torstai 19. syyskuuta 2013

JOTAIN IHAN MUUTA XVI

Eli vain yksi tarina Keski-Maasta

Tapahtuma-aika: Helmikuu, vuonna 985, Keski-Maan Neljättä Aikaa

Tapahtumapaikka: Synkmetsä, kymmenisen kilometriä Metsänihmisten Tasavallan ja Mordorin rajalta länteen.

Tapahtumassa mukana: Useitten armeijoitten sotilaita, pääosassa Bukinmaan toinen erillinen pataljoona Konnun puolustusvoimista.


Vänrikki Vähä-Bukin joukkue nukkui puolijoukkueteltoissaan. Teltoissa kamiina loi kaivattua lämpöä kovaan pakkaseen ja hobittisotilaat sulattelivat vatsoissaan hieman aikaisemmin saatua noppasoppaa. Vähä-Buk oli kehottanut miehiään lepäämään, sillä voimia tultaisiin tarvitsemaan pian. Mordorin örkkiarmeija saattaisi hyökätä jo kuluvan vuorokauden aikana. Vähä-Buk kävi vielä kiertämässä vartiot, poltti sätkän Vanhaa Toboa ja päätti sitten suoda itselleen muutaman tunnin unta.

Vähä-Buk oli Konnun puolustusvoimien reserviläinen, siviiliammatiltaan historianopettaja Rankkihovin lukiosta. Hänen joukkueensa miehet olivat ihmetelleet, kuinka tähän tilanteeseen oli päädytty. Keski-Maassa ei oltu käyty suursotaa lähes tuhanteen vuoteen. Paikallisia rajakahakoita vain. Miksi sota oli nyt tulossa? Ja miksi juuri heidän aikanansa?

Vähä-Buk oli jo siviilityönsä puolesta syistä perillä. Tämä kaikki oli lopputulemaa siitä, minkä Lännen Liitto oli virhearvioinneillaan saanut aikaiseksi. Tuhat  vuotta sitten oli länsi voittanut suursodan örkkien Mordoria vastaan. Voitto oli ollut selkeä, ja sen seurauksena olivat myös itäiset Mordorin vallan alla olleet valtiot itsenäistyneet. Mutta vaikka voitto oli selkeä, se ei ollut kuitenkaan totaalinen. Örkit eivät olleet hävinneet mitättömäksi ja vaarattomaksi kansansirpaleeksi, vaikka sodasta tehdyt, lähes uskonnolliseen asemaan nousseet legendat olivat voittoa yliglorifioidessaan ja taisteluihin kaikkia yliluonnollisia elementtejä lisätessään niin väittäneet.

Örkit olivat sodan jälkeen päättäneet elää eristyksissä keskenään, niin Mordorissa kuin sitä ympäröivillä, varsin laajoilla örkkialueilla. Heihin liittyivät sodassa Rohania terrorisoineet Uruk-Hait, jotka oli karkoitettu Anduinin itäpuolelle. Uruk-Hait eivät olleet suostuneet alistumaan läntisen vallan alle, toisin kuin Sumuvuorten ja Angmarin vuoriörkit, jotka antautuivat ehdoitta ja anoivat armoa. Uruk-Haitten kohdalla oli toisin. Heidän karkoituksensa ei ollut Lännen Liiton historian kirkkaimpia hetkiä. Vain kolmasosa karkoitusmatkalle ajetuista Uruk-Haista pääsi elossa Anduinin yli Mordorin puolelle. Lännessä ikävä muisto haluttiin unohtaa, ja sitä varten kehitettiin legenda enteistä, jotka tuhosivat Uruk-Hait.

Örkkejä eli myös itäisissä valtioissa varsin suurena vähemmistönä. Näihin itsenäistyneihin valtioihin kuuluivat Khand, Rhûn, Hildorien, Harad, Taka-Harad ja pieni viininviljelijämaa Dorwinion. Myös kokonaan örkeistä koostunut vuoriörkkivaltio Utumno oli julistautunut itsenäiseksi ja halusi elää tasankoörkeistä koostuvasta Mordorista vapaana. Kaukana etelässä sijaitsevan Barad-Dûrin Keski-Maanvalloitusideat eivät olleet koskaan kiinnostaneet kaivoksissa ja kalastajina työskenteleviä äärimmäisessä pohjoisessa asuvia vuoriörkkejä.

Lännen valtiot kehittivät varsin pian aivan asialliset ja ystävälliset välit niin Sumuvuorten, Angmarin kuin Utumnon vuoriörkkien kanssa. Molemmat puolet halusivat unohtaa historian, tai ainakin oppia siitä. Mutta Mordorin tasankoörkit unohdettiin, tai niistä ei välitetty. Länsi näki riittäväksi myönnytykseksi sen, että tasankoörkit saivat elää, ja asua itsenäisessä valtiossaan. Olivathan örkit kuitenkin ensimmäisenä hyökänneet. Oikeaan välien kehittämiseen ja ystävyyteen, mikä vuoriörkkien kanssa onnistui, ei edes pyritty. Riitti, kun sodan hävinneet tasankoörkit takasivat esteettömät kulkutiet Lännen ja itäisten valtioitten välillä. Näin ollen molemmat osapuolet alkoivat laulaa sodasta itsekseen omia legendojaan, jotka erosivat toisistaan kuin yö ja päivä, ja muuttuivat monelle laulun kuulijalle ennen pitkää totuudeksi.

Suuren sodan voitti läntisten valtioitten hädän hetkellä kasaan improvisoima hajanainen liittoutuma. Tulevaisuutta ajatellen yhteistyö kansojen välillä nähtiin hyvänä ja turvallisuutta luovana, ja vuosikymmenten kuluessa hajanainen liittoutuma kehittyi Lännen Liitoksi. Liitto oli sotilaallinen ja taloudellinen liittoutuma, joka koostui itsenäisistä valtioista. Liittoon kuuluivat ihmiset, haltiat, kääpiöt, hobitit ja myös Sumuvuorten ja Angmarin örkkitasavallat, jotka halusivat irtautua Mordorin perinnöstä ja tulla hyväksytyksi yhteistyökumppaniksi läntisten kansojen kanssa siinä myös onnistuen. Vaikka Mordorista irtautuneissa valtioissa oli myös halua tulla Liiton jäseniksi, ne päätyivät kuitenkin puolueettomiksi, sillä Mordor oli edelleenkin olemassa ja lännestä pääosin maantieteellisesti eristetyt maat eivät halunneet ärsyttää sitä liikaa.

Satoja vuosia rauhan aikaa elänyt Keski-Maa teollistui nopeasti. Aikanaan käydystä sodasta, jota Sormuksen Sodaksi asiasta kirjoitetuissa legendoissa myös kutsuttiin, puhuttiin velho Sarumanista, joka kärsi kovan kohtalon. Mutta näytti siltä, että Sarumanin perintö eli. Miekan, keihään ja kilven aika oli ohi, ja koneet ottivat vallan. Myös örkit, kekseliästä ja työteliästä väkeä kun olivat, teollistuivat ja kehittyivät samaa tahtia Lännen kanssa. Örkit eivät myöskään olleet unohtaneet mennyttä suuruuttaan, ja sen seurauksena oltiin muutaman viime vuosisadan aikana käyty muutamia varsin verisiä mutta kuitenkin vain paikallisia rajakahakoita, joita ei varsinaisesti edes sodaksi tulkittu. Tasankoörkit ajattelivat ajan kulusta aivan eri tavalla kuin Lännen Liitto. Heille ei yksi sukupolvi merkinnyt mitään. He olivat vain koetelleet voimiaan ja huomanneet ne vielä liian heikoksi. Heillä oli aikaa odottaa.

Ajan kulku kääntyi 900-luvulle. Lännen Liitto alkoi 950-luvulla kehittyä valtioitten liitosta kohti väkisin pakotettua liittovaltiota. Syytä oli jälkeenpäin vaikea arvioida. Historianopettajana toiminut vänrikki Vähä-Buk uskoi itse, että syynä oli valtioitten yli kasvanut ja jatkuvasti turvonnut byrokratia, joka alkoi itse itsensä vuoksi muuttaa jo täysin toimivaa itsenäisten valtioitten liittoutumaa keskusjohdetuksi suurvallaksi. Kehitys saavutti huippunsa vuonna 962, kun Lännen Liitto päätettiin muuttaa Lännen Liittovaltioksi. Enedwaithissa sijaitseva Lond Daerin kaupunki julistettiin pääkaupungiksi ja liittovaltion byrokratian erityishallintoalueeksi, kaikki itsenäiset valtiot alistettiin Lond Daerin byrokraattihallinnon alaisuuteen ja käyttöön otettiin yhteinen rahayksikkö westro. Tavalliset lainkuuliaiset lännen kansojen kansalaiset olivat oikeastaan ällikällä lyötyjä ja ihmettelivät, että kuinka tämä oikeastaan pääsi tapahtumaan. Jotenkin se vain tapahtui. Pikkuhiljaa hivuttamalla.

Liittovaltio teki sen, mitä sen ei olisi koskaan pitänyt tehdä, eli se yritti saada toisistaan kieliltään, taloudeltaan ja kulttuuriltaan täysin eroavat kansakunnat saman lainsäädännön alaisuuteen. Lond Daer vaati niin hobitteja, mustainmaalaisia, kääpiöitä, gondorilaisia, haltijoita kuin pohjoisen forodwaithilaisiakin elämään samojen lakien ja virkamiesten hyväksymien tapojen mukaan. Samaan aikaan Lännen puolustusta alettiin ajamaan alas, sillä byrokraatit uskoivat, ettei Mordor koskaan enää hyökkää joitain merkityksettömiä aluekahinoita suuremmassa mittakaavassa ja puolustusvoimista vapautunutta rahaa tarvittiin byrokratian ylläpitämiseen. Vanhoja legendoja siteeraten voitiin sanoa, että Kärmekieli oli ottanut Lännen haltuunsa.

Mutta Kärmekielen valta oli vain sanan ja paperin valtaa, ja se kesti niin pitkään kuin sitä sanaa uskottiin. Lännen byrokraattinen unelma kesti vain kahdeksan vuotta. Valtioissa oli kuitenkin vielä oma kansanedustuslaitos, ja kesäkuun kuudes päivä vuonna 970 niin Kontu, Angmarin Örkkitasavalta, Bardilaisten tasavalta, Synkmetsän Haltiatasavalta ja Beorninkien tasavalta ilmoittivat eroavansa Liittovaltiosta. Tästä viikon sisällä kaikki muutkin lännen valtiot ilmoittivat erostaan. Liittovaltion byrokraatit päättivät vastata väkivallalla ja komensivat armeijan joukot palauttamaan kapinalliset valtiot ruotuun.

Byrokraatit eivät tosin olleet tajunneet sitä, että mitään liittoarmeijaa ei itse asiassa ollut vielä olemassakaan. Maissa oli kansalliset armeijat, jotka kieltäytyivät nostamasta asettaan omaa kansaansa vastaan. Sen sijaan byrokraattien haltuunsa ottama ja voimakkaasti vahvistama Liittopoliisi alkoi pidättää ihmisiä ja ottaa haltuunsa hallintorakennuksia. Kansalliset armeijat nousivat Liittopoliisia vastaan. Syttyi Lännen Sisällissota. Se oli ohi muutamassa päivässä, kun kansalliset armeijat kukistivat helposti Liittopoliisin. Lännen Liittovaltio purettiin, itsenäisten valtioitten Lännen Liitto perustettiin uudelleen ja Lond Daer muutettiin takaisin kaupungiksi Enedwaithin Tasavallassa, jonka pääkaupunkina oli Tharbad.

Vahinko oli kuitenkin jo tapahtunut. Tapahtumat saivat aikaan viisi vuotta kestäneen taloudellisen laman. Samaan aikaan Mordor oli vahvistanut itseään ja uskaltautui ensimmäistä kertaa ryhtyä laajempaan vallanlisäämisyritykseen heikentyneen lännen kustannuksella. Yritystä johti vuonna 968 Mordorin johtoon valittu örkkijohtaja Gûrgon, älykäs, aggressiivinen, järjestelykykyinen ja ennen kaikkea länttä kohti vihaa tihkuva mies. Gûrgon jätti toistaiseksi lännen rauhaan, mutta vahvisti jatkuvasti sotavoimiaan ja käyttäen hyväksi Lännen heikkoutta ja itäisten Keski-Maan valtioitten örkkivähemmistöjä, hän sai vuoteen 978 mennessä alistettua Mordorin valtaan niin Khandin, Haradin, Taka-Haradin, Rhûnin, Hildorienin, Utumnon kuin Dorwinionin. Niin Utumnossa kuin Dorwinionissakin kansalaiset ryhtyivät väkivaltaiseen kansannousuun miehitystä vastaan, mutta ne tukahdutettiin verisesti. Itäiset kansat olivat jälleen joutuneet tasankoörkkien sortovallan alle, ja Lännen Liitossa puristettiin nyrkkiä taskussa avuttoman raivon vallassa. Mordorista oli tullut liian vahva. Mitään ei ollut tehtävissä.

Yhteydet miehitettyihin valtioihin katkesivat. Maitten radio- ja televisiokanavat alkoivat lähettää Mordorin sanelemaa propagandaa. Ainoat tiedot maista tulivat muutamien rajojen yli hengissä päässeitten pakolaisten taholta. Tietoon tulivat teloitukset, vankileirit ja kansansiirrot. Koko Dorwinionin kansa oli siirretty pois kotimaastaan, osa Hildorieniin, osan karkoituspaikkana oli vuoristoinen Cuiviénen ja osa oli siirretty Helcarin sisämeren itärannalle. Utumnoa oltiin täyttämässä tasankoörkkisiirtolaisilla ja paikallinen vuoriörkkiväestö oli pakkotyössä. Pakolaiset kertoivat myös sitkeästä, mutta aina epätoivoisemmaksi muuttuvasta sissisodasta.

Mordorin aikeet eivät jääneet Lännen Liitossa millään muotoa epäselviksi, ja itsenäiset tasavallat alkoivat voimakkaasti vahvistaa puolustustaan toivoen, ettei aika loppuisi kesken. Gûrgonkaan ei ollut vielä varma voimistaan länttä vastaan, joten armonaikaa olisi vielä muutama vuosi, ennen kuin väistämätön tapahtuisi. Vaikka valtiot olivat itsenäisiä, puolustus keskitettiin yhtenäisen sotilasliiton alaisuuteen. Sen ylipäälliköksi valittiin, monien yllätykseksi, kokenut hobittikenraali Mesikersa, jonka johdolla lännen puolustus omaksui alueellisen puolustustaktiikan. Taistelua täytyi käydä syvyydessä, sillä yhtenäiset linjat eivät örkkien panssaridivisioonia pystyisi pysäyttämään.

Ja nyt elettiin vuotta 985 N.A. Vänrikki Vähä-Buk nousi muutaman tunnin tirsoiltaan. Lähetti saapui komppaniasta. Joukot on siirrettävä asemiin. Örkkien hyökkäys alkaa todennäköisesti muutaman tunnin kuluessa. Vähä-Buk käski herättää joukkueensa. Joukkue purki telttansa ja alkoi siirtyä asemiin noituen varsin osuvia westroninkielen hobittimurteen kirosanoja. Pataljoona, johon Vähä-Bukinkin joukkue kuului, oli saanut tehtäväkseen aiheuttaa etenevälle Mordorin moottorisoidulle jalkaväkidivisioonalle mahdollisimman paljon niin sanottua sodan kitkaa. Pataljoona toimi Mordorin puolella olevan Itäraivion ja metsänihmisten pääkaupungin Rhosgobelin välillä kulkevan tien eteläpuolella. Heidän kanssaan toimisi kaksi metsänihmisten pataljoonaa ja rajajoukkojen komppanioita.

Pääjoukot olivat lännempänä. Niihin kuuluisivat hobiteista yksi panssariprikaati ja kaksi moottoroitua jalkaväkiprikaatia. Lisänä olisivat niin  metsänihmisten kuin Sumuvuorten örkkien prikaatit sekä huomattava määrä tykistöä ja raketinheittimiä. Tämä ei olisi örkkien päähyökkäyssuunta, vaikka niillä olikin kova hinku päästä Rhosgobeliin, siitä Anduinille ja sen yli Sumuvuorille. Örkkien päähyökkäyssuunta pohjoisessa olisi Forodwaith, jonka läpi niitten joukot pyrkisivät tavoitteena päästä ns. Carn Dûmin aukkoon, josta niillä olisi vapaa panssarimaasto edetä Arnoriin, Kontuun ja siitä aina Harmaisiin Satamiin.

Tämän päähyökkäyssuunnan eteläpuolella Mordorin panssaridivisioonilla olisi tarkoitus edetä Esgarothin ja Laakson kaupunkeihin, siitä kääpiöitten Ereboriin ja sitä kautta kiertää koko Synkmetsä pohjoisesta ja edetä Anduinille. Kaikkein etelämpänä örkeillä oli tavoite edetä Rohanin läpi Rohanin aukkoon, siitä sekä Suurelle Merelle että Anfalasiin ja sitä kautta saartaa koko Gondor. Tiedettiin, että örkkijohtaja Gûrgon oli jo vanha mies, ja hän halusi nähdä unelmansa toteutuvan, vaikka hätiköinti ei yleensä Mordorin tapoihin kuulunutkaan. Suurimpana tavoitteena oli tietysti koko lännen tuho, mutta sekin riittäisi, että Sumuvuorten itäpuolinen Keski-Maa liitettäisiin Mordoriin.

Mutta se ei liikuttanut Vähä-Bukin miehiä. Heidän tulikasteensa tulisi Synkmetsässä, jossa he olivat nyt asemissaan. Heidän tehtävänsä olisi nopealla iskulla aiheuttaa tuhoa hyökkäävälle örkkijoukoille ja vetääntyä sitten seuraavaa tehtävää varten. Vähä-Buk luotti miehiinsä ja miehet Vähä-Bukiin. He olivat käyneet varusmiespalveluksensa ja kertausharjoituksia Vanhassa Metsässä, joka muistutti maastoltaan Synkmetsää. Lisäksi heillä oli henkilökohtainen kannustin. Mordor oli jonkunlainen sotilasdiktatuurin ja teokratian sekoitus, jossa aikanaan käydyllä ja örkkien puolelta hävityllä Sormuksen Sodalla oli suuri merkitys. Örkkien legendoissa hobitteja inhottiin ja heitä pidettiin örkkien puolella halveksuttuina epäsikiöinä, joitten vuoksi Sauron Suuri oli aikanaan menettänyt mahtinsa. Vaikkei mitään sormusta koskaan ollutkaan. Ei Frodoa, ei Samia. Ei Merriä, ei Pippiniä.

Molemmin puolin lauletuissa legendoissa oli muutenkin kaikenlaista ihmeellistä. Örkkien legendoissa hobitit olivat olleet vain metrin mittaisia ja omasivat suuret ja niin karvaiset jalat, etteivät ne tarvinneet saappaita. No, eiväthän Vähä-Bukin miehet Keski-Maan mitassa mitään isoja olleet, mutta keskipituus oli kuitenkin jotain 150 senttiä, ja miehet kulkivat saappaat jalassa kesät talvet. Puppua. Toisaalta lännen puolen legendoissa puhuttiin sodan ajan örkkien rumuudesta ja rujoudesta. Lisää puppua. Miss Lännen Liitto vuodelta 984 oli Carn Dûmista kotoisin oleva vuoriörkki. Häikäisevän kaunis nainen. Idän puolen legendoissa väitettiin taas, että haltiat eivät voineet kuolla kuin väkivallan kautta. Uskomatonta puppua. Ehkä sillä örkit halusivat oikeuttaa haltioitten tappamisen. Etteivät ne olisi lisääntyneet liikaa.

Mutta laulettujen legendojen lunnaita Vähä-Bukinkin miehet joutuisivat pian maksamaan. Aikaisemmassa sodassa hobitteja ei ollut lähelläkään Barad-Dûria. Tosiasiassa hobitit olivat lähettäneet Sormuksen Sotaan jousimiehiä tukemaan haltiakuningas Thranduilia. Kaukana Synkmetsässä. Tämä ei estänyt Mordorin propagandakoneistoa. Selvää oli, etteivät hobitit tulisi saamaan armoa. Tuskin muutkaan. Mutta armoa eivät antaisi hobititkaan.

Vähä-Buk käski miestensä vielä kertaalleen tarkistaa varusteensa. Idän suunnasta kuului jo tykistötulta ja laukaustenvaihtoa. Se oli alkanut. Metsänihmisten pataljoona oli jo tosi toimissa. Pian olisi hobittien vuoro. Heidän tehtävänsä oli tehdä nopea, koko pataljoonan kokoinen tuliylläkkö. Pääjoukot olisivat taempana. Panssarijoukot olivat ryhmittyneet Rhosgobelin itäpuolelle, mutta kun niin metsänihmisten kuin hobittien joukot olisivat kuluttaneet hyökkäävää mordorilaista moottoroitua jalkaväkidivisioonaa, se saisi kimppuun niin metsänihmisten, hobittien kuin vuoristoörkkien prikaatit, joitten tarkoituksena olisi saartaa erillisten pataljoonien heikentämä kärkirykmentti ja suoralla hyökkäyksellä tuhota sen takana tuleva rykmentti. Tämä antaisi takana oleville joukoille lisää aikaa, sillä örkit joutuisivat asettamaan uuden divisioonan kärkeen.

Yksi Vähä-Bukin joukkueen miehistä oli miettinyt, että kuinkahan Sumuvuorten örkit pystyvät tappelemaan omiaan vastaan. Örkkejähän nekin. Vähä-Bukin oli helppo vastata. Hän oli jutellut ennen pataljoonan ryhmittymistä tälle alueelle erään vuoristoörkkien luutnantin kanssa. Luutnantti Özgög selitti asian varsin selkeästi:

- No voi morgothin morgoth, en paremmin sano. Tiedätkös, vänrikki, vaikka me Sumuvuorten örkit ollaan oltu osa Lännen Liittoa kohta tuhat vuotta, niin meidät mielletään Mordorissa edelleenkin pettureiksi. Vaikka vuoristoörkki ja tasankoörkki ovat kielinäkin erkaantuneet toisistaan jo ihan eri kieliksi. Meidän kielemme ovat kauempana toisistaan kuin vaikka haltioitten quenya ja sindar.

- Dol Guldurin televisio lähettää ohjelmaansa kovilla tehoilla. Se näkyy myös kotikaupunkiini Azogiin. Niitä lähetyksiä on aika hurjaa tiedätkö seurata. Toisaalta meidät haukutaan pettureiksi, joille ei ole luvassa kuin köyttä kaulaan ja toisaalta niin meidän kuin Angmarin örkkien sanotaan olevan alistettuja ja miehitettyjä örkkirotuja, jotka Mordorin armeijan on vapautettava.

- Voit uskoa ihan huviksesi, että me tappelemme niin pitkään kuin henki pihisee ja pateja riittää ammuttavaksi. Ja sen viimeisen patin säästämme itsellemme. Meillä ei ole pienintäkään mielenkiintoa jäädä tasankoörkkien vangiksi. Jos me häviämme, te saatatte selvitä orjina. Meillä taas ei ole muuta osoitetta kuin hauta. Ja tasankoörkkien käsissä matka sinne tulee olemaan hidas ja tuskainen. Petturien kuolema.

Samalla kun Vähä-Buk ja Özgög keskustelivat, he seurasivat sivummalla helikopteriin lastautuvaa pientä miesryhmää. Vähä-Buk tunnisti pienikokoiset miehet Drúadanin metsäläisiksi ja tajusi, että nämä olivat niitä kuuluisia Samoojia. Samoojat olivat Lännen ainoa ylikansallinen, suoraan ylipäällikön alaisuudessa toimiva erikoisjoukko. Erikoisjoukkoja oli jokaisella Lännen Liiton maalla, mutta nämä olivat niitä kaikkein kovimpia. Samoojia ei ollut kuin noin tuhat miestä, ja heistä peräti kolmasosa oli drúadanilaisia, jotka olivat synnynnäisiä sissejä.

Miesten vyöllä roikkui pitkä, drúgaksi kutsuttu veitsi, jonka käyttäjinä drúadanilaiset olivat pelottavan taitavia. Jokaisella omansa, tuumi Vähä-Buk, ja taputteli taisteluvyössään olevia rautakuulia. Hobitit oltiin aina tunnettu taitavina ja tarkkoina heittäjinä ja normaalin aseistuksen lisäksi jokaisella hobitilla oli muutama rautakuula. Vähä-Buk tiesi, ettei hän pärjäisi käsikähmässä voimakkaille örkeille, mutta keskelle naamaa heitetty kuula rauhoittaisi päälletulijaa kummasti ja antaisi Vähä-Bukille aikaa käyttää vyöllään roikkuvaa puukkoa.

Vähä-Buk oli kätellyt Özgögiä, ja he molemmat olivat toivottaneet toisilleen onnea. Ja nyt oltiin tässä. Rhosgobeliin menevän tien varressa. Vähä-Bukin miehet olivat asemissaan kovassa pakkasessa. Vihollisen tiedusteluyksiköt menivät ohi. Niitten annettiin mennä. Tulta ei saanut avata. Vaikka hobitit eivät olleet kovin uskonnollisia, moni mies läheti lyhyen rukouksen Ilúvatarille pyytäen suojelusta tulevassa koettelemuksessa. Sitten tietä pitkin eteni lisää moottoroituja yksiköitä. Tulenavauskäsky tuli. Tähysmiinat laukaistiin. Raskassinkoryhmät ampuivat sivusuunnasta panssarivaunuja ja tuhosivat heti kaksi. Kertasingoilla varustetut sotilaat alkoivat ampua panssaroituja miehistönkuljetusvaunuja. Tuli oli tarkkaa ja tehokasta ja örkkisotilaat alkoivat purkautua pois vaunuistaan ojaan suojaan.

Sitä hetkeä oli odottanut vanhalla kevytsingolla varustettu sotamies Reuna. Hänen ampumasuuntansa oli neljäkymmentäviisi astetta asemastaan sivullepäin ja hän piti tähtäimessään vihollisen panssaroitua miehistönkuljetusvaunua. Vanhaa sinkoa käyttävän partion tuli toimia eräänlaisena jalkaväkitykistönä. Kun vaunun takaovi aukesi, ja örkit ryntäsivät ulos suojaan, hän ampui. Hänellä oli vanhassa singossaan sirpalelaukaus, painoltaan 2,3 kiloa. Laukaus osui miehistönkuljetusvaunusta poistuvaa vihollissotilasta rintaan, räjähti, ja samalla tappoi tai haavoitti kokonaisen ryhmän.

Reuna ja sinkoampujan apulainen suojautuivat ja siirtyivät toiseen tuliasemaan. Reuna näki, että örkkisotilas oli virittelemässä konekivääriä toimintakuntoon. Se olisi hänen toinen maalinsa, ennen kuin olisi aika vetäytyä. Sinkoampujan apulainen toimi, ja ilmoitti selkään lyödyillä läpsäyksillä tilanteen etenemisen. Yksi läpsäys: putki puhdas! Kaksi läpsäystä: seula selvä! Kolme läpsäystä: Ladattu! Ammu! Reuna ampui sirpalelaukauksen kohti konekivääriä, laukaus meni hieman ohi, mutta räjähti kolme metriä konekiväärin takana olleessa puussa hiljentäen miehistön.

Örkit alkoivat selvitä alkujärkytyksestään ja aloittivat hobitteja kohtaan ankaran tulituksen. Sitkeitä ja hyvin koulutettuja paskiaisia, tuumi Vähä-Buk, ampui rynnäkkökiväärinsä lippaan tyhjäksi ja antoi vetäytymiskäskyn. Niin Vähä-Bukin joukkue kuin koko pataljoona alkoi vetäytyä. Iskun oli tarkoitus olla nopea ja lyhyt, eikä viholliselle haluttu antaa aikaa reagoida enempää. Joukot siirtyivät suksille, ja samaan aikaan omat kranaatinheittimet alkoivat ampua. Siihen yhtyi tykistön tuli, jossa useampi patteristo yksi kerrallaan ampui lyhyen tuli-iskun. Iskujen tarkoituksena ei ollut varsinaisesti tuhota, vaan pitää vihollinen paikoillaan ja antaa omille joukoille aikaa paeta. Laajempien keskitysten aika tulisi myöhemmin.

Lyhyillä iskuilla pyrittiin myös siihen, ettei örkkien vastatykistötoiminta ehtisi iskeä patteristoihin. Kaikkia putkia tarvittiin jatkossa. Kaukana hobittien väijyttämän alueen takana kyttäsi myös vuoriörkkien raskas telakanuunapatteristo, niin kutsuttu kissantassupatteristo, jonka tehtävänä oli tuhota tulenjohtomiesten paikallistamat örkkien tulenjohtotutkat.

Ei kestänyt kauaa, kun örkkien tykistö reagoi. Niille harjanteille, mistä hobitit olivat tehneet iskunsa alkoi sataa valtava määrä kranaatteja. Mutta kranaatit menivät hukkaan, sillä hobitit olivat jo tiessään.

- Ei oo pojat yks patteristo kun tuonne ampuu.

- Ne oppii tään systeemin kyllä pian ja voi olla, että ens kerran sataa rautaa meidänkin niskaan. Ei örkit tyhmiä ole. Ja vaikka tuossa pantiin örkkejä kylmäksi melko läjä, niin ei muutenkaan kannata vielä paukutella henkseleitä. Niillähän on sinänsä varaa jauhaa tuo kärkidivisioonansa kaikessa rauhassa pölyksi. Ei niiltä äijät ja tankit vähällä kesken lopu.

Miehet tiesivät, että näin oli. Oli arvioitu, että örkeillä oli kaksinkertainen ylivoima lännen joukkoihin nähden. Nyt sitä legendoissa mainittua suursormusta kyllä tarvittaisiin. Örkkitykistön tulen viimeisteli harjanteen yli lentäneet neljä Mordorin ilmavoimien Ghâsh M-27 rynnäkkökonetta, jotka pudottivat harjanteen täyteen napalmia.

Vähä-Buk saapui kokoontumisalueelle ja katsoi uupumuksesta ja koetusta pelosta huohottavia miehiään.

- Tappiot! Huusi Vähä-Buk.

- Ainakin kaksi kaatunutta ja Ylirankki on pahasti haavoittunut!

Samalla saapui vielä paikalle korpraali Gamgi ja antoi Vähä-Bukille kaksi veristä tuntolevyn puoliskoa. Toisella kevytsinkopartiolla ei ollut yhtä hyvä tuuri.  Raskassinkopartion tuhoama taistelupanssarivaunu oli tuliylläkön alkaessa ehtinyt ampua laukauksen umpimähkään ja se oli osunut turhankin hyvin.

- Ruumiit jäivät sinne?

- Ei ollut enää mitään varsinaisesti ruumiiksi kutsuttavaa. Hyvä kun sain töngittyä nää tuntolevyt.

Hobittipataljoona alkoi hiihtää länteen päin. Mukana myös Vähä-Bukin joukkue. Sota oli vasta alussa ja epätietoisuus tulevasta hiersi tulikasteensa saaneitten hobittisotilaitten mieltä. Korkealla taivalla näkyi pommikoneitten tiivistymisvanoja. Ne etenivät länttä kohti.



Samaan aikaan kun taistelut kaikilla rintamilla olivat alkamassa, elettiin pohjoisessa Forodwaithissa, kaukana puurajan pohjoispuolella asumattomalla alueella sijaitsevassa salaisessa tutkimuskeskuksessa jännittäviä hetkiä. Operaatio Suursormus oli loppuvaiheessaan. Betonisista suojistaan tutkijat tarkkailivat vahvoilla kaukoputkillaan kahdenkymmenen kilometrin päässä sijaitsevaa metallista tornia ja siinä olevaa lieriömäistä esinettä. Operaatiota johtava insinööri alkoi puhua apulaiselleen:

- Niissä vanhoissa legendoissa puhuttiin siitä Gondorin Isildurista. Ja kerrottiin, että hänellä oli Suursormus hallussaan, ja hän olisi voinut tuhota sen Tuomiovuoren tulessa. Hän kieltäytyi ja piti sormuksen itsellään, vaikka häntä varoitettiin. Ja päätöksellään hän sai aikaan mittaamatonta kauhua ja tuhoa. Tarinoitahan ne vaan ovat, ja sanaseppojen sepitettä. Mutta miksi minusta tuntuu silti siltä, että olemme tekemässä samaa virhettä kuin Isildur?

Apulainen oli hetken hiljaa ja puhui sitten:

- Eihän tätä ole pakko käyttää. Tämä on vain viimeinen varokeino. Jos kaikki muu toivo on menetetty.

Kaiuttimista kuului metallinen ääni:

- Yksi minuutti räjäytykseen.

Tutkimuskeskuksen henkilökunta asetti silmilleen voimakkaasti tummennetut suojalasit. 



16 kommenttia:

Korppi on oikeus kirjoitti...

Nyt jumalauta Yrjö! Tämä oli ehkä parhas tekstisi ikinä.

Dúnedain-kommandoja, örkkimissi, kuolevaiset haltiat, Ghâsh M-27 runnäkkökone ja hobittien raskassinkoryhmä! Hobitit kiskomassa mustia ahkiossa on kyllä jotain, jonka haluaisin nähdä valkokankaalta. Ja tästä kaikesta voisi muutenkin parsia kokoon modernin Keski-Maan mytologian. Mitähän mahtaisivat valar tuumailla kuolemattomilla maillaan tämmöisestä? Eivät ainakaan toiste lähettäisi velhoja apuun.

Oletko muuten Yrjö pst-mies? Koska jos näin, voisin kuvitteellisesti paiskata kättä kollegan kanssa. Pst määrää!

Korppi on oikeus kirjoitti...

PS. Eikös Utumno ja Cuiviénen ole molemmat meren alla? Tai tietääkseni noita paikkoja ei sellaisinaan enää ole olemassa. Onhan haltioidenkin yksi uskontunnustuksen lauseista "Eikä Cuiviénenille enää ole paluuta".

Uskonnolliset legendat kertovat myös Vihan sodasta, joka muinaisuudessa repi Keski-Maan pohjoiset alueet rikki. Tieteellinen tutkimus on sittemmin osoittanut, että kyseessä oli todennäköisimmin äkillisen ilmastonmuutoksen sulattamien jäätiköiden aiheuttama merenpinnan raju nousu.

Kumitonttu kirjoitti...

Onko tämä saanut innoituksensa siitä, kun SDP:n "lojalistit" kutsuivat Heinäluomaa jollain Harry Potter -hahmon nimellä? Olisko ollu joku Voldemart tms.

Vasarahammer kirjoitti...

Modernissa versiossa Sormusten herrasta allegoria on vaikeampi löytää ja ymmärtää kuin aiemmissa jutuissa.

Tarina oli kuitenkin laadukas kuten tavallista.

Anonyymi kirjoitti...

Hassua että tällaisen historian Keskimaalle muotoilit.

Katselin nimittäin juuri eilen dokumenttia maya-intiaaneista jotka asuivat Yucatanin niemimaan pohjoispuolella enne vuotta 800.

Heillä oli kaivausten perusteella ollut melkein 1500 vuoden ajan ihanteelliset olot ja yhteiskunta, jossa jopa puolet kansasta kuului keskiluokkaan. Oli sopeuduttu hyvin, kehitetty sadevedenkeräysjärjestelmät koska alueella ei ollut jokia eikä järviä, viljeltiin maata ja elettiin suhteellisessa rauhassa.

Eli porukka oli ajan mittapuun mukaan vaurasta ja sivistynyttä sekä rauhanomaista.

800-luvulla alueelle saapui etelämpää Yucatanilta väkeä, joka palvoi Qutzalcoatlia, sulkakäärmettä. Kyseessä oli poliittinen uskonto, joka väkivalla pakotti alueen hallitsijoita liittymään uskoon ja vannomaan uskollisuutta veristen rituaalien kautta.

Tämä aiheutti voimakasta poliittista epävakautta ja sotia.

Kun sitten kesken kaikkea tätä tuli paha kuiva kausi, ihmiset joutuivat lähtemään kotipaikoiltaan etsimään vettä. Tämä oli ilmeisesti kuitenkin osin tuttua, koska näin oli jouduttu tekemään useampaan kertaan ennenkin.

Koska hallintojärjestelmä oli sekaisin tämän poliittisuskonnollisen blokin takia, järjestäytynyt yhteiskunta hajosi, nälänhädät tuhosivat väestöä eikä tilannetta saatu korjattua yhteistyöllä kuten aiemmin vastaavissa tilanteissa oli tehty. Myös sulkakäärmeen palvojat hävisivät muiden mukana.

Tämä suuri alue oli ollut yhtä tiuhaan asuttua kuin Los Angelesin piirikunta, vuoden 800 jälkeen se oli autio ja metsittyi nopeasti.

Arkeologien loppusanat olivat että suurikin yhteiskunta voi hajota ja hävitä täysin olemattomiin kun sen hallinto hajoaa ja samaan aikaan se kohtaa riittävän suuren kriisin.

Näen yhtymäkohtia tuohon kertomukseesi, mutta myös nykyiseen tilanteeseen Euroopassa...

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Korppi on oikeudelle, Kumitontulle, Vasarahammerille ja Anolle & kiitos kommenteistanne.

Kumis & Vasara: Tässä ei tällä kertaa ollut muuta tarkoitusta kuin kirjoittaa tarina. Sitä Jotain Ihan Muuta. Minä olen aika ajoin miettinyt, että minkälainen se Keski-Maa olisi, jos se ”oikeasti olisi”. Ilman taikuuksia ja sen semmoisia. Ja siinähän ei ole rajana kuin mielikuvitus ja sillähän ei ole rajoja. Siinä voi tehdä örkkinaisestakin missin. Ja katsoa asioita myös hieman örkkien puolelta.

Korppi on oikeus:

Viesti 1: Minä olen kenttätykistön miehiä, mutta paiskataan virtuaalikouraa siitä huolimatta. Sen kevytsingon esikuvana, jolla sotamies Reuna ampui oli tietenkin vanha 55 S 55, joka meille tykäreillekin opetettiin. Nykyjantterithan eivät ole moisesta pyssystä kuulleetkaan. Ja raskassinko oli tietenkin Musti, tai ainakin kontulainen versio siitä. Varsinaisiin taistelukohtauksiin piti ilman muuta laittaa hobitit, sillä hobitihan ovat kovia jätkiä.

Viesti 2: Kyllähän se virallisen kaanonin mukaan meni niin, ettei niitä enää ole, mutta mielikuvituksella ei ole rajoja, joen käytin pohjana tuota karttaa:

http://aidanmoher.com/blog/wp-content/uploads/2012/11/A_Map_of_Middle-earth_and_the_Undying_Lands_color.jpeg

Ilmastonmuutoksella uhkailulla tapetaan jo suomalainen teollisuus. Mulla ei ollut kerta kaikkiaan häpyä kiusata Keski-Maata samalla vouhkaamisella.

Ano: Suuret kiitokset erittäin mielenkiintoisesta tiedon pläjäyksestä. Inkkarihistoria ei minulla ole oikein hallussa, täytyisi näemmä tutustua siihen paremmin. Mitä tulee yhtymäkohtin Eurooppaan, niin halusin (niin kuin ylempänä totesin) vain kirjoittaa tarinan, mutta halusin tarinaan korruptoituneen, vallasta sokaistuneen ja kansasta vieraantuneen keskushallinnon, ja helppohan se EU:sta oli kopioida.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Saapuneesta sähköpostista ja siinä olleesta kysymyksestä: Julkisella puolella on kyllä tapana, että kaikille virkaan/toimeen hakeneille lähetetään kirjallinen ilmoitus, että valituksi tuli henkilö A ja varalle henkilö B. Yksityisellä puolella ei käsittääkseni ole mitään varsinaista määräystä tällaisesta menettelytavasta, joten se on kiinni firman omasta viitseliäisyydestä. Tympeäähän se on, mutta sille ei oikein minkään voi.

Tomi kirjoitti...

Ykä, vaikka en ole juurikaan mistään kanssasi samaa mieltä, niin täytyy myöntää, että olet kirjallisesti lahjakas.

Sinun kannattaisi miettiä romaanin kirjoittamista,

Anonyymi kirjoitti...

Ykä, vaikka olenkin kanssasi useista asioista samaa mieltä, niin täytyy myöntää, että olet kirjallisesti lahjakas.

Olen jo pariin otteeseen ehdottanut romaanin kirjoitusta =)

vieras kirjoitti...

Mahtaako Konnun puolustusvoimilla olla S-300 ja S-400 ohjuksia? Ne ovat hyvin jänniä vempeleitä. Tai Iron Dome-raketintorjuntajärjestelmä? Niin no miten ne oltaisiin nimetty tässä tarinassa?

Närpes varg ( nyyh!) kirjoitti...

Mahtavaa hersytystä Ykältä. On luettu Sormusten herrat ja II maailmansodan historiat tosi hyvin.
Minulta pääsi melkein itku, kun näin sanat: ja pieni viininviljelijämaa Dorwinion".
Ilman tasankoörkkejä se kuulkaa olisi paratiisi! Maasto on kumpuilevaa, heidän mäkensä ovat kuin nuoren naisen rinnat, yhtä pehmeitä ja kaunismuotoisia. Kaikkialla on viinitarhoja, joita koristavat valkoisten haikaroiden kuvat ja kukat. Ihmiset ovat lempeitä, mutta heidän silmissään asuu suru. Maan naiset ovat kauneimpia maailmassa. Monissa miehissä näkyy muinaisen viikinkiajan jälkiä, useimmat ovat kuitenkin alistuneita, kovin monet alkoholisoituneita.
Mutta ne naiset! Ilmeisesti he haluavat muistuttaa Dorwinionin pinnanmuodostusta ja sielukkuutta.
Jos tasankoörkit lähtevät lopullisesti, muutan sinne. Myyn kaiken ja jään Dorwinioniin. Lempeästi johdettuna se olisi taivas maan päällä.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Tomille, Anolle, Vieraalle ja Närpes Vargille & kiitos kommenteistanne.

Tomi: Kiitokset. Mutta minulla ei ole oikein mielenkiintoa ryhtyä työstämään niin suurta kokonaisuutta. Sen lisäksi asian myötä väistämättä tapahtuva henkilöllisyyden paljastuminen miellyttää vielä vähemmän. Minä tykkään olla nobody jossain ihan huitsin nevadassa.

Ano: Kiitokset sinnekin (tartteis varmaan laittaa tähän se hymiö) ja sama vastaus kuin Tomillekin. Joka on pääosin kanssani eri mieltä. Joka tapauksessa mukavaa viikonloppua niin Anolle kuin Tomillekin. Nauttikaa vaikka pari moukkua hyvää whiskyä.

Vieras: No ei ole. Ei ainakaan tässä kirjoituksessa, koska kirjoitus on tehty (ihmisten ajassa) vuoden 1985 taistelukentän pohjalta. Eli Konnun it:stä vastaisi varmaankin SA-3:sta ja SA-7:ää vastaava kalusto plus paljon Sergeitä vastaavaa kalustoa. Joita olisi kylläkin enemmän kuin sen ajan Suomessa, johtuen pitkään tiedossa olleesta sodan uhasta. Ilmavoimat olisivat varmaankin pääosin Drakenia vastaavaa kalustoa, mutta varmaan pari laivuetta F16-konetta vastaavaa tavaraa olisi hankittu.

Närpes Varg: Olipa sen verran kauniisti kirjoitettu Dorwinionista, että luulen maan suurlähetystön ottavan sinuun pian yhteyttä ja tarjoavan pomonpaikkaa Dorwinionin matkailunedistämiskeskuksessa.

vieras kirjoitti...

S-300 otettiin käyttöön 1978 joten periaatteessa tuo voisi olla käytössä. Se vaan että se olisi jollain ihme konstilla pitänyt saada hommattua. Olisko Vanja myynyt niitä rahallakaan tai clearing-kaupan tavaranvaihdossa? Joitakin aseita se ei myynyt ihan kenelle tahansa. Tietysti voi mutkan kautta ostaa joltakin toiselta jolla niitä on.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Vieras. Jos puhutaan vuodesta 1985, niin tuo järjestelmä oli vielä niin tuore (ja käsittääkseni ei vielä edes lännen tiedossa) ettei niitä olisi ollut mahdollista hankkia. Yleensäkin olen siinä käsityksessä, että Neuvostoliitto piti priimatavaran omilla joukoillaan ja vientiversiot olivat vähän heikompitasoisia. Ehkä poislukien Suomelle 1990-luvulla velkojen maksuksi myyty BUK M1-kalusto, joka käsittääkseni oli ihan priimaa. Minulla on semmonen kuva, ettei venäläiset kenraalit olleet ollenkaan mielissään siitä kaupasta. No, nythän sekin järjestelmä menee vaihtoon ja tilalle tulee NASAMS.

Becker kirjoitti...

Tää oli kyllä aika kova veto. En ole mikään Tolkien spesialisti, mutta jokin siinä maailmassa kiehtoo niin pirusti. Kirjan olen tietty lukenut ja filkatkin on hyllyssä pidempinä versioina.
Tällaista teksti ei pukata ihan hetkessä. Se kyllä vaatii alkuperäisteoksen hyvää tuntemusta. Taidat Ykä olla pikkasen hurahtanut Tolkienin maailmaan.
Hyvä blogi, piti oikein pariin kertaan lukaista.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Becker ja kiitokset. Tolkienin maailmassa on kieltämättä jotain pahasti koukuttavaa. Ekstrasellaista vielä, sillä minä en ole lukenut muuta fantasiakirjallisuutta ollenkaan. Ei vaan oikein kiinnosta. Tuota uutta Game Of Thrones tv-sarjaa on tosin tullut seurattua.