänsä ihmisten asioihin työntäväksi ylikärsänsätyöntäjän virkaanne. Miten teillä on virantoimitus alkanut sujua ja miltä työ tuntuu?

- Voi Antero, se tuntuu aivan ihanalta. Valtiolla on ehdottomasti oikeus työntää kärsänsä ihmisten asioihin ja minä olen siihen tehtävään juuri oikea henkilö. Tämä ei ole vain työ, tämä on kutsumus ja elämäntapa.

 Mihin olette ensimmäiseksi puuttunut?

- Ensimmäiseksi puutuin luonnollisesti puolustusvoimiin. Minähän en sitä organisaatiota niin tarkasti tunne, mutta olen siinä käsityksessä että siellä ihan oikeasti opetetaan tappamaan ihmisiä. Ja ovathan aseet kiistatta ihmisille varallisia. Niinpä päätin tarkastaa puolustusvoimien varustuksen ja otin yhteyden pääesikuntaan. He olivat erittäin yhteistyökykyisiä ja tutustuttivat minut erääseen asevarikkoon ja on pakko myöntää, että järkytyin siitä mitä siellä näin. Siellä oli miekkoja, kirveitä ja tapparoita. Totesin, että tämähän on tavatonta, ihmisoikeuksien vastaista, laadin asiasta kirjelmän ja onnistuin! Puolustusvoimat ilmoittivat pari päivää sitten, että ne poistavat miekat, kirveet ja tapparat asevalikoimastaan, laittavat ne sulattoon ja niistä tehdään kymmensenttisiä harjateräksen pätkiä, jotka lahjoitetaan innovaatiomateriaaliksi Startup Refugees-verkostolle.

- No nythän rauha on turvattu ja voitte olla tyytyväinen, sillä kyseiset astalot olivat puolustusvoimien asekannan teknistä huippua. Pärjäähän sitä puhejudollakin ja jos oikein tiukka paikka tulee, niin tilataan Erkki Tuomioja tekemään turvallisuusanalyysi. Rouva Löröttät-Sixteen, kiitän teitä haastattelusta.

- Did you just assume my gender?

- Joo. Taisinpa tehdä. Meillä Pinnanmaalla kun ei olla vielä täysin lähdetty mukaan kaikkiin vouhotuksiin.

- Sinä olet hirvittävä mies!

- Did you just assume my gender?

- Minä… ääh, antaa olla…

- Ja minähän annan. Antero Lärväsen uusastraalivartti lopettaa ja HuiTV jatkaa ohjelmistoaan. No niin, äänimiehet. Tämän päälle sitten varmaan maistuukin löylyt Lällävedellä. Ykä on siellä jo lämmittämässä saunaa.



myöhemmin, Lälläveden saunassa

Antero: Vaan mitäs te jätkät tuumitte tästä uudesta sukupuolisesta maailmankaikkeudesta joka on fysikaalisen maailmankaikkeuden lailla myös ääretön, rajaton ja jatkuvasti laajeneva?

Ykä: Niin… jotenkin tuntuu tulevan sellainen mielikuva että meillä on vallassa jonkunlainen Uusvanhojen Joogasukeltajien puolue jonka varsinainen vaikutusvalta koostuu kahden kunnan varavaltuutetusta mutta jonka poliittinen painoarvo on tolkuton eikä valtapuolueet uskalla sanoa sille enää vastaan oikein missään. Ja sen seurauksena noitten muutaman hapsenkakkiaisen korvien välinen fiilis sanelee kaiken ja menee kaiken realismin yläpuolelle.

Hösse: Jep. Kun onhan kumminkin niin, että sukupuolia on ne kaksi ja sitten on ihmiset, joitten kohdalla luonto on ollut epäreilu. Enkä ole oikein havainnut, että he pitäisivät asiassa sitä suurinta meteliä. Muu onkin sitä nykyaikaista fiilistelyä fiilistelyn vuoksi. Varmaan niillä plebeijijätkillä jotka aikanaan alkoivat hahmottaa Rooman rappion oli samanlaisia tuntemuksia kuin meillä tässä saunassa.

Pertta: Liekö homman idea sitten siinä ns. sukupuolikartassa, jonka minä laitoin lähetyksen alussa näkyville. Jos tarkoituksena on alkaa ajatella että niistä ns. sukupuolista jokainen on yksi yksikkö – ja tästä määrittelystä unohdetaan luonnollisesti prosenttiyksiköt – niin silloinhan siinä tapauksessa tavalliset heteroseksuaaliset miehet ja naiset muodostavat yhdessä vain yhden kuudestoistaosan erillisistä sukupuoliyksiköistä eli ovat vain merkityksetön sukupuoliyksikkövähemmistö. Vaikka tosiasiassa meitä on kai se joku 97 prosenttia väestöstä. Mutta kun me ollaan sukupuoliyksikkövähemmistö, niin lainsäädäntöä täytyy totta kai ruveta rukkaamaan ”enemmistön” mukaiseksi.

Antero: Elikkä edistyksen, kehityksen ja suvaitsevaisuuden lopullisin muoto olisi siirtymistä sukupuolivähemmistöjen diktatuuriin. Luulen, että seuraavaksi aletaan tosissaan vaatia, että termistä ”heteroseksuaali” luovutaan kokonaan ja esmes kouluissa aletaan opettaa jo pikkulapsille että he ovatkin niitä cis-seksuaaleja. Elleivät sitten satu olemaan noin muutamaakymmentä muuta sukumoniota, joitten sisäistä löytämistä avustetaan toki kaikin mahdollisin keinoin.

Ykä: Ja sehän minua oikeestaan eniten ihmetyttää, että nää samat ääliöt sitten kulkevat joka ristuksen mielenilmaisussa käsissään banderollit, joissa lukee ”LGBTQTiiTyy-people against islamophobia”. Se on suurin piirtein sama juttu jos juidet olisivat liputtaneet 1930-luvulla että ”jewish people against naziphobia”. Emmää vaan kerta kaikkiaan ymmärrä.

Oluttölkit ämpärissä: Ei kieltämättä ymmärretä mekään. Mutta herrat ovat nyt keskittyneet niin syvästi tähän keskustelun, että ovat unohtaneet jotain olennaista. Homojen hommaa, sanomme me.

Kiuas: Ja sama huomio tästäkin suunnasta.

Hösse: Jaa, helevetti. Niinhän tuo pääsi unohtumaan. Mutta uusi sukupuolinen maailmankaikkeus on niin laaja ja ääretön että sitä ihmetellessä pääsee tuo lähimuisti tärvääntymään. Kaivatko Ykä sieltä saavista sitä Tsuhnan Kostoa?

Ykä: Ja vissiin kaivan. Heitäkkö Pertta puolestas tsössiä? Sitä tarvitaan, kun kylmät väreet menee pinnassa muutenkin.

Kiuas: Tsöss!

4 x oluttölkki: Knirsk.




Hotellin respasta kiitetään lämpimästi Reijo Koirasta inspiraatiosta ja toivotetaan lukijoille mukavaa viikonloppua.

39 kommenttia:

Reijo Koiras kirjoitti...

Kiitos itsellesi. Oli nimittäin nautinnollista luettavaa aamukahvin kanssa. Varsinkin tuo Anteron korjailema ensimmäinen sukumonio pisti kovasti naurattamaan. Vaikka eihän sitä saisi nauraa, sillä nämä ovat vakavia asioita.

Heikki Välimäki kirjoitti...

No onhan se kivaa että riittää ajanvietettä. Täysin riittämättömään aineistoon perustuva omista tutuista tehty otanta kuitenkin aiheuttaa minulle sellaisen mielikuvan että nämä tuntemani homo-, lesbo- ja bisukupuoliset henkilöt eivät tuota pahemmin mainosta. Pikemminkin homma on toiminut sillä periaatteella ollaan mitä ollaan eikä anneta sen häiritä muuta elämää.

No minä olen tietysti ikivanha äijänkääpä jolla ei ole edes yliopistollista tutkijakoulutusta joten eipä minun mielipiteelläni merkitystä liene. Kuitenkin tuo jatkuva elämöinti ottaa ns. pataan, on sitä ennenkin maailmassa naitu vaikka tuntuukin siltä että jokainen sukupolvi kuvittelee että he keksivät asian ensimmäiseksi.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Reijo Koiraalle ja Heikki Välimäelle & kiitos kommenteistanne.

Reijo: Kiitoksen kiitos tästä suunnasta. Tuosta kirjoituksesta voin siteerata Lämäri-leffan urheilutoimittajaa eli ”I just tried to get in the spirit of things”.

Heikki: Nuo mainitsemasi ihmiset varmaankin ajattelevat, että seksi on huomattavan pieni osa elämää ja keskittyvät muuhun. Ja siinähän he ovat oikeassa. Niin haluaisi ajatella noista ihmisistä myös valtaosa ihmisistä. Ja sitten tulee kerran vuodessa Helsinki Pervo Pride, joka tavallaan nollaa tilanteen. Ihmettelen, mikseivät seksuaalivähemmistöt halua pikkusen rajoittaa sitä pervoiluun keskittymistä. En tiedä, mitä he ajattelevat (heteroitten) kovasti mainostamasta Tom of Finland-materiaalista mutta tuskin he haluavat, että ihmiset mieltävät homoseksuaalisuuden sen kautta. Kun sehän on kumminkin pelkkää homoille tehtyä runkkausmateriaalia.

Anonyymi kirjoitti...

Lievästi ylipainoinen, varhaiskeski-iän ylittänyt vaikkaeisitäitsemyönnä ainakin toistaiseksi naaraspuolinen mummoihminen lirautti nyt pöksyihinsä.

-o-

Apoliteia kirjoitti...

Terve blogi-isännälle.

Hieno keksintö tuo "sukumonio". Onhan noita kertynyt melko liuta, tosin kun Suomessa olemme niin tuo 32:n listakin on jo surkeasti ajastaan jäljessä. Nykyinen luettelo kattaa jo useamman sataa sukumoniota. Alla olevasta linkistä näitä saa lukea ja valita oman suosikkinsa. Hulluuden, typeryyden ja pahanteon suhteen ihmisen mielikuvius ei tunnne rajoja.

https://ageofshitlords.com/list-of-all-tumblr-genders-so-far/

Mietit Yrjö että mitä homoseksuaalien ja transujen "maan hiljaiset" mahtavat menosta ajatella. Muuan konservatiivinen transseksuaali-bloggaaja on näitä teemoja varsin laadukkaasti ja asiallisesti kommentoinut useamman kerran, suosittelen lämpimästi tutustumaan.

Itse olen oppinut muutamasta hänen teksistään olennaisen osan siitä, mitä transuudesta ja siihen liittyvästä "tiedottamisesta" tiedän. Ei ole mennyt LGBT-propaganda hänelle läpi, ei. Onpa tuosta Pridestakin oma kirjoituksensa.

http://mustaorkidea.blogspot.fi/

Jarkko Seppänen kirjoitti...

Törmäsin taannoin netissä erään ravintolan asiakasvessojen ovista otettuun kuvaan. Siinä oli symbolina toisessa ovessa penis ja toisessa vagina. Samahan se on minkälaisten kanavien kautta virtsa huljahtelee korvien välissä, mutta vessa valitaan sen mukaan kumpi symboli kuvaa paremmin henkilökohtaista ureanpoistumisputken päätä. Loistava kirjoitus jälleen, Yrjöperskeles. Saa nähdä meneekö minuutteja vai jopa tunteja, ennen kuin nuokin kehittelemäsi sukumoniot löytyvät jostakin seta-raamatusta virallisena totuutena. Vain taivas on rajana...(ja mariaanien hauta)

Vittuuntunut NettoVeronmaksaja kirjoitti...

Off-topic: Abdikadirkin saisi taksi-luvan?
- Mutta kun meni hakkaamaan sen Porilaisen teinitytön raiskaus-murhanneen afgaanin vankilassa.

"Taksilupa olisi uusittava kymmenen vuoden välein. Kuljettaja ei voi saada taksilupaa, mikäli hän on syyllistynyt väkivalta- tai seksuaalirikoksiin edellisen viiden vuoden aikana."

Vasarahammer kirjoitti...

Reijo Koiras totesi jo, että nämä ovat vakavia asioita. Näille ei voi nauraa, koska suuri joukko yhteiskuntamme ylevää kermaa ottaa nämä sukumonioasiat kuolemanvakavasti ja yrittää pakottaa muutkin ottamaan.

Eli nämä Ykän jutut ovat satiiria, eivät parodiaa. Butler on eläkkeellä ja Lenni-Pirkitta Löröttät-Sixteen on oivallinen seuraaja. Sanottakoon näin, että Butlerin vahvuus oli selitteläätiö, kun taas soveltava spedestiikka on enemmän Löröttät-Sixteenin alaa.

Becker kirjoitti...

Täällä Absurdistanissa tämä ei ole satiiria vaan ihan todellista arkipäivää. Maahan on maailman sekopäisin kansa jolla on suuria vaikeuksia selvittää että mihin HTBQXLGCXX -kaavioon oikein kuuluvat. Pikkulapsetkin soittelevat BRIS:in (Barnens Rättighet I samhället - Lasten Oikeudet Yhteiskunnassa) palvelevaan puhelimee ja valittelevat kun eivät tiedä mihin sukupuoleen kuuluvat. Yleensähän asiat selviävät itsellään tai vanhempien opastuksella, mutta kun vanhemmat ovat mitä ovat niin ymmärtäähän sen.
Tuossa kaaviossa tänne sopisi hyvin tuo transgender kuvio, mutta siihen pyörylän sisälle laittaisin persreiän kuvan, jotta saadaan tänne spoiva ajankohtaisempi symboli.

QroquiusKad kirjoitti...

Nämä ovat vakavia asioita, todellakin. Niinpä käsitteiden uudelleenmuodostuksen laajentamisen on läpäistävä yhä laajempia ihmiselämän osa-alueita. Lasten pakosta käymän peruskoulun pakollisen cis-seksuaalikasvatuksen vahvistamiseksi on Fazerin Parhaat -makeissekoituspussin Kis-Kis -karamellit muutettava sokerittomiksi. Alkuperäiset säilyvät toki valmistuksessa uudella nimellä Cis-Cis -karamellit.

Lasten varttuessa musiikkimaku alkaa suosia raskaampaa musiikkia, jota esitti ansiokkaasti aikoinaan Hurriganes. Cis-kasvatuksen nimissä yhtye onkin muodostettava uudelleen bassonkaulassa Cisse Xuaali. Kun kaikesta HLBQT- ym. -aakkoskasvatuksesta huolimatta vastakkainen sukupuoli alkaa kiinnostaa, mutta sukupuolisuuden lajista ei voi enää olla varma, ei nuorilla cis-neitosilla ole enää varaa näyhkäistä tuttavuutta tekevälle cis-nuorukaiselle "Kiss my ass!", vaan hänen on tultava tekemään cis-mieheksi olettamalleen lupaavanoloiselle nuorukaiselle ehdotus: "Would You cis my ass?"

Ja kun tähän asti ollaan pohdittu, mitä kappaleen "Banaania poskeen" kertosäkeessä oikein lauletaan, kuuluu se cis-kehityksen loppuvaiheisiin päästyä tietysti: "Cis our well, Un!" Lauseeseen on kryptattu useampia merkityksiä, joista tässä kehityksen vaiheessa saa puhua enää vain kiertoilmauksin. Niinpä "well", eli kaivo viittaa ikuisen elämän lähteeseen, joka sijaitsee tunnetusti cis-naisen jalkojen välissä. "Un" puolestaan on lyhennys sanasta "uncle", joka pitää sisällään vanhan viisauden "mitä vanhempi pukki, sitä kovempi sarvi"; tässä tapauksessa kyse on siis nuorten cis-neitosten kääntymisestä varttuneempien, oikeaoppisesta sukumoniokasvatuksesta paitsi jääneiden miesten puoleen pyytäen heitä tekemään sitä, mitä aiemmin kutsuttiin heteroseksiksi.

Tähän loppuun pitäisi vielä keksiä kevennykseksi jotain hauskaa, mutta ei pysty enää. Liekö sillä väliäkään; voisi sanoa suorastaan: "Cis saakin kiinnostaa!"

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys -o-:lle, Apoliteialle, Jarkko Seppäselle, Vittuuntuneelle NettoVeronmaksajalle, Vasarahammerille, Beckerille ja Qroquius Kadille & kiitos kommenteistanne.

-o-: Meillä tylsän tavallisilla ihmisillä saattaa joskus lirahtaa pöksyynkin mutta siitä selviää pesemällä. Edistyksellisemmällä väestönosalla taas lirahtamisen sijasta kihahtaa ja siinähän ei tunnetusti auta edes Rosenlew.

Apoliteia: Joo, näitähän on sitten keksineet kieli poskessa muutkin kuin minä, mutta en ole varma, ettei joku tiedostava yksilö alkaisi (varsinkin jos nimenomaan EI ole lukenut tätä blogia) vaatia, että termi sukumonio otettaisiin ihan viralliseen käyttöön. Tuo Musta Orkidea on minullekin tuttu, muistelen että hän on tainnut joskus käydä kommentoimassa täälläkin. Ja ihan järkevää asiaahan hän on tosiaan kirjoittanut. Ja sen vuoksi lienee LGBTQTiiTyy-ihmisillä melko tanakassa uutispimennossa.

Jarkko: Kiitokset. Sukupuolen tosiaan määrittelee biologia, ei päivittäinen fiilis. Joillain ihmisillä tilanne on ihan fyysisesti erilainen, niin kuin aiemmin mainitulla Mustalla Orkidealla ja sellaisen ihmisen tulisi saada haluamaansa ja tarvitsemaansa apua. Mutta ei tuo Musta Orkideakaan todellakaan vaadi, että yhden promillen tulisi saada määritellä muun 999 promillen toiminnan. Trasseksuaalien liittokin on muuten jäsenenä Potilasliitossa, ei Setassa joka keskittyy enempi sinne pervoilupuolelle.

VNV: Mikäli tavallinen Hassan saa taksiluvan tuosta vaan, niin taitaa taksilla ajelu loppua. Eipä tuolla tosin ole pahemmin tullut ajeltua tätä ennenkään.

Vasara: Juu, pakko myöntää, että Adolfista on alkanut löytyä epäilyttävän paljon inhimillisiä piirteitä, joten hän on toistaiseksi disponibiliteetissä. Lennnipirkitta taas tietää että härskit ne sen kun porskuttaa. Sinänsä koko seksiasia on minusta varsin tylsä enkä muuten viitsisi siitä edes kirjoittaakaan, mutta tuon asian myötä jatkuvasti esillenouseva tiedostava ryppyotsaisuus saa aikaan niin paljon tahatonta huumoria, että joskus tulee väkisinkin sohaistua.

Becker: Tuon mainitsemasi BRIS-puhelimen myötä mieleen tulee ajatus, että yhteiskunta haluaisi mielellään poistaa kasvatusvastuun (ja kasvatusoikeudet) vanhemmilta kokonaan itselleen. Tietysti jos vanhemmat ovat alunperinkin jämäkyydeltään tasoa vesivelli sukassa niin eipä tuolla kai loppujen lopuksi niin paljon eroa sitten ole.

Qroquius Kad: Hähhää, kiitos hyvästä cis-pläjäyksestä. Ehkäpä muuten lastenlaulujakin tulisi alkaa uudistaa LGBTQTiiTyy-sopivampaan muottiin. Heti ensimmäiseksi tule mieleen ”sataa sataa ropisee, tili tili Tom of Finland”.

Becker kirjoitti...

Ykä, ruotsalaista sosialismia alettiin jo rakentaa 1900 - luvun alussa ja joka myöhemmin sai mm. nimityksen "Ruotsalainen Kansankoti" oli juuri idealtaan sellainen jossa vanhemmat synnytti penskan, pukivat ja syöttivät, mutta yhteiskunta hoiti ns. aivopesun koulun kautta. Se näkyy edelleen tänäpäivänä mm. siinä että kansa on edelleenkin luultavasti Euroopan laumasieluisinta porukkaa. Yhteisöllisyys on voimakasta ja svennet viihtyvät mainiosti ns. massatapahtumissa. Niinkuin olen todennut, niin vanhemmat eivät ole vanhempia vaan kavereita. Yksilöllä ei ole vastuuta itsestään vaan vastuu on yhteiskunnalla. Missään muualla ei Pride - juhla ole niin korkeassa kurssissa kuin täällä. Odotan jälleen malttamattomana kesäistä HBTQTITITYY
kulkuetta jotta saan ihastella minkälaisia uusia sukupuolisuuden muotoja viikinkien jälkeläiset ovat keksineet. Jokohan olisi kilipukkien vuoro tanssahdella kulkueessa.

Anonyymi kirjoitti...

Tämä LGBT-hömpötys on jo aikoja sitten mennyt yli hilseen ja alle parodiahorisontin, tuo "Kakkaherrojen" saitti sitten tyhjensikin pajatson kokonaan eturessua apuna käyttäen.

OT:nä muutama SyeTen Youtube-bloggaajan parodiavideoita, pahimmat iskut kannattanee ladata talteen Youtube-downloaderilla, koska hänen videoita on poistettu tuolta vedoten "Rikkoo yhteisömme sääntöjä" (ihme kun noita kaikkia ei ole poistettu tai tyyppi bannattu lopullisesti?).

qu'ran gangbang edition 6, hulvatonta herjaa mohammadista ja hänen seuraajistansa.

Let's play truck of peace, muistuttaen wanhan C-64:n tunnelmaa! Kuka saa korkeimmat pointsit?

Presidentin valintapäivä-speciaali, kyyneleet ovat ainakin herkässä SJW:eillä.

Flinging a faggot off the roof, tämä on yksi poistetuista pätkistä ja joku toinen tubettaja ystävällisesti postasi sen uudelleen (tallessa omalla koneella että siinähän poistelette!).

Sitten vertauskuvainnollinen video Aatu-vainaa ja multikulti, tekee pilaa EU:n nykytilanteesta & maahanmuuttopolitiikasta. Jep, Children of the Rainbow!


- Soomepois Eestist -

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos hauskasta tarinasta. Nauraa pyrskähtelin ääneen sitä lukiessani.

Todellisuus on kuitenkin vielä toisenlaista. Eilen jompi kumpi iltapäivälehti kirjoitti Ikean asiakkaan hakeneen Ikea Familyn jäsenyyttä. Asiakas oli ihmetellyt hakemuskaavaketta täyttäessään, kun sukupuolta kysyttäessä oli ollut valittavana vain kaksi vaihtoehtoa: nainen tai uros.

Ehkäpä Ikealla olisi käyttöä näille Ykän lanseeraamille "sukumonioille". 😉

Die Heimat

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Beckerille, Soomepoisille Eestist ja Die Heimatille & kiitos kommenteistanne.

Becker: Pakkohan se on tunnustaa, että länsinaapurimme on vissiin omalla tavallaan maailman sosialistisin maa. Mutta se mietityttää, että tekikö ”Kansankoti” ruotsalaisista tuollaisia, vai ovatko ruotsalaiset luontaisesti sellaisia, että ”Kansankoti” oli kansanluonteen väistämätön seuraamus?

Soomepois: Ehdin tuossa nopeasti vilkaista pari. Toinen on se poistettu ja palautettu. Vaan mikähän (oletettavasti) heppu sen videon alussa oikein oli?

Die Heimat: Kun vähän kaivelin, niin löysin linkin:

http://www.iltalehti.fi/uutiset/201703242200091050_uu.shtml

Eihän siinä onneksi kaivattu lisävaihtoehtoja, vaan kai lähinnä naureskeltiin, että tässähän äijämäiset vaihtoehdot ovat.

Anonyymi kirjoitti...

Ykä, heti piristit päivän alkua. Minua kun ...tutti kun ajoaika loppui puoltoistatuntia ennen kotia.

VNM: OT:hen.
Voihan taksialan vapauttaa, mutta sillai, että asiakkaat tottuvat muutokseen. Oppivat siihen, että sitä luotettavaa mittaria ei enää välttämättä tolpalta saakaan, vaan sekin pitää valkata kuin vaikka ravintola.
Ei kaikki käy karvakäsikepuloissa, jotkut menee mielummin vaikka Shellin paariin.

Vartia:
"
Liikennevaliokunta esittää taksikuljettajan ajolupaan lisävaateita. Kuinka vaikeaa ratin veivaaminen on? Saako ajokortin liian helpolla?
"
No aika paljon ajavana voisin sanoa, että saa.
Vartia voi tulla tänne mun hommiin kokeilemaan kuinka se veivaaminen onnsituu.

-KKi-

JK:
Castorille osanottoni.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, KKi. Mukavaa, kun piristi. Niitä ajopiirtureita ei vissiin nykyisin taida pystyä kusettamaan. En osaa sanoa, saadaanko kortti liian helpolla mutta kun maantiellä katselee noita kamikaze-tyyppisiä ohittajia (ja puhun nimenomaan henkilöautoista) niin tulee mieleen, että ihmiset luottavat aivan liikaa onneensa sekä nykyisin niin tehokkaisiin autoihinsa. Jollain vanhalla pommi-Corollalla ei sellaisiin ohituksiin olisi uskaltanut lähteä ensinkään.

Lemminkäinen kirjoitti...

Maukas juttu ja maukkaita kommentteja. Sukumoniolla voi olla myös vaikutuksia populaation keskinäiseen kanssakäymiseen. Aamupäivällä sanoo rennosti jollekin, että: -Mitäpä mies ja mitä kuuluu? Ja vastaus kuuluu: -Mies! -En minä ole mikään mies ja nähdään sitten oikeudessa kunnian loukkaamisesta. Iltapäivällä toisessa keskustelussa sitten hieman varovaisemmin: -Niin tuota, sinä et vissiinkään ole mies ja mitä kuuluu? Ja vastaus: -Saatanaako sinä vittuilet! Yöllä kyselijä pieksettynä teho-osastolla katuu, että ei ollut lukenut kaverin mainostamaa Ykän juttua sukumoniosta.

Anonyymi kirjoitti...

Mnjääh Ykä. Kuhan avauduin. Mun sopimus meni vituiksi. Ei puutu tarksoista kuin tommosen 3000€/kk. Pitäköön tunkkinsa.
Luojan kiitos sain palkkatyötä taas ns. ekorekkakuskina. Eli ajan taas ns. kokeiluluonteista yhdistelmää. 33metriä ja 68tonnia. Vartiainen voisi tulla kokeilemaan veivaamoista. :D

-KKi-

Anonyymi kirjoitti...

Pystyyhän piirturi kusettamaan. B´Vaan onko se asianmukaista? Toisekseen jos kiinni jää niin et tulevaisuudessa aja työksesi edes potkulautaa.

-KKi-

vieras kirjoitti...

Miltä Antero ja äänimiehet vaikutti kun viimeksi tapasit? Kysyn siksi heidän kuulumisia kun taitaa olla kohtuu tovi kulunut siitä kun Ykä tapaisi viimeksi Anteron, Hössen ja Pertan. Melkein vuosi jos muistan. Ehkä Ykä tapaa Anteron ja äänimiehet kohtalaisen usein mutta tarinaksi asti julkaistavaa ei taida ihan joka kerta olla?

Kysyitkö Anterolta onko hän tiedustellut Valkoisesta talosta mahdollisuutta haastatella Trumpia?

Onko Ykällä ollut rattivaihde-autoa tai muuten ajanut semmoisella? Saappi 96 ja famari eli 95 olivat rattivaihteella. Aiemmin ne rattivahteet taisivat olla suht koht yleisiä. Siinä olis se hyvä puolie että jalan viereen vapautui tilaa.

Jaska Brown kirjoitti...

Yksi huikea epäkohta noissa perinteisissäkin on. Miehen nuoli osoittaa ylös ja naisen risti alas. Rakenteellista sovinismia! Eiköhän olisi aika modernisoida nekin ja siirtää miehen nuoli sinne missä on nyt naisen risti ja naisen risti sinne missä on nyt miehen nuoli.

QroquiusKad kirjoitti...

Kysymystä "Kansankodin" suhteesta ruotsalaiseen kansanluonteeseen lähtisin pohtimaan siitä, että kyllähän se ruotsalainen kansanluonne oli vielä 1800-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä kovasti erilainen kuin nykyään. Sitä seurannut kahdensadan vuoden rauhan ja alati kohoavan hyvinvoinnin kausi on nähdäkseni veltostuttanut ruotsalaiset niin, ettei heitä enää voi tunnistaa viikinkien ja karoliinien jälkeläisiksi, vaan he ovat tuominneet itsnesä historiaan kadonneiden, puolustuskyvyttömiksi veltostuneiden germaanikansojen joukkoon vandaalien ja kummppaneiden seuraksi.

Nyky-Ruotsi toimii meille, kuten aiemminkin mainittu, aikakoneena osoittaen meille omaa tulevaisuuttamme. Niinpä lastenlaulutkin on syytä uudistaa, aloittaen vaikkkapa juuri eilen mainitusta:

Sataa, sataa ropisee, tili tili Tom of Finland,
rahavirta tilille
lakanoiden näyttäissä
pyllyjä suuria, pyöreitä!

Tili senkun lihoaa, tili tili Tom of Finland,
lakanoissa peuhaten
homojen ja lesbojen;
suvakin rahatkin kelpaavat!

Pylly vasten pyllyä, tili tili Tom of Finland,
sängyssä nyt painautuu
kuvana ja lihana
kerana penisten & kivesten!

Nyky-ruotsissa ei enää voi tietää, onko joku lintu vai kala. Tämä ongelma ratkaistiin Savossa jo aikaa sitten yhdistämällä nämä ruokalajiksi. Se on toiminut myös innoitteena kahdellekin suomalaisen runouden merkkiteokselle:

"Voitteko kuvitella, juuri äsken näin miten tuolta Kallavedestä nousi hauki puuhun laulamaan! Se veteli siellä aarioita kuin mikäkin kukko!"
"Jorma! Ettoo tosissas...Aaro, ei sinne! Älä koske, se on kuuma! Aaro!!"
"Hellaa kosken, hellaa kosken; suomalainen on sellainen!"

Lopuksi ojennan lohduttavan käteni kaikille tätä lukeville eurofutiksen ystäville eilisen MM-karsintatappion johdosta. Itse en ole koskaan niin perustanut tästä lajista, eikä Turkki ole myöskään ollut mielestäni Euroopan maa ja nykyään vielä vähemmän. Osa tästä aasialaisesta styränkivaltiosta kuuluu silti maantieteellisesti Eurooppaan ja sen kahden maanosan alueella sijaitsevassa Bosporinsalmen kaupungin Euroopanpuoleisessa osassa vaikuttaa jalkapalloseura, joka saa nyt kunnian toimia pohjana sekä urheilumenestykseen että sukumonioisuuteen kannustavalle runolle:

Gayy.
Galayy.
Galatayy.
Galatasayy.
Ga-la-ta-sa-rayy!
Galatasarayyy!
Galatasarayyy!!

vieras kirjoitti...

Jalkapallosta se että Islanti pääsi viime kesän EM-kisoihin omilla pelaajilla, eikä joukkueessa ollut yhtään ulkkaria, jolla olisi annettu passi. Islanti oli lähellä päästä kaksi vuotta aiemmin pidettyihin MM-kisohin kun pääsi jatkokarsintaan, mutta Kroatia voitti sen.

https://en.wikipedia.org/wiki/Iceland_national_football_team#Recent_competitions

Juha kirjoitti...

Onneksi on saksankieli.

"Oletteko 'Die' vaiko 'Der'?
-mutkunseliselijavalimussunmussun...
"Siis 'Das'. Seuraava!"

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Lemminkäiselle, KKi:lle, Vieraalle, Jaska Brownille, Qroquius Kadille ja Juhalle & kiitos kommenteistanne.

Lemminkäinen: Kieltämättä - jos edistykselliset sukupuolitermit tulevat yleisempään käyttöön - niin tällaisia väärinymmärryksiä saattaa tulla. Tosin mahdollisuus siihen, että ne leviävät tavallisten kansalaisten puhekieleen ovat onneksi hyvin pienet.

KKi: Hyvä että niitä hommia kuitenkin sulla on. Ihmisen pääelinkeino kun on syöminen. Ja rahalle on käyttöä.

Vieras:

Viesti1: Hyvinhän ne pojat pärjäilevät. Ei vaan aina tule päivitettyä. Se Trump-haastattelu ei ainakaan nyt ole ajankohtainen. Ei mulla ole ollut rattivaihdeautoa, mutta olen joskus ajanut sellaisella. Saab 96 se tarkemmin sanoen oli. Hetken aikaa se vaatii totuttelua, mutta kyllä siihen varsin nopeasti oppi.

Viesti2: Jalkapallo ei sinänsä ole suosikkilajini, mutta noita isoja kisoja tulee katsottua ja kyllä minunkin sympatiat olivat Islannin puolella. Termi EM-kisat tuntuu vaan hieman höhlältä kun katsoo ottelua joka näyttää jonkun Nigerian ja Senegalin maaottelulta.

Jaska: Totta. Ja kun tarkemmin miettii, niin ovatkohan nuo Mars / Venus-symbolit aikanaan jonkun miehen kehittämiä. Sehän olisi patriarkaalista piilosortoa pahimmillaan.

Qroquius Kad: Jotain tuollaista minä Ruotsin kohdalla olen itsekin ajatellut. Kansallinen veltostuminen ja päivitetty versio Rooman rappiosta. Kalakukosta muuten olen aikaisemminkin todennut, että kuulemma jossain tutkimuksessa sen on laskettu olevan kaikkein energiatehokkainta evästä raskaan ruumiillisen työn tekijälle. Turkista voi todeta, että se pikkunen Euroopan puolella oleva pala Turkkia on se tekosyy millä ne vielä saattavat laskea valtion EU:n jäseneksi. Tosin Erdogan onneksi tekee kelpo propagandaa sitä vastaan. Olisko bulgaarien pitänyt niissä Balkanin sodissa edetä kumminkin aina Bosporin salmeen saakka?

Juha: Joo. Sinänsä jos tiedostavilta ihmisiltä kysytään, niin das olisi vissiin se ainoa sopiva vaihtoehto. Aikanaan Veikko Huovinen käsitteli herkullisesti sitä aihetta, että minkälaista olisi jos suomen kielessä olisi etuliitteet. En vaan just nyt muista, että missä hänen kirjassaan se pätkä oli.

KKi kirjoitti...

Tulipa tästä Anteron tokaisusta mieleeni
"
- Eli kiihottumista viranomaispäätöksellä?
"
tämä:
http://reinoblog.blogspot.fi/2007/01/valkoparraton-mies-ei-kiihotu.html

Ykälle ja muille veteraaninuiville varmasti tuttu. Nuoremmalle polvellekin suosittelen tutustumista.

-KKi-

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, KKi. Joo, muistan oikein hyvin. Silloin, ”kun viha oli vielä nuori”, oli Reino silkkaa rautaa. Harmi, että lopetti tuon bloginsa, No, kovan työurakan hän on tehnyt sen jälkeenkin. Mutta tuo Reinoblog oli yksi suurimpia tekijöitä joka kannusti minua aloittamaan oman blogini.

QroquiusKad kirjoitti...

Reinoblog oli ja on toki edelleenkin kaikinpuolin nautittavaa luettavaa. Täällä kommenttiosiossa yksi ja toinenkin on kysynyt, voisitko laittaa näitä bloggauksia painettuun muotoon kirjan kansien väliin, johon olet johdonmukaisesti vastannut, ettei käy, koska se pakottaisi luopumaan nimimerkin suojasta.

Reinohan kuitenkin teki juuri niin: julkaisi vuosien 2006 - 08 kirjoituksensa 94-sivuisena kirjana "Valkoparraton mies" (Gummerus 2011) nimimerkillä El Reino, jonka oikeaa nimeä ei löytynyt ainakaan googlettamalla. Gummerus on siis kunnioittanut hänen todellista henkilöllisyyttään, ja se on kuitenkin vanha ja vakiintunut kirjatalo. Internetissä vaikuttaa lukuisia omakustannefirmoja, joista varsinkin Books on Demand ällistyttää tarjoamalla vain 69 euron hintaan uskomattoman paljon:

www.bod.fi/kirjailijat/kirjan-julkaisu/tuotteet-ja-hinnat/bod-classic.html

Putiikki painottaa vielä kansainvälisillä sivuillaan: "We are neither a publisher nor a book store". Tulkitsen tämän tarkoittavan juuri sitä, mitä ajattelen: kun nimimerkkikirjoittaja lähettää heille käsikirjoituksen ja maksaa laskun, he muokkaavat sen kirjaksi halvimmillaan 69 euron hintaan ja toimittavat painoksen asiakkaalleen, joka saa heidän puolestaan olla kuka tahansa missä tahansa ja hoitaa kirjojensa markkinoinnin ja myynnin itsekseen. Turha tulla heiltä mitään asiaan liittyvää kyselemäänkään, kunhan lasku on maksettu; oikeat nimet kuuluvat kauppasalaisuuden piiriin.

Tällä ei toki ole mitään merkitystä, ellet koe minkäänlaista tarvetta saattaa kirjoituksiasi painettuun muotoon. Minusta nämä kuitenkin ovat säilyttämisen arvoista suomalaista kirjallista kansallisvarallisuutta vähintään yhtä suurissa määrin kuin Tapio Tuurin tuotanto, ja miten sille kävi?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Qroquius Kad. Reinon henkilöllisyys on toki julkisessa tiedossa. Hän toimi pitkään politiikassa eräässä pienpuolueessa. Ei hän ole tuosta kirjastaan juurikaan taloudellisesti hyötynyt. Sama ongelma on minulla. Jos nämä tekstit haluaisi muuttaa painetuksi sanaksi, niin sitä myötä henkilöllisyys tulisi lopulta julkiseksi. Sen myötä minusta tulisi työtön leipätyöstäni. Ja jos kirja möisi jotain 232 kappaletta, niin heräisi kysymys että oliko sen arvoista. Ihmisen pääelinkeino on kumminkin syöminen. Jos joskus tulee tilanne, että näitä oikeasti kannattaisi julkaista painettuina niin saattaisin tarttua siihen, mutta sitä ennen nämä ovat täällä netissä kaikkien luettavissa. Ei kai kukaan lukija halua sitä tilannetta, että eräs Ykä julkaisi kirjan vain sen vuoksi että se piti julkaista ja päätyi sen seurauksena peruspäivärahalle?

KKi kirjoitti...

Juu, minusta on ihan ymmärrettävää varovaisuus näissä jutuissa. Josko Ykä sitten eläkkeellä julkaisee nämä ja muistelmansa.

Lemminkäinen kirjoitti...

Tuota, tuota, että mites olis painetun kirjan tilalta, nettikirja? Juttu ja sivu. Hieman mainosta, vaikka jakkupukujen/suvakkien vuotoisassa, eikun vuotuisessa syyskokouksessa (täytyyhän niillä jotain kokouksia joskus olla jossakin) ja jakkujen/suvakkien kirkumisen jälkeen olisi kirjan kirjoittaja "Yrjöperskeles" kaikkien tiedossa koko Suomessa ja Jakku/Suvakkimaailmassa ja kirjan voisi hinnoitella korkeimman jakku/suvakkikiljaisun mukaan. Anonymiteetti olisi tietysti taattu, työpaikka säilyisi ja ylimääräistä kyhnyäkin voisi kerääntyä tilille. Juttujen kommentit voisivat olla mukana lisähöysteenä. Kirjaa voisi lukea (maksaa) juttu kerrallaan tai maksaa halvemman hinnan ostamalla koko kirjan.

QroquiusKad kirjoitti...

Reinon henkilöllisyys on epäilemättä julkisessa tiedossa, kun niin sanot, mutta en minä edelleenkään sitä tiedä. Ei se minua kiinnostakaan sen enempää kuin häntäkäään uskoakseni kiinnosti tienata rahaa kirjallaan. Suurin osa maamme kirjailijoista tekee leipätyökseen jotain muuta, joka tosin yleensä on jotain kirjoittamistyötä, ja harvassa ovat ne, jotka sillä tienaavat. Perin harvassa ovat ne leenalehtolaiset, jotka voivat tehdä sitä ammatikseen ja vielä harvemmassa ne artopaasilinnat, jotka sillä voivat rikastua.

En todellakaan ajatellut taloudellista ansiota, vaan pysyvyyttä. Tapio Tuurin tilanne oli tietysti aivan erilainen kuin sinun, johon parhaana vertailukohtana ottaisin edesmenneen legendaarisen asetoimittaja P.T. Kekkosen "Gunwriters"-sivuston, joka on vuosikausia hänen ajasta ikuisuuteen siirtymisensä jälkeen edelleen hengissä.

Ja jos katsotaan asioita positiiviselta kantilta, niin eihän siitä ole kauankaan kun ohjasit minua ylöspäin silloisesta maailmankuvastani, jossa mistään ei tule mitään. Kuntavaalit menevät miten menevät, mutta Jussi Halla-aho valitaan Perussuomalaisten puheenjohtajaksi, ja hän lyö nyrkin pöytään julistaen puolueen alkavan lunastaa Jytkyn ja Jatkojytkyn lupauksia nyt ja vastakin! Seuraa hallituskriisi, uudet vaalit ja valtamedian paskamyrsky, joka siivittää Perussuomalaiset pääministeripuolueeksi. Siitä alkaa Suomen nousu Unkarin kaltaiseksi järjelliseksi valtioksi.

Vaikka olenkin nyt positiivisemmalla mielialalla, en ole tietenkään vakuuttunut mistään edellisessä kappaleessa mainitusta. Mutta ellemme voisi uskoa parempaan tulevaisuuteen, joosa bloggauksesi olisivat arvostettua kovakantista paperikirjallisuutta, voisimme mennä sinne metsään ja ampua itsemme tai ripustautua oksaan? En ole siihen edelleenkään valmis, eikä varmasti kukaan muukaan tämän lukijoista.

Anonyymi kirjoitti...

Tere Ykä,

no se parodiahahmo on Caitlyn Jenner, mies joka vaihtoi sukupuolensa naiseksi tässä hiljan. Hän oli mukana miesten 10-ottelussa Münchenin olympiakisoissa 1972 USA:n joukkueessa. Myöhemmin hän meni naimisiin Kris Kardashianin kanssa (1991) ja hänen uudella vaimolla on lapsia edellisestä avioliitosta, kuten eräät Kim, Khloé ja Kourtney Kardashian. Eli suoraan sanottuna sitä ameriikkalaista tosi-TV hömppää pahimmillaan potenssiin kaksi. Mutta kansalla pitää olla ne "panem et circenses" eli leipää ja sirkushuveja! Tunnustan katselleeni ihan huvin vuoksi parit heidän ohjelmat, mutta en pystynyt niitä seurailemaan montaa minuuttia, kuten en myöskään Salkkareita tai Big Brotheria ym. "laatu"sarjoja.

Näistä sananmuunnoksista ja hassunkurisista nimistä muistuikin mieleeni eräs lempihahmoista ja -meemeistä Hugh Mungus. Tässä hän on tietovisailussa mukana jossa pitää tietää henkilöiden nimiä, taattua Janis Petke, Pentti Hirsjävi, Pasi Kuikka ja Jorma Kovanen laatua! Koitan laittaa tähän ymmärrettävät suomennokset, mutta näitä on joskus vaikea kääntää eli "lost in translation".

Hugh Mungus Mastermind, eli hauskoja nimiväännöksiä englanniksi:

1.) Samuel Pypes; lausutaan kuin Samuel Peeps eli sukunimi kuulostaa verbiltä tiirailla, tirkistellä, vakoilla (alastomia naisia). Peeping Tom => tirkistelijä
2.) Tony Hancock; sukunimi kuulostaa kuin Handcock eli "käsik*rpä"
3.) Harry Colon; sukunimi on paksusuoli tai kaksoispiste
4.) Rusty Kuntz; sukunimi kuulostaa kuin sanalta "cunts" eli nimi on ruosteiset pimpat
5.) Misty Hyman; sukunimi kuulostaa kuin "Hymen" eli sumuinen immenkalvo

Viimeisessä kuvassa onkin jo sitten Tokyo Sexwale eli sukunimi lausutaan kuin "sex whale" => seksi valas. Sitten tämä arvon daami alkaa syyttelemään miestä hänen rintojensa/kroppansa "kuorruttamisella" kun hän sanoo "come on" ja visailunvetäjä alkaa inttämään "come on what?".

Eli pystytkö vastaamaan Zarna Joshin kysymyksiin raiskaamatta häntä sanoillasi, "How dare you"?!

Hänestä tuli välitön internet- ja pilailumeemien suosikkihahmo, kun hän eräässä tapahtumassa kysyi y.o. videolla esiintyvältä mieheltä hänen nimeä. Mies vastasi kysymykseen "Hugh Mungus" eli sanaleikkinä humongous mikä taasen tarkoittaa isoa, valtavaa ja arvon daami veti tästä omat johtopäätöksensä, liittyen miehen sukupuolielimen kokoon.

Tästä vastauksesta riemustuneena Zarna veti herne-maissi-paprikat todella todella syvälle nenäänsä ja nettikuuluisuus oli taattua! Tässä se alkuperäinen sattumus Hugh Mungus original, nainen todellakin menettää hermonsa ja hänellä on monta kiloa hiekkaa "siellä".

Tästä tulee niin mieleen se South Park-sarjan parodia ja astetta rankempi kenttäkettuilu "Sexual harassment Panda", jolle tuli hekotettua p*skaiset naurut kun sen ekan kerran näin...


- Soomepois Eestist -

Anonyymi kirjoitti...

Kustantajan kanssa salassapitosipimus ihan alkajaisiksi ja hirveä sopimussakko, ainakin puoli miltsiä!

Toivossa on hyvä elää, laitankin ennakkotilauksen heti. 4 kpl, yksi minulle, yksi isälleni ja 2 hyville ystävilleni joiksikin lahjoiksi. Ai ai kun saisi siiheb kylkeen Ryppy&Reikä -sarjakuvakirjan, niin jopa olisi mahtava ajanvietepaketti!

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys KKi:lle, Lemminkäiselle, Qroquius Kadille, Soomepoisille Eestist ja Anolle & kiitos kommenteistanne. Tämä ajatus mahdollisesta kirjan julkaisemisesta nousee täällä kommenttiosiossa esille aika ajoin. Olen tietysti hyvin otettu, kun sellaista halutaan. Mutta jos asetutte minun asemaani, niin ymmärtänette, että henkilökohtaiset riskit ovat tällä hetkellä liian suuret. Sanotaan näin, että pidän asian mielessäni, mutta en sen aktiivisemmin tällä hetkellä asian eteen toimi.

Soomepois: Toi Bruce / Caitlyn Jenner on kieltämättä varsin omalaatuinen tapaus. Tyyppi, joka voittaa ensin olympiakultaa kymmenottelussa eli on siis toisin sanoen oikea äijien äijä ja sitten muuttaa itsensä naiseksi. Jotenkin outoa mutta maailmahan on varsin outo. Kiitokset linkistä.

Becker kirjoitti...

On näitä sukupuolen vaihtajia meillä lähihistoriassakin. Kandalainen Michael Duff oli tunnettu ja varsin menestynytkin kilpa-moottoripyäräilijä, joka voitti mm.Eltsun ajojen 500-kuutioisten luokan lähdön v. 1963. Hän nai suomalaisen vaimon saman vuonna ja sai poikalapsen sekä tyttären vuotta myöhemmin. V. 1967 hän erosi vaimostaan, meni uudestaan naimisiin ja sai pojan. V. 1984 Michaelista tuli Michelle, eli hän ryhtyi naiseksi ja erosi vaimostaan jostain syystä. Hän on käynyt läpi jotain sukupuolileikkauksia myöhemmin ja kuuluu johonkin Kanadalaiseen Sinänsä erikoinen tapaus että mennään pari kertaa naimisiin, saadaan mukuloita ja sitten päätetään että muijana onkin mukavampi olla.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Becker. Piti ihan googlata kun oli aivan uusi tuttavuus. Kyllähän nuo ratkaisut tämmösen tavallisen sällin mielestä on aika omituisia. Mutta kaipa ihmisellä on valinnan vapaus.

vieras kirjoitti...

Tarjolen hieman Prager Universityn videoita. Niitä on eri aiheista. Ehkä Ykä löytää jotain kiinnostavaa.

https://www.prageru.com/courses

Prager University julkaisee myös Youtubessa.

https://www.youtube.com/user/PragerUniversity/videos

Oikeistolla ja vasemmistolla on eroa ainakin näiden videoiden mukaan:

https://www.prageru.com/courses/left-and-right-differences