torstai 31. elokuuta 2017

PORLAMMEN MOTTI

Laitetaanpa tällä kertaa annos historiaa. Nythän on sen aika, sillä niin kuin lukija tietää Suomi täyttää 6.12. 2017 sata vuotta. Valitettavasti niin sanottuja itsenäisyysjuhlia vietetään maakunta-asemassa ja sitä myötä tietysti viralliset juhlallisuudet keskittyvät asioihin joita suvaitsevais-tiedostava väestönosa pitää historiamme kannalta merkittävimpinä. Näitähän ovat mm. Touko Laaksosen (tunnetaan myös nimellä Tom of Finland) piirtämä runkkausmateriaali homoseksuaaleille, erään Palefacen ensimmäinen viiva yhdeksäs sinfonia, Tarja Halosen masinoima jalkaväkimiinakielto jonka seurauksena yksikään angolalainen lapsi ei menetä enää jalkaansa suomalaisten jalkaväkimiinojen seurauksena ja yleensäkin kaikki touhu jossa yritetään tunkea neliskulmainen palikka pyöreään reikään ja hoetaan että kerran se vielä onnistuu kun asiaan oikein kovasti uskotaan.

Kuitenkin osa suomalaisista – ja väittäisin että se on se suurin osa – muistaa, että historiamme on myös sotiemme historiaa. Ja käydyillä sodilla tehtiin huomattava palvelus tuleville sukupolville. Jos joku on eri mieltä, niin hän voi käydä kysymässä mielipidettä Baltian maitten asukkailta ja katsoa, mikä on vaikkapa Latvian väestörakenne tällä hetkellä.

Sotiemme historiassa on tuotu esille pääosin niitä suuria voittoja, jotka on käyty epätoivoisessa puolustustilanteessa. Talvisodassa näitä olivat esmes Raatteen tie, Tolvajärvi, Kollaa ja Laatokan Karjalan mottitaistelut. Jatkosodassa kuuluisia taisteluja olivat vaikkapa Tali-Ihantala, Tienhaara, Viipurinlahti, Vuosalmi, Nietjärvi ja Ilomantsi.

Sen sijaan jatkosodan hyökkäysvaiheen ajan taisteluja ei olla käsitelty läheskään niin suurella volyymilla, vaikka ne sisälsivät voittoja ja suuria onnistumisia. Suurin näistä on vähälle huomiolle jäänyt Porlammen motti, johon liittyviä taisteluja käytiin juuri näinä päivinä seitsemänkymmentäkuusi vuotta sitten eli 30.8. 1941 – 1.9. 1941. Taistelu oli osa Viipurin valtausta ja siihen osallistui kaikkiaan lähes kahdeksankymmentätuhatta sotilasta.

Taistelu käytiin noin viisitoista kilometriä Viipurin eteläpuolella Porlammin ja Sommeen alueella jonne suomalaiset kahdeksas, neljäs ja kahdestoista divisioona olivat motittaneet neuvostoliittolaiset kolme divisioonaa eli 43.D., 123.D. ja yhden tykistödivisioonan. Tilanne oli talvisotaan verrattuna neuvostojoukoille uusi, sillä suomalaisilla oli tällä kertaa ylivoima. Suomalaisia joukkoja oli noin 43.000 miestä ja neuvostojoukkoja noin 35.000. Pääosa neuvostojoukoista oli silloin tietysti etelämpänä taistelemassa saksalaisia vastaan.


Kolme päivää kestäneitten taisteluitten aikana osa neuvostojoukoista onnistui pakenemaan Koiviston suuntaan, mutta joutui jättämään suomalaisille kaiken raskaan kalustonsa. Ensimmäinen syyskuuta motti antautui. Taisteluissa neuvostojoukkojen tappiot olivat 7.000 miestä kaatuneina, 1.000 haavoittuneina ja 9.000 vankeina. Tässä kohtaa voi muistuttaa, että huomattavasti kauemmin kestäneessä Talin-Ihantalan taistelussa vuonna 1944 neuvostojoukkojen tappiot kaatuneina olivat noin 5.000 miestä. Suomalaisten tappiot Porlammen motissa olivat n. 700 kaatunutta tai kadonnutta ja n. 2.700 haavoittunutta.

Porlammen motista saatiin erittäin suuri sotasaalis. Wikipedian mukaan saaliiksi saatiin:

·         306 erityyppistä tykkiä
·         yli 19 000 kenttätykin ammusta
·         246 kranaatinheitintä
·         46 000 heittimen ammusta
·         272 konekivääriä
·         10 000 kivääriä
·         3,4 miljoonaa patruunaa
·         55 panssarivaunua
·         673 autoa
·         300 traktoria
·         154 000 litraa bensiiniä
·         159 000 litraa öljyä
·         4500 elävää hevosta


Sotasaalista Porlammen motista

Wikipedia toteaa vielä, että sotasaaliin täyteen kirjaamiseen tarvittiin 51 konekirjoitusliuskaa. Mainittavaa on myös se, että Porlammen motissa suomalaiset saivat sodan ainoan kenraalivangin eli 43. divisioonan komentajan kenraalimajuri Vladimir Kirpitšnikovin.


Kenraalimajuri Vladimir Kirpitšnikov

Vangiksi jäänyt Kirpitšnikov ei mairitellut suomalaisille neuvostoliittolaista sotilasosaamista:

Kenraalimajuri kirjoitti suomalaisten pyynnöstä käsityksensä divisioonan tuhoutumiseen johtaneista syistä. Siinä hän ylistää suomalaisen sotilasjohdon koulutuksen ja suunnitelmien hyvän toimivuuden käytännössä. Omiaan hän ei kehunut millään muotoa ja erityisesti hän tuomitsi oman divisioonansa poliittisen komissaari Terihovin, jonka hän pyysi ampumaan välittömästi, jos löydetään. Kenraalimajurin mukaan iskukykyistä armeijaa ei kyetty luomaan järjestelmän johdosta. Täysin sotilaallista koulutusta vailla olevat poliittiset komissaarit estivät kaiken luovan ja oma-aloitteisen rohkean toiminnan. Haukkuja sai myös heikko tiedustelu, huono tilannearvio ja hidas päätöksen teko. Viipurin kolmelta divisioonalta puuttui myös kokonaan koordinointi ja jokainen divisioona operoi omaan laskuunsa.

Totalitaristinen Neuvostoliitto ei silitellyt vangiksi jääneen Kirpitšnikovin päätä vaikka neuvostojoukkojen tappiosta häntä ei varmastikaan voinut syyttää. Palattuaan sodan jälkeen Neuvostoliittoon hän lojui Lefortovon vankilassa vuoteen 1950 saakka jolloin hänet tuomittiin kuolemaan ja teloitettiin.

Porlammen motissa tuhottiin kolmen neuvostodivisioonan taistelukyky totaalisesti ja se helpotti olennaiselta osalta Länsi-Kannaksen valtaamista. Kyseistä taistelua ei nykyisin paljoa muistella, ainakaan verrattuna talvi- ja jatkosodan puolustustaisteluihin. Johtuneeko se siitä, että hävinnyt osapuoli ei oikein saisi muistella niitä hetkiä kun se oli niskan päällä? On vaikeaa, liki mahdotonta sanoa mikä sotiemme aikana käyty taistelu oli se suurin voitto, mutta Porlammen motti on ilman muuta siellä aivan kärkipäässä. Hotellin respasta osoitetaan suurta kunniaa taistelun voittaneille suomalaisille sotilaille. Yhtä lailla kunniaa osoitetaan myös taistelun hävinneille neuvostosotilaille, sillä heillä tuskin oli mitään mielenkiintoa joutua suomalaisten tappamaksi taistellessaan vieraan maan ja vieraan kansan alueella jonka Stalin oli talvisodassa ryöstänyt. Oletettavasti heillä olisi ollut tärkeämpää tekemistä kotonaan.

Voi vielä todeta, ”itsenäisyytemme” satavuotisjuhlia ajatellen että tuolloin, 76 vuotta sitten suomalainen yhteiskunta alkaen presidentistä päätyen etäisimmässä montussa vartioivaan rivimieheen osasi tunnistaa uhan kun se sen huomasi ja osasi myös toimia sitä vastaan asianmukaisesti. Kaikin mahdollisin keinoin.

Tänään, 76 vuotta myöhemmin Suomessa suunnitellaan asumis- ja sosiaalipalveluihin liittyvää ohituskaistaa ulkomaalaisille terroristeille jotka ovat saaneet Suomessa turvapaikan ja jopa kansalaisuuden.

22 kommenttia:

Veijo Hoikka kirjoitti...


Hieno pläjäys, peilfeissille varmaan sytyke tehdä loistava räppikipale tosin eri väreissä.

"Sotiemme historiassa on tuotu esille pääosin niitä suuria voittoja, jotka on käyty epätoivoisessa puolustustilanteessa. Talvisodassa näitä olivat esmes Raatteen tie, Tolvajärvi, Kollaa ja Laatokan Karjalan mottitaistelut. Jatkosodassa kuuluisia taisteluja olivat vaikkapa Tali-Ihantala, Tienhaara, Viipurinlahti, Vuosalmi, Nietjärvi ja Ilomantsi"
Näistä pitäisi tehdä kameli- ja vuohikielialueille käännös heidän omalle kielelleen. Ja verrokiksi esim. Irakin valiojoukkojen saavutukset liittoumaa vastaan tässä joku vuosi sitten.

Anonyymi kirjoitti...

Moikka Ykä
Kiitokset hyvästä historiapalasta.Sotamme veteraaneja ei koskaan kunnioiteta liikaa, eikä heidän tekojaan saa unohtaa. Sanoi sitten tiedostavampi kansanosa siihen mitä lystää.

Suomalainen osasi aikoinaan toimia uhkaa vastaan,ja teki sen menestyksellä.
Tuntuu että kai sitä nykyisinkin osattaisiin, mutta puuttuu HALU. Tällä en tarkoita meitä jotka tätäkin luemme ja komppaamme, vaan suurinta osaa Sirkus Arkadian henkilökunnasta.
"Siellä se panee patiini vilkkaasti, mutta siksi toiseksi, semmoset tanssit loppuu siihen kun sanotaan että stoi."

T. Ymmi

nantti kirjoitti...

Hyviä pointteja, olen itsekin kiinnittänyt huomiota tuohon, että Suomessa ei juuri muistella hyökkäysvaiheen voittoja, vaan pikemminkin korostetaan sen aikana tulleita miestappioita.

Ei ole ihan itsestäänselvää, että Viipuria vallattaessa syntyi noin suuri motti. Osaltaan stalinistinen puolustus edesauttoi tätä, mutta myös alkuperäiseen hyökkäyssuunnitelmaan kuulumaton vesistönylitys Viipurinlahdella. Suomellahan oli radiotiedustelun ansiosta murrettuna puna-armeijan käskyt, joten pystyttiin pelaamaan hyökkäyssotaa hyvillä tiedon vihulaisen toimista. Niinpä tiedettiin myös, että Viipurin selusta Viipurinlahdella olisi lähes suojaton, kun joukot on lähetetty vastahyökkäykseen muualle. Ilman maihinnousua Viipurin selustaan olisi motin aikaansaaminen vaatinut aika pitkää liikettä maitse ryssän selustaan.

Anonyymi kirjoitti...

Tämä artikkeli käsittelee samaa aihetta: https://www.kansalainen.fi/suomi100-ja-kiintoisat-rahoitushankkeet/

RI kirjoitti...

Isäni kertoi pienen tapauksen tuosta Viipurinlahden ylityksestä. Joukot lähtivät ylittämään lahtea , kaikia jännitti ja pelotti. Pääsivät yli lahden ja vastassa olivat lotat jotka kyselivät " maistuiskos pojille korvike ". Silloin nauratti, kertoi isäni. Myöhemmin lähtivät mottia purkamaan.
Surullista on nähdä tämä uskomaton omien kansalaisten mitätöinti ja henkinen motittaminen. Koska tapahtuu niille, jotka ovat vastuussa ?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Veijo Hoikalle, Ymmille, nantille, Anolle ja RI:lle & kiitos kommenteistanne.

Veijo: Ehkä verrokiksi kävisi myös arabiarmeijoitten ”menestys” Israelia vastaan. Niillähän oli ylivoima sekä miehissä että materiaalissa ja turpaan tuli niin että tukka taipui.

Ymmi: Minä vähän luulen että se halukin olisi. Mutta suomalaiset ovat totaalisia hallintoalamaisia. Jos eletään tilanteessa jossa maan johto pyrkii kansalaistensa parhaaseen, niin tällaiset hallintoalamaiset ovat loistava asia, sillä kyseisellä yhtälöllä saadaan aikaan hyvinvoiva maa. Nyt ollaan poikkeustilanteessa ja poliittinen eliitti ei toimi enää kansalaistensa eduksi. Hidas suomalainen on hidas reagoimaan tähänkin tilanteeseen. Mutta tällä menolla se reagointi tulee. Ennemmin tai myöhemmin.

nantti: Näin on niin kuin sanoit ja suomalaiset sinänsä pelasivat aika lailla upporikasta ja rutiköyhää sillä vesistönylityskalustoa ei ollut paljoa. Mutta peli onnistui, kolmen neuvostodivisioonan taisteluvoima tuhottiin ja Länsi-Kannaksen valtaus onnistui sitten suhteellisen helposti.

Ano: Kiitos linkistä. Se, että kyseistä porukkaa nimitetään Suomi 100-hankkeeksi on puhdasta vittuilua.

RI: Kiitos muistosta menneiltä ajoilta. Poliittinen eliittimmehän on Turun terrori-iskun tiimoilta vakuuttanut, että mitään virhettä ei olla tehty, joten mitätöinti tulee jatkumaan.

Krypta kirjoitti...

Hyvä kertaus historiastamme ja siitä suomalaisesta sisusta. Maailmalla aikanaan ihmeteltiin, että miksi kaatuneet pyrittiin viemään aina kotipitäjän multiin, mutta veljeä ei jätetä edes kaatuneena. Yhä vieläkin heitä tuodaan kotimaan multiin ja pyritään tunnistamaan.

Professori kirjoitti...

Kirjoituksen alussa mainitsemistasi balteista sen verran, että tunnen heitä aika joukon työni kautta. Monet heistä pitävät meitä suomalaisia käsittämättöminä sotasankareina ja harmittelevat omaa saamattomuuttaan maidensa kohtalonhetkinä. Joskus melkein hävettää se ihailun määrä, joka kohdistuu suomalaisiin - mutta ei kuitenkaan, koska se on ihan oikeasti isovanhempiemme ansaitsemaa.

keski-ikäinen pikkupoika kirjoitti...

Ainakin nyt tuli selväksi se aikaisemmin kovassa uhossa lausuttu "Suomi ei neuvottele terroristien kanssa". Joo ei tartte neuvotella kun annetaan niille kysymättä kaikki mitä vaan voi sosiaaliturva tarjota.

Anonyymi kirjoitti...

Kun verrataan Baltian maiden ja Suomen valintoja vajaa kahdeksankymmentä vuotta sitten, on syytä huomata, että Baltian maat olivat Saksan ja Neuvostoliiton välissä, kun taas Suomi oli selvästi syrjässä. Vaikka Neuvostoliitto yritti tosissaan valloittaa Suomen, olivat Baltian maat sille kuitenkin tärkeämmät.

MIkäli Baltian maat olisivat nousseet vastarintaan, ne olisi armotta murskattu. Ne eivät olisi kyenneet puolustautumaan sillä tavoin kuin Suomi teki. Mielestäni balteilla ei ole mitään syytä alemmuudentuntoon. Tosin täytyy myöntää, että ei silloin monikaan uskonut, että Suomi kykenee puolustautumaan.

Yksi näkökohta on, että mikäli Baltian maat olisivat puolustautuneet, ei Neuvostoliitto olisi voinut kiistää miehitystä ja väittää, että ne liittyivät vapaaehtoisesti Neuvostoliittoon. Silloin tietysti Neuvostoliitto (ja vieläkin tietyt piirit Venäjällä) olisi väittänyt, että Baltian maat hyökkäsivät Neuvostoliiton kimppuun.

Toinen professori

Anonyymi kirjoitti...

Voitoista huolimatta hyökkäyssota ei tosiaan ollut mitään juhlaa - tappioitahan siinäkin tuli. Oma isoisäni, Talvisodan Summassa palkittu pikakivääritarkk'ampuja, sai sururistiin johtaneen kranaattiosuman Kollaalla heinäkuun lopulla 1941. Häneltä jäi leski, kolme pientä lasta sekä velkainen maatila. Nuorena miehenä 1980-luvulla satuin ostamaan karbiinimittaisen hirvikiväärin äijältä, jonka tiesin olleen isoisän taistelupari. Hän ei kaiketi hoksannut, kuka olen, enkä tohtinut käydä asiaa tarkemmin esittelemään - kauppa oli muutenkin tarpeeksi edullinen. Kylmääväähän se jotekin oli, asioida miehen kanssa, jonka tiesin, itsekin haavoittuneena, samassa montussa sitoneen isoisän suolia likimain paikoilleen, ja auttaneen hänet jsp:lle, johon sukuni sotasankarin matka sitten päättyi.

Käyvä ja kevyt 308 se on, siro ja kauniskin, luvattoman vähälle käytölle vain jäänyt.

Terv. Achtung

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Kryptalle, Professorille, Keski-ikäiselle pikkupojalle, Toiselle professorille ja Achtungille & kiitos kommenteistanne.

Krypta: Kiitokset. Käsittääkseni Suomi oli ainoa kakkosrähinään osallistunut maa, joka kuskasi kaatuneensa kotiin. Amerikkalaiset tosin taisivat tehdä sitä jossain mitassa mutta varsin hankalaa se kai jostain Tyyneltämereltä saakka on ollut. Mutta suomalaiset sankarihautausmaat ovat hyvä muistutus niistä uhrauksista joita jälkipolvien eteen on joskus tehty.

Professori & Toinen professori: Isovanhempamme ansaitsevat sen ihailun. Sekä sodan, että sitä seuranneen rakennustyön ansiosta. Mutta totta on, että Baltian sotilaallinen tilanne oli paljon heikompi. Baltian maasto suosii hyökkääjää aivan eri tavalla kuin suomalainen maasto. Nyt kun Baltian maat ”vapaaehtoisesti” liittyivät Neuvostoliittoon, saattoi Moskova myös väittää että metsäveljet olivat laillista hallitusta vastaan taistelevia kapinallisia vaikka ne tosiasiassa taistelivat miehittäjää vastaan. Eivätkä ihan huonosti taistelleetkaan, sillä siellähän käytiin sissisotaa vielä 1950-luvun puolella. Valitettavasti metsäveljien tilanne oli toivoton, sillä ulkoapäin ei saatu apua ja maaseudun kollektivisointi heikensi oman väestön antamaa elintarviketukea. Mutta kaikki kunnia myös metsäveljille.

Keski-ikäinen pikkupoika: Joo, miksipä terot alkaisivat vaatimaan mitään, kun täällä annetaan jo kaikki valmiiksi muutenkin. Voi tätä typeryyden määrää.

Achtung: Jep. Suomalaisia kaatui jatkosodan hyökkäysvaiheen aikana enemmän kuin talvisodassa yhteensä. Mutta pidä ihmeessä kiinni siitä 308:sta. Ihan jo siihen liittyvän tarinan vuoksi. Ja toisaalta periaatteesta. Valtiovalta ei ole menettänyt unelmaansa kansalaisten aseistariisumisesta.

Anonyymi kirjoitti...

Veikko Lavi lauloi tukilisästä ja apulisästä, mutta terroristille annetaan vielä Isis-lisäkin. Hyvä Isä, etkö voisi armahtaa?!

https://www.youtube.com/watch?v=ayf-8Svgktw

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Ano. Ei tainnut Veikkokaan aavistaa, mihin suuntaan ollaan menossa.

Anonyymi kirjoitti...

Tuolla oli komentajana 2:n sukupolven mamu, parasta A-luokkaa.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Lennart_Oesch

Pysäytti vainolaiset kahteen kertaan kannaksella, -39 ja -44.

Ari

Veijo Hoikka kirjoitti...

Kyllä virolaisetkin ovat hurjia sotilaita http://personal.inet.fi/koti/juhani.putkinen/Suomenpojat.htm

Se oli silloin ja nyt on nyt. Suomea ovat nyt valloittamassa vihulaiset suomalaisten puolustuspäätöskyvyttömien katsoessa sivusta. Mutta sen sijaan mites on Virossa? Nyt!

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Arille ja Veijo Hoikalle & kiitos kommenteistanne.

Ari: Se mies todellakin ansaitsi paikkansa. Parasta A-ryhmää.

Veijo: Kunniaa virolaisille silloin ja kunniaa nyt. Ovat meinaan huomattavasti fiksumpia kuin me porot.

Strix Senex kirjoitti...

Muistetaanpa taas antaa kehuja niille, jotka kehut ovat ansainneet. Ensimmäinen kehuttava on kenraaliluutnantti Kaarlo Lennat Oesch, joka oli kyseisen operaation arkkitehti. Toinen oli hänen esikuntapäällikkönään toiminut eversti Valo Nihtilä, joka käytännössä joutui hoitamaan operaation kriittisiä hetkiä Oeschin sairastuttua ylirasituksen takia. Molemmilla heistä on monista tapauksista kertynyttä ansiolistaa vaikka muille jaettavaksi.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Strix Senex. Kyllä. Valo K. Nihtilä oli yksi niistä tärkeimmistä sotiemme takapiruista ja suunnittelijoista. Samoin hän organisoi asekätkennän. Tai ehkä viisainta olisi sanoa, että otti suurimman syyn niskoilleen.

Qroquius Kad kirjoitti...

Kunnia sille, jolle kunnia kuuluu. Nihtilän kohdalla tämä toteutui liian kirjaimellisesti: hän ei koskaan ylennyt kenraalikuntaan edes evp.:nä, ja korkeimmat kunniamerkitkin menivät muualle, toisin sanoen Mannerheimin ympärilleen keräämälle hoville. Marskihan tiettävästi kysyi tämän hovin mielipidettä Nihtilän ylentämisestä kahteenkin kertaan, ja molemmilla kerroilla vastaus oli, ettei Nihtilä ole kypsä kenraalikuntaan.

Hännystelevän hovin kokoaminen oli marskin puutteista pienempiä. Pahin oli kadettikoulua korkeamman upseerikoulutuksen avoin halveksunta, hän kun ei itse ollut suorittanut yleisesikuntaupseeritutkintoa. Oli kyllä hakenut Venäjän Yleisesikunta-akatemiaan, mutta sai pääsykokeessa vain 5 pistettä vaaditusta 12:sta.

Tämän seurauksena Suomi koulutti II maailmansodan aikana korkeimillaan pataljoonankomentajia; vain 5 kadettiupseeria suoritti yleisesikuntaupseeritutkinnon Saksan Kriegsakademiessa. Seuraus oli, että Talvisodassa tehtäviinsä epäpäteviksi havaitut ja reserviin siirretyt aktiiviupseerit palkattiin takaisin virkoihinsa välirauhan aikana - vain tullakseen siirretyksi epäpätevinä reserviin Jatkosodan hyökkäysvaiheessa. Vaikka heidät oli jo kahdesti todettu kykenemättömiksi, palkattiin heidät taas virkoihinsa asemasodan aikana - joista heidät vielä kerran siirrettiin pois kesän 1944 hyökkäyksen aikana.

Vaikka heidät oli nyt kolmesti todettu epäpäteviksi, palkattiin heidät sodan päätyttyä takaisin virkoihinsa! Wolf Halsti kertoo muistelmiensa III osan alussa hänen Lapin sodassa komentamansa JR 11:n melkein halvaantuneen asian julkistamista seuranneesta sodan aikana koulutettujen aktiiviupseerien loma-anomusten vyörystä päästä hoitamaan siviiliasioitaan, joita he luulivat heillä olevan vasta 55-60 -vuotiaina.

Pahinta kuitenkin oli asemasodan aikaan ilmetä alkanut reserviupseerien halveksunta. Sitä oli ilmennyt ennen sotaakin, kunnes heidän kyvykkyytensä oli päässyt oikeuksiinsa Talvisodassa ja Jatkosodan hyökkäysvaiheessa, edellämainituista syistä. Niinpä marski kiittikin Talvisodan päättymisen päiväkäskyssään erityisesti reserviupseereita, jotka olivat täyttäneet tehtävänsä joka ei alunperin heidän ollut.

Mutta asemasodan aikana tämä vaihtui halveksuntaan. Ei liene vaikea päätellä, minkä tahon suunnalta. Sodan päätyttyä he sitten saivat jatkaa tämän asenteensa viljelyä, jonka seurauksena kadettiupseerien suunnasta voi tänäänkin kuulla aika paskamaisia äänenpainoja reserviläisiä, jopa reserviupseereja kohtaan. Pahimmillaan ovat kuulemma jopa vahingollisia.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Qroquius Kad. Samantyyppinen käsitys asioitten kulusta on minullakin. Käsittääkseni Nihtilälle olisi ilman muuta kuulunut Mannerheim-risti. Samoin olen ymmärtänyt, että kv-tehtäviin mieltyneissä puolustusvoimissa ei oikein tahdota muistaa, että tosipaikan tullen ne ovat nimenomaan reserviläiset jotka sen suurimman taakan kantavat.

Maija Virtanen kirjoitti...

Ja sitten Iltalehden mokutus ja yllätys yllätys, taas nimettömiä tarinan kertojia!

Jutussahan s&%€#%na syyllistetään suomalaiset, mitäs kotoutitte huonosti, voi prkl!

Eikö nää toimittajat ole vielä oppineet, mitä on islamistien taqqyija? Kundi on ollut pienen ikänsä rikollinen ja nää täällä glorifioivat hänen rikollisen elämänsä!

http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201709022200367783_u0.shtml