lauantai 19. elokuuta 2017

YKSI MEISTÄ?


Turussa sitten tapahtui se, mikä yllätti hallituksen, ylimmän virkamieskunnan ja valtamedian. Tavalliselle kansalaiselle asia ei tullut minkäänlaisena yllätyksenä. Eli marokkolainen (en muuten tiennytkään että sekä Marokko että kaikki Marokon ja Suomen välillä olevat valtiot käyvät sotaa) hylsyn saanut turvapaikanhakija meni ja pisti tuulemaan. Tuloksena kaksi kuollutta ja kuusi haavoittunutta. Tekijän lisäksi verta on myös niin hallituksen kuin niitten pellejen käsissä jotka ovat uikuttaneet ”paperittomien” Suomeen jäämisen puolesta. Tuo ns. paperiton meni ja kiitti kauniisti.

Luonnollisesti nyt alkaa asian perusteellinen valkopyykki. Selittäjiä riittää, mutta otetaan esimerkiksi vaikkapa arkkipiispa Kari Mäkinen joka totesi että ”tekijä on yksi meistä”. Mäkinen voi toki hyväksyä lähimmäisekseen tyypin joka lähtee randomisti tappamaan vastaantulijoita, mutta Suomessa on hyvä sanonta ”älä tyrkytä tapojasi”. Tekijä ei ole yksi meistä. Ja Mäkiselle voisi muistuttaa, että jos ei ole mitään järkevää sanottavaa, niin viisautta voi osoittaa parhaiten pitämällä turpansa kiinni.

Myös mitäänsanomattomien twiittausten mestari Juha Sipilä joka jostain sattuman oikusta on Suomen pääministeri on tehnyt sitä, mitä hän tekee parhaiten eli ei mitään:


Kai vihaan saa sentään vastata järjellä? Esmes sillä, että jokainen hylsyn saanut jätkä köijätään välittömästi huuthelvettiin Suomesta ilman valitusmahdollisuutta. Mutta mikään ei muutu. Hallitukselle kehitysmaalainen maahanmuutto oli kyseenalaistamaton itseisarvo ennen Turun tapahtumia. Hallitukselle kehitysmaalainen maahanmuutto on kyseenalaistamaton itseisarvo Turun tapahtumien jälkeenkin.

Muistuttaisin hallitusta siitä, että jokainen haittamaahanmuuttajan tappama, pahoinpitelemä, raiskaama ja ryöstämä suomalainen on osa sitä hintaa, jonka juuri te maksatatte tavallisilla ihmisillä kasvojenne näennäisestä säilyttämisesta.

Teillä on verta käsissänne.

87 kommenttia:

Allaspalo kirjoitti...

"Torimyyjä Vesa Rannikko juoksi puukkomiehen perässä sen jälkeen, kun tämä oli puukottanut naista hänen toritiskinsä päässä."
http://m.iltalehti.fi//kotimaa/201708182200336872_u0.shtml

Näin siis, kun mediassa on rummutettu miten sankarillisesti maahanmuuttajat toimivat samalla kun hyi-suomalaiset vain kuvasivat apaaattisena vieressä.

Hatun nosto Vesalla ja kaikille muille jotka auttoivat, ja osanotto uhrien läheisille. Hiljaiseksi vetää.

Historix kirjoitti...

Hallituksella on tosiaan verta käsissään. Koska tämä hulluus loppuu? Ehkä silloin kun 50 000 isänmaalista miestä marssii Helsinkiin ja poistaa tuon rikollisjoukon (=hallituksen) vallasta.
Sipilä parhaillaan valehtelee ylellä niin että oksettaa. P*rkele!

Sandscorpion kirjoitti...

Näköjään se pirulainen sentään sen verran uudelleenkirjoittaa copypastejärkyttymisiään, että on jättänyt pois sen "ei saa antaa pelolle valtaa"-osan. Varmaan on tajunnut jo itsekin sen menevän jo vähän turhan makaaberin huumorin puolelle.

Muuten tuo twiitti osoittaa jälleen hienosti, ettei tyyppiä taida edes pätkääkään kiinnostaa, onko hänen kommenteissaan mitään järkeä. Pääministerin toimenkuvaan kuuluu tylsiä nakkeja, kuten parin lauseen tekstarin lähettäminen kansalle terrori-iskun sattuessa, ja kunhan kiintiö tulee täyteen, sisällöllä ei ole väliä.

Meinaan vaan, että jos Sipilä sanoo terrori-iskun kohteeksi joutuneelle kansalle, että "nyt on pidettävä yhtä", minä tulkitsen Sipilän nimenomaan kehoittaneen ryhtymään päättäväisiin toimenpiteisiin terrorismiin taipuvaista väestönosaa vastaan. Mitä muuta se edes voisi tarkoittaa? Sitäkö, että mennään käsi kädessä ilmoittautumaan vapaaehtoisiksi puukotettaviksi kun nyt muitakin suomalaisia puukotetaan? Muuten sanoisin, että hän varmaan ajatteli jotain muuta, mutta kuten sanoin, en usko, että häntä edes kiinnostaa ajatella sen vertaa. Twiitti on lähetetty, koska twiittiä odotettiin, eikä mulla muuta.

LW kirjoitti...

Tuota Mäkisen pullauttamaa viisauden munuaiskiveä kannattaa tarkastella edellisen vihakirjoituksesi valossa. Hän edustaa lätinällään hyvät rahat tienaavaa, urbaania ja suvaitsevaista heimoa. Maahanmuuttajat ovat tämän heimon kunniajäseniä, ainakin niin kauan kuin he ymmärtävät mitä heiltä odotetaan, eli kiitollista hännänheilutusta pöydältä annetuista armopaloista ja kiukkuista räksytystä siitä kuinka pahoja rasisteja vihollisheimon, junttien, käppäukot ovat. Ihan selvää, että Mäkinen puhuu tuolla tavoin, aivan kuten oli selvää, ettei Torniaisen hyppypotkusta seurannut mitään ulkokultaisia saarnoja siitä, miten natsitkin ovat ihmisiä, eikä yksittäistapauksesta saa yleistää. Kyllä, murhaaja oli yksi heistä. Se ei ole niitä pienimpiä syitä sille, miksi en pidä heitä suuressa arvossa.

Sipilä on taas yhtä vihjeetön kuin aina. Selittää, että ihan kaikki on tehty, mitä tällaisen sattumuksen ehkäisemiseksi voidaan tehdä. Ensinnäkään ei ole, ja toisekseen, minäpä kerron mitä olisi voitu jättää tekemättä. Tätä palleroa ei olisi ehkä kannattanut kutsua Suomeen omaa taloaankin tarjoten.

Huvittava detalji sinänsä, että tero sai yksien lausuntojen mukaan osuman jalkaan, toisten mukaan alavartaloon, ja ambulanssista otetussa kuvassa housut olivat haarojen kohdalta aivan veressä. Eipä tuosta tietenkään mitään varmaa voi sanoa, mutta ajatus osumasta kulkusiin on kyllä herkullinen. Jätkä luulee pääsevänsä vehtaamaan 72 neitsyen kanssa, mutta sen sijaan, että taivaallisen kauniit hourit toivottavat hänet paratiisiin, hän herääkin kahlittuna sairaalavuoteeseen, ja lääkäri kertoo, että nyt on vähän huonoja uutisia... Itse asiassa tuolla voisi olla jopa tiettyä pelotevaikutusta. Kuolema ei noita tyyppejä voisi sattuneesta syystä vähempää pelottaa, mutta henkiin jääminen eunukkina on toinen juttu.

Anonyymi kirjoitti...

Naisena sanon, että tästä päivästä eteenpäin ei tule unohduksia, kun avaan kotioveni poistuakseni kotoa. Arvannette ehkä mitä tarkoitan. Mieluimmin vankilassa kuin kuolleena.

Ajattelin lähteä mustikkametsään, mutta koska en saanut ketään kaveriksi, en voi yksin lähteä alueella, jossa vokkeja, ja silloinkin jos kaveri "olen varustautunut".

Tähän on tultu vain kahdessa vuodessa tuhottu viimeisetkin turvallisuudenrippeet.

Jos jotain kovasti toivon, niin näkeväni Sipilän, Orpon, Soinin ja Stubbin vielä valtakunnanoikeudessa vastaamassa maamme tuhoamisesta niin hyvinvoinpipalveluittemme alasajosta ja turvattomuuden ja rikollisuudeen tahallaisesta lisäämisestä.

Media, Yle etunenässä taas paskaa jauhamassa. Kaikki kuvat, jotka olen nähnyt, niissä upeasti SUOMALAISEN NÄKÖISET HENKILÖT AUTTOIVAT UHREJA!

Ja todellakin Mäkinen voi työntää päänsä paskaan (en yleensä näin kovaa kieltä, nyt on PAKKO), tekijä EI TODELLAKAAN OLE YKSI MEISTÄ, SUOMALAISET EIVÄT OLE TERRORISTEJA MURHAAJIA!

Anonyymi kirjoitti...

Orpo päästi potentiaalisen terroristin maahan keväällä 2016. Jos tyyppi sai pakit maleskelulupa-anomukseensa, kuka on vastuussa, että tyyppiä ei karkotettu maasta? Vai eikö muka kukaan.

En kuulu arkkipiispan ja terroristin "meihin". Olen vihainen.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Allaspalolle, Historixille, Sandscorpionille, LW:lle, Ano1:lle ja Ano2:lle & kiitos kommenteistanne.

Allaspalo: Joo tästä Hassan-tyypistähän ollaan leipomassa nyt sankaria sillä idealla että kun mamu oli myös näytelmän hyvä hahmo niin ehkä kuolleetkin ovat vaan kevytkuolleita.

Historix: Luulen, että se 50.000 on minimi. Mutta ei suomalaiset vieläkään lähde hallitusta kaatamaan. Meidän pinna on aivan liian pitkä. Toisaalta kun ne päreet sitten palaa, niin historiasta voi löytää esimerkkejä siitä, mitä sitten tapahtuu.

Sandscorpion: Joo, tuota twiittausta voisi verrata vanhaan katolisen kirkon anerahaan. Eli kun twiitti on lähetetty, niin kaikki tarvittava onkin sitten tehty. Tuo ”nyt on pidettävä yhtä” voidaan tulkita myös muotoon ”nyt kaikkien kansalaisten tulee edelleenkin porukalla uskoa, että hallitus toimii nimenomaan heidän parhaakseen”. Tosin jos tuon sanoisi suoraan noilla sanoilla niin ehkä Sipiläkin tajuaa minkä määrän spontaaneja naurunpyrskähdyksiä se saisi aikaiseksi.

LW: Tuo Torniainen-vertaus oli muuten erittäin osuva. Enpä muista Mäkisen, Askolan ja sen (tällä hetkellä vissiin lataamossa olevan, kun ei ole mitään kuulunut) punapään julistaneen että tekijä oli yksi meistä. Ja jos se kuti satui kulkusille, niin voidaan sanoa että ”se luoti tiesi paikkansa”.

Ano: Arvaan kyllä mitä tarkoitat ja sanotaan niin, että miehenä häpeän sitä, että maassamme miehet eivät (viranomaisten määräyksestä) saa enää pitää huolta naistensa turvallisuudesta. Tai no, omalla manttaalillani sen kyllä pidän. Välineet ja tahto löytyvät kyllä.

Ano2: Orpo (ja sitten Risikko) on päästänyt ihan helvetin monta potentiaalista terroristia maahan. Vastuu on myös heidän. Mutta niinhän siinä (vielä toistaiseksi) käy, että vastuussa ei ollut kukaan. Ellei sitten tavalliset kansalaiset nuivine asenteineen.

Anonyymi kirjoitti...

Ja kun galluppeja katsoo,niin tuntuu,että maahan halutaan lisää "värinää",eli pitäisi äänestäjien katsoa peiliin-jos kokoomus ja vihreät kaksi suurinta puoluetta,ja demarit sekä vassaritkin yhteensä lähes neljänneksen mielestä ykkösiä,niin silloinhan nimenomaan kansa haluaa lisää islamia ja kehitysmaalaisuutta Suomeen.Hyi helvetti,ehkä ansaitsemmekin kohtalomme.
T:Vesku

Anonyymi kirjoitti...

Miksi Orpo EI ole nyt suu vaahdossa höpöttämässä, että meidän pitää kantaa vastuuta? Missä On Sipilä höpöttämässä taakanjaosta? Miksi Helsingin toreilla EI ole meillä on unelma partyjä. Miksi Niinistö ei arvojohtana penää vastuuseen tämän Turun episodin juuri syyllisiä? Risikko nostetaanko kiintiöitä tosissaan? Hyvä herrat Helsingin kenen käsissä veri on? Kuka tienaa verirahoja matu busineksellä? Orpon klaaniko? Onko muita?
Nämä poliitikot on liian tyhmiä, kuka tai mikä taho on tämän kaiken takana?

Voi Aikoja Voi Tapoja

Anonyymi kirjoitti...

Punahilkka-sinkkoselta pääsi nykynimellään ns. tuskan parahdus... Teemu saa varmaan palautetta asiasta.

Menetin juuri hyviin ihmisiin luettavan facebook-kaverin, joka -päivän vihakirjoituksia luettuaan- päästi päivityksen: kauheaa kuinka paljon Suomeen mahtuu vihaa.

Vastasin tuohon, että kyllä, olen niin vanha, että muistan Turun, jossa kauloja ei viilletty auki. Banni tuli niin, että räpsähti.

Historix kirjoitti...

Jatkan edellisen viestin ajatusleikkiä matematiikalla. Suomessa on n. 7000 poliisia, heitä ei saada kaikkia Helsinkiin yhtä aikaa. No sitten on rajavartioita ja erilaisia Karhuryhmiä, yms. porukoita, joilla on kieltämättä melkoiset aseet käytössään. Silti ilman Puolustusvoimien virka-apua poliisit jäävät alakynteen sen 50 000 miehen kanssa. Miehistä 30 000 pitää virkavallan kurissa ja 20 000 tekee tarvittavat toimenpiteet.

Kun Neuvostoliitto kaatui, niin muistanet Ykä kuinka vanha hallinto määräsi sotilaat ja tankit Moskovan kaduille. Homma meni lopulta niin, että ne sotilaat eivät ampuneetkaan omia kansalaisiaan. Suomalaisista virka”miehistä” en ole ollenkaan varma miten toimisivat. Suomen poliisin toimintaa seurattuani on syntynyt syvä epäluottamus heihin. Hyvin luultavasti ampuisivat suomalasia toisinajattelijoita käskyn saatuaan. Siksi ne vähintään 50 000 miestä tarvitaan – valitettavasti.





Anonyymi kirjoitti...

Uusi piispa valittu, hallelujah! Tämä Kallion kirkkoherra Teemu Laajasalo sai muutama kuukausi sitten loistavan idean: läpi Suomen on kirkkojen räimittävä kellojaan tiettyyn aikaan osoittaakseen solidaarisuuttaan sille että muslimit tappelivat Syyriassa keskenään. Ja kellothan soivat. Olen tässä ko. kirkon vieressä asuvana herkällä korvalla eilen ja tänään kuunnellut, että liikenisikö edes yksi sointu Turun uhreille, mutta syvääkin syvempi hiljaisuus vallitsee. Että ihan arkkipiispan maun mukainen mies tämä Teemu.

Paljon parjattu suomalainen kenttäpoliisi hoiti homman kolmessa minuutissa pakettiin ja teki tuossa ajassa onnistuneen arvion: kuolleelta ei tietoja saa mutta elävältä edes mahdollisuus. Poliisijohto tietenkin taas ihan heepnaadilla lyöty. Supolla etukäteistietoja mutta me ei kyllä kerrota KRPn jätkille mitään kun meillä on omat reviirit. Ja tietenkin Risikon kyynelkanavat tukkeutuvat - salamavalojen loisteessa.
tira+

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Vesku, Voi Aikoja Voi Tapoja, Ano, Historix ja tira+ & kiitos kommenteistanne.

Vesku: Se vaan on todellakin valitettava mahdollisuus, että meillä seuraava hallitus on punavihreä. Asiasta suurin vastuullinen on valtamedia joka ei käännä kelkkaansa vaikka islamilaiset teurastaisivat Helsingissä tuhat ihmistä. Punavihreitten kannattajat ehkä ansaitsevat kohtalonsa mutta me muut emme.

Voi Aikoja Voi Tapoja: Älä huoli. Ei mene kuin viikko, niin vastuunkantamisesta vaahdotaan taas. Kaikki on unohtunut, Turun tapaukset on laskettu turvapaikkahylsystä johtuneen trauman aiheuttamaksi lieväksi ylireagoinniksi ja kaikki menee taas niin kuin ennenkin.

Ano: Se meidän edustama viha on ärtynyttä puhetta. Turussa se ulkomaalaisen edustama viha meinasi ihmisten tappamista. Ehkä se facebook-kaverisi hyväksyy sen. Kun sen tekee etnisesti edistyksellinen henkilö.

Historix: Minä vähän luulen, että ei ne suomalaisetkaan ampuisi. Ne kun olisivat rivimiehiä eikä politisoitunutta toimistoporrasta. Silloin kun Janajevin juntta vuonna 1991 yritti vallankaappausta annettiin Neuvostoarmeijan huippuporukoille eli Alfa- ja Vympel-ryhmille määräys avata tuli. Nekään eivät tehneet sitä, vaikka Neuvostoliitolla väkivaltakoneisto oli ihan toista luokkaa kuin Suomessa nykyisin. Tai koskaan.

tira+: Suomen evlut-kirkko alkaa olla maailman paras huono vitsi. Ja jos se heppu myöhemmin kuolee, niin saa kuollakin mutta ehkä on hyvä että sitä pystyy edes kuulustelemaan. En tosin tiedä, kuinka oleellista tietoa siltä saa.

Anonyymi kirjoitti...

Kun Tanskassa saksalaisten poistuttua tehtiin ns. yhteiskunnallisia järjestelyjä, kollaboraattorit haluttiin, tai ainakin pahimmat heistä, pois päiviltä. Kesti ilmeisesti kuukausia että sopiva teloitusryhmä saatiin kasaan. Sotilaat kieltäytyivät järjestelmällisesti. Ainoastaan poliisista saatiin ryhmä ampumaat yhteistyömiehet. Poliisi on yleensä sellainen viranomainen, joka jatkaa toimintaansa miehityksestä huolimatta tehden yhteistyötä miehittäjän kanssa. Voi noita aikoja.

Ukkeli kirjoitti...

Olin uimarannalla, kun satuin selaamaan nettiä ja Turku oli Twitterin kärjessä. Mitä ihmettä on tapahtunut? Pikku hiljaa selvisi ja onhan tämä aivan karmeaa, olen monet kerrat kävellyt noilla kulmilla. Siis pikkulapsi näkee, kun oma äiti tapetaan julmasti. Kaikkein kauheinta on kuitenkin ollut esivaltamme suhtautuminen. Ihan oikeastiko ne kuvittelevat selviävänsä?

Toisaalta, ne ovat selvinneet 1990-luvun lamasta ja pankkikriisistä, markasta luopumisesta, maahanmuuttajista, valtionyhtiöiden lahjoittamisesta.. Ei ihme, jos ovat kovin itsevarmoja. Mikseivät siis selviäisi tästäkin? Soinihan kyseli, minne ne muka menisivät ja Vanhanen todisti, ettei äänestämällä voi vaikuttaa.

Historian muusa Kleio on kuitenkin oikukas. Kukapa olisi uskonut Neuvostoliiton romahtamiseen 1990, ei Matti Vanhanen ainakaan, hänhän moitiskeli baltteja, koska nämä vaativat Neuvostoliitolta itsenäisyyttä. Syksyllä 1991 kaikki muuttui.

Kumitonttu kirjoitti...

Silläkin uhalla että toistan itseäni, totean tämän jälleen.

Yhdysvallat on hallitusmuodoltaan perustuslaillinen tasavalta. Se tarkoittaa, että kansalaisilla on luonnonoikeuksien mukaiset oikeudet yksilönvapauksien suojana ja että valta ei ole perinnöllistä (monarkia). Maan perustuslain kirjoitti joukko älykkäitä perustajaisiä, jotka totisesti tiesivät, mistä kana pissii.

Euroopan "perustuslaki" on käytännössä Ranskan suuren vallankumouksen huumassa tuotettu jakobiinien luoma sosialistisen ideologian ensimmäisiin lukeutuva kirjallinen tuotos. Sen perusajatus on vapaus, veljeys ja tasa-arvo. Valitettavasti siitä on aikojen saatossa jäänyt pois neljäs osa: "tai kuolema". Sen olisi ollut hyvä säilyä mukana, koska se taustoittaa noita kolmea ensin mainittua. Nykyihmiset eivät ymmärrä, että nuo kolme siis tuputetaan väkisin, kuten "kotoutumis"-suunnitelmat muslimeille heidän saapuessaan Eurooppaan.

Euroopan henkiset ongelmat ulottuvat siis 1700-1800 -lukujen taitteeseen. Kun ranskalaiset lähettivät 25 vuotta aiemmin Yhdysvalloissa perustuslain kirjoittaneille oman luomuksensa kommentoitavaksi, vastaus oli, että Ranskan uusi perustuslaki on muuten hyvä, mutta siinä ei suojata yksilönvapauksia vaan pikemminkin turvataan valtion oikeudet pakkovaltaan. Vaikka "tai kuolema" oli siis jätetty pois, amerikkalaiset ymmärsivät lukea myös pikkuräntin kääntöpuolelta.

Loppujen lopuksi on aivan sama, mitä Euroopassa tapahtuu, miten eurooppalaiset tapahtumiin reagoivat tai mitä tapahtumista seuraa, koska meillä on niin suuri filosofinen happivajaus omien perustuslakiemme kanssa. Suomen alkuperäinen perustuslaki oli myös oman aikansa huippua. Valitettavasti se mentiin savustamaan 90-luvun lamassa, jolloin meilläkin siirryttiin enemmistön diktatuuriin. Sen jälkeen on tultu alamäkeä niin että luistovoiteet vain iloisesti laulavat.

Oma mielipiteeni on, että Suomella ei ole enää sellaista mahdollisuutta palata kansakunnaksi kansakuntien joukkoon, johon Paavo Nurmen aikana vielä uskottiin. Meidän kohtalomme on murskautua EU:ssa samalla tavalla, mitä monikulttuurinen Neuvostoliitto osoitti suomensukuisille kansoille tundralla. Pahalta näyttää, ja kehitystä ei muuta mikään määrä terrori-iskuja, joita kohtaamme jatkossa uudestaan ja uudestaan.

Tita kirjoitti...

Kiitos Ykä. Sinun blogipäivitykset ovat pettämättömiä kohokohtia tässä ajassa. Kiitos niistä. Toivottavasti jaksat jatkaa - meitä lukijoita on paljon. Nämä tekstit vaikuttavat laajalle. Turvaa selustasi!

Suomen kansalla alkaa olla mitta täynnä viimeinkin. Pinnamme on pitkä ja usko järjestelmäämme on ollut suorastaan sokea. Nyt järjestelmä pettää meidät. Lampaista tulee susia, vaikka eliitti ei siihen ole uskonut. Kiva ylläri tiedossa. Elämme mielenkiintoisia aikoja. Tämä "Rooma" on tullut romahtamisen pisteeseensä, eli historia toistaa itseään aina vain uudelleen. Ihmiskunta ei vain opi.

Becker kirjoitti...

Kaikki tiedoitusvälineet jauhavat jauhamisesta päästyään tätä "Yksi meistä" tapausta.
Tiedoitustilaisuuksia tulee solkenaan poliitikoilta, poliisilta ja pressalta. Mä en oikein ymmärrä että mitä helvetin tiedoittamista tässä oikein on. Mikä oli murhaajan kengännumero,oliko vasenkätinen, pitikö siitintään vasemmassa lahkeesaan, oliko käynyt Hesellä syömässä halaburgeria edellispäivänä ja oliko tapana kusta seisten vai istualtaan?
Kyllä me tiedetään helvetin hyvin että mistä oli kysymys ilman jatkuvaa tiedoittamista. Marokkolainen laittomasti maassa oleva muslimi tappoi ja haavoitti ihmisiä Turun torilla. Oli laittomasti maassa, koska poliitikkomme hyväksyvät laittomasti maassa olevat muslimit.
Ja sitten vielä tämä suomalaisen oikeusjärjestelmän riemuvoitto kun saatiin pitkällisen pohdinnan jälkeen selville että kyseeessä oli terroriteko. No kyllä kivi tippui sydämeltä. On meillä sentään viisaat poliisit.
Tasavallan pressakin tuli jälleen esiin ja antoi julkilausuman jossa ilmaisi närkästyksensä siitä että suomalaiset ovat suuttuneita Turun tapahtumien johdosta ja vaativat toimenpiteitä. Risikko toteaa että tilanne on nyt tämmönen ja tulee myös sellaisena jatkumaan.
Pressa ja poliitikot pitävät kansalaisia idiootteina jotka eivät ymmärrä että elämme nyt ja jatkossa uudessa tilanteessa ja lintukoto vaihe on jälkeenjäänyttä aikaa, sillä nyt päättää asioista EU kansainväliset sopimukset ja jos nyt joku härmäläinen saa sen ansiosta siipeensä, niin se on kokonaisuuden kannalta peanutseja.
Itseasiassa en niinkään pelännyt sitä että meilläkin joku vielä tapetaan. Enemmänkin pelkäsin poliittisen johdon mahdollisia ulostuloja. Ja se pelko totetui. Hallinnon ja poliisin pressa mukaanlukien tappamista vähättelevät ja kantasuomaalaisia syyllistävät lausunnot olivat juuri sitä mitä pelkäsin. "Älkää vastatko vihaan vihalla". Kuulostaa kovin ruotsalaiselta.
Minulla on ollut omat perustellut käsitykseni maan hallinnosta, ja on vaan todettava että ne sen kun vahvistuvat.
Ainakin ensi vaaleissa tulee olla helppoa tietää ketä äänestää. Kyseessä ei ole pressan vaalit. Niissä tuskin äänestän ollenkaan. Tai voisihan se olla virkistävää saada maan äidiksi etelä-Amerikkalainen homo parturi. Sopisi hyvin nykyiseen Helsinkiin.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Anolle, Ukkelille, Kumitontulle ja Titalle & kiitos kommenteistanne.

Ano: Virkakoneisto haluaa tehdä asiat protokollan mukaan. Aseet käteensä saaneet tarpeeksi kyrpiintyneet siviilit eivät siitä protokollasta puolestaan pahemmin välitä, niin kuin esmes kapinan aikana Suomessa nähtiin.

Ukkeli: Toistaiseksi ne ovat selvinneet aivan kaikesta. Mutta se ei tarkoita sitä, että ne selviäisivät loputtomiin.

Kumis: Pitkälti samaa mieltä. Suomenkin pitäisi olla perustuslaillinen tasavalta. Ja perustuslain pitäisi olla sellainen, jonka päätarkoitus on kansan selviäminen, itsenäisyys ja hyvinvointi. Ståhlbergin tekemää perustuslakia ei olisi tarvinnut muuttaa, ts. huonontaa.

Siitä olen eri mieltä, että ei kaikki toivo ole vielä menetetty. Olin nimittäin 1980-luvulla melko varma siitä, että Viron maa ja kansa tulee häviämään kokonaan neuvostomyllyssä. Niin ei käynyt ja Neuvostoliitolla oli kuitenkin monta astetta vahvempi väkivaltakoneisto.

Tita: Lämmin kiitos kannustuksesta. Sillä on suuri merkitys. Valitettavasti lienee vaan niin, että se Suomen kansan päreen palaminen on vielä kaukana tulevaisuudessa. Mutta mitä kauemmin paineventtiiliä pidetään kiinni, sen kovemmin se purkautuu. Nyt järjestelmämme ei salli edes mielipiteen ilmaisua.

Anonyymi kirjoitti...

Aiheen vierestä, enemmän tai vähemmän tai sitten ei.

http://www.factsoverfeelings.org/blog/i-changed-men-to-black-people-in-an-everyday-feminism-post-and-heres-what-happened

Anonyymi kirjoitti...

Yhdentekevää mitä joukkomurhaajien yhteistoimintahuorat lässyttelevät.Raja on ylitetty.Mädättäjät tunnuksettomine vihollistaistelijoineen julistivat sodan Turussa Suomalaisille.Sitä saa mitä tilaa.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Beckerille, Ano1:lle ja Ano2:lle & kiitos kommenteistanne.

Becker: Meni näemmä meillä kommentit ristiin. Mutta kaiken kaikkiaan asiaa kommentoit.

Ano1: Kiitos linkistä.

Ano2: Raja on ylitetty jo kauan sitten. Sotaa on käyty pitkin Eurooppaa. Mutta hallintokoneistomme niin meillä kuin muualla kieltää sodan olemassaolon. Silloin ei pahemmin pysty puolustautumaankaan.

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos kohdalleen natsahtavasta kirjoituksesta! Turun iskuhan ei tosiaan tullut meille väärinajattelijoille millään tavalla yllärinä, kysymys on ollut vain ”koska se tapahtuu”.
Turun tuomiokirkossa pidetystä ”hartaudesta” esitetyt kuvat ovat aika paljastavia; Risikko vääntää kyyneltä ajatellen ”Miltä tää näyttää mun ceeveessä?” ja sekä maanpetteri Orpo että hänen puoliskonsa ovat perin yrmyn näköisiä miettiessään että ”Vittu, tämä vaikuttaa varmasti ensi kuun tuloihin…”
Turussa jonkin verran pyörineenä oli aika tyrmistynyt olo, kun ensimmäisiä uutisia (Hommalta ja ulkomaisista lähteistä) lueskeli. Ja pari tuttua turkulaista kokivat sen kaltaiset läheltä-piti tilanteet, että lottoaminen seuraavaan pariin vuoteen lienee aika turhaa. Väkisinkin mieleen nousee ajatus että miten sitä itse moisessa tilanteessa kykenisi toimimaan - vai kykenisikö ollenkaan?
Olen eri mieltä Ykän kanssa siitä kuuluuko viidakkoveitsitero Mäkisen ”meihin” - kyllä hän kuuluu. Niin tero kuin Mäkinenkin kuuluvat siihen samaan ihmisolentojen ryhmään, jonka tehtävä on murentaa, rapauttaa, korruptoida, mädättää, alistaa, lannistaa, syyllistää ja muutenkin kaikin keinoin tuhota eurooppalaista ja erityisesti suomalaista kulttuuria, moraalia, kansallistunnetta ja ylimalkaan kaikkea sitä, mikä on tehnyt Suomesta ja suomalaisista sitä, mitä he parhaimmillaan ovat olleet.
”Arkkipiispan” ja palleille ammutun terroristin metodit ovat hyvin erilaiset, mutta tavoitteet on prikulleen samat.
Seuraavaa Sipdullahin tweettiä odotellessa, kiitokset monista hemmetin hyvistä kirjoituksista ja voimia uhreille ja heidän läheisilleen.
Teennäisen hilpeänoloisesta Tsadista,
Riku Raunioilla

Qroquius Kad kirjoitti...

Kuten Becker tuossa yllä mainitsi, sai hyvä arvojohtajapresidenttimme lopulta suunsa auki asian tiimoilta vain ärjähtääkseen: "Törkeää leimaamista on kuultu jo tarpeeksi!"

Tätä on vielä kaiken jälkeen edelleen jotenkin niin vaikea uskoa todeksi: laittomat muslimimaaahantunkeutujat murhaavat suomalaisia allahuakbarin nimiin ja presidentti ei korvaansa lotkauta. Kun suomalaiset alkavat perätä tekijäpuolta pantavaksi ruotuun raivostuu presidentti tuollaisista törkeyksistä. Joten okei, selväksi tuli: valtiojohtomme mielestä laittomilla muslimimaahantunkeutujilla on siis oikeus jihad-murhata suomalaisia.

Miten tämä päättyy? En tiedä, mutta kuten jo aiemman bloggauksen kommentissani pohdin, kansannousua voidaan odottaa vasta kun Suomi on bankrotissa ja sosiaaliturva romahtanut. Kun tsuhnalle tulee sitä seuraavana talvena oikeasti kylmä ja nälkä, voi alkaa tapahtua jotain sellaista, jonka rinnalla vuosi 1918 näyttää lasten leikiltä.

Mutta toistaiseksi eliitti voi jatkaa sen kummemmitta huolitta entiseen malliin ottamalla velkaa velan päälle. Siinäkö se eliittimme perimmäinen syy peesata EU-eliittiä sen "rajat auki islamille"-politiikassa seurauksista välittämättä? Niin kauan kuin Suomen sikariporras on hyvää pataa EU-sikariportaan kanssa, se voi luottaa saavanasa aina vain lisää velkaa, jolla kustantaa kansalle leipää ja sirkushuveja vanhan roomalaisen yhteiskuntarauhaa ylläpitävän reseptin mukaan.

Ehkä Vesku oli sittenkin oikeassa. Ehkä me tosiaan ansaitsemme tuhoutua, kun emme kerran nouse Historixin kuvaileman mallin mukaiseen aseelliseen vastarintaan. Ja kuitenkin jo seuraava, joka saa allahuakbar-terän selkäänsä ja kurkkuunsa voi olla joku meille hyvin rakas.

Voimmeko silloinkin sanoa, ettemme ole tätä ansainneet? Vasta jokin aikaa sitten kun kuitenkin meille jaettiin 900 000 reserviläiskirjettä, ja maassa on puolitoista miljoonaa laillista asetta. Ja vieteri on jo hyvin, hyvin, hyvin kireällä.

Valtiojohtommekin tietää sen. Miksi he muuten olisivat vastikään tuplanneet henkilösuojelunsa? Lemmikkiensäkö pelossa? Credet iudaeus Apella, non ego, sanoi Doc Holliday.

Heikki Välimäki kirjoitti...

Tästä tapauksesta vielä selvitään ilman pahempaa mutta se seuraava mikä on jo nurkan takana ja tuhoisampi. Se helposti aiheuttaa sen tilanteen että ihmiset tajuavat että valtiovalta ei puolusta heita joten heidän täytyy itsensä hoitaa puolustautuminen. Ja sitten jälki on rumaa eikä ylilyönneiltä tulla välttymään. Tilanne voitaisiin vielä suhteellisen helposti ja pienillä toimenpiteillä (esim. mainitut karkoitukset sekä oleskelulupien peruminen niiltä jotka käyvät "kuolemanvaarassa" lomalla) korjata, valitettavasti en vain usko että poliittiset eläimet pystyvät ottamaan itseään niskasta kiinni ja hoitamaan sitä tehtävää mitä hoitamaan heidät on valittu. Kiinnostuksella jatkoa odottaen...

Anonyymi kirjoitti...

Mäkinenhän osui naulan kantaan tuolla "Tekijä on yksi meistä" -lausunnollaan. Tekijä oli yksi Suomalaisuuden tuhoajista, joihin Mäkinen ja koko nykyinen ev.lut. kirkko tekojensa perusteella kuuluu. Sama tunkio missä riehuu myös nykyhallitus.

Juuri tuli muistutettua yhtä suvun vanhempaa Kokoomus-fania siitä miten Orpo ei palauttanut rajatarkastuksia vuonna 2015 (kun olisi pitänyt) ja heti seuraavana päivänä tapahtuu Turussa. Saa nähdä saiko ajattelemaan asioita eri näkökulmasta.

Vihaan ei saa vastata vihalla. Mitä jos vastareaktio ei ole vihaa(=pikaistuksissaan, tunnepuuskassa tehtyä) vaan kylmän rauhallisesti harkittua?

Anonyymi kirjoitti...

Arkkipiispa voisi mennä puukotetun naisen kotiin ja selittää pienelle äidittömäksi jääneelle lapselle, että se, joka puukotti raukkamaisesti ja hänen silmiensä edessä äidin kuoliaaksi, oli yksi meistä ja nyt on tärkeää, ettei ketään syyllistetä ja ettei rasismi lisäänny. Hyi hitto, mitä porukkaa!

Anonyymi kirjoitti...

Harras toivomus;

Toivon että maatamme ei tule uhkaamaan mikään ulkoinen, vakava voima, esim. jonkin maan sotilaallinen uhka. Valtiojohtomme ilmeisesti kieltäisi maamme puolustamisen.

Lemminkäinen kirjoitti...

Käppistä Sauli, Kari, Timppa, Petteri ja muutama muu joiden nimiä en nyt satu muistamaan. Minulla olisi kysymys teille! Mitäs luulette, että missä seuraavan kerran katkotaan kauloja tai ajetaan rallia jalkakäytävillä tai räjäytellään, kun "yksi meistä" päättää hankkia lipun Paratiisiin, missä odottaa 72 neitsettä, pussi taateleita + ontumaton kameli bonuksena? Itse arvelin, kun meikällä on vielä muutama hiljasteluminuutti jäljellä, että opettelen soittamaan Säkkijärven Polkan ukulelella, kun "yksi meistä" järjestää siihen tilaisuuden.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Rikulle Raunioilla, Qroquius Kadille, Heikki Välimäelle, Ano1:lle, Ano2:lle, Ano3:lle Ja Lemminkäiselle & kiitos kommenteistanne.

Riku: No joo, valtaapitäviemme reagoinnin voi kääntää sanoihin ”älkää vaan arvostelko meitä älkääkä varsinkaan vaatiko meitä kantamaan vastuutamme siitä josta olemme vastuussa”. Olen eri mieltä kanssasi siinä mielessä että puukkomies ei kuulu meihin, tosin ymmärrän pointtisi oikein hyvin. Hän kuuluu samaan jengiin poliittisen eliitin ja arkkipiispan kanssa. Sille porukalle ”me” olemme ”niitä”.

Qroquius Kad: Niinistön jo muutenkin vähäiset pinnat tippuvat koko ajan. Täytyy ruveta vissiin ihan oikeasti hehkuttamaan Huhtasaarta. Kansannousu tuskin tulee kuin vasta sen pankrotin jälkeen. Mutta olen sitä mieltä, että me emme ansaitse tuhoutua. Tää on kumminkin ihan järkevä kansa joka on saanut aikaan varsin toimivan valtion köyhissä ja pohjoisissa oloissa. Se on totta kai äänestänyt johtajikseen ääliöt, mutta se ei ole syy tuhoutumiselle. Aina voi oppia. Ja mehän täällä voiman pimeällä puolella yritetään omalta pieneltä osaltamme opettaa.

Heikki: On totta, että valtiovalta ei ole kiinnostunut ihmisten puolustamisesta vaan oman utopiansa puolustamisesta. Muistuttaisin vain valtiovaltaa siitä, että sillä ei ole samoja resursseja kuin Stasilla ja Itä-Saksassa ei ollut internettiä.

Ano1: Totesit:

”Vihaan ei saa vastata vihalla. Mitä jos vastareaktio ei ole vihaa(=pikaistuksissaan, tunnepuuskassa tehtyä) vaan kylmän rauhallisesti harkittua?”

Ja se oli aivan helvetin hyvä kysymys. Silmittömän vihan vallassa riehuva kuolee nopeasti. Kylmän rauhallinen tyyppi tappaa.

Ano2: Jep, näkisin mielelläni arkkipiispan tuossa tilanteessa. Vaan en pidätä hengitystä.

Ano3: Se ulkoinen uhka tulisi tietysti idästä. Nykyinen valtiojohtomme varmaankin sottailisi että mahdammeko me olla sodassa vielä siinäkin vaiheessa kun naapuri olisi Kymijoella.

Lemminkäinen: Kysymys välitetty. Tosin he eivät siihen vastaa eivätkä sitä edes mieti.

Anonyymi kirjoitti...

Ei taitaisi arki-piispa ymmärtää, jos joku sille sanoisi: Kyllä, tekijä on yksi teistä mutta ei meistä.
Tuokin pelle lähtee kohta eläkkeelle ja varmasti jatkaa sieltä vittuilua (onneksi hupenevalle) kirkon jäsenille.

Anonyymi kirjoitti...

Mutta muistakaa: pelolle ei saa valtaa. Olen jo pidempään miettinyt mitä tuo oikein käytännössä tarkoittaisi. Pelkurin repliikkihän se oikeasti on mutta miltä näyttää kun pelolle ei anna valtaa. Olisiko niin, että neuvostoihmiset eivät antaneet pelolle valtaa punaterrorin vyöryessä yli maan vieden naapurit ja perheenjäsenet gulakiin. He jatkoivat eloaan (ainakin yrittivät) kuin ei mitään. He eivät panneet vastaan, eivät antaneet pelolle valtaa. He olivat siis rohkeita. Kun japanilaiset hyökkäsivät Pearl Harboriin amerikkalaiset antoivat pelolle vallan. He suuttuivat ja lopulta pommittivat paskat pellolle japanilaisista. Mutta he olivat pelkureita. Kuinka minua säälittääkään heidän kohtalonsa verrattuna neuvostoihmiseen. Kun vuosikausien orjuuden jälkeen musta orja pahoinpideltiin puuvillapellolle hän jatkoi seuraavana päivänä hommia kuin ei mitään. Hän oli niin alistettu ettei muuhun kyennyt, mikä oli hyvä asia sillä myös hän oli rohkea. Ei antanut pelolle valtaa. Martin Luther King taas oli surkea pelkuri koska hän ei alistunut vaan kuoli vakaumuksensa vuoksi. Josta päästään nykyaikaan. Rohkeutta on raukkamainen pelokas passiivisuus Islamin uhan edessä, pelkuruutta voimakas mahdollisesti väkivaltainen suhtautumien tähän uhkaan. Nykyaikaa?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Ano1:lle ja Ano2:lle & kiitos kommenteistanne.

Ano1: Vaan älä huoli. Sen Mäkisen tilalle valitaan joku vielä hullumpi.

Ano2: Olipa vähän helvetin hyvä kommentti. Nykykäsityksen mukaan rohkea alistuu ja hyväksyy. Pelkuri ei alistu eikä hyväksy, vaan panee hanttiin

Ironmistress kirjoitti...

Poliisille pisteet. Se toimi nopeasti, ripeästi ja päättäväisesti. Ehti kulua kolme minuuttia ensimmäisestä hälytyksestä kun terroristi oli neutraloitu.

Eikä häntä neutraloitu teloittamalla hänet siihen paikkaan, vaan haavoittamalla niin, että hänet saadaan vielä oikeuden eteen. Pikaissella vilkaisulla näyttää siltä, että poliisin virka-aseen luodit olisivat kaupan päälle osuneet nivusiin tai lähelle.

Siinä olisikin terroristeille miettimistä, jos siitä kuvasta nousisi signaali, että Suomessa poliisi ei teloita terrorristeja, vaan ruunaa heidät ja jättää henkiin...

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Ruukinmatruuna. Rivipoliisi varmaan toimisi asianmukaisesti mielellään muulloinkin. Jos hänelle annettaisiin valtuudet. Tuosta laukauksesta puhuttiin jo tuossa ylempänä ja toistan sen, että jos se luoti sattui jätkää kulkusille, niin se luoti todellakin tiesi paikkansa.

Becker kirjoitti...

Tuolla oli taas Turun torilla iso lauma suvakkiämmiä suvakkien kera näyttämässä sormeaan SuomiEnsin liikkeen mielenosoitukselle. Mikä saa naiset noiden muslimien kelkkaan. Tässä on erittäin hyvä video kerrottuna hyvin ymmärrettävällä englannilla mistä oikein on kysymys. Ja huom. tämä ei koske kaikkia naisia, vaan niitä jotka heilaavat retkujen kanssa.
The destruction of family,womens liberation etc. Kesto 18 min.

https://www.youtube.com/watch?v=UxpVwBzFAkw

Anonyymi kirjoitti...

Päin helvettiä menee, mutta ei voi valittaa
Rima pysyy paikallaan kun riman alittaa.

Tuossa ensi tuntemukset, Kaverit onkin jo suurinpiirtein kaiken sanoneet.

T. Ymmi

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Beckerille ja Ymmille & kiitos kommenteistanne.

Becker: Joo, olen nähnyt tuon pätkän ennenkin. Muistutan sen pääideasta että nimenomaan miehet saavat aikaan yhteiskuntia, joissa kaikilla on suhteellisen hyvä olla. Näin oli jopa arabimaissa, joissa sotilasdiktaattorit pitivät valtaa. Sitten sinne tuotiin väkisin se ”demokratia”. Tietyt länsimaiset (ja nimenomaan miesten elättämät) naiset haluavat romahduttaa toimivan yhteiskunnan, vaikka eivät tajua, mitä ovat tekemässä.

Ymmi: Kyllä se rima vielä tästäkin alitetaan.

Anonyymi kirjoitti...

Migrin sivuilla marokkolaiset saaneet paljon turvapaikkoja,viime vuonna liki 200. Ulkoministeriön sivuilla mainitaan turvalliseksi maaksi, niin minkähän takia? Koko Afrikkako meille rahdataan? Katsokaa kansalaisuuksia, eikö ole jännä yhteensattuma nuo afrikkalaisten määrät?

Vajaan 3 v aikana noin 15000 kerrottuna perheiden yhdistämisellä vaikka *5 se tekee 75000 sossun elättiä ja se on helvetin paljon ja päälle tänne ennestään rahdatut ja tulevat sossun elätit! Ilmankos kantiksilta leikataan elämisen mahdollisuudet, jotta saadaan elätettyä täysin turhia ja tänne kuulumattomia sossumatkailijoita.

Edelleen myönteisiä päätöksiä ja tänä vuonna jopa eniten, vaikka jopa mm. Irakin suurlähettiläs kutsui omiaan rakentamaan maataan.

http://tilastot.migri.fi/#decisions/23330

Anonyymi kirjoitti...

Hallituksen tärkein tehtävä on kansalaisten sisäisestä-ja ulkoisesta turvallisuudesta huolehtiminen. Onko Sipilän hallitus onnistunut tärkeimmässä tehtävässään? Mielestäni ei ole, sillä hallitus on jättänyt kansalaiset heitteille oman avun varaan eikä kykene suoriutumaan ykkösprioriteetiksi asetetusta velvoitteestaan. Konkreettisesti hallituksen maahanmuuttopolitiikan täydellinen epäonnistuminen näkyi Turun terrori-iskussa, jossa silmittömän väkivallan uhreiksi joutui viattomia ihmisiä, enimmäkseen naisia.

Kädet veressä oleva kuva on osuva vertaus Sipilän hallituksen tilanteesta, jossa ministerien kädet ovat kyynärpäitä myöten terrorismin uhrien veressä. Hallitus ei ole tehnyt mitään turvallisuusongelmien ratkaisemiseksi. Sipilä ja Risikko sanoivat keskustelleensa terrorismin uhasta ja varautuneensa siihen, mutta kovin on ollut tehotonta toimintaa. Risikko on ilmoittanut haluavansa nostaa kiintiöpakolaisten määrää. Miten terrorismin uhka vähenee tuomalla maahan lisää potentiaalisia terroristeja? Rajat ovat lisäksi yhä auki ainakin Lapissa. Sieltä voi vapaasti tulla vaikka tuhansia terroristeja.

Turun tuomiokirkosta näytettiin synkkää kuvaa. Etupenkissä istuivat presidentti, arkkipiispa, Risikko ja Petteri Orpo vaimoineen. Risikko tirautti kyyneleen ja muutkin näyttivät haudanvakavilta. Teennäistä kaksinaamaisuutta mielestäni oli koko esitys. Nämä samat ihmisetkö surevat turkulaisia uhreja ja ottavat osaa omaisten suruun, jotka vielä muutama kuukausi sitten halveksivat kansallismielisiä kansalaisia ja marssivat muslimien sekä oman monikulttuurisen unelmayhteiskuntansa puolesta?

Uskooko joku, että ministerit, jotka kansalaisten varoituksista välittämättä eivät tehneet mitään vuonna 2015 hallitsemattoman maahanmuuton hillitsemiseksi, jotka antoivat laittomasti maassa oleskelevien leiriytyä Helsingin keskustassa kuukausia, jotka eivät ole surreet eivätkä tuominneet turvapaikkaa hakevien tekemiä lukuisia seksuaali-ja väkivaltarikoksia suomalaisia kohtaan, että nämä suomalaisuutta vieroksuvat poliittiset pyrkyrit oikeasti olisivat pahoillaan terroristin uhriksi joutuneiden kuolemista tai vammautumisista?

Löperön maahanmuuttopolitiikan seurauksena suomalaisten luottamus viranomaisten apuun horjuu. Turun draagisten tapahtumien jälkeen olen kuullut monta tarinaa turvattomuuden lisääntymisestä. Ihmiset eivät uskalla liikkua yksin julkisissa tiloissa, eivätkä matkustaa Turkuun sukuloimaan. Naiset kaipaavat pimeään aikaan saattajaa ja miehet kättä pidempää. Halutaanko Suomesta todellakin sellainen maa, missä ei voi mennä torille ostamaan perunoita ilman pelkoa henkensä menettämisestä?

No, kaikki jatkuu tietenkin ennallaan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Pelko, vihapuhe ja mielenosoitukset kielletään suomalaisilta. Sananvapautta rajoitetaan, valtamedia valehtelee tai jättää asioita kertomatta. Laittomasti maassa oleskeleville annetaan lisärahaa 5,5 miljoonaa euroa. Nettiin palkataan lisää suomalaisten vihapuheita tarkkailevia poliiseja. Oikeuksia on vain mamuilla, suomalaisille jää velvollisuudet.

Jonkinlaisen kansalliskaartin perustaminen jää ilmeisesti ainoksi keinoksi tavalliselle kansalle turvallisuutensa suojaksi. Tähän aikaan sopii mielestäni jälleen vanha Jaakko Ilkan sanonta:"Ei oikeutta maassa saa, ken itse sit' ei hanki". Nuijasotaa pukkaa.

Die Heimat

korpisoturi kirjoitti...

Parin vuoden aikana on katukuva kovasti muuttunut. Siellä vaeltaa murjaaneja mustanaan.
Ja monet niistä ovat uhmakkaan oloisia. Joten ei tämä "marokonkauhu" jäänyt luultavasti yhteen kertaan. Lastenrattaita työntäviä naisia puukotetaan kadulla päiväaikaan. Tämä pitäisi jo pysäyttää näkemään totuuden. Tervejärkinen näkeekin, mutta sitten nämä suvakki-vajakit eivät.
Melkosta jaaritusta ja kiertelyä ja kaartelua tuli tv-tuutistakin asian tiimoilta.

Tähtäin vyön kohalle ja TULTA MUNILLE!

Veijo Hoikka kirjoitti...

Turussa ali-ihmisen tekemiin törkeisiin murhiin liittyen.
Olen tässä lueskellut eri tekijöiden blogeja ja etenkin niiden kommenttiosuuksia. US:n sivustolla kommentoivat mollaten muita kommentoijia, useinkin käyttäen aasinsiltana Turun terroritekoa saadakseen tuoda esiin omia superfiksuja aivoituksiaan. Säälittävää.

On kuitenkin blogeja, joissa asioiden käsittely pysyy järkevänä:

http://jyrkivirolainen.blogspot.fi/2017/08/1001-terrorismi-saapui-turkuun-ja.html

http://iironordling.blogspot.fi/2017/08/rivipoliisin-toimintaa-aliarvostetaan.html

https://www.kansalainen.fi/paul-lillrankruotsi-saattaa-olla-suomelle-suurempi-uhka-kuin-venaja/

http://paivanbyrokraatti.com/2017/08/19/poliisi/

Ja tietysti Oikea Median tuoreet artikkelit.

Turun poliisit ovat vikkeläkinttuisia... Hälytyskeskuksen ilmoituksesta 3 minuuttia terroristin pysäyttämiseen ampumalla.

Veijo Hoikka kirjoitti...

Vielä yksi linkki. Kannattaa katsoa liitetty video!

https://jameshirvisaari.wordpress.com/2017/08/19/393-mauri-peltokankaan-tykitys-turun-terroriteon-jalkeen/

Lemminkäinen kirjoitti...

Pidän tänään paskalla istuen hiljaisen hetken. Hiljaisen hetken teemana tulee olemaan "PK- ja Eliittiaasien ulostuksia pakolaisista". Tätä kirjoittaessa tulee mieleen "He ovat väkivallan uhreja, eivät sen tekijöitä" ja "Me tiedämme kaikki tulijat ja heidän taustansa".

WhiteHunter kirjoitti...

Osaanottoni uhreille ja heidän läheisilleen.
Osaanottoni Suomalaisille, jotka nyt menettivät viimeistään uskonsa hyvään ja turvalliseen elämään.
Oli tiedossa että tämä tulee tapahtumaan, oli vain kyse siitä missä ja milloin. Nyt kun pullon henki on laskettu vapaaksi ja nyt vain odotetaan seuraavaa. Onko se jouluruuhkassa tavaratalossa, junassa, elokuvateatterissa, koulun joulujuhlassa, luokkahuoneessa, työpaikkalla? Missä vain, jossa on paljon ihmisiä.

Jossain on esitetty, että Suomessa voisi ihmisillä olla Viron tapainen mahdollisuus kantaa suojeluasetta.
Tähän vaihtoehtoon en usko, sillä Suomessa ollaan niin, niin humaaneja.

Toisaalta, jos kantaa laitonta mutkaa mukana, voi aina tuudittautua seuraavaan ajatukseen:
Vankilasta pääsee aina pois, haudasta ei koskaan.

Anonyymi kirjoitti...

Ykän kirjoituksessa osutaan tismalleen oikeaan. Toivoisin, että te kaikki, joilla on sana ja ulosanti hallussa, löisitte painetta valtiojohtoon. Mielipidekirjoituksilla, suorilla yhteydenotoilla päättäjiin, eri julkaisufoorumeilla käytäviin keskusteluihin. Ei siellä tarvitse ylenpalttisesti riehua verbaalisesti, mutta tiukkaa vaatimusta päättäjille, ettei Suomesta tehdä esim. Ruotsin kaltaista arabivaltiota. On jo useissa kommenteissa eri foorumeilla korostettu sitä, että Suomessa on vain yksi puolue, joka vastustaa hallitsematonta maahanmuuttoa. Tuon puolueen mahdollinen murskavoitto seuraavissa eduskuntavaaleissa on nykypäättjien kauhuskenario. Onhan siellä menneinä kuukausina yritetty monin kyseenalaisin keinoin hävittämään kyseinen puolue kartalta. Herrat ja rouvat ministerit, jakkarat perseenne alla heiluu, mikäli ei ala tulla kongretiaa haittamaahanmuuton ratkaisemiseksi. Kongretia tarkoittaa esim. kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden välitöntä palauttamista, rajavalvontaa myös länsirajalle, turvapaikkapäätöksistä valittamisen rajoittamista ja käsittelyn nopeuttamista. Läpinäkyvämpää tiedon saantia turvapaikan hakijoiden aiheuttamista kuluista Suomen valtiolle. Selkeää määrittelyä maista ja alueista, joista ylipäätään voidaan tulla turvapaikanhakijaksi Suomeen. Kuten nyt esim. Marokosta? Mikä on peruste, että sieltä lähdetään Suomeen vuosia kestävään prosessiin, jossa täysihoito koituu suomalaisten veronmaksajien kustannettavaksi. Painetta päättäjille, sillä Perussuomalaiset tulevat tällä menolla saamaan seuraavissa eduskuntavaaleissa yli 50%:n kannatuksen!

Anonyymi kirjoitti...

Minkä takia poliisi panttaa tietoa, onko terroristi saanut jo turvapaikkahakemukseensa päätöksen vai ei? Eikö uskalleta, sillä jos on saanut hylsyn, niin kansa alkaa vaatia kielteisen päätöksen saaneiden talteenottoa ja siten laittomasti maassa olevien välitöntä palauttamista sekä vaatimusta rajan ylittämisestä vain laillisten asiakirjojen kanssa. Mutta sehän ei tietenkään käy, koska ihmisarvot jne. ja lässyn lässyn. Aika hurjalta tuntuu, että poliisi seuraa jo 350:n ihmisen touhuja (lipsahti kai jossakin vaiheessa), mutta tämä ko. tyyppi ei edes kuulunut heihin. Valtio saa kohta alkaa rakentaa turvapaikkoja kantasuomalaisille, kun muslimit tosissaan alkavan pohjoisen kalifaatin rakentamisen. Asiaa valmistelevat solut näyttävät olevan jo valmiina.

Niinistön arvo silmissäni koki myös kovan kolauksen. Tuleekohan hän vaatimaan tältä terroristilta aktiivista katumista vai mikä se termi oli?

Rouva Ano

Anonyymi kirjoitti...

Ykän kirjoituksen innoittamana lähetin sähköpostia arkkipiispalle, koskien hänen kommenttiaan terrori-iskun tekijästä. Lähettäkää toisetkin, jotka ette jaa arkkipiispan mielipidettä siitä, että tekijä on yksi meistä.

arkkipiispa@evl.fi

Snowcamo kirjoitti...

Poikkeuksellisen rehellistä puhetta arkkipiispalta. Terroristi aivan varmasti on yksi heistä. Hänelläkin on unelma.

Punaiselle arkkipiispalle kuuluisi olla tuttu sanonta "hedelmistään puu tunnetaan", ja arkkipiispan unelma on siten lopultakin sama terroristin unelman kanssa. Monessa paikkaahan niitä on koeviljelty ja hedelmä aina sama.

Kysykääs joku journalisti muuten Tytti Tuppuraiselta, pitäisikö hyökkääjä hyväksyä nyt paitsi sotaveteraaniksi, myös sotavammaiseksi?

joppos 123 kirjoitti...

Näin simppelinä solttuna en voi käsittää Sipilän kommenttia siitä, että vihaan ei saa vastata vihalla. No milläs sitten? Pitääkö rauhanuskonnon lähettiläiden antaa vapaasti halalteurastaa kansaa pitkin toreja vai mitä se sekosipilä oikein tarkoittaa? Kyllä kait Sipilänkin aivoilla voi tajuta sen, että jos sinulta ollaan sahaamassa lutkua poikki niin siinä ei hellyys ja ymmärrys auta vaan se lutku menee poikki. Itse olen ollut noiden päänkatkojien kanssa tekemisissä ja ainoa mitä ne uskovat on pelko ja väkivalta, ei tuonsorttisten ihmisten kanssa ole olemassa mitään sivistyneitä kompromisseja. Tarjolla on tositilanteessa vain voitto, hopeaa ei tässä lajissa jaeta ollenkaan.

Anonyymi kirjoitti...

Erotkaa ihmiset kirkosta sankoin joukoin! Ei ole syytä maksaa kirkollisveroa moiseen puljuun, jota johtaa tuollainen suomalaisia halveksiva lurjus. Tuossa linkki, jossa eroaminen hoituu näpsästi:

https://eroakirkosta.fi/dynamic/index.php/

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Ano1:lle, Die Heimatille, Korpisoturille, Veijo Hoikalle, Lemminkäiselle, WhiteHunterille, Ano2:lle, Rouva Anolle, Ano3:lle, Snowcamolle, joppos 123:lle ja Ano4:lle & kiitos kommenteistanne. Muistuttaisin, että tämähän ei ollut ensimmäinen kerta kun suomalaisiin kohdistui terroria. Haittamaahanmuuttajien arkipäivän terrori on jatkunut jo vuosia.

Ano1: Totta. Marokko ei ole sotaa käyvä maa. Marokkolaisille olisi kuulunut hylsy aina ja automaattisesti.

Die Heimat: Täysin totta. Ja jos hallinto kerran epäonnistuu / ei edes yritä suojella kansalaisia, niin eikö kansalaisilla ole silloin oikeus suojella itse itseään? Jatkokysymys on sitten se, että tuleeko kansalaisten suojella itseään myös hallinnolta?

Korpisoturi: Ja nyt sitten media leipookin pääuutiseksi sen, että jostain Hassanista tehdään sankari. Samoin kuin siitä toisesta mamusta joka leipoi puukottajaa pesäpallomailalla. Tosin vasta sen jälkeen kun poliisi oli ampunut sitä ja niputtanut.

Veijo: Kiitos linkeistä. Ja sillä videolla Mauri Peltokangas tiivistää tilanteet ja tuntemukset erinomaisesti.

Lemminkäinen: Ja jatkossa tullaan tuota ”vihaan ei vastata vihalla”-hokemaa toistamaan kyllästymiseen asti. Minä tosin jo kerkesin kyllästyä.

WhiteHunter: Olen samaa mieltä kanssasi. Mutta valtiolle kansalaisten aseistautuminen ja mahdollisuus puolustaa itseään on se kaikkein vastenmielisin vaihtoehto joten jäämme odottamaan seuraavaa lahtaamista.

Ano2: Totta joo, mutta kyllähän valtiovalta on asiasta tietoinen. Se on selkeästi ilmoittanut, ettei mikään muutu. Tosiasiassa nyt tarvittaisiin persuille se 101 kansanedustajaa. Muuten kaikki jatkuu entisellään. Ja kaikkein hulluin tilanne on, että seuraava hallitus saattaa olla punavihreä.

Rouva Ano: Asian ytimeen. Ei mulla tuohon pahemmin lisättävää.

Ano3: Luulenpa, että arkkipiispamme alkaa pian vinkua julkisuudessa saamastaan vihapostista.

Snowcamo: Voisi myös todeta niinpäin, että rakkipiispamme on yksi heistä. Jos ei nyt terrorismin aktiivinen toimija niin aktiivinen hyväksyjä kuitenkin.

joppos 123: Olen täysin oikeassa. Minä en vaan ole aivan varma että onko Sipilä todellakin niin tyhmä että uskoo mitä julistaa vai onko niin, ettei hän vaan kerta kaikkiaan välitä.

Ano4: Itse erosin jo 1980-luvulla mutta kannatan ajatusta lämpimästi.

Veijo Hoikka kirjoitti...

Laitoin arkkipiispalle kannanottoni: "En ole yksi teistä. Olen ihminen."

Kirkosta 80-luvulla eronnut. Uskon Einsteiniin, Rutherfordiin ja Oppenheimeriin.

Mikähän on kun viha syvenee. Turku, me myötäkärsimme niin kuin vain osaamme teihin kohdistetun ihmisyyden törkeän loukkauksen ja ali-ihmisten väkivallan, jota meidän Suuri Johtajistomme tukee.

Hävettää olla tällä hetkellä suomalainen. Mikä on mennyt pieleen?

Anonyymi kirjoitti...

Tässä ihan mielenkiintoinen juttu, joka tuli naamakirjassa vastaan. Jätän tarkoituksella pois kirjoittajan nimen, jotteivat tykkääjien, ym. identiteetti paljastu, myöskään tuon listan tarkkaa paikkansapitävyyttä en ole ruvennut tarkistelemaan… Mutta, eikös tuo Hollannin Wilderskin joutunut leivättömän pöydän eteen nostettuaan marokkolaisten perseilyn tikunnokkaan?

Supon edustajat kiertelivät ja kaartelivat koko tiedotustilaisuuden ajan, eikä vastauksia yhteenkään kysymykseen saatu. Tutkijan mukaan pohjois-afrikkalaisuus ei yksin riitä määrittämään terroristien taustoja.
Yritin kaivaa tilastoja terroristien etnisyydestä tai lähtömaista, mutta en sellaista löytänyt. Lauantaipäivän puhteeksi kävin läpi kaikki Euroopassa tapahtuneet terrori-iskut vuodesta 2014 lähtien ja listasin saatavilla olevan tiedon perusteella mistä maista terroristit tai heidän vanhempansa olivat kotoisin. Listan maat eivät siis viittaa kansalaisuuteen, vaan ns. etniseen taustaan. Listassa voi olla virheitä, mutta jonkinlaisen käsityksen terrorin lähtömaista se mielestäni antaa. Tämä ei ole kannanotto tai mielipide mihinkään suuntaan.
Kun puhutaan ISIL:stä, omissa mielikuvissani olen liittänyt sen voimakkaasti Lähi-Itään, Irakiin, Syyrian ja niin edelleen. Selkeästi suurin osa terroristeista tulee kuitenkin Maghrebin alueelta, erityisesti Marokosta. Marokkolaistaustaisia terroristeja on niin paljon, etten saanut hienoja terroristi-ikoneja mahtumaan kartalle, vaan marokkolaisia piti laittaa myös Atlantin puolelle.
Turku: marokkolainen
Barcelona: useita marokkolaisia
Lontoon silta: marokkolainen
Belgian ammuskelu: algerialainen
Joué-lès-Tours, poliisiasema-ammuskelu: burundilainen
Charlie Hebdo: algerialainen ja malilainen
Nizzan puukkoisku: malilainen
Kööpenhaminan ampumiset: jordanialainen
Ranska, miekalla pää irti -tapaus: marokkolais-algerialainen
Ranska, junahyökkäys: marokkolainen
Berliini, puukotus: irakilainen
Bataclan, Ranska: pääsuunnittelijana marokkolainen berberi, tekijöinä usieta marokkolaisia ja kaksi irakilaista
Pariisi, veitsimies: tunisialainen
Hannover, Saksa, puukotus: marokkolainen 15-vuotias tyttö
Brysselin pommi-iskut: neljä marokkolaista ja yksi syyrialainen
Magnanville, Ranska, puukotus: marokkolainen
Nizzan rekkaisku: tunisialainen
Saksa, junaisku: afgaani
Ansbach, Saksa, pommi: syyrialainen
Normandian kirkkohyökkäys: kaksi algerialaista
Belgia, poliisien puukotukset: algerialainen
Belgia, poliisien puukotukset 2: senegalilainen
Saksa, joulutori, rekkaisku: tunisialainen
Louvre, puukkoisku: tunisialainen
Westminster, autoisku: britti
Tukholma, rekkaisku: uzbekki
Pariisi, konekivääri-isku: algerialainen
Manchester Areenan pommi-isku: libyalainen
London Bridgen pakettiautoisku: kaksi marokkolaista ja yksi pakistanilainen
Notre Damen puukko-/vasaraisku: algerialainen
Pariisi, autoisku: tunisialainen
Brysseli pommi-isku: marokkolainen
Hampurin veitsi-isku: palestiinalainen

T.Riku Raunioilla

Anonyymi kirjoitti...

Miten korkeissa viroissa toimivat ihmiset eivät tiedä, että islamilaiseen kulttuuriin ei kuulu armo eikä anteeksianto, väkivaltaan kuuluu vastata väkivallalla ja heikkouden näyttäminen on halveksittavaa; siinä menettää koko suvun ja heimon kunnioituksen! Toisen posken kääntäminen ei kuulu muslimien keinovalikoimaan ja pitäisi täälläkin jo tajuta, että loputtomalla sinisilmäisellä ymmärtämisellä ja paapomisella kaivamme vain omaa hautaamme. Tästä eivät jälkipolvet tule meitä kiittämään; kasvavan valtionvelan ja kovaa vauhtia lisääntyvän mamupopulaation hinta ja ongelmat koituvat heidän maksettavakseen ja koettavakseen. Tämä nyt tapahtunut taisi olla vasta alkusoittoa.

Enpä haluaisi olla enää kovin nuori ihminen nykypäivän Suomessa. Muutamia vuosia sitten suvakit irvistelivät lintukoto-teemasta, kuinka ummehtunut ja sisäänpäin lämpiävä yhteiskunta Suomi. Suurella halveksunnalla kerrottiin, kuinka suomalaiset istuvat maakuopissa nauriita järsimässä ja Ruotsin tunnetuin suomalainen Mark Levengood sai sanoa kenenkään pöyristymättä televisiossa, että perussuomalaiset ovat rumia ja jälkeenjääneitä peräkammarin poikia, jotka tekevät lapsia siskojensa kanssa. Nyt kun olemme "päässeet" globaalin Euroopan ytimeen ja meilläkin tapahtuu, varmasti suurimmalle osalle suomalaisista se lintukoto kelpaisi ihan hyvin. Monesti jonkun arvon ymmärtää vasta sitten, kun sen menettää.

Rouva Ano

joppos 123 kirjoitti...

Mä olen Yrjö ihan varma, että ei Sipilä niin tyhmä ole mitä julistaa vaan täysin välinpitämätön. Eihän sen tarvitse välittäämistään päänkatkojista, kyllä sillä virkansa puolesta on ihan riittävät turvatoimet.
Mitähän Sipilä on ajatellut tehdä siinä vaiheessa kun hänestä tuleekin ihan tavallinen kuolevainen ilman erityissuojelua?
Suomessa kuten muuallakin on ollut suorastaan oksettavaa kun aina näiden iskujen jälkeen toitotetaan politiikkojen taholta samaa " ei saa antaa pelolle valtaa" ja samaan aikaan juuri politiikkojen turvatoimia kiristetään. Liekö antaneet kuitenkin sille pelolle vallan. Ei niiden nuppi sen tiukemmin ole hartioissa kiinni kuin vaalikarjankaan.
Itse en aio antaa pelolle valtaa vaan elän kuten ennenkin mottonani, mielummin 12 :n tuomittavana kuin 6:n kannettava. Jenkkikolleegoilta opittu viisaus mikä pitää paikkaansa.

Anonyymi kirjoitti...

Tervehdys Ykälle,sekä myös kaikille muille, ja osanottoni uhreille ja heidän omaisilleen ja läheisilleen, sekä myös koko Suomenkansalle.Nyt se sitten tapahtui. Varmasti kaikki tätä yhtä harvaa totuuden kanavaa(blogia) seuranneet ihmiset ovat tienneet tämän päivän tulevan väistämättä eteen.

Meitä johtava eliitti on myös tiennyt tämän päivän tulevan. Olisi äärimmäisen tärkeää suomalaisten, sekä myös kaikkien muiden kansojen vihdoin ymmärtää, että eliitille me kansa olemme lähinnä karjaa. Jos eliitin omien intressien takia kuolee muutama, tai vaikka muutama miljoona ihmistä ei se ole heille mikään iso asia.

Sipilät, soinit tai orpot eivät ole sitä korkeaa oikeaa eliittiä, he ovat vain eliitin luottomiehiä. Oikea eliitin jäsen ei koskaan ole lööpeissä tai yhtään missään julkisuudessa. Nämä sipilät ja kumppanit ovat tehneet sopimuksen oikean johdon kanssa. Sen takia hallitus hallituksen jälkeen jatkaa siitä mihin edellinen jäi. Nämä eliitin hännysmiehet ja naiset ovat myyneet meidät kaikki, oman etunsa takia. Mitä heille luvataan en tiedä, vai uhataanko heitä, en tiedä. Mutta näin asia kuitenkin on.

Ajatelkaa! tämä, mitä meillä tapahtuu, tapahtuu kaikkialla eroopassa! Ja kaikkialla päättäjät ovat lähteneet mukaan tähän suvakki hulluuteen.

Ykän edellinen blogikirjoitus kertoi, mitä tapahtuu juuri nyt!
Katsokaa nämä videot!

http://www.yhdysvallat.eu/kasikirjoituksia/kaikki-sodat-ovat-pankkiirien-sotia/

https://m.youtube.com/watch?v=ErF-A_4EftI

Qroquius Kad kirjoitti...

Muuan tunnettu aforismi kuuluu: "Kun mielesi tekee vastata tuleen tulella, muista että palokunnat käyttävät tavallisesti vettä!" No niinpä, tilanteen mukaan tosin; öljy-, rasva-
ym. vastaaviin paloihin käytetään ihan muita aineita tai tukahduttamista, mikäli palo on riittävän pieni.

Muistanpa 1980-luvulta kansalaisen palontorjuntaohjeen, jossa kehotettiin soittamaan palokunta heti kun asunnossa syttyy pienikin palo: palokunta tulee valtavan paljon mieluummin sammuttamaan palavan paistinpannun kuin kokonaisen kerrostalon, johon palo on levinnyt palavasta paistinpannusta liesituulettimen kautta, koska asukas oli istunut alas peukalo persereiässä toivomaan josko tuo vaikka sammuisi itsestään.

Tämä on nyt yhteiskuntamme tilanne. Paistinpannu on nyt syttynyt tuleen liedellämme, jonka yläpuolinen liesituuletin ja sen yläpuolinen ilmanvaihtohormisto ovat rasvan ja pölyn kyllästämät, koska niitä ei ole saanut vuosikausiin puhdistaa.

Miksei? Koska puhdistaminen olisi ollut likaantumisen julkinen myöntäminen, ja sitä eivät taloyhtiön puheenjohtaja ja isännöitsijä ole sallineet: se olisi heidän mielestään vahingoittanut heidän mainettaan. Siksi he mieluummin sallivat taloyhtiön paloriskin jatkuvan kohoamisen vain siksi, että HE näyttäisivät hyvältä.

Liekit nousevat nyt paistinpannusta kohti liesituuletinta, ja asukas koppaa käteensä puhelimen. Taloyhtiön puheenjohtaja ja isännöitsijä yrittävät repiä sen hänen kädestään: sinä ET pilaa meidän mainettamme! Asukas yrittää puhua järkeä koko taloyhtiön puolesta, johon vastataan vain alati kasvavalla raivoamisella, ettei mitään paloa ole edes olemassakaan!

Asunnon palovaroitin alkaa huutaa, ja yhä useampi asukas alkaa havahtua sekä siihen että savun alati leviävään hajuun. Kun taloyhtiön puheenjohtaja ja isännöitsijä eivät enää voi valehdella, ettei paloa olekaan, he vastaavat asukkaille raivoamalla ettei näillä ole mitään oikeutta estää paistinpannua palamasta: palaminen on orgaaninen tapahtuma aivan kuin ihmiselämäkin! Aikovatko asukkaat seuraavaksi alkaa tappaa ihmisiä jos palo sammutetaan heidän kiihkopalovastaisen hullu-uhonsa mukaisesti, mitä häh?!

Nyt tilanteen havainneet asukkaat ovat jo ällikällä lyötyjä. Asunnossa palaa! Palo on hyvää vauhtia leviämässä pölyiseen ja rasvaiseen ilmanvaihtoon, josta se leviäisi nopeasti koko taloyhtiöön. Nyt olisivat viimeiset hetket kutsua palokunta sammuttamaan palava pastinpannu, johon koko ajan kasvava osa taloyhtiön asukkaista tietää palon vielä tällä hetkellä rajoittuvan, mutta ei enää kohta. Mikä pahinta, palo olisi tällä hetkellä vielä asukkaiden itsensä sammutettavissa.

Taloyhtiön puheenjohtajan ja isännöitsijän ainoa vastaus on käskeä kaikkia asukkaita nyt välittömästi lopettamaan tuollainen törkeä palovastainen hullu-uhokiihotus ja sen sijaan hyväksyä asia. Talojahan on palanut maailman sivu, ja palaminen on kuten jo sanottu orgaaninen tapahtuma kuten ihmiselämäkin.

Se on siis aivan kuten me, joten meillä ei ole mitään oikeutta estää sitä toteuttamasta itseään, vaan päinvastoin suotava sille yhtäläiset oikeudet kuin mitä itsellämmekin on vain siksi, että olemme vahingossa sattuneet syntymään ihmisiksi emmekä tuleksi!

Tämä allegoria on yksi vaihtoehto. Toinen on sitaatti Shakespearen näytelmästä Macbeth:

"Niin kauas verivirtaan tullut oon, ett' yhtä vaivalloista takaisin on kahlata kuin mennä ylikin".

Poliittisella, hallinnollisella ja mediaeliitillämme on tahallisten ja sellaisiksi moneen kertaan osoitettujen maahantunkeutumista koskeneiden valeidensa jälkeen käsissään verta nyt niin paljon, että arvelevat kai jo itsekin että se "point of no return" on ajat sitten ohitettu. Niinpä he siis jatkavat vain eteenpäin tarkkaillen koko ajan hetkeä, jota ennen on viimeistään livistettävä mahdollisimman paljon kansallisvarallisuutta mukanaan.

Anonyymi kirjoitti...

Sentähden olisi koko kansan herättävä HETI. Päättäjät vastuuseen, ja vankilaan. En tiedä onko mitään muuta keinoa. Valta kansalle, jokaisen kansallisvelvollisuus on valistaa niitä, jotka vielä elävät valta valhemedian luomassa aivopesussa.

Anonyymi kirjoitti...

Tämä Arto Luukkasen puheenvuoro kannattaa lukaista läpi, kommenttiosioineen.

Olen koittanut rajoittaa FB:n käyttöä tämän Turku-tapauksen myötä, etten tule kommentoineeksi liian pahasti eräille henkilöille, ja kanava vaihtuu jos sieltä tulee Ylenannon seli-seli-selitys tiedotustilaisuus, jossa ei oikeastaan kerrota yhtään mitään. Kunhan ollaan huolissaan suomalaisten asenteista maahanmuuttajia ja "turvapaikanhakijoita" kohtaan. Hip hip hurraa...


- Soomepois Eestist -

Veijo Hoikka kirjoitti...

QK:n innoittamana seuraavaa, ei yhtävertaisella sanailulla.
Paljon on puhuttu poliisien toimista Suomen eliitin käskyjä puolustavan sinihaalarikansalliskaartin kovakouraisesta kapinarettelikön kohtelusta mm. rautatientorilla. Syynähän on, koska asuntolaina. Ystävältäni palomieheltä kysyin, mitä hän tekee, jos näkee talon palavan tietäen talon sisällä olevann ihmisiä. Hän vastasi: menen taloon ja yritän pelastaa sisällä olevat ihmiset. Hangoittelin vastaa sanoen, että palolaitoksen esimiehiltä on käynyt käsky mennä pelastamaan ihmiset palamattomasta kauempana olevasta talosta. Palomiesystäväni sanoi: menen pelastamaan ihmiset palavasta talosta. Tämä tarina on tosi. Hän ei ollut tietoinen, miksi kysyin.
Tästä on kysymys, koko tässä helvetin näytelmässä, jota Turun uhrien siivellä ylen sankiat prihat esittävät. Eikä heitä edes hävetä.

Anonyymi kirjoitti...

äärioikeistolainen auttoi uhria, mutta kenestä media leipoi sankarin:
https://es.fi/3u/cpk8k0uf/thor-steinar-kaveri.jpg

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Veijo Hoikalle, Rikulle Raunioilla, Rouva Anolle, joppos 123:lle, Ano1:lle, Qroquius Kadille, Ano2:lle, Soomepoisille Eestist ja Ano3:lle & kiitos kommenteistanne.

Veijo: Kieltämättä hävettää. Aikanaan suomalaiset ymmärsivät väkivallan ja maahantunkeutumisen edessä panna sentään hanttiin.

Riku: Kiitos listasta. Kovasti tonne Pohjois-Afrikan puolelle tuo painottuu. Esimerkiksi Supo voisi ottaa listasta vinkin ja ilmoittaa, että noista maista ei tänne ole kenelläkään asiaa. Ai niin juu, mutta eihän niin saa tehdä…

Rouva Ano: Hyvä kysymys. Jos he eivät tiedä, niin herää kysymys että kuinka se on mahdollista. Tietoa on kyllä ollut tarjolla. Jos he taas tietävät, niin he eivät välitä ja se menee jo rikoksen puolelle. Siinä lintukoto-Suomessa vielä 1980-luvulla haittamaahanmuutto estettiin eikä sitä pidetty kyseenalaistamattomana itseisarvona. Saattaapa olla, että silloin ei annettu sille pelolle valtaa. Kun ei ollut tarvetta.

joppos 123: Luulen, että olet oikeassa. Hän ei vaan kertakaikkiaan välitä. Mutta ajatus Sipilästä tavallisena kuolevaisena jota ammattimiehet eivät suojele on kieltämättä herkullinen.

Ano1: Niin kuin olen ennenkin sanonut, niin en kiistä enkä vahvista näitten kansainvälisten salaliittojen olemassaoloa. Mutta en ymmärrä sitä, miksi mikään salaliitto pyrkisi saattamaan kokonaisen maanosan kaaokseen ja korvaamaan ihmiset sellaisilla ihmisillä joille kaaos on ominnaista. Se on pahaa bisneksille. Itse tuumin, että jos asian voi selittää sinisilmäisellä typeryydellä niin se on todennäköisempi vaihtoehto kuin salaliitto.

Qroquius Kad: Olet oikeassa ja tuo rasvapalo & vesivertaus on osuva. Järkyttäviä virheitä on tehty, mutta ennemmin kestetään aika ajoin tapetut suomalaiset kuin tunnustetaan oma typeryys.

Ano2: Jep, ja muistutan, että Suomessa on vieläkin laki törkeästä maanpetoksesta. Kannattaa lukea, mitkä sen tunnusmerkit ovat.

Soomepois: Luukkanen puhuu asiaa yleensäkin. Minä en ole jaksanut katsella Yleä enää vuosiin.

Ano3: Jep. Aivan kuin toi mamujätkä olisikin se pääuutinen.

joppos 123 kirjoitti...

Tuo mitää Ykä sanoo siitä, että päättäjillä on nyt kongreettisesti verta käsissä ja joku perkeleen piruntorjunta-upseeri yrittää valkopestä koko sonnan on juurikin oikein. Mahtaakohan päättäjät vasalleineen nukkua yönsä hyvin? On tässä monella muullakin kädet veressä mutta ei se yöunia ole haitannut pätkääkään.
Noiden jihadistien kanssa pitää heti alkuun oppia yksi tärkeä läksy. Eivät ne todellakaan ole yksi meistä vaan täysin psykopaattipetoja. Tavatessa niitä myös kohdelleen sellaisina. On naivia ajatella edes, että mikään kuntoutus tai terapia niitä muuttaisi. 9mm parabellum tai 7.62 mm on se terapia mikä puree ja tehoaa.
Tämä lienee vihapuhetta mutta joka ei usko niin menkää kokeilemaan.
Voisi oikeastaan lyödä pystyyn firman " suvakkimatkat" . Kiikuttaisi suvakkeja katselemaan ja kokemaan sitä aitoa suvaitsevaisuutta mitä noilla jihadmulkuilla on tarjottavana.

Allaspalo kirjoitti...

Punamuumimamman aikana kirjoitettu rikoalaki 34 a luku - Terrorismirikoksista

6 § (24.1.2003/17)
Määritelmät
Rikoksentekijällä on terroristinen tarkoitus, jos hänen tarkoituksenaan on:

1) aiheuttaa vakavaa pelkoa väestön keskuudessa;


Onko Ykä ihmekään miksi Tavja nomeklatuuvan etunenässä rummuttaa ettei saa antaa pelolle valtaa.

Anonyymi kirjoitti...

Sipilä on uakovainen ja Sipilän poika ilmeisesti kuoli hoitovirheeseen. Onko Sipilä fanaattinen uskonsoturi, joka kuuluu sarjaan askolat ja mäkiset ja harhaluulossaan ja tyhmyyttään ei osaa tehdä eroa oikeiden hyvää ajavien uskontojen (pois lukien jotkut mätäpaiseet)ja islamin välillä? Onko Sipilä henkisesti riittävän terve pääministeriksi? Sehän on jo nähty, että melko kouluttamattomana ja kokemattomana poliitikkona ei arvosta todellisia asiantuntijoita, vaan haukkuu heidät kaikenmaailman dosenteiksi.

Lemminkäinen kirjoitti...

Ei hätää, hallitus on ratkaissut terrorismiongelman. TIEDUSTELULAKI. Tiedustelulaki estää puukkohyökkäykset, autoilla päälleajamiset ja räjähteiden käytön, koska ei niin hullua voi olla olemassakaan, että puukottaisi jotakin henkilöä, ajaisi autolla päälle tai käyttäisi räjähteitä, koska tiedustelulaki. Ja mikä parasta. Internetin kauhu, hallituksen painajainen ja yleensäkin aateliston hermoja rassaava karju, Käppis Rämäpää, saadaan vihdoinkin leivättömän pöydän ääreen tutkittavaksi, koska Käppis on useaan otteeseen kirjoittanut netissä että "minnuu vituttoo". Lainoppineet ovat (pääministerin ja presidentin opastamina) jo pitkään harkinneet Käppiksen vangitsemista, mutta Käppiksen identiteettiä ei oltu saatu vielä selvitettyä sataprosenttisen varmasti ja uusi tiedustelulaki hoitelee Käppiksen vastaamaan hallituksen vastaisesta vihapuheesta, jämien heittelemisestä kadulle, ruohikon tallaamisesta, nationalistisesta huutamisesta Leijonien puolesta, vasemmistolle vittuilusta yleisellä uimarannalla, oikeistolle vittuilusta Eduskuntatalon portailla ja jos nämä ei riitä, niin Juha ja Sauli lupaavat keksiä lisää.

Anonyymi kirjoitti...

Terve ykä.

Ajattelet asioita liian lyhyellä aikavälillä.Suurimpien keskuspankkien omistajat kantavat samaa sukunimeä, kuin sata, kaksisataa ja kolmesataa vuotta sitten.(Osa suvuista on kylläkin vaihtanut nimeään matkavarrella)

Miten pankkien omistajan sukunimi liittyy Suomessa tehtyyn terrori-iskuun vuonna 2017? Tai miten se liittyy Eurooppaan suuntautuvaan islam invaasioon?

Jatkan kysymyksellä, mitä väliä on eliitille mikä on orjan uskonto? Tai toisinpäin mikä olisi paras mahdollinen uskonto hallita suuria ihmismassoja?

Eikö tälläkin hetkellä islamilaisissa maissa presidenttiä myöden polvistuta, kun uskonnollinen johtaja niin käskee?

Toivottavasti minun ajatukseni voidaan loppujenlopuksi leimata salaliittohörhön hulluksi höpinäksi, mutta valitettavasti kun lukee uutisia, vaikka Norjasta, Ruotsista, Saksasta(vain muutamia maita mainitakseni) ja nyt myös meiltä suomesta näyttää siltä, että jokaisessa näissä maissa on vallalla islamisaatio. En pysty uskomaan, että kaikkien näiden maiden päättäjät ovat vain niin helevetin suvaitsevaisia/tyhmiä, että eivät suvaitsevaisuudeltaan/tyhmyydeltään näe, mitä on tapahtumassa.

Millä johtajamme on ostettu, tai uhkailtu en tiedä. Toivottavasti olen väärässä, mutta kaikki kulkee pelottavasti siihen suuntaan.

Becker kirjoitti...

Sinänsä on ollut mielenkiintoista seurata viikonlopun uutisointia, sillä minun silmiini tai korviini ei koko viikonlopun aikana tullut näkyviin tai kuuluviin sanoja islam tai muslimi. Vai olenko väärässä? Paitsi kun paikallinen imaami laski koko viikonlopun suurimman valheen sanolla että terroriteko ei ollut todellista islamia.
Se jos jokin oli nimenomaan todellista islamia.

On myöskin ollut huomattavaa että "Punamuumi" Tavja on pitänyt päänsä kiinni koko tapahtumien ajan. Hänellä kun yleensä on ollut jotain mamuja ylistävää retoriikkaa esitettävänä. Tai sitten hän odottaa että tilanne rauhoittuu ja sitten saamme taas kuulla jotain muslimeja ylistävää ja kanta-suomalaista halventavaa.

Anonyymi kirjoitti...

Niin ja lisäys vielä.
Pankit eivät tienaa koskaan paremmin, kuin sota , tai sekasortotilanteessa. Eli kaaos on hyvää bisnestä.

Qroquius Kad kirjoitti...

Veijo Hoikka:

Olen sinänsä samaa mieltä kanssasi, mutta allegoriasi on silti hivenen pielessä. Nyt on kyse siitä, että palomiesystäväsi palopaikalle saapuessaan havaitsisi kauempana palavan kerrostalon täynnä ihmisiä. Kysyessään palomestarilta, eikö mentäisi ennemmin pelastamaan nuo, tulisi vastaus ettei nyt eikä koskaan!

Palomiesystäväsi kysyessä suu ällistyksestä ammollaan edes yhtä syytä miksei, vastaisi palomestari käskyn tulleen ylimmältä taholta. Ei palopäälliköltä, ei pelastuspäälliköltä eikä edes pelastusylijohtajalta! Käsky on tullut palo- ja pelastustoimen korkeimmalta viranhaltijalta sisäministeriltä, ja sen mukaan tiettyjen talojen palamiseen ja niissä asuvien henkilöiden pelastamiseen ei saa puuttua millään tavalla, paitsi kiistämällä mitä voimakkaimmin julkisuudessa kyseisten talojen olemassaolo ylipäänsäkään.

Palomies on yhä ällistyneempi. Talo palaa, ihmisiä on kuolemanvaarassa...ja heitä ei saa pelastaa...koska ministeri on käskenyt? Miksi? Miksi! Palomestari huokaa syvään ja lausuu:

"Sitähän ei voi tietää muut kuin ministeri itse ja ne, jotka häntä näin käskevät, piru ties ketkä kaikki ja mistä syistä kukainenkin.

Nykytilanne kuitenkin on, että sinä et mene sekaantumaan tuohon kerrostalopaloon millään tavalla, tai olet kohta irtisanottu palomies. Uusi työpaikkasi olisi sen jälkeen kiven alla, eikä asuntolainasi lyhentäminen liene enää helppoa työttömyysturvan peruspäivärahalla?

Lapsiakin kun sinulla on, eivätkä kaikki vielä edes kouluiässä...Kaikkein ikävintä olisi, jos heidän tulevaisuuttaan alettaisiin heikentää vain siksi, että isi päätti alkaa pullikoida ministeriä ja koko Suomen hallitusta vastaan vain siksi, että hänestä tuntui oikealta tehdä niin...?"

Minulla ei ole lapsia, joten voin nyt tässä tietokonetuolillani istuessa sanoa etten välittäisi vähääkään, vaan tekisin juuri niin kuin oikeaksi näen. Koska en niistä sanoistani joutuisi koskaan kenellekään mitenkään vastaamaan.

Veljelläni sen sijaan on kaksi lasta. Jos hänet laitettaisiin kuvaamaani tilanteeseen, hän valitsisi lastensa tulevaisuuden vaikka kuinka kirpaisisi. Ja kyllä, hänellä on asuntolainaa. Minulla onnekseni ei; asun yksin omistamassani pienessä kaksiossa.

Ei millään pahalla, mutta veljeni tilannetta näin sivusta seuraten en todellakaan koe, että minulla olisi varaa alkaa vittuilla kenellekään siitä, että hänen on pakko täyttää epämieluisimmatkin velvollisuutensa omansa, puolisonsa ja ennen kaikkea lastensa tulevaisuuden turvaamiseksi.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys joppos 123:lle, Allaspalolle, Ano1:lle, Lemminkäiselle, Ano2:lle, Beckerille ja Qroquius Kadille & kiitos kommenteistanne.

joppos 123: Olen täysin samaa mieltä kanssasi. Eikös se yksi länsimainen nainen muuten yrittänyt sellaista suvakkimatkaa ja kulki Turkissa jonkunlainen morsiuspuku päällään? Raiskattiin ja tapettiin.

Allaspalo: Ei ole ihme, ei niin. Ja jos pelolle annetaan valta niin herää kysymys että kukas tästä tilanteesta on vastuussa.

Ano1: Mahdollista. Ainakin hän on joko typerä hyödyllinen idiootti tai sitten EU:lle kumartava opportunisti. Kumpikin vaihtoehto on pahaksi tavallisille suomalaisille.

Lemminkäinen: No helevetti, heti helpotti. Pyydetään käppiksenä naapurisellit, niin saadaan pulista aikamme kuluksi kun istutaan kakkuamme.

Ano2: Selvitätkö vielä niitä nimiä? Taidan hoksata mihin suuntaan tää on menossa.

Becker: Itse asiassa se muslimikaan ei ollut olennainen. Vaan se, että maassa oli arabi, jolla ei ollut mitään asiaa maahamme, jonka tosiasian viranomaisetkin olivat todenneet, jonka annettiin silti jäädä maahan ja joka tappoi ihmisiä.

Qroquius Kad: Ymmärrän vertauksesi. Varmasti Veijokin ymmärtää.

Anonyymi kirjoitti...

Pientä laskentaa:

Uhrien ikähaarukka 15 - 67. Kaikki sairaalaan tuodut ovat olleet täysi-ikäisiä. => Toinen murhatuista on 15-vuotias lapsi!

Media tietää asian taatusti, samoin poliisin tiedo(s)tushenhilöstö. Ei vaan kerrota julki onko näin vai ei.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Ano. Se 15-vuotias ei kuollut, vaan on päässyt pois sairaalasta.

joppos 123 kirjoitti...

Ykälle. Taisi olla jokin tapaus mimmistä joka teki noin mutta monikulttuurisuus iski väliin, niinkin voi käydä.

Anonyymi kirjoitti...

Terve Ykä.

Tässä on alku. lopun saat itse löytää.

http://talousdemokratia.blogspot.fi/2009/03/porvoon-valtiopaivat-1809.html?m=1

Qroquius Kad kirjoitti...

Niinhän siinä todellakin kävi maaliskuussa 2008, että italialainen artistitar Giuseppina "Pippa Bacca" Pasqualino halusi näyttää pitkää nenää kaiken maailman elämäm koullua hounutsi käyneile rassisteile todistamalla kaikkien ihmisten olevan aivan kaikkialla aivan samanlaisia.

Hän päätti jynssätä todistuksensa ihmisten yleismaailmallisesta hyvyydestä tyhmien rassenassejen naamaan liftaamalla maailman ympäri neitseellisen valkoisessa morsiuspuvussa, palaten kotiin kenenkään koskaan koskettamattakaan hänen Pippaansa, Baccapuoleensa saati muualllekaan kehoonsa ilman hänen itsenäisen, kaikin tavoin kaikkien miesten kanssa täysin tasavertaisen vahvan länsimaisen naisen armollisesti ehkä suomaa lupaa.

Euroopan puolella morsiusliftaus sujuikin hyvin, mutta Turkkiin ehdittyään Pippa-rassukka katosi. Raiskattu ja murhattu ruuumis löytyi kahden viikon kuluttua.

Surullinen tapaus kaikille Giuseppina Pasqualinoa rakastaneille ihmisille. Vielä surullisempi kaikille hänenkaltaisilleen, jotka eivät voi edelleenkään uskoa hänen kohtaloaan miksikään muuksi kuin satunnaiseksi yksittäistapaukseksi, joka olisi voinut tapahtua hänelle koska tahansa missä kohtaa tahansa Suomen Nelostien varrella kenen tahansa suomalaisen rahtarin kyydissä.

Kannatan mahdollisimman laajoja kansalaisvapauksia, myös pienen Pippa-rassukan kaltaisille. Mutta peräänkuulutan niiden vastapainoksi osoitettavia kansalaisvastuita, ja pienen Pippa-rassukan kaltaisten tyttöparkojen kohdalla totisesti edellyttäisin nopeampaa ja tehokkaampaa hoitoonohjausta kuin pienen Marjaana-rassukan kohdalla, joka ilmeisesti on lopulta päässyt niin kauan niin kipeästi tarvitsemaansa hoitoon, jonka hänen työnantajansa kirkko häneltä pitkään eväsi käyttääkseen sairasta tyttörukkaa röyhkeästi hyväkseen omien valtiopetoksellisten päämääriensä ajamiseksi.

Salaliittoteorioista jos puhutaan, voisin niihin heittää sellaisenkin, että mitä jos vanhat KGB-jäärät jatkavatkin parastaikaa vielä eläkkeeltä 1940-luvun lopulla aloitettua operaatiotaan Lännen mädättämiseksi romahtamaan kolmannessa maailmansodassa Varsovan liiton panssarijyrän edetessä Pohjanmeren ja Biskajanlahden rantaan?

Heillä ei enää ole aikoihin ollut virallista statusta saati entistä henkilökuntaansa, mutta eivät he niitä tarvitse: heillä on edelleen Länsi-Eurooppa täynnä vanhoja ja uusia hyödyllisiä idiootteja. Kylmän sodan aikaan värvätyt toivovat Neuvostoliiton tulevan takaisin ja etenevän Atlantille saakka; uudet eivät oikein edes tajua mitä haluavat, kunhan siinä on oikein paljon ihanaa kaaosta, jonka yläpuolella he itse kuvittelevat voivansa leijailla.

Ne vanhat KGB-jäärät haluavat vain saada nähdä vielä ennen kuolemaansa tuon perrrkeleen yltäkylläisen Länsi-Euroopan palavan...!

joppos 123 kirjoitti...

Me ollaan oltu jo 20 vuotta sodassa jihadisteja vastaan. Olisi korkea aika, että niitä tukevat politiikot ja kansalaisjärjestöt näyttäysivät oikean karvansa. Antifantit ja muut luuserit, samalle viivalle. Katsotaan mistä kana pissii vai pissiikö se ollenkaan.
Veikkaan, että ilmoittautuneita ohkaisesti.
Jihadistit ovat rohkeita vaan tappaessaan avuttomia.
Olen ollut paikalla leikkaamassa 5v pojan hirtettyä ruumista alas puusta. Syy oli Mars suklaa patukka taskussa. Talebanille se riitti. Vanhemmat eivät uskaltaneet ottaa junnua alas.
Siinä sitä suvaitsevaisuutta ihan riittämiin.
PS. Kaikki karkkien, veden, ruoan yms jako kiellettiin tuon tapahtuman jälkeen.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys joppos 123:lle, Anolle ja Qroquius Kadille & kiitos kommenteistanne.

joppos 123: Joo sehän oli se Pippa Backa:

https://en.wikipedia.org/wiki/Pippa_Bacca

Kakkosviestistäsi olen eri mieltä kanssasi. Me ei olla oltu sodassa jihadisteja vastaan. Jihadistit ovat kyllä olleet sodassa meitä vastaan, mutta hallintomme kieltää sen sodan olemassaolon. On vaikeaa sotia, jos vain toinen sotii.

Ano: No tulihan ne juutalaiset sieltä… enpä olis arvannut.

Qroquius Kad: Jos salaliittoteorioista puhutaan niin se KGB-homma on erittäin lähellä todellisuutta. Se onnistui lännen mädättämisessä oikein hyvin mutta sen isäntä ehti kuolla ennen kuin se pääsi pomimaan hedelmän.

Anonyymi kirjoitti...

"Myös Saatana on yksi meistä", toteaisi piispa Mäkinen kysyttäessä. Ei voi moittia siitä, etteikö kirkko olisi päivittänyt itseään nykyaikaan. Uutisoinnin perusteella Turun torilla ei tänä päivänä muita pyörikkään kuin reippaita maahanmuuttajapoikia valmiina puolustamaan suomalaisia naisia terroristeilta suomalaisten miesten plärätessä hyödyttöminä taustalla älypuhelimiaan. Tarinan sankarit ovat maahanmuuttajia, rosvo vielä toistaiseksi myös maahanmuuttaja. Kai tuo vielä jotenkin suomalaisten syyksi selitellään. Ja sitten siellä oli niitä suomalaisia kuhnureita. Tai jotain tollasta mediasta ymmärsin. Turha antaa hyvän tragedian mennä hukkaan.

Oon varmaan ennenkin linkittänyt mutta kun on niin hyvin höpisty liittyen tähän pelolle vallan antamiseen: https://www.youtube.com/watch?v=jfFxdfl5ckk

joppos 123 kirjoitti...

Nyt ei sitten ykä harrastella tuollasia sydämmenpysäyttäjiä. Tuolla linkillä ei ole mitään tekemistä minun kanssa. Lienee mielikuvitusta koko homma.

Castor kirjoitti...

Johan se sitten alkoi, siis tämän puukottajan todistelu mielenvikaiseksi hänet tuntevien suulla. Katsokaa iltapaskoista, en saa linkitettyä, kun ajan autolla.

Anonyymi kirjoitti...

Ei olet väärässä. Kyse ei ole juutalaisista, sen enempää, kuin mistään muustakaan etnisestä ryhmästä. Jos joukossa on juutalaisia, ei se tarkoita, että kaikki ovat juutalaisia.

Tuon linkin tarkoitus on antaa alku, mistä edetä. Tärkeitä kohtia kyseisessä tekstissä on Suomen Pankin historia osa(kertoo kenelle meidän johtajat ovat vastuussa), sekä kohta, jossa blogisti antaa tutkittavaksi kasan sotia yms.(alkua tutkimiseen).Minä toivon ihmisten tutkivan itse asioita ja muodostavan oikeasti oman mielipiteensä.

Minulla ei ole mitään juutalaisia vastaan, enkä usko juutalaisten maailmanhallintaan. Mutta maailmaa kyllä hallitsee rikollinen klikki. Minun mielestäni se klikki käyttää juutalaisia pankkiirisukuja ikäänkuin kilpenä. Ne todelliset Johtajien nimet ei näymissään, eikä niiden selvittäminen ole helppoa. Mutta jos on kiinnostusta, niin se kyllä on mahdollista. Sanon uudestaan kyse ei ole juutalaisista ainakaan pelkästään. Maailma on jaettu osiin jo satoja vuosia sitten, ja jokaista osaa johtaa joku suku.(ottavat välillä mittaa myös toisistaan) Niiden sukujen nimiä et löydä Wikipediasta, et edes kaunisteltua tarinaa näistä nimistä. Painettua tekstiä kyllä on, ja jopa vähän suomeksikin.

Anonyymi kirjoitti...

Kommenttini tähän onnettomaan, täysin turhaan ja täysin ennalta-arvattavaan tapaukseen. Vaikka minullekin on jo ikää kertynyt ihan riittävästi, että jo luulisi lukeneensa/kuulleensa jo kaiken, niin ei. Itse hyökkäys oli odotettu, se ei siinä mielessä hetkauttanut. Olinpahan vain, että jahas, saatiin sitten terrori-isku meillekin.

Ei ihmetyttänyt myöskään mediassa alkanut ankara valkopesu eikä se, että kukaan ei ilmeisesti shokiltaan huomannut kysyä Petteri Orpolta muutamia tiukkoja kysymyksiä koskien vuoden 2015 invaasiota. Ei meillä sellaista. Rasismin vastaisten iskulauseiden huutelu Turun torilla oli myös perussettiä. Marssejakaan ei järjestetty - en kyllä sellaisia odottanutkaan.

Jostain syystä Kari Mäkisen "Hän on yksi meistä" - aivopieru, osui hermoon. En ole kuulunut ev.lut-kirkkoon yli 30 vuoteen, että siinä mielessä Mäkisen höpinät ovat minulle yhdentekeviä. Kuitenkin lapsuudessani lukemani Ikuiset Kertomukset ( jos joku muistaa kirjasarjan ) ja yleinen tuputtamaton uskovaisuus, jonka lapsena kohtasin, ovat nyt aikuisella iällä nousseet esiin jonkinlaisena uskonnollisuutena. Ehkä se on sitä kulttuurikristillisyyttä, tiedä sitten.

No joka tapauksessa, tuo Mäkisen hengentuote aiheutti jonkinmoisen hepulin. En ole mikään muita tuomitsemaan, mutta jotenkin tuosta Mäkisestä vaan tulee mieleen, että hän on täysin eksynyt. Hän ei ole kristitty, harhaanjohtaja paremminkin. Hän on samanlainen työrukkanen, kuin tärkeimmät ministerit ja virkamiehetkin. Käsinukkeja jotka asemistaan toteuttavat komentoja, joita tulee jostain toisaalta. Onhan tämä kaikki ollut tietysti nähtävissä jo pidempään, mutta jotenkin oivalsin sen Mäkisen kohdalta selkeämmin vasta nyt.

Samoilla linjoilla noin muuten, mitä tulee valmistautumisiin yms. Seuraavan iskun tultua ollaan jälleen sormi suussa. Taas tultiin yllätetyiksi eikä mitenkään voitu aavistaa jne. Noinhan se tulee menemään.

Seuraava mahdollinen iskupäiväkin on tiedossa. Perimätiedon mukaan Johannes Kastaja mestattiin 29.8. Vanhoissa suomalaisissa kalentereissa päivän nimenä oli "Johannes Kastajan kaulanleikkauspäivä". Jos rauhanuskonnon edustaja haluaa antaa viestin kristikunnalle, niin tuo voisi olla oikea päivä. Vaikka eipä taida kristikunta länsi-Euroopassa kuulla, vaikka vähän isommallakin pasuunalla töräyttäisi.

maallikko

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Ano1:lle, joppos 123:lle, Castorille, Ano2:lle ja Maallikolle & kiitos kommenteistanne.

Ano1: Tämä oli ennustettavaa. Media yrittää etsiä tapauksessa mamuista kaiken positiivisen ja sillä tavoin häivyttää varsinaisen asian taka-alalle. Oikea Media kertoo asiasta varsin hyvin:

http://beta.oikeamedia.com/o1-35011

joppos 123: Sori. Vaan sydämenpysäyttäjä en ole minä, vaan vallitseva todellisuus.

Castor: Jep. Tekijä oli mielenvikainen ja tarinan sankarit mamuja. Ei liene yllätys kenellekään.

Ano2: En halua loukata enkä haastaa riitaa, mutta kyllä tää minun vinkkelistäni scifin puolelle menee. Jos tuo pitäisi paikkansa, niin esmes Venäjän vallankumous ja neuvostovaltakin oltaisiin suunniteltu pankkiireitten toimesta. Olen pahoillani.

Maallikko: Kiitos erittäin hyvästä kommentista joka varmasti kiteytti hyvin monen tämänhetkiset tunteet.

Anonyymi kirjoitti...

Marokossa on suurikin hätä.

Voi kolumneja, tuo loppu.

https://yle.fi/uutiset/3-9789640


Illan A-Studio pettymyksiä ja vastoinkäymisiä.
Onhan sitä paljon toimettomuutta täällä,
mutta ei siitä nyt kukaan ole alkanut
tappamaan.

https://yle.fi/uutiset/3-9789863

Säälipisteitä

http://www.ts.fi/uutiset/paikalliset/3622772/Massapuukotuksesta+epailty+vaikutti+masentuneelta

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, ano. Joo, tyypillistä Yleä. Pisti silmään tuosta ensimmäisestä linkistä tämä lause:

”Ulkomailla samanlaisissa tilanteissa käy pääsääntöisesti niin, että poliisin jäljiltä iskujen tekijät poistuvat ruumissäkeissä.”

Ja mitä pahaa siinä on? Eivätpähän kuormita yhteiskuntia kalliilla vankilavuorokausilla.