maanantai 21. elokuuta 2017

EPÄILYKSEN PIRU JA ERÄS PÄÄMINISTERI

Elettiin erään pohjoisen maan pääkaupungissa jota saattoi sanoa vaikkapa Helsingiksi. Oli elokuu 2017. Viihtyisässä virka-asunnossaan istuva pääministeri istui tietokoneellaan. Hänellä oli ollut työntäyteinen päivä joka jatkui työntäyteisellä tietokoneen äärellä jatkuvalla illalla ja sen myötä pääministeri nautti jo kolmatta tuoppia kylmää piimää. Hän oli miettinyt pitkään, minkälaisen twitter-viestin hän laittaisi hallintoalamaisille luettavaksi. Se vanha ja hyväksi havaittu ”ei saa antaa pelolle valtaa” oli jo niin puhkinaurettu että sitä ei voinut enää käyttää. Tosin pääministeri ei sitä itse hoksannut vaan hänen avustajansa oli huomauttanut hänelle asiasta hyvin vakavaan sävyyn ja olihan pääministerikin sen lopulta ymmärtänyt kun avustaja oli sen rautalangasta vääntänyt. Tai ratakiskon puolelle se vääntäminen oli mennyt ennen kuin se meni pääministerin jakeluun.

Täytyi siis keksiä jotain muuta. Jotain tuoreempaa. Jotain oivaltavampaa. Hän oli miettinyt aikansa ja päätynyt sitten mielestään erinomaiseen lopputulokseen. Hän naputteli twitteriinsä:

”Nyt on pidettävä yhtä. Vihaan ei vastata vihalla”.

Hän mietti asiaa hetken. Joo… toi on kyllä hyvä. Siinähän sanotaan selkeästi mutta hienosti kiertäen että kansalaisten pitäisi edelleenkin uskoa siihen että hallitus toimii nimenomaan heidän parhaakseen ja minkäänlaisia vastatoimenpiteitä eikä myöskään protestointia saa tehdä vaikka suomalaisia taas kerran lahdattiin haittamaahanmuuttajien toimesta. Ennen kaikkea siinä sanottiin, että mikään ei saa muuttua. Kaiken on mentävä niin kuin ennenkin. Eräs Pääministeri ymmärsi itsekin, että jos tuon sanoisi suoraan noilla sanoilla niin se aiheuttaisi sellaisen sekä röhönaurun että vittuuntumisen potpurrin että ei mitään rajaa. Mutta toi ”Nyt on pidettävä yhtä. Vihaan ei vastata vihalla”. Se oli hyvä. Se oli jotenkin kaunista. Eräs Pääministeri oli ylpeä itsestään.

Hän painoi enteriä ja viesti läksi hallintolampaitten luettavaksi. Pakkohan se oli laittaa. Se oli vähän kuin aikanaan katolisessa kirkossa maksettu aneraha. Kun viesti twitteriin kilahtaa, niin sielu monikulttuuriseen taivaaseen vilahtaa ja ennen kaikkea asiaa ei tarvinnut sen enempää ajatella. Olipahan edes näennäisesti tehty jotain ja sehän olikin tärkeintä. Se näennäinen tekeminen. Nyt hän voisi keskittyä tyytyväisenä hetken aikaa toisiin asioihin. Voisi käydä vaikkapa pienellä metsäreissulla rentoutumassa. Reppu vaan oli jo kovasti huonossa kunnossa. Jos katsoisi vaikka Varustelekan sivut. Siellä oli aina myynnissä hyvää, halpaa ja kestävää tavaraa. Hetkonen… napu napu ja napu… ja sitten enter…

…ja mitähän maan tulen palavaa helvettiä?


No nytkö se perkele taas siihen ilmestyi? Just kun ajatteli hetken huilata.

- Mitäs jäbä? Kattelitko kantolaitteita? Tommosia sotilasmallisia? Ne on kyllä käteviä pelejä ne. Ja sullahan on niistä kaikenmaailman kantolaitteista melko tuoretta henkilökohtaista kokemustakin. Ainakin noin kiertotien kautta.

Pääministeri ihmetteli:

- Jaa miten niin tuoretta kokemusta? En minä vaan…

Epäilyksen Piru nauraa kätkätteli:

- Jaa et vai? Sinähän toimit syksyllä 2015 melkein niin kuin itsenäisen maan pääministerin tulisi toimia. Pistit sotilaat länsirajalle.

- En ymmärrä. Ja miten tää liittyy kantolaitteisiin?

- No sillä lailla että kun sellainen oikea pääministeri pistäisi sotilaat torjumaan maahantunkeutujia vaikka asein, niin sinä puolestaan laitoit sotilaat rajalle kantamaan niitten kapsäkkejä. Ettei arabipojuilla kädet väsy. Voisiko tuon suurempaa alistumisen merkkiä enää oikeastaan antaakaan? Montakoskymmentä tuhatta niitä tulikaan?

Eräs Pääministeri vastasi närkästyneenä:

- Ei meillä ollut muuta mahdollisuutta. Ne kansainväliset sopimukset, joihin Suomi on sitoutunut velvoittivat meidät siihen.

Epäilyksen Piru päästi meteliltään Motörhead-tasoisen naurun, höhötti suu ammollaan ja lopuksi pamautti hampaansa yhteen. Hampaat menivät murskaksi ja lensivät ympäri Erään Pääministerin työhuonetta. Sen jälkeen hampaanpalaset muuttuivat sokeripaloiksi joilla oli siivet selässään ja alkoivat lennellä pöristen ympäri huonetta kuin valkoiset neliskanttiset kärpäset. Epäilyksen Piru oli samantien kasvattanut uudet hampaat ja ne kimallellen hän totesi:

- Ai Dublinin sopimustako jätkä meinaa? Mitäs sotaa siellä Ruotsissa silloin vuonna 2015 käytiin? Tai Tanskassa? Tai Saksassa? Tai niissä kaikissa maissa joitten läpi noi geelitukat tulivat hakemaan leveämpää hallintoalamaistesi kustantamaa leipää? Tai ehkä jopa sitä asuntoa, jonka sinä lupasit? Oletkos muuten laskenut montako kuollutta, hakattua, ryöstettyä ja raiskattua suomalaista sinun hallituksesi – jota muuten sattumoisin sinä johdat ja päävastuullinen olet – on saanut aikaiseksi?

- Tuo on merkityksettömiin yksityiskohtiin takertumista. Täytyy hahmottaa suuremmat linjat. Me olemme osa Euroopan Unionia ja toimimme sen periaatteitten mukaisesti.

Epäilyksen Piru muutti ilmettään, katsoi pää kallellaan Erästä Pääministeriä ja totesi äänellä jota saattoi sanoa lähes sympaattiseksi:

- Niin… niinhän teidän täytyy tehdä… mutta oletko ajatellut, että sinullakin olisi mahdollisuus nousta suurten suomalaisten valtiomiesten ketjuun? Rinnalle, ja osittain ylikin. Eikös se tuntuisi hienolta ajatukselta? Verraten siihen että sinun arvostuksesi on tällä hetkellä alempana kuin käärmeen maha. Joka on melko alhaalla se.

- Kuinka se voisi olla mahdollista? Tiedän kyllä, etten ole kovin suosittu. Ainakaan tuon Turun tapauksen jälkeen.

- No, eihän sinun tarvitsisi kuin lyödä hallituksessa nyrkkiä pöytään, ilmoittaa että jokainen ns. paperiton otetaan poliisin tai tarvittaessa puolustusvoimien toimesta kiinni, eristetään ja ja toimitetaan Suomesta huuthelvettiin. Sinun ei tarvitsisi edes alkaa miettiä, että milläs perusteella niitä turvapaikkoja ja ennen kaikkea kansalaisuuksia on täällä Suomessa oikein myönnetty. Se jäisi seuraavalle hallitukselle. Tuo olisi jo sellainen toimenpide, että ottaisit oppositiosta totaalisen niskalenkin ja varmistaisit pääministerin paikan seuraavallekin kaudelle. Sinua arvostettaisiin. Sinä olisit suuri valtiomies. Nimesi mainittaisiin samassa lauseessa vaikkapa Risto Rytin kanssa.

Eräs Pääministeri näytti hetken miettivän sitä tilannetta, mistä Epäilyksen Piru puhui. Hän näytti suorastaan kasvavan pituutta ja leveyttä. Ehkä hän ajatteli itseään suurena suomalaisena valtiomiehenä. Mutta sitten hän lysähti kuin puhjennut ilmapallo ja totesi:

- Ei niin voi tehdä?

- No miksi ei?

- Me olemme osa Euroopan Unionia ja toimimme sen linjan mukaisesti. Ja sen linjan mukaista on kehitysmaalainen, itsetarkoitukseksi ylennetty ja arvostelematon maahanmuutto.

- Älä nyt jätkä viitti puhua paskaa niin tutulle miehelle kuin itsellesi. Mitä se EU loppulaskussa tekisi? Lähettäisi pommikoneet Helsinkiin koska Suomi toimisi voimassaolevan sopimuksen mukaan? Vaan ettei asiaan olisi joku toinenkin syy…

Eräs Pääministeri katsoi Epäilyksen Pirun ilmettä jota saattoi sanoa vittumaiseksi potenssiin kuusi, mietti hetken ja vastasi sitten:

- On siihen se toinenkin syy. Se tosiasiallinen syy.

- Mikäs niin? Sano reilusti vaan.

- Ketjureaktio.

- Kerro lisää. Tunnustaminen tekee hyvää sielulle. Yläkerran firmakin sitä mainostaa. Eikä se ihan väärässä olekaan.

- No… jos me hallituksessa tunnustaisimme, että olemme tehneet virheen, niin sitä virhettähän alettaisiin tutkia, että se korjattaisiin. Ja sen virheen suuruus paljastuisi. Tai no, onhan se paljastunut jo aikaa sitten. Mutta silloin se sanottaisiin julkisesti. Ja asiaa tutkittaessa kävisi ilmi, että virhe täyttäisi rikoksen tunnusmerkit ja siihen olisi osallistunut niin poliittinen eliitti, korkea virkamieskunta sekä koko valtamedia. Jo vuosikausia. Vuosikymmeniä itse asiassa. Kaikki menisi uusiksi.

- No kaatuisiko Suomi siihen?

- Ei tietenkään. Mutta nuo kaikki yllämainitut saattaisivat kaatua. Minä niitten mukana. Ajattele nyt helvetti minua tavallisena kansalaisena jolla ei ole henkivartijaa mukanaan.

- Olisihan se vallan kauheeta niin. Tavallisella kansalaisella ei muuten ole henkivartijaa mukanaan yleensäkään. Ei ollut siellä Turussakaan. Ja aikanaan sitä ei tarvittu poliitikollakaan. Mutta unohditkos sinä jonkun pikku asian? Tai ei ihan pientäkään. Semmonen… lakijuttu… näinköhän sinä olisit edes tavallinen kansalainen… kun sitä lakia oikein mietittäisiin…

Eräs Pääministeri otti ryypyn piimää ja vastasi:

- Niin no… meillä kun laissa on vielä se kohta törkeästä maanpetoksesta… sitä kun piru vie ei olla saatu poistettua…

- Mahdatkos muistaa sen ulkoa?

- No joo, muistanhan minä: ”Törkeä maanpetos on maanpetoksen törkeä tekomuoto, josta tuomitaan vankeutta vähintään neljä vuotta ja enintään elinkautinen vankeusrangaistus. Maanpetoksen tekee törkeäksi se, että siinä aiheutetaan vaara valtakunnan tai sen osan joutumisesta vieraan vallan alaiseksi taikka muutoin aiheutetaan Suomelle erityisen suurta vahinkoa ja rikos on kokonaisuutena arvostellen törkeä.” . Ja onhan selvää, että niin minun, kuin aikaisempien hallitusten toiminta täyttää törkeän maanpetoksen tunnusmerkit. Maa on saatettu vieraan vallan alaisuuteen. Suomalaisia on kuollut sen toiminnan vuoksi. Ja sen vuoksi – perkele – minä aion jatkossakin twiitata, että ”Nyt on pidettävä yhtä. Vihaan ei vastata vihalla”.

- Eli jatkat täysin samalla linjalla kuin tähän mennessäkin? Vaadit suomalaisia hyväksymään sen, että ulkoa tuotu väkivalta on uusi normaalitila?

- Kyllä.

- Ja toteat, että ongelma itsessään ei ole ongelma, mutta ongelmasta ääneen puhuvat ihmiset ovat ongelma?

- Juuri niin.

- Ja se, että suomalaisia tapetaan, raiskataan, ryöstetään ja piestään on pienempi paha kuin se, että sinä ja kaltaisesi joutuisivat kantamaan vastuunsa siitä, mitä ovat saaneet aikaiseksi?

- Pitää paikkansa.

Epäilyksen Piru otti jälleen ilmeen jota saattoi sanoa filosofiseksi:

- Tiedätkös, pääministeri… minulla on ollut pitkä ura… olen tavannut paljon ihmisiä jotka ovat olleet henkisesti hyvin suuria… esimerkillisiä, etten sanoisi… mutta sinä… sinä olet hyvin, hyvin pieni ihminen…

Pääministeri vastasi vakaalla äänellä:

- En minä sitä kiistä. Tiedän sen itsekin. Mutta minulla on suuri valta. Ja vain sillä on merkitystä.

Epäilyksen Piru vaihtoi ilmeensä filosofisesta jälleen vittumaiseen:

- Ei sinulla ole valtaa. Sinä olet vain vallankäyttäjän maakunnallinen lähettipoika. Eikä se vallankäyttäjä puhu suomea. Sinä olet mitätön mies. Nolla. Mutta olit sinä sentään rehellinen tässä keskustelussamme. Siksi minä annan sinulle lahjan. Itse asiassa kaksikin.

- Minä olen kuullut sinun lahjoistasi. Niistä ei kukaan ole mielissään. Mitäs ne minun kohdallani ovat?

- No… toinen lahja ovat nuo sokeripalat. Saitte niistä itsellenne uudet lemmikit. Ja toinen on taiteellinen lahja.

- Mikäs se sitten on?

- Huomaat sen kyllä. Mutta minun tarttee lähteä. Mulla on tapaaminen erään arkkipiispasta rakkipiispaksi muuttuneen häiskän kanssa. Mutta minä palaan kyllä. Som´moro!

Epäilyksen Piru katosi keltaiseen rikinhajuiseen pilveen. Eräs Pääministeri katseli ympärilleen. Taiteellinen lahja… mikäs… sitten hän hoksasi katsoa seinällä olevia tauluja.


Jaahah… no enpä olis arvannut…

Samalla hänen vaimonsa ryntäsi keittiöstä työhuoneeseen.

- Mitä helvettiä tää meinaa? Ympäri kämppää lentää siivekkäitä sokeripaloja jotka hoilaa jotain vanhaa Pulmun mainosta!

Eräs Pääministeri vastasi väsyneellä äänellä:

- Älä välitä niistä… yritä tottua niihin vaan… ei ne lähde minnekään… koskaan…

32 kommenttia:

korpisoturi kirjoitti...

Jospa olisi käynyt niin, että suomalainen olisi tökkinyt puukolla kymmentä ählämiä, muutama kuollut. Jo tänään olisi ollut mellakat pystyssä turuilla ja toreilla, autot palaisivat ja ties mitä muuta kapinaa. Mutta kun se tekijä olikin maahantunkeutuja, niin piispa, ministerit ja presidentti vaatii, että vihaan ei saa vastata vihalla.
Mutta kun ählämit laittaisivat ranttaliksi, niin ilmeisesti taas siinäkin tilanteessa vedottaisiin taas suomalaisiin, että nyt on pidettävä yhtä! Alistukaa.

Näyttää, että tuokin päivä vielä koittaa.

Anonyymi kirjoitti...

Ihan kuin olisin tuntevinani kuvauksesta suuresti arvostamani pääministeri J. Sipilän? Hahhahhaa!

Aiheeseen löyhästi liittyen kas tässä Iisalmen sanomien erään toimittelijan aivopieru Seis viha, stop hyssyttely. Kirjoitus sai ilmeisesti niin jäätäviä kommentteja osaksensa, että kommentointi on nyttemmin suljettu. Jollei sivusto enää näy (tätä kirjoitettaessa kyllä) niin otin niistä ruudunkaappauksella kopiot koneelleni ihan piruuttani. Voin tarvittaessa lähettää s-postiin "se ja se" PDF:nä kopiot ja sitä kautta tuota tragikoomista verbaaliakrobatiaa kommenttiosioineen voipi lueskella. Onko tuolla K. Angerialla yhtään häpyä hei?!

OT:nä, Charlottesvillen jälkimainingeissa netissä on alettu sulkemaan alt-rightin käyttämiä nettisaitteja, kuten artikkelin kirjoittaja toteaakin nasevasti "Digitaalisten puukkojen yö" verraten Aatun pitkien puukkojen yöhön, jossa natsi-puoluetta puhdistettiin ei-toivotusta aineksesta Ernst Röhm etunenässä. Jostain kuulin huhua, että jopa Paul Joseph Watson lopettaisi Youtubessa esiintymiset, lieneekö sitten uutisankka? Mutta, kyllä sitä vaihtoehtoisiakin levityskanavia löytynee muita kuin Juutuuba.

Mutta, noitajahti kiihtyy kun panokset kovenevat. Valtaeliitti tulee huomaamaan (ellei jo ole huomannut) ettei kaikkia voi kusettaa koko ajan yhtäaikaa, vaikka mitä tuubaa koittaa syöttää valtamediaan. Se on se katkera kalkki jonka he joutuvat vielä nielemään. Paljonko viedään jengiä uudelleenkoulutusleirille? EU:lla ei sentään vielä ole neukkula-tyylisiä gulageja.

Turun surulliseen puukotustapaukseen palatakseni, on osoittautunut että eräs uhreistä on RHC:n jäsen, hänen maailmankuvansa tuskin tuosta takaiskusta muuttuu yhtään mihinkään. Ideologian viitoittamalla tiellä mennään vaikka suoraan hvettiin!

- Soomepois Eestist -

Terho Hämeenkorpi kirjoitti...

Perkeleen Ykä - just eikä melkein! Tämä me kaikki tiedetään, mutta kuorikerros (puolueet Persuja lukuunottamatta, valtavalhemedia ja YLE,HS,TS ym) estää noita "pyhiä" paskoja arvostelemasta. Odotuksessa on vain, missä ja milloin kosahtaa seuraavan kerran...

Tämän seurauksena minä ainakin olen pääättänyt puolustaa itseäni ja läheisiäni keinoja kaihtamatta, jos räkämurjaani yrittää päälle!!!

Rakkipiiska valehtelee "lohduttaessaan", että "Tekijä on yksi meistä".
EI OLE - EI SAATANA VIEKÖÖN OLE!

Vasarahammer kirjoitti...

Uteliaisuuttani kysyn, että mistä tuo ajatus lentävistä sokeripaloista syntyi.

Sipilä ja Orpo olivat syksyn 2015 maahanmuuttokriisin aikana täysin pihalla, out of their depth. Oppiminen on senkin jälkeen ollut kovin hidasta. Jos oppia on tullut, sitä ei julkisesti haluta tunnustaa.

Anonyymi kirjoitti...

Veikkaanpa, että Epäilyksen Pirulla on vielä aika monta paikkaa käymättä. Toimittajien luona voisi vierailla aika tiheään. Iltalehdessä vieroksutaan selvästi sanoja terroriteko ja terroristi ja on siirrytty sujuvasti kirjoittamaan puukotuksesta ja esim. SARJAPUUKOTTAJA vie kai toimittajan hartaan toiveen mukaan asiaan perehtymättömän ajatukset sopivasti pois maahanmuuton ongelmista.

Myös uusi sankari ja uhri on löytynyt. Maahanmuuttotaustainen Hasan kertoo saaneensa suomalaista naista puolustaessaan 12 senttiä syvän haavan kaulaansa. Ilmeisesti sen syvyinen haava kaulassa ei kuitenkaan edes vaatinut sairaalahoitoa, kun meille on kerrottu, että kaikki uhrit olivat naisia. No, karski idän soturi selviää tuollaisesta nirhaisusta laastarilla.

Hupaisia ovat olleet muidenkin reaalielämästä vieraantuneiden ulostulot. Joku kirkon tiedottaja oli perjantaina varma siitä, että Turun SARJAPUUKOTTAJAN tekojen syynä oli perheväkivalta. Ei sentään ehtinyt vielä suomalaista lihaa syövää heteromiestä syyttämään. Sipilä taas kiemurteli kuin onkiliero koukussa ja yritti viimeiseen asti selittää, ettei kysymyksessä ole terrorismi. Leena Malkki puolestaan muistutti siitä, että liikenneonnettomuuksissakin kuolee enemmän ihmisiä kuin terrorismin uhreina. Vain tutkijaprofessorin mielestä nämä asiat voivat olla toisiinsa verrattavissa. Jukka Hankamäki muuten kirjoitti aika ronskin blogin koskien ko. henkilöä. Milloinkahan miestä viedään?

Totuuden kertominen tuntuu muutenkin olevan poliitikoille ylivoimaista. Kyllä kai onkin, kun ovat Ykän mainiota ilmaisua käyttäen itse hässineet asiat vituralleen. Miten esimerkiksi Petteri Orpo kehtasi sanoa syksyllä 2015, että maahantulijoiden invaasio tuli hallitukselle yllätyksenä, kun asiaan kuuluvia toimenpiteitä eli vastaanottokeskusten perustamista 80 000:lle tulijalle oli ministeriön kehotuksesta (ja EU:n käskystä) valmisteltu jo kolme kuukautta? On minusta aika paksua, mutta ehkä hänkin puhui vaan niin totta kuin osaa. Se osaamisen taso ei vaan ole kovin korkealla. Mitenkähän nämä omaa kansaansa halveksivat ihmiset nukkuvat yönsä? Heidän makuuhuoneisiinsa ei taida yksi Epäilyksen Piru tässä valtakunnassa riittää.

Ja niinkuin aina, taas kerran taattua Ykä-laatua. Kiitos!

Rouva Ano

Bwana kirjoitti...

Heh. Pirun vierailuista on aina mukava lukea.

Olihäntä mulla asiaakin. Olen miettinyt pitkään tuota geelipoikain matkatavaroiden kantoa ja onhan se väkisin myös niin, että aika pikkoloiltahan siinä suomalainen Tornifirma saatiin näyttämään. En minä sitä.

Siinä on sitten sekin puoli, että kyllähän PV:ssä aivan varmasti otsalla nähtiin minkälaista taustaa tulijoilla oli. Koska sen näki ihan telkkaristakin. Sekin tiedettiin, että ei niiden kamoja kukaan ruotsalainenkaan ole ratsannut. Tai ainakaan siihen ei ole voinut luottaa. Varmasti itsekin kaakanaa koittaneena tiedät, että tarvittaessa putkikassiin mahtuu mitä ihmeellisimpiä esineitä, ainakin modifioituna. Näin ollen on saattanut olla ihan perusteltua, että sandaaliakrobaatit on erotettu maallisista tavaroistaan heti kärkeen. Vaikka se sitten pahalta näyttikin.

Anonyymi kirjoitti...

Mutta erään pohjoisen maan pääministeri on nyt ryhtymässä toimeen:urkintalakia on kiirehdittävä herran mukaan.Suurin huoli on nyt siis se,että kansalaiset alkaa liikehtiä revanssihengessä,vai luuletteko tosiaan,että poliisi rupeaa puhdistamaan maata jihadisteista?
T:Vesku

Anonyymi kirjoitti...

Parodiatili, joka kertoo avoimesti olevansa parodiatili. Silti suuri määrä tärähtäneistöä on mennyt lankaan ja jakanut näitä kuin ne olisivat Poliittisen Polisiin todellisia kannanottoja.

https://twitter.com/vihapuhepoliisi?lang=fi

Miksihän tuollainen parodia muuten menee kaiken maailman villeniinistöille totena läpi? Päivän Byrokraatti tarjoaa asiaan oman näkemyksensä.

http://paivanbyrokraatti.com/2017/08/21/vihapuhepoliisi/

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Korpisoturille, Soomepoisille Eestist, Terho Hämeenkorvelle, Vasarahammerille, Rouva Anolle, Bwanalle, Veskulle ja Anolle & kiitos kommenteistanne. Nythän asian tiimoilta ollaan pykäämässä varsin mielenkiintoista yrittäjien työnseisausta:

http://kimmosaarikko.puheenvuoro.uusisuomi.fi/241601-yli-100-yritysta-menossa-tyosulkuun-turvapaikkapolitiikan-takia

Korpisoturi: Totta. Muistellaanpa erästä Jesse Torniainen-casea. Tai Olli Immosen tapauksessa ei tarvittu kuin facebook-kirjoitus, niin 15.000 takkutukkaa läksi riekkumaan.

Soomepois: On vissiin niin, että kyseinen toimittaja teki tuon mitäänsanomattomuuden jonkunlaisena diplomityönä, jos vaikka pääsisi hommiin Ylelle tai Hesariin. Jos Paul Joseph Watson jollain tavoin hiljennetään, niin se on kyllä suuri tappio.

Terho: Jos viranomaiset eivät pysty puolustamaan / edes halua puolustaa kansalaisiaan, niin loogisesti voidaan kysyä, että kuka sitten puolustaa jos kansalainen ei saa sitä itse tehdä.

Vasara: Ne sokerinpalat ponnahtivat vaan mieleen. Ei niissä sen kymmempaa symboliikkaa ole. Ja luulen, että opittua ei todellakaan haluta tunnustaa, sillä silloin johtopäätös on se, että tyritty on ja ankarasti.

Rouva Ano: Näitä kiertoilmaisuja käytetään kyllä kovin mielellään. Samoin uutisoidaan usein että ”auto ajoi ihmisten päälle” kun pitäisi sanoa ”terroristi ajoi autolla ihmisten päälle”. Nythän pääuutisena on se mamujen suuri sankaruus tilanteessa ja se, että eräs Turun Sanomien toimittaja ajatteli löytävänsä vihreän oksansa sopivasti uhriutumalla. Oikea Media kertoo varsin hyvin, että kyllä siellä tosiaan auttoivat suomalaisetkin, mutta kun sattui olemaan vääränlainen paita päällä:

http://beta.oikeamedia.com/o1-35011

Tästä useampaa kuukautta invaasiota edeltäneestä valmiusmääräyksestä ei tosiaankaan paljon puhuta. Senhän tiesi siis jo nykyistä edeltänyt hallitus. Hankamäelle muuten pinnat hyvästä kirjoituksesta.

Bwana: No mahdollista joo, mutta en oikein usko. Ei siihen ratsaukseen varmaankaan varusmiehiä oltaisi käytetty vaan kantahenkilökuntaa ja jos tieto asiasta olisi levinnyt niin tiedostava älämölö olisi ollut taivaankorkee.

Vesku: Joskus 1990-luvulla tuohon urkintalakiin tuskin olisi tullut reagoitua. Olisi vaan tuuminut, että virkakoneisto tekee kaikkensa suojellakseen kansalaisia. Nyt tulee mieleen, että se ei suojele kansalaisia, vaan vallitsevaa järjestelmää kansalaisilta.

Ano: Tuo on hyvä esimerkki siitä, että todellisuus on ylittänyt sen kuuluisan parodiahorisontin.

Anonyymi kirjoitti...

Joopaksen joo, Ykältä taas oivaa settiä.

Äskettäin MTV:n uutisissa joku komissaarska myönsi kysyttäessä että laittomasti maassaolijat ovat selvä turvallisuusriski maassamme. Muutenkin yllättäen kerrottiin että laittomia on, myönnettiin ettei tiedetä missä ovat, ja että naurettavan vähän on saatu kielteisen päätöksen saaneita palautettua. Ihmeteltävä ryhtiliike, mää olen kauhiast hämmästyny.

Siksipä tällainen käppäukko raappahousujätkä kysyykin, että mikä helvetti estää tekemästä niitä oikeita johtopäätöksiä em. asiasta, ja käärimään hihoja, ja ystävällisesti mutta erittäin päättäväisesti saattamaan asiattomat vieraamme ulos maastamme jossa oleskeluun heillä ei ole pienintäkään oikeutta.

No, Ykä, tai siis Epäillyksen Piruhan sen selvitti, oman virheen tunnustaminen on eliitille kauhistus.
Kuitenkin on vielä kysyttävä että kauanko me tätä jaksetaan. Nyt jos teoretisoidaan, niin saattaa hyvinkin jollain kantaväestön jäsenellä, ehkä useallakin ns. "keittää". Seuraa ylilyönti, väkivaltaa, ehkäpä hengen menetyksiäkin. No mitä sen jälkeen tapahtuu, on helppo sanoa. Montakytätuhatta ihmistä ja Tavja kokoontuu taas kauppatorille puhaltamaan pilliin. Sitten taas kierros alusta potenssiin 2

Lapsillekin rajat ovat rakkautta.

T: Ymmi

QroquiusKad kirjoitti...

Edellisvikon puolella mietiskelin pariinkin kertaan ylempänä mainittua kevään 2015 suunnitelmaa 80 000 maahantunkeutujan vastaanottamisesta ja asuttamisesta. Se jäi jostain syystä vain reiluun 30 000, joissa on sekin määrä liikaa.

Miksi operaatio jätettiin puolitiehen? Tulijoita oisi varmasti ollut. Paavo Tajukangas raportoi paikan päältä, kuinka arabijätkiä pakattiin Tukholmassa tarkoitusta varten varattuihin erikoisjuniin, jotka purettiin Luulajassa sielä odottaviin busseihin joiden määränpää oli Haaparanta.

Mieleeni tuli tällainen skenaario:

Sipilä, Orpo ja Soini soivat ensinmainitun virkahuoneessa audienssin suojelupoliisin viestintäanalyytikolle, joka kävi suoraan asiaan. Hän ilmoitti kolmikolle alkaneen viime aikoina tulla tappouhkauksia, jotka eivät ole enää mitään känniuhoa. Niistä käy selvästi ilmi, että niiden lähettäjillä on, kuten maanpuolustuksellisesti sanotaan taito, tahto ja väline.

Heidän tahtonsa on kolmikon eroaminen ja muslimi-invaasion peruuttaminen, tai heidän päivänsä ovat luetut. He pystyvät siihen halutessaan, ja on selvää että he haluavat.

Kolikon vastaus on paskainen naurunhöhötys. Eihän suomalainen, tuo surkea hallintolammas mitään tuollaista uskalla tehdä! Analyytikko oli hetken hiljaa. Sitten hän alkoi puhua, ja mitä pitemmälle hän ehti, sitä nopeammin ylimielisyys väistyi kolmikon kasvoilta alati kasvavan kuolemankauhun tieltä.

Hänen lopetettuaan Sipilä änkytti:

"Mu...mu...mutta...kai te suojelette meitä...ettei..."

Analyytikko vastasi:

"Tokihan me suojelemme. Mutta nämä miehet ovat tosissaan. Heidän vieterinsä on väännetty melkein poikki. Kun se katkeaa, he voivat tappaa teidät. Me emme pysty sitä estämään."

Sipilä änkytti:

"E...ei...eihän näin voi olla...ei Suomessa..."

Analyytikko vastasi:

"Kyllä voi ja on. Teillä on nyt tieto, ja johtopäätökset on teidän tehtävä itse."

Analyytikon poistuttua kolmikko istui monta minuuttia hiljaa. Sitten Soini aloitti:

"Eeenpä taidakaan istua vaalikautta loppuun..."

Sipilä vastasi:

"Ehkä et. Nyt kuitenkin menet ehti ilmoittamaan Tukholmaan, että kuljetukset keskeytetään. Heti! Tänne ei saa enää tulvia yhtään enempää uussuomalaisia! Ei saa!!"

Soinin mentyä Orpo tuijotti Sipilää kuolemankauhu silmistä paistaen:

"Juha...selviämmekö me tästä...?"

"Sitä en tiedä! Sinä menet nyt kuitenkin heti ilmoittamaan Migriin, ettei vastaanottopaikkoja tarvitakaan 80 000; määrä jää paljon pienemmäksi. Mutta ennen sitä...mene sanomaan supoon että kaksinkertaistavat henkilösuojelumme!"

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Ymmille ja Qroquius Kadille & kiitos kommenteistanne.

Ymmi: Oman virheen tunnustaminen on eliitille kauhistus ja sen myötä uskoisin (vihjeitä tästä on ollut) että poliisia on komennettu pitämään turpansa kiinni raskaamman jälkeen. Minä vaan valitettavasti luulen, että me suomalaiset jaksamme vielä paljon pidemmälle. Me ollaan kilttejä hallintoalamaisia. Kriittinen piste ei ole vielä lähelläkään. Ja kriittisellä pisteellä tarkoitan järjestäytynyttä vastarintaa. Mutta tuo yrittäjien viritelmä on kyllä hyvä alku.

Qroquius Kad: Ei tuokaan ole mahdotonta. Tietysti asiaan vaikutti osaltaan se, että Tanska ja sitten Ruotsi toppasivat tulijoitten määrää. Se, mikä on merkittävää on se tieto, että vaikka niitä olisi tullut meille 120.000 niin joka ainoa oltaisiin otettu vastaan. Niin kuin otetaan vieläkin, mikäli mahdollinen uusi aalto tulee.

Becker kirjoitti...

Herrajeesus tätä touhua! Muutama vuosi sitten totesin eräille paikallisille että ei mitään edes lähellekkään tällaista touhua kuin Ruotsissa voi Suomessa tapahtua. Suomessa porukalla on sentäs tolkku päässä eivätkä ole näin aivopestyjä. Ja jumaliste olen joutunut myöntämään että taisin olla pikkasen väärässä. Olin selvästi yliarvioinut poliitikkojen ja eräiden kansalaisryhmien kyvyn käsitellä tätä mamujen invaasiota.
Onhan se tietysti hirveen sympaattista viedä kukkia ja kynttilöitä Turun torille ja halailla siellä pari tippaa tuhertaen. Mutta kun se ei auta mitään, ei palauta surmattuja elävien kirjoihin. Eikä muuta poliitikkojen käsitystä kansainvälisten sopimuksien noudattamisesta. Torin sijasta pitäisi mennä sinne missä nämä Brysselin perseilijät lusmuilee ja tehdä heille tiettäväksi että nyt riittää tämä oman väen kurjistaminen haittamamujen kustannuksella. Mutta ehkäpä tämä on liikaa odotettu. Lisää ruumiita taidetaan tarvita ennekuin kansalta tippuu rähmät silmiltä.

Jotenkin Sipilän munaton asenne on hyvinkin odotettavissa uskovaiselta. Omasta kokemuksestani tiedän että uskovaiset ovat niitä kaikkein kaksinaamaisimpia tyyppejä. Edessäpäin ollaan niin moraalista gutmenschiä, silmät hivenen kosteina puhutaan rauhallisin äänenpainoin kuin oltaisiin viimeistä voitelua antamassa. Mutta esiripun sulkeuduttua tippuu liperit kaulasta, pannaan röökiksi sekä kaivetaan puntta taskusta ja tempaistaan moukut. Ja aletaan miettiä koiruuksia.

Entä Orpo? Kaverin ilme viikonlopun aikana pidetyissä selonteoissa oli juuri niin teennäinen kuin olla vaan voi. Että ottaisiko vastuuta ja peräti eroaisi. Ehei, vaaleihin on vielä aikaa ja hallintoalamaisten muisti on lyhyt. Jatketaan vaan tuolla samalla korkeiden periaatteiden linjalla kuin tähänkin asti.
Petteri on varmaan todennut muijalleen että kyllä noi jeparit hoiti hommansa fiksusuti. Olivat jo kolmen minuutin kuluttua suojelemassa puukottajaa, eivätkä edes tappaneet sitä. Lakifirmasi pystyy imemään marokkolaisen valituksien kautta vielä monta tonnia veronmaksajien varoja meidän plakkariin.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Becker. Kyllä valitettavasti on niin, että Suomi ottaa mielenköyhyyden saralla Ruotsia kiinni pitkin harppauksin. Mutta tulee muistaa, että täällä sen julkisen äänen ja huomion saavat nimenomaan tämän hulluuden kannattajat. Tavallinen ihminen ei ole ehkä niin aivopesty kuin perussvenne, joista olet usein kommentoinut. Uskovaisista minulla on hieman samanlaisia ja ehkä vielä pahempiakin kokemuksia. Nyt en siis puhu ns. tapakristityistä vaan ihan aktiivisista uskon tunnustajista. Tosin heidänkin eduksi voi sanoa, että he eivät viiltele ihmisiltä kurkkuja auki. Orpo on taas jonkunlainen arkkityyppi siitä, mihin puolue nimeltä kokoomus on päätynyt. Kypäräpappi on ammuttu aikaa sitten.

Anonyymi kirjoitti...

Hehe, kiitokset Epäilyksen Pirun aktivoinnista! Kuitenkin, kirjoitus jäi aavistuksen vajaaksi koska Eräs Pääministeri ei vaikuttanut aivan ”oikeanlaiselta”. Tuo ”eräs pääministeri”, jota itse ajattelen rooliin, on joutunut ihan kirjaimellisesti koulimaan itseään, jotteivat kaikenlaiset ”Kahdentoista veriyljän kautta!”-tyyliset huudahtelut pääsisi värittämään hänen puhettaan julkisuudessa. On aika epätodennäköistä, ettei eräs pääministeri moisia selkäytimestä tulevia vonkaisuja kotioloissa - varsinkaan pirullisesti provosoituna - suustaan kajauttelisi.

Toinen juttu on semmoinen, joka jollekulle tuli mieleen, että mitäs jos jokin taho järjestäisi pienen postituskampanjan, jossa kohteena olisivat nämä kaiken maailman teeveessä ja muuallakin mediassa Suomen kansalaisen hengen arvoa vähättelevät leenamalkit ja muut kaltaisensa toisen ihmisen henkeä, turvallisuutta ja elämää julkisesti halveksuvat puhuvat päät. Mitä jos näille postitettaisiin t-paidat, joiden selkämyksessä lukisi esim. ”I am a Volunteer Jihadi Victim” ja edessä kaulan alla että ”Please Cut here” ja nuoli ylöspäin (tai miksei suoraan vaikka veitsen figuuri). Lähetykseen pitäisi varmaankin laittaa myös jonkinlainen saatekirje, jossa kerrotaan kuinka he ovat omalla toiminnallaan ansainneet moisen kunnian tarvittaessa uhrautua vähäisemmän väen puolesta. Koska islamilaisen iskun kohteeksi joutumisen riski on niin olematon kuin ko. asiantuntijat sanovat, niin varmaankin he käyttäisivät paitaa ylpeänä ja kunnialla - vai käyttäisivätkö?

T. Riku Raunioilla

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Riku. Todennäköisesti olet oikeassa eräästä pääministeristä ja kirjoitushan oli muutenkin voiman pimeän puolen kertomukseksi naamioitua agitproppia. Tuo paitaidea on ihan hyvä, tosin en usko, että leenamalkeista löytyisi vapaaehtoisia vaikka johan näitä suvakkihuorapaitojakin on myynnissä:

http://www.amnestystore.fi/tuotekuvat/900x600/Suvakkihuora_printti.jpg

Anonyymi kirjoitti...

Iltoja Ykä!
Hiljattain vasta törmäsin blogiisi, mutta parempi myöhään..

Loistavaa ja myöskin ahdistavaa kerrontaa mahdollisista skenaarioista, joihin meitä pakolla ollaan viemässä.

Tsemppiä ja parempia aikoja toivoen!

T: Herännyt

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Herännyt, kiitos kommentistasi ja voimia eloon sekä onnea & menestystä.

Veijo Hoikka kirjoitti...

Eläimellinen viattomien ihmisten halateurastus oli odotettavissa myös Suomessa. Nyt uhriutuu Turun Sanomien toimittaja Rebekka Härkönen jouduttuaan vihapuheen kohteeksi, luettavissa: http://mvlehti.net/2017/08/21/suvakit-mobiloivat-hyokkayksen-jussi-halla-ahoa-ja-mv-lehtea-vastaan/
Viranomaisten jatkotoimenpiteet ovat myös hyvin ennustettavissa.
(peruste tähän ennusteeseen valtio-opin klassikko, Orwell: 1984).

Anonyymi kirjoitti...

Tohon Ykän ja Beckerin uskovaisuikutukseen:

Kaikissa on lampaita ja leijonia. Uskovaisista nämä lampaat ja niihin liittyvät stereotypiat nostetaan usein esille. Leijonat tuppaavat olemaan hiljaisempaa, julkisuutta välttelevää sorttia.

Silloin kun on joku todellinen tilanne päällä, tuppaavat öyhöttäjät ja uhoajat paljastumaan paskahousuiksi, lampaitakin surkeammiksi pelkureiksi.

Jotenkin olisin odottanut teiltä asiallisempaa linjaa tuossa asiassa. Vaan kai se omien rivien hajoittaminen nyt sitten vaan on niin kivaa, ettei sitä kertakaikkiaan malta olla tekemättä jos siihen tulee kiva tilanne.

Ukkeli kirjoitti...

Hei vaan, epäilyksen pirua tarvitaan. Luin tuossa Suojeluskuntien historiaa, jossa kerrotaan jääkäriliikkeen vaiheista. Silloin haettiin tukea Venäjän vihollismaa Saksasta, joka tukea sitten saatiinkin, ensin kyllä epäillen, eikä ihme, kun muistaa, että pienen maakunnan edustajat pyytävät suurvallalta apua sotilaskoulutukseen.

Mietin, mistä nyt apua saataisiin. Selvästikin länsi on tiensä valinnut, Saksa ja Ruotsi ovat molemmat tukevasti monikulttuurin tiellä. Muut ovat pienempiä tai kauempana. Niinpä ainoa suunta on itä, jos apua ulkomailta halutaan, muuten on pärjättävä yksin länttä ja omaa eliittiä vastaan. Itä taas ei käy, koska on Venäjä.

Vaikealta näyttää. Miten Unkari onnistui, tietääkö joku?

Anonyymi kirjoitti...

Qroquis Kad edelläuumoili jotta valtionjohto olisi luopunut enemmästä maahantuonnista nk pakottavien syiden vuoksi..voipi olla, voipi olla.
Mutta miksi alunakaenkaan tähän ryhdyttiin, vaikka varmasti tiesivät etukäteen ettei kansa sitä hyväksyisi?
Oliko olemassa joku pakko?

Joku sellainen jonka edessä EI VOI tehdä muuta kuin totella?
Muitetaanpa myös että meillä on sellainen isäntämaasopimus.

Olisiko nyt niin, että valtionjohdon palleista on jollakulla sellainen ote ettei siitä niinvain livetä?
Josko näille olisi demottu riittävän uskottavasti että nyt vaan on toteltava? Kääntyihän Merkelinkin kelkka matuasiassa tavattoman vikkelästi, oli enin "kauhistuttava virhe" ja seuraassa hetkessä nämä herrat ovatkin hänen kutsumia..?

Täytyy ottaa huomioon em sopimus ja se seikka, että näistä maahantulleista suurin osa omaa sotilas/poliisi taustan.
Ei tällaiset äijät niinvain maailmalla reissaa, huviksensa..

On myös muistettava, että isäntämaasopimuksen eräät jäsenet aloittaisivat niin mielellään nahistelemaan kaikkien niin inhoaman Putinin kanssa.
Näistä elementeistä keittelee jo kaikenlaista, mutta olkoon tältä erää.

Jotta näin täältä Syrjänperältä, saunakaljan tuomia ajatuksia...mutta muistakaa mitä
Mao setäkin sanoi, kiväärinpiipusta se valta kasvaa








QroquiusKad kirjoitti...

Unkari on nähdäkseni onnistunut mitä mainioimmin ihan omin voimin pelkästään äänestämällä oikein, eli antamalla vuoden 2010 parlamenttivaaleissa Perussuomalaisten veljespuolueelle Fideszille sellaisen gigajytkyn, että he kykenivät muuttamaan perustuslakia kansallismielisyyttä edistävään suuntaan.

Eipä ole nähty Unkarissa taharruksia eikä muita seksirikosaaltoja, puukot eivät ole heiluneet allahuakbarin tahdissa eivätkä Scaniat ajaneet ihan issekseen väkijoukkoihin. Eikä mikään puhu sen puolesta, että tällaista tapahtuisikaan niin kauan, kuin Fidesz on vallankahvassa Unkarin kansan ja valtakunnan etu mielessään päällimmäisenä. Ei siihen sen enempää tarvittaisi Suomessakaan.

Rikun paitaideasta seuraisi todennäköisesti vain jälleen uusi uhriutumisepidemia, jossa leenamalkit esittelisivät heille postitettuja paitoja itkien kuinka se kauhea Halla-aho aloitti nyt sitten tällaisen kampanjan, joka on jällen uusi todistus Perussuomalaisten ja muiden kansallismielisten eli rasistien kauhiasta naisvihasta.

Anonyymi klo 10.09 pisti hieman erikoisen. Minua on tässä blogissa pariin kertaan epäsuorasti ojennettu sillanpolttotalkoista, joihin en kyllä edelleenkään ihan varsinaisesti koe syyllistyneeni. Nyt sitten joku näkee asian samalta kantilta mutta päinvastoin. Minä en puolestani kyllä näe Beckerin saati Ykän ryhtyneen omalta taholtaan omia rivejä hajottamaan.

Mutta kaipa kaikki asiat voi nähdä juuri siinä valossa kuin haluaa, ja tarpeen tullen säätää valaistuksen mieleisekseen tai kokonaan pois päältä.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Veijo Hoikale, Ano1:lle, Ukkelille, Ano2:lle ja Qroquius Kadille & kiitos kommenteistanne.

Veijo Hoikka: Tyypillinen systeemi. Yritetään nostaa joku Halla-ahoon tai MV-lehteen liittyvä uutinen suuremmaksi kuin itse terrori-isku. Ja samallahan kyseinen Turun Sanomien toimittaja
hankki itselleen myöhemmässä vaiheessa realisoitavaa uhriutumispääomaa. Edessä ura Ylellä?

Ano1: Olen yleensä suhtautunut positiivisesti tavallisiin suomalaisiin kristittyihin. Mutta en kiistä etteikö huonojakin kokemuksia ole. Ja nykyiselle kirkolle organisaationa ei voi kuin vittuilla. Ei valtiokirkkoon nähden mitään siltoja voi polttaa. Se on polttanut ne itse.

Ukkeli: Juu, ei taida Saksasta tulla tällä kertaa apua. Tosin nykyisinhän Suomella on jo tarvittava sotilaallinen osaaminen itselläänkin. Puolustautua voisi. Mutta kun ei saa. Unkari on onnistunut ja siitä tuossa alempana Qroquius Kad kommentoikin hyvin.

Ano2: Ne pallithan ovat EU:n käsissä ja ne on ojennettu vielä rutisteltavaksi vapaaehtoisesti.

Qroquius Kad: Totta puhut Unkarista. Siellä taitaa olla poliitikkojen sijasta valtiomiehiä. Ja joo, uhriutumisepidemia tuostakin epäilemättä seuraisi. Ja olet oikeassa myös siinä, etten pyri polttamaan siltoja omalle puolelle. Mutta on tietysti tosiasia ettei kaikkia vaan voi miellyttää, eikä siihen kannata pyrkiäkään.

Anonyymi kirjoitti...

Moro Ykä taas piiiitkästä aikaa,

Tällä kertaa kommenttini on lyhyt, mutta menee asian ytimeen (tai siis eräs nuori gootahtava PS-aktiivi menee) http://kreiviolaf.puheenvuoro.uusisuomi.fi/241719-ovatko-politiikot-neroja

Saatte ihan itse miettiä Asioita, minä ainakin niin teen.

--Madri

Anonyymi kirjoitti...

Väestönvaihto etenee ja jos noista joku saadaan poistettua maasta niin suvakit köyrää sen takaisin vaikka maapallon toiselta puolen. Ei, ei tätä peliä voiteta demokratian keinoin saati dialogin avulla.

fb:ssa leviävästä Antti Väisäsen tekstistä pikku pätkä:

"Nyt lainaan maahanmuuttoviraston sivuilta:
Vuonna 2015 tuli Suomeen:

Maahan tuli: 90,000 joista 75,000 sai myönteisen oleskeluluvan.
Todistettavasti maasta kadonneet eli karkotetut eli tavalla tai toisella lennätetty kotimaahansa tai vastaavaa:
281 kpl.
Käännytetyt: 1361

Vuonna 2016
Maahan tuli: 109000 tuli maahan joista 80,000 sai myönteisen oleskeluluvan. Todistettavasti maasta kadonneet eli karkotetut eli tavalla tai toisella lennätetty kotimaahansa tai vastaavaa:
430 kpl.
Käännytetyt: 1252

Vuonna 2017:
Maahan tuli 56000 tullut toistaiseksi joista 47,000 saanut oleskeluluvan.
Todistettavasti maasta kadonneet eli karkotetut eli tavalla tai toisella lennätetty kotimaahansa tai vastaavaa:
447 kpl.
Käännytetyt: 842"

200 000 reilussa parissa vuodessa!
Selittyykö miksi rahat on loppu ja näitä geelitukkia pyörii joka paikassa?
Alle kolmekymppisten ikäryhmien demografia on siis saatu jo pilalle, eikä tälle tulvalle näy loppua koska "emmehän voi elää suljettujen rajojen sisällä"

-Tvälups-

Anonyymi kirjoitti...

Sankareista tuli mieleen, että sen punahousuisen suomalaisen kanssa (video) auttamassa maassa polvillaan oli torikauppias, espanjalainen, ei mitään tekemistä turvapaikan hakijoiden kanssa, vaan normaali länsimainen mies. KAS KUN EI MEDIA OLE HAASTATELLUT, AI HITSI, NIIN KUN EI OLE TURVAPAIKAN HAKIJA, NIIN ULKOMAINENKAAN EI KELPAA SANKARIKSI.

ETTÄ MÄ OLEN TÄYNNÄ VALTAMAEDIAA ELI SIIS VALHEMEDIAA, YLE JA HESARI OVAT KYLLÄ SELLAISIA PASKAN SUOLTAJIA, ETTÄ OKSETTAA.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Madrille, Taisteluvälineupseerille ja Anolle & kiitos kommenteistanne.

Madri: Kiitos linkistä. Mielenkiintoinen kirjoitus. Ja jos rupeaa miettimään, että eihän tuo voi olla mahdollista niin huomaa, että joutuu raapimaan päätään ihan urakalla.

Tvälups: En ole kyllä varma onko tuo lukema niin iso, ainakaan Euroopan ulkopuolisten osalta. Mutta itse asiasta en kyllä ole yhtään eri mieltä.

Ano: Joo. Katsos kun espanjalainen ei käy käveleväksi solidaarisuuspokaaliksi.

Becker kirjoitti...

Mä en myöskään oikein ymmärrä mitäs siltojen polttelemista tämä on. Jäi vähän epäselväksi. Minä ainakin viihdyn tässä porukassa vallan erinomaisesti.

Mitä noihin pappeihin tulee niin asioita voidaan nähdä moneltakin kantilta. Minulla on
suvussa aika paljon kirkon miehiä en heitä millään tavalla halveksu tai heidän toimintaansa paheksu. Asiat on pidettävä oikeassa aikakontekstissa.
Mutta se että länsimaista kulttuuria uhkaava islam, väkivaltainen ja naista alentava uskonnollispoliiittinen järjestelmä saa papeilta hyväksynnän tasa-arvoiseksi keskustelu partneriksi on minusta täysin käsittämätöntä. Islam joka saadessaan vallan tulee nirhaisemaan kurkut vääräuskoisten papeilta ensimmäiseksi. Että siitä vaan arvon kirkonmiehet ja naiset, imaamit pitävät teitä vähintään yhtä hulluina kuin minä, elleivät vielä hulluinpana.

Asiasta kolmanteen. Törmäsin tällaiseen ilmiöön nettilehtiä lukiessani, että pienessä Hangossa pidettiin myös Pride - kulkue. Mitä isot edellä sitä pienet perässä mutta Hangossapa pistettiin tämä sekopäiden juhla vielä paremmaksi, sillä siellä kyseinen banderolli kertoi että jokin Suomen Kommunistinen Puolue oli myös tukevasti esillä tässä banaalissa kulkueessa. Kommunismi, joka on tappanut miljoonia ihmisiä, eikä kukaan edes pidä asiaa mitenkään huomionarvoisena.
Minulla on ehdoitus ensi vuoden paikallista pride kulkuetta varten. Hangossa on varmaan jokin vesillelaskuramppi pienveneitä varten. Kävelkää siitä mereen ja jääkää sinne, please. Kuvaa klikkaamalla löytyy myös banderollikuva jos ei muuten näy.
https://www.vastranyland.fi/artikel/lika-karlek-for-alla/

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Becker. Ehkä Ano mielsi henkilökohtaisen asiansa siihen, mitä me puhumme yleisesti ja veti porot nokkaansa. En halua loukata häntä, mutta jätän itselleni oikeuden ilmaista mielipiteitäni. Tuossa linkkaamassasi jutussa toi valittu kuva oli kyllä varmaan tarkkaan harkittu. Siinä kun oli pyörätuolissa oleva nainen ja hänen arabiavustajansa niin eihän kukaan enää tuon nähtyään voi tehdä muuta kuin tuulettaa asian hienoutta.

Anonyymi kirjoitti...

@Becker, joo-o toi pride kulkuekuva Hangosta kyl laittaa kysymysmerkin pääni yläpuolelle? Eivätkö noi sateenkaarihenkilöt ymmärrä sitä, että he ovat ensimmäisten joukossa liipaisimella jos islaam pääsee niskan päälle Euroopassa? Satuin eilen katsomaan saamenkielisiä uutisia ja kas kummaa mitä siellä tapahtuikaan Oddasat 22.8. ja queer saamelaiset. Hyvin menee jos on mennäksensä.

Tässä sitten linkkivinkkiä FB:n kautta, tältä näyttää Barcelonan terrori-iskusta epäillyn jantterin pidätyskuva. Espanjan poliisi sitten ampui kunnolla kohti ja toi terroristiristo pääsi nopeasti sinne paratiisiinsa, Yuones Abouyaaqoub pidätyshetkellä. Kommenttiosiosta voi halutessaan opetella espanjankielisiä kirouksia, pitää myöntää et he osaavat myös tuon taidon suht'koht hyvin.

Tämän takana on sellainen yksinkertainen syy, että jos noilla veijareilla on räjähdevyö päällä niin he viimeisenä tekonansa painavat laukaisunappia ja räjäyttävät itsensä ilmaan. Jolloin mahdolliset haavoittuneen auttajat tai pidättäjät lähtevät myös kohti suurta tuntematonta. Joten on parempi ampua niin että se on kerrasta poikki, kyynistä mutta niin rationaalista riskienhallintaa. Myös Israelin poliisilla, turvallisuusjoukoilla & armeijalla on samantyylinen modus operandi terroristin pidätystilanteessa, se pitää "neutraloida" lopullisesti. Jostain kumman syystä...


- Soomepois Eestist -

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Soomepois. Joo, Espanjan poliisin toiminta on täysin ymmärrettävää. "Neutralointi" tapahtuu varmimmin päähän ampumalla. Tietysti tyypillä voi olla se ns. kuolleen miehen kytkin, mutta en tiedä, kuinka paljon niitä loppujen lopuksi on käytetty. Semmosta meinaan kun pitii jännittyneenä hikisissä käsissä niin se herkkään lipsahtaa.