Tuesday, March 21, 2017

KOMENDANTTI

eli eräänlainen spin off-kirjoitus tarinaan Vaietut Kylät


Liittovaltion uudelleenkasvatuskeskus 228, Hailuoto, toukokuussa 2088


Kelloradio alkoi soittaa pehmeää musiikkia 102-neliöisessä luksusluokan erillisasumisyksikössä ja 42-vuotias Irmea Liuermo heräsi virkeänä suuresta ja mukavasta parisängystään nukuttuaan onnellisen ihmisen rauhallista ja syvää unta. Irmea venytteli hieman, heitti sitten peiton päältään, napsautti kaukosäätimellä keittiössä olevan kahvinkeittimen keittämään maittavat tuoreista pavuista jauhetut aamukahvit ja meni sitten virkistävään suihkuun.

Hän tuli suihkusta kylpytakki yllään, meni keittiöön, kaatoi mukiin kahvia, laittoi sen sekaan tuoretta Aitomaitoa, kaatoi toiseen lasiin appelsiinimehua ja laittoi paahtoleivilleen aitoa italialaista ilmakuivattua kinkkua sekä rasvaista kermajuustoa. Katsellessaan näyttölaitteestaan aamun uutisia ja syödessään paahtoleipää kinkulla ja kermajuustolla hän ajatteli, että aikanaan tiedostavat ihmiset olivat vakaumuksellisia kasvissyöjiä osoittaakseen älyllisen ja moraalisen eronsa lihaa syövään rahvaaseen. Nyt siihen ei ollut enää tarvetta. Sillä tiedostavat ihmisethän pääsivät Todellisen Demokratian myötä omaan tavoitteeseensa ja nyt koko rahvas oli pääosin kasvissyöjiä. Ei varsinaisesti omasta tahdostaan, vaan siksi, että lihaa oli tarjolla varsin vähän. Se oli varattu Liittovaltion nomenklaturan edustajille, joitten ei enää tarvinnut olla kasvissyöjiä esittääkseen älyllistä ylemmyyttään vaan nyt se söi surutta lihaa osoittaakseen ei niinkään älyllistä ja moraalista, vaan valta-asemansa absoluuttista ylemmyyttä. Niin teki Irmeakin ja sehän riitti. Valta oli maailman ja yhtä lailla Liittovaltionkin suurin valuutta. Lisäksi liha maistui hyvältä.

Aamiaisen jälkeen hän palasi makuuhuoneeseensa pukeutumaan ja laittamaan kasvoihinsa kevyen meikin. Meikkauksen jälkeen hän laittoi päälleen ensiksi kalliit silkkiset alusvaatteet, stay up-sukat ja sen jälkeen univormun eli virkaharmaan minihameen sekä tyylikkäästi leikatun samanvärisen takin joka olisi periaatteessa käynyt johonkin muotinäytökseen, mutta sen erotti muotivaatteista takin kauluksessa olevat everstiluutnantin arvomerkit ja rintapielessä oleva kunniamerkkinauhojen rivistö. Irmea katsoi vielä peilikuvaansa ja iski sille silmää. Hän oli kieltämättä vieläkin varsin vetävän näköinen nainen ja tiesi sen oikein hyvin itsekin.


Tämän jälkeen hän laittoi ympärilleen vyön, jossa toisessa kotelossa oli kevyt 7.65-millinen pistooli ja toisessa hyperäänilamautin, joka vei ihmiseltä käytettäessään sekä ajan, paikan että minuuden tajun. Sitten hän läksi ulos, istui PSA Armand virka-autoonsa joka oli hänellä myös henkilökohtaisessa käytössään mikä oli hyvin harvinainen etuoikeus Liittovaltiossa ja ajoi komentopaikalleen kahden kilometrin päähän. Turvallisuusjoukkojen vartiosotilas nosti puomin ja tervehti:

- Hyvää huomenta, rouva everstiluutnantti.

Syytä olikin tervehtiä, sillä everstiluutnantti Irmea Liuermo oli koko Liittovaltion uudelleenkasvatuskeskus 228:n komendantti joka käytti alueella ehdotonta ja absoluuttista valtaa. Tämä Hailuodossa sijaitseva Suomen maakunnan suurin uudelleenkasvatuskeskus oli heti Todellisen Demokratian betonoitua valtansa aloittanut toimintansa tällä saarella, josta sen alkuperäinen väestö oltiin pakkosiirretty kuutioasuntoihin Oulun suurasutuskeskukseen edistyksellisempien hallinnollisten toimien tieltä. Muut uudelleenkasvatuskeskukset Suomen maakunnan alueella sijaitsivat Raippaluodossa, Nauvossa, Korppoossa ja Ahvenanmaan Fiskössä. Täällä Hailuodossa oli joka hetki keskimäärin kolme- neljäsataa uudelleenkasvatettavaa tai tarkemmin sanottuna ehdollistettavaa väärinajattelijaa. Väärinajattelija oli ollut Liittovaltiossa virallinen termi jo joskus 2020-luvun loppupuolelta alkaen ja se oli ehkä pahin kirosana, mitä saattoi virallisesti olla.

Irmea käveli toimistoonsa ja kävi läpi edellisen illan ja yön raportit. Rutiinisettiä. Ei mitään protokollasta poikkeavaa. Sitten hän katsoi kelloaan. Oulunsalosta tuleva lautta oli saapumassa. Kun lautta saapui rantaan, hän kysyi kommunikaatiolaitteellaan vartioryhmän johtajalta:

- Montako?

- Kolme, rouva everstiluutnantti.

- Tuokaa heidät toimistooni.

Kolme tuomittua väärinajattelijaa. Vartioryhmä toi heidät toimistoon ja hän teki pikaisen silmäyksen. Yhden ilme oli uhmakas. Toisen pelokas ja alistunut. Kolmannen ilme osoitti totaalista välinpitämättömyyttä. Ehkä hän tiesi kohtalonsa ja hyväksyi sen. Vaikkei sitä kohtaloaan vielä tiennytkään. Ehkä hän oli varautunut kuolemaan tai pitkään vankeustuomioon. Eihän se riittäisi. Tuolla ressukalla ei ollut mitään käsitystä siitä, mikä häntä odotti. Vartiosotilas kopautti kaikkia rynnäkkökiväärin perällä ja huusi:

- Seisokaa asennossa komendantin edessä!

Irmea katsoi vielä kerran väärinajattelijoita ja kävi sitten läpi heidän tiedostonsa lukulaitteelta. Ensimmäinen, se uhmakas. 70-vuotias mies, joka oli jäänyt kiinni Vapaan Internetin käytöstä. Tämän miehen kohdalla ei ollut kyse ainoastaan uudelleenkasvatusprosessista, vaan oli saatava selville, oliko hän vastarintaliikkeen jäsen ja voisiko hän paljastaa muita. Tosin hänellä näytti olevan sydänvika, joten hän ei välttämättä kestäisi edes prosessin ensimmäistä vaihetta. Joka tapauksessa tuo mies oli saanut jo yhden opetuksen. Älä luota kehenkään. Hän oli kertonut Vapaasta Internetistä tyttärelleen, joka taas oli humalapäissään kertonut siitä väärälle ihmiselle joka kertoi sen jollekin toiselle ja sen seurauksena mies oli nyt täällä. Kyseiselle miehelle opetus oli tietysti tullut liian myöhään. Nyt hän saisi uuden, aivan eritasoisen opetuksen.

Tuo toinen… epävarma ja pelkäävä. 47-vuotias nainen, ala-asteen opettaja proleluokan koulussa. Hän oli vastustanut homoseksuaalisuuden teorian ja käytännön opetusta sekä LGBTQ-ajattelun kurssia todeten, että lapset tulisi pitää tämän kaiken ulkopuolella. Lapset ovat lapsia. Ei seksi kuulu heidän elämäänsä. Ja sitähän ei Todellinen Demokratia voinut sallia. Seksi kuuluu lastenkin elämään jos siitä on tehty Päätös. Päätöstä on noudatettava. Miettimättä ja kyseenalaistamatta. Tuo opettaja oli kyseenalaistanut Päätöksen. Siksi hänkin oli täällä Hailuodossa. Oppimassa katkerimman jälkeen sen, ettei Päätöstä kyseenalaisteta.

Entäs tuo kolmas… se välinpitämätön… ehkä hän tiesi mitä oli tulossa… vaikkei hänelle oltu vielä kerrottu… eikä hän taatusti tajunnut… 44-vuotias mies, korporaatioyhtiön sähköasentaja, proleksi ihan kohtuullisen elämän saavuttanut ja kahden yhdistetyn asumiskuution asunnossa perheensä kanssa asuva mies. Hänen tyttärensä oli mennyt erään nomenklaturan pojan houkuttelemana yläluokan bileisiin joissa kyseinen poika oli muuntoamfetamiinipäissään raiskannut tytön. Mies oli etsinyt pojan käsiinsä ja hakannut häneltä hampaat kurkkuun. Paha, paha virhe… olisivat vaan kestäneet tytön häpeän. Eihän se ollut edes loukkaantunut. Mitä sitä nyt oltiin vähän naitu väkisin. Nomenklatura ja sen jäsenet eivät tee virheitä. Mies kyseenalaisti sen. Vieläpä väkivaltaisesti. Siksi hänkin oli täällä Hailuodossa.

Irmea laittoi lukulaitteensa pöydälle ja katsoi jokaista väärinajattelijaa vuorollaan silmiin. Yleensä hänen katsettaan ei kestetty. Sillä siinä heijastui absoluuttinen valta ja absoluuttinen julmuus. Niin kävi tälläkin kertaa. Kaikki väärinajattelijat painoivat katseensa maata kohti. Irmea hymyili itsetietoisen ja absoluuttisen vallan omaavan ihmisen hymyä ja sanoi:

- Tästä eteenpäin teillä ei ole enää vanhaa identiteettiänne. Teitä ei ole enää olemassa. Vanhat minänne ovat kuolleet. Ja uudet minänne kuuluvat meille. Teidän etunimenne on jatkossa teillä kaikilla Hyi ja sukunimenne on se numero- ja kirjaintunnus jonka me teille annamme. Oppikaa siihen ja hyväksykää se. Sillä muuta vaihtoehtoa ei ole. Se on ainoa identiteetti, joka teillä koko loppuelämänne ajan tulee olemaan.

Sitten hän sanoi vartioryhmän komentajalle:

- Aloitamme hoitoprosessin vaiheen yksi. Viekää heidät Huoneeseen.

Väärinajattelijoiden katseesta näki pelon tuntemattomasta. Mikä oli Huone? He saisivat sen pian selville. Irmea tulisi katsomaan hoitoprosessin etenemistä mutta ensin hän halusi tarkistaa lautalta tulleen tavaralähetyksen. Yksi vartioryhmä läksi viemään väärinajattelijoita Huoneeseen ja toinen saattoi hänet lauttalaiturille. Hän kävi läpi paperit ja tarvikkeet. Kaikki näytti olevan kunnossa. Lautan kapteeni kysyi:

- Onko kappaletavaraa?

Satamassa olleen vartioryhmän johtaja vastasi:

- Kaksi.

- Selvä. Otetaan kyytiin.

Vartioryhmän miehet kantoivat lautalle kaksi painoilla varustettua ruumissäkkiä. Ne heitettäisiin Hailuodon ja Oulunsalon välillä mereen. Eihän niillä loppusijoituspaikassaan suinkaan yksinäistä ollut, sillä kyseisellä välillä ruumiita oli merenpohjassa paljon. Lähes jokaisella lauttareissulla niitä tuli muutama. Uudelleenkasvatusprosessi oli tehokas, mutta ei kovinkaan säälivä eikä myöskään millään muotoa ihmiselle terveellinen. Lautan henkilökunta oli oppinut käsittelemään ruumiita upotettavana kappaletavarana miettimättä sen kummempaa niitä syitä, miksi nuo ruumiit olivat pussiin päätyneet. Se oli terveellisempää. Heillä oli itselläkin perheet eikä heillä ollut halua päätyä noihin pusseihin itse.

Lautta erkani laiturista ja Irmea totesi vartioryhmää johtavalle luutnantille:

- Pitäkääpäs luutnantti huoli, että tuolla kersantti Lohiojalla ei ole tänä iltana mitään palvelusta. Tarvitsen hänet illalla henkilökohtaiseen palvelukseeni.

- Kyllä, rouva everstiluutnantti.

- Kersantti Lohioja, ilmoittaudutte asunnollani tänään kello yhdeksäntoista.

- Kyllä, rouva everstiluutnantti.

Komendantin käskyihin ei vastattu ei. Irmea jatkoi:

- Lähdetääpä katsomaan ykkösvaihetta.

Nuo kolme väärinajattelijaa oltiin viety Huoneeseen. Huoneessa oli sänkyjä, joihin heidät sidottiin. Heidän laskimoihinsa laitettiin useita tippaneuloja ja heidän päähänsä aseteltiin kypärä, jolla saatiin suora yhteys heidän aivoihinsa. Sitten alkoi varsinainen prosessi. Uudelleenkasvatusoperaation alkuperäiset kehittäjät olivat varmaankin katsoneet aikaisemmalla vuosituhannella esitetyn Kellopeli Appelsiini-elokuvan ja ottaneet siitä esimerkkiä. Irmea oli virkansa puolesta sekä lukenut kirjan että katsonut elokuvan pitäen sitä hyvin mielenkiintoisena. Tietysti kyseinen teos oli Liittovaltiossa kielletty, sillä se antoi harhakuvan siitä, että valtio saattaisi kohdistaa kansalaisiinsa mielivaltaa. Ja sitähän ei tietenkään tapahtunut. Koskaan. Milloinkaan. Liittovaltio toimi vain ja ainoastaan kansalaistensa hyväksi ja tiesi, mikä oli kansalaisille parasta.

Tietysti siinä fiktiivisessä teoksessa käytetty metodi oli ollut alkeellinen. Se perustui pelkkään näytettyyn kuvaan ja pahoinvointia aiheuttavaan lääkkeeseen. Huoneessa käytettävä metodi oli paljon perusteellisempi. Aivoimpulssilaite syötti uudelleenkoulutettavan päähän materiaalia niistä syistä, joitten vuoksi hänet oli pidätetty, tuotu uudelleenkasvatuskeskukseen ja jonka vuoksi hän oli Huoneessa. Ja suoneen syötetty psykoaktiivinen huume aiheutti hänelle samalla absoluuttisen kauhun tunteen. Sellaisen, jota jokainen ihminen joskus kokee unissaan hetkeä ennen heräämistä omaan huutoonsa, mutta kemiallisesti satakertaisesti vahvistettuna. Kauhu oli väkivaltaa suurempi ja huomattavasti tehokkaampi alistaja ja uudelleenkasvattaja.


Jokainen prosessin kohteena oleva alastomaksi riisuttu henkilö laski kauhusta välittömästi allensa ja henkilökunta suihkutti ulosteet viemäriin. Sitten tuli vastavaihe. Aivoimpulssi alkoi lähettää koulutettavan aivoihin iskulauseita joissa ylistettiin Todellista Demokratiaa, kerrottiin lempeitä lauseita Todellisen Demokratian tuomasta turvallisuudesta ja hyvinvoinnista ja samaan aikaan hänen suoneensa pumpattiin rauhoittavaa ja euforisoivaa ainetta. Kunnes oli aika siirtyä  taas kauhuun. Kipua, jota monet aikaisemmat diktatuurit olivat suosineet ei tässä vaiheessa tarvittu. Puhdas kauhu oli paljon tehokkaampi. Omat ajatusrikokset / kauhu sekä Todellisen Demokratian onni / euforia tulisivat vuorottelemaan näissä uudelleenkoulutettavissa seuraavat kolme vuorokautta. Menetelmä oli paljon nopeampi kuin perinteinen aivopesu. Sitten heidät siirrettäisiin kakkosvaiheeseen. Toiminnasta vastaava lääkäri totesi Irmealle:

- Tuon seitsemänkymppisen sydän ei kestä tätä. Kuolee viimeistään tämän vuorokauden aikana.

Irmea vastasi, niin kuin kunnon virkajohtajan tuli vastatakin:

- Kappaletavaraa… mennäänpä katsomaan vaihe kakkosta.

Kakkosvaiheessa uudelleenkasvatettavat olivat kahden neliön sellissä jossa ei ollut kuin patjaton punkka ja huopa. Koulutettavien kaulaan oltiin laitettu panta, jossa oli hyperäänilamautin ja kivuntuottaja. Tässä uudelleenkasvatuksen vaiheessa käytettiin myös vanhaa kunnon kipua. Sillä oli omat hyvät puolensa. Irmea tuli juuri sopivasti paikalle kun osastolla oli muonanjako. Muonanjako oli myös samalla orientaatiotarkastus. Irmea päätti ottaa siihen osaa itse. Hän kulki ruokakärryjä kuljettavan vartijan kanssa ensimmäisen sellin eteen. Sellissä oli 50-vuotias mies. Irmea kysyi mieheltä:

- Kuka olet?

- Olen Hyi 32P44K.

- Miksi olet täällä?

- Olen ajatellut väärin.

- Mitä haluat tulevaisuudeltasi?

- Haluan ajatella oikein.

Irmea katsoi uudelleenkasvatettavaa tyytyväisenä ja totesi vartijalle:

- Antakaa hänelle muona.

Vartija antoi uudelleenkasvatettavalle lautasellisen kalajauhovelliä, kaksi palaa ruisleipää sekä puolen litran pullon vettä. Sitten Irmea ja vartija siirtyivät seuraavaan selliin jossa oli 30-vuotias mies.

- Kuka olet?

- Olen Matti Penttinen.

- Ei, et ole.

Irmea nyökkäsi vartijalle joka painoi kaukosäädintä. Kaulapannassa oleva hyperäänilamautin alkoi toimia ja vei mieheltä ajan, paikan ja minuuden tajun. Lisäksi kivuntuottaja aiheutti valtavan hermostokivun. Toimenpide ei kestänyt kuin muutaman sekunnin, mutta kyseiselle ajantajunsa menettäneelle miehelle se tuntui paljon pidemmältä. Kun vartija lopetti kidutuksensa, Irmea kysyi uudelleen:

- Kuka olet?

- Olen Hyi 44N66Z.

- Miksi olet täällä?

- Olen ajatellut väärin.

- Mitä haluat tulevaisuudeltasi?

- Haluan ajatella oikein.

- Hyvä. Antakaa miehelle rajoitettu muona. Täysi muona vasta sitten, kun hän vastaa kerralla oikein. Ja laittakaa hänet ruokailun jälkeen pakkopaitaan seuraavaan kierrokseen saakka.

Vartija jätti kalajauhovellin antamatta ja antoi hänelle veden ja kaksi palaa ruisleipää. Irmea sanoi vartijoille:

- Jatkakaa. Lähden ruokailemaan ja sen jälkeen katsomaan kolmannen vaiheen edistymistä.


Irmea käveli uudelleenkasvatuskeskuksen ruokalaan, jossa oli erilliset osastot johtaville upseereille ja muulle henkilökunnalle. Muulle henkilökunnalle eli vartioaliupseereille, miehistön jäsenille, mielenhallintateknikoille sekä huolto- ja avustavalle henkilökunnalle tarjottiin tänään lounaaksi maittavaa perunajauhelihakeittoa, näkkileipää niin paljon kuin halusi syödä, vettä ja Aitomaitoa sekä leivän päälle kevytlevitettä.

Upseerien puolella Irmea istui pöytään. Alkupaloina oli tällä kertaa kylmäsavulohitartaria, kananmunaa ja vihersalaattia. Pääruuaksi oli tarjolla savustettua merilohta sitruuna-hollandaisekastikkeella, yrttiperunagratiinia sekä paistettua ruusukaalia. Ruokajuomaksi oli tarjolla normaalin veden ja Aitomaidon lisäksi Ranskan liittovaltiomaakunnassa tehtyä Laroche Chablista ja jälkiruokana oli suklaafondant ja vaniljajäätelöä. Ruuan päälle hän poltti Davidoff Nicaragua-pikkusikarin vaikka tiesikin sen ärsyttävän kanssaan ruokailevaa 33-vuotiasta uudelleenkasvatuskeskuksen varajohtajaa majuri Annibrit Bergdahlia joka ei polttanut. Oli kuitenkin aika ajoin hyvä näyttää, kuka oli kana tunkiolla.

Sinänsä Irmea piti kovasti Annibritista, sillä tämä oli yhtä julma, häikäilemätön ja vallanhimoinen kuin hän. Muistutti vähän, eikä ihan vähänkään nuorempaa Irmeaa. Lisäksi hän oli vielä huomattavan älykäs ja ymmärsi olla yrittämättä puukottaa Irmeaa selkään koska tiesi häviävänsä siinä aivan varmasti. Irmealla itsellään olisi tietysti ollut mahdollisuus edetä puoluekoneistossa suurten väärinajattelijahoidollisten ansioittensa perusteella huomattavasti ylemmäksikin. Helsinkiin tai aina Brysseliin saakka, mutta häntä se ei milloinkaan ollut kiinnostanut. Vaikka valta houkutti ja päihdyttikin, niin Brysselin valta näkyi käyttäjälleen vain papereissa ja lukulaitteella. Numeroina ja tilastotietoina. Täällä vallan tunne oli käsinkosketeltava ja sen seuraukset näki silmillään. Irmea nautti alistamisesta eikä millään muotoa kieltänyt sitä itseltään. Mutta tuolle Annibritille kannatti järjestää nousua uralleen. Kelpo alainenhan hän oli. Korppoon uudelleenkasvatuskeskuksen johtaja jäisi parin vuoden päästä eläkkeelle ja Irmea oli päättänyt tukea Annibritiä tuon viran hakemisessa.

Hänen tilalleen tulisi aina uusi annibrit. Järjestelmä oli annibritejä varten kehitetty ja tuotti heitä aina lisää. Annibrit oli eräänlainen arkkityyppi Homo Federaticuksesta. Tavallaan päälaelleen käännetty kuva H.G. Wellsin Aikakone-kirjasta. Kaunis eloi, joka tässä tapauksessa sorti ja käytti hyväkseen kuutioasunnoissa asuvia morlokkeja. Niin no, olihan se kolmaskin porukka. Kansainvälisen rauhan ja solidaarisuuden alueella asuva etnisesti edistyksellinen väki. Se, jonka piti viedä Eurooppa monikultturismiajattelun äärimmäiseen ja onnelliseen päätepisteeseen ja muuttaa koko väestö pikkuhiljaa maitokahvin värisiksi ahkeriksi ja onnellisiksi kansalaisiksi. Harmi vaan, että idea meni pahemman kerran vituralleen ja ne ihmiset eivät olleet ollenkaan sellaisia kuin kuviteltiin. Siksi ne olivat nyt hyvin ruokitussa eristyksessä omilla alueillaan. Irmea oli kyllä tietoinen, että noitten erillisalueitten elättäminen huomattavasti tavallista kantaväestöä paremmalla elintasolla tuli päivä päivältä kalliimmaksi, mutta hän uskoi Yhdistyneen Feministisen Ilmasto- ja Demokratiapuoleen kyllä keksivän jonkun ratkaisun. Niinhän se oli keksinyt aina ennenkin.

Tumpattuaan pikkusikarinsa hän totesi viereisessä pöydässä ruokailleelle vartioyliluutnantille:

- Jahah, Eriksson, lähdetääs katsomaan kolmosvaihetta.

Kakkosvaiheesta kolmosvaiheeseen siirryttiin siinä vaiheessa kun alistumisen tila näytti hyväksyttävältä. Luonnollisesti siirtyminen ei tapahtunut noin vain, vaan sekin tehtiin Huoneen kautta että betonoitaisiin prosessin eteneminen. Tosin tällä kertaa sessio Huoneessa kesti vain vuorokauden. Kolmosvaiheessa olevat henkilöt oltiin majoitettu varsin mukavasti eli neljän neliön selleihin joissa punkissa oli myös patjat ja heillä oli myös yhteiset tilat, joissa he saivat olla muutaman tunnin päivässä. Yhteisissä tiloissa oli jopa televisio, joka lähetti Liittovaltion Televisioyhtiön virallista ohjelmaa ja heille oli tarjolla olosuhteisiin nähden kohtuullisen hyvä ruoka, mm. turskaperunakeittoa, kalajauhopullia sekä makaroni-nyhtökauravuokaa.

Kolmosvaiheen kasvatettavilla oli myös kauloissaan pannat, tosin niitä ei juurikaan käytetty aiheuttamaan kipua, vaan ne lähettivät signaalin keskuksen tietokoneelle, joka rekisteröi sekä uudelleenkasvatettavien tunnetilat että heidän lausumansa sanat. Juuri kolmosvaiheeseen siirretyn ihmisen tunnisti siitä, että hän halusi pysyä sellissään eikä halunnut varovaisuuttaan puhua kenenkään kanssa mitään. Pitempään osastolla olleet kolmosvaiheen henkilöt jopa puhuivat keskenään yleisissä tiloissa, vaikkei heidänkään puhetta juuri lörpöttelyksi saattanut sanoa. Ettei vaan tullut lausuttua vääriä sanoja. Osastolla haisi pelko. Sillä illalla keskustietokone kävi läpi heidän lausumansa sekä sallitut että kielletyt sanat sekä sallittujenkin sanojen takana olleet paljastavat tunnetilat ja mikäli lukema ylitti sallitun rajan painoi vartija kaukosäätimensä näppäintä aktivoiden sekä hyperäänilamauttimen että kivuntuottajan. Pahimmissa tapauksissa kehitysprosessissaan liian keskeneräiset väärinajattelijat siirrettiin Huoneen kautta takaisin kakkosvaiheeseen.

Kolmosvaiheeseen kuului myös viikottain tehtävä pakollinen Tunnustus, jonka uudelleenkasvatettava saattoi tehdä halutessaan myös päivittäin. Tunnustuksen – samoin kuin koko uudelleenkasvatuksen – idea ei varsinaisesti ollut saada ihminen luopumaan vääristä ajatuksistaan vaan kokemaan niistä pelkoa ja kauhua, mihin ehdollistamisprosessissa pyrittiin. Tunnustuksessa keskustietokone kävi läpi tunnustajan ruumiintoiminnot ja tunnetilat ja antoi sitten päätöksen tunnustuksen aitoudesta. Muutama ovela kolmosvaiheen ihminen oli oppinut kehittämään oksennusreaktion tunnustuksen aikana saadakseen aikaan vaikutelman aidosta kauhusta vääriä ajattelumalleja kohtaan, mutta tietokonetta ei hämätty ja nämä epäonnistuneet hämäysyritykset tiesivät automaattisesti siirtymistä Huoneen kautta takaisin kakkosvaiheeseen.


Kolmosvaiheen ihmiset näkivät Irmean, painoivat päänsä ja heistä huokui alistettu ja kaikesta toivosta luopunut pelko. Näin piti ollakin. Laitosta kutsuttiin uudelleenkasvatuslaitokseksi, mutta ei täällä ketään kasvatettu. Täällä ehdollistettiin. Nämä ihmiset olivat kahdella jalalla käveleviä Pavlovin koiria. Heidän alas luodut katseensa ja silmistä huokuva kauhu kertoi että prosessi oli onnistunut hyvin. Irmea kysyi vuorovastaavalta lääkäriltä:

- Onko nelosvaiheeseen siirtyviä?

Lääkäri, yliluutnantti Akilah al-Samaha vastasi:

- Kaksi uudelleenkasvatettavaa on päässyt sille tasolle, että he voivat huomenna aloittaa siirtymisprosessin nelosvaiheeseen. Ja nelosvaiheen on hyväksyttävästi päättänyt kolme uudelleenkasvatettavaa.

Irmea totesi tähän:

- Haluan valvoa vaihetta henkilökohtaisesti. Ehdotan, että aloitamme nelosvaiheen kyseisten henkilöitten kanssa huomenna kello yhdeksän ja tarkastamme tuntia myöhemmin nelosvaiheen päättäneitten tilan.

- Kyllä, rouva everstiluutnantti. Huomenna kello yhdeksän.

Tämän jälkeen Irmea siirtyi toimistoonsa, jossa hoiti hallinnon juoksevia asioita. Tylsää byrokratiaa, jota hän inhosi, mutta joka täytyi luonnollisesti hoitaa tieltä pois. Virkakoneiston valta oli itsessään vältämätön ja sitä myötä se kehitti itselleen lentäessään paperisen tiivistysvanan. Sitä ei voinut välttää. Nämä hallinnolliset tehtävät kestivät aina kello 16.30 saakka, jolloin hän kuittasi päivän ja siirtyi jälleen ruokalaan. Piruakos sitä kotonaan suurempia sapuskoita laittamaan, kun keittiöhenkilökunta teki erinomaista evästä.

Alemmalle henkilökunnalle näytti olevan tarjolla papumakkaramuhennosta… mutta mitäs täällä upseeripuolella oli tällä kertaa tarjolla… jaa, naudan entrecôtepihvi, béarnaisekastiketta, uuniperunoita, dijonsinappimajoneesia, pekonia ja papuja… jep, ihan hyvä… ruokajuomaksi Italian liittovaltiomaakunnasta tulevaa Verrochio Amarone Della Valpolicella Classicoa. Jälkiruuaksi hän päätti ottaa vain kahvin ja pari konjakkia. Sen jälkeen hän käveli autolleen ja ajoi erillisasumisyksikköönsä tietäen, että häntä ei ajaessaan taatusti puhallutettu. Saarella ei ollut ensimmäistäkään poliisia vaan järjestystä pitivät turvallisuusjoukkojen erikoisyksiköt jotka vetivät kättä lippaan lähdessään Irmean PSA Armandin.


Kotonaan hän istui mukavaan löhötuoliin ja alkoi lukea Elke Frölichin kokoelmateosta Joseph Göbbelsin päiväkirjoista. Teos oli hyvin mielenkiintoinen. Ja mielenkiintoinen mies oli ollut tuo Göbbelskin. Hänellähän oli käytössään ainoastaan radio ja sanomalehdet. Ja silti hän pystyi aivopesemään lähestulkoon kokonaisen kansakunnan. Minkälaisen uran hän olisi tehnytkään Liittovaltiossa jos hänellä olisi ollut käytettävissään nykyiset audiovisuaaliset ja suoraan aivoihin vaikuttavat viestintävälineet? Niin paljon hukattua lahjakkuutta. Hän syntyi aivan liian aikaisin. Irmeaa huvitti hänen tajuamansa tilanne, että Liittovaltiossa termi fasismi oli kirosana ja absoluuttisen pahuuden synonyymi mutta silti Liitovaltio itsessään oli puhtaasti fasistinen valtio. Tavallaan hän rakasti näitä paradokseja. Totuudella ei ollut merkitystä. Vain sillä kuinka se määriteltiin ja ennen kaikkea sillä, kuka sen sai määritellä. Irmea oli aikaa sitten oppinut ymmärtämään sen, että termit ”oikea” ja ”väärä” olivat täysin merkityksettömiä. Ainoita merkittäviä termiä olivat voittaja ja voitettu sekä alistaja ja alistettu. Oikeus rakentui sen akselin ympärille. Jä hänhän oli sekä voittaja että alistaja.

Hän katsoi kelloa… jaa, 18.35… tarttee käydä suihkussa… tasan kello 19.00 ovikello soi. Kersantti Lohioja seisoi ovella.

- Rouva everstiluutnantti, kersantti Lohioja käskystä paikalla.

Irmea katsoi nuorta sotilasta päästä varpaisiin, piti näkemästään ja totesi sitten.

- No niin, kultaseni. Heitäpäs nuo rytkyt päältäsi, käy suihkussa, ja tule sitten makuuhuoneeseeni. Oletan, että miehenä tiedät, mitä siellä pitää tehdä. Jos et osaa, niin mami kyllä opettaa.

Tiesihän Lohioja ja tuntia myöhemmin tyytyväinen Irmea totesi hänelle että pistäpäs kersantti rytkyt takaisin päällesi ja suksi takaisin kasarmille. Lohioja pukeutui ja poistui paikalta. Pois mennessään hän tuumaili, että kieltämättä komendantilta sai hyvät kyydit, mutta silti häntä kylmäsi. Tuo naisihminen pystyisi murskaamaan hänet halutessaan kuin torakan eikä hänelle sanottu ei, joten tavallaan hän tunsi itsensä raiskatuksi. Mutta tuo oli parasta unohtaa, painua kasarmille, nukkua yö ja herätä seuraavan päivän palvelukseen. Hän oli kuitenkin osaltaan vallan käyttäjä, joskin varsin pieni sellainen mutta hänellä ei ollut pienintäkään mielenkiintoa tulla vallankäytön kohteeksi. Tai ehkä korkeintaan aika ajoin tuon komendantin sängyssä. Mieluummin hän tosin pani sitä erästä viestikeskuksen tyttöä. Hän tuntui sentään ihmiseltä.

Irmeaa ei kiinnostanut kersantti Lohiojan tuumailut eikä session jälkeen Lohioja muutenkaan. Kappaletavaraa. Tosin elävää ja käytössä hyödyllistä sellaista. Hän oli laittanut ennen Lohiojan saapumista saunan lämpiämään ja otti parit löylyt. Sen jälkeen hän peseytyi, söi kevyen iltapalan ja meni vuoteeseensa lukien siellä Anne Ricen jo viime vuosituhannella kirjoittamaa vampyyreista kertovaa kirjaa Kadotettujen Kuningatar. Hän tunsi jonkunlaista sukulaisuutta noihin vampyyreihin. Ei hän ihmisistä verta imenyt, mutta elinvoiman ja tahdon kumminkin. Aikansa luettuaan hän laittoi kirjan yöpöydälleen ja sammutti valot. Kasarmiaan kohti kävelevä kersantti Lohioja myös itsekseen tuumaili, että hän oli nainut vampyyriä.

Seuraavana aamuna hyvin nukkunut, hyvin peseytynyt ja hyvin syönyt Irmea oli jälleen Huoneessa katsomassa kuinka siirtymäprosessi alkoi. Näille ihmisille Hyi ei ollut pelkästään etunimi. Siitä rakennettiin heille pysyvä identiteetti. Jokseenkin ironista oli, että idean oli keksinyt joskus 2000-luvun toisella vuosikymmenellä eräs väärinajatteleva blogikirjoittaja. Joku Perskeles sen nimi oli ollut ja hän oli kirjoittanut tekstinsä varoitukseksi. Todellinen Demokratia oli puolestaan ottanut ideasta vaarin, tehnyt dystopiasta manuaalin ja jalostanut idean paljon pidemmälle. Prosessissa ei tehty kuuliaisia ja alistuvia kansalaisia. Siinä tehtiin varoittavia esimerkkejä, joitten tehtävänä oli laitoksesta vapauduttuaan herättää pelkoa muussa proleväestössä.

Nelosvaihe aloitettiin viiden vuorokauden jaksolla Huoneessa. Siinä jatkettiin sitä samaa, mitä oltiin tehty tähänkin asti, mutta jaksoon lisättiin simuloidut kysymykset siitä, mitä ehdollistattavalle oltiin tehty uudelleenkoulutuskeskuksessa. Näitten kysymysten aikaan ehdollistettaville annettiin kemiallisen kauhun lisäksi hermostokipua. Prosessin lopputuloksena oli hiljaisia, pää painuksissa kulkevia ihmisiä jotka vapauduttuaan tulisivat olemaan kuutioasunnoissa omissa oloissaan ja jos joku yritti tehdä heihin tuttavuutta – varsinkin kysyen heidän ajastaan uudelleenkoulutuskeskuksessa – he romahtivat täysin, laskivat allensa ja muistuttivat käytökseltään epilepsiakohtauksen saaneita. Lisäksi heidät siirrettiin vapauduttuaan – jos kyseistä tilaa saattoi kutsua vapaudeksi – asumaan aivan muualle kuin mistä heidät oltiin tuotu laitokseen. Heille ei sallittu yhteyttä omaisiinsa ja ehdollistamisprosessi esti heitä edes ajattelemasta sitä. He olivat elävä ja pelottava esimerkki niin uudessa kuutioasuinpaikassaan oleville ihmisille kuin myös läheisilleen, joilta he olivat kadonneet lopullisesti ilman mitään tietoa kohtalostaan. Nacht und Nebel.

Mikä voisi olla parempi pelote? Se väärinajattelija joka oli aikanaan keksinyt idean hyistä varoituksena oli itsekin jäänyt kiinni ajatusrikoksistaan joskus 2020-luvun loppupuolella ja oli ollut yksi ensimmäisiä prosessin kohteita. Harmi vaan, että hän oli ollut silloin jo yli 60-vuotias mies ja hän oli kuollut sydänkohtaukseen prosessin ensimmäisen vuorokauden aikana. Vielä suurempi harmi oli se, että hänen vaimonsa oli onnistunut pakenemaan toimintaansa aloittavan vastarintaliikkeen avustuksella Norjaan, jossa hän oli toiminut pakolaishallituksen aktivistina kuolemaansa saakka.

Nelosvaiheen hoitoprosessi alkoi. Irmea nyökkäsi lääkintäyliluutnantti Akilah al-Samahalle joka painoi tietokoneensa enteriä. Kaksi uudelleenkasvatettavaa alkoi lopullisen matkansa kohti helvettiä jonka lopussa he olivat enää eläviä varoitusmerkkejä.

- Hienoa, antaa prosessin jatkua. Meillähän on kolme kotiutettavaa. Tuokaapas heidät toimistooni.

Kotiutettavat muistuttivat toisiaan. He olivat kaikki hieman päälle nelikymppisiä miehiä, joilla oli ollut historia väärinajattelijoina. Nyt se historia oltiin viety heiltä. Heillä oli päällään vielä vanginvaatteet. Pian ne vaihdettaisiin hyinkaapuihin, jotka näyttivät jonkunlaisilta munkinkaavuilta historiasta. Heidän otsaansa oltiin tatuoitu teksti HYI. Heidän katseensa oli painettu alas ja Irmea tiesi, että vaikkei asialle koskaan mitään fyysistä estettä ollutkaan he eivät saisi enää koskaan selkäänsä suoraksi. Irmea kysyi heiltä:

- Kertokaapa kokemuksistanne uudelleenkasvatuskeskuksesta.

Reaktio oli juuri se, mikä piti olla. Miehet alkoivat haukkoa henkeään, laskivat allensa ja kaatuivat sätkien maahan. Irmea totesi tyytyväisenä:


- Kilttejä poikiahan nämä jo ovat. Viekää ne pesulle, antakaa niille hyinkaavut ja lähettäkää ne selleihinsä odottamaan kuljetusta heille varattuihin asumiskuutioihin. Yksi näyttää menevän Helsinkiin, toinen Turkuun ja kolmas Radanvarsikaupunkiin. He ovat Todellisen Demokratian parhaita mahdollisia propagandatyöntekijöitä. Osaatte tämän kyllä. Lähden itse ruokailemaan.

Irmea käveli ruokalaan. Alemmalle henkilökunnalle näytettiin tarjoiltavan uunimakkaraa ja perunamuussia. Mitäs täällä upseereitten puolella oli… jaa, karitsanpotkaa, paistettuja perunoita, papuja, pekonia, punasipulia, uunipaahdettua tomaattia ja paistinkastiketta. Ruokajuomaksi näytti olevan tarjolla Liittovaltion Espanjan maakunnasta peräisin olevaa Savia Viva Merlot Cabernet-punaviiniä. Ihan ok. Jälkiruuaksi hän otti tarjolla olevan Crème brûléen vadelmilla. Ruokala piti tasoa yllä. Niin kuin tällaisessa paikassa pitikin. Tehtiinhän täällä sentään Liittovaltion kannalta tärkeää ja välttämätöntä työtä. Hän katseli jälkiruuasta nauttiessaan ruokalan ikkunasta kaunista Pohjanlahden maisemaa ja ajatteli, että hän oli onnellinen ihminen. Oikea ihminen oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Ja pian oli aika vuosilomalle. Hänen tasoisensa ihminen sai käydä joka toinen vuosi virkistymiskeskuksessa Suomessa, joko Pellingin, Kaunissaaren tai Eckerön virkistymiskeskuksissa. Ja joka toinen vuosi hän saattoi käydä Liittovaltion ulkomaakunnissa. Tänä vuonna hän suuntaisi Gardajärvelle Italian maakuntaan. Elämä hymyili…


Elokuussa 2088, Radanvarsikaupungin erään kuutioasuntokompleksin eräässä ruokalassa

Eräs nomenklaturan oppilaita opettava, mutta itse proleluokaan kuuluva matematiikanopettaja istui kuutioasuntolan ruokalassa, lusikoi suuhunsa soijapuuroa ja otti palanpainikkeeksi vettä. Tänään oli ruuan kanssa tarjolla myös ruisleipää. Hänen vaimonsa istui hänen vieressään ja totesi:

- Tuonne nurkkapöytään on tullut uusi Hyi.

- Antaa sen olla rauhassa. Mitä sitä kiusaamaan.

Opettaja tiesi, että Hyitten kanssa ei kannattanut seurustella. Ne menivät aivan lukkoon siitä, jos joku yritti ottaa heihin kontaktia. Kaikkein pahin virhe oli kysyä, että mitä heille oltiin uudelleenkasvatuskeskuksessa tehty. Silloin ne näyttivät saavan epilepsiakohtauksen. Antoi niitten ressukoitten olla rauhassa. Ne tulivat syömään ruokalaan, istuvat omassa pöydässään syöden ateriansa sanomatta sanaakaan ja kävelivät sitten selkä kumarassa takaisin omaan viiden neliön kuutiokämpäänsä. Kukaan ei tiennyt, mitä he siellä tekivät. Istuivatko he vain ja tuijottivat seinää? Mitä helvettiä heille oltiin tehty? Tehokasta se ainakin oli ollut, tarkoitettu ilman muuta pelotteeksi muille proleille ja sellaisena se taatusti toimikin. Hyit osoittivat Todellisen Demokratian absoluuttisen vallan ja julmuuden paremmin kuin mikään muu. Matematiikan opettaja viimeisteli niukan ateriansa ja totesi sitten vaimolleen:

- Mutta on joitain positiivisiakin uutisia. Minulla on kiikarissani kaksi lupaavaa nuorta miestä. Heidän nimensä ovat Jakke ja Patrik. He ovat esittäneet oikeita kysymyksiä. Pian heidän elämänsä tulee muuttumaan täydellisesti…


Liittovaltion uudelleenkasvatuskeskus 228, Hailuoto, 29. lokakuuta vuonna 2089


Irmea oli saapunut komentopaikalleen odottaen, että päivä etenisi samalla tavalla kuin ennenkin. Mutta jotakin näytti olevan vialla. Ensinnäkin televisiolähetys näkyi olevan poikki. Oli ollut jo aamusta saakka. Sen lisäksi hän oli saanut ilmoituksen, että Oulunsalon lautta ei tulisi tänään. Koko miehistö oli kuulemma pahassa flunssassa. Sitten kävi selville, että flunssaepidemia oli levinnyt laitoksenkin alueelle. Vartioluutnantti soitti Irmealle ja kertoi että puolet miehistöstä oli ilmoittautunut sairaaksi. Luutnantti kertoi tarkistaneensa, ettei kyseessä vaan ollut jonkunlainen joukkomielenosoitus, mutta siitä ei ollut kysymys. Hän oli käynyt flunssan oireita itsekin kärsivän lääkintäkapteeniksi hiljattain ylennetyn Akilah al-Samahan kanssa kasarmilla tarkistamassa tilanteen ja jätkät olivat oikeasti kipeinä. Tosi kipeinä. al-Samaha soitti hiukan myöhemmin itse Irmealle ja kertoi raporttinsa:

- Tilanne on todella paha. Yli puolet henkilökunnasta on jo sairaana. Ja ehdollistettavista lähes kaikki. Täällä on jo seitsemän kuolluttakin.

- Kuollutta? Miksi helvetissä joku influenssaepidemia tappaa ihmisiä noin nopeasti?

- Siksi, että kyseessä ei ole tavallinen influenssa. Ensinnäkin potilailla on noussut kuume parissa tunnissa neljäänkymmeneenkahteen asteeseen mikä aikuiselle ihmiselle on sinänsä jo hengenvaarallinen. Lisäksi potilaitten niin pulssi kuin verenpaine on hälyttävän korkea. Sen lisäksi he oksentelevat ja ripuloivat eikä heidän sisällään pysy edes vesi. Heidän kehonsa kuivuvat. Tästä ei voi tehdä kuin yhden johtopäätöksen.

- Joka on?

- Tätä virusta on muunneltu. Tämä on Tampereen Flunssa. Vielä edellistä pahempana versiona. Luulen… luulen, että me kaikki tulemme kuolemaan.

Irmea piti viranomaispokkansa, kiitti lääkintäkapteenia raportista, lopetti puhelun ja tuijotti hetken ajan tyhjällä katseella seinään. Ajatus, pahin sellainen, kävi jo jossain mielen taka-alalla mutta ei suostunut vielä tulemaan esiin selvinä sanoina. Hän otti jälleen viestintälaitteensa ja alkoi yrittää yhteyttä Helsinkiin. Pääosin linjat tuuttasivat varattua. Muutamat henkilöt, jotka vastasivat olivat tilanteesta yhtä ulalla kuin Irmeakin. Lopulta hän sai yhteyden erääseen rajavartiolaitoksen everstiin:

- Mitä? Ettekö te tiedä? Jaa niin, pirustakos te tietäisitte kun asiasta on tiedotuskielto. Tosin tiedotusvälineetkin ovat kaatuneet. Kun ei ole ketään, jotka niitä pyörittäisi. Ihme, kun nämä viestiyhteydet vielä toimivat. Täällä on kuulkaa ollut tuo tilanne päällä jo pari päivää. Täällä kuolee ihmisiä kuin kärpäsiä. Niin yläluokkaa, prolea kuin erillisalueen asukkaita. Tauti ei erittele ketään. Liikenne ei toimi. Kaupat ovat kiinni. Sähköt ovat poikki suurimmassa osassa Etelä-Suomea. Hallinto on täysin jumissa. Ja tilanne on sama kaikkialla Liittovaltion alueella.

- Mutta eikö puoluejohto tee mitään? Niin meillä kuin Brysselissä?

Eversti päästi räkäisen naurun.

- Häähhähhähhää… tekee joo. Tai teki jo. Se on suksinut huutvittuun. Koko liittovaltion alueella. Täältä Helsingistä läksi jo kaksi päivää sitten kolme Euroflugin matkustajakonetta kirjanpidon ulkopuolisena lentona. Virallisesti päämäärä oli Bryssel. Mutta transponderi näytti niitten lentäneen Liittovaltiolle kuuluvaan Uuteen Kaledoniaan. Läksivät perkeleet sinne karkuun. Ettekö te everstiluutnantti tajua? Se puoluejohto teki tämän meille. Meidät kaikki on murhattu. Kaikkien kropat eivät vaan vielä tajua sitä. Minulla itsellänikin on kuumetta 39,3 astetta ja nousemassa edelleenkin. Tämä on viimeinen puhelu johon vastaan. Sen jälkeen kaivan esille viskipullon ja kuolen ainakin onnellisessa kännissä. Suosittelisin teidän tekemään samoin.

- Mutta odottakaa hetki! Jos näin on niin meidäthän on petetty. Mutta eikö Liittovaltion armeijalla ole viisi ydinsukellusvenettä? Eikö ne voitaisi komentaa ampumaan se saari huuthelvettiin? Jos me kerran kuollaan, niin joutavat kuolla nekin!

- Arvatkaapas huviksenne, rouva everstiluutnantti, onko sitä yritetty. Mutta ne alukset ovat kadonneet eivätkä vastaa viesteihin. Oletettavasti ne ovat menossa tekemään ydinpuolustusvyöhykettä nomenklaturan turvaksi. Sen oikean nomenklaturan. Vielä hetki sittenhän me kuvittelimme itsekin kuuluvamme siihen. Luulo ei ole tiedon väärti, everstiluutnantti. Meitä kaikkia kusetettiin. Ja pian me kaikki lykkäämme koiranputkea. Muistomerkkinä jostain, jota ei olisi koskaan pitänyt ollakaan. Hyvästi.

Eversti katkaisi puhelun ja Irmea ymmärsi, että turhaa oli enää soitella muuallekaan. Häntä hämmästytti eniten se, ettei hän ollut oikeastaan hämmästynyt. Oltiinhan tämä nähty maailman sivu. Jos järjestelmän perusteet oltiin rakennettu valheelle ja sitä, mitä niitten perusteitten päälle pinottiin perustui valheen pakkosyöttämiselle ja pakko-omaksumiselle, niin sellainen järjestelmä aikanaan romahtaisi. Nyt oli sen romahduksen aika, ja näköjään ylimmän nomenklaturan edustajat olivat päättäneet tehdä romahduksesta komeamman kuin koskaan ennen. Irmea oli realisti ja tajusi kohtalonsa. Hieman häntä harmitti hänen aikanaan tehdyt väärät valintansa. Hän oli pysynyt laitoksen johtajana, koska oli halunnut nähdä valtansa, sen seuraukset ja lopputuloksen henkilökohtaisesti. Ehkä olisi sittenkin pitänyt pyrkiä ylöspäin ja lukea valtansa paperisia raportteja. Silloin hän saattaisi itsekin olla siellä Uudessa Kaledoniassa. Tehdyn rikoksen moraalista suuruutta hän ei miettinyt. Se ei häntä kiinnostanut. Jos hänellä olisi ollut mahdollisuus, niin hän olisi osallistunut siihen itsekin. Lähinnä hän mietti omaa asemaansa romahduksessa. Ja sitä, että hetken päästä hän itsekin olisi vain kappaletavaraa. Jota tuskin kukaan upottaisi Hailuodon ja Oulunsalon välille. Kun ei ollut ketään upottajaa.

Hän otti esille viestintälaitteensa ja soitti vartiopäällikölle, joka vastasi hyvin flunssaisella äänellä:

- Ylikersantti Väänänen.

- Missäs upseerit ovat?

- Punkassa. Osa on jo kuolleena. Niin kuin olen pian minäkin.

Hetken aikaa Irmeassa eli vielä selkärankaan kasvanut Liittovaltion viranomainen ja hän oli antamassa käskyä vankien ampumisesta ja ruumiitten hävittämisestä. Sitten hän löysi itsestään vielä pienen jäljellä olevan rippeen ihmisestä ja sanoi ylikersantille:

- Kaikki on lopussa. Todennäköisesti tulemme kaikki kuolemaan. Avatkaa kaikkien sellien ja uloskäyntien ovet. Avatkaa myös muovaraston ovet. Joku saattaa nimittäin selvitä hengissä enkä halua kuitenkaan tappaa heitä selliinsä lukittuna nälkään ja janoon. Oulunsalon lautta ei tule varmaankaan enää koskaan, mutta rannassa on moottoriveneitä. Säästäkää niistä osa itsellenne ja luovuttakaa osa vangeille, jos he haluavat mantereen puolelle. Tai menkää porukassa. Aivan sama. Tästä eteenpäin olette vapautettu palveluksestanne. Hyvästi, ylikersantti.

- Hyvästi, rouva everstiluutnantti.

Kiihtymyksessään Irmea ei ollut vielä osannut panna merkille sitä, että hänellä oli kovasti huono olo. Sekä nenä että silmät valuivat vettä yhtenä purona ja pään sisällä tuntui valtava paine, joka pisti aika ajoin laittamaan silmät kiinni ja väänsi niskaa luonnottomaan asentoon. Hän mittasi kuumeen. 40,7 astetta. Jos menisi tuohon sohvalle hetkeksi lepäämään. Vain hetkeksi…

38 comments:

Tuumailija said...

Ykälle kiitos spin-offista. Taas kerran piti lukea putkeen koko teksti. Ainoa minimaalinen miinus on, ettei suosikkiani Korppia näkynyt tällä kertaa. Toivottavasti tappajavirus ei vaikuta eläimiin!

Suvakki-ideologian johtajat pettävät oman kansansa, joten mikä saa keskijohdon luulemaan etteivät johtajat pettäisi heitäkin? Diktatuureissa järjestelmä on jopa suosikeilleen käärmeenpesä: Mitä lähemmäs Stalinia pääsi, sen enemmän sai itse valtaa ja etuja, mutta sen varovaisempi piti olla ettei herättänyt Stalinin vainoharhoja.

Apoliteia said...

Viihdyttävä dystopia-novelli. Toivoa sopii, että se jää juuri sellaiseksi ja ettei hotellin respastakaan tarvitse lähteä Hailuodon-reissulle - ainakaan näissä merkeissä.

Wellsin "Aikakoneeseen" ja Burgessin "Kellopeliappelsiiniin" tässä tekstissä viitattiin suoraankin, mutta oikeastaan tämä ympäröivä yhteiskunta ja siten tuon uudelleenkasvatuksenkin metodi tuo mieleen Orwellin maalailut, sillä erotuksella että väärinajattelijoita ei tässä laiteta rakastamaan hallintoa ja vihaamaan lähimmäisiään. Eetos toi silti mieleen vuoden 1984.

Vähän minua mietyttää nämä näissä teksteissänne usein esiintyvät feminiitat ja muut yksilahkeiset päsmäröijät. Mitenköhän mahtaa olla, olisivatko johtavat puoskarit moisessa tyranniassa kuitenkaan tuon kauniimman sukupuolen edustajia? Kuitenkin kautta historian ns. "karuissa oloissa", yhteiskunnallisista tai muista syistä, on johto tupannut menemään miesten suuntaan. Tottahan näissäkin tarinoissa se väkivaltamonopolin likainen työ nojaa miespuolisten sotilaiden ja vartijoiden uurastukseen...

Yhtä kaikki, hyvää tekstiä ja syvennystä "Unohdettujen kylien maailmaan"!

Castor said...

Ykä, tiedoksi vaimoni kuoli lauantaina. Olen ihan sekaisin, ja Kiinassa vielä. Hautajaiset keskiviikkon (siis kreamotorioon). Olen pahoillano että häiritsen kirjoituksia!

Jani Alander said...

Nytpä tuli mieleen, oletko tuohon tarinasarjaan hakenut innoitusta teoksesta "Agenda 21" kirjailijan nimeä en muista, mutta oli oikealle päin kallellaan ollut uskovainen amerikkalainen. Oli kovasti samanhenkinen teos.?

Anonymous said...

Tästä Ykän jutustua voisi tehdä vaikkapa elokuvaversion! Tarinan edetessä Irmeasta tulee eittämättä mieleen tämä 70-luvun natsieksploitaatio kulttileffan päähenkilö Ilsa - SS:n naarassusi, suosittelen katselemaan.

OT1, Pauli Vahtera teki tänään FB:ssä mielenkiintoisen avauksen: maahanmuuttajat kokevat työn rangaistuksena ja lisäinfoa Avpixlatista, Tanskanmaalla näin. Niin, kuka viitsii enää töitä tehdä jos kaikki tuodaan tarjottimella nokan eteen? Asiantilasta syyttäisin enemmän näitä kotouttajia ja kotouttamispolitiikkaa kuin maahanmuuttajia. Ja näistä pitäisi sitten tulla niitä työvoimapulan pelastajia tulevaisuudessa, aikana jolloin automaatio ja robotit vievät työpaikkoja? Eihän tässä yhtälössä ole mitään järkeä/tolkkua...

OT2, uutisista luettua, tanskalainen poliisimurhaaja eräs S. Kristensen haluaisi jo vapaalle jalalle oltuaan 25-vuotta vankilassa. Hänestä tulikin mieleeni muuan jalkapallosta kiinnostunut ex-kulttuuriministeri. Tämä lienee sitä oikeanlaista "vihapuhetta"? Malliesimerkki tekopyhyydestä & kaksoisstandardeista ja linkin takaa lisää miehen edesottamuksista.


- Soomepois Eestist -

Vasarahammer said...

Irmea on aika jäätävä bitch. Kylmät väreet karmivat selkäpiitä. Onko Todellinen demokratia naispuolisten amatsonien puolue?

Jos todellinen demokratia viedään loogiseen päätepisteeseensä, jossa poikkeavia mielipiteitä ei sallita, lopputulos on kirjoituksessa esitetyn kaltainen. Jos hienovaraiset keinot kuten sensuuri ja propaganda eivät riitä, leirit ovat se jäljelle jäävä vaihtoehto.

Oikeassa vankileirien saaristossa oli käytössä termi "dokhodyaga" (доходяга) sellaiselle, joka oli jo nääntymässä, sairauden heikentämä ja menettänyt elämänhalunsa. Muut leirivangit oppivat tunnistamaan tällaiset tapaukset ja tiesivät, että "dokhodyaga" ei selviäisi pitkään.

Hyi ei ole sama asia, mutta kaiketi hyin elinmahdollisuudet kuutioissa olivat rajalliset.

Anonymous said...

Sen seitsemän sydämensiirtoa mutta niin vain kuoli "filantrooppi" Rockefellerin Taavetti.

Buhahahaa

-Tvälups-

Qroquius Kad said...

Enemmän tästä uudelleenkasvatusprosessista tuli mieleen "Uuden uljaan maailman" olouttaminen, kuin "Kellopeliappelsiiinin" leffanäytökset.

Everstiluutnantti Liuermo oli varsin paha ihminen, mutta ei lopultakaan täysin paha, kuten vähän ennen loppua ilmeni. Pieni vivahdus inhimillisyydestä saatiin jo aiemmin: ennen tapaamistaan kersantti Lohiojan kanssa hän kävi suihkussa, sen sijaan että olisi vaatinut alaistaan työntämään nenänsä viikon pesemättä homehtuneeseen. Niinpä siis herää pieni epäilys, olisiko hänestä sittenkään ollut kohoamaan ylimpään nomenklatuuraan, jonka edellytys on täydellinen moraalittomuus?

Osanottoni Castorille raskaan menetyksen johdosta.

LW said...

Irma Grese reinkarnoitui sitten Suomeen. Fiksuahan todella olisi ollut hakeutua suorittavan portaan johdosta suunnittelevaan, mutta ei puhdas seksuaalinen sadisti sellaista siirtoa koskaan tekisi. Ei se myöskään olisi kuin siirtänyt ikävää loppua kauemmaksi. Joka tapauksessa hän olisi kuollut omiensa kynsissä, joko näin, tai sitten Uuden Kaledonian nälänhädässä.

Mielenkiintoista sinänsä, ettei systeemi kaikesta teknisestä lahjakkuudestaan ja säälimättömyydestään huolimatta edes yrittänyt ylettää pidemmälle. Ei mitään yritystä luoda uusia tosidemokraattisia kansalaisia. 1984:n tyylinen lopputulos, jossa väärinajattelija pakotetaan ensin todella rakastamaan Isosiskoa ennen kuin heidät lopetetaan, oli varmaan ihan kiva bonus, mutta ei se oleellinen juttu. Systeemille riitti pelkkä varoittava esimerkki, jotta prolet pitävät taas vähän aikaa turpansa kiinni. Mikäs siinä, jos eliitti ei itsekään enää uskonut omaan asiaansa muuten kuin puheiden tasolla, ja piittasi enää pelkistä etuoikeuksistaan.

Yrjöperskeles said...

Tervehdys Tuumailijalle, Apoliteialle, Castorille, Jani Alanderille, Soomepoisille Eestist, Vasarahammerille, Taisteluvälineupseerille, Qroquius Kadille ja LW:lle & kiitos kommenteistanne.

Alkuun lähetän Castorille syvän osanottoni ja pahoitteluni suuresta menetyksestäsi ja toivotan voimia ja jaksamista. Sanat ovat tietysti tällaisella hetkellä kevyitä, mutta muutakaan ei ole antaa. Niitten takana on kuitenkin lämmin ajatus ja toive siitä, että uusi päivä koittaa vielä.

Tuumailija: Kiitokset sinullekin. Korpit lentävät edelleenkin. Ja tuo on totta, mitä diktatuureista totesit. Tosin EU:ssa ei ole yhtä Stalinia, vaan Stalin on kollektiivi.

Apoliteia: Olet oikeassa, että naisjohtajat tarvitsevat tuekseen miespuolisen väkivaltakoneiston. Mutta elämme siinä mielessä poikkeuksellista aikaa, että feminismi itsessään on nostettu sellaiselle jalustalle, että se lähestyy pistettä jossa se on kaiken arvostelun yläpuolella.

Jani: YK:n Agenda 21:n toki tiedän, mutta tuo kirja oli minulle uusi tuttavuus. Googlasin vähän ja melkoiselta dystopialta sekin kyllä vaikuttaa.

Soomepois: Tuo Pauli Vahteran avaus oli erinomainen. Vahterahan on myös tehnyt kantelun siitä Rautatieasemalla oleskeluvan saaneesta jätkästä. Kun häiskän edesottamuksia selvitettiin, niin myönnetty oleskelulupa voidaan mieltää jo suoraksi vittuiluksi suomalaisille. Mitä tulee tuohon Arhinmäkeen ja hänen jalkapallohuutoonsa, niin mikäli samanlaiseen olisi syyllistynyt vaikka joku persu, niin asia kaivettaisiin vieläkin mediassa esille vähintään kerran viikossa.

Vasara: Tuon tilanteen siemenet ovat jo kylvetty, sillä kyllähän yhteiskunnassamme (ja niin kuin EU:ssa yleensäkin) pyritään väärinajattelu kertakaikkiaan kieltämään. Väkivalta ei ole vielä keinona ja onneksi EU:lla ei ole vielä omaa väkivaltakoneistoaan.

Tvälups: Kerranhan se on edessä meillä kaikilla.

Qroquius Kad: Ehkä se everstiluutnantti Liuermon inhimillisyyden pilkahdus kertoo senkin, että myöskään tämän tarinan kirjoittajasta ei ole Liittovaltion virkamieheksi. Samoin kuin ei ole kommentoijistakaan, sillä meillä kaikilla löytyy jonkunlainen moraali.

LW: Kyllähän myös nainen pystyy äärimmäiseen julmuuteen, vaikka feministit ovat nykyisin pyhittäneet naiseuden jo jollain tavoin ihmisyyden yläpuolelle. Varmaankin se tosidemokraattinen kansalainen luotaisiin niin, että erotettaisiin lapset vanhemmistaan heti synnytyksen jälkeen ja kasvatettaisiin valtion toimesta. En ole tosin varma, että onnistuisiko sekään. Luulen, että ihmisessä on aina jonkunlainen ajattelun ja kapinan kipinä. Ainakin suuressa osassa ihmisiä.

Castor said...

Kiitos kaikille muistaneille! Olo on niin sekainen kuin olla voi, kaikki on niin erilaista. Eikä tämä sivusto ole henkilökohtaisia vuodatuksia varten, mutta kun olen kohtalaisen pitkään ollut mukana, niin ajattelin ilmoittaa. 19 vuotta oltiin naimisissa ja tänään kello 12 ei ihmistä enää ole. On tämä saatanallista rallia välillä. Ja näiden byrokratia, 4,5 tunti hataustoimistossa! Ja poliisi ja käännökset Suomea varten kun ei oikei kehtaa väittää olevansa naimisissa väestörekisteriotteessa Olen pahoillani näistä vuodatuksista, mutta tämä on yksi tapa kanavoida tällaista tilannetta.

Yrjöperskeles said...

Terve, Castor. Tällaisena hetkenä on vaikeaa sanoa kaverille mitään järkevää. Mutta varmasti me kaikki toivomme, että elämäsi palaa raiteilleen.

Anonymous said...

Osanottoni myös Castorille. Olen myös melko pitkään tätä Suomen parasta blogia
seurannut, joten myös vakikommentoijat tuntuvat enempi tai vähempi tutuilta.

-Sepi

Yrjöperskeles said...

Tervehdys, Sepi. Osanotto välitetty. Olen itsekin mieltänyt vakiokommentoijat ystävikseni, joita en ole koskaan varsinaisesti tavannut. Ja lämmin kiitos kannustuksesta.

Anonymous said...

Moro Ykä. Yritin jo aiemmin kommentoida tätä jälleen kerran niin koukuttavaa kirjoitusta, mutta robotti nakkas pihalle meikäläisen..:) Ja näemmä hyvästä syystä..pääsenpähän nyt sanomaan surunvalitteluni Castorille. Elämä kantaa silloinkin kun sanat eivät. Voimia.
ps. Sama kuin edellisellä, seurannut pitkään tätä blogia ja yhä mitä yllättävimmissä hetkissä, uuden kirjoitusten avattuani huomaan tuntien kuluneen. Niin sanottu kintaat tipahti-ilmiö..:D Kiitos.
t. Arskaparska

Anonymous said...


JP on käsitellyt aika mukavasti teemaa "kasvissyönti itsetehostuksen välineenä".

https://www.youtube.com/watch?v=z0O_VYcsIk8

Muutenkin mukavia videoita.

Anonymous said...

Tämä voi kuulostaa vähän uskomattomalta, mutta tuossa Ykän vankihelvetissä on yllättävän paljon samoja piirteitä Tampereen Yliopiston Yhteiskuntaiteellisen tiedekunnan henkisen ilmapiirin ja toimintakulttuurin kanssa.

1. Todellisuudella ei ole väliä. Uran, tulevaisuuden ja etenkin arvosanat ratkaisee se, että kuinka hyvin osaa omaksua virallisen totuuden ja kuinka voimakkaasti vastustaa kaikkia yrityksiä kyseenalaistaa sitä.

2. Jyrkkä jako: kohteet ja toimijat. Virallisesti ollaan muka kohteiden puolella, mutta kaikki valta, tieto, osaaminen, resurssointi jne. on vain ja ainoastaan toimijoita varten.

3. Sekä perhetaustasta että roolin omaksumisesta kumpuavaa uranousua tiedossa niille jotka osaavat kiilata itsensä nomenklatuuran jäseniksi.

4. Keskinäinen kilpailu on veristä, mutta silti nomenklatuura pitää yhtä reaalimaailmaa vastaan.

5. Juuri kukaan ei tunnu osaavan, tietävän tai arvostavan mitään hyödyllistä.

6. Valtaan liittyvä narsistine omahyväisyys haisee nomenklatuuran suhteessa rahvaaseen/kohteisiin/kappaletavaraan.

7. Akateeminen itsereflektointi on tietynlainen kevytversio tunnustamisesta. (Siinä tavallaan tunnustetaan oman lähtökohdan puutteita, mutta korotetaan ne samalla ansioiksi.)

8. "Ei täällä ketään kasvatettu, täällä ehdollistettiin..." Niin yhteiskuntataiteellista tiedekuntaa kuin ikinä mahdollista. Ei siellä ketään opeteta, siellä ehdollistetaan uskomaan sosiaalisen konstruktionismin ja sen äpärälasten tuottamaan täysin todellisuudesta irti olevaan sontaan ja siitä sonnasta kumpuaviin poliittisiin tavoitteisiin.

9. Määrittelyvalta on kaiken keskipiste. Määrittelijät ovat kaiken keskipisteitä. "Todellisuus on sosiaalinen konstruktio."

10. Elinvoiman ja tahdon imeviä kulttuurivampyyreja.

Anonymous said...

Lempstaadin suunnista Castorille osanotot.

Tämmöisessä tilanteessa haluaisi sanoa jotain, mutta niitä oikeita ja sopivia sanoja ei löydä.

Tulevaisuutta ajatellen sanon kuitenkin sen, että suru pitää surra pois. Surematon suru voi kääntyä masennukseksi. Suru tulee aaltoina ja viimeiset aallot joskus niin pitkän ajan päästä ettei niitä tajua juuri siihen menetykseen liittyviksi.

Uskovaisena hihhulina muistan sinua ja vaimoasi myös rukouksissa.

Anonymous said...

Castorille vielä sellainen juttu, että kyllä tässä on syntynyt sellainen pieni vakiokommentoijien virtuaalinen lähipiiri, että tottakai tuollaisen raskaan ajankohtaisen asian saa ja voi jakaa. (Jos ei voisi, niin Ykä varmaan estäisi. Aika vaikea kuitenkin kuvitella sellaista.)

Ulkona on hiirenhäät. Iltapäivän aurinko paistaa matalalta ja ikkunasta näkyvän järven jäällä olevassa vedessä näkyy sadepisaroiden ripsettä.

Jos surumusiikki kelpaa niin Elegia Loirin laulamana:

https://www.youtube.com/watch?v=m5_fiVnuAh4

Becker said...

Minulta myös osanottoni Castorille menetyksen johdosta. Täällä blogissa tosiaan vakiokommentoijat alkavat olla tavallaan tuttuja vaikkemme ole tavanneetkaan.
Castorin suruviesti oli kyllä aika pysäyttävä. Toivon voimia elämässä eteenpäin.

Tuo dystopia oli aika hyisevää luettavaa. Osaat kyllä kuvailla tapahtumia niin että niihin on helppo sisäistyä. Jotenkin taas nykyinen kotimaani häivähti mielessäni sitä
lukiessani. Feministisessä pehmodiktatuurisa on jotain samaa. Aina kun uutisoidaan jostain asiasta joka on hallinolla mennyt pieleen ja niitä on paljon, niin eikös siellä olekkin jokin daami asioita selittelemässä. Ei daameissa sinänsä mitään vikaa ole, heissä on aivan upeita yksilöitä, mutta tuntuu siltä että useimmat politikkaan ryhtyneet ovat jollain tapaa menettäneet ns. tolkun aivan täydellisesti.

Hemuli said...

Castor,

Jokainen suree tavallaan. Kun oma poika kuoli niin itse käperryin kuoreen ja emäntä taas kirjoitteli miltei kaksi vuotta nettiin tuntemattomille eräällä palstalla. Molemmat tavat tuntuvat nostavan pään taas pinnalle... aikaa siihen menee mutta lopulta suru, vaikka ei koskaan katoakkaan, ei enää hallitse.

Voimia!

Lemminkäinen said...

Ottaa aina voimille kun joku läheinen kuolee, eikä siinä auta oikeastaan muu kuin aika. Se vituttaa ja väsyttää ja ajan mittaan siihen tottuu että näin on käynyt. Yritä jaksaa, Castor.

Kristian Nevantausta said...

Castorille lämpimin osanottoni. Vuosikausia kun lukee täysin tuntemattoman nimimerkin rehellisiä mielipiteitä kommenttiosiossa niin aidosti alkaa välittää. Olkoonkin hieman outoa.

Ano joka puhui Tampereen yliopistosta; ihan ilman sarvia ja hampaita kysyn että onko tämä oma kokemuksesi? Olen itse lähtöisin Tampereelta ja vitsailen paikallisesta lipastosta ilman minkäännäköistä omakohtaista kokemusta samaan sävyyn. Olisi todella kiintoisaa kuulla ihan tarkempia kokemuksia, kun tuo puheiden perusteella tuntuu olevan varsinainen äärivasemmistolainen pesämieli melkein Ameriikan yliopistojen (Berkeley sun muut) malliin.

Yrjöperskeles said...

Tervehdys Arskaparskalle, Ano1:lle, Ano2:lle, Ano3:lle, Ano4:lle, Beckerille, Hemulille, Lemminkäiselle ja Kristian Nevantaustalle & kiitos kommenteistanne.

Osanottonne Castorille välitetty lämpimin ajatuksin ja voiman toivotuksin.

Arskaparska: Tuo blogger aika ajoin temppuilee noitten kommenttien kanssa. Se tekee sen ihan randomina joten en oikein osaa kertoa miksi. Ja lämmin kiitos tipahtaneista kintaista. Palautteella on merkitystä.

Ano1: Joo, olen nähnyt tuon pätkän ennenkin. Onneksi omassa tuttavapiirissäni ei ole yhtään vegaania. Eräs kasvissyöjä on. Vielä huumorintajuinen sellainen.

Ano2 ja Kristian Nevantausta: Itsehän en ole moista pulaakia käynyt, mutta kun katsoo nykyisiä yhteiskuntataitelijoita ja heidän viestinsä sisältöä, niin kyllähän tuossa listassa saattaa olla vinha perä. Vähän samanlaisia kommentteja siitä on kuulunut ennenkin. Niin kuin kyllä niitäkin, että onhan siellä tolkullistakin väkeä mikä tietysti pitää paikkansa sillä koulutetaanhan siellä muitakin kuin toimittajia ja yhteiskuntataiteilijoita.

Ano4: Kyllä täällä toki voi henkilökohtaisiakin asioita viestiä ja on viestitty ennenkin.

Becker: Kiitokset kannustuksesta. Ja eikös se Ruotsin hallitus mainosta olevansa feministinen hallitus ministereitten sukupuolesta riippumatta. Feminismikin on ismi, joka sanelee totuuden vain omasta näkökulmastaan. Mitä tulee politiikkaan lähteneistä naisista niin hyvin usein tulee mieleen sana narsismi. No, niin kuin myös hyvin monesta miehestä. Politiikka ei juuri houkuttele ns. valtiomiesainesta. Niitä löytyisi työpaikoilta.

vieras said...

Esitän osanottoni Castorille. Voimia, yritä jaksaa.

Ykältä kysyn jatkuuko tarina vielä? Tämä on semmoinen spin off-tarina joka tapahtuu osittain samanaikaisesti alkuperäisen tarinan kanssa, kun noita vuosilukuja ja päivämääriä katsoin. Luulin että spin off-tarina sijoittuu alkuperäisen tarinan jälkeiseen aikaan, mutta se voi yhtä hyvin tapahtua ennen sitä tai samaan aikaan. Ehkä alkuperäisen tarinan kanssa samanaikaisesti tapahtuvat spin off-tarinat eivät ole niin yleisiä kuin ne jotka sijoittuvat myöhempään aikaan.

"Spin-off voi tapahtua myös rinnakkain alkuperäisen teoksen kanssa, jolloin se voi vaikkapa näyttää, mitä tapahtui jossain muualla samaan aikaan kun päätarina tapahtui."

https://fi.wikipedia.org/wiki/Spin-off

"A spin-off may be called a sidequel when it exists in the same chronological frame of time as its predecessor work."

https://en.wikipedia.org/wiki/Spin-off_(media)

Se voisi olla hyvä idea jos Ykä tekisi joistakin tarinoista spin off-versioita joiden tarina tapahtuu samaan aikaan alkuperäisen tarinan kanssa.

Yrjöperskeles said...

Tervehdys, Vieras. En osaa ollenkaan sanoa, tuleeko tähän uusia tarinoita. Kas kun ne tarinoitten ideat vaan yksinkertaisesti hyppäävät päähän. En pysty tekemään niitä niin, että nyt istun koneelle ja päätän kirjoittaa jotakin. Mielessäni on sinänsä ollut tehdä vähän spin offia niihin 2002-kertomuksiin mutta katotaan nyt.

Tuumailija said...

Castorille minultakin osanotto menetyksen johdosta. En tiedä voinko neuvoa miestä, jolla on arviolta kaksi kertaa ikää mitä minulla, mutta itse suosittelen puhdasta parkumista. Se työntää tuskaa ulos. Suru lähtee suremalla ja avaa tietä parempaan. Olet minulle Ykän vakiokommentoijista erityisempi kuin muut, sillä sinulla on ripaus sitä mitä minullakin: kiinnostus Kaukoitään. Olen itsekin aivan pian lähdössä asumaan sinnepäin, kohteena Japani. Kaikkea hyvää sinulle, tapahtuneesta huolimatta.

vieras said...

Suunnanmuutos ja Suunnan säilyttäminen ovat saman tarinan eka ja toka osa. Näin ollen kumpikaan ei ole toisilleen spin off, jos olen oikein ymmärtänyt. Tosin kummassakin tarinassa mentiin osittain samoja vuosia ja vuosikymmeniä pitkin.

Niille Suunnanmuutos ja Suunnan säilyttäminen- tarinoille olisi kiva saada kolmososa. Siinä olisi trilogia koottuna. Jos nyt oltaisiin tuolla aikajanalla ja tällä hetkellä, niin runsaan kahden vuoden kuluttua neljän kopla siirtää valtikan tulevaisuuden neljän koplalle. Miten ja milloin tuon tulevan neljän koplan häiskät löytyivät, ja miten heitä valmennettiin tuleviin tehtäviin, siitä saisi oman juttunsa.

Tätä ei varmaan saa aikaan sillä että noin vaan istuu koneelle ja alkaa naputella. Siinä tarvitaan se inspis sekä mielikuvitus.

Yrjöperskeles said...

Tervehdys Tuumailijalle ja Vieraalle & kiitos kommenteistanne.

Tuumailija: Osanotto välitetty.

Vieras: On melko varmaa, että sitä kolmososaa ei tule. Siihen on selvä syykin. Ykkös- ja kakkososa pohjautuivat Suomessa tapahtuneeseen oikeaan historiaan, mikä oli jo tiedossa ja sen pohjalta tehtiin vaihtoehtohistoria. Kakkososa päättyi nykypäivään ja sen jälkeisiä tapahtumia emme tiedä, joten tämän tyyppistä juttua ei oikein pysty pidemmälle tekemään. Sinänsä kakkososan lopussa Suomi oli jo sen verran mukavassa mallissa, että eipä tuota paljon paremmaksi tarvitse rukata.

Anonymous said...

Miksi noille laittomien maassaolijoiden mielenosoitusleireille ei toimiteta hyvää, ravitsevaa ja herkullista nuivaruokaa?

Possunlihalla tukevoitettu hernerokka, possunlihamakkarat, pekoni ja muu sikapartikkeliruoka olisi taatusti tervetullut tapa rakentaa sopua ja suomalaiseen yhteiskuntaan sopeutumista.

Erimieliset voisivat vaikka tutkia yhdessä koraanista että mitä kaikkea siellä sanotaan tai ei sanota vaikkapa Muhammedin pedofiilisistä taipumuksista. Pekonisiivuista saa hyviä kirjanmerkkejä siihen tarkoitukseen.

Anonymous said...

Kristian...

Sekä omakohtaista kokemusta että muilta tullutta tietoa.

Yliopistossa ilmapiiri on vähän sellainen, että ei kuulu omiin etuihin nähdä sen yliopiston huonoja puolia, jossa opiskelee. Oppilaille ja työntekijöille tavallaan maksetaan menestymisenä palkkaa siitä, että ummistavat silmänsä ja omantuntonsa.

Itse en siihen silmien ja omantunnon ummistamiseen kyennyt. Se aiheutti - muutaman muun asian kanssa - motivaatio-ongelmia.

Toinen motivaatio-ongelmia aiheuttanut asia oli se, että opiskeljoita pidettiin idiootteina - ja enimmäkseen ihan aiheesta.

Kumuopintojen aikaan saatettiin antaa isolle porukalle tehtäväksi tehdä analyysi jostain aiheesta jotain alan kirjallisuudesta löytyvää analyysimenetelmää käyttäen. Sitten opettajat kehuivat runsaasti kaiikkia "analyysejä" ja viittasivat tosi varovaisesti niiden puutteisiin. Ja "analyysien" taso oli niin järkyttävän matala, että vain kolmessa analyysissä oli minkäänlaista julkilausuttua tutkimuskysymystä.

Itse olisin antanut arvosanaksi hylätyn jokaiselle jolta puuttui tutkimuskysymys ja käskenyt ottamaan annetut tehtävät edes puolitosissaan. Niistä kolmesta tutkimuskysymyksellä varustetusta olisin antanut yhdelle hyvän, yhdelle keskinkertaisen ja yhdelle huonon arvosanan.

Jatkuvaa päänsilittelyä, sen opastamista missä aita on matalin ja asennekasvatusta tieteellisyyden kustannuskella. Lapsellista pelleilyä, jonka ei pitäisi kuulua edes peruskouluun.

Kolmas motivaatio-ongelmia aiheuttanut asia oli se, että jos halusi hyvän arvosanan tenttivastauksista, niin piti keinotekoisesti huonontaa vastaustaan jättämällä kysytyn asian ja siihen liittyvän kokonaisuuden välinen suhde täydellisesti pois.

Tuli sellainen fiilis että pääsykokeet laaditaan tarkoituksella niin, että saadaan estettyä älykkäiden pääseminen opiskelemaan ja varmistettua muista-toista -kopiokoneiden sisäänpääsy ja opintojen läpäiseminen.

Yrjöperskeles said...

Tervehdys Ano1:lle ja Ano2:lle & kiitos kommenteistanne.

Ano1: Varmaankin syynä on se, että näillä mahdollisilla ruuan toimittajilla on sekä terve itsesuojeluvaisto että tieto suomalaisten viranomaisten toiminnasta. Viranomaiset tuskin tutkisivat kovin suurella intensiteetillä sitä, että miksi possunlihan tarjoajat hakattiin sairaalaan vaan sitä, että syyllistyivätkö he uskonrauhan rikkomiseen ja kansanryhmää vastaan kiihottamiseen. Itse kehitin kyllä aikanani myös vaihtoehtoisen menetelmän:

http://yrjoperskeles.blogspot.fi/2014/08/rohkiva-vastaisku.html

Ano2: Kiitos täsmennyksestä.

Anonymous said...

Osanotot Castorille täältä lahden eteläpuolelta.

Kevät saapui sitten rytinällä Lontooseen, kaveri oli apinoinut Nizzan kuormurikuskia, onneksi uhriluvut eivät päässeet lähellekään samoja lukuja. Eräässäkin videonpätkässä näkyy jonkun henkilön hyppäävän sillalta jokeen pois auton edestä. Kauniiksi lopuksi terrori-iskuntekijä puukotti poliisin kuoliaaksi, karman laki kuitenkin toteutui välittömästi eli tekijä sai "nikkeliä silmille".

Tekijäksi on epäiltynä muuan jamaikalaissyntyinen tyyppi, joka kääntyi islaminuskoon joskus 90-luvulla ja alkoi imaamiksi, josta hän sitten radikalisoitui. Niin, tarvitaanko sitä suurmoskeijaa oikeasti sinne Helsinkiin? Varsinkin kun pohtii mitä niissä opetetaan, oikea 5. kolonna, jota vielä eräät suomalaiset poliitikot puoltavat. Huhhuh...

Jos suomalaisia tuomioita ja vankiloita arvostellaan lepsusta meiningistä, niin eipä näytä briteilläkään menevän kauhean hyvin. Jos näistä 70:stä vapautetusta osa oli syntynyt muualla kuin UK:ssa, niin eiköhän heidät olisi voinut lähettää takaisin isiensä maille. Ja kun noissa vankiloissa vielä jotkut radikalisoituvat ettei siihen aina moskeijaakaan tarvita.

Muuttolinnut saapuvat kohta Suomeen, tässä sitten toisenlaisia reissaajia ja loppua ei näy. Moniko näistä onnenonkijoista päätyy Pohjolaan asti? Mitä lääkkeeksi? Omat ehdotukseni eivät olisi ihan "silkkihansikas" tyylisiä ja ne saisivat "tietyt piirit" shokkiin. Helppoja ratkaisuja kun ei taida enää olla.

Ainakin he jotka haluavat noita "pakolaisia" niin paljon auttaa, heidän pitää mennä sinne ongelmien alkujuurille eli Afrikkaan/Lähi-itään. Siellä heitä voi sitten auttaa sydämensä kyllyydestä. Nämä ongelmat eivät tule koskaan poistumaan väestönsiirrolla ja muutenkin eräissä paikoissa Afrikan ekosysteemi kärsii kuivuudesta, syynä väestön liikakasvu....


- Soomepois Eestist -

Becker said...

Lontoossa on taas vuorostaan tapahtunut yksittäistapaus jolla ei ole mitään tekemistä minkään kanssa. Neljä kuollutta ja muutama kymmenen loukkaantunutta joista osa vakavasti. Risikko on nostanut poliisien suojausastetta "kansanedustuslaitoksen" suhteen sekä myös lentokentällä. Ruotsissakin on nostettu poliisin valmiutta poliitikkojen toimesta. Herää kysymys, että minkähän vuoksi?? Samat kornit ja irvokkaat surunvalittelut jälleen poliitikoilta ympäri maailmaa. Me emme alistu, demokratia ei peräänny terrorismille, jatkamme elämää normaalisti emmekä näytä pelkoa.
Totta vitussa aina siihen asti kunnes joku yksittäistapaus puukottaa, ajaa autolla päälle tai räjäyttää pommin vieressä.
Tämäkin iskijä oli jo poliisin epäiltyjen listalla, niinkuin useimmat muutkin tekijät ovat olleet.
Suomessakin seurataan tiettävästi pariasataa tyyppiä. Minkä helevetin takia niitä seurataan? Vähemmällä vaivalla päästään kun annetaan monoa perseeseen ja ulos maasta vai odotellaanko yksittäistapausta täälläkin.

Anonymous said...

Hyvä, tosin niskakarvoja nostattava tarina taas Ykältä, mutta toivottavasti noin karmea tulevaisuus ei odota uusia sukupolvia! Päivän mantrahan on taas, että pelolle ei saa antaa valtaa. Sitä hokevat nyt mm. Englannin pääministeri ja Lontoon kaduilla ihmiset, joihin ei ole (vielä) kohdistunut minkäänlaista terroritekoa. Menisivät toimittajat kysymään sairaalaan hyökkäyksessä vakavasti loukkaantuneilta ihmisiltä tai kuolleiden omaisilta, että miltä nyt tuntuu, pelottaako islam ja terrorismi! Vai onko tilanne vain uusi normaali, jota kauhistellaan muutama päivä, joka ei aiheuta minkäänlaisia toimenpiteitä ja sama toistuu kerta toisensa jälkeen aina kun jossakin ammutaan tai räjähtää? Aika välinpitämätöntä.

Castorille lämmin osanotto. Sanat ovat turhia ja tyhjää täynnä.

Rouva Ano

Yrjöperskeles said...

Tervehdys Soomepoisille Eestist, Beckerille ja Rouva Anolle & kiitos kommenteistanne.

Soomepois & Becker: Lontoon ”yksittäistapauksen” tiimoilta voisi mainita sen jatkuvan hokeman, että terroristeihin liittyy nuoria, köyhiä ja toivottomia miehiä joitten köyhyys ja toivottomuus johtuu vielä mielellään länsimaisesta riistosta. Tosiasiassa tämä kyseinen heppu edustaa terrorismia paljon paremmin eli kyseessä oli 52-vuotias kolmen lapsen isä joka toimi englanninopettajana ja oli siis kovasti ”integroitunut” muslimi. Tämä osoittaa sitä todellisen integroitumisen tasoa. Islam on este integroitumiselle. Enkä minä sinänsä sitä integroitumista pahemmin kaipaakaan, vaan sitä, että nämä köijätään kaikki takaisin lähtömaihinsa. Niin kuin Soomepois mainitsi, niin se silkkihansikaskeinojen aika on mennyt jo kauan sitten ohi.

Rouva Ano: Kiitokset. Esitetty tulevaisuus on jossain muodossa valitettavasti mahdollinen, sillä nykyinen federaatiojohto ja sen maakuntalakeijat eivät taatusti suostu luopumaan vallastaan vapaaehtoisesti. Tuo hokema ”pelolle ei saa antaa valtaa” on muuttunut jatkuvasti toistuessaan jo niin vastenmieliseksi, etten viitsi siitä enempää kommentoida. Voisi päästä vaikka Paha Sana.

Anonymous said...

Tuonpas yhden vaihtoehtoisen tulevaisuus kuvauksen teidänkin tietoonne, joka minua henkilökohtaisesti syvästi kiehtoo, joskus muinaisuudessa, about 30 vuotta sitten sain lukea erään väitetyn humanoidikaappaus tapauksen kirjassa: Artur Berlet, Avaruuslaivalla Planeetalta Planeetalle, Kustannus oy Jaanes (ISBN 951-95138-0-9)
Tuossa kirjassa kuvaillaan kirjailijan mukaan hänelle tapahtunut todellisuussiirtymä, jota voisi aivan hyvin verrata johonkin tieteisseikkailuun tai ratkaisuyrityksenä kirjailijan kokemaan dystopiaan jossa hän tuolloin 1958 omassa kotimaassaan eli.
En ota kantaa kirjailijan väitteeseen sen tarinan todellisuusperäisyydestä vaan luin kertomuksen kuin se olisi kertomus jonkin dystopian jälkeisestä paremmasta aikakaudesta, kertomuksessa oli kiintoisa kuvaus rikollisten yhteisönjäsenten rangaistusmenttelystä, jonka kohteeksi myös joutui väitetysti tämän kirjailijan kidnappaama muukalainen, hänen omalla kotiplaneetallaan, empä kerro enempää tarinan juonta jos vaikka nyt herätinkin Yrjöperskeleen yleisön kiinnostuksen kirjan tarinaa kohtaan, itse kun satuin kerran divarissa huomaamaan että kyseinen kirja oli myynnissä, ostin sen välittömästi ja luin uudelleen, kirja on nyt osa minun kokoelmaani josta en enää luovu.
Kyseinen kirja voi löytyä vielä joistakin kirjastoista pölyttymästä, kiintoisia lukuhetkiä toivottaen 248 sivua....

Yrjöperskeles said...

Tervehdys, Ano, ja kiitos vinkistä. Pitää kattoa, jos saisi tuon kirjan jostain käsiinsä.