maanantai 12. elokuuta 2024

JAA GEENIPARANNUSTA?

Ne olympialaisethan sitten menivät ja Suomen menestys oli varsin surkea. Se ei minua sinänsä niin hetkauta, ei se maailman tärkein asia ole. Mutta monenlaista turpakäräjää on asian tiimoilta käyty ja soppaan sekoittaa lusikkansa mikäs muu kuin Helsingin Pravda joka on etsinyt haastateltavan joka kertoo mitä Pravda haluaa kuullakin. Hän on eräs emeritusprofessori jonka selitykset organisaatioista ja yleensä huippu-urheilusta ovat sinänsä pitkälti ihan järkeenkäypiä.

Mutta sitten tulee se, mitä Pravda varmasti halusikin:

Suomen joukkueessa nähtiin vähänlaisesti maahanmuuttajataustaisia urheilijoita. Professorin mielestä tässä annetaan tasoitusta muille.

”Jos menestystä halutaan, suomalainen geeniperimä ei riitä. Kehotimme raportissamme luomaan lahjakkaille maahanmuuttajanuorille ihan oma väylä huippu-urheiluun.”

No joo. Ensiksi siitä geeniperimästä. Joka ei kuulemma riitä. Suomalainen geeniperimä ei varmasti ole muuttunut 1970-luvun kultaisista yleisurheiluvuosista. Menestyksen puute on varmasti jossain ihan muualla. Itsekseni tuumin että ainakin miesten kohdalla suurimmat lahjakkuudet hakeutuvat mielellään jääkiekkoon. Selitykseksi ei tarvinne muuta kuin katsoa NHL:n palkkoja.

Mutta sitten se toinen asia. Joo, tulihan se sieltä. Eli maahanmuuttajat. Ja se ihan oma väylä. Eikös tuota ole kuultu jo tavallisessa työllistämisessäkin? Paraneeko Suomen menestys sillä, että joukkue täytetään kehitysmaalaisilla, niin kuin hyvin moni Euroopan maa on tehnyt? Omasta mielestäni totean että kissan paskat. Jos joku afrikkalainen juoksee Suomen edustuspaita päällä niin se on edelleen afrikkalainen. Ei se paljoa kansallistuntoa nostata.

Tulihan Pravdan jutussa esille vielä se toinen väite:

Maailmalla on havaittu urheilun olevan erinomainen tapa paikalliseen kulttuuriin sopeutumiseen, mutta Suomessa tätä ei ole osattu hyödyntää – varsinkaan yksilölajeissa.

Jos Suomi saa yhden huippu-urheilijan ja vaakakupissa toisella puolella on tuhat verovaroilla lorvivaa jätkää joista suuri osa on rikollisia niin ehkä pärjäämme ilman sitä yhtä huippu-urheilijaa. Joka sekään ei ole suomalainen.

Vaan eihän siinä sinänsä. Maahanmuutollahan Suomen huoltosuhdettakin on parannettu jo vuosikymmeniä. Tosin eihän siinä ole tullut kuin lisää elätettäviä mutta vain kansallismielinen rasisti takertuu tuollaisiin yksityiskohtiin.

Geeniparannettu Ranskan jalkapallomaajoukkue. Tätäkö Suomenkin pitäisi saada?

30 kommenttia:

Thorvald Eskilinpoika kirjoitti...

Kun katselin näitä kisoja niin tuli kommentoitua vaimolle että tuohan on kuin viime ison sodan jälkeen tieteen ja tekniikan puolella oli, eli että onko meidän saksalaisemme parempia kuin teidän saksalaisenne.

Eli että onko meidän tummaihoisemme parempia kuin teidän tummaihoisenne.

No, jotkut niistä tummaihoisista kyllä kilpailivat ihan alkuperämaidensa väreissä, mutta valkoisia ei monilla alunperin valkoisilla mailla enää ollut oikein missään lajeissa mukana.

Pauli Vahtera kirjoitti...

Kas kun professori ei ehdottanut Bahrainin mallia, jossa valmiiksi huipulla oleva afrikkalainen ostetaan edustamaan maata.

Somaleja on Suomessa ollut 34 vuotta. Siinä ajassa olisi mo faraheja ehtinyt tulla Suomeenkin. On sentään yksi Suomessa nykytasolla pärjäävä pitkänmatkanjuoksija, joka jäi kauas tulosrajoista. Suomen yleisurheilun taso 1970-luvulla oli niin korkea, että olisi ollut kaukana maajoukkueeseen pääsystä.

Maahanmuuttajilla on jo nyt etuoikeutettujen kaista. He pääsevät ilmaiseksi kuntien maksamana kuntosaleille ja heille ostetaan urheiluvälineet sossun rahoilla. Mitä muuta pitäisi antaa? Jotain pitäisi tehdä itsekin. Mutta ilmainen elämä tekee laiskaksi ja avuttomaksi. Ei siten olympiavoittajia saada.

Kirjoitin tästä eilen oman blogini. Siinä toin esille afgaaniurheilijat, joita edustamaan selfiematkalle pääsi Suomen tunnetuin afgaani. Selkeästi korruptiota. 157.000 euron julkisen sektorin maksamilla ansiotuloilla olisi ollut varaa maksaa matka omasta kukkarosta.
https://www.vahtera.blog/post/suomen-surkeimmat-olympiakisat

Anonyymi kirjoitti...

Missä maassa se maitopurkin kanteen laitettu Kairossa syntynyt somalityttö pelaa nykyään? USAssa vai Italiassa?

Anonyymi kirjoitti...

Moro Ykä,
Se mikä pistää silmään Suomen joukkueen menestymisessä Pariisissa on ”johtajien” määrä kisajoukkueessa sekä pitkälle koulutettujen naisten määrä näiden joukossa! Suojatyöpaikka filosofia mädättää koko yhteiskunnan! Verovaroista maksetut tuet valuu muille kuin urheijoille. Taitaa mennä, jopa niin, että ne urheilijatkin valitaan sopivuuden ei kykyjen mukaan.
Toki mamutus vie tämänkin sektorin uudelle tasolle, ei muuta kuin sorvin äären, jotta saadaan kaikki tämä iloisesti maksettua!

Anonyymi kirjoitti...

Pitkänmatkan juoksijoita on kokeiltu. Vuoden maassa oleskelun jälkeen tulostaso heikkeni, kelpasi vain Ruotsi maaotteluun. Koripallossa pelaajien väri näyttää näyttää vaihtuneen. Paikallinen jalkapalloseura on melkoinen muukalaislegioona, pelaa veikkausliigassa, jonka yritykset eurokentillä tyssää vuosi vuoden jälkeen ensimmäisellä kierroksella.

kt

Tapio Suhonen kirjoitti...

Kuvavalintasi, erittäin ranskalainen potkupallojoukkue...!

Anonyymi kirjoitti...

Suomi on vaarassa menettää nuoren skeittarin Australialle. Jos olisin hän, vaihtaisin kiireesti Australian lipun alle, näin se vaan menee. Suomi kuihtuu kaikilla alueilla, mikään ei toimi ja tilanne pahenee. Itsekin tässä isoa muuttoa suunnitellut muutaman vuoden, maa on vielä hakusessa, muutama vaihtoehto on, missä terveydenhuoltoon toimii ja ilmapiiri on suomalaisen kyräilyn ja luonne pahansuopuuden vastakohta eteenpäin menevä ja kansasta paremmin huolta pitävä.

Bogreol kirjoitti...

Emeritusprofessori voisi katsoa esimerkiksi Tanskan saamia mitaleita Pariisista, miesten ja naisten käsipallojoukkue kultaa ja pronssia tanskalaisia, purjehtija, soutaja ja sulkapalloilija (kultaa) täysin tanskalaisia, ratapyöräilijät täysin tanskalaisia; taekwoidosta pronssia bosnialainen ja painista pronssia tšetšenialainen. Tanska on paljon kauemmin kuin Suomi ollut maahanmuuttomaa, mutta ei silti saa maahanmuuttajamitaleita tuon enempää, ja ilman niitäkin olisi tulos ollut mainio. Siitä olen samaa mieltä, että menestys on makeinta kun sitä tuo etninen suomalainen, ei niitä afrikkalaisia maanmiehikseen tunnusta vaikka mitaleita Suomelle toisivat ja tilastoa kaunistaisivat.

Anonyymi kirjoitti...

Jos aletaan haalia mamu-urheijoita , niin pitäisi ottaa vaikka Sifan Hassanin kaltaisia naisia, (3 olympiakultaa, kolme MM) eikä mitään partamuslimeja.

Anonyymi kirjoitti...

Niin, mihin tuo tuontitavaran lisääminen johtaa?
Ja riittääkö perusteeksi mahdollisten urheilijoiden geenit?
Kyllähän ennekin pärjättiin, kun vaan treenit oli kohdallaan. Oli Vireenit, ja keihäsporukat jne...
Mutte ei enää.

https://x.com/ROI_IRELAND/status/1822538699130761702/

Anonyymi kirjoitti...

Tuo hesarin juttu sai minut pohtimaan, että pitäisikö tuonne proffaosastollekin alkaa tuoda porukkaa muualta? Kun sielläkin näytää olevan tarvetta geenimuuntelulle usean viimeaikaisen ns. tiedeyhteisön ulostulojen perusteella.
Poisluettuna Ykän blogistikollega Professori.
Huru-ukko

Anonyymi kirjoitti...

Suomen Olympiakomitea on päättänyt jatkaa samalla kokoonpanolla ja tähtäin on nyt 2028 Los Angelesin olympialaisissa. Toisin sanoen, pidetään kiinni kynsin hampain hyvistä (sivu)liksoista, matkustelusta maailmalla ja törsäämisestä veronmaksajien piikkiin. Jos joku urhelija vielä jaksaa harjoitella omaan piikkiin ja menestyä se on johtajien ansiota. Huonompi menestys on taas urheilijan oma syy.

Anonyymi kirjoitti...

Peräänkuulutan nyt sitä kansalaisten tasapuolista kohtelua eli ei mitään ohituskaistoja taas ulkomaalaisille! Tässähän haiskahtaa jo pahasti rasismi, mutta median ja poliitikkojen mielestä vain tummaihoisia voidaan sortaa. Turha on myös kuvitella hurraa-huutoja katsomoissa ja tv:n äärellä jos musta mies Suomen väreissä voittaa olympiakultaa. Vaikka olenkin aika innokas penkkiurheilija, niin ei voisi vähempi kiinnostaa. Suomi-verkkarit mustaihoisen päällä on samaa sarjaa kuin musta Elovena-tyttö.

Paljonkohan muuten Yle törsäsi olympialaisten tv-lähetyksiin lähtien seinäkiipeilystä, skeittauksesta ja kanoottipujottelusta? Läpinäkyvyydellään ja avoimuudellaan kehuskeleva veronmaksajien rahoittama yhtiö piilottaa kulut satavarmasti.

Rouva Ano

Anonyymi kirjoitti...

Mieltä kovasti lämmitti, kun viime futisMM-finaali meni Argentiinalle. Ihan sen vuoksi, että Argentiinan joukkue...
...öö..edustaa alistettuja siirtomaita, Ranskan taas impperialistista kolonialismia.

Olihan meillä se kenialainen Wilson Kirwa. Talvilajien puolella vastaava joskaan ei yhtä näkyvä ilmiö: maajoukkuetason taitoluistelijoista varmaan puolet on venäläisiä.

Terv. Achtung

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Thorvald Eskilinpojalle, Pauli Vahteralle, Ano1:lle, Ano2:lle, kt:lle, Tapio Suhoselle, Ano3:lle, Bogreolille, Ano4:lle, Ano5:lle, Huru-ukolle, Ano6:lle, Rouva Anolle ja Achtungille & kiitos kommenteistanne. Varsinkin tietyissä yliopistopiireissä ja mediassa tuo maahanmuuton hokeminen on pakkomielle. Vallitsee ajatus, että Suomi on edelleen Suomi vaikka sen väestö vaihtuisi.

Ja mitä tulee noihin organisaatioihin niin urheilujärjestöt näyttävät olevan samanlaisia kuin muukin julkinen sektori. Eli itse organisaatio on pääasia. Ei se, mitä varten se on perustettu.

QroquiusKad kirjoitti...

Mutta Suomihan sai olympialaisen kultamitalin naisten painonnostosta ja nimenomaan maahanmuuton kautta:

https://www.is.fi/urheilu/art-2000010623236.html

Norjattarella on Suomen passi ja kantakirjasuomalainen äiti, ja on elänyt ensimmäiset yhdeksän ikävuottaan Oulussa.
Kaiken muun hyvän lisäksi isä on norsunluurannikkolainen neekeri.
Tuohan on aivan vimosen päälle nykystandardien mukainen suomityttö, joten ei kun siniristiliput liehumaan!

alianor d'aquitaine kirjoitti...

Suomalainen urheilija on aina pärjännyt omalla työllään kun mahdollisuus on annettu. Mutta jos rahat menevät ei urheileville yksilöille erilaisin selityksin on selvää, ettei itse urheilijaa ole tuettu.

Pariisin olympialaiset ovat kaikkinensa olleet surkea esitys ja mitään tietoa siitä haluaako yksikään maa Los Angelesin 2028 jälkeen ylipäätään enää järjestää näitä kisoja ei ole. Siinä olisi urheilujohtajilla pohdinnan paikka.

Pitkin Eurooppaa on tavallisen kansan viha loputonta maahanmuuttoa kohtaan nousemassa yhä voimakkaammin. Meillä Suomessa on vielä aikaa miettiä, mitä todella haluamme. Sitä olisi itse kunkin hyvä pohtia, sillä alkaa näyttää yhä pahemmin, että sisällissota on uhkaamassa monia ennen rauhallisia yhteiskuntia. Suomi on meidän maamme. Minne me voisimme siirtyä loisimaan muiden ihmisten rahoilla? Emme minnekään. Pitäkäämme siis huolta omastamme, sillä tämä on vielä hyvä maa asua ja elää.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Qroquius Kadille ja alianor d´aquitanelle & kiitos kommenteistanne.

Qroquius Kad: Joo, torilla tavataan…

alianor d´aquitane: Erittäin hyviä huomioita. Tosin ne 2032 kisat järjestetään Brisbanessa.

Anonyymi kirjoitti...

Alkaa olla kiire pitää huolta tästä maasta.
Jos pidämme huolta, niin maamme voi olla turvapaikka muille valkoisille eurooppalaisille, jotka karkoitetaan omista maistaan.

https://odysee.com/@redicetv:1/diversity-is-a-weapon-against-white-people:2

Anonyymi kirjoitti...

Joku tilastonikkari tahi muu vastaava voisi tehdä jonkin sortin kaavion, jossa tulisi esille palaneiden autojen määrä, räjähtäneet pommit, sarjatuliaseiden papatus kaduilla yms. korrelointi voitettuihin mitaleihin.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Ano1:lle ja Ano2:lle & kiitos kommenteistanne.

Ano1: Kiitos linkistä.

Ano2: Siinä olisikin mielenkiintoinen, joskaan ei miellyttävä tutkimus.

Antifilatelisti kirjoitti...

Miten tästä kaikesta tulee Pahkasika mieleen ja sarjakuva "Ylermi"?

Antifilatelisti kirjoitti...

Ainakaan Suomi ei tällä kerralla jäänyt dopingista kiinni.

Thorvald Eskilinpoika kirjoitti...

Nyt uutisoidaan siitä miten meidän "kansainvälisillä osaajillamme" on huono kuva käydystä maahanmuuttokeskustelusta. No mitenkähän se voisi muuta ollakaan, koska ko. porukka ei osaa suomea ja on näin ollen täysin meidän mediamme varassa. En tiedä lukevatko vain median englanninkielisiä tekstejä vai kääntävätkö gööglellä suomenkielisiä, mutta koska median käymä "keskustelu" ja uutisointi on täysin vääristynyttä siitä mitä mieltä oikeasti asioista ollaan, ei ole mikään ihme että ovat asiasta huolissaan. Vihervasemmistolainen mediammehan on täynnään natseja ja rasisteerausta ja sun muuta, eivätkä vahingossakaan kerro että keskustelussa ei vastusteta näitä oikeita työperäisiä asiantuntijoita, vaan sosiaaliturvaperäistä ulkomaalaisten porukkaa. Media ei julkaise näissä em. uutisissaan lainkaan kommentteja jossa sanotaan tuo mitä edellä sanoin. Verkkomediakin poisti koko kommentointimahdollisuuden kun joku meni kirjoittamaan tuon tosiasian uutisen alle. Ehdin nähdä sen ennen poistoa joka oli kyllä säväkän nopea, viitisen minuuttia.

Anonyymi kirjoitti...

Taitaa valitettavasti olla pelkkä ikävä biologinen tosiasia, että jos kansainvälisissä urheilukilpailuissa yhdenkin maan joukkueessa on pikajuoksijana neekeri, se päihittää helposti kaikki valkoiset, edusti se neekeri nimellisesti sitten Suomea tai Ugandaa:

https://www.youtube.com/watch?v=7X0IoiPUpkw

Anonyymi kirjoitti...

Oli oivat olympialaiset, ainakin Nasima Razmyarin mukaan, joka Stadionin säätiön kustantamana puheenjohtajana pääsi nauttimaan suuren urheilujuhlan tunnelmasta. Sitä ennen oltiin VIP-katsomossa Goldplayn konsetissa kaveripiirin kanssa, johon kuuluivat mm. Sanna Marin, Matias Mäkynen ja Ilmari Nurminen. Pariisin matkan jälkeen oli mukava suunnistaa kavereiden kanssa Flow-festivaaleille, kun "ilmaislippuja" on aina jaossa näille yhteiskunnan tukipylväille, jotka työn raskaan raatajina ovat surkeassa palkkakuopassa. Nasima Razmyaria ennen Stadion säätiötä johti Eero Heinäluoma; tässäpä meillä on kaksi huippu-urheilun asiantuntija syömässä sitäkin leipää, joka kuuluisi urheilijoille.

-TR- kirjoitti...

Ihmetyttää että jo kahdet kisat on päätetty etukäteen. Yleensähän kun kisojen järjestämisestä kilpaillaan niin hakijakaipungit syöttävät, juottavat ja muutenkin kestitsevät KOK:n lihavat johtajat.

Kun 20v sitten kisat olivat Kreikassa niin sanottiin että se oli viimeinen kerta kun niin pienellä maalla on enää varaa järjestää kisat. Kreilkkahan on sentään kisojen alkuperämaa.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Antifilatelistille, Thorvald Eskilinpojalle, Ano1:lle ja Ano2:lle & kiitos kommenteistanne.

Antifilatelisti: Pahkasikahan lopetti toimintansa kun todellisuus meni oikealta ohi.

Thorvald: Joo, huomasin uutisen. Ja olet havainnoissasi oikeassa. Nils-Aslak teki asiasta muuten postauksen:

https://rodionr.vuodatus.net/lue/2024/08/tekniikan-akateemiset-ja-insinooriliitto-eivat-osaa-lukea

Ano1: Olisko niin, että valkoiset ovat jo kauan hakeutuneet muihin lajeihin?

Ano2: Joo, röyhkeät pärjää aina…

Trilisser kirjoitti...

Kannattaa katsoa Uutta-Seelantia. 20 mitalia, joista 10 kultaa. Suomen kokoisesta väestöstä. Ja muistikuvan mukaan ainakin suurin osa em. mitaleista ilman varsinaisia mamuja. Kiivien tummathan ovat alkuperäisväestöä. Myös Hollanti takoi kovaa tulosta enimmäkseen valkoisin voimin. Ja Australia.

Suomessa vaan on yksi ongelma, että väkisin taotaan päätä yleisurheilu edellä, jolloin esimerkiksi juoksuissa neekereillä on fyysinen etu noin keskimäärin. Mutta missä ovat esimerkiksi suomalaiset soutajat ja melojat?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys TR:lle ja Trilisserille & kiitos kommenteistanne.

TR: Meni kommenttimme ristiin. Ja joo, olympialaiset ovat niin massiivinen tapahtuma että toivottavasti Suomessa ei sentään haaveilla sellaisista.

Trilisser: Ihan hyviä huomioita. Ja muutakin toki on kuin yleisurheilu. Mainitsemistasi lajeista ei Pertti Karppisen ja Mikko Kolehmaisen jälkeen ole tainnut tulla mainittavaa menestystä.