lauantai 12. elokuuta 2017

YKÄ, YLVA JA PÖPPIÄISTEN KÄÄNNÖSKONE

Elettiin vuoden 2017 elokuuta Huitsinnevadan Örnätjärvellä. Haja-asutusalueella oltiin, pieni kylähän oli varsin omakotitalovetoinen, kerrostaloja ei ollut ensinkään ja rivareitakin vaan pari kappaletta paikallisen HÖÖ-marketin lähettyvillä. Yhden tällaisen omakotitalon pihalle tuli talonsa sisältä kaksi ihmistä pyyhkeet ympärillään. Talon savupiipusta nousi savu, siellä selvästi saunottiin ja läheisessä koivussa katseleva punarinta katseli pihatuoleihin istuvia ihmisyksilöitä. Nehän olivat niitä Perskeleitä, urosyksilö Ykä ja naarasyksilö Ylva. Heillä oli käsissään metalliset lieriöt joissa oli joku omituinen Tsuhnan Kosto-teksti. Niitähän ne silloin tällöin siinä saunatauollaan nauttivat. Ihmisuros lisäksi poltteli sellaista valkoista savuavaa putkea jonka käyttötarkoitusta punarinta ei oikein ymmärtänyt. Mutta se ajatteli noista ihmisistä lämpimästi, sillä olivathan ne pelastaneet sen nälkäkuolemalta pari vuotta aikaisemmin.

Punarinta pyrähti omille reissuilleen. Olisihan ollut tietysti mukavaa käydä moikkaamassa noita ihmisyksilöitä vähän enemmänkin mutta velvollisuus kutsui. Pakko painaa pitkää päivää, sillä olihan sillä kumminkin muija ja mukulat. Taivaan huolettomat linnut, paskapuhetta, se tuumasi. Kyllä tässä joutuu niskahöyhenet limassa hommia painamaan. Se päästi mennessään pienen vitskutuksen ja ihmispariskunta heilautti sille kättään. Tuttuja naapureitahan tässä jo oltiin. Ihmispariskunnalla oli puolestaan aikomus tehdä tuttavuutta toisten naapureittensa kanssa. Apunaan nykyteknologia. Ykällä oli käsissään sellainen tupakka-askin kokoinen laite, jota hän tarkasteli ja räpläsi. Ylva totesi kärsimättömänä:

- No pistä se jo päälle.

- No onhan tää jo päällä mutta kun tässä on tää näyttö japanin kielellä. Ja mulla kun se on vähän ruosteessa. Minä muistan jostain isoäidin vanhasta laulukirjasta lauseen biiru to shootsuu ka koppuni gonderu mutta eihän mulla ole hajuakaan, mitä se tarkoittaa. Korkkareissakin oli enempi vaan saksaa. Donnerwetter. Zum Teufel. Worwäts. Schweinehund. Ja muuta sellaista diplomaattista. Ootas vähän… tosimieshän ei katto koskaan ohjekirjaa, kun se osaa muutenkin, mutta nyt taitaa olla pakko… joo, tossa… ootas vähän… räpl räpl räpl… no joo… nyt tää on suomen kielellä. Ja tosta pannaan pöppiäisten käännöskone kimalaisten kielelle… ootas vähän… tää pitää vielä kalibroida suomalaiselle kimalaiselle… räpl räpl räpl… no niin, ja sitten enter… tään kantavuus pitäis olla kolmekymmentä metriä…

Ykä laittoi pöppiäiskäännösmasiinan pihapöydälle ja sitten pariskunta alkoi odottaa. Ylva kysyi:

- Koskahan se alkaa toimia?

- Tää siis lähettää sitä kommunikointiferomoonia ja se kestää vähän aikaa ennen kuin se saavuttaa tuon kimalaispesän, hei ootas… tuolla on liikennettä… ne tulee tähän…

Pöydälle tuli kaikkiaan kuusi kimalaista jotka asettautuivat käännösmasiinan ympärille. Ne näyttivät hieman totuttelevan laitteen lähettämiin kommunikaatioferomoneihin. Taisi olla vissiin vähän vierasta murretta. Hetken kuluttua yksi kimalaisista siirtyi lähemmäksi masiinaa, pörisytteli hieman siipiään ja silloin laitteen kaiuttimista kuului ääni:

- Morjens, ihmisnaapuri. Me edustamme teidän autotallin nurkassa olevan kimalaispesän ulkopoliittista valtuuskuntaa ja toimimme pesän kuningattaren täysillä neuvotteluvaltuuksilla. Minä olen Sxcwästyqböbblyzxtcek, mutta koska kielenne on sen verran rajoittunut, niin ehkä kutsutte minua vain nimellä pöppiäinen.

- No hemmetti, onpas mukava saada ihan oikea keskusteluyhteys teihin, kun tässä naapureita ollaan. Minä olen Perskeleen Ykä ja tässä on vaimoni Ylva.

- Emme ole täysin perillä ihmisten pariutumissysteemeistä mutta ymmärtäisin, että te olette tämän – varsin vähälukuisen – ihmispesän hallitsijoita.

- Joo, kyllä näin voisi sanoa. Me ollaan tää ostettu, jos te tiedätte rahan käsitteen.

- Emme täysin ymmärrä. Mutta ymmärrämme, että tämä suurikokoinen, joskin vähäväkinen ihmispesä on jollain lailla teidän hallinnassanne. Me olemme tehneet oman pesämme tänne kysymättä teiltä lupaa. Onko teillä valittamista asioitten vallitsevaan tilaan?

- No eihän meillä toki mitään sellaista. Ihan mukavasti tämä yhteiselo on sujunut. Te puuhaatte omia hommianne meitä millään tavoin häiritsemättä ja kaiken lisäksi kun meillä on tuota monennäköistä kasvia tuossa pihalla niin tehän olette pölyttäneet niitä. Joten ei tässä sen kummempaa valittamista. Tai ei oikeastaan minkäänlaista. Te kun olette muutenkin niin paljon mukavampia naapureita kuin vaikkapa ampiaiset jotka ovat muutenkin jotenkin vittumaisen luontoisia ja sitten ne tykkäävät vielä tulla pörräämään naaman eteen.

Kimalainen pörisi hieman ja vastasi:

- Joo, niillä on kyllä sellainen luonto. Mutta voin sanoa, että varsinainen isompi ampiaispesä sijaitsee äxbylqsätmhlöhh päässä teidän ihmispesästänne.

- Äxbylqsätmhlöhh?

- Jaa… hetkonen… teillä oli ne omat mittayksikkönne… ootas hetki kun minä rupattelen tuon meidän matemaatikkopöppiäisen kanssa…

- Pörr börll wörrbörr örr…

- Qörrbörr örr… mlrörrrqörr ör ör örrr…

- No joo, nyt se selvisi, eli lähin ampiaispesä on teistä noin viidenkymmenentuhannen täysikasvuisen kimalaisen päässä.

- Ootas, kun mä vähän laskeskelen… joo eli useampi sata metriä on matkaa…

- Ja teillä on vielä tuo hämäyspesä, ampiaiset menevät siinä halpaan ja luulevat, että täällä on jo joku pimppariyhteiskunta. Ne eivät tule tänne. Mikä meille sopii ihan hyvin sillä meidän kimalaisten näkökulmasta ampiaiset ovat luonteeltaan lähinnä öykkäreitä. Ei mekään niistä pahemmin perusteta.

Ykä pisti palamaan Voimasavuke Bostonin ja kysyi:

- No mitenkäs, onko tämän naapurisovun kanssa jotain sellaisia asioita, joita me voitais parantaa? Että rauhanomainen rinnakkaiselo säilyisi, eikä väärinymmärryksiä tulisi.

- No itse asiassa tuo valkoinen pötkylä, minkä pistit juuri savuamaan on yksi niistä. Jos jatkossa sitä pössytellessäsi puhaltelisit meistä poispäin.

Ykä pyysi anteeksi ja kävi sammuttamassa savukkeen.

- Piru vie, en ole arvannut tuota. Olen jatkossa huolellisempi. Nää kun on näitä ihmisten paheita. Onkos muuta?

- No sitten olis tietysti se, että jos joku meistä eksyy teille sisälle, niin te menette ja mäiskäisette sen hengiltä. Me ei oikein pidetä siitä, joskaan ei sitä mielletä suorana sodanjulistuksena sillä me toki tunnustetaan teidän hallintaoikeutenne tähän paikkaan.

Silloin Ylva nousi ylös penkiltä ja sanoi:

- Vaan minullapa on ehdotus. Odottakaas hetki…

Ylva meni sisälle ja palasi pian käsissään Huitsinnevadan Paikallisdemokraatti. Kimalaiset selvästi säikähtivät ja Sxcwästyqböbblyzxtcek sanoi käännösmasiinaan:

- Mutta tuohan on se hirvittävä väline, jolla te liiskaatte meitä.

Ylva rauhoitteli kimalaista:

- Joo, mutta tämä on myös väline, jolla asia voidaan hoitaa täysin rauhanomaisesti. Jos pistätte sinne pesään sanan kiertämään että jos joku teistä eksyy meille sisälle ja me tullaan tämän kanssa paikalle niin ei muuta kuin lennähtää tähän päälle niin me kuskataan kimalainen sen kanssa ulos.

Sxcwästyqböbblyzxtcek pörisi tyytyväisenä:

- Mutta tämähän kuulostaa hyvältä. Mikä ihme tuo juttu muuten on?

- Sitä kutsutaan sanomalehdeksi. Sillä ihmiset välittävät tietoa toisilleen. Oliskos teillä muuten vielä joitain muita toiveita?

- No nyt kun sanoit, niin teillä on käsissänne tommosia lieriöitä ja niissä on sellaista nestettä. Me ollaan tutustuttu siihen niistä jämistä mitä ihmisillä on joskus jäänyt ulos. Se kihahtaa mukavasti nuppiin. Jos te viittisitte laittaa sitä vaikka… odotas… brttllöqwwstgörrbrrbrr…

- Örrlbröhöböllqwörrmöqlbyrrbyrr…

- Niin joo, semmosen teevatillisen verran. Vaikka kerran parissa viikossa. Mekin saatais bailut aikaiseksi.

Ykä raapi päätänsä, mietti ja vastasi sitten:

- Käyhän se sinänsä, mutta mitenkäs se teidän kanssa se homma on? Meneekö se teillä rähinäviinan puolelle? Teillä kun on kumminkin ilkeät piikit persuuksissanne.

- Eihän meillä. Ampiaisilla kyllä mutta me pidetään huoli, että ei ne pääse meidän apajillemme.

- Jaa, no mikäs siinä sitten. Mietin vaan sitä, että kuinkas me jatkossa pidetään yhteyttä keskenämme? Meinaan, eihän meillä ole aina tätä käännösmasiinaa tässä?

Sxcwästyqböbblyzxtcek mietti hetken ja vastasi sitten:

- Teillä ihmisillähän on semmoisia toisenlaisia pötkylöitä. Semmoisia, mitkä eivät savua, vaan jotka jättävät sellaisia jälkiä kaikkiin pintoihin.

- Jaa, sinä meinaat kyniä.

- Niitä ne varmaan ovat. Jos te teette sellaisella tuohon pihapöytään sellaisen pyöreän merkin ja jos meillä on asiaa teille, niin joku meistä lentää sen merkin keskelle kyttäämään kunnes te hoksaatte tuoda paikalle tuon käännösmasiinan.

- No hemmetti, näinhän me tehdään. Minäpä käyn hakemassa tussin saman tien ja piirrän ympyrän. Mitenkäs tota, jokos te haluaisitte teevatillisen sitä olutta? Sillä nimellä me sitä kutsutaan.

- Ei olis pahitteeksi. Raskas kimalaisen työ vaatii raskaat kimalaisen huvit. Niin kuin teillä ihmisilläkin. Ja kun me otetaan mukista niin me muistellaan teitä naapureitamme hyvällä.

- No ei kai tässä sitten muuta kuin…

Ykä kävi hakemassa sisältä teevadin jonka hän kaatoi täyteen Tsuhnan Kostoa. Kimalaiset lennähtivät sen ympärille ja käännöslaitteesta kuului:

- Jesh! Känni päälle!

Perskeleen pariskunta meni saunaan ja palasi sieltä hieman myöhemmin pihalle vilvoittelemaan. Kimalaiset näyttivät pitävän bailuja teevatin ympärillä. Sieltä kuului hyväntuulinen pörinä.

- On ne vaan mahtavia nää nykyajan käännösmasiinat. Kaikkee se japanilainen keksii.

- Joo, mutta vielä hienompi asia on tämä rauhallinen ja molempia arvostava naapurisopu.


Kirjoitukseen tuli inspiraatio aikaisemman kirjoituksen kommenttiketjun pohjalta. Kunniaa mainioille kimalaisille. Samoin kuin mainioille kommentoijille.

24 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Moikka Ykä
Nykynuorten kielellä :

Hyvin Sä vedät.

Ihku stoori.

T.Ymmi

Unknown kirjoitti...

No eihän tämä tämmöinen sovi, piti aloittaa aamu aimo annoksella vihapuheita ja täällä on vaan höpötystä kaljoittelevista pörriäisistä :D

Anonyymi kirjoitti...

Niinpä Ykä, kaikki kunnia pörrinkäisille jotka pölyttävät kukkaset, ilman heitä meillä ei olisi paljoakaan hedelmiä/marjoja syötävänä. Tässä huumoriuutinen miten kävi hirvelle Ruotsissa mikä söi hieman käyneitä omenoita.

OT:nä Näin Suomi 100-hanke on jakanut avustuksia, enpä voi muuta kuin pudistella päätäni epäuskossa. Olisi edes noiden Mannerheim-ristin ritareita voinut kunnioittaa, vaikka heitä on enää yksi elossa!

En vaan viitsi kommentoida enempiä tuon 100-vuotis hankkeen touhuja, en halua kirjoitella pelkkiä kirosanoja....


- Soomepois Eestist -

Krypta kirjoitti...

Olipa suloinen, kesäinen tarina puutarhan hyödyllisistä experteistä, jotka toimillaan mahdollistavat marjat ja omenat puutarhassa kuin metsissä.

KKi kirjoitti...

Kyllä pörrinkäoiset ihan OK naapureita. Jokusen olen ystävällismielisenä, joskin nuivana, ihmisenä kuljettanut pihatuvasta pihalle ihan vesi(viski)lasi ja paperi menetelmällä heille paremmin sopivaan, asumuksen ulkopuoliseen ilmailuelementtiin.

KKi kirjoitti...

Noni, kuinka sattuikaan. Juuri tarjosin pörriäiselle kyydin ulkoilmaan.

Tarvisi olla se käännöskone jotta voisi selvittää heille, että ulkorakennuksessamme, hataruudesta huolimatta, ei ole läpilentomahdollisuutta.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Ymmille, Jani Aaltoselle, Soomepoisille Eestist, Kryptalle ja KKi:lle & kiitos kommenteistanne. Kesällä välillä vähän kevyemmin. Kun sitähän on vielä jäljellä. Tuo Soomepoisin linkkaama juttu menee kyllä selkeästi puhtaan suomalaisille vittuilun puolelle. Ja kun touhussa on mukana se Paleface, niin vittuilu nousee toiseen potenssiin.

Jaska Brown kirjoitti...

Hitto kun nauratti. Suunnilleen tuolla lailla se varmaan menisi. Kysyin muuten kerran ammattimieheltä, sattuuko se tietämään yhtään toista eläinlajia joilla tuo sosiaalisuuspuoli menee samalla lailla kuin meillä homosapiens-lajin edustajilla. Kun nyt esimerkiksi kimalaisilla ja monilla muilla se menee just päinvastoin. Eli kimalaiset majoittuvat pesässä yhdessä ja häipyvät sitten aikanaan duuniin kukin omaan suuntaansa. Kun taas ihmiset kokoontuvat yhdessä duuniin ja häipyvät sitten omiin pesiinsä. Toimiiko yksikään toinen eläinlaji samoin? Ei heppu ainakaan suoralta kädeltä osannut nimetä ainuttakaan. Ja ehkä vielä luolamiesaikoina ihmisetkin menettelivät toisin. Olisiko tässä jokin selitys nykyisiin ongelmiin, että me emme vielä ole biologisesti sopeutuneet nykysysteemiin?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Jaska. Olipa muuten hyvä kysymys. Ihmisillä joissain kibbutseissa kai asuttiin ja tehtiin työtä porukalla.

Anonyymi kirjoitti...

Morjens,

ihmisistä luulisin, että perhekuntainen majoittuminen on erittäin vanha instituutio - ainakin ihmiskunnan vanhimmat kertomukset kuten mesopotamialaisten Gilgamesh, tai israelilaisten Mooseksen ensimmäinen kirja, esittävät tällaisen asuintavan itsestään selvyytenä. Yhdessä työskentely taas on ihmisille erittäinkin luonteenomaista - kuinkas ne mammutit olisi muuten saatu kivikeihäin pyydettyä? Mesipistiäisetkään muuten eivät lähde ulos pesästä omiin duuneihinsa: suurin osa esim. mehiläispesän vahvuudesta tekee duunia siellä pesässä: hoitaa vauvoja (valmistaa munakennoja, ruokkii toukkia ja peittää ne lopulta koteloitumista varten), siivoaa pesää, rakentaa vahakennoja, kuivaa mettä hunajaksi ja peittää sen, kun se on tarpeeksi väkevää ettei ala käydä, vartioi ovensuulla yms. Ja ulkona touhuavista itsenäisintä duunia tekevät tiedustelijat. Näiden tuoman infon perusteella kerääjät lähtevät joukolla mesi- tai siitepölykasvuston korjuuseen. Siitepöly (toukkien valkuaisrehua) tuodaan karvoissa, mesi mesirakossa pesään edelleen prosessoitavaksi. Jos kohde on satoisa ja sopivan lähellä, yksi kerääjä ehtii poutapäivänä tehdä noin sata reissua sinne horsmikkoon/kanervikkoon/rypsipeltoon ja takaisin. Kerääjät fiksoituvat samaan kasvilajiin ja kohteeseen, kunnes tämä ehtyy pisteeseen, jossa tiedustelijatieto kertoo kokonaisuuden kannalta paremmasta satokasvista/kohteesta. Tuon infon esittämistäkin on tutkittu. Pesän sisällä tärkein aisti on jonkinlainen hajuaisti, jolla aistitaan paitsi tiedustelijan mukanaan tuoma näyte (miten vahvaa esim. mesi on), sekä tuon kaverin erittämistä feromoneista kaverin innokkuuden aste. Mutta sitten menee mielenkiintoiseksi. Uudesta kohteesta kertova tiedustelija esittää ympäröivälle lähiporukalle "tanssiksi" kutsutun esityksen, jolla se ilmaisee havaitun kohteen koon, suunnan ja etäisyyden. Näillä otuksilla kun on sisäänrakennettu kompassi eli aistivat maapallon magneettikentän tuosta vaan. Tästä raportista innostuneet kaverit saavat omilla feromoneillaan aikaan laajemmankin mobilisaation kerääjien keskuudessa. Pesän suun edustallakin, ulkona, voidaan nähdä tällaista opastustanssia. Tällöin esittävä mehiläinen (tiedustelija tai kerääjä, roolit vähän vaihtuilevat) esittää epätietoisille tovereille hiukan vastaavanlaisen tanssin, isommassa skaalassa ja pystysuorassa siten, että esityksen pystysuora ylössuunta vastaa suuntaa "etelä", alassuunta "pohjoista", itä- ja länsisuunnat omiaan. Eli nämä peijakkaat pystyvät aivosissaan kääntämään pystyssä esitetyt projektiot vaakasuoraan. Esitykseen kaiketi kuuluu ensin koordinaatiston esittäminen pystysuoralla suuntalennolla (pesässä marssilla), sitten kohteen suunnan esittäminen, etäisyys vissiin esitetään suuntalentojen/marssien pituudella ja lukumäärällä, ja kohteen vahvuus näytetään suuntalennon/marssin päässä tehtävillä ihmeellisillä immelmanneilla.

Tuo sinun ja Ylvan keskustelu kimalaisten kanssa oli kyllä hauska ja melkoisen uskottavakin. Tosin mesipistiäiset yleensä rauhoittuvat savusta, joten en usko niiden kieltävän sinulta körssin kiskomista. Sen sijaan esim. mehiläispesään ei kannata hönkiä selvää alkoholin hajua - siitä ne tulevat kiukkuisiksi. Hyönteiset ja miltei koko muukin fauna kammoaa väkevää viinaa. Sitävastoin tuo oluttarjoilu on ilmeisesti kovastikin möttiäisten mieleen - mallassokeri on siinä se houkutteleva elementti, humala rauhoittaa, ja alkoholi tulee sitten kaupan päälle. Toki, jos tajoat niille teetassillisen olutta, ne kyllä kutsuvat edellä kerrotulla tavalla siskotkin bileisiin. Oluesta muuten tykkäävät myös puutarhan kiusana olevat etanat: jopa niin, että eivät osaa lopettaa, ja vetävät itsensä alkoholimyrkytykseen. Tämä vinkiksi kotipuutarhanhoitajille.

Jatkan mesipistiäisten älyn analysointia toisessa viestissä, tästä kun taitaa tila loppua.

Terv. Achtung

Anonyymi kirjoitti...

No niin, jatketaanpas mettiäisten ja muiden mesipistiäisten älyn parissa. Näistä elukoista jokainen on itsessään varsin yksinkertainen olento, enkä usko niillä olevan ns. yksilöllistä älyä. Mutta porukalla ne tekevät ihmeitä. Kyse on siis jonkinlaisesta kollektiivisesta älystä. Vähän niin kuin olen kuullut, että voitaisiin kymmeniltä- ja sadoilta tuhansilta mikrotietokoneilta vuokrata joutilasta laskentatehoa, ja saada näin riittävä laskentateho joihinkin tekoälysovelluksiin. Tässä mielessä oli oikein realistista kuvata kanssanne keskustelevat kimalaiset joukkona, sillä niistä kenestäkään ei ole yksinään paljon mihinkään. Kuningatarkaan ei edusta mitään älyllistä valtaa, sillä - ainakin mehiläispesässä - se toimii vain niiden fasiliteettien puitteissa, jotka sen lähellä toimivat työläiset sille tekevät. Siis lähinnä munii, tai sitten lähtee hovin ohjaamana parveilemaan. Kuningatar antaa tyttärilleen lähinnä hormonaalista ja emotionaalista tukea ja koherenssia, sillä pesää kohtaavat ulkoiset tai sisäiset akuutit tilanteet työläiset hoitavat ihan keskenään. Kun muistamme, että koko työläisten porukka on emonsa tyttäriä, ja pesän pojat (kuhnurit) ovat äitinsä klooneja, ainoana tehtävänään siittää äidin genomia eteenpäin, voisi tästä vetää nyky-yhteiskuntatieteellisen johtopäätöksen: Mesipistiäiskunta ei suinkaan ole kommunistinen, vaan feministinen unelmayhteisö. Sitä ohjaa ihan oikeasti äidin ja tytärten keskinäinen tunneäly, jota välitetään niillä naaraille ominaisilla feromonihormoneilla, joskin joukossa on oltava myös reaalimaailmaan perustuvaa informaatiota, kuten ed. kommentissa kuvasin. Maskuliininen impakti on myös minimoitu nollaan: pojat, äitinsä geneettiset kloonit, eivät osallistu yhteisötyöhon lainkaan. Ne nauttivat sisarpuoltensa tarjoamasta ylläpidosta, kunnes lähtevät häälennoille vonkaamaan pillua. Onnekkaimmat pääsevätkin aktiin asti: tämän palkintona ne kuitenkin halvaantuvat ja putoavat maahan, kunnes kuolevat joko nälkään tai jonkun toisen elukan suihin. Ilman jääneet eivät osaa talvehtia, joten ne kuolevat nälkään tai syksyn kylmyyteen. Tähän feministiseen näkökulmaan peilaten voisi feminismiä julistaneelle Touko Aallollekin todeta, että ei, meidän lajimme eduksi ei ole feministinen vaan yhdenvertainen yhteiskuntamalli. Ihmismiehillä kun olisi yhteisölle muutakin annettavaa kuin v:n vonkaaminen.

Terv. Achtung

QroquiusKad kirjoitti...

Olisiko tämä ihmisen perhekuntainen majoittuminen saanut alkunsa suurten jokilaaksojen innovaatiosta, eli maanviljelystä?

Metsästäjä-keräilijäyhteisöt elivät porukalla luolissaan, joista miehet lähtivät aamulla mammutinmetsästykseen. Riistaa etsiessään heidän katseensa oli kohdistettu kaukaisuuteen, nähden taivaan sinistä, jonka seurauksena sininen profiloitui miehiseksi väriksi.

Naiset puolestaan lähtivät asumuksen läheisyyteen etsien katseellaan punaista, joka kertoi mahdollisesti syötävistä kasveista profiloituen naiselliseksi väriksi haalistuttuaan jossain välissä vaaleanpunaiseksi. Kasvien keräilyn lomassa he kaitsivat omia ja toistensa lapsia ja riitelivät keskenään, koska se oli heille harmitonta ajanvietettä: illallahan miehet tulisivat takaisin ja lopettaisivat riitelyt ja nalkutukset.

Maanviljelyn keksiminen oli oikeastaan onnettomuus monessakin suhteessa. Ihmisten ravinto oli ollut metsästäjä-keräilijävaiheessa tasapainossa proteiinien, hiilihydraattien ja rasvojen sekä mikroravinteiden suhteen. Maanviljelyn myötä se alkoi muuttua yhä raskaammin hiilihydraattipainoiseksi, josta maksamme nyt ankaraa laskua ylipainoepidemian muodossa syödessämme vieläkin samaan malliin kuin silloin, kun ne hiilarienergiat myös kulutettiin raskaaseen maatyöhön.

Sitähän se oli, raskasta niin fyysisesti kuin myös henkisesti. Aikaisempi yhteisöllinen ja jännittävä mammutinmetsästys vaihtui yksinäiseen turpeenpuskemiseen, Aurinko porotti limoittuvaan niskaan raa'asti, kuokasta katkesi varsi ja kevään ensimmäinen sääski tuli korvan viereen pitämään ääntään, joka todennäköisesti on se ääni joka soi ihmisen pään sisällä hänen vasaroituaan perheensä kuoliaaksi ja kiihdyttäessään autonsa täyteen vauhtiin kohti vastaantulevan tukkirekan keulaa. - Sääskistä sivuhuomautus, etteivä ne ainakaan kammoa väkevää alkoholia:

viettäessäni juhannuksia vanhempieni mökillä (joka oli isäni kuoltua myytävä perintö- eli kateusveron maksamiseksi) poimin joka vuosi konjamiinilasistani ainakin yhden sinne hukkuneen sääsken. Viinan kirot havainnollistettuina: lasiin se hukkuu jopa hyönteinenkin!

Ihminen, tarkemin ottaen mies siis puski turvetta omalla maatilkullaan, niinpä hän myös asui sen vieressä sijaitsevassa omassa talossaan oman vaimonsa ja omien lastensa kanssa. Nainen kaitsi lapsia, riiteli naapurin eukon kanssa ja miehen tultua illalla puhki väsyneenä kotiin yksinäisen, kyrpivän turpeenpuskemisen jälkeen riiteli miehensäkin kanssa. Enää ei ollut miesten metsästyksessä rakentunutta veljeyttä hiljentämään naiset kollektiivisesti, niinpä mies joutui ottamaan kaiken toran palaneeseen, limaiseen niskaansa yksin.

Tämän kaiken jälkeen mies meni taas aamulla pellolleen, jossa oli joku toinen. Toinen. Hänen pellollaan jumalauta! Eipä enää kohta ollut, tai oli mutta kahtena kappaleena: kroppa tässä ja pää ojassa. Kun tässä joudutaan näin yksin raatamaan, ei sitä perkelevie anneta kenellekään ulkopuoliselle! Siitä se sitten alkoi, ihmisen kehitys kohti suurimittaista järjestäytynyttä väkivaltaa eli sotaa.

Johan sodan olivat toki metsästäjä-keräilijätkin tunteneet, mutta paljon vaatimattomammassa mittakaavassa: populaatiot olivat niin pieniä, ettei nillä ollut varaa ryhtyä pitkitettyyn lähitaisteluun joka voitollisenakin olisi tuottanut kestämättömiä tappioita.

Maanviljely keskitti nyt ihmisiä alueille, joilla maata oli helpoin viljellä, mikä edellytti organisoitumista. Tästä kehittyivät kaupunkivaltiot, ja maanviljely tehostui ylituotannon asteelle. Sitä voitiin hyödyntää muodostamalla erityisiä sotavoimia kantamaan sotien päätaakan. Tottapa sotiin osallistuivat edelleen maanviljelijätkin, jotka olivat koko ajan pahalla tuulella huonontuneen ravintonsa ja elämänlaatunsa johdosta ja halusivat purkaa sen kanssaihmisiinsä.

Ja tässä sitä sitten ollaan. Pahuksen maanviljely.

Ironmistress kirjoitti...

Bzzzzzt... ihana kertomus! Bzzzzzzt!

Anonyymi kirjoitti...

Luulen, että Blogger hävitti jatkokommenttini bittiavaruuteen, no eipä ollut pitkä, joten reproduktio onnistuu. Hyväkin näin, saan näet saman tien kommentoitua tätä QK:n ihmislinjakeskustelua: suurten jokialueiden maanviljely on ihan varmasti ollut suurimmaksi osaksi joukkotyötä, esim. viljankorjuu: elo leikattiin sirpeillä lyhteiksi, koottiin ja levitettiin kovaksi tallatulle puimatantereelle, jossa härät vetivät tähkien päällä puimajyriä: tämän jälkeen oljet koottiin päältä ja sato lakaistiin kasaan ja viskattiin tuuleen, toisin sanoen lajiteltiin ominaispainomenetelmällä. Näissä hommissa on ollut miehiä ja naisia, talonpoikia, orjia ja päiväpalkallisia töissä isolla joukolla samaan aikaan, ja touhu on sitäpaitsi vaatinut jonkinlaista sotaherrojen suojelua. Sepillä on ollut apupojat ahjoa polkemassa ja takomassakin: yksityisyritteliäsyys on voinut elää vain yhteistyön ja/tai orjanomistuksen kautta.

Mutta se mesipistiäisten äly. Yksinäinen mettiäinen tai mehiläinen ei pysty kuin yksittäiseen suoritukseen, mutta porukalla ne tekevät ihmeitä. Kuningatarkaan ei ole niiden älyllinen johtaja, sillä se ei saa näistä pesän akuuteista tilanteista mitään infoa - se on tytärtensä tarjoamien fasiliteettien varassa, ja lähinnä siis munii ja hormoneillaan pitää tunnetasolla yhteisöä kasassa. Luulen, että tässä hyönteiset muodostavat yhdessä jonkinlaisen kollektiivisen "tunneälyn" - toki reaalimaailman infoakin tarvitaan, kuten ed. kommentissani kuvasin. Kyse on hiukan samanlaisesta asiasta, kun tiettävästi verkossa olevien satojen tuhansien mikrotietokoneiden joutilasta laskentatehoa voidaan lainata megalomaanisten tekoälysovellusten pyörittämiseen. Mehiläispesässä sitä sovelluksen pyörityskonetta ei vaan voida paikantaa mihinkään yksittäiseen hyönteiseen, vaan se on kaikkialla.

..hetkinen, mietitääs... Äidin ja tytärtensä keskinäinen hormonivaihto luo toimivan kollektiivisen tunneälyn, joka toimii yksilöiden älystä riippumatta. Kuule, tämä ei ole kommunistinen vaan feministinen ihanneyhteisö! Siinä koirassukupuoli on todella alistettu niin, että kukaan mesipistiäispoika - siis kuhnuri - ei ole edes geneettisesti itsenäinen entiteetti, vain äitinsä geneettinen kopio. Kuhnuri on siis kirjaimellisesti emonsa peniksen jatke, sillä kasvettuaan aikuiseksi sen sisarpuolet ajavat sen ulos pesästä. Se syö itsenäisesti mettä, ja päätyökseen kyttää uusien emojen häälentoja, jos vaikka pääsis naimaan. Mikäli näin onnellisesti pääsee käymään, kuhnuri onnistuu siis siittämään jonkin uuden emon, ei suinkaan itsensä vaan äitinsä puolesta! Onnistuneen aktin palkkioksi kaveri halvaantuu ja putoaa kaikkensa antaneena maahan, ja kuolee pian. Loput - suurin osa -
kuhnureista kuolee syksyyn mennessä ihan ilman jääneinä.

Tästäpä tuleekin mieleen feminististä ideologiaa julistanut wannabekuhnuri Touko Aalto. Sanoisin Toukolle, että meidän lajimme keskuudessa patriarkaaliset yhteisöt ovat kestäneet evoluutiopaineen parhaiten. Teknologisen edistyksen myötä on täällä länsimaissa voitu siirtyä yhdenvertaiseen malliin, mikä on minunkin mielestäni on ihan ok, kunhan meritokratiasta pidettäisiin kiinni. Mutta feministinen malli ei ihmisille sovi: me ihmisurokset kun olemme itsenäisiä olentoja, ja meillä voisi olla yhteisölle muutakin annettavaa kuin pelkkä p...un vonkaaminen.

Terv. Achtung

Anonyymi kirjoitti...

Onkohan se kauhean vakavaa, että pidän mehiläisistä ja siirrän sisälle eksyneet aina juomalasissa ulos, mutta samaan aikaan lähes vihaan nykyistä egoistista some-ihmistä ja ohjaan niitä liian likelle tullessaan käsiliikkein loitommalle?
Pihani lähistöllä on myös herhiläisen pesä. Niillä on sen verran katu-uskottavuutta ettei niiden tarvitse ärhennellä kellekään syyttä. Hienoja miehii.

Anonyymi kirjoitti...

Tervehdys Yrjö,

muutama sananen tähän lankaan, Helsingissä on töhritty pride-portaat. Voihan nyt vinetto, eikö toi hypetys voisi jo hiukan laantua, ja kait tuosta valkoisesta maalista voi joillekin tahoille assosioitua mieleen valkoinen ylivalta?

USA:n Charlottesvillessä oli pientä säpinää kaduilla, taisi autokin ohjautua ihmisjoukkoon ja Virginian osavaltion kuvernööri julisti kaupunkiin hätätilan sekä lähetti Kansalliskaartin pelimestoille. Sillä lailla.

Ja "Paremman"-Korean johtaja on uhkaillut laukaista muutamia ohjuksia USA:n Guamin saarella sijaitsevan sotilastukikohdan lähistölle. Eikö tuota äijää saada millään pois vallankahvasta? Toihan on todella pähkähullua hommaa ja oma kansa kärsii nälästä, no johtajasta on kyllä nähdä että hän on ollut kiitettävästi kotona kun on ollut ruoka-aika...


- Soomepois Eestist -

QroquiusKad kirjoitti...

Edellinen kommenttini oli toki kirjoitettu aavistuksen verran hilpeällä mielellä, mutta sen pointti on edelleen, että metsästäjä-keräilijäyhteisöt olivat eri tavalla yhteisöllisiä kuin maanviljelijäyhteisöt. Osaksi oleellisesti pienemmän kokonsakin takia, mutta mielestäni suurimmaksi osaksi juuri niiden välitöntä ja kitkatonta yhteistoimintaa erityisesti miehiltä edellyttävän luonteensa johdosta.

Maanviljely muutti yhteisen asian yhä enenevissä määrin yksityiseksi: Meidän yhdessä kaatamamme mammutti (tai se suurten jokilaaksojen iso saaliseläin) ja Meidän yhdessä keräämämme, niiden lihojen kanssa syötävät kasvit olivat niin kovin eri asia kuin se maakaistale, jonka Minä kynnin, johon Minä kylvin, jonka elon Minä leikkasin jne.

Tottapa maanviljely on ollut tietyssä määrin joukkotyötä ihan viime aikoihin asti: viime vuosituhannella olin itsekin muutamana kesänä heinäpellolla. Siksi en ole koskaan ymmärtänyt sanontaa "helppoa kuin heinänteko": olihan siinä aika monta vaihetta, joissa kaikissa oli oma tekemisensä.

Mutta suuressa mittakaavassa maanviljely nähdäkseni siirsi ihmisen sosiaalisen ajattelun metsästäjä-keräilijöiden luolan spontaanista yhteisöllisyydestä maanviljelijän ajatukseen Minun omasta työstäni Minun omalla pellollani, jonka tavoite on Minun itseni, Minun kotini, Minun siinä kanssani asuvien Minun vaimoni ja Minun lasteni jatkuvuus.

Metsästäjä-keräilijäyhteisöjen haudoista on löydetty käsi- ja jalkapuolia, jotka olivat menettäneet raajansa mutta silti eläneet vuosikausia sen jälkeen, vaikka eivät voineet olla kykeneviä oallistumaan yhteisönsä toimintaan läheskään täysimääräisesti. Heitä ei silti oltu hylätty kuolemaan nälkään saati surmattu. Yhteisö oli pitänyt heistä huolta, todennäköisimmin osoittaen heille ruokaansa vastaan yölliset kipinävahdit ja päivittäiset lastenkaitsemiset ja vastaavat tehtävät.

Maanviljelijäyhteisöt puolestaan kehittivät asenteita kuten: "Se kun ei tee tyätä, ei sen pirä leipää syämän!" Metsästäjä-keräilijöillä ei ollut leipää. Heillä oli miesten metsästämää lihaa ja naisten keräämiä kasveja - joista saivat osansa ilmeisen spontaanisti myös ne, jotka eivät kumpienkaan hankkimiseen kyenneet. Jos heidät olisi koettu pelkäksi yhteisön taakaksi, kaipa heidät oltaisiin hylätty tai surmattu saman tien?

En minä oikein jaksa ajatella maanviljelyn keksimisen parantaneen ihmiskunnan elämänlaatua, paitsi yhdessä suhteessa: olen muutamankin kerran törmännyt olettamukseen, etteivät Mesopotamian heimot alkaneet viljellä ohraa saadakseen leipää kuivana, vaan nestemäisenä; das flussige Brot, kuten saksalainenkin ohrajuomastaan sanoo.

Jos näin on, olisi kehitys mielestäni saanut jäädä juuri siihen pisteeseen.

Jani Alander kirjoitti...

Achtungille, tiedä kuinka paljon hyönteiset kammoaa väkevää viinaa, tai siis ainakaan sitä mikä on niillä se raja väkevälle. Muistanpa vaan kun jouduttiin faijan kanssa (sangen väkevän) boolin tarjoilu aamutuimaan ampiaisille lopettamaan. Eivät yhtään tykänneet tarjoilun keskeytymisestä, sellaista raskaan erraattista pörräystä vajaan boolikulhon ympärillä. Jouduttiin antamaan valomerkki puutarhaletkulla :D

Jani Alander kirjoitti...

Ano, myös herhiläisten kohdalla termi hienoja tyttöjä vois olla parempi. Kaikki pistimellä varustetut ötökät on naispuolisia. Miehenpuolet noissa lajeissa eivät pistintä omaa. (Pistin on evolvoitunut munanasetin, ja urospuolisilla moista ei ole.)

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Achtungille, Qroquius Kadille, Ruukinmatruunalle, Anolle, Soomepoisille Eestist ja Jani Alanderille & kiitos kommenteistanne.

Achtung: Kiitokset lisätiedon pläjäyksestä ja johtopäätöstenkin kohdalla olen pitkälti samaa mieltä.

Qroquius Kad: Ihan hyviä tuumailuja sinullakin, tosin eihän se metsästäjä-keräilijänkään elämä ole varsinaisesti ollut mitään herkun leipää.

Ruukinmatruuna: Kiitokset.

Ano & Jani: Huitominenhan tekee tuollaiset öttiäiset helposti aggressiiviseksi. Noita herhiläisiä olen joskus nähnyt itsekin ja ne ovat kieltämättä varsin vaikuttavia otuksia.

Soomepois: Joo, tuota homohypetystä hierotaan päin naamaa niin innokkaasti, että sen vaikutus kyllä alkaa olla päinvastainen. Tuosta Amerikan meiningistä ja mahdollisesta sisällissodasta joku heppu sanoi jotenkin niin, että ”toisella puolella on noin kahdeksan triljoonaa patruunaa ja toinen puoli ei osaa edes päättää, kummassa vessassa käy”. Ja en muuten usko, että Koreassa alkaa sotaa. Se uhoaminen vaan kuuluu pohjoisen tyyliin. Kiinakin on ilmoittanut, että jos Kim Jong-Un meinaa ruveta pyssysille, niin Kiinalta ei tukea tule.

Jani: Joo, mitä makeampaa juomaa, sen paremmin se niille maistuu.

Becker kirjoitti...

Olipa hilpeän hauska tarina. Tuo kaljoittelu osio saattaa hyvinkin pitää kutinsa. Ihmisissäkin tapaa samanlaista käyttäytymista. Korvien välissä ei tarvitse olla yhtään mitään, mutta pistäppä kaljatölkki kännyyn, niin silmiin syttyy loiste, suu menee törrölle ja imu alkaa. Jostain syystä kaikkien primitiivisimmistä ihmisistä tulee helpoiten juoppoja, tai pitäisikö sanoa kaikkein luonnonläheisimmistä. Niin ja tykkään minäkin oluesta saunan yhteydessä. Meltsu ei oikein maistu, sillä kaljassa saa olla pikkuisen potkuakin.

Kun on A olutta, niin on B ystäviä, tuppasi faija vainaa joskus filofosoimaan.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Becker, ja kiitokset. Ja se lienee valitettavan totta että näillä ns. alkuperäiskansoilla tuppaa olemaan sen viinan kanssa hankaluuksia. Kattelin aikanaan tv:stä jotain intiaanipoliisit-sarjaa ja sen kautta huomasin, että monissa reservaateissa alkoholi on kokonaan kielletty. Minä puolestani tykkään kyllä myös keppanasta. Mikä sinänsä sopii laiskalle miehelle. Meillä kun on kyläkauppa kumminkin muutaman kilometrin päässä mutta alkoon taas on reilummin matkaa.

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä nyt taas sai hihittelyä vastustaa, pöppiäiset on symppiksiä!

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Ano. Juu, mukavaa niitten touhuja on katsella.