tiistai 15. elokuuta 2017

XXXIII YMMÄRRYSHARJOITUS

Eli lahtaamisen resepti

Olen kirjoittanut tässä matkan varrella useita fiktiivisiä tarinoita, joissa varsin usein tulevaisuudenkuvana on se ikävä tilanne jolloin pannaan paikat paskaksi ja palamaan sekä aloitetaan molemminpuolinen joukkolahtaaminen. Itse en sellaista tilannetta toivo, mutta jos mietin (kieltämättä rajoittuneella ja alikoulutetulla) käsityskyvylläni Euroopan kehitystä viimeisen parinkymmenen vuoden aikana, tulen siihen johtopäätökseen että kyseisen skenaarion ainekset ovat olemassa ja vahvistuvat jatkuvasti.

Euroopan Unionia johtavat ja ovat johtaneet utopistit, joiden sekä valtakauden että tietynlaisen sokeuden vuoksi EU:n yksi suurimmista (ellei suurin) opinkappaleista on itseisarvoksi noussut ja millään muotoa kyseenalaistamaton kehitysmaalainen maahanmuutto jota voi yhtään liioittelematta kutsua haittamaahanmuutoksi. Varsinaisella pakolaisuudella sen kanssa ei ole juurikaan tekemistä, vaan kyseessä on pelkästään oma elintason nostaminen kantaväestön kustannuksella ja samalla oman elintason betonointi niin, että se kestää automaattisesti oman eliniän ja samalla periytyy haittamaahanmuuttajan jälkeläisille joita on säännöllisesti enemmän kuin kantaväestöllä.

Vaikka virallisesti täällä Suomessakin puhutaan haittamaahamuutosta jonkunlaisen velvollisuuden ja toivottavasti joskus tapahtuvan loistavan tulevaisuuden yhdistelmänä, niin tosiasia on luonnollisesti se että kyseinen haittamaahanmuutto muodostaa valtavan ja jatkuvasti kasvavan kustannuserän eurooppalaisille kansoille. Samoin sitä ei voida pitää minkäänlaisena investointina tulevaisuuteen, sillä haittamaahanmuuttajiin investoitu raha poikii ainoastaan lisää haittamaahanmuuttoa sekä haittamaahanmuutosta elävien ns. ammattilaisten jatkuvasti lisääntyviä työpaikkoja. Valtioitten käytettävissä oleva rahahan ei olennaisesti lisäänny ja Suomikin elää tällä hetkellä vekselivetoisessa taloudessa, joten suurtakaan sherlockia ei tarvita ymmärtämään, että kyseinen toiminta syö valtiontalouden pohjaa ympäri EU:ta.

Ajatellaan välillä yhtälön toista puolta eli kantaväestöä. Se on hyvin tietoinen siitä, että haittamaahanmuutto on, no, haittamaahanmuuttoa. Lisäksi kantaväestölle täällä Suomessa on realisoitunut se tilanne, että kantaväestön hyvinvointiin kohdistuvat leikkaukset ovat aina sovittavissa oleva poliittinen neuvottelukysymys mutta haittamaahanmuuttoon poltettu raha on korvamerkittyä ts. kyseenalaistamatonta rahaa. Kyseenalaistamaton on myös haittamaahanmuutto itsessään ja niin poliittinen- kuin virkakoneisto sekä valtamedia pitävät yllä YYA-ajankin ylittävää propagandamyllyä jolla yritetään väkisin muuttaa asiaan liittyvä velka sekä saatavaksi että välttämättömyydeksi jota ei saa arvostella.

Koska kantaväestö ymmärtää oikein hyvin asiaan liittyvän epäreiluuden, sillä nakerretaan yhteiskuntarauhan perusteita ja jossain toisessa maassa jossa ihmiset eivät ole kasvaneet / kasvatettu perusluonteeltaan samanlaisiksi hallintolampaiksi kuin suomalaiset, saisi jo tämä resepti aikaan huomattavan suuria levottomuuksia. Ihmisellä kun on tapana polttaa päreensä, jos se huomaa itseään kyykytettävän jonkun toisen toimesta ja varsinkin kun se kyykyttäjä on riippuvainen kyykytettävän tarjoamasta elannosta. Suomen kohdalla yhtenä erityisseikkana voi mainita täällä turvapaikan saaneet somalit, jotka käyvät lomailemassa… niin, Somaliassa.

Yhteiskuntarauhan ja sen jossain vaiheessa tapahtuvan romahtamisen kannalta on myös tärkeää muistuttaa haittamaahanmuuttajien huomattavasta seksuaali- ja väkivaltarikollisuudesta. Myös sen merkitys pyritään propagandakoneistossa mitätöimään ja kantasuomalainen huomaa olevansa tilanteessa, jossa hänen lausumansa sana tai kirjoittamansa teksti on valtion kannalta vaarallisempaa ja tuomittavampaa kuin haittamaahanmuuttajan tekemät murhat, tapot, ryöstöt, pahoinpitelyt ja raiskaukset.

Oma lukunsa on tietysti se, että haittamaahanmuuttajista pääosa on islamilaisia joilla ei ole minkäänlaista halua eikä tarvetta sopeutua länsimaiseen kulttuuriin. He tarvitsevat länsimaalaisia vain elättäjinä. Kyseinen seikka on realisoitunut viimeisten parinkymmenen vuoden aikana hyvin selvästi, mutta länsimaisen valtiokoneiston mukaan kyseinen asiantila ei varsinaisesti ole ongelma, vaan viharikokseksi tulkittava ongelma olikin siinä että kaltaiseni pottunokka sanoi asian ääneen. Länsimaat kun eivät käsittele islamia muuna kuin omien asiantuntijoittensa päissään luomana länsimaisena kevytislamina jota ei varsinaisesti ole olemassakaan, mutta jonka mukaan kantaväestöäkin vaaditaan elämään ja hyväksymään asiantila. Koska tämä vaadittu hyväksymisen tila pohjautuu puhtaaseen valheeseen, sekin osaltaan nakertaa yhteiskuntarauhan perusteita.

Jos mietitään islamilaisen väestön kasvua, niin sen ei tarvitse edes muuttua vähemmistöstä enemmistöksi (Libanon) alkaakseen laajamittaisen väkivallan. Keski-Afrikan tapahtumat osoittavat hyvin, että muslimit voivat pyrkiä aseellisesti valtaan vaikka olisivat vähemmistöasemassa. Euroopassa kynnys on tosiasiassa vielä matalampi, sillä Keski-Afrikassa kristittyjen aseelliset ryhmät eivät jääneet odottamaan sormi suussa vaan ampuivat takaisin. Sen sijaan eurooppalaiset yhteiskunnat ovat nostaneet tänne muuttaneet islamilaiset jalustalle ja kieltäneet heihin kohdistuvan arvostelun, saati sitten vastarinnan. Sen lisäksi että ne yhteiskunnat suostuvat takaamaan islamilaisille sukupolvesta toiseen jatkuvan varman elatuksen. Ei-islamilaisten kustantamana.

Tämä antaa luonnollisesti islamilaisille sen selkeän viestin, että länsimaiset yhteiskunnat ovat heikkoja, arkoja, alistuvia ja hyväuskoisia. Tätä signaalia lisää se mielenköyhyys, että kun haittamaahanmuuttajat lähtevät terroristeiksi Lähi-itään, heidät otetaan tänne vielä takaisin ja järjestetään erityistä ”tuki-, kuntoutus- ja kotoutustoimintaa”. Jälleen ei-islamilaisten kustantamana. Senkin jälkeen kun yhtälailla islamilaiset terroristit tekevät jatkuvasti iskuja Euroopassakin. Voisiko signaalia heikosta ja puolustuskyvyttömästä yhteiskunnasta enää sen selkeämmin antaa? Se on kuin se kuuluisa kissalle vahtimatta jätetty lihanpala.

Mikä sitten on se laukaiseva tekijä, jonka jälkeen ei ole enää paluuta?

Yksi niistä on tietysti jo mainittu islamilaisväestön lisääntyminen yli kriittisen pisteen. Jo nyt kyseisillä islamilaisilla on ympäri EU:ta satoja alueita jotka ovat käytännössä itsenäisiä. Ainoa ero varsinaiseen itsenäiseen valtioon on se, että elatus tulee kantaväestöltä (ja kantaväestö vielä hyväksyy kyseisen tilanteen). Lisääntynyt ihmismassa ja länsimaisten heikkous ovat se yhteinen tekijä joka houkuttelee jossain vaiheessa näitten alueitten laajentamiseen. Islamilaisten etuna on se, että he käyvät sotaa, jonka olemassaolon vastapuoli kieltää. Näin ollen se ei myöskään puolustaudu.

Toinen tekijä on luonnollisesti raha, ja ennen kaikkea sen loppuminen. Selvää on, että haittamaahanmuuttajaväestö on pidetty (olosuhteisiin nähden) rauhallisena ihan selvällä suojelurahalla. Sen tarve lisääntyy päivä päivältä. Jossain vaiheessa jaettava raha loppuu joka tapauksessa ja mikäli Eurooppaan tulee suuri talouslama, se vain kiihdyttää kehitystä. Luonnollisesti laarinsa pohjalta perunoita kaivavat hallinnot vähentävät ensiksi kantaväestöönsä liittyviä kustannuksia. Kun tilanne realisoituu siihen asti välinpitämättömien hallintoalamaisten lompakossa ja jääkaapissa, se voi jo itsessään olla väkivallan laukaiseva tekijä.

Entä sitten, kun laari on jo siinä määrin tyhjä, että haittamaahanmuuttajienkaan elatukseen ei ole enää varaa? Luuleeko hallinto, että sukupolvesta toiseen automaattiseen ja varmaan elatukseen tottunut monikymmenmiljoonainen ihmismassa tyytyy tarjottavaan kurjuuteen tai palaa kiltisti Afrikkaan ja Lähi-itään tuumaten että se oli hauskaa niin kauan kuin se kesti?

Neuvostoliitto kaatui aikanaan ylikuormitettuun sotilasteolliseen kompleksiinsa. Itseään liittovaltioksi betonoiva Euroopan Unioni tulee aikanaan kaatumaan maahanmuuttoteolliseen kompleksiinsa. Mutta Neuvostoliitto pääsi helpommalla. Sillä ylimääräisiä aseita ei tarvitse huoltaa jos siihen ei ole rahaa. Ne voi jättää lojumaan ja ruostumaan. Ylimääräiset ihmiset sen sijaan eivät lopeta syömistä tai asumista.

Ymmärrysharjoituksessa jää jäljelle yksi kysymys:

Miksi?

Miksi näin on annettu tapahtua?

Joskus 1990-luvun alussa, kun tätä utopiaa alettiin toteuttaa saattoi sen toteuttajia sanoa hyväuskoisiksi hölmöiksi jotka todella uskoivat epistolaansa ja luulivat, että haittamaahanmuuttajat ovat samanlaisia sopeutuvia ja kuuliaisia lällydemareita kuin kantaväestökin. Tänään, vuonna 2017 todellisuus on kaikkien näkyvissä. Miksi EU ja Suomi sen osana jatkaa linjallaan, jonka päässä odottaa kaaos ja väkivalta? EU:n päättäjätkin ovat ilman muuta selvillä, mihin tämä valittu kehitys johtaa. Eivät ne niin tyhmiä voi olla.

Onko niin, että virheen tunnustaminen ja kasvojen menettäminen muodostavat niin suuren kynnyksen, että valittua linjaa jatketaan ja lähinnä keskitytään hiljentämään ihmiset, jotka varoittavat tulevasta?

EU:hun sitoutuneet poliitikot elävät elämänsä kuplassaan ja gloriansa huipulla. Heidän jälkeensä saakin sitten tulla vedenpaisumus.


28 kommenttia:

Veijo Hoikka kirjoitti...

Ype!

"EU:n päättäjätkin ovat ilman muuta selvillä, mihin tämä valittu kehitys johtaa. Eivät ne niin tyhmiä voi olla"
Ei se tyhmyydestä johdu. Ei kommunismikaan tyhmyydestä saanut alkuaan.
Kommareilla ja EU-faneilla on luja usko, että he ovat luomassa jotain suurta ja ennen näkemätöntä maailmaa, jossa entiset vitsaukset on pois pyyhitty(ja heistä tulee suuruuksia maailman historian lehdille, ja pirun rikkaita sitä ennen). Angela Merkel on ytimiään myöten kommunistiksi Itä-Saksassa aivopesty psykopaatti. Hän aikoo saavuttaa sen, mihin DDR ei kyennyt.

Presidentti Kekkosella oli tunnetusti hyvät suhteet neuvostojohtajiin. Kekkonen oli kerran Hrustsevin kanssa saunassa. Nikita sanoi: "Vahinko ettei herra Adenauer ole täällä. Jos katsoisimme häntä takaapäin, näkisimme, että Saksa pysyy aina jaettuna. Jos katsoisimme häntä edestäpäin, ymmärtäisimme, että Saksa ei enää koskaan nouse." Tämähän oli kaappaus Seppo Heikinheimon kirjasta Mätämunan Muistelmat. Hienon miehen hieno opus. Mitähän toteaisi nykyisestä Saksan johtajasta?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Veijo. Voi olla, että yritän ajatella liikaa järjellä ja unohdan utopian ja itselleen valehtelun suuren voiman. Nykyisistä EU:n johtajista ainakin Federica Mogherini on (entinen?) kommunisti ja joku ideologinen tukipönkkähän heidän piti itselleen etsiä. Heikinheimohan tappoi itsensä vuonna 1997, joten hän ehti nähdä tämänkertaisesta utopiahulluudesta vain alkumetrit.

Terho Hämeenkorpi kirjoitti...

Tervepä terve, Ykä Ymmärtäväinen!
Analyysisi ja kerronnan kuljettaminen ovat tasoa, josta ruuneperi sanoisi: "Luin rivin, luin kaks´, vereni tunsin kuumemmaks´"! Kuten joskus ennenkin olen todennut, pahin ei tapahdu minun elinaikanani, mutta voi lapsiani ja lapsenlapsiani.
Tosin aion elää loppuelämäni turvassa ja turvata myös puolisoystäväni niin, että
väriviallisen mahdollisesti rynnätessä kohti tai takaa kentälle jää pisaroita vaikkei sataisikaan... "Si vis pacem para bellum"! Viisaita nuo roomalaiset.

Juha kirjoitti...

Valtion kasvava sisäinen levottomuus antaa syyn lisätä valvontakoneistoa "turvallisuuden ja vakauden" nimissä oireiden vaimentamiseksi, puuttumatta tietenkään alkusyihin. Mutta mihin ihmeeseen tarvitaan laajennettua poliisivaltiota, kun hallintolampaat alunperin olivat hyvinkin rauhallisesti kedoillaan käyskentelemässä? En tosiaan keksi itse mitään hyvää/selkeätä syytä sille, miksi joku taho tieten tahtoen haluaa kiristää eri ihmisryhmien välisiä jännitteitä, mikä johtaa vain kasvavaan rähinöintiin.

Ainoa vähän kauempaa haettu peruste voisi olla ulkopuolisen tahon masinoima kampanja, jolla pyritään rapauttamaan Eurooppa taloudellisessa mielessä pysyvästi pois maailmanmarkkinoilta, mutten ole itsekään yhtään vakuuttunut tästä ajatuksestani.

Veijo Hoikka kirjoitti...

No kun tuo Seppo Heikinheimo palautui taas puheenaiheeksi, niin suosittelen muitakin lukemaan asiallisen analyysin miehestä:

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2017/03/15/seppo-heikinheimo-ravistelee-edelleen-tylsaa-suomalaista

Castor kirjoitti...

"Länsimaat kun eivät käsittele islamia muuna kuin omien asiantuntijoittensa päissään luomana länsimaisena kevytislamina"...Varmasti ovat päissään olleet!

Kun olen jo yli 60-vuotias käppäukko, niin muistelen mielelläni menneitä aikoja. Olin armeijan jälkeen nelisen vuotta Tukholmassa töissö, siis 70-luvun lopusta 80-luvun alkuun. Kyllähän Ruotsissa jo silloin oli paljonkin siirtolaisia, mutta islamhan ei mitenkään korostunut, ja töissä oli selvä sääntö: "Vi är i Sverige, här pratar vi svenska". Yksi yhteinen piirre muissa kuin entisen NL:n satelliiteista tulleissa siirtolaisissa oli se, että kaikki olivat vasemmistolaisia, lähes poikkeuksetta. Maolaisia (!) tulki Ranskasta ja Saksasta, taistolaisia Suomesta, "nyerereläisiä" Afrikasta, mukana tietty maahan jo saapuneet chileläiset vasurit. Libanonista tuli pitkälle koulutettua väkeä, joista harva oli vasemmistolainen. Palestiina-kysymys ja arafathuivit olivat pinnalla. Mutta kansankodissa voitiin aivan helevetin hyvin, ilmeisesti liiankin hyvin. Ja Palme, aatelismies ja Baltian lahja Ruotsille, oli avannut tulvaportit...

70 - 80-luvuilla islam oli kuriositeetti, reunahuomautus, alaviite, jos edes mikään näistäkään. Ihmettelin erilaisia "palestiina-ryhmiä" myös Suomessa, koska sympatisoin voimakkaasti pientä Israelia, siinä mielessä ainakin pientä, että yli 300 miljoonaa arabia oli vannonut ajavansa sen asukkaat "mereen", samalla unohtaen omat vääryytensä "palestiinalaisia" kohtaan.

Hypätään 2000-luvulle, jolle mentäessä olin jo asunut pitkään vierailla mailla, Norjassa, Sveitsissä ja tietenkin Kiinassa. Tulin Helsinkiin töihin asianajotoimistoon kolmeksi vuodeksi ennen paluutani Kiinaan vuonna 2004. Helsingin katukuva alkoi suoraan sanoen vituttaa melkolailla ensihetkistä lähtien: lopisivia somaleja, joita näytti riittävän näiden todellisesta lukumäärästä huolimatta joka puolelle.

Nyt asun tyytyväisenä "vaaleitten ihmisten" kaupungissa, Tallinnassa. Helsingin läpi joudun ajamaan Suomessa käydessäni, mutta se kestää onneksi vain hetken, vaikka vastenmielistä onkin, kun katukuvaa joutuu katsomaan. Tukholmassa en tule enää koskaan käymään, vaikka se merkitsikin aikoinaan minulle paljon.

Miten helvetissä tähän on tultu? Islam on korotettu jalustalle, muslimit ovat erioikeutettuja, mikään muu kuin maahanmuuttajien hyvinvointi ei näytä olevan tärkeää. "Arvoista" puhutaan sellaisten ihmisten yhteydessä, jotka eivät ole kotimaissaan saaneet aikaan ihmisarvoisia yhteiskuntia. Jauhetaan jostain olemattomasta "islamin kulta-ajasta", vaikka tosiasiat puhuvat sen puolesta, että sellaista ei ole koskaan edes ollut. Islam, islam, islam.

Kaikkein hirvittävintä ihmiselämässä lienee elää muukalaisena omassa maassaan, tuntematta sitä enää omakseen. Tämä oli suurin syy, miksi en muuttanut takaisin Suomeen.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Terho Hämeenkorvelle, Juhalle, Veijo Hoikalle ja Castorille & kiitos kommenteistanne. Kirjoituksen perusideahan on siinä, että jos resurssien jakajia hankitaan paikalle keinotekoisesti enemmän kuin on resursseja, niin silloin alkaa nälkä, ampuminen tai molemmat yhtäaikaa.

Terho: Kaikki tämä paska tulee jälkipolvien maksettavaksi. Ja ne jälkipolvet varmaan muistavat myös sen toisen latinankielisen lauseen eli ”inter arma silent leges”. Itse elän sen verran syrjäisellä ja nuivalla seudulla että tätä on helppo puolustaa, ellei sitten valtion väkivaltakoneisto miellä omia kansalaisiaan suurimmaksi viholliseksi. Tällä hetkellä näyttää, että sekään ei ole mahdotonta.

Juha: Suomihan on ottanut ensimmäisen askeleen laajennetun poliisivaltion suuntaan noissa viharikostutkijoissaan. Mutta selvää on, että mitään Stasin kokoista koneistoa ei tarvita, sillä Stasi vahti ihmisten keskinäistä puhetta ja siihen touhuun tarvitaan paljon ihmisiä. Nyt vahditaan internetiä. En myöskään halua turvautua ajatuksissani mihinkään helppoon salaliittovaihtoehtoon jos asian voi selittää sinisilmäisyydellä ja typeryydellä. Jos on olemassa joku kansainvälinen salaliitto, joka haluaa ottaa totaalisen vallan Euroopassa, niin se haluaa Euroopan toimivana ja tuottavana. Mikään islamilainen kaaos ei palvele sen tarkoitusta.

Veijo: Kiitos linkistä.

Castor: Yli 50-vuotiaana käppäukkona muistelen myös menneitä ja huomattavasti järkevämpiä aikoja. Suomessahan ei silloin siirtolaisia edes ollut eikä ajatusta elintasosiirtolaisuudesta edes tunnettu. Ruotsiin muotti siirtolaisia, mutta sen mahdollisti Ruotsin ylikuumennut talous joka tarvitsi ihmisiä liukuhihnalle. Nyt senkin työn tekee robotti. Vasemmistolaisuus oli tietysti silloin pop ja siinä mielessä tilanne ei ole tiedostavan väestönosan keskuudessa muuttunut mihinkään. Tai no, siinä mielessä kyllä että nyt niillä perkeleillä on valta käsissään tässä EU:n nimellä tunnetussa hirviössä.

Silloin 70-80-luvuilla Palestiina ja Israel vs. arabit miellettiin tiedostavaistossa siinä mielessä poliittisena kysymyksenä että Neuvostoliitto tuki arabeja joten tietenkin tiedostavaistonkin piti tukea niitä. Liekö sama muoti vielä sitä perua? Onhan muuten tosi, että jos arabit yrittävät revanssia ja vielä voittavat, niin silloin Holocaust viedään loppuun saakka.

Ehkä tässä mielettömyydessä on vain kyse muodista. Aikanaan taistolaisuus oli muotia. Nyt sen perillinen on muotia. Mutta taistolaisaikoihin verrattuna tilanne on siinä mielessä erilainen, että koko valtamediamme on muodissa mukana.

Nimetön kirjoitti...

Eilen tsadin lähiössä
lämmin elokuun maaginen ilta
Siellä täällä tummia miehiä
rauhattomina ryhmissä

T. Helsingitär

Nimetön kirjoitti...

Mark Twain on kuulemma aikoinaan sanonut, että on helpompi huijata kuin saada huijattu uskomaan, että on tullut huijatuksi.

Jatkamme siis ihmettelyä siitä, että miksi, kuinka kauan vielä ja mitä täytyy tapahtua, että muutoksen tuulet alkaa puhaltaa? Onko suomalainen todella sellainen, että se uskoo vasta kun omin silmin näkee ja luupäisimmät ei vielä sittenkään. Olihan Neuvostoliittokin maanpäällinen onnela. Mark Twain oli oikeassa. Ja Ykä.

Rehellisyyden nimissä täytyy myöntää, että on minuakin huijattu ja kipeää on tehnyt. Elämänkokemuksen välttämättömyyteen kansanedustajia ja ministereitä valittaessa voisikin olla hyvä, ettei liian nuoria ja kokemattomia ihmisiä valittaisi päättämään kansakunnalle elintärkeistä ja pitkälle tulevaisuuteen vaikuttavista asioista, jollainen maahanmuutto ehdottomasti on. Nykyiset nelikymmppisetkin (Ville Niinistö, Touko Aalto, Sanni Grahn-Laasonen, Li Andersson ym.) tuntuvat joskus kuin vasta potkuhousuista päässeiltä.

Rouva Ano

P.s. Tummemmalla pigmentillä pääsee rikostapauksessa valvontakameran kuvalla lehteen kuukauden päästä, kun vaalea on siellä jo seuraavalla viikolla. Rasismia? Ensimmäisessä tapauksessa oli kyseessä oli teräaseella uhkaamalla tehty ryöstö ja toisessa varastaminen uimahallissa sekä auton "luvaton käyttöönotto".

Nimetön kirjoitti...

Paskasakin maahantuonti johtuu yksinkertaisesti siitä että EU:lla ei ole siperiaa johon viedä alkuperäisasukkaat kuten vaikkapa Virolaisille tehtiin Neuvostoliitossa.Neuvostotasavaltoja kun oli sitten helpompi hallita väestörakenteen ollessa tuhottu.Muutenkin se sopi ideologiseen homo sovieticuksen jalostamiseen.Eurostoliitto tekee täsmälleen samaa mutta koska siperia ei voi tulla mohammedin luo tulee mohammed siperian luo.Luonnollisesti koska alkuperäisväestön määrää ei vielä ole saatu joukkomurhin pienennettyä pitää tilalle tuotavien muslimimäärien olla korkeampia kuin nyt vaikkapa se tuotujen venäläisten määrä Viroon kyydityksien aikana.Kyseessä on hidastettu kansanmurha uuden uljaan Neuvostoliiton rakentamista sementoiden maanpetturipoliitikkojemme tukemana.

korpisoturi kirjoitti...

Viisas kirjoitus Ykältä!

Se sormi täytyy ottaa pois suusta ja siirtää liipasimelle. En näe enää muita keinoja asian muuttamiseksi. Elämä on joskus tylyä!

Nimetön kirjoitti...

Rva Ano, herra Twain kirjoitti monia hyviä mietelauseita. Yksi parhaimmista on (sori englanti mutten osaa kääntää tuota sujuvalle suomelle, toimii paremmin alkukielellä):

If you do not read the paper, you are uninformed. But if you read the paper, you are misinformed.

Media on sama edelleen, Twain sanoi tuon joskus 1860-luvulla.

Nimetön kirjoitti...

Ei kertakaikkiaan voi käsittää, miksi kansa, joka sentään aikoinaan yksimielisenä puolusti itseään ja aluettaan ja oikeuksiaan suvereenina valtiona, on nykyisin niin lammasmaisen sekaisin, että antaa kaiken valua hiekkaan. Valtiovalta on, Koskelan Akselia lainatakseni, niinkuin joku ruotuvaivanen joka alkaakin syljeskelemään hoitajaansa silmille. Ja minkä tähden sitten? Jonkin erinomaisen gutmensch- syndrooman, joka on ennalta nähtävissä tuhoon tuomituksi.

En sitten millään voi käsittää. Kohtapuoliin valtioneuvoston orkesteri saa esittää jenkan: "Kusessa ollaan"

T: Ymmi

Qroquius Kad kirjoitti...

Eipä kai tähän sen parempaa selitystä voi olla kuin Neuvostoliiton yllättävä siirtyminen historiaan. Sen hyödylliset idiootit ovat edelleen raivoissaan siitä, että heiltä vietiin heidän rakas N-Liittonsa, joka olisi kohottanut heidät Neuvosto-Suomen ja muiden eurooppalaisten neuvostotasavaltojen johtoon.

Ymmärtämättä heiltä on jäänyt, että N-Liiton voittaessa kylmän sodan heidät olisi teloitettu ensimmäisinä epäluotettavana aineksena. Kansallismielisten vuoro olisi tullut vasta heidän jälkeensä, ja Neuvosto-Suomen johtoon olisi nimitetty kommunisteiksi kääntyneitä liberaaleja.

Toinen merkittävä syy tähän Talvisodan sankarikansan lammasteluun on hyvinvointivaltio, joka on tehokkaasti passivoinut rivikansalaisen. Kun USA:lainen raivoaa miksi hallitus koko ajan tunkee nokkansa hänen asioihinsa (vaikka se ei tosiasiallisesti juurikaan tunge), valittaa suomalainen lapsenomaisesti milloin mitäkin päkohtaa kysyen miksei hallitus tähänkään puutu?

Ja onko tämä joku ihme? Kun aikuista ihmistä aletaan holhota kuin pikkulasta, hän alkaa käyttäytyä kuin pikkulapsi. Kun sitä on jatkunut tarpeeksi kauan, hän huutaa isiäiskää pyyhkimään pyllyn ja nenun, ja isiäiskä tekee sen tässä järjestyksessä. Aikuislapsi sitten istuu lattialla nenu puurossa edes ymmärtämättä nenun olevan puurossa, joka on oikeastikin paskaa.

Ja miten tämä jatkuu? Samaan malliin kuten nytkin niin kauan kuin the Valdella on jonkinkaan verran rahaa. Kun se loppuu, ja jos se loppuu talvella, voidaan nähdä jotain sellaista, jonka rinnalla kevät 1918 kalpenee.

Arabikevät alkoi varsin mitättömästä tapauksesta, torikauppiaan polttoitsemurhasta. Kun tsuhnalle tulee talvella oikeasti nälkä ja kylmä eikä helpotusta ole näkyvillä, häntä alkaa ihan oikeasti vituttaa. Kun siihen päälle tulee vielä kunniakansalaisten alati kasvava röyhkeys, johon hallitus vastaa vaatimalla suomalaista repimään omaa lihaansa naulan verran läheltä sydäntä, että kunniankansalainen saa syödäkseen ja antamaan lapsensa kunniakansalaisen sängynlämmittäjäksi, ollaan jännän äärellä.

Kun sitten kaupungin torilla nähdään 13-vuotiaan koulutytön joukkoraiskaus, johon väliintullut suomalaismies potkitaan kuoliaaksi, voi tapahtua yllättäviä.

Paikalle tuleekin 20 miestä lisää potkimaan arabit kuoliaaksi. Paikalle ryntää samantien poliisi pidättämään miehiä, joiden määrä kasvaa samantien 200 mieheen! Poliisi ampuu heistä kuoliaaksi 18 ja haavoittaa 25:ttä, loppujen tappaessa poliisit ja paikalle tulvineet arabivahvistukset. Huomisiltaan mennessä samanlaista on nähty kautta Suomen ja kolmen päivän kuluttua käynnistyy organisoitu väkivalta, joka myöhemmin tunnetaan kautta maailman
Suomalaistalvena.

Näin voi käydä. Eliittimme sen kun jatkaa toimintaansa aivan kuin yrittäisi tahallaan provosoida näin myös käyvän. Suuri osa heistä ei ilmeisesti usko tällaista mahdolliseksi, kun ei sitä tähänkän asti ole nähty. Loput eivät välitä: vaalikarjan muisti kun tunnetusti on vaalikautta lyhyempi.

Aivan varmasti kaikki uskovat kuitenkin ehtivänsä pakoon Brysseliin, jos...

Lemminkäinen kirjoitti...

Käppistä! Ykä, epäilet että ei ne voi ihan noin tyhmiä olla! Kyllä ne voi ja ovatkin. Mutta toisaalta, jos itse juoksee täysillä ja pää edellä sementtiseinään, niin ei siitä voi toisia syyttää. Suomalaiset ovat itse valinneet ja valkanneet nämä kansakunnan helmet edustamaan kansaa, joten jälkipeli ei kannata. Kun lukee esimerkiksi Helsingin pormestarin tarinoita maahanmuuton lisäämisestä Helsinkiin, koska Helsingistä puuttuu sitä etnistä värinää mitä löytyy Tukholmasta, niin siinä jää jo Runebergin sankaritarinat toiseksi. Tukholman Östbergassa muuten ammuttiin tänään kahta, toinen kuoli. Rinkebyssä ei rakennusmestarit uskalla mennä rakentamaan uutta poliisilaitosta, koska pelkäävät että jotain sattuisi. Husbyssä ja Tenstassa lentelevät kivet, poliiseja kohti. Göteborgissa on jengit alkaneet kivittämään henkilöitä jotka siivoavat katuja, Ruotsissa ammutaan 5 kertaa enemmän mitä muissa Pohjoismaissa yhteensä, jne. Jonkinlainen palikkatesti olisi välttämätöntä, ennenkuin joku päästetään huseeraamaan vallan kahvoihin. Oikeastaan äänestäjät myös pitäisi palikkatestata.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Helsingittärelle, Rouva Anolle, Ano1:lle, Korpisoturille, Ano2:lle, Ymmille, Qroquius Kadille ja Lemminkäiselle & kiitos kommenteistanne.

Helsingitär:

Geelitukat kohdallaan
housuissa teltta
Nainen minihameessaan
lihanpala kissalle

Syynä oli yhteiskunta
sorron alho syvä

Rouva Ano & Ano2: Mark Twainin lauseissa on viisautta. Ehkä hän jotenkin näki tulevan, sillä vielä hänen aikanaan ei ollut käsitystä siitä, kuinka valtavaksi propagandavälineeksi julkinen media voi kasvaa. Göbbelsin aika alkoi antaa käsityksen siitä ja silläkin hepulla oli hallussaan vain lehdet ja radio. Näitä nykyisiä (nuoria) poliitikkoja olen aiemminkin kuvannut termillä mielipiteetön ja ajatukseton tabula rasa joita on helppo panna toistamaan ihan mitä hyvänsä.

Ano1: Varmaankin kyseessä on ideologiset perusteet sillä vaikka kyseessä olisi rationalistisen despootin hirmuvalta, niin hänkin ymmärtäisi että paskaksi ajetun mantereen hallitsemisesta ei ole pidemmässä juoksussa suurtakaan hyötyä.

Korpisoturi: Kiitokset. Tuon aika on vielä edessä. Toinen vaihtoehto on tietysti täydellinen alistuminen.

Ymmi: Jatkuvasti saman tollolauman äänestäminen tuntuu tietysti käsittämättömältä. Toisaalta, jos ajattelee soinivetoisia persuja, niin eihän sekään ollut mikään tosiallinen vaihtoehto. Yksi pääsyyllisiä tilaan on tietysti valtamedia, sillä hyvin suuri osa kansalaisista seuraa vain sitä.

Qroquius Kad: Jep, suomettumisen likapyykki jäi pesemättä ja seuraukset näkyy. Mitä tulee teloittamisskenaarioon, niin sehän pitää paikkansa. Kommunistit tiesivät, että se joka pettää omansa, pettää helposti uuden isännäkin ja sellaisillehan kommunisteilla oli tarjolla varma, toimiva ja lopullinen lääke. Hyvinvointivaltio on muuttunut säätely-, passivointi-, ylianalysointi- ja yleiseksi avuttomuuskoulutusvaltioksi ja se on osaltaan saanut aikaiseksi sen, mitä totesit. Ja se, mitä ennustat, on aivan mahdollista. Mitä pidempään paineen purkautumista estetään, sen kovempi lopulta räjähdys.

Lemminkäinen: Käppistä vaan. Ehkä noin. Niin kuin totesin ylempänä, niin nykypoliitikko on mielipiteetön ja ajatukseton tabula rasa jota on helppo panna toistamaan ihan mitä hyvänsä. Kyseisen pormestarin koottuja horinoita voisi pitää hyvin ikävänä aikamme kuvana. Reaalimaailma näkyy Ruotsissa, pormestari asuu Ihmemaa Ozissa ja vaatii meidänkin uskovan asuvamme siellä.

Ukkeli kirjoitti...

Onhan näitä hulluuden aikoja ollut ennenkin. Sata vuotta sitten taisteltiin neljättä vuotta ensimmäistä maailmansotaa. Venäjän tsaari oli jo vallaton ja Saksan ja Itävalta-unkarin keisarit odottivat vuoroaan. Varmaankaan yksikään heistä ei uskonut joutuvansa luopumaan vallastaan, kun sota aloitettiin suurella innolla 1914.

Silloisella eliitillä oli paha ongelma, jota se ei osannut ratkaista eli miten lopettaa epäsuosittu ja raskas sota niin, että kaikki voisivat jotenkin säilyttää valtansa ja kasvonsa. Eikä se onnistunutkaan oikein missään, edes voittajavalloissa.

Nykyisen eliitillä on sama ongelma, tämä maahanmuutto on myös sotaa, tosin matalan intensiteetin, mutta uhreja kertyy lisää, ja sota pitäisi saada loppumaan niin, että eliitti säilyttää valtansa.

Heikki Ylikangas kirjoittaa jossain tutkimuksessaan, kuinka voittoisa sodan jälkeen eliitin asema paranee, hävitän sodan jälkeen eliitti yleensä vaihtuu. Niinpä Ruotsissa kuningas menetti itsevaltiutensa hävityn Pohjan sodan seurauksena ja Venäjän tsaari henkensä vallankumouksessa 1918.

Juho kirjoitti...

Timo Soini vaikuttaa pääsevän hillotolpalleen. Iltalehden omin sanoin miehelle on tarjolla huippupalkkainen JOUTOvirka Lontoossa jos hän haluaa ottaa sen vastaan.

Rakenteellinen korruptio is alive and well. Isänmaanpetturuus tuottaa palkinnoksi huippuviran ja oikeista urheuksista isänmaan eteen saa linnaa, Risto Ryti lähettää terveisiä.

On tämä hieno maa.

Nimetön kirjoitti...

OT:nä, viime päivien uutisvirtaa on hallinnut se, että Trump ei tarpeeksi selväsanaisesti tuominnut äärioikeiston väkivaltaa Charlottesvillessä. Vaikka se oli mielestäni hyvin luettavissa ja ymmärrettävissä hänen 1. lausunnosta medialle asiaan liittyen.

Seuraava avautuminen ei yllättäne blogin lukijoita, Äärioikeisto = äärivääristö, kommenttiosio on myös herkullista luettavaa. Kun tuolla eräs kommentoija (#78) totesi, mitä pitäisi tehdä kaikille kolmelle Lenin-patsaalle USA:ssa, kaataa nurin?

Tässä teemaan liittyen mitä 4Chanin veijarit ehdottelivat "Lenin down". Ja onhan meillä Tampereella Lenin-museo, matalaksi vaan?

Jälleen kerran tuli havaittua valtamedian kaksoisstandardit erittäinkin konkreettisesti....

- Soomepois Eestist -

Nimetön kirjoitti...

Kouluajoista on jo aikaa, mutta Ykän kertoma haittamaahanmuuttajista muistuttaa kyllä aika paljon loiseläintä. Tulee takuulla pyytämättä, takertuu isäntäeläimeen ja ottaa siitä kaiken hyödyn irti. Kun isäntäeläin on imetty tyhjiin, siirrytään seuraavaan. On tietenkin myös hyödyllisiä suhteita kuten esim. loisia eläimistä nokkivat linnut. Heitä voisi ehkä kutsua työperäisiksi maahanmuuttajiksi.

Castor, myös omat sympatiani Israelin puolella, mitenkään uskontoa tähän sekoittamatta. Israelissa asuu n. 1,7 milj. arabia. Ja takuulla eivät sieltä arabimaihin halua siirtyä. Kun NL halusi päästä juutalaisistaan eroon ja alkoi myöntää maastapoistumisviisumeita (takaisin ei sitten ole tulemista!), Israel otti heitä vastaan yli miljoonan, paljon vanhoja ihmisiä ja vähemmän niitä umpivenäläisiä "lapsenlapsia". Sinne ei syntynyt venäläismafiaa, päinvastoin kuin hyväuskoiseen Suomeen inkkupäähänpiston seurauksena. - Miksi Israelia ei koskaan vedetä framille kun puhutaan hyvästä kotouttamisesta? Ai niin, ne kärsivät palestiinalaiset. Joita ei yksikään arabimaa suostu ottamaan. Ehkäpä ovat sisäistäneet haittamuuton.

Tuo Soomepoies Eestist'in linkkaama Husun blogi oli taas sitä itseään. "Meitä on enemmän. Te ette meitä voita. Me emme anna tämän tapahtua uudelleen. Meidän on otettava kantaa ja puolustettava sitä." Koska Husu käyttää kaikissa blogeissaan ylenpalttisesti sanaa "me", kysyin että mitähän hän mahtaa tuolla tarkoittaa. Yhteisöpedagogeja? Sosialidemokraatteja? Muslimeita? Suomen kansalaisuuden saaneita somaleita? Itä-Afrikkaan suuntautuneita konsultteja? Nämä kaikki kun löytyvät hänen blogiesittelystään. Kirsikkana kakun päällä hän viittasi tieteellisiin tutkimuksiin joissa viitattiin suomalaisiin älyllisesti alempiarvoisena rotuna. Blogin oikea kirjoittaja oli tosin laittanut sanan tieteellisiin lainausmerkkeihin.
tira+

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Ukkelille, Juholle, Soomepoisille Eestist ja tira+:lle & kiitos kommenteistanne.

Ukkeli: Ihan hyvä vertaus, tosin silloin sata vuotta sitten eliitti sentään ymmärsi käyvänsä sotaa.

Juho: Tämähän ei ollut yllätys. Ja Soinin peesaajat huomaavat uuvattipuolueensa kannattajakortteja kerätessään että käteen on jäämässä se kuuluisa tuulen huuhtoma perse.

Soomepois: Meidän valtamediammehan on ottanut sen linjan että jos joku väittää Trumpin olevan avaruuden liskoihminen, niin se on sitten Ylellä pääuutisena. Se alkaa olla jo jossain väsyttävän ja säälittävän välimailla. Tuon Husun kohdalla voi todeta, että häiskä ei vastaile kommentointiin. Ei kannatakaan, sillä siinä huomaa että tuota kirjoitusta ei ole kirjoittanut Husu itse, vaan joku oikeasti suomenkieltä taitava avustaja. Husun omat tekstit kun ovat vielä huvittavampia. Lähinnä meemiainesta.

tira+: Joku voi mieltää loisvertauksen vihapuheeksi mutta siinähän mieltää. Tosi on, että toinen ihmisryhmä ei elä täällä ilman toisen elatusta. Ja kun se toinen ihmisryhmä on tullut tänne nimenomaan elatuksen vuoksi, niin vertaus osuu kohdalleen. Ja tuo israelilainen kotouttaminen oli muuten erittäin hyvä heitto.

Veijo Hoikka kirjoitti...

"Angela Merkel on ytimiään myöten kommunistiksi Itä-Saksassa aivopesty psykopaatti. Hän aikoo saavuttaa sen, mihin DDR ei kyennyt."
Noin arvelin ensimmäisessä kommentissani.
Samaa mieltä tuntuvat olevan puolalaiset arvelijat:

http://www.nykysuomi.com/index.php/2017/08/16/asiantuntijat-jyrahti-eu-kommunistinen/

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Veijo. Puolalaisten 50 vuotta miehitysvaltaa on tehnyt heistä huomattavasti viisaampia kuin meistä suomalaisista. Ja pannaanpa vielä eräs kuva menneisyydestä:

https://redgreenalliancedotcom.files.wordpress.com/2016/04/merkel-communist-youth.jpg?w=465&h=340

Nimetön kirjoitti...

Veijon linkkaukseen liittyen suht'koht profeetallinen puheenvuoro Erkki Toivaselta. Nämä olivat hyviä pointteja:

- ""Emme ole yhdentämässä valtioita, vaan kansoja". Jean Monnet kiteytti yhdentymisen perustavoitteen tuohon lauseeseen."

- "Juopa aatteen ja euroideologian välillä kirkastui minulle kesällä 1994, kun keskustelin EU:n perustuslain suotavuudesta Otto von Habsburgin, vuosikymmenet Eurooppa-liikkeessä mukanaolleen valtioviisaan kanssa. Hän torjui perustuslakihankkeen suoralta kädeltä."

Von Habsburg oli todennut Toivaselle "Euroopalla ei ole kansaa, ei yhteistä poliittista kulttuuria, ei riittävän voimakasta kohtalonyhteyttä eikä yhteisvastuun tunnetta, jotta sen kansalaiset voisivat hyväksyä perustuslain omien lakiensa yläpuolelle".

Eivät ne euroideologit sitten kuunnelleet sitä tavallista rahvasta, mikä konkretisoitui Brexitin muodossa. Ja mitä €uroon tulee, niin se mikä sopii Saksalle ei taas sovi Kreikalle ja päinvastoin, tämä näin yksinkertaistettuna. Muutenkin olen ihmetellyt sitä, miksi €urojäseneksi otettiin maa, mikä on historiansa tehnyt useammankin kerran konkurssin? Rahaunioni perustui poliittiseen päätökseen ja Eurooppa-hysteriaan, ei taloudellisille realiteeteille....


- Soomepois Eestist -

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Soomepois. A-men, ei lisättävää.

Veijo Hoikka kirjoitti...

No niin, nyt se sitten alkoi, Turkkuses. Voi onnettomat minkä virheen teitte.
Ennuste luettavissa yllä.

Nimetön kirjoitti...

Menikös asia jotenkin niin, että Suomessa lienee suunnilleen 17 000 somalia ja näistä ihan jopa noin 100 olisi aidosti ja oikeasti pakoilaisstatukseen oikeutettuja?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Ano. Suurinpiirtein näin se menee. Ja nämä somalit käyvät lomailemassa Somaliassa.