tiistai 13. elokuuta 2024

LEIKKIPARTISAANIT TAAS ASIALLA

Kun on kesä ja kärpäsiä sekä muitakin haittaeläimiä niin myös leikkipartisaanit tekevät sankarillisia iskujaan. Tuoreimpana se, että ne menivät töhrimään Elias Lönnrotin patsaan:

Tässä todiste siitä, että leikkipartisaanit onnistuivat kuolemaa halveksien vaikeassa, vaarallisessa ja sankarillisessa tehtävässään.

Leikkipartisaanien oivallista historiantuntemusta kuvaa se, että patsaaseen oli töhritty sana ”kolonialisti”. Sillä onhan totta, että Suomi on ollut julma ja riistävä siirtomaavalta. Ja ties kuinka moni musta orja raatoi Lönnrotin omistamilla puuvillaplantaaseilla.

Varmaankin ehdimme nauttia vielä lisää leikkipartisaanien sankarillisista urotöistä ennen kuin ilmat kylmenevät ja ne vetäytyvät talvihorrokseen. Ja muistakaa, että eihän leikkipartisaaneilta saa riistää osallistumisen sekä onnistumisen tunnetta leimaavalla ja maalittavalla vittuilulla.

27 kommenttia:

Joppos123 kirjoitti...

On ne älyttömän rohkeita. Baader-Meinhoffit ja Punaiset armeijakunnat jäävät heittämällä toiseksi.
Eivät ole turhaan impanneet liimaa ja jättäneet kouluja väliin kun historiakin on satasella hanskassa.

Anonyymi kirjoitti...

Asialla olleet taas ne idiootit. Ei hyödylliset, vaan ihan tavalliset idiootit.
Huru-ukko

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Joppos123:lle ja Huru-ukolle & kiitos kommenteistanne.

Joppos123: Joo, ja tuskin Vietnamin sissitkään niille olisivat pärjänneet…

Huru-ukko: Juuri näin. Mutta egoaan ne tuolla pelleilyllä pystyvät ruokkimaan.

Terhomatti Hämeenkorpi kirjoitti...

On ne saatana, että uskaltavatkin! Ettei vain Elias ylösnousis kuten kuulemma eräs joskus taannoin...

Anonyymi kirjoitti...

Mitä kolonialismia runonkeräysmatkat Karjalaan muka olivat. Merkittävää kulttuurityötä suomalaisen identiteetin rakentamisessa ne edistivät. Mitkähän halvatun luikerot töhrivät patsaan?

QroquiusKad kirjoitti...

Moskovian Karjalan eli Respublika Karelijan puolelta on kuulunut jo jonkin aikaa kiukuttelua kulttuurisesta omimisesta:
Lönnrotin ryökäle julkesi ja kehtasi ryöstää karjalaisten runot ja esittää ne muka suomalaisena kulttuuriperimänä!
Laajempi käsite "itämerensuomalainen kulttuuripiiri" heitetään tässä yhteydessä menemään.

Saattavat olla tuon takana, joskin he ovat vaikuttaneet sen verran sivistyneiltä, että tietävät mitä kolonialismi tarkoittaa.
Eli yliopistotyttöjen suuntaan kallistuu veikkaukseni.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Terhomatti Hämeenkorvelle, Anolle ja Qroquius Kadille & kiitos kommenteistanne.

Terhomatti: Jos hän ylösnousisi, niin kyllä hän tätä menoa ihmettelisi muutenkin.

Ano: Luulenpa ettei noille tyypeille tuo historiantietämys ole vahvinta aluetta.

Qroquius Kad: Juu, eihän siinä venäläisiltä mitään pöllitty. En usko, että Venäjä oli tämän takana, vaan ihan kotikutoiset idiootit. Jotka kuvittelevat varmasti nyt olevansa suuria sankareita.

-TR- kirjoitti...

Voi kiesus soikoon! Tuollaisen tyhmyyden edessä sitä menee sanattomaksi. Kai tuossa jokin orjalaivojen terva-höpinä on takana.

Anonyymi kirjoitti...

Juu, minä olen kanssa pannut viime aikoina merkille tuon saman asian kuin Q.K. eli sen, että yliopistossa opiskelevat nuoret naiset - elikkä yliopistotytöt - ovat hiljattain hurahtaneet täysillä venäläiseen nationalismiin ja Putinin palvontaan. Onkohan yliopistoilla jotain pelkästään naisille suunnattuja, Venäjältä rahoitettuja kursseja, joissa heitä värvätään ja aivopestään sellaiseen ajatteluun? Luulen, että vastaus voisi löytyä Jessikka Aron kirjasta Putinin trollit.

Olen omin silmin nähnyt yliopistoneitojen pitävän kampuksilla tilaisuuksia, joissa Kalevalan kopioita poltetaan nuotiolla koska ne ovat venäläisiltä varastettua kolonialismia. He maleksivat ympäriinsä yllään t-paitoja, joihin on painettu isokokoinen Venäjän lippu, Putinin pärstä tai Neuvostoliiton sirppi ja vasara. Somessa he jakavat keskenään MV-lehteä tai jotakin muuta Venäjän propagandaa.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys TR:lle ja Anolle & kiitos kommenteistanne.

TR: Tuo lienee vain pullalla syötettyjen egon ruokkimista.

Ano: En ole kyllä tällaiseen törmännyt, joten vaikeaa ottaa tuohon kantaa.

Anonyymi kirjoitti...

Ovatko helsinkiläiset sokeita vai eikö vaan kiinnosta, jos poliisille tuli tieto asiasta vasta klo 16? Tuskin nämä leikkipartisaanit sentään niin rohkeita ovat olleet, että päiväsaikaan ovat noita töhryjä tehneet. Mutta onhan tämä kansainvälistä meininkiä, Elias Lönnrot siirtyi nyt samaan sarjaan kuin Leonardo da Vinci ja Vincet van Gogh museoissa, kolonialisteja kaikki! Suomessahan ei ole koskaan ollut sortovaltaa, ei viattomien siviilien systemaattista tappamista eikä orjiksi ottamista, mutta terva on liittänyt meidät syyllisiksi tapahtumiin kaukana omista rajoistamme. Haluaisinpa tietää, kuka tämän tämän älyttömyyden on ensimmäisenä esittänyt?

Rouva Ano

Rehellinen Reiska kirjoitti...

Jokaiseen sokkeliin Helsingin empirekeskustassa on spreijattava sana kolonialismi.
Somaliorjathan sen on rakentaneet.

Anonyymi kirjoitti...

Nykyajan vasemmisto on historiallisen esikuviensa tapaan syvästi epädemokraattinen liike, joka pitää omaa aatettaan absoluuttisena ja kiistattomana hyvyytenä ja pyrkii kriminalisoimaan ja tuhoamaan kaiken mikä on ristiriidassa tämän aatemaailmaan kanssa. Lönnrotin synti oli luultavasti se, että hän ei ollut kommunisti vaan oppinut ja sivistynyt ihminen, mikä automaattisesti tarkoittaa määrittelyä "luokkaviholliseksi". Kantavana tunteena vasemmistolla on silmitön viha, jonka mm. Donald Trump on saanut eri muodoissaan kokea jo vuosien ajan. Tämän vihan aistii mm. vasemmistomedian "puolueettomasta uutisoinnista".
PS-lehdenjakaja

Anonyymi kirjoitti...

Eivät väittäneetkään, että se olisi pöllitty venäläisiltä vaan eräältä Venäjällä asuvalta vähemmistökansalta, karjalaisilta. Nimittäin ns. Itä-Karjalan (Aunuksen ja Vienan) karjalaisilta. Joita yhdennimisyydestä huolimatta ei tule sekoittaa Suomen entisillä alueilla asuneisiin karjalaisiin. (Onhan heillä oma kielensäkin, karjalan kieli, joka tosin on läheistä sukua suomelle mutta jota ei pidetä suomen murteena vaan eri kielinä, toisin kuin Kaakkois-Suomessa puhuttuja ns. karjalaismurteita. Tämä aiheuttanee usein sekaannusta.)
Toisaalta onhan myös väitetty, että ne runot olisivatkin alun perin syntyneet Länsi-Suomessa ja vasta myöhemmin kulkeutuneet Karjalaan, mutta säilyneet siellä pidempään. Siinä tapauksessa kulttuuriseen omimiseen, jos käsitettä tässä yhteidessä pidetään mielekkäänä, olisivatkin syyllistyneet karjalaiset.

alianor d'aquitaine kirjoitti...

Tämä tuska on kovaa näillä ihmisoikeustaistelijoilla kun köyhästä Ruotsin ja Venäjän vanhasta alusmaasta ei löydy sopivia rasismin, kolonialismin ja muiden pahojen asioiden uhreja. Tosin Senaatintorilta Helsingistä löytyy kyllä yksi aivan pesunkestävä kolonialisti Walter Runebergin muotoilemana, mutta Aleksanteri II parka on liian näkyvällä paikalla töhrittäväksi. Sankareilla menee pupu pöksyyn kun ei voi pimeän turvin puuhastella punamaalin kanssa.

Oli aika säälittävä tämä yhteiskunnallinen kannanotto, ei voi muuta todeta.

Anonyymi kirjoitti...

Mahtoiko spreijaaja viitata siihen, että mahdollisesti ainakin osittain juuri se, että Kalevalan runot suurelta osalta kerättiin rajan takaa, myöhemmin motivoi joitakuita suomalaisia vaatimaan, että ne alueet olisi liitettävä Suomeen? Sehän oli muun muassa Akateemisen Karjala-seuran keskeisin tavoite. Ja sota-aikanahan Suomi joksikin ajaksi miehittikin osan niistä alueista ja toimi siellä tavalla, jota voidaan hyvinkin verrata siirtomaavaltaan. Olkoonkin että se alue oli välittömästi rajan toisella puolella eikä merten takana.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Rouva Anolle, Rehelliselle Reiskalle, PS-lehdenjakajalle, Ano1:lle, alianor d´aquitanelle ja Ano2:lle & kiitos kommenteistanne.

Rouva Ano: Muistelen, että siitä orjalaivatervasta ryhdyttiin puhumaan jo 2000-luvun alkupuolella. En ole sinänsä varma, että oliko se alun perin läppä jonka jotkut sitten ottivat tosissaan.

Rehellinen Reiska: Totta joo, ja tässä on todiste:

https://www.youtube.com/watch?v=r9Rocl4LZxU

PS-lehdenjakaja: Hyvin määritelty.

Ano1: Sekin, että ovatko karjalaiset oma kansansa vaiko jonkun sortin suomalaisia on tietysti ollut poliittinen kysymys.

alianor d´aquitane: Olen täysin samaa mieltä.

Ano2: Sinänsä Suomi valtasi Itä-Karjalan sotilaallisista syistä eikä sitä aluetta – toisin kuin talvisodassa menetetty Karjala – koskaan liitetty Suomeen.

Joppos123 kirjoitti...

On muuten tainnut apulaispormasteri perseenmäki ottaa muutaman pississidukan ja on lähtenyt sisseilemään.
Päätti tehdä hyytävän partisaani-iskun suurta koloanistisikaa vastaan. Nyt hihittelee kotonaan ja jakaa itselleen mitaleita onnistuneen attentaatin kunniaksi.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Joppos123. En lähde veikkaamaan, kuka tuon teki. Tosin Arhinmäellähän on kyllä kokemusta töhrimisestä.

Sir Ilkka kirjoitti...

Onneksi Lönnrot kävi keräilemässä kansanrunoja talteen Karjalassa. Muuten suurin osa karjalaisten runoista olisi mennyt hautaan aikalaistensa mukana. Tuskinpa venäläisillä olisi ollut suurta kiinnostusta merkitä muistiin näitä runoelmia. Sen verran on nähty sen valtion vähemmistökansoihin suunnatun politiikan hedelmiä.

Anonyymi kirjoitti...

Isäni teki töitä teollisuuden puunhankinnassa, minä rakensin kaupunkia, poikani on teolllsuuden asiantuntija. Kaikki reservin upseereja. Pääsekö poikani elokapinaan?
I

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Sir Ilkalle ja Anolle & kiitos kommenteistanne.

Sir Ilkka: Tuo on täysin totta.

Ano: Miksi hän haluaisi Elokapinaan?

QroquiusKad kirjoitti...

Nyt sitten patsaan sotkija on tunnustanut:

https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000010631494.html

Asialla on karjalainen antikolonialistisen ja antifasistinen kollektiivi, jonka kaikki jäsenet koostuvat karjalaisista.
Eli Hell-Sinkin yliopistossa loisivia Moskovian Karjalan örkkejä.
Samanlaisia kuin tuo Tampereen yliopiston tyttö, joka tällä kertaa valehtelee olevansa reservin upseeri jonka poika (jota ei ole olemassakaan) hinkuu EgoApinaksi.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Qroquius Kad. Hjuu, instagram eli varma lähde. En vielä osta tuota. Ja jos näin on, niin kuinkahan suuresta kollektiivista lienee kyse. Ja sen reservin upseerin sotkit täähän ihan turhaan mukaan.

Anonyymi kirjoitti...

Tässä "karjalaiskollektiivissa" haisee enemmän mahorkka ja kaalipieru kuin Neuvostoliittolaisessa mahorkkatehtaassa kaalisoppapäivänä

KLS kirjoitti...

Muistaakseni jo 1970- tai viimeistään 1980-luvulla Suomen Kuvalehdessä eräässä mielipidekirjoituksessa väitettiin, etteivät suomalaisetkaan olleet aivan syyttömiä orjakauppaan. Jo silloin siinä viitattiin siihen, että yksi Suomen tärkeimmistä vientituotteista oli aikoinaan ollut terva ja sillä tervattiin muun muassa juuri niitä orjalaivoja.

Anonyymi kirjoitti...

Vähän myöhässä tämä linkki, mutta jäljet johtavat itäiselle sylttytehtaalle.

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000010637989.html