torstai 15. elokuuta 2024

AKATEEMISTEN SUOJATYÖLÄISTEN AHDINKO

Yle uutisoi human interest-asenteella eräästä ongelmasta, joka on minunkin mielestäni ongelma, joskin varsin eri näkövinkkelistä. Eli korkeakoulutettujen työttömyydestä. Otsikko menee näin:

Korkeasti koulutettu Riina Simonen ei saa mistään töitä, ja hänenlaisiaan on koko ajan enemmän

Korkeakoulutettujen työttömyys on kasvanut vuodessa yli 15 prosentilla. Se on kasvanut nopeammin kuin työttömyys yhteensä.

Tuohan noudattaa sitä kovasti tuttua linjaa, jonka mukaan akateeminen työtön on murhenäytelmä mutta työtön tavallinen muurahaiskansalainen on pelkkä tilastoluku. Kyseisen jutun esimerkkihenkilö on mikäs muu kuin yhteiskuntatieteitten maisteri Tampereen yliopistosta. Toivotan hänelle onnea elämäänsä mutta Suomessa kannattaisi ihan oikeasti kannattaa alkaa miettiä että mihin tarvitaan tolkuton määrä yhteiskunnallisten alojen maistereita? Kun niitä varten täytyy perustaa pelkkiä suojatyöpaikkoja. Paljon suojatyöpaikkoja. Uutinen osaltaan vahvistaa asian:

Korkeakoulutettujen työmarkkinakeskusjärjestö Akavan mukaan kesäkuun lopussa korkeakoulutettuja työttömiä oli reilut 50 000 pois lukien lomautetut. Vastaavasti tasan vuotta aiemmin heitä oli yli 43 000.

Korkeakoulutettujen työttömyys on siis kasvanut vuodessa yli 15 prosentilla.

Asiaan voi löytää kaikenlaisia selityksiä mutta varmin selitys on se, että nuo ihmiset koulutetaan aivan turhaan sillä heille ei ole työelämässä mitään tarvetta. Uutinen osaltaan vahvistaa tämänkin:

Toinen syy on se, että hänellä on yleissivistävä yliopistotutkinto, joka ei suoraan johda tiettyyn ammattiin.

Jep. Tässä pitää muistaa, että normaalisti kouluttautuva kouluttautuu johonkin ammattiin. Eli hän osaa jotakin. Yhteiskuntatieteitten maisteri ei kouluttaudu ammattiin, vaan oppiarvoon. Hän ei tosiasiassa osaa mitään.

Muistan, että jo siinä vaiheessa kun itse kirjoitin ylioppilaaksi kymmeniä vuosia sitten oli maassa ajattelu että mitä enemmän Suomeen koulutetaan maistereita, niin sen paremmin meillä menee. Siinä vaan jäi ajattelematta ne pari olennaista kysymystä.

Mitä niillä kaikilla maistereilla itse asiassa tehdään? Ja eikös jonkun pitäisi tehdä ne varsinaiset työtkin?

Kyseisen jutussa haastatellun henkilö opiskeli siis pääaineenaan sosiaalipolitiikkaa ja hänen unelmatyönsä liittyy yhteisöllisyyden edistämiseen ja ekologiseen elämään. ”Tein gradun talonvaltauksista autonomisen yhteisöllisyyden näkökulmasta.”

Herää vaan kysymys että missä tällaiselle osaamiselle on tarvetta?

Ongelma ei ole akateeminen työttömyys vaan se, että niitä koulutetaan liikaa.


55 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mutta eikös (aiemman?) hallituksen kunnianhimoinen tavoite ollut että Suomessa puolella opiskelunsa päättävillä on saatuna (ammatti-)korkeakoulun tasoinen tutkinto?

Jotain tämmöistä muistan joskus kuulleeni...

heppa

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä että tästä nyt uutisoidaan, kun koko ajan vouhkataan, että Suomeen pitää saada korkeasti koulutettuja ihmisiä ulkomailta. Jos jatkuvasti yhteiskunnan rahoilla koulutetaan ihmisiä tohtoreiksi ja maistereiksi työttömyyskortistoon, niin paitsi että se on rahojen tuhlausta, siinä ei ole mitään järkeä; ei yhteiskunnan eikä näiden ihmisten kannalta. Miten meillä Suomessa nykyään kaikki asiat tuntuvat menevän päin p:tä siitäkin huomimatta että näitä oppineita on vaikka toisille jakaa? Oli sitten kysymys peruskoulusta tai yliopistoista, niin suo siellä ja vetelä täällä. Mitä ihmettä niissä monisatapäisissä virastoissa, opetushallituksessa ja -ministeriössä, oikein puuhastellaan, kun arkipäivän todellisuus työmarkkinoista tuntuu olevan täysin hukassa?

Rouva Ano

Anonyymi kirjoitti...

Eiköhän tuokin tytteli pääse lopulta johonkin valtion tai kunnan ämmävirastoon laatimaan yhdenvertaisuus-, tasa-arvo-, monimuotoisuus- ja ilmastosuunnitelmia. Pätevyys sopii täsmälleen siihen.

Anonyymi kirjoitti...

Tuossa kyltissä pitäisi lukea kuten tuolla missä tehdään OIKEITA töitä. TYHJÄKÄYNTI KIELLETTY
Huru-ukko

Anonyymi kirjoitti...

-Opiskele Tampereen yliopistossa
-Ihmettele kun olet työtön
Tämä näyttää olevan ihan itse aiheutettu ongelma. Mistä muuten nämä haastateltavat kaivetaan esiin? Ja miksi?

Olavi Koskela kirjoitti...

Eipä tuohon lisättävää. Sitä ajattelutapaa saisi kyllä korostaa, että he ovat ihan itse ja omalla vastuullaan valinneet nämä koulutussuuntansa. Ei yhteiskunta ole heille velkaa jotain kivoja duuneja - kun he nyt ovat saaneet suoritettua tutkintonsa. Valittamisen asemesta olisi syytä ottaa täysi vastuu omasta elämästä.

Rehellinen Reiska kirjoitti...

Kiinnitin huomion artikkeliin ja aprikoin ihan samalla tavalla.
Tämänsorttisista "uutisista" ei avata keskustelua, sillä sensuurille tulisi ruuhkaa.
Minä en palkkaisi tuon sorttista naisoletettua edes kaupan kassalle, mikä saattaa olla syynä henkilön työttömyyteen muutenkin. Mainittu maisteri joutaa muuttamaan paikkakunnalle, jossa korvaukset riittää asumiseen ja aloittaa luontaistalouden ruuanhankinnan keskeisenä mallina.

Joppos123 kirjoitti...

Tuo Ykän mainitsema gradun aihe on juuri sellainen millä maamme talous saadaan mielettömään nousukiitoon.
Nykyisin yliopistot ( pl MPKK) hyväksyy aiheeksi ihan mitä sontaa hyvänsä ja ns tutkimusmetodikin voi olla täysin hihasta repäisty.
Humanistiset ja yhteiskuntatieteet ovat nykyisin täysin pseudotieteitä.
Yliopistot osoittavat tulostaan hyväksyttyjen gradujen ja väitöskirjojen kautta jolloin melkein mikä tahansa skeida hyväksytään.
Sitten ihmetellään haavi auki kun ntodellisuudessa elävät oikeaa rahaa tekevät firmat eivät palkkaa paskanjauhajia.

Sir Ilkka kirjoitti...

Nuo työllistyvät korkeintaan valtion ja kuntien palkkalistoille veronmaksajien rahoilla tekemään täysin tuottamatonta työtä. Ennemminkin haittaavat oikeiden työntekijöiden työskentelyä loputtomilla PowerPoint-sulkeisilla ja kampaviineripalavereilla, joihin on kaikkien pakko osallistua.

Pauli Vahtera kirjoitti...

Huomasin tuon ruikutuksen ja ajattelin samaa, että mihin ihmeessä Suomi tarvitsee yhteiskuntatieteen maistereita.

En tehnyt omaa postausta, koska olin saanut FB:ltä varoituksen siitä, että moitin Nasimaa jossain kommentissa lahjonnasta olympiamatkallaan.

On esitetty tavoitteeksi, että 50 % ikäluokasta pitää saada korkeakoulututkinnon. Tarkoittaakohan se sitä, että kaikista naisista tehdään turhia akateemisia suojatyöpaikkoihin ja miehet tekevät oikeat työt ja rahoittavat naisten puuhastelut?

Thorvald Eskilinpoika kirjoitti...

50%? eikös se uusi suurin ja kaunein tavoite ollut jo 70%? muistan kun luin siitä ja mietin että 20% näistä "korkeakoulutetuista" olisi siis alle ÄO 100:n, alueella 80 - 100 siis. Ei niillä kyvyillä kovin monimutkaisia opintoja kyllä suoriteta, pitää laskea rimaa oikein kunnolla.

Anonyymi kirjoitti...

Tein vähän aikaa sitten keikan yliopistolla. Järkytys oli melkoinen, kun vertasi nykytilannetta vaikkapa 90-luvun alkuun. Koko laitos on vasemmistoaatteen mädättämä, eikä edes ulkoisesti muistuta enää yliopistoa. Tuli mieleen lähinnä jonkinlainen "Maailma Kylässä -festivaali". Suoritusvaatimusten tason lasku näytti hurjalta. Varsinaisesta opetustyöstä oli monessa kohtaa luovuttu. Hyvin on Rudi Dutschken kaavailema "marssi läpi instituutioiden" onnistunut.
PS-lehdenjakaja

Heikki kirjoitti...

Omituinen tavoite , että yli puoleĺla pitää ollla korkeakoulututkinto. Ei se mitään takaa henkilön kyvyistä. Vielä hullumpaa on keksiä näille väkisin virat ja työpaikat ja vaatimalla ko. Koulutus. Tai olet muka epäpätevä!

Anonyymi kirjoitti...

-Mitä insinööri sanoi humanistille, kun he kohtasivat?
-???
- Yks Big Mac

Anonyymi kirjoitti...

Moro Ykä,

Tulin just töistä ja sattumalta avasin tämän postauksen!
Saatan olla väsynyt päivän duunista tai hieman enemmän yksinkertainen, mutta voisiko joku kääntää tämän selkokielelle, siis mistä gradu on tehty?
” Tein gradun talonvaltauksista autonomisen yhteisöllisyyden näkökulmasta.”
Mitä tuo tarkoittaa?

Voi Aikoja Voi Tapoja

Anonyymi kirjoitti...

En nyt yleistä, mutta aina ollut mutu tuntuma, että kaltaisensa " oppiarvon " saaneet, kuvittelevat olevansa ns paskaduunien yläpuolella. Eli eivät alennu sieltä pilvilinnoista ns realismiin. Luultavasti tämäkin tapaus kannattaa niin prkl:sti maahanmuuttoa kolmansista ongelma maista.

Strix Senex kirjoitti...

Tietyllä tavalla tunnen myötätuntoa kyseistä henkilöä kohtaan. On ilman muuta ikävää, että ensin opiskelee siinä hyvässä uskossa, että pääsee sitten vihreälle oksalle tai ainakin kohtuullisiin töihin.

Mutta sitten ne karut tosiasiat. Minulle opetettiin aikoinaan, että asiakas maksaa palkan. Täytyy siis tehdä jotakin, jota asiakas katsoo sen arvoiseksi, että hän on siitä valmis maksamaan. Olipa kyse tuotteista tai palveluista. Toimipa tekijä sitten yrittäjänä tai palkollisena.

Siispä syntyy kysymys, onko tämä henkilö ollut naiivi, kun hän on uskonut, että yhteisöllisyyden ja ekologisen elämäntavan edistäminen olisi sellainen asia, jonka varaan kovinkaan moni ihminen pystyisi elantonsa rakentamaan, erityisesti, jos sitä ominta osaamisen aluetta luonnehtii gradun aihe ”talonvaltauksista autonomisen yhteisöllisyyden näkökulmasta”. Vapaaehtoisia ja maksukykyisiä ostajia noille ajatuksille tuskin löytyy kovinkaan suuria joukkoja ja verorahoilla rahoitettujen työpaikkojenkin määrällä on rajansa, koska monille muille julkisensektorin palveluille lasten, sairaiden ja vanhusten hoidosta alkaen on paljon kipeämpi tarve.
Seuraava kysymys sitten on, olisiko jossain vaiheessa ollut viisasta suunnata sitä idealismiaan vähän käytännöllisempään suuntaan ja opiskella vaikka sairaanhoitajaksi, kodinhoitajaksi, lähihoitajaksi tai lastentarhan opettajaksi. Näistähän on ollut jatkuvasti pulaa ja noissa tehtävissä, jos missä pystyy harjoittamaan aivan käytännössä niitä yhteisöllisiä taitoja. Ei siis pitämään mitään kateederin takaa esitettyjä kalvosulkeisia ryhmätöillä höystettynä vaan tekemään ja toteuttamaan ihan oikeasti ihan oikeiden ihmisten kanssa.

Ja sitten se viimeinen kysymys, onko koulu omalta osaltaan pettänyt hänet, kun se on ohjannut haaskaamaan vuosikausia sellaisiin opintoihin, joista ei ole mitään hyötyä ja gradun aiheesta päätellen voi olla jopa haittaa, sen sijaan että olisi vaatinut ottamaan selvää, millä koulutuksella ja ammattitaidolla voi tienata leipänsä. Noin yleisemmin ottaenkin tuntuu siltä, että on korkea aika nostaa kunniaan ja käytäntöön se vanha ohje, jonka mukaan ”emme opi koulua vaan elämää varten”. Nyt näyttää pelottavassa määrin siltä, että koulu tuottaa kasvavia määriä sellaisia koulua varten koulutettuja, jotka osaavat tehdä vain niitä seminaariesitelmiä, flappisulkeisia ja PowerPoint kalvosarjoja.

Andy kirjoitti...

Sellainen lisänyanssi tähän, että ko. maisteri oli myös vas.liiton kuntavaaliehdokkaana. Yllättyneet muodostakoot parijonon pihalle.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys kaikille kommentoijille ja kiitos kommenteistanne sekä hyvistä lisäyksistänne. Kaiken kaikkiaan voi todeta että noissa akateemisissa suojatyöläisissä on valtava miina. Koulutetaan valtavasti ihmisiä johonkin, jota ei tarvita ja niille täytyy sitten keksimällä keksiä työpaikkoja, ettei akateeminen koulutus ole mennyt hukkaan. Tässä olisi se todellinen säästökohde, mutta edes perussuomalaiset eivät ole uskaltaneet nostaa asiaa tapetille. Varmaankin ne pelkäävät sitä joukkorääkymistä mitä siitä seuraisi.

Anonyymi kirjoitti...

Eipä se ole helppoa perussuomalaisille. Taitaa olla niin, kuten todettua, että ne virkamiehet. Eli esim edellinen hallitus betonoi tietyt virat kaukokatseisesti. Juuri sen takia, että ps nousisi valtaan. Esim Pimiän nimittäminen oli yksi tällainen. Näin olen ymmärtänyt, että voivat viivyttää/jopa estää ministerien esitykset?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Ano1:lle ja Ano2:lle & kiitos kommenteistanne.

Ano1: Lisätään tuohon että virkakoneistossa ja varsinkin sen toimisto-osastolla tietysti vastustetaan kaikkia leikkauksia koska pelätään niiden sattuvan itseensä.

Ano2: Kiitos linkistä.

Tapio Suhonen kirjoitti...

Tuo on noinkin, mutta 90-luvulla itse luovuin arkeologin hienosta asemasta, melanooman vuoksi, Vaikka itse sen sanonkin olin arvostettu: kaikki loppuu aikanaan.
Vieläkin elossa.....

Joppos123 kirjoitti...

Jos ei ollut puhdasta sarkasmia niin tässä muutama gradun ( diploomityö) vaatimus.
1. Sillä pitää olla ohjaaja joka arvioi tutkimusmenetelmän ja aiheessa pysymisen.
2. Lähdeluettelon pitää olla aukoton ellei tutkita jotain uutta juttua.
3. Sen pitää tuottaa uutta tietoa jonka vertaisarviointi voi toistaa.
Kovien tieteiden puolella ei esmes jaarittelu riitä vaan sen gradun tulisi antaa uusia paukkuja , joko tekijälle itselleen tai jollekkin muulle vääntää siitä väitöskirja.
4. Pitää olla jokin tieteelisesti hyväksytty tapa tutkia asiaa.
5. Jos lähteet ovat vaikkapa haastatteluja niin tarkastajien tulisi pystyä tekemään tarbvittaessa se sama haastattelu uudestaan.
Siksi aihe jostain "talonvaltaajista" kuulostaa paskalta ja kännipäissään kotisohvalta tehdyltä novellilta.

KLS kirjoitti...

Ei kai ole kovin paha asia, jos joku johonkin oikeaankin ammattiin valmistunut tekee vapaa-aikanaan huvikseen tutkielman vaikka sellaisestakin aiheesta kuin "talonvaltauksista autonomisen yhteisöllisyyden näkökulmasta."
Tai vaikka hankki sillä maisterin oppiarvon.
Mutta jos hän sillä suorastaan yllyttää joitakuita talonvaltauksiin, asia alkaa olla jo toisin.
Ja siitä riippumattakin:
Hänelle itselleen se saattaa hyvinkin olla haaveiden täyttymys, joka vahvistaa hänen itsetuntoaan. Mutta hänen ei pidä kuvitella, että hän sellaisesta gradustaa ja siitä saadusta oppiarvosta olisi hyötyä myös työnhaussa.
Ehkä hänen kannattaisi pikemminkin salata työnantajilta, että hän on sellaisenkin tehnyt. Suorastaan päinvastoin: potentiaalinen työnantaja saattaa jopa pelätä, että moisesta aiheesta tutkielman tehnyt sitten yllyttääkin työtovereitaan suoranaiseen kapinaan työnantajaa vastaan. Eli sellaista ei ainakaan pidä palkata, vaikka hän osaisikin sen, mitä töissä vaaditaan.

Anonyymi kirjoitti...

Prof Turchin on kirjoittanut oivan kirjan jossa tuosta liiallisesta koulutettujen ongelmasta puhutaan eliitin ylituotantona ja miten radikaaleja seurauksia sillä on. Kiinnostavaksi asian tekee se ettei hän perusta väitteitään fiiliksiin vaan jättimäiseen datamassaan. Suosittelen lämpimästi.

https://www.tieteessatapahtuu.fi/numerot/1-2024/lansimaisen-sivilisaation-tuho

V-VF

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Tapio Suhoselle, Joppos123:lle, KLS:lle ja V-VF:lle & kiitos kommenteistanne.

Tapio: Voimia ja pärjäämistä.

Joppos123: Niin kuin tässäkin on jo todettu, saavat oppilaitokset rahoituksen ei laadun vaan suoritusmäärän perusteella. Ja silloin kotisohvalla tehdyt novellitkin kelpaavat.

KLS: Hyviä huomioita.

V-VF: Kiitos linkistä.

alianor d'aquitaine kirjoitti...

Yliopistot voitaisiin länsimaissa lakkauttaa täysin. Sitten luoda tehokkaat koulutuslaitokset kovia tieteitä varten. Lääketiedettä, matematiikkaa, fysiikkaa, kemiaa, biologiaa jne lahjakkaille oppilaille. Opettajille omat koulut, joissa keskityttäisiin siihen, että tulevat oppilaat lukevat, kirjoittavat ja laskevat pätevästi koulusta päästessään. Jos joku haluaa kirjoittaa talonvaltauksesta sana on vapaa kun teet sitä omilla rahoillasi, jotka olet itse ansainnut.

Ennenvanhaan loppuivat yliopistossa luvut jollet valmistunut kymmenessä vuodessa, ikuisia opiskelijoita ei ollut. Tahti muuttui kun yliopistot saivat rahaa valmistuvista opiskelijoista. Voit olla kirjoilla 30 vuotta ja "opiskella". Tätä porukkaa me näemme istuskelemassa Mannerheimintien ajokaistoilla kesäisin korjaamassa maailman vääryyksiä veronmaksajien rahoilla.

Turhanaikainen kouluttaminen länsimaissa johtaa vääristymisiin joita on vaikea korjata eikä maisterintitteli tänä päivänä merkitse yhtään mitään. Olisi hyvä jos koulujen yhteiskuntaoppitunneilla kerrottaisiin tämä ajoissa nuorisolle. Kas kun pätevälle putkimiehelle löytyy aina töitä (eikä kukaan ole kieltänyt tyttöjä opiskelemasta putkimiehen hommia!).

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, alianor d´aquitane. Olen täysin samaa mieltä.

Anonyymi kirjoitti...

Jälleen kerran. Kun kommentoin suoraan maahanmuutosta, niin sensuuri iski. Esim youtube. Rangaistus on, ääni pois.

Anonyymi kirjoitti...

Pari asiavirheen korjausta.

"3. Sen pitää tuottaa uutta tietoa jonka vertaisarviointi voi toistaa."

Ei pidä. Gradun tai diplomityön vaatimuksissa nimenomaisesti ei ole, että pitäisi tuottaa yhtään mitään uutta. Se vaatimus on vasta väitöskirjassa. Ei siis edes lisensiaattitasolla.

"Ennenvanhaan loppuivat yliopistossa luvut jollet valmistunut kymmenessä vuodessa, ikuisia opiskelijoita ei ollut."

Menee just tasan päinvastoin. Kun minä opiskelin kultaisella kasarilla, oli olemassa ns. ikuinen opinto-oikeus. Noin hiukka yli 5 vuotta sitten sekin tosiasiallisesti peruttiin, koska ainakin Helsingin yliopisto poisti tietokannastaan vanhat opintomerkinnät, jollei tutkintoa ollut tullut. Sattumoisin eräs kasariaikuinen opiskelukaverini pakersi tutkinnon kasaan juurikin sanottuina viimeisinä opinto-oikeutensa vuosina. Työkaverinsa vitsailivat, että hän on viimein pätevä työhönsä. Olimme siis molemmat aloittaneet vuonna 1984 ja tehneet töitä opintojen sivussa lähes ever since.

Sen sijaan nimenomaisesti nykyään opinto-oikeus on rajattu ankarasti.

Edellä sanotusta riippumatta totean, että elämänasenteeltaan samaa verenpainetta nostavaa Muut Maksakoot Minun Leikkimiseni -jengiä ne katuja valtaavat mielenosoittajat ovat nyt kuin silloin ennen muinoin. Vain uudempaa sukupolvea.

Anonyymi Muumi kirjoitti...

Jos 70% ihmisistä saataisiin koulutettua maisteritasolle oikeissa tieteissä, esim matematiikka, fysiikka, kemia, tekniikka, lääketiede, tähtitiede, niin maamme olisi tieteen ja tekniikan alalla euroopan ykkösnyrkki.

Kylmän sodan aikana tekniikka eteni peninkulman kokoisin askelein rautaesiripun molemmin puolin, eikä silloin opiskeltu näin paljon paskatieteitä.

Kutittelen mielikuvitustanne seuraavalla toteamuksella: Kiinassa kovat tieteet on in, humanistinen käsienheilutus out. Mihin tämä johtaa vuosikymmien saatossa, kun vaikutukset alkavat kumuloitua?

Joppos123 kirjoitti...

Arkeologi ja yhteiskuntatanhuaja painii ihan eri sarjoissa. Tuskin sinun hommassa pystyi heittelemään "tutkimustuloksia" kotisohvan pohjalta mutumenetelmällä.
Kovat tieteet vaatinevat aina myös todelliset todisteet, yhteiskuntatieteet ovat nykyisin tunnepohjalle perustuvaa höpöä.

Joppos123 kirjoitti...

Oppiarvoista pitää myös muistaa, että vaikkapa tohtori on sen oman aiheensa asiantuntija. Muista asioista se voi olla ihan kuutamolla.
Ennen eläköitymistä työskentelin mestassa missä oli jopa tuplatohtoreita. Tohtorikoulutettuja oli 65 prossaa koko henkilökunnasta, valtaosa siviilejä mutta mahtui sinne sekaan solttujakin.
Sain joskus latvaräjähdyksiä kun jopa tuplatohtorit olivat niin kuutamolla etteivät älynneet paskalla käytyään vetää vessaa.
Sen oman "siilonsa" sisällä ne ukot ja akat olivat oikeasti hyviä mutta pakko niitä oli pitää silleen aisoissa, että jos piti tutkia vaikkapa jonkin uuden materiaalin ominaisuuksia sirpaleita vastaan niin ne eivät lähteneet harhautumaan aiheesta pois.
Itse en ole tutkija ja siksi meikä sinne värvättiinkin.
Hommana oli joskus potkia perseelle aika introverttejä asiantuntijoita ja saada ne tekemään se mitä oli tilattu.

Joppos123 kirjoitti...

Ainakin siinä lajissa jota itse harrastin niin viimeistään johtopäätöksissä piti olla jotain uutta tietoa. Siviilipuolesta en osaa sanoa. Muutoinhan gradu olisi pelkkä referointi lähdeviitteineen.
Eli perseen kestävyyttä koiteltu kokoelma jo tiedossa olevista asioista eikä opinnäytetyö.

Strix Senex kirjoitti...

Andyn lisäys, joka kertoi, että kyseinen henkilö oli vasemmistoliiton kunnallisvaaliehdokkaana oli merkittävä taustoitus ja toi mainiosti esiin yhden Yle-journalismin ominaispiirteen, epärehellisyyden. Tässä tapauksessa keinona oli merkittävän taustatiedon pimittäminen, varsin usein keinoina ovat myös faktojen valikointi, ”asiantuntijoiden” valikoinnista nyt puhumattakaan, joskus jopa suoranainen valehtelu.

Eipä siis ihme, että Yle omilla sivuillaan intoutui julistamaan, että ”Nuorille on korostettu liikaa kriittisyyttä – nyt luottamusta mediaan haetaan aapisten avulla.”
”Kouluissa oppilaille on vuosikymmenet korostettu kriittisyyden tärkeyttä tiedonlähteitä kohtaan. Nyt ongelmana on, ettei edes journalistisiin periaatteisiin sitoutuneisiin medioihin ja tarkistettuun tietoon aina luoteta. Toivon, että kouluissa opettajat uskaltaisivat sanoa, että on olemassa medioita, joiden sisältöön voi lähtökohtaisesti luottaa, sanoo Uutismedian liiton projektipäällikkö Susanna Ahonen. Ahosen mielestä ei ole tarpeen, että peruskouluikäiset lukisivat uutisia erityisen aktiivisesti. Tärkeämpää on ymmärtää, että on olemassa journalismin instituutio, jonka tehtävänä on levittää tarkistettua tietoa”.

Siinäpä median edustaja antoi ohjeita, joiden viesti selkokielellä esitettynä viesti oli: ”Uskokaa meitä kritiikittömästi. Älkää uskoko muita”. Luottamusta ei kyllä paljon lisää se että hän esiintyy todistajana omassa asiassaan, kehottaa unohtamaan itseensä kohdistetun kritiikin ja uskomaan sokeasti, mitä hän kirjoittaa.

Tapio Suhonen kirjoitti...

Joppos123. Juuri näin. Arkeologia on lähtökohtaisesti empiirinen tiede....
Filosofian merkitystä arvostan, mutta fenomenologinen näkökulma yhteiskuntatutkimukseen kuulosta höpöhöpöltä.

Trilisser kirjoitti...

Joppos: "Johtopäätös" on huonoa suomea, päätelmä on oikeaa suomea. Ja kuten jo yllä todettiin, gradun/diplomityön päätarkoitus on tutkimusmenetelmien osaamisen osoittaminen. Ja kun on muutamia Mpkk:n vastaavia lukenut, niin eivät sielläkään kaikki vastaavat ole mitään maata järisyttävää.

Anonyymi kirjoitti...

Hämmennetääs vielä vähäsen. Joskus entisinä aikoina jos ja kun jou keksi tai sai päähänsä mielelstään hyvän idean tehdä joku asia ns. paremmin, ihan vaan sellainen persvakoäijä, niin ei sitä suoraan tyrmätty, että äläs ny hullujas puhu.
Tänä päivänä ja nykyisinä aikoina sellaiset ajatukset tyrmätään suoraan, että et sinä voi tietää mitään kun sinulla ei ole pillunpärisitintieteen oppiarvoa. Ja niin jää helevatan monta hyvääkin ideaa toteuttamatta, kas kun edittäjällä ei ole sitä OPPIARVOA! Joka sinällään, kuten esim. Joppos mainitsee ei tarkoita oikeastaan yhtään mitään. Useimmiten. Poikkeusiakin on. Eli niitä oikeasti viisaita oppineita, mutta he eivät korostakkan sitä titteliään. Vaan ovat oikeasti kiinnostuneita siitä, että voisiko sen asian tehdä noinkin.
Huru-ukko

Thorvald Eskilinpoika kirjoitti...

"Ja kun on muutamia Mpkk:n vastaavia lukenut, niin eivät sielläkään kaikki vastaavat ole mitään maata järisyttävää."

Ne joihin pääset käsiksi, ovat aiheiltaan yleistä yleisestä. Ne jotka tuovat jotain uutta sotimisen saralla edes aavistuksen, ovat salaisia. Kuten minun työni. Vaikka se palkittiinkin, en osaa itse sitä mitenkään erinomaisena pitää. Ihan tavallinen tekele.

QroquiusKad kirjoitti...

Aikoinaan väitöskirjan piti olla kirja.
Nykyään kelpaa samaa aihetta käsittelevistä tieteellisistä artikkeleista koostuva artikkeliväitöskirja eli niin sanottu nippuväitöskirja.
Artikkeliväitöskirjan julkaisujen tulee asetuksen mukaan olla julkaistuja tai julkaistavaksi hyväksyttyjä artikkeleita ja väitöskirjassa tulee niiden lisäksi olla myös johdanto- ja yhteenveto-osa.

Näin sanoo Wiki.
Muualla kerrottiin, että nippuväikkärissä voi olla useampiakin kirjoittajia, ja sen sisältöä voidaan käyttää kahdenkin väikkärin sisältönä.

Että sellaisia opinnäytteitä.
Pelkäänpä pahoin, että nykyään sukupuolentutkimuksesta voi väitellä tohtorinnaksi väikkärinään YLEnannon ohjelmatarjontaankin kelpuutetut Pillupäiväkirjat, joissa on seurattu omaa tutkimuskohdetta 13-vuotiaasta asti.

Mihin niitä yliopistoja enää tarvitaan?
Eikö annettaisi vaan kaikille peruskoulusta valmistuville itse valitun tieteen kandin paperit ja ylioppilaaksi kirjoittaneille tohtorinhattu?
Sitten vaan poimimaan kukkivia akateemisia laakereita.

vihervassarihörhö kirjoitti...

Onko Nasima pyhälehmä?

kt

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys kaikille kommentoijille ja kiitos kommenteistanne ja lisäyksistä. Erityisesti nostan esille Huru-ukon kommentin. Suomessa on oppiarvokiima, eli jos sinulla ei ole virallista oppiarvoa niin et osaa mitään. Ja mitä tulee PV:n tutkimuksiin, niin epäilemättä niistä parhaat ovat punaleimatavaraa.

Tässä muuten hyvä uutinen julkisen sektorin tyhjäkäynnistä:

https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010635233.html

Anonyymi kirjoitti...

🤣😂😅

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Ano. Kuinkahan tuo sinun kommenttisi pitäisi tulkita?

QroquiusKad kirjoitti...

Tämä uusi kommenttiosio ei pelitä yhtä hyvin kuin entinen, koska nytkään en käsitä tästä kenen Anon kommenttiin vastakommentoit?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Qroquius Kad. Ei pelitä niin, mutta valitettavasti en mahda sille mitään. Minun kommenttini oli vastaus Anon klo 20.18 laittamaan kommenttiin jossa ei ollut kuin kolme hymiötä. Kyllä sen pitäisi sinullekin näkyä.

29051453 kirjoitti...

Moi Ykä, ei näy 20.18 kommentti ainakaan minulle.

QroquiusKad kirjoitti...

Näkyy näkyy enkä sinua mistään syytä.
Tästä kun ei vaan saa selvää kenelle sen tarkoitit.
Tämä ominaisuus tuikkia kommentteja ketjun keskelle tekee ainakin minun rajalliselle ymmärrykselleni vaikeaksi hahmottaa kuka on sanonut mitäkin missäkin.

Puheenaolevan kommentin ratkinauravat hymiöt tulkitsin itse myötämielisyyden osoitukseksi hyvälle vitsille.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys 29051453:lle ja Qroquius Kadille & kiitos kommenteistanne. Kyllä se siellä on näkyvissä. Ja minä yleensä vastaan heti annetun kommentin perään, jos muita kommentteja ei ole ollut.

Anonyymi kirjoitti...

Taisi Ano 20.18 naureskella vanhalle tekulaisten vitsille.

vihervassarihörhö kirjoitti...

Muistan kun penskana ollessa peloteltiin jos et ahkerasti opiskele voit joutua oikeisiin töihin.

kt

klova kirjoitti...

Tätäkin yhteiskutatieteilijää lohduttaa tieto että hänen oppiarvoaan ei ainakaan lähitulevaisuudessa tarvita oikein mihinkään, vakinaista työtä tai virkaa hän tuskin tulee ikinä saamaan. Ja miksi?

Koska fyrkkaa ei ole ja fyrkkaa ei tule olemaan. Seuraavien hallitusten osana on jakaa vain niukkuutta, se ketkä puolueet siihen kuuluvat ei muuta asiaa, velkaa otetaan 10-15 mrd per vuosi ja huonona vuotena 20, eli julkisen ja kolmannen sektorin rahoitus tiukkenee. Mihinkään ylimääräiseen kivaan ei vaan ole rahaa vaikka puolueet kuinka haluaisivat. 2030-luvulla sitten, jos tämä meno jatkuu ja miksi ei jatkuisi, Suomen taloudesta päättävät meidän lisäksi muutkin, velkojat ja EU.

Eikä tämä tosiasia ole muutu äänestämällä. Seuraava hallitus jos avaa velkahanat, niin rahoituksen hinta pompaa ja vasemmistoedustajat joutuvat vastaamaan ikäviin kysymyksiin EU.ssa.

Trilisser kirjoitti...

Thorvald: Melkein uskaltaisin väittää, että esimerkiksi ennen v. 1945 käytyjä sotia käsittelevä tutkimus ei ole ollut aikoihin salaiseksi luokiteltua. Ja käsittääkseni vanhempien sotien tutkimus ei ole kiellettyjen aiheiden listalla Mpkk:n minkään oppiarvon tasolla.

Thorvald Eskilinpoika kirjoitti...

Trilisserille. No, niinhän minä sanoin, yleiset aiheet eivät ole salaisia, mutta ne jossa luodaan jotain uutta sotimiseen, ovat. MPK:n aiheiden kirjossa sotahistoria on sellainen, jota ei valitse sellainen upseeri joka pyrkii urallaan luomaan jotain uusia kyvykkyyksiä meille. Pikemmin sellainen opettajan valinta.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Anolle, kt:lle, klovalle, Trilisserille ja Thorvald Eskilinpojalle & kiitos kommenteistanne.

Ano: En lähde veikkaamaan.

kt: Tunnen toki sanonnan.

klova: Ne tuhlausvuodet ovat tosiaan takana.

Trilisser & Thorvald: Varmaankin Thorvald on tässä oikeassa.